Arnikki. (Arnica montana) Luonnon kultaa lihaksille ja nivelille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arnikki. (Arnica montana) Luonnon kultaa lihaksille ja nivelille."

Transkriptio

1 Arnikki (Arnica montana) Luonnon kultaa lihaksille ja nivelille.

2 Arnikki tehokas apu kivun hoitoon Erilaisiin nivel- ja lihassärkyihin käytetyllä luonnon aarteella, Arnica montanalla, on pitkät perinteet itsehoidossa. Nyt kasvin hoidollisuus ja vaikutukset on löydetty uudelleen luvulta lähtien käytetty rohtokasvi oli jo vähällä kuolla sukupuuttoon, kunnes sveitsiläinen Bioforce AG onnistui vuosien periksiantamattoman tutkimustyön ja uurastuksen tuloksena viljelemään sitä kontrolloidusti ja luonnonmukaisesti, lajikkeen hoidolliset ominaisuudet säilyttäen. Ainutlaatuisen ja merkittävän asian viljelyn onnistumisesta tekee se, että Arnica montana on erittäin tehokas ja nopeavaikutteinen rohtokasvi. Lisäksi se on äärimmäisen herkkä ja harvinainen lääkekasvi, jonka viljely oli aiemmin luokiteltu mahdottomaksi. Viljelyn onnistuminen on hyvin merkittävä asia myös suomalaisten kannalta, sillä suuri osa suomalaisista kärsii eriasteisista nivelten ja lihasten rasitus- ja kiputiloista. 50 % yli 65-vuotiaista ja 90 % yli 75-vuotiaista kärsii jonkinlaisesta nivelrikosta. Joka sadas

3 suomalainen sairastaa nivelreumaa ja joka vuosi siihen sairastuu 2500 henkeä lisää. Arnikki on todellinen luonnon lahja kaikille nivelja lihassäryistä kärsiville! Se on tehokas ja turvallinen apu helpottamaan kipua ja parantamaan elämän laatua. Se katkaisee tulehdusreaktion jo sen alkuvaiheessa ja auttaa oireisiin pureutumalla tulehduksen aiheutumissyihin.

4 Nivelet ja lihakset kipeytyvät helposti Erilaiset tuki- ja liikuntaelimistön vammat ja vaivat ovat yleisiä liikkuvien ja etenkin liikkumattomien ihmisten keskuudessa. Moni kärsii jatkuvista lihaskivuista, niveltulehduksista, niska- ja selkäkivuista sekä jännitystiloista, joita arkinen toimintamme ja työasentomme aiheuttavat. Kivun syyt voivat olla moninaiset: työstä johtuva rasitus, yksipuolinen liikunta, kulumat, vauriot, kasvuhäiriöt, bakteeri- ja virusinfektiot, aineenvaihduntahäiriöt jne. Usein särky saattaa johtua myös erilaisista reumaattisista vaivoista, jotka ovat verrattain yleisiä varsinkin vanhemman väestön keskuudessa. Reumaksi luokitellaan yhteensä n. 100 erilaista tukija liikuntaelimiin vaikuttavaa, kivuliaisiin tulehduksiin, toimintahäiriöihin ja rappeumiin johtavaa sairautta.

5 Arnikki auttaa mm: reumaan nivelsärkyihin lihaskipuihin niska- ja selkävaivoihin jäykkyyksiin ja jännityksiin noidannuoliin mustelmiin ja ruhjeisiin tulehduksiin hyönteisten pistoihin

6 Arnikki vaikuttaa suoraan syihin, ei vain oireisiin Nivelsairauksissa on usein kysymys tulehduksellisista prosesseista. Monet nivelsairauslääkkeet pyrkivät tukahduttamaan kipuvälittäjäaineiden tuotantoa. Ne estävät hermoja vastaanottamasta kipua, mutta eivät kajoa oireita aiheuttaviin syihin. Arnikin tehokkuus perustuu siihen, että se vaikuttaa oireiden lisäksi suoraan niitä aiheuttaviin syihin. Se ehkäisee tulehdusten syntymistä ja taistelee kivun oireita vastaan luonnollisella tavalla. Arnikki vaikuttaa paikallisesti kipeytyneisiin niveliin ja lihaksiin ja luo suojaa reumaa ja tulehduksia vastaan. Arnikki on erityisen nopeavaikutteinen tulehduksellisissa prosesseissa. Se toimii fytokortisonin tapaisesti elimistössä. Arnikin tehoaineista seskviterpeenilaktonit estävät NF-kB-tulehdusvälittäjäaineen kiinnittymisen solun DNA:han eikä tulehdus pääse käyntiin. Synteettisistä lääkkeistä vain glukokortikoidit (kortisoni) toimivat samoin. Muut tulehduslääkkeet vaikuttavat vasta pidemmälle edenneeseen tulehdusreaktioon.

7 Se, että sveitsiläinen Bioforce AG onnistui perusteellisen tutkimustyön tuloksena viljelemään ainoastaan hiekkamailla ja kalkkiköyhässä maaperässä, korkeilla vuoriniityillä kasvavaa Arnica montanaa on suuri läpimurto nivel- ja lihasvaivojen hoidon edistymisessä. Arnica montanan teho on pystytty viime aikoina osoittamaan yliopistollisessa tutkimuksessa sekä kliinisesti että laboratoriokokein. Arnikkia on käytetty roh-

8 tona jo pitkään, mutta vasta viime aikoina sen vaikutusmekanismit ovat saaneet tieteellistä tukea. Sveitsissä vain Bioforce AG on tutkitun näytön perusteella onnistunut saamaan reuma-indikaation kehittämälleen arnikkivalmisteelle. Muita vastaavia reuma-indikaation tuotteita ei Sveitsin markkinoilla ole. Arnikki sopii geelinä erinomaisesti itsehoitoon lievissä ja kohtalaisissa reumaattisissa vaivoissa. Se on hyvin siedetty eikä sillä ole tutkimuksissa osoitettu olevan tuntuvia sivuvaikutuksia.* Lisäksi Bioforcen Arnica montana -geeliä on tutkimuksessa verrattu 5 % ibuprofeenigeeliin sormien nivelrikkotapauksissa. Arnikkigeeli oli vähintään yhtä tehokas ja siedetty kuin ibuprofeenigeeli, ja se koettiin jopa tehokkaammaksi ja miellyttävämmäksi käytössä niin lääkäreiden kuin käyttäjienkin kokemuksesta. Myös imeytyvyys on todettu hyväksi. * Knuesel O, Weber M, Suter A: Arnica montana Gel in Osteoarthritis of the Knee: An Open, Multicenter Clinical Trial. Adv. Therapy 2002; 19(5):

9 Lihas-, nivel- ja reumaattisten kipujen hoitoon auttavat myös seuraavat asiat, joita jo Alfred Vogel aikanaan suositteli: 1. Elimistön oikea happo-emästasapaino on tärkeää. Nauti täysiarvoista ravintoa, kuten esim. täysjyväviljaa ja -riisiä, kasviksia ja mieluiten paljon raakaravintoa. Suomen luonnosta löytää kesän ja syksyn aikana paljon hyvää ruokapöytäänsä! Eläinperäisten elintarvikkeiden sisältämä arakidonihappo saattaa edistää tulehdusten syntyä. 2. Huolehdi riittävästä liikunnasta vierivä kivihän ei todistetusti sammaloidu! Vältä stressiä, ylipainoa ja hoida niveliäsi lempeällä liikunnalla. Esimerkiksi sauvakävely ja uinti ovat erinomaisia liikunta-

10 muotoja. Sitäpaitsi liikunta tuo elämään iloa ja eliksiiriä monin tavoin. 3. Käytä tuoreita ja täysiarvoisia kasviöljyjä, jotka sisältävät tasapainoisesti välttämättömiä omega 3- ja 6 -rasvahappoja. Näin estät tulehdusten syntyä edesauttavia aineita muodostumasta elimistöösi. Hyvät rasvat voitelevat niveliämme ja pitävät aivotkin kirkkaina. 4. Ota lisäravinteena E- ja C-vitamiinia sekä seleeniä. C-vitamiinia saa mm. monista marjoista, sitrushedelmistä, kukkakaalista, perunasta ja iduista. E-vitamiinia taas saa esimerkiksi vehnäalkioöljystä, soijasta ja kasvisöljyistä ja seleeniä mm. parsakaalista, tummasta riisistä ja sipulista. Ruoan laatuun kannattaa kiinnittää huomiota tulokset näkyvät hyvänä olona.

11 5. Juo joka päivä perunasta valmistettua mehua: (raasta illalla kuorittu, raaka peruna ja jätä raaste yön yli vesilasiin) juo neste aamuisin tyhjään vatsaan. Myös muita terveyttä edistäviä mehuja, kuten esim. Biottan luonnonmukaisia ja terapeuttisia hapankaali- ja porkkanamehuja, on hyvä nauttia hyvinvoinnin edistämiseksi. Jos ei voi tai halua syödä raakasalaatteja, saa ne helposti myös pullosta!

12

13 Alfred Vogel ( ) Alfred Vogel oli sveitsiläinen kasvilääkinnän uranuurtaja ja edelläkävijä. Hän käytti koko elämänsä kasvien tutkimiseen, luennoimiseen ja ihmisten valistamiseen, jotta jokainen voisi itse hoitaa ja vaalia omaa teveyttään mahdollisimman luonnonmukaisin keinoin, ilman kuormituksia ja haittavaikutuksia. Hän kiersi maailmaa tutkien perinteistä kasvien lääkinnällistä käyttöä alkuperäiskansojen keskuudessa, toi tietoa Eurooppaan ja jakoi sitä eteenpäin. Perinnökseen hän jätti mm. korvaamattoman arvokasta tietoa tuorekasvien lääkinnällisestä merkityksestä, sekä Bioforce AG:n, modernin lääketehtaan, jonka tuotannossa ja toiminnassa vaalitaan Alfred Vogelin filosofiaa. Laaja tieteellinen tutkimus on viime vuosina osoittanut yhä vahvemmin Alfred Vogelin työn tulokset ja havainnot oikeiksi. Luonto on tarkoituksenmukainen kokonaisuus.

14 Olen syvästi vakuuttunut siitä, että luonto antaa meille kaiken tarvitsemamme suojellaksemme ja ylläpitääksemme terveyttämme. Voimaa luonnosta edelläkävijä vuodesta Lisätietoja Arnica montanan vaikutuksista sekä luonnonmukaisesta terveydenhoidosta löydät osoitteesta

15

16 Voimaa luonnosta edelläkävijä vuodesta A.Vogel Oy Kumitehtaankatu Kerava puh. (09)

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

TYYPILLISIMMÄT RASITUSVAIVAT OMAHOITO JA ENNALTAEHKÄISY

TYYPILLISIMMÄT RASITUSVAIVAT OMAHOITO JA ENNALTAEHKÄISY TYYPILLISIMMÄT RASITUSVAIVAT OMAHOITO JA ENNALTAEHKÄISY LT Heidi Haapasalo Ortopedian, traumatologian ja liikuntalääketieteen el RASITUSVAMMAAN ON AINA SYY Harjoituksen määrä / intensiteetti / alusta ->

Lisätiedot

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin

Lisätiedot

Lataa Elinvoimainen vartalo - aktiivinen elämä. Lataa

Lataa Elinvoimainen vartalo - aktiivinen elämä. Lataa Lataa Elinvoimainen vartalo - aktiivinen elämä Lataa ISBN: 9789515847799 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.45 Mb Lujat luut, joustavat nivelet ja vahvat lihakset antavat hyvän perustan hyvinvoinnille

Lisätiedot

Lataa Vatsa kuntoon - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Vatsa kuntoon - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Vatsa kuntoon - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789529920723 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.10 Mb Ruoansulatus on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkein

Lisätiedot

Hoito Kohdalleen! KYLMÄ- JA KUUMAKÄÄREET. Ergonomisesti muotoillut. hoitoa ja helpotusta arkipäivään. Hoitoa ja kivunlievitystä ilman lääkkeitä.

Hoito Kohdalleen! KYLMÄ- JA KUUMAKÄÄREET. Ergonomisesti muotoillut. hoitoa ja helpotusta arkipäivään. Hoitoa ja kivunlievitystä ilman lääkkeitä. Hoito Kohdalleen! Ergonomisesti muotoillut KYLMÄ- JA KUUMAKÄÄREET hoitoa ja helpotusta arkipäivään. Hoitoa ja kivunlievitystä ilman lääkkeitä. www.invapuoti.fi Kuuma/kylmähoito - kestävä ja lääkkeetön

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan.

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan! Tärkeintä painonhallinnassa on tasapaino

Lisätiedot

TULES. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet

TULES. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet TULES Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet Tule-sairaudet haittaavat monen päivittäistä elämää Tules-lyhennettä käytetään kaikista sairauksista ja ongelmista, mitkä vaikuttavat tuki- ja liikuntaelimistöön.

Lisätiedot

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 Mitä ovat probiootit? MITÄ OVAT PROBIOOTIT? Ihmisen suolistossa on miljoonittain bakteereja Nämä bakteerit

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa Voimaa vertaisuudesta 13.-18.3.2015 Suomen Parkinsonliitto -11:30 Lempeää liikuntaa Liikelaajuuksilla tasapainoa aikaa 12:00 lounas 12:00 lounas 12:15 lounas 12:15 lounas 11:15 lounas Ravinto osana itsehoitoa.

Lisätiedot

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO JVi Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä on JVi? 2. Miksi joka päivä tulisi nauttia 120 ml JVi -juomaa? 3. Voinko käyttää JVi:tä muiden Nu Skin -tuotteiden kanssa? 4. Onko JVi SCS- (Skin Carotenoid

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Seraquin. Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille

Seraquin. Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille Seraquin Luonnollista suojaa koiran ja kissan nivelille Nivelrikko Tavallisin syy koiran nivelperäiseen kipuun ja ontumiseen 20 % kaikista koirista sairastaa Suomessa 110 000 nivelrikkoista koiraa lonkkanivelet,

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi.

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. NIVELRIKKO tunnista ajoissa! Nivelrikko eli artroosi on hyvin yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus, joka aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa liikkumista. Polven nivelrikko

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

from the north poultry protein meal

from the north poultry protein meal from the north Poultry meal proteiinirikas eläinvalkuainen Poultry Meal on suomalaisen siipikarjan sivutuotteista valmistettu proteiinirikas eläinvalkuainen. Se on laadukas raaka-aine rehuihin ja lemmikkien

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Ravitsemus ja mielenterveys. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti

Ravitsemus ja mielenterveys. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti Ravitsemus ja mielenterveys Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti Mieti hetki parin kanssa Mikä on tärkeää mielenterveyskuntoutujan ravitsemusohjauksessa? Mitä

Lisätiedot

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Liikunta ja tule-sairaudet Lääketieteessä juuri millään ei ole yhtä vahva näyttö kuin liikunnan

Lisätiedot

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA Kauneutta sisältä Hyvä olo kaunistaa Onko tämä tuttua? Tiesitkö, että suurin osa maailman väestöstä on ylipainoisia, mutta huonosti ravittuja?? Tiesitkö, että ihmiset käyttävät päivittäiseen ruuanlaittoon

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET

VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 1 VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 2 VIIKKO 1 - Johdanto Tällä ensimmäisellä viikolla käymme läpi ravitsemuksen perusteet. Käymme läpi kolme perusravintoainetta. Niitä kutsutaan usein nimellä makroravinteet.

Lisätiedot

Homeopaattisten lääkkeiden vaikutusalueita:

Homeopaattisten lääkkeiden vaikutusalueita: Homeopaattisten lääkkeiden vaikutusalueita: Shokki -> Arnica 15C Ruhjevammat, revähdykset -> Arnica 15C Verenvuodon tyrehdyttäminen -> Arnica 15C Haavojen parantuminen -> Arnica 15C Pahoinvointi, ripuli

Lisätiedot

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon.

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. C-vitamiini 250 mg, 6 emätinpuikkoa. Apteekista ilman reseptiä. Emättimen bakteeritasapainon häiriö Emättimen bakteeritasapainon häiriö

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta Virtsarakko.fi VES-100974-1 02.2011 Relevans.net 7000 Arviolta noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii virtsarakon ongelmista. 2 ASTELLAS PHARMA, Falcon

Lisätiedot

Sijoita itseesi nautit enemmän!

Sijoita itseesi nautit enemmän! Sijoita itseesi nautit enemmän! 1 Ravinto hyvinvoinnin lähde Ravinto, muutakin kuin polttoainetta Suoja-ravinteita ja korjauspaloja Elimistön kuorma kasvaa ympäristön ja omien valintojen vuoksi Terveellinen

Lisätiedot

Aitoa ja rehellistä ruokaa Atrialta ymmärrä ja tiedä mitä syöt! Hankkeen vetäjä Pasi Luostarinen 30.5.2011

Aitoa ja rehellistä ruokaa Atrialta ymmärrä ja tiedä mitä syöt! Hankkeen vetäjä Pasi Luostarinen 30.5.2011 Aitoa ja rehellistä ruokaa Atrialta ymmärrä ja tiedä mitä syöt! Hankkeen vetäjä Pasi Luostarinen 30.5.2011 Sisältö Atrialta vaihtoehtoja arkeen ja juhlaan Tuotekehitystä kuluttajan tarpeisiin Hyvää ruokaa,

Lisätiedot

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät

Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Lääkkeettömät kivunhoitomenetelmät Mihin lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä tarvitaan? Lääkehoidon tueksi ei välttämättä korvaajaksi! Krooninen kipu on monimuotoinen ja vaikea ongelma ei ole olemassa yhtä

Lisätiedot

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013 Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus!

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! Yritin nostaa tyttäreni D-vitamiinitasoja 3 vuotta tuloksetta, kunnes löysin DLux3000

Lisätiedot

TULE- vaivat, liikunta ja terveys

TULE- vaivat, liikunta ja terveys TULE- vaivat, liikunta ja terveys Jukka Pekka Kouri Kipuklinikan ylilääkäri, ORTON Fysiatrian ja yleislääket. erikoislääkäri Kivunhoidon erityispätevyys Kuntoutuksen erityispätevyys 2 Sisältö Tule- vaivojen

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot

Lataa Terve maksa - Marja Ruuti. Lataa

Lataa Terve maksa - Marja Ruuti. Lataa Lataa Terve maksa - Marja Ruuti Lataa Kirjailija: Marja Ruuti ISBN: 9789529920785 Sivumäärä: 313 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.99 Mb Terve maksa kertoo mitä jokaisen tulisi tietää maksan merkityksestä

Lisätiedot

v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla:

v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla: v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla: Valitaan yksi proteiininlähde. Perusaterialla valitaan kaksi rasvanlähdettä.

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

Fysioterapeutti Petri Jalava

Fysioterapeutti Petri Jalava Fysioterapeutti Petri Jalava Urheilijan lihashuolto Pyritään ennaltaehkäisemään urheiluvammoja Saadaan enemmän tehoja irti elimistöstä ja tekniikka paremmaksi Mahdollistetaan urheilijan nousujohteinen

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO

RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,

Lisätiedot

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy

Lisätiedot

Kemiallisten lääkkeiden hallitsevan aseman myötä jää helposti

Kemiallisten lääkkeiden hallitsevan aseman myötä jää helposti LUONTO on edelleenkin merkittävä lääkkeiden lähde Kemiallisten lääkkeiden hallitsevan aseman myötä jää helposti huomaamatta tosiasia, että luonto on edelleenkin merkittävä uusien lääkkeiden lähde. Kasvit

Lisätiedot

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL Luonnonmarjat ja kansanterveys Raija Tahvonen MTT/BEL 15.8.2013 Jos poimit marjat itse, saat Liikuntaa Luonnossa liikkumisen hyvät vaikutukset aivoille Marjasi tuoreena Varman tiedot, mistä marjat ovat

Lisätiedot

Lataa Mielen ruokaa - Sinikka Piippo. Lataa

Lataa Mielen ruokaa - Sinikka Piippo. Lataa Lataa Mielen ruokaa - Sinikka Piippo Lataa Kirjailija: Sinikka Piippo ISBN: 9789523120259 Sivumäärä: 286 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.65 Mb Tämä kirja kertoo, miten ruoka ja sen eri ainesosat vaikuttavat

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT EGENTLIGA Ohjeita peukalon cmc-nivelen luudutusleikkauksesta kuntoutuvalle Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää peukalon cmc-nivelen luudutusleikkaukseen

Lisätiedot

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma TIETOA REUMATAUDEISTA 1 Selkärankareuma Selkärankareuma (muita nimiä Bechterewin tauti, spondyloarthritis ankylopoetica) on reumasairaus joka nimensä mukaisesti aiheuttaa oireita ja tulehdusta selkärangassa.

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

Olkapään sairauksien kuntoutus

Olkapään sairauksien kuntoutus Hyvinvointia työstä Olkapään sairauksien kuntoutus Esa-Pekka Takala Dos., ylilääkäri 16.2.2016 Työterveyslaitos E-P Takala:Olkapään sairauksien kuntous www.ttl.fi 2 Esa-Pekka Takala Sidonnaisuudet LKT,

Lisätiedot

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

Lataa Parantavien ruokien opas - James A. Duke. Lataa

Lataa Parantavien ruokien opas - James A. Duke. Lataa Lataa Parantavien ruokien opas - James A. Duke Lataa Kirjailija: James A. Duke ISBN: 9789511304265 Sivumäärä: 415 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.82 Mb Ehkäise, hoida ja paranna luonnon parhailla lääkkeilläyli

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

Hyvän elämän eväät. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM

Hyvän elämän eväät. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Hyvän elämän eväät Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM www.anettepalssa.com Pätevyys ja sidonnaisuudet Luento- ja asiantuntijapalkkioita lääke- ja elintarvikeyrityksiltä Sitoutunut asiakastyöhön

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

Nauti hyvinvoivasta hevosesta

Nauti hyvinvoivasta hevosesta UUTUUS! Nauti hyvinvoivasta hevosesta Supreme Horse Care uusi hevosten hyvinvointisarja. Kun hevonen liikkuu mielellään ja näyttää upealta, meidän hevosihmisten elämä on huoletonta! Uuden kotimaisen Supreme

Lisätiedot

Miten Alentaa Kolesterolia

Miten Alentaa Kolesterolia Miten Alentaa Kolesterolia 1 / 6 2 / 6 3 / 6 Miten Alentaa Kolesterolia Tohtori.fi on Suomen suosituin terveyssivusto, joka tarjoaa koko perheelle luotettavaa ja puolueetonta tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista,

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa.

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. Koko perhe myymään hienoja BioCaren terveystuotteita ja tienaamaan rahaa junioreiden toimintaan! Kampanja

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE. Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto

KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE. Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä 29.1.2015. www.ttl.fi. E-P Takala: Olkapään jännevaivojen kuntoutus 1

Hyvinvointia työstä 29.1.2015. www.ttl.fi. E-P Takala: Olkapään jännevaivojen kuntoutus 1 Hyvinvointia työstä 29.1.2015 E-P Takala: Olkapään jännevaivojen kuntoutus 1 Olkapään jännevaivojen kuntoutus Esa-Pekka Takala, ylilääkäri, Dos. E-P Takala: Olkapään jännevaivojen kuntoutus 29.1.2015 2

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Tärinän riskit ja torjuminen työympäristössä - Työntekijälle

Tärinän riskit ja torjuminen työympäristössä - Työntekijälle Tärinän riskit ja torjuminen työympäristössä - Työntekijälle Tärinällä on vaikutusta! Tärinälle altistuminen on päivittäinen ja vakava uhka tuhansien suomalaisten työntekijöiden terveydelle Ajettavia koneita

Lisätiedot

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Päänsärky, purenta ja TMD 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Etiologia Epäselvä, monitekijäinen Useita etiologialtaan ja patologialtaan erilaisia

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

Neotigason ja psoriaasin hoito

Neotigason ja psoriaasin hoito Neotigason ja psoriaasin hoito Tärkeää! Naiset: Neotigason on teratogeeninen eli sikiövaurioita aiheuttava eikä sitä saa missään» tapauksessa käyttää jos olet raskaana tai suunnittelet raskautta. Raskauden

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Franco Canteri Lakshmin perustaja

Franco Canteri Lakshmin perustaja 1 Franco Canteri Lakshmin perustaja Lakshmi on toiminut luonnonkosmetiikka- ja hyvinvointialalla jo yli 20 vuotta. Sarja perustuu ayurvediseen, kokonaisvaltaiseen ajattelutapaan, jossa ihminen huomioidaan

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17

TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneil e: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 TÄNÄÄN KOHTAAN IPF:N IPF-diagnoosin saaneille: Opas sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista keskusteluun lääkärin kanssa FI/ROCH/161O/O132b MAALISKUU 2O17 MITÄ IPF:N SAIRASTAMINEN TARKOITTAA Idiopaattinen keuhkofibroosi

Lisätiedot

Ksylitoli viisas valinta. Marjo Tipuri

Ksylitoli viisas valinta. Marjo Tipuri Ksylitoli viisas valinta Marjo Tipuri 14.3.2019 Ksylitoli viisas valinta Yleistä ksylitolista Käyttösuositukset Historiaa lyhyesti Opiskelijoiden ksylitolin käyttö Miksi ksylitolia? Mitä ksylitoli on?

Lisätiedot

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys

UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY. Nimi Sotu Päiväys UKK-terveysseula LIIKKUMISEN TURVALLISUUDEN JA SOPIVUUDEN ARVIOINTIKYSELY Hyvä vastaaja! Ole hyvä ja lue huolellisesti terveysseulan kysymykset ja vastaa niihin parhaan tietämyksesi mukaan. Nimi Sotu Päiväys

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Exspot permetriini 744 mg/ml

Exspot permetriini 744 mg/ml Exspot permetriini 744 mg/ml Exspot - permetriini 744 mg/ml Eläinlääkevalmiste Paikallisvaleluliuos koiralle Vaikuttava-aine permetriini 744 mg/ml Kantoaine Dowanol, uudistunut 2005 Vaikutus on täysin

Lisätiedot

Liikunta ja terveys. Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta.

Liikunta ja terveys. Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta. Liikunta ja terveys Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta. Sairauksien ehkäisy, hoito ja kuntoutus liikunnan avulla 2-tyypin diabetes Kohonnut verenpaine

Lisätiedot

Premium-luokan koiranruokasarja D

Premium-luokan koiranruokasarja D Premium-luokan koiranruokasarja D TM Lihaisaa laatua koirallesi. Laaturuokaa koirallesi Jahti&Vahti! Haluamme koirasi elämänlaadun pysyvän korkeana ja kauan. Siksi ruokien huippulaatu on meille aidosti

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi?

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Sisällysluettelo s. 3 Mikä on nivelpsoriaasi? s. 3 Mitkä ovat nivelpsoriaasin oireet? s. 4 Mitä oireita minun pitäisi tarkkailla? s. 5

Lisätiedot

0kk+ vastasyntyneille 3kk+ hidas 6kk+ keskinopea vellitutti 6kk+ 9kk+ nopea monivirtaus (kolme erilaista virtaustyyppiä tutin asennosta riippuen).

0kk+ vastasyntyneille 3kk+ hidas 6kk+ keskinopea vellitutti 6kk+ 9kk+ nopea monivirtaus (kolme erilaista virtaustyyppiä tutin asennosta riippuen). Lovi dynaaminen pullotutti on maailman ensimmäinen useista eri silikonityypeistä samaan muottiin rakennettu pullotutti (heterogeenisten silikonikerrosten tekniikka). Dynaaminen tutti joustaa kuten rinnanpää

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa - Olli Patja - www.fairpro.fi Ravintovalmentajan sudenkuopat Sanat eivät riitä kertomaan Tarvitaan tietoa todellisesta tilasta Kuinka

Lisätiedot

Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja

Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja TM Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja Suomen suosituin premium-koiranruoka. Koiran elämänlaatu, terveys ja pitkä ikä ovat vaalimisen arvoisia asioita. Siksi ravinnon korkea laatu

Lisätiedot