Perusterveydenhuollon ja kehitysvammahuollon/vammaispalvelun. edistäminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusterveydenhuollon ja kehitysvammahuollon/vammaispalvelun. edistäminen."

Transkriptio

1 Perusterveydenhuollon ja kehitysvammahuollon/vammaispalvelun yhteistyömuotojen edistäminen. Pelkosenniemen päivä- ja työtoiminnan laajentamisen ja verkostoitumisen muutosprosessin sekä Savukosken työ- ja päivätoiminnan siirtymistä toteutettavaksi Pelkosenniemellä tukeminen - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Nina Peronius, sosiaalisihteeri Toimintapisteen työntekijät

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Pelkosenniemen kunnan työskentelyjakson aihe / sisältö 3. Tavoite 4. Toteutus 5. Tulokset ja tuotokset 6. Arviointi 7. Pohdinta

3 1. Johdanto Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut -hanke ( on aloittanut ja kestää saakka. Hankkeelle on myönnetty valtionavustusta kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmasta (KASTE). Hanketta hallinnoi Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä ja koordinoinnista vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimintayksikkö. PaKasteen Lapin osiossa kehitetään perusterveyden huoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalityötä kuntalähtöisesti. Jokaiselle Lapin kunnalle on annettu mahdollisuus kehittää perusterveydenhuoltoa ja terveyden edistämistä PaKasteen rahoittamilla työskentelyjaksoilla. Kunnat ovat saaneet määritellä PaKasteen tavoitteita tukevat kehittämistyön kohteet ja valita kehittäjätyöntekijät. PaKaste on tukenut kuntia kehittämistyössä järjestämällä työkokouksia ja kehittämispäiviä. Lisäksi PaKasteen perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen suunnittelijat ovat tarvittaessa olleet kuntien työntekijöiden tukena. 2. Pelkosenniemen kunnan työskentelyjakson aihe/ sisältö Pelkosenniemellä on kehitysvammaisten päivä- ja työtoimintaa on järjestetty aluksi Kolpeneen kuntayhtymän alaisuudessa osin Kemijärven kautta ohjattuna ja sittemmin vuodesta 1994 kunnan omana toimintana. Käytännön toiminta on 1994 lähtien järjestetty kahdesta rivitalohuoneistosta yhdistetyssä tilassa kirkonkylän keskustassa. Viime aikoina työ- ja päivätoiminnassa on ollut mukana keskimäärin 8 osallistujaa, joista kolme tarvitsee myös perushoitoa ja kahdella on muun aktivoivan päivätoiminnan tarve. Pääsääntöisesti pyörätuolissa on kolme asiakasta. Pelkosenniemen päivä- ja työtoiminnan erityisyyttä korostaa se, että samassa tilassa, saman henkilöstön turvin on järjestetty sekä vaikeavammaisten päivätoiminta että tyydytetty muun päivätoiminnan tarve lievemmin kehitysvammaisille sekä ajoittain myös muun asian takia tukea tarvitseville. Päivä- ja työtoimintaa on järjestetty tähän asti viitenä päivänä viikossa siten, että keskiviikkoisin työtoiminnan ohjaaja on käynyt Savukoskella ohjaamassa kunnan tiloissa 2-3 työtoimintaan oikeutettua. Samaan aikaan kaksi päivätoimintaan osallistuvaa on käytetty allasjumpassa Kemijärvellä aamupäivästä. Keskiviikkoisin on päivätoimintaan osallistunut siis Pelkosenniemellä vain kaksi asiakasta. Päivä- ja työtoimintaan on kiinteästi liittynyt ns. nuorten omaishoidettavien viikonloppulomitus, jonka kautta on voitu tarjota kehitysvammaisten lastensa omaishoitajille kerran kuukaudessa vapaa viikonloppu (pe-su) päivä- ja työtoimintatilojen yhteydessä sijaitsevassa omaishoidon lomitustilassa. Alussa lomitettavia oli 7 henkilöä kerrallaan, viime vuosina 5 ja syksystä 2010 alkaen 3. Lomituksessa on ollut päiväsaikaan pääsääntöisesti kaksi hoitajaa paikalla ja yövuoroissa yksi henkilö. Talvikaudella vahvistuivat signaalit päivä- ja työtoiminnan muutostarpeista. Työtoimintaan oli jonkin aikaa tulossa vielä yksi pyörätuolia käyttävä osallistuja, jolloin rivitaloon rakennetut tilat olisivat väistämättä käyneet ahtaiksi. Kevään aikana selvisi, että omaishoidon lomitukseen jäisi vain kolme asiakasta, ja samalla selkeytyi tavoite, että jatkossa omaishoidon viikonloppulomitukset hoidettaisiin palvelukoti Onnelassa,

4 jonka laajennus valmistuu syksyllä 2010 ja saadaan kokonaisuudessaan kunnan käyttöön huhtikuun 2011 alusta. Syksyllä 2009 valmistuneen tilatyöryhmän suunnitelman mukaan kunnan tulisi myös keskittää omat toiminnot kunnan omistamiin kiinteistöihin ja sitä kautta lisätä kiinteistöjen käyttöastetta ja luopua vuokratiloista. Talvikauden aikana tehdyn palvelusuunnitelmien päivittämisprosessin myötä löytyi myös jonkin verran työtoiminnan tarvetta kotona asuvien kehitysvammaisten keskuudessa. Myös Savukoskelta nousi esille toiveita siitä, että työtoiminnan määrää tulisi voida lisätä lainmukaisen tilanteen saavuttamiseksi, mutta omaa toimintaa ei Savukoskella haluttu aloittaa työtoimintaan oikeutettujen pienen määrän ja korkean iän vuoksi. Pelkosenniemen toimintapisteen tiloihin ei tilan vähäisyyden vuoksi voitu kuitenkaan ajatella lisäasiakkaiden ottamista. Näiden eri suunnilta ilmenneiden muutostarpeiden ratkaisemiseksi aloitettiin suunnittelu Toimintapisteen toimistojen muuttamisesta entiselle alakoululle, vanhoihin erityisluokan tiloihin ja viereiseen musiikkiluokan tiloihin. Tavoitteen oli eriyttää hieman siihen asti päällekkäistä päivä- ja työtoimintaa ja siten saada resursseja myös uusien työtoimijoiden ottamiseen mukaan mm. Savukoskelta. Kun selvisi, ettei Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä ole hakenut perusterveydenhuollon kehittämisjaksoon määrärahaa arvioitiin, että kehitysvammahuollon ja perusterveydenhuollon yhteistyön kehittäminen sopisi hyvin syksyllä 2010 tapahtuvaksi suunniteltuun muutosvaiheeseen, jossa Toimintapiste muuttaa entisen alakoulun tiloihin ja aiemmin päällekkäinen päivä- ja työtoimina eriytyvät jonkin verran, samalla muutetaan Savukosken kunnan kanssa sovittuja järjestelyjä siten, että Savukosken työtoimijat alkavat käymään Pelkosenniemellä työtoiminnassa ja myös Pelkosenniemen asiakkaiden määrää pyritään lisäämään kotona asuvien tarpeita vastaavaksi. Tavoitteena oli kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon moniammatillista yhteistyötä Savukosken ja Pelkosenniemen kehitysvammatyössä, yhtenäistää palvelusuunnitelmaprosessia sekä tukea perusterveydenhuollon ja kehitysvammahuollon yhteistä palveluprosessia siten, että kehitysvammaisten palveluissa huomioidaan perusterveydenhuollon osa-alueet (terveyden edistäminen, sairauksien ehkäisy) luonnollisena osana päivittäistä toimintaa sekä edistetään kunkin asiakkaan mahdollisten sairauksien hyvää hoitoa. 3. Tavoite Pelkosenniemen kunnan perusterveydenhuollon työskentelyjakson tavoitteena on edistää perusterveydenhuollon ja kehitysvammahuollon/vammaispalvelun yhteistyömuotoja ja näin tukea Pelkosenniemen päivä- ja työtoiminnan laajentamisen ja verkostoitumisen muutosprosessia sekä Savukosken työ- ja päivätoiminnan siirtymistä toteutettavaksi Pelkosenniemellä alkaen. Toiminta toteutetaan Pelkosenniemen kunnan alueella yhteistyössä Pelkosenniemen ja Savukosken sosiaalitoimen sekä kehitysvammapalveluiden kanssa. Työskentelyjaksolle palkattava työntekijä toimii ylimääräisenä työntekijänä Pelkosenniemen kehitysvammaisten päivä- ja työtoimintaa tarjoavassa yksikössä: Toiminta-

5 pisteessä. Työntekijä mahdollistaa koko työyhteisölle kehittämissuunnitelman mukaisen toiminnan toteuttamisen. Jakson erityisinä tavoitteina oli: 1) Täsmentää lääketieteellisten hoitojen ja lääkitysten asiakaskohtaisia ohjeita sekä asiakaskohtaisia ohjeistuksia hätätilanteissa Toimintapisteessä yhteistyössä terveydenhuoltohenkilöstön ja omaisten kanssa. 2) Laatia yhteistyössä omaisten kanssa asiakkaiden hoito-ohjeita terveydenhuollon asiakaspapereihin liitettäväksi / sopia tietojen vaihdosta omaisen/asiakkaan luvalla terveydenhuollon kanssa. 3) Laatia terveydenhuoltohenkilöstön kanssa yhteistyössä terveyden edistämisen ohjelma toimintapisteen käyttöön (infektioiden ehkäisy, toimintakykyä ylläpitävä työskentely jne.) 4. Toteutus Pelkosenniemen päivä- ja työtoimintaan palkattiin yksi työntekijä ajalle , jonka työtehtäväksi määriteltiin riittävien kehittämisresurssien tarjoaminen koko työyhteisölle. Ylimääräisen työntekijän lisäksi toimintapisteessä työskentelee kehitysvammaohjaaja ja kaksi hoitajaa. Henkilökunnan tavoitteena oli koko prosessin ajan taata turvallinen arki toimintapisteen asiakkaille. Koska työtä tehdään Toimintapisteellä kylki kyljessä, eli yhdessä juodaan kahvit, syödään jne. oli oleellista, että henkilökunta itse pysyi positiivisena ja luottavaisen aja näin tuki asiakkaita heidän arjessaan. Samalla henkilökunta oli jatkuvasti yhteydessä omaisiin ja nosti eri teemoja esille heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa tai viestivihkojen kautta. Kehittäminen asemoitui siis osaksi arkityötä ja koska kehittämisjaksolle palkatulle työntekijälle ei asetettu erillistä velvoitetta varsinaisena kehittäjänä toimimiseen, ei toiminnasta kertynyt eksaktia materiaalia, vaan kehittäminen oli luonteva osa muutosprosessia ja sitä toteutettiin osana päivittäisiä toimintoja ja pidettiin kehittämisen eri osa-alueet vahvemmin mielessä, kun uusien tilojen käyttöönottoa suunniteltiin, tiloihin muutettiin perjantaina ja tiloja alettiin järjestää käytännön toimintojen vaatimalla tavalla muuton jälkeen. Sosiaalisihteeri tuki suunnitelmallista kehittämistä siten, että osana kaikkia palavereja, koskivat ne sitten muuton järjestelyjä, neuvotteluja Savukosken kehitysvammahuollosta vastaavan sosiaalisihteerin kanssa tai muita yhteydenottoja, palautettiin myös kehittämishanke ja sen eri vaatimukset esille ja käytiin läpi, pääsääntöisesti suullisesti, mitä asian suhteen on tehty. Hankkeesta tiedotettiin aktiivisesti sosiaali- ja terveyslautakunnalle sekä yhteistyökumppaneille. Hankkeen kautta saatiin myös Pakaste-hankkeen ja Posken roolia positiivisella tavalla esille kunnassa konkreettisen kehittämispanoksen muodossa.

6 5. Tulokset ja tuotokset Tulokset ja tuotokset voidaan jakaa asiakaskohtaisiin tuloksiin ja Toimintapistettä koskeviin tuloksiin. Asiakaskohtaisesti vaikeimmin hoidettaville asiakkaille on omaisten toimesta ja yhteistyössä Toimintapisteen kanssa laadittu hoitoseloste, jossa omainen kuvaa asiakkaan päivittäin tarvitsemaa hoitoa, sen sujumiseksi luotuja hyviä toimintamalleja ja asiakkaan toiveita tai ainakin niitä asioita, joista voidaan olettaa, että ne ovat asiakkaan mielen mukaisia ja tälle sopivia. Hoitoseloste on monistettu sekä sosiaalitoimeen, Toimintapisteelle ja asiakkaan omaiselle ja tarvittaessa se on toimitettu valmiiksi terveydenhuollon yksikköön (omaisen toimesta). Hoitoselosteen tarkoituksena on varmistaa se, että asiakas saa hänelle soveltuvaa hoitoa myös siinä tapauksessa, että hän joutuu hoidettavaksi esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolle. Tutut rutiinit, vaikkakin ne toteutetaan vuodeosastolla, helpottavat asiakkaan sopeutumista lähes kaikille hyvin vieraalle osastolle. Hoitoseloste auttaa myös Toimintapisteen sijaisia sekä myös tarvittaessa kotiin tulevia kotihoidon hoitajia antamaan tukeaan asiakkaalle soveltuvalla tavalla. Hoitoselosteessa on huomioitu myös lääkehoito, asiakkaalle sopivat lääkkeenantotavat, asentohoidot, sopiva ja mieleinen ruoka jne. jne. Samalla on käyty läpi asiakkaan mahdolliset hätätilanteet sekä tarkennettu toimintakäytäntöjä niiden sattuessa (sairauskohtaukset esim. epilepisia jne. ). Seloste on lisännyt myös omaisten luottamusta siihen, että asiakas saa tälle soveltuvaa hoitoa myös terveyskeskuksen ja sairaalan hoitoyksikössä. Hieman vähemmän hoitotyötä tarvitsevien asiakkaiden kanssa on käyty läpi yleinen terveyden tila, sen omatoimisen ylläpitämisen ja edistämisen mahdollisuudet sekä tuotu säännönmukaisesti esille esimerkiksi säännöllisen liikunnan ja sopivan ruokavalion vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin. Myös rentoutumista, päihteiden käyttöä ja itsensä hoitamista on käyty läpi. Osa asukkaista tarvitsee, vaikkakin kykenee suhteellisen itsenäiseen asumiseen, jatkuvasti tukea esimerkiksi monipuolisen ruokavalion valintaan tai raha-asioiden hoitoon. Myös päihteiden käytön suhteen on tukea tarvittu ja tarjottu. Toimintapisteeseen hankittiin verenpainemittari itsehoidon seuraamisen tueksi. Toimintapisteen muuttovaiheessa on huomioitu erityisesti uusien tilojen vaatimukset ja mahdollisuudet terveyden edistämisen ja tautien ehkäisyn suhteen jo remonttivaiheessa elokuussa Mm. yksi purettavaksi aiottu käsienpesuallas säästettiin, koska arvioitiin sen parantavan käsienpesumahdollisuuksia. Käsienpesun ohjausta lisättiin myös ja tarkistettiin käsihuuhteiden ym. tarve. Työtoiminta- ja päivätoimintatilojen osittainen erottaminen toisistaan mahdollistaa myös asiakkaiden jakamisen aiempaa paremmin ja tämä edistää mm. infektioiden leviämisen ehkäisyä. Päivittäisen liikunnan merkitys nostettiin raittiin ilman saamisen lisäksi myös kunnon kohottamiseen ja jatkossa myös nyt tien toisella puolella sijaitsevan kunnan kuntosalin käyttöön on aiempaa paremmat mahdollisuudet. Myös ensiapuohjeet päivitettiin ja ensiapuvälineiden käyttö kerrattiin ja hätätilaohjeistusta arvioitiin. Savukoskelta toimintapisteelle tulevien asiakkaiden osalta ei hanketta ehditty käynnistää, sillä muuton viivästymisen ja uusien tilojen järjestelyjen vaatiman arvioitua pidemmän ajan takia eivät savukoskelaiset ehtineet aloittaa päivätoiminnassa käyntiä hankkeen aikana. Työvuorojärjestelyjä, matkajärjestelyjä sekä muuta valmistavaa työtä ehdittiin kuitenkin tehdä.

7 6. Arviointi Työskentelyjakso mahdollisti ylimääräisen työntekijän tuella sen, että vaikea muutosvaihe saatiin toteutettua asiakkaiden turvallisuutta ja hyvinvointia vaarantamatta ja asiakkaiden terveys ja hyvinvointi sekä yhteistyö eri tahojen kanssa kyettiin paremmin huomioimaan. Vielä enemmän hyötyä jaksosta olisi ehkä ollut, jos eri toiminnot olisi kyetty kirjaamaan tarkemmin sekä analysoimaan ja muokkaamaan valmiimmiksi toimintamalleiksi, joita olisi voitu ottaa helpommin jokapäiväiseen käyttöön. Nyt eri toiminnot jäivät hieman irrallisiksi ja hautautuivat jokapäiväisten rutiinien keskelle. Myös asiakkaiden sitoutuminen oman terveyden edistämiseen hautautui liian usein muuton ja sen vaatimien järjestelyjen alle. Muuttotilanne ei ehkä ollut paras ajankohta uusien toimintamallien kokeilulle, mutta toisaalta muutto mahdollisti myös vanhojen rutiinien uudenlaisen tarkastelun ja muutostyön. Jakson tuella nostettiin selkeämmin esille perusterveydenhuollon ja kehitysvammahuollon yhteiset osa-alueet omien erillisten tavoitteiden ohella. Siltä osin jakson tavoite saavutettiin. Toisaalta johtavan hoitajan sekä yhden terveydenhoitajan vaihtuminen jakson aikana aiheutti myös sen, että yhteistyön osalta jouduttiin tekemään osin tuplatyö ja ehkä muut työpaineet aiheuttivat sen, ettei hankkeen loppupuolella enää lähdetty sitouttamaan uusia toimijoita yhteistyöhön. Se, että palkattu työntekijä ei ollut erityisesti vastuussa työskentelyjakson toteuttamisesta oli sekä hyvä asia, mutta myös haaste kehittämisprosessissa. Hyvä puoli oli siinä, että kehittäminen muodostui koko työyhteisön asiaksi. Huonoa oli se, että esimerkiksi tapahtumien kirjaaminen jäi hieman vaisuksi, koska kukaan ei selkeästi ottanut niistä vastuuta. Puhetta ja toimintaa siis oli hyvin, mutta papereita vähän. Ajallisesti melko tiukasti rajattu kehittämisjakso sekä se, ettei tukea tullut muuhun kuin palkkaukseen aiheutti osin sen, että jakso päättyi osin ennekuin kaikki sen mahdollisuudet oli edes havaittu ja kyetty hyödyntämään. Osin tämä johtui siitä, että jakson mahdollisuus selvisi kunnassa hyvin myöhään kesäkuussa ja toiminta käynnistyi heti elokuussa, suoraan lomilta tullessa eli ns. hautumisaikaa jäi liian vähän. 7. Pohdinta Ajallisesti ja teemallisesti rajattu kehittämistyö mikrohankkeet ovat yleisesti erinomainen lisä yhä laajemmiksi ja kaukaisemmiksi kokonaisuuksiksi asemoituvien kehittämisverkostojen ja ylimaakunnallisten hankkeiden aikana. Ne asemoituvat paikkaan ja tiettyyn kehittämistarpeeseen ja tuovat myös paikalliselle tasolle tunteen siitä, että kehittämiseen annettua taloudellista ja ajallista resurssia vastaan saadaan myös konkreettista hyötyä, tässä ja nyt. Usein laajojen kokonaisuuksien tavoitteet ja tulokset ovat niin kaukana, ettei niitä paikalliselle tasolle näy, mutta näiden mikrohankkeiden kautta kyetään ehkä saamaan myös luottamusjohdolle uskoa siihen, että kehittämistyö kannattaa. Haasteena on mikrohankkeiden riittävä rajaaminen siten, että oikeasti esimerkiksi kolmessa kuukaudessa voidaan viedä läpi kehittämisprosessi. Pelkosenniemellä tavoitteet olivat ehkä liian laajat ja kehittämisprosessi osin katosi muiden muutosten alle.

Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen. - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010

Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen. - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Kaisa Aikioniemi-Stenberg 05.11.2010 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

ETÄJUMPPA II. PaKaste työskentelyjakso 2011. Vuontisjärvi Rainer Marjamaa Anri 30.9.2011

ETÄJUMPPA II. PaKaste työskentelyjakso 2011. Vuontisjärvi Rainer Marjamaa Anri 30.9.2011 1 ETÄJUMPPA II PaKaste työskentelyjakso 2011 Vuontisjärvi Rainer Marjamaa Anri 30.9.2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kolarin kunnan työskentelyjakson aihe/ sisältö... 3 3. Tavoite... 4 4. Toteutus...

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta 2012 2113 Eija Takalokastari 12.09.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Kittilän kunnan sähköinen hyvinvointikertomus 3. Tavoitteet

Lisätiedot

Hyvinvointikertomuksen laatiminen Kemiin. PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 1.10.2010 31.1.2011. Osastonhoitaja Pirjo Leinonen

Hyvinvointikertomuksen laatiminen Kemiin. PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 1.10.2010 31.1.2011. Osastonhoitaja Pirjo Leinonen Hyvinvointikertomuksen laatiminen Kemiin PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 1.10.2010 31.1.2011 Osastonhoitaja Pirjo Leinonen Sisällysluettelo Johdanto 3 Kemin kaupungin työskentelyjakson

Lisätiedot

Uuden terveydenhuoltolain toteutumisen edistäminen. ereseptin käyttöönoton suunnittelu ja valmistelu

Uuden terveydenhuoltolain toteutumisen edistäminen. ereseptin käyttöönoton suunnittelu ja valmistelu Uuden terveydenhuoltolain toteutumisen edistäminen ereseptin käyttöönoton suunnittelu ja valmistelu Tietoturva- ja tietosuojatason selvittäminen, huomioiden valtakunnallisen sähköisen tietojärjestelmäpalvelun

Lisätiedot

Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010

Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010 Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010 Terveydenhoitaja Marjatta Pernu ja suunnittelija Jaana Kupulisoja 30.10.2010 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kolarin terveyskeskuksen vuodeosaston

Kolarin terveyskeskuksen vuodeosaston Kolarin terveyskeskuksen vuodeosaston moduulityöskentelyn kehittäminen - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Tekijät Seija Jaako Taija Krats Päivämäärä 20.10.2010 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 16.6.2010 33 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 27 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta

Lisätiedot

OMAISHOIDON KEHITTÄMINEN PELKOSENNIEMELLÄ. - Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta

OMAISHOIDON KEHITTÄMINEN PELKOSENNIEMELLÄ. - Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta OMAISHOIDON KEHITTÄMINEN PELKOSENNIEMELLÄ - Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta 2012 2113 Sirpa Hämäläinen 28.05.-31.08.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Pelkosenniemen kunnan Omaishoidon kehittämishanke

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus. - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010

Sähköinen hyvinvointikertomus. - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 Sähköinen hyvinvointikertomus - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 Tekijät Sini Peteri Päivämäärä 16.8-30.10.2010 lisää tähän oman kuntasi vaakuna Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Hyvinvointikertomus

Lisätiedot

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän työttömien terveystarkastukset. - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 2011

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän työttömien terveystarkastukset. - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 2011 Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän työttömien terveystarkastukset - PaKasteen terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 2011 terveydenhoitaja/projektityöntekijä Raisa Aaltonen 24.3.2011

Lisätiedot

Diabetesriskiseulonnan ja ennaltaehkäisevän Ikihyväryhmätoiminnan. PaKaste - työskentelyjakso 2011

Diabetesriskiseulonnan ja ennaltaehkäisevän Ikihyväryhmätoiminnan. PaKaste - työskentelyjakso 2011 Diabetesriskiseulonnan ja ennaltaehkäisevän Ikihyväryhmätoiminnan kehittäminen PaKaste - työskentelyjakso 2011 Tekijät Kaisa Kuusela Päivämäärä 7.9.2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Diabetesriskiseulonnan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetuksen 380/2009 mukaisen toimintasuunnitelman laatiminen Kemijärven kaupungille

Valtioneuvoston asetuksen 380/2009 mukaisen toimintasuunnitelman laatiminen Kemijärven kaupungille Valtioneuvoston asetuksen 380/2009 mukaisen toimintasuunnitelman laatiminen Kemijärven kaupungille - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2010 Kirsti Peltoniemi Sirpa Lohi Syksy 2010 1 Sisällysluettelo:

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 1 TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 2013 Jaana Vallivaara-Puttonen terveydenhoitaja 23.8.2013 INARIN KUNTA 99800 Ivalo 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Inarin kunnan

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

JAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA

JAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA JAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA Palvelukeskus Kanervalassa on varattuna hoitopaikkoja lyhytaikaista hoitoa tarvitseville asiakkaille. Paikat on tarkoitettu pääsääntöisesti omaishoitajien vapaapäivien ajaksi

Lisätiedot

Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys. Vanhusneuvosto 7.10.2015. Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja

Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys. Vanhusneuvosto 7.10.2015. Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys Vanhusneuvosto 7.10.2015 Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja Teknologia-avusteisten palvelujen haasteet ikääntyneillä Teknologian

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

Neuvolan perhetyön kehittäminen Torniossa Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010

Neuvolan perhetyön kehittäminen Torniossa Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010 Neuvolan perhetyön kehittäminen Torniossa 2009-2011 Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010 Birgitta Kaartinen 1 Väliraportin sisällysluettelo Sivu 1. Johdanto 3 2. Neuvolan

Lisätiedot

Terveyden edistäminen

Terveyden edistäminen Terveyden edistäminen Raportti PaKaste työskentelyjaksoista Ylitorniolla 27.10.2011-30.11.2010 ja 24.1.2011-15.3.2011 Eija Pietikäinen Sairaanhoitaja AMK Riitta Rautalin suunnittelija, PaKaste 28.4.2011

Lisätiedot

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä. Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä. Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus Nina Peronius projektipäällikkö 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun,

Lisätiedot

Kunnossa kotona -hanke Pelkosenniemellä. Raportti PaKasteen vanhustyön työskentelyjaksosta

Kunnossa kotona -hanke Pelkosenniemellä. Raportti PaKasteen vanhustyön työskentelyjaksosta Kunnossa kotona -hanke Pelkosenniemellä Raportti PaKasteen vanhustyön työskentelyjaksosta 1.10. 31.12.2012 hanketyöntekijä/fysioterapeutti Johanna Puljujärvi 18.12.2012 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2.

Lisätiedot

Suun terveyden edistäminen lapsilla, nuorilla ja ikäihmisillä Pelkosenniemen ja Savukosken kunnissa

Suun terveyden edistäminen lapsilla, nuorilla ja ikäihmisillä Pelkosenniemen ja Savukosken kunnissa Suun terveyden edistäminen lapsilla, nuorilla ja ikäihmisillä Pelkosenniemen ja Savukosken kunnissa Eija Turumäki 10.12.2010 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Pelkosenniemen ja Savukosken kuntien terveyden

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas

Lisätiedot

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen RISTO-HANKE Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen HANKESUUNNITELMAN TAVOITE Yli 65-vuotiaiden suun terveyden edistäminen ja sairauksien

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 3.10.2012 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 62 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella

Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella Sonectus Hallinnoija OAMK terveysalan Oulaisten yksikkö Hankkeen kesto 1.9.2008-31.5.2011 Hankkeen kokonaiskustannusarvio ja rahoittajat:

Lisätiedot

Tornion terveyskeskuksen virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen. Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010

Tornion terveyskeskuksen virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen. Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010 Tornion terveyskeskuksen virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen 2009-2011 Pilottikohteen väliraportti kattaen PaKaste -työskentelyjaksot vuonna 2010 Merja Ollila &Päivi Rantamaula 10.11.2010 Väliraportin

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

2.12.2011 Anne Heikkilä

2.12.2011 Anne Heikkilä Kotkan kotihoito Kotkassa asukkaita n. 57 000 Kotihoidon tiimejä alueella yhteensä 9 Lisäksi Kotiutustiimi, Kotisairaala, Omaishoidon tiimi ja Vammaispalvelun tiimi Henkilökuntaa kotihoidon palveluksessa

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

terveyden tila - PaKasteen - perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010

terveyden tila - PaKasteen - perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 terveyden tila - PaKasteen - perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen työskentelyjakso 2010 Tekijä Timo Kilpijärvi Päivämäärä 31.10.2010 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. X-kunnan työskentelyjakson

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta?

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? KOTIHOIDON HENKILÖSTÖMITOITUS Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat

Lisätiedot

ETELÄ-LAPPI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA

ETELÄ-LAPPI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA KEHITTÄJÄ- ASIAKAS- REKRYTOINTI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO PÄIHDETIETOA IKÄIHMISILLE - tapahtumat PÄIHDEPALVELU- POLKU

Lisätiedot

Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30

Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30 Kehittäjäasiakkaat mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistyössä Lapissa Nordic 2015 11.6.2015, 11-12.30 Asta Niskala Nina Peronius Kehittämispäällikkö projektipäällikkö ytt ytm Pohjois-Suomen sosiaalialan

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN NEUVONTAPALVELUIDEN JA HYVINVOINTIA EDISTÄVIEN KOTIKÄYNTIEN KEHITTÄMINEN JA KÄYTÄNTÖÖN SAATTAMINEN SALLAN KUNNASSA

IKÄÄNTYVIEN NEUVONTAPALVELUIDEN JA HYVINVOINTIA EDISTÄVIEN KOTIKÄYNTIEN KEHITTÄMINEN JA KÄYTÄNTÖÖN SAATTAMINEN SALLAN KUNNASSA IKÄÄNTYVIEN NEUVONTAPALVELUIDEN JA HYVINVOINTIA EDISTÄVIEN KOTIKÄYNTIEN KEHITTÄMINEN JA KÄYTÄNTÖÖN SAATTAMINEN SALLAN KUNNASSA Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta 2012 2013 1. Johdanto Pohjois-Suomen

Lisätiedot

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018 LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 216-218 Lausuntopyyntö Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on perussopimuksensa 13 :n mukaan pyytänyt jäsenkuntien esityksiä

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

Nina Peronius Projektipäällikkö

Nina Peronius Projektipäällikkö Nina Peronius Projektipäällikkö riskinä -hanke 11.6.2013 1 Kaste-ohjelmaan kuuluva kehittämishanke 1.3.2013 31.10.2015 2 Sosiaali- ja terveysministeriö myöntänyt 6.3.2013 päätöksellä 75 % valtionavun eli

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle

Lisätiedot

Asukkaaksi Hopeasiltaan

Asukkaaksi Hopeasiltaan Asukkaaksi Hopeasiltaan Käytännön opas uudelle Hopeasillan asukkaalle, omaisille ja läheisille YLEISTÄ Hopeasillan vanhainkoti on rakennettu vuonna 1965 ja peruskorjattu vuonna 1995. Hopeasillassa on 59

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen PaKaste2 Lapin osahanke Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen Pakaste 2 sosiaalityö tilannekatsaus PaKaste 1:n aikana kehitettyjen toimintamallien juurruttaminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 SOSIAALILAUTAKUNTA

TOIMINTAKERTOMUS 2014 SOSIAALILAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2014 SOSIAALILAUTAKUNTA Sosiaalipalvelut 410 Toiminta-ajatus Sosiaalipalvelujen toimiala vastaa siitä, että kuntalaisille on tarjolla suunnitellut, laadukkaat ja riittävät välttämättömät

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn

Lisätiedot

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014-2016 Pohjois 2 Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014-2016 Pohjois-Suomessa on tehty lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämistyötä vuodesta 2008 alkaen

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa 2013-2014 Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen Asta Niskala 3.10.2013 Poske Lapin toimintayksikkö Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki

Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki 21.10.2014 Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Hämeenlinnassa Hämeenlinnassa on asukkaita 67 806, joista

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015.

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015. Länsi Lappi i/ Kuntien yhteiset t alueelliset lli KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN ALUEELLINEN TYÖ Kuntouttavan työtoiminnan alueellinen verkosto ottaa Vantaan Koppi hankkeesta koppia ja kokeilee 12 viikon ajan

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

VARHAIN VANHEMMAKSI. - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10.

VARHAIN VANHEMMAKSI. - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10. VARHAIN VANHEMMAKSI - Uusi toimintamalli äitiysneuvolaan ja aikuissosiaalityöhön PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso 27.9.2010-30.10.2010 th Mirja Lanne TYÖSKENTELYJAKSON AIHE JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Avustajatoiminnasta ammattiin Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliito käynnisti avustajatoimintahankkeen marraskuussa

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN

TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN HYVÄT MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUT TARVITSEVAT PÄIVITTÄISTÄ TYÖTÄ HELPOTTAVAN ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄN NAPPULA TUKEE LAADUKASTA

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN?

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? SOSIAALIPALVELUIDEN MAHDOLLISUUDET SOTE- UUDISTUKSESSA SOSIAALITYÖN JA YLEENSÄ SOSIAALIPALVELUIDEN SUURIMPANA

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014)

Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014) Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014) Kokemäen kaupungin alueella olevat kaupungin omat laitoshoidon ja palveluasumisyksiköt sijaitsevat Henrikinhovissa, joista

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki

Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki Kotihoito Oulun kotihoito on jaettu neljään palvelualueeseen: Eteläinen kotihoito, Pohjoinen kotihoito,

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Sisältö Kivelän monipuolinen palvelukeskus Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen Tarkoituksellisen

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

Kastehanke Lapissa ja Kainuussa

Kastehanke Lapissa ja Kainuussa HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUSRISKINÄ RISKINÄ Kaste Lapissa ja Kainuussa Hankekatsaus kunnille huhti toukokuutoukokuu 2015 Nina Peronius projektipäällikkö 1 Yleistä keväällä 2015 Itä Lapin kehittäjätyöntekijä

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN - kotihoidon asiakkaan aktivoinnin suunnitelma Susanna Sovio, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja: Susanna Sovio Tuula

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä!

Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä! Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä! Heli Siirilä Maaseutuasumisen teemaryhmä, erityisasiantuntija Lappeenranta 24.1.2012 25.1.2012 1 Esityksen kooste Mistä maaseudun palvelusopimuksessa on kyse?

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot