Sijoituksen aikainen sosiaalityö vanhempien kuntoutumisen tukena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoituksen aikainen sosiaalityö vanhempien kuntoutumisen tukena"

Transkriptio

1 Sijoituksen aikainen sosiaalityö vanhempien kuntoutumisen tukena Tutkimussuunnitelma tammikuu 2010 Miia Pitkänen Heikki Waris -instituutin tutkijasosiaalityöntekijä

2 1. Johdanto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksessa käynnistyi lokakuussa 2009 kaksivuotinen käytäntötutkimushanke Sijoituksen aikainen sosiaalityö vanhempien kuntoutumisen tukena. Tutkimuksessa tarkastellaan miten vanhempien kokemustiedon avulla voidaan kehittää ammattikäytäntöjä ja tarkennetaan miten vanhempien kuntoutumista tukevat palvelut tulisi huomioida sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä. Sosiaalityön kentällä kiinnostusta on viime vuosien aikana vahvimmin herättänyt lapset ja lapsilähtöisyys. Huolimatta monista lapsilähtöisyyttä vahvistavista käytännön kehittämishankkeista ja laajasta sosiaalityön keskustelusta lapset kuvautuvat edelleen monissa kohdin välillisinä subjekteina sosiaalityön ammatillisissa käytännöissä, teksteissä ja puheissa (kts. Forsberg ym. 2006, 7, Korpinen 2008). Lasten kuvataan saavan oman paikkansa heitä koskettavassa sosiaalityössä laajemman kontekstin välityksellä. Viimeisten vuosien aikana lapsilähtöinen asiantuntijuus on kuitenkin merkittävästi käytännön työssä saanut vahvistua ja tämän keskustelun rinnalle tutkimushanke nostaa vanhemmuuden. Uuden lastensuojelulain myötä vanhempien kanssa tehtävä suunnitelmallinen työ sijoituksen aikana korostuu ja tarvitaan vanhempien kuntoutumista tukevia käytäntöjä, joiden tarkasteluun tutkimushanke kohdentuu. Lastensuojelu perustuu lapsikeskeiseen perhelähtöisyyteen. Lastensuojelun ydintä on lapsen kehityksen ja terveyden turvaaminen ja sitä vaarantavien tekijöiden poistaminen. (Bardy 2009, 41.) Erityisesti avohuollon lastensuojelutyössä on keskitytty rakentamaan lapselle omaa paikkaa käytännön työhön liittyvissä kohtaamisissa. Lastensuojelutarpeen selvityksissä pidetään tärkeänä lapsen omien tapaamisten järjestämistä, jotta lapsen omat kokemukset ja ääni saavat tilaa ja tilannetta kyetään tarkastelemaan lapsen näkökulmasta. Vanhemmuus saa lastensuojelun sosiaalityössä paljon merkityksiä. Lapsen tilanne ja tuen tarve rakentuu osana perhesysteemiä, jossa vanhemman ja lapsen välisillä suhteilla on keskeinen rakenteensa. Lastensuojelun avohuollon tukitoimet kohdentuvat yleensä perheeseen ja 1

3 painottuvat tuen tarpeen mukaisesti joko vanhemmuuden sisältöihin, lapsen kanssa työskentelyyn tai hyvin usein näihin molempiin. Tutkimus kohdentuu erityisesti sijaishuollon aikaisen sosiaalityön tarkasteluihin ja paikantuu perhetutkimukseen, lastensuojelututkimukseen ja sosiaalityön ammattikäytäntötutkimukseen. 2. Teoriatausta ja peruskäsitteet Tutkimuksen teoriatausta muodostuu vanhemmuuden ja perhe-elämän tarkasteluista lapsen sijaishuollon aikana. Vanhemmuutta tarkastellaan kuntoutumisen voimavarana ja lähestytään lapsen ja vanhemman välisen suhteen lisäksi sosiaalityön institutionaalisten vaikutusten kautta. Ammattikäytäntöjen osalta painottuvat lapsisensitiivinen vanhemmuustyöskentely, asiakaslähtöisen työskentelyn tarkastelut ja vertaistuen mahdollisuudet. Lapsen ja vanhemman roolit ja tehtävät paikantuvat perheeseen. Perhettä pidetään usein itsestään selvänä ja luonnollisena ilmiönä. Ihmisiä sitoo yhteen hoiva, huolenpito, läheisyys ja erilainen resurssien jakaminen. Perhe on yhteiskunnallisten ja kulttuuristen prosessien tuote. (Forsberg 2003, 8-9.) Perhe mielletään yksityisen alueelle, kotiin, julkisen elämän vastakohdaksi asettuvaksi heteroseksuaaliseksi ydinperheeksi. Perheen käsite yksikössä ei kuitenkaan tunnista erilaisten perheryhmien moninaisuutta. Kun kiinnitetään huomiota yksilöiden valintoihin ja lähi-ihmissuhteille antamiin merkityksiin perhe näyttää rakentuvan esimerkiksi hoivaa, seksuaalisuutta ja rahaa koskevissa yksilöllisissä päätöksissä. Perheen käsite voidaan hajottaa ideologiaksi ja eletyksi käytännöksi. Edelleen käsite voidaan pilkkoa sukupuolisuhteiksi, sukupolvisuhteiksi, osapuolten välisiksi asumisen järjestelyiksi ja kotitaloudeksi. Perhettä voidaan tarkastella myös julkisen ja yksityisen suhteina. (Mt ) Perheen käsitteen sisälle paikantuvat monet yksilöille tärkeät lähisuhteet, joista lapsiperheissä tärkeäksi nousevat lapsen ja vanhempien välinen suhde tai suhteet. 2

4 Vanhemmuus on yhteiskunnan yleisten kasvatus- ja moraalikäsitysten ja lainsäädännön säätelemä instituutio. Jokapäiväisessä kasvatussuhteessa isä tai äiti eivät kuitenkaan tietoisesti edusta lapselle perheinstituutiota, eikä perheellä ole julkisesti määrättyjä tehtäviä. Kasvattajana oleminen merkitsee vastuuta toisesta ja vastuuta toiselle. Kasvatusta voidaan kuvata ensisijassa kohtaamisen taitona. (Värri 2000, 144, 147, 151.) Lapsen huostaanotto tarkoittaa perhesuhteiden rakentumista julkisen lastensuojelujärjestelmän määrittelemien rajojen sisällä, jolloin lapsen ja vanhemman välinen suhde muodostuu uudenlaisista ja poikkeavista lähtökohdista. Psykologiassa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta voidaan tarkastella kiintymyssuhdeteorian avulla, joka voi tarjota kaksi vastakkaista tapaa hahmottaa läheissuhteita. Kiintymyssuhdeteorian avulla voidaan perustella lapsen ja vanhemman välisen biologisen suhteen merkityksellisyyttä korostamalla suhteeseen liittyvien menetysten traumaattisuutta. Tällöin korostuu miten tärkeää on tukea vanhemmuutta ja välttää läheissuhteiden katkaisua. Toisaalta teoriaa voidaan käyttää muistuttamaan, että varhaiset kiintymyssuhteet ovat merkityksellisiä yksilön kehitykselle ja häiriöt vaurioittavat lapsen minäkuvaa. Tällöin ratkaisuna lapsen ongelmiin on toimivamman kiintymyssuhteen mahdollistuminen. (Hurtig 2003, 103; Kalland 2001.) Biologisten vanhempien mahdollisuudet olla lapsen kiintymyssuhteen kohteina vaihtelevat vanhemman henkilökohtaisen elämäntilanteen mukaan ja lähes jokainen huostaanotetun lapsen vanhempi tarvitsee tukea suhteen vahvistumiseksi. Kääriäinen (2008, 108) kuvaa vanhemmuutta hyvin moniulotteisena käsitteenä, jolla on yhtäaikaisesti yhteiskunnallinen, taloudellinen ja juridinen puolensa. Sitä voidaan tarkastella myös sosiaalisesta, biologisesta ja psykologisesta näkökulmasta. Vanhemmuus on myös joukko erilaisia rooleja ja olemisen tapoja, jotka arvottuvat ja normittuvat kulloisessakin ajassa ja erilaisissa elämäntilanteissa. Vanhemmuuden monimuotoisuus ja muuttuvuus haastavat vanhemmat jatkuvaan prosessiin oman vanhemmuutensa kanssa. Vanhemmuus ei ole enää selkeä kulttuurinen rooli isän ja äidin välillä. Se on muotoutunut yhä enemmän neuvotellen tuotetuksi käytännöksi, jossa vanhemmuutta raamittavat joko keskenään tehdyt tai 3

5 ulkopuolisen vahvistamat sopimukset. (Mts 108.) Erityisesti lapsen huostaanottotilanteessa vanhemmuus on neuvottelun ja lastensuojelusopimusten kohteena esimerkiksi lasten kotilomien osalta. Neuvotteluissa sovitaan miten paljon lapsi viettää aikaa vanhempien kanssa sekä missä ja miten tapaamiset toteutetaan. Käytännön tasolla lapsen sijoitus voi tuoda vanhemman elämään hyvin isoja konkreettisia muutoksia, joista yleisenä esimerkkinä asumistuen määrän muutoksesta aiheutuva välttämätön tarve vaihtaa asuntoa pienempään ja kustannuksiltaan edullisempaan. Huostaanottoratkaisun perusteleminen läheisille, naapureille sukulaisille ja työtovereille ovat myös haaste, jossa oman vanhemmuuden ja lapsensa asian joutuu avaamaan ulkopuolisten mielipiteille, asenteille ja arvioinnille. Lastensuojelua voidaan kuvata normaalistamistyönä, jossa vanhempien elämäntapaa ohjataan ja kasvatuskykyä arvioidaan kulttuurisessa viitekehyksessä (Saurama 2002, 26). Lastensuojelun paradoksi on sosiaalityöntekijän vastuu kokonaisprosessista ja samanaikaisesti perheenjäsenten yksilöllisyyden huomioiminen prosessissa (Kaikko & Friis 2009, 87). Perheenjäsenten tarpeet ja merkitys kokonaisprosessissa ovat erilaisia ja sosiaalityöntekijän ammatillisena haasteena on huomioida yksilöllisiä tekijöitä kokonaisprosessia ohjatessaan. Lapsen sijoitustilannetta ohjaa erityisesti lapsen etu ja arvioinnissa korostuu vahvasti lapsen näkökulma. Vanhemman näkökulmasta sijoitusratkaisu saattaa olla ristiriidassa vanhemmuuden kanssa, jos lapsen tilannetta vaarantavista tekijöistä huolimatta vanhempi haluaisi säilyttää kokonaisvastuun lapsen arjesta. Erityisen tärkeää on suhtautua huostaanottoon lapsen oikeutena. Huostaanotto on tarkoitettu aina väliaikaiseksi toimenpiteeksi ja sen luonne on viimesijainen. Sijaishuollon aikana vastuusosiaalityöntekijän tehtävänä on huolehtia lapsen sijaishuoltoon liittyvistä ratkaisuista ja samanaikaisesti tukea perheen jälleenyhdistämistä huomioiden lapsen etu ja perheenjäsenten yksilölliset tekijät. Huostaanottotilanteissa lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavat tekijät ovat usein yhteydessä perheenjäsenten mahdollisuuksiin toimia lapsen näkökulmasta riittävällä tavalla vanhempina. Sijaishuoltovaiheessa lapsen elämään tulee uusia aikuissuhteita, 4

6 joiden avulla lapsen kanssa voidaan käydä läpi tilanteita ja tekijöitä, joista lapsuuteen on seurannut turvattomuutta ja epätasapainoa. Lapsi on lähtökohtaisesti saattanut pitää poikkeuksellista perhe-tilannetta normaalina ja kestää merkittäviäkin laiminlyöntejä vanhempien taholta esimerkiksi vanhemman päihteiden käytön seurauksina (Kts. Hyytinen 2007). Lapsen suhde omiin vanhempiinsa on aina ainutlaatuinen ja tämän huomioiminen myös sijaishuollossa on tärkeä lähtökohta lapsen eheytymisen tueksi. Sijaishuoltovaiheessa lapsi tarvitsee varmuuden siitä, että vanhemmat eivät häviä ja vanhemmat tukea miten käsitellä lapsen sijoituksesta ja siihen liittyvistä edeltävistä olosuhteista aiheutunutta kriisiä. Kriisityöskentelyn lisäksi vanhemmuuteen liittyen sijoituksen aikana nousee keskeiseksi vanhempien kuntoutumisen edistäminen ja lapsen ja vanhemman välisen suhteen mahdollistuminen ja kehittyminen. Vanhemmista erottaminen on aina molemmille osapuolille traumaattinen kokemus. Lapsi on mahdollisista huostaanottoa edeltävistä vaikeista perheolosuhteista huolimatta kiinnittynyt vanhempiinsa ja vanhemmat ovat omalla tavallaan kiinnittyneet lapseen (Tuovila 2008, 56). Huostaanottotilanteessa traumaattisuuden huomioiminen ja kriisin käsitteleminen lapsen ja vanhempien kanssa on lastensuojelun viranomaisten vastuulla. Lapsen näkökulmasta erityisen hyödyllistä on jos vanhemmat itse kykenevät käsittelemään huostaanottoon johtaneita syitä ja antamaan lapselle luvan ottaa vastaan sijaishuollossa tarjottavaa huolenpitoa. Sammalla tavoin kuin vanhempi voi syyllistyä huostaanotosta (ks. Sinko & Virokannas 2009) voi lapsi käsitellä huostaanottovaiheessa omaa osuuttaan ratkaisuun ja kokea syyllisyyttä. Vanhempi voi kokea tulevansa suljetuksi yhteiskunnan ulkopuolelle (ks. Väyrynen 2006, 93), mutta myös lapsi voi kokea paikkansa uudenlaisessa arkielämän huolenpitosuhteessa sijaishuollossa poikkeavana. Ruisniemi (2006, 168) kuvaa, että vanhemmalta viedään lapsen huostaanottotilanteessa vanhemmuuden sosiaalinen identiteetti, jolloin vanhemman on todistettava ominaisuutensa ja kyvykkyytensä muille ihmisille, jotta hänen äiti- tai isäidentiteettinsä taas tunnustettaisiin. 5

7 Vanhemmuus elämänsisältönä on usein hyvin keskeinen ja tärkeä. Huostaanottotilanteissa korostuu lapsen merkitys elämän tarkoituksena ja ehkä suojaavana tekijänä aikuiselle. Lapsi on saattanut pitää joiltakin osin koossa perheen arkea vaikeissa olosuhteissa. Huostaanottotilanteessa päihteitä käyttävä vanhempi voi pelätä suistuvansa entistä hallitsemattomampaan päihteiden käyttöön, kun lapsen huolenpito ei motivoi arjen rakenteista huolehtimiseen. Vanhemmuus voi olla keskeinen tekijä kuntoutumisessa ja vanhemman motivoitumisessa elämän sisältöjen muuttamiseen lapsen näkökulmasta tasapainoisiksi. Kujala (2003, 12) toteaa, että lapsen sijoitus ei pelkästään tuo ratkaisua tilanteeseen, vaan se, mitä sijoituksen aikana tapahtuu ja toteaa biologisten vanhempien jäävän sijoituksen tapahduttua vaille huomiota ja tukea. Lapsen sijoituksen onnistumisessa oma merkityksensä on vanhempien suhtautumisella ja erityisesti hyväksynnällä, jonka kautta lapsi saa vanhemmiltaan luvan hyötyä sijaishuoltopaikan aikuissuhteista ja toiminnan rakenteista. Omat vanhemmat ovat sijoitetulle lapselle tärkeät emotionaalisina vanhempina. Vanhemmuus rakentuu aina suhteessa lapseen ja lastensuojelutyössä lapsen näkökulma on keskiössä vaikka lapsi itse ei olisikaan tilanteessa läsnä. Lapsen kokemusten kohtaaminen ja niiden ottaminen työskentelyn kohteeksi on lapsen auttamisen edellytys (Hyytinen 2009). Pohdittaessa vanhempien kuntoutumisen tukea lapsen sijoituksen aikaisessa työssä on tärkeä lähtökohta lapsen kokemusten näkyväksi tekeminen vanhemmalle. Hyytinen (2009) toteaa, että kun lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi vanhemmilleen, hän tulee todellisemmaksi myös itselleen. Näen tämän lähtökohdan tärkeänä myös sijoituksen aikaisessa sosiaalityössä. Tavoitellaan sitten lapsen kotiutumista tai toimivaa vanhemmuutta sijaishuollon aikana on tärkeää tehdä lasta näkyväksi tunteineen, kokemuksineen, tarpeineen ja oikeuksineen vanhemmalle. Jos vanhemman edellytykset eivät riitä lapsen näkyväksi ja kuulluksi tulemiselle lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa,on lapsen edun mukaista saada rakentaa luottamuksellisia ja kasvua tukevia aikuissuhteita ensisijassa sijaishuollon tai jonkun muun läheisen aikuisen kanssa. Uskon, että sijaishuollon aikana voitaisiin 6

8 merkittävästi korjata lapselle aiheutuneita emotionaalisia vaurioita vanhemmuutta vahvistamalla. Lapsi hyötyy suoraan, jos vanhempi tulee tietoiseksi tekojensa ja valintojensa vaikutuksista lapsen elämään. Sosiaalityön keinoin tulisi korjata lapsen ja vanhemman välisen suhteen säröjä, näin toimien molempien kuntoutuminen ja eheytyminen voivat vahvistua. Lastensuojelulla on kaikissa huostaanottotilanteissa velvoitteena tukea lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Viranomaisten ammatillisena haasteena on kyetä tukemaan vanhempaa niin, että vanhempi jaksaisi uskoa omiin kuntoutumisen mahdollisuuksiin. Usein tarvitaan konkreettista vanhemmuuden opettelua, joka palvelujärjestelmältä edellyttää moniammatillisten palveluiden kehittämistä(esimerkiksi päihdehuollon ja lastensuojelun yhteiset palvelut), vertaistuen muotoja ja toimivia yksilöllisiä lastensuojelun palveluita. 3. Tutkimuksen tavoite ja tutkimustehtävä Ammatillinen kehittyminen edellyttää tutkimuksellisen tiedon lisäksi käytännöistä ja asiakkailta nousevaa tietoa. Tässä käytäntötutkimushankkeessa tarkastellaan vanhemmuutta yhtenä merkittävänä osana lapsen sijaishuollon aikaista sosiaalityötä. Lastensuojelulaki korostaa vanhempien kanssa työskentelyn tärkeyttä sijoituksen aikana ja painottaa työn suunnitelmallisuutta (Lsl 30). Laadukkaalla lapsisensitiivisellä vanhemmuustyöllä voidaan vahvistaa lastensuojelupalveluita, jotka edistävät sijoitusten lyhenemistä ja niiden päättymistä tai vahvistavat vanhemmuuden muodostumista tilanteissa, joissa lapsen elämäntilanne edellyttää sijaishuollossa kasvamista. Tutkimushankkeen tavoitteena on kuvata vanhemmuutta ja erityisesti kuntoutumisen lähtökohtia sekä mahdollisuuksia sijoituksen aikaisessa lastensuojelutyössä. Näkökulma rakentuu lastensuojelun ammatillisen tiedon yhdistämisestä vanhempien kokemustietoon. Tiedon muodostukseen hankkeessa osallistuvat tutkijan lisäksi 7

9 lastensuojelun ammattilaiset ja vanhemmat. Tärkeä perusta tutkimushankkeelle on lapsi, jonka etuna on kasvaminen ja eläminen sijaishuollossa. Tutkimuksessa tarkastellaan miten vanhemmuutta tukemalla voidaan vahvistaa huostaanottoratkaisua ja lapsen sijaishuollon aikaa lapsen ja vanhemman kokemuksina entistä myönteisemmäksi. Tutkimuksessa tarkastellaan mitä vanhemmuustyö lastensuojelun ammattikäytäntönä tarkoittaa lapsen sijaishuollon aikaisessa sosiaalityössä. 1. Miten sijoituksen aikainen sosiaalityö tukee vanhempien kuntoutumista? 2. Minkälainen tuki vanhempien määrittelemänä lapsen sijoituksen aikana on tärkeää? 3. Miten lastensuojelutyössä voidaan vanhemmuutta tukemalla edistää lapsen kodin ulkopuolisen sijoituksen onnistumista ja tukea perheen jälleenyhdistämistä? Tutkimuksen tavoitteena on vahvistaa vanhempien kanssa tehdyn sosiaalityön asiakaslähtöisyyttä sijoituksen aikaisessa työskentelyssä ja mahdollistaa hyvien työkäytäntöjen kehittämistä ja jakamista pääkaupunkiseudulla. 4. Aineisto ja aineiston keruumenetelmä Tutkimuksen aineisto muodostuu ammattilaisten ja sijoitettujen lasten vanhempien haastatteluista, havainnointiaineistoista ja vanhempien suunnitelmadokumenteista. Tutkimuksessa on mukana pilottityöryhmiä Espoosta, Helsingistä ja Vantaalta. Piloteissa kehitetään vanhempien kuntoutumista tukevia lastensuojelun työmenetelmiä valitun kehittämistehtävän mukaisesti ja tuotetaan tutkimusaineistoa. Aineistoa analysoidaan ilman tunnistetietoja sisällönanalyysin avulla. 8

10 5. Tutkimuksen raportointi, aikataulu ja erityiskysymykset Tutkimushanke on alkanut lokakuussa 2009 ja päättyy syyskuussa Aineiston keruu alkaa keväällä 2010 ja päättyy kesällä Aineiston analysointia tehdään aineiston keruun kanssa samanaikaisesti ja tutkimusraportti kirjoitetaan valmiiksi syksyllä Tutkimuksen loppuraporttina on tarkoitus kirjoittaa tieteellinen artikkeli ja lisäksi tuottaa työkirjamallinen raportti sijaishuollon aikaisen vanhemmuustyön tärkeimmistä näkökulmista ja hankkeen kehittämistehtävistä lastensuojelun ammattilaisille. Tutkimuksen aikana kartoitetaan vanhempien toiveet oman tukimateriaalin luomiseksi huostaanottoon ja sijaishuoltoon liittyen. Tutkimushankkeessa tärkeää on asiakkaiden rooli tiedon tuottajina. Tutkijan tehtävässäni näen tärkeänä käytännön piloteissa tämän näkökulman esiin nostamisen ja rakenteiden tukemisen. Tutkimukseen osallistuminen on kaikille vanhemmille täysin vapaaehtoista ja tutkimuksessa noudatetaan tutkimustoimintaa ohjaavia eettisiä periaatteita. Tutkimukseen osallistuville tarkoitetussa infokirjeessä on kerrottu, että tutkimukseen osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta millään tavoin lapsen lastensuojeluasian hoitamiseen. Tutkimukseen osallistuneille vanhemmille tarjotaan myös mahdollisuus tutustua tuloksiin ennen niiden raportoimista. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille sijoitettujen lasten vanhempien omia näkemyksiä ja huomioida vanhempien kokemustietoa palveluiden kehittämistyössä. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen ja siihen on kohdistunut hyvin vähän lastensuojelututkimusta. Huostaanotosta seuraa lapsen ja vanhemman elämään merkittäviä vaikutuksia ja sijoituksen aikaisia lastensuojelupalveluita on tärkeää tarkastella myös vanhemmuuden näkökulmasta. Tärkeää on myös tarkastella miten vanhempien tuki jakautuu eri ammatillisten toimijoiden kesken lapsen sijaishuollon aikana ja erityisesti lastensuojelun osalta tarkentaa mikä osuus työskentelystä kuuluu selkeästi lastensuojelulle. Ammatillisissa käytännöissä on tarpeen myös tarkentaa lapsen huostaanotosta aiheutuvia vanhemmuuden erityispiirteitä, jotka tulisi huomioida sijaishuollon aikaisessa työskentelyssä. Sijoituksen aikaisessa 9

11 työskentelyssä on tärkeää luoda vanhemmalle mahdollisuus määritellä vanhemmuuden merkitystä ja kuntoutumisen tavoitteita. Työskentelyssä voidaan pohtia onko tavoitteena kuntouttaa omaa vanhemmuutta, itseään vanhempana vai kenties molempia. Lapsen näkökulmasta on arvokasta, jos vanhempi näkee vanhemman tehtävänsä tärkeänä ja merkityksellisenä lapsen elämässä. Sijaishuollon aikaisen työskentelyn avulla voidaan vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta ja käsitellä sijoitusta edeltäneitä elämänvaiheita turvallisesti. KIRJALLISUUS Bardy, Marjatta (2009) Lapsuus, aikuisuus ja yhteiskunta. teoksessa Bardy Marjatta (toim) Lastensuojelun ytimissä. Helsinki, THL, Forsberg, Hannele & Ritala-Koskinen, Aino & Törrönen, Maritta (2006) Kohti lapsisensitiivistä sosiaalityötä. teoksessa Hannele Forsberg & Aino Ritala-Koskinen & Maritta Törrönen (toim.) Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleen arviointia. Jyväskylä: PS-kustannus, Forsberg, Hannele (2003) Kriittistä näkökulmaa jäljittämässä. Teoksessa Forsberg Hannele & Nätkin Ritva Perhemurroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Helsinki, Gaudeamus, Hurtig, Johanna (2003) Lasta suojelemassa etnografia lasten paikan rakentumisesta lastensuojelun perhetyön käytännöissä. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Hyytinen, Riitta (2007) Lapsi, huumeperhe ja toivo. Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutusprosessissa. Ensi- ja turvakotien liitto ry, Helsinki. Hyytinen, Riitta (2009) Päihdeperheen lapsen osallisuus. Julkaisematon luentomateriaali Kaste-hankkeen verkostotapaamisessa, Kaikko, Kirsi & Friis, Leila (2009) Menetelmät lastensuojelun tukena. Teoksessa Marjatta Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki, Kalland, Mirjam (2001)Kiintymyssuhdeteorian kliininen merkitys: soveltaminen erityistilanteissa. Teoksessa Sinkkonen, Jari & Kalland, Mirjam (toim.) Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. WSOY. Helsinki, Korpinen, Johanna (2009) Istuntoja institutionaalisen katseen alla. Lastensuojelun suulliset käsittelyt hallinto-oikeudessa. Acta Electronica Universitatis Tamperensis. viitattu

12 Kujala, Virpi (2003)Jaetun vanhemmuuden mahdollisuudet. Sijoitettujen lasten vanhempien ryhmätoiminnan opas. Sininauhaliitto, Helsinki. Kääriäinen, Aino (2008) Ero haastaa vanhemmuuden. Lastensuojelun keskusliitto, Helsinki. Ruisniemi, Arja (2006) Vanhemmuus päihderiippuvuudesta toipumisen voimavarana. Teoksessa Nätkin Ritva (toim.) Pullo, pillerit ja perhe. Vanhemmuus ja päihdeongelmat. Ps-kustannus, Jyväskylä, Saurama, Erja (2002) Vastoin vanhempien tahtoa. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus 2002:7. Sinko, Päivi & Virokannas, Elina 2009 Rajallisia äitiysidentiteettejä Huumeita käyttäneiden naisten kertomuksia lastensa huostaanotoista. Janus Vol 17 (2), Tuovila, Pirjo (2008) Menetykset ja lapsen kehitys. Teoksessa Ketola Jari (toim.) Menetyksistä mahdollisuuksiin. Perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi. PS- Kustannus, Jyväskylä, Värri, Veli-Matti (2000) Hyvä kasvatus kasvatus hyvään. University Press, Tampere. Väyrynen, Sanna (2006) Multa on viety se kaikesta tärkein Äitiys ja leimattu identiteetti huumekuvioissa. Teoksessa Nätkin Ritva (toim.) Pullo, pillerit ja perhe. Vanhemmuus ja päihdeongelmat. Ps-kustannus, Jyväskylä,

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN JA PÄIHDEPALVELUIDEN ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ASIAKKUUDESTAAN JA NÄKEMYKSIÄ PALVELUIDEN KEHITTÄMISEEN.

LASTENSUOJELUN JA PÄIHDEPALVELUIDEN ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ASIAKKUUDESTAAN JA NÄKEMYKSIÄ PALVELUIDEN KEHITTÄMISEEN. LASTENSUOJELUN JA PÄIHDEPALVELUIDEN ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ASIAKKUUDESTAAN JA NÄKEMYKSIÄ PALVELUIDEN KEHITTÄMISEEN. AINEISTO Aineisto 6 vanhemman haastattelu 5 perheestä, joilla asiakkuus Empussa ja lastensuojelussa

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa

Lisätiedot

Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015

Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015 Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015 Sijaishuollon päivät 30.9.2015 Lahti Iina Järvi Virpi Kujala ja Irja Ojala VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä Vanhemmille, joiden

Lisätiedot

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille

Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille Tukea huostaanotettujen lasten vanhemmille VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Sininauhaliitto 8.1.2014 VOIKUKKIA- verkostohanke 2012-2015 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Miia Pitkänen Miia P

Miia Pitkänen Miia P Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen

Lisätiedot

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen

Lisätiedot

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Lapsuus tässä ja nyt. Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät 7.-8.10.08 Jyväskylässä Alaseminaari Lasten osallisuus ja toimijuus tutkimuksen näkökulmasta LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Tiina

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma

Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Skidi Kids -seminaari Tampere 22.5.2013 Tutkimuksen tausta Kansainvälisissä

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Lastensuojelun asiakkaana Suomessa

Lastensuojelun asiakkaana Suomessa Lastensuojelun asiakkaana Suomessa 16.6.2010 Uusi lastensuojelulaki 2008 lähtökohtana vanhempien ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista tavoitteena auttaa perheitä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä Miksi me puhumme täät äällä? Aune, 53 Oma pieni perhe, 1 lapsi Suuri syntymäperhe, 13 lasta Vanhainkodin

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

TERVE-SOS 13.-14.5.2009 Miten se tehdään? Millaisiin ideoihin lapsilähtöisen kriisityön hyvä käytäntö perustuu?

TERVE-SOS 13.-14.5.2009 Miten se tehdään? Millaisiin ideoihin lapsilähtöisen kriisityön hyvä käytäntö perustuu? TERVE-SOS 13.-14.5.2009 Miten se tehdään? Millaisiin ideoihin lapsilähtöisen kriisityön hyvä käytäntö perustuu? Lapsikeskeisen työn idea Tiina Muukkonen Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto Yhteiskuntapolitiikan

Lisätiedot

Kohtaamisia lastensuojelussa

Kohtaamisia lastensuojelussa Kohtaamisia lastensuojelussa Lastensuojelun alkuarviointi -hanke Ritva Salpakoski Jyväskylä 10.9.08 15.9.2008 Hankkeen taustaa Sosiaalialan kehittämishanke 2004-2007 Lastensuojelun kehittämisohjelma 2004-2007

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN

TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ 8.11.2017 VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TAUSTAA KOKEILULLE: Lastensuojelussa on jo vuosien ajan keskusteltu siitä, miten vanhemmat tarvitsevat lisää tukea

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Työpaja lastensuojelupäivillä 29.9.2011 Marjo Mikkonen ja Marja Turunen

Työpaja lastensuojelupäivillä 29.9.2011 Marjo Mikkonen ja Marja Turunen Työpaja lastensuojelupäivillä 29.9.2011 Marjo Mikkonen ja Marja Turunen Perhehoidossa kutsumme lasten omia vanhempia syntymävanhemmiksi erotuksena sijaisvanhemmista. Perhehoidossa on tehty ainakin 15 vuotta

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Mirva Makkonen 1 Miksi osallisuus?

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin Sosiaalityön ja Esimerkkinä lastensuojelua koskeva

näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin Sosiaalityön ja Esimerkkinä lastensuojelua koskeva Sosiaalityön dokumentointi hallinto- oikeuden näkökulmasta Anna-Kaisa Marski & Kaisa Post & Ulla-Maija Rantalaiho 144 14.4. 2011 Esityksen idea kaksi näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin kehittämisestä

Lisätiedot

KOOSTE SORA- TOIMINNASTA

KOOSTE SORA- TOIMINNASTA October 27, 2014 KOOSTE SORA- TOIMINNASTA Erja Saurama/Jonna Vanhanen 1 2 Huomiopeilien heikot signaalit (Erja Saurama) Ylisukupolvinen asiakkuus ja näkymättömät lapset Traumatisoituneet vanhemmat: miten

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes

Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes Lastensuojelun erillisselvitys projektien esittelyä Käynnistyi 2006 useiden eri toimijoiden yhteistyönä

Lisätiedot

Ketään ei saa jättää yksin

Ketään ei saa jättää yksin Ketään ei saa jättää yksin Valtakunnalliset Lastensuojelun perhehoidon päivät 13.11.2014 VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto KETÄÄN EI SAA JÄTTÄÄ YKSIN 1. Kokemuksia

Lisätiedot

Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa

Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 0015 0 Hels ink i Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Erityisestä

Lisätiedot

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen

Lisätiedot

Pilottien kehittämistoiminnasta

Pilottien kehittämistoiminnasta Pilottien kehittämistoiminnasta Miia Pitkänen 2011 Socca PL 7409, Käenkuja 3 a B, 00099 Helsingin kaupunki, puh. (09) 310 61722 socca@hel.fi www.socca.fi Aluksi Tutkimuspilottien koordinointivastuu oli

Lisätiedot

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö

Lisätiedot

Kertomuksia sosiaalityöstä - Opiskelijoiden puheenvuoro. Terveyden edistämisen kehittämispäivät

Kertomuksia sosiaalityöstä - Opiskelijoiden puheenvuoro. Terveyden edistämisen kehittämispäivät Kertomuksia sosiaalityöstä - Opiskelijoiden puheenvuoro Terveyden edistämisen kehittämispäivät 13.1.2010 Jenni Kehus & Sanna Lähteinen, Lapin yliopisto Puheenvuoro pohjautuu: Opiskelijoiden ennakkotehtäviin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development Family Support House Oy 0 Mobiilipohjaisia sovelluksia perheiden tukemiseen 0 Työvälineitä ammattilaisille 0 Pelejä perheille 0 Vuorovaikutuksen vahvistaminen 0 Vanhemmuuden tukeminen 0 Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen

Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA -verkostohanke VOIKUKKIA 2012 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja

Lisätiedot

Lastensuojelun rajoilla

Lastensuojelun rajoilla Lastensuojelun rajoilla Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten Kaste Lapissa-aloitusseminaari Rovaniemi 8.4.2014 15.4.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushanke, LaskeTut

Lisätiedot

PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA

PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA Luotaus sijoitetun nuoren perheen ja vanhempien aseman kehitykseen Pohjolakodin 100-vuotisen historian aikana Kari Matela & Teija Lampinen Nuorten Ystävät KIRJE SOSIAALIHALLITUKSELLE

Lisätiedot

Biologisten vanhempien vanhemmuuden tukeminen jaetun vanhemmuuden näkökulmasta

Biologisten vanhempien vanhemmuuden tukeminen jaetun vanhemmuuden näkökulmasta 1 Biologisten vanhempien vanhemmuuden tukeminen jaetun vanhemmuuden näkökulmasta Tuula Kivistö-Pyhtilä Perhehoito, lastensuojelun vastuualue Oulun kaupunki 21.9.2011 28.9.2011 Oulun kaupunki 2 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa LAPE/perhekeskusseminaari 22.2.2018 Kokkola Kati Turtiainen, yliopistonlehtori, YTT Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Perheen taustalla (esim.)

Lisätiedot

Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Profiam Sosiaalipalvelut Oy Profiam Sosiaalipalvelut - Lastensuojelun erikoisosaamisen keskus MONIAMMATILLISUUS LASTENSUOJELUN AVOPALVELUISSA Systeeminen lastensuojelu yhteiskehittämispäivä 1.9.2017, Lupa auttaa -hanke 31.8.2017

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Arviointi asiakkuuden alussa - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Myyrmäen vastaanottotiimi - Aloitti toimintansa 1.1.2010 - Johtava sosiaalityöntekijä, 5 sosiaalityöntekijää, 3 sosiaaliohjaajaa

Lisätiedot

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Käsitteitä omasta työstä omaan työhön 1 LÄHTÖKOHTAINEN LUOTTAMUS LAPSEN TODELLISTUMINEN 2 Lähtökohtainen luottamus Luottamusta asiakkaaseen ja siihen, että

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusverkosto Tutkittua tietoa lastensuojelusta -seminaari THL 20.11.2018 Lastensuojelututkimuksen vahvistamisen pitkä

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Pesäpuu ry. lastensuojelun erityisosaamisen keskus

Pesäpuu ry. lastensuojelun erityisosaamisen keskus Pesäpuu ry lastensuojelun erityisosaamisen keskus Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä Iso Roobertinkatu 1 A 16 5 00120 Helsinki toimisto@pesapuu.fi www.pesapuu.fi Läheisten osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa

Lisätiedot

LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN

LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN Tässä esityksessä käydään lyhyesti läpi lapsen ja vanhemman välisen yhteyden säilyttämisen osaalueita, joita on tärkeä huomioida lapsen huostaanoton tai

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry 1 Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin Ensi Koti perustettiin 23.10.1953 yksinäisten äitien ja lasten elämän kohottamiseksi oikeille raiteille Lapin ensi- ja turvakoti ry on järjestölähtöistä

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu tukee lasta ja vahvistaa perheiden yhteistyötä Perhehoidosta tuli lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto vuoden 2012

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ

LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ Anne Arkonaho Yhteisökoordinaattori Askel matalankynnyksen kohtaamispaikka, Kalliolan setlementti 040 5182667 anne.arkonaho@kalliola.fi 15.11.2018 ASUKKAIDEN

Lisätiedot

Sosiaalinen raportointi ja tiedottaminen käytännön sosiaalityössä

Sosiaalinen raportointi ja tiedottaminen käytännön sosiaalityössä Sosiaalinen raportointi ja tiedottaminen käytännön sosiaalityössä SOSIAALINEN RAPORTOINTI RAKENTEELLISEN SOSIAALITYÖN VÄLINEENÄ Sosiaalinen raportointi SORA Toiminta alkoi tammikuussa 2010, yliopisto lehtori

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 /Jaana Pynnönen Lapsen tarpeet ja vanhemmuuden valmiudet

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa

Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa Samalla Puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa Susanna Hoikkala & Hanna Heinonen Valtakunnalliset Sijaishuollon päivät Tampere L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I

Lisätiedot

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Sosiaalipedagogiikan päivät, Mikkeli 7.4.2017 Elina Nivala, Sanna Ryynänen & Päivikki Rapo Taustaa Elämä tauolla? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN VANHEMPIEN KOKEMUKSIA PERHETYÖSTÄ OSANA PÄIHDEONGELMASTA TOIPUMISTA

LAPSIPERHEIDEN VANHEMPIEN KOKEMUKSIA PERHETYÖSTÄ OSANA PÄIHDEONGELMASTA TOIPUMISTA LAPSIPERHEIDEN VANHEMPIEN KOKEMUKSIA PERHETYÖSTÄ OSANA PÄIHDEONGELMASTA TOIPUMISTA Kaisa Pasanen 6.11.2015 TUTKIMUKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveysviraston Lännen päihdepoliklinikka

Lisätiedot

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä.

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä. ASIAKASPEILI KOKEMUKSENI PALVELUNKÄYTTÄJÄNÄ Asiakaspeilin tavoitteena on saavuttaa aikuissosiaalityön palveluissa parempaa ymmärrystä siitä, miten palvelunkäyttäjä kokee oman tilanteensa, ammattilaisten

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Vastuun paikka! Vanhempien tukeminen lapsen huostaanotossa. Miia Pitkänen

Vastuun paikka! Vanhempien tukeminen lapsen huostaanotossa. Miia Pitkänen Vastuun paikka! Vanhempien tukeminen lapsen huostaanotossa Miia Pitkänen Soccan ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja nro 26, 2011 Tilaukset ja pdf-tiedosto www.socca.fi Kansi: Antti Tapola Ulkoasu:

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille

YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille 1.10.04-30.9.06 Tavoitteena tukea Lapin läänin sosiaalialalla ja sosiaalityössä työskentelevien ammattilaisten toimintaedellytyksiä Perussosiaalityön

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

VOIKUKKIA -ryhmätoiminnan reunaehdot

VOIKUKKIA -ryhmätoiminnan reunaehdot VOIKUKKIA -ryhmätoiminnan reunaehdot Ohjeita Voikukkia-vertaistukiryhmien ohjaajille ja muuta V oikukkiatoimintaa koordinoiville Mikä on Voikukkia-ryhmä? Millä ehdoilla Voikukkia-nimeä ja -materiaaleja

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

SILTA VUOROVAIKUTUSSUHTEISIIN työmalli sijaishuoltoon. IV Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 17-18.11.

SILTA VUOROVAIKUTUSSUHTEISIIN työmalli sijaishuoltoon. IV Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 17-18.11. SILTA VUOROVAIKUTUSSUHTEISIIN työmalli sijaishuoltoon Työn tavoitteena TUKEA LAPSEN ELÄMÄNTARINAN EHEYTYMISTÄ rakentamalla SILTA lapsen, lapsen biologisten vanhempien ja lastenkodin/sijaisperheen välille

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta KatuMetro - Monikulttuurisuus ja maahanmuutto Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta 2010-2012 VTT, tutkija Vuoden 2010 tutkimus- ja kehittämistoiminta ja tiedottaminen:

Lisätiedot

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

1. Koulutukseen orientoiva jakso: Lastensuojelujärjestelmä ja sijaishuolto 24-25.10.2013

1. Koulutukseen orientoiva jakso: Lastensuojelujärjestelmä ja sijaishuolto 24-25.10.2013 1 Sijaishuollon henkilöstön erikoistumiskoulutus Kanneljärven Opisto Päivitetty 2.10.2013 1. Koulutukseen orientoiva jakso: Lastensuojelujärjestelmä ja sijaishuolto 24-25.10.2013 Torstai 24.10.2013 9.00

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot