Yrittäjyyskasvatus -hankkeen raportti lukuvuodelta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yrittäjyyskasvatus -hankkeen raportti lukuvuodelta"

Transkriptio

1 Yrittäjyyskasvatus P e n t t i M a n k i n e n enorssin johtoryhmälle Yrittäjyyskasvatus -hankkeen raportti lukuvuodelta Johdanto Lukuvuoden aikana yrittäjyyskasvatuksen työryhmä on toiminnallaan edistänyt aihealueen tunnettavuutta opettajankoulutuksessa ja ohjatussa harjoittelussa. Harjoittelukoulujen merkitys yrittäjyyskasvatuksen valtavirtaistumiseksi opettajankoulutuksessa on tullut yhä merkittävämmäksi, koska opettajankoulutusyksiköt eivät ole pystyneet järjestämään perustutkintoon kuuluvaa yrittäjyyskasvatuksen opintojaksoa. Jos tulevien opettajien tietämys yrittäjyyskasvatuksesta jää vain harjoittelukouluissa tapahtuvan ohjatun harjoittelun varaan, on suuri vaara, että hallituksen opettajankoulutukseen liittyvä koulutuspoliittinen linjaus jää kokonaan huomioimatta. enorssin vahvuus on juuri verkostotoiminnan aktiivisuudessa, mitä pitää tukea jatkossa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämän vuoksi yrittäjyyskasvatuksen työryhmä on anonut keväällä 2008 opetusministeriöltä erillistä resursointia aihealueen valtavirtaistumiseksi opettajankoulutuksessa. 2. Toiminta Yrittäjyyskasvatustiimissä ovat aktiivisesti työskennelleet Eero Hiltunen (Jyväskylä), Anita Haataja (Rovaniemi), Anne Tiikkala (Turku), Katri-Maija Lehtinen-Itälä (Oulu), Hellevi Kupiala (Oulu), Jyrki Loima (Helsinki), Jaakko Väisänen (Joensuu), Eevaleena Melkas (Tampere), Jukka Jokinen (Jyväskylä), Anu Waltari (Turku), Juha-Matti Turpeinen (Kajaani) ja työryhmävastaava Pentti Mankinen (Kajaani). Lisäksi työryhmän toimintaa ovat tukeneet useat aihealueen asiantuntijat. Opetusministeri Sari Sarkomaa on asettanut ohjausryhmän, jonka tehtävänä on yrittäjyyden valtakunnallinen kehittäminen ja koordinointi perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen osalta. Kuusitoistajäseniseen ohjausryhmään nimettiin Pentti Mankinen. Yrittäjyyskasvatuksen työryhmä on pitänyt kiinteästi yhteyttä sähköpostitse ja tavannut toisiaan eri tilanteissa. Työryhmä järjesti Jyväskylässä seminaarin, jonka tavoitteena oli esitellä yrittäjyyskasvatushankkeen toimintaa ja löytää kehittämisnäkökulmia yhteistyössä ammatillisen opettajankoulutuksen sekä aihealueen asiantuntijoiden kanssa. ROVANIEMI Lapin yliopiston harjoittelukoulun yhtenä painopistealueena lukuvuodelle on ollut yrittäjyyskasvatus. Tämän lukuvuoden aikana yhtenä päämääränä on ollut tehdä yrittäjyyskasvatus näkyvämmäksi koulussa. Käytännön opetustyössä on olemassa olevia systeemeitä, joita voidaan jo pitää yrittäjämäisinä toimintatapoina. Opetussuunnitelmaan on kirjattu laa-

2 2 jemmalti yrittäjyyskasvatusta tukevia opetusmenetelmiä ja työtapoja sekä jo toiminnassa olevat hyvät käytänteet. Syksyn 2007 aikana on perustettu erillinen "yrittäjyystiimi johon kuuluvat Hanna-Mari Poikela, Jukka Karppinen ja Anita Haataja.. Lisäksi on toteutettu yksi vesopäivä, jossa päästiin alkuun aiheen parissa. Keskustelu yrittäjyyskasvatuksesta ja missä muodossa se meidän koulussa näkyy on käynnistetty. Seuraavaksi tullaan kokoamaan systemaattisesti opetussuunnitelmaan toimivat ideat (koonti on jo suunniteltu). Opettajat ovat tutustuneet yrittäjyyskasvatuksen materiaaleihin ja suunnitelleet yksin tai yhdessä valitsemansa ryhmän kanssa omalle luokalleen sopivan tavan toteuttaa yrittäjyyskasvatusta lyhyenä toimintana tai pidempänä, koko vuoden kestävänä projektina. Opettajat ovat herännet näkemään eli alkaneet tunnistaa yrittäjämäisiä toimintatapoja omissa, jo toimivissa systeemeissään. Opettajat ovat kirjanneet luokkansa toimintaa opetussuunnitelmaan. Yrittäjyyskasvatuksesta on yksi opettaja suorittanut 25 opintopisteen verran opintoja. Ohjattua harjoittelua varten jokainen opettaja on saanut materiaaliapua enorssin sivustolta. Opiskelijat näkevät enemmänkin erilaisia käytäntöjä toteuttaa yrittäjyyskasvatusta. Syventävässä harjoittelussa jokainen opiskelija on osallistunut pakolliselle luennolle, jossa yrittäjyyskasvatusta toteuttava luokanlehtori on kertonut erilaisista tavoista toteuttaa yrittäjyyskasvatusta. Opiskelijat ovat saaneet mukaansa kirjallista materiaalia ja lähdetietoutta, josta etsiä lisää ideoita. Luennon palaute on ollut erittäin hyvää. Opiskelijat ovat kiittäneet innostavasta ja herättelevästä luennosta. Tutkimus Olen toteuttanut tutkimuksen Vastuun kautta yrittäjyyteen - elämänhallinnan opettelua koulun arjessa - kasvatuksellista auttamista elämäntaitoa lisäämällä", joka kohdistui 40:n ykkös- ja kakkosluokkalaisen oppilaan oppimisen prosessin tarkasteluun kouluympäristössä. Luokan toiminnot ovat olleet jo vuosien ajan rakentuneet freinetpedagogiikasta kehittämälleni vastuutehtäväsysteemille, jota oppilaat ovat suunnitelleet yhdessä opettajan kanssa. Systeemin tavoitteena on ollut oppilaiden omatoimisuuden ja omien vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen. Lapin yliopiston harjoittelukoulu, Anita Haataja VAASA Ruotsinkielisten käsityönopettajien tarve ei ole kovin suuri. Koulutusohjelmaan valitaan 14 opiskelijaa joka toinen vuosi. He kaikki osallistuvat yrittäjyyskasvatuskurssiin. Tämän lisäksi käsityön sivuaineopiskelijoita on arviolta 5-7kpl vuosikurssia kohden.

3 3 Käsityön aineenopettajien koulutusohjelmassa on toteutettu jälleen pakollinen 5 opintopisteen yrittäjyyskasvatuskurssi, johon ovat osallistuneet sekä teknisen että tekstiilityön opettajiksi opiskelevat sekä myös sivuaineopiskelijat. Kurssin tavoitteena on avata käsitteet sekä saada opiskelijat oivaltamaan yrittäjyyskasvatuksen ja käsityön väliset suhteet ja kuinka yrittäjyyskasvatus voidaan toteuttaa käsityönopetuksessa läpäisyperiaatteella. Yrittäjyyskasvatus on ylipäätään keskeisenä teemana ja pyrimme myös ainekursseissa ja harjoittelujaksoissa havainnollistamaan yrittäjyyskasvatuksen opetuksessa. Luokanopettajien koulutusohjelmassa ei ole yrittäjyyskasvatuskurssia, mutta toteutetun pakollisen käsityönkurssin teoriaosassa (1op) puhutaan yrittäjyyskasvatuksesta käsityössä. Vuosikurssin koko on 80 henkilöä. Tietääkseni he ovat saaneet yrittäjyyskasvatusopetusta ainoastaan meiltä. Vaasassa on myös osittain ulkopuolisen rahoituksen turvin toteutettava yrittäjyyskasvatuksen tutkimusprojekti, jonka osana olen toteuttanut jatkotutkimusta yrittäjyyskasvatuksesta käsityönopetuksessa. Projektiin on osallistunut lisäkseni muutama opiskelija. Vaasa, Åbo akademi Janne Elo OULU Lukiossa on jälleen ollut tarjolla lukiolaisen businesskurssi eli yrittäjyys ja yritystoiminta-aiheinen yhteiskuntaopin syventävä kurssi. Kurssi on viime vuosina toteutunut vuosittain. Kurssilla rakennetaan liiketoimintasuunnitelma ja opiskellaan sen osa-alueisiin liittyviä kysymyksiä. Liiketoimintaan liittyvien kysymysten lisäksi kiinnitetään huomiota yritystoiminnan ja yrittäjyyden historiaan ja yhteiskunnalliseen merkitykseen. Peruskoulun puolella on laadittu osallistuva kansalaisuus - aihekokonaisuuden opetussuunnitelma. Esimerkkinä käytännön toiminnasta voidaan mainita TAT:n ja paikallisten yriysten kanssa yhteistyönä järjestettävä yrittäjyyspäivä, jonka järjestelyihin myös opetusharjoittelijat osallistuvat. Neljä opettajaa on ollut TAT:n Opettaja yrityksessä -koulutuksessa. Yhteiskuntaopin opettajaopiskelijoiden ohjatussa harjoittelussa yrittäjyyden aihealue on ollut luontevasti mukana, mutta erillisenä aihealueena yrittäjyyttä ei ole huomioitu opetussuunnitelmassa. Jos kasvatuksen tavoitteena on antaa valmiuksia tulevaisuuden maailmassa toimimiseen, niin yrittäjyyteen liittyvien kysymysten käsittely on tärkeää koulussa. Koulun tehtävä ei kuitenkaan ole suoraan kasvattaa yrittäjiä, vaan itsenäisesti toimivia sivistyneitä kansalaisia, joilla on niin halutessaan valmiuksia toimia myös yrittäjinä. Kasvatuksen perustavoiteen tässä suhteessa voisi sanoa olevan ihmisen autonomian lisääminen taloudellisessa mielessä niin, että hän voi paremmin ja vastuullisesti valita itselleen ja myös muille hyviä taloudellisen toiminnan muotoja.

4 4 Oulun normaalikoulu, Pasi Hieta, Hellevi Kupila ja Katrimaija Lehtinen-Itälä JYVÄSKYLÄ Jyväskylässä alakoulun puolella yrittäjyyskasvatuksen ryhmä on laajentunut (Juhani Rahela ja Tarja Tähkänen ovat tulleet tiimiin mukaan). Yläkoulun ja lukion puolella on aktiivisesti toiminut lehtori Jukka Jokinen. Hän on esimerkillisesti toiminut yhteistyössä Jyväskylän seudun yrittäjyyslukion kanssa. Juhani Rahela ja Eero Hiltunen ovat osallistuneet Oulussa järjestettävään TAT:in koulutukseen YRITTÄJYYS JA TEKNOLOGIA. Tarja Tähkänen on tutustunut aihealueen asioihin ja osallistunut mahdollisuuksien mukaan. Kaikki kolme ovat pohtineet opetus- ja ohjaustyössään yrittäjyysasioita ja tarjonneet niitä ohjatussa harjoittelussa oleville opiskelijoille. Yhteistyö kotien kanssa on kaikilla kolmella ollut aktiivista. Tulevaisuus Yrittäjyyskasvatuksen ohjelmat jatkuvat. Suunnittelemme yhdessä toimintoja koulun sisälle ja myös yhteyksiä koulun ulkopuolelle. Jukka Jokinen yläkoulun/lukion osalta pohtii yhteistoimintaa alakoulun kanssa. Esimerkiksi luokkarahaston käyttöä voisivat lukion oppilaat opettaa alakoululaisille (järkevä sijoittaminen, korot jne.). Yhteistyö Jukka Jokisen kanssa on sujunut muutenkin hyvin. Yrittäjyyskasvatusta on sisällytetty niin paljon kuin mahdollista ohjattuun harjoitteluun. Kysymys kuuluukin, miten paljon opiskelijat itse haluavat asiaa ottaa harjoitteluun? Miten enorssi palvelee meitä? HYVIN! TURKU Turun normaalikoulu on ryhtynyt suunnittelemaan yhteistyössä Turun koulutoimen kanssa laajaa koko perusasteen ja toisen asteen koulutuksen kattavaa Turun yrittäjyyspolkua, jonka tarkoituksena on tarjota erilaisia projekteja ja vierailukäyntejä opettajien tueksi opetussuunnitelmaan kirjatun yrittäjyysaihekokonaisuuden toteuttamiseksi. Periaatteena on, että jokainen peruskoulun ja toisen asteen oppilas osallistuu tiettyyn määrään yrittäjyyskasvatuksen projekteja. Työn olisi määrä olla valmis otettavaksi käyttöön syksyllä 2008, jolloin kyseinen toimintamalli on jo kansallisestikin merkittävää uutisointia. TAT:n Koulu-coach on pitänyt keväällä 2008 ohjatun harjoittelun yhteydessä infoiskuja yrittäjyyskasvatuksen aihekokonaisuudesta sekä TAT:n tarjoamista palveluista.

5 5 Yrittäjyyskasvatusviikolla olemme tehneet aihealuetta tunnetuksi 100 opettajankouluttajalle sekä 260 opiskelijalle, siinä sivussa oppilaatkin ovat päässeet osallisiksi asian tiimoilta. Nyt keväällä aloitamme 2008 NY:n Vuosi yrittäjänä -kurssin valinnaisena luokkalaisille pyrimme Anun kanssa ope-tet:n koulumme lähistöllä toimivaan Huonekalutehdas Korhoselle ja sinne luoda kunnon kouluyritys-yhteistyökuvioita Yrittäjyyden 25 op:n opintokokonaisuus on menossa Turun kauppakorkeakoulussa johon osallistuu yksi henkilö. Syksyn teemaharjoittelijalle (koko syyslukukauden kestävä harjoittelu) on annettu teemaksi yrittäjyyskasvatus Harjoitteluun liittyvä kirjallisuus on Ristimäen ykäkirja, jonka pohjalla opetus on suunniteltu Tutkimus Olen aloittamassa väitöskirjatutkimusta ko. aiheesta, tutkimussuunnitelmaraakile vasta valmis. Onko ykä kivaa? - no on! Turun normaalikoulu, Anne Tiikkala ja Anu Waltari HELSINKI Viikin normaalikoulussa järjestettiin syksyllä 2007 kaikille perusharjoitteluaan suorittaville aineenopettajaopiskelijoille yleisluento aihepiiristä: Koulut yrityshautomoina. Esityksen piti Hämeenlinnan opetustoimen johtaja Kirsti Mäensivu. Soveltavan kasvatustieteen laitos ei tue opetusharjoittelun yrittäjyyssisältöjä, vaan niiden kehittämistyö ja implementointi on jäänyt pelkästään Viikin normaalikoulun varaan. Historian ja yhteyskuntaopin harjoittelijat ovat tutustuneet opetussuunnitelman puitteissa lukion kurssitarjontaan, jossa on myös yríttäjyyteen liittyvää valinnaisuutta. Viikin normaalikoulu, Jyrki Loima JOENSUU Joensuun normaalikoulussa on toiminut yrittäjyyskasvatuksen työryhmä, jossa on laaja edustus eri oppiaineiden lehtoreista. Perusasteen 7-9 luokilla on toteutettu yritysvierailuja lähinnä opinto-ohjauksen toimesta. Toivottavaa olisi laajentaa kyseisiä vierailuja muidenkin oppiaineiden osalta. Lukion taloustiedon opetuksessa on painotettu yrittäjyyttä. Samoin perusasteen yhdeksännellä luokalla on järjestetty tavanomaista laajempi osio yrittäjyydestä.

6 6 Yksi äidinkielen opettajista on opiskelemassa yrittäjyyskasvatusta. Hän huomioi asiaa omassa opetuksessaan. Historian ja yhteiskuntaopin opettajaopiskelijoille on avattu aihekokonaisuutta ohjatun harjoittelun yhteydessä. Joensuussa on järjestetty yhteistyössä OP-Pohjolan kanssa yhteinen yritysvierailu opettajille ja opettajaopiskelijoille. Joensuussa on järjestetty koko Suomen harjoittelukoulujen oppilaskunnille valtakunnallinen kaksipäiväinen tapaaminen, jonka teemana oli Kuinka oppilaskunta voi edistää yrittäjyyttä? Joensuun normaalikoulu, Jaakko Väisänen TAMPERE Yrittäjyyskasvatusta on käsitelty kussakin aineissa luonnollisesti painottaen hieman eri tavoin opetussuunnitelmamme mukaan. Vanhaan tuttuun tapaan olemme OPOssa ja yhteiskuntaopissa opiskelleet yrittäjyyttä ammattina sekä elämänasenteena. 9. luokkien oppilaista osallistui 7 joukkuetta TAITAJA9-kilpailuihin, ja kaksi joukkuetta pääsi paikalliskarsinnoista aluekilpailuihin. TAITAJA9-kilpailuihin osallistuminen on koulussamme ollut jo vuosia hyvin aktiivista, pääseehän siinä koettelemaan omia rajojaan sekä luovuuttaan tiimityöstä puhumattakaan. Peruskoulun oppilaskunta on ollut mukana pohtimassa kahvilatoiminnan kehittämistä, mistä valitettavasti oli luovuttava. Vaihtoehdoksi oppilaskunta on esittänyt mm. välipala-automaatin hankkimista, mikä on työn alla. Taksvärkkiin on myös osallistuttu edellisen vuosien tapaan. Tämän lisäksi tekstiilityön valinnaiskurssilla (sisustus) 9. luokan oppilaat ovat toteuttaneet verhoprojektin, jossa he opiskelivat käsityöläisen yrittäjyyttä mm. harjoittelemalla asiakastyötä, kustannuslaskelmia sekä itsenäistä työskentelyä. 9. luokkien oppilaita on myös ollut mukana SPR:n vaatekeräysprojektissa, jossa he ovat oppineet omatoimisuutta ja kansalaisvaikuttamista osallistumalla konkreettisesti vapaaehtoistyöhön. Yrittäjyyskasvatuskoulutukseen (OPEKO) on tänä vuonna osallistunut tekstiilityönopettaja Paula Talviala. Tampereen normaalikoulu, Eevaleena Melkas KAJAANI Kajaanissa on oltu tavalliseen tapaan erittäin aktiivisia yrittäjyyskasvatuksen saralla. Suomessa ei ole muita opettajankoulutusyksiköitä kuin Kajaani, joiden tutkinto vaatimuksiin kuuluu omarahoitteisesti pakollinen yrittäjyyskasvatuksen opintojakso. Kuluneen lukuvuoden aikana Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelijoista 54 (koko vuosikurssi ja joukko täydentäjiä) on osallistunut Yrittäjyyskasvatuksen 5 opintopisteen opintojaksoon. Tämä ryhmäkoko on asettanut erittäin suuret haasteet suunnitella yrittäjyyskasvatusta edistävät luennot ja harjoitukset.

7 7 Kajaanin opettajankoulutusyksikön tieto- ja viestintätekniikan opintojaksoon on lisätty perusopetuksen opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin tutustuminen. Jakson aikana tarkastellaan myös osallistuvan kansalaisuuden ja yrittäjyyskasvatuksen aihekokonaisuutta osana tieto- ja viestintätekniikan pedagogista hyödyntämistä. Opintojakso mahdollistaa opiskelijoiden tietämyksen syventyvän kuntien ja kaupunkien opetussuunnitelmista yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta. Lisäksi luokanopettajan koulutusohjelman opetussuunnitelmassa on pitkään ollut pienkoulupedagogiikan jakso, jossa sivutaan yrittäjyyskasvatuksen tavoitteita. Myös nämä edellä mainitut opintojaksot edesauttavat tulevien opettajien suhtautumista myönteisesti yrittäjyyskasvatukseen. Olemme käynnistäneet vuoropuhelun ja yhteistyön Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa yrittäjyyskasvatuksen yhteisten opintojaksojen kehittämiseksi. Olen toiminut aktiivisesti kansliapäälliikö Harri Skogin johtamassa opetusministeriön yrittäjyyden ohjausryhmässä. Kuluneen lukuvuoden aikana olen tehnyt kartoituksia yrittäjyyskasvatusopinnoista opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa sekä tehnyt esityksen ohjausryhmälle yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseksi opettajien peruskoulutuksessa ja aihealueen kehittämiseksi opettajienkoulutuksessa. on koettu ongelmaksi, koska Suomessa ei ole tarjolla edullista yrittäjyyskasvattajille suunnattua kouluttajakoulutusta. Esimerkiksi The International Master in Entrepreneurship Education and Traning, IMEET opinnot olisi pitänyt kustantaa itse ( ). Opiskelijat tutustuvat lähes jokaisessa harjoitteluvaiheessa opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin. Yrittäjyyskasvatuksen näkökulman ottaminen tunti-, päivä- ja jaksosuunnitelmiin vaatii edelleenkin ohjaavilta lehtorilta tiedostavampaa otetta. Sitä mukaa, kun opiskelijoiden tiedot ja taidot aihealueelta kohentuvat, ohjattuun harjoitteluun saadaan enemmän yrittäjyyskasvatuksellista sisältöä ja toteutusta. Tiedotustoiminta Allekirjoittanut ylläpitää yrittäjyyskasvatuksen www-sivustoa enorssiportaalissa. Hanketta on esitelty mm. seuraavissa tilaisuuksissa ja medioissa: - yrittäjyyskasvattajien toimijatapaaminen Kajaanin AMK:lla , - Kainuun Yrittäjien tiedotuslehti 2007, - OpeKatti täydennyskoulutustapahtuma Sotkamossa, - englanninkielinen posteriesitys Oulun yliopiston kansainvälisen opettajankoulutuksen arviointiryhmän kokouksessa Kajaanissa, - Yrittäjyyspedagogiikka opettajankoulutuksessa, Kasvatustieteen päivät Vaasassa, - Yrittäjyysopetus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa, ajankohtaisseminaari Tallinnassa , - yhteistyötapaaminen, Kajaanin AMK:n ja Rostoc Univerisityn projektipäällikkö Crhistoph Diensberg n kanssa

8 8 - Osuuspankin henkilöstölehti 2008, - YLE Kainuun radio ja - YLE Pohjois-Suomen uutiset Kajaanin normaalikoulu, Pentti Mankinen Kajaanin opettajankoulutusyksikkö, Juha Turpeinen 3. Tulevaisuus Tärkeimmäksi haasteeksi toiminnalle on asetettu yrittäjyyskasvatuksen vakiinnuttaminen opettajankoulutuksessa (vrt. hallitusohjelma 2007). Sitä tukevat toiminnot kuten aktiivinen ja käytännön toimintoihin osallistuminen opetusministeriön koordinoimassa yrittäjyyden ohjausryhmässä avaa harjoittelukouluille ja opettajankoulutusyksiköille erinomaisen mahdollisuuden olla osallisena yhteiskunnan tulevaisuuden rakentajana. Työryhmän toimintaa sidosryhmien kanssa pyritään hyödyntämään kaikin mahdollisin keinoin. Tuloksena siitä harjoittelukoulujen ja opettajankoulutuksen työn arvostus tulee näkyville entistä paremmin. Työryhmä fokusoi tulevan toiminnan koulutuspoliittisiin päätöksiin perustuen. Opetusministeriön määrittelemät opettajankoulutukselle asetetut tehtävät ja tavoitteet otetaan huomioon entistä paremmin kaikessa toiminnassa. Työryhmä korostaa edelleen hyvien suhteiden luomista opetusministeriöön, opetushallitukseen ja sivistysvaliokuntaan. Hallitusohjelmassa mainitaan yrittäjyyskasvatuksesta seuraavaa: - Hallitus jatkaa toimia yrittäjyyskasvatuksen monipuolistamiseksi ja laajentamiseksi kaikilla koulutusasteilla. - Hallitus jatkaa toimia yrittäjyyskasvatuksen monipuolistamiseksi ja laajentamiseksi peruskoulussa ja lukiossa. Hallitus lisää mahdollisuuksia yrittäjyystietouden ja yrittäjyysvalmiuksien opiskelulle ammatillisessa koulutuksessa ja eri tieteenalojen korkeakoulutuksessa. Työryhmä pyrkii selventämään yrittäjyyskasvatuksen käsitteistöä (materiaalia www-sivuille) opettajankouluttajille, jotta aihealuetta on helpompi lähestyä ja etenkin ottaa käyttöön omassa opetuksessa. Työryhmä jatkaa materiaalin tuottamista niin opetussuunnitelmatyön kuin ohjatun harjoittelun osalta. Työryhmä katsoo tarpeelliseksi kutsua opettajankoulutusyksiköiden edustajat seuraaviin tapaamisiin. Tavoitteena on enorssi-toiminnan hyödyntäminen opettajankoulutuksessa. Työryhmä jatkaa yhteistyötä yrittäjyyskasvatuksen johtavien tutkijoiden Paula Kyrön, Kari Ristimäen ja Jaana Seikkula-Leinon kanssa. Työryhmä toivoo johtoryhmältä tukea tulevalle lukuvuodelle Alustava suunnitelma lukuvuodelle yrittäjyyskasvatuksen opintojakson suunnittelu ja toteutus (tarjotaan ylimääräisinä opintoina ellei opintosuunnitelmassa ole mainintaa) jokai-

9 9 sessa opettajankoulutusyksikössä valinnaisena opintojaksona tulevina lukuvuosina, yrittäjyyskasvatuksen juurruttaminen ja vakiinnuttaminen harjoittelukouluissa ja opettajankoulutuksessa, opetusministeriön yrittäjyyskasvatuksen toimenpideohjelman toteuttaminen, opettajankoulutusyksiköiden yrittäjyyskasvatuksen opintosuunnitelmien kehittäminen ja toteutus yrittäjyyskasvatuksen osalta, yrittäjyyskasvatukseen liittyvän materiaalin tuottaminen ja kehittäminen enorssin portaaliin niin ohjatun harjoittelun kuin perus- ja lukio-opetuksen tueksi, motivoida harjoittelukoulujen lehtoreiden osallistumista yrittäjyyskasvatuksen arvosanakoulutuksiin, oman asiantuntijuuden kehittäminen ja suodattaminen työyhteisöön, alueelliseen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (kouluttajana), aihealueen opetus- ja hankesuunnitelmien konsultointi sekä suomalaisen opettajankoulutuksen yrittäjyyskasvatusosaamisen tiedottaminen kansainvälisesti. Kajaanissa Pentti Mankinen

- AD Group - Idealmainos Oy - Sitefactory Oy

- AD Group - Idealmainos Oy - Sitefactory Oy Pentti Mankinen Yrittäjyyskasvatus enorssi 2007 enorssin johtoryhmälle Yrittäjyyskasvatus -hankkeen raportti lukuvuodelta 2006-2007 1. Johdanto Kuluneen toimintavuoden aikana Yrittäjyyskasvatus hanke on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 169 V 26.2.2014, Sj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite työelämän tutustumisjaksojen saamisesta lukioihin HEL 2013-009008 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi. Sivu 1/5 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2009 1. HANKE Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (5) 209 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mirka Vainikan ym. työelämään tutustumisjaksojen saamista lukioihin koskevasta valtuustoaloitteesta

Lisätiedot

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla MIKÄ ON? OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus on enorssin ja kaikkien harjoittelukoulujen yhteisesti toteuttama koulutuskokonaisuus, jossa harjoittelukouluverkosto toimii paikallisen

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA 7.-8.9.2017 JA 18.-20.4.2018 TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Lukuvuosi 2017-2018 Toiminnan tavoite 1. Ohjaajakoulutusten suunnittelu ja toteuttaminen

Lisätiedot

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA

YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA KÄRSÄMÄEN KUNNAN SIVISTYSTOIMESSA Käyttöönotettu 1.8.2013. Hyväksytty opetustoimen lautakunnassa 16.4.2014. Hyväksytty kunnanhallituksessa 5.5.2014. Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana 22.11.2007/Kasvatustieteen päivät, Vaasa Marja Leena Rönkkö KL, käsityötieteen lehtori marja leena.ronkko@utu.fi

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 20.10.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 HY:n Viikin normaalikoulu 21.10.2013 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2016

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2016 Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2016 HY:n Viikin normaalikoulu 7.3.2016 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa on

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti mitä - missä milloin

enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti mitä - missä milloin enorssi harjoittelukoulujen verkostoyhteistyöhanke Pentti Mankinen mitä - missä milloin Esimerkkejä asioista, joita on vastustettu raivokkaasti kehruukone rokotus sähkö radio puhelin tietokone bioteknologia

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35

Lisätiedot

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014 Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 3.3.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa on

Lisätiedot

Tervetuloa YVI-sirkukseen!

Tervetuloa YVI-sirkukseen! Tervetuloa YVI-sirkukseen! Henkekumppanien logot Jonna hoitaa tämän! YVIn tavoitteet suomalaisessa opettajankoulutuksessa: 1. Pedagogiset valmiudet, itsearviointimittariston kehittäminen 2. Verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Miksi yrittäjyyskasvatusta?

Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatus Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään lisäämään oppilaan yrittävyyttä ja lapsen ja nuoren halua menestyä ja ottaa asioista selvää. Tavoitteena on mm. sosiaalinen,

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE (Hyväksytty enorssin johtoryhmässä )

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE (Hyväksytty enorssin johtoryhmässä ) Sivu 1/6 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2006 2007 (Hyväksytty enorssin johtoryhmässä 14.09.2006) 1. HANKE: enorssi - harjoittelukoulujen yhteistyöverkosto Harjoittelukoulujen yhteiskunnallinen

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Koulutukset syksyllä 2005

Koulutukset syksyllä 2005 Koulutukset syksyllä 2005 Agendi Modus Tuumasta toimeen yrittäjyyskasvatushankkeen tarjoama täydennyskoulutus eteläkarjalaisille opettajille. Koulutusteemoina mm. yrittävä elämänasenne, ideasta tuotteeksi,

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS 1 YRITTÄJYYSKASVATUS TAPAINLINNAN KOULUSSA OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys on yksi opetussuunnitelman perusteiden mukaisista aihekokonaisuuksista.

Lisätiedot

OPS-työryhmä. enorssin kevätseminaari Savonlinna. enorssi/ops-ryhmä

OPS-työryhmä. enorssin kevätseminaari Savonlinna. enorssi/ops-ryhmä OPS-työryhmä enorssin kevätseminaari 18. 20.4.2018 Savonlinna Osallistujat Rantala Seppo - Joensuun normaalikoulu Kukkonen Merja - Joensuun normaalikoulu Rintala, Arja - Joensuun normaalikoulu Savolainen

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu. A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia WISIO on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden oppimisympäristö, joka toimii kohtauspaikkana eri toimijoiden välillä. WISIO:ssa on muuntuvien yrittäjyyden

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 OPStuki 2016 II-vaihe Hyvinvoiva koulu perusteista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012.

Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012. Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012. Oppilaita koulussa on n. 370. Opetusharjoittelijoita lukuvuoden

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ulla Ilomäki-Keisala ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 MIKÄ ON? OPStuki

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA (TTS)

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA (TTS) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA (TTS) 2009 2010 24.09.2009 1. HANKE Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat jatkavat yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Lisätiedot

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Työelämäosaamisen edistäminen seminaari 26.9.2006 Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Koulutussuunnittelija Juha Oulujärvi Koulutussuunnittelija Kati Aimonen Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna (Ko. työryhmä aloitti toimintansa )

Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna (Ko. työryhmä aloitti toimintansa ) Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna 24.-25.04.2008 (Ko. työryhmä aloitti toimintansa 31.8.2006) Tavoitteet Erityisopetuksen kehittäminen perusopetuksessa (opetusharjoittelun näkökulma),

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011

Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011 Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011 Pekka Tulkki Helsingin yliopisto Viikin normaalikoulu 28.4.2011 Sisällysluettelo 1 Hankeraportin tarkoitus 2 Yhteistyötahojen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Lokakuu 216 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Agendi Modus Tuumasta toimeen ETELÄ-KARJALAN KUNTIEN YHTEINEN YRITTÄJYYSKASVATUSHANKE

Agendi Modus Tuumasta toimeen ETELÄ-KARJALAN KUNTIEN YHTEINEN YRITTÄJYYSKASVATUSHANKE Agendi Modus Tuumasta toimeen ETELÄ-KARJALAN KUNTIEN YHTEINEN YRITTÄJYYSKASVATUSHANKE Koulutusta, toimintaa ja rahoitusta Agendi Modus -hanke edistää yrittävyyttä ja yrittäjyyttä osana koulujen normaalia

Lisätiedot

Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana

Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana 1 LIITE 4 Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana H. Levävaara 20.1.2006 Omien pilottien seminaarit aloitusseminaari (syysseminaari) 1. 2.9.2000, Messilä kevätseminaari

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Ohjatun harjoittelun palaute

Ohjatun harjoittelun palaute Ohjatun harjoittelun palaute Raportti harjoittelukouluissa lukuvuonna 2007 2008 suoritetusta palautekyselystä Lähtökohta tavoitteena oli kerätä palautetietoa yliopistojen harjoittelukouluissa ohjattuun

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus Eheyttävä luonnontieteiden opetus Itä-Suomen yliopisto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Anu Hartikainen-Ahia, Ilpo Jäppinen, Tuula Keinonen, Sirpa Kärkkäinen ja Kari Sormunen 1.

Lisätiedot

Anu Turunen TYÖELÄMÄTAIDOT

Anu Turunen TYÖELÄMÄTAIDOT Anu Turunen 24.8.2016 TYÖELÄMÄTAIDOT ERI HANKKEISIIN OSALLISTUMINEN Tulevaisuutta koulutusneuvonnalla 2003-2006 Opinto-ohjauksen kehittämishanke 2004-2006 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämishanke

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

OKLP515 OPETUSHARJOITTELU 1

OKLP515 OPETUSHARJOITTELU 1 OKLP515 OPETUSHARJOITTELU 1 4op. Kohti tutkimusperusteista opettajaksi kasvua lukuvuosi 2012 2013 TAVOITTEET (OPS) KOHTI TUTKIMUSPERUSTEISTA OPETTAJAKSI KASVUA Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa

Lisätiedot

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

LUOVUUDEN MONET KASVOT

LUOVUUDEN MONET KASVOT LUOVUUDEN MONET KASVOT SYYSSEMINAARI 28.-30.8.2019 JOENSUU TYÖRYHMÄ TYÖ- JA KOULUTUSSEMINAARI Osallistujat 28.8.2019 1. Ervast Anne anne.ervast@ulapland.fi Lapin yliopiston harjoittelukoulu 2. Haring Minna

Lisätiedot

OPS-PROSESSI. Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi

OPS-PROSESSI. Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi OPS-PROSESSI Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 1.9.2011 1 Lukuvuosi 2010-2011 1.9.2011 2 Oppilaan tuen muutokset enorssi -koulutus

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Tutkinnon muodostuminen

Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon muodostuminen Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Mitä arvioitiin?

Mitä arvioitiin? Mira Huusko ja Juha Vettenniemi, Musiikkitalo 3.12.2018 Mitä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen

Lisätiedot

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

TOTEUTUNEET OHJAAJAKOULUTUKSET 2009-

TOTEUTUNEET OHJAAJAKOULUTUKSET 2009- TOTEUTUNEET OHJAAJAKOULUTUKSET 2009- Päivämäärä Koulutuksen nimi Kohderyhmä Laajuus 12.3.2014 MOD2 Ohjauksen erilaisia mahdollisuuksia 4/4 n, Itä-Suomen ja Tampereen yliopiston 11.3.2014 Moduuli 3 (Joensuu)

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

KUVATAIDE // SYVENTÄVÄ HARJOITTELU kevät 2011 HELSINGIN NORMAALILYSEO

KUVATAIDE // SYVENTÄVÄ HARJOITTELU kevät 2011 HELSINGIN NORMAALILYSEO RYHMÄNOHJAUKSET ensimmäistä lukuun ottamatta kuvataiteen luokassa B414; á 75min (yht.450min) 1. Ti 15.2. TAIK / Yleistietoa koulusta ja harjoittelusta, harjoitteluohjelma yms. 2. Ma 7.3. klo 10.00-11.15

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka

Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Mitä arvioitiin? Mitä tarkasteltiin? Kielitaidon osa-alueet > hyvän osaamisen kriteeri B1.1-B1.2 kuullun ymmärtäminen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa 2 3 Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa Kaakkois-Suomen yrittäjyyskasvatusstrategiasta yrittäjyyden ekosysteemiksi http://www.yes-keskus.fi/wpcontent/uploads/2012/09/cursor_yritt_kasv_web_0312.pdf 4 Visio

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja Oma yritys Wanha Satama 19.-20.3.2013 HAAGA-HELIA kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

Yrittäjyys Sampossa. Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö

Yrittäjyys Sampossa. Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö Yrittäjyys Sampossa Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö paivi.ovaska@edusampo.fi Menossa olevat yrittäjyyden kehittämishankkeet Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta (ESR) Sampon ja

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(7) HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Harjoittelukoulujen hallinnollinen asema...

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE Kuva: Yliopisto-lehti 08/17, Veikko Somerpuro 25/10/2017 1 Koulujen monet kielet ja uskonnot on Valtioneuvoston kanslian rahoittama tutkimushanke,

Lisätiedot