Työryhmä: Tuula Putus, Jussi Kantele, Esa-Matti Lilius, Janne Atosuo, Eetu Suominen, Liisa Vilén, Katariina Husman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työryhmä: Tuula Putus, Jussi Kantele, Esa-Matti Lilius, Janne Atosuo, Eetu Suominen, Liisa Vilén, Katariina Husman"

Transkriptio

1 Työryhmä: Tuula Putus, Jussi Kantele, Esa-Matti Lilius, Janne Atosuo, Eetu Suominen, Liisa Vilén, Katariina Husman

2 Kliininen tutkimusyksikkö TROSSI on ensimmäinen sisäilmasairauksiin keskittynyt kliininen tutkimusyksikkö Suomessa Perustettu lääkäriseura Duodecimin uuden hoitosuosituksen mukaisesti Tavoitteena on selvittää tarkemmin niitä immunologisia ja toksikologisia mekanismeja, joiden vuoksi ihminen oireilee ja sairastuu sisäilmaongelmaisissa taloissa

3 Turun yliopisto on vuonna 2015 perustanut Suomen ensimmäisen ympäristölääketieteen professuurin Ympäristölääketieteellistä tutkimusta tehdään työterveyshuollon oppiaineen yhteydessä kansanterveystieteen laitoksella Turun yliopistossa on vuosikymmenien ajan toiminut aerobiologian yksikkö, jossa analysoidaan ulko- ja sisäilman laatua

4 Tavanomaiset materiaaliemissiot, ftalaatit, 2-EH, TXIB jne Toksiset mikrobit, biosidit, tiivistysmassat (allergisoivat ja ärsyttävät) Kosteus- ja homevauriot, riittämätön ilmanvaihto, likaiset iv-putket ja suodattimet, pöly- ja varastopunkit 12/8/2016 SISÄILMA - ratkaisuja / Turun yliopisto / TP /

5 Astma, alveoliitti, ODTS, syöpä Krooniset oireet, työkyvyn aleneminen, palautuminen? Ärsytys- ja yleisoireet, infektiot (varhaistoteaminen ja korjaustoimet mahdollisia) 12/8/2016 SISÄILMA - ratkaisuja / Turun yliopisto / TP /

6 Spesifit ammattitautitutkimukset Keuhkojen toimintakokeet, allergian ja inflammaation tutkimukset verinäytteestä Oirekyselyt ryhmätasolla työntekijöille, koululaisille ja päiväkotilapsille. Mahdollistaa rakennuskohtaisen riskinarvion. 12/8/2016 SISÄILMA - ratkaisuja / Turun yliopisto / TP /

7 Ammattitautidiagnostiikka (TTL) 1% Vaikeammat tapaukset sisäilmapoliklinikat (esh), hoito ja kuntoutus, 10% Rakennuksen kuntotutkimus, mikrobien viljely, tth ja kouluterveydenhuolto yhteistyössä (pth, korjaustoimet mahdollisia), 90 % 12/8/2016 SISÄILMA - ratkaisuja / Turun yliopisto / TP /

8 STM, YM yliopistot,thl? Aluehallintovirasto, kuntaliitto, FCG Perusterveydenhuollon lääkärit, työterveyslääkärit, kuntien terveydensuojeluviranomainen, valvontaeläinlääkärit (!) 12/8/2016 SISÄILMA - ratkaisuja / Turun yliopisto / TP /

9 Dosentti Esa-Matti Liliuksen johdolla tehty uraauurtavaa työtä mm. mikrobien toksisuuden mittausmenetelmien kehittämiseksi Valmistunut väitöskirjatasoinen tutkimus aiheesta, FT Janne Atosuo E. coli lux- menetelmää validoitu viljelynäytteisiin ja oiretietoihin verrattuna

10 TYKS työlääketieteen poliklinikka, perustetaan ympäristölääketieteen poliklinikka PLEISSI TTL Kuopion aluetoimipiste Helsingin yliopisto, Helsingin urheilulääketieteen säätiö Ulkomaisia yliopistoja Ruotsissa (Uppsala, Lund, Göteborg) ja USAssa (Tulsa, Cincinnati)

11 Kunnat ja kaupungit Asunto-osakeyhtiöt Eri ammattialojen työntekijät - palo- ja pelastusala, SPAL ry - hoitoala, TEHY ry ja SuPer ry - varhaiskasvatus - opetusala Konsultointia eri kliinisille erikoisaloille

12 Julkinen kilpailtu ulkopuolinen rahoitus: Työsuojelurahasto, Maatalousyrittäjien eläkelaitos, säätiöt Palvelututkimus, kunta-asiakkaat, yhdistykset Green Ambulance -toiminta

13 Oirekyselyt työpaikoille, kouluille, päiväkodeille ja asunto-osakeyhtiöille Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Näytteenotto ja toksisuusanalyysit Tulevaisuudessa omat immunokemialliset analyysit Lausunnot ja riskinarviointi Tutkimus tuottaa uutta tietoa päättäjille, tieteellisiä artikkeleita ja opinnäytetöitä

14 Koulutus VANTTI-yksikön kautta Työterveyshuollon pätevöittävä koulutus Erikoislääkärikoulutus Ympäristölääketieteen kurssit suunnattuna mm. terveystarkastajille, rakennusterveysasiantuntijoille, kouluterveydenhuollolle, korjausrakentamisen suunnittelijoille ja arkkitehdeille Tieteelliset seminaarit ja kongressit

15 12/8/2016 Presentation heading / Turun yliopisto / TP /

16 Samarbete mellan medicinska fakulteten och biokemiska fakulteten i Åbo Universitet Andra samarbetspartner aerobiologiska enhet ÅU, Arbetshälsoinstitutet Kuopio enhet, HULA i Hfors TUCS arbetsmedicin, poliklinik i miljömedicin

17 Enkäter för anställda, elever och dagisbarn Provtagning på arbetsplatser, Green Ambulance Analysering av toxicitet i dammprov, E. coli lux test Immunobiologiska analyser i blodprov Riskbedömning, utlåtande Föreläsningar, kurser och seminarier

18 12/8/2016 Presentation heading / Turun yliopisto / TP /

SISÄILMAOIREIDEN TUNNISTAMINEN. Tuula Putus, Turun yliopisto / IndoorAid

SISÄILMAOIREIDEN TUNNISTAMINEN. Tuula Putus, Turun yliopisto / IndoorAid SISÄILMAOIREIDEN TUNNISTAMINEN Tuula Putus, Turun yliopisto / IndoorAid Mikä on tavanomaista ja mikä tavanomaisesta poikkeavaa? MÄÄRITELMÄN MUKAAN sisäilmaoireilua on oireilu, joka ilmenee tietyssä rakennuksessa

Lisätiedot

Työryhmä: Tuula Putus, Jari Nuutila, Mika Kantele, Janne Atosuo, Eetu Suominen, Liisa Vilén, Marja Päivinen, Katariina Husman

Työryhmä: Tuula Putus, Jari Nuutila, Mika Kantele, Janne Atosuo, Eetu Suominen, Liisa Vilén, Marja Päivinen, Katariina Husman Työryhmä: Tuula Putus, Jari Nuutila, Mika Kantele, Janne Atosuo, Eetu Suominen, Liisa Vilén, Marja Päivinen, Katariina Husman Turun yliopiston käynnistämä suuri interventiohanke TT 28 hankkeen yhteydessä

Lisätiedot

Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin

Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin Tuula Putus Liisa Vilén Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi TYKSin U-sairaala Betonin lujuusongelmia Mitä

Lisätiedot

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Tausta Kyseessä on osa laajempaa Työsuojelurahaston

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Tuula Putus. Lääketieteellinen tiedekunta. Työterveyshuolto ja ympäristölääketiede

PROFESSORILUENTO. Professori Tuula Putus. Lääketieteellinen tiedekunta. Työterveyshuolto ja ympäristölääketiede PROFESSORILUENTO Professori Tuula Putus Työterveyshuolto ja ympäristölääketiede Lääketieteellinen tiedekunta 18.11.2015 Professori Tuula Putus pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa

Lisätiedot

Viljelijäväestön altistuminen, oireet ja hengitystiesairaudet

Viljelijäväestön altistuminen, oireet ja hengitystiesairaudet Viljelijäväestön altistuminen, oireet ja hengitystiesairaudet Sisäilmastoseminaari 2019 Eetu Suominen & Tuula Putus Turun yliopisto, Kliininen laitos Johdantoa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää työtilojen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO TESTAUSSELOSTE E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO 1 (4) 1. Yleistiedot 1.1 Tutkimuskohde ja tunnistetiedot Loviisa / koulu / hk-tilat

Lisätiedot

Turun yliopisto Tuula Putus

Turun yliopisto Tuula Putus Asiantuntijalausunto Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Kunta- ja terveysjaosto Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Aika: torstai 9.11.2017 klo 9.30

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen. Dosentti Esa-Matti Lilius Biokemian laitos Turun yliopisto

SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen. Dosentti Esa-Matti Lilius Biokemian laitos Turun yliopisto SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen Dosentti Biokemian laitos Turun yliopisto SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA SEKÄ ULKOPUOLISTEN

Lisätiedot

SISÄILMAN VIEMÄRIN HAJU, RIPULIEPIDEMIAT JA MAHDOLLINEN YHTEYS NIVELSAIRAUKSIIN

SISÄILMAN VIEMÄRIN HAJU, RIPULIEPIDEMIAT JA MAHDOLLINEN YHTEYS NIVELSAIRAUKSIIN SISÄILMAN VIEMÄRIN HAJU, RIPULIEPIDEMIAT JA MAHDOLLINEN YHTEYS NIVELSAIRAUKSIIN Putus T, Vilén L, Suominen E, Kemppainen E, Ojanperä K, Länsikallio R, Kantele J Sisäilman epäpuhtauksien lähteet Rakennus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO TESTAUSSELOSTE E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO 1 (4) 1. Yleistiedot 1.1 Tutkimuskohde ja tunnistetiedot Loviisan kaupunki / Harjurinteen

Lisätiedot

SISÄILMA ongelmia ja ratkaisuja

SISÄILMA ongelmia ja ratkaisuja SISÄILMA ongelmia ja ratkaisuja Tuula Putus, tth erikoislääkäri Työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Sitoumukset Turun yliopisto T:mi IndoorAid, www.indooraid.com

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Kosteus- homevauriopotilas. Terveydenhuollon rooli terveyshaittojen tutkimisessa Käypä hoito suosituksen mukaan

Kosteus- homevauriopotilas. Terveydenhuollon rooli terveyshaittojen tutkimisessa Käypä hoito suosituksen mukaan Kosteus- homevauriopotilas Terveydenhuollon rooli terveyshaittojen tutkimisessa Käypä hoito suosituksen mukaan Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Julkaistu 27.1.2016 Perustuu

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

SATAKUNTA-hankkeen projektisuunnitelma

SATAKUNTA-hankkeen projektisuunnitelma SATAKUNTA-hankkeen projektisuunnitelma Tausta Sisäilmaongelmia on selvitelty Suomessa lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Arvioiden mukaan ainakin viidennes väestöstä altistuu päivittäin merkittäville sisäilmahaitoille

Lisätiedot

Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas. Julkaistu Perustuu julkaistuun Käypä hoito -suositukseen

Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas. Julkaistu Perustuu julkaistuun Käypä hoito -suositukseen Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Julkaistu 6.10.2016 Perustuu 27.9.2016 julkaistuun Käypä hoito -suositukseen Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa Koodi Näytön aste

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Julkaistu 27.1.2016 Perustuu 25.1.2017 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Näytön varmuusaste

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Julkaistu 27.1.2016 Perustuu 25.1.2017 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Näytön varmuusaste

Lisätiedot

BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely

BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Lähtökohta Suomessa tutkittu alun perin maatalouden

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2018

VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2018 VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2018 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA 1 YLEISTIETOA KYSELYSTÄ 1.1 Miksi sisäilmaoirekysely tehdään? Vantaa kuten koko Suomi haluaa kehittää koulujaan ja päiväkotejaan kohti

Lisätiedot

SataKunta-hanke Valtakunnallinen interventiotutkimus Tuula Putus, työterveyshuolto ja ympäristölääketiede

SataKunta-hanke Valtakunnallinen interventiotutkimus Tuula Putus, työterveyshuolto ja ympäristölääketiede KLIININEN LAITOS SataKunta-hanke Valtakunnallinen interventiotutkimus Tuula Putus, työterveyshuolto ja ympäristölääketiede OSALLISTUVAT TAHOT Kliininen laitos, työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET

SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET SISÄILMAONGELMIEN TERVEYSVAIKUTUKSET Hannele Oikarinen työterveyslääkäri, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri 20.3.2017 Todettujen sisäilmaongelmien terveyshaitat Pölyisyys Allergiaoireet,

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Käypä hoito -suositus. Sisäilmastoseminaari 2017 Jussi Karjalainen, Tays allergiakeskus

Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Käypä hoito -suositus. Sisäilmastoseminaari 2017 Jussi Karjalainen, Tays allergiakeskus Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Käypä hoito -suositus Sisäilmastoseminaari 2017 Jussi Karjalainen, Tays allergiakeskus Näyttöön perustuva lääketiede Näyttöön perustuva lääketiede (engl. evidence-based

Lisätiedot

UOMARINTEEN ALAKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta

UOMARINTEEN ALAKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta UOMARINTEEN ALAKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta Turun yliopisto 4.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE 30.11.2017 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA KUN PERHE TAI OPPILAS OTTAA YHTEYTTÄ TERVEYDENHOITAJAAN SISÄILMAOIRE-EPÄILYN VUOKSI Kuuntele, ota

Lisätiedot

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Mistä on kysymys? TEHY:n ja Turun yliopiston välillä tutkimusyhteistyösopimus

Lisätiedot

Koskikujan päiväkoti, kohdekohtainen raportti, henkilökunta

Koskikujan päiväkoti, kohdekohtainen raportti, henkilökunta Koskikujan päiväkoti, kohdekohtainen raportti, henkilökunta Turun yliopisto 4.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

MARTINLAAKSON ALAKOULU ja YLÄKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta

MARTINLAAKSON ALAKOULU ja YLÄKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta Turun yliopisto MARTINLAAKSON ALAKOULU ja YLÄKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta 5.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä

Lisätiedot

Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas. Julkaistu Perustuu päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen

Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas. Julkaistu Perustuu päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen Luentomateriaali Kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas Julkaistu 27.1.2016 Perustuu 25.1.2017 päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen www.käypähoito.fi Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa

Lisätiedot

Näyttöön perustuvaa lääketiedettä sisäilmatutkimuksesta

Näyttöön perustuvaa lääketiedettä sisäilmatutkimuksesta Näyttöön perustuvaa lääketiedettä sisäilmatutkimuksesta Tuula Putus työterveyshuollon erikoislääkäri, työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Ympäristömikrobien

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteus- ja homevaurioiden yhteys terveyteen ja ympäristöherkkyyteen Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, prof Tutkimus

Lisätiedot

Sisäilmasairaan potilaan tutkiminen; runkona Majvik2-suositus

Sisäilmasairaan potilaan tutkiminen; runkona Majvik2-suositus 1 Sisäilmasairaan potilaan tutkiminen; runkona Majvik2-suositus Tuula Putus työterveyshuollon erikoislääkäri, professori tuula.putus@utu.fi 2 Mikä on Majvik2-suositus? Vuonna 1998 konsensuskokous ja ensimmäinen

Lisätiedot

Sairausdiagnoosit ja työkyvyttömyys. Kirsi Karvala LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Sairausdiagnoosit ja työkyvyttömyys. Kirsi Karvala LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Hyvinvointia työstä Sairausdiagnoosit ja työkyvyttömyys Kirsi Karvala LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri 2 Sidonnaisuudet LT, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri,

Lisätiedot

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteusvauriot ja terveys Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet LKT, prof Tutkimus ja kehitysrahoitus sisäilmahankkeisiin Suomen Akatemia, EU, säätiöt,

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä tutkittua tietoa sairaaloiden ja muiden hoitolaitosten olosuhteista ja terveysongelmista

Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä tutkittua tietoa sairaaloiden ja muiden hoitolaitosten olosuhteista ja terveysongelmista Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä tutkittua tietoa sairaaloiden ja muiden hoitolaitosten olosuhteista ja terveysongelmista Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi TYKSille AVIn uhkasakko

Lisätiedot

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Tuula Angervuori-Pursila Tullinkulman Työterveys Oy 2 Rouva 34 v Minulla on ollut astma lapsena, mutta lääkkeet on loppuneet n 5 v sitten ja olen pärjännyt vuosia

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Tietomallit apuna sisäilman hallinnassa. Jarkko Räsänen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

Tietomallit apuna sisäilman hallinnassa. Jarkko Räsänen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tietomallit apuna sisäilman hallinnassa Jarkko Räsänen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Tarve toimintatapojen muutokseen Sisäilmaongelmista kirjoitettua Espoon kaikista koululaisista tällä hetkellä 11 prosenttia

Lisätiedot

SATAKUNTA-interventiohankkeen sisältö ja hinnasto Liite Turun yliopiston ja tilaajan väliseen sopimukseen

SATAKUNTA-interventiohankkeen sisältö ja hinnasto Liite Turun yliopiston ja tilaajan väliseen sopimukseen SATAKUNTA-interventiohankkeen sisältö ja hinnasto Liite Turun yliopiston ja tilaajan väliseen sopimukseen TY Kliininen laitos ja biokemian laitos 26.4.2018 sivu 1(7) Sisällys 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9.

Lisätiedot

Kansanedustajille tulee paljon kansalaispalautetta sisäilmaongelmista. Satu Hassi , eduskunnan ympäristövaliokunnan pj

Kansanedustajille tulee paljon kansalaispalautetta sisäilmaongelmista. Satu Hassi , eduskunnan ympäristövaliokunnan pj Kansanedustajille tulee paljon kansalaispalautetta sisäilmaongelmista Satu Hassi 28.2.2019, eduskunnan ympäristövaliokunnan pj Sisäilmasta tulee paljon hätähuutoja Järjestöjä ja ryhmiä syntyy jatkuvasti:

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2019 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2019 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA VANTAAN KAUPUNGIN SISÄILMAOIREKYSELY 2019 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA 1 YLEISTIETOA KYSELYSTÄ 1.1 Miksi sisäilmaoirekysely on tehty? Vantaa kuten koko Suomi haluaa kehittää koulujaan ja päiväkotejaan kohti

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Asianajajapäivät, Helsinki 10.1.2014 Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto Sisäilmaongelmien aiheuttajia

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle?

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Juha Jantunen Allergia- ja astmaliitto, Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti Allergian ja astman kustannukset Suorat kustannukset Epäsuorat tuottavuuskustannukset

Lisätiedot

Mitä sisäilmaoireet ovat?

Mitä sisäilmaoireet ovat? Oireita sisäilmasta? kliininen näkökulma koti Soile Jungewelter, LL, HLL korvatautien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Työterveyslaitos RAKLI 04.10.2017 työpaikka luonto auto kiitokset ylilääkäri Kirsi

Lisätiedot

Eduskunnan tarkastusvaliokunta: TRO 1/2011 vp Rakennusten kosteus- ja homeongelmat

Eduskunnan tarkastusvaliokunta: TRO 1/2011 vp Rakennusten kosteus- ja homeongelmat Kirjallinen asiantuntijakuuleminen 1 (5) Eduskunnan tarkastusvaliokunta: TRO 1/2011 vp Rakennusten kosteus- ja homeongelmat Opetusalan ammattijärjestön arviot tehdyn tutkimuksen johtopäätöksistä ja kehittämisehdotuksista

Lisätiedot

Sisäilma ja terveys. Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia

Sisäilma ja terveys. Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia Sisäilma ja terveys Terveiden tilojen vuosikymmen Itä-Suomessa asiantuntijaseminaari 17.4.2018 11.4.2018 Ylilääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia 1 Laadukas sisäilman on tärkeää, koska vietämme suurimman

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMAINEN POTILAS KOHTAA TERVEYDENHUOLLON KÄSIKIRJA 2.0. Tuula Putus, tth. erik.lääk. Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori

SISÄILMAONGELMAINEN POTILAS KOHTAA TERVEYDENHUOLLON KÄSIKIRJA 2.0. Tuula Putus, tth. erik.lääk. Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori SISÄILMAONGELMAINEN POTILAS KOHTAA TERVEYDENHUOLLON KÄSIKIRJA 2.0 Tuula Putus, tth. erik.lääk. Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori VUONNA 1990 - Oli jo tehty 30 vuotta kliinistä tutkimusta

Lisätiedot

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä

Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Kohti kokonaisuuden ymmärrystä Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola STM 1 7.6.2017 Vesa Pekkola Kaikki ihmiset valittavat muistiaan, kukaan ei ymmärrystään. François de La Rochefoucauld 2 7.6.2017 Etunimi

Lisätiedot

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Johdantoa Asunnon ja muiden oleskelutilojen terveellisyyteen vaikuttavat sekä kemialliset

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATU. Mika Korpi

SISÄILMAN LAATU. Mika Korpi SISÄILMAN LAATU Mika Korpi 2.11.2016 Sisäilman määritelmä Sisäilma on sisätiloissa hengitettävä ilma, jossa ilman perusosien lisäksi saattaa olla eri lähteistä peräisin olevia kaasumaisia ja hiukkasmaisia

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

MARTINLAAKSON ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET

MARTINLAAKSON ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET MARTINLAAKSON ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 4.4.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien terveydelliset vaikutukset ja oireiden tunnistaminen

Sisäilmaongelmien terveydelliset vaikutukset ja oireiden tunnistaminen Sisäilmaongelmien terveydelliset vaikutukset ja oireiden tunnistaminen Tuula Putus työterveyshuollon erikoislääkäri, professori Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Sitoumukset T:mi IndoorAid, www.indooraid.com

Lisätiedot

NEUTROFIILISTEN GRANULOSYYTTIEN KÄYTTÖ TERVEYSHAITAN ARVIOINNISSA. Janne Atosuo FT Biokemian laitos Immunokemia Kliininen tutkimusyksikkö TROSSI 2018

NEUTROFIILISTEN GRANULOSYYTTIEN KÄYTTÖ TERVEYSHAITAN ARVIOINNISSA. Janne Atosuo FT Biokemian laitos Immunokemia Kliininen tutkimusyksikkö TROSSI 2018 NEUTROFIILISTEN GRANULOSYYTTIEN KÄYTTÖ TERVEYSHAITAN ARVIOINNISSA FT Biokemian laitos Immunokemia Kliininen tutkimusyksikkö TROSSI 218 NEUTROFIILIT Granylosyyttiset neutrofiilit ovat yleisin valkosolutyyppi

Lisätiedot

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto LAUSUNTO SK17002 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa TAUSTA Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto Korson koulun

Lisätiedot

Tuberkuloosi tänään. Yleislääkäriyhdistyksen kevätkoulutuspäivä 13.5.2016 Infektiolääkäri Kirsi Valve Tays infektioyksikkö

Tuberkuloosi tänään. Yleislääkäriyhdistyksen kevätkoulutuspäivä 13.5.2016 Infektiolääkäri Kirsi Valve Tays infektioyksikkö Tuberkuloosi tänään Yleislääkäriyhdistyksen kevätkoulutuspäivä 13.5.2016 Infektiolääkäri Kirsi Valve Tays infektioyksikkö Sidonnaisuudet Matka- ja majoituskulut ulkomaiseen kongressiin (Pfizer) ECCMID

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden vaikutukset riittävä korjausaste. Risto Salin, Inspector Sec Oy Oulu

Kosteusvaurioiden vaikutukset riittävä korjausaste. Risto Salin, Inspector Sec Oy Oulu Pääteesit Kosteudenhallinnan pettäminen voi käynnistää itseään ylläpitäviä reaktioketjuja, jotka jatkuvat, vaikka rakenteet kuivuvat tavoitearvoihin tai jotka tuottavat itse tarvitsemansa kosteuden. Onnistuneen

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tilaama tutkimus 2012 Kari Reijula, Guy Ahonen, Harri Alenius, Rauno Holopainen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Marjut Reiman 9.6.2014

Lisätiedot

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen SAK:n 22. Työympäristöseminaari 17.10.2015 Kiljava Kari Reijula Työterveyden professori Helsingin yliopisto Sisäilmaongelmia työpaikoilla "Kokkolan

Lisätiedot

Työterveyshuollon tehtävät sisäilmasto-ongelmien selvittelyprosessissa

Työterveyshuollon tehtävät sisäilmasto-ongelmien selvittelyprosessissa Työterveyshuollon tehtävät sisäilmasto-ongelmien selvittelyprosessissa Kirsi Karvala Tiimipäällikkö, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin hankalia ratkaista?

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Tutkimusseloste 1(10) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Kohde: Ivalon yläaste ja Ivalon lukio sekä vertailukouluna toiminut Inarin koulu Kuopio 29.01.2016 Jussi Lampi Asiantuntijalääkäri jussi.lampi@thl.fi

Lisätiedot

Tuberkuloosin perusterveydenhuollon hoitoketju Etelä-Pohjanmaalla

Tuberkuloosin perusterveydenhuollon hoitoketju Etelä-Pohjanmaalla Epshp tbc-hoidon toimintaohjeet THL:n suositus kontaktiselvityksestä Lainsäädäntö Tuberkuloosin perusterveydenhuollon hoitoketju Etelä-Pohjanmaalla www. linkit Tuberkuloosipotilaan tunnistaminen pth:ssa

Lisätiedot

LapponiaSeitti - esittely

LapponiaSeitti - esittely LapponiaSeitti - esittely Työterveyshuollon ajankohtaisseminaari 7.2.2013 Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Tiina Rajala, TTL, aluejohtaja Oulu Monenmoista pitäisi hallita ja monta asiaa vaikuttaa Totuus

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisuun osallistuvilla toimijoilla tulee olla yhteinen näkemys siitä, että vaurioituneet rakenteet on korjattava, koska homeongelmasta voi

Lisätiedot

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17004 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Peltolan koulun työntekijöille tehtiin huhtikuussa 2017

Lisätiedot

Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri. LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS

Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri. LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS Sisäilmaongelma tulehdusta elimistössä vai tulehtunut työilmapiiri LT Riitta-Liisa Patovirta Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri KYS 1 Ei osakkeita Sidonnaisuudet: Yksittäisiä luentopalkkioita:

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA Putus T, Rauhaniemi J, Luosujärvi R, Vallius M, Vaali K Turun yliopisto; HUS reumasairauksien klinikka; Sisäilmatalo

Lisätiedot

Koulurakennusten sisäilmaongelmat rehtoreiden arvioimina ja niiden yhteys opettajien äänihäiriöihin

Koulurakennusten sisäilmaongelmat rehtoreiden arvioimina ja niiden yhteys opettajien äänihäiriöihin Koulurakennusten sisäilmaongelmat rehtoreiden arvioimina ja niiden yhteys opettajien äänihäiriöihin Hanna Vertanen-Greis, MuM, FM, väitöskirjatutkija Opettajien äänihäiriöt Opettajilla on kohonnut riski

Lisätiedot

SIMONKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET

SIMONKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET SIMONKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 2.4.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Tiedote vanhemmille 30.5.2011. PreDicta-tutkimus

Tiedote vanhemmille 30.5.2011. PreDicta-tutkimus Tiedote vanhemmille 30.5.2011 PreDicta-tutkimus Hengitystieinfektion laukaiseman immunologisen reaktion merkitys jatkuvan atooppisen hengitystietulehduksen kehittymisessä Hyvä huoltaja, teidät on kutsuttu

Lisätiedot

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista 9.5.2019 Infotilaisuus 9.5.2019 Tuula Putus, professori, Indoor AidOy Outi Mäkelä, kunnanjohtaja Tiina Hirvonen, sivistysjohtaja Kati Luostarinen,

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 1 Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 2 Ihminen on sosiaalisen verkostoon uppoutunut psykobiologinen

Lisätiedot

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon?

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? Heidi Rosenblad Terveysvalvontapäällikkö Väinölän pikkukoulu 1950-luvun lopulla valmistunut kivirakenteinen kahteen tasoon rakennettu koulurakennus terveysvalvontapäällikkö

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri 24.3.2017 -- Tunkkaisuus ja epämiellyttävät hajut. -- Liian alhainen tai korkea lämpötila (21-22C). Veto. -- Kuiva ilma (lämmityskaudella 25-45%). -- Ilman

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet. Anne Hyvärinen, tutkimusprofessori

Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet. Anne Hyvärinen, tutkimusprofessori Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet Anne Hyvärinen, tutkimusprofessori 16.11.2016 Sisäilmastoseminaari 2018 1 Johdanto Kosteus- ja homevauriot

Lisätiedot

Ajankohtaista asumisterveydestä

Ajankohtaista asumisterveydestä Ajankohtaista asumisterveydestä H 3 C CH 3 H 3 C H H H CH 3 CH 2 I Ac H H H Ac Anne Hyvärinen, erikoistutkija, dos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Ympäristöterveys, Kuopio Kosteus- ja homevaurioasiat

Lisätiedot

YLEISLÄÄKÄRINÄ TOIMIMISEN VALMIUDET. Elise Kosunen Yleislääketieteen professori, Tampereen yliopisto Ylilääkäri, PSHP, perusterveydenhuollon yksikkö

YLEISLÄÄKÄRINÄ TOIMIMISEN VALMIUDET. Elise Kosunen Yleislääketieteen professori, Tampereen yliopisto Ylilääkäri, PSHP, perusterveydenhuollon yksikkö YLEISLÄÄKÄRINÄ TOIMIMISEN VALMIUDET Elise Kosunen Yleislääketieteen professori, Tampereen yliopisto Ylilääkäri, PSHP, perusterveydenhuollon yksikkö Taustaa Perusopetuksen ja erikoislääkärikoulutuksen sisältöjä

Lisätiedot

Terveellinen ja turvallinen koulu ja päiväkoti - sisäilma ja terveys

Terveellinen ja turvallinen koulu ja päiväkoti - sisäilma ja terveys Terveellinen ja turvallinen koulu ja päiväkoti - sisäilma ja terveys Tuula Putus työterveyshuollon erikoislääkäri, työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutus tänään ja tulevaisuudessa Timo Leino, LT, dos. Työterveyshuollon kliininen opettaja Hjelt instituutti

Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutus tänään ja tulevaisuudessa Timo Leino, LT, dos. Työterveyshuollon kliininen opettaja Hjelt instituutti Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutus tänään ja tulevaisuudessa Timo Leino, LT, dos. Työterveyshuollon kliininen opettaja Hjelt instituutti Lääketieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi

Lisätiedot

Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille. Jari Keinänen Johtaja STM

Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille. Jari Keinänen Johtaja STM Valmistuville rakennusterveysasiantuntijoille Jari Keinänen Johtaja STM Ajankohtaista STM:ssä Kosteus- ja hometalkoot on päättynyt Hallituksen kärkihanke Terveellisten talojen Suomi Rakennusterveyskysymysten

Lisätiedot

Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma

Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma Juha Pekkanen, Pirkka V. Kirjavainen, Michael Sulyok, Martin Täubel, Anne K. Karvonen, Rudolf Krska, Anne Hyvärinen 2.4.2014 Asunnon mikrobitoksiinit

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Pimeältä keskiajalta kohti sivistystä Tappava elinympäristö vain

Lisätiedot

ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA

ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA SENAATTI-KIINTEISTÖJEN UUSI TOIMINTAMALLI SISÄILMATIEDON JAKAMISEKSI ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA Sisäilmastoseminaari 16.3.2016 MITÄ HALUAT ASIAKKAASI AJATTELEVAN SISÄILMASTA ANNE KORPI JA OLLI-PEKKA BERGMAN

Lisätiedot

Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet. Hanna Leppänen, FT, Ympäristöterveysyksikkö

Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet. Hanna Leppänen, FT, Ympäristöterveysyksikkö Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet Hanna Leppänen, FT, Ympäristöterveysyksikkö 16.11.2016 Sisäilmastoseminaari 2018 1 Johdanto Kosteus- ja

Lisätiedot

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 19.10.2016 Pikkuparlamentti

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot