Toimintaympäristö 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintaympäristö 2017"

Transkriptio

1 Toimintaympäristö 2017 Hallitusohjelma / TILANNEKUVA (s. 8) Suomi on näivettymisen kierteessä monista vahvuuksistaan huolimatta. Työttömyys on korkealla. Talouden kasvu on hiipunut. Kilpailukykymme on rapautunut prosenttia keskeisiä kilpailijamaita heikommaksi. Vienti ei vedä. Sosiaaliturvaa ja työmarkkinoita ei ole pystytty uudistamaan, vaikka työnteon, yrittämisen ja elinkeinorakenteen muutokset olisivat sitä edellyttäneet. Osaaminen ei muutu innovaatioiksi, innovaatiot eivät kaupallistu. Olemme menettämässä osaamiseen perustuvaa kilpailuetuamme. Päätöksenteon vaikeudet korjata rakenteita ovat syöneet uskoa tulevaisuuteen. Jäykkyydet kahlitsevat yrittäjyyttä ja luovuutta sekä latistavat ihmisten oma-aloitteisuutta ja osallistumista. Suomi on menettänyt liiallisella sääntelyllä ja hallinnoinnilla ketteryytensä ja samalla kilpailukykynsä. Toteutamme valtaosan palveluistamme palveluntuottajien, kuten urakoitsijoiden ja konsulttien kanssa. Tietoa kilpailutuksista, teknisistä ohjeista ja koulutuksista löydät ammattilaiselle-osiosta (liikennevirasto) Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimintatavat uudistaen rakennetaan julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi, jotta julkisen talouden kannalta välttämätön tuottavuusloikka onnistuu. Kehittämisessä priorisoidaan palvelut, joissa tuottavuushyöty on suurin. Digitalisaatio on hallituksen strategian läpileikkaava teema. Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, parannetaan palveluita, edistetään omatoimisuutta ja yrittäjyyttä sekä vahvistetaan alueellista ja paikallista päätöksentekoa ja yhteistyötä. Kokeiluissa hyödynnetään kansalaislähtöisiä toimintatapoja. Sininen biotalous

2 Toimintaympäristö Uuteen kalastuslakiin siirtyminen 2015 Vanha KalL ja asetus Yhteistyöryhmät asetetaan 2016 Uusi laki ja asetus Kalatalousalueen 1. yleiskokous ELY:n kutsumana Kalastusalueet jatkavat 2018 loppuun asti Kalatalousalueen säännöt vahvistettavaksi ELY:lle Uusi järjestelmä toiminnassa Käyttö- ja hoitosuunnitelma jätettävä ELY:lle

3 Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry palveluita asiakkaiden tarpeiden pohja Pirkanmaan Kalatalouskeskuksessa kehitäämme maksullisia palveluita asiakkaiden tarpeiden pohjalta

4 Luvanmyynti digitalisoituu Kalapassi nimisen ohjelman kautta lupa-alue myy omia lupiaan. Ohjelmaa ylläpitää Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry Myynti kpl

5 Osakaskunnat kehittyvät Yhdistämistoimitukset ovat edelleen hyvässä käynnissä Pirkanmaalla. Tänä vuonna osakaskuntien yhdistämistoimituksia on tehty 21 osakaskuntien osalta ja työn alla on 19 toimitusta. Kalatalouskeskus avustaa neuvottelujen käyntiin saattamisessa: meidän kautta voidaan selvittää osakaskuntien isoimpia osakkaita ja heidän yhteystietojaan. Avustamme myös kokouskutsujen laadinnassa ja varsinaisten kokouksien läpiviennissä.

6 Rakentaminen / pilaaminen tulee korvata Rakentamisessa asennevamma ei tarvitse maksaa korvauksia vesistörakentamisesta Vesistörakentaminen Viemäriputket Vesiputket Sähkökaapelit Pilaaminen Kaivaminen yms. Korvauksia tulee maksaa lähtökohtana sopiminen ei käräjöinti Kalatalouskeskuksessa on erikoisosaamista ympäristöasioissa

7 Valvonta tehostaa luvanmyyntiä Käytössä jo 70 ohjelmaa Referenssit: Metsähallitus Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Kainuun kalatalouskeskus Pohjois-Karjalan kalatalouskeskus Perämeren kalatalousyhteisöjen liitto Päijät- Hämeen kalatalouskeskus Vantaan kaupunki Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys kalastusalueet: Airisto-Velkua Haukiveden Joroisten Kemijärven Kivijärven Kustavin Kyrösjärven Längelmäveden Norra Svenska fiskeområde Ruoveden- Kuoreveden Parikkalan-Saaren- Uukuniemen Roineen Mallasveden-Pälkäneveden Suodenniemen Suur Saimaan Vantaanjoen Vammalan seudun Ähtärin reitin osakaskunnat: Aurejärven Herrasen Kallialan Takahuhdin Viljakkala-Inkula Ämmätsän

8 Kalastusmatkailussa huippuosaamista Pitkäaikaista kehittämistä Toiminta ollut palkitsemisen arvoista Pirkanmaalainen iktyonomi Ismo Kolari palkittiin kalastusmatkailun eteen tekemästään työstä Kalaviikko 2014 tapahtumassa Helsingissä. Kalastusmatkailun kehittämisessä kalatalouskeskuksessa mukana ollut mm. Eija Kirjavainen Fishinginfinland hankkeessa on luotu Suomen kalastusmatkailua esittelevä ja markkinoiva monipuolinen nettiportaali,

9 Asiantuntevaa kirjanpitoa kalatalousyhteisöille Referenssit: - Pirkanmaan kalatalouskeskus ry, - Pirkkalan kalastusalue, - Nokian osakaskunta, - Messukylän osakaskunta, - Takahuhdin osakaskunta, - Houhajärven - Rautaveden osakaskunta - Mälkilän-Kinalan osakaskunta - Suonojärven Kuralan osakaskunta - Raahen kalastajaseura

10 Tutkimukset antavat lisätietoa Palveluita asiakkaiden tarpeiden pohjalta Taustaa: Tavoitteena on selvittää minkäkokoisena ja ikäisenä kuha lisääntyy eri järvissä. Rktl:n selvityksissä on käynyt ilmi, että kuhan kasvu vaihtelee huomattavasti eri järvillä. Kuhan kasvunopeus vaikuttaa siihen, minkä kokoisena kuha tulee lisääntymisikäiseksi. Hidaskasvuiset kuhat lisääntyvät yleensä pienempikokoisempina ja vanhempina kuin nopeasti kasvavat kuhat. Kasvunopeuteen vaikuttavat mm. järven sopivuus kuhalle ja lämpötilaolot sekä erityisesti saatavilla oleva ravinto. Mitä käytännössä tehdään: Kerätään kuhilta pituus- ja painotiedot sekä suomunäytteet sekä katsotaan kuhien sukupuoli ja ovatko ne valmistutuneet kutemaan seuraavana keväänä. Näytteitä otetaan noin 120 kpl eri kokoluokista cm välistä. Tulosten perusteella selvitetään kokoluokittain kuinka iso osuus ko. kokoluokasta olisi lisääntymiskykyisiä. Tuloksia hyödynnetään kuhan alamitan asettamisessa oikeaan tasoon. Laaja yhteistyöhanke Pirkanmaan alueella: 8 kalastusaluetta, 13 kohdejärveä tai järviallasta, Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry ja Kvyy mukana toteuttamassa hanketta, Luke yhteistyökumppanina Elykeskus osa-rahoittajana kalastusalueiden kautta päärahoitus kalastusalueilta Kolmivaiheinen hanke (v ): kahtena ensimmäisenä vuotena näytteiden keruu ja käsittely, kolmantena vuotena tulosten käsittely ja loppuraportin laatiminen johtopäätöksineen.

11 Tampereen kalamarkkinat monipuolistuu kevät Vuosittain noin asiakasta Yli 100 myyjää veneet syksy Syksyllä kala- ja eräaihe

12 Muista toimijoita juhlapäivänä

PÄIVI VUORINEN p sihteeri, kirjanpito, tilintarkastus, isännöinti- ja sihteeripalvelut,

PÄIVI VUORINEN p sihteeri, kirjanpito, tilintarkastus, isännöinti- ja sihteeripalvelut, PEKKA VUORINEN toiminnanjohtaja p. 050-5929255 johtaminen, yleisneuvonta, Tampereen kalamarkkinat, kala- ja rapuvesien hoitotoimet, istutukset, järjestötoiminta PÄIVI PYYVAARA suunnittelija / kalastusbiologi

Lisätiedot

Kalastuksen valvonta muuttui

Kalastuksen valvonta muuttui Kalastuksen valvonta muuttui 1.4.2012 Pyydysten merkintä Kalastuksen valvojille tutkinto Raportointi entistä tärkeämpää Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry:n valvontatyökalu Ennen tehtiin näin: Kartta missä

Lisätiedot

Kalastuksen historiaa

Kalastuksen historiaa Kalastuksen historiaa Esihistoriallisessa Suomessa kalastus oli pääelinkeino. Eräkauden jälkeen kalastuksesta tuli kiinteän asutuksen omavaraistalouden kulmakivi. Sen rytmi niveltyi muiden maaseudun töiden

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula)

Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula) Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula) SISÄLLYS 1. Suomen tulevaisuuden visio, Suomi 2025 yhdessä rakennettu

Lisätiedot

TARKENTAVIA TIETOJA PYHÄJÄRVEN KUHIEN SUKUKYPSYYSIÄSTÄ JA KOOSTA PIRKKALAN KALASTUSALUEELLE. Näytevuodet erikseen. Ari Westermark 2017

TARKENTAVIA TIETOJA PYHÄJÄRVEN KUHIEN SUKUKYPSYYSIÄSTÄ JA KOOSTA PIRKKALAN KALASTUSALUEELLE. Näytevuodet erikseen. Ari Westermark 2017 TARKENTAVIA TIETOJA PYHÄJÄRVEN KUHIEN SUKUKYPSYYSIÄSTÄ JA KOOSTA PIRKKALAN KALASTUSALUEELLE Näytevuodet 2015-2016 erikseen Ari Westermark 2017 Kirje nro 631/17 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. SUKUKYPSYYSKOKO

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTYMINEN POHJOIS- KARJALASSA PÄIVI KIISKINEN POHJOIS-KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY HELSINKI 24.9.

KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTYMINEN POHJOIS- KARJALASSA PÄIVI KIISKINEN POHJOIS-KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY HELSINKI 24.9. KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTYMINEN POHJOIS- KARJALASSA PÄIVI KIISKINEN POHJOIS-KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY HELSINKI 24.9.2019 TOIMINNANJOHTAJUUS 10 KALATALOUSALUEELLA UUSI KALASTUSLAKI VOIMAAN

Lisätiedot

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola 31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä

Lisätiedot

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola 31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä

Lisätiedot

Kuhan lisääntyminen ja kasvu Pirkanmaan järvillä

Kuhan lisääntyminen ja kasvu Pirkanmaan järvillä Kuhan lisääntyminen ja kasvu Pirkanmaan järvillä Erityistarkastelussa: Roine, Mallasvesi, Pälkänevesi, Ruovesi, Ukonselkä, Kerteselkä ja Mouhijärvi Kalatalousneuvoja Ismo Kolari ismo.kolari@ahven.net Suunnittelija

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat?

Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat? Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat? Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien kalastusaluepäivä 15.12.2016 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, Lapin ELY-keskus Esityksen sisältö

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio Anna-Maija Karjalainen Avoimen tiedon ohjelman päätöstilaisuus 17.9.2015 JulkICT Toimenpiteet Kärkihankkeen tavoite Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet

Lisätiedot

Ruotsalaisen kuhien iän- ja kasvunmääritykset Marko Puranen ja Tomi Ranta

Ruotsalaisen kuhien iän- ja kasvunmääritykset Marko Puranen ja Tomi Ranta Ruotsalaisen kuhien iän- ja kasvunmääritykset 216 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 9/216 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset... 3 4.

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Mikä on KALPA? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä UKK-instituutti, Tampere

Mikä on KALPA? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä UKK-instituutti, Tampere Mikä on? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä 23.11.2018 UKK-instituutti, Tampere Kalatalousneuvoja Ismo Kolari ismo.kolari@ahven.net Pirkanmaan Kalatalouskeskus Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Sisällysluettelo Toiminta-ajatus... 2 Yleiset toimintaedellytykset... 2

Sisällysluettelo Toiminta-ajatus... 2 Yleiset toimintaedellytykset... 2 Toimintasuunnitelma 2019 2019 Sisällysluettelo Toiminta-ajatus... 2 Yleiset toimintaedellytykset... 2 A OSA : Maa- ja Metsätalousministeriön asettamat tulostavoitteet vuodelle 2019.... 4 1. Kalatalousalueiden

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi

Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi HJF 25.9.2015 Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi 25.9.2015 2 Hallitusohjelmasta ei ole olemassa vain yhtä totuutta.

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Kokeilut muutoksen välineenä

Kokeilut muutoksen välineenä Kokeilut muutoksen välineenä Johanna Kotipelto, Strategiaosasto, VNK Kokeilevasuomi.fi @Kokeilevasuomi #kokeilut #kokeilevasuomi Kokeilunpaikka.fi #kokeilunpaikka kokeilut@vnk.fi Kokeileva Suomi -hanke..eli

Lisätiedot

Poimintoja hallitusohjelmasta

Poimintoja hallitusohjelmasta Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja

Lisätiedot

Kalastusalueen toiminnan purkaminen

Kalastusalueen toiminnan purkaminen Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueen kalastusaluepäivä 23.11.2018, UKK-instituutti, Tampere Kalastusalueen toiminnan purkaminen Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Sisältö 1. Hallittu

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN tilannekatsaus TOIMEENPANO Yhteistyö Mukana kalastusjärjestöt, tutkimus, yhteistyöryhmät ja hallinto Oppiminen Uusi säädöksiä ja toimintatapoja Tieto ja tiedotus Seurantaa,

Lisätiedot

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke Yleisesitys Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke Tavoitteena yhä paremmat ja tehokkaammat palvelut vaikka keinot ja ympäristö muuttuvat

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Ammattikalastuksen vesienkäyttösuunnitelma Hämeessä ja Pirkanmaalla. Hämeen ELY-keskus

Ammattikalastuksen vesienkäyttösuunnitelma Hämeessä ja Pirkanmaalla. Hämeen ELY-keskus Ammattikalastuksen vesienkäyttösuunnitelma Hämeessä ja Pirkanmaalla 2011 Hämeen ELY-keskus 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 4 1.1 Työn tausta... 4 1.2 Ohjausryhmä... 4 1.3 Tavoitteet ja toteutus... 4

Lisätiedot

Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset

Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset Kalastuslakipäivät 1.12-2.12.2016 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, Lapin ELY-keskus Suomessa on 10 yhteistyöryhmää Kaikki yhteistyöryhmät ovat tehneet

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä Marko Puranen ja Tomi Ranta

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä Marko Puranen ja Tomi Ranta Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä 28 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 5/28 2 Sisällys. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset... 3

Lisätiedot

Pirkanmaan kalatalouskeskuksen toimintakertomus vuodelta 2011

Pirkanmaan kalatalouskeskuksen toimintakertomus vuodelta 2011 Pirkanmaan kalatalouskeskuksen toimintakertomus vuodelta 2011 1. Kertomusvuonna toiminnassa paljon keskustelua on herättänyt mm. ProAgrioiden (Pirkanmaa, Häme, Etelä-Karjala, Uusimaa, Kymi) yhdistäminen

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

Tervetuloa kokeilemaan! Hyvän elämän kokeilut, Jyväskylä Annukka Berg

Tervetuloa kokeilemaan! Hyvän elämän kokeilut, Jyväskylä Annukka Berg Tervetuloa kokeilemaan! Hyvän elämän kokeilut, 14.2.2017 Jyväskylä Annukka Berg Miksi kokeilukulttuuria? 2 Kokeilukulttuurin ydin Kokeilukulttuurissa uusi asia viedään mahdollisimman ripeästi aitoon toimintaympäristöön.

Lisätiedot

Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet. Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.

Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet. Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11. Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.2015 Saariston liikennepalvelujen kehittäminen missä mennään? Selvitetty

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin 29.09.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon ICT-toiminto 2 Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Luodaan

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma. Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto

Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma. Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto Kuntaliiton Uskalla kokeilla - ohjelma Erityisasiantuntija Jaana Halonen, Kuntaliitto 5.9.2017 Kokeilukulttuurin edistäminen on hallituksen kärkihanke Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

www.kalapassi.fi 20.11.2014 Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen 13.11.2014

www.kalapassi.fi 20.11.2014 Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen 13.11.2014 KALAPASSI Ensimmäiset luvat myyntiin v 1991 Pirkanmaan kaikki keskeiset vesialueet Kalapassin verkkokauppa www.kalapassi.fi: Pirkanmaan kalastusalueiden vieheluvat; Tampereen kaupungin kalastus- ja ravustusluvat;

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen. Keski-Suomen tulevaisuudennäkymät ja tavoiteltava innovaatiorakenne työllisyyden vauhdittajana

Mauri Pekkarinen. Keski-Suomen tulevaisuudennäkymät ja tavoiteltava innovaatiorakenne työllisyyden vauhdittajana Mauri Pekkarinen Keski-Suomen tulevaisuudennäkymät ja tavoiteltava innovaatiorakenne työllisyyden vauhdittajana 15.1.2016 Aloittaneet yritykset maakunnittain (2015/1.vuosineljännes) Maakunta Aloittaneita

Lisätiedot

Kuhan lisääntymisikä ja -koko Pirkanmaan järvillä. Ismo Kolari ja Ari Westermark 2017

Kuhan lisääntymisikä ja -koko Pirkanmaan järvillä. Ismo Kolari ja Ari Westermark 2017 Kuhan lisääntymisikä ja -koko Pirkanmaan järvillä Ismo Kolari ja Ari Westermark 2017 Kuhan lisääntymisikä ja -koko Pirkanmaan järvillä Ismo Kolari ja Ari Westermark 2017 Kansi. Kyrösjärvi oli yksi kuhatutkimuksen

Lisätiedot

Heinolan kalastusalue. Kuhan kasvu Konnivedessä ja Ala-Rievelissä Marko Puranen ja Tomi Ranta

Heinolan kalastusalue. Kuhan kasvu Konnivedessä ja Ala-Rievelissä Marko Puranen ja Tomi Ranta Heinolan kalastusalue Kuhan kasvu Konnivedessä ja Ala-Rievelissä 217 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 7/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Antti Lappalainen ja Tapio Keskinen Tampere 10.11.2017 Kalatalouden ympäristöohjelma Taustaa Kalastuslain uudistus: Tarkoituksena on mm. antaa työvälineet kalastuksen

Lisätiedot

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi Kalatalusalueen ensimmäinen kkus ja vusi Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä perjantaina 23.11.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Uuden kalatalusalueen alku

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE SELVITYS AIKAJAKSOLLA 01.07. 31.12.2006 1. HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Kivijärven kalastusalue on pyytänyt 04.01.2005 saapuneella hakemuksella, että sille

Lisätiedot

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhteisten vesialueiden yhdistäminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.2017 Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhdistämisen etuja Osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Day after tomorrow THL sote-uudistuksen jälkeen

Day after tomorrow THL sote-uudistuksen jälkeen Day after tomorrow THL sote-uudistuksen jälkeen Timo T. Seppälä Yksikönpäällikkö Terveys- ja sosiaalitalous SOTE-uudistus pyyhkäisee koko Suomen yli yhdellä kertaa THL uudistuu tehtäviensä edellä merkittävästi

Lisätiedot

Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen

Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen PÄÄTÖS HÄME Pvm 26.9.2013 Dnro 1500/2171/2013 Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen ASIA Maa- ja metsätalousministeriö on kirjeellään dnro 1720/323/2013, 12.9.2013 ilmoittanut, että Hämeen

Lisätiedot

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2017 Yleistä tarkistuksesta Viime syksynä laadittu sopimus on monivuotinen (16-19) Nyt tarkistus sopimukseen vuodelle 2017 mahdollisimman kevyesti Uutta

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan kokemukset kalatalousalueen ensimmäisistä kuukausista

Toiminnanjohtajan kokemukset kalatalousalueen ensimmäisistä kuukausista Toiminnanjohtajan kokemukset kalatalousalueen ensimmäisistä kuukausista Toiminnanjohtaja Päivi Pyyvaara, Kokemäenjoen yläosan kalatalousalue Pirkanmaan kalatalouskeskus ry Toimialue Muodostui Vammalan

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN TAIMENEN KUTUHAVAINNOINTIVERKOSTO

KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN TAIMENEN KUTUHAVAINNOINTIVERKOSTO Ilmoita taimenhavaintosi ja ole edistämässä taimenkantojen hoitotyötä! KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN TAIMENEN KUTUHAVAINNOINTIVERKOSTO Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteuttaa virtavesien

Lisätiedot

Kuhajärvien kalastusselvitys ja Pyhäjärven täplärapuselvitys

Kuhajärvien kalastusselvitys ja Pyhäjärven täplärapuselvitys Kuhajärvien kalastusselvitys ja Pyhäjärven täplärapuselvitys Kuhanpyyntiä Pyhäjärven Sorvanselällä talvella 2019 Pirkkalan kalastusalueen kokous Toivon talo, Pirkkala 19.3.2019 Ismo Kolari isännöitsijä

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2018) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Maarit Tihinen Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi

Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi Katse tulevaisuuteen ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari 14.1. Ylitarkastaja Jaana Salmi Uusia toimijoita pilottipisteisiin Keskusteluja käyty tähän mennessä Tullin, Maanmittauslaitoksen, oikeusministeriön

Lisätiedot

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Esityksen sisältö Miten Suomi pärjää kansainvälisessä kilpailussa? Miten Suomella ja Varsinais-Suomella menee matkailussa? Matkailun tiekartta ja sen

Lisätiedot

Kainuun kalatalouskeskus

Kainuun kalatalouskeskus Kainuun kalatalouskeskus Toimialueena Kainuun maakunta Toimintatavoitteena kalatalouden yleisen kehityksen edistäminen Kainuussa Toiminta alkanut 1908, rekisteröity yhdistys vuodesta 1986 alkaen - Vallaton

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Istutusrekisteri - Kaikki tiedot 25.2.2013

Istutusrekisteri - Kaikki tiedot 25.2.2013 Istutusrekisteri - Kaikki tiedot 25.2.2013 Istutusaika: 1.1.2012 0:00:00-31.12.2012 0:00:00 ELY-keskus: 04 Istutusvesi: KAIKKI Kalastusalue: Etelä- ja Keski-Päijänne ELY-keskus Istutusvuosi Istutuspvm

Lisätiedot

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2005

Toimintakertomus vuodelta 2005 Toimintakertomus vuodelta 2005 1. Yleistä Usean vuoden omistajakorvaukset ovat olleet valitusten takia jakamatta. Tilanne heikensi asiakkaittemme ostokykyä. Loppuvuonna rahavarat purkautuvat ja järjestöt

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä

Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 6/218 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset...

Lisätiedot

Kokeilutoiminta kannattaa. Kuntakokeilut loppuseminaari Projektipäällikkö Ira Alanko

Kokeilutoiminta kannattaa. Kuntakokeilut loppuseminaari Projektipäällikkö Ira Alanko Kokeilutoiminta kannattaa Kuntakokeilut loppuseminaari 22.3.2017 Projektipäällikkö Ira Alanko Kokeilukulttuuri mahdollistaa osallistavan, ketterän ja tietoperustaisen kehittämisen ongelmien ratkaisemiseksi

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi 21.9.2016 21.9.2016 Strategiaprosessi Seutuyhteistyön strategiset ohjausvälineet, Sh.25.5 Strategia +10 v Kasvulle

Lisätiedot

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä Etelä-Savo Mikkeli 03.12.2015 Dnro ESAELY/1237/2014 Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä KUULUTUS Valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 3.12.2015 vesienhoitoalueiden

Lisätiedot

Ajankohtaista aluekehittämisestä klo 12:30 14:30b

Ajankohtaista aluekehittämisestä klo 12:30 14:30b Ajankohtaista aluekehittämisestä 7.6.2018 klo 12:30 14:30b Helsinki, TEM, Eteläesplanadi 4, Sali 4 b Videoneuvottelu/skype: Liity Skypekokoukseen Neuvottelutunnus: 7539150 Ohjelma Klo 12:30 Valtion ja

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY RY Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 1. Johdanto Läntisen Pien - Saimaan koetroolausten tarkoitus on selvittää selkä-alueiden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot