HAUHON YHTENÄISKOULU. Iida Kuoppamaa 9A ja Sara Heinänen 8A

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUHON YHTENÄISKOULU. Iida Kuoppamaa 9A ja Sara Heinänen 8A"

Transkriptio

1 HAUHON YHTENÄISKOULU Iida Kuoppamaa 9A ja Sara Heinänen 8A

2 Hei kaikki Lukuvuosi on ollut tapahtumarikas ja mielenkiintoinen. Aloitimme syksyllä koulumme neljännen kehitysvaiheen, jonka keskeisenä teemana on viedä uuden opetussuunnitelman asioita eteenpäin. Sovimme, että opettajien työotteessa näkyy kolme painopistettä: tavoitteellinen tasokas suorittaminen, monipuolisuus sekä yhteisöllisyys. Mielestäni olemme päässeet näissä asioissa eteenpäin. Paljon on toki vielä kehittämistä. Olemme myös avautuneet ulospäin menestyksellisesti. Verkostoituminen valtakunnallisessa kehittäjäkouluverkostoissa Majakassa ja Liikkuva koulu -hankkeessa on merkinnyt paljon uusia kontakteja ja virikkeitä. Hauho on tullut tutuksi Opetushallitusta myöten. Tärkein meille on kuitenkin hauholaiset oppilaat ja perheet. Kehitämme koulua teitä varten. Koulun perustoiminnan lisäksi olemme yhteistyössä nuorisotoimen, vanhempainyhdistyksen, seurakunnan, yrittäjien ja muiden hauholaisten toimijoiden kanssa kehittäneet koulun pihaa lähiliikuntapaikaksi kaikille hauholaisille. Tervetuloa pelailemaan ja leikkimään koko perheen voimin. Kiitos kaikille menneestä lukuvuodesta ja nautinnollista kesää. Kehittämisterveisin Pekka Paappanen rehtori

3 Tapahtumia lukuvuonna A, 9B Lammin Biologisella asemalla Tiedepolulla ja Koululaiskirkko Vanhempainilta Seiskojen ryhmäytymispäivät Koulukuvaus SeiskaShow 7.9. Kasien maatilavierailu 8.9. Yleisurheilukisat Hauho liikkuu iltakoulu Ida Elinan kantelekonsertti Kasien TET vk 41 Seiskojen TET Ysien TET vk 43 Taksvärkki Aalto yliopisto Tempaus 2016 tapahtuma Ysien tutustumiskäynti Parolan lukioon Kasit Metsämessuilla Messukeskuksessa luokat Tampereella teatterissa Vesta Linnea ja aavelapsi Itsenäisyyspäivän juhlat 5.12 Ysien tutustumiskäynti Raatihuoneella ja käräjäoikeudessa Break the Fight! Breakdance paja 7B:lle Joulujuhla Yhteishakuvanhempainilta Ysit tutustumassa ammattikouluun ja lukioihin Vanhempainilta Yläkoulun KLL säbä turnaus 19.1.

4 Vanhempainyhdistyksen rusettiluistelu 1.2. Metsävisa kasiluokkalaisille 9.2. Halipäivä Talviurheilupäivä vuotiskatsaus suomalaiseen ruokakulttuuriin Teatteri Taminen vierailu koululla 6.3. Ekaluokkalaisten retki Ilorantaan Korkeasaaren koululaiskonferenssi 6.4. Kouluterveyskysely 5., 8. ja 9. luokkalaisille Power Mover Uinnit vk 18 Musikaalin näytökset vk luokkalaiset retkellä Ilorannassa luokkalaiset retkellä Ahvenistolla 8.5. Tulevien seiskojen Askelmat koululla luokkalaiset larppaamassa Vitsiälässä kuokkalaiset leirikoulussa Ahvenanmaalla vk 20 Ysit leirikoulussa Tallinnassa Kasit tutustumassa ammattikoulu Tavastiaan luokkalaiset pyöräretkellä Ilorannassa ja Härkälinnassa Maastojuoksukilpailut alakoululaisille Tuuloksessa Ysijuhla Vuolteen kartanossa Alakoulu 100 leukaa tapahtumassa Elenia-areenalla Alakoulun pesisturnaus ja yläkoulun futisturnaus Alakoulun futisturnaus ja yläkoulun pesisturnaus Vahvamieskisa 2.6. Kevätjuhla 3.6.

5 LUKUVUODEN TYÖAIKA Syyslukukausi: (to) (to) 2016 Kevätlukukausi: (ma) (la) 2017 Syysloma: Talviloma: OPPILASHUOLTO Kouluterveydenhoitaja on ollut lukuvuonna koululla 2-3 päivänä viikossa. Terveydenhoitaja on tehnyt määräaikaiset terveystarkastukset luokkakohtaisesti ja osallistunut mahdollisuuksien mukaan vanhempainiltoihin sekä pitänyt terveyskasvatustunteja. Vapaa vastaanottoaika on ollut välituntisin, jolloin oppilaat ovat voineet hoitaa asioita ilman ajanvarausta. Muutoin vastaanotolle on päässyt ajanvarauksella. Terveydenhoitaja ja koululääkäri ovat yhteistyössä tehneet luokille 1, 5 ja 7/8 laajat terveystarkastukset, joihin on kutsuttu mukaan myös oppilaiden huoltajat. Sairaustapaukset on hoitanut terveyskeskuksen päivystävä lääkäri. Hammaslääkäri Erja Makkonen, suuhygienisti Jaana Jokinen ja preventiohoitajat Saana Sarvi ja Helena Suokko ovat huolehtineet oppilaiden hammashoidosta. "Puhtaat hampaat, raikas suu" - kampanjaa 3.luokkalaisille ovat lukuvuoden aikana vetäneet preventiohoitajat Saana Sarvi ja Helena Suokko sekä suuhygienisti Jaana Jokinen. Koulukuraattorina on toiminut Annamari Långström. Oppilaiden koulumatkat ja ruokailu on järjestetty ao. lain mukaisesti. Oppilashuoltotyössä ovat toimineet erityisopettajat, terveydenhoitaja, koulupsykologi, koulukuraattori, oppilaanohjaaja, nuorisotyöntekijä ja rehtori.

6 Hauhon Yhtenäiskoulun liikuntavuosi Kylläpäs aika taas mennä hurahti! Tuntuu kuin olisimme juuri aloittaneet tämän lukuvuoden ja nyt se on jo lopuillaan. Tähänkin vuoteen on sisältynyt kaikenlaista liikunnallista toimintaa niin sisällä kuin ulkonakin. Olemme kertailleet ja syventäneet vanhoja taitoja palloillen, voimistellen, talvilajeja harrastaen, tanssien, lihaskuntoa ja voimaa kehittäen sekä uiden, mutta myös uusiakin juttuja ollaan päästy kokeilemaan, siitä esimerkkinä koulullemme hankitut 12 kuplapalloa. Syksy alkoi juhlavasti yläkoulun kolmiottelun 40-vuotisjuhlakisoilla, jolloin samana kisalauantaina urheilukentällä kisasivat, tottakai yläkoululaisemme, mutta myös alakoulumme sekä Eteläisten ja Alvettulan oppilaat. Yleensähän yläkoululaisten ja alakoululaisten kisat ovat eri päivinä, mikä taitaakin olla lähes ainoa juhla, jota emme ole tehneet yhdessä. Kisapäivä oli hieno! Syksy jatkui Hauhoa liikuttaen (vielä kiitos kaikille kotijoukoille osallistumisestanne!), Hämeenlinnan Tarmon kanssa yleisurheillen ja vuodenvaihteen jälkeen Koululiikuntaliiton salibandyturnauksin, rusettiluisteluin ja talviliikuntapäivänä liikkuen. Koulumme sisäinen salibandyturnaus aloitti perinteisesti kevätkauden, joka jatkui Koululiikuntaliiton Power Mover-tanssikisojen kautta uintiviikolle päättyen viimeiseen kouluviikkoon, joka perinteisesti on ollut hyvin liikunnallinen; alakoululaiset pääsivät vetämään leukoja kaupungin 100 leukaa-tapahtumaan, kaikki pelasivat niin jalkapallo- kuin pesisturnauksissa, koulumme (toiseksi) vahvamies/-nainen kisaa unohtamatta. Kaikkineen siis olemme liikkuneet paljon. Hienoa! Liikkuvaa kesää toivottaen, liikuntaa opettavat opettajat

7 Oppilaskunnan hallitus Oppilaskunnan hallituksen tehtävänä on toimia oppilaiden äänitorvena koulussa sekä kehittää opettajien ja oppilaiden välistä yhteistyötä ja oppilaiden viihtyvyyttä. Oppilaskunnan hallitus järjestää myös erilaisia teemapäiviä ym. tapahtumia oppilaille. Hauhon Yhtenäiskoulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana on lukuvuonna 2016/2017 toiminut Mirka Koskelin (9B) ja sihteerinä Sara Hämäläinen (9A). Uusi hallitus valitaan ja järjestäytyy alkusyksystä. Perinteiseen tapaan koulumme luokkalaiset osallistuivat syksyllä taksvärkkiin. Kohteeksi oppilaskunnan hallitus äänesti tänä vuonna WWF:n työn Itämeren ja arktisten merialueiden lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien hyväksi. Samoin hallituksemme edustajat kävivät syksyllä Seminaarin koululla kaupungin ylä- ja alakoulujen oppilaskuntatapaamisissa. Kevään puolella helmikuussa pidettiin ystävänpäivänä koulussamme halipäivä, johon tällä kertaa osallistuttiin kierrätyspaidoin. Huhtikuussa oppilaskunta valitsi Hämeenlinnan oppilaskuntien yhteiseen huippukokoukseen Hauhon Yhtenäiskoulun aloitteeksi musiikkikeikan toteuttamisen Hauholle. Esitys ei valitettavasti mennyt läpi, mutta muutoin koulumme oppilaskunta oli tänäkin vuonna mukana vaikuttamassa yhteisiin asioihin. Tärkeimpänä onnistumisena mainittakoon, että kasiluokkalaisten V-päiväaloite bussivuorojen lisäämisestä Hauhon ja kantakaupungin välillä poiki kaupungin taholta pilottikokeilun: ensi talvikautena bussivuoroja on lisätty ilta-aikaan. Oppilaskunnan hallitusta ohjasi Aleksis Stenholm.

8 OPETTAJAT Paappanen Pekka, KM, rehtori, uskonto 5 ja 7, elämänkatsomustieto 3 ja 7. Anttila Elina, FM, lehtori, ruotsin kieli 7-9, saksan kieli 4, 5, 7 ja 8. Holappa Tarja, FM, lehtori, englannin kieli 5-9, 7B luokanvalvoja. Hursti Hanna-Leena, FM, luokanopettaja 1 lk. Hämäläinen Johanna, FM, vs. lehtori, englanti 3-4, ruotsi 6 ja 8. Isotalo Kati, KM, luokanopettaja 2 lk. Jääskeläinen Kaisa, FM, lehtori, matematiikka 7-9, fysiikka ja kemia 6, kemia 7-9, fysiikka 8. Kervinen Marja, FM, lehtori, biologia ja maantieto 5-9, ympäristöoppi 5, terveystieto 7 ja 9, 7A luokanvalvoja. Keso Pirjo, FM, lehtori, matematiikka 7-9, fysiikka 7-9. Sijaisena Tahvanainen Tuomas. Kovanen Virpi, KM, tuntiopettaja, kotitalous, terveystieto 8, 8B luokanvalvoja. Kurri Päivi, FM, oppilaanohjaaja. Liusjärvi Salla, FM, ERO, erityisopettaja. Sijainen Savijoki Kaija-Leena. Mäkinen Jukka-Pekka, KM, lehtori, tekninen työ 7, tietotekniikka 8, käsityö 3-5, liikunta 6, 9B luokanvalvoja. Pennanen Marja, KM, luokanopettaja 3 lk, liikunta 7-9. Penttilä Anu, KM, luokanopettaja 4 lk. Reitti Mikko, KM, luokanopettaja 5 lk, liikunta 7-9. Savolainen Marissa, FM, lehtori, äidinkieli ja kirjallisuus 7-9, 8A luokanvalvoja. Solismaa Ilse, HK, erityisopettaja saakka. Braks Jouni, KM, määräaikainen erityisopettaja alkaen. Stenholm Aleksis, FM, lehtori, historia 5-8, yhteiskuntaoppi 9, uskonto 6 ja 8-9, oppilaskunta, 9A luokanvalvoja. Vesto Riitta, KM, lehtori, tekstiilityö 5-7, kuvataide 7-9. Vuola Kirsi, FM, luokanopettaja 6 lk, musiikki 7.

9 Kouluisäntä: Marko Lepistö Kouluohjaajat: Maria Karvinen, Sari Mäenpää, Seija Nieminen Koulusihteeri: Marjo Pyhälä Nuorisotyöntekijä: Auvo Karhumaa LUKUVUONNA TOTEUTUNEET VALINNAISAINEKURSSIT Perinteiset valinnaisaineet (4 vkt) luokat Tekstiilityö Liikunta Saksa Kotitalous Tietotekniikka Kuvataide Lyhyet kurssit (0,5 vkt) 8. luokat Itsepuolustus Palloilu Psykologia Välipalakurssi Tukioppilaskurssi Teemavalinnaiset Teemavalinnaiset 8. luokat 9. luokat Monialainen liikunta Mediakurssi Muodin huipulle Monialainen liikunta Musikaali ILMOITUSASIAT Lukuvuoden koulutyö aloitetaan torstaina kello Koulu päättyy kello 13. Ehtolaisia kuulustellaan perjantaina kello 9.00 tai asianosaisen opettajan kanssa sovittuna ajankohtana kesäkuussa.

10

11 1 lk

12 2 lk

13 3 lk

14 4 lk

15 5 lk

16 6 lk

17 7A

18 7B

19 8A

20 8B

21 9A

22 9B

23 HENKILÖKUNTA Takarivi, vas.: Marko Lepistö, Mikko Reitti, Jukka-Pekka Mäkinen, Aleksis Stenholm, Anu Penttilä, Marja Kervinen Toinen rivi takaa, vas.: Kati Isotalo, Helena Tuuri, Tarja Holappa, Sanna Kuitunen, Päivi Kurri, Kirsi Vuola Toinen rivi edestä, vas.: Marjo Pyhälä, Hanna-Leena Hursti, Riitta Vesto, Sari Mäenpää, Maria Karvinen, Virpi Kovanen, Seija Nieminen Eturivi: Mirja Kallio, Marja Pennanen, Pekka Paappanen, Kaisa Jääskeläinen, Ilse Solismaa, Jaana Lehtinen

24 1. luokka Opettaja Hanna-Leena Hursti 2. luokka Opettaja Kati Isotalo 3. luokka Opettaja Marja Pennanen Ahde Peppi Delière Timo Eskelinen Roosa Heinonen Eemil Jaatinen Ronja Kytömäki Emma Laaksonen Tytti Laurila Justus Lescelius Salma Nurminen Jelmeri Penttilä Pihla Tuulos Jesse Tyvi Jami Ylölä Ville Ylöstalo Kalle 15 Aaltonen Jenna Harju Jerry Juppala Valtteri Kankainen Venla Kokkala Roope Laasberg Krislin Lehtinen Maija Nyman Antonio Oja Miia Ojala Joel Raukola Toni Sarin Vivian Tapola Amanda Toivainen Saara Toivola Saara 15 Aaltonen Nea Hakonen Vili Heikkilä Jouni Kukkonen Tuomas Laatio Vertti Laatio Vili Laine Reko Lankinen Ramona Leivonsalo Veikka Liukkonen Lilja Nikula Aatu Nurminen Jimi Rantio Arttu Sarin Viveca Särkinen Otto Takamäki Elias Tuulos Teemu 17

25 4. luokka Opettaja Anu Penttilä 5. luokka Opettaja Mikko Reitti 6. luokka Opettaja Kirsi Vuola Ahde Kasper Harju Jermu Heino Viivi Hokkanen Meeri Juppala Saara Kalliokoski Lilja Kallioniemi Juho Kalpio Riku Lankinen Ronja Laurila Juuso Lehosvuo Viivi Lescelius Wilmer Muttonen Emmi Nieminen Otto Nurminen Kerttu Raukola Otto Rinne Pinja Salmela Veera Salo Silja Toivainen Sonja Tossavainen Tytti-Lotta Vanhanen Martti 22 Aaltonen Anniina Alasmaa Juho Alasmaa Karoliina Hakonen Veeti Heikkilä Antti Kolehmainen Iida Korhonen Kiara Lempinen Eveliina Mäkinen Miika Raappana Carolina Rantanen Atte Rantio Eemeli Rantti Sami Salmela Viivi Saxberg Inka Takamäki Matias Volotinen Venla Ylölä Anni 18 Aalto Heta Aartolahti Suvi Adamson Ella Heino Eveliina Isotalo Olli Kuikka Aapo Lehtinen Arto Lehtinen Iiro Muurimäki Joonas Mäenpää Joni Nieminen Silja Nurminen Jenna Rantio Sanni Virtanen Elias Volotinen Veeti Ylöstalo Mira 16

26 7A lk Luokanvalvoja Marja Kervinen 7B lk Luokanvalvoja Tarja Holappa Hoffrén Jonne Kujanen Veeti Lahti Vuokko Lappalainen Eevertti Laurila Emma Leivonsalo Panu Lempinen Emilia Lyytinen Leevi Makkonen Suvi Niskanen Jalmari Ottman Julia Piekkari Elsa Pynnönen Pauli Rajala Lauri Rantti Sara Saarinen Hanna Tuomioja Jasmin Tuuri Paulus Villanen Tiina Virtanen Minttu 20 Hakonen Topi Heikkilä Anni Hieto Siiri Juhela Veikko Kallioniemi Julianna Kuivaniemi Juuso Kurjenmaa Leevi Lehtinen Fanny Lehtomurto Pinja Nieminen Siiri Paavolainen Hetti Partanen Neo Raappana Roni Rajala Kaisa Rantanen Ella Saarinen Väinö Tapanainen Elisa Toivonen Eetu Tupala Henna Turunen Tommi 20.

27 8A lk Luokanvalvoja Marissa Savolainen 8B lk Luokanvalvoja Virpi Kovanen Hakala Niko Heikkilä Anna Heinänen Sara Hieto Ruusa Jutila Soma Kantonen Oskari Kilpijärvi Sara Kolari Tuomas Korhonen Brian Kuoppamaa Siiri Lehto Arianne Leppänen Reetta Levänaho Veeti Lumijärvi Frans-Eemil Ottman Jesse Passila Mikael Pietilä Aino Rikander Erika Sahisalmi Milla Virtanen Sonja Vuorinen Toivo 21 Bäckman Rosa Heikkilä Timi Helenius Elias Hippeläinen Niko Honkivaara Henri Kuikka Emma Lehtinen Tiina Lindström Walter Loponen Johannes Miettinen Julius Moilanen Kasmira Muurimäki Elias Mäki Ida Salinmäki Kuu Lilia Sarin Tatu Soini Milla Soittila Jussi Sundström Nico Takamäki Juhani Tennilä Oona Valkama Aurora Vanhanen Ellinoora 22

28 9A lk Luokanvalvoja Aleksis Stenholm 9B lk Luokanvalvoja Jukka-Pekka Mäkinen Aaltonen Viivi Glumov Nella Hautala Veeti Hämäläinen Sara Hämäläinen Toni Isotalo Matti Kalliokoski Alvar Kuoppamaa Iida Kuusisto Miro Laurila Anni Lehtinen Aada Lehtomurto Petrus Lyytinen Ville Mikkola Helmi Rantanen Enni Rantio Sini Sandell Niina Tupala Kaisa 18 Grundström Julia Hieto Jenny Hiiri Anni Järvensuo Juho Kantonen Kasperi Koskelin Mirka Leppänen Netta Loponen Hennariikka Lumijärvi Eliel Matikainen Kiia Mäenpää Sonja Nevalainen Maija Nieminen Vilma Oja Suvi Paakkola Sara Piispanen Heta Pöystilä Sanni Tuomaala Joonas 18

29 STIPENDIT JA RAHASTOT Stipendit on jaettu opettajakunnan päätöksellä lahjoittajien esittämien toiveiden mukaisesti oppilaille. Hauhon Yhtenäiskoulu kiittää stipendien lahjoittajia. Hauhon Murre- ja perinneyhdistys Kaisa Tupala 9A 100 suomen kieli Maija Nevalainen 9B 100 suomen kieli Hauhon Yhtenäiskoulun Justus Laurila 1 lk 20 yrittäminen ja yhteistyökyky vanhempainyhdistys Antonio Nyman 2 lk 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Tuomas Kukkonen 3 lk 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Martti Vanhanen 4 lk 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Eveliina Lempinen 5 lk 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Ella Adamson 6 lk 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Julia Ottman 7A 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Siiri Nieminen 7B 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Milla Sahisalmi 8A 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Johannes Loponen 8B 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Anni Laurila 9A 20 yrittäminen ja yhteistyökyky Vilma Nieminen 9B 20 yrittäminen ja yhteistyökyky HML:n Suomalais-Brittiläinen Yhdistys ry Maija Nevalainen 9B 50 englannin kieli Esteri ja Matti Tuomisen Aada Lehtinen 9A 100 liikunta stipendirahasto Alvar Kalliokoski 9A 100 liikunta Eliel Lumijärvi 9B 100 liikunta Heta Piispanen 9B 100 liikunta Lions Club Hauho ry Mirka Koskelin 9B 100 primus Petrus Lehtomurto 9A 100 englanti Jenny Hieto 9B 100 rehti Pohjola-Norden Maija Nevalainen 9B kirja ruotsin opinnot Raittiusyhdistys Sarastus III ry Helmi Mikkola 9A 100 ryhti-stipendi Julia Grundström 9B 100 ryhti-stipendi Koulun oma rahasto Veeti Hautala 9A 50 tunnollinen nuori Sanni Pöystilä 9B 50 kuvataide Kasperi Kantonen 9B 50 osallistuva ja aktiivinen nuori Sara Hämäläinen 9A 50 kielet Jenny Hieto 9B 50 musiikki Anni Hiiri 9B 50 matematiikka Oma Säästöpankki Hauho palkitsi stipendeillä Ruusa Hiedon 8A ja Henri Honkivaaran 8B metsävisassa menestyksestä.

30

31 ENSI LUKUVUODEN TYÖAJAT Koulu alkaa torstaina kello 9. Syysloma on (viikko 42). Syyslukukauden viimeinen koulupäivä on perjantai Joululoma on Talviloma on (viikko 9) ja kevätlukukauden 2018 viimeinen koulupäivä on lauantai Hauhon Yhtenäiskoulu Tanhuantie Hauho puh. (03) (rehtori) (03) (koulusihteeri) (03) (opettajat) (03) (alkuopetus) (03) (kouluterveydenhoitaja) (03) (kouluisäntä) sähköposti: * opettajat ja kouluohjaajat etunimi.sukunimi@hmledu.fi * muu henkilökunta etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi

Hyvillä mielin kesään

Hyvillä mielin kesään Jasmin Tuomioja 8B Hyvillä mielin kesään On aika siirtyä eteenpäin. Yhdeksäsluokkalaiset saavat ansaitsemansa päättötodistuksen ja siirtyvät toisen asteen opintoihin rentouttavan kesän jälkeen. Onnea teille

Lisätiedot

HAUHON YHTENÄISKOULU. Edit Paasikivi 8c

HAUHON YHTENÄISKOULU. Edit Paasikivi 8c HAUHON YHTENÄISKOULU 2014 2015 Edit Paasikivi 8c Kiitokset päättyvästä lukuvuodesta Kiitos kaikille hyvästä lukuvuodesta. Olemme menneet taas aimo harppauksen eteenpäin. Peruutuspeilistä katsottuna tähänastinen

Lisätiedot

HAUHON YHTENÄISKOULU

HAUHON YHTENÄISKOULU HAUHON YHTENÄISKOULU 2013 2014 Kiitoksen paikka Kiitos kaikille hyvästä lukuvuodesta. Mennyt lukukausi on ollut hyvä monessakin mielessä. Arkisen aherruksen ohella on kehitetty oppimisympäristöjä, tehty

Lisätiedot

HAUHON YHTENÄISKOULU. Nea Piispanen 9B ja Valentiina Nurminen 9B

HAUHON YHTENÄISKOULU. Nea Piispanen 9B ja Valentiina Nurminen 9B HAUHON YHTENÄISKOULU 2012 2013 Nea Piispanen 9B ja Valentiina Nurminen 9B Opettajien ja henkilökunnan pukuloistoa vappuna 2013 Hauhon Yhtenäiskoulu kasvuyhteisö enemmän kuin koulu Olemme hahmottaneet koulumme

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 13.9.2016 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA POJAT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Anni Pärtty Virojoki 10,80 1 Teemu Lindholm Virojoki 10,03 2 Sanni Malm

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Vakka-Suomen mestaruuskilpailut Mynämäen urheilukeskus TULOKSET. P9 40 m

Vakka-Suomen mestaruuskilpailut Mynämäen urheilukeskus TULOKSET. P9 40 m Vakka-Suomen mestaruuskilpailut Mynämäen urheilukeskus 26.8.2014 TULOKSET P9 40 m 1. Aleksi Lempinen NousSu 7,09 2. Nooa Marttila MaskKa 7,12 3. Oliver Rosenqvist MaskKa 7,22 4. Konsta Puottula MaskKa

Lisätiedot

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä 18.8.2016 sarake 1808 TULOKSET P6-7 40 m 2009-2010 1. Reko Ronkainen 2009 7,59 2. Nikolas Goman 2009 7,85 3. Veeti Pesonen 2009 8,05 4. Eetu Nousiainen 2009 8,11

Lisätiedot

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 27.1.2016, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km AIKA-AJOT T10 0,6 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen 3,25 Aaro Lehtihalme 3,19 Miska Tervo 2,99 Viljami Nieminen 2,65 Tuomas Mäkinen 2,59 Joonas Paavola 2,35 Niklas Miikkulainen 2,18 Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot

Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot 2.3.2017 T2013- (0,1 km V) 1 18.00.20 VAKANTTI 2 18.00.40 VAKANTTI 3 18.01.00 VAKANTTI 4 18.01.20 Eimi Nikula Hippo 5 18.01.40 Lyydia Mäkinen Hippo 6 18.02.00

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt YU-kilpailut 2014 1. lk tytöt 60 m Sija Pituus Sija Pallo Sija SIJAPIST. 1 Koivumäki Janica 13,9 2 185 2 11,44 1 5 2 Lehtonen Elsa 13,6 1 194 1 6,56 5 7 3 Kuru Milja 15,1 4 185 2 10,20 2 8 4 Koivisto Aliisa

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

IV Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

IV Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura IV Sarjahiihto 8.2.2017, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km 1 Sanna Lehtinen Hollolan Urheilijat -46 0:00:59 2

Lisätiedot

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69 Eläinpuistokisa Ähtäri, Keskuskenttä 24.6.2014 TULOKSET P9 40 m 1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Nico Tuominen ÄhtU 7,25 4. Rasmus Rautio ÄhtU 7,38 5. Veeti Jokela AlavU

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET ..05 klo 8:0 N06 0,5km 5 6 Frida Ranivaara Hollolan Urheilijat -6 00:0:6,6 00:00:00,0 8 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:58,8 00:00:, 7 Aada Mäiseli Lahden Hiihtoseura 00:05:,8 00:00:5, 5 Johanna Jokinen

Lisätiedot

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9

Lisätiedot

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47 Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03

Lisätiedot

SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS:

SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS: KILPAILUPÖYTÄKIRJA KILPAILUJEN JÄRJESTÄJÄ: KILPAILUT: Kuukausikilpailut KILPAILUPAIKKA: Peltosaaren Yleisurheilupuisto SARJA / MATKA: Tytöt 4 / 40m / ERÄ 1 ERÄ 1 RATA KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

MARTTILAN HIPPOKISAT ke Marttilan urheilukentällä, yhteistyössä Marttilan Osuuspankki ja Marttilan Murto TULOKSET

MARTTILAN HIPPOKISAT ke Marttilan urheilukentällä, yhteistyössä Marttilan Osuuspankki ja Marttilan Murto TULOKSET MARTTILAN HIPPOKISAT ke 24.8.2016 Marttilan urheilukentällä, yhteistyössä Marttilan Osuuspankki ja Marttilan Murto TULOKSET P2007 40 m 1) Kasper Nousiainen 7.3 1) Samuli Vuori 7.3 3) Akseli Koskivainio

Lisätiedot

Hippokisat Hyvinkää SARJA: 10P

Hippokisat Hyvinkää SARJA: 10P Hippokisat Hyvinkää 22.8.2018 SARJA: 12T 60m 1 Elsa Pinola 9,43 2 Sissi Kaksonen 9,69 3 Ester Solismaa 10,52 4 Netta Sundström 10,67 SARJA: 10T 60m 1 Kia Sairanen 10,32 2 Linnea Teivaanmäki 10,6 3 Eva-Greta

Lisätiedot

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura 23.01.13 18.29.11 Sarja T08 (0,2 km) 1 18.31.00 2 18.31.15 3 18.31.30 4 18.31.45 Emilia Ristimäki Pojanluoma 5 18.32.00 Kaisla Koivu

Lisätiedot

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi:

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: 1 Rasmus Hautamäki 7b 3,80 2 Oskari Sauna-Aho 7b 3,45 3 Valtteri Staudinger 7b 3,36 4 Matti Mikkilä 7a 3,26 5 Konsta Rantanen 7b 3,08 6 Veli-Matti Hakala 7b 3,07

Lisätiedot

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

1. Iisak Vainio UudKK 2,66 2,66 2,42 2,42 2, Jussi Lukkala LaitJy 2,57 2,47 2,40 2,57 2, Aleksi Viitanen 2,46 2,42 2,46 2,09 2,02

1. Iisak Vainio UudKK 2,66 2,66 2,42 2,42 2, Jussi Lukkala LaitJy 2,57 2,47 2,40 2,57 2, Aleksi Viitanen 2,46 2,42 2,46 2,09 2,02 LähiTapiolan avoimet Nuorisokilpailut Laitila 6.6.2017 TULOKSET P7 40 m 1. Iisak Vainio UudKK 7,69 2. Peetu Tanhuanpää LaitJy 7,99 3. Aleksi Viitanen 8,26 4. Jussi Lukkala LaitJy 8,29 5. Severi Saarinen

Lisätiedot

KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA TULOS TULOS TULOS TULOS. Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m

KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA TULOS TULOS TULOS TULOS. Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m SARJA / LAJI: Tytöt 4 / Pituus + pallonheitto Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m Julia Sonck Sonja Sivonen 1,20m 1,35m 1,44m 5,15m Riina Tervatuli 0,60m 0,85m 0,83m

Lisätiedot

Hämeen Viesti Korkeakankaalla

Hämeen Viesti Korkeakankaalla SIJA NO N I M I JOUKKUE OSUUSAIKA A I K A JÄLJ. 1 001 Valkeakosken Haka I Valkeakosken Haka 1:18.34,0 00.00,0 1. Tuomas Saksa 18.09,3 2. Aira-Maarit Immonen 07.08,4 3. Iiro Uusitalo 06.49,4 4. Saara Mattila

Lisätiedot

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset:

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset: Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat 26.5.2015 Tulokset: T5 60 m: 1) Siiri Ovaska 14,8 2) Silva Järvi 14,9 3) Tinka Lainio 15,1 4) Tilda Strandman 15,8 5) Anniina Mero 16,6 6) Saana Numminen 16,7 7)

Lisätiedot

Taulukko1_2. Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio

Taulukko1_2. Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio 4.9.2018 T9 rata Tytöt 40m: sija aika 2 Elli Huotari,Ku 1. 7,27 1 Joanna Hämeenniemi,Po 2. 7,33 5 Petriina Määttä,Ku 3. 7,41 3 Jenna Konttila,Pu 4. 7,42

Lisätiedot

Hippo-kisat Iisalmen Visa

Hippo-kisat Iisalmen Visa Hippo-kisat Iisalmen Visa 08.08.2018 P7 40m 1) Miko Kuosmanen 7,49 2) Okko Ronkainen 7,87 3) Aatos Väisänen 8,21 4) Markus Moilanen 8,28 5) Miko Riissanen 8,34 6) Niko Paavilainen 8,67 7) Vilho Valkama

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist.

AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT 13.1.2013 Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. Tytöt 9 2-ottelu pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. 1 Nora Koskela-Koivisto

Lisätiedot

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, 18.02.2018, Noormarkku N12 - (2 + 2 + 2 km) Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 3 Nakkilan Vire 23.39,0 Os. 1 Anna Stenroos 2 7.24,9 Os. 2 Aino Anttila 1 15.34,4

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 11.9.2017 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Sonja Lahti Virojoki 11,0 1 Samu Piispa Klamila 11,2 2 Pauliina Lehtinen Virojoki 11,2

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8 Sivu 1/6 Tulokset Iivo CUP 2019 02.02.2019 N8 1 km 1 Anni Kalilainen 40468222 Pieksämäen Veikot 05:55.8 2 Iina Anni Emilia Toikkanen 60300763 Rautalammin Urheilijat 06:31.7 3 Aino Myllylä 60298081 Kiuruveden

Lisätiedot

Koululaisten uintikisat 4.2.2016

Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Emilia Karppinen PB Lehtikankaan koulu 21.55 2 Veera Juntunen Nakertajan koulu 21.80 3 Anni Liuski Lohtajan koulu 22.12 4 Nella Valtanen

Lisätiedot

KILPAILUPÖYTÄKIRJA SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS:

KILPAILUPÖYTÄKIRJA SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS: KILPAILUPAIKKA: Peltosaaren Yleisurheilupuisto SARJA / MATKA: Tytöt 4 / 40m / ERÄ ERÄ Maia Visa Riihimäen Kisko,2 2 Teresa Karppinen Riihimäen Kisko 4,09 3 Julia Sonck Riihimäen Kisko DNS 4 Sonja Sivonen

Lisätiedot

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa 5.9.2011 sähköajat M 400 m 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80 M keihäs 1. Petri Korte RaisKu 53,42 2. Petteri Soininen RaisKu 39,41 3. Juha-Pekka Triipponen RaisKu

Lisätiedot

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 T U L O K S E T Simon Kiri T; P; T; P1; T1; P2; T2; P3; T3; P4; T4; P5; T5; P6; T6; P7-9; T7-9; NYL; MYL; Tytöt v. 2010- syntyneet 0.2 km V 1. Siiri Patokoski Simo 0.43,0

Lisätiedot

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille!

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille! Kiitos kaikille osallistujille! Pojat juoksu 20 m Tytöt 2010 juoksu 20 m 1 Kasperi Möttönen 5,5 1 Aada Paananen 5,47 2 Topi Turpeinen 5,59 2 Tiia Markkanen 5,93 3 Antti Paloviita 5,83 3 Oona Pekonen 6,22

Lisätiedot

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 1. lk tytöt 1 Heikkilä Alviina 14,0 1 175 1 9,13 4 6 2 Soini Maija 14,1 2 151 3 10,44 1 6 3 Halminen Tanja 14,6 4 160 2 9,64 2 8 4 Lehtimäki Alina 14,9 6 131 6 9,21 3

Lisätiedot

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto 15.4.2010 Osallistujia yhteensä 33 T4 150m 1. Nelli Kilpi 30,3 T7 600m 1. Josefina Routi 2.41 T9 600m 1. Reea Ketola 2.01 2. Linnea Maikola 2.03 3. Adeliina Nikula

Lisätiedot

III Sarjahiihto , vapaan sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtos

III Sarjahiihto , vapaan sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtos III Sarjahiihto 24.1.2018, vapaan sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtos T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km 1 Nella Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:16 2 Emma Vironen

Lisätiedot

Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7

Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7 Katso tulokset Yleisurheilukilpailujen alkusivu Palkinnot 29.9.2000 Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7 2008 Tulokset 0 lk pojat 60 m 1. Rintanen Joonas 12,96 Haapamäki

Lisätiedot

Koulujen välisten kisojen tulokset

Koulujen välisten kisojen tulokset Koulujen välisten kisojen tulokset 12.9.2012 T8 40m Finaali 1. Oona Nousiainen KKK 7,44 2. Nelli Paloheimo Anttola 7,53 3. Iida Friberg KKK 7,62 4. Inka Holopainen KKK 7,95 5. Senni Turtiainen KKK 8,20

Lisätiedot

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa 28.6.2011 Sulkavan Urheilijat -41 9254, Kerimäen Urheilijat 8914, Ristiinan Urheilijat 7427, Mikkelin Kilpa-Veikot 2509, Hirvensalmen Urheilijat 1442 M17 800 m 1. Maxim

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ LASTEN OLYMPIALAISET 14.7.2010 HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjänä LC Hankasalmi apunaan Hangan yleisurheilujaosto ja tukijana OL Keskimaa. Tulokset: Pojat 15 v. 100 m: 1. Sami Suuronen 13.4

Lisätiedot

Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kisat Koljolan kenttä

Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kisat Koljolan kenttä Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kisat Koljolan kenttä 5.6.2012 TULOKSET TYTÖT -08 ja jälkeen syntyneet (4-v ja alle) aika sijoitus tulos sijoitus pisteet 1. Pakomäki Saara 12,9 2. 4,29 2. 4 2. Ojanen Emma

Lisätiedot

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu 1.Kankare Matilda 13,47 2.Laaksonen Emilia 13,83 3.Auramo Meeri 14,33 4.Nurminen Emilia 19,38 5.Koivusaari Ella 20,46 6.Nummila Petra 23,80 7.Auramo Elli 24,77

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

3.-6. luokkien uintikisat

3.-6. luokkien uintikisat Uintitulokset 1 (8) 3.-6. luokkien uintikisat 5.2.2015 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Katri Oksa Kätönlahden 20.54 2 Elisa Mattila Keskus 22.12 3 Veera Juntunen Nakertajan 22.71 4 Veera Kyllönen 23.60

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 : 3,0 km 1. Konsta Jutila RasKa 29.36 2. Tuukka Mäkinen LLuja 32.36 +3.00 3. Juho Tuominen KanSu 35.21 +5.45 4. Roope Lohikoski RasKa 37.40 +8.04 5.

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 24.11.2014 1.lk tytöt 25 m 1 Aino Tolonen Peura 30,30 2 Sanni Kahila Paulaharju 35,60 3 Jenna Syväoja Paulaharju 38,22 1.lk pojat 25 m 1 Elias Kivistö Koivisto 31,28 2 Aapo Koivuniemi

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.) Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 0.0 - Maali 5.47,01(1.) 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00,39 0.0 - Maali 5.47,40(2.) 3. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 0.13,22 0.0

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT : TULOKSET

RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT : TULOKSET RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT 31.8.2009: TULOKSET P7 150m 1. Severi Rautio 28,54 (+2,1) 2. Joona Hämäläinen 31,90 (+1,5) 3. Tommi Lehtihuhta 32,95 (+2,1) 4. Kalle Murtojärvi 33,24 (+2,1) 5. Jesse

Lisätiedot

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 14.1.2015, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 1 km P8 1 km T10 2 km 1 Venla Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:31 2 Frida Ranivaara

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset:

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset: Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat 23.6.2015 Tulokset: T5 40 m 1) Siiri Ovaska 9,1 2) Tinka Lainio 10,1 3) Enna Antikainen 10,2 4) Silva Järvi 10,6 4) Anniina Mero 10,6 6) Saana Numminen 10,8 7) Helmi

Lisätiedot

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu. M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka

Lisätiedot

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.

Lisätiedot

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015 Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ klo 15.00-15.40 Työpaja A Näppäri Fredrika-sali MAX. 30 Gyldén Jasmin Jalonen Maria Kauranen Aino Kauranen Elisa Lännistö Silja Vuorela Hilda Vuorre

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut , tulokset T7 40 m T7 pallo

Raision kaupungin mestaruuskilpailut , tulokset T7 40 m T7 pallo Raision kaupungin mestaruuskilpailut 22.8.2011, tulokset T7 40 m 1. Viveka Loukola 7,20 2. Lyydia Tättilä 7,73 3. Tilda Kajula 7,97 4. Ilona Kuusela 8,17 5. Aino Järvinen 8,20 6. Riina Lehtonen 8,31 7.

Lisätiedot

Taulukko1. 3.lk tytöt pallonheitto 3.lk tytöt pituus 3.lk tytöt 50m 3.lk tytöt 600m Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos

Taulukko1. 3.lk tytöt pallonheitto 3.lk tytöt pituus 3.lk tytöt 50m 3.lk tytöt 600m Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos 1.lk tytöt 200m 1.lk tytöt 50m 1.lk tytöt pallonheitto I Darja Trubitson 40,16 I Darja Trubitson 9,09 I Ella Lehtola 13,93 II Sofia Vuorela 45,01 II Emilia Saarinen 9,76 II Inkeri Tikka 13,33 III Emilia

Lisätiedot

Pojat 4 v. ja nuoremmat (2009 ja nuoremmat)

Pojat 4 v. ja nuoremmat (2009 ja nuoremmat) Pojat 4 v. ja nuoremmat (2009 ja nuoremmat) 24 Tilli Riku 8,5 15 Lonka Matias 9,1 16 Metsäketo Samson 9,8 19 Reijonen Juho 9,8 8 Kolsi Onni 10,2 28 Väisänen Topi 10,2 27 Villikka Eemeli 10,4 3 Forsström

Lisätiedot

Sarjahiihto 13.1.2016, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto 13.1.2016, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 13.1.2016, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km T10 1 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura 0:01:40 2 Vilma Hakonen

Lisätiedot

Hippohiihdot 2015 T U L O K S E T. Kilpailun sarjat: N04; M04; N06; M06; N08; M08; N10; M10; N12; M12. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Hippohiihdot 2015 T U L O K S E T. Kilpailun sarjat: N04; M04; N06; M06; N08; M08; N10; M10; N12; M12. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Page 1 of 5 T U L O K S E T Muurolan Kisaveikot Kilpailun sarjat: N04; M04; N06; M06; N08; M08; N10; M10; N12; M12 N04 Naiset 4 vuotta 0.2 km V 1. Sanni Ansala 2.54,75 2. Viivi Tervonen 3.49,36 0.54,61

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto 1lk tytöt, pallonheitto Marttila Kiiramaaria 12,99 Lehtola Jonna-Julia 11,9 Greus Jenna 11,68 9,9 Hirvasniemi Meeri 8,91 Sutela Aada 8,71 Klaavo Anri 8,06 Myllynen Peppiina 7,81 Eskola Ella-Mari 6,66 6,63

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Kangasalan alakoulujen maastojuoksukilpailut 30.9.2009. POJAT 3.LUOKKA 1300m TULOKSET. sija Nimi Koulu Aika. 1. Majakangas Konsta Suorama 4.

Kangasalan alakoulujen maastojuoksukilpailut 30.9.2009. POJAT 3.LUOKKA 1300m TULOKSET. sija Nimi Koulu Aika. 1. Majakangas Konsta Suorama 4. POJAT 3.LUOKKA 1300m TULOKSET 1. Majakangas Konsta Suorama 4.48 2. Taitto Lauri Suorama 4.55 3. Kauppila Kim Huutijärvi 4.58 4. Leonsaari Juho Kirkkoharju 5.02 5. Rosqvist Justus Suorama 5.03 6. Oravasaari

Lisätiedot

1. Eero Rissanen MaanMa 9,90 2. Arttu Pitkänen SiilPo 10,57 3. Veeti Heiskanen MaanMa 11,18 4. Kalle Rytkönen 22,45

1. Eero Rissanen MaanMa 9,90 2. Arttu Pitkänen SiilPo 10,57 3. Veeti Heiskanen MaanMa 11,18 4. Kalle Rytkönen 22,45 Huiluukisat 2014 Maaningan urheilukenttä 10.7.2014 TULOKSET P5 2-ottelu 40 m 1. Eero Rissanen MaanMa 9,90 2. Arttu Pitkänen SiilPo 10,57 3. Veeti Heiskanen MaanMa 11,18 4. Jimi Turunen KuopRei 11,41 5.

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 26.4.2017 TULOKSET ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt 1. Piri Iiris 15,0 Hirsikampus 2. Ranua Anna-Elena 19,7 Hirsikampus 3. Leppänen Frida-Maija 27,8 Hirsikampus 4. Rantala Senni 46,0 ESKARIT

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Sivu 1/7. Tulokset Ilotuuli-Hiihto Tytöt ,3 km. Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0

Sivu 1/7. Tulokset Ilotuuli-Hiihto Tytöt ,3 km. Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 Sivu 1/7 Tulokset Ilotuuli-Hiihto 22.03.2018 Tytöt 2013 0,3 km Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Riia-Noora Sissonen 02:08 2 Noora Niskanen 02:10 3 Eevi Kurki 02:13 4 Senni Räty 02:33 5 Taika Sorsa 02:37

Lisätiedot

LAIHIAN ALAKOULULAISTEN YLEISURHEILUKISAT LA LAIHIAN URHEILUKESKUKSESSA TULOKSET:

LAIHIAN ALAKOULULAISTEN YLEISURHEILUKISAT LA LAIHIAN URHEILUKESKUKSESSA TULOKSET: LAIHIAN ALAKOULULAISTEN YLEISURHEILUKISAT LA 07.09. 2013 LAIHIAN URHEILUKESKUKSESSA TULOKSET: T 1-2 lk 60 m FINAALI tuuli + 0,9 1. Aada Somppi Perälä 10,86 2. Erika Leppihalme Kirkonkylä 11,06 3. Jatsko

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Korkeus. Tytöt 7. lk. 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi. Pojat 7. lk

Korkeus. Tytöt 7. lk. 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi. Pojat 7. lk Korkeus 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi 1. Kalle Liivo 160 Vi 2. Rasmus Tuutti 115 Vi 3. Juha Nupponen 115 Vi 4. Aapo Ruponen ei tulosta 1. Emilia

Lisätiedot

25vu TYTÖT -06 ja nuoremmat

25vu TYTÖT -06 ja nuoremmat Etunimi Sukunimi Aika 1 Aino Sipiläinen Tönnö 2006 00:22,620 2 Jonna Partanen Myllylä 2006 00:23,970 3 Saara Hosiaisluoma Myllylä 2006 00:24,170 4 Nelli Mynttinen Pennalan 2006 00:25,770 5 Aino Savolainen

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93

1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93 Eläinpuistokisat Ähtäri, Keskuskenttä 1.8.2015 TULOKSET M Kuula 1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93 P9 40 m Tuuli: NWND 1. Aleksi Penttilä 2006 AlavU 6,90 2. Joona Savukoski

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 5. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 5. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 5. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskustan koulu 7,98 2 Henri Hirvinen Keskustan koulu 8,17 3 Konsta Kivimäki Kangasmetsä

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Mitalitaulukko: Laji 1-11 Kilpailu KLL Etelä-Savo 2017 Tulostuspäivämäärä 06 huhtikuu 2017 Kilpailun paikkakunta Tulostusaika 21:44 Järjestäjä Pieksän Kuutit Allas 25m Kilpailupäivämäärä 06 huhtikuu 2017

Lisätiedot