SYKSYN TAPAHTUMAT LIITE s.11 18

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SYKSYN TAPAHTUMAT LIITE s.11 18"

Transkriptio

1 Kouvolan kaupungin tiedotuslehti 3/2015 SYKSYN TAPAHTUMAT LIITE s OHJAAMO Nuorten palvelukeskus s.26 ASUKASAREENAT Alueellista asukastoimintaa s.19 Pienhankinnat Cloudiassa paremmin yrittäjien ulottuville s.5 Kolme numeroa vuodessa. Ole hyvä!

2 Kouvola SYYSKUU 3/ Pääkirjoitus Valtuuston kokoukset Kouvola lukuina Uusia avauksia Kinnon yritysneuvonnassa Kouvolan matkailuneuvonta siirtyi uuteen aikaan Pienhankinnat Cloudiassa paremmin yrittäjien ulottuville Työttömille maksuttomia terveystarkastuksia Ratamokeskus rakennuslupavaiheessa Terveyspalveluja kouvolalaisten parhaaksi Poikilo-museoiden uusi korusarja K9-kulttuurikortit yseille Taidemuseo Poikilossa ajatukset karkaavat käden ulottuvilta kaukaisuuteen Vahva ja vireä kolmikymppinen Museovisiitti Manskin lipan alle Kouvola.fi -verkkosivut uudistuvat Tapahtumat syksy liite Asukkaiden ääni kuuluviin Alueellisten asukastoimintojen AsukasAreenat Liikuntasyksy Fysioterapeutti palvelee hyvinvointipisteessä Kotihoidon vastuuhoitaja vastaa asiakkaastaan Lisää joustavuutta koulupäivään Peruspraktiikkaa ajanmukaisissa olosuhteissa Tietoa pohjavesialueiden yrittäjille Kouvola myös Nuortenkouvola! Ohjaamosta kootusti apua vuotiaille Koneet ja metallit kampukselle Virkistykselle on valinnanvaraa Mielakka juhlii kouvola.fi kouvola.fi/tapahtumat facebook.com/kouvolankaupunki twitter.com/kouvolakaupunki youtube.com/c/kouvola Kouvolan keskustan nopea ja ilmainen wi-fi-verkko on nyt toiminnassa! Ilmaisen 5G-verkon nopeutta vastaavan Wi-Fi-verkon on tarkoitus palvella asukkaita, keskustassa asioivia, matkailijoita sekä alueen yrityksiä. Samalla tavoitteena on lisätä ydinkeskustan vetovoimaa. Verkko löytyy VisitKouvola.fi nimellä ja sitä voi käyttää millä tahansa WLAN-yhteensopivalla laitteella. Tällä hetkellä verkko on jo käytettävissä osissa Kauppalankatua, Hallituskatua, Koulukatua, Valtakujaa, Tunnelikatua, Kouvolankatua, Tavarakatua ja Keskikatua. Verkon toiminta-aluetta merkitään VisitKouvolan FREE WIFI -tarroilla. Asennustöiden edetessä verkon kattavuusalue kasvaa ja laajenee. Lisätietoja: Mika Rikkilä, Suomen Datasafe Oy , mika.rikkila@datasafe.fi Vesa-Matti Marjamäki, Kouvola Innovation Oy , vesa-matti.marjamaki@kinno.fi Kouvolan kaupungin tiedotuslehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa: helmi-, huhti- ja syyskuussa. Lehti on julkinen tiedote, joka jaetaan kotitalouksille, yrityksille ja yhteisöille sekä myös ns. mainoskieltotalouksiin. Kouvola-tiedotuslehteä saa yhteispalvelupisteestä, kirjastoista ja lisäksi muista kaupungin palvelupisteistä. Jakelu: Kouvolan kaupungin tiedotuslehden jakelusta vastaa Kouvolan Sanomat, Kaakon Viestintä Oy Jakelupalaute: tilaukset@kouvolansanomat.fi, Julkaisija: Kouvolan kaupunki / Viestintä, Torikatu 10, PL 85, Kouvola viestinta@kouvola.fi Päätoimittaja: Viestintäpäällikkö Anne Käki, anne.kaki@kouvola.fi Toimitusneuvosto: Tarja Hurtta, Tea Salonsaari ja Susanna Toikander Taitto ja toimitus: Mainostoimisto Sepeteus Painopaikka: Scanweb Oy, Kouvola 2015 Painos: kpl Kannen kuva: Sallamari Mikkola ISSN: (painettu), (verkkolehti) Kouvola-lehti verkossa: 2

3 PÄÄKIRJOITUS Turvapaikanhakijat tarvitsevat apua KOUVOLA LUKUINA Kouvolan kaupunginhallitus näytti vihreää valoa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiselle ja sitä edeltävän hätämajoituksen järjestämiselle. Päätös perustuu humanitäärisiin syihin. Lähi-idän ja Afrikan kriisien seurauksena valtavat ihmisjoukot hakevat turvaa ja parempaa elämää Euroopasta. Suomi on sitoutunut turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen. On tärkeää, että kunnat osaltaan mahdollistavat hädässä olevien ihmisten auttamisen. Käytännön vastuu vastaanottokeskuksen toiminnasta on SPR:llä. Valtio vastaa toiminnan aiheuttamista kustannuksista. Kouvolan yksimielinen päätös on noteerattu. Kaupunki on saanut kiitosta niin julkisessa keskustelussa kuin sosiaalisen median palstoillakin. Suora palaute on ollut pääosin positiivista. Monet ovat kertoneet olevansa ylpeitä päättäjien arvovalinnasta. Pelastusrengas on haluttu heittää hukkuvalle tämän lähtömaasta, kansallisuudesta tai uskonnollisesta alkuperästä riippumatta. Kaikissa turvapaikanhakijoiden sijoittamista miettivissä kunnissa asia on herättänyt kiivasta keskustelua. Ihmisten hätä herättää auttamishalua. Vapaaehtoisia on ilmoittautunut jonoiksi asti ja tavaralahjoituksia pitää pidätellä kunnes todellinen avuntarve tiedetään. Jotkut ovat tarjonneet omia kotejaan turvapaikanhakijoiden majoittamiseen. Keskustelun toista puolta edustavat ne, jotka pelkäävät avun väärinkäyttämistä, tulijoiden aiheuttamia kustannuksia, turvattomuutta ja muita lieveilmiöitä. Nämäkin huolet ovat oikeutettuja. On kaikkein osapuolten etu, että keskustelu on avointa ja kysymyksiin vastataan. Turvapaikanhakijat saapuvat Kouvolaan mahdollisesti lokakuussa. Toivotetaan heidät tervetulleiksi. Osoitetaan omilla toimillamme, että Kouvolassa välitetään ihmisistä. Siihen meillä on varaa. Lauri Lamminmäki kaupunginjohtaja Asukasluku: ( ) Pinta-ala: km², josta maapinta-alaa km² vesipinta-alaa 328 km² Tuloveroprosentti: 20,5 % Kiinteistöveroprosentit: yleinen 1,35 % vakinainen asuinrakennus 0,55 % muut asuinrakennukset 1,15 % Väestö ikäryhmittäin, osuus väestöstä (ennuste 2015): 0 6-vuotiaat (6,3 %) 7 15-vuotiaat (9 %) vuotiaat (9,5 %) vuotiaat (21 %) vuotiaat (29,2 %) yli 64-vuotiaat (25 %) yhteensä (100 %) Ulkomaankansalaiset yhteensä: (2,7 %, ) Suurimmat ryhmät ovat venäläiset 697 virolaiset 423 somalit 285 thaimaalaiset 110 Työpaikkoja: ( ) Työvoimaa: ( ) Työttömiä: (15,3 %, ) Seuraa valtuuston kokouksia internetin kautta Kaupunginvaltuuston kokouksia voi seurata suorana lähetyksenä kaupungin kotisivujen kautta. Myös aiemmin videoidut kokoukset löytyvät netistä ja ovat katsottavissa kokousta seuraavasta päivästä alkaen vähintään vuoden ajan. Valtuuston kokouksia on lähetetty netissä säännöllisesti vuoden 2014 alusta lähtien. Valtuuston kokousvideot löytyvät osoitteesta: kouvola.fi/valtuustoverkossa ja Kouvolan kaupungin YouTube-kanavalta. Huomaathan, että internetyhteytesi vaikuttaa videon katselulaatuun! Kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään Kouvolan kaupungintalolla valtuustosalissa (3.krs) osoitteessa Torikatu 10, sisäänkäynti F-rappu. Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat julkisia kokouksia. Asialistoihin voi tutustua etukäteen kaupungin kotisivuilla Syksyllä valtuusto kokoontuu: maanantaisin klo 17 alkaen 5.10, ja klo 12 alkaen Suuralueet/asukasluvut: Anjalankoski Elimäki Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala yht (paikantamattomat) LISÄTIETOJA: kouvola.fi/tietoakouvolasta 3

4 Uutta voimaa liiketoimintaan! Kouvolan matkailuneuvonta siirtyi uuteen aikaan TEKSTI: Kirsi Laakso-Markkanen, KUVA: Jussi Hellsten Uusia avauksia Kinnon yritysneuvonnassa TEKSTI: Armi Lampinen Kinnon yritysneuvonnan uudet projektit työllistävät nuoria ja tukevat alle 3 vuotta toimineita yrityksiä. Duunista toimeen-projektin avulla pyritään helpottamaan vuotiaiden nuorten ja työnantajien kohtaamista ja haastetaan yritykset työllistämään nuoria vähintään kahden kuukauden työsuhteisiin. Samalla tehostetaan nuorille suunnattua ohjaustyötä ja tuetaan nuoria työnhakutaidoissa. Projekti alkaa ja kestää kaksi ja puoli vuotta. LISÄTIEDOT: Projektipäällikkö Taru Rantanen puh taru.rantanen@kinno.fi NYT - Nuorten yritysten tukeminenprojekti lähtee käyntiin Tärkein kohderyhmä ovat alle kolme vuotta toimineet yritykset, jotka tarvitsevat tukea yritystoiminnan alkuvaiheen haasteisiin. Koulutuksen ja valmennuksen avulla yritykset voivat paremmin hallita liiketoiminnallisia ja omaan yrittäjäosaamiseen liittyviä riskejä. Lisäksi kehitetään seudullisia, nuorille yrityksille tarjottavia palveluja. LISÄTIEDOT: Yrityspalvelupäällikkö Leena Gardemeister, puh leena.gardemeister@kinno.fi kinno.fi Matkailutoimisto Kouvolan keskustassa on sulkenut ovensa. Muuttokuorma Kasarminmäelle Kouvola Innovationin tiloihin vietiin elokuun viimeisellä viikolla. Vastaisuudessa matkailuneuvojat jalkautuvat sinne, missä ihmiset milloinkin liikkuvat eli tapahtumiin. VisitKouvola järjestää jatkossa matkailuneuvonnan tapahtumapaikolle pop up-tyyliin liikkuvalla infoautolla, joka tuo tullessaan myös langattoman netin, selvittää matkailuneuvontapäällikkö Raija Sierman. Matkailijoiden asiakaskäyttäytyminen on lyhyessä ajassa muuttunut. Tietoja haetaan etupäässä verkosta ja tässä toimintatavan muutoksessa onkin kyse siitä, että voimme jatkossa panostaa enemmän sisällöntuotantoon verkossa ja toisaalta matkailupalveluiden tuotteistamiseen, sanoo VisitKouvolan kehittämispäällikkö Kirsi Vainio. Kyllä henkilökohtaistakin neuvontaa edelleen tarvitaan. Vastaisuudessa viemme matkailuneuvontapalvelut sinne, missä ihmiset jo ovat eli matkailukohteisiin ja tapahtumiin. Lisäksi meillä on yhteistyökumppaneina paikallisia matkailuyrittäjiä, tapahtumajärjestäjiä ja yhdistyksiä. Aiemmin matkailutoimistosta saatuja Kouvolan seudun esitteitä ja karttoja sekä Kymi Sinfoniettan konserttilippuja saa vastedes kaupungintalon yhteispalvelupisteestä. info YHTEYSTIEDOT: VisitKouvola matkailu@kinno.fi, p visitkouvola.fi 4

5 Pienhankinnat Cloudiassa paremmin yrittäjien ulottuville Käyttöön otettavan pienhankintatyökalun myötä kaupungin ja paikallisten yritysten yhteistyö ja avoimuus pienhankinnoissa lisääntyy. TEKSTI: Vesa Vainio, KUVA: Sepeteus Kouvolan kaupunki hankkii vuoden mittaan lukumäärällisesti ja rahallisesti suuren määrän palveluita ja tavaroita. Hankintalaki määrittelee osan niistä julkiselle kilpailuttamiselle alttiiksi, tavaroissa raja on , sosiaali- ja terveyspalveluissa ja urakoissa euroa. Vuonna 2016 voimaan tulevan uuden hankintalain myötä kynnysarvot nousevat. Hankintapäällikkö Marja-Liisa Jyrkilä kertoo, että määrällisesti vain 20 prosenttia on tämän kokoluokan hankintoja, loput 80 prosenttia ovat kynnysarvon alittavia pienhankintoja. Niiden käytännön hoitamiseen on otettu käyttöön uusi Cloudia niminen työkalu. - Tavoitteemme on lisätä kynnysarvon alittavien hankintojen avoimuutta ja tarjota niiden käsittelyyn helppokäyttöinen työkalu niin hankintayksikölle kuin yrityksille. Jyrkilän mukaan tavoite on, että kaikki pienhankinnat siirtyvät Cloudiaan, jota ovat olleet valitsemassa myös paikalliset yrittäjät. Paikal- lisuus ja sen tukeminen ovat yksi tärkeä vaikutin muutoksessa, vaikka hankintaportaali on avoin kaikille yrityksille. Aktiivista yhteydenpitoa Sähköpostit ja puhelinsoitot ovat pian siis historiaa, ainakin hankintojen hoitamisessa. Toisaalta Jyrkilä näkee uudistuksen mahdollisuutena vireään yhteydenpitoon tahojen välillä. - Yhteydenpito yrittäjien ja hankintoja hoitavien virkamiesten välillä voi lisääntyä reilusti. Yrittäjillä on nyt myös oiva mahdollisuus esitellä palveluitaan ja tuotteitaan. Yksittäinen hankinta etenee niin, että palvelupäällikkö julkaisee hankinnan järjestelmässä ja määrittelee sille hinta-laatu-kriteerit. Hankintamenettely voi olla joko avoin tai rajoitettu tai molempia. Aktiivinen yrittäjä luo Cloudiaan tunnukset, näkee tarjouspyynnön ja jättää tarjouksen. Palvelupäällikkö tekee yhteenvedon, ilmoittaa päätöksestä tarjoajille ja tekee tilauksen valitun kanssa. Jyrkilä kehottaa seuraamaan myös kaupungin suunnitelluista hankinnoista julkaistavaa kalenteria. Tuleviin hankintoihin voi valmistautua ajoissa ja olla yhteydessä valmistelevaan virkamieheen. Kun tarjouspyyntö on julkaistu, yhteydenpito ei ole enää sallittua. Avoimen joustavasti Kouvola soveltaa omaa kevyttä hankintaohjetta, kun hankinnan arvo jää edellä mainittujen kynnysarvojen. Hankittavasta tuotteesta tai palvelusta riippuen näiden kilpailuttaminen voidaan toteuttaa vähäisimmillään kevyellä hintatiedustelulla parilta kolmelta yritykseltä, menettelyä ohjaa kuitenkin avoimuus ja tasapuolisuus. - Odotukset ovat korkealla, nyt on tilausta ja mahdollisuuksia uusille paikallisille toimijoille. HANKINTATYÖKALUT JA AVOIMET TARJOUSPYYNNÖT LÖYTYVÄT OSOITTEISTA: Pienhankinnat (kynnysarvon alittavat tarjouspyynnöt) Isot hankinnat (konsernipalvelujen kilpailuttamat kynnysarvon ylittävät tarjouspyynnöt) Kaikki Kouvolan kaupungin kynnysarvon ylittävät tarjouspyynnöt pienhankintapalvelu.fi/ Kouvola tarjouspalvelu.fi/ Kouvola hankintailmoitukset.fi (HILMA) info 5

6 Työttömille maksuttomia terveystarkastuksia Kouvolan kaupunki on aloittanut työttömien terveystarkastukset yhteistyössä Kaakkois-Suomen TE-palvelujen kanssa. Työttömäksi jääneillä tai toistuvasti lyhytaikaisissa työsuhteissa olevilla on mahdollisuus hakeutua maksuttomaan terveystarkastukseen terveydenhoitajan vastaanotolle. Aloite terveystarkastukseen ohjaamisesta voi tulla esim. esim. TE-palveluista, kunnan sosiaalitoimesta tai asiakas voi varata ajan vastaanotolle myös ilman lähetettä. Kyseessä on Kouvolan kaupungin tarjoamaa palvelua työvoiman palvelukeskuksen tiloissa (TYP). Terveystarkastuksiin hakeudutaan ajanvarauksella. Samoissa tiloissa toimii Kouvolan työvoiman palvelukeskuksen terveydenhoitaja. Asiakkaat ohjautuvat vastaanotolle työvoiman palvelukeskuksesta, joka tarjoaa määräaikaista erityispalvelua vaikeasti työllistyville. TYP:n terveydenhoitopalveluihin kuuluvat terveystarkastukset, muut terveyskäynnit sekä jatkohoidon ohjaus. Vastaanotto on terveyden edistämiseen painottuvaa ennaltaehkäisevää palvelua, vastaanotoilla ei toteuteta sairaanhoitoa. YHTEYSTIEDOT terveydenhoitaja Tuija Munne, puh , ma-to klo 8-9 Kouvolankatu 30 (4. krs), Kouvola NETTIAJANVARAUS SAIRAANHOITAJAN VASTAANOTOLLE Tiesitkö, että voit varata ajan rutiinitoimenpiteisiin, kuten ompeleiden poisto ym. nyt myös netissä? Varaus sairaanhoitajan vastaanotolle ekouvolasivulta tapahtuu Vetumatunnistautumisen kautta. ekouvola.fi Ratamokeskus rakennuslupavaiheessa Ratamokeskuksen rakennuslupahakemus on jätetty rakennuslautakunnalle ja keskuksen tilasuunnittelu on pääpiirteittäin valmis. TEKSTI: Tarja Hurtta, KUVA: AW2 Arkkitehdit Ratamokeskuksen tiloista tulee muuntojoustavia ja ne tukevat toipumista ja kuntoutusta sekä mahdollistavat uuden kustannustehokkaan toimintamallin, jossa toisiaan tukevat toiminnot sijaitsevat lähekkäin. Keskus muodostuu vyöhykkeistä: julkinen vyöhyke, jossa ihmiset liikkuvat ja odottavat, hoitovyöhyke sekä ammattilaisten vyöhyke, jossa sijaitsevat ns. back office tilat. Nykyaikaiset vastaanottotilat mahdollistavat tilojen käyttöasteen nostamisen: kutakin tilaa käytetään siihen, mihin se on suunniteltu. Sujuvaa logistiikkaa Ratamokeskukseen tuleva henkilö- ja tavaraliikenne on suunniteltu sujuvaksi ja ne ohjautuvat järkevästi. Ambulanssiliikenteelle on omat reittinsä. Pohjakerrokseen sijoittuva logistiikkakeskus toimii koko rakennuksen selkärankana. Sieltä käsin hallinnoidaan tavaravirtoja, jotka siirtyvät automaattisen varastointijärjestelmän kautta tarvittavaan paikkaan. kouvola.fi/ratamo Ratamokeskuksen magneettikuvaus sekä dialyysihoito toteutetaan yhteistyössä Carean kanssa. Päivystyksen yhteyteen tulee 15 vuodepaikan päivystysosasto. Kerroksiin tulevia vuodeosastoja on yhteensä viisi. Vuodeosastopaikkoja on kaikkiaan noin 150. Huoneet ovat pääosin yhden hengen huoneita, joissa on omat peseytymisja wc-tilat. Näin tuetaan nopeaa toipumista ja hallitaan infektioita. 6

7 Terveysjohtaja Kari Kristeri painii isojen kysymysten äärellä. Sote-uudistus ja Kouvolan ikärakenteen luoma palvelutarpeen kasvupaine muuttavat väistämättä terveyspalveluverkkoa. Ratamokeskus on Kouvolalle tarpeellinen. Nykyinen terveyspalveluverkko on pitkälti saneerauksen tarpeessa ja lukuisia palveluja on jouduttu siirtämään väistötiloihin sisäilmaongelmien vuoksi ja kiinteistöjen rapistuessa käsiin. Terveyspalveluja kouvolalaisten parhaaksi TEKSTI JA KUVA: Tarja Hurtta Tulevaisuus on terveyspalvelujen kannalta haasteellinen. Pitkään suunniteltu sote-uudistus on viimein nytkähtämässä eteenpäin tällä hallituskaudella. Kouvolan ikärakenne luo paineita muutokseen: palvelujen tarpeen kasvaessa on mietittävä monta asiaa toisella tavalla, jotta palvelut voidaan turvata. Kouvolan terveysjohtaja Kari Kristeri nostaa esiin kaksi väistämätöntä tosiasiaa: Meidän on tarkasteltava Kouvolan palveluverkkoa kokonaisuutena: millaisia palveluja on järkevää tuottaa ja missä. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä nykyisiin toimintamalleihin: miten niitä voidaan parantaa, jotta potilas saa tarvitsemansa hoidon mahdollisimman nopeasti ja niin vähillä käynneillä kuin mahdollista. Hoidon vaikuttavuutta on lisättävä. Muutoksen onnistumista tukee tuleva Ratamokeskus, jonka joustavat tilat mahdollistavat tehokkaamman toiminnan. Keskus yhdistää perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä niitä tukevia sosiaalipalveluja yhdeksi kokonaisuudeksi, joka on valtakunnallinen suuntaus ja linjassa tuoreen sote-asiantuntijaselvityksen kanssa. Joustavuutta potilaan polkuun Kari Kristeri peräänkuuluttaa joustavuutta ja uudenlaista otetta kenttäänsä. Potilaan sisääntuloa palvelun pariin on nopeutettava ja ohjattava paremmin. Byrokratiaa on vähennettävä ja hoidon tavoitteiden on lähdettävä potilaan tarpeesta, ei organisaatiosta, Kristeri painottaa. Esimerkiksi ajanvarauksen pullonkaulaa on lähdetty helpottamaan tuomalla osa palvelusta nettiin. Puhelinajanvarausta ja takaisinsoittopalvelua sujuvoitetaan ja nopeutetaan. Ensimmäisiä etälääkärikokeiluja on tehty, ja sen hyödyntämistä mm. kotisairaanhoidossa tutkitaan. Perusterveydenhuoltoa vahvistettava Kari Kristeri näkee Kouvolan terveyspalvelut edelleen liiaksi erikoissairaanhoitopainotteisina. Perusterveydenhuoltoa on vahvistettava ja yleislääkäreiden toimenkuvaa tulisi laajentaa. Tämä onnistuu, jos resurssit ovat yhden katon alla ja erikoislääkärikonsultaatio mahdollistuu. Samalla erikoislääkäreiden kapasiteettia vapautuisi sinne mihin sitä välttämättömimmin tarvitaan. Tästä on jo hyviä kokemuksia yhteispäivystyksessä, jossa perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon päivystys on toiminut saman katon alla jo useamman vuoden ajan. Nykyisin hoitoon on eri väyliä, joista kuntalainen ei välttämättä löydä oikeaa. Ei ole kuntalaisen tehtävä tietää minkä palvelun piiriin hänen tarvitsemansa hoito kuuluu organisaatiossamme. Palvelujen keskittäminen ei ole itseisarvo. Ne palvelut, joita keskittämällä ei saada kustannushyötyä ja selvästi parempaa laatua, kannattaa pitää lähipalveluina. Nyt puhutaan ihmisistä - ei ole tarkoitus ajaa palveluja alas, vaan miettiä, kuinka kouvolalaisten terveyspalvelut jatkossakin turvataan, Kristeri kiteyttää. Hän muistuttaa kuitenkin myös kuntalaisia omasta vastuusta terveytensä vaalimisessa: Omaa hoitoaan ja terveyttään ei voi ulkoistaa. Jokaisen omilla valinnoilla ja terveellisillä elämäntavoilla on suuri merkitys sairauksien ennaltaehkäisyssä. info Kouvolan tulevaisuuden terveyspalvelujen verkkoa on suunniteltu koko kevään ja myös kuntalaisten ääntä kuunneltiin web-sivujen Otakantaa-kyselyn kautta. Kouvolan kaupunginvaltuusto päätti 7.9. terveyspalveluverkon muodostuvan Ratamokeskuksesta, kolmesta Ratamo-asemasta sekä viidestä Ratamo-palvelupisteestä. Valkealan terveysaseman tilannetta tarkastellaan vielä erikseen Ratamokeskuksen valmistumisen jälkeen. 7

8 POIKILO- MUSEOIDEN UUSI KORUSARJA Kouvolalainen lasitaitelija Suvi Saareks on suunnitellut ja valmistanut Poikilo-museoiden uuden korusarjan, joka on saanut innoituksensa taiteilija Pekka Nissisen Poikilo-teoksista. Materiaaleina koruissa on käytetty kierrätyslasia ja terästä. Jokainen koru on yksilöllinen, ainutlaatuinen, käsintehty taidekoru. Koruissa toistuu Poikiloiden iloisen raikas värimaailma ja muoto. Koruilla kuvataan Poikilon matkaa joen virrassa. K9-kulttuurikortit yseille TUNNE-ryhmä jakaa syksyisin vajaa tuhat K9-korttia kouvolalaisiin kouluihin! Kaikki 9.-luokkalaiset saavat henkilökohtaisen kortin, jolla pääsee lukuisiin kulttuuritapahtumiin ilmaiseksi. K9-kortti toimii lippuna konserteissa, teatterinäytöksissä, kulttuuripalveluiden järjestämissä tapahtumissa sekä museoissa. Vähintään seitsemän merkintää kulttuuritapahtumista K9-korttiinsa keränneet ysit voivat lunastaa itselleen kultakortin, jolla tapahtumiin pääsee ilmaiseksi vielä syksyllä Tänäkin vuonna korttiedun saa tilaisuuksissa, joita järjestävät TUNNE-ryhmän jäsenet: Kouvolan teatteri, Kymi Sinfonietta, Pohjois-Kymen musiikkiopisto, kaupungin kulttuuritalot, Poikilo-museot sekä kirjasto ja kulttuurikasvatus. Kortit palautetaan leimoineen allekirjoittaneelle kirjastolle. LISÄTIETOJA: Coriolis, 2012, still-kuva installaatiosta. Kuva: Milja Viita Taidemuseo Poikilossa ajatukset karkaavat käden ulottuvilta kaukaisuuteen Maija Närhinen ja Milja Viita TEKSTI: Elina Bonelius Mikä yhdistää pesurättejä ja huimaavaa horisonttia jossa meri ja taivas yhtyvät? Kumpikin herättää uudesta näkökulmasta tarkasteltuna ajatuksia ja kääntää mielen sopivasti vinksalleen, saa ajattelemaan ja näkemään uudella tavalla. Tuttu ja läheinen muuttuu merkilliseksi, vieras ja kaukainen lähestyy katsojaa. Taidemuseo Poikilossa Maija Närhisen Et cetera -näyttely härnää silmää, muuttaa arkisten asioiden mittasuhteita, paljastaa kiven paperiksi ja paisuttaa kotitoimiston mapit vyöryksi. Näyttely loihtii arjen esineet maagiseksi todellisuudeksi, joka jatkuu ja jatkuu. Värit ja muodot ilahduttavat ja saavat hyvälle tuulelle. Närhinen oli tämän vuoden Turku Biennaalin yleisöäänestyksen voittaja. Milja Viidan installaatiot koostuvat Atlantin rannikon muoviroskasta ja kotoisista pikkuesineistä, joita hän pelasti lapsensa nielusta. Aivan läheltä ja hyvin kaukaa ovat siis peräisin Sirius Passet -installaation kummajaismaiset tunnelmat. Coriolis-installaatio puolestaan on dokumentaarinen, runollinen kuvaus maailman toisistaan erottamista identtisistä kaksosista. Nimi viittaa coriolis-voimaan, jonka vaikutus näkyy tuulien ja merivirtojen sekä pitkien jokien suuntautumisessa. POIKILO-MUSEOT Varuskuntakatu 11, Kouvola-talo Avoinna ti pe , la su 12 17, liput 7/5 Muista myös uusi kaupunginmuseo Poikilo, joka avautuu (katso s.10) Maija Närhisen teos Raportti, Kuva: Jussi Tiainen 8

9 TULEVIA TAPAHTUMIA Tapio Rautavaara 100 v. Sininen uni Lauluja ja tarinoita matkan varrelta Tapio Liinoja, Johanna Iivanainen ja kapellimestari Olli Ahvenlahti Hevisaurus, Soittakaa Juranoid! Sami Hedberg 365, 10 v. juhlakiertue Taisto Tammen 70-vuotis muistokonsertti Markus Allan, Marko Lunberg, Jenna Bågeberg, Pasi Kaunisto Laulu- ja tanssiyhtye Koljada Ukrainalaisia riittilauluja, joita elävöittävät upeat tanssit Kymi Sinfonietta Sibelius 150 v. ja itsenäisyyspäivän juhlakonsertti RNO & Amadeus Lundberg ja Johanna Iivanainen Raskasta Joulua TEKSTI: Vesa Vainio, KUVA: Niina Heikkilä KUUSANKOSKITALO Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski Lipunmyynti p kouvola.fi/kuusankoskitalo Vahva ja vireä kolmikymppinen Kuusankoskitalo on ottanut oman paikkansa seudun ihmisten sydämissä. Juhlavuosi tarjoaa vieraille jotakin erityistä. Parhaalla paikalla Kymijoen partaalla seisova kaunis Kuusankoskitalo saavuttaa tänä vuonna 30 vuoden iän. Silloisten päättäjien ratkaisu rakentaa kaupungin omin varoin toimiva kulttuuritalo on osoittautunut vuosien saatossa onnistuneeksi päätökseksi. Kulttuuritalojen johtaja Aija Matero on saanut seurata viime vuodet läheltä, kuinka Kuusankoskitalo houkuttelee vuodesta toiseen nimekkäitä esiintyjiä talon estradeille. Vierailleiden artistien lista on valtavan pitkä ja on harmi, ettei heistä ole pidetty vieraskirjaa. Yksi vieraista on jäänyt erityisesti Materolle omakohtaisesti mieleen. - Kari Tapio oli meillä esiintymässä marraskuussa 2010 ja nukkui sitten pois joulukuussa. Mutta on talo paljon muutakin. Materon mielestä Kuusankoskitalo on hieno kompleksi, jossa teatteri, elokuvat, kirjasto, taide ja muu kulttuuri lyövät kättä tarvittavine oheispalveluineen. Kaupunkilaiset ovat ottaneet talon alusta alkaen omakseen. - Upeaa sijaintia Kymijoen äärellä ja tätä mahtavaa miljöötä voisi hyödyntää vielä enemmän matkailumarkkinoinnissa ja vapaa-ajankohteena, olemmehan Kymijoen kaupunki. Valoa ja viihdettä Juhlavuoden teemana on tarjota jotakin erityistä vieraille. Keväällä oli tutustumisen kohteena Mari Kedon näyttely ja loppukesästä oli kuultavana ilmainen puistokonsertti Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön tuella. Syksyllä on vuorossa aikaan sopivasti valo. Kansainvälisesti menestynyt valotaiteilija Kari Kola virittää Kuusankoskitalon tienoille kolme erillistä valotaideteosta. Yksi niistä valaisee talon kahta seinämää, toinen neljää voimalinjapylvästä ja kolmas puiston vartta kulkevaa kävelytietä. - Valon lisäksi teoksiin sisältyy äänimaailmaa, joten kävely alueella tarjoaa nautintoa useille aisteille. Syksyn pimeään valoa tuova taide-elämys on on tarjolla Pyhäinpäivä-viikonloppuna torstaista sunnuntaihin. Ajassa mukana Kuusankoskitalo kaipaa Materon mukaan jo laajempaa peruskorjausta, mikään pieni fiksaus ei enää auta. Tekniikka on vuosien saatossa kehittynyt isoin askelin ja siinä on pysytty mukana. Se näkyy niin konsertti- kuin kokoustilojen ajanmukaisena varustuksena. Tästä syksystä alkaen Kuusankoskitalon lipunmyynnistä on saanut lippuja kaikkiin Lippupalvelun tapahtumiin. Nettiajasta huolimatta Matero korostaa henkilökohtaisen palvelun merkitystä. - Erityisryhmät haluavat palvelua ja esityksistä tulee paljon kysymyksiä. Aulapalveluhenkilökuntamme ottaa aina vieraan vastan ja neuvoo myös teknisissä asioissa. 9

10 Museovisiitti Manskin lipan alle Kouvola saa vihdoinkin kauan kaipaamansa kaupunginmuseon, missä seudun runsas historia tulee lähemmäs ja pääsee upeasti esille. TEKSTI: Vesa Vainio KUVA: Mypose, Anu Kasnio Intendentti Anu Kasnio astelee alkukesästä Kouvola talon remontoiduissa tiloissa sangen tyytyväisen oloisena. Pitkä odotus tulee vihdoinkin maaliin, kun marraskuussa vietetään noin 600 neliömetrin kokoisen kaupunginmuseon avajaisia. - Jo vuonna 1980 oli juttu Kouvolan Sanomissa tilojen varaamisesta kaupunginmuseolle. Rakennusvaiheessa suunnitelma muuttui kuitenkin tuolloin taidemuseoksi. Kotitalousneuvonta- ja kutomokäytössä olleisiin tiloihin on nyt remontoitu nykyaikaisella tekniikalla varustetut kolme eri näyttelytilaa: iso ja pieni tila sekä galleria. Tilojen muunneltavuus antaa paljon mahdollisuuksia erityyppisten näyttelyjen järjestämiseen. Nuorisomuistoilla liikkeelle Avajaisnäyttelyssä ison ja pienen tilan täyttää merkittävä pala kouvolalaista nuorisokulttuuria teemalla Mannerin lipan alla. Tuo paikka oli kovin tuttu Kouvolan ja lähikuntien nuorille luvuilla. -Nuorten illanvietoista on paljon lehtijuttuja ja näyttely tuo osan noista muistoista läheisesti esille. Lipan alla voi fiilistellä noin vuoden ajan, sen jälkeen on vuorossa seudun urheiluhistoriasta kertova näyttely. Galleriassa näyttely vaihtuu useammin kuin kerran vuodessa. Ensi vaiheessa tosin galleriankin täyttänee Manskin lipan alla teema. Yksi museoon liittyvä erikoisuus on portaikkoon valmistuva pysyväisluonteinen taideteos Joki. Sen tuottaa tietokonepohjaisiin valoinstallaatioihin erikoistunut mediataiteilija Charles Sandison. Tarjolla uutta ja odottamatonta Museoverkkoselvityksen ja vuonna 2012 tehdyn päätöksen mukaisesti kaikki pienet paikallismuseot lakkaavat toimimasta kaupunginmuseon aloittaessa. Kasnio näkee kehityksessä positiivisia elementtejä, paikallismuseoiden historia kun tuppaa päättymään sota-aikaan. - Nyt pääsemme tuomaan myös lähempää historiaa esille. Museon tehtävä on herätellä muistoja eri aikakausilta. Nykyisen Kouvolan alueen historiasta löytyy paljon aiheita ja teemoja tuoda esille. Yhteistyössä paikallisten ihmisten ja tahojen kanssa niistä on hyvä kehitellä näyttelysuunnitelmaa pitkälle tulevaisuuteen. - Toivon, että ihmiset löytävät uuteen museoon. Nyt meillä on tilaisuus tehdä uutta ja ennen kokematonta. Kouvola.fi -verkkosivut uudistuivat Kouvolan kaupungin verkkosivujen rakenne uudistui: kohderyhmävalikko muuttui palveluvalikoksi. TEKSTI: Tea Salonsaari Kouvolan kaupungin verkkosivuista saadun palautteen ja tehtyjen kyselytutkimusten perusteella kuntalaiset toivoivat verkkosivuille selkeytystä. Moni kuntalainen oli kokenut hankalaksi löytää etsimänsä tiedon pelkästään kohderyhmittäin luokitellusta valikosta. Kouvola.fi -sivuston päävalikko palasi heinäkuussa palvelulähtöiseen malliin. Etusivulle jäi supistettu kohderyhmävalikko, josta löytyvät vielä Ikääntyvälle, Lapsiperheelle, Matkailijalle ja Nuorisolle -linkit. Tiedon löytymisessä koettiin myös yleisesti vaikeuksia. Sivuilla olevaa hakutoimintoa kehitetään edelleen. Eniten vierailtuja ja haettu- 10 ja sivuja on nostettu sivurakenteessa ylöspäin. Etusivulle Poimintoja -kohtaan on nostettu linkkejä suosituille sivuille sesonkikohtaisesti. Sivuston ulkoasuun tehtiin vain pieniä muutoksia. Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia tuodaan paremmin esille etusivun Vaikuta nyt! -osiossa. Sinne kootaan linkit sivuille, joilta löytyy muun muassa kaava-asioita, kyselyitä ja tilaisuuksia, joiden kautta kuntalaiset voivat vaikuttaa palveluihin ja ympäristöönsä. Syksyn aikana sivuja siivotaan vielä hiukan ja loppuvuodesta kuntalaisilta tiedustellaan käyttökokemuksia sivuista verkkokyselyllä. SEURAA KOUVOLAN KAUPUNKIA MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA! kouvola.fi/some

11 Tapahtumat syksy 2015 Kouvolan tapahtumakalenteri Tapahtumia ja tekemistä. Ole hyvä! NÄYTTELYITÄ museot KOUVOLAN TAIDEMUSEO KOUVOLAN KAUPUNGINMUSEO KOUTA-GALLERIA KINO-POIKILO POIKILO-GALLERIA Museoiden toimisto: Kouvola-talo, Varuskuntakatu Tiedustelut, opasvaraukset, ryhmäkäynnit: p ja Avoinna ti pe 11 18, la su Liput 7/5, yhteislippu taidemuseon ja kaupunginmuseon näyttelyihin 11/8, alle 18-vuotiaat vapaa pääsy. Samalla lipulla pääsee Kouta-galleriaan. POIKILO-galleriaan on vapaa pääsy. KOUVOLAN TAIDEMUSEO POIKILO Maija Närhinen: Et cetera Milja Viita: Coriolis & Sirius Passet Milja Viidan taiteilijatapaamiset la ja klo 14. Maija Närhisen taiteilijatapaamiset la ja klo 14. KAUPUNGINMUSEON AVAJAISET Mannerin lipan alla alkaen Palaa nuoruutesi muistoihin uuden näyttelytilan ensimmäisessä näyttelyssä! Iloista koko perheen ohjelmaa klo Kouvola-talolla. Vapaa pääsy. POIKILO-GALLERIA Jaana Ahjokangas: Matkalla Utopiaan, piirustuksia, grafiikkaa, valokuvia ja sekatekniikkatöitä Ulla-Maija Kallinen: Kulttinen maisema, guassimaalauksia Martti Matilainen: Pitkä tie, valokuvakollaaseja ja veistoksia Kymenlaakson Opisto Valokuvauslinjan näyttely KUUSANKOSKITALON GALLERIA Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski Avoinna ma pe klo 11 19, la su klo Vapaa pääsy Heikki Pohjamo värin lumo Kuusankosken Taideseura vuosinäyttely Marraskuu Kouvolan Taideseura vuosinäyttely Maija Närhinen, Matonpiiskaus, 2007, öljyväri kankaalle, matto, puu. Kuntsin modernintaiteen museo/ Swanljungin kokoelma. Kuva: Timo Setälä KOUTA-GALLERIA Kaija Hinkula: Journey, maalauksia Sanna Majander Minna Rissanen: Wondering about wandering, valokuvia Mari Walldén, Antti Halonen, Antti Narmala ja Natalia Tsvetkova tauluja ja tekstiilitaidetta Lisäksi kuukauden kuvaaja/kamera -73, vaihtuvat näyttelyt, Kahvila Valkama. NÄYTTELYITÄ KIRJASTOISSA Avoinna kirjastojen aukioloaikoina. KOUVOLAN PÄÄKIRJASTO Kouvolan Lyseon lukio oppilastöitä Vuorinen, Maritta: Minun taipaleeni, maalauksia ja valokuvia Risto Sihvola, valokuvanäyttely KORIAN KIRJASTO Seija Engberg: kuvia Elimäen taideseuran vuosinäyttely ELIMÄEN KIRJASTO Rauni Pakkala, Siemenestä leiväksi valokuvanäyttely Mika Hasu, valokuvanäyttely Marraskuu Hanna Peräkylä ja Markku Metson yhteisnäyttely KUUSANKOSKEN KIRJASTO Suomen maatalousmuseo Sarka: Kylien kertomaa MYLLYKOSKEN KIRJASTO Suomen luonnonsuojeluliitto Monimuotoisen metsän taikaa Marttatyötä 80 v Myllykoskella Suomen maatalousmuseo Sarka: Kylien kertomaa Marraskuu Kalle Salonen: Valokuvia Jenni Puonti-Dansk: Usva, Kasvu KUSTAAN GALLERIA Valkealaa maalauksina Säkkijärvi-säätiö Säkkijärvi-lehti 70 v MUSEOKORTTI Museokortti on suomalaisten museoiden yhteislippu, joka on voimassa vuoden ajan ensimmäisestä käyttöpäivästä. 54 euroa maksavalla Museokortilla pääsee lähes 200 museokohteeseen eri puolilla Suomea. MUSEOKAUPPA POIKILO Museokaupasta löydät ainutlaatuisia tuotteita: keramiikkaa, kirjoja, koruja, paitoja. Tuotevalikoima täydentyy ja mukautuu aina museoiden näyttelyteemojen mukaisesti. Kaupassa voi asioida myös ilman pääsylippua. Avoinna museon aukioloaikoina. 11

12 NÄYTTELYITÄ MUUT MUSEOT JA NÄYTTELYT ELOKUVATEATTERIT TAIDETUPA PIKKUSELMA JA GALLERIA PATO Taideruukki, Kymin yritysalue, Kuusankoski. p PikkuSelman Tupa avoinna: ma suljettu, ti, to ja pe klo 11 17, ke klo la su klo Galleria Pato ja Pato Klubi avoinna: ma suljettu, ti pe klo 11 17, la su klo Kukahan tämänkin piirsi? Kuusankosken rakennusten suunnittelijoita luvuilta Pentti Sammallahti Simbergin jalanjäljissä Johanna Lemettinen Lahtelainen kuvataiteilija Virpi Haapamäki Valokuvia Lahden Taideinstituutin opiskelijat, osa II Lajinsa viimeiset palaavat Taideruukkiin. TAIDEKESKUS ANTARES Pien-Liikkalantie 6, Sippola. Avoinna ti su Marianne Balabin, Raija Eklund, Tarja Heilimo, Anne Hyvönen, Iso-Tryykäri, Jaakko Lahti, Ulla-Kaija Lammi, Arja Martikainen, Emmi Sinkkonen, Atte Paju ja Vilma Penttilä VUOHIJÄRVEN LUONTO- JA KULTTUURITALO Näkkimistöntie 1, Vuohijärvi. p Repogalleria ja myymälä avoinna arkisin klo läpi vuoden. Esillä suomalaista huippugrafiikkaa. Luonto- ja kulttuuritalo avoinna tilauksesta asti. la su klo 14 Palava kaupunki jatkosodan helsinkiläisiä Intensiivinen draama, joka kertoo musiikin ja draaman keinon sota-ajan tunteista. Teksti: Sirpa Kähkönen Ohjaus: Taru Mäkelä Musiikki: Anna-Mari Kähärä Suomalaista laulumusiikkia isille Isänpäivän konsertissa esiintyvät oopperalaulajat Jorma Hynninen ja Emilia Vesalainen-Pellas, diplomisaksofonisti Tuomas Hoikkala sekä pianotaiteilija Pekka Ainali. MOISION TAIDE- JA PITOKARTANO Moisiontie 163, Elimäki. Avoinna to, pe, su ja la klo p , Moision syysnäyttely: Taiteilijat Nina Forsman, Timo Mähönen ja Ismo Pyykkö KOUVOLAN MILJÖÖ- JA RADIOMUSEO Pajaraitti 1, Kouvola. p Museo avoinna sopimuksen mukaan. ONNENKUKKO Varuskuntakatu 6, Kouvola Avoinna ma pe klo 10 18, la klo 10 16, su klo Kirsi Neuvonen Taidegrafiikkaa KOTISEUTUTALO Kotiseututie 12, Kuusankoski (Kettumäki) Jenni Puonti-Dansk: Pilkkeitä tarinoita metsän väestä ja tunnelmista. Avoinna ke pe klo ja la su klo Järj. Kuusankoski-Seura ry. KOUVOLAN TAIDELAINAAMON LUENNOT Kouvolan pääkirjaston alakerta, Salpausselänkatu 33, Kouvola. p / Avoinna: ma to klo 12 18, pe klo Vapaa pääsy. ti Kuvataiteilija Irmeli Tarmo: 19 Maalaus vie ympäristötaiteeseen to Kuvataiteilija Minna Rissanen: Wondering about Wandering taiteilija kertoo työskentelystään ja maiseman kokemuksellisuudesta luonnossa oleilun ja samoilun kautta. KINO 123 Kauppakeskus Veturi Tervasharjunkatu1, Kuusankoski. STUDIO 123 Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski. ENSI-ILTOJA SYYSKAUDELLA Onneli ja Anneli pe Labyrintti aavikkokokeet pe In the shadow of women ke Napapiirin sankarit 2 pe Straight Outta Compton The Assassin pe Onnelin ja Annelin talvi Yksin marsissa Pan to Voi Rudi, minne menit pe Crimson Peak Hotel Transylvania 2 pe The Walk Paranormal activity: ghost dimension pe Spectre Maija Mehiläinen ke Nälkäpeli: matkijanärhi - osa 2 pe Love pe Hevisaurus Vakoojien silta Goosebumps OPISTOKINO Myllykoski opisto, Paperitehtaantie 3, Myllykoski. kansalaisopisto/opistokino Kerhokortti 65 tai kolmen elokuvan minikortti 27. to Jean Pierre ja Luc Dardenne: klo 19 Kaksi päivää, yksi yö, Belgia 2014 Pääosassa Marion Cotillard. Ikäraja 12 v. to Damien Chazelle: Whiplash, klo 19 USA 2014 Päätehtävissä Miles Teller, J.K. Simmons (Oscar) ja Melissa Benoist. Ikäraja 12 v. to Mike Leigh: Mr Turner, Englanti 2014 klo 19 Cannesin elokuvajuhlien parhaana palkittu ja Leighin luottonäyttelijänä tunnettu Timothy Spall kannattelee elokuvaa monipuolisella taidollaan. Ikäraja 12 v. to Pawel Pawlikovski: Ida, Puola 2013 klo 19 Elokuva sai parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin viime jaossa. Pääosissa Agata Kulesza ja Agata Trzebuchovska. Kesto 1t 20min, ikäraja 12 v. 12 Kouvolan kaupungin tapahtumakalenteri syksy 2015

13 AIDA ELOKUVIA & TEATTEREITA TEATTERIT STUDIO 123 OOPPERAA JA BALETTIA Verdi: AIDA Opera Australia ti la klo 12 Rossini: SEVILLAN PARTURI Opera de Paris ti la klo 12 Bellini: NORMA Gran Teatre del Liceu ti la klo 12 ELOKUVAKERHO EDVIN Studio 123, Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1. Esitykset maanantaisin klo 19 Kertalippu 8, kausilippu 30, työtön tai opiskelija 15. ma Zvjagintsev: Leviathan, klo 19 USA 2014 ma Östlund: Turisti, klo 19 Ruotsi 2014 ma Slaboshpitsky: The Tribe, klo 19 Ukraina, Hollanti 2014 ma Mundruczco: White God, klo 19 Unkari 2014 ma Rohmer: Yöni Maudin kanssa, klo 19 Ranska 1969 KOUVOLAN OHJAAMO Tietoa ja ohjausta nuorille aiheesta kuin aiheesta. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille vuotiaille. Kauppakeskus Valtari, Kouvolankatu 15. nuortenkouvola.fi, facebook.com/kouvolanohjaamo, p Avoinna ma to klo to Kokemuksia vapaaehtoistyöstä klo maailmalta. Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tuu kuuntelee ja kyselee. Heidi Sihvola. Duuniputki ma pe klo ma: oma osaaminen, motivaatio ja vahvuudet ti: työnhaku ja asiakirjat ke: työhaastattelu ja itsensä markkinointi to: työsopimus ja työelämän pelisäännöt pe: vapaaehtoistyön mahdollisuudet Paikalla mm. Parik, Socom, Suomen Punainen Risti, Kouvolan osasto, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Vapepa ja Kuusankosken SRK. Rokkitähteys Unelma vai painolasti. Ex-Him kertoo julkisuuden iloista ja kiroista klo Tuu hakemaan parhaat vinkit työnhakuun! Vetäjinä yrityskoordinaattorit. Love Story KOUVOLAN TEATTERI Salpausselänkatu 38, Kouvola. Varaukset , ti la klo sekä 3 tuntia ennen esityksiä. Segal Goodall Clark: Love Story Onni on tässä ja nyt Hurmaava musikaali! Pohjoismaiden kantaesitys 4.9. (36/34/24 ) Abi Morgan: Rakkauslaulu Lämmin tarina näyttää saman pariskunnan vastarakastuneina ja vuosien jälkeen. Ensi-ilta (22/20/15 ) Mike Yeaman: Onnennumerot Seitsemän oikein! Mutta missä on mummon lottokuponki!? Rempseä komedia. Ensi-ilta (22/20/15 ) Matti Laine - Jasse Varpama: SIELUN SISKOT Soulia, showmeininkiä ja tosinaisia! Vain , kiirehdi! (28/24/18 ) Elämän juhlaa! Lauluja & tositarinoita rakkaudesta ja eroista. Näyttelijä Elina Ylisuvanto ja pianisti Päivi Federley. Vain viisi esitystä Viirun ja Pesosen kesäseikkailu Vain Riemukasta menoa! Yli 3-vuotiaille. (12 ) to Kirjasto palvelee tule asiakkaaksi! klo Maahanmuuttajapalvelut Kouvolan kirjastossa, kirjastovirkailija Kari Kaipainen ke Flirttiä vai häirintää? klo 14 Tietoa seksuaalisuudesta ja siitä kuinka voin suojella itseäni häirinnältä. Suomen DELFINS ry to Muuttaminen omaan kotiin klo Asunnon hakeminen, vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet ym. Kouvolan Asunnot Oy ti Terveellinen ravitsemus ja hyvää klo kotiruokaa, Ulla Rantanen, Kansalaisopisto ke Kodin talous haltuun klo Ulla Rantanen, Kansalaisopisto Ohjaamon pop up -kiertue, Tuu juttelee aiheesta kuin aiheesta! ti klo Myllykosken kirjasto ke klo Voikkaan Olohuone to klo Elimäen lukio ma klo Valkealan lukio Mathilda Mathilda Wrede ANJALANKOSKEN TEATTERI Rautakorventie 17, Myllykoski. Varaukset ark. klo 15 19, la/su klo Mathilda Ensi-ilta pe klo 19 Esitykset KUUSANKOSKEN TEATTERI Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1. Lipunmyynti: p Tulossa ohjelmistoon syksyllä 2015: Viivi ja Wagner Ensi-ilta pe klo 19 Käsikirjoitus Juba Tuomola, Ohjaus Karolina Eeki Eklund-Vuorela Paavo 1,5 Ensi-ilta pe klo 19 Käsikirjoitus Michael Druker, suomennos Salla Simukka, ohjaus Eero Hasu Aleksei ja Maija Ensi-ilta pe klo 19 Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Salminen HUHDASJÄRVEN TAPAHTUMIA HUHDASJÄRVEN KYLÄTALON TAPAHTUMIA Mäntyharjuntie 1641, Huhdasjärvi (Kylätalo) Järj. Huhdasjärven Kyläosuuskunta, tai facebook pe Lasten Disco! 20 Vanhemmille oma kahvila. Lasten pääsymaksu 3. Vain käteinen! la klo la Käsikirjoitus ja ohjaus M Ensi-ilta perjantaina Rautakorventie Myllykoski, p 70 s Disco! Bilebändi Live Unit vierailijoineen johdattaa 70-luvun tunnelmiin. Pukeudu 70-luvun tyyliin! Liput 25 sis. ohjelman tanssinohjauksineen ja teeman mukaista iltapalaa. Baari A-oikeuksin. Vain käteinen. Ennakkoliput 20 numerosta tai saana.kaskimaa@gmail.com Pidot Merirosvolaivalla! Illalliskortti 40 sis. ohjelma, illallinen ja alkudrinkki. Pukeudu teeman mukaisesti. Baari A-oikeuksin. Vain käteinen! Ilmoittautumiset Amalia Liikala, p Kylälounaat su klo 13, 8, vain käteisellä 20.9., , , 1.11., 8.11., ja Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista. 13

14 TEATTEREITA Kari Tapio VOIMATEATTERI KONSERTIT Keskikatu 12, Kouvola (entisen Kino-Kouvon tilat). p. arkisin avoinna ti pe klo / Facebook: Voimateatteri TEATTERI Voimateatterin omat tuotannot Herra Huu, esitykset ajalla Koko perheelle! Discokuume, esitykset ajalla klo 19. Pikkujoulun viettäjille! Betonihelvetin hengessä, Kouvolalaisia kuvia tarinoita musiikkia, esitykset ajalla Ohjelmistossa jatkavat Leila Lempinen, naisen tarina elämänhalusta, unelmista ja rakkaudesta elämään Tähtitaivas, ke Bees & Honey, Halloween-bileet la Vierailut ke klo 19 la klo 19 ke klo 19 su klo 14 Terapian tarpeessa rooleissa Sari Havas ja Pauliina Hukkanen Toni Jyvälä stand up -show Flamencon ilta Häpeästä syntynyt VOIMAGALLERIAN NÄYTTELYT Lumottu puutarha, Botaanisen taiteen näyttely, Victoria Braithwaite, Hans Hedlund, Sonja Strömkvist, Jaana Vainio-Utriainen Luonnon laulu Li Xinshengin sivellinmaalauksia Sumua ja heijastuksia kuvia Amerikasta, Ari Helanderin valokuvia Petri Rummukainen, maalauksia HYVINVOINTI HYVINVOINTIPISTE Kauppakeskus Valtari, Kouvolankatu 15. ma ti ja to klo 9 16, ke klo 9 17, pe klo (suljettu klo 12 13). Matalan kynnyksen henkilökohtaista terveys- ja liikuntaneuvontaa. Tietoa myös sosiaali-, Kansalaisopisto-, kirjasto- ja kulttuuripalveluista. Katso ohjelma: KONSERTIT Jos oisin lintu - Koskettava musiikkiesitys koulukiusaamisesta äidin näkökulmasta nähtynä. ke to to klo 19 pe klo 21 ke klo 19 su klo 17 su la klo 9.30 ja koululaisesitykset klo 9.30 ja koululaisesitykset sekä.30 (maksullinen) Paleface akustinen duo Jokaisella on yksi ääni! SPECTAC-O-RAMA eli The Special Rock n roll and Burlesque Night! Värikäs, vauhdikas ja vaarallinen musiikin ja kabareen liitto, jossa ilta rakentuu burleskitanssin ja rock n rollin villiin sykkeeseen. Musiikkia Jazzin juurilta Iida & Her D-Day Band Elokuvasävelmiä harmonikalla Isänpäivän ratoksi, Esiintyjinä Kouvolan Harmonikkojen ryhmät, laulusolistina Helena Berg. Rinki, Konserttikokonaisuus, joka perustuu kirkonkellomusiikkiin, mutta improvisoi uusiin suuntiin. Soul solution eli Tea ja Jasse, The deepest soul from the deepest Kymenlaakso. Tea Tähtinen (voc) ja Jasse Varpama (piano). ELOKUVAT Elokuvakerhot koko syksyn alkaen 8.9. Klassikko-sarja tiistaisin klo 14 Lasten elokuvat tiistaisin Alter Native sunnuntai-iltapäivisin/-illoin KOUVOLA FILM FESTIVAL MUUTA TOIMINTAA Keskiviikkoisin klo MLL Kouvolan yhdistyksen Perhekahvila sekä Terhokerho alkaen Luvassa myös iltakirppiksiä, peli-iltoja, lasten päiväleiri syyslomaviikolla, päiväkirjaklubeja, Runoslam ti klo 19 sekä Naurujoogaa ke 9.9. ja ti KARI KOLA ValoteoS Historia Koljada KUUSANKOSKITALO Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski. su Sininen uni. Tapio Rautavaara 100 v klo 14 Tapio Liinoja, Johanna Iivanainen ja Olli Ahvenlahti pe * Laulaja Olavi Virta klo 19 Amadeus Lundberg, Hannu Lehtonen, Susanna Haavisto ja Juha Tikan orkesteri. ma Laulun ja soitonpäivä klo 19 paikallisia kuoroja ja orkestereita la * Kari Tapio 70 vuotta klo 19 olen suomalainen Kari Tapion ikivihreitä kappaleita esittävät maamme eturivin laulajat. su Kuusankosken klo 15 Harmonikansoittajat pe * Supernaiset: Pirkko Mannola, klo 19 Vieno Kekkonen ja Marjatta Leppänen la Johanna Kurkela klo 19 levynjulkaisukiertue pe Pave Maijanen klo 19 ja klassikot la Hevisaurus klo 16 Soittakaa Juranoid! pe Taisto Tammen muistokonsertti klo 19 pe Vuosikymmenten suosikit klo 19 Eino Grön ja Umberto Marcato la Sävelsiskot klo 15 Joulun tähden su Laulu- ja tanssiyhtye klo 15 Koljada * Lippupalvelussa myynnissä olevat tilaisuudet. MUUT KONSERTIT pe Joshua James (USA), Kouvola-talo. klo 19 Järj. Kouvolan kaupungin kulttuuritoimi. ma Musikaalien ja elokuvien laineilla, klo 19 Kouvolankylän VPK:n talo. Laula musikaali- ja elokuvasävelmiä yhdessä Kouvolan Laulun kanssa. IKÄASEMA JA SENIORI-INFO Torikatu 3, Kouvola (Hansakeskus, 2. krs S-marketin yläpuolella). p Avoinna ma pe klo Avoin seniorikuntosali klo Katso ohjelma: Kuusankoskitalon puisto Teos yhdistää alueen historiaa, arkkitehtuuria ja luontoa eri aikakausilta. Tervetuloa aistimaan alue uudessa valossa. Vapaa pääsy. to ke su klo 15 Jari Sillanpää & Men in Black Mansikka-ahon urheiluhalli. Karjalasta kajahtaa, Tuulensuoja Sekakuoro Kymen Laulun juhlakonsertti. Kop Kop Kop Kansalaisopiston iloinen pikkujoulukonsertti, Elimäen seurakuntakeskus. 14 Kouvolan kaupungin tapahtumakalenteri syksy 2015 Referenssikuva: Kansainvälisen valovuoden avajaisseremonia, Unescon pääkonttori, Pariisi. Valosuunnittelu/toteutus Kari Kola / Valoparta Oy

15 MUSIIKKIA Sibelius 150 v POHJOIS-KYMEN MUSIIKKIOPISTO su Pöytälaatikon säveliä klo 16 Kouvolan seurakuntakeskuksen Luukas-sali. Musiikkiopiston laulajia, pianisti Kirsi Saari. ke Idän ihmeitä klo 19 Voimateatteri su Sibelius, Skrjabin ja värien voima Kuusankoskitalon galleria. Pianotaiteilija Ari Helanderin luentokonsertti. Vapaa pääsy. ti Oppilaat Jannen kimpussa klo 19 Kouvola-talon Simelius-sali. PKMO:n oppilaat soittavat säveltäjämestarin teoksia. Vapaa pääsy. pe Kymi Brass XV su su Sibelius ja piano Musiikkiopiston luentosali 1 Pianotaiteilija Ari Helander luennoi Sibeliuksen pianoteoksista. Vapaa pääsy. ke Nenäpäiväkonsertti Kouvola-talon Simelius-sali. ti Sibelius-konserttisarja V, klo 19 Kuusankoskitalon Kuusaasali. Eero Heinosen pianokonsertti. ke Terveisiä Ainolasta to klo 19 soivia tarinoita Sibeliuksen perheen elämästä, Voimateatteri. Järj. Voimagalleria ja Pianokymi ry. Sisaruskonsertti Kouvola-talo, musiikkiopiston tutkintosali 2. Vapaa pääsy. Oppilaskonsertit Vapaa pääsy. to Syksyn säveliä klo 19 Kuusankosken opetuspisteen luokka 5 ti Lokakuun lavaleijonat klo 19 Kouvola-talo, musiikkiopiston tutkintosali 2 ti Nuoret taiturit klo 19 Kouvolan pääkirjasto ti Marrasmusiikki klo 19 Kuusankoskitalon galleria Chloë Hanslip MUSIIKKIA IKÄASEMALLA Hansakeskus Musiikkia ja yhteislaulua klo ti Rytmiystävät to Rami ja Taustat laulattaa karaokea ti Aulis Klem ja Markku Seppälä ti Kotitarvesoittajat to Tapio Rautavaara 100 v sanoin ja sävelin ti Kotitarvesoittajat KYMI SINFONIETTA to Sinfoniakonsetti klo 19 Kouvolan kaupungintalo. Ranskalainen ilta Kapellimestari: Jean-Jacques Kantorow. Solisti: Alexandre Kantorow, piano. to Sinfoniakonsertti klo 19 Kuusankoskitalo. Kuusankoskitalo 30 v Kapellimestari: Andreas Delfs. Solisti: Chloë Hanslip, viulu. Taiteilijatapaaminen klo vuotisjuhlan kunniaksi yleisölle tarjotaan väliaikakahvit. to klo 19 to klo 19 to klo 19 su su pe klo 19 su klo 16 su to klo 19 su Sinfoniakonsertti Kuusankoskitalo. Kapellimestari ja klarinettisolisti: Michael Collins. Taiteilijatapaaminen klo Mozart: Requiem, Kouvolan keskuskirkko. Yhteistyössä alueen kuorojen kanssa. Kapellimestari: Perkka Soranummi. Solistit: Leena Arffman, sopraano. Ulla Halonen, altto. Anssi Hirvonen, tenori. Heikki Aalto, basso. Kuorot: Kotkan Kantaattikuoro (valmennus Pekka Soranummi) ja Sonuskuoro Kouvolasta (valmennus Pekka Ainali). Toivo Kärki 100 vuotta Kuusankoskitalo. Jazzikasta kärkeä Kapellimestari: Jaakko Kuusisto. Solistit: Panu Savolainen, vibrafoni, Teemu Viinikainen, kitara, Joni Huhtala, basso. MUSIIKKIA SEURAKUNNISSA Kirkkokonsertti Sippolan kirkossa. Emilia Vesalainen, Esa Ylönen, Raymond Cox, Jyrki Anttila ja Helena Berg. Ilia Kalioujnov-Salmisen ja Margit Tuokon Sibelius-juhlavuoden konsertti Elimäen srk-keskuksen isossa salissa. Tallinnan Katedraali ansambelin konsertti Myllykosken kirkko. Pöytälaatikon säveliä musiikkiopiston laulajia ja pianisti Kirsi Saari Kouvolan seurakuntakeskus, Luukas-sali. Lauluyhtye Sekstin konsertti Elimäen kirkko. Selloduo Varosen konsertti Myllykosken kirkko. Kymenlaakson kanttoriurkuriyhdistyksen 90-vuotisjuhlakonsertti Kouvolan Keskuskirkko. Lue lisää Kouvolan seurakuntien tapahtumista: KYMI SINFONIETTA LÄHELLÄ Kymi Sinfoniettan hittikiertue Tämän syksyn uutena avauksena Kymi Sinfonietta jakautuu jousi-, puupuhallin- ja vaskiryhmiin, jotka jalkautuvat kiertueelle eri puolille Kotkaa ja Kouvolaa. Noin tunnin pituisissa konserteissa kuullaan todellisia pieniä helmiä; iki-ihania, kauniita, värikkäitä ja vauhdikkaita musiikillisia makupaloja. KYMI SINFONIETTAN JOUSISOITTAJAT ke klo 19 Kymin ammattikoulun juhlasali, Marskinkatu 3, Kouvola pe klo 19 Elimäen seurakuntakeskus, Kouvola Ohjelma: Orkesterimusiikin kauneimpia ja tunnelmallisimpia helmiä jousille, mm. Sibeliuksen Impromptu, Bachin Air ja Dvořákin Serenadi jousille. KYMI SINFONIETTAN PUUPUHALTAJAT ke klo 19 Inkeroisten kirkko, Kouvola to klo 19 Tuohikotin kirkko, Kouvola Ohjelma: Musiikillisten rytmien ja värien hehkua puupuhaltimille eri aikakausilta, säveltäjäniminä mm. Claude Debussy, J. P. Rameau ja Scott Joplin. KYMI SINFONIETTAN VASKISOITTAJAT to klo 19 Avoin paikka Kouvolassa Ohjelma: Vauhdikasta ja viihdyttävää musiikkia vaskille, mm. Ennio Morriconen elokuvasäveliä, Laila Kinnusen iskelmiä laulusolistin kera sekä virtuoosinumeroita trumpettisolistille. su pe klo 19 su to pe la klo 8 23 ti klo 19 su klo 16 KOUVOLAN EV.LUT. SEURAKUNNAT Kari Vepsä orkestereineen Hyväntekeväisyyskonsertti Syöpäyhdistyksen hyväksi. Jaalan kirkko. Kymi Brassin kirkkokonsertti Kouvolan Keskuskirkko. Yhdessä avuksi -tukikonsertti Gospel Sound ry:n hyväksi. Kouvolan Keskuskirkko. Sonus-kuoro, Kotkan Kantaattikuoro, solistit ja Kymi Sinfonietta: Mozart Requiem Kouvolan Keskuskirkko. Nina Åströmin konsertti Myllykosken kirkko. Veisumaraton Nuorten veisukirja 2015 lauletaan läpi. Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-sali. Suomalaisen musiikin konsertti Kuusankosken Mieslaulajat sekä Kouvolan Mieskuoro. Kuusankosken kirkko. Kouvolan Kirkkokuoron 90-vuotisjuhlakonsertti Kouvolan Keskuskirkko Kuusankosken seurakunnan 15. Kirkkomusiikkiviikko Lue lisää: kirkkomusiikkiviikko Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista. 15 5

16 LIIKUNTAA & URHEILUA URHEILUTAPAHTUMAT MUUT LIIKUNTATAPAHTUMAT KOOKOO Liigan runkosarja Lumon Areena, Topinkuja 1, Kouvola. pe KooKoo Ässät to KooKoo Tappara la KooKoo Kärpät la KooKoo Pelicans la KooKoo Blues ke KooKoo HIFK la KooKoo Ilves pe KooKoo Sport ke KooKoo JYP la KooKoo Lukko la KooKoo TPS ti KooKoo KalPa pe KooKoo Tappara KOUVOT Miesten Korisliiga Mansikka-ahon urheiluhalli, Mansikka-ahontie 1, Kouvola. ke Kouvot Kobrat pe Kouvot Bisons Loimaa ke Kouvot BC Nokia la Kouvot Tampereen Pyrintö su Kouvot Kataja Basket ke Kouvot Helsinki Seagulls ke Kouvot Salon Vilpas KORIKOUVOT Miesten I-divisioona, Mansikka-ahon urheiluhalli. su Korikouvot Karkkila pe Korikouvot Turun NMKY ke Korikouvot Namika Lahti Juniorit ma Korikouvot KTP ma Korikouvot Namika Lappeenranta su Korikouvot - Ura Basket KOUVOTTARET Naisten I-divisioona, Mansikka-ahon urheiluhalli. su Kouvottaret Torpan pojat su Kouvottaret Helmi Capitals pe Kouvottaret Helmi Basket HBA su Kouvottaret Turun Riento su Kouvottaret HNMK SUDET Salibandyottelut Miehet, 2. divisioona, Mansikka-ahon urheiluhalli. pe Sudet BB-88 su Sudet PoNoVo to Sudet Hatsina pe Sudet KoRe to Sudet SB Heinola pe Sudet Top Team su Kansa kävelemään klo Kasarminmäki, Kouvola. YK:n kansainvälisen Rauhanpäivän liikunta- ja urheilutapahtuma. Eripituisia kävelyreittejä, kävelyoppaina varusmiehiä ja perinnepäivystäjä Kalevi Siren. Sotilaskotiauto kahvittaa. Tied. Mikko Räinä, p Järj. Kymen laakson Rauhanturvaajat ry ja Kymen laakson Sotaveteraanipiiri ry. ma UKK-kävelytesti klo17.30 Kouvolan keskusurheilukenttä, Kouvola Perusterveelle vuotiaille suunnattu testi. Ilm mennessä tai p Hinta 7,50. Järj. Kouvolan kaupunki / liikuntapalvelut. la klo la la klo 14 su klo 16 su klo su ja su klo 8 14 to Vapaapainin ikäkausikilpailu Kuusankosken urheilutalo. Poikien ja tyttöjen vapaapainikilpailut. Järj. Voikkaan Urheilu-Veikot. Sudet MPS, Saviniemi, Myllykoski. Naisten jalkapallon ykkösen ottelu, FC Peltirumpu PeKa Miesten jalkapallon kolmosen ottelu, Lehtomäen tekonurmi, Kouvola. Sudet FC Myllypuro, Miesten jalkapallon kakkosen ottelu, Kouvolan keskusurheilukenttä. Neljän lammen kävelytapahtuma Lähtö Kouvolan jäähallilta. Ohjatut matkat 8 ja 13 km. Reitti kulkee Käyrä-, Vennan-, Kala- ja Tyttilammen maastoissa. Omat eväät/juomat ja kävelysauvat mukaan. Järj. Kouvolan Latu ry. Myllykosken polkuretket Myllykoski Ulkoilumaja Matarojanmaja, osanottokortit vain Ulkoilumajalta, Hevosmäentie 88. Kahviopalvelut, arvontaa. Kävelyretki Matarojan majalle Lähtö Ulkoilumajalta, Hevosmäentie 88. Omat makkarat/eväät ja otsalamppu/valaisin mukaan. la Junior Kare -painikilpailu klo Lyseon liikuntahalli, Tietotie 3 5, Kouvola vuotiaiden poikien ja tyttöjen kansallinen kilpailu. Järj. Kouvolan Painijat. la klo tunnin Jumppataisto-tapahtuma Anjalatalo. Jumppia tasatunnein. Jumppamaksu 2 /h. Katso ohjelma: Järj. Anjalan jumppaseura. RAVIT KOUVOLAN RAVIRATA Kouvolan ravirata, Hevosmiehentie 1, Kouvola Pelit kaikkina päivinä paikanpäällä, totopelipisteissä ja netissä to Toto4-ravit to Toto4-ravit to Kymenlaakso-ajon karsinnat la T76 - Kymenlaakso ja Kouvola-ajo to Toto4-ravit su Toto4 to Toto4-ravit su Eläinten joulu & Erätulet YLEISÖLUISTELUT KOUVOLAN JÄÄHALLI sunnuntaisin klo mailaton vuoro ei vuoroa: ja KUUSANKOSKEN JÄÄHALLI tiistaisin klo mailaton vuoro ei vuoroa: , ja lauantaisin klo mailaton vuoro klo mailallinen vuoro VALKEALAN JÄÄHALLI lauantaisin klo mailallinen vuoro klo mailaton vuoro ei vuoroa: sunnuntaisin klo mailaton vuoro ei vuoroa: 20.9., ja INKEROISEN JÄÄHALLI Vuorot tiedossa vain syyskuun osalta! ti klo mailaton vuoro ke klo mailallinen vuoro to klo mailallinen vuoro YLEISET KÄVELYVUOROT Kouvolan jäähallin juoksuradoilla (radat 1 ja 2) ma, ti ja to klo Ajantasainen tieto löytyy 16 Kouvolan kaupungin tapahtumakalenteri syksy 2015

17 Ironspine -peli MUITA TAPAHTUMIA TAPAHTUMIA KIRJASTOISSA Kirjastoissa järjestetään mielenkiintoisia luentoja, konsertteja, taiteilijatapaamisia ja kerhoja. Elämyksiä lapsille, nuorille ja aikuisille. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia. ja Facebook: Kouvolan kirjasto KOUVOLAN PÄÄKIRJASTO to Minna Raskinen Kanteleen kielin ti Irmeli Tarmo Taiteilijaluento, (Taidelainaamossa) ke Opus ultimum.30 Ari Helander luennoi ti Viipuri kulttuurisena kohteena Martti Turtolan luento to Äijäkanteleet konsertti to Tutustu e-kirjoihin klo to Kouvolan kasarmi Kalevi Sirén luennoi to Tutustu e-kirjoihin klo ti Kustaan sotaa Kymijoella Sakari Viinikainen ma Lapsen monikielinen kasvatus Anita Novitsky ti Kustaan sotaa Kymijoella Sakari Viinikainen ti Kustaan sota Kymijoella Sakari Viinikainen to Isien ilot ja haasteet Johanna Mykkänen luennoi ke Lohtutorttu konsertti ti Musiikkiopiston klo 19 oppilaskonsertti ke Peliviikon luento vanhemmille ja kasvattajille, kouluttaja Minna Wahlman la Kansallisen pelipäivän tapahtuma to Kuvataiteilija Minna Rissanen luento (Taidelainaamossa) ma Opus ultimum.30 Ari Helander luento ELIMÄEN KIRJASTO ke Korian salainen tutka-asema klo Paavo Aho luennoi HAANOJAN KIRJASTO ma Syksyn tähtitaivas klo Timo Loikala luennoi ke Haanojan ja Pentsojan puistojen klo 12 kunto. Pienoisparlamentti ja viherpäällikkö Jouni Dahlman, keskustelua. JAALAN KIRJASTO ti 15.9., Kuulolähipalvelun ja vastaanotto klo 10 ti lastenkonsertti, Jaalan koululla. klo 10 Sari ja Antti Saarinen INKEROISTEN KIRJASTO ti Kanteleen kielin Minna Raskinen KUUSANKOSKEN KIRJASTO ti Äijäkanteleet konsertti KORIAN KIRJASTO ke Syksyn tähtitaivas klo Timo Loikala luennoi ke Korian salainen tutka-asema klo Paavo Aho luennoi MYLLYKOSKEN KIRJASTO ke Äijäkanteleet konsertti ti Syksyn tähtitaivas klo Timo Loikala luennoi VALKEALAN KIRJASTO ma Sibeliuksen Hämeenlinna ja klo kouluvuodet, Martti Turtolan luento ma Kanteleen kielin Minna Raskinen, ma Vekaranjärvi-varuskunnan alku klo Matti Nummiaro luennoi SATUTUNNIT Hyvä satu ja leppeä satutunti kirjastossa mukavaa yhdessäoloa. Elimäki pe klo , , ja Haanoja ti klo , , , , ja Inkeroinen to klo 9 ja , , ja Jaala pe klo , ja Koria pe klo , , 6.11., ja Myllykoski ke klo , , 4.11., ja Valkeala to klo ja TANSSIMALLA SATUJEN MAAILMAAN Kirjastossa uudenlainen satutunti. Kerhossa 4 6- vuotias lapsesi saa mahdollisuuden eläytyä satuihin tanssin keinoin. Maksuttomia. ke 30.9., , ja Valkealan kirjastossa klo Kouvolan pääkirjastossa 19 Sitovat ennakkoilmoittautumiset viimeistään kaksi päivää ennen kutakin kokoontumiskertaa Valkealan kirjastoon: p tai kirjasto.valkeala@kouvola.fi. Kouvolan pääkirjastoon: p tai kirjasto@kouvola.fi. Satutunnit ohjaa Karina Koskinen. KIRJALLISUUSPIIRIT Kokoavat samanhenkisiä yhteen kirjan, lukemisen ja ajatustenvaihdon pariin. KOUVOLAN PÄÄKIRJASTO ke ja to klo ke ja J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa to Schroderuksen suomennos (2004) ke ja M. L. Stedman: to Valo valtameren yllä ke ja Tommi Kinnunen: to Neljäntienristeys VALKEALAN KIRJASTO to klo 14 Hirvonen, Elina: Kun aika loppuu to klo 14 García Márquez, Gabriel: Rakkautta koleran aikaan to klo 14 Amado, Jorge: Quincas Vesikauhun kolme kuolemaa to klo 14 Kilpi, Eeva: Kuolinsiivous KUUSANKOSKEN KIRJASTO ti klo 14 Mankell, Henning: Juoksuhiekka ti klo 14 Hirvonen, Elina: Kun aika loppuu ti klo 14 Shin, Kyung-sook: Pidä huolta äidistä KIRJAILIJAILLAT Yleisö saa mahdollisuuden tavata kirjailijoita, joista puhutaan ja joiden teokset herättävät tunteita tai antavat tietoa. KOUVOLAN PÄÄKIRJASTO ke Minna Lindgren: Vanhukset kirjoissani ke Jarmo Österman: Naisten itsepuolustus ke Sirpa Kähkönen: Graniittimies KUUSANKOSKEN KIRJASTO JA TEATTERI to klo 17 Martti Linna ja Juha Salminen: Kirjasta teatteriin: Aleksei ja Maija VALKEALAN KIRJASTO ma Ville Kaarnakari: Fakta ja fiktio sotatrillereissä TARINAKOUKKU Käsitöitä ja kirjallisuutta Mukaan Tarinakoukkuun toivotaan kaikki entiset ja uudet koukuttajat. Oma käsityö etenee rivakasti, kun samalla voi kuunnella kirjastovirkailija Kini Laineen lukemia tarinoita, runoja ja mietteitä. Toiveita saa esittää luettavan suhteen, mutta käsityöneuvontaa emme anna. Elimäen kirjastossa ke 23.9., , ja Inkeroisten kirjastossa ti klo 14, klo 14 ja klo 14 Jaalan kirjastossa ke klo , ja Korian kirjastossa ke 30.9., ja Kouvolan pääkirjastossa ma 21.9., , ja Lisää kirjaston tapahtumia seuraavalla sivulla! Minna Raskinen Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista. 17

18 MUITA TAPAHTUMIA TAPAHTUMIA KIRJASTOISSA TORIT JA MARKKINAT SATUVIIKKO Järj. Kouvolan kaupunki/kulttuurikasvatuspalvelut Tied. p ke klo ke klo la klo Hepokönkään Höppänä Tontun metsäinen konsertti Haukkavuoren majalla Elimäellä yhteistyössä Peippolan päiväkodin kanssa! Ennakkoilmoittautumiset mennessä Peippolan päiväkodille tai tekstiviestillä p Satubaletti Pikkuballerina Pikkuballerina esiintyy ja tanssittaa Kettumeän palvelukeskuksessa TarinaTeltta Kouvolan pääkirjastolla. Koko perheen tapahtuma. Teltassa luetaan non-stopina viikinkiaikaisia seikkailuja ja aarteen etsintää yhdessä. Satuviikolla Paltta ry:n satutunti kirjastoissa: ke klo 13 Haanojan kirjastossa klo 10 Kouvolan pääkirjastossa klo 16 Kuusankosken kirjastossa Kouvolan pääkirjastossa Kirjastoissa lisäksi perinteiset satutunnit! ROOLIPELIKERHO NUORILLE Valkealan kirjaston roolipelikerho etsii sankareita seikkailuihin! Tule kokeilemaan roolipelaamista; olet hetken aikaa joku aivan muu, jossain aivan toisaalla, kenties haltiamaassa tai galaksin toisella laidalla. Kerho on tarkoitettu vuotiaille. Maksuttomaan kerhoon voi tulla mukaan milloin vain. Kokoontumiset to klo , 1.10., , , ja ELOKUVIA LAPSILLE JA AIKUISILLE Kouvolan pääkirjaston auditoriossa jatkuvat maksuttomat elokuvaesitykset. Lastenelokuvat ke klo , ja Esityksiin on vapaa pääsy ja elokuvat ovat kaikenikäisille sallittuja. Aikuisille suunnatut elokuvat to 24.9., 8.10., , 5.11., , ja SENIOREIDEN SUHINAT ti klo Kouvolan keskustassa. Järj. Kouvolan ydinkeskusta ry ja KyAMK:n opiskelijat. KOUVOLAN TORIT järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry Tied. p to ja Kuukausimarkkinat to Kouvolan kauppatorilla su klo Perinteiset markkinat Kävelykatu Manskilla Järjestäjinä KPL ja Kouvolan Ydinkeskusta ry Kirpputoreja lauantaisin klo 7 13 Pohjola-torilla KUUSANKOSKEN TORI Perjantaisin klo 9 15, Kauppa-aukio. VOIKKAAN TORI keskiviikkoisin klo 9 15 Woikantorin pysäköintialue, Kuparintie 4. Yhteyshenkilö Santtu Aitala p MYLLYKOSKEN TORI Perjantaisin aamutori klo 6 12 Maanantaisin iltatori klo ajalla Yhteyshenkilö Raija Härmä p INKEROISTEN TORI Lauantaisin aamutori klo 6 12 Tiistaisin iltatori klo touko syyskuussa Yhteyshenkilö Raija Härmä p KANSALAISOPISTON LUENNOT MUUT TAPAHTUMAT Opiston auditorio, Salpausselänkatu 38, 2. krs. Vapaa pääsy. Osallistujia enint. 140 henkilöä. tapahtumat/yleisluennot Auditorion luentoja voi seurata myös internetistä: AIVOTERVEYSLUENTOSARJA Yhteistyössä Kouvolan seudun Muisti ry:n kanssa: ti Kehon kieli hetkessä elämisen klo taito ja muisti lihaksissamme ti Aivot ja ravitsemus klo tärkeät vitamiinit ja rasvahapot ti Askel arkiaktiivisuuteen klo ARJEN VASTUULLISET VALINNAT -LUENTOSARJA Yhteistyössä Kymenlaakson Jätteen ja kaupungin energianeuvonnan kanssa. ke Vastuulliset valinnat 20 vaatehankinnoissa ke Ilmastoystävällinen ruoka 20 ke Tulevaisuuden autoilu 20 MUUT LUENNOT ke Suomalaiset vihannekset, yrtit ja aromikkaat marjat ke klo Harrastuksena postimerkkien keräily ke Luciano Pavarotti ja la Luontaisterveys-luento klo Kouvola-talo, järj. Goodset Oy la Inkeroisten museoautohallin klo avoimet ovet, Jokipellontie 1, Inkeroinen. to Urheilulääketieteen ilta klo Kouvola-talo, järj. Kymenlaakson Liikunta ry la Muuttolintukahvit klo keskustelua saattohoidosta Kouvolan seurakuntakeskus, Luukas-sali. Järj. Saattohoitoyhdistys Muuttolintu ry. p ma Perinnejuhla Köyri klo Kouvolankylän VPK:n talossa, Palovartijantie 5. Järj. Maaseudun Sivistysliiton Kouvolan opinto- ja kulttuuriyhdistys ry. Tied. p su Kotiseutujuhla, Kotiseututalo, klo 14 Kotiseututie 12, Kuusankoski (Kettumäki) Järj. Kuusankoski-seura su Tyttöjen päivän tapahtuma klo Kouvolan srk, Maria-sali, Savonkatu 40. Kahvitus. Mukana mm. Marja Manninen ja Eija-Leena Martikainen. Vapaa pääsy, ohjelma 5. Järj. Kouvolan Naisjärjestöt tied. p la Nostetta nuorille -tapahtuma klo Taito- ja harraste-esityksiä. Juontajana Tea Tähtinen. Kuusankoskitalo. Järj. Kuusankosken Soroptimistiklubi Kari Kola: Valoteos Historia Kuusankoskitalon puistossa ti Muoti- ja kauneusilta.30 Kuusankoskitalossa, järj. Ksnk:n Yrittäjät ke Sami Hedberg ja 10-vuotisjuhlakiertue, klo Kuusankoskitalo to Diabeteksen hoidon päivitys klo Kouvola-talo, järj. Kouvolan Diabetesyhdistys ry la Pyhä kolminaisuus Suuri pikkujoulu stand up -show, Kouvola-talo ti Luontokuvailta.00 Kuusankoskitalossa ke Ilari Johansson Turvasana klo stand up -show, Kuusankoskitalo Voimavaralähtöiset terveyskeskustelut, Kouvola-talo, järj. Kouvolan Seudun Muisti ry la Kaupunkikeskustan Joulunavaus klo Järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry. la Sadonkorjuuhenkinen kekrilounas klo Kuusankosken seurakuntakeskuksen kahvio, Maunukselantie 3 Kuusankoski. Järj. Kuusankosken Kalevalaiset Naiset ry. su Museokorttelin Joulutapahtuma klo Jouluherkkuja ja kotimaista käsityötä pukinkonttiin 18 Kouvolan kaupungin tapahtumakalenteri syksy

19 Alueellisten asukastoimintojen AsukasAreenat Alueellisella asukastoiminnalla halutaan kehittää kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia oman alueensa palveluiden ja kaupunkiympäristön suunnitteluun. Tavoitteena on innostaa asukkaita asuinalueen hyvinvoinnin edistämiseen, kehittää yhteisöllisyyttä sekä lisätä asukkaiden ja päätöksentekijöiden vuoropuhelua. AsukasAreenat ovat kuntalaisille avoimia yleisötilaisuuksia. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu. Asukkaiden ääni kuuluviin Kouvolan ensimmäinen Aluesorvi työryhmän perustamiskokous pidettiin elokuussa Inkeroisissa. Yhteisötyökoordinaattori Irene Purtilon mukaan tilaisuudessa vallitsi hedelmällinen ilmapiiri. - Toiveikkuus ja positiivisuus korostuivat mukana olleiden kommenteissa. Vilkkaan keskustelun tuloksena syntyi jo konkreettisia tuloksia. Yksi niistä oli AsukasAreena tilaisuuden järjestäminen syksyn aikana Anjalan, Inkeroisten ja Sippolan alueen väestölle. Myös työryhmään saatiin hyvin jäseniä, mutta lisääkin vielä mahtuu. Erityisen iloinen Purtilo oli kahden päätavoitteen syntymisestä. - Päätavoitteet koskevat yhtä kevyen liikenteen väylää Inkeroisissa ja Sihvakan uimapaikan yleisilmeen kohentamista Anjalassa. Osallistujat virittelivät myös talkoohenkeä jälkimmäisen hankkeen osalta, mikäli kaupunki tulee vastaan materiaalihankinnoissa. Sippolan alueella on tehty jo paljon omatoimisesti ja sieltä ei heti löydetty selkeää kärkitavoitetta. Anjalan Inkeroisten Sippolan alue toimii eturivissä Kouvolan asukastoiminnan veturina. Muissa kaupunginosissa tullaan kuitenkin pian tiiviisti perässä. kasvokkain raadissa Tämän vuoden keväällä 31 kouvolalaista ilmoitti halukkuutensa osallistua lasten ja nuor- TEKSTI: Vesa Vainio ten palvelujen raatitoimintaan. Kiinnostuneista muodostettiin kaksi raatia, kasvokkainen ja sähköinen, joista ensimmäinen on kokoontunut kaksi kertaa. Raatilaiset tutustuivat avaustapaamisessa kaupungin vaikuttamismalliin ja ASKEL projektin päätavoitteisiin. Lisäksi raadin tulevia toimintatapoja työstettiin dialogisin menetelmin. Jatkossa raati kokoontuu neljästi vuodessa, kahdesti syksyllä ja kahdesti keväällä. Jokaista tapaamista värittää ennalta sovittu teema, esille nousevat myös raatilaisten tuomat arjen asiat. Kouluikäisistä vastaava asiakkuuspäällikkö Katja Bergbacka tiivistää asiakasraadin tehtävät seuraavasti: - Asiakkaat tuovat esille uusia ideoita, ottavat kantaa kaupungin ehdotuksiin palvelujen kehittämisestä sekä kertovat omia kokemuksiaan palveluista. Lasten ja nuorten AsiakasRaatiin voi edelleen ilmoittautua jäseneksi sähköpostilla: katja.bergbacka@kouvola.fi kouvola.fi/asukastoiminta kouvola.fi/asiakasraadit info TI , Jaalan koulu - Jaalan alue KE , Kääpälän koulu - Pohjois-Valkealan alue TO , Kartanokoulu - Elimäen alue TI , Myllykosken kirjasto - Myllykoski-Keltakangas-Ummeljoen alue KE , Kaipiaisten koulu - Utti-Kaipiaisten alue TO , Korian koulu - Korian alue TI , Valkealan yläkoulu - Valkealan kirkonkylän alue TO , Toimitila Etappi, Urheilukentäntie 3, Kuusankoski - Kuusankoski-Voikkaan alue TI , Kouvolan teatteri - Keskisen Kouvolan alue KE , Kymenlaakson Opisto - Anjala-Inkeroinen-Sippolan alue AsukasAreena on kuntalaisille avoin yleisötilaisuus, johon kuka tahansa voi tuoda asioita keskusteluun. AlueSorvi on kaupungin tietylle asuinalueelle perustettu työryhmä, joka koostuu alueen asukkaista ja toimijoista. Sorvissa työstetään AsukasAreenassa esille tulleita asioita. Asiakasraadissa asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa, osallistua palvelujen kehittämiseen ja tuoda esille uusia ideoita. Järj. Kouvolan kaupunki/ Yhteisöllisyyden edistäminen puh tai

20 LIIKUNTASYKSY MAKSUTONTA LIIKUNTANEUVONTAA SYKSYN STARTTIKURSSIT: Miten saada mainiot mietteet ja aikeet käytännön toiminnaksi? Kuinka löytää itselle sopiva liikkumisen muoto ja aloittaa säännöllinen liikunta? Kouvolan kaupunki tarjoaa lisämotivaatiota kattavan neuvonnan avulla. Palvelupäällikkö Kirsi-Marja Karjalainen kertoo, että maksuton neuvonta on kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä. - Annamme tukea aloittamiseen, laadimme kotiohjeita ja henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman sekä tulemme tarvittaessa ohjaaman alkuun. Neuvonta tapahtuu yhteistyössä muun muassa terveydenhuollon kanssa. Myös odottavat perheet saavat valmennusta, sillä liikunnan siemen kylvetään jo pienenä. Erityiskohderyhmänä ovat esimerkiksi maahanmuuttajat, jotta he pääsevät mukaan suomalaiseen liikuntamalliin. Karjalainen korostaa, että neuvonta on positiivisessa hengessä tapahtuvaa kannustamista. - Kipinän pitää syttyä aina vapaehtoisesti ihmisessä itsessään. Tutkimusten mukaan kouvolalaiset ovat huonoja liikkumaan: riittämättömästi liikkuvia on Kouvolassa eniten verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin. Osa liikkuu tosi paljon, osa taas ei ollenkaan. Vireä seura- ja järjestötoiminta sekä loistavat liikuntamahdollisuudet eivät ainakaan ole esteenä. Ota rohkeasti yhteyttä liikuntaneuvontaan! liikunnanohjaaja Eila Vanhala eila.vanhala@kouvola.fi puh kouvola.fi/liikunta KAHVAKUULAKURSSI Keskiviikkoisin 23.9., ja klo Valkealatalolla. Kurssin hinta 15, sisältää 3 kertaa. Ilmoittautumiset mennessä kouvola.fi/liikuntaryhmat tai p Vesijuoksukurssi Tiistaisin 27.10, ja klo Inkeroisten uimahallilla. Kurssin hinta 15, lisäksi uimahallimaksu. Kurssi sisältää 3 kertaa. Ilmoittautumiset mennessä kouvola.fi/liikuntaryhmat tai p Kuntosalin starttikurssi Tiistaisin 29.9., ja Klo Inkeroisten uimahallilla. Kurssin hinta 15, sisältää 3 kertaa. Ilmoittautumiset mennessä kouvola.fi/liikuntaryhmat tai p Kuntosalin starttikurssi Tiistaisin , ja Klo Inkeroisten uimahallilla. Kurssin hinta 15, sisältää 3 kertaa. Ilmoittautumiset mennessä kouvola.fi/liikuntaryhmat tai p VertaisVeturi-koulutus VertaisVeturi on hyvä tilaisuus järjestöille, seuroille ja yhdistyksille kouluttaa jäseniään ikäihmisten liikunnan vertaisohjaajiksi. VertaisVeturi-koulutus perustuu Ikäinstituutin koordinoimaan VoiTas-koulutusohjelmaan. Koulutus on kaikille kiinnostuneille avoin, eikä vaadi aiempaa kokemusta ohjaamisesta. Koulutuksessa saat perustietoa ikäihmisten liikunnasta, voima- ja tasapainoharjoittelusta, ravitsemuksesta ja liikunnan ohjaamisesta kohderyhmille. Koulutus on maksuton ja sisältää materiaalit. Koulutuspaikka: Kuusankosken Urheilutalo, Uimahallintie 10, Kuusankoski Koulutuksen päivämäärät: pe 16.10, pe 6.11, pe 20.11, pe 4.12 ja pe (pidätämme oikeudet muutoksiin) Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittaudu koulutukseen pe mennessä. VoiTas- kouluttaja/ Liikunnanohjaaja Sami Lampila, p , sami.lampila@kouvola.fi 20

Tapahtumia POIKILO-GALLERIA

Tapahtumia POIKILO-GALLERIA Tapahtumat syksy 2015 Kouvolan tapahtumakalenteri 15.9. 30.11.2015 Tapahtumia ja tekemistä. Ole hyvä! NÄYTTELYITÄ museot KOUVOLAN TAIDEMUSEO KOUVOLAN KAUPUNGINMUSEO KOUTA-GALLERIA KINO-POIKILO POIKILO-GALLERIA

Lisätiedot

Näyttelykalenteri 2010

Näyttelykalenteri 2010 Näyttelykalenteri 2010 Kuusankoskitalon galleria Kymenlaaksonkatu 1 45700 Kuusankoski Avoinna ma-pe kello 11-19, la-su kello 12-18, heinäkuussa suljettu 31.01. - 27.02. Leena Raussi ja Pia Liila: Valoa

Lisätiedot

Joulu saapuu Ydinkeskustaan

Joulu saapuu Ydinkeskustaan Joulu saapuu Ydinkeskustaan Kaupunkikeskustan Joulunavaus 21.11.2015 klo 11-13 Kouvolan keskustassa Jouluvalot ja joulukuuset ilmestyvät Kävelykadulle luomaan lämmintä jouluista tunnelmaa. Tapahtuma alkaa

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi Lokakuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 40 Maanantai 30.9. Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi www.vhy.fi p. 040 716 4330 palveluohjaaja

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää Toukokuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 18 Maanantai 29.4. Klo 10.00 11.30 Skibpo-kerho Klo 13.00 Tuolijumppa Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Marraskuu 2018 viikko 44 Maanantai Pelitunti Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai

Marraskuu 2018 viikko 44 Maanantai Pelitunti Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai Marraskuu 2018 Väentuvan ohjelma viikko 44 Maanantai 29.10. Klo 12.30 13.00 Tuolijumppa Huom aika! Klo 13.15 14.00 Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai 30.10. Klo 10.00

Lisätiedot

Hyvinvoiva Kouvola. rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi. Asukas Areena. Omahoito Ohjaamo VAIKUTA. IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN

Hyvinvoiva Kouvola. rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi. Asukas Areena. Omahoito Ohjaamo VAIKUTA. IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN Hyvinvoiva Kouvola rakennetaan yhdessä! OVI-tiimi Asukas Areena Omahoito Ohjaamo VAIKUTA IkäJelppi OSALLISTU VOI HYVIN Miten Kouvolassa voidaan? Sairastavuusindeksi v. 2014 oli 106,5, mikä on valtakunnan

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

Ikäaseman ohjelma viikko 40

Ikäaseman ohjelma viikko 40 Ikäaseman ohjelma viikko 40 Maanantai 28.9. Tiistai 29.9. Mielikuvitusleikki Puhallinmusiikkiyhtye Rytmiystävät esittävät tuttuja kappaleita Keskiviikko 30.9. Ystävän kammari klo 13.00 Hartaushetki Susanna

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä *Uutiskirje* 9/2016 Tervehdys Yrittäjä! Pitelet juuri käsissäsi tuoretta uutiskirjettä. Tutustu rauhassa sen sisältöön ja anna meille palautetta kirjeen

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2016 14 Vapaa-ajan asukastoimikunta 13.05.2016 Aika 13.05.2016 klo 16:00-18:45 Paikka Läsnä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, 47900 Vuohijärvi Luettelon

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot