Kunnanjohtajan päätökset Päivä Pykälä Toimivaltuus Otsikko Lisätiedot Hallintosääntö, kunnanjohtajan ratkaisuvalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanjohtajan päätökset 6.5.2015 26.5.2015 8. Päivä Pykälä Toimivaltuus Otsikko Lisätiedot 12.5.2015 8 Hallintosääntö, kunnanjohtajan ratkaisuvalta"

Transkriptio

1 Kunnanjohtajan päätökset Päivä Pykälä Toimivaltuus Otsikko Lisätiedot Hallintosääntö, kunnanjohtajan ratkaisuvalta Vesilahden kunnan koronvaihtosopimuksen muokkaaminen Päätös: Hyväksyn Pohjola Pankin tekemän koronvaihtosopimuksen muokkauksen, jossa tehdään 3 eri transaktiota: - puretaan Pohjola Pankin kanssa tehty koronvaihtosopimus tehdään korkoputkisopimus vastaamaan Danske Bankin kanssa tehtyä koronvaihtosopimusta - tehdään uusi koronvaihtosopimus ajalle Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Pöytäkirjanpitäjä Vesilahdessa Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävissä Kunnanjohtaja Erkki Paloniemi Paikka ja päivämäärä Vesilahdessa / 2015 Virka-asema Allekirjoitus Keskusarkistonhoitaja Tarja Heino

2

3 VESILAHDEN KUNTA TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET

4 2 1 Talousarvion viitekehys Vesilahden kunnan viime vuosien tilinpäätökset ovat olleet alijäämäisiä ja talousarvio- ja taloussuunnitelmakausi on myös alijäämäinen. Kunnassa on tehty talouden tasapainotusohjelma vuosille , jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan. Hyväksytyn tasapainotusohjelman säästötoimenpiteitä tulee edelleen noudattaa ja sisällyttää säästötoimenpiteet myös suunnitelmavuosille. Talousarvion laadinnan lähtökohtana on, että henkilöstökuluja lukuun ottamatta käyttömenot eivät kasva. Väkiluvun ja lakisääteisten tehtävien kasvusta tai alenemisesta johtuva tuotettavien palvelujen määrän lisäys tai vähennys tulee kuitenkin ottaa huomioon. Alibudjetointia ei tule tehdä. 2 Talousarvion laadinta-aikataulu Talousarvion laadintaohjeet Kunnanhallitus Budnet avautuu Keskustoimisto Palkat ja poistot Budnetissa Keskustoimisto Tilavuokrat Budnetissa Tukipalvelut Budnetissa Talousarviot laadittuina Budnetissa Budjettivastuulliset Talousarviotekstit Y:llä Lautakunnat Talousarviokäsittely Kunnanhallitus Talousarviokäsittely Kunnanvaltuusto HUOM! Talousarvio ja suunnitelma viedään lautakuntaan vasta sitten, kun budjettiluvut on syötetty Budnettiin. Kun luvut ovat valmiit lautakuntaa varten, tulee asiasta ilmoittaa paria päivää ennen lautakunnan listan lähettämistä talouspäällikölle, joka tulostaa luvut Budnetista. Budjettivastuullisten ja lautakuntien kannattaa varautua syyskuussa mahdollisesti tehtävään budjetin tarkistuskierrokseen. 3 Talousarvioraami Kunnanvaltuusto hyväksyy raamin talousarvion laadinnalle vuodelle Kunnanvaltuuston hyväksymää raamia tulee noudattaa. 4 Lomakkeet Hallintokunnat tekevät käyttötalousehdotuksensa vastuualuekohtaisille word-lomakkeille. Lautakuntakäsittelyä varten talousarviopohja löytyy Y-verkkoasemalta: Y:\Yhteiset\Talousarvio\ Valtuusto\TA2016. Esim. liikunta- ja nuorisotoimen lomake on nimetty 7400 Liikunta- ja nuorisotoimi.docx. Lomakkeita ei saa poistaa kansioista ja ne tulee tallentaa aina samalla nimellä. Lomakkeissa on linkit Budnettiin ja lomakkeen avautuessa tiedot tulee päivittää.

5 3 4.1 Tavoitteet Tarkastuslautakunta ja valtuusto kiinnittävät erityistä huomiota tavoitteiden asetantaan ja niiden toteutumiseen. Kuntaliiton Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja suunnitelma julkaisussa todetaan tavoitteista seuraavaa: Kuntalaki edellyttää kunnan toiminnalta tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta. --- Toiminnallinen tavoite liittyy nimensä mukaisesti toimintaprosessiin ohjaamiseen ja taloudellisilla tavoitteilla ohjataan kunnan tulo- ja pääomarahoitusta sekä resurssien jakoa. Toiminnalliset tavoitteet esitetään ja niihin osoitetaan tarvittavat voimavarat talousarvion ja suunnitelman käyttötalousja investointiosissa. Tavoitteet on pyrittävä asettamaan siten, että ne kattavat tehtäväalueen perustehtävä ja ovat toteutettavissa niihin osoitetuilla voimavaroilla. Määräraha tai siinä pysyminen tai lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen eivät itsessään ole kuntalain tarkoittamia tavoitteita. --- Talousarviossa ja suunnitelmassa asetettavien tavoitteiden tulisi olla mitattavissa määrällisesti tai laadullisesti. --- Investointi- ja kokonaistaloudelliset tavoitteet voidaan asettaa rahamääräisissä mitoissa. Talousarvion ja suunnitelman sanallisesta osasta tulee siis ilmetä hallintokunnan toiminnan tavoitteet ja mahdolliset muutokset suunnitelmakaudella sekä perustelut toiminnan lisäämiselle tai supistamiselle. Suunnitellun toiminnan ja hankkeiden on oltava realistisia suhteessa käytettäviin varoihin. 4.2 Tavoitteiden asettaminen Kuntalaisten tarpeet Toiminta-ajatus Mikä on toimialan toiminnan tarkoitus? Tavoitteiden asettaminen Toimiala, kv Seuranta. Esimerkki tavoitteiden asettamisesta: Arviointi Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Tavoitetaso/Seurantatapa Toteutuminen 2013 Iäkkäiden kuntalaisten osallistaminen Tehdään aktiivista yhteistyötä seniorifoorumin, eläkeläisneuvoston ja järjestöjen kanssa sekä tuetaan vapaaehtoistyöntekijöiden osallistumismahdollisuuksia. Kotona asumisen tukeminen Kehitetään paljon palveluja käyttävien vanhusten palveluketjuja, iäkkäiden palveluohjausta ja muistikuntoutusta.

6 4 Vanhusten palvelukokonaisuuksien hallinta Nimetään vanhukselle vastuutyöntekijä lainsäädännön edellyttämissä tilanteissa (vanhuspalvelulaki) Tunnusluvut Määrätavoitteet TP2011 TA2012 TA2013 Kotipalvelukäynnit Kotisairaanhoidon käynnit Tukipalveluasiakkaat Omaishoidon tuen saajat Hoivaosaston hoitopäivät Vanhainkodin hoitopäivät joista lyhytaikaiset hoitopäivät Tehostettu palveluasuminen (sisältää ostopalvelun) Taloudelliset tavoitteet TP2011 TA2012 TA2013 Kotihoidon nettomenot (kotipalvelu, tukipalvelut, kotisairaanhoito) /asukas Omaishoidon nettomenot/asukas Pitkäaikaisen laitoshoidon nettomenot/asukas Tehostetun palveluasumisen nettomenot/asukas Budnetti Talousarvio laaditaan Budnetti-ohjelmassa, johon on oikeudet erikseen sovituilla talousarviovalmistelijoilla. He syöttävät käyttötalouden luvut ohjelmaan. Talouspäällikkö tallentaa investoinnit. Määrärahat ilmoitetaan 100 euron tarkkuudella ja budjettilukuja laskettaessa tulee kiinnittää huomioita kuluvan vuoden ja vuoden 2014 toteumiin. 5.1 Henkilöstömenot Budnettiin on pohjatiedoksi ajettu toukokuun 2015 palkat. Budjetointivastuullisen tulee tarkastaa kustannuspaikoittain palkkojen ja henkilöiden oikeellisuus! Tämä koskee aivan erityisesti kouluja ja päiväkoteja (loppuneet/loppuvat toimipisteet), mutta toki kaikkia muitakin. Tiedossa olevat muutokset palvelussuhteen kestossa tai palkassa tulee huomioida. Huomioikaa myös talouden tasapainottamisohjelmaan merkityt henkilötyövuosivähennykset suunnitelmavuosilla. Palkkojen korotusvarauksen (1,0 %), lomarahan ja henkilösivukulut ohjelma laskee automaattisesti. Suunnitelmavuosille ei lasketa palkkojen korotusta. Varhaiseläkemenoperusteiset ja eläkemenoperusteiset eläkemaksut syöttää talouspäällikkö kustannuspaikoittain kesäkuun ensimmäisellä viikolla heti, kun Kevalta saa arviot seuraavan vuoden summista. Luottamushenkilömenot huomioidaan talouden tasapainottamisohjelman mukaisilla palkkioilla eikä siis voimaan tulleen palkkiosäännön mukaisina. Vuonna voidaan toteuttaa vain pakolliset/lakisääteiset koulutukset, vrt. talouden tasapainotusohjelma.

7 5 5.2 Yhteiset it-menot Tiedot löytyvät intrasta It-menot budjetoidaan 4342-tilille, jolle budjetoidaan myös kaikki televiestintämenot Hallintokunnilla voi olla lisäksi omia it-menoja ohjelmistoista, jotka hallintokuntien tulee itse budjetoida, esim. Wilma-ohjelman vuosimaksut, Vesikanta, Rakennusvalvonta. Näistä ei ole keskustoimistossa tietoja. Kysyttehän tarvittaessa lisätietoja, mitkä menot keskitetysti ilmoitettuihin menoihin sisältyvät. 5.3 Sisäiset erät Sisäiset vuokrat ilmoitetaan talouspäällikölle viimeistään Tukipalvelut ilmoitetaan talouspäällikölle viimeistään Talouspäällikkö syöttää kaikki sisäiset erät ja ne ovat syötettyinä Budnettiin viimeistään (vuokrat) ja (tukipalvelut). 5.4 Suunnitelmavuodet Suunnitelmavuosille ei budjetoida lainkaan henkilöstömenojen kasvua. Jos toiminnassa ei tapahdu muutoksia suunnitelmavuosille, voi talouspäällikkö tehdä siirrot suunnitelmavuosille. Hallintokuntien tulee itse tarkastaa ja tarvittaessa korjata suunnitelmavuodet, jotta ne vastaavat tasapainotusohjelman säästötavoitteita. 5.5 Investoinnit Investoinnit ilmoitetaan hankkeittain. Useita hankkeita ei saa niputtaa yhdeksi hankkeeksi, vaan kaikki hankkeet käsitellään omina kokonaisuuksina. Määräraha varataan talousarvion investointiosaan, jos hankkeen/kohteen hankintakustannus ylittää euroa. Kiinteistön arvoa ylläpitävä peruskorjaus on käyttötalousosaan kirjattavaa menoa. Kiinteistön arvoa nostava perusparannus puolestaan kirjataan investointimenoksi. 5.6 Muuta Jokaisen hallintokunnan tulee tarkastaa maksujen ja taksojen ajanmukaisuus sekä tehdä mahdolliset korotusehdotukset. Muut kulut tilille ei saa varata määrärahaa ilman yksityiskohtaisia perusteluja, joten käyttäkää Budnet-ohjelman info-painiketta perustelujen tallentamiseen. Lisätietoja antavat Merja Laakkonen tai Minna Hutko, puh VESILAHDEN KUNNANHALLITUS

8 VESILAHDEN KUNTA LAMMASNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaava koskee tiloja: Asemakaava muutos koskee korttelia 200 ja Rautialantien tiealuetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: "Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä." Tarkoituksena on siis kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Suunnittelualueen sijainti merkittynä valkoisella aluerajauksella maanmittauslaitoksen ilmakuvaan. tilarajat kuvassa punaisella. Alueen tarkempi rajaus saattaa vielä muuttua suunnittelutyön kuluessa.

9 SUUNNITTELUALUE ALOITE Asemakaava ja asemakaavan muutosalue sijaitsee Vesilahden kunnan Kirkonkylässä sekä Sakoisten ja Kärkölän kylässä Rautialantien varressa. Alue rajautuu Pyhäjärveen pohjoisrajastaan, Kirkonkylän asemakaava-alueisiin itäosastaan sekä etelärajaltaan maa- ja metsätalousalueisiin. Alueen pinta-ala on n. 30 hehtaaria. Rautialantien varteen on rakentunut asutusta ja pääosa alueesta on metsäaluetta. Lammasniementien varressa ovat kunnan varikko ja venevalkama laitureineen ja tien päässä virkistysalueella sauna. Asemakaava ja asemakaavamuutos on tullut vireille Vesilahden kunnan aloitteesta. Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen vireilletulosta on tehty päätös xx.xx.2015 xx kunnanhallituksen kokouksessa. LÄHTÖTIEDOT JA SUUNNITTELUTILANNE Lammas n i e m i R a u ti a l a n t ie Asemakaava Suunnittelualue on rajattu sinisellä katkoviivalla yllä olevaan kuvaan kaavayhdistelmästä. Pääosalla aluetta ei ole voimassa asemakaavaa. Alueen eteläosassa suunnittelualue rajautuu Savelanmetsänhelmen asemakaavaan Suomelantien osalta ja alueen länsiosassa Kirkonkylän alueelle valmistuneisiin Anttilanvuoren ja keskustaalueen asemakaavan kortteliin 118 ja 119 (v.1981), asemakaavan muutokseen kortteleissa 112 ja 100 kortteliin 112 (v.2007), Rakennuskaavan muutokseen korttelissa 200 ja lähivirkistysalueella (v.1998) ja Kirkonkylän rakennuskaavan muutoalueen lähivirkistysalueeseen (v.1994).

10 Yleiskaava Suunnittelualue rajattu sinisellä katkoviivalla viereisessä osayleiskaavan kuvaotteessa. Alueella on voimassa Kirkonkylän osayleiskaavan muutos ja laajennus joka on hyväksytty ja tullut kaikilta osilta voimaan v Yleiskaavassa Lammasniemen alue on osoitettu retkeily- ja ulkoilualueeksi (VR). Alueen suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota luontoarvojen säilymiseen. Pohjoisrannalle on osoitettu venevalkama (LV) sekä yhdyskuntateknisen huollon alue (ET). Lammasniemeen on osoitettu luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue (luo/2a). Lammasniementien varteen on osoitettu lähivirkistysalue (VL) sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue (luo/1). Lammasniemen etelä- ja länsipuolen maa-alueet on osoitettu maa- ja metsätalousvaltainen / vesijättöalueiksi (M-1) ja lähivirkistysalueeksi (VL). Rautialantien varteen on osoitettu pientalovaltaisia asuntoalueita (AP) sekä rantavyöhykkeelle sijoittuvat vakituisen asutuksen alueet (AP-1) joissa luku merkinnän alapuolella osoittaa nykyisten rakennuspaikkojen määrän alueella. Rakennuspaikkojen määrä ratkaistaan tarkemmin asemakaavalla. Rautialantie on osoitettu yhdystie/kokoojakatu merkinnällä ja sen rinnalla on pisteviivalla merkitty kevyen liikenteen reitti/yhteystarve. Alue rajautuu etelässä lähivirkistysalueeseen (VL) sekä pientalovaltaisiin asuntoalueisiin. Maakuntakaava Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa Rautialantien varren alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Merkinnällä osoitetaan asumisen ja muiden taajamatoimintojen alueita. Merkintä sisältää kaupan, palvelujen, hallinnon ja työpaikkatoimintojen alueita. Samoin siihen sisältyy virkistys-, puisto ja erityisalueita sekä pääväyliä pienempiä liikennealueita. Lammasniemi on osoitettu Virkistysalueeksi (V) josta on merkitty lähteväksi kaakkoon suuntautuva viheryhteystarve. Suunnittelualue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Muut suunnitelmat ja lähtökohdat sekä laadittavat selvitykset Alue sijaitsee valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamalla valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella, Vesilahden kulttuurimaisemat (Valtioneuvoston periaatepäätös )

11 MAANOMISTUS TAVOITTEET Alueelta ei ole tiedossa kiinteitä muinaisjäännöksiä, eikä Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisia, valtakunnallisissa inventoinneissa mainittuja kohteita. Kirkonkylän osayleiskaavaa varten tehtyjä selvityksiä hyödynnetään soveltuvin osin asemakaavoituksessa. Erityisesti huomioidaan Vesilahti, Kirkonkylän ja sen ympäristön rakennusinventointi ja maisemahistoria selvitys, Jari Heiskanen 2004 Vesilahti, Kirkonkylän osayleiskaava-alueen luontoselvitys, Mira Ranta, 2004 Luontoselvitykseen pohjautuen on Kirkonkylän osayleiskaavassa luo -merkinnällä osoitettu luonnonympäristön kannalta arvokkaat alueet, joissa on Metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai muuten luonnonympäristön ja maiseman kannalta arvoja. Näitä alueita koskee kaavamääräys: Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja käytössä on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen ja eliölajiesiintymien säilyttämisedellytykset. Suunnittelualueella sijaitsevat kohteet ovat seuraavat: luo/1 on Lammasniementien varrella Anttilanlahden rannalla kasvava luonnonsuojeluasetuksen mukaisesti rauhoitettu kynäjalava luo/2a on Rantalehto, joissa kasvillisuus eroaa ympäristöstään merkittävästi ja lahopuun osuus on suuri. (MeL) Vesilahti, arkeologinen inventointi, Juha-Matti Vuorinen, Tampereen museot 1996 Arkeologiset täydennysinventoinnit, Tampereen museot 2006 Keskustan osayleiskaava-alueen arkeologinen osainventointi, Pirkanmaan maakuntamuseo 2006 Alueen luontoarvot kartoitetaan asemakaavoituksen edellyttämällä tarkkuudella. Muilta osin hyödynnetään ja tarvittaessa tarkennetaan osayleiskaavaa varten laadittuja selvityksiä. Alueen pohjakartta on hyväksytty Suunnittelualue on pääosin Vesilahden kunnan omistuksessa. Suunnittelualueella on myös yksityisten maanomistajien omistuksessa olevia kiinteistöjä. Asemakaavoituksen tavoitteena on Vesilahden Kirkonkylän osayleiskaavan toteuttaminen. Asemakaavassa Lammasniemi tullaan pääosin osoittamaan virkistysalueena ja varaudutaan alueen virkistystoimintojen kehittämiseen. Alueella tutkitaan uusien virkistystoimintojen sijoittumista sille ja mahdollisesti yhdyskuntateknisen huollon alueen (kunnan varikko) siirtämistä ranta-alueelta pois. Asemakaavoituksen tavoitteena on osoittaa alueen toteutuneet asuinrakennuspaikat nykyistä käyttöä vastaavina ja uusien asuinrakennuspaikkojen sijoittaminen pientalovaltaiselle asuntoaluevaraukselle (AP). Kaavoituksessa tullaan huomioimaan kunnan omistuksessa olevan päiväkotikorttelin käyttötarkoituksen muuttuminen ja kiinteistön poistuminen päiväkotikäytöstä. Korttelissa yleiskaavan mukaiselle julkisten palvelujen ja hallinnon alueelle (PY) tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa asumista.

12 Tavoitteena on Kirkonkylän lounaispuolen Suomelan ja Savelanmetsänhelmen asemakaava-alueiden liittäminen Kirkonkylän yhdyskuntarakenteeseen siten että tässä yhteydessä Suomelantien ja nykyisen kaavoitetun alueen väliseltä osuudelta Rautialantie osoitetaan katuna ja sen yhteyteen kaavoitetaan kevyenliikenteen väylä. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 mukaan kaavaa laadittaessa on vaikutuksia selvitettävä siinä laajuudessa, että voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; (turvallisuus, viihtyisyys) 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. (rakennuskulttuuri, maisema- ja kylätaajamakuva) Asemakaavan muutoksessa korostuvat edellä luetelluista kohdat 1,3, 4 ja 5. OSALLISET Keskeisinä osallisina voidaan pitää seuraavia: - Suunnittelualueen sekä siihen rajautuvien alueiden kiinteistöt ja asukkaat - Suunnittelualueella ja sen lähivaikutusalueella sijaitsevat yritykset ja niiden työntekijät - Pirkanmaan ELY- keskus - Pirkanmaan maakuntamuseo - Elenia Oy - Kunnan hallintokunnat (tekninenjaos, rakennus- ja ympäristö ltk, kasvatusja opetus ltk, hyvinvointi ltk) - Kunnan ympäristönsuojelu - Pirkanmaan pelastuslaitos Osallisten luetteloa voidaan täydentää työn aikana OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Vireillepano Kaavoituksen vireilletulosta kuulutetaan Lempäälän- Vesilahden Sanomissa, kunnan ilmoitustaululla ja internet-sivuilla. Suunnittelualueen sekä siihen rajautuvien alueiden kiinteistöjen omistajia ja asukkaita tiedotetaan vireilletulosta kirjeitse. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kunnantalon teknisessä palvelukeskuksessa nähtäville asettamisesta alkaen koko suunnittelutyön ajan ja se lähetetään tiedossa oleville kaava-alueen osallisille. Osallisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta joko suullisesti tai kirjallisesti.

13 Valmisteluvaihe Valmisteluvaiheessa laaditaan asemakaavaluonnos, joka lähtökohdat huomioiden mahdollisimman hyvin vastaa asetettuja tavoitteita. Tarvittaessa järjestetään neuvotteluja eri osapuolten kesken. Tässä vaiheessa tehdään myös tarvittavat selvitykset. Kunnanhallituksen hyväksymä asemakaavaluonnos asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi mielipiteiden saamista varten kunnantalon teknisessä palvelukeskuksessa sekä kunnan Internet-sivuilla. Nähtävänä olosta tiedotetaan Lempäälän- Vesilahden Sanomissa, kunnan ilmoitustaululla ja internet-sivuilla. Tarvittaessa pyydetään lausuntoja asianomaisilta viranomaisilta. Osalliset voivat esittää mielipiteensä luonnoksesta sen nähtävänäoloaikana suullisesti tai kirjallisesti. Ehdotusvaihe Saadun palautteen jälkeen kaavaluonnokseen tehdään tarvittavat muutokset ja laaditaan kaavaehdotus, jonka kunnanhallitus käsittelee. Tämän jälkeen asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville kunnanviraston teknisessä palvelukeskuksessa sekä kunnan Internet-sivuilla 30 päivän ajaksi. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta viranomaisilta. Kaavaehdotuksen nähtävänäoloaikana kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Nähtävänäolosta julkaistaan sanomalehtikuulutus Lempäälän Vesilahden Sanomissa sekä kunnan ilmoitustaululla ja internet-sivuilla. Suunnittelualueen sekä siihen rajautuvien alueiden kiinteistöjen omistajia ja asukkaita tiedotetaan kirjeitse. Kaavaehdotuksesta jätettyihin muistutuksiin laaditaan vastineet, ja mikäli ne antavat aihetta, kaavaehdotusta tarkistetaan. Muistutuksen tehneille postitetaan kaavoittajan vastine. Hyväksymisvaihe Kunnanvaltuusto päättää asemakaavan hyväksymisestä. Osallisilla on 30 päivän valitusoikeus kunnanvaltuuston päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Muistutuksen tehneitä tiedotetaan hyväksymispäätöksestä. Yhteystiedot Kirjalliset mielipiteet/muistutukset/lausunnot osoitetaan: kunnanhallitus, Vesilahden kunta, Lindinkuja 1, Vesilahti AIKATAULU Asemakaavan valmisteluvaiheeseen on ryhdytty talvella Tavoitteena on asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville keväällä 2015 ja asemakaavaluonnos nähtäville syksyllä Ehdotusvaihe ajoittunee vuoden 2016 kesään. YHTEYSHENKILÖT Aluearkkitehti Leena Lahtinen puh

14 OSALLISET VOIVAT OSALLISTUA KAAVAN VALMISTELUUN oikeuden päätöksestä voi valittaa edelleen Korkeimpaan hallintooikeuteen. KAAVOITUKSEN KULKU KUNTA LAATII KAAVAN JA PÄÄTTÄÄ HYVÄKSYMISESTÄ KUNNANVALTUUSTO PÄÄTTÄÄ HYVÄKSYMISESTÄ. VOIMAANTULO Kaava tulee voimaan, kun kaavaa koskeva lainvoimainen hyväksymispäätös kuulutetaan. 15 VIREILLETULO MIELIPIDE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi jättää suullisen tai kirjallisen mielipiteen. OAS:n riittävyydestä voi tehdä neuvotteluesityksen Pirkanmaan ELYkeskukselle. MIELIPIDE Kaavaluonnoksesta voi jättää suullisen tai kirjallisen mielipiteen. MUISTUTUS Kaavaehdotuksesta voi jättää kirjallisen muistutuksen. VALITUS Kunnanvaltuuston hyväksymispäätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallintooikeuteen 30 päivän kuluessa. Hallinto- Kuulutetaan lehdessä (LVS), kunnan Internetsivuilla ja ilmoitustaululla (voidaan kuuluttaa myös kaavoituskatsauksessa). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELM A (OAS) OAS:ssa kerrotaan, mistä kaavoituksessa on kyse ja miten siihen voi vaikuttaa. Nähtävillä suunnittelutyön ajan, ilmoitetaan lehdessä, Internetissä ja kunnan ilmoitustaululla yleensä kaavan vireilletulon yhteydessä. Tehdään erilaisia selvityksiä, neuvotellaan maanomistajien ja muiden osallisten kanssa. KAAVALUONNOS Nähtävillä päivää; nähtävilläolosta ilmoitetaan lehdessä, Internetissä ja kunnan ilmoitustaululla. KAAVAEHDOTUS Nähtävillä 30 päivää; nähtävilläolosta kuulutetaan lehdessä, Internetissä ja kunnan ilmoitustaululla. Pyydetään lausunnot viranomaisilta. VALTION VIRANOMAIS ET OHJAAVAT VIRANOMAISNEUVOTTELU Merkittäviin kaavahankkeisiin ryhdyttäessä järjestetään viranomaisneuvottelu Pirkanmaan ELY-keskuksen ja kunnan kesken. Neuvotteluun kutsutaan myös muut asianosaiset viranomaistahot. VIRANOMAISNEUVOTTELU Kun kaavaehdotus on ollut nähtävillä, voi olla tarpeen järjestää uusi viranomaisneuvottelu Pirkanmaan ELY-keskuksen ja kunnan kesken. HALLINTOTUOMIOISTUI MET RATKAI- SEVAT RIIDAT HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS

15 KORKEIN HALLINTO- OIKEUS Mikäli tuomioistuimet kumoavat hyväksymispäätöksen, kaava palautuu uudelleen valmisteltavaksi tai hankkeesta luovutaan.

16

17

18 1 MUISTIO VIRANOMAISNEUVOTTELU Vesilahti, Laukon alueen ranta-asemakaavan muutos Paikka Pirkanmaan ELY-keskus, Tampere Aika klo Läsnä Seppo Mäkinen ELY- keskus Maankäyttöpäällikkö Reijo Honkanen ELY- keskus Tarkastaja Erkki Paloniemi Vesilahden kunta Kunnanjohtaja Leena Lahtinen Vesilahden kunta Aluearkkitehti Juha Poutanen Ins.tsto Poutanen Oy Kaavan laatija Kutsuttu myös Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan maakuntamuseo / eivät olleet paikalla. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtajaksi valittiin Seppo Mäkinen Muistion laatii Juha Poutanen. Kyseessä on kaavamuutoksen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu. 2. Kaavamuutoshankkeen esittely Juha Poutanen : Tavoitteena on nostaa Laukon vanhan v ranta-asemakaavan rakennuspaikkakohtaisia rakennusoikeuksia rantayleiskaavan ja kunnan nykyisen rakennusjärjestyksen mukaisiksi. Rakennuspaikkojen lukumääriä ei muuteta. Kaavamuutosalue rajataan voimassaolevien RA-kortteleiden alueille. RA-rakennuspaikoista osalle on jo rakennettu lomarakennuksia ja osa on vielä rakentamattomia. RA-korttelit on pääosin lohottu ja niille on rakennettu jo autotiet ja sähköverkot. Kaavamuutokseen on liittynyt pääosa voimassaolevan kaavan niistä RA-kortteleista, joilla on nykyisin 100 k-m2:n tonttikohtainen enimmäisrakennusoikeus. Kaavamuutoksen ulkopuolelle jäävät tarkoituksella 6 kpl RA-2 rakennuspaikkoja, joilla on jo vanhassa kaavassa suurempi rakennusoikeus sekä kahdessa saaressa olevat 3 RA-rakennuspaikkaa, joiden rakennusoikeutta ei ole muutenkaan tarkoituksenmukaista nostaa saarisijainnin perusteella.

19 2 Maakuntakaavassa ei ole suoranaisia aluevarauksia kaava-alueen osalta. Laajempi valtakunnallisesti arvokas maisema-aluerajaus ulottuu myös kaavamuutos alueille Maakuntakaavan 2040 luonnoksessa on Laukon kartanon talouskeskuksen ympäröiville alueille osoitettu RM-aluerajaus ja kaavamuutosalueelle pienvenesataman paikka. Todettiin, että sataman paikka maakuntakaavaluonnoksessa ei ole oikea ja sen on ollut tarkoitus sijoittua Päiretniemen etelärannalle. Alueella on Vesilahden rantayleiskaava, joka noudattaa ranta-asemakaavaa rakennuspaikkojen sijoituksen ja lukumäärän osalta. 3. Keskustelu ja kommentit Seppo Mäkinen : - Rakennusoikeuden nostoja vanhoihin kaavoihin on tehty muuallakin Pirkanmaalla - Kaavan rakennuspaikkojen tulee olla riittävän suuria rakennusoikeuden korotuksia ajatellen. - Rantayleiskaavan mukaista tasoa noudattaen rakennusoikeuden nostoja voidaan pitää kohtuullisena. Reijo Honkanen : - Kaava-asiakirjoihin hyvät perustelut, miksi kaikki nykyisen kaavan tontit eivät ole mukana muutoksessa. - Riittävät vaikutusten arvioinnit, jos allaolevat käyttötarkoituksen muutokset tehdään kaavamuutoksella, kaava-aluetta laajemmaltakin alueelta. - rakennuksien rantaetäisyydet tulee osoittaa soveltuvaksi korotettuun rakennusoikeuteen Leena Lahtinen : - Kaavamuutoksen yhteydessä tulisi harkita alueelle aiemmin poikkeamisluvalla hylätyn loma-asunnon käyttötarkoituksen muutoksen ( 3RA/ tontit 1 ja 2 ) järjestämistä nyt kaavamuutoksella AO-tontiksi ja samalla 3RA-korttelin kolmannen RA-tontin osoittamista vastaavasti AO-merkinnällä. Tällöin muista kortteleista erillään sijaitseva kortteli olisi kokonaan AO-käytössä, mikä on maankäytöllisesti perusteltua. - OAS:aan hyvä lisätä muutosalueen kuuluminen valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-aluerajaukseen.

20 3 - rantasaunojen osalta hyvä pitää rajaus 25 m2 pohjapinta-alassa. Isommat saunat tulee sijoittaa rakennusalarajauksen sisälle. Pirkanmaan maakuntamuseo ( sähköpostiviesti ) Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta museo toteaa, että kaava-alueelta puuttuu lain edellyttämä selvitys. Käytettävissä olevien tietojen mukaan alueen muinaisjäännöksiä ei ole koskaan inventoitu, ja asemakaavahankkeeseen liittyen tuleekin suorittaa arkeologinen inventointi. Rakentamattomien RA-tonttien osalta tutkimus on toteutettava tarkkuusinventointina. Lisätietoja inventoinnin tilaamisesta ja tekemisestä saa maakuntamuseolta. Kaava-alue sijoittuu valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle, mikä edellyttää maiseman arvojen erityistä huomioimista ja vaalimista sekä kaavan vaikutusten arviointia erityisesti maiseman osalta. Kaava-aineistosta tulee käydä ilmi myös millaista rakennettua ympäristöä alueella on rakennettuun ympäristöön kohdistuvien vaikutusten arvioimiseksi. Pirkanmaan Liitto ( sähköpostiviesti ) Sijainti valtakunnallisella maisema-alueella on lähtökohtana tiedostettu. Selvityksiin on hyvä täydentää, että valtakunnallisten maisema-alueiden osalta on käytettävissä selvitysaineistona myös Pirkanmaan ELY-keskuksen laatima selvitys Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi, Ehdotus valtakunnallisiksi maisema-alueiksi Se on tällä hetkellä saatavissa esimerkiksi maakuntakaavan internetsivulta Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 laatiminen on käynnissä ja kaavaluonnos on parhaillaan nähtävillä. Maakuntakaavaluonnoksessa Laukon kartanon alue Hinsalan tien varresta on osoitettu matkailupalvelujen alueeksi. Matkailupalvelujen kehittämiseen liittyen kaavaluonnoksessa esitetään matkailupalvelujen alueeseen liittyväksi myös uusi satama. Sataman sijainti on osoitettu luonnoksessa hyvin yleispiirteisellä tarkkuudella sijoittuen hyvin lähelle ranta-asemakaavan suunnittelualueita. Mikäli mahdollista, myös sataman tarkempaa sijaintia on hyvä tutkia ranta-asemakaavan laatimisen yhteydessä. Juha Poutanen kaavamuutoksen laatija

21 VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kaavahankkeen prosessisuunnitelma, missä kerrotaan, miksi kaava laaditaan, miten kaavoitus etenee ja missä eri vaiheissa kaavaan voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan täydentää hankkeen aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merki-tykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Suunnittelualueen yleissijainti ja rajaukset. Rajauksia voidaan tarkistaa hankkeen aikana. YHTEYSTIEDOT Vesilahden kunta Kaavan laatija: Aluearkkitehti Leena Lahtinen Juha Poutanen, DI, YKS 361 Puh puh

22 KAAVA-ALUEET VOIMASSA OLEVASSA RANTA-ASEMAKAAVASSA Kaavamuutosalueet sijaitsevat Vesilahden Laukon kartanon pohjoispuolisilla alueilla Vakkalanselän ranta-alueilla. kaavarajaukset 1 ja 2 2

23 KAAVAMUUTOKSEN TAVOITTEET Tavoitteena on nostaa Laukon ranta-asemakaavan rakennuspaikkakohtaisia rakennusoikeuksia Vesilahden kunnan rantayleiskaavan mukaisiksi. Rakennuspaikkojen lukumääriä ei muuteta. Kaavamuutoksen yhteydessä muutetaan yksi RA-kortteli pysyvän asuntojen AO-kortteliksi. SUUNNITTELUN ALOITE JA VIREILLETULOPÄÄTÖS Aloitteen asemakaavan laatimisesta on tehnyt nykyisen ranta-asemakaavan eräät tontinomistajat. Muutokseen on liittynyt sittemmin voimassaolevan ranta-asemakaavan kaikki ne tontit, joilla on nykyisessä kaavassa 100 k-m 2 :n rakennusoikeus, saaritontteja lukuunottamatta. Hanke on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä xx.xx.2015 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Ympäristö Kaavamuutosalueet ovat voimassaolevan kaavan mukaisia RA-rakennuspaikkoja. Ne sijoittuvat kaikki peitteiseen metsämaastoon. Kaavamuutosalueen rannoilta on näkymät pääosin pohjoiseen suuntaan Vakkalanselälle. Kaavamuutosalueet eivät näy Laukon kartanon talouskeskusalueelle. Osalla RA-rakennuspaikoista on jo rakennuksia, kaavamuutosalueille tulee jo autotiet ja rakennuspaikat ovat pääosin lohottuja omiksi tiloiksi. Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa Pirkanmaan 1.maakuntakaava. Maakuntakaavassa muutosalueelle ei ole osoitettu varsinaisia aluevarauksia. Kaavamuutosalue kuuluu lisäksi valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-aluerajaukseen (sininen vaakaraidoitus). Suunnittelumääräyksenä on, että alueiden suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä tulee vaalia maisema-alueen tai maisemanähtävyyden kokonaisuuden, erityispiirteiden ja luonnon- ja kulttuuriperinnön säilymistä. Alueiden käytön on sovelluttava arvokkaiden maisema-alueiden historialliseen kerrokselliseen kehitykseen. Maakuntakaava 2040 kaavaluonnoksessa (ollut nähtävillä 3-4/2015) Laukon kartanon talouskeskusalue on osoitettu pääosin RM-alueena matkailukäyttöön, rajaus ei ulotu kaavamuutosalueille. Vakkalanselän puolelle on osoitettu pienvenesataman paikka, jonka sijainti on tässä vaiheessa alustava. 3

24 Rantayleiskaava Alueella on voimassa Vesilahden kunnan rantayleiskaava, joka on vahvistettu Rantayleiskaava noudattaa voimassaolevaa ranta-asemakaavaa Ranta-asemakaavan RAkorttelit on osoitettu rantayleiskaavassa. Luku merkinnän alapuolella osoittaa rakennuspaikkojen määrän alueella. rantayleiskaava Ranta-asemakaava Kaavamuutosalueilla on voimassa vahvistettu ranta-asemakaava. Kaavamuutosalueella on yhteensä 44 kpl RA-rakennuspaikkoja. Kaavakartat esitetty sivulla 2 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI JA SELVITYKSET Kaavamuutoksen laadinnassa voidaan käyttää lisäksi seuraavia laadittuja selvityksiä: Pirkanmaan Liitto, maakuntakaavojen aineistot Vesilahden kunta, rantayleiskaavan aineistot Laukon ranta-asemakaava, aineistot Kaavamuutoksen yhteydessä tehdään uusina selvityksinä. Arkeologinen inventointi RA-korttelialueilta 4 Laukon ranta-asemakaavan muutosta laadittaessa keskeisiä asioita vaikutuksia arvioitaessa ovat: Vaikutukset rantamaisemaan ja valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen Vaikutukset kulttuuriympäristöön Vaikutukset vesistöön Vaikutukset luontoon Vaikutukset vakituisen asumisen osoittamisen osalta

25 VAIKUTUSALUE Asemakaavalla on vaikutusta eniten kaavamuutosalueen maanomistajiin sekä alueeseen rajautuvien alueiden maanomistajiin ja asukkaisiin. Vaikutuksia tarkastellaan myös laajemmalta alueelta liittyen vakituisen asumisen osoittamiseen. OSALLISET Laukon ranta-asemakaavan muutoksen yhteydessä osallisia ovat: Kaava-alueen maanomistajat Kaava-alueeseen rajautuvien kiinteistöjen maanomistajat ja asukkaat Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan Liitto Pirkanmaan maakuntamuseo Vesilahden kunnan tekninen jaosto, rakennus- ja ympäristölautakunta Pirkanmaan pelastuslaitos Vattenfall Oy OSALLISTUMINEN Kaavaprosessin eri vaiheissa osallistuminen on mahdollista esittämällä mielipiteitä nähtävänä olevista aineistoista. Palautetta on mahdollista antaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, kaavan valmisteluaineistosta (luonnosvaihe) ja kaavaehdotuksesta. TIEDOTTAMINEN Kaavaprosessin vaiheista tiedotetaan ilmoittamalla Lempäälän-Vesilahden Sanomissa sekä kunnan ilmoitustaululla ja internetsivuilla. Hankkeen nettisivut: PALVELUT Tekniset palvelut Kaavoitus Vireillä olevat asemakaavat Laukon ranta-asemakaavan muutos VIRANOMAISYHTEISTYÖ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään viranomaisille ja järjestetään aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu. Neuvottelu pidetty ELY-keskus Pirkanmaa. Kaavamuutosluonnoksesta ja kaavaehdotuksesta pyydetään viranomaisilta lausunnot. Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen järjestetään tarvittaessa toinen viranomaisneuvottelu. 5

26 Tarvittaessa viranomaisten kanssa järjestetään hankkeen edetessä työneuvotteluja. KAAVAHANKKEEN KULKU Vaihe 1: Lähtötiedot ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tehtävät Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen. Tavoitteellinen aikataulu Osallistuminen ja vuorovaikutus maalis-, huhtikuu 2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua kunnan nettisivuilla, teknisessä toimistossa ja siitä voi antaa palautetta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan täydentää hankkeen aikana. huhti-, toukokuu 2015 Viranomaisneuvottelu Vaihe 2: Valmisteluvaihe, kaavaluonnos Tehtävät Kaavamuutosluonnoksen laatiminen. Kaavaselostus liitteineen. Tavoitteellinen aikataulu Osallistuminen ja vuorovaikutus Kevät-kesä 2015 Aineistoihin voi tutustua kunnan nettisivuilla ja teknisessä toimistossa. Aineistosta pyydetään lausunnot viranomaisilta ja lautakunnilta. Kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen, 30 pv. Osalliset ja kunnan jäsenet voivat esittää kaavaluonnosaineistosta mielipiteensä ennen nähtävilläolon päättymistä. kesäkuu

27 Vaihe 3: Ehdotusvaihe, kaavaehdotus Tehtävät Kaavaehdotuksen laatiminen luonnoksen ja siitä saadun palautteen pohjalta. Tavoitteellinen aikataulu Osallistuminen ja vuorovaikutus Syksy 2015 Ehdotuksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta ja lautakunnilta. Aineistoihin voi tutustua kunnan nettisivuilla ja teknisessä toimistossa. Kaavaselostuksen täydentäminen Kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen 30 pv. Yhteenveto saaduista mielipiteistä ja lausunnoista sekä vastineet niihin. (Kaavaehdotuksen tarkistaminen) asetettavaksi) Kaavaehdotuksen mahdollinen tarkistaminen ja lopullisten hyväksyttävien asiakirjojen laatiminen. Kaavan hyväksyminen. Kunnanvaltuusto hyväksyy kaavan. Osalliset ja kunnan jäsenet voivat tehdä kaavaehdotuksesta muistutuksia, jotka tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänä olon päättymistä. Syksy 2015 Kaavan osalta voi hakea muutosta 30 pv:n sisällä päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta. 7

28

29

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 71, MAA-JA METSÄTALOUSALUE JA LÄHIVIRKISTYSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.3.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VESILAHDEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VESILAHDEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2017 Ylämäen pohjoisen asemakaava-alueen korttelin 6 ja lähivirkistysalueen asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus

Lisätiedot

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖJÄ KARUHEIKKI 635-432-8-63, VANHA-KYLÄ 635-432-5-85, SAP- PEEN LOMAMÖKIT 5 635-432-5-5 JA (NIMETÖN)

Lisätiedot

SELVITYS TARKASTUSLAUTAKUNNALLE VUODEN 2013 VANHUSTEN PALVELUIDEN MENOJEN YLITYKSIIN Vanhusten palvelujen menot ylittyivät vuonna 2013 yhteensä 205 100 euroa Selittäviä tekijöitä ylityksille: Pirkkalan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA tark

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA tark VESILAHDEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.5.2015 tark.1.6.2015 LAMMASNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaava koskee Vesilahden kunnan Jokioisen kylän kiinteistöä Kortesuo (4:3),

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS URJALAN KUNTA, LAUKEELA SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS Alue muodostuu Laukeelan kylän kiinteistöistä Köppilä 5:238 / palsta 1 ja yhteisalue 878:12:0 sekä osin kiinteistöistä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

LAUKEELAN KORTTELIEN 200 ja 201 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTETTU , ,

LAUKEELAN KORTTELIEN 200 ja 201 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTETTU , , URJALAN KUNTA LAUKEELAN KORTTELIEN 200 ja 201 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.5.2008 TARKASTETTU 14.05.2012, 21.12.2012, 30.10.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tarkoituksena on siis kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.

Tarkoituksena on siis kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. URJALAN KUNTA HUHDIN KANGASNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.2.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitys: KIRKONKYLÄN PALVELUKESKUSALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

VESILAHDEN KUNTA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitys: KIRKONKYLÄN PALVELUKESKUSALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS VESILAHDEN KUNTA KIRKONKYLÄN PALVELUKESKUSALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitys: 20.9.2017 29.8.2016, Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KUHMOISTEN KUNTA AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.1.2015 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti ja rajaus. Rajausta voidaan tarkistaa hankkeen aikana. OSALLISTUMIS-JA

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

AHOLAIDAN RANTA-ASEMAKAAVA SEKÄ KÖYRÄN JA PALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

AHOLAIDAN RANTA-ASEMAKAAVA SEKÄ KÖYRÄN JA PALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KANGASALAN KUNTA AHOLAIDAN RANTA-ASEMAKAAVA SEKÄ KÖYRÄN JA PALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖÄ AHOLAITA 211-440-1-38/10 JA 211-440-1-38/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.02.2016

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitema VESILAHDEN KUNTA SUOMELAN ALUEEN ASEMAKAAVA

Osallistumis- ja arviointisuunnitema VESILAHDEN KUNTA SUOMELAN ALUEEN ASEMAKAAVA 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitema VESILAHDEN KUNTA SUOMELAN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 23.11.2011 (aluerajaus täsmennys) 09.01.2012 muutoksia 14.02.2012 luonnosvaihe

Lisätiedot

Tarkoituksena on siis kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.

Tarkoituksena on siis kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. URJALAN KUNTA HUHDIN KORTTELI 48a:n SEKÄ PUISTOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.5.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kumpulan alueen asemakaava

Kumpulan alueen asemakaava SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Tarkoituksena on siis kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.

Tarkoituksena on siis kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. URJALAN KUNTA KOLKAN POHJOISEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.2.2013, 13.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava

Hämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava 7.3.2011 Hämeenkyrön kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue ja sen vaikutusalue 3 1.2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 3 1.3

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot