MINTTUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA RYHMÄN VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOPOHJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MINTTUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2013-2014 2. RYHMÄN VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOPOHJA"

Transkriptio

1 MINTTUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MINTTUJEN RYHMÄ Minttujen ryhmä on 21 paikkainen kokopäiväryhmä. Tällä toimintakaudella osa lapsista on alle 3-vuotiaita, jolloin ryhmäkoko on vastaavasti pienempi. Nyt syyskuussa lapsia on 17. Alle 3- vuotiaita on 7; 2 tyttöä ja 5 poikaa, 3-4- vuotiaita lapsia on 10; tyttöjä 5 ja poikia 5. Ryhmässä työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa ( toinen toimi niin, että sitä hoitaa kaksi osa-aikaista lastentarhanopettajaa vuoroviikoin) ja hoitaja. Lisäksi ryhmässä toimii kaksi henkilökohtaista avustajaa. Puhelinnumero ryhmään on Päiväkodin johtaja Thua Vanhanen / RYHMÄN VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOPOHJA Tavoitteenamme on luoda Minttujen ryhmään lämminhenkinen ilmapiiri. Ryhmästä luodaan turvallinen syli, jossa lapsella on hyvä olla. Jokainen lapsi hyväksytään omana itsenään ja hänen erityistarpeensa otetaan huomioon. Lapsia havainnoidaan ja kasvua ja kehitystä tuetaan ikätason mukaisesti. 3. VARHAISKASVATUS MINTUISSA Minttujen ryhmässä painotetaan sosiaalisten taitojen ja kielenoppimisen merkitystä Tavoitteena ryhmässämme on leikkivä lapsi, joka arjen tilanteissa osaa ottaa muut huomioon. Harjoittelemme jakamista, vuoron odottamista, yhdessä olemista. Lapsi oppii katsoessaan toisten lasten leikkiä. Oma leikki ja mielikuvitus rikastuvat mallioppimisen kautta. Rinnakkaisleikkivaiheen jälkeen lapsi löytää vierestään toisen leikkivän lapsen ja yhteisleikki lasten välillä alkaa muodostua. Yhteiset leikit ovat vuorovaikutusta parhaimmillaan. Yhdessä leikkien puhutaan ja suunnitellaan leikkiä. Mielikuvitus, jota leikeissä tarvitaan, on elintärkeä taito, jota me kaikki tarvitsemme oman elämän suunnittelussa. Se on pohjana kielellisissä taidoissa, kun lapset sanoittavat tekemisiään; nyt tämä lähtee kauppaan.. minä laitan kahvia. Hyvät tavat tulevat ohjatuissa leikeissä käsitellyiksi; kun mennään leikkilääkäriin tai kauppaan, opetellaan kohteliaat tärkeät vuorovaikutussanat; päivää, kiitos, näkemiin. Tämän ikäiset lapset elävät vielä vahvasti minä - itse vaihetta. Ristiriitatilanteita tulee päivittäin. Niihin puututaan heti. Jokainen ristiriitatilanne on samalla oppimistilanne. Asia selvitetään lapsen tasolla niin, että molemmat osapuolet ymmärtävät, miten tilanteissa pitää toimia. Isompien kanssa käytetään myös draamaa oppimisen tukena.

2 Ryhmässämme kannustetaan lapsia omatoimisuuteen. Tämä toteutuu esimerkiksi siten, että lapsi korjaa omat jälkensä ja harjoittelee omatoimista pukemista. Huomioimme lapsen ikätason ja tuemme kehittymässä olevia taitoja. 4. OPPIMISEN JA KASVAMISEN TUKEMINEN Tuemme lapsen kokonaisvaltaista oppimista. Jokainen lapsi oppii omalla aikataulullaan ja omalla tavallaan.temperamentti ja kiinnostuksenkohteet ovat vaikuttavia tekijöitä yksittäisen lapsen oppimisen kohdalla. Oppimisympäristö ja kaverit ovat tärkeitä elementtejä uuden oppimiseen. Lapselle ominainen tapa oppia Leikki Minttujen toiminta perustuu leikkiin. Se on tärkeä osa päivittäistä toimintaamme. Havainnoimme ja tuemme leikkitaitojen kehittymistä. Aikuinen mahdollistaa monipuolisen leikin tuomalla välineitä ja osallistumalla leikkiin. Leikkitaitojen lisäksi leikki kehittää kielen ja ajattelun taitoja. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot kehittyvät yhdessä leikkien. Liikunta Liikunta tukee lapsen kehitystä monipuolisesti. Mintut liikkuvat viikoittain metsäretkellä ja sisällä jumpaten. Hyödynnämme lähialueen liikuntamahdollisuuksia ( jäähalli, Salohalli). Päiväkodin piha, jossa on metsää, rinnettä ja vaihtelevat maastonmuodot, innostavat myös liikkumaan. Musiikki Musiikki eri muodoissaan toteutuu ryhmässämme lähes päivittäin. Musiikkituokioilla soitamme rytmisoittimilla, laulamme ja leikimme laululeikkejä. Taiteellinen kokeminen ja ilmaisu Kädentaitoja harjoitamme monipuolisesti. Piirustus- ja muovailutarvikkeet ovat jatkuvasti lasten saatavilla. Maalataan, liimataan, revitään paperia toimintahetkillä. Harjoittelemme saksien käyttöä ja oikeaa kynäotetta. Salaisen maan sadut ja tapahtumat ovat innoittajinamme sekä kädentaidoissa että mielikuviin ja tarinoihin eläytymisissä. Draamaa, ilmaisutaitoja käytämme myös arjessa esille tulevien tilanteiden harjoitteluun. Harjoittelemme esim. miten toimin, kun tulen kiusatuksi tai jos ei ole leikkikaveria, miten pääsen mukaan leikkiin. Luonnontiede ja matematiikka Matematiikkaa on kaikkialla. Leikeissä järjestelemme samanlaiset tavarat oikeille paikoille, rakentelemme eri muotoisilla palikoilla. Peleissä tulee lukumääriä ja lukujonoja. Palapelit kehittävät hahmottamista. Matematiikka on mukana arjen tilanteissa: Missä on toinen lapanen, sukan pari, otatko kokonaisen vai puolikkaan leivän, montako kauhallista puuroa jne. Laululeikit tukevat osaltaan matematiikan oppimista; kolme pientä ankkaa.. kolme sormea pystyssä, kaksi on paatissa soutajaa

3 käsitteet pari ja kaksi. Luonto ja ulkoleikit antavat myös oivat puitteet matematiikan oppimiseen. Vesileikit, hiekkaleikit, erimuotoiset luonnonmateriaalit. Luonnon havainnoinnin lisäksi opimme myös luonnonsuojelua; esim. oksia ei katkota ja sammalta ei saa turhaan potkia hajalle. Metsä on eläinten ja kasvien koti, siellä pitää käyttäytyä sen mukaisesti. 5. KIELEN MERKITYS Kielelliset harjoitteet ja keskittymiskyvyn harjaannuttaminen ovat arjessa mukana koko ajan. Ryhmässämme on useita lapsia, jotka hyötyvät kielellisten harjoitteiden painottamisesta. Keinoina käytämme päivittäisiä lukuhetkiä, riimittelyä, loruttelua ja lauluja. Suomen kieltä opetteleville lapsille pidämme tuokioita, joissa opettelemme arjen sanastoa ja käsitteitä. Alle 3- vuotiaat - asioiden nimeämistä, paljon toistoja, kuvia, esineitä oppimisen tukena - oppimistilanteet arjessa; ruokailu, pukeminen, WC, leikkihetket - lorut, kuvakirjat 3-5 vuotiaat - tuetaan omaa ajattelua keskustellen, kysellen, arjen tilanteissa ja toiminnoissa - sadut, lorut - saduttaminen 4. RYHMÄN TEEMA Tämän vuoden teema on Salainen maa, jonka puitteissa viemme teemaa eteenpäin yhdessä lasten kanssa. Tutkimme metsän ihmeitä, kuvittelemme, havainnoimme, eläydymme, seikkailemme. 5. ERITYINEN TUKI Erityisen tuen tarve otetaan esille vanhempien kanssa ja yhdessä etsitään lapsen ja koko perheen kannalta paras mahdollinen tukimuoto. Päiväkodissamme työskentelee erityislastentarhanopettaja, joka konsultoi ja vierailee ryhmässämme tarvittaessa. 6. KASVATUSKUMPPANUUS VANHEMPIEN KANSSA Ryhmässämme toteutetaan hoito- ja kasvatuskeskustelut kerran/kaksi kertaa vuodessa. Pohjana keskusteluille on hoito- ja kasvatussopimus, joka päivitetään keskustelun yhteydessä.

4 Päivän kuulumiset vaihdetaan lasta tuotaessa tai haettaessa ja tarpeen mukaan järjestetään mahdollisuus rauhalliseen keskusteluhetkeen. Vanhempainilta järjestetään syksyllä. Tavoitteena on avoin, luottamuksellinen ja keskusteleva ilmapiiri. 7. VERKOSTOYHTEISTYÖ Teemme yhteistyötä konsultoivan erityislastentarhanopettajan, kasvatus- ja perheneuvolan, terapeuttien ja neuvolan kanssa. Yhteistyökumppaneina ovat myös seurakunta, liikuntatoimi ja kirjasto. 8. TOIMINNAN SUUNNITTELU, KEHITTÄMINEN, DOKUMENTOINTI JA ARVIOINTI Salon kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma ja Pahkavuoren pk:n varhaiskasvatussuunnitelma ovat meidän toimintaamme ohjaavat ja velvoittavat suunnitelmat. Minttujen ryhmän suunnitelma on laadittu pienen lapsen ja juuri tämän ryhmän tarpeita ajatellen. Suunnittelussa lähdemme lasten tarpeista ja kiinnostuksen kohteista. Olemme myös haastatelleet, mitä lapset toivovat : se vanha kissa nukkuu -> laululeikkejä piirtäminen ->kädentöitä leikkiä -> toimintamme perustuu leikkiin metsä -> metsäretket Tarkat viikoittaiset suunnitelmat laadimme viikkopalavereissa. Jokaiselle lapselle tehdään Hoito- ja kasvatussopimus yhdessä vanhempien kanssa. Siinä jokaiselle lapselle laaditaan kuluvalle toimintakaudelle henkilökohtaiset tavoitteet. Jokaisella lapsella on oma kasvun ja kehityksen kansio (portfolio), johon kerätään lasten töitä ja valokuvia kuluvalta toimintakaudelta. 4 vuotishavainnointikaavake täytetään ennen 4-v neuvolakäyntiä yhdessä lapsen perheen kanssa. Havainnointikaavake lähetetään päiväkodista neuvolaan. Toimintaamme arvioimme arjessa koko ajan. Havainnoimme yksittäisiä lapsia ja ryhmätilanteita ja kuuntelemme lapsilta ja vanhemmilta tulevaa palautetta. Viikoittain palaverissa pohdimme esille tulevia asioita asioita ja sovimme yhdessä toimintatavoista.

5

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon

Lisätiedot

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 1 Syrjälän päiväkoti Päiväkotimme on valmistunut 1987 ja sijaitsee Syrjälän koulun yhteydessä Klaukkalan eteläisellä päivähoitoalueella. Talossamme

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Sorilan päiväkoti aloitti toimintansa vuonna 1990 Aitolahden kaupungin osassa kauniin maaseudun keskellä. Lapsiryhmiä on kolme, joista esiopetusryhmä

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Metsästäjän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Metsästäjän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Metsästäjän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Metsästäjän päiväkoti on aloittanut toimintansa vuonna 1990. Päiväkodissamme on kolme ryhmää. Kasvatushenkilökuntaan kuuluu kolme lastentarhanopettajaa

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma

Poutapilvi. Varhaiskasvatussuunnitelma Poutapilvi Varhaiskasvatussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Poutapilvi s. 3 2. Arvot s. 5 3. Pienryhmät s. 7 4. Kasvatuskumppanuus s. 8 5. Hyvinvoiva lapsi s. 10 Perushoitotilanteet 6. Lapselle ominaiset

Lisätiedot

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon päiväkoti RYHMÄN NIMI: Tiitiäiset, 3-5 -vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN LUKUMÄÄRÄ

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Lähtökohta. Lapsen kielellinen tukeminen päivähoidossa on kokonaisuus

Lähtökohta. Lapsen kielellinen tukeminen päivähoidossa on kokonaisuus Lähtökohta Kyky omaksua kieltä on lapsella syntyessään mutta sen kehittyminen riippuu ympäristöstä. Kielellisesti inspiroiva arki päivähoidossa Varhaiskasvatusmessut, 5.10.2012 Johanna Sallinen Kielen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

SALORINTEEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SALORINTEEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SALORINTEEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 MEIDÄN PÄIVÄKOTI SALORINTEEN PÄIVÄKOTI sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä Siivikkalan kaupunginosassa. Pihaa ympäröi luonnonmetsä ja lähellä on

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011

Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011 Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011 Yleistä Päiväkotimme sijaitsee Nurmijärvellä Klaukkalan keskustassa aivan Natura luonnonsuojelusuon vieressä. Vuonna 1996 avatussa talossamme toimii kolme

Lisätiedot

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILI Taikapeilin ryhmä koostuu 3 6 vuotiaista lapsista, joista esikoululaisia on kahdeksan. Ryhmässämme on tällä hetkellä 30 lasta. Lastentarhanopettajina

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma NURMIJÄRVEN KUNTA Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO... 3 1. LEPSÄMÄN PÄIVÄKODIN ARVOT... 4 1.1 LAPSILÄHTÖISYYS... 4 1.2 KASVATUSKUMPPANUUS... 4 1.3 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ...

Lisätiedot