Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 3303/02.02.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 3303/02.02."

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) 14 Asianro 3303/ /2012 Henkilökuljetusten rahoitus Kuopiossa ja Siilinjärvellä vuonna 2013 Henkilökuljetuskustannukset vuonna 2013 Kuopio, avoin joukkoliikenne Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Kuopion ja Siilinjärven välille solmitun yhteistoimintasopimuksen tavoitteena on toteuttaa kuntarajat ylittävää yhteistyötä joukkoliikenteen järjestämisessä joukkoliikennelain mukaisesti ja kehittää ja koordinoida seudullista joukkoliikennettä ja muita kuntien henkilökuljetuksia siten, että joukkoliikenteen ja muiden henkilökuljetusten palvelutaso paranee ja palvelut tuotetaan asiakaslähtöisesti ja edullisesti. Kuopiossa kaikkien henkilökuljetusten järjestämistehtävät on hoidettu vuodesta 2012 alkaen kaupunkiympäristön suunnittelupalvelujen joukkoliikennetiimissä. Päätösvalta henkilökuljetusten hankinnoista kilpailuttamisineen on joukkoliikennelautakunnalla. Päätökset lakisääteisistä kuljetusoikeuksista tehdään edelleen kasvun ja oppimisen sekä perusturvan palvelualueilla, joilla säilyi myös vastuu kuljetuskustannuksista tuotebudjetoinnin mukaisesti. Seudullisen matkojenyhdistelykeskuksen kustannukset jaetaan osallistujakuntien kesken. Kuopion osuudesta vastaa perusturvan palvelualue. Kaupunkiympäristön palvelualue vastaa vain avoimen joukkoliikenteen kustannuksista palveluliikennettä lukuun ottamatta, jonka kustannuksista vastaa perusturvan palvelualue. Lakisääteisten kuljetusten ja matkojenyhdistelykeskuksen kustannukset sisältyvät joukkoliikennebudjettiin yhtä suurina menoina ja tuloina. Joukkoliikennebudjetin toimintakate vastaa siten avoimen joukkoliikenteen kustannuksia. Talousarvio Toteutuma Paikallisliikenne , ,98 Seutuliikenne , ,01 Ostoliikenne (ei palveluliikenne) , ,75 Avoimeen joukkoliikenteeseen varattuja määrärahoja säästyi Tulopuolelle budjettiin oli kirjattu valtionapua 1,1765 M. Valtionapua saatiin Kuopion palveluliikenteeseen, ELYltä siirtyneiden liikenteiden hankintoihin ja hintavelvoitekorvauksille koko toimivalta-alueelle 1,2491 M (sis. alv). Hintavelvoitteille saatu osuus jaettiin kuntien kesken samansuuruisella avustusprosentilla (36,1 %). Kuopion toteutunut kokonaisavustus oli 1,15 M, johon sisältyi palveluliikenteen valtionapu. Avoimen joukkoliikenteen kokonaistulos jäi vajaa alijäämäiseksi.

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (2) Linja-autoliikenteen kustannusindeksi muuttui vuoden aikana niin vähän, että siirtymäajan liikennöintisopimusten hintavelvoitekorvauksia ei tarvinnut korottaa koko vuonna. Vuoden alussa paikallisliikenteen kuukausilipun hintaa laskettiin 3, mikä lisäsi lipun myyntiä reilut 18 %. Samalla kuitenkin nostettiin 40 matkan sarjalipun hintaa 2, joka vähensi lipun myyntiä 1,4 %. Opiskelijasarjalipun myynti lisääntyi 4 %, vaikka hintaa nostettiin 1. Tuettuja lippuja myytiin kokonaisuudessaan reilut 10 % vuotta 2012 enemmän. Tämä olisi lisännyt kustannuksia oleellisesti, mutta paikallisliikenteen hintavelvoitekorvauksille oli sovittu enimmäismäärä (2,84 M ) liikennöitsijän kanssa. Summa täyttyi jo lokakuussa, jonka jälkeen korvauksia ei enää maksettu. Ilman sovittua kattoa korvauksia olisi maksettu toteutunutta enemmän. Tuettujen lippujen osalta lipputulot kasvoivat edelliseen vuoteen nähden 8,5 %. Muista lipputuloista ei vielä ole tietoa. I-vyöhykkeen (alle 60 km:n matkat) seutulipun merkitys on kasvanut oleellisesti. Sitä myytiin jopa 15 % enemmän ja sillä tehtiin reilut 15 % enemmän matkoja kuin edellisenä vuonna. Yli 60 km:n matkoilla käytettävä IIvyöhykkeen seutulipun myynti väheni puolestaan lähes 27 %. Lipulla tehtyjen matkojen määrä väheni lähes 28 %. Sen merkitys on nykyisin vähäinen. Hintavelvoitteista maksettiin korvauksia seuraavasti: Tuettu lipputyyppi Myynti kpl Korvaus (sis. alv) Keskim. korvaus /lippu Kuukausiliput ,58 46,66 Sarjaliput ,31 23,61 Opiskelijakuukausiliput ,66 55,56 Opiskelijasarjaliput ,00 18,11 Veteraaniliput ,12 54,81 Ilmaiskuljetukset ,44 1,40 Seutuliput (alle 60 km) ,98 86,76 Seutuliput (yli 60 km) ,38 155,82 Ostoliikennekorvauksia korotettiin sopimusten mukaan tammikuussa 4,96 %. Ostoliikennekokonaisuus laajentui oleellisesti Nilsiän kuntaliitoksen ja ELYkeskukselta siirtyneiden liikenteiden vuoksi. Matkustajatietoja ei ole edelleenkään saatu kattavasti, joten rahoituksen vaikuttavuutta on vaikea arvioida. Niissä liikenteissä, joista matkustajatiedot on kattavasti saatu, oli matkustajia keskimäärin 16,5/vuoro. Pelkkien työmatka- ja asiointivuorojen matkustajamäärä oli keskimäärin 3,5. Tukea maksettiin em. liikenteissä keskimäärin 28,43 /matkustaja (vaihteluväli 0,44-75,69 ). Ajettua kilometriä kohden tuki oli keskimäärin 1,25. Ostoliikenteen kustannuksista 56,2 % kohdistui Nilsiän alueen palvelujen ostoihin. Vaikutukset Kokonaismatkustajamäärä kasvoi paikallisliikenteessä 4,1 %. Seutuliikenteen matkustajamääristä saadut tiedot ovat vielä niin hajanaisia, että kokonaiskuvan muodostaminen on hankalaa. Seutulipuilla ja ostettavilla joukkoliikennevuoroilla on kuitenkin tärkeä merkitys maaseutualueen asukkaiden peruspalveluille. Kuopiolaisista vajaa käy töissä Siilinjärvellä. Heille seutulipulla on suuri merkitys.

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (3) Kuopio, koululaiskuljetukset Yhteiskunnan tuella on myönteinen vaikutus joukkoliikenteen käyttöön. Joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattaminen nykyisestä vaatii joukkoliikennettä edistäviä toimenpiteitä lukuisalla yhteiskunnan sektorilla. Hyvin toimiva joukkoliikenne on asukkaiden tasa-arvoisuuden ja yhteiskunnan hyvän toimivuuden kannalta välttämätöntä. Koulukuljetukset kilpailutettiin alkuvuodesta 2012 ja sopimukset ovat voimassa heinäkuun loppuun Sopimuksia on mahdollisuus jatkaa lisätilauksella kaksi vuotta. Kuljetusten yhdistely jäi kilpailutuksessa vielä melko vähäiseksi, mutta niiden ohjaamiseen sopimusajan jälkeen mahdollisimman laajasti kilpailutettuun avoimeen joukkoliikenteeseen on varauduttu. Talousarvioon oli varattu oppilaskuljetuksiin vajaa 3,30 M. Toteutuma oli 3,24 M. Kustannukseen sisältyy oppilaille avoimen joukkoliikenteen käyttöön ostetut matkakortit sekä esikoululaisten kuljetukset. Kuljetettavia oppilaita oli 2 160, joten oppilasta kohden kustannuksia syntyi Kustannuksista vastasi kasvun ja oppimisen palvelualue. Kuopio, vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset sekä palveluliikenne Siilinjärvi, avoin joukkoliikenne Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin sekä palveluliikenteeseen oli varattu 1,84 M. Toteutuma oli 1,99 M eli määräraha ylittyi :lla. Kokonaiskustannuksista palveluliikenteen osuus oli reilut , johon saatiin valtionapua (sis. alv). Palveluliikenteen nettokustannukseksi jäi , josta vastasi perusturvan palvelualue. Korttikuljetusasiakkaita oli yhteensä Kustannuksia syntyi keskimäärin 833 /asiakas. Takseilla tehtiin matkaa, joiden hinta oli keskimäärin 43. Palveluliikenteessä matkoja tehtiin n , joten yhden matkan hinta oli keskimäärin 9,65 (kaupungin osuus 6,36 ). Palveluliikenteen matkustajamäärä kasvoi 5 % edellisestä vuodesta, joten se on tärkeä palvelumuoto niin asiakkaiden kuin kaupungin taloudenkin kannalta. Kuljetusten käytännön järjestelyistä vastaa seudullinen matkojenyhdistelykeskus (MYK), josta kaikkien korttiasiakkaiden tulee matkansa tilata. Myös palveluliikennematkojen tilaamista ennakkoon suositellaan. Palveluliikenne on aina ensimmäinen vaihtoehto, jota kuljetusta tilaavalle asiakkaalle tarjotaan. MYK:n kokonaiskustannuksista ( ) Kuopion osuus oli reilut , jonka perusturvan palvelualue maksoi. Siilinjärvellä joukkoliikennekustannuksia sitoo talousarvion nettomeno, joka sisältää kaikki avoimen joukkoliikenteen kustannukset, MYK:n Siilinjärven osuuden, joukkoliikenteen viranomaistoiminnan ja kehittämishankkeiden kustannukset sekä tulot (valtionapu, sisäisesti laskutetut kuljetukset). Tuloja oli budjetoitu (valtionapu , kuljetukset ) ja nettomenoja eli käytettävissä oli , joka riitti kattamaan syntyneet kustannukset. Siirtymäajan liikennöintisopimusten hintavelvoitekorvauksia ei korotettu. Samoin lippujen asiakashinnat pysyivät samana koko vuoden. Seutulippuja myytiin kpl, joka on vajaa 0,5 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Matkoja tehtiin kpl, joka on 1% enemmän kuin edellisenä vuonna.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (4) Seutulippukorvauksia maksettiin eli lippua kohden n. 50. Kaupunkilipuksi lukeutuvaa Etelä-Siilinjärvi lippua myytiin kpl (+ 5 %) ja lipulla tehtiin matkoja (+ 7 %). Korvauksia maksettiin yhteensä eli 39 /lippu. Hintavelvoitekorvauksien valtionapu oli Lisäksi Kuopio-Siilinjärvi välin viikonloppuliikenteelle saatiin valtionapua 50 % toteutuneista kustannuksista eli reilut Vaikutukset Joukkoliikennetuki on merkittävä Kuopion ja Siilinjärven väliselle työmatkaliikenteelle. Siilinjärven seutulippua käytetään eniten Kuopioon suuntautuvassa työmatkaliikenteessä (vajaa työssäkävijää vuonna 2010). Kuopion ja Siilinjärven välin joukkoliikenteelle on määritelty houkutteleva palvelutaso, joka edellyttää vähintään nykyistä vuorotarjontaa. Matkustuksen tukeminen on välttämätöntä palvelutason ja matkustajamäärien säilymisen kannalta. Siilinjärvi, koulukuljetukset Koulukuljetuksiin oli varattu :n suuruinen määräraha, jolla katetaan sekä linja-autoilla että takseilla hoidettavien kuljetusten kustannukset. Kustannuksia kertyi yhteensä Kuljetettavia oppilaita on 667 eli kustannuksia oli 930 oppilasta kohden. Esikoulukuljetuksiin oli varattu Kuljetuksista syntyi kuitenkin kustannuksia , koska Kasurilan päiväkoti lakkautui ja oppilaat kuljetettiin Toivalaan syksystä alkaen. Kuljetettavia oppilaita oli kaikkiaan 33 eli kustannuksia syntyi keskimäärin /oppilas. Siilinjärvi, vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaiset kuljetukset sekä palveluliikenne Vaikutusten arviointi Siilinjärvi on tarjonnut asukkailleen vammaispalvelu- ja kehitysvammalain mukaisia kuljetuksia. Vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuksiin oli varattu ja toteutuneet kustannukset olivat eli keskimäärin 917 /asiakas (382 asiakasta). Kehitysvammalain mukaisten kuljetusten kustannukset olivat Määräraha ylittyi, mutta ylityksen suuruudesta ei ole tarkkaa tietoa. Kuljetettavia asiakkaita oli 34 eli kustannukset olivat keskimäärin /asiakas. Siilinjärvellä hoidettiin palveluliikennettä pali- autolla ja taksilla. Palveluliikenteen kustannukset olivat Palveluliikenteeseen ei ole saatu valtionapua, koska se ei ole kaupunkiliikenteeseen integroitua palvelua kuten Kuopiossa on. Matkustajamäärä oli 9 669, joka on jopa 9,5 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Asiakasta kohden kustannuksia kertyi vajaa 14. Palveluliikenne on myös Siilinjärvellä sekä kuntalaisten että kuntatalouden kannalta tärkeä palvelumuoto, jota kannattaa kehittää ja sen hyödyntämistä laajentaa. Myös Siilinjärvi kuuluu MYK:een. Siilinjärven osuus MYK:n kokonaiskustannuksista oli Esitys Esitän, että merkitsee asian tiedoksi. Valmistelija Seija Pasanen puh

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Lautakunta hyväksyy suunnittelupäällikön esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (6)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2553/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2553/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 13 Asianro 2553/08.01.01/2012 Henkilökuljetusten rahoituksen määrä ja vaikutukset Kuopiossa ja Siilinjärvellä vuonna 2012 Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (22) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 27.03.2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (22) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 27.03.2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (22) Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:30 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7156/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7156/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 58 Asianro 7156/08.01.00/2018 Joukkoliikenteen talousarvioiden 2019 esitykset Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten järjestäminen Yleistä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 509/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 509/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) 6 Asianro 509/08.01.00/2018 Kuopion ja Siilinjärven yhteistoimintasopimuksen toteutuminen vuonna 2018 Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (11) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (11) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:25 Paikka Valtuusto-virastotalo, kokoushuone 1, Suokatu 42 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Saara Hämäläinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 3 Asianro 7063/08.00.00/2015 joukkoliikennestrategia 2025 Päätöshistoria 15.12.2016 52 Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen KT-suunnittelu Heinäkuun alussa 2014

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 Jyväskylässä 6.5.2013 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 44 Asianro 3719/08.01.00/2012 Kuopion ja Siilinjärven maaseutuliikenteen lippujen hinnoittelu 1 Hinnoittelun periaatteet Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2013 Joensuu, Kontiolahti, Liperi

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2013 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2013 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Sivu 2/9 1. Joukkoliikennejärjestelmä Joensuun kaupunki toimii EU:n palvelusopimusasetuksen sekä joukkoliikennelain mukaisena seudullisena

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2011 Jyväskylässä 21.3.2012 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta... 3 2 Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011 1. Elinympäristö turvallisemmaksi ja terveemmäksi Kokonaismatkustajamäärä 1,33 miljoonaa /vuosi Joukkoliikennematkat / asukas 19 matkaa / asukas / vuosi Autoistumisaste 559 autoa / 1000 asukasta Kävely,

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2017 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus Tämä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (15) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 06.06.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (15) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 06.06.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (15) Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:20 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone, Suokatu 42 A, 3 krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011

KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011 KUOPION KAUPUNKI Suunnittelupalvelut Joukkoliikennelautakunta 15.3.2012, 11 31.1.2012 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

78 Joukkoliikenteen seudullisen yhteistoiminnan vuoden 2018 talousarvio ja - vuosisuunnitelma Valmistelija / lisätiedot: Periviita Mika

78 Joukkoliikenteen seudullisen yhteistoiminnan vuoden 2018 talousarvio ja - vuosisuunnitelma Valmistelija / lisätiedot: Periviita Mika Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 78 Joukkoliikenteen seudullisen yhteistoiminnan vuoden 2018 talousarvio ja - vuosisuunnitelma 2019-2020 TRE:6808/02.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Periviita

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2018 Käyntiosoite Postiosoite Puhelinvaihde Sähköposti & internet

Lisätiedot

Joukkoliikenne Kouvolassa

Joukkoliikenne Kouvolassa Joukkoliikenne Kouvolassa 18.03.2010 Säännöllinen linjaliikenne Markkinaehtoinen liikenne ELY:n ostoliikenne Kaupungin ostoliikenne, 120 000 /v Kaupungin palveluliikenne 87 000 /v ELY:n ostama linjaliikenne

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi

Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Joukkoliikenteen vuosikertomus vuodelta 2014 Joensuu, Kontiolahti, Liperi Sivu 2/11 1. Joukkoliikennejärjestelmä Joensuun kaupunki toimii EU:n palvelusopimusasetuksen sekä joukkoliikennelain mukaisena

Lisätiedot

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016

Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN Jyväskylän toimivalta-alueen yhdistelmäraportti 2016 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus Tämä

Lisätiedot

YTV:n seutulipun 3. vyöhykkeen kustannusvaikutuksia Järvenpään kaupungille

YTV:n seutulipun 3. vyöhykkeen kustannusvaikutuksia Järvenpään kaupungille TUTKIMUSRAPORTTI Nro VTT-R-02308-07 6.3.2007 VTT RAKENNUS- JA YHDYSKUNTATEKNIIKKA Järvenpään 3. vyöhykkeen lipun kustannusten kohdentuminen Valtion osuus nykytaso nn nn 000 Järvenpää kustannukset Hallinnointi

Lisätiedot

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen 27.2.2014 1 1: TAUSTATIETOJA TÄMÄN HETKISESTÄ JOUKKOLIIKENTEESTÄ

Lisätiedot

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 1370/2007 7 artiklan 1. kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO Liite 1. POSELY/1773/06.10.02/2013 Käyttöoikeussopimusmalli Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS KUOPION KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKEN- TEEN JÄRJESTÄMISTEHTÄVISTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS KUOPION KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKEN- TEEN JÄRJESTÄMISTEHTÄVISTÄ 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS KUOPION KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKEN- TEEN JÄRJESTÄMISTEHTÄVISTÄ 1. SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Kuopion kaupunki ja Siilinjärven

Lisätiedot

JOUKKO- JA PALVELULIIKENTEEN RAHOITUKSEN KÄYTTÖ JA VAIKUTUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ V. 2009

JOUKKO- JA PALVELULIIKENTEEN RAHOITUKSEN KÄYTTÖ JA VAIKUTUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ V. 2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Muistio LIPTUseurap09 Yhdyskuntatekniikka / Jorma Lipponen 3.5.2010 JOUKKO- JA PALVELULIIKENTEEN RAHOITUKSEN KÄYTTÖ JA VAIKUTUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ V. 2009 1. Yhteiskunnan tuen määrä ja

Lisätiedot

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistäminen Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari 21.3.2013 Juhani Paajanen Selvitysmies 1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (19) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 28.11.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (19) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 28.11.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (19) Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-16:00 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 53 30.10.2014. 53 Asianro 6085/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 53 30.10.2014. 53 Asianro 6085/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 53 Asianro 6085/08.01.00/2014 Waltti-lippujärjestelmän myyntiperiaatteita Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Joukkoliikennelautakunta

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen 3.2.2016 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1.kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 29 Asianro 4312/02.05.00.00/2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden hinnan tarkistaminen Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015 Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015 Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio Joukkoliikenteen muutos o Joukkoliikenteen

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2018 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 41 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteen 5 liikennöintisuunnitelmat Liikennöintisuunnitelma Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (25) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (25) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (25) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-17:15 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen,

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11. 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 Sisällys 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen 21.3.2017 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1.kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 8317/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 8317/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 51 Asianro 8317/08.01.00/2016 Aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2017-2018 Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen KT-suunnittelu

Lisätiedot

Henkilökuljetukset. Maakunnallistuvat vammaispalvelut Erityisasiantuntija Jaana Viemerö Suomen Kuntaliitto

Henkilökuljetukset. Maakunnallistuvat vammaispalvelut Erityisasiantuntija Jaana Viemerö Suomen Kuntaliitto Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Henkilökuljetukset Maakunnallistuvat vammaispalvelut 20.8.2018 Erityisasiantuntija Jaana Viemerö Suomen Kuntaliitto Kuntaliiton tiedotteet

Lisätiedot

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN MERI-LAPIN JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLINEN KUNNALLINEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) n:o 1370/2007 7 artiklan 1. kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO LIITE 1 KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36,

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 32 Asianro 6085/08.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 32 Asianro 6085/08.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 14 23.4.2015 32 Asianro 6085/08.01.00/2014 Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen opiskelijaliput Päätöshistoria 23.4.2015 14 Va. suunnittelupäällikkö Tanja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2010 SISÄLTÖ 1 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus... 3 2 Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015

Kaupunkiympäristö. EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015 Kaupunkiympäristö EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENNEVIRANOMAISEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2015 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Puhelinvaihde (03) 814

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta. Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone (Suokatu 42)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta. Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone (Suokatu 42) Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:25 Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone (Suokatu 42) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Sakari Pääkkö,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (15) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (15) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:45 Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne

Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne Waltti Tvv = toimivaltainen viranomainen 1. Matkakorttimaksu (yksikäyttökortti)» Kertaluonteinen maksu» Kirjaus: Myyntituotot tai Liiketoiminnan tuotot (liikelaitos);

Lisätiedot

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 19 Asianro 7662/02.02.00/2018 Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne Yleistä toiminnan ja talouden suunnittelusta Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018

Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Joukkoliikennelaut akunt a 7.9.2017 Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Sisällysluettelo Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys

Lisätiedot

Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä

Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä Alueellinen lippujärjestelmäyhteistyö käytännössä Suomen Paikallisliikenneliiton iltapäiväseminaari 16.3.2017 Jyväskylän toimivaltainen viranomainen Kunnat: Jyväskylä, Laukaa ja Muurame Väestö: Jyväskylä

Lisätiedot

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa.

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Siuntion liikennepalveluiden hankinnan kehittäminen

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Siuntion liikennepalveluiden hankinnan kehittäminen Siuntion liikennepalveluiden hankinnan kehittäminen Haasteet Kunnan tarjoama palvelutaso on alhainen Mahdollisuudet hyödyntää joukkoliikennettä työ- opiskelu- ja asiointimatkoihin ovat pienet Harrastuksiin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2012 SISÄLTÖ 1 Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus... 3 2 Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Henkilöliikenne maakuntauudistuksessa Itä-Suomessa

Henkilöliikenne maakuntauudistuksessa Itä-Suomessa Henkilöliikenne maakuntauudistuksessa Itä-Suomessa Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10 1.11.2018 Joensuu Valmistelutyöryhmä / WayStep Consulting Oy 2018 29.10.2018 Esityksen sisältö Miksi joukkoliikenne

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00 16:55 Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset

TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset 22.10.2014 Liite 8. HINTALOMAKE TARJOUSHINNAT, LAMMIN HENKILÖKULJETUKSET KEVÄT 2015 Koulu- ja esikoulukuljetukset sekä vammaisten päivätoimintakuljetukset Tällä lomakkeella ilmoitamme tarjoushintamme henkilökuljetuksiin.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-15:35 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen,

Lisätiedot

Kustannusten ja tulojen jakaminen kaupunkiseudun joukkoliikenteessä; tarkennukset yhteistoimintasopimuksessa sovittuun toimintatapaan

Kustannusten ja tulojen jakaminen kaupunkiseudun joukkoliikenteessä; tarkennukset yhteistoimintasopimuksessa sovittuun toimintatapaan Page 1 of 9 Liite 1 Kustannusten ja tulojen jakaminen kaupunkiseudun joukkoliikenteessä; tarkennukset yhteistoimintasopimuksessa sovittuun toimintatapaan Tiivistelmä: Lautakunnalle esitetään tarkennuksia

Lisätiedot

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting

Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013. Henriika Weiste WayStep Consulting Maaseudun lippu ja maksujärjestelmät 13.2.2013 Henriika Weiste WayStep Consulting SELVITYKSEN TAVOITTEENA löytää ratkaisu Mitkä ovat markkinaehtoisessa joukkoliikenteessä käytettävät tuetut liput ja niiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 47 25.09.2014. 47 Asianro 6085/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 47 25.09.2014. 47 Asianro 6085/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (1) 47 Asianro 6085/08.01.00/2014 Kuopio - Siilinjärvi -joukkoliikenteen lippujärjestelmä Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 21.6.2017 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan, Hartolan, Hollolan,

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely NÄKÖKULMA VAIKUTUSTEN ARVIOINNILLE NYKYTILANNE VAIHTOEHTO 1: KULJETUSTEN YHDISTELY OSTOPALVELUNA VAIHTOEHTO 2: KEHITETÄÄN NYKYISTÄ TOIMINTAMALLIA ILMAN KULJETUSTEN YHDISTELYÄ KUNTALAINEN Asiakas tilaa

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO POSELY/387/2016 22.3.2016 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti

EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti EU:n Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Lahden seudun joukkoliikenneviranomaisen yhdistelmäraportti 2 (8) Sisällys Raportin tausta ja tarkoitus... 3 Lahden toimivaltaisen viranomaisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 100 773 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 3 24.05.2016 VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2015 106/02.020.201/2013 Yhtymäkokous 3 Hallitus 37 29.3.2016

Lisätiedot

Kohteet on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 3.

Kohteet on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 3. Dno VARELY/XXXX/2016 pp.kk.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: X elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osoite:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TURUN KAUPUNKISEU- DULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS 2.5.2011) 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRAN-

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen käyttäminen

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen käyttäminen OHJE (7) Kuopionkaupunki Perusturvanpalvelualue 30.10.2018 Vanhus-javammaispalvelut Vammaispalvelut Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen käyttäminen Pyydämme lukemaan ohjeet tarkoin ja noudattamaan

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TURUN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Päivitys 30.3.2017 2 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen osapuolia ovat Liedon ja Ruskon kunnat

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (16) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 29.04.2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (16) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 29.04.2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (16) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-15:15 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Veijo Karkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

LIIKENNÖINTIKORVAUKSEN LASKENTATAPA KANNUSTEURAKKASOPIMUKSESSA

LIIKENNÖINTIKORVAUKSEN LASKENTATAPA KANNUSTEURAKKASOPIMUKSESSA KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 3 LIIKENNÖINTIKORVAUKSEN LASKENTATAPA KANNUSTEURAKKASOPIMUKSESSA Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite Puhelin Faksi www.kuopio.fi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 1 (8) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 2 (8) Sisältö sivu Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio, Hämeenlinnan seutu PLL vuosikokousseminaari

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta. Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone (Suokatu 42)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta. Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone (Suokatu 42) Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 (16) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 15:00-16:30 Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone (Suokatu 42) Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Sakari Pääkkö,

Lisätiedot

Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle

Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle Kuopion kaupunki 1(6) Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle Matkojen tilaus Kuljetuspalvelua varten Kuopiossa on käytössä matkakortti. Säilyttäkää kuljetuspäätöksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (20) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (20) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:50 Paikka Valtuustotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Saara Hämäläinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 30 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteiden 2-4 liikennöintisuunnitelmat Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot