päihdetyön erikoislehti 5/2010

Transkriptio

1 päihdetyön erikoislehti 5/2010 Juomisen riskit eivät koske vain pientä vähemmistöä KotiKatko löysi ikääntyneet asiakkaikseen Läheiset riippuvuushoidon hukattu voimavara? Lapsilähtöisen päihdetyön jäljillä ALKOHOLINKÄYTTÖ SIIRTYI KOTIIN JA PARISUHTEESEEN tiimi 5/2010

2 sisältö 5/ Väestö, riskiryhmät ja päihdepalvelut OLAVI KAUKONEN Lyhyesti Naisten alkoholinkäytön kasvu muuttanut eniten alkoholikulttuuria AULI SAUKKONEN Juomisen riskit eivät koske vain pientä vähemmistöä PIA MÄKELÄ KotiKatko löysi ikääntyneet asiakkaikseen ESA PESONEN Läheiset päihde- ja pelihoitojen hukattu voimavara? MARITTA ITÄPUISTO Lapsilähtöisen päihdetyön jäljillä ULLA KOSONEN Lapset näkyviin huumetyössä AULI SAUKKONEN Työ & tekijä: Muutoksen keskellä AULI SAUKKONEN Toinen tieto: Runo ja luuta Kuka on kevytmielinen? JUKKA HEINONEN Päihdetutkimustietoa päättäjille (kirja-arvio) RAUNO MÄKELÄ Valhe puhuu (kirja-arvio) PEKKA PAKARINEN Heikkoudesta syntyy yhteenkuuluvuus (kirja-arvio) INGALILL ÖSTERBERG Peliklinikka avautui Helsingissä Hoitotutkimuksen seminaari Tampereella Päihdetiedotuspalkinto erikoistutkija Pia Mäkelälle Lasse Lehmusoksa Henkireikä: Hidas elämä: usein oikein mukavaa RAIMO PITKÄNEN KANNEN KUVA: RODEO / JUHA TUOMI Tiimi Päihdetyön erikoislehti, x 46. vuosikerta Ilmestyy viisi kertaa vuodessa, ISSN x Julkaisija A-klinikkasäätiö, Paasivuorenkatu 2 A, Helsinki, p. (09) , fax (09) x Päätoimittaja Olavi Kaukonen, olavi.kaukonen@a-klinikka.fi x Toimitussihteeri Auli Saukkonen, auli.saukkonen@a-klinikka.fi x Ulkoasu Kaija Savola x Toimitusneuvosto Pirkko Hakkarainen, Pekka Heinälä, Marja Holmila, Ulla Järvi, Olavi Kaukonen, Satu Lipponen, Katriina Pajupuro, Ilpo Salonen, Tapani Sarvanti (pj.), Kaija Seppä, Tuukka Tammi, Teemu Tiensuu x Tilaukset & osoitteenmuutokset Tuula Mäenpää, p. (09) , tilaukset@a-klinikka.fi, tilaushinta 25 euroa/vuosi x Ilmoitukset Auli Saukkonen, auli.saukkonen@a-klinikka.fi x Painopaikka Forssa Print tiimi 5/2010

3 OLAVI KAUKONEN pääkirjoitus VÄESTÖ, RISKIRYHMÄT JA PÄIHDEPALVELUT Tutkija Pia Mäkelä tiivistää tämän Tiimi-lehden artikkelissaan suomalaisen alkoholipolitiikan perusteita alkoholin kulutuksen ja alkoholihaittojen jakautumisen näkökulmasta. Alkoholin kulutus on tunnetusti hyvin kasautunutta, mutta erityisesti humalahakuisesta juomatavasta johtuen haitat jakautuvat laajalti väestöön. Pienehkö suurkuluttajien joukko ei pystyisi tuottamaan kaikkia tilastoissa mitattavia tai kansalaisten kokemia sosiaalisia, terveydellisiä tai yleiseen järjestykseen liittyviä haittatekijöitä. Haitatkin kasautuvat, mutta niitä on järkevää tarkastella väestötasolla pikemmin jatkumona kuin kohderyhmittäin. Lisäksi suurkuluttajien määrää säätelee enemmän yleinen alkoholipolitiikka siis alkoholin hinta ja saatavuus kuin ryhmäkohtaiset interventiot tai valistus. Haitat ovat siinä määrin kasautuneita, että on syytä puhua sekä väestö- että riskiryhmästrategiasta. Riskiryhmän käsite on kuitenkin ongelmallinen, koska sekin viittaa valtaosaan väestöstä: raittiita ja alkoholin kulutustapojensa perusteella kohtuukäyttäjiä on vähemmistö väestöstä, eniten haittoja tuottavia ja kokevia suur- ja riskikuluttajia lähes kaksi kolmannesta miehistä ja reilusti yli puolet naisista. Vaikuttava alkoholipolitiikka edellyttää siis sitä, että kansallinen vä estöstrategia on kunnossa. Riskijuojia on väestöstä niin suuri osa, että tehokkaiksi tunnettuja riskiehkäisyn toimia pitäisi toteuttaa perusterveydenhuollossa kattavasti ja niillä pitäisi tavoittaa vähintään puolet aikuisväestöstä. Päihdehuollon alkoholipoliittinen merkitys on rajallinen: osana johdonmukaista rajoittavaa alkoholipolitiikkaa päihteiden ongelmakäyttäjiin suunnatut erityistoimet ovat vaikuttavia, kun taas huonon alkoholipolitiikan sosiaali- ja terveyspoliittisia vaikutuksia ei hyväkään palvelujärjestelmä pysty menestyksekkäästi kompensoimaan. Tiedetään, että riskiehkäisyn keinoilla ei juuri ole vaikutusta varsinaisen alkoholiriippuvuuden kehittäneiden henkilöiden päihteiden käyttöön tai interventioiden vaikutus on kovin lyhytaikainen. Tarvitaan siis myös kohdennettuja palveluja. Kansainvälinen tutkimustieto kertoo, että lisäämällä erityisesti päihdeongelmaisille suunnattuja apu- ja tukitoimenpiteitä vähennetään myös väestötasolla merkittävästi alkoholiehtoista sairastavuutta, kuolleisuutta ja myös terveydenhuoltojärjestelmän kustannuksia. Vaikutukset ovat sitä suurempia, mitä matalammalla kynnyksellä palveluja tuotetaan. Päihdehuollon keskeisin laatukriteeri näyttää siis olevan palvelujen saavutettavuus. Päihdehuollon erityispalvelut saavuttavat Suomessa suunnilleen viisitoista prosenttia suurkuluttajien kymmenyksestä. Haittojen ehkäisyn kannalta oleellista näyttää olevan silloin se, keitä saavutetaan. Vaikka päihdehuollon asiakkaiksi tulee myös keskiluokkaa ja hyvin toimeentulevia ihmisiä, kokonaisuutena asiakaskuntaa tarkasteltaessa voidaan sanoa, että suomalainen päihdehuoltojärjestelmä saavuttaa erityisen hyvin kaikkein huono-osaisinta, sairainta ja sosiaalisesti syrjäytyneintä väestöä. Valtiollinen alkoholipolitiikka on päihdehuollon joskus arvaamaton äitipuoli, kunnallinen sosiaali- ja terveyspolitiikka parvi vanhempia sisaruksia, joiden kanssa menee joskus hyvin, joskus huonommin mutta joiden kanssa on vain opittava tulemaan yhä paremmin toimeen. Kumpaakaan emme pääse valitsemaan. x tiimi 5/2010

4 lyhyesti Auli Saukkonen Lääkkeettömälle hoidolle oma nettisivusto VAK ry on avannut verkkopalvelun, joka tarjoaa näkökulmia lääkkeettömän ja yhteisöllisen päihdetyön arkeen, käytäntöihin ja teorioihin. Sivusto löytyy osoitteesta www. ihanoikeaihme.fi. Sivusto tarjoaa tekstimateriaalien lisäksi ammattitoimittajien toteuttamia kuunneltavia haastatteluja, puheenvuoroja ja multimediaohjelmia. Rahapelejä usein pelaavat henkilöt tupakoivat päivittäin ja käyttävät liikaa alkoholia yleisemmin kuin muu väestö, kertoo THL:n tutkimus. Tiheästi rahapelejä pelanneilla päivittäistupakointi oli kaksi kertaa muuta väestöä yleisempää. He olivat myös alko- Alkoholiriippuvaiset ja nuoret nousevat esiin rattijuopumustilastoista Rattijuopumuksesta kiinni jääneistä erottuu kaksi ryhmää: alkoholiongelmaiset miehet ja juuri ajokorttinsa saaneet nuoret miehet. Myös naisten osuus on kasvanut, nykyään joka yhdeksäs rattijuoppo on nainen. Suomessa jää kiinni vuosittain noin rattijuoppoa. Alustavat tulokset ovat peräisin Rattijuopon elämänkaari -tutkimuksesta, joka on osa Suomen Akatemian Päihteet ja addiktio -tutkimusohjelmaa. Eduskunta haluaa rajoituksia alkoholimainontaan Kansanedustajien enemmistö vaatii uudessa lakialoitteessa tiukennuksia alkoholimainontaan. Muun muassa alkoholin muu kuin tuotetietoa sisältävä mainonta halutaan kieltää kokonaan. Aloitteen on allekirjoittanut 106 kansanedustajaa. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Inkeri Kerola (kesk). Nimien kerääminen aloitteeseen kesti kak si päivää. Niitä olisi tullut enemmänkin, mutta päätin, että tämä riittää, Kerola kertoi aloitteesta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän enemmistö katsoi kesäkuussa, että alkoholin mielikuvamainontaa ei ole tarkoituksenmukaista rajoittaa lainsäädännöllä. holin suurkuluttajia kaksi kertaa muuta väestöä yleisemmin. Jukka T. Halme ym.: Rahapelaamisen tiheys on yhteydessä terveysriskeihin työikäisillä suomalaisilla. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2/2010. Alkoholimainoksia seurataan netissä Viisi järjestöä on rakentanut nettisivuston tukemaan alkoholin myynninedistämisen viranomaisvalvontaa. Sivusto toimii osoitteessa Sivustolle toivotaan kansalaisten kokemuksia ja mielipiteitä ja myös valokuvia siitä, miten alkoholin mainonta ja markkinointi ovat läsnä suomalaisten jokapä iväisessä arjessa. Rahapelaamisella yhteys päihteidenkäyttöön tiimi 5/2010 ray / kuvapankki

5 Päihdeongelmaisten äitien ensikodit ahdingossa Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmaisia äitejä ja vauvoja kuntouttavien ensikotien ja avopalvelujen toimintaa supistetaan noin puolella ensi vuodesta lähtien. Liiton jäsenyhdistykset ylläpitävät nyt seitsemää odottavien äitien ja vauvaperheiden päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia avopalveluyksikköineen. Päihdeongelmaisten äitien avunsaanti huononee oleellisesti, liitossa arvioi- daan. Toiminnan alasajon syynä on valtion rahoituspäätös, jolla päihdeäitien kuntoutukseen tarvittavat varat osoitetaan kuntien yleiseen kassaan. Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiö sulautui Sovatekiksi Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiö ja Työvalmennussäätiö Tekevä ovat yhdistyneet alkaen Sovatek-säätiöksi. Sovatek muodostuu uuden säätiön toimialaa kuvaavien sanojen alkukirjaimista: sosiaalipalvelu, osallistaminen, valmennus, asiantuntijuus, terveydenhuolto ja tekninen palvelu, erityispalvelu ja kuntoutus. Sovatekin palvelutoiminta keskittyy tuottamaan päihde-, mielenterveys- ja työvalmennuspalveluja asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan. Sovatek-säätiön kuluvan vuoden talousarvio on noin kahdeksan miljoonaa euroa, ja siihen on työsuhteessa noin 330 henkilöä. Vankien päihderiippuvuus lisääntynyt Vankien mielenterveyden häiriöt ja erityisesti päihderiippuvuus ovat lisääntyneet, kertoo kesäkuussa julkaistu vankien terveystutkimus. Tutkittavana oli 600 vankia ja 100 yhdyskuntapalvelua suorittavaa. Elämänaikainen päihderiippuvuus todettiin neljällä viidesosalla, alkoholiriippuvuus kahdella kolmasosalla ja amfetamiiniriippuvuus kahdella viidesosalla. Myös persoonallisuushäiriöt olivat yleisiä: diagnoosin sai kaksi kolmesta tutkittavasta. Naisvangit olivat sairaampia kuin miesvangit. Kaikkein huonoin terveydentila oli sakkovangeilla. Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2010. Myös internetissä: Prinsessa levittää hyväksymisen sanomaa Mielenterveyden keskusliitto lähestyy koululaisia Prinsessa-koulukampanjalla. Kampanjan pohjana on syyskuussa ensi-iltansa saanut Arto Halosen ohjaama elokuva Prinsessa, joka perustuu Anna Lappalaisen elämään. Hän eli itseään kuninkaallisena pitäen yli 50 vuotta Kellokosken mielisairaalassa. Koulukampanjalla halutaan kertoa nuorille mielenterveysongelmista ja vähentää niihin liittyviä ennakkoluuloja. Elokuvaa on mahdollista tilata koululaisnäytöksiin, ja eri nettisivuilta on ladattavissa elokuvaan liittyvää oppimateriaalia. Prinsessa-materiaalit: tiimi 5/2010 Prinsessa-elokuvan nimiroolissa nähdään näyttelijä Katja Kukkola. TERHI KOKKONEN 5

6 AULI SAUKKONEN x auli.saukkonen@a-klinikka.fi Naisten alkoholinkäytön kasvu muuttanut eniten alkoholikulttuuria Naisten lisääntynyt alkoholinkäyttö on suomalaisen alkoholikulttuurin tärkein yksittäinen muutos viimeisen 40 vuoden aikana, linjaavat uusimman juomatapatutkimuksen tutkijat. Naisten kuluttaman alkoholin osuus on noussut neljässä vuosikymmenessä 12 prosentista 26 prosenttiin. Kun miesten juominen on 40 vuodessa yli kaksinkertaistunut, naisten juominen on lähes kuusinkertaistunut. Silti miesten juomisen kasvu on ollut litramääräisesti paljon suurempaa kuin naisten. Miehet juovat edelleen kolme neljäsosaa kaikesta alkoholista. Juomatapatutkimuksen tutkijat näkevät, että naisten alkoholinkäytön muutokset ovat merkinneet suurta muutosta alkoholikulttuurissa. Nykyään kolme neljästä alkoholinkäyttökerrasta tapahtuu kodeissa. Myös lähes kolme neljästä juodusta alkoholilitrasta juodaan kotiympäristössä. Tyypillisesti alkoholia käyttävät puolisot keskenään. Pariskuntien keskinäinen juominen on lisääntynyt varsinkin miesten keskinäisen juomisen kustannuksella. Kun juominen tapahtuu yhdessä kotona, naiset ovat myös alkaneet enemmän hyväksyä puolisojensa juomista. Pubit ja ravintolat ovat menettäneet takavuosien miehisiä piirteitään. Kuva anniskelupaikasta miehisen vapauden valtakuntana vastaa jo huonosti nykypäivää, kirjoittavat juomatapatutkimuksen tutkijat Pia Mäkelä, Heli Mustonen ja Christoffer Tigerstedt kesäkuussa julkistetussa Suomi juo -kirjassa, jossa keskeisenä aineistona on käytetty juomatapatutkimuksen tuloksia 40 vuoden ajalta. Alkoholinkäyttö siirtynyt perhepiiriin Mikä selittää naisten juomisen kasvua? Tutkijat nostavat esiin tasa-arvoistumiskehityksen ja alkoholinkäytön välinearvon naisten uudenlaisten sukupuoliroolien tavoittelussa. Naisten elämänpiiri on myös laajentunut kodin, perheen ja naapuruston ulkopuolelle ja liikkumavara rahan- ja ajankäytön suhteen on väljentynyt. Aiemmin naisen ihannekuvaan kuului raittius ja naiset nähtiin ennemminkin miesten alkoholinkäytön kontrolloijina. Nyt naisten alkoholinkäyttöä paheksuu tuskin kukaan. Mahdollinen selitys on myös stressi. Purkavatko naiset paineitaan työ- ja perhe-elämän puristuksessa alkoholinkäyttöön? Kun myös naiset juovat yhä enemmän ja tyypillisin ympäristö, jossa alkoholia käytetään, on koti, alkoholinkäyttö on tullut perhepiiriin. Juomatapatutkimuksen mukaan lapset ovat läsnä 15 prosentissa naisten juomiskerroista. Kun lapset ovat läsnä, juodaan vähemmän. Tällaisia tilanteita ovat tyypillisesti saunominen tai ruokailu. Naiset kärsivät enemmän muiden juomisesta Naiset myös kärsivät muiden juomisesta enemmän kuin miehet. Naisista kaksi kolmasosaa oli kokenut omaisen tai läheisen alkoholiongelman haitanneen omaa elämänmenoa. Miehistä näin koki reilu puolet. Juomatapatutkimuksessa naisista 53 ja miehistä 38 prosenttia kertoi, että lähiomainen tai muu läheinen kärsii alkoholiongelmasta. Prosenttiosuus vastaa lähes miljoonaa naista ja yli :ta miestä. Naisia, jotka arvioivat lähipiirin alkoholiongelmien vaikuttavan vakavasti omaan elämänmenoon, oli aineistosta 12 prosenttia ja miehiä 4 prosenttia. Päihtyneet kanssaliikkujat kadulla tai muilla julkisilla paikoilla myös pelottavat naisia enemmän kuin miehiä. Lähes puolet naisista ja neljännes miehistä kertoi pelänneensä viimeisen vuoden aikana ulkona liikkuvia päihtyneitä. Osuudet olivat suurimpia paljon ja myöhään kaduilla liikkuvien vuotiaiden kohdalla. Fyysisen väkivallan kokemukset lyöminen, töniminen, muu käsiksi käyminen keskittyivät nuorille miehille ja pelot nuorille naisille. x Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.): Suomi juo. Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset THL Myös internetissä: www. thl.fi. tiimi 5/2010

7 USEAMPI, TIHEÄMMIN, ENEMMÄN Naisten alkoholinkäytön trendejä vuodesta 1968 anaisten kuluttaman alkoholin osuus on noussut neljässä vuosikymmenessä 12 prosentista 26 prosenttiin. anaisista viikoittain alkoholia käyttävi en osuus on kasvanut alle kymmenesosasta yhteen kolmasosaan. akeskimäärin naisten kerralla käyttämä alkoholimäärä on lisääntynyt reilusta kahdesta annoksesta vajaaseen neljään annokseen. anaisilla eniten on yleistynyt suurten alkoholimäärien käyttö (vähintään kahdeksan annosta): keskimäärin 0,4:stä 6 kertaan vuodessa. araittiiden naisten osuus on romahtanut noin 40 prosentista 10 prosenttiin. anaisten eniten alkoholia käyttävä ikäryhmä, vuotiaat, käyttää alkoholia nyt suunnilleen saman verran kuin kaikki miehet käyttivät keskimäärin vuonna KAIJA SAVOLA JUOMATAPATUTKIMUSTA 40 VUOTTA Suomalaisten juomatapoja tutkitaan kahdeksan vuoden välein juomatapatutkimuksilla. Tutkimukset toteutetaan käyntihaastatteluin. Ensimmäinen tutkimus tehtiin 1968 ja vuonna 2008 vuorossa oli kuudes tutkimus. Tutkimus sisältää paljon samoja kysymyssarjoja. Juomatapatutkimuksen 40-vuotista historiaa on nyt juhlistettu julkaisemalla etenkin sen aineistoihin perustuva kokonaisesitys suomalaisten alkoholinkäytöstä. Suomi juo -kirja julkistettiin kesäkuussa. Edellisestä kokonaisesityksestä oli aikaa 25 vuotta. tiimi 5/2010

8 PIA MÄKELÄ x pia.makela@thl.fi KAIJA SAVOLA Juomisen riskit eivät koske vain pientä vähemmistöä Pitääkö kohtuukuluttajia kiusata miksi alkoholipolitiikassa ei keskitytä juoppoihin? Tätä maallikot usein kysyvät, kun puheena ovat alkoholinkulutukseen vaikuttavat toimet. Pieni vähemmistö juo suuren osan kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista: vuoden 2008 juomatapatutkimuksen mukaan eniten juova kymmenes väestöstä kulutti puolet kaikesta alkoholista. Tämän perusteella on luontevaa kysyä, miksi alkoholihaittojen ehkäisytyötä täytyy kohdistaa koko väestöön esimerkiksi korkean alkoholiverotuksen muodossa. Miksei toimia voi suunnata vain niihin, joilla on ongelmia juomisen kanssa, ja jättää kohtuukäyttäjät rauhaan? Tässä artikkelissa pyritään vastaamaan näihin kysymyksiin. Millaisia alkoholinkäyttäjiä suomalaiset ovat? Onko valtaosa alkoholinkäyttäjistä riskien ulottumattomissa olevia kohtuukäyttäjiä? Kysymystä tarkasteltiin vuoden 2008 juomatapatutkimuksessa jakamalla väestö viiteen ryhmään (ks. teksti sivulla 10 taulukon alla). Jaottelussa huomioitiin alkoholinkulutuksen kokonaismäärän lisäksi myös humalajuominen. Kymmenesosa sekä aineiston miehistä että naisista oli raittiita. Suurkuluttajia oli jonkin verran vähemmän, mutta koska kyselyt tunnetusti aliarvioivat alkoholin kulutusta, suurkuluttajien osuus on suurella to- dennäköisyydellä aliarvio. Puhtaita kohtuukäyttäjiä on miehistä neljännes ja naisista kolmannes. Tämän ryhmän lisäksi on suurin piirtein saman verran silloin tällöin humaltuvia. Usein humaltuvia alkoholinkäyttäjiä on neljännes miehistä ja 14 prosenttia naisista. (taulukko) Juomatapatutkimus siis paljastaa, että vain vähemmistö suomalaisista on puhtaita kohtuukuluttajia. Erilaisille alkoholinkäytön riskeille altistuvista vain vähemmistön pitkän aikavälin kulutus ylittää suurkulutuksen rajan; huomattavasti useammalla riski syntyy humalakulutuksen kautta. Suurin haittojen kokonaismäärä humalajuojilla Miehillä raportoitujen haittojen yhteismäärä oli suurin itsensä usein humalaan juovien ryhmässä ja naisilla itsensä silloin tällöin humalaan juovien ryhmässä (taulukko). Tämä päti kummankin käytetyn alkoholihaittojen mittarin kohdalla. Vähemmistö suomalaisista on puhtaita alkoholin kohtuukuluttajia. tiimi 5/2010

9 Alkoholihaittoja mitattiin juomatapakyselyssä kahdella eri mittarilla. Niistä ensimmäinen koostui kahdeksasta eri haitasta, joita voi syntyä yksittäisellä alkoholin käyttökerralla yleensä humalatilaan liittyen. Haittoja ovat esimerkiksi riita, tappelu, tapaturma ja rahan hukkaaminen. Nämä pisteytettiin sen mukaan, kuinka usein seurauksia oli vastaajalle koitunut. Toinen haittamittari kyselyssä mittasi alkoholinkäytön hallintaongelmia. Sitä kysyttiin tiedustelemalla, käyttääkö vastaaja alkoholia useammin kuin itse asiassa haluaisi käyttää ja suurempina määrinä kuin itse asiassa haluaisi käyttää, sekä kykenemättömyydellä lopettaa juomista kerran aloitettuaan. Vastausluokkia oli neljä. Myös nämä haitat pisteytettiin sen mukaan, kuinka usein niitä oli vastaajalle sattunut. Suurkuluttajat raportoivat eniten haittoja vastaajaa kohti. Niinpä suurkuluttajien raportoimien haittojen osuus kaikista raportoiduista haitoista on ryhmän pieneen kokoon verrattuna erittäin suuri, mutta silti vain pienehkö osa kaikista haitoista (taulukko). Sukupuolten ja iän mukaisista eroista voidaan mainita, että miehet ja nuoremmat vastaajat raportoivat lähes kaikkia haittoja enemmän kuin naiset ja vanhemmat vastaajat. Erityisesti humalaan liittyviä haittoja nuoret raportoivat paljon enemmän kuin vanhemmat vastaajat. Ehkäisytoimien kohdistaminen (myös) valtaväestöön olennaista Varsin suuri osa kaikista raportoiduista ongelmista siis osuu niille vastaajille, joiden pidemmän aikavälin kulutustaso ei ylitä suurkulutuksen rajoja mutta jotka juovat paljon alkoholia kerralla. Samanlaisia tuloksia on saatu myös juomatapahaastattelun jälkeistä alkoholiehtoista sairaalahoitoa ja kuolleisuutta seuraamalla (Poikolainen ym. 2007) sekä myös muista maista kuin Suomesta (Rossow 2006). Tulosten pohjalta voidaan pitää hyvin perusteltuna, että alkoholihaittojen ehkäisytyötä ei kohdisteta ainoastaan suurkuluttajiin tai alkoholin ongelmakäyttäjiin. Haittojen ehkäisytalkoisiin pitää yrittää saada mukaan myös tavalliset suomalaiset alkoholinkäyttäjät, jotka eivät välttämättä juo alkoholia kovin usein, mutta sitä juodessaan käyttävät usein kerralla suurempia määriä kuin mikä haittojen ehkäisyn näkökulmasta olisi toivottavaa. Kirjallisuudessa tästä tasapainottelusta väestöstrategian ja riskiryhmästrategian välillä on käyty keskustelua ehkäisyn paradoksin nimellä myös laajemmin kuin vain alkoholinkulutuksen osalta (esim. Rose 1981). Useisiin riskikäyttäytymisen muotoihin tuntuu pätevän, että haittojen vähentäminen voi olla huomattavasti tehokkaampaa, jos saadaan suurikokoinen tiimi 5/2010 Suurkuluttajien osuus väestöstä kasvaa alkoholin kokonaiskulutuksen kasvaessa. keskisuuren riskin ryhmä muuttamaan käyttäytymistään kuin jos paljon pienempikokoinen suuren riskin ryhmä joka on yleensä tähän riskialttiiseen käyttäytymiseen vielä erityisen mieltynyt yritetään saada yksin tekemään elämäntaparemontti. Haittojen määrä seuraa keskikulutuksen määrää Suurkuluttajat eivät tutkimusten mukaan ole erillinen osa muusta juomiskulttuurista, vaan juomiskulttuuri muodostaa kokonaisuuden, jossa yksittäiset juojat ovat riippuvaisia toisistaan tehdessään juomistaan koskevia päätöksiä (Skog 1985). Siksi suurkuluttajien osuus väestöstä kasvaa ja vähenee väestön kokonaiskulutuksen kasvaessa ja vähetessä. Vastaavasti erilaisten alkoholinkulutukseen liittyvien haittojen määrä yleensä seuraa alkoholin keskikulutuksen määrää (Edwards et al. 1994). Tämä johtuu osittain siitä, että suurkuluttajat muuttavat kulutustaan muiden mukana, ja osittain siitä, että myös muut kuin suurkuluttajat kärsivät haitoista. Erilaisilla koko väestöön kohdistuvilla toimenpiteillä on havaittu olevan vaikutusta suurkuluttajiin vähintään yhtä paljon kuin muihinkin. Esimerkkinä tästä on Suomen alkoholiveron alennus vuonna 2004: maksakirroosikuolemat lisääntyivät vuodessa noin 30 prosenttia ja kahdessa vuodessa noin 50 prosenttia, mikä on mahdollista vain, jos jo ennalta maksojaan vaurioittaneet ihmiset ovat ryhtyneet laajassa mitassa juomaan aiempaa enemmän (Mäkelä & Österberg 2009). Korkeat verot ovat siis pitäneet suurkuluttajien kulutusta aisoissa. Vastaavasti katsauksessa, jossa on käyty läpi suuri määrä Pohjoismaissa tehtyjä tutkimuksia alkoholipoliittisten muutosten vaikutuksista, todettiin, että suurkuluttajat ovat usein olleet herkkiä alkoholin saatavuuden muutosten vaikutuksille (Mäkelä ym. 2002). Jo inhimillisten tekijöiden vuoksi on itsestään selvästi tärkeää vaikuttaa suurkuluttajiin ja alkoholin ongelmakäyttäjiin. Väestötasolla tehokkainta on kuitenkin vaikuttaa koko väestöön kuten Suomessa on tavattu tehdä esimerkiksi verotuksen, saatavuuden ja valvonnan avulla. Koko väestöön kohdentuvat toimet paitsi vähentävät tavallisten suomalaisten alkoholinkäyttäjien haittoja, ovat myös hyvä keino vaikuttaa suurkuluttajien kulutukseen. >

10 Viiden alkoholinkulutusluokan osuus vastaajista ja kunkin luokan osuus raportoiduista alkoholihaitoista. Miehet ja naiset vuonna OSUUS (%)... vastaajista humalaan liittyvistä hallintaongelmista haitoista MIEHET Raitis Kohtuukäyttäjä Humalassa silloin tällöin Humalassa usein Suurkuluttaja Kaikki NAISET Raitis Kohtuukäyttäjä Humalassa silloin tällöin Humalassa usein Suurkuluttaja Kaikki LÄHDE: Vuoden 2008 juomatapatutkimus SUOMALAISET JA JUOMINEN Juomatapatutkimuksessa suomalaiset jaettiin viiteen ryhmään suhteessa alkoholinkäyttöön: 1. Raittiit: eivät ole käyttäneet mitään alkoholijuomaa 12 kuukauteen ennen haastattelua. 2. Puhtaat kohtuukäyttäjät : eivät täytä suurkulutuksen kriteeriä eivätkä käytä suuria määriä alkoholia kerralla. 3. Silloin tällöin humaltuvat: humaltumisen rajana pidettiin miehillä 8 annoksen juomista kerralla, naisilla 5 annoksen juomista kerralla. Silloin tällöin humaltuvilla nämä rajat ylittyivät 1 11 kertaa vuodessa. 4. Usein humaltuvat: humaltumisen rajat samat kuin silloin tällöin humaltuvilla. Usein humaltuvilla rajat ylittyivät 12 tai useamman kerran vuodessa. 5. Suurkuluttajat: pitkän aikavälin alkoholinkulutus ylittää miehillä 40 ja naisilla 20 grammaa päivässä. Miehillä tämä tarkoittaa noin 24 ja naisilla noin 12 annosta alkoholia viikossa. LÄHTEET: Griffith Edwards et al.: Alcohol policy and the public good. Oxford University Press Pia Mäkelä & Esa Österberg: Weakening of one more alcohol control pillar: a review of the effects of the alcohol tax cuts in Finland in Addiction 4/2009. Pia Mäkelä, Ingeborg Rossow & Kalle Tryggvesson: Who drinks more and less when policies change? The evidence from 50 years of Nordic studies. Teoksessa Robin Room (ed.): The effects of Nordic alcohol policies: What happens to drinking and harm when alcohol controls change. NAD Publication no 42, NAD Kari Poikolainen, Tapio Paljärvi & Pia Mäkelä: Alcohol and preventive paradox: serious harms and drinking pattern. Addiction 4/2007. Geoffrey Rose: Strategy of prevention: lessons from cardiovascular diseases. British Medical Journal, June Ingeborg Rossow & Anders Romelsjö: The extent of the prevention paradox in alcohol problems as a function of population drinking patterns. Addiction 1/2006. Ole-Jørgen Skog: The collectivity of drinking cultures: a theory of the distribution of alcohol consumption, British Journal of Addiction 1/1985. Pia Mäkelä työskentelee erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Artikkeli perustuu Suomi juo -kirjan (THL 2010) lukuun 15: Koskevatko juomisen riskit vain pientä vähemmistöä? 10 tiimi 5/2010

11 Teksti & kuva: ESA PESONEN x esa.j.pesonen@gmail.com KotiKatko löysi ikääntyneet asiakkaikseen Vantaalla on keväästä alkaen viety päihdehoitoa asiakkaiden kotiin. KotiKatko tavoittaa etenkin ikääntyneitä. Päihdehoito ei edelleenkään tavoita kaikkia, eivätkä kaikki osaa hakea hoitoa. Vantaalla käytössä oleva kotikatkaisu- ja jälkikuntoutustoiminta eli KotiKatko on löytänyt ehkä hieman yllättävän asiakasryhmän: yli 60-vuotiaat naiset. Yli 60-vuotiaiden osuus asiakkaista on peräti yli puolet. Ikähaitari on kuitenkin iso, sillä KotiKatkon vanhin asiakas on 91-vuotias ja nuorin 23. KotiKatkon asiakaskunta ei vastaa keskimääräistä kuvaa asiakkaistamme, sanoo Vantaan päihdepalvelujen palvelupäällikkö Hilkka Vihavainen. Väliinputoajat hoitoon KotiKatkon tuottaa Vantaan kaupungille SiniVida Oy, joka on Sininauhasäätiön ja MediVida Oy:n yhteisyritys. Kun kaupungille tarjottiin palvelua, päätettiin tarttua tilaisuuteen. Vastaavanlaista palvelua olimme suunnitelleet juuri ikääntyneille asiakkaille, joille ei tällä hetkellä ole heille räätälöityjä päihdepalveluja. KotiKatkon asiakkaina on muitakin väliinputoajia, kuten vammaisia ja muita asiakkaita, joille laitoskuntoutuksen järjestäminen on vaikeaa, Vihavainen sanoo. Asiakkaat hakeutuvat palveluun ensisijaisesti kotihoidon ja sairaaloiden kautta, mutta hoitoon voi hakeutua myös itse. Palveluun pääsystä päättää kaupungin laitoshoidon koordinaattori. Yhteistyö palveluntuottajan kanssa pelaa asiakaspäätöksissä, sillä SiniVidan työntekijöiden toimisto on samoissa tiloissa päihdehuollon kanssa. Vaikutuksia liian aikaista arvioida Maaliskuussa 2010 alkaneen toiminnan vaikutuksia on vaikea vielä arvioida. Asiakkaan kannalta toiminta on jo osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Pitkiäkin päihdeputkia on saatu poikki. Sen sijaan taloudellisia vaikutuksia on vaike ampi arvioida, sanoo Vihavainen. Hän ei lähde vertailemaan keskenään laitoshoitoa ja KotiKatkoa, sillä tarve ja palveluiden luonne ovat erilaisia. KotiKatkossakin tarve on sorvautunut kuluvan vuoden aikana. Vastaava sairaanhoitaja Jaana Tapaninen SiniVidasta starttaa kotikäynnille. tiimi 5/

12 Asiakkailta edellytetään sitoutumista hoitosuunnitelmaan. KAARINA SAI AVUN Kyse on lähes täysin jälkikuntoutuksesta eikä katkaisuhoidosta, hän lisää. KotiKatkon ja jälkikuntoutuksen piirissä on ollut päälle neljäkymmentä asiakasta ja heistä vain muutama on käyttänyt katkaisuhoitoa kotona. Varsinainen katkaisuhoito on tapahtunut katkaisuhoitoasemalla ja sairaalassa. Vantaan päihdehuollon kokonaisuudessa KotiKatkon osuus on pieni, eikä kasvun varaakaan taloudellisesti liiemmin ole. Sopimus SiniVidan kanssa on voimassa vuoteen Sopimuksen päätyttyä pohdimme, jatkammeko toimintaa omana palveluna vai kilpailutammeko sen, Vihavainen sanoo. Palvelu tulee asiakkaan arkeen KotiKatkon toiminta on käytännönläheistä ja lähellä asiakasta. Työntekijä kulkee asiakkaan rinnalla arjessa. Hänen asioitaan hoidetaan eikä kosketus arkeen häviä. Monesti rankkaa laitoksesta paluun vaihetta ei ole. Hoidon edetessä mukaan tulee enenevässä määrin vertaistuki. Jälkikuntoutus kestää 8 12 viikkoa. Totuttelu arkeen ei ole helppoa. Menemme asiakkaan kanssa yhdessä paikkoihin, jotka tuottavat hänelle ongelmia ja pelkotiloja. Vaikka ohitamme yhdessä ne kaupan kaljahyllyt, sanoo vastaava sairaanhoitaja Jaana Tapaninen SiniVidasta. Asiakas myös saa aina SiniVidasta työntekijän kiinni retkahtamisen uhatessa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan takertua ammattiauttajaan. Moni asiakkaistamme on juonut yksinäisyyteen. Jokailtaisen ystävän, konjakkipullon, tilalle yritämme löytää vissyn ja oikeita uusia ystäviä. Tavoitteena on saada asiakas ottamaan vastuuta itsestään, Tapaninen kertoo. Asiakkaat ovat myös itse vastuussa hoitosuunnitelmastaan, johon heiltä edellytetään sitoutumista. SiniVidassa uskotaan palvelun kasvavaan kysyntään. Kesän jälkeen palkkaamassa oltiin kolmea uutta työntekijää. Palvelua kohtaan on tiettyjä ennakkoluuloja. Tapaninen sanoo, että KotiKatko sekoitetaan usein kotihoitoon. Meillä käynnit kestävät kuitenkin pidempään kuin kotihoidossa ja jokaisella työntekijällä on oma asiakaskuntansa. Käyntikerrat päivittäin harvenevat hoitosuhteen loppua kohden. x KotiKatkosta avun löytäneen nelikymppisen vantaalaisen Kaarinan tarina on päihdekuntoutujalle epätavallinen. Uskonnollisesta taustastaan johtuen hän maistoi alkoholia ensimmäisen kerran vasta yli neljä vuotta sitten. Homma lähti nopeasti lapasesta. Rupesin kiertämään kapakoissa. Viikonloppukännääminen muuttui päivittäiseksi, Kaarina kertoo menneestä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana katkaisuyrityksiä kertyi peräti 19. Laitoshoitoakin hän kokeili onnistumatta. Kaarinalta meni juomisen myötä perhe, asunto ja työ. Tilalle tuli uusi väkivaltainen miesystävä. Viimeisen kerran Kaarina yritti päihteistä irti tänä keväänä vanhempiensa luona Pohjois-Suomessa. Hän oli jo aiemmin ilmoittautunut halukkaaksi KotiKatkoon. Kaarina oli varma, ettei hän saisi hoitopaikkaa. Olin epätoivoinen. Koin KotiKatkon viimeiseksi mahdollisuudekseni, sanoo Kaarina. Itsetunto kuntoon Hoitopaikka kaikeksi onneksi irtosi ja ohjaajansa Jaana Tapanisen kanssa Kaarina on päässyt työstämään myös itsetunto-ongelmiaan, joita hän epäilee juomisensa syyksi. Jaanan kanssa hän hoiti romuttuneen arkielämänsä asioita kuntoon. Yksi oleellinen osa parantumista oli pääsy eroon väkivaltaisesta alkoholistimiesystävästä. Nyt elämä on menossa parempaan päin. Selviä kuukausia on takana jo viisi ja Kaarina on saanut takaisin jopa perheensä. Työtkin Kaarina on jälleen aloittanut. Oman toipumisensa jatkon kannalta hän pitää tärkeinä vertaisryhmiä. Uhriudesta on päästettävä irti, on osattava arvostaa normaalia elämää, Kaarina toteaa. EP Esa Pesonen on vantaalainen vapaa toimittaja. 12 tiimi 5/2010

13 MARITTA ITÄPUISTO x maritta.itapuisto@jkl.fi Läheiset päihde- ja pelihoitojen hukattu voimavara? Tutkimuksin on osoitettu, että läheisten mukanaolosta on hyötyä päihdehoidossa. Kuitenkin läheisen yleisin rooli hoidossa on sivullisen rooli. Alkoholi- ja peliongelmaisten läheisiä tapaa päihdehoitoyksiköissä aika ajoin. Moni puoliso ottaa yhteyttä ja pyytää neuvoa juovan tai pelaavan kumppanin hoitoon saamiseksi. Joskus läheiset myös tuovat ongelmaisen hoitoon ja ovat mukana hoidon alussa. Kuitenkin läheisten osuus näyttää hoidon kokonaisuudessa varsin vaatimattomalta ja heidät mukaan ottavia organisaatioita tai hoito-ohjelmia on Suomessa vähän. Tutkijat ovat alkaneet yhä enemmän korostaa läheisten roolin tärkeyttä päihde- ja peliongelmaisten hoidossa. Tämä juontuu tutkimuksista, jotka ovat kiistatta osoittaneet läheisten mukanaolon hyödyt hoidon eri vaiheissa. Myös läheisten mahdollisuutta saada itse apua on alettu peräänkuuluttaa yhä voimallisemmin. Alex Coppello ja Jim Orford kysyivät vuonna 2002 Addiction-lehden pääkirjoituksessaan, olisiko palveluiden jo aika ottaa huomioon riippuvuuksia ja perheitä koskeva evidenssi. Tätä samaa kysymystä on hyvä miettiä meillä Suomessa. Jatkokysymykseksi sopii: mikä voi olla esteenä läheisten huomaamisessa ja huomioon ottamisessa? tiimi 5/2010 Uhrista syylliseksi Läheisten kohtaamista ja hoitotyötä kuten ylipäänsä kaikkea meidän ihmisten toimintaa ohjaavat asenteet, tausta-ajatukset ja arkiteoriat. Ne ovat vuosikymmenten saatossa syntyneitä ja kulttuurisesti jaettuja, emmekä ole niistä yleensä itse tietoisia. Asenteisiin päihde- ja peliongelmaisten läheisiä kohtaan vaikuttaa perustaltaan se, miten yhteisössä suhtaudutaan itse riippuvuusongelmaan: pidetäänkö sitä sairautena, pahatapaisuutena vai moraalittomuutena. Asennoitumista päihdeongelmaisten ja pelaajien läheisiin on tarkasteltu eri vuosikymmenten ammatti- ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Niistä voi paikantaa eri aikoina syntyneitä ja vaikuttaneita näkemyksiä. Menneiden aikojen uskomukset eivät välttämättä poistu uuden tiedon ja asenteiden myötä, vaan ne jäävät vaikuttamaan osana kulttuurin muistia. Seuraavat, alkoholi- ja peliongelmaisten läheisille eri aikoina annetut roolit näkyvät osin edelleen: Läheinen riippuvuuden uhrina on vanha näkemys, jonka tunnettu edustaja on Turmiolan Tommi -kuvasto. Siinä perhe näyttäytyy juopon miehen, tai paremminkin viinapirun, tahdottomana uhrina. Uhrilla ei edes oleteta olevan omaa aktiivisuutta, eikä hänellä ole roolia ongelman ratkaisussa. Läheisen näkeminen syylliseksi riippuvuuteen oli yleistä varhaisessa kliinisessä kirjallisuudessa ja osin tieteellisissä teksteissä. Sekä alkoholi- että peliongelmaisten läheisiä, erityisesti vaimoja, on syyllistetty miehen ongelmista. Esimerkiksi vuonna 1989 Valerie Lorenz kirjoittaa peliongelmaisten läheisistä, jotka sabotoivat pelaajan toipumisyrityksiä. Läheisten syyllistäminen elää edelleen maallikkoajattelussa, jonka tunnettu muoto on läheisriippuvuus-ideologia. Tässä näkemystavassa läheisiä kutsutaan mahdollistajaksi, joiden väitetään ylläpitävän addiktiota omien vääristyneiden tarpeidensa tyydyttämiseksi. Läheisten roolin tärkeyttä päihde- ja peliongelmaisten hoidossa on alettu korostaa. Syyllisestä voimavaraksi Viime vuosina yhä voimallisemmin esiin ovat nousseet läheisen positiiviset roolit, joissa painottuvat voimavarojen ja avun saamiseen näkökulmat. Näitä positiivisia rooleja on tunnistettu etenkin läheisiin kohdistuvan tutkimuksen avulla. Ensimmäistä näistä positiivisista rooleista kutsun voimavara-näkemykseksi. Se on tapa nähdä läheinen mahdollisuutena ja osallisena juojan tai pelaajan auttamiseen. Läheisten hoitoon osallistumista on tutkittu niin päihde- kuin pelihoitojen yhteydessä. Yleensä tulokset ovat olleet hyviä tai vähintäänkin rohkaisevia. Esimerkiksi Prajkta Ingle kumppaneineen havaitsi, että läheisen mukanaolo ongelmapelaajan hoidos- 13

14 Läheisellä tulee olla oikeus saada apua riippumatta siitä, saadaanko ongelmainen hoitoon. sa parantaa hoitoon sitoutumista ja hoidon tuloksia. Vaikka läheiset eivät osallistuisi hoitoon, jo pelkästään heidän olemassaolonsa on yhteydessä pelaajan parempiin hoitotuloksiin. Omassa tutkimuksessani, jossa haastattelin peliongelmien vuoksi hoitoon hakeutuneita henkilöitä, havaitsin läheisten roolin olevan merkittävä hoitoon hakeutumisen kannalta. Läheiset ovat monelle pelaajalle syy tai keskeinen motivaatio muutoksen haluamisessa. Monesti läheiset myös kannustavat, ohjaavat, auttavat ja toimivat konkreettisina liikkeelle panevina voimina hoitoon hakeutumisen vaiheessa. Läheiset eivät siis tutkimusten mukaan ole suinkaan hoidon sabotoijia, vaan he ovat keskeisellä sijalla ennen hoitoa, sen aikana ja sen jälkeen. Läheisen rooli alkaa ehkä jo vuosia ennen virallisen hoitokoneiston mukaan tuloa monenlaisen tuen, painostuksen ja kannustuksen muodossa. Läheisen panos jatkuu ainakin ihannetilanteessa positiivisena myös hoidon ohella. Moni läheinen viettää toipuneen entisen addiktin rinnalla vuosikymmeniä tukien näin osaltaan hoidon tulosten pysyvyyttä. Toinen positiivinen tapa määritellä läheinen on nähdä hänet itseoikeutetuksi avun saamiseen. Läheinen kokee riippuvuuskäyttäytymisen aiheuttamien ongelmien vuoksi stressiä ja monia vaikeuksia. Hänellä tulee olla oikeus saada apua näiden vaikeuksien vuoksi riippumatta siitä, saadaanko ongelmainen hoitoon. Tästä näkökulmasta läheisten auttamisen keskeisenä esteenä on se väärä luulo, että läheistä voi auttaa pelkästään pelaajan/juojan hoitoon hakeutuminen. Todellisuudessa läheistä voi auttaa monin tavoin aloittaen siitä, että hänet otetaan vakavasti ja hänen asioihinsa paneudutaan. Erityisen tärkeä tämä näkökulma on lasten auttamisen kannalta, sillä heillä ei ole aikaa syrjässä odottaa vanhempien ongelmien mahdollista ratkeamista. Richard Vellemanin ja Jim Orfordin johdolla toimivat tutkijat ovat vuosikymmenten ajan tarkastelleet eri maissa läheisten selviytymistä päihde- ja peliongelmaisten kanssa. Heidän esittelemänsä stress and coping -mallin keskeinen ajatus on, että läheinen voi oppia hallitsemaan päihteiden tai pelien liikakäytön aiheuttamaa stressiä. Tämä vaikuttaa hänen omaan hyvinvointiinsa ja useissa tapauksissa edesauttaa ongelmaisen hoitoon hakeutumista. Tehokkaat aktiiviset selviytymismallit auttavat läheisen ulos uhrin roolista ja parantavat hänen elämänlaatuaan ja terveyttään. Näkymättömät läheiset Kulttuuriset asenteet ja käsitykset ovat pohjana luotaessa erilaisten toimintojen rakenteita. Niistä vaikutus siirtyy käytännön toimintaan ja arkeemme. Ellei rakenteissa ole mahdollisuutta esimerkiksi siihen, että hoitoyksikössä kirjataan läheisen yhteydenotto tietojärjestelmiin, läheisen käynti jää näkymättömäksi. Ellei varsinaisessa työssä ole tilaa, käytäntöjä ja välineitä läheisten kohtaamiseen, läheiset jäävät väistämättä sivuun. Hoitoyksiköissä läheisten kontaktit ja asiat saattavat jäädä kokonaisuudessa huomaamatta. Läheinen siirtyy tai siirretään taka-alalle hoitosuhteen käynnistyttyä. Läheiset itse eivät ole välttämättä yhtään innokkaampia osallistumaan tai tulemaan mukaan hoitoon, sillä he ovat sisäistäneet sivullisen roolinsa. Maassamme on satoja tuhansia päihde- ja peliongelmaisten läheisiä, mutta he ovat näkymätön ryhmä niin hoito-organisaatioissa kuin yhteiskunnassa yleensä. Emme pidä läheisten auttamista ja mukaan ottamista olennaisena, hyödyllisenä tai tärkeänä. Jos uudet läheisten roolia korostavat näkemykset pitävät paikkansa, voi kuitenkin kysyä, ovatko läheiset päihde- ja pelihoitojen hukattu voimavara. x KIRJALLISUUS: Alex Copello & Jim Orford: Addiction and the family: is it time for services to take notice of the evidence? Addiction 11/2002. Prajkta Ingle, Jeffrey Marotta, Garnett McMillan & Jennifer Wisdom: Significant others and gambling treatment outcomes. Journal of Gambling Studies 3/2008. Maritta Itäpuisto: Pullon pohjimmaiset. Lapsi, perhe ja alkoholi. Kirjapaja Valerie Lorenz: Some Treatment Approaches for Family Members Who Jeopardize the Compulsive Gambler s Recovery. Journal of Gambling Behaviour 4/1989. Johanna Marttinen: Puolison kokemuksia peliongelmasta. Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma Myös internetissä: info.stakes.fi/pelihaitat/fi/ julkaisut. Robert Meyers & Brenda Wolfe: Rakkaasta raitis. Vaihtoehtoja nalkuttamiselle, anelulle ja uhkailulle. Suomentanut Katriina Mähönen. Myllyhoitoyhdistys Mari Pajula: Ongelmapelaajan läheinen: sairas vai selviytyjä? Selvitys rahapeliongelman vaikutuksista läheisiin. Työpapereita 26, Stakes Pelihaitat Maritta Itäpuisto työskentelee tutkijana Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiössä Pelissä-hankkeessa. 14 tiimi 5/2010

15 ULLA KOSONEN x ulla.kosonen@jkl.fi Lapsilähtöisen päihdetyön jäljillä Lasten kanssa tekemisissä olevat toimijat tuntevat suurta huolta vanhempiensa päihteidenkäytöstä kärsivistä lapsista. Samalla he näkevät, että keinot ja resurssit auttaa lapsia ovat vähäiset. Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiössä alkoi vuonna 2008 kolmevuotinen hanke, jossa kehitetään lapsilähtöisyyttä päihdehoidossa. Hankkeen tavoitteena on luoda lapsilähtöisiä käytäntöjä päihdepalvelusäätiön sisälle ja edistää yhteistyötä lasten hyväksi julkisen ja kolmannen sektorin sidosryhmien kanssa. Hankkeen työntekijöinä ovat koordinaattori, osa-aikainen lastenpsykiatri ja osa-aikainen tutkija. Olen haastatellut päihdeperheiden lasten kanssa työtä tekeviä toimijoita sosiaali- ja terveystoimesta ja järjestöistä sekä hankkeen koordinaattoria Krista Ritamies-Veijalaista ja lastenpsykiatri Anne Poikolaista. Käytän tässä artikkelissa hyväkseni myös päihdepalvelusäätiön henkilökunnalle tekemäni kyselyn tuloksia. Päihdepalvelusäätiön sisällä lapsilähtöisyyttä on kehitetty muiden muassa puhumalla aiheesta talon sisäisissä tiimeissä, järjestämällä konsultaatioita ja koulutusta työntekijöille ja olemalla mukana asiakkaiden verkostoissa, joissa lasten tilannetta on käsitelty. Koordinaattori kertoi muutoksista lähityöympäristössään hankkeen aloittamisen jälkeen: lapset oli alet- RODEO / JUHA TUOMI tiimi 5/

16 Perheen isän juomista ei pidetä läheskään yhtä suurena ongelmana kuin äidin juomista. tu ottaa entistä useammin esille erilaisissa keskusteluissa sekä työntekijöiden kesken että työntekijöiden ja asiakkaiden tapaamisissa. Vanhempien päihdeongelma edelleen tabu? Huomion kiinnittäminen vanhempien päihteidenkäyttöön tai siihen puuttuminen ei ole vieläkään itsestään selvää kaikissa sosiaali- ja terveystoimen instansseissa. Koulutoimen puolella taas haastattelujeni perusteella koetaan neuvottomuutta: ei ole keinoja puuttua perheen sisäisiin ongelmiin. Mitä enemmän asiakkaaseen tai hänen tilanteeseensa liittyy vaiettavana, vääränä ja kiellettynä pidettyä, sitä enemmän hänen auttamiseensa kytkeytyy moraalisia ja eettisiä jännitteitä, Lapin yliopiston sosiaalityön professori Anneli Pohjola sanoo. Ehkäpä tämän takia vanhemman päihdeongelmasta vaietaan herkästi. Vanhemmuus ja varsinkin äitiys on nähty yhteiskunnassamme pyhänä asiana. Kynnys puuttua vanhemmuuden ongelmiin on ollut korkea. Puuttuminen perheen sisäisiin asioihin on nähty yksityisyyden rikkomisena. Tällaiset ajattelumallit eivät kaikkoa hetkessä, vaan ne vaikuttavat alitajunnassa pitkään. Myös perinteiseen sukupuolijakoon nojaavat ajatuspinttymät saattavat ohjata ongelmien sivuuttamista. Perheen isän juomista ei pidetä läheskään yhtä suurena ongelmana kuin äidin juomista. Kuitenkin isä saattaa terrorisoida perheen elämää ja aiheuttaa lapsille turvattomuutta ja pelkoa. Tai lapsi saattaa kokea suuria pettymyksiä, kun ei voi luottaa isäänsä. Oli yksikin mies, jolla oli viides katkaisuhoito puolen vuoden sisällä, hän ei nyt enää asu yhdessä oli isä kuitenkin. Ja minä tiedän että siinä perheessä on lapsia, niin onhan sellainen etävanhempikin, joka juo rankasti, voi olla lapsille suuri hätä siitä vanhemmasta kaikkea mitä tulee niitä tunteita, tapaamiset ei onnistu. Siis näitä on varmaan paljon. (Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastattelusta) Mitä hävettävämmästä asiasta on kyse, sitä vaikeampi asiasta on avautua ja pyytää apua. Päihteidenkäytön hallitsemattomuus jo sinänsä on hävettävä asia. Kun siihen kytkeytyy lisäksi vanhemmuus, asian salassa pitämisen tarve kasvaa. Esimerkiksi perheneuvolan työntekijät kertoivat vaikeuksista saada vanhempia ohjatuksi ja sitoutetuksi päihdehoitoon. On vaikea sanoa, milloin päihdeongelman tunnistamattomuudessa on kyse silkasta tietämättömyydestä, milloin taas sokeuden aiheuttaa ongelman monikerroksisuus. Päihdeongelman tunnistamisessa nähtiin parantamisen varaa. Varsinkin perusterveydenhoitoa mutta myös äitiysneuvolaa kohtaan kohdistettiin kritiikkiä. Kuulin esimerkkejä siitä, kuinka äidin päihdeongelma oli jäänyt pimentoon äitiysneuvolassa: päihdeproblematiikka oli huomattu vasta sairaalassa, jonka kautta saatiin tietoa lastensuojeluun. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät näkivät ongelmallisena myös sen, että yleisen ajattelutavan mukaan vanhempien päihdeongelmien ei useinkaan nähdä haittaavan isompia lapsia. Tai saatetaan ajatella, että lapsille olisi haittaa vain hyvin vakavasta päihdeongelmasta. Tosiasiassa lapset saattavat kärsiä vähäisemmästäkin päihteidenkäytöstä. Usein törmätään vanhempien kyvyttömyyteen ja haluttomuuteen tiedostaa tilanne lapsen kannalta. Perheneuvolassa koettiin haasteena saada koko päihdeongelma näkyväksi työskentelyssä, koska yhä enemmän aikuisten mielestä oli häipymässä tieto siitä, milloin alkoholinkäyttö on ongelmakäyttöä. Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori oli sitä mieltä, että ihan tavallistenkin vanhempien juominen saattaa tuottaa lapsille haittaa. Perhetyössä nähtiin, että keskiluokkaisissa perheissä ongelmia pystytään piilottelemaan tehokkaasti, jos lasten hoidon apuna on vaikkapa isovanhempia. Sen sijaan syrjäytyneillä vanhemmilla on harvemmin tukenaan toimivia lähiverkostoja. Lapsen näkyvyyden esteitä Joissakin sidosryhmissä nähtiin, että päihdepalvelusäätiössä ei huomioida tarpeeksi sitä, että asiakas saattaa olla äiti tai isä, jolla saattaa olla yhteyksiä viranomaistahoihin, esimerkiksi lastensuojeluun, perhetukikotiin tai äitiysneuvolaan. Päihdehoidossa saatetaan pelätä, että vanhemmuuden esiin nostaminen vaikeuttaisi hoitoon sitoutumista. Tieto vanhemman päihdehoidosta tai -ongelmasta ei aina ollut tullut asianomaisen viranomaisen tietoon. Ainakaan vanhemmat eivät ole ensimmäisinä kertomassa päihdeongelmastaan perheneuvolassa tai psykiatrian puolella. Missä vika? Onko kyse toimimattomista verkostoista vai siitä, että lapsen huomioimisen tärkeyttä ei tiedosteta tarpeeksi? Vanhemmuuden ohittaminen saattaa olla myös oire palvelujärjestelmän ihmiskäsityksestä, jossa asiakas nähdään pelkästään ongelmansa kautta. Päihdehoitopaikassa hänet kohdataan päihdeongelmaisena, lastensuojelussa tai perhetyössä vajaakykyisenä vanhempana, sosiaalitoimessa toimeentulotuen saajana jne. Ihminen kokonaisena ja yhteisönsä jäsenenä jää kohtaamatta. Anneli Pohjola sanoo, että nimikkeiden jälkeen asiakkaat eivät ole enää tavallisten ihmisten 16 tiimi 5/2010

17 kastiin kuuluvia, vaan he muodostavat omat, muista laadullisesti poikkeavat ryhmänsä. Luokittelu on järjestelmän kannalta tarkoituksenmukaista, sillä se on keino yksinkertaistaa ja tehdä monimutkaisia ilmiöitä yksinkertaisemmiksi. Lapsen huomioimattomuus saattaa johtua myös aikuiskeskeisestä kulttuuristamme, adultismista. Aina lapsen tilannetta ei ymmärretä edes päiväkodissa tai koulussa, missä hänen luulisi olevan keskiössä. Lapsi itse saattaa salata kotitilanteensa, sillä hän on solidaarinen vanhemmilleen. Joissakin tapauksissa ei osata tulkita lapsen oireilua oikein. Haastattelemani koulun terveydenhoitaja kertoi, että lapset kyllä kertovat asioista, kun heitä rohkaistaan ja kun osataan kysyä oikein. Koulussa oli paljastunut tavallisen päihdekyselyn sivutuotteena lasten kertomana suurehko ryhmä perheitä, joissa perheen isä oli juonut jo kauan mutta ei ollut hoidon piirissä. Perheen äidit olivat väsyneet tilanteeseen, ja lapset myös isommat lapset kärsivät. Terveydenhoitaja sanoi, että tästä ryhmästä on tiedetty aina mutta että vasta nyt lapset itse kertoivat tilanteestaan. Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori näki jo senkin isona interventiona, että koulussa kysytään lapsen pärjäämisestä. Seuraava askel on lapsen voimaannuttaminen, jolloin lapselle tulee tunne siitä, että jotain voi tehdä ja että apua on saatavilla. Lapselle on tärkeää, että hän saa kertoa oman tarinansa ja että hänen selviytymistään arvostetaan. Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori oli sitä mieltä, että lapsille pitäisi pystyä tarjoamaan erityispalveluja heidän luonnollisessa ympäristössään eikä luoda uusia erityispalveluja. Päihdepalvelusäätiön työntekijä esitti kyselyssä toiveenaan saada käyttöönsä puheeksiottamisen mallin perheen asioista. Hän koki myös ongelmana pienten lasten äänen kuulumisen perhetapaamisissa. Puheeksi ottamiseen on luvassa apuväline, puheeksiottokansio, jota lapsilähtöisen päihdetyön hankkeessa parhaillaan kehitetään. Sen sijaan lasten äänen kuuluville saaminen ei ole ratkaistavissa helposti. Yhteistyön haasteita Haastatellessani päihdeperheiden lasten kanssa tekemisissä olevia toimijoita tulin huomaamaan sen suuren huolen mutta myös keinojen ja resurssien vähyyden, jota eri toimijat lasten auttamisessa kokivat. Monet haastateltavista kohdistivat suuria odotuksia lapsilähtöiseen kehittämishankkeeseemme. Yhä enemmän on häviämässä tieto siitä, milloin alkoholinkäyttö on ongelmakäyttöä. Huoli päihdeperheiden lasten jäämisestä avun ja tuen ulkopuolelle tuli esiin hankkeen koordinaattorin ja lastenpsykiatrin haastattelussa. He olivat työssään nähneet tapauksia, jossa perheen vanhemmat saivat apua mutta lapset eivät tahtoneet mahtua minkään auttajatahon asiakkaiksi. Sekä lapsilähtöisen kehittämishankkeen koordinaattori että Jyväskylässä toimivan päihdeongelmien hoitoon erikoistuneen ensikoti Aliisan johtaja jäsensivät melko pitkälle samalla tavoin yhteistyön kehittämisen pulmakohtia lapsilähtöisessä päihdetyössä. Ensimmäisenä pulmakohtana on yhteisen kielen ja käsitteiden löytäminen sosiaali- ja terveystoimen välillä. Sektoreiden työkulttuurit eroavat toisistaan. Koordinaattorin mielestä jopa ihmiskäsitykset saattavat erota. Myöskään ei ole tarpeeksi tietoa yhteistyökumppanin työn sisällöistä ja muusta työhön liittyvästä. Aliisan johtajan mielestä toisen työtä ei opikaan tuntemaan pelkän tiedottamisen avulla vaan yhteistyötä tehden. Myös käsitykset päihdeongelmasta ovat erilaisia, samoin siitä, mikä on perushoitotyötä, mikä taas erityishoitoa. Käsitykset hoitojaksojen pituudesta olivat erilaisia. Tarvitaan lisää tietoa ja koulutusta päihdeongelmista. Tätä toivottiin muun muassa perheneuvolassa. Haastatteluissa esiin nousseet pulmakohdat ja kehittämisen kohteet eivät olleet mitään uusia ja yllättäviä. Kyse on suuresta ja monimutkaisesta ongelmasta. Silti pienetkin vihjeet esimerkiksi yhteistyön parantamisesta ja yleensä lapsiasian esillä pitäminen ovat tärkeitä. x KIRJALLISUUS: Tarja Heino: Lapsen tieto tutkimuksessa ja käytännössä. Teoksessa Sakari Hänninen, Jouko Karjalainen & Tuukka Lahti (toim.): Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Stakes Marja Holmila, Marjatta Bardy & Petra Kouvonen: Lapsuus päihdeperheessä ja kielteisen sosiaalisen perimän voittaminen. Yhteiskuntapolitiikka 4/2008. Anneli Pohjola: Pahan säikeitä auttamistyössä. Teoksessa Merja Laitinen & Johanna Hurtig (toim.): Pahan kosketus. Ihmisyyden ja auttamistyön varjojen jäljillä. PS-kustannus Anneli Pohjola: Tabut auttamisen paradoksina. Teoksessa: Merja Laitinen & Anneli Pohjola (toim.): Tabujen kahleet. Vastapaino Virtahevon lapset lapsilähtöisen päihdetyön hanke: YTT Ulla Kosonen toimii tutkijana Jyväskylän seudun päihdepalvelusäätiössä kahdessa hankkeessa, lapsilähtöisen päihdetyön kehittämishankkeessa ja päihdekuntoutusohjelman kehittämisprojektin (Päihke) seurantaprojektissa. tiimi 5/

18 AULI SAUKKONEN x auli.saukkonen@a-klinikka.fi Lapset näkyviin huumetyössä Kun huumeperhe tulee kuntoutukseen, myös perheen lapset pitäisi huomioida ja ottaa todesta heidän kokemuksensa ja tunteensa. on huumetyössä usein näkymätön, kunnes hän tulee erittäin näkyväksi esimerkiksi -Lapsi huostaanottopäätöksen myötä. Kuitenkin lapsen pitäisi olla näkyvä muutenkin. Ei ole niin, että vain vanhemmat tarvitsevat kuntoutusta. Lapsen elämä on ollut sellaista, että myös hän tarvitsee sitä, sanoo Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccan johtava tutkijasosiaalityöntekijä Riitta Hyytinen. Hyytinen on työskennellyt aiemmin muun muassa Tervalammen perheyhteisössä ja Ensi- ja turvakotien liiton Pidä kiinni -työssä. Hän teki muutama vuosi sitten lisensiaattitutkimuksensa seuraamalla yhden huumeperheen kuntoutusprosessia. Hän piti tämän vuoden Huumetyöläisten neuvottelupäivillä esityksen lasten asemasta huumetyössä. Hyytisen pääviesti on, huumeperheessä eläminen on lasta haavoittavaa. Lapsen kokemukset päihdemaailmassa ovat rankkoja. Ne rikkovat ja traumatisoivat häntä ja kehittävät hänessä vääränlaisia tietoja ja taitoja. Siksi lapselle pitäisi tuottaa hoidossa eheytymisen mahdollistavia korjaavia kokemuksia. Lapsen kuntoutus tulisi aloittaa jo perhekuntoutuksessa. Auli SAUKKONEN Iltasadusta luovuttiin viimeiseksi Hyytinen käyttää käsitettä huumeperhe, sillä ainakin hänen tutkimassaan perheessä huumeet määrittivät kaikkea, mitä perheessä tapahtui. Ei ollut huumevapaita vyöhykkeitä. Kumpikin vanhempi oli huumeidenkäyttäjä. Huumeita käytettiin ja niitä varastoitiin perheen makuuhuoneessa. Siellä säilytettiin myös aseita. Perheen lapsille makuuhuoneen ovi oli portti pelottavaan maailmaan, eikä lapsille voinut antaa avainta omaan kotiin. Lapset elivät elämää, jossa piti olla koko ajan varuillaan. He myös halusivat suojella vanhempiaan ja vartioida perheen salaisuuksia. Heistä kehittyi omatoimisia ja neuvokkaita. Esikoinen osasi avata vessan lukon keittiöveitsellä ja herätellä sinne tuupertuneen vanhempansa. Vanhemmat voivat paeta siihen, että ovat sekaisin, mutta lasten on elettävä koko ajan reaalitodellisuudessa. Vanhemmat halusivat toimia lastensa parhaaksi ja yrittivät kaikkensa viimeiseen asti. Heille iltasatu oli asia, josta haluttiin pitää kiinni niin kauan kuin pystyttiin. Lopulta se ei enää onnistunut, Riitta Hyytinen kertoo. Vanhemmat olivat jo pidemmän aikaa olleet valmiita lähtemään huumekuntoutukseen, mutta he eivät uskaltaneet pyytää sitä lasten huostaanoton pelossa. Lopulta he päätyivät kuntoutukseen poliisiratsian jälkeen. Oikeus olla lapsi Lapsen kuntoutus tarkoittaa, että lapsi ja hänen kokemansa nähdään ja otetaan huomioon. Puhutaan lapsen aikana ja lapsen kanssa. Ei vaieta pahasta. Lapsi saa käsitellä häntä vaivaavia kysymyksiä: huol- Riitta Hyytinen (vas.) ja Tarja Boelius puhuivat Huumetyöläisten neuvottelupäivillä päihdetyöstä perhenäkökulmasta. Lapsen kuntoutus tarkoittaa, että lapsi ja hänen kokemansa nähdään ja otetaan huomioon. 18 tiimi 5/2010

19 Arvostetaanko enää huolta pitävää naisellisuutta? KAIJA SAVOLA ta, pelkoja, häkeltyneisyyttä, vihaa ja pettymyksiä. Annetaan lapselle mahdollisuus olla lapsi, oppia ottamaan vastaan huolenpitoa ja luottaa aikuisiin. Riitta Hyytinen puhuu emotionaalisesti, kognitiivisesti ja moraalisesti korjaavista kokemuksista. Niistä jokaista tarvitaan. Ensisijaisia ovat emotionaalisesti korjaavat kokemukset, joissa lapselle tarjotaan rakkautta, huomiota, huolenpitoa ja hyväksyntää. Lasta autetaan kognitiivisesti tarjoamalla hänelle tietoa huume-elämän arvaamattomuudesta ja auttamalla häntä ymmärtämään, etteivät vanhempien huumeongelmat ole hänen syytään. Moraalisesti korjaavissa kokemuksissa puhutaan siitä, mitä on oikea ja väärä, hyvä ja paha. Työrauhaa päihdetyöhön Sosiaalityöntekijä Tarja Boelius johtaa Jyväskylässä päihdeongelmiin erikoistunutta ensikotia. Hän pohti esityksessään naiseutta ja päihteidenkäyttöä. Päihde-ensikodin näkövinkkelistä nykymeno herättää monta ihmetyksen aihetta. Ennen nainen nähtiin esikuvalliseksi yhteiskunnan tukipylvääksi ja moraalin ylläpitäjäksi. Sama odotusarvo elää edelleen, mutta ympäristö on muuttunut. Voi kysyä, onko aikuisuutta enää olemassa ilman päihteitä. Mikä on nykyaikana tytölle ja naiselle hyväksytty tapa elää? Onko päihdekeskeisessä arjessamme tilaa seuraaville sukupolville? Arvostetaanko enää huolta pitävää ja toisten tarpeita huomioivaa pehmeää naisellisuutta? Missä hoivan kulttuuri on nykypäivänä? kysyy Tarja Boelius. Kovenevat arvot ja puhe päihdeäideistä ja pakkohoidosta tunkee iholle myös päihdeongelmien hoitoon erikoistuneessa ensikodissa. Olisi aika puhua myös naisten ja miesten yhteisestä vastuusta ja isien päihteidenkäytöstä, Boelius sanoo. Naiset eivät tule raskaaksi yksin, mutta ensikotiin tullessaan he ovat raskautensa kanssa monin tavoin kovin yksin. Julkisuudessa ei juuri huudella isien velvollisuuksien perään, mikä on epäsuhta verrattuna siihen, kuinka naisia riepotellaan. Huoli sikiön hyvinvoinnista voi kääntyä äidin halveksunnaksi ja hänen ihmisarvoaan alentavaksi. Tarja Boelius toivoo päihdetyöhön työrauhaa. Ei riitä, että hoidetaan, pitää myös ajaa asiaa. Toivon, ettei koko ajan tarvitsisi perustella sitä, että päihdetyö on tärkeää. x tiimi 5/2010 MIKSI LAPSESTA TULEE NÄKYMÄTÖN? Miksi perheiden päihdekuntoutus keskittyy aikuisiin ja lapset jäävät usein syrjään? Soccan johtava tutkijasosiaalityöntekijä Riitta Hyytinen näkee montakin syytä sille, miksi näin käy. Huumehoidossa työntekijöiden päätehtävä on aikuisten kanssa tehtävä työ, se on tuttua ja helppoa. Huumetyö on aikuissektoria, johon työskentely lapsen kanssa ei aina istu luontevasti, hän sanoo. Joskus takana on myös halu suojella vanhempia ja pelko heidän haavoittamisestaan. Silloin lapsen kokemaa pahaa ei uskalleta kohdata. Toisinaan vallalla on ajattelutapa, jota tutkija Johanna Hurtig on kutsunut tihkuvaksi auttamistavaksi: lapsi tulee autetuksi, kun vanhempaa autetaan. Lapsen kohtaaminen on työntekijälle haasteellista. Se on rankkaa ja herättää tunteita. Kuitenkin lapsen on voitava luottaa siihen, että työntekijä kestää lapsen kokemukset ja myös pitää lapsen vanhempia arvokkaina riippumatta heidän teoistaan. Jos vanhempien lapselleen aiheuttamat kokemukset herättävät suututtavat ja jopa vihastuttavat, työntekijän on hyvä pysähtyä miettimään, mitä hyötyä suuttumuksesta on lapselle, Riitta Hyytinen sanoo. Huumetyöläisten neuvottelupäivien yleisökommentissa esiin nousi myös asian kääntöpuoli. Kun päihdehoidossa resurssit koko ajan vähenevät ja hoitoajat lyhenevät, työntekijä ei voi kuin kokea riittämättömyyden tunnetta. as 19

20 Teksti & kuvat: AULI SAUKKONEN x auli.saukkonen@a-klinikka.fi MUUTOKSEN KESKELLÄ Isoja haasteita on, arvelee Helsingin läntisen A-klinikan ja katkaisuhoitoaseman johtaja Marianne Winberg keskellä päihdehuollon rakennemuutosta. Päihdepalvelujärjestelmässä vain muutos tuntuu olevan pysyvää. Tällä hetkellä päihdehoidossa suuntaus on erityispalveluista peruspalveluihin, laitospalveluista avopalveluihin ja pitkistä laitoshoidoista lyhyempiin hoitojaksoihin. Taustalla on huoli rahan riittämisestä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Marianne Winberg on nähnyt monet muutokset Helsingin läntisen A-klinikan ja katkaisuhoitoaseman entisen Töölön A-klinikan johtajana. Päihdepalvelujen paikka kaupungin organisaatiossa on ollut milloin missäkin lokerossa. A-klinikan ja katkaisuhoitoaseman toimintoja on lakkautettu ja uusia perustettu. Ajan haasteiden virrassa eletään. 20 tiimi 5/2010