LANNAN VARASTOINTI JA KÄSITTELY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LANNAN VARASTOINTI JA KÄSITTELY"

Transkriptio

1 TEHO Plus ja VELHO hankkeiden esitys ympäristöinvestoinneista ja ympäristökorvauksista valumavesien käsittely ja ympäristöinvestoinnit - alatyöryhmälle LANNAN VARASTOINTI JA KÄSITTELY Nyt valmisteilla olevan ympäristökorvausjärjestelmän tulee kannustaa kaikkia alkutuotannossa toimivia tahoja ravinteiden tehokkaaseen käyttöön ja kierrättämiseen käytännössä. Ravinteiden tehokkaalla hyötykäytöllä ja kierrätyksellä vähennetään myös ravinnevalumariskiä. Lannan ammoniumpäästöjä vähentämällä vähennetään myös kasvihuonekaasupäästöjä. Lannankäytön haasteita Lannan ravinteita syntyy osalla tiloista ja alueista yli oman tarpeen ja yli ympäristötuen salliman maksimilevitysmäärän. Lisäksi lannan levitykseen soveltuvat pellot sijaitsevat yhä kauempana kotieläinyksiköistä ja kotieläintuotannon keskittyminen yhä suurempiin yksiköihin vahvistaa tätä kehitystä. Kun tavoitteena on levittää lanta peltomaahan, missä P-luku on hyvä tai sitä alempi, lanta tulisi levittää nykyistä laajemmalle ja kuljettaa näin pidempiä matkoja syntypaikasta levityspaikkaan. Lannan kuljetus maksaa ja vaatii paljon aikaa ja alentaa työsaavutusta. Esim. kun levitys tapahtuu lietesäiliön vieressä olevalle lohkolle, on työsaavutus 100 m³/h ja kun lohko sijaitsee viiden kilometrin päässä ja lanta siirretään sinne levitysvaunulla, työsaavutus on 20 m³/h. Lannan levitykseen käytettävissä oleva aika on käytännössä hyvin rajallinen. Nurmivaltaisilla alueilla on kolme levityssesonkia: keväällä ennen kylvöjä viljalohkoille, kesällä ensimmäisen säilörehusadon jälkeen nurmilohkoille ja syksyllä nurmille. Viljavaltaisilla alueilla pääosa lannasta levitetään keväällä ennen viljan kylvöjä (yleisin tapa multaus) ja loput oraille (sijoitus tai letkulevitys) sekä syksyllä syysviljoille tai sängille. 1

2 Toimenpide-ehdotuksia 1) Investointikorvauksen maksaminen lantasäiliöiden kattamiseen kiinteällä katoksella. Katos estää sadeveden pääsyä säiliöihin ja vähentää kuljetettavan nesteen määrää sekä vähentää ammoniakkipäästöjä ja hajuhaittoja. 2) Investointikorvauksen maksaminen etälantavarastojen ja kompostointilaattojen rakentamiseen sekä kotieläin- että kasvinviljelytiloille. Etälantavarastoja tarvitaan kiinteälle lannalle, lietteelle ja biokaasulaitosten jakeille. Kasvinviljelytiloille korvaus voisi olla korkeampi kuin kotieläintiloille, jotta etäsäiliöitä saadaan laajalle alalle. Etälantavarastoilla saadaan lisäkapasiteettia varastointiin ja näin säiliöiden täyttyminen ei ole tärkein syy levittää esim. lantaa. 3) Investointikorvauksen maksaminen lannan erilaisille käsittelymenetelmille, kuten separointilaitteiden hankinnalle 4) Investointikorvauksen maksaminen lannan jalostamiseen lannoitevalmisteiksi prosessoivalle yritykselle VAJAAHYÖDYNNETTYJEN NIITTOBIOMASSOJEN HYÖTYKÄYTTÖ Vajaahyödynnettyjä niittobiomassoja ovat mm: - suojavyöhykkeiden niittomassat - monimuotoisuusalojen niittomassat - perinnebiotooppien niittomassat - kosteikkojen niittomassat, etenkin järviruoko - luonnonhoitopeltojen niittomassat Tavoitteet Suojavyöhykkeiden perustamishalukkuus on ollut laskussa, koska niittomassoille ei ole ollut luontaista käyttöä. Jos niittomassojen käyttöä peltojen orgaanisen aineksen lisääjinä edistetään, voi suojavyöhykesopimusten perustamishalukkuus nousta. Ravinteita saadaan pois vesistöistä ruokoa niittämällä ja keräämällä niittomassa pois. Jos vedestä kerätty massa levitetään pellolle, ruovikon orgaaninen aines ja ravinteet tulevat hyötykäyttöön. Metaanin vapautuminen ruovikosta vähenee, kun veteen ei jää mätänevää ainesta. Hehtaarin ruovikkoalan niitolla saadaan vesistöstä poistettua keskimäärin 5 kg fosforia ja 50 kg typpeä. Niittomassojen levitys peltoon lisää maan orgaanista ainesta. Orgaaninen aines lisää maan biologista aktiivisuutta ja helposti hajoavan eloperäisen aineksen määrää maassa, mikä edesauttaa maan rakenteen ylläpitoa. Samalla tehostetaan vajaahyödynnettyjen niittobiomassojen käyttöä. Niittobiomassoille ei nyt löydy käyttöä alueilla, missä ei ole nurmea hyödyntävää karjaa. Heinän korjuu- ja käsittelykulujen korvaus nostaa mm. suojavyöhykkeiden ja niittämällä hoidettavien perinnebiotooppien suosiota, jos työlle saa korvausta ja niittomassalle löytyy hyötykäyttöä. Orgaanisen aineksen lisäys peltoon on myös ajankohtaista, koska peltomaiden orgaanisen aineksen määrä on laskenut ja lasku vaikuttaa myös pellon kasvukuntoa heikentävästi. 2

3 Toimenpide-ehdotukset Vajaasti hyödynnettyjen kasvibiomassojen korjuuta ja käsittelyä tuetaan ympäristökorvausjärjestelmän kautta, kun kasvimassa levitetään peltoon maanparannustarkoitukseen. Korvaus maksetaan levitysalan mukaan /ha. Minimilevitysmäärä pellolle voisi olla 5 tn/ha kuivaainetta korvauksen saamiseksi. Rikkakasvipitoinen kasvimassa on hyvä kompostoida riittävän korkeassa lämpötilassa rikkakasvien leviämisen estämiseksi. Rantojen ruovikot peltojen lähellä ja maatalousalueilta laskevien jokien ja ojien suulla sitovat tehokkaasti ravinteita ja kiintoainesta. Näitä luontaisia kosteikkoja niittämällä saadaan ravinteet talteen ja kustannukset pysyvät kohtuullisina, kun kosteikkoa ei tarvitse erikseen perustaa. Niittomassan saaminen hyötykäyttöön pelloille voi paikallisesti myös lisätä kiinnostusta kansalaisten vesienhoitotoimiin esim. järvien kunnostuksessa. Haasteet toteutuksessa Alueilta, mistä ravinteita halutaan vähentää, pitää kasvusto niittää useamman kerran kesän aikana ja korjata niittomassa pois. Niitto pitää kasvuston nuorena, typpipitoisena ja nopeakasvuisena, mutta nykysäännöin suojavyöhykkeen niitto on mahdollista vasta 1.8. alkaen luonnonvaraisten lintujen ja nisäkkäiden lisääntymisajan takia. Myöhäisen niiton takia kasvimassa on ravinneköyhää typen ja fosforin suhteen. Kosteikkoalueilta ja rantaniityiltä voidaan perustelluista syistä niittää myös alkukesällä, mutta pääosin niitto tulee tehdä lintujen pesimäajan jälkeen heinäkuun lopulta elokuun lopulle. Kasvimassa pitäisi silputa ennen pellolle levittämistä hajotustoiminnan nopeuttamiseksi. Suojavyöhykkeen kasvimassa sisältää paljon siemenmassaa ja mahdollisesti sienitautiitiöitä, joten tehokas kompostointi koko massan osalta on tärkeää. Kasvimassan kompostointi toteutuisi käytännössä elo-, syys- ja lokakuun aikana ja vaatisi sopivan paikan (esim. auma pellolla). Sääolosuhteet vaikuttavat kompostoinnin onnistumiseen. Jos niitto tapahtuisi kesällä, kun kasviaineksessa on eniten typpeä ja fosforia, pitää kasviaines säilyttää aumaamalla tai kompostoimalla, sillä kasviaineksen muokkaus onnistuu vain avoimeen maahan. Kompostoitu tai aumattu massa levitetään maahan syksyllä tai keväällä ennen kylvöä Riski raskasmetallien rikastumisesta peltoon jatkuvan kasvimassan levityksen seurauksena on selvitettävä. Varsinkin ruo on mukana tulevat kadmium- ja elohopeapitoisuudet (raskasmetallien rikastuminen kasveihin riippuu kasvuympäristönliukoisten raskasmetallien pitoisuuksista). Suomen ympäristökeskuksen JÄREÄ hankkeessa tutkittiin mm. järviruo osta tehtyjen pellettien raskasmetallipitoisuuksia ja tulos oli, että pitoisuudet ovat ruokopelleteissä alhaisemmat kuin puupelleteillä. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että saastuneista sedimenteistä voi kertyä raskasmetalleja jonkin verran ruo on juurakkoon, mutta ei juurikaan vihreään versoon. VELHO-hanke selvittää mm. Kokemäenjoen suiston ruo oista raskasmetallipitoisuuksia vielä tulevana kesänä. 3

4 KESTÄVÄ VESITALOUS MAATALOUSALUEILLA Luonnonmukaisella peruskuivatuksella tarkoitetaan maatalousalueiden uomissa tehtäviä toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan sekä peltojen kuivatustilaa että uomien ja niiden lähiympäristön monimuotoisuutta. Tausta Tasaisesti ja nopeasti kuivuva pelto vaatii toimivaa vesitaloutta ja ojitusta. Toimiva peruskuivatus tehostaa kasvien ravinteiden hyväksikäyttöä, takaa kasveille sopivan maan kosteustilan ja parantaa maan kantavuutta. Ojitus saattaa kuitenkin lisätä tulvavirtaamia alapuolisessa uomassa. Lisääntyneet virtaamat aiheuttavat uomaeroosiota ja tulvahaittoja. Myös ilmastonmuutos ja siihen liittyvä sademäärien kasvu tulee todennäköisesti lisäämään virtaamia. Peruskuivatuksessa tulisikin ottaa huomioon em. seikat ja pyrkiä käsittelemään valumavedet niin, että kuivatustoimenpiteet eivät vaikuta alapuoliseen uomaan. Veden tulisi kulkea mahdollisimman tasaisesti koko uomassa. Vesipinnan lisääntyminen lisää myös luonnon ja peltomaiseman monimuotoisuutta varsinkin kuivina aikoina. Haasteita Käytännössä luonnonmukaisen peruskuivatuksen toteuttaminen on nyt vähäistä. Syitä on monia: Luonnonmukainen peruskuivatus vaatii enemmän pinta-alaa, joka usein ulottuu peltomaalle. Luonnonmukainen peruskuivatus on myös käytännössä huonosti tunnettu ja vaatii suunnittelijalta tavanomaista enemmän aikaa eikä sen toteuttaminen edes ole käytännössä mahdollista joka paikassa. Kosteikkojen ja muiden valumavesien hallintatoimenpiteiden sekä peruskuivatuksen suunnittelu ja ohjaus ovat tällä hetkellä pirstaloituneet: - Valtio tukee peruskuivatusta maatilatalouden kehittämisrahaston (MAKERA) varoista. Tuki myönnetään avustuksena vesilaissa tarkoitetuille ojitus-, järjestely- tai säännöstelyyhtiölle tai kiinteistönomistajille peruskuivatushanketta varten. Tuen kautta voidaan myöntää täysimääräistä avustusta harkinnanvaraisesti ympäristönhoitotoimenpiteistä (kuten kosteikon rakentaminen ja eroosiosuojaukset) aiheutuviin korvauksiin ja muihin kustannuksiin. - Kosteikkoja tuetaan lisäksi ei-tuotannollisten investointien kautta. Sopimusehdot ovat kuitenkin tiukat ja vaativat aina vähintään 0,3 ha:n erityistukeen oikeuttavan pinta-alan. Tilatasolla ojaverkoston ongelmat saattavat olla hyvinkin pistemäisiä (esim. ojan reunojen sortuminen). Kiintoaineen ja ravinteiden pääsyä vesistöihin voidaan kuitenkin vähentää melko pienin keinoin kuten reunan loiventamisella ja kivettämisellä. Jonkin verran tiloilla tällaisia tehdäänkin jo, mutta tähän tulisi myös tuen ja neuvonnan kautta kannustaa. Esimerkiksi pienialainen ojakosteikko lähellä kuormituksen aiheuttajaa saattaa jopa silminnähden parantaa veden laatua tilan ojaverkostossapienialainen ojakosteikko lähellä kuormituksen aiheuttajaa saattaa jopa silminnähden parantaa veden laatua tilan ojaverkostossa. TEHO hankkeen aikana tehtyjen tilakäyntien aikana tuli usein ilmi viljelijöiden halukkuus tehdä pienimuotoisempia toimenpiteitä. Konkreettinen tulos lisää motivaatiota vesiensuojelutyöhön enemmän kuin yleiset tavoitteet vesien tilan parantamiseksi. Pienialaiset kohteet ovat usein myös kustannuksiltaan edullisia perustaa ja helppoja hoitaa. 4

5 Tällä hetkellä tällaisille lineaarisille ja pistemäisille kohteille voi saada erityistukea mm. Ruotsissa ja Englannissa (lisätietoja: TEHO-hanke 7/2011 TEHO-hankkeen raportteja, osa 4.). Esimerkiksi näiden maiden tukemia toimenpiteitä voisi käyttää pohjana Suomen mallille. Toimenpide-ehdotukset Nykyisten tukimuotojen ulkopuolelle jäävät pienemmät, vain osalle vesiuomaa kohdistuvat toimenpiteet kuten eroosiosuojaukset, uomien ennallistamiset, pienet kosteikot ja tulvatasanteet otetaan uuden ympäristökorvausjärjestelmän piiriin. Korvaus voisi koostua 1) perustamiskorvauksesta 2) vuosittaisesta ylläpitokorvauksesta Ympäristöinvestointina voisi kohteelle maksaa perustamisesta kiinteän korvauksen, jonka lisäksi kohteen ylläpidosta ja viljelyalan vähenemisestä aiheutuvia kustannuksia korvattaisiin vuosittain. Kohteet voisivat olla pistemäisiä (esim. 10 kpl) tai viivamaisia (esim. 10 m) ja niitä voisi olla useita peräkkäin. MUITA INVESTOINTIKORVAUSESITYKSIÄ 1) Täsmäviljelylaitteiden hankinnan tukeminen yksittäiselle maatilalle tai maatilojen yhteistyönä toteutettavalle hankinnalle. 2) Kuivatusvesien kierrätyksen tukeminen sadetuksen kautta (ilman säätösalaojitusta) esim. varhaisvihannesviljelmillä. 3) Salaojituksen ja säätösalaojituksen tukeminen maan vesitaloutta ja kasvukuntoa ylläpitävänä toimena. 4) Tiivis- ja vaihtopohjaisten jaloittelutarhojen suunnittelun, rakentamisen ja valumavesien käsittelyn tukeminen. LISÄTIETOJA TEHO Plus hanke VELHO-hanke Aino Launto-Tiuttu, puh Terhi Ajosenpää, puh Eriika Lundström, puh Ritva Kemppainen, puh Anu Lillunen, puh Janne Heikkinen, puh Kaisa Riiko, puh

Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto

Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Lieto Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Aurajokisäätiö/Lieto

Lisätiedot

Kosteikon rakentaminen eituotannollisena

Kosteikon rakentaminen eituotannollisena Kosteikon rakentaminen eituotannollisena investointina Maatalousalueilla Matti Salminen Hämeen ELY keskus Kosteikolla tarkoitetaan pysyvästi veden osittain peittämää aluetta, joka toimii kiintoaineksen

Lisätiedot

Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta?

Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta? Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta? Miten Suomen rannikkovesien rehevöityminen pysäytetään? poliittisista linjauksista käytännön toimiin Ympäristöakatemian kutsuseminaari 7. - Projektikoordinaattori

Lisätiedot

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari TARKKUUTTA TILATASOLLA Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen - TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toiminta-alue: Varsinais-Suomi ja Satakunta

Lisätiedot

Järviruokoa peltoon. Miksi laittaa ruokoa peltoon?

Järviruokoa peltoon. Miksi laittaa ruokoa peltoon? Järviruokoa peltoon Järviruoko on vedessä ja rannalla kasvava suuri heinäkasvi. Järviruoko on viime vuosikymmenien aikana lisääntynyt voimakkaasti vesistöjen rehevöitymisen, rantojen madaltumisen ja rantalaidunnuksen

Lisätiedot

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Lannan hyödyntäminen ja separointi 11.4.2013. Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Otsikko tähän Sisältö Esittely Separoinnin idea Ensikosketukseni

Lisätiedot

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Separointipäivä 1.3.2013. Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Otsikko tähän Sisältö Esittely Separoinnin idea Ensikosketukseni separointiin

Lisätiedot

Karjanlannan hyödyntäminen

Karjanlannan hyödyntäminen Karjanlannan hyödyntäminen Pentti Seuri Kevätinfo, Mikkeli 29.3.2017 Lannan merkitys Lannoite; vuotuislannoite ja pitkäaikaisvaikutus Maanparannusaine, orgaanisen aineksen ylläpito ravinnevarasto, kationinvaihtokapasiteetti

Lisätiedot

Järviruokoa peltoon Lemun Luodonmaalla

Järviruokoa peltoon Lemun Luodonmaalla Järviruokoa peltoon Lemun Luodonmaalla Järviruoko, rantojemme kiusa, voikin olla oiva orgaanisen aineen lähde savimaiden pelloille Kuvat ja teksti: Sanna Tikander Ruokopelto, RANKU ja VILKKU hankkeiden

Lisätiedot

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS

RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS Jenna M. Lampinen LUVA 12.4.2012 TÄRKEIMMÄT RAVINTEET PELTOVILJELYSSÄ JA NIIDEN VAIKUTUKSET Typpi: sadon ja valkuaisen määrä Fosfori: kasvin kasvun alkuvaihe (juuret, jyvien

Lisätiedot

Ei-tuotannollinen investointi: Kosteikkoinvestoinnit

Ei-tuotannollinen investointi: Kosteikkoinvestoinnit Ei-tuotannollinen investointi: Kosteikkoinvestoinnit Kosteikot ovat pysyvästi ja tulva-alueet mahdollisesti vain osan vuotta veden peittämiä alueita, joiden tavoitteena on hidastaa vesien virtaamaa sekä

Lisätiedot

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tarkoitus ja tavoitteet Eurajoen Luvian ranta-aluesuunnittelun yleisötilaisuus 3.4.2014 Eurajoki Terhi Ajosenpää projektikoordinaattori VELHO-hanke Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

TEHO:ssa tuumasta toimeen

TEHO:ssa tuumasta toimeen TEHO:ssa tuumasta toimeen Maatalouden ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Turku Projektikoordinaattori Airi Kulmala TEHO-hanke Perustietoa Toimintakausi: 2008-2010 Rahoitus: 2 milj., MMM ja YM Toteutus:

Lisätiedot

Luonnonmukaiset valtaojat. Luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan kehittäminen Syke 29.1. 2014 Markku Puustinen

Luonnonmukaiset valtaojat. Luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan kehittäminen Syke 29.1. 2014 Markku Puustinen Luonnonmukaiset valtaojat Luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan kehittäminen Syke 29.1. 2014 Markku Puustinen Kuva: Metsästäjä 3 / 2009 Toteutus Peruskuivatuksesta Jo 1930-luvulla peltoala pääosin kuivatuksen

Lisätiedot

Ruovikoiden ravinteet peltoon maanrakenne puhtaasti kuntoon

Ruovikoiden ravinteet peltoon maanrakenne puhtaasti kuntoon Ruovikoiden ravinteet peltoon maanrakenne puhtaasti kuntoon Ruokopelto-hanke Ruovikossa suhisee -näyttelyn avajaiset 6.5.2016 Maria Yli-Renko Ruokopelto-hanke Ruokopelto-hanke on osa ympäristöministeriön

Lisätiedot

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura Tehokas lantalogistiikka Lantalogistiikan suunnittelu Lannan määrä moninkertaistuu laajennettaessa Esim. lietelanta 20 lehmää 65 lehmää 200 lehmää 660 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 Levitysala

Lisätiedot

MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura

MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu 9.2.2013 Eura Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura Tehokas lantalogistiikka Lantalogistiikan suunnittelu Lannan määrä moninkertaistuu laajennettaessa Esim. lietelanta 20 lehmää 65 lehmää 200 lehmää 660 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 Levitysala

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus 19.3.2014 Sisältö Ravinnekuormituksesta Maatalouden ympäristötoimenpiteistä

Lisätiedot

Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa

Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus -hanke Ympäristötuen kehittäminen, Ravinteet -alatyöryhmä 24.2.1012 Ravinnetaseiden ja ravinteiden hyväksikäytön

Lisätiedot

VILMA hankkeen työpaja Vihti,

VILMA hankkeen työpaja Vihti, Pellon kunnon ylläpito viljelyä monipuolistaen, mm. viherlannoituksen ja kerääjäkasvien avulla VILMA hankkeen työpaja Vihti, 2.11.2017 Hannu Känkänen, Luke Viljelytapojen muutos on muuttanut peltojen kuntoa

Lisätiedot

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien

Lisätiedot

Järviruokoa järvestä peltoon Talviseminaari. Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala, Maa- ja kotitalousnaiset

Järviruokoa järvestä peltoon Talviseminaari. Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala, Maa- ja kotitalousnaiset Järviruokoa järvestä peltoon 26.1.2017 Talviseminaari Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala, Maa- ja kotitalousnaiset 1 Ylimaakunnallinen kehittämishanke Keskeisimmät teemat 2015-2019 Ravinteiden kierron

Lisätiedot

Luonnonmukaisen vesirakentamisen edistäminen maankuivatuksessa Katsaus tulevaisuuteen Markku Puustinen 5.11.2014, Hämeenlinna

Luonnonmukaisen vesirakentamisen edistäminen maankuivatuksessa Katsaus tulevaisuuteen Markku Puustinen 5.11.2014, Hämeenlinna Luonnonmukaisen vesirakentamisen edistäminen maankuivatuksessa Katsaus tulevaisuuteen Markku Puustinen 5.11.2014, Hämeenlinna Kuivatus Ympäristökuormitus Maisema Valuntavesien pidättäminen valuma-alueilla

Lisätiedot

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille

Lisätiedot

Monivaikutteiset kosteikot ja luonnonmukaiset peruskuivatusuomat vesiensuojelun välineen Iisalmi , Markku Puustinen

Monivaikutteiset kosteikot ja luonnonmukaiset peruskuivatusuomat vesiensuojelun välineen Iisalmi , Markku Puustinen Monivaikutteiset kosteikot ja luonnonmukaiset peruskuivatusuomat vesiensuojelun välineen Iisalmi 11-12.6 2014, Markku Puustinen Kesätulva Seittelissä 2004 Kuva: Tero Taponen Hovin kosteikko Vihti Seittelin

Lisätiedot

Peruskunnostustyön aloittaminen -tukimahdollisuudet

Peruskunnostustyön aloittaminen -tukimahdollisuudet Peruskunnostustyön aloittaminen -tukimahdollisuudet Kohteiden suunnittelu ja toteutus kannattaa hoitaa vaiheittain. Näin säästetään aikaa ja rahaa: Kaikki suunnittelu alkaa tavoitteiden kartoittamisesta.

Lisätiedot

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,

Lisätiedot

Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke. Maaseuturahasto

Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke. Maaseuturahasto Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke Maaseuturahasto Peruskuivatushankkeet on toteutettu valtion työnä kunnossapitovastuu on jäänyt ojitus-, yms. yhtiöille yhtiöitä on Kaakkois-Suomessa noin 4000

Lisätiedot

Nitraattiasetus (1250/2014)

Nitraattiasetus (1250/2014) Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen

Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit ovat sovitettavissa viljelyyn Kerääjäkasvi Kerää maasta typpeä estäen huuhtoutumista

Lisätiedot

RAVINNERESURSSI-PÄIVÄ Vesien hallinta säätösalaojituksen avulla. Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus

RAVINNERESURSSI-PÄIVÄ Vesien hallinta säätösalaojituksen avulla. Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus RAVINNERESURSSI-PÄIVÄ 11.4.2017 Vesien hallinta säätösalaojituksen avulla Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus Ruoka, työllisyys, puhtaat vedet ja puhdas ympäristö Viljelyksessä oleva pelto pinta-ala:

Lisätiedot

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä Kalle Hellström 22.2.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue - vesienhoitosuunnitelma

Lisätiedot

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään?

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristöinfo, kevät 2013 Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristötuki 2014 - Mitä on esitetty ympäristötuen vaikuttavuuden lisäämiseksi? Vuonna 2014 alkavista uusista maatalouden

Lisätiedot

Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen

Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen Ville Keskisarja maa- ja metsätalousministeriö 29.1.2014 1/11 Peruskuivatusavustukset 1998-2013 Pellot vaativat toimivan kuivatuksen

Lisätiedot

Ympäristöratkaisuja: - Lantalogistiikkaa ja kompostointia. Fredrik von Limburg Stirum

Ympäristöratkaisuja: - Lantalogistiikkaa ja kompostointia. Fredrik von Limburg Stirum 1 Ympäristöratkaisuja: - Lantalogistiikkaa ja kompostointia Fredrik von Limburg Stirum Kosken kartano Taustatietoa.. 2 - vanha rautaruukki (1679), sijaitsee Kiskonjoen varrella, saaristomeren valuma-alueella

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA Luomuasiantuntija Reijo Käki 1 YMPÄRISTÖKORVAUS Vanha järjestelmä loppuu ja kaikki siirtyvät uuteen järjestelmään 2015. Uusi ympäristökorvaus poikkeaa monelta

Lisätiedot

alv 0 % - vaativat perinnebiotooppi- ja monimuotoisuuskohteet 420 /suunnitelma

alv 0 % - vaativat perinnebiotooppi- ja monimuotoisuuskohteet 420 /suunnitelma 32 Liite 2 Hyväksyttäviä enimmäiskustannuksia sopimuksissa alv 0 % Suunnitelman laatiminen 320 /suunnitelma - vaativat perinnebiotooppi- ja monimuotoisuuskohteet 420 /suunnitelma Alueen koko ja monimuotoisuudesta

Lisätiedot

Lanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa

Lanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa Lanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa Lanta ja kierrätysravinteet viljelijäryhmä 22.11.2018 Tuorla Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Mitä viljelysuunnittelu on Pakollinen kasa lappuja

Lisätiedot

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä

Soilfood Hämeessä yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä Soilfood Hämeessä.7.06 yhdistymisen myötä Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä . Maaperä on tärkein Kun maaperä on parhaassa mahdollisessa kunnossa, se sitoo hiiltä ja tuottaa suurempia satoja pienemmillä

Lisätiedot

Pellot ja vedet kuntoon kannattavaa ja ympäristöystävällistä viljelyä vesienhoito huomioiden.

Pellot ja vedet kuntoon kannattavaa ja ympäristöystävällistä viljelyä vesienhoito huomioiden. Pellot ja vedet kuntoon kannattavaa ja ympäristöystävällistä viljelyä vesienhoito huomioiden. Risto Jokela Erityisasiantuntija, kasvintuotanto ja ympäristö ProAgria Oulu Maanviljelyä Oulun seudulla Maatalous

Lisätiedot

Ravinnehuuhtoumat peltoalueilta: salaojitetut savimaat

Ravinnehuuhtoumat peltoalueilta: salaojitetut savimaat Ravinnehuuhtoumat peltoalueilta: salaojitetut savimaat Peltokuivatuksen tarve ja vesistövaikutukset Gårdskulla Gård 2.6.2014 Maija Paasonen-Kivekäs Sven Hallinin tutkimussäätiö Peltoalueiden kuivatus Kuivatusmenetelmät

Lisätiedot

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke

Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä. Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Kokemuksia rikkihapon lisäyksestä lietelantaan levityksen yhteydessä Tapio Salo, Petri Kapuinen, Sari Luostarinen Lantateko-hanke Lantateko-hanke, työpaketti 3 Testattiin Tanskassa yleistyneen, levityksen

Lisätiedot

Vesiensuojelu 4K. Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet

Vesiensuojelu 4K. Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet Vesiensuojelu 4K Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet Hanke keskittyy maa- ja metsätalouden kuormituksen vähentämiseen kolmella kolmella valuma-alueella Länsi-Uudellamaalla: Siuntionjoella,

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Airi Kulmala Baltic Deal -hanke, MTK Aurajoen monet kasvot seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 27.9.2011 Baltic Deal Putting best agricultural

Lisätiedot

Viite:Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi vuosiksi

Viite:Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi vuosiksi LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖLLE Viite:Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi vuosiksi 2014-2020. Lausunnon antaja: Pielisen Karjalan

Lisätiedot

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa?

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? 25.11.2016 Kaisa Riiko Baltic Sea Action Group Järki Lannoite -hanke 25.11.2016 Järki Lannoite 1 Eri maalajit, viljelykasvit ja

Lisätiedot

Karjanlannan käyttö nurmelle

Karjanlannan käyttö nurmelle Karjanlannan käyttö nurmelle Lantalaji Naudan kuivekelanta Naudan lietelanta Naudan virtsa Lampaan kuivikelanta Hevosen kuivikelanta Kanan kuivikelanta Broilerin kuivikelanta Sian kuivikelanta Sian lietelanta

Lisätiedot

Lietelannan separoinnin taloudellinen merkitys

Lietelannan separoinnin taloudellinen merkitys Lietelannan separoinnin taloudellinen merkitys Johanna Virtanen, Ylä-Savon ammattiopisto 2017 Yleistä Lantalajien ravinnesisällöt poikkeavat toisistaan merkittävästi Kun lannan käyttöä taloudellisia tekijöitä

Lisätiedot

Maatalousmaasta huuhtoutuva liukoinen orgaaninen hiili

Maatalousmaasta huuhtoutuva liukoinen orgaaninen hiili Maatalousmaasta huuhtoutuva liukoinen orgaaninen hiili Helena Soinne, Riitta Lemola, Laura Hoikkala ja Eila Turtola 14.5.2014 1 Orgaanisen aineksen merkitys maatalousmaassa Ylläpitää kasvukuntoa Parantaa

Lisätiedot

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta Suomi pyrkii ravinteiden kierrätyksen mallimaaksi. Maataloudella on merkittävä rooli tavoitteen edistämisessä, sillä se on yksittäisistä toimialoista suurin fosforin ja typen käyttäjä. Ravinteita hyödynnetään

Lisätiedot

Tilojen välinen lantayhteistyö Kaisa Riiko, projektikoordinaattori Järki Lannoite hanke Baltic Sea Action Group

Tilojen välinen lantayhteistyö Kaisa Riiko, projektikoordinaattori Järki Lannoite hanke Baltic Sea Action Group Kuvat: Kaisa Riiko ellei muuta mainittu Tilojen välinen lantayhteistyö Kaisa Riiko, projektikoordinaattori Järki Lannoite hanke Baltic Sea Action Group Fosforin kierrätyspotentiaali Fosforin kierrätyspotentiaali

Lisätiedot

Salaojituksen edut ja vaikutukset maaperään pelto ei petosta salli. Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus

Salaojituksen edut ja vaikutukset maaperään pelto ei petosta salli. Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus Salaojituksen edut ja vaikutukset maaperään pelto ei petosta salli Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus www.etela-suomensalaojakeskus.fi Peltomaan kunnon muodostuminen: 1. Toimiva ojitus - vastaa pellon

Lisätiedot

Kasvipeitteisyys käytännön toteuttamisvaihtoehdot. Netta Junnola ProAgria Etelä-Suomi ry

Kasvipeitteisyys käytännön toteuttamisvaihtoehdot. Netta Junnola ProAgria Etelä-Suomi ry Kasvipeitteisyys käytännön toteuttamisvaihtoehdot Netta Junnola 040 537 3453 netta.junnola@proagria.fi ProAgria Etelä-Suomi ry Toteuttamisvaihtoehdot Yksivuotisten kasvien viljelyalueella pääasiallisia

Lisätiedot

Täydentävät ehdot. MYSP / Arto Valkonen

Täydentävät ehdot. MYSP / Arto Valkonen Täydentävät ehdot MYSP 3.5.2017 / Arto Valkonen 1 29.5.2017 Mitä ovat täydentävät ehdot? Täydentävät ehdot ovat perusvaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien viljelijätukien ehtona 1.Viljelyyn liittyvät

Lisätiedot

Peltomaan laatutesti maanalaisen elämän tarkkailu. Janne Heikkinen, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Mäntsälän kunnantalo

Peltomaan laatutesti maanalaisen elämän tarkkailu. Janne Heikkinen, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Mäntsälän kunnantalo Peltomaan laatutesti maanalaisen elämän tarkkailu Janne Heikkinen, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Mäntsälän kunnantalo 18.1.2018 Viljelijälähtöiset vesiensuojelutoimenpiteet Keski-Uudellamaalla Kaksivuotinen

Lisätiedot

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa maatalouden vesiensuojeluun

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa maatalouden vesiensuojeluun Peltojen kipsikäsittelystä tehoa maatalouden vesiensuojeluun SAVE-hankkeen loppuseminaari 26.10.2018 Kuva: Janne Artell Markku Ollikainen Helsingin yliopisto SAVE-hanke tutki Kipsin laajamittaisen levittämisen

Lisätiedot

MAATALOUDEN VESIENSUOJELU

MAATALOUDEN VESIENSUOJELU MAATALOUDEN VESIENSUOJELU MAATALOUDEN VESIENSUOJELUN KEHITTÄMINEN SAARIJÄRVEN VESISTÖREITIN VARRELLA (MAISA-HANKE) Tarja Stenman MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKIJÄRJESTELMÄ Ympäristötukijärjestelmä on keskeinen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden

Lisätiedot

Kotiseutukosteikot toteuttavat vesiensuojelua ja lisäävät lajirikkautta

Kotiseutukosteikot toteuttavat vesiensuojelua ja lisäävät lajirikkautta Kotiseutukosteikot toteuttavat vesiensuojelua ja lisäävät lajirikkautta Kotiseutukosteikko Life Life+ Return of Rural Wetlands Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko

Lisätiedot

Maatalous ja ympäristö

Maatalous ja ympäristö Maatalous ja ympäristö TEHO Plus -hanke Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Tuottajayhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit 30.10.2013 Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (6/2011-6/2014)

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Lannoituksen vähimmäisvaatimukset: Fosfori 325 kg/ha/5 vuotta ja puutarhataloudessa 560 kg/ha/5 vuotta Ennakointi (viljelykierto,

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen valuma-aluetason vesienhallinta. OK Ojat kuntoon

Kokonaisvaltainen valuma-aluetason vesienhallinta. OK Ojat kuntoon Kokonaisvaltainen valuma-aluetason vesienhallinta OK Ojat kuntoon Ruoka, työllisyys, puhtaat vedet ja puhdas ympäristö Kokonaisvaltainen vesienhallinta Kokonaisvaltainen vesienhallinta koostuu toimenpiteistä

Lisätiedot

Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta

Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta Alus- ja kerääjäkasveilla ravinteet talteen Kari Koppelmäki 11.11.2014 Miksi? USGS/NASA Landsat program 3 Kokemuksia typen huuhtoutumisesta 640 kg

Lisätiedot

TEHOkkaita tuloksia. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu. Loppuseminaari Turku

TEHOkkaita tuloksia. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu. Loppuseminaari Turku TEHOkkaita tuloksia Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Loppuseminaari 6.2.2014 Turku TEHO Plus hankkeen tuloksia Ympäristöneuvonnan malli Neuvojakoulutuksen pilotti Materiaalia viljelijöille ja neuvojille

Lisätiedot

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Liite 17.12.2007 64. vuosikerta Numero 3 Sivu 5 Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Markku Puustinen, Suomen ympäristökeskus Kosteikot pidättävät tehokkaasti pelloilta valtaojiin

Lisätiedot

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM Kestävä ruoantuotanto Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM 25.1.18 Ilmastomuutos Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Osasta nykyhetken

Lisätiedot

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Biovakan toiminta-ajatuksena on tuottaa biokaasua ja kierrätysravinteita

Lisätiedot

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun tavoitteet Sarsalanaukon Musta-aukon rantaaluesuunnittelun yleisötilaisuus 21.8.12 Saaren kartano, Mietoinen Terhi Ajosenpää projektikoordinaattori VELHO-hanke Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kerääjä- ja aluskasvit

Kerääjä- ja aluskasvit Kerääjä- ja aluskasvit Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke Maatalouden ympäristöneuvojakoulutus 7.3.2013 Ahlman, Tampere Termien merkitys lyhyesti Kerääjäkasvi (catch crop) Kerää maasta typpeä estäen sen

Lisätiedot

RUOKOHELVEN VILJELY, KORJUU JA KÄYTTÖ POLTTOAINEEKSI. Virpi Käyhkö

RUOKOHELVEN VILJELY, KORJUU JA KÄYTTÖ POLTTOAINEEKSI. Virpi Käyhkö RUOKOHELVEN VILJELY, KORJUU JA KÄYTTÖ POLTTOAINEEKSI Virpi Käyhkö Ruokohelpi kasvina Monivuotinen, jopa 10 vuotta samalla kylvöllä kasvava heinäkasvi Muodostaa tiheän 1,5-2 metriä korkean kasvuston toisesta

Lisätiedot

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle - Lannankäsittelytekniikat nyt ja tulevaisuudessa- Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy 6/30/2009 4/15/2009 12/10/2010

Lisätiedot

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Lyhyesti automaattisesta veden laadun seurannasta Kasvipeite/muokkaus/

Lisätiedot

Maatalousluonnon monimuotoisuus

Maatalousluonnon monimuotoisuus Maatalousluonnon monimuotoisuus Kimmo Härjämäki Luonnon- ja riistanhoitosäätiö Hiidenveden kunnostus & LuVy & JÄRKI hankkeen viljelijäilta VIHTI 3.4.2013 Kuvat: Kimmo Härjämäki, ellei toisin mainita Esityksen

Lisätiedot

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään?

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? - Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHahankkeessa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Vedenlaadun seuranta

Lisätiedot

HARMISTA HYÖDYKKEEKSI ELI SEPAROINNIN MERKITYS MAATILALLE JA YMPÄRISTÖLLE. REISKONE OY/Tero Savela

HARMISTA HYÖDYKKEEKSI ELI SEPAROINNIN MERKITYS MAATILALLE JA YMPÄRISTÖLLE. REISKONE OY/Tero Savela HARMISTA HYÖDYKKEEKSI ELI SEPAROINNIN MERKITYS MAATILALLE JA YMPÄRISTÖLLE REISKONE OY/Tero Savela 26.02.2013 REISKONE OY Separointiurakointia sekä lannankäsittelylaitteiden myyntiä harjoittava yritys Myy

Lisätiedot

MONIVAIKUTTEISET KOSTEIKOT -TOIMINTA JA MERKITYS. Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen

MONIVAIKUTTEISET KOSTEIKOT -TOIMINTA JA MERKITYS. Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen MONIVAIKUTTEISET KOSTEIKOT -TOIMINTA JA MERKITYS Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 8.12.2011 MIKSI KOSTEIKKOJA? vesiensuojelutoimia pitää tehdä, vedet eivät ole kunnossa, kosteikko

Lisätiedot

Tuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn?

Tuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn? Tuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn? Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Lannan ravinteet kiertoon Vesiviisas kiertotalous seminaari Säkylä 11.3.2016 Sisältö Muutokset maaseudulla

Lisätiedot

Ravinteet satoon Vesistöt kuntoon

Ravinteet satoon Vesistöt kuntoon Ravinteet satoon Vesistöt kuntoon RAVI hankkeen kuulumisia Kaakkois-Suomesta Asiantuntija Anu Koistinen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus RAVI -hanke Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ELY-keskus Partnerit: Pro-Agria

Lisätiedot

Biolaitostuotteiden käyttö maataloudessa. Biolaitosyhdistyksen juhlaseminaari , Helsinki

Biolaitostuotteiden käyttö maataloudessa. Biolaitosyhdistyksen juhlaseminaari , Helsinki Biolaitostuotteiden käyttö maataloudessa Biolaitosyhdistyksen juhlaseminaari 22.10.2015, Helsinki Biotehdas Oy on suomalainen cleantech-yritys, joka tarjoaa kestävää palvelua eloperäisen jätteen käsittelyyn.

Lisätiedot

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla

Peltohavaintohanke. Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen. Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla Peltohavaintohanke Työpaketti 2. Ravinteiden kierron tehostaminen Hautomokuori orgaanisen aineen lisääjänä luomu- ja tavanomaisella pellolla TULOKSIA LUKE MIKKELIN LUOMUKOKEELTA ja TAVANOMAISEN TILAKOKEILTA

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry

Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry 18.4.2012 Hydrologinen kierto Kuivatuksen tarve Suomessa kuivatus on peltoviljelyn edellytys -tiiviit maalajit -tasainen maasto -hydrologiset

Lisätiedot

Uudenmaan pellot vihreiksi

Uudenmaan pellot vihreiksi Uudenmaan pellot vihreiksi RaHa hankkeen loppuseminaari 17.6.2014 Hannu Känkänen Uusimaa on viljamaa 85 % on viljatiloja 15 % kotieläintiloja Kuva: MTT, Tapio Tuomela Kuva: MTT, Albumi Viljaa ¾ viljellystä

Lisätiedot

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelu ja järviruo on hyötykäyttö Selkämeri-vesistöalueryhmän kokous

Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelu ja järviruo on hyötykäyttö Selkämeri-vesistöalueryhmän kokous Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelu ja järviruo on hyötykäyttö Selkämeri-vesistöalueryhmän kokous 25.9.2012 Terhi Ajosenpää VELHO-hanke, Varsinais-Suomen ELY-keskus E Ranta-alueiden monikäyttösuunnittelu

Lisätiedot

Viljelijöiden Ympäristöinfot Keski-Suomessa vuonna Projektisuunnittelija Ilona Helle Keski-Suomen ELY-keskus TARKKA! -hanke

Viljelijöiden Ympäristöinfot Keski-Suomessa vuonna Projektisuunnittelija Ilona Helle Keski-Suomen ELY-keskus TARKKA! -hanke Viljelijöiden Ympäristöinfot Keski-Suomessa vuonna 2013 Projektisuunnittelija Ilona Helle Keski-Suomen ELY-keskus TARKKA! -hanke 9.4.2013 2 Maatalousluonnon erityispiirteitä Viljeltyjen peltojen lisäksi

Lisätiedot

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Sarka Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen hanke, jonka

Lisätiedot

Vesistövaikutusten arviointi

Vesistövaikutusten arviointi 19.3.2012 Vesistövaikutusten arviointi Jukka Koski-Vähälä Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry Huomioitavaa RAE-hankkeesta Kehittämis- ja tutkimushanke; YKSI SOVELTAVA PAKETTI Tutkimustieto tiloille

Lisätiedot

Humuspehtoori Oy Kierrätyslannoitteita metsäteollisuuden ja maatalouden sivuvirroista

Humuspehtoori Oy Kierrätyslannoitteita metsäteollisuuden ja maatalouden sivuvirroista Kierrätyslannoitteita metsäteollisuuden ja maatalouden sivuvirroista Suvi Mantsinen 14.2.2019 OAMK 1 Perustettu 1984, sukupolvenvaihdos 2014 Aikaisemmasta kompostointiurakoinnista siirryttiin orgaanisten

Lisätiedot

Kolme tavoitetta. Kohdentaminen Tehostaminen Yksinkertaistaminen

Kolme tavoitetta. Kohdentaminen Tehostaminen Yksinkertaistaminen Kolme tavoitetta Kohdentaminen Tehostaminen Yksinkertaistaminen YRITYS JA HANKETUET: - lannan tuotteistaminen lannoitevalmisteeksi - geenivarojen hyödyntämisen tuotteistaminen - paikalliset ympäristöja

Lisätiedot

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen

Lisätiedot

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa?

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE PIENTEN JOKIUOMIEN JA PUROJEN KUNNOSTUSTAVOITTEET JA -MENETELMÄT Pori 17. 4. 2012 Sisältö Luonnonmukainen vesirakentamistapa

Lisätiedot

Peltojen vesitalous hallintaan - Hyötyjä tuotantotaloudelle ja ympäristölle

Peltojen vesitalous hallintaan - Hyötyjä tuotantotaloudelle ja ympäristölle Peltojen vesitalous hallintaan - Hyötyjä tuotantotaloudelle ja ympäristölle Ruoka, työllisyys, puhtaat vedet ja puhdas ympäristö Kokonaisvaltainen maatalousympäristön vesienhallinta Kokonaisvaltainen vesienhallinta

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus - kuivatusojista maatalouspuroiksi. Auri Sarvilinna, SYKE, OPET-seminaari

Luonnonmukainen peruskuivatus - kuivatusojista maatalouspuroiksi. Auri Sarvilinna, SYKE, OPET-seminaari Luonnonmukainen peruskuivatus - kuivatusojista maatalouspuroiksi Auri Sarvilinna, SYKE, OPET-seminaari 29.10.2012 Esityksen sisältö Kuivatuksen nykytila ja ongelmat Miksi luonnonmukainen peruskuivatus

Lisätiedot

Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia

Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia tarkasteluja Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesien tilan yksikkö Maatalouden ympäristöneuvojien koulutuspäivät Tampere

Lisätiedot

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella Hannu Marttila Motivaatio Orgaaninen kiintoaines ja sedimentti Lisääntynyt kulkeutuminen johtuen maankäytöstä. Ongelmallinen etenkin turvemailla, missä

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli

Lisätiedot