TUKEA KOTIKUNTAAN KOTOUTUMISEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUKEA KOTIKUNTAAN KOTOUTUMISEEN"

Transkriptio

1 TUKEA KOTIKUNTAAN KOTOUTUMISEEN Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö

2 Visiona maailma, jossa pakolaiset ja siirtolaiset ovat yhdenvertaisia, osallistuvia yhteiskunnan jäseniä; ja heidän perusoikeutensa toteutuvat myönteisessä asenneilmapiirissä. 3/1/2017 2

3 Kotoutuminen on osallisuutta kotipaikkakunnalla sekä kokemusta paikallisiin yhteisöihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumisesta 3/1/2017 3

4 Kotoutumista edistää - Kielitaito - Paikallisen käyttäytymiskoodiston ja hiljaisen tiedon tunteminen - Virallisten sääntöjen ja normien tietäminen - Sosiaaliset verkostot - Suomen tarinan tunteminen ja siinä oman paikkansa löytäminen - Positiiviset, uuteen alkuun uteliaisuudella ja määrätietoisuudella suhtautuvat asenteet ja vuorovaikutuskäytännöt kotoutuminen edistyy arjen kohtaamisissa 3/1/2017 4

5 Kotoutumisessa kohtaavat uusien ja vanhojen kuntalaisten elämäntarinat 3/1/2017 5

6 HYVÄ KYSYÄ ENNEN KIINTIÖPAKOLAISTEN SAAPUMISTA Mitä ajatuksia kiintiöpakolaisten saapuminen kuntalaisissa herättää? Mitä kukin kuntalainen voisi antaa, jotta yhteiselo uusien kuntalaisten kanssa lähtisi mahdollisimman hyvin sujumaan? Mitä kuntalaiset kokevat tarvitsevansa, jotta elämä kansainvälistyvässä kunnassa lähtisi mahdollisimman hyvin sujumaan? Mikä on vastaanottavan yhteisön elämäntarina? HYVÄ KYSYÄ KIINTIÖPAKOLAISTEN SAAVUTTUA Mitä ajatuksia kuntaan muuttaminen uusissa kuntalaisissa (kiintiöpakolaisissa) herättää? Mitä kukin uusi kuntalainen voisi antaa, jotta yhteiselo vanhojen kuntalaisten kanssa lähtisi mahdollisimman hyvin sujumaan? Mitä he kokevat tarvitsevansa, jotta elämä kotikunnassa lähtisi mahdollisimman hyvin sujumaan? Mikä on uusien tulijoiden elämäntarina? 3/1/2017 6

7 Yhteistyö Suomen Pakolaisavun kanssa alkaa kunnan tarpeiden kartoittamisesta 3/1/2017 7

8 Mikä taho vuokraa asunnot? Mikä taho vastaa isännöinnistä? Mitkä huoltoyhtiöt vastaavat kiinteistöjen huollosta? Mikä taho järjestää kielikursseja ja kotoutumiskoulutusta? Mitä urheiluseuroja alueella on? Mitä järjestöjä alueella toimii? Ketkä nämä muodostavat? Ketkä pitäisi saada mukaan kotoutumisen edistymiseksi? Mitkä toimijat tarjoavat erilaista harrastustoimintaa alueen asukkaille? Onko kunnassa aluetoimikuntia/ asukasyhdistyksiä? Onko jotain muita toimijoita, jotka ovat erityisen tärkeitä alueen asukkaille? Missä paikalliset ihmiset yleensä kokoontuvat/tapaavat toisiaan? Onko alueella työväentaloa, asukastaloa tms.? Onko jotain paikallisia toimintatapoja, joista uusien asukkaiden olisi hyvä olla tietoisia (esim. liikkumista helpottavat kimppakyydit)? Onko kunnassa aktiiviisia asukkaita? Puhuuko joku kunnan asukkaista kiintiöpakolaisten kotikieltä? Miten toimintaan pääsee mukaan?

9 Yhteistyö määrittyy yhteisen tarvekartoituksen pohjalta 3/1/2017 9

10 OMAKIELISYYS Vastaanottajat tutustuvat tulijoiden taustaan Naapurit ja asumistoimijat saavat vinkkejä vuorovaikutukseen Seinänaapurit kohtaavat Uudet kuntalaiset kuulevat Suomen tarinan Uudet kuntalaiset pääsevät jakamaan kokemuksia vertaistuen avulla Uudet kuntalaiset pääsevät mukaan paikalliseen toimintaan 3/1/

11 Palvelut pähkinänkuoressa 3/1/

12 Ennaltaehkäisevää tukea vuorovaikutuksen kehittämiseen asuinyhteisöissä, joihin kiintiöpakolaiset muuttavat KUNNAN TARPEET JA RESURSSIT Tukea Suomen tarinan tuntemiseen ja omakielisen tiedon antamiseen kiintiöpakolaisille kotoutumisen alkuvaiheessa Tukea vertaisryhmätoiminnan järjestämiseen maahanmuuttajille kotoutumisen edetessä 3/1/

13 Asukastyö Asumistoimijoiden koulutus, neuvonta ja konsultointi Naapurustotyön fasilitointi (käynnistystapaaminen, ennakkotapaaminen, kohtaamistapaaminen, arviointi) Omakielinen yhteiskuntatieto VertaisKoto-kurssi (toimijoiden ja puhujien perehdytys, järjestämisen tuki, vertaisohjaajien koulutus ja tuki, arviointi) Yhteiskuntaperehdytyksen pilotointi v (sisällön tuotanto, toimijoiden perehdytys, kouluttajien koulutus ja tuki, arviointi) Vertaisryhmätoiminta Organisaatioiden perehdytys vertaistuesta kotoutumista edistävänä toimintamuotona VetoVerkosto: vertaisryhmätoimijoiden välinen tiedonvaihto ja tuki Vertaistukiryhmien ohjaajien koulutus ja tuki 3/1/

14 VIRTUAALIPALVELUIDEN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET VertaisKoto-kurssille etäyhteyksien välityksellä? Yhteiskuntaperehdytytyksen pilotointi etäyhteyksien välityksellä? Vertaistukea videochattaamalla? Toimijoiden perehdytys vertaistukeen kotoutumisen tukena etäyhteyksien välityksellä? Tukea vertaisohjaajille puhelimitse ja videochattaamalla? Naapurustotyötukea puhelimitse ja videochatin avulla? 3/1/

15 KYSYMYKSIÄ? Milla Mäkinen /1/

KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ. Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö

KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ. Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö 28.9.2017 Suomen Pakolaisapu ry Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

VERTAISTUKI KOTOUTUMISPROSESSIN ERI VAIHEISSA

VERTAISTUKI KOTOUTUMISPROSESSIN ERI VAIHEISSA VERTAISTUKI KOTOUTUMISPROSESSIN ERI VAIHEISSA Kasvokkain-toiminta Vertaisryhmätoiminta alkanut Pakolaisavussa vuonna 2001 RAY:n rahoitus Työntekijäresurssit: - hankejohtaja - kaksi aluekoordinaattoria

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

WELCOME OFFICE Neuvontakeskus maahanmuuttajille

WELCOME OFFICE Neuvontakeskus maahanmuuttajille WELCOME OFFICE Neuvontakeskus maahanmuuttajille 09/2018 PETRA WINBERG Palveluneuvoja Vaasassa ja Vöyrillä POHJANMAA Väestön erityispiirteet - Alue on historiallisesti ollut monimuotoinen. Meren kautta

Lisätiedot

VINKKEJÄ ASUKASTYÖHÖN kiintiöpakolaisia vastaanottaville kunnille

VINKKEJÄ ASUKASTYÖHÖN kiintiöpakolaisia vastaanottaville kunnille VINKKEJÄ ASUKASTYÖHÖN kiintiöpakolaisia vastaanottaville kunnille Sisällys Mitä asukastyö on ja miksi sitä kannattaa tehdä?... 3 Kohtaamiseen vaikuttavia tekijöitä... 4 Miten asukastyötä tehdään?... 6

Lisätiedot

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajapalvelut 18.1.2018 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Maahanmuuttajapalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Maahanmuuttotilanne Jyväskylässä Ulkomaalaistaustaisia asukkaita Jyväskylässä

Lisätiedot

PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA

PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA MONIKULTTUURISET PERHEET - 50.000 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista tai ainoa vanhempi puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea (v.2005) -

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa

Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa 29.3.2010 SM:n maahanmuutto-osaston organisaatiorakenne OSASTOPÄÄLLIKKÖ Muuttoliike - laillinen maahanmuutto

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

Katsaus AMIF-rahaston tuloksiin

Katsaus AMIF-rahaston tuloksiin Katsaus AMIF-rahaston tuloksiin 16.2.2016 AMIF-haku syksy 2015, yhteenveto 75 hakemusta 64 perusrahoitukseen kohdistunutta 11 uudelleensijoittamiseen määrärahaan kohdistunutta Haettiin EU-rahoitusta yhteensä

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä

ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä Asia: Pakolaisten vastaanottoa koskevan sopimuksen tekeminen ELY-keskuksen kanssa Päätöksentekijä:

Lisätiedot

Asumistaidot kiintiöpakolaisten kotoutumisessa Urjala ISÄNNÖITSIJÄN TÄRKEÄ ROOLI RAJAPINNASSA JA ASUKAAN ARVOSTAVA KOHTAAMINEN

Asumistaidot kiintiöpakolaisten kotoutumisessa Urjala ISÄNNÖITSIJÄN TÄRKEÄ ROOLI RAJAPINNASSA JA ASUKAAN ARVOSTAVA KOHTAAMINEN Asumistaidot kiintiöpakolaisten kotoutumisessa Urjala 16.11.2017 ISÄNNÖITSIJÄN TÄRKEÄ ROOLI RAJAPINNASSA JA ASUKAAN ARVOSTAVA KOHTAAMINEN 1 Tampereen Vuokra-asunnot Oy TVA Oy omistaa ja hallinnoi tällä

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kotoutumisen edistämisen suunnittelu sisältyy maakunnan ja kuntien aluekehitystä, hyvinvointia, terveyttä koskevaan suunnitteluun huolehditaan monialaisena

Lisätiedot

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat 11.9.2019 Kansainvälisessä yhteisössä uudelleensijoittamista ja pakolaisten laillisia maahantuloreittejä

Lisätiedot

Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010

Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010 Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 sosiaali- ja terveyspiiri

Lisätiedot

Mentorointi. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Mentorointi. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Mentorointi Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä ZUMPIT Zumpit keväällä 2019 Hanketyöntekijöille tarkoitettu vapaamuotoinen kahvi- eli sumppihetki Tarkoituksena on vaihtaa

Lisätiedot

KOTOKAVERITOIMINTA ja VERKOSTOYHTEISTYÖ

KOTOKAVERITOIMINTA ja VERKOSTOYHTEISTYÖ KOTOKAVERITOIMINTA ja VERKOSTOYHTEISTYÖ Rovaniemen kaupungin Maahanmuu0ajatoimisto Johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Salmela Vertaistuki ja kotokaveritoiminta Vertaistuki Maahanmuu0ajat toimivat mielellään

Lisätiedot

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009 Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen

Lisätiedot

Juuret ja Siivet Kainuussa

Juuret ja Siivet Kainuussa Juuret ja Siivet Kainuussa Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi kainuulaista yhteiskuntaa 2008-2012 Kainuun Nuotta ry 19.-20.5.2011 Anneli Vatula Kansainvälistyvä Kainuu Kuva: Vuokko Moilanen 2010 Toimintaympäristö

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

HOMELIKE OULU Oulu omaksi 2008 2011

HOMELIKE OULU Oulu omaksi 2008 2011 HOMELIKE OULU Oulu omaksi 2008 2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen ja neuvonnan palveluprosessien kehittäminen verkostorakenteella tavoitteena saumattomuus

Lisätiedot

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ylitarkastaja Tiina Pesonen SM/MMO/Kotouttamisyksikkö Oulu 18.3.2010 18.3.2010 Kotouttamislain kokonaisuudistus - soveltamisala Soveltamisala koskisi kaikkia

Lisätiedot

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Hyvä alku Hämeessä ESR

Hyvä alku Hämeessä ESR Hyvä alku Hämeessä ESR Hyviä käytäntöjä ja materiaaleja alkuvaiheen maahanmuuttajaopetukseen Projektipäällikkö Tiina Alhainen ja Projektisuunnittelija Katja Maetoloa Ammattiopisto Tavastia/ Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

WOMENTO - työuramentoroinnilla tuloksiin! Monikulttuurisuuden asiantuntija Gunta Ahlfors Oulu

WOMENTO - työuramentoroinnilla tuloksiin! Monikulttuurisuuden asiantuntija Gunta Ahlfors Oulu WOMENTO - työuramentoroinnilla tuloksiin! Monikulttuurisuuden asiantuntija Gunta Ahlfors Oulu 28.4.2017 Väestöliitto ry järjestö perustettiin 1941 tuottaa palveluita, tekee tutkimusta, vaikuttaa 34 jäsenjärjestöä

Lisätiedot

Kotoutujat mukaan toimintaan vertaistuki ja muut tavat. Petri Komulainen ja Suvi Niemelä Vapaaehtoistyö kotouttaa seminaari,

Kotoutujat mukaan toimintaan vertaistuki ja muut tavat. Petri Komulainen ja Suvi Niemelä Vapaaehtoistyö kotouttaa seminaari, Kotoutujat mukaan toimintaan vertaistuki ja muut tavat Petri Komulainen ja Suvi Niemelä Vapaaehtoistyö kotouttaa seminaari, 12.10.2018 1 Kotoutujat mukaan toimintaan vertaistuki ja muut tavat Esittäytyminen

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Pointti Maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä- Savossa hankkeessa kehitetään ja tuotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Ohjelma. Tauko AMIF-rahastosta tuetun toiminnan esittelyä teemoittain

Ohjelma. Tauko AMIF-rahastosta tuetun toiminnan esittelyä teemoittain Ohjelma 8:15 Aamupalabuffet ja ilmoittautuminen 9:00 Tutustumispeli 9:20 Tilaisuuden avaus 9:25 Pakolaisten vastaanottotyö kunnissa: Åren kunta esittäytyy 10.10 Maahanmuuttoviraston Kulttuuriorientaatiohankkeen

Lisätiedot

Luomme yhdessä perustaa maakunnallisille maahanmuuttajien palveluille. Pori, Heli Toroska

Luomme yhdessä perustaa maakunnallisille maahanmuuttajien palveluille. Pori, Heli Toroska Luomme yhdessä perustaa maakunnallisille maahanmuuttajien palveluille Pori, 8.5.2019 Heli Toroska 2 27.3.2019 Maahanmuuttajien palvelut kasvu- ja sotepalvelujen yhteistyönä Tavoitteena oli käynnistää kasvu-

Lisätiedot

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa?

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? VAIKO-projekti, Lapin ELY-keskus Mirva Petäjämaa MAKO-verkostojen kokoukset 12. - 13.9.2012 Strategian rakenneluonnos Esipuhe NYKYTILA *Lappi maahanmuuton

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Euroopan pakolaisrahaston vuosiohjelmasta 2012 rahoitetut hankkeet:

Euroopan pakolaisrahaston vuosiohjelmasta 2012 rahoitetut hankkeet: Euroopan pakolaisrahaston vuosiohjelmasta 2012 rahoitetut hankkeet: ERF01121A MAVA - Järjestöjen tehtävät maahantulovarautumisessa Suomen Punainen Risti ERF-rahoitus: 50 000,00 Kokonaisbudjetti: 100 000,00

Lisätiedot

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE

maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asiakkaiden osallisuus Jenni Mäki Sampo Järvelä Tampere Ulkopuolisuudesta osallisuuteen Osallisuuteen ja ulkopuolisuutteen

Lisätiedot

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet Valtioneuvosto vahvistaa kuntaan ohjaamisen strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen. Pakolaiskoordinaattori Anja Sarasoja Ohjaaja Guure Huubow

Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen. Pakolaiskoordinaattori Anja Sarasoja Ohjaaja Guure Huubow Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen Pakolaiskoordinaattori Anja Sarasoja Ohjaaja Guure Huubow Lieksalaiset asukkaat Lieksassa asukkaita n. 12 200 henkilöä Ulkomaalaistaustaisia kuntalaisia yli 500henkilöä

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kotoutuminen kuntoon! - julkistamisseminaari Eurooppasali

Kotoutuminen kuntoon! - julkistamisseminaari Eurooppasali Kotoutuminen kuntoon! - julkistamisseminaari 16.6. 2016 Eurooppasali Kotoutuminen kuntoon! Ehdotuksia kotoutumista tukevan koulutuksen parantamiseksi Selvitys on osa Vihreä Sivistysliitto ry:n Ajatuspaja

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAHANMUUTTOSTRATEGIA

SATAKUNNAN MAAHANMUUTTOSTRATEGIA SATAKUNNAN MAAHANMUUTTOSTRATEGIA 15.11.2012 maakunta-asiantuntija Tuula Telin Visio: SATAKUNTA ON MONIARVOINEN MAAKUNTA, JOSSA KAIKILLA MAAKUNNAN ASUKKAILLA ON MAHDOLLISUUS TEHDÄ TYÖTÄ, SAADA TOIMEENTULO

Lisätiedot

Kunnanhallitus 11/ Jatkokokous

Kunnanhallitus 11/ Jatkokokous SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Kunnanhallitus 11/2015 158 160 Jatkokokous Aika Torstai 20.08.2015 klo 19.30 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Vanhatalo Jukka puheenjohtaja Lahtinen Anneli varapuheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta 14.10.2016 Kajaani Johtaja Anne Knaapi Sosiaali- ja terveysjärjestöt Järjestöjen tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta. Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella (ERF)

Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta. Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella (ERF) Maahanmuuttajavanhempien vertaistukitoiminta Euroopan Unionin pakolaisrahaston tuella Vertaistyhmät maahanmuuttajavanhemmille Tavoitteet: 1. Tukea ja edistää koko perheen kotoutumista 2. Vahvistaa vanhempien

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kemin kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut

Kotoisa -hanke. Kotoutumispalvelut Kotoisa -hanke Kotoutumispalvelut AMIF Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto Sisäministeriö on vastuuviranomainen Rahasto (engl. Asylum, Migration and Integration Fund) perustettiin EU-rahoitusohjelmakaudelle

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki MAAHANMUUTTOYKSIKKÖ

Helsingin kaupunki MAAHANMUUTTOYKSIKKÖ Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto MAAHANMUUTTOYKSIKKÖ Miten rakentaa pakolaisperheelle siltaa palvelujen ketjuissa Hanasaari 11.9.2009 ORGANISAATIO SOSIAALIVIRASTO MAAHANMUUTTAJAPALVELUT HELSINGIN VASTAANOTTOKESKUS

Lisätiedot

Alkuvaiheen kotoutumisen tukeminen kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyönä

Alkuvaiheen kotoutumisen tukeminen kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyönä Alkuvaiheen kotoutumisen tukeminen kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyönä UL 2017 KOTOUTUMINEN mistä on kysymys? Kotoutuminen tarkoittaa sitä henkilökohtaista prosessia, jonka ihminen käy läpi

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Hyvä alku Pohjanmaalla En bra start i Österbotten

Hyvä alku Pohjanmaalla En bra start i Österbotten Hyvä alku Pohjanmaalla En bra start i Österbotten 01.01.2016 31.12.2018 KOTOUTUMISEN ALKUVAIHEEN PALVELUT - SEMINAARI 17.01.2018, Helsinki Ritva Mertaniemi Österbottens förbund Pohjanmaan liitto Hankkeeseen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen Punainen Risti turvapaikka- ja kotoutumistyössä Vastaanottoyksiköitä 79, yli 14 000 asukasta 1200 työntekijää, 10 000 vapaaehtoista Neuvotteluissa

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino -, liikenne - ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Vihdin kun#a Qäljempänä

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Kotouttaminen ja rakenteet.

Kotouttaminen ja rakenteet. Kotouttaminen ja rakenteet annika.forsander@tem.fi 1 Suomeen muutetaan perheen, opiskelun ja työn vuoksi, sekä pakolaisina Ensimmäiset oleskeluluvat ja oikeudet 2016 - määrät ja perusteet Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

HOMELIKE OULU - OULU OMAKSI Maahanmuuttajien ohjaus ja neuvontapalvelut

HOMELIKE OULU - OULU OMAKSI Maahanmuuttajien ohjaus ja neuvontapalvelut 1 HOMELIKE OULU - OULU OMAKSI Maahanmuuttajien ohjaus ja neuvontapalvelut hanke 1.5.2008 30.4.2011 2 NORMI PROJEKTIN VAIHEET 1.Valtava innostus 2.Hirveä hämminki 3.Eläimellinen sekaannus 4.Järkiintymisvaihe

Lisätiedot

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen /

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen / Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät Miska Keskinen & Rosa Rantanen Miska.keskinen@redcross.fi / Rosa.rantanen@redcross.fi Nuorisotyön rooli kotouttamisessa Kysyin asiaa parilta ystävältä: Nuorisotyö voi auttaa

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki malli työhön paluun tukena Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki -malli Työnhakija Ulkopuolinen tuki työnhakijalle ja työyhteisölle Yksilöllinen ja ryhmämuotoinen työhönvalmennus

Lisätiedot

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Työelämän kansanopisto Nuoret turvapaikan hakijat kansanopistossa Sivistystyön Vapaus ja Vastuu Pirkanmaa Studia Generalia Murikka 12.11.2015 1 Vapaa sivistystyö Suomessa

Lisätiedot

ASUKASKYSELY KOTOUTUMISESTA

ASUKASKYSELY KOTOUTUMISESTA ASUKASKYSELY KOTOUTUMISESTA TOTEUTETTIIN WEBROPOL-KYSELYNÄ KUNTIEN JA EKSOTEN NETTISIVUJEN KAUTTA AJALLA 11.4.-2.5.12 KYSYMYKSET SUOMEN-, ENGLANNIN- JA VENÄJÄNKIELISINÄ: 1. Mitkä asiat mielestäsi ovat

Lisätiedot

Kotouttaminen terveydenhuollossa

Kotouttaminen terveydenhuollossa Kotouttaminen terveydenhuollossa tartuntatautien torjunnan ja rokotusten näkökulmasta Tartuntatautipäivät 6.4.2017 Paula Tiittala, LL, asiantuntijalääkäri, tutkija HY, THL 1 Sisältö 1. Käsitteet tutuiksi

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi seminaari Aika: Perjantai 29.9.2017 klo 9-15:15 Paikka: Kouvolan upseerikerhon juhlasali, Upseeritie 5, 45100 Kouvola

Lisätiedot

#kohdataan #jutellaan #tehdään #opitaan #jaetaan. Ajatuksia uusien ihmisten kohtaamisesta

#kohdataan #jutellaan #tehdään #opitaan #jaetaan. Ajatuksia uusien ihmisten kohtaamisesta #kohdataan #jutellaan #tehdään #opitaan #jaetaan Ajatuksia uusien ihmisten kohtaamisesta Maaseudun Sivistysliitto MSL on valtakunnallinen aikuiskoulutus- ja kulttuurijärjestö, jonka erityistä osaamista

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa

Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa Henkilö- ja yhteystiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Kansalaisuus ja äidinkieli (-kielet) Puhelin Sähköposti Siviilisääty Maahantulopäivä Muutto pvm. tähän kuntaan Lähimmän omaisen nimi ja yhteystieto Oleskeluluvan

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA. Sanna Matikainen OAKK

KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA. Sanna Matikainen OAKK KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA Sanna Matikainen OAKK 30.5.2016 MAAHANMUUTTAJAKOULUTUS OAKK:SSA OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen

Lisätiedot

Alueen hyvät käytännöt ja kokemukset kiintiöpakolaisten asuttamisessa kuntaan

Alueen hyvät käytännöt ja kokemukset kiintiöpakolaisten asuttamisessa kuntaan Alueen hyvät käytännöt ja kokemukset kiintiöpakolaisten asuttamisessa kuntaan 19.10.2017 Eeva Nieminen/maahanmuuttajien sosiaalinen kuntoutus Kiintiöpakolaisen yleiskuvaus Pakolaisia, jotka ovat lähteneet

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen tunnistaminen

Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen tunnistaminen Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen tunnistaminen Osaava maahanmuuttaja ohjausta maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseen 20.11.2015 Turku, Turun yliopisto & NVL Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen

Lisätiedot

Maahanmuuttajapalvelut. Pakolaistaustaisten asiakkaiden vastaanotto ja palvelut 16.6.2014 Elina Hienola

Maahanmuuttajapalvelut. Pakolaistaustaisten asiakkaiden vastaanotto ja palvelut 16.6.2014 Elina Hienola Maahanmuuttajapalvelut Pakolaistaustaisten asiakkaiden vastaanotto ja palvelut 16.6.2014 Elina Hienola 17.6.2014 Pakolaisen polku - UNHCR:n rooli UNHCR YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu. Vastaa pakolaisten

Lisätiedot

Uskonnollisten yhteisöjen tekemä maahanmuuttajien kotoutumista edistävä työ Uudellamaalla. Joonas Timonen, Helsingin yliopisto

Uskonnollisten yhteisöjen tekemä maahanmuuttajien kotoutumista edistävä työ Uudellamaalla. Joonas Timonen, Helsingin yliopisto Uskonnollisten yhteisöjen tekemä maahanmuuttajien kotoutumista edistävä työ Uudellamaalla Joonas Timonen, Helsingin yliopisto 27.11.2014 Esityksen rakenne A. Selvityksen yleisesittely B. Selvityksen tuloksia

Lisätiedot

Avokuntoutusmallin kokemuksia ja tulevaisuus Hyvinvointia huomennakin Avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, Suomen MS-liito, Avokuntoutus Aksoni

Avokuntoutusmallin kokemuksia ja tulevaisuus Hyvinvointia huomennakin Avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, Suomen MS-liito, Avokuntoutus Aksoni Avokuntoutusmallin kokemuksia ja tulevaisuus Hyvinvointia huomennakin Avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, Suomen MS-liito, Avokuntoutus Aksoni MS-liiton avokuntoutuksen alkutaival Kehitää haja-asutusalueelle

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

Kotouttaminen. Syyskuu 2014 / Merja Heino-Kukkurainen Palveluesimies / Maahanmuuttopalvelut

Kotouttaminen. Syyskuu 2014 / Merja Heino-Kukkurainen Palveluesimies / Maahanmuuttopalvelut Kotouttaminen Syyskuu 2014 / Merja Heino-Kukkurainen Palveluesimies / Maahanmuuttopalvelut Yleistä Etelä-Karjalaan muutetaan eri syistä: pakolaiset (kiintiöpakolaiset, myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat)

Lisätiedot

VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011

VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011 VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Monikulttuuristen tieto- ja neuvontapalvelumallien rakentaminen Pohjois-Savoon (10 hankekuntaa mukana) Hankkeen päämääränä

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Euroopan pakolaisrahaston vuosiohjelmasta 2013 rahoitetut hankkeet:

Euroopan pakolaisrahaston vuosiohjelmasta 2013 rahoitetut hankkeet: Euroopan pakolaisrahaston vuosiohjelmasta 2013 rahoitetut hankkeet: ERF01131A Suomen kielen opetuksen yhtenäistäminen vastaanottokeskuksissa/ SKYOPE-hanke SPR Hämeen piiri, Lammin vastaanottokeskus ERF-rahoitus:

Lisätiedot

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019 YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa

Lisätiedot