PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2016"

Transkriptio

1 1 (5) SAKU ry:n Tuki-Säätiö PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2016 Marraskuussa 2015 SAKU ry:n Tuki-Säätiön hallitus teki päätöksen, josta oli puhuttu moneen otteeseen: Kuerkievarin kiinteistöt ja tontti päätettiin laittaa myyntiin. Kevään 2016 ajan kiinteistössä suoritettiin kuntotarkastus, myyntiä valmisteltiin ja Pohjolan OP- Kiinteistökeskuksen toimesta Kuerkievaria esiteltiin muutamille ostajaehdokkaille. Syyskuun 16. päivä, eli yllättävänkin nopeasti, päästiin tekemään kaupat. Ostaja, yrittäjä Marikki Lepaus perheineen alkoi välittömästi remontoimaan kiinteistöä ja markkinoimaan majoitusta. SAKU ry:n Tuki-Säätiön historia on vaiherikas eikä vaikeuksiltakaan ole vuosien varrella vältytty. Vuosikymmenten myötä talkootyönä tehty hiihtomaja kehittyi lähes 60 henkeä majoittavaksi koulutuskeskukseksi. Kuerkievari on tullut ammatillisen koulutuksen väelle tutuksi seminaarien ja erilaisten suunnittelupäivien pitopaikkana. Kuerkievarin kävijät ovat ihastuneet paikan tarjoamaan omaan rauhaan sekä Lapin luontoon. Kuerin kävijöillä etelän kiireet unohtuivat, aika pysähtyi ja oli helppo keskittyä juuri niihin asioihin, joiden äärellä oltiin. Ajat kuitenkin muuttuvat, eikä Kuerkievari pystynyt enää 2010-luvulla lunastamaan paikkaansa ammatillisen koulutuksen yhteisenä loma- ja kokouspaikkana. Antti Lahti, puheenjohtaja SAKU ry:n Tuki-Säätiö TOIMINTA-AJATUS SAKU ry:n Tuki-Säätiö sr (jatkossa SAKU ry:n Tuki-Säätiö, Tuki-Säätiö ja Säätiö) on toiminut tilikauden aikana sääntöjensä mukaisesti ja edistänyt voimavarojensa puitteissa liikuntakasvatuksen edistämistä Suomen ammatillisessa koulutuksessa. Säätiö on toteuttanut tarkoitustaan lähinnä omistamalla koulutuskeskuksen sekä järjestämällä tarkoitustaan tukevaa majoitus-, retkeily- ja koulutustoimintaa omistamissaan tai hallinnassaan olevissa tiloissa. Säätiön Kolarin kunnan Äkäslompolossa omistamaa Kuerkievaria käytettiin etenkin erilaisten henkilöstökoulutusten, suunnittelupäivien ja opiskelijakurssien järjestämiseen, mutta siellä saivat majoittua myös yksityiset matkailijat.

2 2 (5) SÄÄTIÖN TOIMINTA VUONNA 2016 Toimintavuoden aikana Kuerkievarissa majoittui lähinnä yksityishenkilöitä hiihtolomien ja pääsiäisen aikana. SAKU ry järjesti Kuerkievarissa opiskelijoiden kulttuuritoiminnan kehittämisryhmän seminaarin tammikuussa, Pohjois-Suomen hyvinvointipäivät helmikuussa ja ammatillisen koulutuksen johdon kevätseminaarin viikolla 11. Suurimpana ulkopuolisena ryhmänä Kuerkievarissa majoittui Aeo:n vaeltajaryhmä kesäkuussa, 20 henkilöä, ja saman verran vaeltajia vielä toisen viikon heti perään Pohjois-Karjalan suunnalta. Kuerkievarin Seita-rakennusta tarjottiin edellisvuoden tapaan Ylläksen alueen sesonkityöntekijöiden majoitustilaksi. Asukkaita olikin useita kevätsesongilla. Kiinteistöomaisuuden hoito Kiinteistönhoito-, siivous- ja avainpalvelut ostettiin edellisten vuosien tapaan äkäslompololaiselta Ylläs Avain Oy:ltä. Saaga-rakennuksen miesten saunan pesuhuoneessa havaittiin vuodenvaihteessa vesivahinko. Vesivahinko oli kastellut miesten saunan pesuhuoneen ja luentosalin lattiaa. Vuodenvaihteessa aloitettiin heti tilojen kuivaustoimenpiteet, joiden jälkeen remontti päästiin käynnistämään vuoden 2016 puolella. Vakuutusyhtiö Pohjolasta saatiin vesivahingon korvausta vähennettynä 20 prosentin ikävähennyksellä. Kievarintien hoito Tuki-Säätiö hoiti edelleen Kuerkievariin johtavan Kuertunturin rantakunnan Kievarintien auraus- ja hiekoituspalvelujen hankinnan. Myös tämä palvelu ostettiin Ylläs Avain Oy:ltä. Palveluista johtuvat suorat kulut veloitettiin yhteisesti sovitun laskentaperusteen mukaisesti muilta tienhoitokunnan osakkailta. Ruokailupalvelut Kuerkievarin majoittujille ruokailupalvelut toimitti Vaskooli-Vauhkosen Tunturiravintolat Oy. Yhteistyö Ylläksen alueella SAKU ry:n Tuki-Säätiö oli toimintavuonna Ylläksen matkailuyhdistyksen jäsen. Majoitusvuorokaudet Majoituksen osalta vuoden 2016 majoitusvuorokausimäärä oli jo keväällä selvästi aiempia vuosia hiljaisempi. Majoitusvuorokausia kertyi yhteensä vain 565.

3 3 (5) SÄÄTIÖN HALLINTO Säätiön hallitus 2016 Säätiön omaisuutta ja asioita hoitaa ja säätiötä edustaa sen hallitus. SAKU ry:n Tuki- Säätiön hallituksen muodostavat SAKU ry:n hallituksen jäsenet varajäsenineen. SAKU ry:n sääntöjä muutettiin vuonna 2015 ja toiminta- ja tilivuosi muutettiin lukuvuosirytmin mukaiseksi. Tuolloin päätettiin myös, että vanha hallitus toimii saakka ja sen jälkeen toimii uusi hallitus, jossa on puheenjohtaja + 8 jäsentä ja 3 yleisvarajäsentä. Vuonna 2016 hallitukset pitivät 8 kokousta ja päättivät yhteensä 72 asiasta. Hallitus saakka (suluissa läsnäolot kokouksissa): Puheenjohtaja: Antti Lahti Sastamalan koulutuskuntayhtymä (6) Varapuheenjohtaja: Esa Juvonen Savon koulutuskuntayhtymä (4) Jäsenet: Petri Heikkinen Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (3) Hannu Heinonen Päijät-Hämeen koulutuskonserni (6) Anne Karppinen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä (4) Sari Laine-Aho Tampereen seudun ammattiopisto Tredu (2) Veli Perkkiö Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda (6) Timo Virolainen Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä (4) Satu Välimaa-Saari Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä (3) Henkilökohtaiset varajäsenet: Aittoniemi Pekka (Välimaa-Saari) Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Immonen Hannu (Laine-Aho) Turun ammatti-instituutti Jussila Mauno (Virolainen) Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Järvinen Petteri (Heinonen) Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Kovanen Jaana (Karppinen) Etelä-Savon Koulutus Oy (1) Kuusela Kauko (Perkkiö) Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Nummi Markku (Heikkinen) Vaasan ammattiopisto Pulkkinen Kirsi (Juvonen) Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (1) Hallitus alkaen: Heikkinen Petri Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (2) Karppinen Anne Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä (1) Kumpulainen Erja Omnia (2) Lahti Antti, puheenjohtaja Sastamalan koulutuskuntayhtymä (2) Perkkiö Veli Keuda (2)

4 4 (5) Pulkkinen Kirsi Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä (2) Sarpola Ari Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä (2) Wahlberg-Jauho Arja Stadin ammattiopisto (2) Virolainen Timo Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä (2) Varajäsenet: Lassila Hellevi Seinäjoen koulutuskuntayhtymä (2) Loiskekoski Markku Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä (1) Tilli Eeva Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä (2) Hallituksen sihteerinä toimi Tuki-Säätiön asiamies Terhi Lehmussaari. Kehittämisryhmä Kuerkievarin kehittämisryhmä, kutsumanimeltään Kuerkievari-poppoo ei kokoontunut. Kuerkievarin kehittämisryhmä: Puheenjohtaja: Antti Lahti Jäsenet: Heinonen Hannu Sippola Saija Yli-Lahti Matti Ylönen Päivi Sihteeri: Lehmussaari Terhi Sastamalan koulutuskuntayhtymä Päijät-Hämeen koulutuskonserni SAKU ry Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Etelä-Savon Koulutus Oy SAKU ry Tilintarkastajat Säätiön tilintarkastajina vuonna 2016 toimivat JHT, HT Nina Nieminen sekä KHT Hanna Keskinen BDO Oy:stä. Henkilöstö, palveluntarjoajat ja lähipiiri Säätiöllä ei toimintavuonna ole ollut palkattua henkilöstöä. Hallinnon tukipalvelut ostettiin SAKU ry:ltä, ja Kuerkievarin majoitusvaraukset sekä yhteydet alihankkijoihin hoiti SAKU ry:n toimisto. Säätiön asiamiehen tehtäviä hoitaa Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry:n järjestösihteeri Terhi Lehmussaari. Kuerkievarin avain-, kiinteistönhoito-, siivous- sekä auraus- ja hiekoituspalvelut ostettiin Ylläs Avain Oy:ltä. Ruokapalvelut hoiti Vaskooli-Vauhkosen Tunturiravintolat Oy.

5 5 (5) Säätiön lähipiiriin kuuluvat Säätiön hallitus, säätiön asiamies sekä SAKU ry:n toiminnanjohtaja. SAKU ry:n Tuki-Säätiö ei maksa palkkaa eikä palkkioita hallitukselleen eikä asiamiehelle. Hallituksen puheenjohtajalla ja SAKU ry:n toimihenkilöillä oli oikeus käyttää veloituksetta Kuerkievarin majoituspalveluja. Lopuksi Alkuvuonna 2016 valmisteltiin Kuerkievarin myyntiä, kilpailutettiin kiinteistönvälittäjät ja kerättiin myyntiin tarvittavat dokumentit. Ensimmäiset Kuerkievarin myynti-ilmoitukset julkaistiin maaliskuun alussa, ja kevään ja kesän mittaan järjestettiin kiinnostuneille muutamia yksityisnäyttöjä. Ensimmäinen ehdollinen ostotarjous saatiin huhtikuun lopussa. Ostajakandidaatti ei saanut kuitenkaan määräaikaan mennessä rahoitusta järjestettyä, joten tarjous raukesi. Seuraavan ostajaehdokkaan kanssa aloitettiin neuvottelut heinäkuussa ja elokuussa SAKU ry:n hallitus sai ostotarjouksen käsiteltäväkseen. Hallituksen kokouksessa hyväksyttiin euron ostotarjous yksimielisesti. Kaupat tehtiin Kittilässä Ostajana Marikki Lepaus Tampereelta, jonka perustama perheyhtiö jatkaa Kuerkievarissa majoitustoimintaa nimellä Kuerkievari Kuerhotel Kuerhostel Oy. Kauppahinnalla saatiin maksetuksi pois Danske Bankin laina, kesken sopimusajan purettujen nimikkohuoneiden korvaukset (á e), SAKU ry:ltä ollut limiitti sekä osa SAKU ry:n pitkäaikaisesta lainasta. Vuoden 2017 alussa on laitettu vireille SAKU ry:n Tuki-Säätiön selvitystila, jonka päätyttyä säätiö voidaan purkaa.

6$.8 U\ Q 7XNL 6llWL 9826,.(572086

6$.8 U\ Q 7XNL 6llWL 9826,.(572086 ÄTIAKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU 6$.8 U\ Q 7XNL 6llWL AKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU RY:N AKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU RY RY:N TUKI-SÄÄTIAKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N TUKIKUERKIEVARI SAKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ

Lisätiedot

SAK ry: n Tuki-Sääti 2014 VUOSIKERTOMUS

SAK ry: n Tuki-Sääti 2014 VUOSIKERTOMUS ÄTIAKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU SAKU ry:ntuki-säätiö Tuki-Säätiö AKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N SAKU Y:N AKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU RY RY:N TUKI-SÄÄTIAKU Y:N TUKIKUERKIEVARI SAKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. SAKU ry:n Tuki-Säätiö

VUOSIKERTOMUS. SAKU ry:n Tuki-Säätiö VUOSIKERTOMUS 2012 1 SAKU ry:n Tuki-Säätiö SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2012 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2012 3 TOIMINTA-AJATUS, PÄÄMÄÄRÄT JA TAVOITTEET 4 SÄÄTIÖN

Lisätiedot

KU ry:n Tuki- äti 2015 VUOSIKERTOMUS

KU ry:n Tuki- äti 2015 VUOSIKERTOMUS ÄTIAKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU AKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N AKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU RY RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N TUKI-SÄÄTIÖ SAKU RY:N TUKIKUERKIEVARI SAKU RY:N TUKI-SÄÄTIAKU

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS 2009 1 SAKU ry:n Tuki-Säätiö SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2009 3 TOIMINTA-AJATUS, PÄÄMÄÄRÄT JA TAVOITTEET 4 SÄÄTIÖN TOIMINTA VUONNA 2009 5 Strategia-

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS 2010 1 SAKU ry:n Tuki-Säätiö SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2010 3 TOIMINTA-AJATUS, PÄÄMÄÄRÄT JA TAVOITTEET 4 SÄÄTIÖN TOIMINTA VUONNA 2010 5 SÄÄTIÖN TALOUS

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

SAKU ry:n Talvikisat Ulvila

SAKU ry:n Talvikisat Ulvila SAKU ry:n Talvikisat Ulvila 17.1.2015 MY 1. Reijonen Timo Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä 0,30.19 1. Reijonen Timo Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus

Lisätiedot

SAKU ry:n Tuki-Säätiö TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

SAKU ry:n Tuki-Säätiö TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS SAKU ry:n Tuki-Säätiö TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS 2008 1 SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2008 3 TOIMINTA-AJATUS, PÄÄMÄÄRÄT JA TAVOITTEET 4 SÄÄTIÖN TOIMINTA VUONNA 2008 5 Strategiatyö

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo KUTSU 1 (5) Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari Aika: 12. 15.3.2012 Paikka: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo SAKU ry järjestää koulutuskuntayhtymien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden

Lisätiedot

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30

KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. LÄHTÖ klo 12:30 KEILAILU 54 keilaajaa LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54

KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty klo 21.54 KEILAILU 53 keilaajaa päivitetty 26.1. klo 21.54 LÄHTÖ klo 9:30 KA Tas. toiveet synt.v. Vet. Tas. Puuronen Juha 177,84 22 A) Miehet kilpasarja Kainuun ammattiopisto 9:30 Rossi Pauli 169,17 29 A) Miehet

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

SAKU ry:n Tuki-Säätiö

SAKU ry:n Tuki-Säätiö SAKU ry:n Tuki-Säätiö 2 00 7 Toimintakertomus ja tilinpäätös SISÄLLYSLUETTELO PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2007... 3 TOIMINTA-AJATUS, TAVOITTEET JA PÄÄMÄÄRÄT... 4 SÄÄTIÖN TOIMINTA VUONNA 2007...

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Ahlmanin koulun Säätiö sr Pirkanmaa Aitoon Emäntäkoulu Oy Pirkanmaa

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjala Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT , perustason AMIEDU Merja-Leena Silander, p. 050 5420341, merjaleena.silander@amiedu.fi Marja-Leena Räsänen-Ala- Aho, p. 040 3508551 marja-leena.rasanen @amiedu.fi Helena Säde, kouluttaja, helena.sade@amiedu.fi

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Tampereen kaupunki Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Satakunnan koulutuskuntayhtymä Salon seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Ohjausryhmän kokous to 12.6.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ohjausryhmän kokoonpano opetusneuvos Seija

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Helsinki , Talin Keilahalli

Saku Keilakilpailut Helsinki , Talin Keilahalli Sivu 1 (7) A) Miehet kilpasarja (11) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Heinonen Tauno 31 186 993 1 179 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 2 Tuomisto Mauno 28 168 1 009 1 177 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Helsinki , Talin Keilahalli

Saku Keilakilpailut Helsinki , Talin Keilahalli Saku Keilakilpailut Helsinki 11.11.2017, Talin Keilahalli Sivu 1 (8) A) Miehet kilpasarja (11) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Heinonen Tauno 31 186 993 1 179 Sastamalan koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin,

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, tutkija Jukka Vehviläinen Sujuvat siirtymät tulevaisuudessa,

Lisätiedot

SAKU ry:n Talvikisat Vierumäki

SAKU ry:n Talvikisat Vierumäki SAKU ry:n Talvikisat Vierumäki 28.1.2017 TULOKSET UINTI M40 100m Rintauintia M40 1 Vainiokangas Antti Oulun seudun ammattiopisto 01:53,4 2 Lehtonen Mika Ammattiopisto Luovi/Liperin yksikkö 01:57,0 M50

Lisätiedot

OAJ:n ammatilliset. paikallisyhdistykset

OAJ:n ammatilliset. paikallisyhdistykset OAJ:n ammatilliset työnantajakohtaiset paikallisyhdistykset 12.3.2019 OAO, Birgitta Mannila Järjestörakenteen kehittäminen OAJ:n valtuuston kevätkokouksen 2016 päätöksen mukaisesti järjestörakennetta

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Tammikuu viikko 5 AT Oulun seudun Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen ammattiopisto, yksikkö Kempeleen yksikkö vk 4 ja 6 AT Faktia Ahlman vk 5-7 EAT

Lisätiedot

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa

Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa Tervetuloa Zoomi hankkeen koulutuspäivään Ouluun! Opiskelijoiden tuki ja ohjaus yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa OSAO toimintaa tiivistettynä Opiskelijoita noin 11 000, joista yli puolet ammatillisessa

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 8.3. Tammikuu viikko 5 AT Oulun seudun Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen ammattiopisto, yksikkö Kempeleen yksikkö vk 4 ja 6 AT Faktia

Lisätiedot

SAKU ry:n salibandysarja

SAKU ry:n salibandysarja SAKU ry:n salibandysarja 2017-2018 TULOKSET 1. kierros TYTÖT Lopputurnaukseen: Optima Vuokatin urheiluopisto Osao Lohko 1 Maaliero Pisteet Sijoitus Osao 3 0 0 15 3 12 6 1 Vuokatin Urheiluopisto 2 0 1 15

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset 13.2.2017 BM 13.2.2017 1 13.2.2017 2 Jäsenyhdistysten tilannekuvaukset alueittain / Käytetyt värikoodit Alle 10 jäsentä 10-49 jäsentä Yli 49 jäsentä 1.1.2017

Lisätiedot

SAKU ry:n salibandysarja

SAKU ry:n salibandysarja SAKU ry:n salibandysarja 2017-2018 TULOKSET 1. kierros TYTÖT Lopputurnaukseen: Optima Vuokatin urheiluopisto Osao Kisakallion Urheiluopisto Lohko 1 Osao 3 0 0 15 3 12 6 1 Vuokatin Urheiluopisto 2 0 1 15

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

KJY:n Työssäoppimisen verkoston tapaaminen Johan Hahkala, Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry.

KJY:n Työssäoppimisen verkoston tapaaminen Johan Hahkala, Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry. KJY:n Työssäoppimisen verkoston tapaaminen 3.12.2008 Johan Hahkala, Koulutuksen järjestäjien yhdistys ry. Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry syksyllä 2008 Toiminta-ajatuksena ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

SAKU MIEHET-A

SAKU MIEHET-A SAKU ry:n henkilöstön talvikisat Sähly Vierumäki Areena 28.-29.1.2017 MIEHET-A A-lohko Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Ammattiopisto Tavastia Koulutuskeskus Salpaus O Hyria Koulutus Oy Winnova/Pori

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

VETELIN ENERGIA OY (ENT. VETELIN LÄMPÖ OY)

VETELIN ENERGIA OY (ENT. VETELIN LÄMPÖ OY) 2015 VETELIN ENERGIA OY (ENT. VETELIN LÄMPÖ OY) 0 VUOSIKERTOMUS SISÄLLYSLUETTELO Katsaus toimintavuoteen 2015 1 Hallinto ja yhtiön sulautuminen Vetelin Sähkölaitos Oy:n kanssa 2 Vuoden keskeiset tulos-

Lisätiedot

SAKU ry:n Talvikisat Vierumäki TULOKSET HIIHTO

SAKU ry:n Talvikisat Vierumäki TULOKSET HIIHTO SAKU ry:n Talvikisat Vierumäki 28.-29.1.2017 TULOKSET HIIHTO Sarja Nimi Matka Oppilaitos Tulos SIJA MY Rajala Jarkko 5km P Koulutuskeskus Sedu 0:13:04 1 MY Huhtala Pasi 5 km P Valkeakosken ammatti- ja

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, TURKU

Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, TURKU 1 (5) Aika: Tiistai 14.6.2011 klo 10.10-14.48 Paikka: Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, 20630 TURKU Läsnä Arto Saarelainen Puheenjohtaja Jyväskylän aikuisopisto Marja Heino Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

Tiimit laskevassa järjestyksessä saavutettujen viikkotavoitteiden mukaan

Tiimit laskevassa järjestyksessä saavutettujen viikkotavoitteiden mukaan 2018: Rennon kilvan kunnon Tramppaajat TULOSLIITE Rentosarja Tiimit laskevassa järjestyksessä saavutettujen viikkotavoitteiden mukaan 8 viikkotavoitetta Hyvä yritys, Etelä-Savon Koulutus Oy Sipoon Sudet,

Lisätiedot

SAKU ry:n TUKI-SÄÄTIÖ TILINPÄÄTÖS- JA TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU ry.

SAKU ry:n TUKI-SÄÄTIÖ TILINPÄÄTÖS- JA TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU ry. SAKU ry:n TUKI-SÄÄTIÖ TILINPÄÄTÖS- JA TOIMINTAKERTOMUS 2004 SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU ry www.sakury.net PUHEENJOHTAJAN KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2004 Toimintavuoden

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli 6.2.2016 klo17:24 A) Miehet kilpasarja (17) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Lappeteläinen Jorma 29 174 1 227 1 401 Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 2 Sepponen Pekka 13

Lisätiedot

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja Miehet kilpasarja Oppilaitos Etunimi Sukunimi Tasoitus 1.sarja 2.sarja 3.sarja 4.sarja 5.sarja Yht. Yhteensä 1 Lapin ammattiopisto Matti Kukkula 70 192 200 256 279 256 1183 1253 2 Kainuun ammattioppilaitos

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi hankkeen käynnistysseminaari 8.2.2010 Tellervo Tarko Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 31. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammatillisen koulutuksen yksikkö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammatillisen koulutuksen yksikkö 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammatillisen koulutuksen yksikkö 16.06.2010 Asia: Järjestämisluvan myöntäminen 1.8.2010 vakinaisena alkavaan ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaan ja valmistavaan koulutukseen,

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

Voimassa olevat järjestämissopimukset

Voimassa olevat järjestämissopimukset Voimassa olevat järjestämissopimukset Koulutuksen järjestäjä Tutkintotilaisuuksista vastaava oppilaitos Adulta Oy tutkinto Adulta Oy AEL Ami-säätiö / Amiedu Ami-säätiö / Amiedu myyntiedustaja, kodintekniikan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli 8.2.2016 klo7:47 A) Miehet kilpasarja (17) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Lappeteläinen Jorma 29 174 1 227 1 401 Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 2 Sepponen Pekka 13

Lisätiedot

SAKU ry:n TALVIKISAT KEILAUS TULOKSET

SAKU ry:n TALVIKISAT KEILAUS TULOKSET SAKU ry:n TALVIKISAT 16.-17.2.2019 KEILAUS TULOKSET A) Miehet kilpasarja Nimi Oppilaitos Seura KA TAS PUHDAS YHT 1. Kyyrönen Keijo SASKY/Lupi IKKE 162,1 34 1116 1320 2. Heinonen Tauno SASKY/Lupi IKKE 163,8

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUJEN OHJAUSRYHMÄ 2.11.2015 Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Skills Finland ry SÄÄNNÖT PRH vahvistanut 25.3.2013 I LUKU Yhdistyksen nimi, toimiala ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli on suomi.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 15.11.2016 kello 17.00 17.20 Paikka Läsnä Pantin talon auditorio, Puutarhakatu 11, Tampere Kokouksessa oli läsnä 6 kassan jäsentä sekä osakkaan edustajana lakimies Kim Pråhl /Tampereen kaupunki. Paikalla

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 13.15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12,

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Aika klo 17.30-20.15 Paikka Neste Pälkäne Aapiskukko, Valtatie 12 (Tervapirtintie 7), 36600, PÄLKÄNE Läsnä Jaakola Pekka Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset Sakun Kesäkisat Vierumäki 8/31/2041 yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset TULOKSET M 100 m Tuuli: -0,1 1. Ilari Teerikangas Ammattiopisto Luovi 12,55 2. Teemu Lehmusto Suomen Urheiluopisto 13,13 3. Matti

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi Pedagogisen johtamisen (oppimisen johtamisen) kehittämishanke 2011-2012 8.2.2011 Seminaari, Vantaa Pedagogisen johtamisen kehittämishanke Tavoitteena on

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

Suluissa maakunta/maakunnat, joiden alueella palveluntuottaja toteuttaa valmennusta.

Suluissa maakunta/maakunnat, joiden alueella palveluntuottaja toteuttaa valmennusta. NUOTTI-valmennuksen palveluntuottajat Suluissa maakunta/maakunnat, joiden alueella palveluntuottaja toteuttaa valmennusta. Eteläinen vakuutuspiiri Cimson Koulutuspalvelut Oy Jyväskylä (Päijät-Häme, Kymenlaakso,

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj. Muutos 2014 2015 2016 % TEKNISEN HALLINTO KÄYTTÖTALOUS

Tilinp. Ed.Bud. Budj. Muutos 2014 2015 2016 % TEKNISEN HALLINTO KÄYTTÖTALOUS Pihtiputaan kunta Sivu 1 TEKNISEN HALLINTO KÄYTTÖ Liiketoiminnan myyntituotot 550 Muut suoritteiden myyntituotot 7.674 33.500 34.000 1,5 8.224 33.500 34.000 1,5 8.224 33.500 34.000 1,5 Maksetut palkat

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

Syyskisat Seinäjoki Keihäs, lopputulokset

Syyskisat Seinäjoki Keihäs, lopputulokset Keihäs, lopputulokset Naiset yleinen 1 2 3 4 Paras tulos 1 Koskinen Heli Salpaus 12,25 14,35 x 16,55 16,55 2 Inkinen Sanna Valkeakosken ammattiopisto 12,86 10,83 11,93 14,42 14,42 Naiset 40 1 2 3 4 Paras

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 1 /2016 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 1 liite Torstai 28.1.2016 klo 14.00 15.30 Siikalatvan kunnantalo, valtuustosali, Pulkkila Ajankohtaiskatsaus Oulun Eteläisen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.35 17.55 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 Kokousaika Tiistai 30.4.2013 kello 16.30 17.05 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot