Anne Niemi eduskuntaan Vankkaa asiaa yrittämisestä SIVU 3. Äänestän ahkeraa naista SIVU 2. inhimillistä. Vanhemmuus on.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Anne Niemi eduskuntaan 2015. Vankkaa asiaa yrittämisestä SIVU 3. Äänestän ahkeraa naista SIVU 2. inhimillistä. Vanhemmuus on."

Transkriptio

1 KANSANEDUSTAJAEHDOKAS ANNE NIEMEN VAALILEHTI Keskustan tunnus Tässä on Keskustan tunnus. Näissä eduskuntavaaleissa käytämme siitä kevennettyä versiota, joka esitellään seuraavilla sivuilla. Keskusta Centern The Centre Party of Finland Lehdessä mm. eduskuntaan Äänestän ahkeraa naista SIVU 2 Vankkaa asiaa yrittämisestä SIVU 3 Vanhemmuus on inhimillistä SIVU 9 Suomi kuntoon s. 2 Annen vaaliteesit s. 6 Ensimmäistä kertaa äänestämässä s. 10

2 2 PÄÄKIRJOITUS Äänestän ahkeraa naista Eduskuntavaalit 2015 Ennakkoäänestys kotimaassa: ke ti Vaalipäivä: sunnuntai Käytä äänioikeuttasi Arvoisa lukija. Käsillä ovat maamme tulevaisuuden kannalta tärkeät päivät. Vain harva ihminen on tyytyväinen nykyiseen menoon. Hallitus ei ole onnistunut tehtävässään ja sen jäljellä olevat puolueetkin tunnustavat kun eivät muuta voi. Muutosta ei kannata nyt vastustaa. Minulla on ilo esitellä teille tämän lehden kautta ehdokas, jolla on kaikki edellytykset nousta koko Pohjanmaata palvelevaksi pitkäaikaiseksi kansanedustajaksi. Keskusta on puolueena hyvässä vauhdissa ja puheenjohtaja Juha Sipilällä on laajasti kannatusta seuraavaksi pääministeriksi. Sen vuoksi on tärkeää, että maakuntamme asukkaiden ja yritysten asioita on ajamassa keskustalaisia kansanedustajia. Olen tutustunut Anneen luottamustehtävien kautta, sairaanhoitopiirin hallituksessa ja tiedän, miten perusteellisesti hän asioihin perehtyy ja kuinka vakavasti vastuunsa kantaa. Näinä vaikeina aikoina, kun julkisen sektorin taloutta on yritettävä tasapainoon, ei päättäjälle juuri kiitosta heru. Mitä pidempi historia päättäjänä on, sitä enemmän on myös päätöksiä, jotka eivät ole kaikille mieluisia. Annelle perheyrittäjyys sekä luottamushenkilönä toimiminen kunnassa ja maakuntatasolla ovat olleet kuin korkeakoulu; tehtävät ovat kasvattaneet häntä kansanedustajan työhön Hänellä on vuosien aikana muodostunut laaja verkosto ja hyvät valtakunnalliset yhteydet. Tämän noin puoli vuotta kestäneen vaalityön aikana olen tutustunut Anneen paremmin myös henkilökohtaisesti. Hän on rohkea, kestävä, osaava ja ahkera pohjalainen nainen. Arvostan Annen huolenpitoa perheestään ja menneiden sukupolvien kunnioittamista. Mikä tärkeintä, päätöksenteon keskiössä Annella on ihminen yksilöllisine tarpeineen. Vaikka asunkin maakunnan toisella laidalla Jalasjärvellä, minun on helppo äänestää Annea, koska luotan hänen taitoonsa ja tahtoonsa ajaa koko vaalipiirin asioita. Vetoan meihin naisiin: tuetaan toisiamme ja äänestetään naista Vetoan teihin miehiin: kokemus ja osaaminen ovat Annen valtteja, hän on erinomainen valinta kansanedustajaksi Toivon lämpimästi, että tästä lehdestä ja koko vaalikampanjasta välittyy kuva Annen monipuolisuudesta ja aidosta halusta ryhtyä vaikuttavaan työhön koko maan asioiden puolesta. Tutustu vaaliteemoihin ja jos jokin kysymys askarruttaa, lähesty rohkeasti Olet sydämellisesti tervetullut mukaan tilaisuuksiin ja vaalityöhön "Jos politiikassa haluat, että jotakin tulee sanotuksi, pyydä miestä; jos haluat, että jotain tulee tehdyksi, pyydä naista." Margaret Thatcher, Iso-Britannian entinen pääministeri Anne Ojajärvi vaalipäällikkö "Jos politiikassa haluat, että jotakin tulee sanotuksi, pyydä miestä; jos haluat, että jotain tulee tehdyksi, pyydä naista." Margaret Thatcher, Iso-Britannian entinen pääministeri Suomi kuntoon K aiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, sanoi presidentti Paasikivi aikanaan. Se pätee edelleen. Näyttää siltä, että sekä kansalaiset että me päättäjät tiedostamme tilanteemme yhä selvemmin. Suomen asiat eivät tällä hetkellä ole kestävällä pohjalla. Tarvitaan selkeä suunnanmuutos. Siksi huhtikuun eduskuntavaalit ovat linjavaalit. Silloin päätetään, laitetaanko Suomen asiat kuntoon ja millaisen politiikan keinoin se tehdään. Keskusta on valmistellut oman vaihtoehtonsa huolella asioihin perehtyen. Vastuun kantaminen vaatii tiukkojakin päätöksiä, mutta ne on uskallettava tehdä. Määrätietoisesti, Suomen ja suomalaisten etu silmällä pitäen. Tätä ihmiset päättäjiltä odottavat. Me tarjoamme äänestäjien arvioitavaksi omat ratkaisuehdotuksemme. Ratkaisujen hakemiseen tarvitaan meitä kaikkia. Ihmisillä on paljon ehdotuksia siitä, miten toimintatapoja uudistettaisiin, kustannuksia säästettäisiin ja saataisiin arki sujuvammaksi. Keskusta haluaa kuulla niitä jatkossakin. Emme lupaa helppoja aikoja kenellekään. Maamme saadaan kuntoon vain työtä tekemällä ja toisista välittämällä. Leikkauksilta ja vyön kiristyksiltä emme voi välttyä. Ne on kuitenkin tehtävä oikeudenmukaisesti, heikoimmista huolehtien. Arkijärjen käyttö on saatava arvoonsa. Tarvitsemme enemmän luovuutta ja luottamusta, vähemmän normeja. Näin voimme palauttaa uskon politiikkaan ja sen kautta vaikuttamiseen. Vahva osaaminen on ollut ja on jatkossakin Suomen menestyksen perusta. Meillä on monipuoliset ja runsaat luonnonvarat. Ne tarjoavat luontaisia menestymisen mahdollisuuksia. Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja tuotannon hajauttaminen on käännettävä kilpailueduksemme. Me tarvitsemme ravistelua ja uudelleen ajattelua monissa asioissa. On uskallettava tehdä rohkeitakin kokeiluja. Virheitäkään ei saa pelätä. Digitaalisten ratkaisujen ja tekniikan hyödyntämisessä Suomi on nostettava maailman kärkimaiden joukkoon. Inhimillisyyttä, sydäntä ja käsiä tarvitaan silti jatkossakin. Keskusta tarjoaa 216 ehdokkaan monipuolisen joukon. Tässä porukassa on osaamista ja näkemystä, on nuoruuden intoa ja uudistusmielisyyttä, on myös eletyn elämän mukanaan tuomaa kokemusta. Tule mukaan tulevaisuuden rakentamiseen. Laitetaan yhdessä Suomi kuntoon. Juha Sipilä, puheenjohtaja MATKALLA PÄÄTTÄJÄKSI - KANSANEDUSTAJAEHDOKAS ANNE NIEMEN VAALILEHTI 2015 Julkaisija: Matkalla Päättäjäksi ry. Päätoimittaja: Anne Ojajärvi Taitto ja sivunvalmistus: Mainostoimisto Ikonos, Alajärvi Kansanedustajaehdokas, p , anne@anneniemi2015.fi Vaalipäällikkö: Anne Ojajärvi, p , anne.ojajarvi@netikka.fi Matkalla Päättäjäksi ry. : Puheenjohtaja Anita Ammesmäki, p , anita.ammesmaki@japo.fi

3 Työn tekijät U uden eduskunnan ja hallituksen tärkein tehtävä yli muiden on työ. Näin tiivisti Evan johtaja Matti Apunen organisaationsa tuoreen arvo- ja asennetutkimuksen. Tähän on helppo yhtyä. Tärkeimmän tehtävän ratkaisut löytyvät yksityisen sektorin työllistämisen esteiden purkamisesta ja suomalaisen työn kilpailukykyä parantavien mahdollisuuksien luomisesta. Uutta työtä syntyy vain kannattavan yksityisen yritystoiminnan kautta. Vastuu suomalaisten työllistämisestä on siirtynyt yhä vahvemmin yhä pienenpien yritysten harteille. Me yrittäjät luomme työtä, maksamme veroja ja palkkoja. Meidän ja työntekijöidemme maksamilla veroilla kustannetaan hyvinvointivaltion palvelut. Niitä omia toimia, joilla lainsäätäjät voivat suomalaisten yrittäjien ja yritysten menestymistä mahdollistaa, pitää uskaltaa arvottaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa yli muiden. Näin on tehtävä, jos halutaan tuloksia suomalaisen työn lisäämiseksi. Yrittäjän ja yrityksen hyvä leviää aina koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Työmarkkinaremontti Yrittäjäjärjestö on vastuullinen isänmaan hyvän puolesta toimiva järjestö. Olemme aktiivisesti tuomassa suomalaisen työn tulevaisuutta vaalikeskusteluihin ja tulevien päättäjien työlistalle. Yksi yrittäjäjärjestön päätavoitteista on suuri työmarkkinaremontti. Mielestämme suomalaisen työn kilpailukykyä kannattaa kehittää siellä, missä työ tehdään - työpaikoilla. Etenkin pienissä yrityksissä on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka hyvin työpaikkakohtaiset käytännöt toimivat. Työn tekemisen ehdoista pitää Suomen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jyrki Mäkynen. Kuva: Jarkko Översti, Tosikuva Oy voida sopia työpaikkatasolla laajemmin kuin nykyään. Se edellyttää työlakien ja työehtosopimusten velvoittavuuden lieventämistä. Yhteisten pelisääntöjen löytäminen kilpailukykyiselle työlle onnistuu työpaikkatasolla tietenkin vain, jos siellä vallitsee osapuolten kesken vahva keskinäinen luottamus. Ja näinhän pienissä yrityksissä valtaosaltaan on. Me tiedämme tilanteet ja tunnemme asiat, siksi luotamme tämän järjestelmän toimivuuteen. Jos luottamusta ei ole, pidättäydyttäköön silloin kabineteissa tiedettävässä yleisessä hyvässä. Yhteiskuntasopimus, konsensus ja laaja yhteisymmärrys kuulostavat hienoilta ja tavoittelemisen arvoisilta asioilta. Valitettavasti pienimmän yhteisen nimittäjän varaan rakentuva päätöksenteko nykyisen kaltaisessa talouden ongelmatilanteessa ei ole riittävää. En usko, että nykyinen kolmikantainen järjestelmä pystyy tuottamaan yrityksissä tarvittavia sopeutumismahdollisuuksia. Jollakin osapuolella on aina liikaa puolustettavaa nykytilanteessa. Siksi yrityskohtaisen sopimisen lisääminen pitää tehdä mahdolliseksi poliittisen järjestelmän kautta, siis lainsäädännöllä. Uudella hallituksella ja eduskunnalla on tässä suuren uudistajan tehtävä, osapuolia kuullen, mutta itse johtaen, lopullisen vastuun ja päätösvallan itsellään pitäen. Toivon rohkeita tulevia päättäjiä ja heille rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä niitä tulee riittämään. Jyrki Mäkynen, Puheenjohtaja Suomen Yrittäjät Annen vaalijuhla perjantaina ILTA TERVEYDELLE JA HYVINVOINNILLE Vimpelin yhteiskoululla, Opintie 29, klo Puhujina: maalaislääkäri Tapani Kiminkinen ja kansanedustajaehdokas Ohjelmaa, arpajaiset. Kahvitarjoilu klo alk. Lämpimästi tervetuloa Tiistaina TIESTÖ KUNTOON SUOMEN KILPAILUKYKY NOJAA TIESTÖÖN JA LOGISTIIKKAAN Mukana: Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry pj. Teppo Mikkola Suomen Yrittäjien pj. Jyrki Mäkynen Kansanedustajaehdokas Tilaisuudet: klo Jalasjärvi Neste Jalastuuli klo Seinäjoki Sorsanpesä Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa Keskiviikkona Kotimainen ruoka arvoonsa Lappajärven Kivitippu klo Puhujina MTK:n 2. puheenjohtaja Mauno Ylinen, ja kansanedustajaehdokas Maatalousyrittäjän puheenvuoro, keskustelua 3 Koulutukseltani olen yo-merkonomi ja emba. Työkokemukseni on johtotehtävistä viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta Järviseudun Peruna Oy:ssä ja hallitustyössä ja päätöksenteossa muissa yrityksissä. Yrittäjyys on minulle veren perintöä. Elämä perunatehtailijan ja maanviljelijän tyttärenä on antanut alkusysäyksen omalle yrittäjyydelle ja itsenäisyydelle. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjissä olen ollut varapuheenjohtajana vuodesta 2008 alkaen. Tällä hetkellä toimin Suomen Yrittäjien hallituksessa. Toimin myös Suomen Yrittäjien yrittäjien alueellisen ja paikallisen elinkeinopoliittisen valiokunnan puheenjohtajana. Politiikassa olen ollut intohimoisesti mukana v alkaen. Menossa on kolmas nelivuotiskausi kunnanvaltuutettuna ja maakunnallisessa päätöksenteossa. Keskeisin maakunnallinen luottamustehtäväni on tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhtymähallituksen jäsenenä toimiminen. Keskustassa toimin Vimpelin kunnallisjärjestön puheenjohtajana, piirihallituksen jäsenenä ja valtakunnallisen yrittäjäasian neuvottelukunnan jäsenenä.

4 4 Omaishoito kuntoon Omaishoitajat pitävät huolta ikääntyneistä, vammaisista tai muutoin jatkuvaa apua tarvitsevista läheisistään. Suomessa on noin omaishoitajaa, joista :lla on sopimus omaishoidosta hoidettavan kotikunnan kanssa. Omaishoito on toivotuin hoitomuoto läheisen toimintakyvyn heiketessä Omaishoitoa tukemalla saavutetaan merkittäviä taloudellisia säästöjä Noin miljoona suomalaista auttaa lähimmäistään selviämään arjesta Omaishoitoa toivotaan myös sairauden tai vammautumisen kohdatessa perhettä KOHO-ohjelman mukaan omaishoidon tuki vähentää julkisia palvelumenoja noin 1,3 miljardia euroa vuodessa Keskustan hoitoresepti: Eri puolilla Suomea asuvat omaishoitajat ovat eriarvoisessa asemassa. Omaishoidon tuen taso vaihtelee riippuen kotikunnasta. Omaishoidolle on laadittava yhtenäiset valtakunnalliset kriteerit ja omaishoitajien rahallinen tuki on siirrettävä Kelan hoidettavaksi. Omaishoitajille pitää myös turvata riittävät tukipalvelut. Jokaisella on oikeus hyvään ja arvokkaaseen vanhuuteen. Siihen kuuluu itsemääräämisoikeus, osallisuus ja turvallisuus. Jokaisen ikääntyvän on saatava tukea ja palveluita tarpeidensa mukaan. Perhehoitoa on yhä enemmän hyödynnettävä sijoitettujen lasten ja nuorten kohdalla. Myös ikäihmisten, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kohdalla on perhehoidon mahdollisuus tutkittava. Teuvo Mäkelä, Vimpeli Annen yrittäjäpäivän seminaari täytti Alajärven Nuorisoseuran kuulijoista. Ex-pääministeri Matti Vanhanen oli suosittua kuvausseuraa tilaisuuden jälkeen. Vankkaa asiaa yrittämisestä Annen yrittäjäpäivä kokosi Alajärvelle runsaan joukon kuulemaan ajankohtaista asiaa yrittämisestä ja Suomen selviämisestä meneillään olevasta matalasuhdanteesta. Väkeä oli paikalle vetänyt tietysti ex-pääministeri Matti Vanhanen ja kaikille hyvin tuttu keskustapoliitikko Esko Ahonen. S- Marketin kabinetti kävi pieneksi kun kansa kävi kuulemaan politiikan ajankohtaisia asioita. Matti Vanhasen mielestä tällä hetkellä puuttuu maan johdosta niin johtajuutta kuin asennettakin. Mikään asia ei tunnu tulevan valmiiksi nykyhallituksen toimesta, sanoi Vanhanen. Aleneva kehitys on saatava oikaistua. Kansantuote on saatava nousuun, velan kasvu taitettua ja vienti vetämään. Sote-kompurointi on nykyisen hallituksen pahin esimerkki johtajuuden puutteesta, arvioi Vanhanen. oli huolissaan lääkäripalveluiden heikosta saatavuudesta alueella. Voitaisiin miettiä mallia, jossa valmistuneet lääkärit työskentelevät tietyn ajan kunnallisella puolella ja saavat helpotusta opintolainoihinsa, sanoi Niemi. Esko Ahonen esitti että hallitusohjelmaan on saatava reunaehdot, jotka ottavat maaseudun huomioon. Vahvaa kannanottoa seminaarissa Alajärven Nuorisoseuralla pidettiin yrittäjyyteen liittyvä seminaari, joka veti salin täyteen kiinnostuneita. toi esille vaaliteesejään. Hän totesi, että jokaisesta ihmisestä on huolehdittava. Olen kasvanut kantamaan vastuuta ja silloin niin syrjäytymiseen kuin kaikenlaiseen kiusaamiseen kouluissa kuin työpaikoillakin on oltava nollatoleranssi, painotti Niemi. Suomen puolustaminen on tärkeää ja maan huoltovarmuus on pidettävä kunnossa. Niemen mielestä potilastietojärjestelmä on saatava toimivaksi, sillä se parantaa ihmisten turvallisuutta. Perhepuolella on turvaverkot saatava tiheämmiksi ja perheitä on kannustettava lasten hankkimiseen. "Suomessa on noin yksinyrittäjää ja heidän huoliaan on seuraavan hallituksen kuunneltava." Keskustelussa Matti Vanhanen toi esiin sen kynnyksen, joka tulee siinä vaiheessa kun yritys palkkaa ensimmäisen työntekijänsä. Tätä kynnystä on madallettava. Niemen ja Vanhasen mukaan Suomessa on noin yksinyrittäjää ja heidän huoliaan on seuraavan hallituksen kuunneltava. Suomen keskustanaisten varapuheenjohtaja Sari Palmu toi vahvasti esiin maatalouden kannattavuuden. Yhä lisääntyvä tarkastusbyrokratia tekee yrittämisen vaikeaksi. Tulotaso maataloudessa laskee väkisin ja investointeja ei uskalleta tehdä. Tulevan hallituksen on puututtava näihin asioihin. Yleisökysymykset koskettelivat aiheita laajasti aina Talvivaaran kohtalosta alkaen. Annen yrittäjäpäivässä Anne Niemi toi esille vaaliteesejään ja kantoi huolta mm. perheitten turvaverkoista.

5 5 Liikenneväylästö Suomen verisuonet Toimivan logistiikan merkitys on maamme elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta merkittävä. Kaikista tavaratonneista maanteillä kuljetetaan n. 90 %, ihmisistä pääkaupunkiseudun ulkopuolella n. 80 %. Yritysten keskuudessa tehtyjen tutkimusten perusteella voi tehdä seuraavan johtopäätöksen: yrityksen suunnitellessa joko toiminnan laajentamista tai sitten etsiessään uutta sijoittautumispaikkaa, tärkeimmiksi kriteereiksi nousevat hyvät liikenneyhteydet. SKAL ry:n puheenjohtaja, kuljetusyrittäjä Teppo Mikkola kehottaa käyttämään äänioikeutta ja kysymään keinoista, jotka ehdokkaan mielestä parhaiten edistävät yritysten kilpailukykyä. Korjausvelka Parlamentaarisesti valittu korjausvelkatyöryhmä on ministeri Risikon johdolla todennut raportissaan viime joulukuussa liikenneinfran korjausvelan olevan n 2,5 miljardia, josta maanteiden osuus on vajaa puolet. Valtion budjetissa perusväylänpitoon ohjataan n. 950 milj. euroa vuosittain. Maanteiltä rahaa budjetin tilkkeeksi kootaan n. 7 miljardia euroa Edellä osoitettujen faktojen pohjalta tuntuvat käsittämättömältä Helsingin seudun ratahankkeet, joiden kustannukset Pisararata mukaan lukien, ylittävät kahden miljardin rajan. Liikenneviraston laskelmien mukaan investointina miljardin euron Pisararata ei ole kannattava seuraavan kymmenen vuoden aikana. Rataan haettaisiin EU:n TEN-T ydinverkkorahoitusta, joka on tarkoitettu EU:n sisämarkkinoiden ja alueellisen yhtenäisyyden sekä kestävän liikennejärjestelmän edistämiseksi. Hyvä esimerkki rahoituskohteesta on E18 Vaalimaalta Turun/Naantalin Satamiin. Tässä valossa voi kysyä, onko Pisararata Pasilan asemalta maan alla kuljettuaan kahdeksan kilometriä palaten Pasilan asemalle sellainen hanke? Yhteiskunnan tulee huolehtia riittävän tasoisen liikenneverkon rahoittamisesta koko Suomen alueelle huolehtien elinkeinoelämän kilpailukyvystä näin edistäen uusien työpaikkojen syntymistä. Luomalla yrityksille toimintaedellytykset koko Suomen alueelle, lisääntyvillä verotuloilla yhteiskunta voi olla tukemassa myös metropolialueen liikennehankkeita huolehtien näin koko Suomelle välttämättömien hallinnollisten palveluiden tuottamista. Perinteinen pk-sektori ja savupiipputeollisuus, viennin peruspilarit, ovat vielä pitkään Suomen talouden selkärankana edellyttäen vahvoja panostuksia väylästöön. Turvallinen ja välityskykyinen liikenneinfra on yrityksille ja maakuntien elinvoimaisuudelle ehdoton edellytys. Kansallisomaisuutemme tiestön tila on roskalainaluokassa heijastuen maamme hyvinvointiin. Kilpailuneutraliteettia alalle, kilpailukykyä yrityksille Polttoaineveron palautusjärjestelmä on luotava Suomeen. Se on tahdosta kiinni Viime vuonna järjestelmän otti käyttöön Romania tukeakseen oman maansa vientiä sekä romanialaisten kuljetusliikkeiden kilpailukykyä Suomella on mahdollisuus EU säädännön puitteissa palauttaa n. 6 senttiä litralta. Voimme laskea saatavan hyödyn kertomalla vuosittaisen kuorma-auton kuluttama määrä esim tai litraa kuudella sentillä. Samassa yhteydessä käyttöön otettavalla vinjet-maksulla saataisiin myös ulkomaiset autot maksamaan tiestömme käytöstä. Polttoaineveron palautusjärjestelmä kompensoisi Suomessa tankkaavia ja osin ulkomaalaiset ajoneuvotkin ohjautuisivat tankkaamaan Suomessa polttoainetta, jossa edelleen olisi veroa n. 45 senttiä litralta. Suomi on EU:n viimeisiä maita, jossa ei ole käytössä ulkomaisia kuorma-autoja koskevia tienkäyttömaksuja. Kuljetusala on huolissaan niin alamme kuin asiakkaidemme kilpailukyvystä. Ilman tuotantoa ei ole kuljetettavaa. Käytä äänioikeuttasi Huhtikuussa ovat Eduskuntavaalit. Käytä äänioikeuttasi, tenttaa ehdokkaasi Kysy keinoista, miten ehdokkaan mielestä edistetään parhaiten yritysten kilpailukykyä Haluaako ehdokas elinvoimaisen koko Suomen Käyttämällä äänioikeutta vaikutat Teppo Mikkola Kuljetusyrittäjä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtaja "Yrittäjä luo työtä. Yrittäjyys on arvo, joka tarkoittaa huolehtimista ja vastuunkantoa omasta yrityksestä, sen työntekijöistä, yhteistyökumppaneista ja sitä kautta taloudellisesta menestymisestä. Ilman vankkaa taloudellista pohjaa ja olemassa olevia töitä ei yrittäjä voi työllistää. Yrittäjyys on yhteistoimintaa, jossa tarvitaan yhteishenkeä ja joustavuutta. Yrittäjyys ja työntekeminen ovat samaan yhteiseen päämäärään pyrkimistä."

6 6 149 Vimpelissä Tätä kirjoittaessani on vaaleihin aikaa enää 36 päivää. Takana on kymmeniä vaalitilaisuuksia, tuhansia kilometrejä vaaliauton kyydissä ja tavattuna tuhansia ihmisiä. Lähdin vaalityöhön kuuntelemaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa. Olen kiitollinen niistä mielipiteistä ja evästyksistä, joita olen saanut matkan varrella. Toivon lämpimästi, että voisin olla luottamuksenne arvoinen. Arvoisa lukija, Olen saanut elää ja kasvaa turvallisessa ympäristössä, vanhassa Niemen sukutalossa, jossa on melkein aina asunut kolme sukupolvea, niin nytkin. Perheeseeni kuuluu 15-vuotias poika, kohta 18 vuotta täyttävä tytär, kihlattuni Jari ja alzheimeria sairastava 80-vuotias äitini, jonka omaishoitaja olen. Meitä työelämässä olevia ja samanaikaisesti omaistaan hoitavia on tällä hetkellä jo Meillä kotona on aikaisemmin asunut usein myös perheen ulkopuolisia, joko meillä töissä ollen tai muutoin turvaa kaivaten. Olen kasvanut kantamaan vastuuta oman perheen lisäksi myös muista kanssaihmisistä. Yrittäjyys on minulle veren perintöä. Olen kasvanut yrittäjien keskellä: elämä perunatehtailijan ja maanviljelijän tyttärenä on antanut alkusysäyksen omalle yrittäjyydelle ja itsenäisyydelle. Elämisen mallia antoivat myös lähisukuuni kuuluneet kauppias ja apteekkari. Vaaliteemani ovat Yhteisvastuuta ihmisestä Hyvinvointi yhteiskunta tarkoittaa sitä, että meillä on yhteiskunnan taholta perusturva silloin, kun meillä ei jostakin syystä mene hyvin. Yhdenkään meistä ei saa pudota kyydistä ja jokaisesta on pidetävä huoli. Jokaisen suomalaisen perusturvasta huolehtiminen on kunnia-asia. Minä en hyväksy rahallisia leikkauksia lapsiperheiltä, yksineläjiltä tai matalapalkkaisilta, joiden selviäminen on muutenkin haastavaa. Hyvinvointiyhteiskuntaan ei kuulu minä edellä ajattelu ja itsekkyys. Meidän jokaisen tulee oppia antamaan itsestämme. Kannustan jokaista meistä ystävällisyyteen ja toisten auttamiseen, hyviin tekoihin jotka eivät maksa mitään. Syrjäytyminen on iso ja vakava ongelma. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja poistamiseksi on kehitelty hyviä ja toimivia keinoja. Meidän on huolehdittava, että tällä työllä on tarvittavat resurssit käytettävissä. Yksinäisyys ja kiusatuksi joutuminen koskettavat kaikkia elämänkaaren vaiheita. Turvattomuus ja yhteisön ulkopuolelle joutuminen heikentävät ihmistä kaikkein eniten ja vaikuttavat toimintakykyyn heikentävästi. Lainsäädännön kautta on vaikutettava niin, että kiusaamiseen voidaan aidosti puuttua kouluissa ja työpaikoilla. Kiusaamiseen on oltava aina nollatoleranssi. Suomea tulee puolustaa. Olen opiskellut ja asunut pariin otteeseen ulkomailla. Olen toki viihtynyt hyvin, mutta omien juurien merkitys, vahva pohjalaisuus ja isänmaallisuus korostuvat tuolloin. Kunnioitan sodan kokeneiden sukupolvien työtä ja uhrauksia tämän maan itsenäisyyden puolesta. Puolustusvoimissamme on toteutettu vaikea rakenneuudistus, jonka seuraukset kotimaakunnassamme on raskaat ja raunioittavat. Kauhavan lentosotakoulun siirto oli väärää politiikkaa. Maanpuolustuksellisen uskottavuuden säilyttämiseksi puolustusmäärärahat ja maanpuolustus valtakunnallinen huoltovarmuus ja kriiseihin varautuminen on pidettävä riittävän korkealla tasolla ja siihen on uskallettava sijoittaa. Me pärjäämme, kun pidämme huolen omasta puolustuskyvystämme ja huolehdimme, että meidän rauhantahtoinen ulkopolitiikka on kunnossa. Myös Suomen sisäisen turvallisuuden on oltava hyvä. Meidän on huolehdittava siitä, että kaikissa tilanteissa ja kaikissa oloissa maamme joka kolkassa saa apua, kun sitä tarvitsee. Ensihoito, poliisi ja palo- ja pelastustoimi ovat palveluita, joiden pitää olla kattavia ja niiden pitää olla hyvässä toimintakunnossa. Jos olemme päättäneet, että ensihoidon palvelutasopäätös tulee toteutua koko maakunnassa, on se niin myös oltava. Uudistaen eteenpäin Sosiaali- ja terveysjärjestelmän uudistamista tarvitaan, mutta hallitusti ja tarkkaan suunnitellen. Viimeisen vuosikymmenen ajan palvelujärjestelmän uudistamiskeskustelussa on puhuttu enimmäkseen hallinnon järjestämisestä ja rahoituksen kanavoinnista. Suunnitellun uudistuksen kokonaiskustannukset ovat edelleen täysin auki. Paras-hankkeen kautta syntyi hyvääkin, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että kuntien talouden romahtamisen vuoksi, ovat kunnat ajautuneet hätiköityihin ratkaisuihin ja tavalliset ihmiset ja heidän tarpeensa tuntuvat unohtuneen. Kuntalaiset ovat turvattomia ja neuvottomia. Mielessäni on ratkaisu, joka on kyllä vastoin Keskustan näkemystä. Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito on saatava osaksi samaa ketjua, tietojärjestelmineen, hoitokäytäntöineen. On oltava sama, käytkö lääkärissä Utsjoella vai Helsingissä, henkilötunnuksella on avauduttava potilastiedot niin, että hoitavalle taholle näkyy hoito- ja sairaushistoria. SOTEuudistusta tarvitaan, on hyvä, että asia valmis- JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA >>>>>>

7 7 tellaan rauhassa. Terveydenhuollon integraatio perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa pitää toteutua ensin. Sen jälkeen voitaisiin edetä suurempiin kokonaisuuksiin hallitusti ja pala palalta. Mielestäni kaikkien uudistusten pitää parantaa asiakkaan asemaa ja palvelua ei vain vahvistaa hallintoa ja rakenteita. Esimerkiksi sosiaalipalveluissa lastensuojelu ja vammaispalvelut ovat erityistä osaamista vaativia osa-alueita, joissa palvelukokonaisuudet räätälöidään asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan. Huomio lapsiin ja perheisiin Perhe ja koti edustavat ihmiselle läheisyyttä, turvaa ja rakkautta. Kodissa opitaan myös arvot, tavat ja kaikki elämän perusasiat. Lapsiperheet kamppailevat usein työn ja tiukan taloustilanteen keskellä. Huolet lasten asioista, oman tai puolison työtilanteen muutoksista ja omien vanhempien hyvinvoinnista kasvavat joskus niin suuriksi, että omakin jaksaminen vaarantuu. Meidän tulee kutoa yhteiskunnan turvaverkkoa tiheämmäksi ja lopettaa perheiden taloudellinen kuritus. Lapsilisän alentaminen, asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden pienentäminen tai poistaminen ja kotihoidontuen leikkaus ovat suuria askelia taaksepäin. Perheitä täytyy voida kannustaa lasten hankkimiseen. Palveluiden laatuun ja saavutettavuuteen pitää edelleen panostaa ja kehittää päivähoitoa, perusopetusta ja erityisopetusta päivittäispalveluina tarpeita vastaaviksi. Toisen asteen koulutusta on oltava tarjolla inhimillisen matkan päässä kotoa. Se onnistuu koulujen välisen yhteistyön ja toimivien tietoliikenneyhteyksien turvin. Kuinka saamme Suomen kuntoon? Talouden vakaalle pohjalle ja toimeentulon turvattua myös meillä maaseudulla. Viimeisen kymmenen vuoden sisällä syntyneet uudet työpaikat ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Yksinyrittäjien määrä on kasvanut Yrittäjät ovat luoneet työtä. Me tarvitsemme niitä kasvollisia ja vastuullisia usein myös hyvin paikkakuntasidonnaisia yrittäjiä. Yrittäjät ovat niitä, jotka kantavat vastuuta omasta yrityksestä, sen työntekijöistä, yhteistyökumppaneista, niin yrityksen kuin ympäristönsäkkin taloudellisesta hyvinvoinnista. Ilman vankkaa taloudellista pohjaa ja olemassa olevia töitä ei yrittäjä voi työllistää. Voidaksemme säilyttää työpaikkoja ja luodaksemme uusia, on yritysten toimintaedellytykset oltava kunnossa. Työmarkkinoiden uudistaminen, julkisen sektorin rakenteelliset uudistukset, palveluseteli ja valinnanvapaus, verotuksen kannustavuus, yksinyrittäjien asemasta huolehtiminen ja turhan sääntelyn ja byrokratian purkaminen on jo nostettu esille. Näiden lisäksi meidän tarvelistalle nousee tiet ja tietoliikenneyhteydet. Maanteitse kuljetetaan yli 70 % tavaroista. Tieverkkomme on rapautumassa ja sillat eivät kestä kohonneita kuljetuspainoja. Meidän alueellamme on puuhuollolla suuri merkitys. Saadaanko puuta jatkossa liikkeelle metsistä sahoille ja jalostukseen. Entä maatilojen kulkuyhteydet? Keväällä kelirikko aikaan maitoautojen kulku on haastavaa saatikaan eläinkuljetusautojen. Toimiva infra on hyvää arkea. Mutkaton matka työpaikalle, turvallinen tie mummolaan, nopea reitti lääkäriin. Toimiva infra tukee työllisyyttä, vireyttää seutukuntia ja maakuntia sekä lisää verotulovirtaa. Huolehditaan kulkuyhteyksistä, kannustetaan yrittäjyyteen ja autetaan luomaan työpaikkoja, muistetaan oman maan elintarviketuotannon tärkeys, pidetään ihmisistä ja heidän palveluistaan huolta. Annen aakkoset A B C D E F G H I J "Aamu. Uusi alku. Asuminen pitää olla mahdollista koko maassa." "Byrokratian purkaminen, arkijärjen käyttö." "Celsius, ilmaston lämpeneminen hallintaan." "Daddy s Girl" "Eveliina, esikoiseni. Eduskunta." "Finland Suomi" "Onni Gabriel Niemi oli edeltävän polven konemies. Sodankäynyt ja haavoittunut." "Hyvinvointi" "Isänmaa" "Järviseutu, järvet ja juuret" K L M N O P Q R S T "Kostipekka, kihlattuni Jari, Kyllikki-tätini ja hänen kuuluisa kotikaljansa. " "Liikunta, kaiken hyvinvoinnin tuoja" "Maaseutu -hyvä elämisen ympäristö, luovuuteen ja yrittämiseen kannustava. "Nuoret. Into mennä eteenpäin." "Onni on läheisissä" "Pekka, peruna ja perusta, jolle rakentaa. Peruna ja maaseudun elämä. Isä-Pekka ja elämänsuunta." "Quality laatu. Vain laatuun panostamalla voimme pärjätä." "Raili. Äitini, jonka kanssa asumme samaa sukutaloa." "Suvaitsevaisuus" "Terveys, tiestö, turve ja työn tekeminen" U V W X Y Z Å Ä Ö "Usk0 tulevaan, uskallus investointeihin" "Vimpelin Veto" "World maailma" "Xylitol suomalaiset innovaatiot" "Yrittäjyys" "Zumba - yhdessä liikkuminen" "Åkeri kuljetuselinkeinomme kilpailukyky" "Äitiys, äänestäminen" "Öljy, raakaöljystä biodieseliin, tuonnista omaan tuotantoon"

8 8 149 Katse eteen ja suupielet ylöspäin Olen toiminut yli neljä vuosikymmentä poliittisessa järjestössä nimeltä Suomen Keskusta. Neljä vuotta sitten olin keskustanaisten piirin puheenjohtajan roolissa mukana naisnelikon matkassa ja kahdeksan vuotta sitten varapuheenjohtajan roolissa. Seurasin läheltä ehdokkaiden ja tukiryhmien toimintaa. Halattiin aina kun kohdattiin ja toivotettiin hyvää menestystä illalle. Tiimit toimivat. Ensimmäistä kertaa olen yhden ehdokkaan takana tukiryhmän vetäjänä. Täytyy sanoa, että ehdokkaamme valitsi rohkeasti maakunnan toiselta laidalta vaalipäällikön ja tukiryhmän puheenjohtajaksi samalla suunnalla syntyneen. Tukiryhmään olemme saaneet henkilöitä eri ammateista, niin naisia kuin miehiäkin. Tukiryhmä on ehdokkaalle tärkeä. Kiitän kaikkia tukijoita, jotka olette omalla työpanoksellanne tai rahallisella tuella auttaneet kampanjatyössä. Tukiryhmäämme voi yhä liittyä sivujen kautta. Kampanja-aikaa on vielä jäljellä. Tänä päivänä paljon tietoa kulkee sosiaalisen median, erityisesti facebookin kautta reaaliaikaisesti. Tämä kanava on hyvä ilmoitustaulu, sieltä näkee missä ehdokkaamme Anne menee. Täällä maaseudulla pitää näkyä myös livenä. Me haluamme kätellä ja vaihtaa muutaman sanan henkilökohtaisesti ehdokkaamme kanssa. Tässä Anne on hyvä hän haluaa keskustella ja kuunnella aidosti. Ehdokkaan työ on esillä olemista ja asioihin paneutumista, jos se olisi helppoa, niin kaikki tekisivät niin. Voimme palkita Annen kovan työn antamalla hänelle äänemme ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä. Kiitos vaalipäällikkö Anne Ojajärvelle vahvasta sitoutumisesta tehtävään ja reilusta pohjalaisesta tyylistä sanoa asiat suoraan rakentavalla tavalla. Kiitos yhdistyksen varapuheenjohtaja Teuvo Mäkelälle, kun olet antanut ammattitaitosi yhdistyksen ja kampanjan käyttöön. Elastisen sanoin: Katse eteen ja suupielet ylöspäin tämä vaali me voitetaan. Anita Ammesmäki, Vimpeli Liity Annen tukiryhmään: Tue Anne eduskuntaan Matkalla Päättäjäksi ry. Yhdistyksen tilinumero on: FI BIC OKOFIHH V uonna 1946 presidentiksi valittu Juho Kusti Paasikivi kuuluisa lausahdus Maantieteelle emme voi mitään on jäänyt elämään historiaan. Ei ajatella vain yhteistä rajaa itäisen naapurin Venäjän kanssa, vaan myös olosuhteita joissa elämme Suomessa. Suomi on arktinen maa, sillä osa maamme pinta-alasta kuuluu napapiirin pohjoisemmalle puoliskolle. On pitkä talvikausi niukkoine valoineen, tämä aiheuttaa tietysti sen että kasvukausi on lyhyt. Jokapäiväiseen elämäämme tämä vaikuttaa lisäkustannuksin esimerkiksi elintarvikeketjussa jo em. lyhyen kasvukauden, pitkien kuljetusmatkojen korkean verotuksen takia. Usein on moitittu että ruoan hinta on Suomessa korkea, tosiasia on kuitenkin se että yleiseen hintatasoon verrattuna Suomen elintarvikkeiden hintataso on yksi Euroopan matalimmista. Ainoastaan Alankomaissa hintataso elintarvikkeissa on matalampi kuin meillä koto Suomessa. Yleinen hintataso on Suomessa korkea, johtuen raskaasta ja kohtuuttomasta verotuksesta. Ruoan hinnasta verojen osuus on pelkästään 2/3 osaa (mukaan on laskettu kaikki esitarviketeollisuuden ja kuljetuksen aiheuttamat verokustannukset). Läntisessä naapurissa verojen osuus elintarvikkeissa on vai 1/5-osa. Mikäli elintarvikkeiden hintaan, etenkin kotimaisten tuotteiden osalta, halutaan vaikuttaa, on eduskunnalla siihen mahdollisuus verotuksen muodossa. Verotuksen tarkastuksilla kotitalouksien ostovoima kasvaa. Kansainvälisten tuotteiden tuleminen kotimaamme markkinoille saattaa johtaa pahimmillaan työpaikkojen katoamiseen maataloudesta ja esitarviketeollisuudesta. Ulkomaiset monikansalliset tuotteet ovat kilpailtuja ja verotus näiden tuotteiden lähtömaassa on alhaisempi kuin Suomessa, näin ollen emme pärjää hintakilpailussa niille. Kotitalouksien ostovoiman hiipuessa kotimaisten tuotteiden kysyntä on kasvanut vuoden 2009 jälkeen vain 5 %, sama koskee myöskin kotimaisia palveluja. Vertailuna voidaan ottaa Ruotsi jossa sama kysyntä on kasvanut yli 20 %. "Yrittäjyyden kasvu on aina luonut uusia työpaikkoja ja saanut taloutemme uuteen kasvuun." Jos suomalaiset kuluttavat vähemmän kotimaista tuotetta talouksien ostovoiman vähetessä, heijastuu tämä suoraan työllisyyteen laajalla rintamalla. Suomen tulevalla eduskunnalla on nyt mahdollisuus vaikuttaa verotukseen ja sääntelyyn, jolloin suurten ikääntyvien ja eläköityvien ikäluokkien tilalle saadaan nuoria ja vireitä yrittäjiä. Yrittäjyyden kasvu on aina luonut uusia työpaikkoja ja saanut taloutemme uuteen kasvuun. Vain äänestämällä Voit vaikuttaa

9 9 Lapsiperheiltä vaaditaan paljon K aikki alkoi reilusti yli kymmenen vuotta sitten, kun erään perheen lapset tarvitsivat tukiperhettä. Meillä oli valmius ja halu lähteä tuohon työhön. Omat lapset olivat tuolloin vielä pieniä, meillä oli maataloutta ja toimin perhepäivähoitajana, kertoo Anne. Sijaisperhe, tukiperhe, ydinperhe alajärveläisten Anne ja Timo Mariaporin perhe on monimuotoinen. Omien, nyt 24-, 23-, 21- ja 17-vuotiaiden lasten lisäksi perheeseen kuuluu sijaislapsi ja tukiperhelapsi. On hyvin tavallista, kun kaikki ovat kotona, että lounaalle ja päivälliselle katetaan parhaimmillaan kaksitoista lautasta. Nautin siitä, että saan koko perheen saman pöydän ääreen viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Anne Mariaporilla on monta roolia: kotioloissa hän on äiti, sijaisäiti, tukiperheäiti ja puoliso. Ammattiroolejakin on useita: ainakin toimintaterapeutti, perheterapeutti, psykoterapeutti, kouluttaja, yrittäjä ja työnantaja. Kysymys suomalaisen lapsiperheen hyvinvoinnista vakavoittaa pitkään erityistä tukea ja kasvatusta tarvitsevien lasten ja heidän perheidensä parissa työskennelleen ammattilaisen: Yhteiskunnan vaatimustaso perheitä kohtaan on nykyään korkealla: perheiltä vaaditaan paljon työssä ja koulukin vaatii osansa. Erityistukea tarvitsevia on nykyään entistä enemmän. Monessa perheessä voidaan huonosti. Tiedetään, että riittävän aikaisin tarjotun tuen avulla voitaisiin ehkäistä avioeroja ja muita perheongelmia. Lasten neuropsykiatriset oireet näkyvät käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen haasteina, joiden edessä vanhemmat ja jopa ammattilaiset kouluissa ja päivähoidossa ovat neuvottomia. Vanhemmat kantavat syyllisyyttä ja potevat riittämättömyyttä, saattavat pohtia taitojaan kasvattajina. Vanhempien kuuleminen ja perheen konkreettinen ohjaaminen vaihtoehtoisten toimintatapojen käyttämiseen ovat sellaista tukea, jotka kantavat pidempään kuin pelkkä 60min viikossa tarjottu terapia. Ellei perhettä, koulua tai päivähoitoa saada mukaan yhteistyöhön, on terapiasta saatava hyöty vain osittainen. Yhteen hiileen puhaltaminen on lapsen etu. Joskus sijaisäidin rooliin kuuluu myös skootterin tankkaus. Tukiperheitä tarvittaisiin kiireesti lisää koko maahan. Myös sijaisperheille on tarvetta. Esim. Seinäjoen seudulla tukiperheisiin on 2 vuoden jono. Mitä aikaisemmin perheitä pystytään tukemaan, sitä vaikuttavampaa työ on. Sekä isän että äidin roolit pitää huomioida. Isän ja miehen malli on tärkeä: polttopuiden hankkiminen ja pyöränkumin korjaaminen voidaan oppia yhdessä tehden. Jokaisella perheellä on omanlaisensa verkosto, joka koostuu eri sukupolvien edustajista, isovanhemmista, isoisovanhemmista, vanhempien sisaruksista ja serkuista. Vaikeuksien hetkellä tuki voi löytyä läheltäkin. Yksi ammattilaisten tehtävä on auttaa perhettä hahmottamaan oma verkostonsa. Meillä Timon äiti asuu tässä lähellä ja on korvaamaton apu ja tuki perheemme arjessa. Tiivis yhteys on yhteen hiileen puhaltamista, tuo iloa ja on hyödyllistä kaikille. Kysymykseen työn ja perhe-elämän yhdistämiseen Anne Mariaporilla on vastaus valmiina: Elämme kotona normiarkea, meillä molemmilla vanhemmilla on työmme ja vastuumme siitä. Yhdessä vastaamme perheestä. En ole kotona terapeutti vaan äiti. On inhimillistä, että teen samoja virheitä kotona vanhempina, vaikka ohjaan ja tuen työkseni vaikeissa tilanteissa olevia perheitä. Työ ja perhe vahvistavat minua kaikissa rooleissa. Niissä moni asia kiertyy yhteen. Ymmärryksen lisääntyminen toistemme välillä on kaiken a ja o. Anne Mariapori: Anne eduskuntaan Anne Mariapori toimii yrittäjänä Järvi-Pohjanmaan Terapiapolku -yrityksessä. Kun kaikki ovat kotona, on tavallista, että lounaalle ja päivälliselle katetaan kaksitoista lautasta. Anne on hyvä edustaja, koska tiedän Annen arvostavan suuresti lapsiperheitä ja vanhempien jaksamista sekä taloudellisesti että henkisesti tämän päivän kovien paineiden alla. Annea on helppo lähestyä. Yrittäjäjärjestössä toimimisen myötä Annella on jo valmiina yhteyksiä, jotka ovat tärkeitä myös kansanedustajana toimiessa. Päättäjille terveisiä, että niukoista ajoista huolimatta säästöt tehtäisiin järkevällä tavalla. Lapsiperheet, eläkeläiset ja vanhusväestö tarvitsevat tukea. Tärkeää on muistaa ennaltaehkäisevä työ ja se, että joskus pienikin tuki voi viedä asioita eteenpäin. Rakkaudesta kotimaiseen ruokaan "Suomalainen ruoka on maailman parasta. Suomalaiset elintarvikkeet tuotetaan puhtaassa suomalaisessa maalaisympäristössä. Elintarviketalous työllistää yli suomalaista. Suomalainen ruoka on meidän yhteinen asiamme. Poliittisessa päätöksenteossa pitää huolehtia siitä, että viljelijä, elintarviketeollisuus, kuljetus ja kauppa pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa. Tärkein päätös tehdään aina elintarvikkeita ostettaessa. Suositaan suomalaista." Järviseudun Viherrakennus Oy Jari Lakaniemi, Vimpeli p FysioJärviseutu Ky

10 10 VESIJOHTOLIIKE P. JUNNILA LVI-SUUNNITTELUA TÖITÄ HUOLTOA P , , KUNTOKEIDAS "elämäsikunnossa Pyörät pyörivät jo 3. polvessa KULJETUKSET T. HIRSIMÄKI OY JALASJÄRVI Liity Annen tukiryhmään: Miksi on tärkeää äänestää vaaleissa? Että voi vaikuttaa siihen, ketkä päättävät meidän nuorten asioista tulevaisuudessa. Valinnat vaikuttavat meidänkin elämäämme ja pitäisi äänestää aina, kun siihen on mahdollisuus. Olisi myös hyvä, jos nuoretkin panostaisivat äänestämiseen, jotta meidänkin äänemme saataisiin kuuluviin. Keskustelevatko nuoret vaaleista vai onko se ihan sama? Toiset enemmän, toiset vähemmän. Haastattelimme Vimpelissä lukion toisella luokalla olevia nuoria naisia, mitä mieltä he olevat tulevista vaaleista ja mitä mieltä nuoret ylipäätään ovat vaaleista ja äänestämisestä. Ella, Elisa Eveliina ja Saija pääsevät äänestämään ensimmäistä kertaa tulevissa eduskuntavaaleissa. Kysyimme nuorilta neitokaisilta muutamia kysymyksiä. Vastaukset ovat olivat useissa kysymyksissä hyvin samanmielisiä. Vastauksia ei tarvinnut kaivaa väkipakolla vaan ne tulivat nuorilta naisilta kuin apteekin hyllyltä konsanaan. Ella, Elisa Eveliina ja Saija olivat kaikki aivan varmoja että tulevat käyttämään äänioikeuttaan tulevissa vaaleissa ja olivat sitä mieltä että on tärkeä vaikuttaa. Lyhyen haastatellun ja valokuvauksen jälkeen nuoret naiset katoavat takaisin lukion sisätiloihin jatkamaan opiskelujaan ja odottamaan vaalipäivää. Marja-Liisa Kivipelto Timo Nuolikoski Oy Kari ja Tarja Niemi P R O D U C T S Varax on kasvava metallialan yritys joka tarjoaa asiakkailleen laajaa osaamista suunnittelusta aina valmiiseen toimitukseen asti. Valmistamme tuotteita ja tuoteosia monelle eri toimialalle, kuten esim. auto-, kone-, kuljetus-, metalli- ja veneteollisuudelle. Konekantamme muodostuu pääasiallisesti CNC-putkentaivutuskoneista, robottihitsausasemista sekä automaattisesta jauhemaalaamosta. Ähtäväntie 366, Ähtävä puh myynti Kyllä keskustelemme välillä, mutta emme välttämättä yhtä syvällisesti kuin aikuiset. Kuinka tulevat vaalit näkyvät koulussa? Ei mitenkään. Tulevat vaalit eivät näy juuri mitenkään koulussamme ainakaan vielä, vaikkakin pienimuotoisia keskusteluita on ollut. Mikä teistä on ehdokkaan tärkein ominaisuus? Hän keskittyy olennaisiin asioihin ja ongelmiin ja yrittää parantaa asioita. Luotettavuus. Se, että pystyy pitämään sanansa kertoo jo ihmisestä itsestään paljon. Onko jännittävää äänestää ensimmäistä kertaa? Onhan siinä oma jännityksensä. Ei vielä, mutta eiköhän se h-hetken lähestyessä ala vähän jännittämään. Kiinnostaako politiikka sinua? Jonkin verran, kyllähän yhteiset asiat ovat tärkeitä. Kyllä se jo jonkin verran kiinnostaa ja olisi hyvä, että kaikkia kiinnostaisi edes vähän, sillä politiikka ohjaa suurelta osin myös tulevaisuutta. Jos äänestät vaaleissa, äänestätkö varsinaisena päivänä vai ennakkoon? En ole ajatellut asiaa, samapa tuo. Tärkeintä on, että äänestän. Äänestän varsinaisena päivänä. Omia ajatuksia vaaleista. Mielenkiinnolla odotan, mistä puolueesta tulee Suomen suurin. Ja mielestäni nuorten pitäisi äänestää, koska meidän tulevaisuudestahan siinä on kyse, että ketkä siellä eduskunnassa istuvat. Käydään nyt äänestämässä ja katsotaan miten käy, ei kai siinä sen kummempaa. Kukaan ei saa ajatella, että oma yksi ääni ei vaikuta mihinkään, sillä jokaisen ääni on tärkeä Henkilöllä, joka ei ole antanut ääntään vaaleissa, ei ole myöskään varaa valittaa siitä, millaista sakkia eduskunnassa tulevalla vaalikaudella on. Sen sijaan äänestäneillä on oikeus harmitella, ellei oma suosikki ole eduskuntaan päässyt. Eduskuntavaalit 2015 Ennakkoäänestys kotimaassa: ke ti Vaalipäivä: su Käytä äänioikeuttasi

11 11 Kunta on kuntalaisia varten Kuntien tehtävien lisääminen ja vastaavasti niiden tekemiseen osoitettujen valtionosuuksien väheneminen ovat olleet kuntien arkipäivää jo pitkään. Varsinkin pienten kuntien ahdinko on jatkuvasti lisääntynyt. Apua tilanteeseen haetaan valtion taholta kuntaliitoksilla. Syynä tietenkin huoli siitä ettei kunta pysty enää tarjoamaan palveluja asukkailleen, kun talouden pohja on pettänyt. Olen itse ollut ollut kuntapolitiikassa vuodesta Usein kuulen kauemmin mukana olleilta, että ennen pärjättiin paremmin eikä kuntalaisia tarvinnut kurittaa ja kouluja lopettaa. Toki monessa asiassa on aika kullannut muistot, mutta tottakin on enemmän kuin se toinen puoli. Tosiasia on, että vuodesta 1990 kuntien lakisääteisten tehtävien määrä on yli kaksinkertaistunut. Kaksi vuotta sitten eli 2013 meillä oli kunnilla 535 laissa säädettyä tehtävää ja nämä ovat edelleen lisääntyneet. Näistä kunnille säädetyistä tehtävistä seuraa kunnille noin tuhat velvoitetta. Eli kunnissa ei kaikki ole todellakaan niin kuin ennen. Ikävää tässä on se, että nykyiset kuntien päättäjät ajetaan tilanteeseen, jossa he joutuvat tekemään niitä ikäviä ratkaisuja ja kehitys, joka on seurausta valtion taholta jää siten heidän vastatakseen. Kuntapäättäjät joutuvat elämään tekemiensä ratkaisujensa kanssa eivätkä pääse valtion seläntaakse. Kovin usein kuulee: miksi teette näin kun ennenkin pärjättiin? Kaikesta huolimatta pienissä kunnissa elää vahvana tahto säilyä itsenäisenä. Kuntaliitoksia puolustellaan sillä, että ne ovat vain hallinnollisia ratkaisuja eivätkä vaikuta kuntalaisen identiteettiin. Ja kun se tehdään tavoitteena turvata heidän palvelunsa niin sehän on perusteltua. Mutta kunnan asukkaan tunteelle oman identiteetin häviämisestä, ei perustelut tuo helpotusta. Onko kuntalainen valmis jopa tinkimään oman kuntansa palvelutasosta saadakseen pitää hänelle tärkeän kotikunta-ylpeyden? Tärkeintä on avoimesti keskustella asioista ja kuunnella erilaisia mielipiteitä. Olemme sellaisen asian äärellä, jossa ainutta oikeata vastausta ei ole olemassakaan. Ota koppi Vaalipäivänä su Kuljetusliike P. Kantola Ky KAUHAVA Keskustan Vimpelin Sääksjärven py Kaarina Höykinpuro Teuvo ja Anna-Maija Mäkelä Suomalainen työ kunniaan Risto Ojanperä, miksi Vimpeli pärjää pesäpallossa? Perustyö tehdään hyvin eli junioreiden ohjaaminen on kunnossa. Käytettävissä on hyvät ja monipuolisesti urheiluun suhtautuvat valmentajat. Millainen on mielestäsi joukkueurheilun asema Suomessa? Sen asema on hyvä, sillä nuoret haluavat olla osana jossakin yhteisessä. Siinä on samat elementit kuin suomalaisessa yhteiskunnassa: yhteinen vastuu ja tekeminen, joukkueurheiluun on helppo samaistua. Mitä asioita parantaisit maakunnassa? Yrittäminen on täällä hyvässä huudossa. Yrittäminen on tehtävä helpommaksi ja ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on saatava yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi. Suomalainen ruoka on tuotava yhä uudelleen esille. Maataloustuottajien asemaa on parannettava, tuottajahinnat on saatava ylemmäksi jotta meiltä ei lopu kotimainen ruoka. Miten laitetaan Suomi kuntoon? Ensin on pantava kotipesä kuntoon ja siihen kuuluu soten vieminen maaliin. Aivan turhaan palaa rahaa nyt kun asiat ovat levällään. Kuntien määrä ei ole oleellinen ja kyllä meidän on opittava jatkossa siihen, että aivan kaikkia palveluja ei voi saada kilomerin säteeltä, niitä joutuu hakemaan kauempaakin. Miten tunnet Annen? Pesäpallon kautta alun perin. Hänen vahva yrittäjätaustansa on tehnyt minuun vaikutuksen. Annella on pelisilmää myös asioihin ja hän saa ihmisistä esille heidän parhaat puolensa ja saa heidät tekemään parhaansa. Hän näkee hyvin yrittäjien näkökulmat asioihin. Kiitos Risto haastattelusta T.M. "Annen vahva yrittäjätausta on tehnyt minuun vaikutuksen. Annella on pelisilmää myös asioihin ja hän saa ihmisistä esille heidän parhaat puolensa ja saa heidät tekemään parhaansa." Anita ja Erkki Ammesmäki Veikko ja Marja Timonen Yrjö Koivukoski Harri Hänninen Tiina Koivuniemi Jarmo ja Marja-Leena Laakso Hannu Takala Kati Metsäpelto Anne ja Pasi Ojajärvi

12 12 Jos etsit hyvää ehdokasta, tässä Sinulle on sellainen Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien varapuheenjohtaja Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen Suomen Yrittäjien kunnallisen ja alueellisen elinkeinopolitiikan valiokunnan puheenjohtaja Kolmannen polven yrittäjä 149 Maakuntapäättäjä Kuntapäättäjä Äiti ANNE TUNTEE ARJEN JA AJAA VARMASTI ASIOITA ARKADIANMÄELLÄ Maksaja: Matkalla Päättäjäksi ry Kannattaa katsoa: Keskusta Osaava, pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto. Kyselylomakkeen palautus 2.6.2003 mennessä osoitteeseen: OAMK/ Hoitotyön osasto/ Salla Seppänen Kuntotie 2 86300 Oulainen TIETOA KOHTI AKTIIVISTA VANHUUTTA KYSELYLOMAKKEESTA Kohti aktiivista vanhuutta

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? - Ensimmäisiä osatuloksia kevään 2015 kuntalaiskyselystä Kuntapuheenjohtajapäivä 10.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Mummot, muksut ja kaikki muut

Mummot, muksut ja kaikki muut Mummot, muksut ja kaikki muut Keitä perheeseen kuuluu? Mikä on perheessä pyhää? Perhekerho- ja pikkulapsityön neuvottelupäivät 17.-18.3.2011 Meillä siihen kuuluu meidän lisäksi mun vanhemmat ja sisarukset,

Lisätiedot

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland ZA5209 Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 269 Haluaisin kysyä muutaman kysymyksen, jotka liittyvät yhteiskuntamme muodostavien eri sukupolvien

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012 Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto AJATUKSIA PALVELURAKENNEUUDISTUKSISTA 2000-LUVULLA Aikaisemman kuin nykyisenkin

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä

kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Yritteliäisyyttä Yhteyksiä Turvaa Työtä Ilomantsi vuonna 2030 Ilolla idästä VISIO 2 Painopisteet

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Hallitusohjelman maininnat

Hallitusohjelman maininnat Hallitusohjelman maininnat Esa Halme Mitä hallitusohjelma kertoo? Tulkintani mukaan 3 viestiä. Maailmalle: Suomi laittaa asiansa kuntoon Kotimaisille johtajille: Investoikaa parikymmentä ylimääräistä miljardia

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen Kommenttipuheenvuoro Kaupunginsihteeri Mari Immonen 10.12.2015 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017

LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 Suomen ruotsalainen kansanpuolue on sinun äänesi tasa-arvoisen Suomen puolesta. Me työskentelemme kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN?

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? SOSIAALIPALVELUIDEN MAHDOLLISUUDET SOTE- UUDISTUKSESSA SOSIAALITYÖN JA YLEENSÄ SOSIAALIPALVELUIDEN SUURIMPANA

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka Hallitusohjelma Investointeja tukeva politiikka Talouskriisin aikana Suomen teollisuuden kiinteiden investointien määrä on alentunut enemmän kuin EU-maissa keskimäärin ja huomattavasti enemmän kuin kilpailijamaissamme.

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä 1 Korporaatioiden aika on ohi Suomessa on 90 000 työnantajayritystä: NORMAALISITOVA KENTTÄ Noin 20 000 yritystä

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kuudesta aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää

Lisätiedot

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa.

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa. Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa syvemmälle, mutta uskaltaa

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena

Lisätiedot

Töihin Verohallintoon

Töihin Verohallintoon Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus

Lisätiedot

Tunnistaako yrittäjä oman työhyvinvointinsa. Maarit Laine, Terveyskunto Oy Työterveyspäivät 27.10.2010

Tunnistaako yrittäjä oman työhyvinvointinsa. Maarit Laine, Terveyskunto Oy Työterveyspäivät 27.10.2010 Tunnistaako yrittäjä oman työhyvinvointinsa Työterveyspäivät Yrittäjyys mitä se merkitsee? Askel kammokujaan, josta ei ole takaisin paluuta normaalin turvaverkon piiriin. Kiire, vastuut, taloudelliset

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot