SIL Laskuvarjotoimikunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIL Laskuvarjotoimikunta"

Transkriptio

1 Kohta Kommentti Lausunnon antaja Yleistä Määräys on toteutettu siten, ettei sen sisältö ole selkeästi luettavissa SIL Experimentaltulkita määräyksen kohteena oleville ilmailijoille. On erittäin vaikea ja ultrakevyttoi- määräystä joka on kirjoitettu siten, että tarvitaan muita mikunta määräyksiä sisällön tulkitsemiseksi. Olisi mielestämme hyvä, että määräys olisi sellaisessa muodossa josta määräyksen sisältö ja tarkoitus selviäisi julkaistavasta määräyksestä. Määräyksen kohde on suuressa määrin yksityisilmailua koskeva, jolloin sen piirissä olevat ilmailijat eivät ole kovinkaan kokeneita tulkitsemaan monimutkaisesti esitettyjä sisältöjä. Pahimmillaan on pelko siitä, ettei sisältöä ymmärretä eikä määräyksen vaatimuksia osata tulkita siten kuin määräyksen laatija on tarkoittanut. Ehdotamme, että määräykseen lisättäisiin ne Easa lentotoiminta asetuksen tekstit jotka koskevat määräyksessä säädettäviä vaatimuksia. Olemme kyllä tietoisia tämän ratkaisun aiheuttamista ongelmista ja siitä, että määräyksestä tulee erittäin pitkä. Tiedostamme myös sen, että jos Easa lentotoiminta asetukseen tulee muutoksia, niin kansalliseen määräykseen ne olisi sitten myös muutettava. Trafi KOMMENTTIKOOSTE OPS M2-11 1(12) TRAFI/23738/ /2015 Perustelumuistion liite Tämä seikka on tiedostettu ja huomioitu määräysvalmistelussa. Määräyksen lähtökohtana on ollut nykytilan säilyttäminen, jotta muutokset toimijoille ovat mahdollisimman vähäiset. Vaatimusten asettamisessa on pidetty tärkeänä, että ne ovat yhtenevät samaa ilmatilaa ja samoja lentopaikkoja käyttävien EASA-ilma-alusten kanssa. Osittain myös toimijat ovat samat. Tästä johtuen on nähty tarkoituksenmukaiseksi ottaa asetusteksti pohjaksi myös kansalliselle määräykselle. Kansallisella määräyksellä ei kuitenkaan tuoda kansallisen sääntelyn piirin kuuluvia ilma-aluksia osaksi EASA-sääntelyä, vaan määräyksellä vahvistetaan asetuksen vaatimuksia vastaavat vaatimukset näille ilma-aluksille määräyksessä esitetyin poikkeuksin ja lisäyksin. Kokonaisuuden hahmottamiseksi Trafi julkaisee dokumentin (lentotoimintavaatimukset, yleisilmailu), johon on koottu sovellettavat vaatimukset erityisesti VFR-lentäjille. Olemme sitä mieltä, että ilmailumääräyksien tulee olla sellaisia joista on selkeästi luettavissa mitä ne koskevat, ilman viitteitä useaan muuhun määräykseen. Yleistä Määräysluonnoksen kirjoitusasu monine viittauksineen lentotoiminta-asetuksen kohtiin tekee määräyksen lukemisen hankalaksi ja aikaavieväksi. Harrastepohjalta määräyksen monet viittaukset ja useamman määräyksen rinnakkainlukemisen aikaavievä vaikutus voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa tilanteessa jossa määräys ohitetaan tai sen sisältöön ei tutustuta kunnolla. SIL Laskuvarjotoimikunta ks. edellinen kommentti. Näkisimme että harrastetasolle tarkoituten määräyksen selkeään

2 2(12) ja kattavaan esitysmuotoon pitäisi panostaa vaikka se aiheuttaisikin määräyksen sivumäärän selkeän kasvun.web-pohjaisessa esitystavassa teknisten ratkaisujen hyödyntäminen tilanteen ratkaisuna on kannatettavaa, huomioiden kuitenkin mahdollinen mobiililaitteella tapahtuva käyttö (syrjäisemmät korpikentät tietoliikenneyhteyksien heikkous). Yleistä Määräys on toteutettu siten, ettei sen sisältö ole selkeästi luettavissa määräyksen kohteena oleville ilmailijoille. On erittäin vaikea tulkita määräystä joka on kirjoitettu siten, että tarvitaan muita määräyksiä sisällön tulkitsemiseksi. Olisi mielestämme hyvä, että määräys olisi sellaisessa muodossa josta määräyksen sisältö ja tarkoitus selviäisi julkaistavasta määräyksestä. Määräyksen kohde on suuressa määrin yksityisilmailua koskeva, jolloin sen piirissä olevat ilmailijat eivät ole kovinkaan kokeneita tulkitsemaan monimutkaisesti esitettyjä sisältöjä. Pahimmillaan on pelko siitä, ettei sisältöä ymmärretä eikä määräyksen vaatimuksia osata tulkita siten kuin määräyksen laatija on tarkoittanut. ks. ensimmäinen kommentti. Ehdotamme, että määräykseen lisättäisiin ne Easa lentotoiminta asetuksen tekstit jotka koskevat määräyksessä säädettäviä vaatimuksia. Olemme kyllä tietoisia tämän ratkaisun aiheuttamista ongelmista ja siitä, että määräyksestä tulee erittäin pitkä. Tiedostamme myös sen, että jos Easa lentotoiminta asetukseen tulee muutoksia, niin kansalliseen määräykseen ne olisi sitten myös muutettava. Olemme sitä mieltä, että ilmailumääräyksien tulee olla sellaisia joista on selkeästi luettavissa mitä ne koskevat, ilman viitteitä useaan muuhun määräykseen. Yleistä Määräysluonnoksessa ei ole ollenkaan tiedostettu sitä, että "oikeilla" lentolaitteilla lentävät, jotka noudattaa siis EASA NCO:ta, joutuvat myös noudattamaan normikohtiin liittyviä AMC sääntöjä (soft Aki Suokas Osuuskunta Hyvä Tapa Harrastaa Ks. ensimmäinen kommentti. Lentotoiminta-asetus ja siihen liittyvä AMC-materiaali ei ole suoraan velvoit-

3 3(12) rules). AMC:t on käytännössä pakollisia (niistä voi poiketa, jos esittää tavan jolla sama turvallisuus... jne). Menettely on kuitenkin sellainen, että harva (jos kukaan) on tehnyt sellaisen prosessin. Eikä edes Trafi saa poiketa ohjeissaan AMC:n ajatuksista. Rautalangasta: jos AMC antaa jonkun ohjeen, ja sitä noudattaa, Trafi ei saa kieltää sitä. Katso myös EASA OPS liite I jossa määritelmät: AMC määritelmä. Siinä todetaan että ne on viranomaisen HYVÄKSYMIÄ...sovellusohjeita ja menetelmiä täyttää normi. Miksi siis tässä unohdettu kokonaan AMC:n status? Toteamalla että AMC:tä voi/saa/pitää noudattaa, saataisiin koko määräys yksinkertaisemmaksi. Koska osa OPS M2-11 kohdista on suoraan AMC jo valmiiksi määrittelemää! Esim OPS M2-11 kohta 4.6 NCO.OPS.135 alakohta a 3, on täsmälleen pykälän AMC1 NCO.GEN.135 (a)(3):ssä jo todettu. Eli luonnoksen kohtia voitaisiin karsia (olisi sitä normien purkua!) ja tärkeämpänä; eri lentolaitteilla lentäviä ei kohdeltaisi eriarvoisesti. Jos AMC status ohitetaan OPS M2-11:sta, AMC käyttäminen käytännössä kielletään muilta kuin "oikeilla" lentolaitteilla lentäviltä. Olisihan sillä työllistävä vaikutus virkamiehiin, kun joutusivat vastaamaan loputtomiin kyselyihin että saako sitä ja sitä AMC:tä noudattaa? Ehkä tämä onkin tarkoitus. Mutta kyse olisi mielivallasta, koska silloin vastauksen eivät olisi yhteneviä ei kyselijöille. Perustelumuistiossa on todettu että laaditaan AMC tä vastaavat ohjeet. Onko siis tarkoitus tehdä erilaiset AMC:t kuin mitä EASA on valmiiksi tehnyt? Entä miten tässä rakenteessa reagoidaan EASA AMC muutoksiin? Kansalaiset joutuisi taas eriarvoiseksi, kun EASA AMC muutokset tulee voimaan normaalisti hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Pystyykö Trafi resurssoimaan suomalaisen version muutoksien tekemiseen riittävästi, jotta eriarvoisuus estetään? Perustelumuistiossa (viimeinen sivu) on heitetty ajatus, että AMC/GM aineistosta poimitaan rusinat Suomessa käytettäväksi. tavaa kansallisen sääntelyn piiriin kuuluviin ilma-aluksiin. Tällä määräyksellä asetetaan lentotoiminta-asetusta vastaavat vaatimukset kansallisen sääntelyn piirin kuuluville ilma-aluksille, vaatimusta ei ole kuitenkaan ulotettu koskemaan AMC-materiaalia. Niiltä osin kuin lentotoiminta-asetuksen AMCmateriaalia on katsottu välttämättömäksi noudattaa, on vaatimus nostettu määräystekstiin sitovaksi määräykseksi. Noudattamalla julkaistavan dokumentin (lentotoimintavaatimukset, yleisilmailu) vaatimuksia ja ohjeita määräyksen vaatimukset täyttyvä. Dokumentin teksti pohjautuu lentotoiminta-asetuksen AMC-materiaaliin.

4 4(12) Ajatus on ristiriidassa kaiken sen kanssa miten Trafi on joka paikassa julkituonut. Lisätkää alkuun tekstikohtaan 3, sen loppuun: 1 Lentotoiminta-asetuksen (NCO) tekstin lisäksi EASA:n julkaisemia AMC/GM tulkintoja on käytettävä sellaisenaan. Lentotoiminta-asetus (NCO) koskee myös purjelentokoneita ja palloja. Kohdassa 1 Trafi esittää että tämä määräys ei koski purjelentokoneita eikä palloja. Suomessa on kuitenkin 36 purjelentokonetta (teidän teksti) kansallisessa valvonnassa. Perustelumuistiossa asia on perusteltu huhulla, että purjekoneiden ja pallojen NCO voimaantulo olisi lykkääntymässä. Tätä kirjoittettaessa (kesäkuun loppu) vahvistusta tuolle huhulle ei vielä näy. Osoittaa huonoa hallintotapaa perustaa asia huhulle. Sama asia, joka noudattaisi hyvää hallintotapaa, olisi sisällyttää purjekoneet ja pallot määräykseen ja kirjata sitten siirtymäsäännökseen ehdollinen teksti, että jos EASA siirtää noita, niin sitten purjekoneita ja palloja koskevien pykälien voimaantulo siirtyy samalla määrällä. Aki Suokas Osuuskunta Hyvä Tapa Harrastaa Purjelentokoneita ja palloja koskevat edelleen kansalliset määräykset, kunnes vastaava EU-lainsäädäntö tulee voimaan. Onko siis tarkoitus että noita 36 purjelentokonetta ei koskisi mikään voimassa oleva toimintamääräys? Edes lentotoimintaasetuksen yleiset osat eivät siis koske noita 36:ta ilma-alusta? Ja kun OPS M8-6 jää siis voimaan, niin näiden kansallisten purjekoneiden varustevaatimukset ovat tiukemmat kuin kaikkien muiden purjekoneiden! Tämä ei kuullosta reilulta. (perustelumuistion sivulla 2 kerrotaan hyvin epämääräisesti mitkä kansalliset ilmailumääräykset kumoutuvat NCO voimaantullessa). Tämä purjekoneiden poisjättö on selvässä ristiriidassa perustelumuistion sivun 2 alaosasaan kirjatun periaatteen: "Tällä tavoin ne ilma-alusten käyttäjät ja omistajat, jotka lentävät sekä EU-sääntelyn (Osa NCO) että kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla, voivat tulla toimeen vähemmällä uuden opiskelulla verrattuna tilanteeseen, jossa kansallinen määräys olisi kovin erilainen kuin EU-sääntelyn osa NCO. " kanssa.

5 5(12) Purjekoneet pitää saada jo tuon periaatteen takia samalle viivalle. 4.2 Esittelylennot (NCO.GEN. 103) Lisäämällä siirtymäsäännökseen ehto, voidaan ottaa asiallisesti huomioon EASA.sta kuultu huhu. Määräyksen sisältämien vaatimusten on oltava yhteensopivia samaa ilmatilaa ja samoja lentopaikkoja käyttävien EASA-ilmaaluksien kanssa. Esittelylennot on oltava mahdollisia myös ultrakevyellä lentokoneilla. SMLL Tämän kohdan mukaisia esittelylentoja varten on turvallisuussyistä nähty tarpeen vaatia ICAOn lentokelpoisuustodistus. Ultrakevyillä ilma-aluksilla on edelleen mahdollista esitellä toimintaa tutustumiskurssilla koulutusluvan mukaisesti (lentokoulutuksen tutustumiskurssi). 4.2 Esittelylennot tulee voida lentää myös ilma-aluksilla joilla on EASA lupailmailuun tai kansallinen lupailmailuun 4.2 Esittelylennot tulee voida lentää myös ilma-aluksilla joilla on EASA lupailmailuun tai kansallinen lupailmailuun 4.5 Tiedot Voiko nämä jättää ilmoittamatta lentosuunnitelmalomakkeesta mukana määräykseen vedoten? olevista hätä- ja pelastautumisvarusteista( NCO.GEN.1 30) 4.5 Turha kohta. NCO.GEN.130 on tekstiltään niukka, mutta kun katsotaan AMC1.NCO.GEN.130 niin asia selviää. Suomen valtakunnan alueella mikään AMC listaama varuste ei ole pakollinen. Ja jos tämmöisellä lentolaitteilla mennään muualle, kuten vaikka Atlannin yli, niin paikalliset määräykset (joita pitää noudattaa) kyllä laittavat varusteet ja listat pakollisiksi. 4.7 Vaarallisten aineiden kuljettaminen, huomio: Konetta siirrettäessä toimintapaikkojen välillä mukana kuljetetaan yleensä koneen tarvitsemat öljyt. Huomioitava jatkossakin. Kuljetustarve öljyille myös olennainen huoltoonsiirroissa. SIL Experimentalja SMLL Aki Suokas Osuuskunta Hyvä Tapa Harrastaa SIL Laskuvarjotoimikunta ks. edellinen kommentti ks. edellinen kommentti Ei voi jättää ilmoittamatta, lentosuunnitelmasta säädetään muualla. Määräyskohdan tarkoituksena on vapauttaa luvalla ilmailuun lentävät ilmaalukset tästä vaatimuksesta. Tämä jo huomioitu. Kansallisen sääntelyyn piiriin kuuluvat pienet ilmaalukset on vapautettu määräyksellä vaarallisten aineiden kuljetusvaatimuksista.

6 6(12) 4.7 Sanamuoto on epäselvä. Nykyinen teksti edellyttää tasan 2000kg lentokonetta tai 600 kg helikopteria. Lienee tarkoitettu, että lentokoneilla MTOM 2000kg tai alle ja vastaavasti 600kg ja alle helikoptereilla Poistettavaksi teksti ohjaaja mukana lukien ja että niiden henkilöiden määrä, joiden kesken kustannukset jaetaan, on rajoitettu kuuteen. Tähän henkilömäärän rajoitukseen ei ole mitään perustetta, jos ilma-alus on rakennettu myönnetyn rakennusluvan mukaisesti ja se on tarkastettu ja sille on myönnetty lupailmailuun voimassa olevien määräysten mukaisesti Kohdan ensimmäisen kappaleen lause: ja että niiden henkilöiden määrä, joiden kesken suorat kustannukset jaetaan, on rajoitettu kuuteen. Ei ole mitään syytä rajoittaa koneen henkilömäärää keinotekoisesti tiettyyn lukumäärään Poistettavaksi teksti ohjaaja mukana lukien ja että niiden henkilöiden määrä, joiden kesken kustannukset jaetaan, on rajoitettu kuuteen. Tähän henkilömäärän rajoitukseen ei ole mitään perustetta, jos ilma-alus on rakennettu myönnetyn rakennusluvan mukaisesti ja se on tarkastettu ja sille on myönnetty lupailmailuun voimassa olevien määräysten mukaisesti Pois teksti, Mikäli ilma-aluksella ei ole ICAO Annex 8- vaatimukset täyttävää lentokelpoisuustodistusta, lennolla saa olla mukana enintään kuusi henkilöä mukaan lukien miehistö, Perusteet kohdassa 4.10 Petri Kauraniemi SIL Experimentalja SIL Laskuvarjotoimikunta SIL Experimentalja Korjataan määräykseen. Mahdollistetaan kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla kustannustenjako samoilla ehdoilla kuin EASA-ilma-aluksilla. ks. edellinen kommentti. ks. edellinen kommentti. Määräyksen vaatimuksia muutetaan. Harrasterakenteisten ilma-alusten osalta tämä rajoitus katsotaan kuitenkin edelleen tarpeelliseksi. Paikkaluvun rajoittaminen on arvioitu selkeäksi ja tarkoituksenmukaiseksi keinoksi turvallisuustason lisäämiselle. Rajoittaminen perustuu myös OTKES:n suosituksiin. Mikäli ilma-aluksella ei ole ICAO Annex 8-vaatimukset täyttävää lentokelpoisuustodistusta, lennolla saa olla mukana enintään kuusi henkilöä miehistö mukaan lukien. Muutettu määräysteksti: Mikäli ilma-aluksella ei ole ICAO Annex 8-vaatimukset täyttävää

7 7(12) lentokelpoisuustodistusta, on lennolla mukana olevien henkilöiden määrää rajoitettu. Harrasterakenteisessa ilma-aluksessa lennolla mukana saa olla enintään kuusi henkilöä miehistö mukaan lukien. Muulla kuin harrasterakenteisella ilma-aluksella jolla ei ole ICAO Annex 8-vaatimukset täyttävää lentokelpoisuustodistusta lennolla mukana olevien henkilöiden määrä on rajoitettu kuuteen, ellei ilmaalukselle ole myönnetty erillistä n hyväksyntää. Tällaisen hyväksynnän edellytyksenä on riskiarvio ilmaaluksen teknisestä soveltuvuudesta aiottuun lentotoimintaan ja tämän määräyksen kohdan 4.11 c vaatimusten täytyminen Eräitä ilmaalusluokkia koskevat erityisvaatimukset Määräyksen sisältämien vaatimusten on oltava yhteensopivia samaa ilmatilaa ja samoja lentopaikkoja käyttävien EASA-ilmaaluksien kanssa. a) Ultrakevyiden lentokoneiden, ultrakevyiden helikopterien ja autogyrojen lentotoiminta IFRja yö-olosuhteissa tulee sallia kun AIP SUOMI/FINLAND GEN 1.5 IL- MA-ALUKSEN LAITTEET, VARUSTEET JA ASIAKIRJAT -dokumentissa mainitut edellytykset täyttyvät ja koneen päälliköllä on vastaavat kelpoisuudet ja oikeudet voimassa. SMLL Määräyksellä säilytetään nykytilanne. Tällä hetkellä ei ole kriteereitä, jolla IFR-hyväksyntä olisi mahdollinen. Tämä määräyshanke ei ole oikea paikka tämän asian käsittelyyn, asiaa voidaan mahdollisesti tarkastella kuitenkin myöhemmin erikseen. b) Harrasterakenteisten ilma-alusten lentotoiminta IFR- ja yöolosuhteissa tulee sallia kun AIP SUOMI/FINLAND GEN 1.5 ILMA-ALUKSEN LAITTEET, VARUSTEET JA ASIAKIRJAT mainitut edellytykset täyttyvät ja koneen päälliköllä on vastaavat kelpoisuudet ja oikeudet voimassa. c) Vaatimus ICAO Annex 8-mukaisesta lentokelpoisuustodistuksesta lennon suorittamiseksi yli kuudella henkilöllä miehistö mukaan luettuna on hyvän hallinnon vastainen ja asettaa lentotoiminnan harjoittajat eriarvoiseen asemaan ilman turvallisuus- tai muutakaan perustetta. ei ole toimivaltaisena viranomaisena esittänyt lausuntopyynnössä tai sen perusteluissa mitään perusteltua ja/tai näyttöön perustuvaa ks. edellinen kommentti.

8 8(12) syytä lentokelpoisuustodistuksen olemassaolon perustella luoda kahta päällekkäistä säännöstöä Muutosehdotus, kohdan viimeisen lauseen poistaminen kokonaan. Lause: Mikäli ilma-aluksella ei ole ICAO Annex 8-vaatimukset täyttävää lentokelpoisuustodistusta, lennolla saa olla mukana enintään kuusi henkilöä miehistö mukaan lukien. Ei ole mitään syytä rajoittaa henkilömäärää keinotekoisesti harrasterakenteisessa koneessa joka rakennetaan ohjeiden mukaisesti toimituspaketista rakennusluvan mukaisesti Pois teksti, Mikäli ilma-aluksella ei ole ICAO Annex 8- vaatimukset täyttävää lentokelpoisuustodistusta, lennolla saa olla mukana enintään kuusi henkilöä mukaan lukien miehistö, Perusteet kohdassa b En koe tarpeelliseksi rajata harrasterakenteisia ilma-aluksia IFR lentosääntöjen mukaisen lentotoiminnan ulkopuolelle. Suorittamassani gallupissa muutamiin muihin euroopan maihin havaitsin, että eri maissa IFR toiminta on joko kiellettyä tai sallittua. Merkittävää oli mielestäni se, että niissä maissa joissa toiminta on sallittua ei ollut hankkeita kieltää ko. toimintaa mutta maissa joissa toiminta oli kielletty oli kyllä hankkeita toiminnan sallimiseksi tai oli jääty odottamaan muiden maiden vastaavia säädöksiä ja peesataan aikanaan niitä. Mielestäni sääntely harrasterakenteisten IFR lentämisessä tulisi mennä seuraavasti: Sallitaan ei-jäätävissä olosuhteissa suomen alueella. Ulkomailla lennettäessä tulisi hankkia lupa/statement, että kohdemaassa kyseinen ilma-alus voi operoida myös IFR. Navigointi-, lähestymislaitteiden, sekä asento/nopeus/korkeus mittareiden tulee olla TSO hyväksyttyjä laitteita ja voimalaitteen ja potkurin pitää perustua tyyppihyväksyttyihin laitteisiin. TSO laitteet tulee huol-taa valmistajan ohjeiden mukaisesti. Mittarivarustuksen laitevaatimukset IFR lentotoimintaan samat kuin tyyppihyväksytyille ilma-aluksille. Mikäli IFR lentäminen harrasterakenteisilla ilma-aluksilla kielletään SIL Laskuvarjo toimikunta Petri Kauraniemi Ks. edellinen kommentti Ks. edellinen kommentti Määräyksellä säilytetään nykytilanne. Tällä hetkellä ei ole kriteereitä, jolla IFR-hyväksyntä olisi mahdollinen. Tämä määräyshanke ei ole oikea paikka tämän asian käsittelyyn, asiaa voidaan tarkastella kuitenkin myöhemmin erikseen.

9 9(12) rajoittaa se suomalaisten harrastajien mahdollisuuksia hankkia suorituskykyisiä harrasterakenteisia ilma-aluksia käyttöönsä. Nopeat harrastera-kenteiset ilma-alukset kykenevät lähes 300KTS nopeuksiin ja niiden käyttäminen IFR matkalentämiseen lentopinnoilla on mielestäni selkeä turvallisuuslisä esim vähentyneen lintutörmäysriskin muodossa Ulkomaille rekisteröityjen kansallisen sääntelyn piirissä olevien ilmaalusten toiminta Suomessa a) 1 ja 3; Vaatimus ICAO Annex 8-mukaisesta lentokelpoisuustodistuksesta lennon suorittamiseksi yli kuudella henkilöllä miehistö mukaan luettuna on hyvän hallinnon vastainen ja asettaa lentotoiminnan harjoittajat eriarvoiseen asemaan ilman turvallisuus- tai muutakaan perustetta. ei ole toimivaltaisena viranomaisena esittänyt lausuntopyynnössä tai sen perusteluissa mitään perusteltua ja/tai näyttöön perustuvaa syytä lentokelpoisuustodistuksen olemassaolon perusteella luoda kahta päällekkäistä säännöstöä. SMLL Määräyksen 4.12 kohta mahdollistaa ulkomaille rekisteröidyn ilma-aluksen toiminnan Suomessa ilman ilmailulain 10 :n mukaista lupaa määräyksessä kuvatuin ehdoin. Mikäli määräyksen ehdot eivät täytyy, tulee ilma-aluksella olla n myöntämä lupa. Määräysluonnoksessa esitetty 6 kuukauden Suomessa oloaikaa on lyhennetty 6 kuukaudesta 2 kuukauteen. Mikäli oleskelutarve on pidempi, vaaditaan tähän n lupa. Oleskeluaikaa on rajoitettu valvonnan edellytysten parantamiseksi ja sitä kautta turvallisuuden lisäämiseksi. Määräyksen muuttunut kohta: 3) Ilma-alus saa olla Suomen alueella enintään 2 kuukauden ajan peräkkäisen 12 kuukauden aikana a) 1) Teksti pois. Perustelut kohdassa 4.10 SIL Experimentalja 4.12 Kohta A) 1) poistaminen. Ei ole mitään syytä rajoittaa henkilömäärää koneessa jos kone muuten on rekisteröity useammalle SIL Laskuvarjotoimikunta Ks. edellinen kommentti. Ks. edellinen kommentti a) 1) Teksti pois. Perustelut kohdassa 4.10 Ks. edellinen kommentti a) 3) Mikäli aikaraja ulkomaisen ilma-aluksen käytölle tulee voimaan on TRAFIn taattava mahdollisuus rekisteröidä suomeen mikä tahansa missä tahansa maailmassa aikaisemmin rekisteröity ilma-alus, ettei tarvetta pitkäaikaiselle ulkomailla rekisteröidyn ilma-aluksen käy- Petri Kauraniemi Ilmailulaki asettaa vaatimukset rekisteröinnille, lentokelpoisuudelle sekä oikeuteen ilmailuun Suomen alueella.

10 10(12) tölle suomessa muodostu. 5 TOIMIN- TAMENE- TELMÄT (NCO.OP) 5.6 Sääolosuhteet (NCO.OP.1 60) 5.1 Sen lisäksi mitä lentotoiminta-asetuksen NCO.OP.160 kohdassa säädetään, ultrakevyiden lentokoneiden, ultrakevyiden helikopterien ja autogyrojen lentotoiminta tulee sallia kun AIP SUOMI/ FINLAND ENR 1.2 NÄKÖLENTOSÄÄNNÖT -dokumentissa mainitut edellytykset täyttyvät ja koneen päälliköllä on vastaavat kelpoisuudet ja oikeudet voimassa. Turha kohta. NCO.OP.110 on vain IFR toimintaa koskeva pykälä. Joten OPS M2-11 kohta 5.1 lisää vaatimuksen IFR autogirolle? Autogiroja (liite II laite joita niillä tässä käsitetään) ei taida saada hyväksytettyä IFR toimintaan! Ja niinhän luonnoksen kohdassa on kirjattu. 5.8 Tekstiin lisäys siten, että tilanteita voidaan jäljitellä myös kertauskoululennoilla, tarkastuslennoilla sekä lentokokeissa. Nämä on hyvä mahdollistaa tässä määräyksessä. SMLL Aki Suokas Osuuskunta Hyvä Tapa Harrastaa SIL Experimentalja Tällä määräyksellä ei muuteta nykyistä tilaa. Kommentti huomioitu, 5.1 kohta poistettu tarpeettomana määräyksestä. Määräys ei koske näitä tilanteista eikä tällä ole tarkoitus näitä tilanteista estää. Määräystekstin selkeyttämiseksi siitä on poistettu viittaus PEL-sarjan määräyksiin. 5.8 Tekstiin lisäys siten, että tilanteita voidaan jäljitellä myös kertauskoululennoilla, tarkastuslennoilla sekä lentokokeissa. Nämä on hyvä mahdollistaa tässä määräyksessä. Ks. edellinen kommentti. 7 MITTA- RIT, TIE- DOT JA VARUS- TEET (NCO.IDE) JAK- Noudatetaan sitä mitä lentotoiminta-asetuksen NCO.IDE.A.100 kohdan alakohdassa a säädetään. SMLL Vaatimus koskee vain tyyppihyväksyttyjä ilma-aluksia.

11 11(12) SO Lentokoneet Mittarit ja varusteet Olettehan huomanneet, että EASA ilma-aluksilla korkeusmittarin pitää olla jalkamittari. AMC1 NCO.IDE.A.120(a)(3)&NCO.IDE.A.125(a)(3) Aki Suokas Osuuskunta Hyvä Tapa Harrastaa Huomioitu. Lisäämällä purjelentokoneet ja AMC/GM noudattamis lauseet yksinkertaistetaan esimerkiksi kansainvälisissä purjelentokillpailuissa (joita Suomessakin järjestetään) ongelma tilanne jossa jollain kilpailijalla olisikin luvalla ilmailuun lentävä purjelentokone. Näillä kahdella lisäyksellä ko koneelle voidaan soveltaa GM1 NCO.IDE.S.100(a) kohtaa, jolloin kilpailija saa lentää, jos sillä on rekisteröintivaltion lentokelpoisuus. Muuten hän joutuisi osoittamaan että kone on Suomen erityisvaatimusten (jotka on tiukemmat kuin mitä EASA NCO) mukainen Tekstiin muutos seuraavasti. Ultrakevyissä lentokoneissa on lentotoiminta-asetuksen kohdan a vaatimusten lisäksi, istuinvöiden on oltava jälkeen rekisteröidyissä koneissa jokaisella istuimella vähintään 4 pisteen vyö, joka on yhdestä kohdasta avattava. SIL Experimentalja Korjattu määräykseen. Ultrakevyissä lentokoneissa on noudatettava lentotoimintaasetuksen kohdan a vaatimuksia. Lisäksi jälkeen rekisteröidyissä ultrakevyissä lentokoneissa on oltava jokaisella istuimella vähintään neljän pisteen vyö, joka on yhdestä kohdasta avattava Muutosehdotus, lauseen muokkaaminen tai poistaminen: harrasterakenteisissalentokoneissa on lentotoiminta-asetuksen kohdan a vaatimusten lisäksi oltava jokaisella istuimella vähintään kolmen pisteen vyö. Kolmipistevyön yläsuunnasta tuleva kiinnityspiste koneen kattorakenteessa on mahdollisessa hätäpoistumistilanteessa takertumisriski. Kahden pisteen vyössä takertumisriski alaraajoihin on huomattavasti pienempi tai lähes olematon riippuen turvavyön rakenteesta ja toteutustavasta. SIL Laskuvarjotoimikunta Määräyksellä säilytetään nykytilanne, kolmipistevyö katsotaan turvallisuuden kannalta tarpeelliseksi.

12 12(12) Tekstiin muutos seuraavasti. Ultrakevyissä lentokoneissa on lentotoiminta-asetuksen kohdan a vaatimusten lisäksi, istuinvöiden on oltava jälkeen rekisteröidyissä koneissa jokaisella istuimella vähintään 4 pisteen vyö, joka on yhdestä kohdasta avattava Muutos tekstin loppuun ei sovelleta harrasterakenteisille lentokoneille, ultrakevyille lentokoneille eikä autogyroille Muutos tekstin loppuun ei sovelleta harrasterakenteisille lentokoneille, ultrakevyille lentokoneille eikä autogyroille. SIL Experimentalja Huomioitu, ks. kommentti yllä. Tämä huomioitu määräyksen kohdassa ks. edellinen kommentti Muutos tekstiin siten ettei sammutin vaatimus koske autogyroja. SIL Experimental- Tämä huomioitu määräyksen kohdassa ja Muutos tekstiin siten ettei sammutin vaatimus koske autogyroja. Ks. edellinen kommentti

Ilmailumääräyskokoelma Liite 1. Vantaa

Ilmailumääräyskokoelma Liite 1. Vantaa Ilmailumääräyskokoelma Liite 1 Vantaa 9-10.2.2019 Liite 1 ilma-aluksia koskevia kansallisia ilmailumääräyksiä AIR M1-5,ILMAILUVÄLINEIDEN HUOLTOTOIMINTA-, LENTOKELPOISUUDEN HALLINTA- JA MUUTOSTYÖVAATIMUKSET

Lisätiedot

Kansallisen ilma-aluksen miehitys

Kansallisen ilma-aluksen miehitys luonno Ilmailumääräys 1 (9) Antopäivä: 11.4.2013 Voimaantulopäivä: 12.4.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Ilmailulain (1194/2009) 60 Muutostiedot: Tällä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä

Lisätiedot

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla 1 (14) Antopäivä: 19.8.2016 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) Voimaantulopäivä: 25.8.2016 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Kumoaa Lentoturvallisuushallinnon antamat

Lisätiedot

ELA1 ja Liite II ilma-alusten lentokelpoisuus Savonsolmu

ELA1 ja Liite II ilma-alusten lentokelpoisuus Savonsolmu ELA1 ja Liite II ilma-alusten lentokelpoisuus Savonsolmu 3.-4.3.2012 Onko ilma-alus ELA1 vai Liite II ilma-alus? Huom: ELA1 ilma-alus on aina EASA ilma-alus 2 ELA1-ilma-alus tarkoittaa seuraavia eurooppalaisia

Lisätiedot

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla Perustelumuistio 1(13) 18.08.2016 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla Määräyksen tausta ja säädösperusta Tausta Muun kuin kaupallisen lentotoiminnan nykysäädökset syrjäyttävät

Lisätiedot

Ilma-aluksen miehitys

Ilma-aluksen miehitys luonno Määräysluonnos 1 (8) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Säädösperusta: Ilmailulain (1194/2009) 60 Voimaantulopäivä: 8.4.2013 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Tällä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä

Lisätiedot

Mäntsälän Ilmailukerho. Ks. yllä.

Mäntsälän Ilmailukerho. Ks. yllä. Kohta Kommentti Lausuja Trafin vastaus Koko määräys Ei lausuttavaa. Sisäministeriö - Suomen Ilmailuliiton Experimental- ja ultrakevyttoimikunta (SIL EUT) LAUSUNTOKOOSTETAULUKKO AIR M5-10 - TRAFI/25028/03.04.00.00/2014

Lisätiedot

Lentotoiminta-asetusta täydentävät kansalliset määräykset

Lentotoiminta-asetusta täydentävät kansalliset määräykset Perustelumuistio 1(5) 20.8.2016 Lentotoiminta-asetusta täydentävät kansalliset määräykset Määräyksen tausta ja säädösperusta Lentotoiminta-asetusta (komission asetus (EU) N:o 965/2012 lentotoimintaan liittyvistä

Lisätiedot

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla

Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla Perustelumuistio 1(12) 26.05.2016 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilmaaluksilla Määräyksen OPS M2-11 tausta ja säädösperusta Tausta Muun kuin kaupallisen lentotoiminnan nykysäädökset

Lisätiedot

Liite II huolto-ohjelma

Liite II huolto-ohjelma Liite II huolto-ohjelma Jukka Parviainen 4.10.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki 864/2014 34 Lentokelpoisuuden ylläpitäminen Ilmailuun käytettävän ilma-aluksen omistajan, haltijan

Lisätiedot

Uusi OPS M2-11 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla Liite II OPS

Uusi OPS M2-11 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla Liite II OPS Uusi OPS M2-11 Lentotoiminta kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvilla ilma-aluksilla Liite II OPS Versio 9.3.2016 NR 1 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Määräyshankkeen tausta ja tavoite EASA OPS

Lisätiedot

Kansalliset huolto- ja huoltajavaatimukset uusiutuvat

Kansalliset huolto- ja huoltajavaatimukset uusiutuvat Kansalliset huolto- ja huoltajavaatimukset uusiutuvat 21.1.2012 Uusittavat määräykset Vaihe 1, voimaan 1.5.2012 AIR M16-1, Kansallisten ilma-alusten lentokelpoisuusvalvonta AIR T16-4, Ilma-alusten lentokelpoisuusvalvonta

Lisätiedot

Lentotyö nyt ja tulevaisuudessa

Lentotyö nyt ja tulevaisuudessa Lentotyö nyt ja tulevaisuudessa Laskuvarjohyppylennot www.ilmailu.fi Normihierarkia Lakien ja määräysten keskinäinen suhde Jos ei ristiriitaa määräys, normi tai päätös on yhtä sitova kuin laki 15.2.2013

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ]

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti lentotoimintaan liittyvistä teknisistä

Lisätiedot

Osk Hyvä Tapa Harrastaa

Osk Hyvä Tapa Harrastaa HTH Osk Hyvä Tapa Harrastaa Osuuskunta 10.2.2019 Aki Suokas Osuuskunta HyväTapaHarrastaa Ajatus siirtyi toteutukseen 2014 lopulla. Merkittiin PRH rekisteriin virallisesti 6.10.2015 www.hooteehoo.org Osuuskunta

Lisätiedot

Ajankohtaista hyppylentotoiminnassa. Laskuvarjotoimikunta

Ajankohtaista hyppylentotoiminnassa. Laskuvarjotoimikunta Ajankohtaista hyppylentotoiminnassa Laskuvarjotoimikunta 18.11.2017 1 Agenda Lentotoiminnan (ei-)kaupallisuudesta Säädösmuutoksia vuonna 2017 Ilmatilauudistus 26.04.2018 Part-NCO kertaus Muuta, mitä? Lentotoiminnan

Lisätiedot

Part M vaiheet kuinka tähän on tultu. Part-M ja katsastusjärjestelyt Jyrki Laitila

Part M vaiheet kuinka tähän on tultu. Part-M ja katsastusjärjestelyt Jyrki Laitila Part M vaiheet kuinka tähän on tultu Part-M ja katsastusjärjestelyt 21.01.2010 Jyrki Laitila Luennon aiheet Uusi Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi Ilmailutoimialan organisaatio ja sen muutokset Part

Lisätiedot

Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO

Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO Ilmailun sääntelyn sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Yksikönpäällikkö Kirsi Lähteenmäki-Riistama Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lentotoiminta-asetus

Lisätiedot

Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen

Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen Lentokelpoisuus-seminaari, Helsinki 21.3.2016 Erik Korpijärvi, Pertti Aaltio Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ohjelma EASA OPS ja Part-NCO/Part NCC

Lisätiedot

Erityislentotoiminta, SPO alkaen

Erityislentotoiminta, SPO alkaen Erityislentotoiminta, SPO 21.4.2017 alkaen SPO:n voimaantulo ja määrittelyt EASA lentotoiminta-asetuksella, 965/2012, erityislentotoimintavaatimukset (SPO) tulevat sovellettavaksi 21.4.2017 Erityislentotoiminta,

Lisätiedot

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa.

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa. LAUSUNTOPYYNTÖTAULUKKO Määräys OPS M6-1 1(6) TRAFI/35830/03.04.00.00/2017 Määräysluonnoksen kohta Uusi kohta: 2.3.8 Mahdollinen muutosehdotus perusteluineen tai muu huomio Laskuvarjon huoltaja saa korjata,

Lisätiedot

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../..

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX [...](2012) XXX luonnos LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012 KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. annettu XXX Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti

Lisätiedot

Erityislentotoiminta, SPO alkaen

Erityislentotoiminta, SPO alkaen Erityislentotoiminta, SPO 21.4.2017 alkaen 16.08.2016 SPO:n voimaantulo ja määrittelyt EASA lentotoiminta-asetuksella, 965/2012, erityislentotoimintavaatimukset (SPO) tulevat sovellettavaksi 21.4.2017

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Perustelumuistio 1(5) 23.5.2016 Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Määräyksen tausta ja säädösperusta Rajavartiolaitoksen ilmailua koskeva määräys annetaan ilmailulain (864/2014) 8, 33 ja 57 :n perusteella.

Lisätiedot

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ]

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot

Ilmailulainsäädännön kokonaisuudistuksen vaikutus ja uusi viranomainen

Ilmailulainsäädännön kokonaisuudistuksen vaikutus ja uusi viranomainen Päiväys/Datum/Date 6.7.2011 Dnro/Dnr/Ind.No. Viite/Referens/Ref TRAFI/4841/03.04.00/2011 Perustelumuistio Asia Ärende Subject ILMAILUMÄÄRÄYKSEN OPS M2-9 LIITIMET MUUTOS 1. Määräysmuutosten perustelu ja

Lisätiedot

Ilma-aluksen huolto Kuka saa huoltaa ja mitä

Ilma-aluksen huolto Kuka saa huoltaa ja mitä Ilma-aluksen huolto Kuka saa huoltaa ja mitä Jukka Parviainen 13.3.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kansalliset huoltaja vaatimukset Ilmailumääräys PEL M3-4 Ilma-alushuoltajan kansalliset

Lisätiedot

Suomen Moottorilentäjien. liitto ry (SMLL) ultrakevyttoimikunta

Suomen Moottorilentäjien. liitto ry (SMLL) ultrakevyttoimikunta Kohta Kommentti Lausuja Trafin vastaus Koko määräys Ei lausuttavaa. sisäministeriö - 1.2 Lentokelpoisuusmääräyksellä ilmailulain (864/2014) 33 :ssä tarkoitettua ilmailuvälineen tyyppihyväksyntävaltion,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

MUUTOSTYÖT I L M A I L U L A I T O S TYYPPIHYVÄKSYMÄTTÖMIIN ILMA-ALUKSIIN TEHTÄVÄT MUUTOSTYÖT

MUUTOSTYÖT I L M A I L U L A I T O S TYYPPIHYVÄKSYMÄTTÖMIIN ILMA-ALUKSIIN TEHTÄVÄT MUUTOSTYÖT MUUTOSTYÖT TYYPPIHYVÄKSYMÄTTÖMIIN ILMA-ALUKSIIN TEHTÄVÄT MUUTOSTYÖT AIR M5-3 Koe- ja harrasteluokkaan kuuluvan ilma-aluksen lentokelpoisuus ja huolto AIR M5-10 Ultrakevyiden lentokoneiden lentokelpoisuus,

Lisätiedot

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista

Luonnos. KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos KOMISSION ASETUKSEKSI (EU) n:o /2010, annettu [ ], yhteisen ilmatilan käyttöä koskevista vaatimuksista ja toimintaohjeista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki - Puolustusministeriö -

Mikkelin kaupunki - Puolustusministeriö - KOMMENTTIKOOSTE, toinen lausuntopyyntö 1(7) TRAFI/3161/03.04.00.00/2015 OPS M1-28 Vaara-alueet Kohta Kommentti Lausunnon antaja Trafi Mikkelin kaupungin lentoasemalla ei ole huomautettavaa OPS M1-28 Vaara-alueita

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Lainsäädäntökuulumisia osastonjohtaja Susanna Metsälampi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ajankohtaista ilmailun säädöshankesalkussa Ilmailulain l i kokonaisuudistus k EU-lainsäädännön ja kv. standardien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:

Lisätiedot

Ajankohtaista Lentoon! 2017

Ajankohtaista Lentoon! 2017 Ajankohtaista Lentoon! 2017 Yleisilmailukoordinaattori erityisasiantuntija Jani Hottola Ilmailun Lupakirjat Twitter: @Yleisilmailija www.trafi.fi/yleisilmailijalle Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

RISTITAULUKKO: OSA NCO JA SITÄ VASTAAVAT KANSALLISET ILMAILUMÄÄRÄYKSET

RISTITAULUKKO: OSA NCO JA SITÄ VASTAAVAT KANSALLISET ILMAILUMÄÄRÄYKSET RISTITAULUKKO: OSA NCO JA SITÄ VASTAAVAT KANSALLISET ILMAILUMÄÄRÄYKSET Tähän taulukkoon on koottu Lentotoiminta-asetuksen osan NCO luvut A, B ja D sekä niitä vastaavat vanhat kansalliset ilmailumääräykset.

Lisätiedot

ANNEX TO EASA OPINION 06/2013. COMMISSION REGULATION (EU) No /.. of XXX

ANNEX TO EASA OPINION 06/2013. COMMISSION REGULATION (EU) No /.. of XXX EUROPEAN COMMISSION Brussels, XXX (2013) XXX draft ANNEX TO EASA OPINION 06/2013 COMMISSION REGULATION (EU) No /.. of XXX amending Commission Regulation (EC) No 2042/2003, on the continuing airworthiness

Lisätiedot

Lentotoiminta Ajankohtaista

Lentotoiminta Ajankohtaista Lentotoiminta Ajankohtaista Lentotoiminta-asetus, komission asetus (EU) N:o 965/2012 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Aiheita - NCO - OPS M2-11 (lentotoiminta liite II ilma-aluksilla) - OPS M1-33

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 PerustelumuistioLUONNOS 1(5) Laatimisaika Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3.

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. PEL M3-4 harrastemekaanikon lupakirja ja omistajahuoltaja

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. PEL M3-4 harrastemekaanikon lupakirja ja omistajahuoltaja Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. PEL M3-4 harrastemekaanikon lupakirja ja omistajahuoltaja Sisältö PEL M3-4 jaottelu Mitä uutta PEL M3-4 toi harrasteilmailuun Harrastemekaanikon lupakirja Mitä sillä

Lisätiedot

Suomalaista siviili-ilma-alusten rakentamista vuodesta 1949

Suomalaista siviili-ilma-alusten rakentamista vuodesta 1949 Suomalaista siviili-ilma-alusten rakentamista vuodesta 1949 Markku Hiedanpää 1960 Hämeenlinna Ilmailukerho ry 1963 PIK-16 Vasama, KK Lehtovaara Oy 1965-67 KK-1 Utu, Oy Fibera Ab 1970-1973 PIK-19 Muhinu,

Lisätiedot

Huolto-ohjelmat (yleisilmailu)

Huolto-ohjelmat (yleisilmailu) Huolto-ohjelmat (yleisilmailu) Vantaa 1.4.2017 Jukka Parviainen ylitarkastaja Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Huolto-ohjelman laatiminen ja hyväksyntä Part-M Subpart-G lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio

Lisätiedot

AIR M5-10 ja AIR M1-5

AIR M5-10 ja AIR M1-5 AIR M5-10 ja AIR M1-5 Vantaa 1.4.2017 Hannu Martikainen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uudet päivitetyt ja muutetut määräykset AIR M1-5, Ilmailuvälineiden huoltotoiminta-, lentokelpoisuuden

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(5) 27.2.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

U si s Trafi f organisa s ati t on pääpiirte t et 1.1..2. 012 a lka k en 3.3.2012 Pieksämäki

U si s Trafi f organisa s ati t on pääpiirte t et 1.1..2. 012 a lka k en 3.3.2012 Pieksämäki Uusi Trafi organisaation pääpiirteet 1.1.2012 alkaen 3.3.2012 Pieksämäki Trafin organisaatio 1.1.2012 alkaen, ilmailijat punaisella Hallinto Pääjohtaja Viestintä Liikennejärjestelmä Sääntely Vaatimustenmukaisuus,

Lisätiedot

ILMAILUTIEDOTUS. PL 186, VANTAA, FINLAND, puh. 358 (0) , Faksi 358 (0)

ILMAILUTIEDOTUS. PL 186, VANTAA, FINLAND, puh. 358 (0) , Faksi 358 (0) ILMAILUTIEDOTUS PL 186, 01531 VANTAA, FINLAND, puh. 358 (0)9 4250 11, Faksi 358 (0)9 4250 2898 AIR T16-4 muutos 8 25.4.2008 www.ilmailuhallinto.fi ILMA-ALUSTEN KATSASTUKSET JA LENTOKELPOISUUS- TARKASTUKSET

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS LUO Määräys 1 (5) Asianumero Antopäivä: 10.10.2014 Säädösperusta: Ilmailulaki (1194/2009) 45 Voimaantulopäivä: 14.10.2014 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä

Lisätiedot

Uutisia säädösrintamalta

Uutisia säädösrintamalta Uutisia säädösrintamalta SUOMEN ILMAILULIITTO Avainhenkilöpäivät 17.10.2015 Päivi Metsävainio, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulain muutos Muutoksen taustalla poikkeama-asetus (376/2014)

Lisätiedot

Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien GA Vaihe II Jyrki Laitila. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien GA Vaihe II Jyrki Laitila. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien omistajille 21.3.2016 GA Vaihe II Jyrki Laitila Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Lyhyt yksikön esittely Historiaa lyhyesti GA Phase

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi. Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan 2.12.2008 annettu lentotyötä koskeva ilmailumääräys OPS M1-23 LENTOTYÖ

Voimassa: toistaiseksi. Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan 2.12.2008 annettu lentotyötä koskeva ilmailumääräys OPS M1-23 LENTOTYÖ lu 1 (6) Antopäivä: 11.2.2015 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 70 Voimaantulopäivä: 15.2.2015 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan 2.12.2008

Lisätiedot

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen OPS M6-1 Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen YLEISTÄ Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) on antanut 19.5. ilmailumääräyksen OPS M6-1, Laskuvarjohyppytoiminta. Määräys tuli voimaan 22.5.2017 ja kumoaa

Lisätiedot

SOTILASILMA-ALUSREKISTERI

SOTILASILMA-ALUSREKISTERI SOTILASILMAILUN VIRANOMAISYKSIKKÖ FINNISH MILITARY AVIATION AUTHORITY SOTILASILMAILUN VIRANOMAISOHJE MILITARY AVIATION ADVISORY SIO-To-Lt-003 18.02.2010 PL 30, 41161 TIKKAKOSKI, FINLAND, Tel. +358 299

Lisätiedot

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Perustelumuistio 1(5) 22.8.2018 OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräyksen säädösperusta on ilmailulain (864/2014) 157, jonka mukaan Liikenteen

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Perustelumuistio 1(5) 10.10.2014 Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3. Arvio määräysten

Lisätiedot

Etukäteen saatuja kysymyksiä

Etukäteen saatuja kysymyksiä Etukäteen saatuja kysymyksiä Vantaa 1.4.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laajennettu omistajahuolto Tästä käytetty epävirallista termiä Miukun lista Kyseistä huoltajaa koskeva määräyskohta

Lisätiedot

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o [...]

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o [...] Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o [...] komission asetuksen (EY) N:o 1702/2003 ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu-

Lisätiedot

Lentotoimintavaatimukset. Yleisilmailu

Lentotoimintavaatimukset. Yleisilmailu Lentotoimintavaatimukset Yleisilmailu SISÄLLYS Alkusanat... 10 Lukuohje... 12 LUKU A - YLEISET VAATIMUKSET... 14 NCO.GEN.100 Toimivaltainen viranomainen... 14 FI.NCO.GEN.100 Toimivaltainen viranomainen...

Lisätiedot

Talvipäivät Tallukka. Uudet harrasteilmailumääräykset

Talvipäivät Tallukka. Uudet harrasteilmailumääräykset Talvipäivät 15.-16.3.2008 Tallukka Uudet harrasteilmailumääräykset 1 Määräysmuutosten valmistelu Määräysmuutokset on valmisteltu virkamiesvetoisesti Ilmailuhallinnossa. Valmistelun apuna on käytetty työryhmää,

Lisätiedot

Harrasteilmailun ilma-alusten punnitus. 17.4.2013 Markku Hiedanpää

Harrasteilmailun ilma-alusten punnitus. 17.4.2013 Markku Hiedanpää Harrasteilmailun ilma-alusten punnitus 17.4.2013 Markku Hiedanpää Miksi ilma-aluksia punnitaan Jotta voidaan määritellä onko ilma-alus tyyppihyväksymistodistuksen (so. koelennoilla tositettujen), tyyppitodistuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel, XXX C KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien

Lisätiedot

Erityislentotoiminta, SPO alkaen

Erityislentotoiminta, SPO alkaen Erityislentotoiminta, SPO 21.4.2017 alkaen SPO:n voimaantulo ja määrittelyt EASA lentotoiminta-asetuksella, 965/2012, erityislentotoimintavaatimukset (SPO) tulevat sovellettavaksi 21.4.2017 Erityislentotoiminta,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2011, annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2011, annettu [ ], FI EN EN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel, XXX C KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2011, annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden,

Lisätiedot

Lentokelpoisuus ja lentokelpoisuustarkastajan rooli

Lentokelpoisuus ja lentokelpoisuustarkastajan rooli Lentokelpoisuus ja lentokelpoisuustarkastajan rooli Lentokelpoisuustarkastajien seminaari 28.1.2014 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Lentokelpoisuus 29.1.2014 Liikenteen turvallisuusvirasto 2 Ilma-aluksen

Lisätiedot

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

OPS M6-1. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen OPS M6-1 Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen YLEISTÄ Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) on antanut 19.5. ilmailumääräyksen OPS M6-1, Laskuvarjohyppytoiminta. Määräys tulee voimaan 22.5. ja kumoaa aiemman

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS 1 (5) Antopäivä: x.x.2019 Voimaantulopäivä: x.x.2019 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki liikenteen palveluista (320/2017), II osan 13 luvun 2 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot:

Lisätiedot

Turvallisuutta koskevassa vuosikatsauksessa esitetään Euroopan ja koko maailman lentoturvallisuutta koskevia tilastoja

Turvallisuutta koskevassa vuosikatsauksessa esitetään Euroopan ja koko maailman lentoturvallisuutta koskevia tilastoja TURVALLISUUTTA KOSKEVA VUOSIKATSAUS 13 Tiivistelmä Turvallisuutta koskevassa vuosikatsauksessa esitetään Euroopan ja koko maailman lentoturvallisuutta koskevia tilastoja Katsauksen sisältämät tiedot ovat

Lisätiedot

Uutisia säädösrintamalta

Uutisia säädösrintamalta Uutisia säädösrintamalta Suomen ilmailuliiton Avainhenkilöpäivät 25.10.2014 Susanna Metsälampi, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uutisia säädösrintamalta Mistä tietoa? Viranomaisen prioriteeteista

Lisätiedot

MIEHITTÄMÄTTÖMÄN ILMA-ALUKSEN JA LENNOKIN LENNÄTTÄMINEN

MIEHITTÄMÄTTÖMÄN ILMA-ALUKSEN JA LENNOKIN LENNÄTTÄMINEN al Määräysluonnos versio 5.5.2015 1 (6) Antopäivä: x.xx.2015 Voimaantulopäivä: x.xx.2015 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 9, 57, 70 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöön pantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot:

Lisätiedot

Lentotoiminta-asetuksen liite VII

Lentotoiminta-asetuksen liite VII Lentotoiminta-asetuksen liite VII Lentotoiminta-asetuksen, komission asetus (EU) N:o 965/2012, liite VII (OSA NCO) Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lentotoiminta-asetuksen (EU) N:o 965/2012 liite

Lisätiedot

Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet. Jukka Parviainen

Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet. Jukka Parviainen Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet Jukka Parviainen 9.2.2019 Lentokelpoisuustarkastajan vaatimukset ja oikeudet - Liite I PEL M3-4, AIR M16-1 ELA1 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 1321/2014 kohta

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS 1 (5) Antopäivä: 5.6.2019 Voimaantulopäivä: 6.6.2019 Säädösperusta: Laki liikenteen palveluista (320/2017) 131 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä määräyksellä

Lisätiedot

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON. LAUSUNTO nro 04/2007

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON. LAUSUNTO nro 04/2007 EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON LAUSUNTO nro 04/2007 komission asetuksesta, jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilmaalusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

Ilmailulakiuudistus: HE 79/2014 vp.

Ilmailulakiuudistus: HE 79/2014 vp. Ilmailulakiuudistus: HE 79/2014 vp. Tietoa ilmailun sidosryhmille 9.10.2014 Susanna Metsälampi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutostarpeista Ilmailulakia lähdettiin uudistamaan, koska EU-säädökset

Lisätiedot

EASAn GA Roadmap vaihe 1 Yksikönpäällikkö Jyrki Laitila Lentoon!

EASAn GA Roadmap vaihe 1 Yksikönpäällikkö Jyrki Laitila Lentoon! EASAn GA Roadmap vaihe 1 Yksikönpäällikkö Jyrki Laitila Lentoon! Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleisilmailun lentokelpoisuus Lentokelpoisuus asiat muuttuneet EASAn myötä 2003 alkaen erityisesti

Lisätiedot

Yleisilmailu EASA maailmassa Huolto-ohjelmakoulutus Nummela 29.11.2009 Jyrki Laitila Päällikkö huoltotoimintayksikkö

Yleisilmailu EASA maailmassa Huolto-ohjelmakoulutus Nummela 29.11.2009 Jyrki Laitila Päällikkö huoltotoimintayksikkö Yleisilmailu EASA maailmassa Huolto-ohjelmakoulutus Nummela 29.11.2009 Jyrki Laitila Päällikkö huoltotoimintayksikkö Luennon aiheet EASAn määräysrakenne Vielä Ilmailuhallinnon määräysvallassa Ilmailuhallinnossa

Lisätiedot

Tulevat määräysmuutokset

Tulevat määräysmuutokset Tulevat määräysmuutokset Jyrki Laitila Seminaari yleisilmailun lentokelpoisuustehtävissä toimiville henkilöille Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. EASA mitä muutoksia tulossa L-lupakirja käsitelyty

Lisätiedot

Part-NCO ja erityislentotoiminta

Part-NCO ja erityislentotoiminta Part-NCO ja erityislentotoiminta Laskuvarjotoimikunta Simo Aro 22.4.2017 1 Agenda Yleistä NCO:sta Riskinarviointi ja tarkistuslista Istuinvyöt Minimivarusteluettelo Lisähapen käyttö Turvallisuusohjeistus

Lisätiedot

LIITE EASAN LAUSUNTOON 7/2013. KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu XXX

LIITE EASAN LAUSUNTOON 7/2013. KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu XXX EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [...](2013) XXX luonnos LIITE EASAN LAUSUNTOON 7/2013 KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu XXX jolla muutetaan ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden

Lisätiedot

Purjelentokoneiden punnitus

Purjelentokoneiden punnitus Purjelentokoneiden punnitus 18-19. 3. 1995 Markku Hiedanpää 1 Miksi ilma-aluksia punnitaan Jotta voidaan määritellä onko ilma-alus tyyppihyväksymistodistuksen (so koelennoilla tositettujen) massa- ja massakeskiörajoitusten

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen ilmailu

Rajavartiolaitoksen ilmailu luon Määräys 1 (5) Antopäivä: 19.8.2016 Voimaantulopäivä: 25.8.2016 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 8, 33 ja 57 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen

Lisätiedot

OPS M6-1. ESITYS PERUSTUU OLETUKSIIN (perustelumuistioluonnos yms.) Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

OPS M6-1. ESITYS PERUSTUU OLETUKSIIN (perustelumuistioluonnos yms.) Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen OPS M6-1 ESITYS PERUSTUU OLETUKSIIN (perustelumuistioluonnos yms.) Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen YLEISTÄ Trafin Lausuntopyyntö: Laskuvarjohyppytoiminta OPS M6-1 Määräykseen tehtävät muutokset johtuvat

Lisätiedot

Suomen ilmailuliitto (SIL)

Suomen ilmailuliitto (SIL) Kohta Kommentti Lausunnon antaja Trafi 1.2 LASKUVARJON MÄÄRITELMÄ OPS M6-1:EEN Laskuvarjo: Urheilulaskuvarjo, joka on putoamisnopeuden hidastamiseen tarkoitettu ilmailuun käytettävä laite. Jos tarkempaa

Lisätiedot

Määräys kansallisen ilma-aluksen miehityksestä OPS M1-20

Määräys kansallisen ilma-aluksen miehityksestä OPS M1-20 Muistio 1(7) 11.4.2013 Määräys kansallisen ilma-aluksen miehityksestä OPS M1-20 Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräys annetaan ilma-aluksen miehistöä koskevan ilmailulain 60 :n nojalla, jonka mukaan

Lisätiedot

Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista

Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista Tiedotustilaisuus: Pienet hyväksytyt koulutusorganisaatiot non-complex ATO Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Aikataulu, merkittäviä päivämääriä ja muutoksia PART-FCL

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2016 (OR. en) 7602/16 AVIATION 57 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 5. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D042243/03 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

LAUSUNTO nro 02/2007 EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO

LAUSUNTO nro 02/2007 EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO LAUSUNTO nro 02/2007 EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], komission asetuksesta, jolla muutetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston antaman asetuksen (EY) N:o 216/2008 nojalla

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], siviili-ilmailun lentomiehistöä koskevien teknisten vaatimusten ja hallinnollisten menettelyjen säätämisestä Euroopan

Lisätiedot

HE 79/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle ilmailulain muuttamiseksi - Sisällön tarkastelua lennokkitoiminnan näkökulmasta -

HE 79/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle ilmailulain muuttamiseksi - Sisällön tarkastelua lennokkitoiminnan näkökulmasta - SIL LENNOKKITOIMIKUNTA - Tilanne 9 / 2014: Hallitus on jättänyt vuoden 2014 alkupuolella eduskunnalle esityksen ilmailulain muuttamisesta. Eduskunta on käsitellyt lakiehdotuksen 5.6.2014 ja siirtänyt sen

Lisätiedot

Ilmailijoiden sääilta

Ilmailijoiden sääilta Ilmailijoiden sääilta Yleisilmailukoordinaattori erityisasiantuntija Jani Hottola Ilmailun Lupakirjat Twitter: @Yleisilmailija www.trafi.fi/yleisilmailijalle Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. DTO

Lisätiedot

Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari

Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari 28.1.2014 Lentokelpoisuustarkastuksen tekeminen Jukka Parviainen Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. LENTOKELPOISUUSTARKASTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN (EASA ilma-alukset)

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ajankohtaista tuulivoimasta yksikönpäällikkö Juha Nurmi 2012 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. 1 Sisältö Tuulivoimalat, ilmailulaki laki ja lentoestelupa Tuulivoimaloiden rakentaminen ja korkeustarpeet

Lisätiedot

Lentolupakirjoja koskevia yleisiä määräyksiä

Lentolupakirjoja koskevia yleisiä määräyksiä LUONNOluonnluonn Määräys 1 (5) Antopäivä: 5.9.2018 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 47 Voimaantulopäivä: 7.9.2018 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Muutostiedot: Tällä määräyksellä

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliiton lausunto HE 79/2014 vp eduskunnalle ilmailulaiksi ja laiksi meripelastuslain 14 :n muuttamisesta

Suomen Ilmailuliiton lausunto HE 79/2014 vp eduskunnalle ilmailulaiksi ja laiksi meripelastuslain 14 :n muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta Asiantuntijakuuleminen Suomen Ilmailuliiton lausunto HE 79/2014 vp eduskunnalle ilmailulaiksi ja laiksi meripelastuslain 14 :n muuttamisesta Suomen Ilmailuliitto kiittää

Lisätiedot

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ]

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot

Lennonopettajien kertauskoulutus Räyskälä 10.12.2011. Harrasteilmailuyksikkö, Jarmo Selonen

Lennonopettajien kertauskoulutus Räyskälä 10.12.2011. Harrasteilmailuyksikkö, Jarmo Selonen Lennonopettajien kertauskoulutus Räyskälä 10.12.2011 Harrasteilmailuyksikkö, Jarmo Selonen KANSALLISISTA JA JAR-FCL VAATIMUKSISTA EASA PART-FCL VAATIMUKSIIN LUENNON SISÄLTÖÄ EASAN säädösrakennetta /määräysprosessi

Lisätiedot

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o.../.. annettu [ ]

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o.../.. annettu [ ] Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o.../.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot