PÄIVÄKODIN ÄÄNIYMPÄRISTÖ JA KASVATTAJAN VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET

Transkriptio

1 1 Riikonen, Hannu T Päiväkodin ääniympäristö ja kasvattajan vaikutusmahdollisuudet. Teoksessa Korhonen, R.; Rönkkö, M.-L. & Aerila, J.-A. (toim.) Pienet oppimassa. Kasvatuksellisia näkökulmia varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen Turun yliopiston opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö. Turku: Uniprint. PÄIVÄKODIN ÄÄNIYMPÄRISTÖ JA KASVATTAJAN VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET Hannu T. Riikonen Tiivistelmä Artikkeli perustuu päiväkodin kasvatushenkilöstölle tehtyyn avoimeen kyselyyn, jossa tiedusteltiin heidän ääniympäristössä havaitsemiaan ongelmia ja heidän käytössään olevia siihen kohdistuvia toimenpiteitä. Artikkelissa tarkastellaan vastauksissa esitettyjä, tässä tutkimuksessa rakenteellisiksi, organisatorisiksi, kasvatuksellisiksi ja yhteiskunnallisiksi luokiteltuja toimenpiteitä. Lisäksi pohditaan laajemmin ääniympäristön merkitystä erityisesti kasvatus- ja opetustyön kannalta ja tuodaan esille tämän yhden ympäristökasvatuksen osa-alueen, ääniympäristökasvatuksen, problematiikkaa. 1. TUTKIMUKSEN TAUSTAA Vaikka vallitsevaa tunneilmastoa on pidettävä opetus- ja kasvatustyössä ensiarvoisen tärkeänä, ei ulkoisten olosuhteiden merkitystä oppimisympäristön osana tule aliarvioida. Vaikka ääniympäristöä sivuavaa tutkimusta löytyykin, ei sen merkitystä esimerkiksi opetus- ja kasvatustyön kannalta ole toistaiseksi liiemmin arvioitu. Tosin ääniympäristökysymykset muodostavat vain yhden alueen fyysiseen oppimisympäristöön liittyvästä ongelmakentästä. Viime aikoina ovat enemmän esillä olleetkin akuutimpia terveyshaittoja aiheuttavat huoneilman laatuun liittyvät kysymykset (homeongelma ym.). Äänet ympäröivät meitä koko ajan ja periaatteessa kaikki ääni vaikuttaa meihin tiedostamattammekin, ja tämä vaikutus voi olla toivottavaa tai ei-toivottavaa. Ääniympäristö voi olla haitallinen tai suorastaan vahingollinen, mutta sillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia suoritusky-

2 2 vyn, oppimisen, viihtyvyyden ja muiden tämänkaltaisten tekijöiden kannalta. Ääniympäristökysymys ei ole sidoksissa yksittäisiin oppiaineisiin tai opetustuokioihin, esimerkiksi musiikkikasvatukseen, vaan kyse on laajemmista ilmiöistä. Ääniympäristön merkitys korostuu nimenomaan päiväkodissa, missä lapsi saattaa viettää suurimman osan päivästään ja missä vuorovaikutustaitojen omaksuminen on keskeisessä asemassa (ks. esim. Bistrup 2002, 54). Opetus- ja kasvatustyössä voidaan puhua myös ääniympäristön kaksoisvaikutuksesta siinä mielessä, että se voidaan nähdä paitsi työympäristönä kasvatushenkilöstölle myös oppimis- ja kasvuympäristönä lapsille. Näin ollen laadultaan heikko ääniympäristö aiheuttaa haittoja paitsi aikuisten opetus- ja kasvatustyölle (ja sen tehokkuudelle) myös lasten oppimiselle ja kasvamiselle (ja sen tehokkuudelle). Tämä artikkeli perustuu Rauman opettajankoulutuslaitoksella vuosina järjestetyn esiopetuksen täydennyskoulutuksen yhteydessä kerättyyn empiiriseen aineistoon. Siinä päiväkodin kasvatushenkilöstön edustajilta (N=177) tiedusteltiin heidän ääniympäristössä havaitsemiaan ongelmia ja heidän käytössään olevia siihen kohdistuvia toimenpiteitä. Kysely oli luonteeltaan avoin, mikä on huomioitava tässä artikkelissa esitettyjen vastausten lukumääriä ja prosenttiosuuksia tarkasteltaessa. 2. PÄIVÄKODIN ÄÄNET Päiväkodin ääniympäristö on tunnetusti ongelmallinen. Jo lapset itsessään ovat paljon ääntä aikaansaavia, ja ääntä syntyy erityisesti myös siksi, että opetus- ja kasvatustyö on pitkälti verbaaliseen vuorovaikutukseen perustuvaa: tutkimusten mukaan päiväkodin henkilökunta on äänessä 40 % työajastaan (Airo, Olkinuora & Sala 2000). Aihetta sivuavat tutkimukset ovat toisaalta akustisia, äänenvoimakkuustasojen tai tilojen ns. RASTI-arvoihin liittyviä mittauksia, toisaalta työterveydellisiä, esimerkiksi henkilökunnan äänenhuoltoon (ääniergonomiaan) liittyviä. Myös nämä tutkimukset puhuvat omaa kieltään päiväkodin ääniolosuhteiden ongelmallisuudesta (ks. esim. Airo, Olkinuora & Sala 2000). Tätä yleiskuvaa vahvistavat myös tämän kyselyn tulokset: 130 vastaajan (73.4 %) tulkittiin kokevan ääniympäristön hyvin/jatkuvasti ongelmallisena ja 31 (17.5 %) vähän/silloin tällöin ongelmallisena. Ainoastaan 2 vastaajan (1.1 %) voitiin tulkita olevan vallitseviin ääniolosuhteisiin tyytyväisiä.

3 3 Käytettävissä olevista tilat sekä kasvatushenkilöstön ja lapsiryhmän koostumus muodostavat ne puitetekijät, jotka ovat monin tavoin kytköksissä myös ääniympäristökysymykseen. Toisaalta nämä tekijät ovat lakien ja asetusten säätelemiä ja näin ollen suhteellisen samanlaisia kaikille. Ehkä tästä johtui se, että näitä ns. resurssitekijöitä sivuttiin vastauksissa varsin vähän (52 vastausta, 29.3 %). Tyytymättömyys ei kohdistunut niinkään käytettävissä olevien tilojen niukkuuteen (32 vastausta, 18%) vaan niiden epäkäytännöllisyyteen (146 vastausta, 82.4%). Esimerkiksi tilaratkaisujen hankaluuteen ja erityisesti jakotilojen puutteeseen liittyvät kysymykset tuotiin esille 103 vastauksessa (58.1 %). Tämän voidaan katsoa johtuvan hyvin pitkälle siitä, että päiväkodit toimivat vanhoissa koulurakennuksissa, uimahalleissa, asemarakennuksissa tai alunperin vanhainkodeiksi, terveyskeskuksiksi tai kerrostaloasunnoiksi, yleensä siis muihin tarkoituksiin suunnitelluissa tiloissa (tämä tuotiin 45 vastauksessa, 25.4%). Päiväkoti saattoi toimia esimerkiksi koulun luokkahuoneessa, johon oli hyllyillä erotettu lasten toimitilat ja keittiö. Tilojen rakenteisiin liittyvät akustiset ongelmat tuotiin esille 142 vastauksessa (80.2 %). Eniten viitattiin tilojen kaikuisuuteen (97 vastausta, 54.8 %), ja se koettiin keskeisimmäksi ääniympäristön ongelmaksi 25 vastauksessa (14.1 %). Liiallista kaiuntaa esiintyi erityisesti wc-tiloissa ja ns. laulusalissa, johon liittyvistä ongelmista raportoitiin kaikkiaan 18 vastauksessa (10,1 %). Toiseksi keskeiseksi rakenteelliseksi ongelmaksi nousi heikko äänieristys (95 vastausta, 53.7 %), ja 20 vastauksessa (11.3 %) sitä pidettiin keskeisimpänä ääniympäristön ongelmana. Vaikka useimmissa tapauksissa syynä olivatkin heikkorakenteiset seinät ja ovet, saattoivat myös ilmastointiputket toimia ääntä johtavina elementteinä (8 vastausta, 4.5 %). Jos ikkunoiden ja rakenteiden äänieristävyys on huono, kantautuu tiloihin ääntä myös rakennuksen ulkopuolelta (26 vastausta, 14.6 %): esille tuotiin paitsi liikenteen äänet (21 vastausta, 11.9 %) ja rakennustöistä aiheutuvat äänet (paalutus, työkoneet tms.) myös luonnonilmiöiden (tuuli, sade tms.) aikaansaamat äänet. Matalataajuiseen, ihmisen kuuloalueen alapuolella olevaan ääneen (ns. infraääni) löytyi viitteitä vain yhdestä vastauksesta (siinä puhuttiin ohi kiitävien junien aiheuttamasta tärinästä). Puutteellinen äänieristys saattoi aiheuttaa ongelmia paitsi kasvatuksellisten myös hallinnollisten tehtävien hoidossa kahdellakin tavalla: toisaalta ulkopuoliset äänet kantautuvat häiritsevinä henkilö-

4 4 kunnan tiloihin, toisaalta luottamukselliset keskustelut kantautuvat tilojen ulkopuolelle. Fyysisten, tiloihin liittyvien ongelmien piiriin luokiteltiin tässä tutkimuksessa myös erilaisten laitteiden, työvälineiden, koneiden jne. tuottama ääni. Tämä ns. mekaaninen tai laitemelu tuotiin esille 64 vastauksessa (36.2%). Keskeisimmäksi ääniympäristön ongelmaksi se mainittiin 4 vastauksessa (2.3%). Eniten häiriötä tuottavina pidettiin erilaisten kodinkoneiden (keittiökoneet, astian- ja pyykinpesukone jne.) sekä tuuletus- ja ilmastointilaitteiden tuottamaa ääntä (näihin viitattiin 24 vastauksessa, 13.6 %). Ilmastoinnin ongelmallisuus korostuu vielä, kun otetaan huomioon edellä mainittu ilmastointiputkien äänieristystä heikentävä vaikutus. Näiden lisäksi esille tuotiin myös puhelinten soittoäänet (7 vastausta, 4.0 %) ja kuivauskaappien ääni (5 vastausta, 2.8%). Laitemelun ryhmään luettiin tässä tutkimuksessa myös leikkikalujen, pelien jne. tuottama ääni. Tähän ns. lelumeluun viitattiin kaikkiaan 18 vastauksessa (10.2 %). Päiväkodissa joudutaan usein käyttämään samoja tiloja erilaisissa toiminnoissa. Vastauksista tuli esille esimerkiksi se, miten jotain tiettyä käyttötarkoitusta varten suunnitellun tilan akustiikka ei välttämättä toimi muissa tilanteissa. Musiikissa toimiva laulusali saattoi olla ongelmallinen heikon äänieristyksen johdosta nukutustilanteissa tai kaikuisuutensa vuoksi leikkitilanteissa. Vastauksissa korostui erityisesti yhteen suureen tilaan perustuvien päiväkotiratkaisujen ongelmallisuus, jolloin toimintojen eriyttäminen ja lapsiryhmän jakaminen pienryhmiin ei ollut mahdollista. Kun edellä esitettyjen kaltaisia, luonteeltaan rakenteellisia ongelmia pidettiin keskeisinä 49 vastauksessa (27.7 %), koettiin toiminnallinen, siis inhimillisistä toiminnoista ja verbaalisesta vuorovaikutuksesta syntyvä ääni ongelmallisimmaksi 54 vastauksessa (30.5 %). Tässä yhteydessä viitattiin eniten leikkitilanteisiin (59 vastausta, 33.3 %), mutta myös lepohetki (nukutustilanne tms.) (35 vastausta, 19.8 %) ja ruokailutilanne (25 vastausta, 14.1 %) tuotiin tavalla tai toisella esille. Pukeutumistilanteisiin tai päiväkodin eteiseen liittyvät ongelmat mainittiin 23 vastauksessa (13.0 %) ja erilaiset siirtymätilanteet sekä odotushetket 13 vastauksessa (7.3 %). Syyt eri tilanteiden tai toimintojen korostumiseen saattoivat olla hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi ruokailutilanne nousi keskeisenä esiin jo siksi, että siihen liittyy yleensä jonkinasteinen hiljaisuuden tai hiljaa ole-

5 5 misen vaatimus. Tämän lisäksi ruokailutilaa saatettiin pitää liian kaikuisana tai astioiden käsittelystä syntyvä ääni saatettiin kokea häiritsevän voimakkaana. Vaikka toiminnallisesta äänestä ongelmallisimpana koettiin nimenomaan lasten tuottama ääni, tuotiin vastauksissa esille myös toisten aikuisten aiheuttamat häiriöt (36 vastausta, 20.3 %). Kyse saattoi olla muun henkilökunnan käyttämistä laitteista, puhelimista tms., joiden ääni kantautui lähiympäristöön. Useissa vastauksissa viitattiin tässä yhteydessä välinpitämättömyyteen tai piittaamattomuuteen, esimerkiksi tapauksissa, joissa keittiöhenkilökunnan soittama taustamusiikki tuotti häiriötä muulle ympäristölle. Esille tuotiin myös toisten aikuisten voimakasääninen keskustelu (25 vastausta, 14.1 %), ja jopa lasten vanhemmat saattoivat tuottaa häiriötä noutaessaan lapsiaan (3 vastausta, 1.7 %). Seuraavassa tarkastellaan vastauksissa esitettyjä ääniympäristöön kohdistuvia toimenpiteitä. Ne luokiteltiin neljään alueeseen: rakenteellisiin (toimenpiteet kohdistuivat ympäristön fyysisiin rakenteisiin ja välineisiin), organisatorisiin (toimenpiteet liittyivät toimintojen organisointiin), kasvatuksellisiin (näissä vaikuttaminen tapahtui kasvatuksellisten toimenpiteiden kautta) ja yhteiskunnallisiin (vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon, joko suoraan päättäjiin tai välillisesti esimerkiksi yleisen mielipiteen tai vanhempien kautta). 3. RAKENTEELLISIA TOIMENPITEITÄ Rakenteellisista eli fyysiseen ympäristöön kohdistuvista toimenpiteistä tuotiin eniten esille erilaisia tilojen kaiuntaa vähentäviä ratkaisuja, esimerkiksi verhot ja seinille asetetut tekstiilit (104 vastausta, 58.8 %), ilmoitustaulut tai lasten työt (28 vastausta, 15.8 %). Myös mattojen (72 vastausta, 40.7 %) ja tilaan sijoitettujen pehmeiden materiaalien (huonekalut, tyynyt, pehmolelut jne.) (22 vastausta, 12.4 %) ja jopa kasvien (6 vastausta, 3.4 %) nähtiin vaimentavan ääntä tai pehmentävän tilan akustiikkaa. Liikuteltavien väliseinien, hyllyjen yms. kalusteiden avulla voitiin vaikuttaa ääniympäristöön useammallakin eri tavalla: paitsi että ne vähensivät äänen kaikumista, niiden avulla ääni voitiin ikään kuin hajauttaa jakamalla tila useampiin työskentelypisteisiin (44 vastausta, 24.9 %). Lisäksi estäessään liikkumista tilassa ne toimivat välillisesti ääntä vähentävinä elementteinä.

6 6 Myös äänen eristämiseen löytyi yksinkertaisia vaikutuskeinoja. Ovien ja ikkunoiden sulkeminen tuotiin esille 23 vastauksessa (13.0 %), muutama oli kokeillut myös niiden tiivistämistä (3 vastausta, 1.7 %). Paitsi että ääntä voitiin torjua äänieristystä parantamalla, saatettiin pyrkiä itse äänilähteen vaimentamiseen, esimerkkinä häiritsevien laitteiden tai äänentoistovälineiden sulkeminen (24 vastausta, 13.6 %). Äänekkäät lelut, pelit, soittimet jne. voidaan laittaa myös tilapäisesti syrjään ja sähköllä toimivista laitteista voidaan poistaa paristot (7 vastausta, 4.0 %). Eräs mahdollisuus on myös vaimentaa esineiden käsittelystä syntyvää ääntä, esimerkkinä erilaisten pehmusteiden käyttö esineiden (huonekalujen, astioiden, lelujen ja pelien, wc-pönttöjen kansien yms.) alla (8 vastausta, 4.5 %). Eräänlaisesta ennaltaehkäisevästä ääniympäristötyöstä oli kysymys silloin, kun oppimateriaaleja, leluja jne. hankittaessa kiinnitettiin huomiota niiden äänen voimakkuuteen ja laatuun (11 vastausta, 6.2 %). 4. ORGANISATORISIA TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA Organisatorisiksi luokitellut toimenpide-ehdotukset liittyivät useimmiten lapsiryhmän eriyttämiseen ja tilojen käyttöön. Lähes kaikissa vastauksissa tuotiin esiin pienryhmätoiminta ääniympäristöön positiivisesti vaikuttavana tekijänä, olipa kyse sitten toiminnan jakamisesta erillisiin nurkkauksiin tai työpisteisiin (162 vastausta, 91.5 %) tai lapsiryhmän jakamisesta eri tiloihin (127 vastausta, 71.8 %) (mainittakoon, että ihanteellisena pienryhmän kokona vastauksissa pidettiin 4-6 lapsen ryhmiä). Vastauksissa esiintyi myös yksityiskohtaisempia tilan, lapsiryhmän tai toimintojen jakamiseen liittyviä ehdotuksia. Esimerkiksi äänekkäiden ja hiljaisten toimintojen sijoittamisen toisistaan erilleen toi esille 34 vastaajaa (19.2 %). Myös oppimateriaalien ja välineistöjen sijoittelua (17 vastausta, 9.6 %) lapsiryhmän koostumusta (6 vastausta, 3.4 %) saatettiin pitää ääniympäristöön vaikuttavana tekijänä. Lasten ikäjakautuman vaikutus tuli esille esimerkiksi siten, että nuoremmat/pienemmät ja vanhemmat/isommat lapset tulisi sijoittaa erikseen (3 vastausta, 1.7 %). Pienempien/nuorempien lasten nähtiin joissakin vastauksissa tuottavan vähemmän ääntä kuin isompien/vanhempien, ja esille tuli myös poikien suurempi äänekkyys tyttöihin verrattuna (4 vastausta, 2.3 %). Ryhmän koostumukseen liittyen tuotiin esille myös lasten äänekkyystason huomiointi (hiljaisemmat ja äänekkäämmät lapset tulisi sijoittaa eri ryhmiin) tai

7 7 lasten ns. ääniherkkyyden huomiointi (äänille herkät lapset tulisi sijoittaa omiin ryhmiinsä). Joissain vastauksissa mainittiin myös istumajärjestyksen merkitys (4 vastausta, 2.3 %) sekä aikuisen läsnäolon ja toimintoihin osallistumisen merkitys (6 vastausta, 3.4 %) ääniympäristöä rauhoittavana tekijänä. Tilanpuutteen vuoksi joudutaan päiväkodeissa usein käyttämään muihin tarkoituksiin suunniteltuja ja kalustettuja tiloja. Usein kaikki mahdolliset tilat oli hyödynnetty eteis- ja varastotiloja myöten, toisaalta joissain tapauksissa käyttöön oli saatu myös lisätiloja päiväkodin ulkopuolelta. Vastauksissa korostettiin myös ulkotilojen käyttöä eräänlaisena lisätilana ja tätä kautta myös ääniympäristöön vaikuttavana tekijänä (46 vastausta, 26.0 %). Joissain vastauksissa ulkotilojen käyttö nähtiin ikään kuin pakon sanelemana toimenpiteenä, toisaalta ulkotiloja ja ulkoilutilanteita pidettiin myös pedagogisesti mielekkäinä ratkaisuina (siellä voitiin havainnoida ääntä ja tuottaa sitä vapaasti). Aikataulutuksen ja toimintojen oikean ajoituksen merkitykseen viitattiin kaikkiaan 70 vastauksessa (39.5 %). Näillä voitiin vähentää odottelua ja toimettomuutta, keskeisiä levottomuuden ja siten myös ylimääräisen äänen aiheuttajia. Vastauksissa korostui erityisesti eteistilanteiden (uloslähtö, sisääntulo) ajoittaminen: pukemassa tai riisumassa tulisi olla mahdollisimman vähän lapsia kerrallaan. Joissain tapauksissa oli sovittu myös rajoituksia tietyille toiminnoille, tilojen käytölle tai liikkumiselle päiväkodissa (15 vastausta, 18.5 %) sekä myös erilaisten keittiö- ja siivouslaitteiden käytölle (8 vastausta, 4.5 %). Näiden erillisten organisatoristen toimenpiteiden lisäksi joissain vastauksissa korostettiin yleisemmin etukäteissuunnittelun ja järjestelyjen merkitystä (8 vastausta, 4.5 %). Näiden taustalla oli ajatus siitä, että suunnittelemalla ja valmistelemalla toiminnat hyvin vältytään turhilta häiriötekijöiltä. Jotkut toiminnat ovat äänekkäämpiä kuin toiset, ja näin ollen ääniympäristöön voidaan vaikuttaa toimintojen valinnalla (13 vastausta, 7.2 %). Tämä saattoi tapahtua joko suunnittelun kautta (järjestämällä lapsille hiljaisia tai vähemmän ääntä tuottavia toimintoja) tai toiminnan aikana (johdattelemalla lasten valintoja vähemmän ääntä tuottaviin toimintoihin). Joissain vastauksissa korostettiin puolestaan sitä, että lasten tulisi saada itse valita toimintansa ja vaihtaa niitä tarvittaessa (5 vastausta, 2.8 %). 7 vastauksessa (4.0 %) nähtiin keskeisenä lasten mielenkiinnon kohteista lähteminen. Näiden taustalla oli ajatus siitä, että motivoitunut te-

8 8 keminen heijastuisi myös ääniympäristöön positiivisesti. Näin ääniympäristökysymys on monin tavoin kytköksissä myös pedagogisiin kysymyksiin. 5. KASVATUKSELLISIA VAIKUTUSMAHDOLLISUUKSIA Koska opetus- ja kasvatustyö perustuu hyvin pitkälle verbaaliseen vuorovaikutukseen on ymmärrettävää, että lähes puolet vastaajista näki lasten äänenkäytön ohjaamisen keskeisenä kasvatuksellisena vaikutuskanavana (79 vastausta, 44.6 %). Lasten äänenkäytössä esiintyviin ongelmiin ja nimenomaan lasten voimakkaaseen äänenkäyttöön viitattiin 19 vastauksessa (10.7 %), ja keskeisimpänä ääniympäristöön liittyvänä ongelmana sitä pidettiin 5 vastauksessa (2.8 %). Lasten voimakas äänenkäyttö liitettiin näissä vastauksissa nimenomaan päiväkotiin, missä siihen totuttiin tai se opittiin. Eräänä syynä tähän tuotiin esille päiväkotiympäristössä vallitseva voimakas äänitaso: lasten on korotettava ääntään saadakseen äänensä kuuluville. Joidenkin vastausten mukaan voimakas äänenkäyttö saattoi ikään kuin jäädä päälle, ja näin ollen päiväkotilapset olisivat yleensäkin muita äänekkäämpiä. Paitsi että voimme puhua voimakkaalla tai hiljaisella äänellä, voimme puhua paljon tai vähän. Äänen käyttö ei ole myöskään välttämättä aina samanlaista: joissain vastauksissa puhuttiin esimerkiksi tilanteenmukaisesta äänenkäytöstä (eri tilanteissa ääntä tulisi käyttää eri tavoin). Esille tuotiin myös äänenkäytön yksilöllisyys: kun jollain lapsella saattaa olla ongelmana liian voimakas äänenkäyttö tai jatkuva äänessä oleminen, on joitain lapsia puolestaan rohkaistava verbaaliseen ilmaisuun. Lasten äänenkäytön ohjaamiseen liittyvinä menetelminä suosituimpia olivat erilaisilla äänenvoimakkuuksilla luettavat lorut ja hokemat (19 vastausta, 10.7 %). Niiden merkitys tuli esille useammassakin mielessä: toisaalta ne edesauttavat oman äänenkäytön hallintaa, toisaalta salliessaan voimakkaan äänen tuottamisen ne toimivat eräänlaisena purkavana ja tätä kautta ääniympäristöä rauhoittavana tekijänä. Ne saatettiin nähdä myös hallinnallisena välineenä, jonka avulla lapset voitiin saada hiljenemään positiivisella tavalla. Aikuisten omaa äänenkäyttöä pidettiin jopa tärkeämpänä kuin lasten äänenkäytön ohjaamista, sillä se tuotiin esille yli puolessa vastauksista (102 vastausta, 57,6 %). Vastauksissa viitattiin nimenomaan ns. mallioppimiseen, eli lasten nähtiin oppivan esimerkiksi voimakkaan äänenkäytön niiltä aikuisilta, joiden kanssa hän on tekemisissä. Joissain

9 9 vastauksissa korostettiin aikuisten vuorovaikutustaitoja laajemminkin (51 vastausta, 28.8 %), esimerkiksi sitä, miten aikuinen voi omalla käyttäytymisellään luoda rauhallisen ilmapiirin. Myös vuorovaikutustaidot opitaan paljolti mallioppimisen kautta, aikuisen olisi esimerkiksi osattava kuunnella lasta (eräässä vastauksessa tuotiin esille ylipuhumisen käsite, millä viitattiin siihen, että aikuiset saattoivat keskinäisellä keskustelullaan vaimentaa lapset). Toimivaan vuorovaikutukseen sisältyy paitsi oikeanlaista äänenkäyttöä myös toisten huomiointia ja kuuntelemista, puheenvuoron pyytämistä, oman vuoron odottamista jne. ja näin ääniympäristökysymys kytkeytyy monin tavoin myös sosiaalisten vuorovaikutuksen alueelle. Vastauksissa tuotiin esille runsaasti myös tilannekohtaisia toimintamalleja tai hiljaisuusniksejä. Aikuinen voi hiljentää lapset paitsi korottamalla omaa ääntään, myös hiljentämällä sitä, jopa kuiskaamalla (tähän viitattiin 19 vastauksessa, 10.7 %). Ääniympäristön kuormitusta voitiin vähentää esimerkiksi korvaamalla verbaaliset ohjeet sovituilla signaaleilla tai merkeillä (16 vastausta, 9.0 %). Jokin ääni (kulkusen, kellon, jonkin soittimen ääni, taputus, tietty musiikki jne.) saattoi toimia hiljaisuusmerkkinä tai merkkinä jonkin toiminnan, tehtävän tms. alkamisesta. Tämänkaltaisten auditiivisten äänimerkkien asemesta saatettiin käyttää myös visuaalisia, esimerkiksi valomerkkejä. Myös kommunikointi käsimerkkien tai viittomien avulla sekä elekielen käyttö mainittiin (4 vastausta, 2.3 %). Joissakin vastauksisa tuotiin esille visuaalisten apukeinojen käyttö yleensäkin eräänlaisina katseenvangitsijoina : vetäessään lasten huomion puoleensa ne myös hiljentävät tehokkaasti (3 vastausta, 1.7 %). Äänenkäyttöön tai hiljaa olemiseen liittyen saatettiin järjestää jopa kilpailuja tai niistä saattoi kerätä pisteitä. Käytössä saattoi olla myös leikinomaisia äänenvoimakkuusmittareita, mutta yllättävän vähän tuotiin esille erilaisten mielikuvitukseen vetoavien keinojen käyttö (käsinuket, satuhahmot, mielikuvat tms.) (5 vastausta, 2.8 %). Yksittäisissä vastauksissa tuli esille varsin erikoisiakin ratkaisuja, esimerkiksi kynttilän rauhoittava vaikutus tai värien merkitys ääniympäristön kannalta. Kuunteleminen ja kuuntelun taitojen nähtiin siis liittyvän monin tavoin ääniympäristökysymykseen. Erilaisten satujen, lorujen, laulujen jne. kuuntelun merkitykseen viitattiin 14 vastauksessa (7.9 %), ja musiikin kuuntelun mainitsi 16 vastaajaa (9.0 %). Kuuntelutilanteiden merkitystä korostettiin paitsi hiljentymis- ja rauhoittumishetkinä, myös havainnoin-

10 10 titaitoja ja keskittymiskykyä kehittävinä ja tätä kautta ääniympäristöön vaikuttavina toimintoina. Vaikka joissain päiväkodeissa oli käytössä erilaisia kuunteluun liittyviä pelejä (äänipurkit, äänilotto, äänimuistipelit tms.) (5 vastausta, 2.8 %), oli ympäristön äänten kuuntelu huomattavasti yleisempää (54 vastausta, 30.5 %). Sitähän voi toteuttaa milloin ja missä tahansa, olemmehan koko ajan äänten ympäröimiä (vastauksissa tuotiin esille esimerkiksi lepohetken tai ulkoilutilanteiden merkitys tämänkaltaisille harjoituksille). 6. RAUHOITTUMINEN JA HILJAISUUS Rauhoittumisen, hiljentymisen ja hiljaisuuden merkitys tuli vastauksissa esille monin eri tavoin. On esimerkiksi olemassa tilanteita, joissa kuuluu olla hiljaa tai on sovittu, että ollaan hiljaa. Esimerkkinä tällaisesta sovitusta hiljaisuudesta on ns. ruokarauha, johon viitattiin 18 vastauksessa (10.2 %). Esille tuotiin myös rauhallisen työskentelyilmapiirin (4 vastausta, 2.3 %) tai siirtymätilanteiden rauhallisuuden merkitys (3 vastausta, 1.7 %). Monissa vastauksissa korostettiin sitä, että lapsille tulisi tarjota toiminnan lomassa mahdollisuus rauhoittumiseen tai hiljentymiseen (29 vastausta,16.4 %). Tämä saattoi tapahtua esimerkiksi rauhallisten toimintojen, rentoutushetkien tai hiljaisten hetkien muodossa, mutta se saattoi ilmetä myös esimerkiksi hiljaisuuden tai ympäriltä kantautuvien äänten kuunteluna. Vastauksissa tuotiin esille myös yksilöllisen rauhoittumisen merkitys: lapsille tulisi tarjota mahdollisuus vetäytyä hiljaisuuteen silloin kun he itse tuntevat siihen tarvetta. Joissain päiväkodeissa oli tätä varten järjestetty erillisiä nurkkauksia tai tiloja (hiljaisia huoneita, retriittejä, silityshuoneita tms.). Muutamassa vastauksessa korostettiin jopa uudenlaisen hiljaisuuskasvatuksen tarvetta. Erityisesti opetus- ja kasvatustyössä näyttäisi sekä melun että hiljaisuuden käsitteisiin ja erityisesti lasten tuottamaan ääneen liittyvän mielenkiintoisia jännitteitä. Monissa yhteyksissä voimakas ääni liitetään epäjärjestykseen, hallinnan menettämiseen tms. ja näin ollen myös kasvattajan ammatilliseen pätevyyteen liittyväksi kysymykseksi (ks. Korhonen 1989, 84). Joissain vastauksissa ääniympäristön ongelmat nähtiin pelkästään ryhmänhallinnallisina ja lasten äänenpitoon liittyvinä, esimerkiksi vastauksissa, joissa keskityttiin pelkästään lasten hiljentämiseen

11 11 liittyviin toimenpiteisiin (4 vastausta, 2.3 %). Hiljaisuus voidaan saada aikaan helposti suorin kielloin, vanha paljon käytetty keino melutason laskemiseksi on komentaa lapset olemaan hiljaa [STe]. Tosin suoriin käskyihin ja kieltoihin perustuvia toimintamalleja ei nähty kovinkaan hedelmällisinä (niihin viitattiin 5 vastauksessa, 2.8 %). Kuten jo aiemmin tuotiin esille, ääniympäristökysymys kytkeytyy monin tavoin myös pedagogisiin kysymyksiin (tosin suoria pedagogisia kytkentöjä tehtiin vain 7 vastauksessa, 4.0 %). Tähän laajaan kysymykseen lapsesta äänen kentällä ei tässä yhteydessä ole mahdollisuutta paneutua. 7. ÄÄNIYMPÄRISTÖKYSYMYS OPETUS- JA KASVATUSTYÖSSÄ Tässä tutkimuksessa tuli esille, miten esimerkiksi ääniympäristöä koskevissa rakenteellisissa ratkaisuissa on huomioitava lukuisia erilaisia, jopa keskenään ristiriitaisia tekijöitä. Ääniympäristöön positiivisesti vaikuttavat toimenpiteet saattoivat tuoda mukanaan ei-toivottuja seurausvaikutuksia muilla alueilla (55 vastausta, 31.1 %). Ne saattoivat vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi huoneilman laatuun (7 vastausta, 4.0 %) tai osoittautua käyttökelvottomiksi niiden allergisoivan vaikutuksen takia. Ristiriitoja esiintyi eniten hygieniaan ja puhtaanapitoon liittyvien tekijöiden kanssa (23 vastausta, 13.0 %). Ilmanvaihtoa parantamalla, esimerkiksi ovia tai ikkunoita avaamalla tuodaan tilaan usein myös lisää ääntä (tai aiheutetaan häiriötä ulkopuolisille). Eräässä vastauksessa tuli esiin tilanne, missä vanhojen äänieristeiden sisältämää pölyhaittaa pyrittiin vähentämään lisäämällä koneellista ilmastointia, mikä puolestaan pakotti voimakkaampaan äänenkäyttöön. Ääniympäristöä parantavat toimenpiteet saattoivat vaikeuttaa myös esimerkiksi liikkumista pyörätuolilla tai tilojen siivousta. Akustisten olosuhteiden parantamiseen käytetyt kalusteet (väliseinät, hyllyt, huonekalut jne.) vievät oman osansa käytettävissä olevasta vähäisestä tilasta tai ne saattavat toimia näköesteinä ja näin hankaloittaa lasten valvontaa (näin tapahtuu myös monien muiden ääniympäristöä parantavien toimenpiteiden yhteydessä, kuten esimerkiksi ovien sulkeminen tai lasten jakaminen eri tiloihin). Akustisten korjaustoimenpiteiden yhteydessä käytettyjä materiaaleja ei myöskään koeta välttämättä visuaalisesti tyydyttävinä. Tilojen akustoinnin yhteydessä saatetaan joutua peittämään silmää miellyttäviä elementtejä, esimerkiksi puupintoja: hyvältä kuulostava eivät välttämättä näytä hyvältä.

12 12 Vaikka suuri osa vastaajista koki ongelmallisimmaksi nimenomaan toiminnallisen äänen (54 vastausta, 30.5 %), saattoi näidenkin tapausten taustalta löytyä tilojen fyysisiin ominaisuuksiin liittyviä tekijöitä. Erään mielenkiintoisen tarkastelukulman tässä tutkimuksessa muodostikin toiminnallisen ja rakenteellisen äänen välinen vuorovaikutussuhde. Ne eivät välttämättä ole sidoksissa toisiinsa: voi olla meluisaa vaikka toiminta ei olisikaan äänekästä (esimerkiksi puutteellisesta äänieristyksestä johtuen), ja vastaavasti ääniympäristö voidaan kokea meluisaksi vaikka tilojen akustiikka olikin kunnossa. Toisaalta rakenteelliset tekijät vaikuttavat usein välillisesti toiminnalliseen ääneen. Vastauksista tuli esille esimerkiksi se, että suurissa avarissa tiloissa saattoi äänitaso nousta paitsi jälkikaiunnan johdosta (äänet soivat tilassa kauemmin), myös epäsuorasti siksi, että isot jakamattomat tilat innostivat lapsia liikkumiseen ja pitkät välimatkat saavat aikaan äänenkäytön voimistumista. Jälkikaiunta saattoi tuoda mukanaan myös vaikeuksia puheen ymmärtämisessä ja haitatessaan keskittymistä lisätä myös häiriöääntä. Vastaavasti laitemelun (esimerkiksi pölynimuri) vaikutus ääniympäristöön saattaa olla suora (äänen määrän lisääntyminen) tai epäsuora (aiheuttaa erilaista häiriötä ja siten ylimääräistä ääntä kasvatus- tai opetustilanteissa). Paitsi että tilojen akustiset ominaisuudet, vallitseva laitemelu yms. ympäristömelu vaikuttaa suoraan ääniympäristöä kuormittavasti, se saattaa lisätä äänen määrää välillisesti haitatessaan kognitiivisia toimintoja ja vuorovaikutusta. Näin vallitsevat ulkoiset olosuhteet ja kasvattajan toimenpiteet ovat monin eri tavoin kytköksissä toisiinsa. Kaiken kaikkiaan ääniympäristökysymyksillä on kytkentöjä monille eri alueille ja ääniympäristössä näyttäisi vallitsevan monitasoinen syy- ja seuraussuhteiden verkosto. Ääniympäristöongelmien taustalla on yleisiä äänen fysiikkaan ja kuulemiseen fysiologiaan liittyviä tekijöitä. Ääni läpäisee helposti esteitä eikä ääneltä ole helppo suojautua. Emme voi sulkea korviamme, joten olemme jatkuvasti alttiina äänille, ja niissäkin tilanteissa, joissa emme tiedosta ääniympäristön olemassaoloa olemme sen vaikutuspiirissä. Kuuleminen on luonteeltaan yksilöllistä, mistä esimerkkinä erot kuulon taajuus- ja dynaamisissa alueissa (äänen korkeuksien ja voimakkuuksien kuulemisessa). Paitsi että kuulemme äänet myös koemme kuullun yksilöllisesti. Esimerkkinä tästä toimivat voimakkaaseen ääneen liittyvät yksilölliset ns. epämiellyttävyyskynnykset ja ns. meluherkkyydet (Jauhiainen 1995, 81), voimme puhua myös yksilöllisestä melunsietokyvystä (Mänty-

13 13 salo 1996). Voimme jopa kokea saman äänen eri tavalla eri tilanteissa, ja vastaavasti se, mikä koetaan häiritseväksi ääneksi tai meluksi on subjektiivinen ja tilannesidonnainen ilmiö. Tämä äänen kokemisen kontekstuaalisuus tuli vastauksissa esille esimerkiksi siten, että joissain tilanteissa ei voimakastakaan ääntä koettu negatiivisena kun taas joissain tilanteissa hiljaisetkin äänet (valaistuksen, tietokoneen, lämpöpattereiden jne. äänet) saatettiin kokea häiritsevänä. Voimme myös sopeutua erilaisiin ääniolosuhteisiin esimerkiksi sen mukaan, mikä äänen aiheuttaa tai minkälaisen toiminnan tuloksena se syntyy, melun sisällön merkityksen mukaan (Mäntysalo 1996). Tämän tutkimuksen vastauksissakaan ei voimakasta ääntä koettu välttämättä negatiivisena, jos se oli sovittua tai toivottua, eli jos siihen liitettiin positiivisia arvovarauksia. Leikki synnyttää aina myös ääntä ja mitä hauskempi leikki, sitä kovempi ääni [SaMä]. Kyse on viime kädessä paitsi kuulemisen ja kokemisen eri tavoista, myös tulkinnallisista tekijöistä ja auditiivisille ilmiöille tapahtuvasta merkityksenannosta. Päiväkodin ääniympäristö on tunnetusti runsas ja on ymmärrettävää, että vastauksissa korostuivat nimenomaan äänen vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet. Kuitenkaan hiljaisuutta tai äänettömyyttä ei nähty ihanteellisena olotilana yhdessäkään vastauksessa. Usein korostettiin sitä, ettei hiljaisuuden vaalimiseen tai hyssyttelyyn ole syytä. Lasten tuottamaan ääneen suhtauduttiin sallivasti kaikkiaan 63 vastauksessa (35.6 %). Vastausten perusteella voimakkaankin äänentuoton tulisi olla tietyissä tilanteissa sallittua, ja kasvattajat saattoivat jopa kannustaa siihen. Äänen tuottamista saatettiin perustella eri tavoin, esimerkiksi voimakkaalla äänellä luettuja loruja oman äänen hallintaan liittyvillä tekijöillä. Sen nähtiin toimivan myös eräänlaisena energiaa purkavana ja siten välillisesti ääniympäristöä rauhoittavana tekijänä (7 vastausta, 4.0 %). Erityisesti ulkoilutilanteita pidettiin sellaisina, joissa ääntä saattoi tuottaa vapaasti (20 vastausta, 11.3 %), ja kyllä ulos ääntä mahtuu -tyyppisiä kommentteja esiintyi useissa vastauksissa (ulkonahan ei ole seinänaapureita, toisaalta seinäpintojen puuttuessa ääni myös vaimenee nopeammin kuin sisätiloissa). Lasten äänenpitoon positiivisesti suhtautuvien näkemysten taustalla saattoi olla myös pedagogisia perusteluja: ymmärrystä saivat esimerkiksi lasten arkipäivän tilanteissa suorittamat spontaanit äänikokeilut (19 vastausta, 10.7 %), jotka nähtiin esimerkiksi eräänä oppimisen muotona tai kehittävän tietoisuutta meitä ympäröivästä ääni-

14 14 maailmasta. Edellä kuvatun kaltaisten tapausten yhteydessä voidaan puhua toivotusta äänentuotosta, jopa sallitusta melusta tai metelöinnistä. Tämä voi olla joko spontaania tai kasvattajan kontrolloimaa sikäli, että äänen tuottaminen tapahtuu aikuisen järjestämissä tilanteissa tai jopa aikuisen kannustamana. Voimakaskaan ääni ei välttämättä ole haitallista silloin, kun se on itse toiminnasta aiheutuvaa, joskus jopa keskeinen osa sitä ( the noise is part of the fun, Hygge 2002, 163). Opetus- ja kasvatustyön kannalta ongelmallisena on pidettävä nimenomaan tilanteen ulkopuolelta tulevaa, havainnointia ja vuorovaikutusta haittaavaa ns. kilpailevaa hälyä tai melua (competing noise, emt ). Esimerkkinä tässä tutkimuksessa havaitusta äänten eliminoinnille vastakkaisesta asenteesta toimi myös taustamusiikin ja -äänen käyttö (29 vastausta, 16.4 %). Äänitteitä saatettiin käyttää satuhetkillä, lepohetkillä, rentoutuksissa jne. paitsi rauhoittamiseen myös erilaisten tunnelmien luomiseen. Vastauksissa korostui lähinnä kaksi erilaista taustamusiikin tai äänen käyttötapaa. Eräänä perusteluna tuotiin esille sen rentouttava tai rauhoittava vaikutus (25 vastausta, 14.1 %). Toisaalta niitä saatettiin käyttää myös ympäristöstä kantautuvien äänten eliminointiin (4 vastausta, 2.3 %). Näissä tapauksissa ylimääräinen, tilanteeseen tuotu ääni toimi eräänlaisena äänikulissina tai -peittona, jota ei pidetty niin haitallisena kuin eri tahoilta kantautuvia erillisiä ääniä. Opetus- ja kasvatustyössä eivät muilla ammattialoilla käytetyt työsuojelulliset toimenpiteet (äänilähteen vaimentaminen, kuulosuojainten käyttö, siirto toisiin tehtäviin jne.) ole useinkaan mahdollisia. Ääniympäristöä koskeva lainsäädäntö, normit, suositukset jne. koskevat vain tilojen akustisia olosuhteita ja erilaisten laitteiden tuottamaa ääntä (ns. laitemelua). Opetus- ja kasvatustyön erityispiirteistä johtuen eivät myöskään muissa yhteyksissä kehitetyt toimintamallit ole sellaisenaan sovellettavissa (ks. esim. kaupunkisuunnittelun piirissä kehitetty normisto, Hellström 2003). Toiminnallisen äänen suuresta osuudesta johtuen ääniympäristön ongelmia ei voida ratkaista pelkästään rakenteellisin toimenpitein. Tästä äänen toiminnallisesta luonteesta johtuen ääniympäristötyö on varsinkin opetus- ja kasvatusalalla hyvin pitkälti toimijoiden omissa käsissä. 9. MELUNTORJUNNASTA YHTEISÖLLISEEN ÄÄNIYMPÄRISTÖKASVATUK- SEEN

15 15 Ääniympäristöön liittyviä kysymyksiä lähestytään yleensä joko akustisista tai työterveydellisistä lähtökohdista käsin (voidaan puhua myös teknisestä ja lääketieteellisestä lähestymistavasta, Lahtinen 2004). Useimmiten niitä käsitellään melu-käsitteen alla (esimerkiksi työpaikkojen ns. sisäilmastoa koskevat tutkimukset, esimerkkinä em. teos). Näissä melun käsite ymmärretään kapeasti vain voimakkaana äänenä ja lähtökohta on lähes poikkeuksetta äänen torjuntaan tai ääneltä suojautumiseen suuntautuva. Helposti syntyvä näkemys lapsista äänen tuottajina ja aikuisista tämän äänen torjujina näyttäytyy tämän tutkimuksen valossa pinnalliselta, ja ainakin opetus- ja kasvatustyössä puhtaasti meluntorjunnalliset toimintastrategiat näyttävät yksipuolisilta. Ääniympäristökasvatuksen lähtökohdan tulisikin olla laajempi, ääniympäristön hallintaan, sen aktiiviseen muokkaamiseen suuntautunut. Myös Hellström viittaa tähän puhuessaan urbaanin miljöön akustisen suunnittelun yhteydessä kahdesta vastakkaisesta, defensiivisestä ja offensiivisesta asenteesta (Hellström 2003, 13). Päiväkodin kasvatushenkilöstöllä oli käytössään lukuisia erilaisia ääniympäristöön kohdistuvia vaikutuskeinoja. Kyse on usein rutiininomaisista ja tiedostamatta suoritetuista toimenpiteistä, ns. hiljaisesta tai intuitiivisesta tiedosta (ks. Hellström 2003) (tähän viittaavana ilmiönä tässä tutkimuksessa voidaan pitää esimerkiksi sitä, että vain 23 vastaajaa eli vajaa 13 % toi esille ovien tai ikkunoiden sulkemisen ääniympäristöön kohdistuvana toimenpiteenä). Kyse on myös käytännöllisestä tietotaidosta, joka näkyy ihmisen toiminnassa ja jota on vaikea pukea sanoiksi (Lahtinen 2004, 69). Perustellusti näiden joko tietoisesti tai tiedostamatta suoritettujen toimenpiteiden yhteydessä voidaan puhua ääniympäristön suunnittelusta (joissain yhteyksissä käytetty akustisen suunnittelun käsite viittaa liiaksi fyysisen ympäristön eli tilan akustiikan suunnitteluun, äänisuunnittelun käsite viittaa puolestaan erilaisten merkki-, brändi-, tunnus- jne. äänten suunnitteluun]. Tässä tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, miten yhteisöllisyys ilmeni ääniympäristöön liittyvien ongelmien ratkaisussa ja millaisina vastaajat näkivät omat vaikutusmahdollisuutensa. Ääni läpäisee helposti erilaiset esteet ja varsinkin puutteellisissa akustisissa olosuhteissa sen vaikutuspiiriin joutuu koko lähiympäristö. Ja jo tästä johtuen ääniympäristökysymys muuttuu luonteeltaan yhteisölliseksi. Vastauksista tuli esille esimerkiksi se, miten päiväkotitoiminnassa on kasvattajan

16 16 oman ryhmän tai osaston lisäksi huomioitava muutkin lapsiryhmät ja usein myös saman rakennuksen muut asukkaat. Ja vastaavasti kuin ulkopuoliset äänet kantautuvat päiväkotiin, saattavat myös päiväkodin äänet kantautua lähiympäristöön. Monet organisatoriset toimenpiteet kuten tilojen käytöstä sopiminen, siirtymisten porrastaminen, erilaisten toimintojen ja laitteiden käytön ajoittaminen jne. edellyttävät henkilökunnan välistä yhteistyötä. Yhteisöllisyys tuli esille myös vanhempien kanssa tehtävässä yhteistyössä (4 vastausta, 2.3 %) (tätä tapahtui esimerkiksi lasten äänenkäyttöön liittyvissä kysymyksissä). Vastausten analyysissa kiinnitettiin myös huomiota siihen, miten lapset oli otettu mukaan ääniympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Kun esimerkiksi yhteisten sääntöjen ja sopimusten merkitys tuotiin esille 41 vastauksessa (23.2 %), korostettiin 28 vastauksessa (15.8 %) lasten mukaan ottamista niiden luomiseen. Kaikkiaan 36 vastausta (20.3 %) tulkittiin yhteisöllisiä menettelytapoja suosivaksi. Tälle yhteisö- tai ratkaisukeskeiseksi luonnehdittavalle asenteelle vastakkainen hiljaa kärsijät -asenne oli hallitsevana 4 vastauksessa (2.3 %). Yhteisölliset toimintaperiaatteet näyttivät korostuvan niissä vastauksissa, joissa ääniympäristön ongelmat olivat - elleivät ratkaistu niin ainakin hallinnassa. Usein toimintatavoista oli sovittu yhteisöllisesti siten, että myös lapset olivat olleet mukana päätöksenteossa, ja joissakin päiväkodeissa heikkoja ääniolosuhteita oli jopa hyödynnetty kasvatuksellisena tekijänä. Voidaan puhua erään vastaajan sanoin päiväkodin yhteisen äänikulttuurin luomisesta [SC]. Vaikka ääniympäristötyö lähteekin ruohonjuuritasolta, toimijoiden yksilöllisestä kokemisesta ja heidän yksittäisistä toimenpiteistään, ovat ääniympäristökysymykset viime kädessä yhteisiä ja yhteisöllisiä. Kyse eri osapuolten ja intressiryhmien välisistä neuvotelluista sopimuksista (ks. myös Lahtinen 2004, 89), kompromisseihin ja preferensseihin perustuvasta yhteisöllisestä päätöksenteosta, missä tukena voi toimia esimerkiksi ajankohtainen tutkimuksellinen tieto. Opetus- ja kasvatustyössä ratkaisevassa asemassa ovat viime kädessä kasvatukselliset tekijät, minkä vuoksi esimerkiksi ääniympäristökysymyksen ulkoistamista kaupallisille tahoille voidaan pitää kyseenalaisena ratkaisuna. Ääniympäristön hoidossa on laajimmillaan kyse kansalaistoiminnan kautta tapahtuvasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, jolloin myös äänitietoisuuden ja äänimaisemanlukutaidon voidaan katsoa laajenevan

17 17 yhteiskunnallisen lukutaidon alueelle. Olipa kyse päiväkotitilojen rakenteita, ryhmäkokoja, henkilökuntaa tms. säätelevistä asetuksista tai globaalimmista asioista, ovat vallitsevat olosuhteet yhteisöllisesti luotuja ja siten myös yhteisöllisesti muutettavissa. Oppiminen ja kasvattaminen tapahtuvat aina ihmisen rakentamassa ympäristössä, ihmiset voivat sitä myös korjata paremmaksi. [MJ] Ja tämän työn tulokset voivat olla kestäviä vain silloin, kun itse kasvatettavat saadaan aktiivisiksi vaikuttajiksi. LÄHTEET Airo, Erkko, Olkinuora, Pekka & Sala, Eeva Päiväkodeissa meluisaa - kestääkö ääni? Työterveiset 1/ < [luettu ] Bistrup, Marie Louise Preventing noise in day-care settings. Bistrup, Marie Louise (ed.). Children and noise - prevention of adverse effects. Report from a project coordinated by the National Institute of Public Health, Denmark. National Institute of Public Health < [luettu ] Haavisto, Päivi Taustaäänet kiusaavat ja joskus piristävät. ProINTERIOR 2004, Suomen julkis- ja toimistosisustamisen liiketoimintaopas. Helsinki: PubliCo Oy < [luettu ] Hedfors, Per & Grahn, Patrik Soundscapes in Urban and Rural Planning and Design. A Brief Communication of a Research Project. R. Murray Schafer & Helmi Järviluoma (ed.) Northern Soundscapes. Yearbook of Soundscape Studies Vol. 1. Tampere: University of Tampere, Dept. of Folk Tradition, Publ Hellström, Björn Noise Design. Architectural Modelling and the Aesthetics of Urban Acoustic Space. Göteborg: Bo Ejeby Förlag. Hygge, Staffan Summary of the non-auditory effects of noise on children s health. Bistrup, Marie Louise (ed.). Children and noise - prevention of adverse effects. Report from a project coordinated by the National Institute of Public Health, Denmark. Copenhagen: National Institute of Public Health < [luettu ] Jauhiainen, T Kuulo ja viestintä. Helsinki: Yliopistopaino. Korhonen, Merja Käytäntöshokki. Tutkimus päiväkodin toimintatavan muutoksesta. Tampere: Vastapaino. Lahtinen, Marjaana Psykologinen näkökulma työpaikkojen sisäilmasto-ongelmiin. Psykososiaalinen työympäristö ja organisaation ongelmanratkaisutaidot ongelmavyyhden osatekijöinä. Työ ja ihminen tutkimusraportti 25. Helsinki: Työterveyslaitos. Mäntysalo, Sirkka Melu koettelee hermoja. Työterveiset 1/ < [luettu ]

18 18