PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/36/07.04/2011 HANKE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/36/07.04/2011 HANKE"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/36/07.04/2011 HANKE Siikajoen Navettakankaan tuulipuisto HANKKEESTA VASTAAVA Voimayhtiö Revontuuli Oy Antti Pasanen Honkatie Raahe HANKKEEN KUVAUS Hankkeen tarkoituksena on rakentaa 7 8 tuulivoimalaa, joiden teho olisi noin 3 MW. Puiston kokonaisteho olisi 24 MW. Voimalat sijoittuvat vt 8 eteläpuolelle noin 8 km länteen Revonlahden taajamasta ja noin 12 km etelään Siikajoenkylän taajamasta. Matkaa Raahen kuntarajaan on noin 1,4 kilometriä. Tuulivoimalat koostuisivat noin m korkeasta tornista ja roottorista, jonka halkaisija olisi 120 m. Voimalan kokonaiskorkeus olisi siten m. Tuulivoimalaitosyksiköt on tarkoitus liittää maakaapelilla johtovarsiliittymänä Raahen ja Ruukin välillä olevaan 110 kv:n voimalinjaan ja edelleen Ruukissa sijaitsevalle sähköasemalle. Hankealueen pinta-ala on noin 138 hehtaaria. Tuulivoimalaitosten maaalueet ovat yksityisessä omistuksessa. Yhtiö on tehnyt vuokrasopimuksen maanomistajan kanssa. Tuulivoimala koostuu perustusten päälle asennettavasta tornista, roottorista lapoineen ja konehuoneesta. Hanke kattaa tuulivoimalaitokset perustuksineen, niitä yhdistävät maakaapelit ja tiestön sekä sähköliitännän valtakunnan verkkoon. ASIAN KÄSITTELY Hankkeesta vastaava on pyytänyt päivätyllä kirjeellään Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskukselta päätöstä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta. YVA-asetuksen (713/2006) 6 :n hankeluettelon mukaan tuulivoimalahankkeisiin, joissa laitosten määrä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho on vähintään 30 megawattia, sovelletaan YVA-menettelyä. Hanke alittaa YVAasetuksen rajan, mutta ELY-keskus voi tehdä päätöksen YVA-menettelyn soveltamisessa yksittäistapauksessa, mikäli hankkeen ominaisuudet, sijainti tai vaikutusten luonne sitä edellyttävät ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (458/1994) 4.2 ja 4.3 :ssä tarkoitetulla tavalla.

2 2 (9) Kuuleminen ELY-keskus on pyytänyt asiasta lausunnon Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Siikajoen kunnalta, Raahen kaupungilta, Museovirastolta ja Pohjois- Pohjanmaan museolta. Lausunnoissa tuodaan esiin seuraavaa. Pohjois-Pohjanmaan liitto Voimassa olevassa maakuntakaavassa hankealueelle ei ole osoitettu aluevarausta tai muita kaavamerkintöjä. Lähin hankkeen suunnittelussa huomioon erityisesti otettava maakuntakaavamerkintä on neljän kilometrin päässä sijaitseva Raahe-Pattijoen lentopaikka. Pohjois-Pohjanmaan liiton johdolla on valmistunut maakunnallinen tuulivoimaselvitys, jossa on etsitty tuulivoimarakentamiselle soveltuvia alueita. Suunniteltu tuulivoimahanke sijoittuu selvityksen kohteille 98 ja 103 sekä niiden väliin jäävälle alueelle. Kohteiden on katsottu soveltuvan ympäristövaikutusten puolesta hyvin tuulivoimarakentamiseen; lentokentän läheisyyden vuoksi erityisesti kohde 103 on kuitenkin määritelty lisäselvityksiä vaativaksi alueeksi. Nyt vireillä oleva hanke kattaa vain pienen osan em. selvityksessä tunnistetuista laajemmista alueista. Hankevastaava on laatinut yva-tarveharkintaa varten yleispiirteisen ympäristöselvityksen, jonka perusteella hankkeen vaikutukset olisivat lähinnä maisemallisia. Lähialueella ei ole asutusta tai ympäristön arvokohteita. Vaikutuksia lieventää hankkeen sijoittuminen valtatie 8:n varteen. Vaikutuksia Raahe- Pattijoen lentopaikkaan ei ole arvioitu jatkosuunnittelussa hankkeen toteuttamiskelpoisuus tästä näkökulmasta on kuitenkin keskeinen selvitettävä kysymys. Hankkeessa suunnitellaan rakennettavaksi 7 8 suurta tuulivoimayksikköä. Esitetty alustava hankealue vaikuttaa tässä suhteessa pieneltä etenkin kun otetaan huomioon suositus tuulivoimaloiden vähimmäisetäisyydestä valta- ja kantateihin. Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan pinta-alaltaan suppean ja ympäristöllisesti melko ongelmattomalle alueelle sijoitettavan hankkeen vaikutukset on mahdollista selvittää riittävällä tavalla kaavoituksen ja lupamenettelyjen yhteydessä, eikä tarvetta YVA-menettelyn käynnistämiselle ole. Museovirasto Suunniteltu 7 8 tuulivoimalan puistoalue sijoittuu valtatie 8 eteläpuolelle. Alue on vajaan 140 ha laajuinen, pääosin ojitetuista soista muodostuva alue, jossa on muutamia kapeita hiekkakaartoja sekä länsiosa laajempaa ympäristöstä kohoavaa Navettakangasta. Kuten hankkeesta tehty ympäristökuvaus toteaa, alueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lähin kohde on Hummastinvaara SE (muinaisjäännösrekisterin tunnus ) noin 2 km länteen hankealueesta. Muutaman kilometrin säteellä alueesta on muutamia arkeologisia löytöpaikkoja sekä kiinteitä muinaisjäännöskohteita, ja alueen korkeus sekä muutamat maastopaikat ovat sellaisia, että muinaisjäännösten sijainti on mahdollinen. muinaisjäännösten suojelun näkökulmasta edellytä YVA- Hanke ei menettelyä.

3 Alueelle on kuitenkin tarpeen tehdä arkeologinen tarkastus hankevaikutusten ja mahdollisten tarkempien selvitysten arvioimiseksi. Hankealueen pienuuden ja luonteen takia Museovirasto näkee, että tarkastus on toteutettavissa myöhemmin keväällä 2012 joko Pohjois-Pohjanmaan museosta tai Museovirastosta käsin. Raahen kaupunki Raahen kaupunki ei katso tarpeelliseksi edellyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA-menettelyä) Voimayhtiö Revontuuli Oy:n harkintapyynnön mukaisessa tuulivoimahankkeessa. Hankevastaava on tehnyt kaavoitusaloitteen Siikajoen kunnalle. Kunnanhallitus on hyväksynyt aloitteen kokouksessaan KHALL 403, Suunnittelualue on todettu Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvityksessä tuulivoimatuotannolle soveltuvaksi (kohde 98). Tuulivoimapuiston toteuttaminen edellyttää MRL 77 a mukaisen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen jotta rakennusluvat voitaisiin myöntää. Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset on selvitettävä riittävällä tarkkuudella ja laajuudella tulevassa kaavoitustyössä. Raahen kaupunki katsoo, ettei erillistä YVA-menettelyä ole tarpeen vaatia hankkeen alittaessa hankeluettelossa mainitut rajat (10 tuulivoimalaa tai 30 MW). Tuulivoimahanke edistää uusiutuvan energian tuotantoa Raahen seutukunnan alueella. Hankkeen koosta johtuen emme Raahen kaupungin osalta katso, että hankkeessa tulisi YVA-menettelyä suorittaa. Siikajoen kunta Siikajoen kunta ei katso tarpeelliseksi YVA-menettelyä suunnitteilla olevalle tuulivoimaloiden alueelle Siikajoen Navettakankaan alueella. Perustelut: Siikajoen kunnalla ei ole tiedossa sellaisia erityisiä syitä, jonka johdosta tälle YVA -menettelyn tarverajaa pienemmälle hankkeelle tulisi edellyttää erillisen YVA-menettelyn laatimista. Tuulivoimala-alueen ympäristövaikutuksia voidaan riittävällä tavalla selvittää ja huomioida alueelle suunnitellun osayleiskaavan ja voimaloiden ympäristöluvan ja rakennusluvan käsittelyn yhteydessä edellyttäen, että hankkeesta tehdään riittävät ympäristö- ja maisemaselvitykset. Nyt suunnitellulle alueelle rakennettaessa rakentamisen ja toiminnan aikaiset vaikutukset kohdentuvat lähinnä alueen maisemaan. Lähialueille tulee myös meluhaittoja. Melu on lähinnä tuulivoimaloiden siivistä ja koneistosta lähtevää matalataajuista huminaa ja suhinaa. Asutusta tai suunnitelmia asutuksen ohjaamisesta lähietäisyydellä ei ole. Aikanaan Siikajoen kunta yhdessä Raahen seudun muiden kuntien kanssa suunnitteli hankealueen viereiselle Navettakankaan alueelle jätteen loppusijoituspaikkaa, mutta hanke ei ole enää vireillä muuttuneiden jätehuollon ratkaisujen myötä. Alueella ei ole suurempaa virkistyskäyttömerkitystä. Sen sijaan alueella on jonkin verran merkitystä metsästyskäyttöön. 3 (9)

4 4 (9) Itse voimaloiden lisäksi vaikutuksia voi aiheutua hankesuunnitelman tuomien uusien yhteyksien kuten teiden ja sähkölinjojen sijoittaminen. Tässä tapauksessa voimala-alue on suunniteltu liitettäväksi läheltä alueen eteläpuolelta menevään nykyiseen voimajohtoverkostoon ja sieltä Ruukkiin perustettavaan muuntoasemaan. Tämän johdosta myöskään voimajohto ei näyttäisi edellyttävän erityistä YVA-menettelyn mukaista tarkastelua. Voimaloiden sijoitusalueelle johtaa valmis tieura valtatie 8:lta. Tuulipuisto sijoittuu alueelle, jossa tai jonka lähialueilla ei kunnan tiedossa ole erityisiä luontokohteista. Suurin osa on peltoaluetta, joka on raivattu ojitetuille rämemetsille. Osa alueesta on metsämaata. Siikajoen kunnalla ei ole alueelle suunnitteilla sellaista maankäyttöä, joka vaarantuisi tai jolle aiheutuisi haittaa suunnitellusta tuulipuistosta. Esitetty hankealueen aluevaraus vaikuttaa pieneltä esitetylle tuulivoimaloiden määrälle. Vaikka hankkeelta ei edellytetä YVA-menettelyä, suunnitelmien tulee olla naapurikiinteistöjen omistajien ja haltijoiden lisäksi laajasti nähtävillä ja kommentoitavissa. Edellä kuvatuin perustein Siikajoen kunta ei näe tarpeelliseksi tämän Navettakankaan tuulivoimalahankkeen YVA-menettelyä. Siikajoen kunta pitää tärkeänä, että näitä tuulivoimalahankkeiden käynnistymisiä ei vaikeuteta edellyttämällä ylimääräisiä lupamenettelyjä, mikäli vastaavat asiat voidaan selvittää riittävästi myös kaavoituksen ja lupamenettelyjen yhteydessä." Maankäytön suunnittelu Alueella on voimassa vuonna vahvistettu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava. Tuulivoimala-alueelle ei kohdistu varsinaisia maakuntakaavamerkintöjä. Alue sijoittuu Raahen kaupungin ympäristöön osoitetulle kaupunki-maaseutu -vuorovaikutusalueelle (kmk). Alueen eteläpuolella on kaavassa osoitettu Raahen ja Ruukin välinen 110 kv:n pääsähköjohto. Tuulivoimala-aluetta koskevat maakuntakaavan yleismääräykset sekä kmkmerkintää koskeva määräys. Alueella ei ole voimassa yleis- eikä asemakaavaa. Lähin hankkeen suunnittelussa erityisesti huomioon otettava maakuntakaavamerkintä on neljän kilometrin päässä sijaitseva Raahe-Pattijoen lentopaikka. Suunnitellun tuulipuiston etelänurkka ulottunee lentopaikan lentoliikenteen estevapaalle vyöhykkeelle, mikä asettaa rajoituksia alueen suunnittelulle. ELY-keskus yhtyy Pohjois-Pohjanmaan liiton esittämään näkemykseen, että vaikutukset Raahe-Pattijoen lentopaikkaan ovat hankkeen toteuttamiskelpoisuuden kannalta keskeinen selvitettävä kysymys. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Siikajoen kunta huomauttavat hankealueen olevan varsin pieni suunnitellulle tuulivoimalamäärälle. ELY-keskus muistuttaa, että kaavoitettavan alueen rajauksessa tulee ottaa huomioon tuulivoimaloiden riittävä etäisyys kaava-alueen reunasta. Tuulivoimala-alueella ei ole maakuntakaavan eikä Pohjois-Pohjanmaan liiton inventoinnin (Pohjois-Pohjanmaan kiinteät muinaisjäännökset, osa 2, 2000) mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä. Museoviraston mukaan alueella on kuitenkin tarpeen tehdä arkeologinen tarkastus. Alueen läheisyydessä ei ole val-

5 takunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä kulttuurihistoriallisia kohteita tai arvokkaita maisema-alueita. Hankealueen läheisyydessä ei ole kylämäistä asutusta. Rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan lähin asuinrakennus sijaitsee Raahen puolella noin 1,4 kilometriä hankealueesta lounaaseen. Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvityksessä hankealue kuuluu aluekokonaisuuden 24 Siikajoki/Raahe alakohteille 98 ja 103. Kohde 98 on luokiteltu A/B -luokkaan ja 103 C-luokkaan. Pohjois-Pohjanmaan liitto huomauttaa lausunnossaan, että lentokentän läheisyyden vuoksi kohde 103 on määritelty lisäselvityksiä vaativaksi alueeksi. Valtateille ja kantateille on annettu suositusarvot riittävästä suojaetäisyydestä tuulivoimarakentamista koskien. Liikenneviraston suositusten mukaan valta- ja kantateillä sekä maanteillä, joilla nopeusrajoitus on 100 km/h tai enemmän, tuulivoimalan etäisyyden maantien tiealueesta tulee olla vähintään 500 m. Voimalat aiotaan sijoittaa vähintään 500 m etäisyydelle 8-tiestä. Siikajoen kunnanhallitus on päättänyt ( 403) käynnistää tuulivoimala-alueen osayleiskaavoituksen. Kaavoituksen yhteydessä on mahdollista laatia tarvittavat lisäselvitykset. Hankkeen vaikutukset maankäyttöön ja rakennettuun ympäristöön on mahdollista selvittää osayleiskaavoituksen yhteydessä. Siikajoen kunta katsoo lausunnossaan, ettei alueelle ole suunnitteilla sellaista maankäyttöä, joka vaarantuisi tai jolle aiheutuisi haittaa suunnitellusta tuulipuistosta. Liittyminen muihin hankkeisiin Alueen läheisyydessä sijaitsee useita muita tuulivoimahankkeita, joista lähimmät ovat Raahen itäisten tuulipuistojen alueet Pöllänperä, Hummastinvaara ja Somerokangas sekä Siikajoen Vartinojan tuulipuistohanke. Raahen itäisten tuulipuistojen hankkeessa suunnitellaan yhteensä voimalan rakentamista viidelle eri alueelle. Raahen itäisiin tuulipuistoihin sovelletaan YVA-menettelyä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tehdyn päätöksen mukaisesti. ELY-keskus on antanut arviointiohjelmasta lausuntonsa Siikajoen Vartinojan yhdeksän tuulivoimalan hankkeesta ELYkeskus on päättänyt , ettei hankkeeseen sovelleta YVAmenettelyä. Hankealueen osayleiskaavan laatiminen on käynnissä. YVA-asetuksen 6 :n mukaan YVA-menettelyä täytyy soveltaa vähintään 10 voimalayksikön tai teholtaan 30 MW:n tuulivoimalahankkeisiin. Revontuuli Oy on ilmoittanut suunnittelevansa isompaa tuulipuistoa Siikajoen kunnan alueelle. Revontuuli on kuitenkin pyytänyt erillistä YVA-tarvehankintaa vain nyt puheena olevasta pienemmästä hankkeesta. Jos isompi tuulipuisto toteutuu, YVA-menettely aloitetaan Revontuuli Oy:n mukaan vuoden 2012 aikana. Vaikutusten arviointi YVA -tarveharkintaa varten Asiakirjoihin sisältyy Voimayhtiö Revontuli Oy:n laadituttama selvitys hankealueen ympäristön nykytilasta ja hankkeen vaikutuksista. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat selvityksen mukaan 1,5 2,5 km etäisyydellä, joten voimaloiden aiheuttaman melun ei arvioida ylittävän ohjearvoja asutuksen kohdalla. Lähin kylämäinen asuinalue Murto sijaitsee n. 3 km etelään hankealueesta. Melu- tai vilkkumismallinnuksia ei kuitenkaan ole suoritettu. Lähin len- 5 (9)

6 tokenttä on 4 5 km etäisyydellä oleva Raahe-Pattijoen lentokenttä, jota käytetään lähinnä purje- ja harrastuslentoihin. Hankealueella tai sen läheisyydessä ei sijaitse maisemallisesti arvokkaita alueita. Hankkeen vaikutukset arvioidaan lieviksi, vaikka tuulivoimalat aiheuttavatkin merkittävän muutoksen maisemakuvassa. Hankealueen läheisyydessä sijaitsee jo rakennettuja elementtejä, kuten telemasto ja vt 8. Ilmakuva- ja karttatarkastelun perusteella hankealueen on selvityksen mukaan hyvin pitkälle luonnontilaisuutensa menettänyttä. Tuulivoimalat sijoittuvat peltoaukealle, joten vaikutusten kasvillisuuteen ja luontotyyppeihin arvioidaan erittäin pieniksi. Linnustovaikutuksia on arvioitu olemassa olevan tiedon ja maaston yleispiirteiden avulla. Todetaan, ettei voimaloiden lähialueella ole linnustolle selkeästi arvokkaita elinympäristöjä ja vaikutukset pesimälinnustoon jäänevät vähäisiksi. Toisaalta ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että hankealueen läheisyydessä pesii tai ruokailee esim. päiväpetolintuja tai pöllöjä. Muuttolinnuston osalta muuton todetaan pääsääntöisesti seuraavan 10 kilometrin etäisyydellä olevaa rannikkolinjaa, joskin osa linnuista muuttanee hankealueen kautta. Epävarmuutta arviointiin tuo paikallistiedon puute. Hankealueella ei ole luonnonsuojelualueita. Lähin Natura-verkostoon kuuluva alue on Hummastinjärvien-Isonevan alue (Siikajoen lintuvedet ja suot FI ), joka sijaitsee noin neljän kilometriä hankkeesta luoteeseen. Hankkeen vaikutukset suojelualueisiin ja luontodirektiivin IV (a) lajeihin arvioidaan vähäisiksi. Vaikutukset pohja- ja pintavesiin arvioidaan vähäisiksi. Lähin pohjavesialue (Palokangas-Selänmäki) sijaitsee noin 3,5 km etäisyydellä, eivätkä maakaapelitkaan osune pohjavesialueille, mikäli maakaapelit liitetään suoraan olemassa olevaan Raahen ja Ruukin väliseen voimajohtoon. RATKAISU Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää, että Voimayhtiö Revontuuli Oy:n Siikajoen Navettakankaan tuulivoimahankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Perustelut YVA-lain 4 :n mukaan hankkeisiin, joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, tulee soveltaa YVA-lain mukaista arviointimenettelyä. Arviointimenettelyä tulee YVA-asetuksen (713/2006) 6 :n hankeluettelon perusteella soveltaa vähintään 10 voimalayksikön tai 30 MW:n tuulivoimahankkeisiin. Suunnitellut 7 8 voimalaa jäävät YVA-asetuksen rajan alapuolelle. ELY-keskus voi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (469/1994) 4 :n 2 momentin perusteella tehdä päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksissa, jos hanke todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioiden, merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Ratkaisuun vaikuttaa se, minkälaisia vaikutuksia hankkeella arvioidaan olevan sekä se, onko vaikutukset selvitetty riittävällä tavalla muun lain mukaisessa menettelyssä. Harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa YVAL:n 4 :n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 7 :n mukaan tarkasteltava erityisesti hankkeen ominaisuuksia, 6 (9)

7 sijaintia ja vaikutusten luonnetta. Tarkasteltaessa hankkeen ominaisuuksia on muun muassa tarkasteltava hankkeen yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa. Sijaintia tarkasteltaessa on otettava huomioon mm. nykyinen ja suunniteltu maankäyttö. Vaikutusten luonteen suhteen on tarkasteltava mm. vaikutusten kestoa, toistuvuutta ja palautuvuutta. Hankkeella ei ole ennalta arvioiden sellaisia merkittäviä haitallisia vaikutuksia asutukseen, ihmisen terveyteen, elinoloihin, viihtyvyyteen, suojelu- tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin, kaukomaisemaan tai luonnon monimuotoisuuteen, jotka olisivat rinnastettavia YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin. Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän mukaan tuulipuistoalueella ei ole tiedossa uhanalaisten lajien esiintymispaikkoja. Hankkeella on vaikutusta mm. maisemaan ja mahdollisesti Raahen- Pattijoen lentopaikan toimintaan. Siikajoen kunta huomauttaa lausunnossaan, että suunnitellulla tuulipuistoalueella on merkitystä metsästysalueena. Nämä vaikutukset eivät kuitenkaan ennalta arvioiden ole niin merkittäviä, että niiden selvittäminen edellyttäisi ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Vaikutukset tulee kuitenkin selvittää huolellisesti yleiskaavoituksen yhteydessä. Lähialueelle sijoittuu useita muita tuulipuistohankkeita. Hankkeilla voi olla yhteisvaikutuksia erityisesti maisemaan ja linnustoon, mutta vaikutukset eivät ole niin merkittäviä, että YVA-menettelyn kynnys puheena olevassa hankkeessa ylittyisi. Yhteisvaikutukset tulee ottaa jatkosuunnittelussa erityisesti huomioon ja yleiskaavoituksessa tulee kiinnittää huomiota muutoinkin selvitysten riittävään tasoon. Hankkeen ja hankealueen kuvaus on vielä varsin alustavalla tasolla. Myös sähkönsiirto ja sen vaikutukset ovat olennainen osa hanketta ja selvitettäviä vaikutuksia. 7 (9) SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) ja laki sen muuttamisesta (458/2006) 4, 6 ja 19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) ja asetus sen muuttamisesta (359/2011) 4, 6, 7 ja 8. MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Oulun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 19 :n 3 momentti).

8 8 (9) KUULUTTAMINEN Päätös on nähtävillä Siikajoen kunnan virallisella ilmoitustaululla ja sähköisenä osoitteessa >YVA-päätökset > Energian tuotanto. Johtajan sijainen Yksikön päällikkö Juhani Kaakinen Suunnittelija Riikka Arffman PÄÄTÖS MAKSU LIITE TIEDOKSI Voimayhtiö Revontuuli Oy, Antti Pasanen, Honkatie 14, Raahe, saantitodistuksin maksutta Valitusosoitus Siikajoen kunta Raahen kaupunki Pohjois-Pohjanmaan liitto Museovirasto Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristönsuojelu-, alueidenkäyttö- ja vesistöyksiköt, E-vastuualue, L-vastuualue Suomen ympäristökeskus

9 9 (9) V A L I T U S O S O I T U S Liite ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 :n mukaiseen päätökseen Valitusviranomainen Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta Oulun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituskirjelmä osoitetaan valitusviranomaiselle ja se on toimitettava valitusajassa Oulun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus. Valituksen sisältö Valituskirjelmässä on ilmoitettava: - valittajan nimi ja kotikunta, - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan sekä - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituksen liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä, - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta, - asiamiehen valtakirja sekä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuullaan lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostilla. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen aukioloajan päättymistä. Oulun hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on kello Valituskirjelmän toimittamisesta telekopiona tai sähköpostina säädetään tarkemmin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) Oulun hallinto-oikeuden yhteystiedot postiosoite: PL 189, Oulu käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu puhelin: ja telekopio: sähköpostiosoite: oulu.hao@oikeus.fi Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään Oulun hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa (701/1993) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 3.1.2014 Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE Murtomäen tuulivoimahanke, Pyhäjärvi HANKKEESTA VASTAAVA YIT Rakennus Oy

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 29.10.2010 Dnro: POPELY/95/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE. Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE. Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 16.5.2012 Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto HANKKEESTA VASTAAVA Puhuri Oy c/o Kanteleen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Pohjois-Pohjanmaa. Dnro: POPELY/26/07.

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Pohjois-Pohjanmaa. Dnro: POPELY/26/07. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 2.1.2013 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/26/07.04/2012 HANKE Pajukosken Tuulivoimapuisto, Ylivieska HANKKEESTA VASTAAVA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/4/07.04/2013 HANKE. Kivinevan tuulipuisto, Nivala

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/4/07.04/2013 HANKE. Kivinevan tuulipuisto, Nivala PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 14.3.2013 Dnro: POPELY/4/07.04/2013 HANKE Kivinevan tuulipuisto, Nivala HANKKEESTA VASTAAVA TM Voima Oy Aurakatu 8

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Iin Myllykankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Iin Myllykankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 12.08.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/82/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Iin Myllykankaan alueelle.

Lisätiedot

EverGreen Investment Oy:n hankkeen projektivastaavana toimii Green Team Nordic Oy.

EverGreen Investment Oy:n hankkeen projektivastaavana toimii Green Team Nordic Oy. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 8.11.2010 Dnro: POPELY/96/07.04/2010 HANKE Raahen tuulivoimapuiston laajentaminen kahdella tuulivoimalalla

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

Siikajoen edustan merialueelle rakennettava tuulipuisto.

Siikajoen edustan merialueelle rakennettava tuulipuisto. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 22.04.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/67/07.04/2010 HANKE Siikajoen edustan merialueelle rakennettava tuulipuisto.

Lisätiedot

Pyhänkosken tuulivoimapuisto, Merijärvi ja Pyhäjoki

Pyhänkosken tuulivoimapuisto, Merijärvi ja Pyhäjoki PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 26.2.2013 Dnro: POPELY/2/07.04/2013 HANKE Pyhänkosken tuulivoimapuisto, Merijärvi ja Pyhäjoki HANKKEESTA VASTAAVA

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Raahen ja Pyhäjoen edustan merituulipuistohanke

Raahen ja Pyhäjoen edustan merituulipuistohanke PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 12.12.2008 Dnro: PPO 2008 R 28 531 HANKE Raahen ja Pyhäjoen edustan merituulipuistohanke HANKKEESTA VASTAAVA Rajakiiri

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/87/07.04/2010 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/87/07.04/2010 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 15.10.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/87/07.04/2010 HANKE Toppilan tuulipuisto, Siikajoki, Siikajoen kylä HANKKEESTA

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

Harkintapyynnössään TM Voima Oy esittää, että vaikutusten arviointi tehdään osana kaavoitus- ja lupaprosessia.

Harkintapyynnössään TM Voima Oy esittää, että vaikutusten arviointi tehdään osana kaavoitus- ja lupaprosessia. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 1.7.2013 Dnro: POPELY/17/07.04/2013 HANKE Alavieskan Kytölän tuulivoimahanke HANKKEESTA VASTAAVA TM Voima Oy Aurakatu

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/83/07.04/2010 HANKE. Jokelan tuulipuisto, Kalajoki

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/83/07.04/2010 HANKE. Jokelan tuulipuisto, Kalajoki PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 23.08.2010 Dnro: POPELY/83/07.04/2010 HANKE Jokelan tuulipuisto, Kalajoki HANKEVASTAAVA wpd Finland

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero Hakija Nimi Pappila Ari-Pekka Pulkkinen Minna Elisa Postitoimipaikka Lähiosoite 88900 KUHMO Lylykuja 2 Rakennuspaikka Kunta Kuhmo Kaupunginosa / kylä Korpisalmi RN:o 220:4 X-koordinaatti Y-koordinaatti

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Metsähallitus Laatumaa ja keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö

Metsähallitus Laatumaa ja keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 8.1.2009 Dnro: PPO 2008 R 29 531 HANKE Oulunsalon Hailuodon merituulipuisto HANKKEESTA VASTAAVAT Metsähallitus Laatumaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS KASELY/33/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA TuuliSaimaa Oy Laserkatu 6 53850 Lappeenranta HANKE, JOTA

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030.

Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.2.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2015 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. c/o Roschier Asianajotoimisto Oy Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 1 (5) 4.5.2015 ML2013:0088 Sodankylän malminetsintä oy PL 3 33211 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2012 1 (5) Lupatunnus Arctex Oy c/o Citco Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 19.3.2015 1 (5) KaivNro 8835,8889,9058 Akkerman Exploration B.V. Itäkangastie 12 A 7 90500 OULU VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus-

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012 Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 19.3.2015 1 (4) Lupatunnus Mawson Oy Lantontie 34 95680 LOHIJÄRVI VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 6.2.2015 ja 13.2.2015 täydennetty

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 2 02150 Espoo Suomi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045.

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.11.2011 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.3.2012 1 (5) Lupatunnus BR Gold Mining Oy Lahnakankaantie 143 86800 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2011 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella.

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 18.8.2010 Diaarinumero VARELY/39/07.04/2010 Nro 12/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI HANKKEEN

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Puolanka, Utajärvi, Vaala Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0093.

Päätös. Varausalueen sijainti: Puolanka, Utajärvi, Vaala Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0093. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.11.2012 1 (5) Lupatunnus Mawson Oy Lantontie 34 95680 Lohijärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.6.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005.

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

VARAUSPÄÄTÖS (OSITTAINEN RAUKEAMINEN)

VARAUSPÄÄTÖS (OSITTAINEN RAUKEAMINEN) Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.3.2014 1 (5) Lupatunnus Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VARAUSPÄÄTÖS (OSITTAINEN RAUKEAMINEN) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194.

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Kiimingin Sora Oy Rouskutie 1 90650 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 18.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035 Kuulutus 7.6.2019 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 7.6.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Lupatunnus: Varausalueen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio, Siilinjärvi Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0083.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio, Siilinjärvi Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0083. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Yara Suomi Oy PL 20 71801 Siilinjärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 4.6.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2013 1 (5) Lupatunnus Endomines Oy Hatuntie 385 82967 Hattu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 15.10.2013 3951/1a Juhani Karhu Metsolantie 9 32740 Sastamala KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/18/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 25.11.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEISTA VASTAAVAT Stora Enso Oyj SG-Power Oy Kotkan kaupunki Sunilan

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

Hankevastaava on tehnyt sopimukset ja esisopimukset yksityisten maanomistajien kanssa.

Hankevastaava on tehnyt sopimukset ja esisopimukset yksityisten maanomistajien kanssa. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 28.10.2013 Dnro: POPELY/26/07.04/2013 HANKE Sauviinmäen tuulipuisto, Haapajärvi HANKKEESTA VASTAAVA Infinergies Finland

Lisätiedot