MATINKYLÄN PALOASEMAN TARVESELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATINKYLÄN PALOASEMAN TARVESELVITYS"

Transkriptio

1 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Peljk Asia nro LIITE x MATINKYLÄN PALOASEMAN TARVESELVITYS 1. LÄHTÖTIEDOT Yleistä Vuonna 2002 allekirjoitetun pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen mukaan sopijakunnat rakennuttavat tai hankkivat toimitilat pelastustoimen tarpeisiin. Kukin kunta vastaa alueellaan siitä, että pelastuslaitoksen käyttöön osoitetaan tarvittavat tilat. Pelastuslaitoksen johtokunta määrittelee tilatarpeen kiinteistöjä peruskorjattaessa ja uusinvestointeja tehdessä. Tilantarve määritellään tarveselvityksessä. Pelastuslaitos vuokraa kunnalta tilat pelastustoimen käyttöön yhtenäisten vuokranmääräytymisperusteiden mukaisesti. Tehdyn investoinnin perusteella lasketaan pääoma-arvoa, josta pääomavuokra 6,7 %:n tuottovaatimuksella lasketaan. Tuottovaatimus muodostuu 3,3 % korosta, 2,7 % korjausvastuusta sekä 0,7 % maavuokrasta. Pelastuslaitos vuokraa edelleen tarpeelliset tilat ensihoidon käyttöön. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen laatimassa Ohjelma paloasemien sijoittamiseksi vuoteen 2035 paloasemaverkkoon vaikuttavia asioita tarkastellaan aluerakennemuutosten, väestöprojektioiden ja - ennustusten sekä riskiluokitusten ja riskialueiden saavutettavuuden kautta. Ohjelma perustuu aiemmin vuosina 2013 ja 2014 tehtyihin, koko Uudenmaan alueen kattaviin selvityksiin valmistui selvitys Helsingin, Itä-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitosten paloasemaverkon tuottama saavutettavuus -selvitys, jossa tarkasteltiin sen hetkistä tilannetta sekä tehtiin arvio tilanteesta vuonna Selvitystä tarkennettiin vielä henkilö ja omaisuusvahinkoriskien osalta vuonna Ohjelman toteutuksessa on huomioitu Uudenmaan alueen tarpeet vuoteen 2035 asti. Paloasemat palvelevat pelastustoiminnan sekä ensihoidon riskianalyysien perusteella määriteltyjä tarpeita. Toimintavalmiuden takaaminen Etelä-Espoossa edellyttää jatkossa Niittykummun paloasemakäytöstä luopumista ja paloaseman

2 korvaamista Matinkylän paloasemalla. Tiivistyvä Etelä-Espoon rakentaminen ja eri liikennemuotojen lisääntyminen ovat jo haasteena pelastustoiminnan toimintavalmiudelle. Tavoitteena on, että jokaisessa Espoon kaupunkikeskuksessa olisi paloasema pelastustoimen ja ensihoidon palveluineen. Kattava paloasemaverkosto pelastustoimen ja ensihoidon palveluineen saadaan vuonna 2025, kun Otaniemen paloasema on rakennettu. Pelastustoimen riskianalyysin ja palvelutasopäätöksen mukaisesti I riskiluokan alueet tulee saavuttaa enintään kuuden minuutin toimintavalmiusaikaan ja II riskiluokan alueet enintään kymmenen minuutin toimintavalmiusaikaan. Toimintavalmiusaika lasketaan ilmoituksen vastaanottamisesta ensimmäisen pelastusyksikön perilläoloaikaan. Tämän jälkeen kuluu vielä ensitoimenpiteisiin, ennen kuin tehokas pelastustoiminta voi kohteessa alkaa (avunsaantiaika).

3 Kuvat 1 ja 2. Enintään 6 minuutin saavutettavuusalueet vuosina , kun Espoonlahden paloasema ja Matinkylän paloasema ovat käytössä, mutta Otaniemen paloasemaa ei vielä ole. Kuva 3. Espoon paloasemien enintään kuuden minuutin saavutettavuusalueet vuonna 2025, Espoonlahen, Matinkylän ja Otaniemen paloasemien valmistuttua. Nykytila Niittykummun paloasema on otettu käyttöön vuonna Viime vuosina rakennukseen on tehty useita korjauksia sisäilmaongelman hallitsemiseksi. Henkilöstön oireilu on kuitenkin jatkunut. Nyt tarvitaan kiireellisiä toimenpiteitä terveellisten tilojen aikaansaamiseksi. Suunniteltu mittavat rakenteellisten ongelmien korjaustoimenpiteet edellyttävät suhteettoman kalliita väistötiloja. Otaniemen alueelle on arkipäivisin sijoitettuna ensihoitoyksikkö tilapäisiin tiloihin. Kehä I:n kattaminen mittavine liikenne- ja rakennushankkeineen jatkuu vielä pitkään. Kaava- ja tonttitilanne Paloasemalle on kaavoittajan kanssa yhteistyössä löydetty sopiva tontti korttelista 23200, Matinkylän kaupunginosasta 23. Kaavoitus tulisi käynnistää pikaisesti. Kaavamuutos tulee voida toteuttaa riittävän nopealla aikataululla, jotta rakentaminen voi alkaa vuonna 2018.

4 Kuva 4. Tonttivaraus Matinkylän paloasemalle korttelista Alustavat tiedot rahoitusmahdollisuuksista Espoon kaupunki rakennuttaa ja rahoittaa paloaseman. Kaupungilla on mahdollisuus hakea palosuojelurahastolta ennakkopäätöstä enintään euron avustukselle, mutta avustuksen saanti ei ole varmaa. Leasingrahoituksessa ei avustusmahdollisuutta ole. 2. TARVEKARTOITUS Paloaseman lähialueen kehitys Tiivistyvä kaupunkirakenne, hyvin korkeiden rakennusten, maanalaisten ja maanpäällisten laajojen monimutkaisten tilojen rakentaminen tulevat aiempaa enemmän pidentämään aikaa (avunsaantiaika), jolloin tehokas pelastustoiminta voi alkaa. Edellä kuvatut toimintaympäristön muutokset edellyttävät paloasemaverkoston kasvattamista ja pelastusyksiköiden määrän lisäämistä, jotta turvallisuustaso ja pelastustoiminnan sekä ensihoidon valmius voidaan säilyttää edes nykyisellä tasollaan. Tehtävämäärien jatkuva lisääntyminen edellyttää myös jatkossa lisäyksikön perustamista, muutoin toimintavalmius Espoon eteläisillä alueilla heikkenee edelleen. Tilantarvearvio Huonealan tarve on 948 hym 2 ja bruttoala noin 1327 k-m 2 teholuvun 1,4 mukaisesti. Lisäksi kylmää varastotilaa noin 40 hym 2 ja autokatos neljälle autolle. Päivittäin rakennuksessa työskentelee enintään 15 henkilöä. Henkilökunnan kokonaismäärä on enintään 46. Laajentamistarve, toiminnan aloitus

5 Paloaseman mitoitus vastaa hyvin tulevaisuuden tarpeita eikä laajentamistarpeita tule. Toiminta uudella paloasemalla tulisi käynnistymään esitetyssä laajuudessa heti sen valmistuttua vuoden 2019 alkupuolella. Henkilöstö kalustoineen siirtyy Niittykummun paloasemalta. 3. TOTEUTTAMISTAPAESITYS Toteuttamistapaesitys Niittykummun paloaseman perusparannusta suunniteltaessa on tuloksetta haettu korvaavia tilapäisiä tiloja haettu Matinkylä - Otaniemi väliltä. Kokonaan uusien tilapäisten suojaväistötilojen rakentaminen ei ole taloudellisesti järkevää. Sen sijaan, että Niittykummun paloasema nyt peruskorjataan suurin kustannuksin paloasemakäyttöön, tulee pysyvä Matinkylän paloasema saada rakennettua mahdollisimman pian ja toteuttaa Niittykummun paloasemalle siksi aikaa jo suunniteltuja terveellisyyttä palvelevia tilapäisiä toimenpiteitä. Niittykummun paloasema on asemakaavassa suojeltu, joten sille on haettava paloasematoiminnan jälkeen sopivaa käyttötarkoitusta. Kaksikerroksinen uudisrakennus rakennetaan yksinomaan paloasemakäyttöön. Nopeaan ja turvalliseen hälytykseen lähtöliikenne (liittyminen Gräsanlaaksolle) ja paloaseman normaali liikennöinti on erotettava toisistaan. Tontti aidataan. Alustava huoneohjelma, ja laajuuden määrittely Alustava huoneala on 948 hym² ja brutto-ala on noin 1327 k-m². Liite 2 Alustava kustannusarvio Alustava kustannusarvio on noin euroa (alv 0 %).

6 Henkilöstösuunnitelma Paloasemalle ei tarvita uutta henkilöstöä. Alustavat ylläpito- ja käyttökustannukset Toimitilavuokra on arviolta euroa vuodessa. Mahdollinen palosuojelurahaston myöntämä avustus tulee huomioida vähennyksenä täysimääräisesti vuokraa määritettäessä. Erityistä Paloasemalle on rakennettava harjoitustorni ja katolle harjoitustasanne. Liitteet: Huoneohjelma, liite 1

7 MATINKYLÄN PALOASEMAN HUONEOHJELMA Liite 1 KERROS HUONETILA HENKILÖ- MÄÄRÄ HUONE- MÄÄRÄ PINTA- ALA M 2 HUOMIOITAVAA TOIMISTO- JA KOULUTUSTILATTILAT I Monitilatoimisto monitilatsto I neuvottelu I kopiointi vaatekaapit päällysvaatteille I koulutustila vss-tilassa I inva I siivous 1 4 KALUSTOHALLI I 4 autopaikkaa väh 4,2m x 14,7m I pesuhalli/pesutila 1 90 perällä kalustonpesupaikka, ritilätaso I wc 1 2 VARASTO- JA HUOLTOTILAT I ensihoitovälinevarasto/-huolto hallipaikan takana I varustevarasto 1 8 vss-tilassa I varusteet ja kalusto sammutusauton takana I kemikaalit/ painepesuri 1 5 heti pesuhallin takana I pesu ja kuivaus, likainen 1 16 heti pesuhallin takana I suojainhuolto 1 12 pesuhallin takana, pesutilan yhteydessä I pesu ja kuivaus, puhdas 1 12 pesuhallin takana I kaluston huolto 1 16 pesuhallin takana I talonvarasto 1 14 yhteys ulkoa ja sisältä TEKNISET TILAT I valvomo 1 7 I valvomon laitetila 1 8 I varavoima 1 14 öljyntorjuntavaraston yhteydessä II kompressorit 1 7 IV -konehuoneessa VALMIUSTILAT II paloesimiehet 1/4 1 19

8 II palomiehet 2/ II ensihoitajat 2/ II keittiö/ kaapistot 1 17 II ruokailu II oleskelu II kioski 1 5 II naisten pukuhuone II naisten wc ja suihku 1 4 II pesuhuone II löylyhuone II saunan pukuhuone vaatekaappia II kuntosali II wc II siivous 1 3 S1 LUOKAN VÄESTÖNSUOJA I sulkuhuone 1 4 suojatila pelastusjoukkueen I tarpeisiin koulutustila HYÖTYALA 948 m 2 teholuku 1,4 BRUTTOALA 1327 m 2 KYLMÄT TILAT Ei sisälly em. hyötyalaan jätetila 1 14 öljyntorjuntavarasto 1 40 autokatos 4 autolle 70 HYÖTYALA KYLMÄT TILAT 124 m 2

9 Liite 1

OTANIEMEN PALOASEMAN TILANTARVESELVITYS

OTANIEMEN PALOASEMAN TILANTARVESELVITYS Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Peljk 21.4.2016 Asia nro LIITE x OTANIEMEN PALOASEMAN TILANTARVESELVITYS 1. LÄHTÖTIEDOT Yleistä Vuonna 2002 allekirjoitetun pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

KARJAAN PALOASEMAN TARVESELVITYS

KARJAAN PALOASEMAN TARVESELVITYS Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Peljk 24.4.2014 Asia nro 7 LIITE KARJAAN PALOASEMAN TARVESELVITYS 1. LÄHTÖTIEDOT Yleistä Vuonna 2002 allekirjoitetun pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HUONETILAOHJELMA Sivu 1 (5)

HUONETILAOHJELMA Sivu 1 (5) HUONETILAOHJELMA Sivu 1 (5) hankenumero: MATINKYLÄN ELÄ JA ASU SENIORIKESKUS Asuntoja: 1 x 23 + 5 x 28 163 (yksiöitä a 25m2) Henkilökunta: yhteensä noin 145, luku sisältää alueellisen kotihoidon ja tukipalvelujen

Lisätiedot

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus 7..203 3:07:0 --- - 6.4 6.4 HUOLTORAKENNUS 6. 6. 6.5 6.4 HUOLTOPIHA 6.0 KALUSTOHALLI 60.7 --- - 60.2 62.0 6.0 60. 6.0 60.4 60.0 N 6706300000 E 2548890000 2548890 6706300 /500 Asemapiirros : 500 P L I 0

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 129 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste 3/2016 HEL 2016-004817 T 02 02 01 Päätös Sitovat toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet päätti

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13. Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

TARVE / HANKESUUNNITELMA SIPOON UUSI PELASTUSASEMA 2015

TARVE / HANKESUUNNITELMA SIPOON UUSI PELASTUSASEMA 2015 TARVE / HANKESUUNNITELMA SIPOON UUSI PELASTUSASEMA 2015 Luonnoskuva 2 Johdanto Sipoon kunnanvaltuuston 7.10.2013 hyväksymässä Sipoo 2025 strategiassa Sipoon lähtökohdaksi on asetettu vetovoimainen kaksikielinen

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen johtokunta Sivu 1 / 33. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:00-18:40. Keskuspaloasema, Palomiehentie 1, Espoo

Pelastuslaitoksen johtokunta Sivu 1 / 33. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:00-18:40. Keskuspaloasema, Palomiehentie 1, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.04.2017 Sivu 1 / 33 Kokoustiedot Aika 27.04.2017 torstai klo 17:00-18:40 Paikka Keskuspaloasema, Palomiehentie 1, Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Seppä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Simpukankatu 11 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 11. Tunturikoivu 140 Katuosoite Lounatuulentie 3 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN VESILIIKUNTAKESKUS / TILAOHJELMA

MÄNTSÄLÄN VESILIIKUNTAKESKUS / TILAOHJELMA MÄNTSÄLÄN VESILIIKUNTAKESKUS / TILAOHJELMA VE-1 HANKESUUNNITELMAN LIITE 30.11.2018 mitoitusohje RT -ohejkortti 97-10839 Vuotuinen kävijämääräarvio on (6 x 20.000) 120 000 6* Mäntsälän asukasluku Huippukuukauden

Lisätiedot

mönkijä (perävaunussa), moottorikelkka (perävaunussa), 1 öt- Rengasvarasto 20 Paineilmalaitehuolto 19 Varavoimakonehuone 10

mönkijä (perävaunussa), moottorikelkka (perävaunussa), 1 öt- Rengasvarasto 20 Paineilmalaitehuolto 19 Varavoimakonehuone 10 PULKKILA ALUSTAVA SUUNNITELMA 21.2.17 LUONNOS 0.3 huonenumero m 2 Paloauto hallitilat ja varastotilat (puhdas tila) Ajoneuvopaikat - raskas ajoneuvo 75 sammutusauto - raskas ajoneuvo 75 säiliöauto - henkilöauto

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 12 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi Katuosoite Antellinkatu 6 Postiosoite 50100, Mikkeli Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Mikkeli/Etelä-Savo Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Aluehallintoviraston diaarinumero. Puhelin

Aluehallintoviraston diaarinumero. Puhelin 1 Saapumismerkinnät Saapumisleimat Aluehallintoviraston diaarinumero PSR:n diaarinumero 1 Tiedot hakijasta a) Hakijan yhteystiedot: Nimi Hailuodon kunta Y-tunnus 0184918-8 Jakeluosoite Luovontie 176 Postinumero

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8

Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Huonetilat ja lisätilat 1 / 8 Kohteen tiedot Nimi 18. Honka Savukvartsi Katuosoite Rubiinikehä 22 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA PELASTUSTOIMINNAN TYÖKUORMAN AJALLISESTA VAIHTELUSTA Pelastustoimen tutkijatapaaminen, Kuopio 6.6.2018 Hanna Rekola, Helsingin pelastuslaitos UUDENLAISIA NÄKÖKULMIA RESURSSIEN

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 7 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Espoonlahden paloasema HANKESUUNNITELMA

Espoonlahden paloasema HANKESUUNNITELMA Espoonlahden paloasema HANKESUUNNITELMA HANKENUMERO 1006 25.5.2016 2 (14) Sisällysluettelo 1. Yhteenveto hankkeesta... 3 2. Hankesuunnitelman osapuolet... 4 3. Hankkeesta tehdyt päätökset, lausunnot ja

Lisätiedot

Gräsanlaaksoon. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alue Asemakaava

Gräsanlaaksoon. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alue Asemakaava s. 1 / 6 Alue 312700 Gräsanlaakso Asemakaava Asianumero 4922/10.02.03/2017 Asemakaava on osa Gräsanlaakson aluetta, jolla nykytilassa sijaitsee huoltoasema ja puutarhamyymälä sekä näiden pihatiloja, sekä

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 11.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 11.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Pähkinälehdontie 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

TAIVALKOSKEN PALOASEMA HANKESELVITYS

TAIVALKOSKEN PALOASEMA HANKESELVITYS TAIVALKOSKEN PALOASEMA HANKESELVITYS 1.2.2018 Mika Haverinen Heikki Levón Kari Kuosmanen SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 TARVESELVITYS... 3 2.1 Tarpeellisuus... 3 2.2 Taivalkosken nykyinen paloasema...

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 29 - Lakka Kivitalot Heikkinen Katuosoite Daaliatie 6 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan tiedot

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Koskenniementie 14 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus 1(3 TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde Telekopionumero Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm Oppilaitos Osoite Hanke Yhteishanke Päivämäärä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2018... 1 - : Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 32 - Lapplin Duo Katuosoite Freesiantie 1 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Tilat yhteensä. Huonetilat 04.05.2010 2 / 6

Tilat yhteensä. Huonetilat 04.05.2010 2 / 6 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 2 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Palvelutasopäätös Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi

Palvelutasopäätös Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi Palvelutasopäätös 2014-2017 Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi Palvelutasopäätös Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen johtokunta päättää pelastustoimen palvelutasosta kuntia kuultuaan. Päätöksessä

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 41-Lumimustikka Katuosoite Maatammenkuja 4 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 34 -Talo A Katuosoite Freesiatie 5 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut TaloPeli

Lisätiedot

Päätös Pelastustoimen harjoitusalueiden rakentamiseen voidaan erityisavustusta myöntää pelastustoimen alueille ja kunnille.

Päätös Pelastustoimen harjoitusalueiden rakentamiseen voidaan erityisavustusta myöntää pelastustoimen alueille ja kunnille. Päätös..06 Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustukset 06 Palosuojelurahastolain (06/00, muutettu 057/006/..006) :n mukaan rahastosta voidaan myöntää erityisavustuksia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 21-Jokilammi Katuosoite Teroittajankatu 8 Postiosoite 28100, Pori Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Pori/Satakunta Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut TaloPeli

Lisätiedot

Ilvestarhan rakennustyöt

Ilvestarhan rakennustyöt HKR-RAKENNUTTAJA Ilvestarhan rakennustyöt, Mustikkamaanpolku 12 Perusparannus Hankenumero R-04238 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero Ilvestarhan rakennustyö R-04238 Osoite Rakennustunnus (RATU)

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Kohteen tiedot Nimi 13. Hailuoto 153 Katuosoite Lounatuulentie 4 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI Kati Tillander

PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI Kati Tillander PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI 2017-2020 Kati Tillander 28.2.2017 Palvelutasopäätös Sisältö Riskianalyysi Toimii palvelutasopäätöksen perusteluosana ja edelleen tarkemman toiminnan suunnittelun apuvälineenä.

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTA TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VIITESUUNNITELMA 14.5.2012 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY

JÄRVENPÄÄN KESKUSTA TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VIITESUUNNITELMA 14.5.2012 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY TUPALANTIE, KORTTELI 137 ASEMAKAAVAN MUUTOS VTESUUNNITELMA SIJAINTIKUVA 40.0 41 40 M601 135-15 ar 59 12 44 15 39.8 56 40.4 3 40.5 57 V A Kyläkuja 49 18 Kulkuyhteysrasite 35 58 34 Kulkuyhteysrasite 1:1631

Lisätiedot

Nilsiän Hyvinvointikeskus

Nilsiän Hyvinvointikeskus K o u l u p o l k u KIRJTO U k k o - p a a v o n t i e +108,0 +108,3 ENSIAU SAATTO K o u l u t i e +108,6 UINKERROSTALO UOLTO UOLTO +109,6 OLESKELU +109,0 VALTION VIRTOTALO +109,7 n yvinvointikeskus TORI

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi Katuosoite Huldankuja 1 Postiosoite 50100, Mikkeli Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Mikkeli/Etelä-Savo Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelenpelto 12 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 11 - Lammi-Kivitalo Luna Katuosoite Rekoolikatu 13 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 16. A Talo Iso Kivi 1 Katuosoite Rubiinikehä 31 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Kohteen tiedot Nimi 41. Tiileri Katuosoite Tiikerinsilmä 3 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot Nimi

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 12 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella

Lisätiedot

Miehikkälän uuden paloaseman rakentaminen

Miehikkälän uuden paloaseman rakentaminen Tekninen lautakunta 127 25.11.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 200 07.12.2015 Miehikkälän kunnanvaltuusto 36 15.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 54 06.04.2016 Miehikkälän kunnanvaltuusto 11 11.04.2016

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 5 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 43-Lakeuden Jämerä Kutsu Katuosoite Maatammenkuja 3 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

f) Oma arvio avustuksen tarpeesta hakuvuonna: erittäin tärkeä, tärkeä, ei kovin tärkeä perustelu

f) Oma arvio avustuksen tarpeesta hakuvuonna: erittäin tärkeä, tärkeä, ei kovin tärkeä perustelu 1 HAKULOMAKE RAKENNUSHANKKEILLE Saapumismerkinnät Saapumisleima Aluehallintoviraston diaarinumero PSR:n diaarinumero 1. Tiedot hakijasta a) Hakijan yhteystiedot: Nimi Y-tunnus Jakeluosoite Postinumero

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 22 - Villa Lumous Katuosoite Krookustie 3 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan

Lisätiedot

Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteen väistötila

Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteen väistötila Tilakeskus 31.3.2015 Uusix-verstaiden Teollisuuskadun toimipisteen väistötila Parrukatu 4 Väistötilojen rakentaminen Hankenumero 8033126 Tilakeskus Sosiaali- ja terveysvirasto Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 26. Passiivikivitalo Skaala Katuosoite Lounatuulentie 14 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelenpelto 14 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi Katuosoite Pöndisenkuja 2 Postiosoite 50100, Mikkeli Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Mikkeli/Etelä-Savo Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

Hakaniemen Kauppahalli

Hakaniemen Kauppahalli Tilakeskus Hakaniemen Kauppahalli Peruskorjaus Hankenumero 8086089 Tilakeskus Helsingin kaupungin tukkutori Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8086089 Osoite, 00530 Helsinki Sijainti Kaupunginosa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi Katuosoite Postiosoite Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta 5. RTV-Pintamateriaalitalo Myötätuulentie 05840, Hyvinkää, Suomi Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PALOASEMA HANKESUUNNITELMA

HAAPAJÄRVEN PALOASEMA HANKESUUNNITELMA HAAPAJÄRVEN PALOASEMA HANKESUUNNITELMA 13.6.2017 Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy Sivu 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 SELOSTUS HANKKEESTA..... 3 1.1 Hankesuunnitelman laatijat... 3 1.2 Hankkeen nimi......

Lisätiedot

Pelastustoimen mittarit

Pelastustoimen mittarit Pelastustoimen mittarit Tarve yhtenäinen väline toimintojen ja palvelujen seuranta ja arviointi johtaminen toiminnan kehittäminen vaikutukset asiakkaisiin pelastuslaitosten toimintaan ja johtamiseen koulutukseen

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Kiplinginkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2015 kokonaisvuokra 12,66 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran)

Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2015 kokonaisvuokra 12,66 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran) Pertlk 9.12.2014 Liite 1/2014 PALVELUASUMISEN VUOKRAT 1.3.2015 ALKAEN RYHMÄKODIT: Pehtoori ryhmäkodin kokonaisneliöt 304 m2, josta Asukkaiden käytössä 287 m2 Henkilökunnan tiloja 12 m2 (vähennetty) Tilakeskuksen

Lisätiedot

Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustukset 2013

Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustukset 2013 PÄÄTÖS 11.3.2013 Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustukset 2013 Palosuojelurahastolain (306/2003, muutettu 1057/2006/1.12.2006) 14 :n mukaan rahastosta voidaan myöntää

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 05 - Käpylä 221 Katuosoite Rekoolikatu 4 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi Laskijan tiedot Nimi Asuntomessut

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Uittoraitti 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari 26.4.2016 Esko Kaukonen esko.kaukonen@pp.inet.fi puh 0295 453 407 Hankkeen lähtökohdat (1) Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan Pelastustoiminnan

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Pähkinälehdontie 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

tarjosi tämän tulosteen - yhteistyössä Visual Computing Oy

tarjosi tämän tulosteen - yhteistyössä Visual Computing Oy 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot 34. LämpöHelmi-paritalo, Asunto B Helminauha 10 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 18 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 11-Merellä Profin House Katuosoite Aurinkolammentie 16 Postiosoite 85100, Kalajoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Kalajoki/Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pirkanmaan pelastuslaitoksen lausunto aluehallintoviraston selvityspyyntöön pelastustoimen palvelutasossa olevista puutteista ja niiden korjaamisesta

Pirkanmaan pelastuslaitoksen lausunto aluehallintoviraston selvityspyyntöön pelastustoimen palvelutasossa olevista puutteista ja niiden korjaamisesta Pirkanmaan pelastuslaitos Satakunnankatu 16 33100 TAMPERE Länsi- ja Sisäsuomen aluehallintovirasto Pelastustoimi ja varautuminen kirjaamo.lansi@avi.fi Viite : Selvityspyyntö Pelastustoimen palvelutasossa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 32-Keittiömaailman Suola ja Pippuri Katuosoite Tulikivimylly 22 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 39-Hartman Koti Salmiakki Katuosoite Maatammenkuja 5 Postiosoite 60200, Seinäjoki Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Seinäjoki/Etelä-Pohjanmaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Röykän sairaala / Nummela Sanatorium

Röykän sairaala / Nummela Sanatorium Tilakeskus Röykän sairaala / Nummela Sanatorium Käytöstä poistetun sairaalarakennuksen kunnostaminen vastaanottokeskukseksi Hankenumero 8037276 Tilakeskus Sijainti Tilakeskus Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 14. Kontio Harunire Katuosoite Rubiinikehä 27 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

THK jaettavissa kahdeksi tilaksi

THK jaettavissa kahdeksi tilaksi Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus (THK) TOTEUTUNUT_VE1_21.11.2018 Toimintojen tilatarpeet_ve1 kpl Suuntaa-antava 2 THK yht m 2 Suunnitelmissa toteutunut huom! YHT. 396 Aulatoiminnot 63 Tuulikaappi

Lisätiedot

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe MÄNTSÄLÄN KUNTA VESILIIKUNTAKESKUS 30.11.2018 Investointikustannusarvio R01765.P000 Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe Vesiliikuntakeskus GRANLUND OY MALMINKAARI 21 00701 HELSINKI PUHELIN

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 36. Jämerä-Leija Katuosoite Tiikerinsilmä 13 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10

Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Huonetilat ja lisätilat 1 / 10 Kohteen tiedot Nimi 22. Rubiinikehä 19 Katuosoite Rubiinikehä 19 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 21. Profin House as A Katuosoite Rubiinikehä 21 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 2 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL Tampere Puh. -

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL Tampere Puh. - 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot 13. Passiivienergiatalo Pekkarinen Simpukankatu 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 8 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Sartrenkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Valuharkko-rappaus

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6

Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Huonetilat ja lisätilat 1 / 6 Kohteen tiedot Nimi 25. Deko 165 Katuosoite Rubiinikehä 15 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot Nimi

Lisätiedot

AS OY Tampereen Patruuna

AS OY Tampereen Patruuna 1. kerros IRTAIMISTO- VARASTO AS 3 A2 IIKIA 43,5m² AS 1 ÄMMÖN- JAKO- HUONE SÄHKÖ- ÄÄ- KEUS SIIVOUS UKOIUVÄINE- VARASTO KUIVAUS- HUONE VÄESTÖNSUOJA / IRTAIMISTOVARASTO 2.kerros AS 9 3H+K+S 66,5m² AS 8 AS

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 17. Villa Beaty Katuosoite Rubiinikehä 24 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3 18.02. Sivu 1 / 1 465/ 10.03.02 3 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilojen (ent. Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus ja tekojää) tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh.

Lisätiedot