1/2016. www. helsinginseudunsuunnat.fi. Aluetalous. Toimitilamarkkinat. Hyvinvointi. Big Mac -indeksi ostovoiman mittarina. Liikenne ja ympäristö
|
|
- Arto Koskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/2016 Aluetalous Tuotanto kääntyi kasvuun Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen EUROOPAN MITASSA Toimitilamarkkinat Tyhjiä toimitiloja aiempaa enemmän Hyvinvointi Toimeentulotukea saavia pääkaupunkiseudulla Liikenne ja ympäristö Vienti kasvoi satamien tavaraliikenteessä Työmarkkinat Avoimia työpaikkoja selvästi edellisvuotta enemmän Väestö Helsingin seudun väestö kasvoi hengellä vuonna 2015 Valokiilassa Pekka Vuori Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Big Mac -indeksi ostovoiman mittarina Useimmissa Länsi- ja Pohjois-Euroopan kaupungeissa työntekijän on työskenneltävä keskimäärin alle 20 minuuttia voidakseen ostaa yhden Bic Mac -hampurilaisen. Luxemburgissa vain 10 minuutin työskentely riittää. Helsingissä aikaa tarvitaan 16 minuuttia, mikä on hieman muita Pohjoismaiden pääkaupunkeja vähemmän. Euroopassa hampurilaisen tienaaminen kestää pisimpään Kiovassa, 55 minuuttia. Euroopan ulkopuolella Big Macin saa ansaittua vain 9 minuutissa Hong Kongissa, mutta Nairobissa hampurilaisen eteen on työskenneltävä lähes kolme tuntia. Mikäli katsotaan Big Macin sijaan iphone -puhelimen ostamiseen tarvittavaa työaikaa, ei kaupunkien keskinäisessä järjestyksessä tapahdu suuria muutoksia. Työskentelyajan hajonta niiden välillä on kuitenkin suurempaa. Selvästi nopeimmin, alle 21 tunnissa, tarvittavan rahamäärän saa ansaittua Zürichissä. Kiovassa työaikaa tarvitaan kolmikymmenkertaisesti, peräti lähes 630 tuntia. Helsingissä iphone -puhelimen ostaakseen on työskenneltävä keskimäärin vajaa 52 tuntia. Big Mac indeksi on The Economist -lehden kehittämä mittari hintatason ja ostovoiman vertailuun eri maissa. Tämä vertailu perustuu sveitsiläisen pankin UBS:n keväällä 2015 keräämiin tietoihin. Kaupungin palkkataso määräytyy Euroopan ammattirakennetta kuvaavien 15 ammatin edustajille tehdyn kyselyn vastaajien keskimääräisen nettotuntipalkan perusteella. www. helsinginseudunsuunnat.fi 1
2 Kokonaistuotannon ennakoiva kuvaaja Aluetalous Lähde: Tilastokeskus ja Kaupunkitutkimus TA Oy Teollisuuden ja rakentamisen suhdannenäkymät Palveluyritysten suhdannenäkymät Tuotanto kääntyi kasvuun Helsingin seudun tuotanto kääntyi viime vuoden lopulla uudelleen kasvuun. Tuotannon määrä oli vuoden viimeisellä neljänneksellä noin prosentin suurempi kuin vuotta aiemmin. Tuotanto kasvoi vuoden loppupuolella myös valtakunnallisesti. Kuitenkin kasvu oli Helsingin seudulla vahvempaa kuin koko maassa viime vuoden kaikkina neljänneksinä. Suhdannetilanne jatkui edelleen kaksijakoisena. Erityisesti kaupan alalla ja teollisuudessa trendi oli laskeva vuoden loppuun asti. Sen sijaan rakentamisessa ja useimmilla palvelualoilla liiketoiminta kasvoi. Suhdanteiden elpymisodotukset hentoja EK:n tammikuussa tekemän Suhdannebarometrin mukaan suhdanteisiin ei ennusteta suuria muutoksia seuraavan puolen vuoden aikana. Tuotanto kasvaa, mutta kasvuluvut jäävät pääosin mataliksi. Tämänhetkisen suhdannetilanteen kuvataan olevan tavanomaista heikompi kaikilla päätoimialoilla. Teollisuus odottaa tuotantonsa kasvavan hitaasti sekä ensimmäisellä että toisella vuosineljänneksellä. Palveluyritysten hidas myynnin kasvu nopeutuisi jonkin verran lähikuukausina. Rakentamisessa tuotannon arvioidaan kasvavan kohtalaisesti. Henkilöstön määrän ennustetaan supistuvan vähän kaikilla päätoimialoilla. Kansainväliset suhdanneindikaattorit ovat kohtalaisen vahvoja. Globaalista talouskasvusta ennustetaan kohtalaista, vaikka erityisesti Kiinan nopea vauhti on hidastumassa. USA:ssa kasvu jatkuu, mutta vahva dollari ja rahapolitiikka aiheuttavat epävarmuutta. EU-maiden kasvu on virinnyt ja sekä yritysten että kuluttajien odotukset ovat vankistuneet. Ne ovat keskimäärin selvästi vahvempia kuin Suomessa. Teollisuus ja rakentaminen Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen lähikuukausien suhdannenäkymät ovat varovaisen luottavaiset ja hieman koko maan keskiarvoa valoisammat. Suhdanneodotuksien saldoluku oli tammikuussa +10 (lokakuu +18). Tuotannon kasvun arvioidaan vauhdittuvan vuoden 2016 alkupuoliskolla. Tuotantokapasiteetti oli tammikuussa hyödynnettynä 82 prosentilla alasta. Valmistuotevarastot ovat likimain normaalit. Henkilökunnan määrä supistui viime vuoden lopulla ja työvoimaa vähennettäneen jonkin verran myös lähikuukausina. Heikko kysyntä oli tammikuussa yleisin tuotantokapeikko. Investoinnit ovat lievässä nousussa. Koko maassa teollisuusyrityksillä on vain vähäisiä elpymisodotuksia. Suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa +3 (lokakuussa 3). Tammi maaliskuussa tuotannon kasvun arvioidaan jäävän loivaksi, eikä loppukeväällekään ole juuri vahvempia kasvuodotuksia. Tuotantokapasiteetin käyttöaste on vähän elpynyt, mutta on vielä melko matala. Tammikuussa 68 prosentilla vastaajista oli kapasiteetti täysin hyödynnettynä. Lähikuukausina tilauksia ennustetaan saatavan vähän aikaisempaa enemmän. Tilauskannan tämänhetkinen taso on selvästi keskimääräistä matalampi ja lähikuukausille ennustetaan jonkin verran työvoiman vähenemistä. 2
3 Koko maassa rakennusyritysten suhdanteet ovat jatkaneet pientä paranemista. Tuotanto on kasvanut vähän, mutta tilauskanta on silti alle normaalin. Suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa +4 (lokakuussa +8). Tuotannon kasvu nopeutuisi kohtalaiseksi ensimmäisellä neljänneksellä ja jatkuisi samankaltaisena myös loppukeväällä. Kapasiteetin käyttöaste on korkeampi kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Tammikuussa 71 prosenttia yrityksistä kuvasi kapasiteettinsa olevan kokonaan hyödynnettynä. Riittämätön kysyntä on silti edelleen yleisin tuotannon kasvun este. Palvelut Uudenmaan palveluyritysten suhdannekuva on lähellä koko maan keskiarvoa. Suhdanneodotuksien saldoluku oli tammikuussa 2 (lokakuu +5): 12 prosenttia vastaajista ennakoi paranemista ja heikkenemistä odotti 14 prosenttia. Myyntimäärät kasvoivat hieman vuoden 2015 lopussa ja alkuvuotta 2016 koskevat myyntiodotukset ovat myös varovaisen luottavaiset. Työvoiman määrä pysynee lähes muuttumattomana kuluvan vuoden alussa. Kannattavuus on viimeaikaisesta kustannusten noususta huolimatta vähän vuoden takaista parempi. Koko maan palveluyritysten lähitulevaisuuden suhdannenäkymät ovat yhä kokonaisuutena varovaiset. Myynnin arvioidaan kasvavan hieman aiempaa ripeämmin, mutta henkilöstö vähenisi vielä eikä kannattavuus parantuisi. Palveluyritysten yleisten suhdannenäkymien saldoluku koheni tammikuun tiedustelussa vain aavistuksen 3 pisteeseen (lokakuussa 5). Heikko kysyntä on edelleen selvästi yleisin toimintaa rajoittava tekijä. Kuluttajat jälleen aiempaa luottavaisempia Kuluttajien luottamus aiempaa myönteisempään talouskehitykseen palautui syksyn synkkien odotusten jälkeen. Etenkin lokakuussa tulevaisuuden näkymät nähtiin erittäin synkkinä. Tuolloin odotuksia kuvaava saldoluku oli pääkaupunkiseudulla 2,3 ja koko maassa 1,3. Tämän vuoden tammikuussa saldoluku oli pääkaupunkiseudulla 12,7 ja koko maassa 8,2. Pääkaupunkiseudun kuluttajien odotukset maan talouden ja työttömyystilanteen kehityksestä vaihtuivat tammikuussa aiempaa valoisemmiksi. Niitä kuvaava makroindikaattori sai tammikuussa arvon -2,9, kun syyskuusta lähtien se oli vaihdellut 11 ja 20 välillä. Kuluttajien näkemyksiä oman talouden ja säästämismahdollisuuksien kehityksestä kuvaava mikroindikaattori sai tammikuussa arvon 28,3. Arvo on melko alhainen pitkän ajan saldolukuja tarkastellen. Työllisyystilanteen oletetaan säilyvän yhä heikkona Kuluttajien odotukset Suomen talouskehityksestä vaihtuivat tammikuussa aiempaa myönteisemmiksi pitkän synkähkön kauden jälkeen. Kuitenkin suurin osa Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin vastanneista olettaa työttömiä olevan edelleen vuoden kuluttua enemmän, kuten on ollut jo vuodesta Vuonna 2015 odotukset olivat synkimmillään vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta tämän vuoden tammikuussa näkemykset muuttuivat myönteisimmiksi. Pääkaupunkiseudulla viidennes ja koko maassa 15 prosenttia kuluttajista oletti työttömiä olevan vähemmän vuoden kuluttua. Oletuksia kuvaava saldoluku oli pääkaupunkiseudulla 15,1 ja koko maassa 18,7. pääkaupunkiseudulla kehityksestä seuraavien 12 kk:n aikana 3
4 kehityksestä seuraavien 12 kk:n aikana Oman taloustilanteen uskotaan säilyvän ennallaan Vielä viime vuoden alkupuoliskolla kuluttajat olivat pääkaupunkiseudulla hyvinkin luottavaisia oman taloustilanteensa myönteiseen kehitykseen. Huhtikuussa sitä kuvaava saldoluku oli pääkaupunkiseudulla jopa lähes 20 ja koko maassa noin 10. Alkukesästä lähtien näkemykset kuitenkin muuttuivat synkemmiksi. Tammikuussa omaa taloustilannetta vuoden kuluttua kuvaava saldoluku oli 8,7 pääkaupunkiseudulla ja 6,3 koko maassa. Suurin osa kuluttajista olettaa taloustilanteensa säilyvän ennallaan. Pääkaupunkiseudulla joka neljäs ja koko maassa joka viides kuluttaja olettaa sen olevan vuoden kuluttua hieman parempi. Näkemykset säästämismahdollisuuksista säilyivät ennallaan ja pääkaupunkiseudulla joka toinen kuluttaja ilmoitti hyvin todennäköisesti säästävänsä alkaneen vuoden aikana. Asunto- ja toimitilamarkkinat Tyhjiä toimitiloja aiempaa enemmän Pääkaupunkiseudulla toimitiloista suurin vajaakäyttöaste oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä toimistotiloilla, joista 13 prosenttia oli käyttöä vailla. Espoossa toimistotiloista vailla käyttöä oli 22 prosenttia, Vantaalla 16 prosenttia ja Helsingissä 11 prosenttia. Helsingin keskustassa osuus oli hieman vähemmän, 9 prosenttia. Keskustassa vajaakäyttöaste oli noussut toiseen vuosineljännekseen verrattuna, mutta koko kaupungissa tilanne oli ennallaan. Liiketilojen vajaakäyttöaste oli pääkaupunkiseudulla 5 prosenttia ja teollisuus- ja varastotilojen 7 prosenttia. Samaan aikaan aiemmin vakaasti nousseet Helsingin ydinkeskustan toimistovuokrat ovat juuttuneet paikoilleen. Uusia vuokrasopimuksia on alkanut sekä luku- että neliömääräisesti vähemmän kuin parina edellisenä puolivuotisjaksona. Sopimuksia ei ole alkanut aivan kalleimmissa kiinteistöissä ja uusien vuokrasopimusten neliövuokrien tunnusluvut olivat hieman edellistä puolivuotisjaksoa matalampia. Mediaanivuokrataso nousi kuitenkin hieman ja oli nyt 27,50 euroa. Hyvinvointi Toimeentulotuen saajia pääkaupunkiseudulla Toimeentulotukea saavia henkilöitä oli loka joulukuussa Helsingissä keskimäärin , Espoossa ja Vantaalla kuukaudessa. Helsingissä tuensaajien määrä kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä 9 prosenttia, Espoossa 10 prosenttia ja Vantaalla reilu 3 prosenttia edellisvuodesta. Espoossa kasvu oli vuonna 2015 selvästi muita kaupunkeja nopeampaa, mutta toimeentulotukea saa edelleen pienempi osa kaupungin väestöstä kuin Helsingissä tai Vantaalla. Toimeentulotuen saajien määrä sisältää Helsingissä myös valtion maksamaa vastaanottorahaa saavia turvapaikanhakijoita, mikä osaltaan selittää määrän kasvua. Vastaanottorahaa tai täydentävää vastaanottorahaa sai vuoden 2015 loka joulukuussa keskimäärin henkilöä kuukaudessa, 4
5 mikä oli noin henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Samaan aikaan toimeentulotuen saajien kokonaismäärä lisääntyi Helsingissä noin henkilöllä. Ilman vastaanottorahaa saavia henkilöitä toimeentulotuen saajien määrä kasvoikin edellisvuodesta vain reilu 4 prosenttia. Väkivaltarikosten määrä kääntyi kasvuun viime vuonna Poliisin tietoon tuli Helsingin seudulla ennakkotietojen mukaan loka-joulukuussa noin henkeen tai terveyteen kohdistunutta rikosta tai seksuaalirikosta, mikä oli lähes 12 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla. Rikosten määrä kasvoi sekä pääkaupunkiseudulla että KUUMA kunnissa, Helsingissä hieman muita kuntia vähemmän. Koko maassa kasvua oli vajaa 10 prosenttia. Vuoden 2015 aikana poliisin tietoon tuli Helsingin seudulla yhteensä noin henkeen tai terveyteen kohdistunutta rikosta tai seksuaalirikosta, mikä oli hieman enemmän kuin vuonna Poliisin tietoon tulleiden väkivaltarikosten määrä kasvoi huomattavasti vuonna 2011, kun osa lievistäkin pahoinpitelyistä tuli lakimuutoksella yleisen syytteen alaisiksi. Siitä lähtien yleinen kehityssuunta oli laskeva, kunnes viime vuoden aikana rikosten määrä kääntyi jälleen kasvuun. Liikenne ja ympäristö Vienti kasvoi satamien tavaraliikenteessä Viime vuoden loka joulukuussa Helsingin satamien tavaraliikennettä oli 8 prosenttia eli tonnia edellisvuotta enemmän, yhteensä 2,9 miljoonaa tonnia. Vienti kasvoi 7 prosenttia ja tuonti 9 prosenttia. Tuonnin määrä oli 1,5 miljoonaa tonnia ja viennin 1,4 miljoonaa tonnia. Koko viime vuoden viennin määrä kasvoi edellisvuodesta 6 prosenttia. Tuonnin määrä oli 3 prosenttia suurempi. Tavaraliikennettä oli vuoden 2015 aikana yhteensä 11 miljoonaa tonnia, joka jakautui melko tasaisesti tuonnin ja viennin kesken. Vuositasolla viennin määrä kääntyi nousuun vuonna Tuonnin määrä oli laskussa vielä vuosina Sekajätteen käsittely keskittyy Vantaan jätevoimalaan Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus ja Vantaan jätevoimala vastaanottivat loka joulukuussa yhteensä tonnia jätettä, josta noin kolmannes oli sekajätettä. Kokonaisuudessaan jätemäärä kasvoi 13 prosenttia edellisvuodesta, mutta sekajätteen määrä säilyi ennallaan. Vastaanotetun jätteen kokonaismäärä oli suurempi Ämmässuolla, mutta Vantaan jätevoimala vastaanotti sekajätettä viisinkertaisesti Ämmässuohon verrattuna. Vantaan jätevoimala avattiin vuonna 2014, jolloin Ämmässuon jätemäärät laskivat voimakkaasti. Vuoden 2015 aikana Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus vastaanotti yhteensä tonnia jätettä, josta sekajätteen osuus oli tonnia. Vantaan jätevoimalan vastaanottama jätemäärä oli tonnia, josta sekajätettä oli tonnia. Henkeen tai terveyteen kohdistuneet rikokset ja seksuaalirikokset Lähde: Tilastokeskus Tonnia III/14 IV/14 I/15 II/15 III/15 IV/15 Ämmässuo sekajäte Ämmässuo muu jäte Vantaa sekajäte Vantaa muu jäte 5
6 Työmarkkinat Kaupan alan työntekijämäärä kääntyi kasvuun Helsingin seudulla oli loka joulukuussa yhteensä työllistä eli jonkin verran enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Päätoimialoittain työntekijämäärä lisääntyi vuoden viimeisellä neljänneksellä eniten, vajaa 7 prosenttia, kaupan alalla, jolla työskentelevien määrä on aiemmin ollut laskussa. Rakennusalalla kasvua oli 6 prosenttia. Työllisten määrä väheni edellisvuodesta selvästi eniten, 6 prosenttia, majoitus- ja ravitsemisalalla. Informaatio- ja viestintäalan työntekijämäärä on ollut nopeassa kasvussa, mutta loka joulukuussa se oli prosentin edellisvuotta pienempi. Koko maassa työntekijöiden määrä lisääntyi vajaa 5 prosenttia julkisessa hallinnossa ja väheni 5 prosenttia koulutuksessa. Helsingin seudulla työntekijämäärältään suurimmat toimialat olivat loka-joulukuussa liike-elämän palvelut ( työntekijää), kaupan ala (97 500) ja terveys- ja sosiaalipalvelut (95 200). Koko maassa eniten työntekijöitä oli terveys- ja sosiaalipalveluissa ( työntekijää), teollisuudessa ( ) sekä kaupan alalla ( ). Kun tarkastellaan viimeisen neljänneksen sijaan koko vuotta 2015, työllisten määrä kasvoi Helsingin seudulla edellisvuodesta eniten, vajaa 7 prosenttia, informaatio- ja viestintäalalla. Myös liike-elämän palveluissa kasvua oli yli 5 prosenttia. Vuositasolla työntekijöiden määrä väheni 4 5 prosenttia rahoitus- ja vakuutusalalla, majoitus- ja ravitsemisalalla sekä kuljetus- ja varastointialalla. Avoimia työpaikkoja selvästi edellisvuotta enemmän Helsingin seudun työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa avoinna yhteensä työpaikkaa, mikä oli lähes neljänneksen enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tästä huolimatta seudulla oli vuoden lopussa keskimäärin yli 9 työtöntä työnhakijaa yhtä avointa paikkaa kohden. Koko maassa avoimia työpaikkoja oli reilu , joten paikoista noin kolmannes sijaitsi Helsingin seudulla. Seudun ulkopuolisessa Suomessa avoimien työpaikkojen määrä nousi 9 prosenttia edellisvuodesta. Vuonna 2015 avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi Helsingin seudulla vuoden ensimmäistä neljännestä lukuun ottamatta ja kasvu oli selvästi voimakkainta vuoden viimeisellä neljänneksellä. Työttömyysaste edelleen korkea Tilastokeskuksen otospohjaisen työvoimatutkimuksen tietojen mukaan työttömien osuus työvoimasta oli Helsingin seudulla 7,2 prosenttia ja koko maassa 8,7 prosenttia loka joulukuussa. Vuotta aiempaan tilanteeseen oli lisäystä koko maassa 0,3 prosenttiyksikköä. Helsingin seudulla työttömyysaste oli 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoon perustuvien tietojen mukaan työttömyysaste oli Helsingin seudulla 11,8 ja koko maassa 14,4 prosenttia joulukuun lopussa. Vuotta aiempaan tilanteeseen verrattuna Helsingin seudulla lisäystä oli 0,8 ja koko maassa 0,5 prosenttiyksikköä. 6
7 Helsingin seudulla korkein työttömyysaste oli Helsingissä, 12,7 prosenttia. Vantaalla työttömien osuus työvoimasta oli 12,6 prosenttia, Espoossa 10,9 prosenttia ja KUUMA kunnissa 10,4 prosenttia. Työttömyysaste lähti voimakkaaseen nousuun vuoden 2012 puolivälissä ja sen jälkeen suuntaus on ollut alueesta riippumatta nouseva. Tammikuussa 2016 työttömyysaste oli Helsingin seudulla 11,7 ja koko maassa 14,0 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy yhä voimakkaasti Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Helsingin seudulla oli joulukuun lopussa ja koko maassa yli vuoden työttömänä ollutta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli edellisvuoden loppuun verrattuna koko maassa viidesosan ja Helsingin seudulla kolmasosan suurempi. Espoossa kasvua oli jopa 45 prosenttia. Helsingin seudun pitkäaikaistyöttömistä noin puolet henkilöä asui Helsingissä. Espoossa heitä oli 6 000, Vantaalla ja KUUMA kunnissa Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut voimakkaasti vuoden 2013 alusta lähtien. Sekä Helsingin seudulla että Helsingissä yli vuoden työttömänä olleiden henkilöiden määrä on nyt samaa suuruusluokkaa kuin 1990 luvun alkuvuosina. Nuorisotyöttömyyden kasvuvauhti hidastui selvästi Helsingin seudulla oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan nuorisotyöttömiä joulukuun lopussa eli oli 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Koko maassa kasvua oli suunnilleen saman verran. Kasvuvauhti hidastui selvästi vuoden 2015 aikana ja oli edellisen kerran yhtä alhainen vuoden 2012 alussa. Helsingin seudun sisällä kehityksessä oli kuitenkin eroja. Helsingissä alle 25 vuotiaita työttömien työnhakijoita oli joulukuun lopussa eli jopa 3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Espoossa määrä nousi vajaa kaksi prosenttia henkilöön. Muualla seudulla kasvuvauhti oli huomattavasti korkeampi: KUUMA kunnissa 15 prosenttia ja Vantaalla lähes 10 prosenttia. KUUMA kunnissa oli ja Vantaalla nuorta työtöntä työnhakijaa. Väestö Helsingin seudun väestö kasvoi hengellä vuonna 2015 Helsingin seudulla asui vuoden 2015 lopussa noin henkeä. Ennakkotietojen mukaan seudun väkiluku kasvoi loka joulukuussa hengellä. Muuttovoitto oli vajaa henkeä ja luonnollinen väestönkasvu vajaa henkeä. Ennakkotietojen mukaan seudun väestö kasvoi vuoden 2015 aikana yhteensä hengellä eli 1,2 prosenttia. Pääkaupunkiseudun suhteellinen väestönkasvu (1,4 prosenttia) oli muutaman edeltävän vuoden tasolla. Vantaalla väkiluku lisääntyi jopa 1,8 prosenttia. KUUMA kunnissa väestö kasvoi hieman edeltäviä vuosia vähemmän, 0,6 prosenttia. Kuntien välillä oli kuitenkin huomattavaa vaihtelua ja muutamassa väkiluku jopa väheni. ja koko maassa % /13 12/13 6/14 12/14 6/15 12/15 Pääkaupunkiseutu KUUMA-kunnat Keskiarvo Hgin seutu % Suomi Keskiarvo Suomi II/14 III/14 IV/14 I/15 II/15 III/15 IV/15 Helsingin seutu Suomi 7
8 Helsingin seudulla Helsingin seudulle Helsingin seudun väestönkasvusta valtaosa on muuttovoittoa. Vastoin edeltäviä vuosia kotimainen muuttovoitto (6 500 henkeä) kasvatti vuonna 2015 väkilukua enemmän kuin ulkomainen muuttovoitto (5 000 henkeä). Toisaalta suurin osa muuttovoitosta tuli ulkomaan kansalaisista. KUUMA-kunnissa luonnollinen väestönkasvu lisäsi väkilukua nettomuuttoa enemmän. Syntyneitä oli koko Helsingin seudulla vajaa henkeä enemmän kuin kuolleita, mutta luonnollinen väestönkasvu pieneni edellisvuodesta Helsinkiä lukuun ottamatta. Muuttoliike Helsingin seudun ja muun Suomen välillä vilkastui Ennakkotietojen mukaan Helsingin seutu sai loka joulukuussa muuttovoittoa muualta Suomesta reilu henkeä, kun vuotta aikaisemmin nettomuutto oli vain reilu henkeä. Muuttoliike sekä seudulle että pois sieltä vilkastui vuotta aiempaan verrattuna, mutta tulomuutto lisääntyi sekä pääkaupunkiseudulla että KUUMA kunnissa lähtömuuttoa enemmän. Helsinki sai muuttovoittoa seudun ulkopuolisesta Suomesta 1 000, Espoo 330 ja Vantaa 190 henkeä. Edellisvuoteen verrattuna nettomuutto kasvoi kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Sen sijaan KUUMA-kunnista seudun ulkopuolinen Suomi sai muuttovoittoa 30 henkeä, mikä oli kuitenkin edellisvuotta vähemmän. Ennakkotietojen perusteella pääkaupunkiseudun muuttovoitto Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomesta vuonna 2015 oli kokonaisuudessaan noin henkeä ja KUUMA kuntien muuttotappio noin 750 henkeä. Pääkaupunkiseudun muuttovoitto kasvoi edellisvuodesta lähes viidenneksen ja KUUMA kuntien muuttotappio pieneni kolmanneksen, joten Helsingin seudun muuttovoitto kasvoi huomattavasti. KUUMA kunnat ja Vantaa voittajia seudun sisäisessä muuttoliikkeessä KUUMA kuntien muuttovoitto pääkaupunkiseudulta loka joulukuussa oli ennakkotietojen mukaan 400 henkeä eli yli 100 henkeä edellisvuotta enemmän. Muuttoliike molempiin suuntiin vilkastui. KUUMA kunnat saivat muuttovoittoa kaikista pääkaupunkiseudun kunnista, Espoosta ja Vantaalta kuitenkin selvästi Helsinkiä enemmän. Helsingin muuttotappio seudun sisäisessä muuttoliikkeessä oli Espooseen ja Vantaalle muuttaneiden vuoksi silti suurin muutamaan vuoteen, 480 henkeä. Espoon muuttotappio oli Helsingistä saadusta muuttovoitosta huolimatta 180 henkeä, mutta Vantaan nettomuutto nousi pääkaupunkiseudun sisäisen muuttoliikkeen ansiosta 160 henkeen. Vuoden viimeisen neljänneksen muuttovirroista huolimatta KUUMA kuntien vuoden 2015 muuttovoitto pääkaupunkiseudulta oli jälleen edellisvuotta pienempi. KUUMA kunnat ovat saaneet muuttovoittoa pääkaupunkiseudulta koko 2000 luvun ajan, mutta nettomuutto on pienentynyt vuodesta 2007 lähtien. Helsinki on suurin häviäjä seudun sisäisessä muuttoliikkeessä ja sen muuttotappio kasvoi vuonna
9 Valokiilassa Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Järjestelmäpäällikkö, Helsingin kaupungin tietokeskus Suomessa asui vuosi sitten ulkomaalaistaustaista, eli henkilöä joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla, ja heistä yli puolet asuu Helsingin seudulla. Kattavia tilastoja ja aikasarjoja ulkomaalaistaustaisista ei ole toistaiseksi ollut käytettävissä riittävästi monipuolisten analyysien ja ennusteiden käyttöön, ja siksi ulkomaalaistaustan kuvaamisessa on käytetty yleisimmin äidinkieltä. Vieraskielisen väestön määrä ei toistaiseksi poikkea juurikaan ulkomaalaistaustaisen väestön määrästä, kun sen sijaan ulkomaan kansalaisten määrä on kolmasosan pienempi. Suomen vieraskielisestä asukkaasta eli 53 prosenttia asuu Helsingin seudulla, ja tästä joukosta yli 90 prosenttia asuu pääkaupunkiseudulla. Vieraskielisen väestön määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet Helsingin seudulla nopeasti. Määrä on yli kolminkertaistunut viimeisten 15 vuoden aikana ja osuus väestöstä on kasvanut neljästä prosentista 11,5 prosenttiin. Suhteellinen kasvuvauhti on pysynyt seudulla 8 9 prosentin vaiheilla jo vuosikymmenen ajan. Koska kaupungit tarvitsevat suunnittelun tueksi tietoa vieraskielisen väestön määrän ja rakenteen kehityksestä, Helsingin, Espoon ja Vantaan tilasto- ja tutkimusyksikköjen yhteistyönä on laadittu vieraskielisen väestön ennusteita vuodesta 2009 alkaen. Nyt laadittu ennuste vuosiksi on kolmas. Ennuste on laadittu kahdeksalle äidinkieliryhmälle ikäryhmittäin koko Helsingin seudulle, pääkaupunkiseudun neljään kuntaan ja yhteisenä seudun kymmenen kehyskunnan muodostamalle kehysalueelle. Ennusteen kieliryhmäjako oli seuraava: Kuva 1. Helsingin seudun työikäinen väestö (20 64-vuotiaat) äidinkielen mukaan ja ennuste vuoteen
10 Valokiilassa - Baltian kielet (pääosin vironkielisiä) - Venäjä ja muut entisen NL:n alueen kielet (pl. Baltia) - Länsi-Euroopassa (sisältää Pohjois- ja Etelä- Amerikassa) puhutut kielet - Itä-Euroopassa puhutut kielet - Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa puhutut kielet - Muussa Afrikassa puhutut kielet (ml. somali) - Muussa Aasiassa puhutut kielet Helsingin seudun vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan nykyisestä :sta lähes :een vuoteen 2030 mennessä. Väestöosuus kasvaa tänä aikana vajaasta kahdestatoista 21 prosenttiin. Uudet ennustevaihtoehdot ovat henkeä kolme vuotta sitten laadittua ennustetta korkeammat. Vuonna 2015 alkaneen turvapaikanhakijoiden määrän kasvun arvioidaan lisäävän seudun vieraskielistä väestöä henkeä vuoteen 2030 mennessä. Ennusteen perusvaihtoehdon mukaan vieraskielisen väestön määrä kasvaa Helsingissä vuoteen 2030 mennessä nykyisestä :sta :een, ja sen osuus väestöstä 13,5 prosentista 23 prosenttiin. Espoossa määrä kasvaa :sta :aan ja osuus 13,3 prosentista 26 prosenttiin. Vantaalla asuu nyt vieraskielistä ja vuoden 2030 ennuste on lähes , eli vieraskielisten osuus koko väestöstä kasvaa nykyisestä 14,4 prosentista 28 prosenttiin. Kehysalueella vieraskielisten määrän ennustetaan kasvavan :sta :een eli vajaaseen kahdeksaan prosenttiin koko väestöstä. Eri kieliryhmien jakautumisen kuntiin oletettiin jatkuvan nykyisen kaltaisena. Siten Helsingissä vuonna 2030 suurimman ryhmän ennustetaan olevan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kieliryhmä, kun taas Espoossa ns. Muun Aasian kieliryhmä on suurin. Vantaalla suurimmat kieliryhmät olisivat Baltian alueen kielten ja venäjän kielen samansuuruiset ryhmät. Kehysalueella näyttää Baltian kieliryhmä kasvavan selvästi suurimmaksi. Julkaisussa on myös arvio erityisiä kotouttamisresursseja vaativan väestönosan kehityksestä. Alle kymmenen vuotta maassa asuneen ulkomailla syntyneen väestön osuus on nyt noin puolet vieraskielisistä, mutta osuus pienenee reiluun kolmasosaan vuoteen 2030 mennessä. Seudun työikäisen väestön määrä kasvaa vieraskielisen väestön kasvun ansiosta, sillä kotimaankielisten vuotiaiden määrä on jo vähentynyt tällä vuosikymmenellä hengellä, kun taas vieraskielisten määrä on kasvanut :lla hengellä. Vuonna 2030 vieraskielisen työikäisen väestön osuuden ennakoidaan olevan jo neljännes ikäluokasta. Vieraskielisten lasten määrän seudulla ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 15 vuoden aikana ja muiden kuin Euroopan kieliryhmien osuus kasvaa. Tällä kertaa lisähaastetta ennusteen tekemiseen toi turvapaikanhakijoiden määrän nopea kasvu loppukesästä 2015 lähtien. Ennuste laadittiin kahtena vaihtoehtona, jotka perustuvat erilaisiin, marraskuussa tehtyihin oletuksiin turvapaikanhakijoiden määrän kehityksestä. Vaikka ennusteeseen liittyy nyt erityistä epävarmuutta, on huomattava, että turvapaikan hakijoiden osuus seudun ulkomaalaistaustaisen väestön kasvusta on ennusteen mukaan vain prosenttia. Kuva 2. Helsingin seudun vieraskieliset alle 18-vuotiaat lapset äidinkielen mukaan ja ennuste vuoteen % 25% 20% 15% 10% 0 0% Baltia Länsi-Eurooppa Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka Muu Aasia Osuus ikäluokasta, % Venäjä ym. Itä-Eurooppa Muu Afrikka Muu ja tuntematon 5% 10
11 Info Helsingin seutu: Pääkaupunkiseutu ja KUUMA kunnat Pääkaupunkiseutu: Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa KUUMA-kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti Uusimaa: Uudenmaan maakunta Pääkaupunkiseutu KUUMA-kunnat Kirkkonummi Hyvinkää Mäntsälä Pornainen Järvenpää Nurmijärvi Tuusula Kerava Espoo Vantaa Sipoo Helsinki Kauniainen Julkaisun tuotannon, asuntomarkkinoiden, rikollisuuden ja väestön luvut ovat ennakkotietoja, jotka tarkentuvat lopullisiin tilastoihin. Käsitteitä Asunnon ostoaikomukset: Niiden kotitalouksien osuus, jotka aikovat ostaa asunnon varmasti tai mahdollisesti seuraavan vuoden aikana. Ilmanlaatu: Perustuu HSY:n kehittämään indeksiin, joka lasketaan tunneittain. Huomioon otetaan rikkidioksidin, typpidioksidin, hiilimonoksidin, otsonin, hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten pitoisuudet, joille määritetään ali-indeksi. Näistä korkein määrittelee ilmanlaatuindeksin arvon mittausasemalla. Indeksin arvot on jaettu viiteen ilmanlaatuluokkaan hyvästä erittäin huonoon. Pitkäaikainen keskiarvo: Summataan tietyn ajanjakson neljännesten arvot ja jaetaan luku neljännesten lukumäärällä. Rikokset (poliisin tietoon tulleet): Rikokset, joista on tehty rikosilmoitus, rangaistusvaatimusilmoitus tai annettu rikesakko. Väkivaltarikollisuus sisältää henkeen tai terveyteen kohdistuvat rikokset sekä seksuaalirikokset. Omaisuusrikollisuus sisältää varkaudet, törkeät varkaudet ja näpistykset. Saldoluku: Saldoluvulla kuvataan odotuksia suhdanne- ja kuluttajabarometrissä. Luku saadaan, kun myönteisten vastausten prosenttiosuuksista vähennetään kielteisten vastausten prosenttiosuudet. Positiivinen luku kuvaa myönteisiä odotuksia. Tuotanto: Kuvaa alueen yritysten ja muiden yhteisöjen tuotannollista aktiviteettia. 1) Helsingin seutu: Toimialoittaisten tuotannon kehitystä ennakoivien indikaattorien perusteella konstruoitu Helsingin seudun tuotannon ennakoiva kuvaaja. Tuorein katsauksessa esitettävä tieto perustuu indikaattoreiden ennakkoarvioihin. Tietolähde: Kaupunkitutkimus TA Oy. 2) Suomi: Tilastokeskuksen kansantalouden neljännesvuositilinpidon bruttokansantuote kiintein hinnoin. Tuorein neljännes on Tilastokeskuksen julkaisema kokonaistuotannon ennakkotieto. Työnvälitystilasto: Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilasto, joka perustuu työnhakijoiden rekisteriin. Työttömyysaste: Työttömien osuus työvoimasta. Tilastokeskuksen työttömyysaste perustuu työvoimatutkimukseen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyysaste työnvälitystilastoon, minkä vuoksi ne poikkeavat jonkin verran toisistaan. Työvoimatutkimus: Tilastokeskuksen otospohjainen kuukausittain tehtävä haastattelututkimus. Työllisyyttä koskevissa toimialoittaisissa tiedoissa on pienten toimialojen kohdalla suurehko virhemarginaali. 11
12 Avainlukuja Helsinki Espoo Vantaa Helsingin seutu Suomi Väkiluku Yleisen asumistuen saajat Toimeentulotuen saajat Helsingin seudun suunnat Muutostietoja neljännesvuosittain Jatkuvasti päivittyvä verkkosivusto: Ilmestyy vuonna 2016 sähköisenä viikolla 11, 23, 36, 49 ja painettuna viikolla 13, 26, 39, 51 Toimitus ja julkaisija: Helsingin kaupungin tietokeskus PL Helsingin kaupunki Lisätietoja: Aino Hiekkavuo ja Leena Hietaniemi p seudunsuunnat@hel.fi ISSN X (painettu) ISSN (verkossa) Kustantajat Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY Helsingin kaupungin tietokeskus Espoon kaupunki, strategia ja kehittäminen Vantaan tietopalveluyksikkö Uudenmaan liitto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Helsingin seudun kauppakamari
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
Uusimaa pysyi alkuvuoden aikana tavanomaista parempana Tuotannon ja myynnin arvioidaan lisääntyneen ensimmäisellä vuosineljänneksellä Ammattityövoiman puute oli yleinen ongelma säilynevät kevään ja kesän
Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty
Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.218 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa
Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty
Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 1.3.217 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010
3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,
Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 212 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi vuoden 212 toisella neljänneksellä Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
TOUKOKUU 18 Uusimaa oli huhtikuussa 18 tavanomaista parempi Tuotanto lisääntyi lievästi alkuvuoden aikana kasvun ennakoidaan vauhdittuvan lähikuukausina Rekrytointivaikeuksia oli 27 %:lla yrityksistä Lähikuukausien
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
TAMMIKUU 19 Uusimaa oli tammikuussa tavanomaista suotuisampi Tuotanto- ja myyntimäärät ovat nousussa Kannattavuus on vähän vuoden takaista parempi Suhdanteiden ennakoidaan hiipuvan aavistuksen verran lähikuukausina,
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset
Kysyntä on vaimeaa ja tuotantokapasiteettia
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Tuotantokehitys on melko tasaista Kysyntä on vaimeaa ja tuotantokapasiteettia on runsaasti vapaana Suhdanteiden ennakoidaan
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019
Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018
2018:9 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi
Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo
Uusimaa edelleen tavanomaista suotuisampi Tuotannon ja myynnin kasvu jatkuu Samana aikaan pulaa työvoimasta ja kysynnästä Suhdanteiden ennakoidaan heikkenevän kesän lopulla ja syksyn alussa, saldoluku
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015
2016:4 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
1/ Aluetalous. Asuntomarkkinat. Hyvinvointi
1/2017 Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 15.3.2017 Aluetalous Tuotannon kasvuvauhdissa tasaantumista EUROOPAN MITASSA Asuntomarkkinat Aiempaa enemmän toimistotiloja tyhjillään Hyvinvointi Asumistukea
Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017
2017:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016
2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Itä-Suomi Keski-Suomi -7 Pohjois-Suomi 3 Lounais-Suomi -9 Kaakkois-Suomi Häme -18 Uusimaa -1 Pohjanmaa Pirkanmaa -19 1 85 87 89 91 93 95
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016
2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017
2017:7 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018
2018:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi
Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Suhdanneodotukset loivassa nousussa, saldoluku 4 Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi Tuotantokapasiteetti ylittää
Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Marraskuu 12 Teollisuus ja rakentaminen tummenevat, saldoluku -22 Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi Tuotannon ennakoidaan pysyvän loppuvuoden aikana
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Vantaalla,
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
ELOKUU 18 Uusimaa on noussut selvästi tavanomasta paremmaksi Tuotanto ja myynti kasvavat yleisesti Henkilökunnan määrä on noususuunnassa, ammattityövoimasta pulaa 31 %:lla alasta himmenivät hieman kesän
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 14 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 u väkiluku on kasvanut määrällisesti
Suhdannebarometri. Teollisuus ja rakentaminen. 17. Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen
LOKAKUU 17 Suhdannebarometri Uusimaa kuvataan tavanomaista paremmaksi Tuotanto kasvaa ja henkilöstön määrä lisääntyy Heikko kysyntä yhä yleisin tuotantokapeikko Yleiset suhdanneodotukset ovat myönteiset,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi hivenen syksyn alussa - kysyntä on edelleen vaimeaa Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi
Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus
Väestöennusteet - Helsingin seudun väestöennuste - Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste - Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku Helsingissä,
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Häme -2 Pohjanmaa -8 Pohjois-Suomi -4 Pirkanmaa -8 Keski-Suomi -5 Kaakkois-Suomi -1 Itä-Suomi -7 Lounais-Suomi Uusimaa -25 1 8 6
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008
8131 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 13 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2-4 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Lounais-Suomi 26 Uusimaa -21 Pohjanmaa 5 Keski-Suomi -21 Pohjois-Suomi -12 Pirkanmaa -21 Kaakkois-Suomi -18 Itä-Suomi Häme -25-43
Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo
Uusimaa Suhdannearviot hiipuivat hieman alkusyksyn aikana - tilanne edelleen tavanomaista parempi Tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät hienoisessa nousussa Henkilökunnan määrä lisääntyi hieman alkusyksyllä
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015
2015:25 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015
2015:37 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015
2015:14 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09
Suhdannebarometri. Teollisuus ja rakentaminen. Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen yritykset arvioivat suhdannetilanteen
TAMMIKUU 218 Suhdannebarometri Uusimaa arvioitiin tammikuussa yleisesti normaalia suotuisammaksi ovat lokakuuta varovaisemmat, saldoluku 2 Tuotanto kasvaa ja henkilökunnan määrä on nousussa Ammattityövoimasta
Suhdannetilanne on normaalia heikompi ja kysyntä on vaimeaa
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2014 Teollisuus ja rakentaminen Tuotantomäärät pysyivät alkuvuodesta ennallaan - lähikuukausille nousuodotuksia Suhdannetilanne on normaalia heikompi ja kysyntä
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2-8 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Kaakkois-Suomi -4 Pohjanmaa -16 Keski-Suomi -7 Uusimaa -19 Lounais-Suomi -15 Pohjois-Suomi -23 Pirkanmaa -15 Häme Itä-Suomi -23-3
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 24 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 u Väkiluku on kasvanut määrällisesti
Tuotanto laskusuunnassa - tilaustilanne
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne pysyi heikkona vuoden 2015 alkukuukausina Tuotanto laskusuunnassa - tilaustilanne yhä vaikea Yleiset suhdannenäkymät
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2-2 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Kaakkois-Suomi 22 Pirkanmaa 7 Itä-Suomi 22 Keski-Suomi 4 Uusimaa 18 Lounais-Suomi -1 Pohjois-Suomi 12 Pohjanmaa Häme -6-11 85 87
Suhdannebarometri Helmikuu 2010
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Elokuu 16 Teollisuus ja rakentaminen zsuhdanneodotukset laskusuunnassa, saldoluku -13 z Tilaustilanne on hieman normaalia heikompi z Tuotanto pysynee lähikuukausina
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
Suhdannebarometri Helmikuu 2010
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Toukokuu 217 Teollisuus ja rakentaminen z arvioidaan tavanomaista suotuisammaksi z Tuotanto kasvaa ja tilauskirjat ovat normaalia täydemmät z Yleiset suhdanneodotukset
Yleiset suhdannenäkymät ovat varovaisia, saldoluku 1
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Helmikuu 17 Teollisuus ja rakentaminen parani vuoden 16 lopussa - tilauksia edelleen normaalia niukemmin Yleiset suhdannenäkymät ovat varovaisia, saldoluku 1 Tuotantomäärät
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Tilauksia on saatu lisää, mutta tilauskirjat
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvaa - vapaata kapasiteettia edelleen runsaasti Tilauksia on saatu lisää - tilauskirjat edelleen normaalia ohuemmat
4/2018. Aluetalous. Asunto- ja toimitilamarkkinat. Helsingin Seudun Suunnat jatkossa vain verkossa indikaattoritieto päivittyy jatkuvasti.
/1 Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 1.1.1 Aluetalous Tuotannon kasvu jatkuu vahvana Asunto- ja toimitilamarkkinat Helsingin keskustan toimistotilojen vuokrat nousussa Hyvinvointi Asumistukea saavien
Reykjavik. Ulkomaalaisten osuus väestöstä ( %) seudulla v. 2012. yli 9,0 7,1 9,0 5,1 7,0 3,1 5,0 alle 3,1. Lähde: NORDSTAT-tilastotietokanta
3/2013 Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 5.9.2013 ALUETALOUS Tuotannon lasku näyttäisi pysähtyneen ASUNTO- JA TOIMITILAMARKKINAT Asunnon ostoaikomukset maltilliset HYVINVOINTI Toimeentulotuen saajien
Kysyntä on henkentynyt ja tuotanto
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2014 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannekuva on synkentynyt alkusyksyn aikana Kysyntä on henkentynyt ja tuotanto on laskussa Suhdannenäkymät ovat hiipuneet
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
Suhdannenäkymät ovat pysyneet myönteisinä, saldoluku 17
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Heinäkuu 17 Teollisuus ja rakentaminen parani alkukesän aikana ovat pysyneet myönteisinä, saldoluku 17 Tuotannon kasvun ennakoidaan jatkuvan lähikuukausina ja myös
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
Kilpailukyky ja työmarkkinat
Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2006 - väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla - Keravan, Vantaan, Tuusulan, Hyvinkään,
Vuokra-asumisen hinta 2015 Uuden kolmen huoneen asunnon keskimääräinen kuukausivuokra (euroa)
HSS 1996 2016 20 3/2016 Aluetalous Tuotannon kasvuvauhti kiihtyi Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 26.9.2016 Vuokra-asumisen hinta 2015 Uuden kolmen huoneen asunnon keskimääräinen kuukausivuokra (euroa)
TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus
TILASTOJA 2015:3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-joulukuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi
Kysyntä on normaalia alhaisemmalla tasolla, mutta tuotanto lisääntyy. denmaan vastaajien suhdannenäkymät ovat koko maan keskiarvoa valoisammat.
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 214 Teollisuus ja rakentaminen heikkeni hieman kesän alussa Kysyntä on normaalia alhaisemmalla tasolla, mutta tuotanto lisääntyy Suhdanteiden ennakoidaan kohentuvan
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007
8 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa,Vantaalla,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
SUUNNAT 3/2012 HELSINGIN SEUDUN. Helsinki Espoo Länsimetro lisää metroverkostoa 14 kilometriä.
HELSINGIN SEUDUN SUUNNAT 3/212 Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 7.9.212 ALUETALOUS Tuotannon trendi kääntyi loivaan laskuun ASUNTO- JA TOIMITILAMARKKINAT Asuntojen ostoaikomukset laantuivat hieman
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010
T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010 Kuva: Helsingin
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Henkilökunnan määrä on pysynyt ennallaan - kannattavuus heikkeni. Tuotantomäärät pienenivät kausivaihtelu
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Elokuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Kysyntä on vaimeaa ja tuotanto on hienoisessa laskussa Henkilökunnan määrä on pysynyt ennallaan - kannattavuus heikkeni Suhdanneodotukset
1/2015. Aluetalous. Toimitilamarkkinat. Hyvinvointi. Helsinki taistelee ilmastonmuutosta vastaan. Liikenne. Työmarkkinat. Väestö.
1/215 Ajankohtaiskatsaus kehitykseen 1.3.215 Aluetalous Suhdanneodotukset varovaiset Toimitilamarkkinat Tyhjiä toimitiloja aiempaa enemmän Hyvinvointi Toimeentulotuen saajien määrä kasvaa edelleen Väkivaltarikosten
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
SUUNNAT 1/2012. Toiminnan laajennusta v.2010-2015 uusiin kaupunkeihin suunnittelevat yritykset (otos yhteensä 500) 20-47 15-19 10-14 5-9.
HELSINGIN SEUDUN SUUNNAT 1/2012 Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 8.3.2012 ALUETALOUS Tuotannon määrä laski hieman Kuluttajien luottamus talouskehitykseen varovaisessa nousussa ASUNTO- JA TOIMITILAMARKKINAT
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus
Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku
kunnista tammi maaliskuussa
Tilastoja 2014:13 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja etoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Tiivistelmä Väkiluku on kasvanut määrältään
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
20 2/2016 HSS www. helsinginseudunsuunnat.fi. Aluetalous. Asuntomarkkinat. Hyvinvointi. Uusi indikaattori Matkailijoiden yöpymiset
HSS 1996 2016 20 2/2016 Aluetalous Tuotanto kasvussa erityisesti palvelualoilla Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 23.6.2016 EUROOPAN MITASSA Asuntomarkkinat Asunnonostoaikomukset hieman lisääntyneet
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 36 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki 2010 Väkiluku on kasvanut
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus
TILASTOJA 2014:30 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Reykjavik KAUPUNKIEN ELINOLOSUHTEET. Vertailuluku 96 100 94 95 90 93 85 89 70 84. Dublin. Madrid Barcelona. Lissabon
4/213 Ajankohtaiskatsaus seudun kehitykseen 4.12.213 ALUETALOUS Tuotannon trendi loivaan nousuun Talouden alakulo jatkuu TOIMITILAMARKKINAT Tyhjien toimistotilojen määrä kasvussa HYVINVOINTI Yleisen asumistuen
Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011
T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 1 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011 Kuva: Helsingin
TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus
TILASTOJA 2014:22 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi
2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli