2. Nykyinen vuosivuokra eli jäljempänä ns. perusvuokra on sataviisikymmentä (150) euroa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Nykyinen vuosivuokra eli jäljempänä ns. perusvuokra on sataviisikymmentä (150) euroa."

Transkriptio

1 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Kekkolan osakaskunta, jäljempänä vuokranantaja, teknisen lautakunnan päätökseen 2015 perustuen maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisena vuokrana Mikkelin kaupungille ( ), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, Mikkelin kaupungissa sijaitsevasta yhteisestä vesialueesta oheiselle liitekartalle merkityn noin 1200 m2:n suuruisen alueen uimarantakäyttöön seuraavilla ehdoilla. 1. Vuokra-aika on alkaen toistaiseksi voimassa siten, että vuokrasopimus on irtisanottavissa vuosittain molemmin puolin päättymään ao. vuoden viimeisenä päivänä. Irtisanomisesta on ilmoitettava toiselle osapuolelle viimeistään ao. vuoden syyskuun loppuun mennessä. 2. Nykyinen vuosivuokra eli jäljempänä ns. perusvuokra on sataviisikymmentä (150) euroa. Perusvuokra sidotaan tilastokeskuksen laskemaan viralliseen elinkustannusindeksiin (lokakuu 1951 = 100) siten, että perusindeksi on Vuokra tarkistetaan vuosittain edellisen vuoden keskimääräisen elinkustannusindeksin (vertausluku) mukaisesti siten, että perusvuokraa korotetaan tai alennetaan samassa suhteessa kuin vertausluku on perusindeksiä suurempi tai pienempi. Vuokra on maksettava etukäteen ao. vuoden helmikuun loppuun mennessä. Vuoden 2015 vuokra maksetaan välittömästi tämän vuokrasopimuksen tultua allekirjoitetuksi. Mikäli maksun suorittaminen viivästyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain (633/82) 4 :n mukainen viivästyskorko eräpäivästä lukien. 3. Kaupungilla on oikeus rakentaa/kunnossapitää uimaranta, laituri, pukukopit, WC ja muut uimarannalla tarvittavat laitteet. 4. Vuokra-alueella oleva puusto kuuluu vuokranantajalle. 5. Kaupunki huolehtii kustannuksellaan vuokra-alueen kunnossa ja puhtaana pidosta. 6. Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki on velvollinen viemään vuokra-alueelta kaikki sinne sijoittamansa rakennukset, rakennelmat ja laitteet sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Vuokrasopimuksen päättyessä vuokra-alue on luovutettava tyhjänä ja siistinä vuokranantajan hallintaan 7. Kaupunki ei saa siirtää tätä vuokrasopimusta vuokranantajaa kuulematta toiselle. 8. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeudessa. 9. Muutoin noudatetaan maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisia säännöksiä

2 Tätä vuokrasopimusta on tehty kaksi samansanaista kappaletta, toinen vuokranantajalle ja toinen kaupungille.

3

4

5 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Eino Marttinen (hetu) ja Sirpa Marttinen (hetu), jäljempänä vuokranantaja, teknisen lautakunnan päätökseen 2015 perustuen maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisena vuokrana Mikkelin kaupungille ( ), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, Mikkelin kaupungissa sijaitsevasta tilasta Rinteelä oheiselle liitekartalle merkityt noin 300 m2:n suuruinen alue uimarantakäyttöön sekä noin 200 m2:n suuruinen alue paikoitusalueeksi seuraavilla ehdoilla. 1. Vuokra-aika on alkaen toistaiseksi voimassa siten, että vuokrasopimus on irtisanottavissa vuosittain molemmin puolin päättymään ao. vuoden viimeisenä päivänä. Irtisanomisesta on ilmoitettava toiselle osapuolelle viimeistään ao. vuoden syyskuun loppuun mennessä. 2. Nykyinen vuosivuokra eli jäljempänä ns. perusvuokra on kolmesataa (300) euroa. Perusvuokra sidotaan tilastokeskuksen laskemaan viralliseen elinkustannusindeksiin (lokakuu 1951 = 100) siten, että perusindeksi on Vuokra tarkistetaan vuosittain edellisen vuoden keskimääräisen elinkustannusindeksin (vertausluku) mukaisesti siten, että perusvuokraa korotetaan tai alennetaan samassa suhteessa kuin vertausluku on perusindeksiä suurempi tai pienempi. Vuokra on maksettava etukäteen ao. vuoden helmikuun loppuun mennessä. Vuoden 2015 vuokra maksetaan välittömästi tämän vuokrasopimuksen tultua allekirjoitetuksi. Mikäli maksun suorittaminen viivästyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain (633/82) 4 :n mukainen viivästyskorko eräpäivästä lukien. Vuokrasopimuksen perusvuokra tarkistetaan kymmenen (10) vuoden kuluttua sopimuksen allekirjoitushetkestä. 3. Kaupungilla on oikeus rakentaa/kunnossapitää uimaranta, laituri, pukukopit, WC ja muut uimarannalla tarvittavat laitteet sekä rakentaa/kunnossapitää autojen paikoitusalue. 4. Vuokra-alueella oleva puusto kuuluu vuokranantajalle. 5. Kaupunki huolehtii kustannuksellaan vuokra-alueen kunnossa ja puhtaana pidosta. 6. Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki on velvollinen viemään vuokra-alueelta kaikki sinne sijoittamansa rakennukset, rakennelmat ja laitteet sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Vuokrasopimuksen päättyessä vuokra-alue on luovutettava tyhjänä ja siistinä vuokranantajan hallintaan 7. Kaupunki ei saa siirtää tätä vuokrasopimusta vuokranantajaa kuulematta toiselle. 8. Vuokranantajalla on kulkuoikeus metsätiloille.

6 9. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeudessa. 10. Muutoin noudatetaan maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisia säännöksiä Tätä vuokrasopimusta on tehty kaksi samansanaista kappaletta, toinen vuokranantajalle ja toinen kaupungille.

7

8

9

10 Mikkelin kaupunki Päätöspöytäkirja Sivu 1 Tekninen toimi Kaupungingeodeetti / 640 / 2014 Omakotitontin (Riihimäenkatu 2b) uudelleenvuokraus Pauli Blomerukselle ja Liisa Laukkaselle Asia Kaupunki on vuokrannut allekirjoitetulla vuokrasopimuksella Emolassa osoitteessa Riihimäenkatu 2b sijaitsevan omakotitontin ajaksi nykyisen vuokralaisen ollessa Pauli Blomerus ja Liisa Laukkanen. Tontilla sijaitsee vuokralaisen omistama asuinrakennus. Vuokra-alue on sama kuin vahvistetun asemakaavan muutoksen mukainen AO-tontti rakennusoikeudeltaan 180 k-m² sekä kiinteistörekisteripinta-alaltaan 810 m² ja mikä tulee olemaan uusitun vuokrasopimuksen kiinteistötunnus. Vuokra-ajan päättymisen lähestyessä vuokralaisen kanssa on keskusteltu vuokrasopimuksen uusimisesta. Mittaus ja kiinteistöt -yksiköllä ei ole tiedossa estettä tontin uudelleenvuokraukselle. Tontti sijaitsee kaupunginvaltuuston päätöksen 132/ mukaisella I-hintavyöhykkeellä, jolla omakotitontin perusyksikköhinta on hintatasossa e-ind = ,77 e/m² ao. lautakunnan ja edelleen kaupungingeodeetin päätettävissä olevalla harkinnanvaraisella vaihteluvälillä -20 %/+200 %. Ottaen huomioon tontin sijainti sekä maaperä- ja korkeussuhteet mittaus ja kiinteistöt esittää tontin hinnaksi hintatasossa e-ind = 1888: 810 m² á 35,31 e (+70 %) e. Vuosivuokra on 1.144,04 e/4 %/e-ind = Päätöksen peruste Päätös Allekirjoitus Tiedoksi Uuteen vuokrasopimukseen perusvuokra lasketaan elinkustannusindeksin (lokakuu 1951 = 100) viimeisen tiedossa olevan pisteluvun mukaiseksi. Teknisen toimialan toimintasääntö ) -kohta. Tontin lopulliseksi hinnaksi vahvistetaan e/e-ind = Tontti vuokrataan Pauli Blomerukselle ja Liisa Laukkaselle alkaen. Vuokra-aika on 50 vuotta ja vuokra lasketaan 4 %:n mukaan tontin hinnasta. Muut vuokrausehdot ovat soveltuvin osin vahvistetun maanvuokrasopimusmallin mukaiset ottaen huomioon, että kysymyksessä on tontin uudelleenvuokraus. Tämä päätös oikeuttaa ao. tontin uudelleenvuokraamisen vuokralaiselle. Hannu Peltomaa kaupungingeodeetti

11 Mikkelin kaupunki Päätöspöytäkirja Sivu 2 Tekninen toimi OIKAISUVAATIMUSOHJEET Kunnallisasiat Oikaisu- Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. vaatimus- oikeus velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, Sikäli kuin päätöksessä on kysymys KVTES:n tulkinnasta, ei siihen saa hakea muutosta valittamalla taikka saattaa sitä oikaisuvaatimuksien tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi. Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Tiedoksianto asianosaiselle 1) Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta PL Mikkeli Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Pvm Hallintopäällikkö Juha Ruuth Lähetetty tiedoksi kirjeellä (kuntalaki 95 ) Annettu postin kuljetettavaksi, pvm/tiedoksiantaja Asianosainen Pauli Blomerus ja Liisa Laukkanen Merja Lemettinen Luovutettu asianosaiselle Paikka, pvm ja tiedoksiantajan allekirjoitus Asianosainen Vastaanottajan allekirjoitus Muulla tavoin, miten Oikaisuvaatimuksen sisältö ja sen toimittaminen Lisätietoja Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 1) Täytetään otteeseen, jos päätös annetaan erityistiedoksiantona kuntalain 92 :n 1 momentissa tarkoitetulle asianosaiselle. Liitetään päätökseen/otteeseen

12 Mikkelin kaupunki Päätöspöytäkirja Sivu 3 Tekninen toimi Todistan oikeaksi otteen yleisesti nähtäväksi asetetusta päätöspöytäkirjasta sekä ettei päätöksestä ole tehty oikaisuvaatimusta säädetyn määräajan kuluessa. Mikkelissä Kaupungingeodeetti Hannu Peltomaa

13

14

15

16 Mikkelin kaupunki Päätöspöytäkirja Sivu 1 Tekninen toimi Kaupungingeodeetti / 640 / 2015 Kerrostalotonttien ja 400 (Nuijamiestenkatu 25-27) uudelleenvuokraus Asunto-osakeyhtiö Kivinuijalle Asia Kaupunki on vuokrannut allekirjoitetulla vuokrasopimuksella Nuijamiehessä osoitteessa Nuijamiestenkatu sijaitsevat kerrostalotontit ja 400 ajaksi vuokralaisen ollessa Asunto-osakeyhtiö Kivinuija. Tonteilla sijaitsevat vuokralaisen omistamat kerrostalot. Tontin 399 kiinteistörekisteripinta-ala on m² ja tontin m². Tontit ovat vahvistetun asemakaavan muutoksen mukaan AK-tontteja. Vuokra-ajan päättymisen lähestyessä vuokralaisen kanssa on keskusteltu vuokrasopimuksen uusimisesta. Mittaus ja kiinteistöt -yksiköllä ei ole tiedossa estettä tontin uudelleenvuokraukselle. Tontti sijaitsee kaupunginvaltuuston päätöksen 132/ mukaisella I-hintavyöhykkeellä, jolla kerrostalotontin perusyksikköhinta on hintatasossa e-ind = ,63 e/k-m² ao. lautakunnan ja edelleen kaupungingeodeetin päätettävissä olevalla harkinnanvaraisella vaihteluvälillä -20 %/+200 %. Ottaen huomioon tontin sijainti sekä maaperä- ja korkeussuhteet mittaus ja kiinteistöt esittää tontin hinnaksi hintatasossa e-ind = 1888: k-m²/tontti á e (+110 %) e. Vuosivuokra on ,55 e/5 %/e-ind = Uuteen vuokrasopimukseen perusvuokra lasketaan elinkustannusindeksin (lokakuu 1951 = 100) viimeisen tiedossa olevan pisteluvun mukaiseksi. Päätöksen peruste Teknisen toimialan toimintasääntö ) kohta. Päätös Tonttien ja 400 lopulliseksi hinnaksi vahvistetaan /e-ind = 1888/tontti. Tontit vuokrataan Asunto-osakeyhtiö Kivinuijalle alkaen. Vuokra-aika on 50 vuotta ja vuokra lasketaan 5 %:n mukaan tontin hinnasta. Muut vuokrausehdot ovat soveltuvin osin vahvistetun maanvuokrasopimusmallin mukaiset ottaen huomioon, että kysymyksessä on tontin uudelleenvuokraus. Allekirjoitus Tiedoksi Tämä päätös oikeuttaa ao. tontin uudelleenvuokraamisen vuokralaiselle. Hannu Peltomaa kaupungingeodeetti Asunto-osakeyhtiö Kivinuija

17 Mikkelin kaupunki Päätöspöytäkirja Sivu 2 Tekninen toimi OIKAISUVAATIMUSOHJEET Kunnallisasiat Oikaisu- Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. vaatimus- oikeus velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, Sikäli kuin päätöksessä on kysymys KVTES:n tulkinnasta, ei siihen saa hakea muutosta valittamalla taikka saattaa sitä oikaisuvaatimuksien tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi. Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Tiedoksianto asianosaiselle 1) Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta PL Mikkeli Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Pvm Hallintokoordinaattori Sari Helanen Lähetetty tiedoksi kirjeellä (kuntalaki 95 ) Annettu postin kuljetettavaksi, pvm/tiedoksiantaja Asianosainen Asunto-osakeyhtiö Kivinuija Merja Lemettinen Luovutettu asianosaiselle Paikka, pvm ja tiedoksiantajan allekirjoitus Asianosainen Vastaanottajan allekirjoitus Muulla tavoin, miten Oikaisuvaatimuksen sisältö ja sen toimittaminen Lisätietoja Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 1) Täytetään otteeseen, jos päätös annetaan erityistiedoksiantona kuntalain 92 :n 1 momentissa tarkoitetulle asianosaiselle. Liitetään päätökseen/otteeseen

18 Mikkelin kaupunki Päätöspöytäkirja Sivu 3 Tekninen toimi Todistan oikeaksi otteen yleisesti nähtäväksi asetetusta päätöspöytäkirjasta sekä ettei päätöksestä ole tehty oikaisuvaatimusta säädetyn määräajan kuluessa. Mikkelissä Kaupungingeodeetti Hannu Peltomaa

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28 Mikkeli JHL ry 525 Porrassalmenkatu MIKKELI OTE PÖYTÄKIRJASTA Yhdistyksen syyskokous Aika: ma Paikka: Naisvuoritalo Mikonkatu 23 Mikkeli Läsnä: osallistujalista liitteenä 1 KOKOUKSEN AVAUS Varapuheenjohtaja Outi Hokkanen avasi kokouksen klo KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Outi Hokkanen. Sihteeriksi valittiin Sari Eronen. 4 KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Sinikka Närvänen ja Riitta Torniainen. Ääntenlaskijoiksi valittiin Sirkka Härkönen ja Maija Hasanen. 5 KOKOUKSEN ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN Kokouksen esityslistan asioiden käsittelyjärjestyksessä tehtiin muutos äänestyksen jälkeen. (Alkuperäinen esityslista 25 ääntä ja uusi esityslista 27 ääntä.) 14 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT KOTVELON MÖKKI Hallitukselle annettiin lupa allekirjoittaa Kotvelon mökin vuokrasopimus Mikkelin kaupungin kanssa. Vuokrana n. 600 /vuosi, viidelle (5) vuodelle.

29 15 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja Outi Hokkanen päätti kokouksen klo Outi Hokkanen puheenjohtaja Sari Eronen sihteeri PÖYTÄKIRJAN TARKISTIVAT Sinikka Närvänen Riitta Torniainen

30

31

32

33

34

35

36

37

38

39

40 Jouni Riihelä Tekninen johtaja Timo Rissanen Projektijohtaja

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

51

52

53

54

55 28 (68) Mikkelin seudullinen joukkoliikennesuunnitelma 3 Joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Mikkelin seudulla Palvelutasotavoitteen määrittelyperiaatteet Palvelutasotavoitteen määrittelyn lähtökohtana on nykyisen palvelutason säilyttäminen siellä, missä kysyntä sitä selkeästi edellyttää. Jos nykyinen käyttäjämäärä ja - potentiaali eivät perustele palvelutasoa, tavoitetta voidaan myös laskea nykyisestä. Lakisääteistä tasoa ei voida pitää millään alueella tavoitteellisena, vaan nämä alueet nostetaan vähintään minimitasolle, jolla on mahdollista saada päivittäinen työssäkäynti- tai asiointiyhteys. Joukkoliikenteen potentiaalia tarkasteltiin asiantuntija-arvioiden lisäksi paikkatietoanalyysin avulla. Kaupunginosia tarkasteltiin alueiden asukastiheyden ja työpaikkamäärien näkökulmista. Mikkelin paikallisliikennealueella tiheimmin asutut alueet ovat nykyisin keskitasolla tai houkuttelevalla tasolla. Näillä alueilla lähtökohtaisesti palvelutaso pidetään nykyisellä tasolla. Houkutteleva taso on käytännössä korkein palvelutaso, mitä Mikkelissä on tarkoituksenmukaista tarjota. Peruspalvelutason ja keskitason välinen ero palvelutarjonnan määrässä on hyvinkin suuri. Tässä selvityksessä käytännössä kaikki alle keskitason jäävä kokopäiväinen liikenne on laskettu täyttävän peruspalvelutason kriteerit. Toisaalta suuri osa tästä on hyvin vahvalla peruspalvelutasolla, melko lähellä keskitasoa. Palvelutasotavoite on nimensä mukaisesti tavoite, jota kohti toimivaltaisen viranomaisen tulee pyrkiä. Tavoitetason kriteerejä ei kuitenkaan tarvitse täyttää välittömästi ja täydellisesti, mutta ne ovat ohjaavia liikenteen kehittämisen kannalta. 3.2 Palvelutasotavoite Mikkelissä Paikallisliikennealue Palvelutasotavoitteet pidetään Mikkelissä pääosin nykyisellä tasolla. Palvelutason muutoksia esitetään seuraaville alueille perusteluineen: Lehmuskylä: Houkuttelevalta tasolta keskitasolle, alueen matkustajakysyntä ei perustele houkuttelevaa tasoa. Etäisyys houkuttelevan tason palvelua tarjoaville reiteille on myös kohtuullinen. Marssitien seutu: Peruspalvelutasolta minimitasolle, alueen matkustajakysyntä ei perustele peruspalvelutasoa. Moisio: Houkuttelevalta tasolta keskitasolle, alueen matkustajakysyntä ei perustele houkuttelevaa tasoa, joka on perustunut Silvastin linjan kiertolenkkiin. Työmatkayhteydet Moision sairaalalle on varmistettava ja tulevan asuntomessualueen rakentumiseen varauduttava. Oravinmäki: Keskitasolta peruspalvelutasolle, alueen matkustajakysyntä ei perustele keskitasoa, joka on perustunut linjan 2 kiertolenkkiin. Pursiala: Peruspalvelutasolta minimitasolle, alueen matkustajakysyntä ei perustele peruspalvelutasoa. Tupala: Keskitasolta houkuttelevalle tasolle, alueen kysyntäpotentiaali on kasvava ja alue laajenee. Nostamalla palvelutasoa voidaan vaikuttaa kulkumuotojakaumaan.

56 Mikkelin seudullinen joukkoliikennesuunnitelma (68) Vuolinko: Lakisääteiseltä tasolta peruspalvelutasolle, vähimmäisyhteystarpeet on täytettävä ja Vuolingonhovin työmatkayhteydet huomioitava. Visulahden osalta pohdittiin palvelutason laskemista keskitasolta peruspalvelutasolle kysynnän perusteella. Kaupungin näkemyksen mukaan alueelle tulisi kuitenkin tarjota paikallisliikennettä sekä arkisin että viikonloppuisin, joten tavoite on syytä pitää keskitasolla. Tarjontaa voidaan soveltaa joka tapauksessa kysynnän mukaan. Määrälliset minimikriteerit käytetyissä palvelutasoluokissa on esitetty alla olevassa taulukossa. Taulukon määritelmissä on sovellettu Liikenneviraston ohjeistusta (liite 1) Mikkeliin sopivaksi, nykyisen liikennöintikäytännön mukaisesti. Ruuhka-aikaa ei ole eksaktisti määritelty, vaan se pitää määritellä aluekohtaisesti. Yleensä ruuhka-aika on aamulla kello ja iltapäivisin kello Koulumatkaliikenteessä iltapäiväruuhka voi olla jo kello Liikennöintiaika on palvelutasomäärittelyssä määritelty siten, että alkuaika kuvaa ensimmäisen vuoron saapumisaikaa kohteeseen ja päättymisaika viimeisen vuoron lähtöä kohteesta. Mikkelin paikallisliikennealueella pääkohteena on Mikkelin keskusta / Hallitustori. Taulukko 5. Mikkelin paikallisliikenteen määrälliset minimikriteerit. Taulukossa on esitetty palvelutasotavoitteet kaupunginosittain. Palvelutasotavoitteet on esitetty kartalla kuvassa 11, taulukkoa vastaavin värikoodein. Karttakuvauksessa värikoodiympyrän sisällä oleva pienempi väriympyrä kertoo nykyisen palvelutason alueilla, joissa taso nousee. Taulukko 6. Palvelutasotavoitteet Mikkelin paikallisliikennealueella.

57 30 (68) Mikkelin seudullinen joukkoliikennesuunnitelma Kuva 11. Mikkelin paikallisliikennealueen palvelutasotavoitteet kartalla Palvelutasotavoitteet muualla Mikkelin viranomaisalueelle Palvelutasotavoitteet määriteltiin keskustan kaupunginosion lisäksi Haukivuorelle, Otavaan, Anttolaan; Ristiinaan, Suomenniemelle (vt13) ja Suomenniemen taajamaan. Paikallisliikennealueen ulkopuolella joukkoliikenteen palvelutaso vastaa pitkälti tavoitteellista. Ohjausryhmätyön aikana ei noussut esille palvelutason nostotarpeita, jotka viittaisivat selkeään kysynnän lisääntymiseen. Ainoana tarkastelualueena Suomenniemen taajaman palvelutasotavoitetta ehdotetaan nostettavaksi lakisääteiseltä tasolta minimitasolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suunnitelman voimassaoloaikana Mikkelin kaupunki sitoutuu käytettävissä olevien resurssien puitteissa hankkimaan Suomenniemen ja Mikkelin keskustan väliselle yhteysvälille päivittäisen työssäkäynnin ja perusasioinnin mahdollistavaa liikennetarjontaa.

58 Mikkelin seudullinen joukkoliikennesuunnitelma (68) Taulukko 7. Palvelutasotavoitteet Mikkelin taajamakeskuksissa. Taajama Mikkeli Tavoite2018 Anttola Haukivuori Otava Ristiina Suomenniemi Palvelutaso perus perus keskitaso keskitaso minimi Palvelutason nostovaatimus koskee Suomenniemellä talvi- ja kesäkauden arki- ja viikonloppuliikennettä. Minimitasoinen yhteys on kustannustehokkaasti toteutettavissa kahdella eri tavalla, joko ostamalla syöttöyhteys valtatien 13 suuntaiseen liikenteeseen tai jatkamalla Ristiinan ja Pelloksen vuoroja Suomenniemelle. Vuorotarjonta tärkeinä liikennöintiaikoina 22 seudulla on Suomenniemen kokonaan puuttuvaa ja Haukivuoren osin puutteellista tarjontaa lukuun ottamatta hyvällä tasolla. Työssäkäyntivuorona Haukivuorelta Mikkeliin lähtee talviarkena vain yksi sopiva vuoro. 23 Tämän vuoron ajoaika on noin tunti, kun sama matka henkilöautolla kestää vain puolet tästä. Palvelutasotavoitteiden ohella vuorojen ajonopeuteen tulisi kiinnittää huomiota :00-09:00 ja 15:0018:00 23 Vakio Pieksämäki-Mikkeli. Lähtö Haukivuorelta 06:45

59 32 (68) Mikkelin seudullinen joukkoliikennesuunnitelma Kuva 12. Mikkelin taajamakeskusten palvelutasotavoitteet kartalla. Haja-asutusalueiden palvelutarjonta on kutsujoukkoliikenteen varassa. Palvelutaso on lakisääteisellä tasolla. Haja-asutusalueiden palvelutaso on paikoin merkittävästi parempi pääteiden varsilla. Haja-asutusalueiden palvelutasoa ei esitetä tässä selvityksessä korotettavaksi kokonaisuudessaan. Sen sijaan kaupungin asiointiliikennejärjestelmän kehittämisessä on jatkossa huomioitava korkea yhteensopivuus matkojen yhdistelytoimintojen ja sosiaalitoimen palveluprosessien kanssa. Kantateiden 72 ja 62 varsilla palvelutasotavoitteena säilyy nykyinen peruspalvelutaso. Valtatien 13 (Jyväskylä) peruspalvelutaso ja 13/15 (Kouvola, Lappeenranta) palvelutasotavoitteena on Ristiinaan saakka keskitaso, jonka jälkeen Puolmatkan pikavuoropysäkille saakka peruspalvelutaso. Vanhaa Otavantietä mukailleen palvelutasotavoitteena on keskitaso Hallitustorilta Otavan kylälle asti. 3.3 Palvelutasotavoite ELY-liikenteessä Pohjois-Savon ELY-keskus on tehnyt oman toimivalta-alueensa palvelutasopäätökset vuosille syksyllä Mikkelin seudulle osuvat palvelutasotavoitteet on esitetty kuvan 13 kartassa. Kuva 13. Pohjois-Savon ELY-keskuksen palvelutasotavoite. Juvan yhteystarjonta on nykyisin hyvin lähellä houkuttelevaa tasoa. Talviarkisin vuoromäärä ylittää kahdella päivittäisellä vuorolla houkuttelevan tason rajan. Nykyisen tarjonnan vuorovälien epäsäännöllisyyden vuoksi palvelutasotavoitteena pidetään keskitasoa. Palvelutasotavoitteiseen täydentävänä tietona Mäntyharjun, Pertunmaan ja Hirvensalmen välisten yhteyksien parantaminen otettiin esille kaikissa kolmessa alueen kuntatilaisuudessa. Yhdeksi keskeisimmistä kohteiksi määriteltiin Mäntyharjun lukio. Lisäksi mainittujen kuntien ja Mäntyharjun välinen työssäkäynti lisää minimi- tai korkeintaan peruspalvelutasoisen joukkoliikenteen potentiaalia.

60 Mikkelin seudullinen joukkoliikennesuunnitelma (68) Taulukko 8. Palvelutasotavoitteet Mikkelin taajamakeskuksissa. Kunta Mikkeli Tavoite2018 Talviarki Kesäarki Talvilauantai Talvisunnuntai YleinenPT Hirvensalmi perus perus perus perus perus Juva keskitaso keskitaso keskitaso keskitaso keskitaso Kangasniemi perus perus perus keskitaso perus Mäntyharju perus perus keskitaso keskitaso perus Pertunmaa minimi minimi minimi minimi minimi Puumala perus perus perus minimi perus 4 Mikkelin seudun joukkoliikenteen kehittämisehdotus 4.1 Yleiset toimenpiteet Informaation kehittäminen ja selkeyttäminen Työn aikana nostettiin esiin erilaisia joukkoliikenteen informaation kehittämistapoja. Osa näistä voidaan määritellä yksiselitteisesti liikenteen hankintasopimuksissa ja osassa vastuu on viranomaisella, mutta myös liikenteenharjoittajien kesken tulee sopia toimintamallit. Liikenteenharjoittajilla on myös mahdollisuus ottaa kehitysideoita oma-aloitteisesti käyttöön nykyisten sopimusten aikana viranomaisen suostumuksella Hankintasopimuksessa määriteltävät asiat Yksinkertainen tapa kehittää paikallisliikenteen selkeyttä, on käyttää linja-autoissa sähköisiä linjakilpiä mahdollisimman informatiivisesti. Näytöt ovat koko bussin levyisiä LED- tai pistematriisinäyttöjä, joilla voi esittää vapaasti teksti- ja kuvainformaatiota näytön koon ja resoluution sallimissa rajoissa. Nykyinen käytäntö Mikkelissä on esittää linjakilvessä vain yhtä tilaa jatkuvasti, riippumatta siitä mihin suuntaan bussi on menossa: linjanumero ja molemmat määränpäät (esimerkiksi 1A Rantakylä Tuppurala, kuva 14). Tämä ei kerro matkustajalle, mihin suuntaan bussi on menossa tai onko kyseisessä vuorossa joku poikkeus. Kuva 14. Nykyinen linjakilpi Mikkelissä. Käytännöksi tulevissa liikennehankinnoissa ehdotetaan seuraavaa: linjakilvessä esitetään linjatunnus ja se määränpää, jota kohden ollaan ajamassa. Kun kohteita on vain yksi, tekstin saa myös näkymään isompana. Jos vuoroon sisältyy joku poikkeus suhteessa perusreittiin, ilmaistaan se linjatunnuksessa lisäkirjaimella (esim. 2S jos ajetaan Savisillan kautta) ja mahdollisesti myös tekstiosuudessa. Linjatunnusten lisä-

61 Joukkoliikenteen valtakunnalliset palvelutasotekijät ja kriteerit Palvelutasoluokka Kilpailutaso Houkutteleva taso Keskitaso Peruspalvelutaso Minimitaso Lakisääteinen taso Esimerkkejä käyttöympäristöstä Määritelmä Keskisuuret ja suuret kaupunkiseudut ja yhteydet niiden lähikeskuksiin Todellinen vaihtoehto henkilöauton käytölle Keskisuuret kaupunkiseudut, keskustenvälisetyhteydet Käyttökelpoinen vaihtoehto henkilöauton käytölle Pienet ja keskisuuret kaupunkiseudut, keskusten välisetyhteydet Liikkumisvaihtoehto autottomille päivittäisiin kohteisiin Pienet kaupungit, keskusten välisetyhteydet Kaupunkiseudun pakkokäyttäjän vähimmäismatkustustarpeid en tyydyttäminen Yhteydetkylistä kuntakeskukseen Perusyhteydet: aamulla töihin/kouluun, iltapäivällä takaisin Haja asutusalue Ainoastaan lakisääteiset kuljetukset Tavoite Liikkumisenvapausaste Lisätä merkittävästi joukkoliikenteen kulkutapaosuutta Voi kulkea vapaasti kiinnittämättä erityisesti huomiota aikatauluihin Saada uusia matkustajia joukkoliikenteeseen Voi kulkea melkovapaasti aikataulut tuntien Tarjota jokapäiväisiä säännöllisiä liikkumismahdollisuuksia Voi kulkea aikataulun asettamissa rajoissa Turvata erityisesti arjen liikkumistarpeet ja liikkumisen tasa arvo Voi kulkea, jos aikataulu mahdollistaa Turvata asiointimahdollisuudet Voi kulkearajattuihin kohteisiin, josaikataulu mahdollistaa Määrällisettekijät Liikennöintiaika Aika:arki Aika: lauantai Liityntä kaukoliikenteeseen Aika: sunnuntai Vuoroväli/ määrä Vuorot: ruuhka min min 30 min Vuorot:arkipäivä 30 min 30 60min min 3 5vuoroa/suunta koulu ja asiointitarpeiden mukaisesti 1 2vuoroa/suunta kylienja kuntakeskusten välillä Hoitaa lakisääteiset kuljetukset Ei toimivia avoimia joukkoliikennepalveluita Vuorot: arki ilta(klo 18 ) 30 min min min tarpeen mukaan Vuorot: lauantai 30 min min min tarpeen mukaan Vuorot: sunnuntai 30 min 60 min 120 min tarpeen mukaan Etäisyyspysäkille m m 1000m 1200m 1200m Perusopetuslaki5km Kokonaismatka aika Korkeintaan 1,3 henkilöauton matka aika Vaihtojen määrä <1 <1 Vaihdot sallittu Vaihdot sallittu Laadullisettekijät Täsmällisyys/Luotettavuus Sitovia aikataulupisteitä, häiriötiedotus Sitovia aikataulupisteitä, häiriötiedotus Sitovia aikataulupisteitä Sitovia aikataulupisteitä Sitovia aikataulupisteitä Informaatio Keskitettyaikataulu jareitti info netissä, aikataulumonitorit terminaaleissa ja tärkeimmillä pysäkeillä, jaettavat aikataulut, pysäkkikohtaiset aikataulut Keskitettyaikataulu jareitti info netissä, aikataulumonitorit terminaaleissa ja tärkeimmillä pysäkeillä, jaettavat aikataulut, pysäkkikohtaiset aikataulut tärkeimmillä pysäkeillä Keskitettyaikataulu jareitti info netissä, jaettavat aikataulut, pysäkkikohtaiset aikataulut tärkeimmillä pysäkeillä Keskitettyaikataulu jareitti info netissä, jaettavat aikataulut Keskitettyaikataulu jareitti info netissä, jaettavat aikataulut Lippujärjestelmä Kalusto Monipuolinen yhteiskäyttöinen lippujärjestelmä koko matkaketjulla Kaupunkimainen esteetön paikallisliikenne, valaistu linjakilpi Monipuolinen yhteiskäyttöinen lippujärjestelmä koko matkaketjulla Kaupunkimainen esteetön paikallisliikenne, valaistu linjakilpi Monipuolinen yhteiskäyttöinen lippujärjestelmä koko matkaketjulla Kaupunkimainen esteetön paikallisliikenne, valaistu linjakilpi Monipuolinen yhteiskäyttöinen lippujärjestelmä koko matkaketjulla Valaistu linjakilpi Monipuolinen yhteiskäyttöinen lippujärjestelmä koko matkaketjulla Linjastonselkeys Helposti hahmotettavat reitit, yksilöivät linjatunnukset, runkolinjasto, vakiominuuttiaikataulut Helposti hahmotettavat reitit, yksilöivät linjatunnukset, vakiominuuttiaikataulut Helposti hahmotettavat reitit, yksilöivät linjatunnukset, vakiominuuttiaikataulut Helposti hahmotettavat reitit, yksilöivä linjatunnus tekstinä Infrastruktuuri Ruuhkautumisen mukaan kaista ja valoetuuksia, korkeatasoiset ja esteettömät terminaalit ja pysäkit, keskeisillä pysäkeillä katos ja tarvittaessa pyöräpaikoitus, opastettu liityntäpysäköinti tarpeen mukaan Ruuhkautumisen mukaan kaista ja valoetuuksia, korkeatasoiset ja esteettömät terminaalit ja pysäkit, keskeisillä pysäkeillä katos ja tarvittaessa pyöräpaikoitus, opastettu liityntäpysäköinti tarpeen mukaan Keskeisillä pysäkeillä katos ja tarvittaessa pyöräpaikoitus, opastettuliityntäpysäköinti tarpeen mukaan Keskeisillä pysäkeillä katos ja tarvittaessa pyöräpaikoitus, opastettuliityntäpysäköinti tarpeen mukaan Pysäkkivarustus ja liityntäpysäköinti tarpeen mukaan

62 Vuoromäärä talviarkipäivänä Kilpailutaso Houkutteleva taso Keskitaso Peruspalvelutaso Minimitaso Lakisääteinen taso tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi > Yhteensä/suunta Vuoromäärä kesäarkipäivänä Kilpailutaso Houkutteleva taso Keskitaso Peruspalvelutaso Minimitaso tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi > Yhteensä/suunta Vuoromäärä lauantaisin Kilpailutaso Houkutteleva taso Autottomien arkitaso Peruspalvelutaso Minimitaso tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi > Yhteensä/suunta Vuoromäärä sunnuntaisin Kilpailutaso Houkutteleva taso Autottomien arkitaso Peruspalvelutaso Minimitaso tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi tavoite minimi > Yhteensä/suunta

63 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Nykäsen Kone ja Urheilu Ky ( ), jäljempänä vuokranantaja, teknisen lautakunnan päätökseen 2015 perustuen maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisena vuokrana Mikkelin kaupungille ( ), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, Mikkelin kaupungissa sijaitsevasta tilasta Kulmala oheiselle liitekartalle merkityn noin 50 m2:n suuruisen alueen tori käyttöön seuraavilla ehdoilla: 1. Vuokra-aika on alkaen toistaiseksi voimassa siten, että vuokrasopimus on irtisanottavissa vuosittain molemmin puolin päättymään ao. vuoden viimeisenä päivänä. Irtisanomisesta on ilmoitettava toiselle osapuolelle viimeistään ao. vuoden syyskuun loppuun mennessä. 2. Vuokraa ei peritä. 3. Vuokranantajalla on oikeus käyttää vuokra-alueella korvauksetta torisuunnitelmassa esitettyä kahvila-aluetta. 4. Kaupungilla on oikeus rakentaa vuokra-alueelle torin tarvitsemat rakenteet ja laitteet. 5. Kaupunki huolehtii kustannuksellaan vuokra-alueen kunnossa ja puhtaana pidosta. 6. Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki on velvollinen viemään vuokra-alueelta kaikki sinne sijoittamansa rakennukset, rakennelmat ja laitteet sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Vuokrasopimuksen päättyessä vuokra-alue on luovutettava tyhjänä ja siistinä vuokranantajan hallintaan 7. Kaupunki ei saa siirtää tätä vuokrasopimusta vuokranantajaa kuulematta toiselle. 8. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeudessa. 9. Muutoin noudatetaan maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisia säännöksiä Tätä vuokrasopimusta on tehty kaksi samansanaista kappaletta, toinen vuokranantajalle ja toinen kaupungille.

64

65 ...\Pääpiirros dgn :57:00

66 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Osuuskauppa Suur-Savo ( ), jäljempänä vuokranantaja, teknisen lautakunnan päätökseen 2015 perustuen maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisena vuokrana Mikkelin kaupungille ( ), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, Mikkelin kaupungissa sijaitsevasta tilasta Päivärinta oheiselle liitekartalle merkityn noin 190 m2:n suuruisen alueen tori käyttöön seuraavilla ehdoilla: 1. Vuokra-aika on alkaen toistaiseksi voimassa siten, että vuokrasopimus on irtisanottavissa vuosittain molemmin puolin päättymään ao. vuoden viimeisenä päivänä. Irtisanomisesta on ilmoitettava toiselle osapuolelle viimeistään ao. vuoden syyskuun loppuun mennessä. 2. Vuokraa ei peritä. 3. Kaupungilla on oikeus rakentaa vuokra-alueelle torin tarvitsemat rakenteet ja laitteet. 4. Kaupunki huolehtii kustannuksellaan vuokra-alueen kunnossa ja puhtaana pidosta. 5. Vuokra-alue on toiminut osin kiinteistön lumitilana, toiminnan estyessä vuokranantajalla on oikeus käyttää veloituksetta Paloasemantiellä sijaitsevaa kaupungin lumenkaatopaikkaa. 6. Vuokrasopimuksen päättyessä kaupunki on velvollinen viemään vuokra-alueelta kaikki sinne sijoittamansa rakennukset, rakennelmat ja laitteet sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Vuokrasopimuksen päättyessä vuokra-alue on luovutettava tyhjänä ja siistinä vuokranantajan hallintaan. 7. Kaupunki ei saa siirtää tätä vuokrasopimusta vuokranantajaa kuulematta toiselle. 8. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeudessa. 9. Muutoin noudatetaan maanvuokralain (258/66) 5. luvun mukaisia säännöksiä. Tätä vuokrasopimusta on tehty kaksi samansanaista kappaletta, toinen vuokranantajalle ja toinen kaupungille.

67

68

69 Kaupunkiympäristö MIKKELIN KAUPUNGIN TEKNISEN TOIMEN YLLÄPITÄMÄT YLEISET UIMARANNAT UIMAKAUDELLA Otavan uimaranta, Otava 2. Orijärven uimaranta, Rantakylä, EU-ranta 3. Taipaleenlahden uimaranta, Anttolan kirkonkylä 4. Haukivuoren sataman uimaranta, Haukivuoren kirkonkylä 5. Pitkähiekan uimaranta, Haukivuori 6. Ristiina uimala, Ristiinan kirkonkylä 7. Löydön uimaranta, Vitsiälä 8. Alamaan uimaranta, Hiirolan Laajalampi 9. Avojärven uimaranta, Vehmaskylä 10. Hirvijärven uimaranta, Korpijärvi 11. Honkalahden uimaranta, Heinälahti 12. Iso majaveden uimaranta, Parkkila 13. Kihlin uimaranta, Orijärvi,Rantakylä 14. Korpijärven uimaranta, Vuolinko 15. Kyyhkylän uimaranta, Porrassalmi 16. Loukeen uimaranta, Loukee 17. Pesäjärven uimaranta, Harjumaa 18. Saarijärven uimaranta, Rämälä 19. Sairilan uimaranta, Sairila 20. Valkamalahden uimaranta, Suomenniemi 21. Koulunrannan uimaranta, Suomenniemi Kaupunkiympäristö Kunnanmäki 7 FIN Mikkeli PL 278, FIN Mikkeli Puhelin (015) 1941 Fax (015)

70

71 MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ Hyväksytty: Tekninen lautakunta Voimassa : alkaen, torikartta alkaen Tämä torisääntö koskee Mikkelin Hallitustoria sekä Anttolan, Haukivuoren ja Ristiinan toreja sekä soveltuvin osin myös sellaisia alueita, joita tilapäisesti käytetään torikauppaan tai osana toritapahtumia. Sääntö koskee torikaupan lisäksi kaikkea siihen verrattavaa myynti-, esittely-, ym toimintaa sekä torialueilla ja kävelykadulla järjestettäviä tapahtumia. Mitä jäljempänä sanotaan toripaikasta, koskee soveltuvin osin myös kaikkia tilanteita, joissa on annettu lupa toripaikan tai toriin kuuluvan alueen käyttöön tai muuten torilla tapahtuvaan toimintaan. Torin ylläpitäjällä tarkoitetaan torista vastaavaa Mikkelin kaupungin viranomaista tai muuta tahoa, jolle kaupunki on luovuttanut torin hallinnointiin kuuluvia tehtäviä. I YLEISET SÄÄNNÖT 1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET Tämä sääntökohta koskee kaikkea Mikkelin kaupungin hallinnassa olevilla toreilla tai torikauppaan käytettävillä alueilla harjoitettavaa toimintaa YLEINEN JÄRJESTYS Toiminta torilla on järjestettävä siten, ettei siitä ole häiriötä liikenteelle eikä torimyyjille tai muille torilla toimiville tai asioiville. Viranomaisten tässä suhteessa antamia ohjeita on noudatettava. Toripaikan saanut tai hänen henkilökuntansa ei saa esiintyä torialueella päihtyneenä eikä muutenkaan niin, että siitä aiheutuu häiriötä. Toripaikan saanut on velvollinen pitämään vuokraamansa paikat ja niiden lähiympäristön puhtaina roskista ja muusta liasta. Torin roskaaminen ja likavesien kaataminen torille tai sadevesiviemäreihin on ehdottomasti kielletty. Toiminnasta syntyneet jätteet on lajiteltava torilla oleviin jäteastioihin lajitteluohjeiden mukaisesti. Jätesäiliöiden puristin on käynnistettävä ja säiliöiden kannet suljettava aina käytön jälkeen. Sähkölukkojen koodeja ei saa luovuttaa ulkopuolisille. Jätevedet tulee kaataa jätevesiviemäreihin. Kahviloilla ja muilla vastaavia palveluja tarjoavilla tulee olla sellaiset roska-astiat, joista linnut ja muut eläimet eivät pysty ottamaan tähteitä tai muita roskia. Puhtaudesta ja siisteydestä annettujen määräysten rikkomisesta, järjestyksen tai turvallisuuden vaarantamisesta tai häiriön aiheuttamisesta voi kaupungin taholta seurata asianomaisen toripaikan vuokrasuhteen tai käyttöoikeuden irtisanominen ja järjestyslain mukainen rangaistus. Rikkojalta peritään tarvittaessa ylimääräisen siivous- tai korjaustyön kustannukset. Myyntivaunut, myyntipöydät ja muut rakennelmat ja välineet sekä tavarat on vietävä pois torilta välittömästi, kuitenkin viimeistään tunnin sisällä myynnin, myyntiajan tai muun

72 luvan voimassaoloajan päättymisestä ellei torikauppiaalle ole myönnetty yömyyntilupaa tai muun toiminnan harjoittajalle lupaa pitää laitteita torilla pidempään. Kaupunki voi kuljettaa ilman lupaa torille tai muulle myyntialueelle jätetyn myyntivaunun, ajoneuvon, rakennelman tai tavarat pois omistajan, haltijan tai toripaikan haltijan kustannuksella. Torilla ei saa säilyttää ajoneuvoja muualla kuin niille osoitetuilla paikoilla. Kävelykadulla moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajaminen tai moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäköinti on kielletty lukuun ottamatta liikennemerkeistä ilmenevänä aikana tapahtuvaa huoltoajoa, johon on annettu torin ylläpitäjän lupa. Myyntipaikalla ajoneuvo saa olla vain silloin, kun paikalla harjoitetaan myyntiä. Lyhytaikainen torikauppiaan, tavarantoimittajan tai tapahtumajärjestäjän ajoneuvon pysäyttäminen kuorman purkua tai lastausta varten on sallittu, mutta ajoneuvo ei saa haitata liikkumista tai muiden myyjien toimintaa eikä tukkia pelastusteitä. Kuorman purun tai lastauksen jälkeen ajoneuvo on siirrettävä välittömästi pois torialueelta. Moottoriajoneuvojen alla on käytettävä suojusta öljy- ja nestevuotojen varalta. Luvattomasta pysäköinnistä määrätään pysäköinninvalvontalain mukainen seuraamus. Öljyvuotojen tai vastaavien vahinkojen siistimisestä aiheutuneet kustannukset voidaan periä vahingon aiheuttajalta. Tarvittaessa kaupungilla on oikeus siirtää luvatta pysäköity ajoneuvo pois sen omistajan tai haltijan kustannuksella. Huoltoajo Hallitustorille tapahtuu Raatihuoneenkadun puoleisesta ajoneuvoliittymästä, ellei muuta ole sovittu. Hallitustorilla käytettävistä kalusteista ja myyntilaitteista on annettu erillinen ohje. Toripaikan saanut on velvollinen tutustumaan ohjeeseen ja noudattamaan sitä. Toripaikan saanut on velvollinen huolehtimaan muista toimintansa mahdollisesti vaatimista viranomaisluvista itse. Tapahtumajärjestäjä on velvollinen huolehtimaan järjestyksenvalvonnasta käyttöön saamallaan torin osalla ja sen välittömässä läheisyydessä. Poliisi tai torin ylläpitäjä voi asettaa lupaan ehtoja järjestyksenvalvojista. Torikaupanvalvojat voivat tarvittaessa avustaa järjestyksenvalvontatehtävissä toritaksassa määrätyllä korvauksella. Majoittuminen ja yöpyminen torialueella on kielletty. Toripaikan saanut sitoutuu hyväksymään ne toimenpiteet, jotka vuokra-aikana mahdollisesti käyvät tarpeellisiksi liikenne-, katu-, johto-, puhtaanapito- tms. töiden tai järjestelyjen takia sekä toria ja torikauppaa koskevien säännösten ja määräysten mahdolliset muutokset. 1.2 TURVALLISUUS Toripaikan saanut on velvollinen varustamaan katoksensa ja rakennelmansa niin, ettei tuuli voi siirtää tai rikkoa niitä ja huolehtimaan käyttämiensä sähkölaitteiden vikavirtasuojauksesta. Mahdolliset painot tai vastaavat osat on sijoitettava toripaikan sisäpuolelle. Hallitustorin pintaan ei saa upottaa mitään kiinnikkeitä tai muita laitteita, jotka voivat vahingoittaa torin alla olevan pysäköintilaitoksen vesieristeitä tai rakenteita.

73 Kahviloilla, lämmintä ruokaa myyvillä, avotulta käyttävillä ja muilla sellaisilla toripaikan käyttäjillä, joiden toiminnassa on palovaara, on oltava saatavilla riittävä sammutusvälineistö ja henkilökunnan on osattava käyttää niitä. Kalanpaistopaikat ja muut paikat, joissa käytetään avotulta, on suojattava niin, ettei tuli voi tarttua vaatteisiin tai rakenteisiin kovallakaan tuulella. Savu ei saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa muille torilla oleville. Nestekaasua saa olla enintään 22 kg toimijaa/toripaikkaa kohti. Nestekaasua ei saa käyttää vierekkäisillä myyntipaikoilla varsinaisia kahvilapaikkoja lukuun ottamatta. Sähkölaitteet saa liittää verkkovirtaan vain ulkokäyttöön hyväksytyillä kaapeleilla. Kulkuväylille tulevat johdot on sijoitettava niin, etteivät ne aiheuta kompastumisvaaraa. Sähköä ei saa ilman lupaa johtaa torialueen ulkopuolelle. Hallitustorin koillis- ja kaakkoiskulmista torirakennuksen ympärille johtavat ja torin lounais- ja luoteiskulmista pysäköintilaitoksen sisäänkäynneille johtavat pelastustiet on pidettävä jatkuvasti esteettöminä. Niille ei saa sijoittaa myyntilaitteita, tavaroita, ajoneuvoja tai muita kulkuesteitä tilapäisestikään. Mainoslaitteita ei saa sijoittaa oman myyntipaikan ulkopuolelle ilman torin ylläpitäjän lupaa. Sen lisäksi mitä edellä tässä kohdassa on sanottu, toripaikan saaneen tulee noudattaa niitä vaatimuksia, joita järjestyslaki ja valvovat viranomaiset terveydenhoitolain ja asetuksen, elintarvikeasetuksen, jätelain, torin turvallisuus- ja pelastussuunnitelmaa ja muiden säädösten nojalla määräävät. Viranomaisilla on oikeus keskeyttää turvallisuusmääräysten vastainen toiminta ja poistattaa määräysten vastaiset laitteet, rakennelmat ja tuotteet torilta TOIMINNAN RAJOITUKSET Silloin, kun torin ylläpitäjä vuokraa koko torin tai osan siitä tilapäisesti muulle tapahtumajärjestäjälle, eivät toripaikkasopimukset ole vuokratulla torin osalla tai myyntipaikalla voimassa, eikä torikauppa siten sallittua. Torin ylläpitäjä ei ole velvollinen järjestämään korvaavia myyntipaikkoja eikä hyvittämään myyntipaikan vuokraa tältä ajalta. Torin ylläpitäjä voi määrätä, että torikauppiailla, joilla on voimassaoleva yömyyntilupa, on oikeus myyntipaikkaan tapahtuman aikana, mikäli tapahtuman luonne tämän mahdollistaa. Tapahtumajärjestäjällä on oikeus sallia torimyynti vuokraamallaan alueella. Tällöinkin tulee noudattaa tämän torisäännön määräyksiä soveltuvin osin. Torin ylläpitäjällä on oikeus tarvittaessa määrätä, minkälaisen korvauksen tapahtumajärjestäjä voi periä niiltä tapahtumaan osallistuvilta torikauppiailta, joilla on jo sopimus torimyyntipaikasta kaupungin kanssa. Toripaikan vuokrannut ei voi vaatia torin ylläpitäjää rajoittamaan tämän torisäännön mukaista toimintaa vuokraamansa alueen ulkopuolella. Toripaikkaa ei hyväksytä vuokrattavaksi sille, jolla itsellään, puolisolla, samaan talouteen kuuluvalla muulla perheenjäsenellä tai torikauppaan osallistuvalla liikekumppanilla on

74 maksujäämiä Mikkelin kaupungille tai verottajalle, ellei hänellä ole hyväksyttyä ja voimassa olevaa maksusuunnitelmaa. Mikäli toripaikan saanutta on jouduttu toistuvasti huomauttamaan tämän säännön tai vuokrasopimuksen vastaisesta toiminnasta tai maksujen laiminlyömisestä, on kaupungilla oikeus olla vuokraamatta toripaikkaa hänelle tai hänen puolisolleen, samaan talouteen kuuluvalle muulle perheenjäsenelle tai torikauppaan osallistuvalle liikekumppanilleen. Poliittista, uskonnollista tai muuta vastaavaa aatteellista toimintaa sisältävät tilaisuudet tulee ensisijaisesti sijoittaa muualle kuin torialueelle. Torilla tällainen toiminta on sijoitettava niin, ettei se aiheuta haittaa torikaupalle ja puhetta, musiikkia tai muuta ääntä esitettäessä ei saa käyttää äänenvahvistimia ilman torin ylläpitäjän lupaa. Markkinoiden ja vastaavien tapahtumien aikana tällaiselle toiminnalle osoitetaan omat alueet. Sellaiset tapahtuma-, esittely- ym pisteet, joissa tarjoillaan maksutta samankaltaisia tuotteita, joita torikauppiaat myyvät, tulee sijoittaa riittävän etäisyyden päähän vastaavista myyntipaikoista. Torialueella olevissa tapahtuma-, esittely- ym pisteissä ei saa tarjoilla maksutta samankaltaisia tuotteita, joita torikauppiaat (elinkeinonharjoittajat) samanaikaisesti torilla myyvät. Tämä ei koske torin ylläpitäjän järjestämiä tilaisuuksia. Rahapelit torilla on kielletty. Alkoholituotteiden myynti ja anniskelu torialueella on kielletty. Tapahtumien yhteydessä voi alkoholin anniskeluun hakea lupaa torin ylläpitäjältä edellyttäen, että hakija saa anniskeluun tarvittavat muut viranomaisluvat VUOKRASOPIMUS Vuokrasopimukset ovat määräaikaisia, eikä niitä voi irtisanoa kesken vuokrakauden muulla kuin maanvuokralain 1 luvun mukaisilla tai tässä torisäännössä mainituilla perusteilla. Jos vuokranmaksun suorittaminen määräaikana toistuvasti laiminlyödään tai toripaikan saanut olennaisesti rikkoo tässä säännössä mainittuja ehtoja, on torin ylläpitäjällä oikeus irtisanoa vuokrasopimus tai paikan käyttöoikeus päättymään välittömästi. Toripaikan saaneella ei ole oikeutta siirtää toripaikkaa tai osaakaan siitä kolmannelle osapuolelle ilman torin ylläpitäjän lupaa. Siirto torikauppiaan perheenjäsenelle tai perilliselle on hyväksyttävä, ellei epäämiselle ole erityistä syytä. Koko liiketoiminnan luovuttamisen yhteydessä voi myös toripaikan siirtää luovutuksen saajalle edellyttäen, että saaja täyttää tämän torisäännön mukaiset ehdot. Sähkön kulutuksesta peritään arvioidun kulutuksen mukainen korvaus ja siitä päättää torin ylläpitäjä. Päivittäisestä sähkönmyynnistä päättää torikaupanvalvoja. Kahviloilta vaaditaan omat sähkömittarit, joiden lukemat tulee ilmoittaa torikaupanvalvojalle kunkin

75 toimintakauden alussa ja lopussa. II TORIKAUPPAA KOSKEVAT SÄÄNNÖT HALLITUSTORI Tämä sääntökohta koskee kaikkea Mikkelin kaupungin hallinnassa olevilla toreilla harjoitettavaa myyntitoimintaa. Torikauppiaalla tarkoitetaan sitä, jolle myyntipaikka on luovutettu. Määräykset, jotka koskevat muita toreja kuin Hallitustoria, ovat kohdassa TORIPAIKKOJEN VUOKRAAMINEN 2.1. MYYNTIPAIKKOJEN VUOKRA- JA MYYNTIAJAT Kaikkien vuosimyyntipaikkojen vuokra-aika on yksi vuosi tai erikseen niin sovittaessa kolme vuotta 1.5. alkaen ja sopimus jatkuu tämän jälkeen aina vuoden kerrallaan uuden sopimuskauden alkaessa voimassa olevilla ehdoilla, ellei sitä irtisanota vähintään 4 kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä jomman kumman osapuolen toimesta tai ellei irtisanomiseen ole tämän säännön kohdan 2.3. mukaista perustetta. Vuosimyyntipaikkojen vuokrauksesta tehdään kirjallinen vuokrasopimus. Päiväpaikat sekä 1-3 kuukauden paikat luovuttaa torikaupanvalvoja. Myyntiajat: ma - la ma - la kuukausimarkkinapäivinä Maalis- ja Mikko-markkinapäivinä ensimmäisenä päivänä toisena päivänä jouluaattona juhannusaattona mahdollinen sunnuntaiaukiolo Torikauppias sitoutuu minimimyyntiaikaan klo ( välisenä aikana klo ), jona aikana myyntiä ei saa lopettaa ilman erityistä syytä. Torin ylläpitäjä voi tarvittaessa jatkaa myyntiaikoja. 2.2 VUOKRAUSKÄYTÄNTÖ Myyntipaikoiksi luovutetaan torikarttaan merkittyjä paikkoja. Torin ylläpitäjän päätöksellä voidaan paikkoja sijoittaa tai ryhmitellä myös torikartasta poiketen, mikäli tähän on perusteltu syy eikä se aiheuta merkittävää haittaa torin käytölle. Vuosipaikat jaetaan vuosittain tammikuussa. Kuhunkin vuosipaikkaan on etuoikeus sillä torikauppiaalla, jolla on voimassa oleva sopimus kyseisestä vuosipaikasta. Tämän oikeu-

76 den käyttämisestä on torikauppiaan ilmoitettava torin ylläpitäjälle edellisen vuoden loppuun mennessä. Kolmen vuoden vuokrasopimuksen tehneen kauppiaan ei tarvitse ilmoittaa oikeutensa käyttämisestä ennen kuin kolmannen vuoden aikana. Torin ylläpitäjällä on oikeus tarvittaessa sijoittaa vuokrattava paikka torilla eri kohtaan kuin aikaisemmalla sopimuskaudella. Vapautuneet vuosimyyntipaikat luovutetaan hakemuksesta torin ylläpitäjän päätöksellä. Mikäli samalle myyntipaikalle on useampi hakija, paikan saaja ratkaistaan arpomalla. Myyntipaikat sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan niin, että samaa artikkelia myyvät kauppiaat ovat samalla alueella. Päämyyntiartikkelin vaihtaminen kesken sopimuskauden on sallittua, mikäli myyntipaikka voidaan sijoittaa tälle myyntiartikkelille tarkoitetulle alueelle. Kauppiaan tulee ilmoittaa etukäteen, mikäli hän käyttää myyntipaikallaan nestekaasua. Tällaiset vuosi- tai kuukausikauppiaat sijoitetaan paikoille, jotka on yhdessä pelastusviranomaisten kanssa katsottu nestekaasulle sopiviksi. Kahvilakäyttöön tai vastaavaan käyttöön vuokrataan vain torikartassa kahviloille merkittyjä paikkoja. Samalla yrittäjällä saa olla ainoastaan yksi tähän ryhmään kuuluva paikka. Muilla kuin torikartan mukaisilla kahvilapaikoilla sallitaan vähäinen kahvilatuotteiden tarjoilu muun myynnin ohessa. Vähäiseksi katsotaan tarjoilupaikka, jossa on enintään kaksi pöytää ja enintään kuusi asiakaspaikkaa ja jossa päämyyntiartikkeli on muu kuin paikalla nautittavaksi tarkoitetut kahvilatuotteet. Rajoitus ei koske myyntipaikkoja, joissa myydään vain paikalla valmistettua kalaa tai lihaa lisukkeineen. Tuolit ja pöydät on mahdutettava omaan myyntiruutuun. Päiväpaikat sekä 1-3 kuukauden paikat luovuttaa torikaupanvalvoja hakemusten saapumisjärjestyksessä taksan mukaisin hinnoin. Torikaupanvalvoja luovuttaa em. paikat arpomalla, mikäli samaa paikkaa tavoittelee samanaikaisesti enemmän kuin yksi hakija VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Vuokrasopimukset ovat määräaikaisia, eikä niitä voi irtisanoa kesken vuokrakauden muulla kuin maanvuokralain 1 luvun mukaisilla tai tässä säännössä mainituilla perusteilla. Kaupunki voi hyväksyä kauppiaan puolelta tapahtuvan irtisanomisen, mikäli siihen on erityinen syy. Irtisanomisaika on tällöin vähintään irtisanomisilmoituksen tiedoksisaantia seuraavat kaksi täyttä kalenterikuukautta. Jos vuokranmaksun suorittaminen määräaikana laiminlyödään toistuvasti tai torikauppias olennaisesti rikkoo muita tässä säännössä lueteltuja vuokrausehtoja, on torin ylläpitäjällä oikeus irtisanoa sopimus heti lakkaavaksi MUUT VUOKRAUSEHDOT Sama yritys tai sama henkilö (perheineen) saa samalla torilla pitää hallussaan enintään

3 Joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Mikkelin seudulla 20142017

3 Joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Mikkelin seudulla 20142017 28 (68) 23.4.2014 Mikkelin seudullinen 3 Joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Mikkelin seudulla 20142017 3.1 Palvelutasotavoitteen määrittelyperiaatteet Palvelutasotavoitteen määrittelyn lähtökohtana

Lisätiedot

1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET

1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET MÄNTYHARJUN KUNTA Torisääntö Tämä torisääntö koskee Mäntyharjun toria sekä sellaisia alueita, joita tilapäisesti käytetään torikauppaan tai osana toritapahtumia. Sääntö koskee torikaupan lisäksi kaikkea

Lisätiedot

I YLEISET SÄÄNNÖT 1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 40 Voimassa : 1.1.2013 alkaen

I YLEISET SÄÄNNÖT 1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 40 Voimassa : 1.1.2013 alkaen MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 40 Voimassa : 1.1.2013 alkaen Tämä torisääntö koskee Mikkelin Hallitustoria sekä Anttolan, Haukivuoren ja Ristiinan toreja sekä soveltuvin

Lisätiedot

I YLEISET SÄÄNNÖT MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ 1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET 1.1. YLEINEN JÄRJESTYS

I YLEISET SÄÄNNÖT MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ 1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET 1.1. YLEINEN JÄRJESTYS MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ Hyväksytty: Tekninen lautakunta 21.4.2015 70 Voimassa : 1.5.2015 alkaen, torikartta 1.5.2014 alkaen Tämä torisääntö koskee Mikkelin Hallitustoria sekä Anttolan, Haukivuoren

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutason määrittely Uudenmaan ELYn alueella. Riihimäen seutu

Joukkoliikenteen palvelutason määrittely Uudenmaan ELYn alueella. Riihimäen seutu Joukkoliikenteen palvelutason määrittely Uudenmaan ELYn alueella Riihimäen seutu Palvelutason määrittelyn tavoitteet Joukkoliikenteen palvelutason määrittelyllä kolme tehtävää 1. Ilmaista yhteinen tahtotila

Lisätiedot

I YLEISET SÄÄNNÖT MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ 1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET 1.1. YLEINEN JÄRJESTYS

I YLEISET SÄÄNNÖT MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ 1. TORIPAIKAN SAAJAN VELVOLLISUUDET 1.1. YLEINEN JÄRJESTYS MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ Hyväksytty: Tekninen lautakunta 21.4.2015.. Voimassa : 1.5.2015 alkaen, torikartta 1.5.2014 alkaen Tämä torisääntö koskee Mikkelin Hallitustoria sekä Anttolan, Haukivuoren

Lisätiedot

Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä. TeliaSonera Finland Oyj Y-1475607-9 PL 320 00051 Sonera

Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä. TeliaSonera Finland Oyj Y-1475607-9 PL 320 00051 Sonera 1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: TeliaSonera Finland Oyj Y-1475607-9 PL 320 00051 Sonera 1.2 Vuokra-alue

Lisätiedot

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen

Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen Maanvuokrasopimus 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1. Vuokra-alue Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (018685-), PL, 8601 Oulainen Vuokralainen: Sonira Oy (667-8), Liponkuja 10, 8600 Oulainen Sopimuksen tarkoittama

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ. 1. Yleinen järjestys ja turvallisuus. Kaupunkiympäristölautakunta Liite 1 5

MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ. 1. Yleinen järjestys ja turvallisuus. Kaupunkiympäristölautakunta Liite 1 5 Kaupunkiympäristölautakunta 30.1.2018 Liite 1 5 MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunkiympäristölautakunta xx.xx.2018 Voimassa : 1.5.2018 alkaen Tämä torisääntö koskee Mikkelin Hallitustoria

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI (Y-tunnus 0176975-1) Vuokralainen: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440

Lisätiedot

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046. Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla

Lisätiedot

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV).

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV). 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, Vuokralainen: Asunto Oy Merimaskun Särkänranta, y-tunnus 0663726-4,

Lisätiedot

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016 MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)

Lisätiedot

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Raahen moottorikelkkailijat ry, 1.2 Vuokra-alue Noin 45 ha suuruinen karttaliitteeseen

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki, Y-tunnus 0176975-1 Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: AgroLarja, Y-tunnus 1967929-5 Kolkanrinteentie

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki

MAANVUOKRASOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki MAANVUOKRASOPIMUS 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Servico Oy y-tunnus 0307172-8 Varastotie t 86710 Kärsämäki 2. Vuokra-alue Kärsämäen

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: Sergey Shumilin ( - ) Linjatie 6 54120

Lisätiedot

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty erityisalueeksi (E-1).

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty erityisalueeksi (E-1). NAANTALIN KAUPUNKI M A A N V U O K R A S O P I M U S Lisämaa Luonnos 3.7.2018 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta 297- asianro V U O K R A S O P I M U S

Kaupunkirakennelautakunta 297- asianro V U O K R A S O P I M U S Kaupunkirakennelautakunta 297- asianro V U O K R A S O P I M U S Kuopion kaupunki vuokraa Osuuskauppa PeeÄssälle ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena festivaalitarkoituksia varten seuraavat

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Liite 2 6

Tekninen lautakunta Liite 2 6 Tekninen lautakunta 31.1.2017 Liite 2 6 MIKKELIN KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ Hyväksytty: Tekninen lautakunta 17. 11.2015 162 31.1.2017 Voimassa : 1.5.2016 alkaen, torikartta 1.5.2016 alkaen 1.5.2017 alkaen Tämä

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen

Lisätiedot

Asuntotontin (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun

Asuntotontin (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Vuokraus ja varausasiat 104 / 2017 Asuntotontin 297-37-145-1 (Kalliotörmänkatu 18) vuokraaminen / Crane Hill Group Oy perustettavan yhtiön lukuun Selostus ja perustelu

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 6 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) 1. Vuokra-aika 2. Vuokra Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion

Lisätiedot

LUONNOS /4. Vuosivuokra on sata (100) euroa. Vuokranantaja laskuttaa vuokran kerran vuodessa kunkin vuokravuoden lokakuun loppuun mennessä.

LUONNOS /4. Vuosivuokra on sata (100) euroa. Vuokranantaja laskuttaa vuokran kerran vuodessa kunkin vuokravuoden lokakuun loppuun mennessä. LUONNOS..07 / VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Sastamalan kaupunki, yt. 0-3 PL 3 0 Sastamala VUOKRALAINEN Lahdenperän Kyläyhdistys ry, rekn.nro 83.69 c/o Seija Kallio Maajärventie 0 Sastamala puh. 00 06 90

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue Noin 849 m²:n suuruinen määräala Porin kaupungin Linnan eli

Lisätiedot

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22 Luonnos 20.3.2017 1/4 MAANVUOKRASOPIMUS SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki PL 38201 Sastamala Vuokralainen Vapo Oy, 0174817-6 PL 22 40101 Jyväskylä Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lisäalue tonttiin

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lisäalue tonttiin NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen Naantalin ranta- ja maanrakennus Oy, y-tunnus 2614889-8, Isohaantie

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto 1 ESITYSLISTA Kappelineuvoston kokous 5/2016 PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 5/2016 AIKA: Perjantai 16.9.2016 klo 18.00 18.35 PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä Anne - paikalla Katila Anne

Lisätiedot

Tämä vuokrasopimus korvaa osapuolten välillä 1.1.2005 Sammakkokankaan perustamisvaiheessa solmitun tilapäisen vuokrasopimuksen.

Tämä vuokrasopimus korvaa osapuolten välillä 1.1.2005 Sammakkokankaan perustamisvaiheessa solmitun tilapäisen vuokrasopimuksen. MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11, 43100 SAARIJÄRVI 1.2 Sopimus 1.3 Vuokra-alue Vuokralainen: Sammakkokangas Oy (Y-tunnus

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Tarkastuslautakunta 05.11.2013 AIKA 05.11.2013 klo 16:45 PAIKKA KPMG:n toimist, Isokatu 32 B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen avaus 3 16 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki, Y-tunnus 0176975-1 Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: AgroLarja, Y-tunnus 1967929-5 Kolkanrinteentie

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS

MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Haapaveden kaupunki, Y-tunnus 0184872 4, os Pl 40 86601 Haapavesi Vuokralainen: M Laitila Oy, Y-tunnus 2038039-7,

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 5 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion kaupungin kiinteistöstä

Lisätiedot

Alueellisen joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyssä käytettävät kriteerit

Alueellisen joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyssä käytettävät kriteerit 15 2011 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Alueellisen joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyssä käytettävät kriteerit LIIKENNEVIRASTON SUOSITUS Alueellisen joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyssä käytettävät

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Nimi Tehtävä Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Nimi Tehtävä Lisätiedot ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Pohjoinen aluejohtokunta Aika 27.05.2019 klo 18:06-20:45 Paikka Neuvotteluhuone 2, kaupungintalon 2. krs Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Alhasto Jaana pj.

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO Tämä vuokrasopimus koskee kiinteistön 678-402-1-50 noin 27 500 m2:n määräalaa. Tämä sopimuksella korvataan Raahen kaupungin ja sen Liikelaitoksen sekä Presteel Oy:n 12.5.1997

Lisätiedot

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx. 5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014

Lisätiedot

1.2 Karawatski Oy (y-tunnus 0738265-4) perustettavan yhtiön lukuun, Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali.

1.2 Karawatski Oy (y-tunnus 0738265-4) perustettavan yhtiön lukuun, Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali. 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Karawatski Oy (y-tunnus 0738265-4) perustettavan yhtiön lukuun, Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali. 2 VUOKRA-ALUE

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S

V U O K R A S O P I M U S 1 V U O K R A S O P I M U S VUOKRANANTAJA Ylöjärven kaupunki (Y-tunnus 0158221-7), osoite PL 22, 33471 YLÖJÄRVI, jäljempänä kaupunki. VUOKRAAJA JAU Areena Oy (Y-tunnus 2845901-6) osoite Kravuntie 14 00740

Lisätiedot

määräala yhteensä 961 m 2. Alue on osoitettu sopimuksen liitekartassa.

määräala yhteensä 961 m 2. Alue on osoitettu sopimuksen liitekartassa. Maanvuokrasopimus : Keuruun kaupunki / Keurusjumppa ry 1 / 7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun kaupunki (Y-tunnus 0208388-2) Multiantie 5 42700 Keuruu

Lisätiedot

1.2 Vuokra-alue Kajaanin kaupungissa sijaitsevasta tontista nro , noin 2500 m²:n suuruinen, sopimuksen liitekarttaan merkitty alue.

1.2 Vuokra-alue Kajaanin kaupungissa sijaitsevasta tontista nro , noin 2500 m²:n suuruinen, sopimuksen liitekarttaan merkitty alue. VARASTOALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, Pohjolankatu 13 87100 KAJAANI Vuokralainen Maarakennus Jan Kone Oy, Y-tunnus:1016515-9

Lisätiedot

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918.

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 2 Vuokran kohde 2.1 Vuokra-alue Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kiinteistöjohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kiinteistöjohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asuntotontin 837-78-7300-1 (Hervantajärvi) vuokrauksen uudelleenjärjestely TRE:8100/10.00.03/2017 Lisätietoja päätöksestä Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh.

Lisätiedot

Lempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. Rakennus Vahala Oy (Y-tunnus ) Mynstervahe 11 B RAUMA

Lempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. Rakennus Vahala Oy (Y-tunnus ) Mynstervahe 11 B RAUMA MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ VUOKRALAINEN Rakennus Vahala Oy (Y-tunnus 2195656-2) Mynstervahe 11 B 26200 RAUMA 1 VUOKRA-ALUE Määräalat kiinteistöistä:

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Nimi Tehtävä Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Nimi Tehtävä Lisätiedot ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Itäinen aluejohtokunta Aika 30.11.2017 klo 19:34-19:54 Paikka Valtuustosali Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Taavila Marko pj. Koskimaa Päivi vpj. Autio Raimo

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntalautakunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701

Lisätiedot

Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani

Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani TIETOLIIKENNEMASTON ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Vuokralainen: Kaisanet

Lisätiedot

1(3) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'j Hallinto- ja elinvoimapalvelut %} Kaupunkisuunnittelu. PÄÄTÖS Maanomistajan suostumus

1(3) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'j Hallinto- ja elinvoimapalvelut %} Kaupunkisuunnittelu. PÄÄTÖS Maanomistajan suostumus UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'j Hallinto- ja elinvoimapalvelut %} Kaupunkisuunnittelu 10. 09. 2019 895-2019-15 1(3) Sisulanpuhdin kimpparoskis Luvan tarkoitus Hakija/vireillepanija Selostus Jäteastia Sisulanpuhdin

Lisätiedot

Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry Co Timo Haataja, Haukkasuontie Kempele

Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry Co Timo Haataja, Haukkasuontie Kempele MAANVUOKRASOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Vuokranantajat: Vuokralainen: Limingan kunta Iivarinpolku 6 91900 Liminka Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry Co Timo Haataja, Haukkasuontie 23 90450 Kempele 2. VUOKRA-ALUE

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 119 Asuntotontin (kerrostalo, 3 800 k-m²) pitkäaikainen vuokraaminen A- Kruunu Oy:lle korkotuettua vuokra-asuntotuotantoa varten (Kaarela, Kuninkaantammi, tontti 33395/3)

Lisätiedot

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / VUOKRASOPIMUS 1 LAPPEENRANNAN URHEILUAUTOILIJAT RY

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / VUOKRASOPIMUS 1 LAPPEENRANNAN URHEILUAUTOILIJAT RY LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / VUOKRASOPIMUS 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Lappeenrannan

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS XX.XX.2014. Vuokranantaja Siilinjärven kunta, y-tunnus 172718-0 Pl 5 71801 Siilinjärvi

MAANVUOKRASOPIMUS XX.XX.2014. Vuokranantaja Siilinjärven kunta, y-tunnus 172718-0 Pl 5 71801 Siilinjärvi MAANVUOKRASOPIMUS XX.XX.2014 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Siilinjärven kunta, y-tunnus 172718-0 Pl 5 71801 Siilinjärvi Vuokralainen Siilinjärven Teatteri ry, Y-tunnus 0803895-1 1.2 Vuokra-alue

Lisätiedot

Y-tunnus: 0201242-7 Osoite: Kolmas linja 22 B 00530 Helsinki

Y-tunnus: 0201242-7 Osoite: Kolmas linja 22 B 00530 Helsinki 1(5) MAANVUOKRASOPIMUS PYSÄKÖINTIALUEISTA 1. SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Helsingin seurakuntayhtymä Y-tunnus: 0201242-7 Osoite: Kolmas linja 22 B 00530 Helsinki Vuokramies: Asunto Oy Helsingin Viikin Letkajenkka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 209 Asuntotontin (A, 500 k-m2) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Haapaperhoselle vapaarahoitteista omistusasuntotuotantoa varten (Kaarela, Honkasuo, tontti

Lisätiedot

1.2 Vuokra-alue Nilsiän kaupungin Nilsiän kylässä sijaitseva tila Toiviola, RN:o 15:74.

1.2 Vuokra-alue Nilsiän kaupungin Nilsiän kylässä sijaitseva tila Toiviola, RN:o 15:74. MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Nilsiän kaupunki, Y-tunnus 0172375-3 PL 32 73301 NILSIÄ Vuokralainen Savon Voima Oyj, Y-tunnus 0171351-2 PL 1024 (Kapteeninväylä 5) 70901 Toivala

Lisätiedot

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet

Lisätiedot

Vuokralaiset Soukan Lennokkikerho ry/ Pekka Engblom (kentän varapäällikkö) Soukankaari 13 G 74 02360 Espoo

Vuokralaiset Soukan Lennokkikerho ry/ Pekka Engblom (kentän varapäällikkö) Soukankaari 13 G 74 02360 Espoo Vuokrasopimus Vuokranantaja Espoon kaupunki 0101263-6 vuokrauspäätös: Tonttipäällikkö 22.8.2012 252 vuokranantajan edustaja: Tonttiyksikkö osoite: Virastopiha 2 C/PL 49, 02070 Espoon kaupunki valmistelija:

Lisätiedot

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 ESITYSLISTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 3/2015 AIKA: Maanantai 30.3.2015 klo 18.00 18.25 Huom. kellonaika aiemmin ilmoitettua myöhäisempi PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä

Lisätiedot

2. VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ

2. VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Hyrynsalmen kunta Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Kiinteistö Oy Ukkohallan Palvelut CIO Til- Tekno Oulu Oy Kauppurienkatu 12 4 kerros

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokralainen: Kemijärven kaupunki Pl 5 98101 Kemijärvi Y-tunnus Vuokranantaja: Lappi Timber Oy Y-tunnus PL 4 72600 KEITELE 1.2 Vuokra-alue

Lisätiedot

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen PÖYTÄKIRJA 1 (8) 20.9.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 20.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa

Lisätiedot

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 ESITYSLISTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 1/2016 AIKA: Maanantai 15.2.2016 klo 18.00 19.27 PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä Anne- paikalla Katila Anne - paikalla Katila

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / MAANVUOKRASOPIMUS 1 LAPPEENRANNAN MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / MAANVUOKRASOPIMUS 1 LAPPEENRANNAN MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRASOPIMUS 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki, teknisen toimen tilakeskus ja kiinteistö- ja mittaustoimi PL 38; Villimiehenkatu 1 53101

Lisätiedot

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 ESITYSLISTA Kappelineuvoston kokous 4/2016 ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 4/2016 AIKA: Perjantai 29.7.2016 klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä Anne - poissa Katila

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue)

V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue) 1 V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue) Tällä vuokrasopimuksella uudelleen vuokrataan ja uudistetaan 8.11.1991 allekirjoitettua vuokrasopimusta seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainit tuun

Lisätiedot

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone HANSAKALLION KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikkona 01.10.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Hansakallion koulu, opettajahuone Esa Riikonen (pj) Heikki Ovaskainen, saapui klo 18.33 Inkeri Tiala Maija Arvonen,

Lisätiedot

PL 750 (Porkkalankatu 22 A) Helsinki Y-tunnus

PL 750 (Porkkalankatu 22 A) Helsinki Y-tunnus 1/7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kemijärven kaupunki 1091717-9 Osoite: Hallituskatu 4 98100 KEMIJÄRVI Vuokralainen: Attendo Oy PL 750 (Porkkalankatu 22

Lisätiedot

Maanvuokrasopimus Yritystoiminnan harjoittamiseen

Maanvuokrasopimus Yritystoiminnan harjoittamiseen Parikkalan kunta Kunnanhallitus Keskushallinto Maanvuokrasopimus Yritystoiminnan harjoittamiseen 1. Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Parikkalan kunta, 1913642-6 Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA Vuokralainen

Lisätiedot

2. VUOKRAMINEN VUOKRSOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet. 2.1 Toiminnan määrittely. Yrityksellä oikeus käyttää hallssa olevia toimiston viereisiä sosiaalitiloja.

2. VUOKRAMINEN VUOKRSOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet. 2.1 Toiminnan määrittely. Yrityksellä oikeus käyttää hallssa olevia toimiston viereisiä sosiaalitiloja. VUOKRSOPIMUS 1.1 Sopijapuolet Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Easy-Lift Oy, jäljempänä yritys. Teollsuustie 8, 89400 HYRYNSALMI 1.2 Sopimuksen kohde 2. VUOKRAMINEN Vuokrattava

Lisätiedot

Lempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. YH-Antura Oy (Y-tunnus ) Aleksis Kiven katu TAMPERE

Lempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. YH-Antura Oy (Y-tunnus ) Aleksis Kiven katu TAMPERE MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ VUOKRALAINEN YH-Antura Oy (Y-tunnus 2354285-7) Aleksis Kiven katu 26 33200 TAMPERE 1 VUOKRA-ALUE Sopimuksen tarkoittamana

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kiinteistövirasto 39/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto 18.03.2015 Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kiinteistövirasto 39/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto 18.03.2015 Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 59 Alueen vuokraaminen tilapäistä pysäköintiä varten Kyläsaaresta Ajotaito Oy Autokoululle HEL 2015-003288 T 10 01 01 04 S0110-223 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen

Lisätiedot

1.1 Sopijapuolet 2 VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ. 2.1 Käyttötarkoitus

1.1 Sopijapuolet 2 VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ. 2.1 Käyttötarkoitus MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Heikkinen Eero Arvi Bergkullavägen 263 46166 Trollhettan Sverige Vuokralainen: Hyrynsalmen kunta (Y -tunnus 0185075-2) 1.2 Vuokra-alue Laskutie

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maanvuokrasopimus 1 Luonnos 3.12.2015

Naantalin kaupunki Maanvuokrasopimus 1 Luonnos 3.12.2015 Naantalin kaupunki Maanvuokrasopimus 1 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen Kahvila Ulla Maarit Oy, t-tunnus 1035982-6 Linja-autoasema 21100 Naantali.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 277 Vuokrasopimuksen irtisanominen Roihupellosta (Nobina Finland Oy) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Kiinteistön Koivunotko ostaminen

Kiinteistön Koivunotko ostaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kiinteistön Koivunotko 297-433-7-72 ostaminen Vuokraus ja varausasiat 43 / 2017 Selostus ja perustelu Ranta-Toivala on mahdollinen vaihtoehto Vanuvuoren aluetta

Lisätiedot

Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta

Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta 2 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät

Lisätiedot

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA 1(6) VUOKRASOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 VUOKRANANTAJA: Joutsan kunta Y-tunnus 0174108-9 Länsitie 5, PL 20, 19651 JOUTSA 1.2 VUOKRALAINEN Grundfos Environment Finland Oy Y-tunnus: 1599796-6 PL 1036 00101 HELSINKI

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/2013 57 Sivistyslautakunta 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 18:30-18:55 PAIKKA Kunnanviraston johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) 1 MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntavaliokunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701

Lisätiedot

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_ Martinkallion koulun johtokunnan kokous tiistaina 26.9.2017 klo 17.30. koulun henkilökunnan taukohuoneessa Pöytäkirja 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.31. Uuden johtokunnan jäsenet

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue.

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue. Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 1 Osapuolet 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen T:mi Marita Lamberg, y-tunnus 1979727-5 2 Vuokrauskohde

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 191 Oulun Rakennusteho Oy:n vuokrasopimuksen irtisanominen Länsisatamassa HEL 2015-000150 T 10 01 01 04 S0120-324 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Annika Pellonpää ja Timo Frangén.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Annika Pellonpää ja Timo Frangén. PÖYTÄKIRJA 1 (5) 31.5.2017 TAAVINKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 31.5.2017 kello 8.00 Paikka Taavinkylän koulu, Taavilantie 19, 02180 Espoo Läsnä Ilona Piiroinen puheenjohtaja Markku Hakonen

Lisätiedot

13.1.2015, ver 2 Sivu 1 / 7

13.1.2015, ver 2 Sivu 1 / 7 13.1.2015, ver 2 Sivu 1 / 7 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Mäntsälän portin yritysalue) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus..2016,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 200 Teollisuustontin uudelleen vuokraaminen Helsingin Metalli ja Rauta Oy:lle (Suurmetsä, tontti 41008/2) HEL 2016-007240 T 10 01 01 02 Kytkintie 41 Päätös päätti vuokrata

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S LUONNOS 30.6.2014 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: Y-tunnus: 1.2 Vuokra-alue Yyteri Top Camping leirintäalue,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 152 Nordea Pankki Suomi Oyj:lle vuokratun tilapäisen pysäköintialueen irtisanominen (tontti 22403/1, Aleksis Kiven katu 17, Sturenkatu 14a) HEL 2014-014874 T 10 01 01

Lisätiedot

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO PÖYTÄKIRJA 18.9.2018 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 18.9.2018 klo 18.30 Paikka Läsnä Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, 02740 ESPOO Patrik Sohlberg vpj. Esa Sutinen Outi

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPPATORIN JA MARKKINAPAIKKOJEN EHDOT. Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015

JOENSUUN KAUPPATORIN JA MARKKINAPAIKKOJEN EHDOT. Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 JOENSUUN KAUPPATORIN JA MARKKINAPAIKKOJEN EHDOT Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 1. YLEISTÄ 1.1 Torin aukioloajat 1.2 Torihenkilökunta 2. MYYNTIPAIKKARUUDUTUS 3. TORIPAIKKOJEN VUOKRAUS 4. MYYNTIALUE 5.

Lisätiedot

Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) Alue on tarkoitettu kiipeilypuiston rakentamista varten.

Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) Alue on tarkoitettu kiipeilypuiston rakentamista varten. VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA: Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) VUOKRALAINEN: VUOKRAUKSEN KOHDE: KÄYTTÖ TARKOITUS: Juha Malinen Oy Kaisalantie 1 A 80710 LEHMO

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (13) Tekninen lautakunta Aika , klo 17:01-17:51. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (13) Tekninen lautakunta Aika , klo 17:01-17:51. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 28.03.2018, klo 17:01-17:51 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastus 16 Torisääntö

Lisätiedot

Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta

Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 61 Maanalaisen tilan vuokraoikeuden siirron hyväksyminen Haagassa Kaupinmäenpolun alla (Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia) HEL 2014-004954 T 10 01 01 02 Os. Kaupinmäenpolun

Lisätiedot