Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi"

Transkriptio

1 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/

2 Puheenjohtajalta Syyskausi on mennyt hyvin poikkeuksellisissa merkeissä, kun kaikki ovat tanssineet ilmaiseksi. Laskutuksesta vastaava lähti vaihtoon Belgiaan puoleksi vuodeksi ja tilapäistä laskuttajaa ei niin vain löytynyt. Lopulta löytyi, mutta hän oli ylikuormitettu omien töiden parissa marraskuun, joten syksyn kurssilaskut lähtevät vasta nyt joulukuussa. Toivottavasti olette saaneet ne ennen tämän Bastetin julkistamista, tai ainakin saatte pian julkistamisen jälkeen... Talousvastaavalle olisi helpompaa, jos laskut olisivat maksettu ennen vuodenvaihdetta Syyskuussa pidettiin muutaman vuoden tauon jälkeen elojuhlat. Aiemmin ne olivat nimen mukaan elokuussa, mutta nyt siirsimme juhlat tanssikauden avajaisiksi. Olen rekrytoinut Yasminen pitokokiksi pikkusiskoni, joka tykkää laittaa ruokaa rakkaudella. Hyvän ruuan parissa vierähti aika somasti herkutellen paahtopaistilla ja lohirullilla. Ruuan välipalana esittivät hienon tanssinäytöksen Katerina, Anna N ja Kaisa H. Elojuhlan loppuilta sujui riemukkaasti, kun otimme näkösälle vanhat näytöstallenteet. Aikomuksenamme oli katsella sieltä täältä useamman vuoden tuotoksia, mutta lumouduimme niin 2001 Ya Qamar!-Oi Kuu! näytöksestä, että katsoimme sitä loppuillan. Ideana oli eka puoliajalla juhlavalmistelut ja vieraiden saapuminen, joten osa tanssijoista oli koko ajan näyttämön reunoilla syöden ja juoden ihan oikeasti. Kaisa S. oli illan emäntä, joka juhlaruokaa valmistellessaan mm. kyni kanaa. Valitettavasti ikimuistettava design-kana katosi näytöksen jälkeen salilta jonkun pitkäkyntisen mukaan. Pikkujouluissa jatkui herkuttelu, tällä kertaa oli vuorossa lohi ceviche avokadolla, possun ulkofileerullat ja bataattimuusi. Illan aikana Katerina luotettavine joukkoineen esitti useita soolo- ja ryhmätansseja. Vierailevana taiteilijana oli ex-yasmiinitar Kiia K. Nyt vasta tajusin, että olisi pitänyt pyytää kuvia ottaneilta tähän mukaan muutama otos. Myöhäistä. Salille jäi vielä viikollekin sisareni vain Yasminelle tekemiä pipareita eli Y-kelloja ja huivitanssienkeleitä. Enkeleistä kyllä osa näytti huivilla hirtetyiltä, väitin siskolleni. Elojuhlat, pikkujoulu mitä juhlia keksisimme keväälle? Esittäkää hyvä aihe ja hyvä aika, niin pidetään vaikka kevätkemut. Maaliskuussa on Yasminen vuosikokous, jossa muiden virallisten asioiden lisäksi valitaan uudet ministerit. Mietintämyssy päähän: olisitko sinä innokas tulemaan mukaan hallitukseen? Kahta jäsentä kaivataan, sihteerin pesti on avoin ja myös toinen hallituspaikka. Tule vuosikokoukseen ideoimaan kanssamme uutta toimikautta. Jos sinulla on hyviä ehdotuksia toiminnan suhteen, laita viesti tai tee aloite hallitukselle hyvissä ajoin ennen vuosikokousta. 2

3 Joulu yllätti minut kuin ensilumi Oulun autoilijat. Taas kerran. Kortit ovat ostamatta ja osoitevihkokin ties missä viime joulun kätköissä. Onneksi ystävät tietävät, että minulta tulee kyllä kortti uuteen vuoteen mennessä, tai ainakin tammikuussa. Tosin kerran yksi taisi tulla perille vasta helmikuussa. Viettäkää rauhaisa ja rentouttava joulu, tehkää joulusiivous vasta joulun jälkeen! Anna S. Yasmine ry:n puheenjohtaja ******************************************************************************************* 3

4 Merkkaa kalenteriisi ******************** KEVÄÄN TUNNIT Aloitus viikolla 3 (ma 12.1) ja Katerinan tunnit viikolla 4 Hiihtolomaviikolla (viikko 10) ei ole opetusta Ilmoittaudu viimeistään ******************** VIIKONLOPPUKURSSI Opettajina Hossam ja Serena Ramzy ******************** Vuosikokous perjantaina 13.3 klo 18 Jytyn tiloissa: Uusikatu 23a, 5. krs, Oulu ******************** KEVÄTNÄYTÖS Teatterikuopalla klo 15 ja klo 18 ******************** 4

5 Hossam ja Serena Ramzy Oulussa Tablan mestari, maailmankuulu Hossam Ramzy ja tanssijavaimonsa Serena tulevat Ouluun la-su Taso: keskitasosta ylöspäin Kurssipaikka: vielä avoinna Aika: lauantai ja sunnuntai klo (välissä ruokatauko) Sisältö: Kummankin päivän ohjelma ovat oma kokonaisuutensa. Päivät alkavat johdanto-osalla ja iltapäivän koreografiaosuus nivoutuu alkuosaan. Koreografian kautta harjoitellaan johdanto-osan teemoja. Lauantai: Klassinen egyptiläinen tanssi Hossam esittelee egyptiläisen tanssin periaatteita ja Drumzy-filosofiaa. Serena opettaa koreografian (musiikki albumilta Ruby ). Sunnuntai: Rytmit ja rumpusoolo Hossam esittelee egyptiläisiä tanssirytmejä ja sitä, kuinka rumpalin kanssa tehdään rumpusooloa. Serena opettaa koreografian (musiikki albumilta Sabla Tolo ). Hinta: Tarkka hinta ei ole vielä varmistunut. Varaudu n. 100 euroon/päivä. 5

6 Kevään kurssit Opettajat kysyvät syksyn viimeisillä tunneilla osallistumisia kevään tunneille. Voit ilmoittautua silloin sitovasti. Jos et käy tunneilla tai haluat ilmoittautua johonkin toiseen ryhmään, ilmoittaudu kuitenkin viimeistään nettisivujen kautta, sähköpostilla tai puhelimella ( ). Kevään kurssit alkavat viikolla 3. Paitsi Katerinan tunnit (Tribal ja nuoret) viikolla 4. Koulujen talvilomaviikolla (viikko 10) ei ole opetusta. Kaikille kursseille voi tulla uutena. Paitsi tribal-kurssille voi tulla uutena vain jos on aiempaa tanssikokemusta. KLO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI Senioriladyt Anna Salminen 12 x 60min (13.1alk.) Jatkotaso Pirjo Huusko 12 x 75min (12.1 alk.) Alkeet Anna Salminen 12 x 75min (13.1 alk.) Varattu Tribal Katerina Timonen 12 x 75min (22.1 alk.) Tekniikka Pirjo Huusko 12 x 75min (12.1 alk.) Alkeisjatko Anna Salminen 12 x 75min (13.1 alk) Lapset ( ) Matilda Ristola 12 x 60min (14.1 alk.) Nuoret Katerina Timonen 12 x 75min (22.1 alk.) Keskitaso Anna Salminen 12 x 75min (12.1 alk.) Perustaso Anna Salminen 12 x 75min (13.1 alk) Asahi ( ) Kaarina Savukoski 12 x 60min (14.1 alk.) ******************************************************************************************* 6

7 Kurssikuvaukset Maanantai Klo Jatkotaso, Pirjo Huusko Tinkimättömän Tiukkaa Tekniikkaa, Sulokkaan Sulavia Sarjoja, Tunteella Tehtyä Tanssia. Klo Tekniikka, Pirjo Huusko Tekniikkaa ja askelsarjoja perustasosta ylöspäin. Klo Keskitaso, Anna Salminen Opetellaan koreografia ja syvennetään tanssitekniikkaa sekä eläytymistä tanssiin. Tiistai Klo Senioriladyt, Anna Salminen Perustekniikkaa ja sarjoja sekä koreografia. Klo Alkeet, Anna Salminen ja klo Alkeisjatko, Anna Salminen Teemana perusliikkeet aloitteleville itämaisen tanssin harrastajille sekä niille, jotka haluavat kerrata alkeita. Opetellaan ja kerrataan perusliikkeitä, esimerkiksi lantio- ja rintakehäympyrät, käsien perusasennot, pään liikkeet, lantion ja lonkan iskut, kierrot ja pudotukset. Helppoja askelsarjoja ja tanssia. Klo Perustaso, Anna Salminen Alkeisjatkon kertausta ja perustason tekniikkaa, keväällä koreografia. 7

8 Keskiviikko Klo Lapset, Matilda Ristola Tunnilla tutustutaan itämaiseen tanssiin lapsille sopivalla tavalla. Tunti sopii sekä uusille aloittelijoille että jo aiemmin tanssineille. Klo Asahi, Kaarina Savukoski Asahi on monitasoinen terveysliikuntajärjestelmä, jossa yhdistyvät sekä itämaisen että länsimaisen terveysliikunnan parhaat perinteet. Liikkeissä koko keho avataan systemaattisesti niskasta nilkkoihin. Liikkeet ovat pehmeitä ja ne tehdään hengityksen kannattelemana. Asahi on fysioterapian kaltainen liikuntamuoto, jossa on myös liikunnallisia elementtejä. Liikkeet on suunniteltu tarkoituksella yksinkertaisiksi, jotta jokainen voisi alkaa harjoittaa niitä heti. Asahiin ei ole osallistumiskynnystä. Torstai Klo Tribal, Katerina Timonen Tribal-tunneilla syvennytään erilaisiin tribal-tyyleihin; American style tribal (ATS), tribal fusion ja show tribal. Kurssin aikana tehdään show tribal - koreografia, joka rakennetaan eri osista, jolloin se sopii sekä perustason että edistyneille tanssijoille. Lisäksi kurssin aikana opetellaan tribal-puvun suunnittelua. Kurssi sopii kaikille perustasosta ylöspäin. Klo , Nuoret (yli 12v.), Katerina Timonen Rytmikkään arabipopin tahdissa itämaisin askelin. Lisämausteena mukana Show Dancen ja Zumban tyylejä. Sopii vasta-alkajille ja jo pidempään tanssineille tytöille ja nuorille naisille. Ryhmien tasokuvauksia voi käydä katsomassa Yasminen nettisivulta osoitteesta ******************************************************************************************* 8

9 ******************************************************************************************* Yasmine ry:n hinnasto alkaen OULUN ITÄMAISEN TANSSIN YHDISTYS, YASMINE ry. Hinnat alkaen Tanssikurssin pituus Jäsen (ei jäsen ) 12 x 75 min 95 (120) 12 x 60 min 76 (101) 6 x 75 min 48 (61) 6 x 60 min 38 (51) 4 x 75 min 32 (45) 4 x 60 min 26 (39) 3 x 75 min 25 (38) 3 x 60 min 20 (33) yksittäiset tanssitunnit 10 (15) Lyhytkurssit hinnoitellaan erikseen kustannusten mukaan. /h vähintään 7 (10) Salivuokra /h 15 (20) Avainpantti (palautetaan) 15 - ******************************************************************************************* 9

10 Maksukäytännöistä Kurssi- ja jäsenmaksuja maksaessasi muista aina käyttää viitenumeroa. Muista maksaa eräpäivään mennessä. Näin varmistat kurssille pääsysi. Kurssia ei voi enää perua sen alettua. Lyhytkurssimaksu tulee olla suoritettuna ennen kurssille tuloa. Tunneilta poisjäänti ei ole peruutus eikä katkaise maksuvelvollisuutta. Karhulaskuihin lisätään 5 viivästysmaksu. Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että jäsen- ja kurssimaksut (myös edellisiltä tanssikursseilta) on maksettu. Uusilla harrastajilla on mahdollisuus yhteen tutustumiskertaan ennen sitoutumistaan kurssille. Sama koskee myös kursseja, jotka ovat yhdistyksen jäsenille uusia. Maksuttomasta tutustumis-mahdollisuudesta ilmoitetaan aina erikseen. Tutustumiskerran jälkeen voit jatkaa kurssilla, kun olet ilmoittautunut sitovasti. Mikäli huomaat kesken kurssin, että harrastus ei jatku, yksittäiset tanssitunnit voidaan perustellusta syystä laskuttaa erillisinä tunteina. Hinnat löytyvät hinnastosta. Ota ensin yhteys kurssisihteeriin ja selvitä asiaa. Katso myös kohta: Tuntien korvaaminen / kurssimaksujen palauttaminen. Muistathan, että Yasmine ry:ssä voidaan joustaa maksukäytännöissä, kuten siirtämällä laskun eräpäivää tai kurssimaksun osamaksulla. On kuitenkin tärkeää, että teet ajoissa aloitteen maksujärjestelyjen sopimisesta (=ennen laskun eräpäivää). Otathan siis yhteyttä taloudenhoitaja@yasmine.fi. Tanssikurssin voit maksaa myös Smartum -liikunta ja kulttuurisetelillä. Ota yhteyttä taloudenhoitajaan: taloudenhoitaja@yasmine.fi. Yasminen laskutusta ja taloudenhoitoa hoitavat tekevät hoitavat tehtäviään talkootyönä omalla vapaa-ajallaan. Olethan huomaavainen ja helpotat heidän työtään noudattamalla yllä olevia ohjeita! Tuntien korvaaminen / kurssimaksujen palauttaminen Jäsenet saavat korvata enintään 5 poissaoloa omalta viikkotunniltaan millä tahansa muulla viikkotunnilla saman kauden aikana. Korvausoikeus ei siirry seuraavalle kaudelle esimerkiksi kevätkaudelta kesäkaudelle. Kesä 1 tunteja voi korvata kesä 2 tuntien yhteydessä. Jos sinun täytyy keskeyttää aloittamasi tanssikurssi ja haluat saada kurssimaksua palautetuksi, sinun on tehtävä kirjallinen hakemus taloudenhoitajalle / hallitukselle. 10

11 Kurssimaksu tai osa siitä palautetaan vain perustellusta syystä, esimerkiksi pitkän sairaudesta johtuvan poissaolon vuoksi, josta jäsen esittää lääkärintodistuksen taloudenhoitajalle. Muissa tapauksissa hallitus ratkaisee kurssimaksun palauttamisen tapauskohtaisesti 11

12 Jäsenmaksuista Kaikki jäsenet maksavat jäsenmaksun vuosittain. Jäsenmaksu vuonna 2014 on 25. Liityttäessä jäseneksi 1.7. jälkeen jäsenmaksu puolitetaan. Yhden viikonlopun aikana toteutettavan tutustumis-alkeiskurssin hinta sisältää jäsenmaksun loppuvuodelle. Jäsenmaksuille on selkeä peruste. Jos emme maksaisi jäsenmaksuja, meidät voitaisiin katsoa liiketoiminnan harjoittajiksi ja lukukausimaksun hintaan rapsahtaisi arvonlisävero. Tämä tulisi meille harrastajille kalliimmaksi kuin jäsenmaksun maksaminen. Teksti: Pirjo Ruha /Tuula Wallenius ******************************************************************************************* Tiedoksi harrastajillemme! Teksti: Tuula Wallenius Oulun itämaisen tanssin yhdistys Yasmine ry ei ole vakuuttanut jäseniään, joten suosittelemme jäsenten ottavan halutessaan itselleen vapaa-ajan vakuutuksen. Alaikäisen jäsenen huoltaja vastaa vapaa-ajan vakuutuksen ottamisesta oman lapsensa puolesta. Yhdistyksemme ei vastaa pukuhuoneeseen tai saliin unohdetusta tai sieltä kadonneesta omaisuudesta. Arvotavara kannattaa säilyttää tanssitunnin aikana salin puolella. Opettajan sairastuessa tunnin pitää paikalle saatu sijainen. Jos sijaista ei saada, opettaja peruuttaa tunnin. Tunti korvataan myöhemmin sovittavana aikana. Opettaja ei voi vastata harrastajan turhasta tunnille tulosta, jos opettaja ei ole saanut paikkansapitäviä yhteystietoja. Lasten tunnin opettaja ottaa oppilaat vastaan pukuhuoneesta. Pukuhuoneeseen saapuminen ja pois lähteminen tunnin päätyttyä on vanhempien vastuulla. Pienten harrastajien vanhemmat voivat odottaa tanssitunnin aikana pukuhuonetilassa, jos haluavat. ******************************************************************************************* 12

13 Jäsenten salinkäyttö Yhdistyksen jäsenet voivat varata itselleen maksuttomia harjoitusvuoroja vapaina olevista ajoista (katso viikkotunnit ja lyhytkurssit ilmoitustaululta ja ajanvarauskalenteri pöydällä). Yhdistyksen tarvitsemat äkillisetkin harjoitusvuorot ovat kuitenkin aina etusijalla ja peruuttavat jäsenten varaukset (esimerkiksi äkillinen esiintymistilaisuus, jota varten harjoitellaan). Varauksista ja varauksien peruutuksista on aina tehtävä merkintä salin ajanvarauskirjaan (pöytäkalenteri), joka on pukuhuoneen pöydällä. Merkitse kalenteriin selkeästi: varausaika (alku ja loppu esim. klo ) nimesi ja puhelinnumerosi Maksuttomat harjoitusvuorot on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille!!! Jos olet jäsen ja tuot mukanasi yhdistyksen ulkopuolisia käyttäjiä, sinulta laskutetaan salin käytöstä vuokraa 15 / tunti. Jos jäsen varaa salin ja pitää tunnin (esim. polttariryhmä, TYKY-ryhmä, tm. tilaisuus, josta jäsen perii maksua) on vuokra 20 / tunti. Jäsenen laskuttaminen maksullisesta salin vuokraamisesta: Jos olet käyttänyt salia ei-jäsenten kanssa, ilmoita laskutusvastaavalle (laskutus@yasmine.fi) omat laskutustietosi, käyttämäsi aika sekä laskutettavan tuntihinnan peruste. Esim. harjoittelua kavereitten kanssa = 15 euroa/ tunti. Polttariryhmän ohjaus 20euroa/tunti. Muista merkitä varaamaasi aika aina varauskalenteriin! Kun salin harjoitusvuoron tilaaja ei ole yhdistyksen jäsen, salivuokra on 20 / tunti. Pitempiaikaiset salin vuokraukset pitää sopia hallituksen kanssa. 13

14 Salin avaimen saa lainaan rahastonhoitajan kautta panttimaksua vastaan. Ota hyvissä ajoin yhteyttä rahastonhoitajaan ja sovi avaimen noutamisesta ja palauttamisesta. ******************************************************************************************* 14

15 ******************************************************************************************* 15

16 Tunteita ja tilanpuutetta Vantaalla Tunteiden Näyttämö Teatteri Vantaalla Yasminelta osallistui pieni kokoonpano Laura Zarayn järjestämään Tunteiden Näyttämö - kisaan ja esitykseen marraskuun alussa Vantaalla. Edellisessä kevätnäytöksessä nähty Phantom of the Opera -ryhmä pienellä miehitysvariaatiolla sekä Katerina T. soololla ottivat osaa kilpailuun, ja osa Pohjan neidot -ryhmästä esitti näytösosiossa tribalinsa kompaktilla neljän hengen (kaksi paria) iskuryhmällä. Lavan takana tahti oli siis kevätnäytöksistä tuttua nuttujen vaihtoa ja omien sekä muiden (lähinnä siis minun) hiusten tuunaamista. Aikataulullisesti kyseinen kilpailu sijoittui sunnuntai-iltaan, mikä aiheutti pientä lisäharmia ainakin allekirjoittaneelle, koska maanantaiaamuna piti kuitenkin olla töissä kuten tavallista. Aikataulullisista syistä johtuen päätimmekin lentää Helsinkiin sunnuntaiaamuna ja kolkutella yöjunalla takaisin Ouluun. Tiedossa oli siis tiukka päiväreissu etelään tanssin merkeissä. Sunnuntaiaamuna Oulussa satoi räntää, ja kahlasin salille nilkansyvyisessä nuoskassa odottelemaan kyytiä lentoasemalle. Upouuteen, osittain tämän reissun innoittumana ostettuun (ja hyvin tiukasti lentokoneen matkustamoon mitoitettuun) matkalaukkuun olin edeltävänä iltana kolmen uudelleenpakkaamisyrityksen jälkeen onnistuneesti ängennyt sekä Phantomin että tribalin tanssitamineet, mikä jo itsessään oli saavutuksena lähes uskomaton hengen voitto aineesta (oikean tribal-hameen kankaan määrä herättää nykyään kunnioituksensekaista pelkoa). Kyydin saavuttua sekunnilleen kellonlyönnillä tanssiryhmämme kokoontui Oulun lentoasemalla, ja jokusta tuokiota myöhemmin uudelleen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Ilmassa oli pientä jännitystä, ja päätimmekin jäädä tappamaan aikaa Vantaalle Helsingin sijaan. Kenraalin oli määrä alkaa neljältä. Olimme paikalla hyvissä ajoin, mutta Teatteri-Vantaan Silkkisaliin johtavan ulko-oven valitettava lukkoisuusaste johti pieneen viivästymiseen lavalle pääsyssä pistäkäähän tulevaisuutta varten korvan taakse että ikkunoihin koputtaminen oven sijasta voi olla kokeilemisen arvoista. Mutta kuten aina elämässä ja taiteessa, kaikki järjestyi kuitenkin lopulta. Pääsimme kokeilemaan sekä Phantomin että tribalin kertaalleen läpi lavalla, jonka pienestä koosta meitä oli informoitu etukäteen, ja olimme harjoitelleet pienemmällä lattia-alalla tanssimista jo useampaan otteeseen. Kuitenkin lavan pienuus yllätti ja aiheutti pientä lisästressiä erityisesti Phantomissa Katerinan neliönmuotoisen hameen kanssa. Otimme yhdeksi tavoitteeksi sen ettei kukaan lipeäisi lavalta tanssin aikana, mitä ei onneksi tapahtunutkaan. Yllättäen 40 prosentille tanssiryhmää pientä haastetta sivutaivutuksiin aiheutti lavan reunassa hyvin lähellä oleva sivuverho, jonka takana olikin 5 cm tilaa ja sitten seinä. Anna S. oli katsomassa esitystä, ja 16

17 esityksen jälkeen kuulin kommenttia Mie katoinki että nyt on Kakko verhosa. Oletan että kommentti koski hetkeä jolloin olin onnistunut (toki tietenkin elegantisti kuin mikä) kieputtamaan kyseisen sivuverhon hetkeksi tanssiviuhkani ja sitä pitävän käden ympärille, mikä oletettavasti näkyi verhossa kunnioitettavana aaltoliikkeenä. Hoplaa. Verhosta edelleen ylen elegantisti irrottauduttuani tanssi sujuikin kuin, no, tanssi. Paikasta ja aikataulusta johtuen emme valitettavasti päässeet näkemään muiden kilpailijoiden esityksiä, mutta vinhat suosionosoitukset kuuluivat takahuoneeseen asti. Tapahtuman yleishenki oli muutenkin kerta kaikkiaan mahtava, liikkeellä oltiin selvästi tanssin vuoksi eikä voiton- tai verenmaku suussa. Tämä tanssikilpailu oli minulle ensimmäinen laatuaan. Oli aivan oma maailmansa valmistautua tanssikilpailuun esityksen sijasta. Koska kilpailun teemana oli tunne ja sen välittäminen, yritin ainakin itse panostaa henkiseen puoleen ennen lavalle menoa, ja tanssiessa tuntuikin että energiataso oli korkeammalla kuin yleensä lavan pienuudesta huolimatta. Energiasta huolimatta emme tällä kertaa yltäneet palkintosijoille, mutta kokemus oli hyvin arvokas (ja palkinnot tuntuivat olevan lähinnä tanssitunteja Etelä- Suomessa asuvien opettajien alaisuudessa, joten Oulusta tunneille kulkeminen olisi ollut vähintäänkin työlästä). Väliajalla kuulimme kilpailun tulokset, ja seuraava esityspuolisko olikin näytös. Näytöksessä tribal-ryhmän energiat, feng-shuit, astraalisäteilyt ja/tai aikaavaruudellinen hahmotuskyky olivat enemmän kuin kohdillaan, ja kotimatkalla junan ravintolavaunussa ihastelimmekin videolta ryhmän liikkeiden yhtäaikaisuutta (ainakin kyseisen kuvakulman perusteella). Itselleni tällaiset omakohtaiset vau-elämykset tanssin suhteen ovat niitä suurimpia motivaattoreita harjoitteluun, ja onnistumisen kokemukset ovat se paras palkinto. Maanantaiaamuna Oulussa odotti räntäinen arki, ensimmäinen tanssikilpailumatkani oli tullut päätökseen. Purkauduimme junasta, ja kohtalaisen väsyneenä mutta kokemukseen tyytyväisenä minä ja nyt hyvin glitterinen uusi laukkuni hommauduimme töihin, missä välillä salaa käytävillä pari tanssiaskelta ottaen saattoi hyvillä mielin muistella matkaamme Tunteiden Näyttämölle ja tunteiden näyttämöllä. Kokemus oli mahtava, ja siitä iso kiitos hienolle tanssiporukalle! Tunteita, tanssia, naurua, laulua ja paljon glitteriä kaikille näin joulun alla! 17

18 Phantomit valmiina toimintaan. Tunteen paloa näyttämöllä (kuva Matti Sten). P.S. Tällä kertaa tanssivälineet pysyivät ehjinä esityksen läpi, siitäkin huolimatta että yhtä viuhkaa olin joutunut korjailemaan lempeästi vasaralla paria viikkoa ennen matkaa. Teksti: Saila Kakko ******************************************************************************************** 18

19 Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry ILMOITTAUMINEN TANSSIKURSSILLE 2015 Kevätlukukausi Nimi Syntymä-aika Osoite Ammatti Maksuista vastaavan huoltajan nimi, puhelinnumero ja -osoite: Puhelinnumero Yasmine ry järjestää ohjattuja itämaisen tanssin kursseja jäsenilleen. Vuoden 2015 jäsenmaksu on yhdistykseen liittyviltä yli 15-vuotiailta 25. Uusilta jäseniltä jäsenmaksu laskutetaan kurssimaksun yhteydessä. Ks. Lukujärjestys! Ilmoittaudun sitovasti seuraaville tanssikursseille: (jäsen/eijäsen) nro rastita kurssin nimi opettaja päivä kellonaika 1 Jatkotaso 12x75 min 95 / 120 Pirjo Huusko ma Tekniikka 12x75min 95 / 120 Pirjo Huusko ma Keskitaso 12x75min 95 / 120 Anna Salminen ma Senioriladyt 12x60min 76 / 101 Anna Salminen ti Alkeet 12x75min 95 / 120 Anna Salminen ti Alkeisjatko 12x75min 95 / 120 Anna Salminen ti Perustaso 12x75min 95 / 120 Anna Salminen ti Lapset 12x60min 76 / 101 Matilda Ristola ke Asahi 12x60min 76 / 101 Kaarina Savukoski ke Tribal 12x75min 95 / 120 Katerina Timonen to Nuoret 12x75min 95 / 120 Katerina Timonen to

20 Rastita oikea vaihtoehto: Olen Yasmine ry:n jäsen. Liityn Yasmine ry:n jäseneksi. Maksan ei-jäsenen kurssimaksun. Olen alle 15-vuotias (jäsenhintainen kurssimaksu). 1. Ilmoittaudun sitovasti Yasmine ry:n tanssikursseille. 2. Sitoudun maksamaan kurssimaksuni eräpäivään mennessä. 3. Mikäli minulla on maksuvaikeuksia, otan yhteyttä yhdistyksen talous-/jäsenasioita hoitavaan henkilöön sopiakseni eräpäivän siirrosta ( 4. Mikäli minulle tulee pitkäaikaisia terveydellisiä esteitä osallistua kursseilleni, otan yhteyttä yhdistyksen hallitukseen. Voin lääkärintodistuksen toimitettuani ja kirjallisesta anomuksesta saada hyvitystä kurssimaksuista ( 5. Lyhytaikaiset poissaolot voin korvata osallistumalla muille tunneille saman lukukauden aikana; 5 krt/lukukausi. 6. Mikäli henkilökohtaisista syistä en voi jatkaa tanssitunneilla, otan yhteyttä yhdistyksen hallitukseen. Osoitan hallitukselle kurssimaksun palautusanomuksen, jossa samalla lyhyesti kerron, miksi en voi jatkaa tunneilla. Voin saada kurssimaksun palautuksen jos minulla on riittävän hyvät perusteet kurssikeskeytykselle ( kurssisihteeri@yasmine.fi). 7. Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä vain siinä tapauksessa, että kurssi peruuntuu tai on täynnä. Päiväys ja allekirjoitus (huoltajan allekirjoitus alle 18-vuotiailta) 20

21 Hallitus vuonna 2014: Anna Salminen, puheenjohtaja Kaisa Suontila, sihteeri Eija Leppilahti, kurssisihteeri Päivi Holappa, taloudenhoitaja Minna Kraatari, tiedotusvastaava, varapuheenjohtaja Helena Heikura, jäsen Matilda Ristola, varajäsen. Ota rohkeasti yhteyttä ja ehdota omia ideoitasi ja toiveitasi. Yhdessä teemme tästä touhusta vieläkin mukavampaa. Kiitokset jo etukäteen! Postiosoite: Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Isokatu 84, Oulu Tanssisalin osoite: Isokatu 84, Oulu Käynti pihan puolelta. Puhelin: Ei varsinaisia puhelinpäivystysaikoja, voit jättää viestin vastaajaan. 21

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Kun kevätkauden tunnit huhtikuussa päättyivät, alkoi osalla yasmiinittaria tanssiloma, mutta osalla

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Nyt minä repäisen vihdoinkin! Tuo lause on erään vasta ilmestyneen naistenlehden otsikko. Jutussa

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta 3 Merkkaa kalenteriisi 4 Kurssikalenteri 5 Kurssikuvaukset 6 Tanssia, tekniikkaa

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Monipuolisena musiikin kuuntelijana olin noteerannut itämaisen musiikin, mutta tanssia en juuri

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Hyvät jäsenet! Kevätlukukauden viikkotunnit Yasminessa ovat päättymässä, mutta tanssisali ei vielä

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...3 Merkkaa kalenteriisi 5 Kurssikalenteri.6 Kurssikuvaukset.7 Tanssisalin remppakuulumiset....9

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...2 Merkkaa kalenteriisi 6 Kesäkurssit.7 Kurssikalenteri.9 You are a musical instrument!.....12

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi Puheenjohtajalta Hyvät jäsenemme! Syyskautemme on ehtinyt yli puolen välin ja meille yasminelaisille on kertynyt

Lisätiedot

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä 26.-28.1.2018 Opettajana: Maria Ylönen Kurssipaikka: Kuokkalan Graniitin tanssisali Perjantai: 18.00 21.00 Parisalsa alkeet Lauantai: 13.30 15.00 Parisalsa alkeisjatko

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Tervehdys! Kevätkautemme huipentui taas kerran hienoon kevätesitykseen, tällä kertaa Oulun ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Puheenjohtajalta Aloittaessani itämaisen tanssin harrastusta Yasmine ry:ssä vuonna 2004 en olisi arvannut, että jossain vaiheessa päätyisin yhdistyksen puheenjohtajaksi, mutta näin kävi maaliskuun vuosikokouksessa.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Mikä on Primeakatemia? Primeakatemia on Studio Moven kilpavalmennuksen koulutusohjelma, joka tarjoaa tanssijoille laadukkaat ja monipuoliset puitteet kehittyä

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat Puheenjohtajan tervehdys Lämpöisten kesäkelien vielä helliessä on taas se aika vuodesta kun syksyn harrasteet alkavat.

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi Puheenjohtajan palsta On keskikesän juhlan aika ja yhdistyksemme toiminta on hetken aikaa tauolla. Suomen itämaista

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään

Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään Ohjeet ja säännöt 11.8.2014 Oikeudet muutoksiin pidätetään Sisällysluettelo Vapaa-ajantoimiston ohjeet... 1 Hakuajat säännöllisiin salivuoroihin ovat seuraavat:...2 Käyttöä koskevat ohjeet ja säännöt...

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2018

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2018 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2018 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajan palsta 3 Merkkaa kalenteriisi 4 Kurssikalenteri 5 Kurssikuvaukset 6 EK-ryhmä edistyneille

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti marraskuu 2011 3/2011 Merkkaa kalenteriisi! Viimeinen ilmoittautumispäivä kevään tanssitunneille on 2.1.2012 kevätlukukausi alkaa 9.1.2012 ja tunnit

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2017

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2017 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2017 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta 3 Merkkaa kalenteriisi 5 Kurssikalenteri 6 Kurssikuvaukset 7 Esittävä(n/ä) taiteilijan

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

OHJEISTUS TAITEEN ÄÄRELLÄ -TYÖPAJOJEN TAITEILIJALLE

OHJEISTUS TAITEEN ÄÄRELLÄ -TYÖPAJOJEN TAITEILIJALLE Liite 1 Tuottaja Annakatriina Jylhä / Porin taidemuseo, versio 4.3.2016 OHJEISTUS TAITEEN ÄÄRELLÄ -TYÖPAJOJEN TAITEILIJALLE Tervetuloa ideoimaan Taiteen äärellä -työpajoja Porin taidemuseolle! Luethan

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 Kajaani Dancen 40. toimintavuosi Kajaani Dancen tanssikoulu antaa tanssin taiteen laajaa ja yleisen oppimäärän opetusta, ja avointa opetusta. Eri-ikäisille tanssijoille

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

Jalokivien lukkari

Jalokivien lukkari Jalokivien lukkari 2017-2018 Edustusryhmien tunnit Tunti 2017-2018 Metsälä Läkkisepäntie 20, 00620 Helsinki Maanantai Maanantai Tiistai Tiistai Keskiviikko Keskiviikko Tunti Torstai Torstai Perjantai Perjantai

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot

Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot 1(5) 7/2017 Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot Jäsenmaksu Jokaisen seuramme liikuntaharrastustoimintaan osallistuvan lapsen

Lisätiedot

Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella

Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella 2016 2017 Uimahyppykerhot ovat tiistaisin ja torstaisin Tikkurilan uimahallilla sekä keskiviikkoisin ja perjantaisin Myyrmäen uimahallilla. Kerho

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia ITÄMAINEN TANSSI Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN T A N S S I K U R S S I T 2 0 1 8 MAANANTAI 20:15-21:45 KESKIVIIKKO 19:45-21:15 SUNNUNTAI 19:00-20:30 JAKSO 1 SYYS-LOKA 17.9.-14.10. (VKO 38-41) IISA SHOW/ COMMERCIAL AVOIN SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ KESKITASO-

Lisätiedot

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Leppävaara Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme:

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tuntien ilmoittautumiset kevätkaudelta

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Päivämäärät Lomapäivät Kesto

Päivämäärät Lomapäivät Kesto Päivämäärät Lomapäivät Kesto Tasot 23.01. 19.05. 20.02. 24.02. 14.04. 17.04 21.04. 15 viikkoa -> 22t 30min A1 C1 20.03. 19.05. 14.04. 17.04. 21.04 8 viikkoa -> 12t A2 C1 Kurssityyppi Taso Ajankohta A:

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein

Lisätiedot

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99 KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot