Perusturvalautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusturvalautakunta"

Transkriptio

1 Sote- ja maakuntauudistus, lausuntoehdotus valinnanvapauslainsäädäntöä koskevasta luonnoksesta Perusturvalautakunta Perusturvajohtaja Liisa Ståhle

2 Sote uudistuksen tavoitteet Kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja Parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta, saatavuutta ja vaikuttavuutta Hillitä kustannusten kasvua

3 Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheittainen toteutuminen Esivalmisteluvaihe asti Luodaan edellytyksiä tehtävien ja omaisuuden siirtämiselle uusille maakunnille ja uusien maakuntien toiminnan käynnistämiselle Väliaikaishallinto Väliaikainen valmistelutoimielin Voidaan tehdä maakunnan nimiin oikeustoimia ja palkata omia viranhaltijoita Kartoitetaan siirtyvä henkilöstö, valmistellaan maakuntavaalit, selvitetään siirtyvä omaisuus ja sopimukset, valmistellaan maakunnan toiminnan ja hallinnon järjestäminen ja päätetään vuoden 2018 talousarviosta Käynnistymisvaihe Maakunnat toiminnassa alk. Järjestämisvastuu siirtyy maakunnalle

4 Keskeisin lainsäädäntö (eduskuntakäsittelyyn x.3.17, paitsi valinnanvapauslainsäädäntö ?) Maakuntalaki Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Voimaanpanolaki (edellisiä koskeva) Maakunnan rahoituslaki Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Valinnanvapauslainsäädäntö (lausuntoaika päättyy )

5 Sote palveluiden järjestäminen Maakunta määrittelee Palveluiden tarpeen, määrän ja laadun sekä niiden tuottamistavan, jollei muulla lailla toisin säädetä Maakunta vastaa siitä, että asukkaat saavat lakisääteiset palvelut yhdenvertaisesti maakuntalaissa säädettyjen asukkaiden oikeuksien toteutumisesta Palvelujen tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta Viranomaisille kuuluvasta toimivallan käytöstä

6 Sote palvelujen tuottaminen (1/2) Maakunta voi Tuottaa itse tai yhteistoiminnassa muiden maakuntien kanssa tai Hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palveluntuottajalta Palveluntuottajana voi toimia Maakunnan liikelaitos ja sen yhtiö Osakeyhtiö Yhteisö Yhdistys Osuuskunta Säätiö Itsenäinen ammatin harjoittaja

7 Sote palvelujen tuottaminen (2/2) Maakunnan on annettava palvelujen tuottaminen maakunnan liikelaitoksen yhtiön hoidettavaksi silloin, kun maakunta hoitaa soten tehtäviä kilpailutilanteessa markkinoilla tai palvelut ovat asiakkaan valinnanvapauden piirissä (yhtiöittämisvelvollisuus) Maakunnan tehtävänä on valinnanvapauden piirissä olevien palvelujen ja muiden sote palvelujen yhteensovittaminen

8 Asiakkaalla tehtävänä erilaisia valintoja 1. Sote keskuksen ja suunhoidon yksikön valinta (ns. suoran valinnan palvelut) 2. Sote keskuksen tai suunhoidon yksikön myöntämä maksuseteli 3. Maakunnan liikelaitoksen valinta 4. Maakunnan liikelaitoksen myöntämä asiakasseteli tai henkilökohtainen budjetti Asiakas voi valita maakunnan hyväksymän tuottajan ja sen toimipisteen kaikkialta Suomesta Asiakas voi saada tuottajalta maksusetelin yksittäisten toimenpiteiden hankkimiseen muilta tuottajilta Asiakas voi valita maakunnan liikelaitoksen ja sen toimipisteen kaikkialta Suomessa Asiakassetelin osalta maakunta päättää palvelut, asiakas valitsee rekisteröityneen tuottajan; henkilökohtaisen budjetin osalta asiakas voi asiakassuunnitelman rajoissa päättää, mihin ja kenen tuottamiin palveluihin raha käytetään (esim.henk.koht.avustaja tai kulj.palv.)

9 Suoran valinnan sote palvelut (=sote keskukset ja suun hoidon yksiköt) Vuoden 2019 alussa Vuoteen 2021 mennessä Hoitajan ja lääkärin palvelut Sosiaalipalveluihin liittyvää neuvonta Suun terveydenhuolto Hoitajien ja lääkäreiden palvelut Sosiaalipalveluihin liittyvää neuvonta Erikoislääkärien vastaanottopalvelut Lyhytaikaisesti ja tilapäisesti tarvittavat sosiaalipalvelut Suun terveydenhuolto Muuta Esim. sosiaalityö, asumispalvelut, päihde- ja mielenterveystyö ja perheneuvolat. Maakunta voi päättää, että valinnan vapauden piirissä oleviin palveluihin kuuluu muitakin kuin laissa mainittuja palveluja.

10 Maakunnan liikelaitoksen sekä sen omistaman yhtiön ja yksityisen yhtiön tuottamat palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa Maakunnan omistama yhtiö /yksityinen yhtiö tuottaa Sote -palvelut, jotka eivät ole valinnanvapauden piirissä mm.: Valinnanvapauden piirissä olevat palvelut Useimmat sosiaalipalvelut Hoitajan ja lääkärin palvelut Erilaiset seulonnat Sosiaalipalveluihin liittyvä neuvonta kouluterveydenhuolto Suun terveydenhuolto Vaativa erikoissairaanhoito Laajenee vuoteen 2021 mennessä Laaja päivystys Liikelaitos voi tuottaa näitä palveluja itse tai kilpailuttaa ja hankkia ns. ostopalveluina. Maakunta voi päättää laajemmin valinnanvapauden piiriin tulevista palveluista kuin, mitä laki edellyttää.

11 Suoran valinnan piirissä olevien palveluiden tuottajat (= sote keskukset ja hammashoidon yksiköt) Maakunnan omistama yhtiö, yksityinen yritys ja kolmas sektori (järjestöt ja säätiöt) Kaikkien tuottajien on oltavaa liittyneenä Kanta palveluihin Palvelun tuottajina voivat olla kaikki toimijat, jotka täyttävät tietyt kriteerit ja ovat valvontaviranomaisen palveluntuottajarekisterissä Maakunta tekee sopimukset palveluntuottajien kanssa Palveluiden tuottaja vastaa palvelun tuottamisesta aiheutuneista virheistä ja niiden korjaamisesta omalla kustannuksellaan Palvelun tuottajat voivat tuottaa palvelut itse sopimuksin muiden tuottajien kanssa, hankkimalla palveluja toiselta palveluntuottajalta tai antamalla asiakkaalle maksusetelin (yksittäisiin toimenpiteisiin), jolla asiakas voi itse valita palveluntuottajan Palvelun tuottaja (sote keskus ja hammashoidon yksikkö) vastaa aina yksittäisen asiakkaan saamasta palvelukokonaisuudesta, palvelun laadusta ja kustannuksista Palveluiden tuottajat saavat maakunnalta kiinteän korvauksen sekä erikseen maksettavat/määräytyvät kannustimet; joissakin palveluissa voidaan käyttää myös osittain suoriteperusteista korvausta; lisäksi heikkoihin tuloksiin liittyvät tietyt sanktiot

12 Asukkaiden arvioitu palvelutarve Korkea hoidon Palveluntarve % -osuus väestöstä Korkean hoidon tai palvelun tarve n. 10 % Laajempi hoidon tai palvelun tarve n. 30 % Satunnainen hoidon tai palvelun tarve n. 60 % Terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen 100 %

13 Arvio vuosittaisista rahavirroista maakuntien sote tehtävissä, mrd Suoran valinnan piirissä olevat palvelut Maakunnan liikelaitos/ asiakassetelipal velut Maakunnan liikelaitos/ Henkilökoh tainen budjetointi Maakunnan liikelaitoksen oma tuotanto (ml Ostopalv.) Yht. 3,6-3,7 2,8-2,9 1,5 10,7 18,8

14 Valinnanvapautta koskeva lausuntopyyntö Käsittää 24 kysymystä Vastausvaihtoehdot A. kyllä B. kyllä pääosin C. ei pääosin D. ei E. ei kantaa Kysymyksiin voi antaa lisäksi vapaamuotoisia huomioita Lausunto annettava mennessä Kirkkonummen lausunnon käsittely: Perusturvalautakunta 2.3 Kunnanhallitus 6.3 Kunnanvaltuusto x.3

15 Lausuntoehdotuksessa esiintuotuja myönteisiä näkökohtia asiakkaan näkökulmasta Valinnanvapaus ja sen lisääminen on myönteinen asia Ne, väestöryhmät, joilla on valmiudet poimia useiden palvelun tuottajien palvelukirjosta itselleen sopivat vaihtoehdot, ovat nykyistä paremmassa asemassa; uudistus lisää näissä tilanteissa aidosti asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia omiin palveluihin Asiakkaat, joilla on mahdollisuus itse kustantaa laajemmat tutkimukset ja hoidot kuin, mitä esim. suoran valinnan palveluihin tai asiakassetelipalveluihin kuuluu, hyötyvät uudistuksesta Todennäköisintä lienee, että silloin, kun asiakas tarvitsee pääosin vain sote keskuksen tai suun hoidon yksikön palveluita, uudistus näyttäytyy asiakkaalle riittävänä mahdollisuutena sopivan palvelun saamisessa Palvelutarpeen arvioinnin sekä palveluohjauksen/-neuvonnan korostaminen

16 Lausuntoehdotuksessa esiintuotuja kielteisiä näkökohtia asiakkaan näkökulmasta Sotepalveluiden pirstoutuminen monille eri tuottajille vaikeuttaa todennäköisesti heikossa asemassa olevien oikea-aikaista hoitoon/palveluihin pääsyä; eri väestönosien sotepalveluiden yhdenvertainen saatavuus heikentyy; kaikilla ihmisillä ei ole myöskään samanlaisia edellytyksiä tehdä päätöksiä; terveys- ja hyvinvointierot eivät kapene, vaan voi käydä päinvastoin Valinnanvapauden myötä oikeus vaihtaa vuoden välein maakunnan liikelaitosta tai sote keskusta mahdollistaa asiakkuuden ja palvelujen välttelyn (esim. lastensuojelu). Useita asiakasryhmiä, joille valinnanvapaus tuottaa vaikeuksia (esim. mielenterveys- ja päihdeongelmaiset ja ikääntyneet ihmiset); keskeiseen rooliin nousevat palvelutarpeenarvio ja palveluohjaus/- neuvonta Valinnanvapaus perustuu toisaalta suoran valinnan palveluihin(sote keskus ja suun terv,huolto) sekä toisaalta maakunnan liikelaitoksen antamiin asiakassetelipalveluihin ja henk.koht.budjetointiin sekä liikelaitoksen palveluihin, on kokonaisuus asiakkaalle haasteellinen ja työläs. Se saattaa hidastaa hoidon tai avun etenemistä.

17 Onko uudistuksella edellytyksiä saavuttaa 3 miljardin kustannusten kasvun hillinnän tavoite Uudistuksen kautta siirtyy verovaroin kustannettavien palveluiden piiriin sellaisia asiakkaita, jotka ovat tähän asti käyttäneet sairausvakuutuksella tuettuja yksityisiä palveluja. Samanaikaisesti kuitenkin valtion rahoitus maakuntien sote palveluille tiukkenee. Tämä on yksi riski kustannusten hillintätavoitteelle. Sopimusten hallinnointiin liittyvät kustannukset kasvavat uudistuksen myötä (sopimusohjauksen merkitys korostuu); valinnanvapausmallin monimutkaisuus lisää kustannuksia Tietojärjestelmien hankinta- ja ylläpitokustannukset tulevat kasvamaan merkittävästi Lakiesityksen mukaan tuottajalla on aina korvausvelvollisuus hoitovirheistä, mikä on sinänsä kannatettavaa, mutta se tulee todennäköisesti nostamaan potilasvakuutusmaksuja ja siten myös yhtiöiden kustannuksia. Ohjauksen ja talouden hallinnan kannalta on hankalaa, että sote keskustuottajien on varauduttava maksusetelin osalta toisenlaiseen järjestelyyn samoin kuin maakunnan liikelaitoksen asiakassetilin osalta, mikäli asiakas kieltäytyy setelistä

18 Huomioita suoran valinnan palveluihin liittyvään kapitaatiokorvaukseen Kapitaatiomalliin sisältyy riski, että se aiheuttaa alidiagnostisointia ja hoitoa: valitaan helpoin ja nopein hoitotapa, joka ei välttämättä ole kuitenkaan tarkoituksenmukaisin ja henkilön edun mukainen. Voi olla riski, että laajat, aikaa vievät hoidot tullaan ohjaamaan maakuntien liikelaitoksiin Mallissa on riski, että yhtiöt tulevat tavoittelemaan asiakkaikseen erityisesti terveitä, harvoin palveluita käyttäviä työikäisiä henkilöitä. Yritysten sijoittumiseen palvelurakenteessa tulee vaikuttamaan myös alueen väestöpohja; hyvinvoiville alueille palveluntuottajia saadaan helposti, mutta haasteellisimmille alueille ei saman suuruisella kapitaatiokorvauksella saada tuottajia Kapitaatioperuste saattaa osaltaan myötävaikuttaa siihen, että asiakasmaksut tulevat nousemaan tai tarjottavat palvelut supistumaan, koska maakunnan käytettävissä oleva raha ei lisäänny

19 Eräitä muita huomioita lakiluonnoksesta Huoli siitä, että hoito/palvelu pirstoutuu sekä kokonaisvastuu hoidosta/palvelusta kärsii Uudistus liian mittava tehtäväksi esitetyssä laajuudessa näin nopealla aikataululla; ennakoimattomia riskejä on runsaasti; perusteellinen riskien arviointi puuttuu (Vaikutusarvio toki tehty!!??) Riski sille, että sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio heikkenee nykyisestä, on suuri. Paljon sotepalveluita tarvitsevien asema todennäköisesti heikkenee. Avoimeksi, onko realistista saada käyttöön kattava tiedonhallintapalvelu Epäselvää, mitkä palvelut suoran valinnan piirissä ja mitkä maakunnan liikelaitokselle siirtyviä palveluita - mitkä lakiin kirjattuja - mitkä ja missä määrin maakunnan päätettävissä Asiakkaan näkökulmasta monenlaista palvelua: sote keskuspalvelua, sen maksusetelipalvelua ja liikelaitoksen myöntämää asiakasseteliä ja henk.koht.budjetoinnin piirissä olevaa palvelua sekä liikelaitoksen omaa tuotantoa (ml ostopalvelutuotanto) - sekava viidakko Jotta asiakas saisi kulloiseenkin tilanteeseen sopivan palvelun, edellyttää se vahvaa panostusta palvelutarpeenarviointiin ja ohjaukseen. Siirtymävaiheessa tämä on erityisen ongelmallista, koska ei ole olemassa tällaista henkilöstöä.

20 Huomioita lakiluonnoksen siirtymäsäännöksiin 1/2 Jotta valinnanvapaus saataisiin hallitusti toteutettua, tulisi se ottaa käyttöön vasta, kun uudelle maakunnalle on saatu luotua uuden organisaation edellyttämät hallinnolliset ja tekniset puitteet. (Esimerkiksi rahaliikenteen hoito on yksi yksittäinen avoinna oleva mittava selvitettävä asia sekä eri toimijoiden asiakas- ja potilastietojärjestelmien moninaisuus tiedonsiirto-ongelmineen; Apotti- tietojärjestelmä on käyttöönottovaiheessa asteittain vuosina , Siitä saatavat hyödyt aktualisoituvat vasta vuoden 2020 jälkeen.)

21 Huomioita lakiluonnoksen siirtymäsäännöksiin 2/2 Valinnanvapauden mekanismit tulisi ottaa käyttöön vasta vuoden 2022 alusta lukien. Silloin maakunta ehtisi perustaa yhtiöt hallitusti ja maakunnan yhtiöillä olisi valmius tasavertaisesti kilpailla yksityisen sektorin yhtiöiden kanssa. (Lakiehdotuksessa esitetyn aikataulun mukaan maakuntien palvelutuotantoa aletaan yhtiöittää vasta Palveluihin listautuminen voi käynnistyä jo 2018 puolella. Näin ollen maakunnan asukkaat voisivat alkuvaiheessa listautua vain yksityisiin yrityksiin, eivät maakunnan palveluihin. Yksityiset yritykset saavat näin kilpailuedun. )

22 Toivotaan lainsäätäjältä viisautta ja harkintaa Puhetta riittää ja tekstiä syntyy, mutta missä ovat sanat terveys ja hyvinvointi, kärsimys ja kuolema, hoito ja hoiva? kysyn, miksi pitää ottaa näin suuri riski ja myllertää koko maisema. Eikö palvelujen nykyiset puutteet olisi voitu korjata pienemmilläkin rukkauksilla? Jos solidaarinen yhteisvastuu siirretään itse kunkin omalle kontolle, syntyy eriytymisen ilmiö - siis juuri se ilmiö, joka oli suursiivouksen lähtökohta. Risto Pelkonen, arkkiatri, Suomen Lääkärilehti 1-2/2017

23 Kiitos mielenkiinnosta!

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Lakiluonnos : Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä kustannuksilla.

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Valinnanvapaus lyhyesti Voin vaikuttaa nykyistä enemmän palveluihini. Voin valita vapaammin kenen tarjoamia sosiaali ja

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä kustannuksilla. Osana

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Iitin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Jarkko Salonen Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot p. 040 7262990, s-posti jarkko.salonen@iitti.fi Lausuntopyynnön

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 9.5.2017 Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi Mikä on asiakasseteli? Sotekeskus,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen

SOTEUTTAMO. Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta Muutosjohtaja Jussi Lehtinen SOTEUTTAMO Maakunta- ja sote-uudistus palveluntuottajien näkökulmasta 7.11.2018 Muutosjohtaja Jussi Lehtinen Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - 2 19.10.2017 - Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Teemu Lehtinen Toimitusjohtaja

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Teemu Lehtinen Toimitusjohtaja FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntökysely Vastausaika 2.3.2017 14:30:59 FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö 3.4.2017 Päivitetty - Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla 31.1.2017-28.3.2017

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli Hallituksen info 9.5.2017 9.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio palvelut

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. sodankyläntie 1, Pelkosenniemi

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. sodankyläntie 1, Pelkosenniemi FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 Lausuntopyyntökysely Vastausaika 21.11.2017 11:55:28 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot,

Lisätiedot

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2.

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2. Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tampere 5.2.2018 1 5.2.2018 2 5.2.2018 3 5.2.2018 Keskeisiä muutoksia lausuntokierroksen jälkeen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Ajankohtaista valinnanvapaudesta

Ajankohtaista valinnanvapaudesta Ajankohtaista valinnanvapaudesta Sosiaali ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.15.2.2017 Ylijohtaja STM 1 14.2.2017 Maakunta 2023 visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marja Heikkilä Hallitus

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marja Heikkilä Hallitus FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot