Kunnanhallitus Mäntsälän kunnan kuntatekniikan hoidon ja kunnossapidon selvitys 141/01.00/2015. Kunnanhallitus 84

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus 84 30.03.2015. Mäntsälän kunnan kuntatekniikan hoidon ja kunnossapidon selvitys 141/01.00/2015. Kunnanhallitus 84"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Mäntsälän kunnan kuntatekniikan hoidon ja kunnossapidon selvitys 141/01.00/2015 Kunnanhallitus 84 Kuntatalous on suurien haasteiden edessä. On joko kehitettävä rakenteita ja toimintatapoja tai luovuttava kokonaan joistakin toiminnoista. Kunnan tavoitteiden mukaisesti teknisten palvelujen tehtävänä on ollut käynnistää selvitys Mäntsälän kunnan kuntatekniikan hoidon ja kunnossapidon järjestämisestä kustannustehokkaalla tavalla tulevaisuudessa. Tehokkaimmaksi tavaksi nähdään ulkoistaminen ja siitä on tehty selvitys. Selvitys sisältää kuntatekniikan ja viheralueiden hoidon ja kunnossapidon sekä osa kunnossapitoinvestoinneista. Selvitykseen eivät sisälly talousmetsien hoito, kuntatekniikan suunnittelu ja rakennuttaminen eikä jätehuolto. Lähtötietoina ovat olleet nykyiset palvelukuvaukset, joita on päivitetty ennen selvityksen laatimista. Ulkoistamisselvityksessä on määritelty ja rajattu mahdollisesti ulkoistettavat kohteet ja ulkoistamiseen kuuluvat toiminnot. Lisäksi selvitykseen sisältyvät kuvaukset muista Suomessa tehdyistä ulkoistuksista, arvio ulkoistamisesta saatavista säästöistä, arvion miten ulkoistaminen vaikuttaa henkilöstö asemaan ja eläkkeisiin, kuvauksen hankintamenettelystä ja hankintojen johtamis- ja laatujärjestelmästä sekä selvityksen markkinatilanteesta ja mahdollisista tarjoajista. Selvityksen lisäksi työn tuloksena on saatu kilpailutusasiakirjoihin tarvittava alue- ja kohdeluettelo, kuvaus rakenteiden kunnosta, palvelukuvaukset, palvelutasomääritykset, vastuurajat ja johtamisjärjestelmän kuvaus sekä luonnos tarjouspyynnöstä Eläkkeistä pyydetään tarkempi laskelma kuntien eläkevakuutukselta vasta sitten, jos kunnanhallitus päättää jatkaa ulkoistamisprosessia. Mäntsälän kuntatekniikan palveluista suurin osa tuotetaan ulkopuolisin voimin. Kuntatekniikalla on useita sopimuksia eri toimijoiden ja kumppaneiden kanssa. Alihankkijat tekevät noin 60 % käyttötalouteen kuuluvasta työstä; investointien puolella palvelujen ostojen osuus on yli 90 %. Oma organisaatio ei ole kasvanut palvelustrategiassa esitettyjen tavoitteiden mukaisesti johtaen vääjäämättä joko palvelutason alenemiseen tai ostopalvelujen lisääntymiseen. Oman organisaation osalta merkittävää siirtymistä eläkkeelle ei ole näköpiirissä. Ongelmana on myös suuri sairastuvuus. Rekrytoinnit voivat tulevaisuudessa osoittautua haasteellisiksi, koska alalla kun on pulaa osaavasta työvoimasta. Asukkaat eivät ole tyytyväisiä ympäristön ja rakenteiden kuntoon eivätkä saamaansa palveluun. Koko toimintaa kattavia laatujärjestelmiä ei ole eikä henkilöstöä pystytä kouluttamaan riittävästi. Katujen ja kevyenliikenteen väylien korjausvelka on kasvanut merkittävästi ja se on vuoden 2014 selvityksen mukaan n. 9 milj.. Sekä kuntatekniikasta vastaavat että asukkaat haluaisivat panostaa enemmän rakenteiden kunnon ylläpitämiseen ja ympäristön laadun nostamiseen.

2 Jo tehdyissä kuntatekniikan ulkoistuksissa Suomessa on saavutettu %:n säästöt. Mäntsälän tapauksessa tämä merkitsisi käyttötaloudessa n euroa vuodessa käytettäväksi rakenteiden, ympäristön ja palveluiden parantamiseen. Investointipuolella haetaan myös vastaavansuuruista säästöä. Siirtämällä toiminta suuremman ammattiorganisaation hoitoon voidaan palveluiden laatua nostaa nykyistä edullisemmilla kustannuksilla. Ulkoistus on syytä tehdä liikkeenluovutuksena, jolloin koko henkilöstö, kalusto ja sopimukset siirtyvät uudelle toimijalle. Näin varmistetaan Mäntsälän kuntatekniikkaan liittyvän tietotaidon säilyminen kunnan käytössä. Henkilöstön kannalta kyseessä on muutos parempaan. Henkilöstö siirretään liikkeenluovutuksella osaksi oman alansa ammattilaisten johtamaa, paremmin resursoitua organisaatiota, jolla on edellytykset uudistaa työntekijöiden osaamista. Eläke-edut säilyvät, jos kunta päättää maksaa menetettävät edut korvaavasta lisäeläkkeestä. Ulkoistamisella saadaan parempi toiminnan laatu ja resurssit kohdistettua oikein. Asukkaat saavat parempaa palvelua ja toimivamman ympäristön ilman, että vero-rasitus kasvaa. Laaditun selvityksen perusteella kunnan luottamushenkilöt voivat tehdä päätöksen kuntatekniikan hoidon ja kunnossapidon toteuttamisesta tulevaisuudessa. Jos neuvottelujen perusteella havaitaan, että selkeään kustannussäästöön ja tavoitteisiin ei päästä, niin hankinta tullaan keskeyttämään. Mäntsälän kunta käyttää kuntatekniikan ulkoisiin menoihin käyttötaloudessa vuosittain n. 2,2-2,5 miljoonaa euroa ja investointeihin 1,5-4,0 milj. vuodessa. Väestönkasvun seurauksena uusien asuinalueiden ja teollisuusalueiden rakentaminen sekä uusien kevyenliikenteen väylien rakentamiset tulevat kasvattamaan jatkossa kuntatekniikan keskimääräisiä vuosittaisia investointikustannuksia. Investointisuunnitelmassa on myös varauduttu uuden varaston ja konehallin rakentamiseen. Kustannusarvio on alustavasti n. 2,2 milj.. Lisäksi investointisuunnitelmassa on varauduttu n kone- ja laiteinvestointeihin. Kyseisiä hankintoja ei tarvitse toteuttaa, jos kuntatekniikan toiminta liikkeen luovutusperiaatteella ulkoistetaan. Kuntatekniikan ulkoistamiseen liittyvä aikataulu ja hankkeen eteneminen 1. KH Hankintailmoitus liikkeelle Ohjausryhmä IV käsitellään osallistumishakemukset 4. Neuvottelukutsu Neuvottelut välisenä aikana 6. Ohjausryhmä V tarjouspyynnön käsittely Tarjousaika Sopimusneuvottelut tarvittaessa 9. Ohjausryhmä VI tarjousten vertailu ti Tekninen lautakunta antaa päätösesityksen ja lausunnon

3 kilpailullisen neuvottelumenettelyn tarjouksista (lista 4.9.) 11. KH tekee päätösesityksen syyskuussa valtuustolle 12. KV tekee lopullisen päätöksen lokakuussa Toiminnan ulkoistamisella suuremman ammattiorganisaation hoidettavaksi tavoitellaan: 1. kustannussäästöjä 2. parempaa laatua ja palvelua 3. mahdollisuus keskittyä omaan ydintoimintaan tukipalveluiden tuottamisen sijasta 4. henkilökunnalle lisää kehittymismahdollisuuksia 5. tekemään muutosten toteuttamisesta helpompaa 6. kiinteistä kustannuksista muuttuvampia (joustavuus) 7. yhtenäisempiä työtapoja Ulkoistaminen toteutetaan liikkeenluovutuksena, jolloin on alustavasti harkittu, että kuntatekniikan henkilöstö, kalusto ja sopimukset siirtyvät uudelle toimijalle. Näin varmistetaan Mäntsälän kuntatekniikkaan liittyvän tietotaidon säilyminen kunnan käytössä. Hankintamenettelynä käytetään kilpailullista neuvottelumenettelyä. Ulkoistuksen kohteena on Mäntsälän kunnan kunnossapitovastuulla olevan kuntatekniikan hoito ja huolto, sisältäen seuraavia osakokonaisuuksia: Kadut ja väylät Sillat Puistot ja yleiset alueet Ulkoliikuntapaikat Kunnossapidon pienhankinnat Mahdollisesti osa kunnossapitoinvestoinneista Neuvotteluissa on mukana teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja edustaja kunnanhallituksesta ja hankkeen ohjausryhmä. Sopimus on syytä tehdä vähintään viideksi vuodeksi, jotta uudelle toimijalle jää riittävästi aikaa sopeuttaa toiminta ja kattaa toiminnan aloittamiseen liittyvät investoinnit. Osallistumispyynnöllä kiinnostuneita tarjoajia pyydetään jättämään osallistumishakemus. Ilmoittautuneiden joukosta valitaan osallistujat neuvotteluihin, joiden aikana määritetään hankinnan lopullinen laajuus ja hankinnan muut yksityiskohdat. Neuvottelun pohjalta laaditaan tarjouspyyntö. Toimijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättänyt toimija. Lopullisen päätöksen tarjoajan valinnasta ja sopimuksen tekemisestä tekee Mäntsälän kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto. Uuden toimijan on tarkoitus aloittaa vuoden vaihteessa. (Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Seppälä puh ) Kunnanjohtajan päätösesitys: Kunnanhallitus päättää 1. käynnistää kuntatekniikan kilpailullisen neuvottelumenettelyn.

4 Neuvottelumenettelyn jälkeen pyydetään neuvottelukumppaneilta tarjous. Tarjouspyyntö käsitellään teknisessä lautakunnassa, joka tekee päätösesityksen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Lopullisen päätöksen tarjoajan valinnasta ja sopimuksen tekemisestä tekee Mäntsälän kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto. Uuden toimijan on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa 2. että, toiminnan ulkoistamisella tavoitellaan kustannussäästöjä, parempaa laatua ja palvelua, mahdollisuutta keskittyä omaan ydintoimintaan, lisätä kehittymismahdollisuuksia henkilökunnalle, helpottaa muutosten toteuttamista ja yhtenäistää työtapoja. Päätavoitteena on saada säästöä nykyisistä kuntatekniikan käyttötalouden ja investointihankkeiden vuosittaisista kustannuksista. 3. valita kunnanhallituksen jäsenen kilpailullisen neuvottelumenettelyn ohjausryhmään Käsittely: Tekninen johtaja Hannu Seppälä esitteli asiaa kokouksessa. Lisäksi asiantuntijana kuultiin Heikki Lonkaa Granlund Oy:stä. Käsittelyn kuluessa kunnanjohtaja muutti esitystään niin, että esitykseen täydennetään yritysvaikutusten arvioinnin tekeminen ennen lopullista päätöksentekoa. Edelleen käsittelyn kuluessa Heta Ravolainen-Rinne esitti asiaan muutosesityksen: " Asia palautetaan valmisteluun niin, että kunnanvaltuusto määrittelee ensin linjansa ulkoistamiseen". Erkki Laukkanen ja Markku Laine kannattivat tehtyä esitystä. Puheenjohtaja rajasi keskustelun asian palauttamiseen. Koska oli tehty aian palauttamista koskeva esitys, puheenjohtaja ehdotti kädennostoäänestystä. Äänestystapa hyväksyttiin. Asian palautuksen puolesta äänesti neljä (Laine, Martniku, Ravolainen-Rinne ja Laukkanen). Käsittelyn jatkamisen puolesta äänesti viisi (Havula, Salmi, Mäkipää, Tilvis ja Warras-Stjernvall). Puheenjohtaja totesi käsittelyn jatkuvan. Marja- Leenä Mäkipää ehdotti ohjausryhmään Veijo Peltolaa. Heta Ravolainen-Rinne esitti seuraavan muutosesityksen: "Mäntsälän kunnan kuntatekniikan hoidon ja kunnossapidon selvitys ei hyväksytä esitystä ja asia keskeytetään ja pyydetään mahdollisimman pian valtuustolle seuraavia periaatteellisia kannanmäärityksiä varten: 1) Onko kuntapalveluja ulkoistamalla valtuuston käsityksen mukaan saavutettavissa sekä parempaa laatua että kokonaistaloudellisia säästöjä? 2) Mitkä ovat niitä kunnan ydinpalveluita, joiden ulkoistamista ei edes harkita ja mitkä niitä, joiden ulkoistamista voidaan harkita. 3) Onko kunnan henkilöstö- ja työnjohdollinen osaaminen ja töiden organisointi sellaisella tasolla, että kuntapalveluja ei nykyisellään kyetä tuottamaan kilpailukykyisellä hinta-laatu -suhteella yksityiseen sektoriin verrattuna. 4) Onko riittävällä tarkkuudella selvitetty esim. kuntatekniikassa ja

5 kiinteistöhoidossa oman henkilökunnan kykyä ja halua kehittää omaa työtään kustannustehokkaammaksi. Viestit kuntatekniikan kentältä kertovat, että henkilöstön kehittämissuunnitelmiin on suhtauduttu hyvin nuivasti. Ennen mahdollisia ulkoistamispäätöksiä on oltava selvillä yksiselitteinen tieto siitä, millaisia kokonaistaloudellisia säästöjä ja palvelujen parannuksia ulkoistamisella saavutetaan." Erkki Laukkanen ja Markku Laine kannattivat tehtyä muutosesitystä. Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja ehdotti kädennostoäänestystä. Äänestystapa hyväksyttiin. Ravolainen-Rinteen muutosesityksen puolesta äänesti neljä (Laine, Martniku, Ravolainen-Rinne ja Laukkanen). Kunnanjohtajan muutetun esityksen puolesta äänesti viisi (Havula, Salmi, Mäkipää, Tilvis ja Warras-Stjernvall). Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan muutetun päätösesityksen voittaneen. Päätös: Hyväksyttiin kunnanjohtajan muutettu esitys eli päätökseen lisätään yritysvaikutuksen arvioinnin tekeminen ennen päätöksentekoa. Kunnanhallitus valitsi ohjausryhmän jäseneksi Veijo Peltolan. Puheenjohtaja päätti neuvottelutauosta Merkittiin, että eriävät mielipiteet jätti Heta Ravolainen-Rinne, Markku Laine, Erkki Laukkanen ja Sari Martniku.

Kunnanhallitus 101 13.04.2015. Mäntsälän kiinteistöjen hoidon ja huollon selvitys 164/01.00.00/2015. Kunnanhallitus 101

Kunnanhallitus 101 13.04.2015. Mäntsälän kiinteistöjen hoidon ja huollon selvitys 164/01.00.00/2015. Kunnanhallitus 101 Kunnanhallitus 101 13.04.2015 Mäntsälän kiinteistöjen hoidon ja huollon selvitys 164/01.00.00/2015 Kunnanhallitus 101 Kuntatalous on suurien haasteiden edessä. Rakenteita ja toimintatapoja on kehitettävä

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

a) puhtaanapitopalvelut, Mäntsälä b) puhtaanapitopalvelut, Pornainen c) ruokapalvelut, Mäntsälä ja Pornainen

a) puhtaanapitopalvelut, Mäntsälä b) puhtaanapitopalvelut, Pornainen c) ruokapalvelut, Mäntsälä ja Pornainen Tekninen lautakunta 17 28.02.2017 Kunnanhallitus 44 13.03.2017 Kunnanhallitus 58 27.03.2017 Kunnanhallitus 67 03.04.2017 Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden palvelusopimukset 64/02.08.00/2017 Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden

Lisätiedot

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen

Lisätiedot

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Kunnanhallitus 188 23.06.2014 Kunnanhallitus 211 18.08.2014 Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 207

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 207 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 207 Kunnanhallitus 13.04.2015 Aika 13.04.2015 klo 15:14-18:23 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 98 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY) Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (5) 178 Kaupunkipyöräjärjestelmän hankinta HEL 2014-003639 T 00 01 04 00 Päätös Käsittely päätti oikeuttaa liikennelaitoksen hankkimaan kaupunkipyöräjärjestelmän

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat 1 / 5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:232468-2016:text:fi:html -Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S 130-232468 Hankintailmoitus Rakennusurakat Direktiivi 2014/24/EU

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset / uudet väistötilatarjoukset

Ehnroosin koulun väistötilat ja Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / väistötilojen tarjoukset / uudet väistötilatarjoukset Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Kunnanhallitus 188 23.06.2014 Kunnanhallitus 211 18.08.2014 Kunnanhallitus 231 04.09.2014 Ehnroosin koulun

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) SELVITYS KUNNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VAIHTOEHDOISTA Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 120): Lopen kunnan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016 ( 34), että Lopen kunta eroaa jätelautakunta Kolmenkierrosta.

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus

Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus Kunnanhallitus 250 22.09.2014 Kunnanvaltuusto 78 06.10.2014 Kunnanhallitus 226 14.09.2015 Kunnanvaltuusto 90 28.09.2015 Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus

Lisätiedot

Varkauden kunnallistekniikan palvelutuotannon kilpailutukset 2009 ja 2016

Varkauden kunnallistekniikan palvelutuotannon kilpailutukset 2009 ja 2016 Varkauden kunnallistekniikan palvelutuotannon kilpailutukset 2009 ja 2016 TAUSTAA ULKOISTAMISELLE Kaupungin talouskurimus pakotti etsimään isompia säästöjä nopeammin Valtuuston hyväksymä talouden tasapainottamisohjelma

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Esityslista 7/2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 13.00 Paikka Kallio-Kuninkala, kokoustila Navetta Ristinummentie 6, 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Ehnroosin koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 295/10/2014, 439/10/2014. Tekninen lautakunta

Ehnroosin koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 295/10/2014, 439/10/2014. Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Kunnanhallitus 311 24.11.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v.

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v. Alustava Tarjouspyyntö 1 (6) Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle 1.6.2017(tavoite) - 31.8.2022 + optio 3.v. Sisällys 1 Hankinnan taustaa... 2 2 Palvelun kuvaus... 2

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke

Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke Teknisen lautakunnan tilapalvelujaosto 37 15.10.2014 Tekninen lautakunta 96 29.10.2014 Kaupunginhallitus 435 10.11.2014 Palvelustrategian kiinteistönhoidon painopistehanke 35/00.01.02/2013 TILAJAOS 37

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä

Lisätiedot

HILMA: Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konv...

HILMA: Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konv... Sivu 1/5 Hankintailmoitus, erityisalat: : Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konversio sekä ohjelmiston asiakastuki ja ylläpito Hankintailmoitus, erityisalat I.1

Lisätiedot

Suomi-Outokumpu: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2013/S 215-374188. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Outokumpu: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2013/S 215-374188. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:374188-2013:text:fi:html Suomi-Outokumpu: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2013/S 215-374188 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Juha-Pekka Koho 13.11.2009

Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Hankinnat Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Hankintalaki Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimus Kunnanhallitus 266 30.10.2017 Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän ja jäsenkuntien välisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämis- ja tuottamissopimuksen solmiminen 163/05.00/2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekninen lautakunta 79 27.11.2008 Tekninen lautakunta 84 18.12.2008 Tekninen lautakunta 25 25.02.2009 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekltk 79 Konetyö

Lisätiedot

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINNAT Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnan taloudentasapainottamiseen liittyen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 17.8.2015 62

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Hanhikivi yhteyshanke / Yhteyssihteerin rekrytointi / Valintapäätös / Yhteyshankkeen jatkoaika / Muutospäätös / Muutospäätös

Hanhikivi yhteyshanke / Yhteyssihteerin rekrytointi / Valintapäätös / Yhteyshankkeen jatkoaika / Muutospäätös / Muutospäätös Kunnanhallitus 181 04.06.2012 Kunnanhallitus 217 14.08.2012 Kunnanhallitus 242 03.09.2012 Kunnanhallitus 391 18.11.2013 Kunnanhallitus 116 31.03.2014 Kunnanhallitus 17 12.01.2015 Hanhikivi yhteyshanke

Lisätiedot

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa KOKO-hankintakoulutus, Hyvinkää 26.10.2010 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia haasteellisissa

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

PALVELUALOITE. Hankintafoorumi 10.4.2013. Hankintajohtaja Marjo Laine

PALVELUALOITE. Hankintafoorumi 10.4.2013. Hankintajohtaja Marjo Laine Hankintafoorumi 10.4.2013 Hankintajohtaja Marjo Laine 24.4.2013 Palvelualoite tai palveluhaaste (utmanarrätten) Yrityksille ja järjestöille annettu mahdollisuus tehdä aloite kunnan toimialaan kuuluvan

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS

Lisätiedot

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA Neuvottelumenettelyn kulku Helsinki 7.5.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Neuvottelukutsut ja alustavat tarjouspyynnöt

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille 2018 2021 ja optiona tilivuosille 2022 2023 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/169/02.08.00.02/2018 Kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille

Lisätiedot

ULKOISTAMISEN KÄSIKIRJA RIITTA LEHIKOINEN ILKKA TÖYRYLÄ

ULKOISTAMISEN KÄSIKIRJA RIITTA LEHIKOINEN ILKKA TÖYRYLÄ ULKOISTAMISEN KÄSIKIRJA RIITTA LEHIKOINEN ILKKA TÖYRYLÄ TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi ja taitto: Lapine Oy ISBN 978-952-14-1966-9

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

HEL 2015-003207. 2. Hankinnan kohde. 3. Hankinnan taustaa 1/6. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. 0201256-6 Oili Khadraoui

HEL 2015-003207. 2. Hankinnan kohde. 3. Hankinnan taustaa 1/6. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. 0201256-6 Oili Khadraoui 1/6 TARJOUSPYYNTÖ HEL 2015-003207 Rajoitettu hankintailmoitus, tapahtumanhallintajärjestelmä Allu 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Oili Khadraoui Suomi puh. +358 931038430 fax oili.khadraoui@hel.fi

Lisätiedot

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa. Talous- ja konsernijaosto 42 26.08.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA 248/00/04/00/2012 TAKO 42 Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Ståhlberginkatu 4 C, Lahti (auditorio)

Koulutuskeskus Salpaus, Ståhlberginkatu 4 C, Lahti (auditorio) Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Esityslista 7/2018 1 Yhtymähallitus Aika 16.03.2018 klo 08:30 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Ståhlberginkatu 4 C, 15110 Lahti (auditorio) Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot

Lisätiedot

Kilpailuttamiselle kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä kiireessä tehdään usein vääriä ratkaisuja.

Kilpailuttamiselle kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä kiireessä tehdään usein vääriä ratkaisuja. Nä e yt ut siv 4 Kilpailutus Kilpailuttamiselle kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä kiireessä tehdään usein vääriä ratkaisuja. Kilpailutusvaiheeseen kuuluu kilpailutustavan päättäminen, tarjouspyynnön

Lisätiedot

Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:413695-2014:text:fi:html Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 20.08.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi www.thl.fi/iva Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa (Lähde: Rovaniemen kaupunginhallituksen pöytäkirja

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi Valtuusto 83 14.12.2015 Sipoon kunnan sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen 1297/02.07.00/2015 KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 9.12.2013 seuraavan sisältöisen aloitteen:

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 9.12.2013 seuraavan sisältöisen aloitteen: Kunnanhallitus 9 13.01.2014 Tekninen lautakunta 20 18.02.2014 Kunnanhallitus 63 03.03.2014 Valtuustoaloite lähiruoan lisäämiseksi kunnan ruokahankinnoissa 50/00.02/2014 Kunnanvaltuusto 9.12.2013 161 Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

Isotooppitutkimuksiin ja hoitoihin tarvittavat valmisteet ajalle 1.3.2014 28.2.2016 ja optio ajalle 1.3.2016 28.2.2017.

Isotooppitutkimuksiin ja hoitoihin tarvittavat valmisteet ajalle 1.3.2014 28.2.2016 ja optio ajalle 1.3.2016 28.2.2017. Isotooppitutkimuksiin ja hoitoihin tarvittavat valmisteet ajalle 1.3.2014 28.2.2016 ja optio ajalle 1.3.2016 28.2.2017. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/41211258.aspx Ulkoinen hankinta

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8. Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan

Lisätiedot

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 28.8.2013 1 (5) HSL: tekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena ovat HSL:n tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelut

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö

Lisätiedot

FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat

FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat 1/5 FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä, PL 119, FIN-37601

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 6/2011 Tekninen lautakunta sivu 76

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 6/2011 Tekninen lautakunta sivu 76 KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 6/2011 Tekninen lautakunta sivu 76 Kokousaika 8.6.2011 klo 15.00-16.15 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Valtuusto 43 23.05.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Valt 43 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden verkko. Tasapainotusohjelmassa

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 10.02.2015 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa Keskikorpi

Lisätiedot

FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 110-158753 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat

FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 110-158753 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat 1/6 FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 110-158753 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Lahden kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala, tilakeskus,

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISET PALVELUSOPIMUKSET

KARKKILAN KAUPUNGIN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISET PALVELUSOPIMUKSET KARKKILAN KAUPUNGIN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISET PALVELUSOPIMUKSET 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Palvelusopimusten periaatteet 3 2. Hankintamenettely 3 3. Hakumenettely 3 4. Hakuaika 3 5. Tarjousten käsittely

Lisätiedot

FI-Kerava: Huonekalut (myös toimistokalusteet), sisustustavarat, kodinkoneet ja laitteet (valaistusta lukuun ottamatta) ja puhdistustuotteet

FI-Kerava: Huonekalut (myös toimistokalusteet), sisustustavarat, kodinkoneet ja laitteet (valaistusta lukuun ottamatta) ja puhdistustuotteet 1/5 FI-Kerava: Huonekalut (myös toimistokalusteet), sisustustavarat, kodinkoneet ja laitteet (valaistusta lukuun ottamatta) ja puhdistustuotteet 2009/S 36-052493 HANKINTAILMOITUS Tavarahankinnat I JAKSO:

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

Liikelaitostuvan laboratorion muutostarpeet tietojärjestelmäpalveluissa

Liikelaitostuvan laboratorion muutostarpeet tietojärjestelmäpalveluissa Liikelaitostuvan laboratorion muutostarpeet tietojärjestelmäpalveluissa Lasse Lehtonen Hallinnollinen osastonylilääkäri HUSLAB 11.5.2004 Lasse Lehtonen 1 Laboratorion tietotekniikan kehitysnäkymiä 1. kilpailutus

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 14/2015 KOKOUSAIKA 12.11.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 152 Toimielinten pöytäkirjat 153 Saapuneet asiakirjat

Lisätiedot

Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82

Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82 Ympäristölautakunta 92 21.11.2013 Maankäyttötoimikunta 7 18.03.2014 Maankäyttötoimikunta 30 19.08.2014 Ympäristölautakunta 19 31.03.2015 Ympäristölautakunta 33 23.04.2015 Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan

Lisätiedot

Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista

Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista Esimerkkejä ja kokemuksia hankintojen kilpailutuksista Kouvolan kaupunki / yhdyskuntatekniikka 1 Palvelu Yhdyskuntatekniikka 2017 Palveluyksiköt Yhdyskuntatekniikan suunnittelu Alueiden hoito ja kunnossapito

Lisätiedot

Ulkoistamisen edut tarjouspyynnön tekninen liite

Ulkoistamisen edut tarjouspyynnön tekninen liite Ulkoistamisen edut tarjouspyynnön tekninen liite Tukes tilasi oheisen tarjouspyynnöksi soveltuvan dokumentin osana kansallisen kemikaaliohjelman suositusten toteuttamiseen liittyvää projektia vuonna 2009.

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Yhtymähallitus 128 24.06.2015. Väistötilojen hankinta ja kilpailutus 324/02.08.03.01/2015. Yhall 24.06.2015 128. Yhall 12.5.2015

Yhtymähallitus 128 24.06.2015. Väistötilojen hankinta ja kilpailutus 324/02.08.03.01/2015. Yhall 24.06.2015 128. Yhall 12.5.2015 Yhtymähallitus 128 24.06.2015 Väistötilojen hankinta ja kilpailutus 324/02.08.03.01/2015 Yhall 24.06.2015 128 Yhall 12.5.2015 Valmistelija: hallintojohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt Tekninen lautakunta 136 12.11.2014 Tekninen lautakunta 148 10.12.2014 Tekninen lautakunta 65 20.05.2015 Kunnanhallitus 192 08.06.2015 Tekninen lautakunta 133 09.12.2015 Päiväkodin rakentaminen / taloudellinen

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot