Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta , osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta , osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 382 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä Asemakaavan muutos , Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 15), LUONNOS OUKA/859/ /2017 Ote pöytäkirjasta 16/2017 Yhdyskuntalautakunta , osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos koskee Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tonttia nro 11. Sivu 1 Asemakaavan muutoksella Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tontti nro 11 muutetaan liikerakennusten korttelialueesta (KL) asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialueeksi (AKR). Korttelin kerrosluvuksi on osoitettu kahdesta kolmeen kerrosta (II-III). Rakennusoikeudeksi on osoitettu 1690+t145. Rakennusoikeus kasvaa 1435 kem2. Aloitteen kaavamuutoksesta on tehnyt tontilla sijaitsevan kiinteistön omistaja. Esittelyteksti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä Asiasta jätettiin 2 lausuntoa. Lausunnot vastineineen löytyvät selostuksen kohdasta Uuden Oulun yleiskaava Uuden Oulun yleiskaavassa suunnittelualue on merkitty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Alue varataan asuinpientaloille, kuten erillispientaloille, kytketyille pientaloille, rivitaloille ja pienkerrostaloille. Alueelle saa lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia palvelu- ja työpaikkatoimintoja. Myös tontin ympärillä on pientalovaltaista asuntoaluetta. Kajaanintie on kulttuurihistoriallisesti merkittävä tie ja sen myötäisesti kulkee kevyen liikenteen pääreitti. Asemakaavan muutosluonnos Asemakaavan muutoksella Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tontti nro 11 muutetaan liikerakennusten korttelialueesta (KL) asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialueeksi (AKR). Rakentaminen on rajattu korttelin pohjois- ja itäreunalle ja korttelin kerrosluvuksi on osoitettu kahdesta kolmeen kerrosta (II-III). Knuutilankankaantien varteen on osoitettu ohjeellinen rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen. Tontin rakennusoikeus on 1690+t145, josta ensimmäinen luku osoittaa sallitun asuntokerrosalan neliömetreissä ja jälkimmäinen

2 Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta Sivu 2 Ote pöytäkirjasta 16/2017 Päivämäärä luku sallitun talous- ja huoltotilojen kerrosalan neliömetreissä. Tontin rakennusoikeus kasvaa 1435 m2. Tontin tehokkuudeksi muodostuu e=0,59. Tontin reunoilla kiertää istutettavan alueen osa. Tontin eteläreunassa kulkee maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. Maasälväntien puolelta ja risteyksen lähettyviltä tontille ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. Autopaikkavelvoite tontilla on 1 ap / 75 asm2. Vierasautopaikkoja on rakennettava 1 ap / 1000 asm2. Asemakaavan muutosta varten on laadittu asemakaavamerkintöjä tarkentava kolmiomerkintä knuu2, jossa on määräyksiä koskien muun muassa rakennusten ulkonäköä, pyöräpysäköintiä sekä pihajärjestelyjä. Vaikutusten arviointi Kaavamuutoksen vaikutuksia on arvioitu kaupunkikuvaan, rakennettuun ympäristöön, liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen sekä asumiseen ja elinympäristöön. Vaikutusten arviointi löytyy kokonaisuudessaan selostuksen kohdasta 5.2. Asemakaava-alueella on voimassa sitova tonttijako. Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Liitteet (Knuutilankankaantie 15) Asemakaavaluonnoksen selostus ja kartat Oheismateriaali - Esittelijä Päätösesitys Päätös Valmistelijat Täytäntöönpanotiedot Asemakaavapäällikkö Mikko Törmänen Yhdyskuntalautakunta: - hyväksyy kaavoituksen laatimat vastineet lausuntoihin - asettaa päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen MRL:n 62 perusteella nähtäville mielipiteiden esittämistä varten Päätösesitys hyväksyttiin. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / Kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Elina Jaara, p Nähtäville. Ei muutoksenhakuoikeutta. Otteen oikeaksi todistaa Oulussa

3 Sivu 3 Asemakaavan selostus LUONNOS päivättyyn Oulun kaupungin Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tonttia nro 11 koskevaan asemakaavan muutokseen (Knuutilankankaantie 15) KNUUTILANKANKAANTIE 15 Kaavatunnus Diaarinumero 859/2017 Selostus päivitetty..20 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia

4 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie 15 Sisältö 1. Perus- ja tunnistetiedot Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Tiivistelmä Lähtökohdat Selvitys suunnittelualueen oloista Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat ja päätökset Kaava-aluetta koskevat selvitykset Asemakaavan suunnittelun vaiheet Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Asemakaavan tavoitteet Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Asemakaavan kuvaus Kaavan rakenne Kaavan vaikutukset Ympäristön häiriötekijät Asemakaavan toteutus Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Toteuttaminen ja ajoitus

5 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee Oulun kaupungin Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tonttia nro 11. Kaavan nimi: KNUUTILANKANKAANTIE 15 Kaavatunnus: Kaavan laatija: Elina Jaara Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Asemakaavoitus Solistinkatu 2, PL 32, OULUN KAUPUNKI etunimi.sukunimi(a)ouka.fi Kaavan vireille tulo: Asemakaava on tullut vireille Vireille tulosta on tiedotettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevassa lehti-ilmoituksessa Hyväksyminen: Yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt asemakaavan/ asemakaavan muutoksen..20. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan/ asemakaavan muutoksen..20. Asemakaava on tullut voimaan Kaava-alueen sijainti Etusivulla olevaan karttaan on rajattu alustava asemakaavan muutosalue yhtenäisellä viivalla. Arvioitu alue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia, on piirretty katkoviivalla. Muutosalue sijaitsee noin 4,6 kilometrin päässä Oulun keskustasta kaakkoon, Knuutilan kaupunginosassa osoitteessa Knuutilankankaantie 15. Suunnittelualuetta rajaa lännessä Knuutilankankaantie, pohjoisessa Maasälväntie, idässä tontti 12 sekä etelässä tontti 10. Tontin pohjoista reunaa vasten kulkee Maasälväntien kevyen liikenteen väylä. 1.3 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1. Asemakaavan seurantalomake Liite 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 3. Viitesuunnitelmat Liite 4. Asemakaavakartta ja asemakaavamerkinnät ja -määräykset , LUONNOS 1.4 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Oulun keskeisen kaupunkialueen täydennysrakentamisselvitys,

6 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie TIIVISTELMÄ Asemakaavan sisältö Asemakaavan muutoksella Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tontti nro 11 muutetaan liikerakennusten korttelialueesta (KL) asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialueeksi (AKR). Rakentaminen on rajattu korttelin pohjois- ja itäreunalle ja korttelin kerrosluvuksi on osoitettu kahdesta kolmeen kerrosta (II-III). Knuutilankankaantien varteen on osoitettu ohjeellinen rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen. Tontin rakennusoikeus on 1690+t145, josta ensimmäinen luku osoittaa sallitun asuntokerrosalan neliömetreissä ja jälkimmäinen luku sallitun talous- ja huoltotilojen kerrosalan neliömetreissä. Tontin rakennusoikeus kasvaa 1435 m 2. Tontin tehokkuudeksi muodostuu e=0,59. Tontin reunoilla kiertää istutettavan alueen osa. Tontin eteläreunassa kulkee maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. Maasälväntien puolelta ja risteyksen lähettyviltä tontille ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. Autopaikkavelvoite tontilla on 1 ap / 75 asm2. Vierasautopaikkoja on rakennettava 1 ap / 1000 asm2. Asemakaavan muutosta varten on laadittu asemakaavamerkintöjä tarkentava kolmiomerkintä knuu2, jossa on määräyksiä koskien muun muassa rakennusten ulkonäköä, pyöräpysäköintiä sekä pihajärjestelyjä. Kaavaprosessin vaiheet Kaavoitustyö on käynnistetty tontilla sijaitsevan kiinteistön omistajan aloitteesta. Osallistuminen ja vuorovaikutus on järjestetty selostuksen liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Vireilletulosta on ilmoitettu osallisille kirjeellä, jonka mukana lähetettiin päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä Lausuntoja esitettiin 2 kpl. Asemakaavan toteutus Asemakaavan muutoksen mukainen uudisrakentaminen voidaan toteuttaa heti kaavamuutoksen tultua voimaan. 4

7 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Muutosalue sijaitsee noin 4,6 kilometrin päässä Oulun keskustasta kaakkoon, Knuutilan kaupunginosassa osoitteessa Knuutilankankaantie 15. Suunnittelualuetta rajaa lännessä Knuutilankankaantie, pohjoisessa Maasälväntie, idässä tontti 12 sekä etelässä tontti 10. Tontin pohjoista reunaa vasten kulkee Maasälväntien kevyen liikenteen väylä. Kuva 1. Viistoilmakuva suunnittelualueelta vuodelta Blom Rakennettu ympäristö Suunnittelualueella sijaitsee tällä hetkellä valmistunut punatiilinen päivittäistavarakauppa. Pysäköintialue sijoittuu tontin Knuutilankankaantien puoleiselle reunalle. Suunnittelualueen ympäristössä on enimmäkseen harjakattoisia, punatiilisiä I-II -kerroksisia rivi- ja pienkerrostaloja. Tonttia vastapäätä, Knuutilankankaantien toisella puolella sijaitsee valmistunut Knuutilankankaan koulu ja päiväkoti Luonnonympäristö Knuutilan alue on rakennettu 1980-luvun jälkeen havumetsään, ja metsä on oleellinen osa alueen identiteettiä. Suunnittelualueen tontin pohjoisnurkassa ja itäreunalla sijaitsee suurehkoja mäntyjä. Lisäksi Knuutilankankaantien varressa sekä suunnittelualueen ja tontin nro 10 välissä kasvaa muutamia mäntyjä. Muilta osin tontti on hoidettua nurmea Tekniset linjat Tekniset johdot kulkevat pääasiassa Knuutilankankaantiellä sekä Maasälväntiellä. Tontilla kulkee tällä hetkellä kaukolämmön korttelijohto, joka palvelee myös naapuritonttia. Lisäksi tontilla kulkee telejohto sekä vesijohto. 5

8 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie 15 Kuva 2. Teknisten linjojen nykytilanne. (Kaukolämpölinja aniliininpunaisella, sähköjohto keltaisella ja sinisellä, telejohto ruskealla, jätevesiverkosto punaisella, vesijohto sinisellä ja hulevesiverkosto vihreällä.) Maanomistus Suunnittelualue on Oulun kaupungin omistuksessa. Kuva 3. Näkymä Knuutilankankaantieltä suunnittelualueelle 6

9 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie 15 Kuva 4. Näkymä Knuutilankankaantieltä Kuva 5. Knuutilankankaan koulu Kuva 6. Lähialueen rakennuksia Kuva 7. Tontin olemassa olevaa puustoa 3.2 Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat ja päätökset Uuden Oulun yleiskaava Uuden Oulun yleiskaavassa suunnittelualue on merkitty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Alue varataan asuinpientaloille, kuten erillispientaloille, kytketyille pientaloille, rivitaloille ja pienkerrostaloille. Alueelle saa lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia palvelu- ja työpaikkatoimintoja. Myös tontin ympärillä on pientalovaltaista asuntoaluetta. Kajaanintie on kulttuurihistoriallisesti merkittävä tie ja sen myötäisesti kulkee kevyen liikenteen pääreitti Voimassa oleva asemakaava Suunnittelualueella on voimassa vahvistettu asemakaavan muutos. Voimassa olevan asemakaavan mukaan suunnittelualue on merkitty liikerakennusten korttelialueeksi. Tontin kerrosluvuksi on osoitettu I ja rakennusoikeudeksi 400. Lisäksi tontille on osoitettu talousrakennuksen rakennusala, jolla on rakennusoikeutta 100. Tontilla on varattava 1 autopaikka 50 kerrosalaneliömetriä kohti. Ohjeellinen pysäköintialue on sijoitettu Knuutilankankaantien puoleiselle tontin osalle. Maasälväntien ja Knuutilankankaantien puoleisilla tontin reunoilla on istutettava alueen osa. Maasälväntieltä sekä osalta Knuutilankankaantieltä ei saa järjestää tontille ajoneuvoliittymää. Asemakaava-alueella rakentamatta jäävät korttelialueen osat, joita ei käytetä ajoteinä eikä pysäköintiin, on hoidettava puistomaisessa kunnossa. Rakennusluvan yhteydessä on esitettävä tonttia koskeva pihajärjestely- ja istutussuunnitelma, joka on toteutettava rakentamisen yhteydessä. 7

10 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie 15 Kuva 8. Ote Uuden Oulun Yleiskaavasta Kuva 9. Ote voimassa olevasta asemakaavasta Rakennusjärjestys Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt rakennusjärjestyksen Tonttijako ja kiinteistörekisteri Oulun kaupunki toimii kiinteistörekisterin pitäjänä asemakaava-alueella Rakennuskiellot Alue ei ole rakennuskiellossa Pohjakartta Pohjakartta on maankäyttö- ja rakennuslain 54a mukainen ja vastaa olosuhteita xx.xx.20xx Maankäyttösopimukset Suunnittelualue on kaupungin omistuksessa. Maankäyttösopimusta ei tarvita Muut aluetta koskevat päätökset, suunnitelmat ja ohjelmat, jotka ovat tulleet voimaan tai ovat suunnitteilla Asemakaavan muutos osoitteessa Knuutilankankaantie 1 Kaavamuutos liittyy kiinteästi Knuutilankankaantie 1:n asemakaavan muutokseen (kaavatunnus ), jolla pyritään mahdollistamaan Knuutilankankaantie 15:n liikerakennuksen korvaava päivittäistavarakauppa Poikkimaantien varteen. 3.3 Kaava-aluetta koskevat selvitykset Oulun keskeisen kaupunkialueen täydennysrakentamisselvitys, 2011 Oulun kaupungin keskeisen kaupunkialueen täydennysrakentamisselvitys on tehty vuonna Selvityksen mukaan Kajaanintien ja Poikkimaantien ympäristön merkitys korostuu jatkossa huomattavasti Poikkimaantien sillan valmistuessa ja uuden kehätien muodostuessa. Täydennysrakentamista suositellaan tehtäväksi muun muassa muulle joukkoliikenteen vyöhykkelle, johon suunnittelualue kuuluu. Alueen täydentäminen ja maankäytön tehostaminen tukee erityisesti Maikkulan ja Hiukkavaaran suuntien joukkoliikenteen kehittämistä. Kaavamuutoksen selvitykset Suunnittelualueesta on tekeillä puustokartoitus, hulevesiselvitys, pohjatutkimus ja pintavaaitus. 8

11 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutos on käynnistetty tontilla sijaitsevan kiinteistön omistajan hakemuksesta Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen tontilla. Tontilla sijaitseva liikerakennus on tarkoitus purkaa. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan muutos on käynnistetty yhdyskuntalautakunnan päätöksellä Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti kaavan osallisia ovat suunnittelu- ja vaikutusalueen alueen kiinteistönomistajat, tontinhaltijat, asukkaat ja muut, joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä ne viranomaiset ja yhteisöt joiden toimialaa asemakaavan muutos koskee. Viranomaisten välinen vuorovaikutus tapahtuu pääasiassa kokousten sekä lausuntojen muodossa. Osallisia kaavahankkeessa ovat: suunnittelualueen ja vaikutusalueen kiinteistönomistajat ja haltijat asukkaat (kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden asukkaita kuullaan isännöitsijän toimesta) yhdyskuntalautakunta Oulun seudun ympäristötoimi Oulun Vesi Oulun Energia Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus; liikenne ja infrastruktuuri, alueidenkäyttö Pohjois-Pohjanmaan museo Oulun seutukunta Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos DNA Oyj TeliaSonera Finland Oyj Elisa Oyj Fingrid Oyj Oulun kaupungin vammaisneuvosto Yhdyskuntasuunnittelun seura ry Maikkulan suuralueen asukasyhdistys ry Maikkulan suuralueen yhteistyöryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys ry Oulun kaupungin vanhusneuvosto Vireilletulo, osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistuminen ja vuorovaikutus on kaavaprosessin aikana järjestetty selostuksen liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Vireilletulosta on ilmoitettu osallisille kirjeellä, jonka mukana lähetettiin päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä Lausuntoja esitettiin 2 kpl. Asemakaavan valmisteluaineisto on ollut mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä...20 MRL 62 tarkoituksessa ja MRA 30 säädetyllä tavalla. Mielipiteitä ei esitetty/esitettiin (kpl). Luonnosvaiheen tiedotus- ja keskustelutilaisuus järjestettiin

12 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie 15 Asemakaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä...20 MRL 65 tarkoituksessa ja MRA 27 säädetyllä tavalla. Muistutuksia ei esitetty/esitettiin kpl. Työtä ohjaamaan on perustettu ohjausryhmä, joka on kokoontunut kaavoitusprosessin aikana oleellisissa vaiheissa. Ohjausryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt: Uki Lahtinen, pj Elina Jaara, projektipäällikkö, siht. Jukka Kangas Erkki Malo Aila Asikainen Jussi Kyrö Otto Honkasalo Jukka Puolakka Risto Järvelin Pave Mikkonen Kaavoitus Kaavoitus Maa ja mittaus Katu- ja viherpalvelut Rakennusvalvonta Oulun Energia, kaukolämpö Oulun Energia, sähkö Kiinteistö Oy Knuutilankankaan liiketalo Kiinteistö Oy Knuutilankankaan liiketalo PAVE Arkkitehdit Oy 4.4 Asemakaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat / kaupungin asettamat tavoitteet Oulun kaupunkistrategia 2020 Oulun kaupungin strategisena tavoitteena ovat mm. elinvoimaisuuden vahvistaminen, kestävän kehityksen huomioon ottaminen sekä eheän, toimivan ja energiatehokkaan yhdyskuntarakenteen toteuttaminen. Tavoitteena on mm. luoda uusia työpaikkoja ja kehittää yrittäjyyden toimintaedellytyksiä sekä hyödyntää olemassa olevat asemakaava-alueet, infrastruktuuri ja palveluverkosto. 4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Asemakaavan muutos perustuu arkkitehtitoimisto PAVE Arkkitehdit Oy:n laatimiin viitesuunnitelmiin. 10

13 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie 15 Kuva 10. Tontinkäyttösuunnitelma Kuva 11. Katujulkisivut 11

14 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie Esitetyt mielipiteet ja niiden huomioon ottaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin nähtävilläolon aikana yksi muistutus ja kaksi lausuntoa. Pohjois-Pohjanmaan museo, rakennustutkija Anita Yli-Suutala ja arkeologi Mika Sarkkinen kirjoittavat lausunnossaan : Oulun kaupungilla on tullut nähtäville Knuutilan kaupunginosassa, korttelia 31 tonttia 11 osoitteessa Knuutilankankaantie 15 koskeva asemakaavan muutos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma (kaavatunnus ). Tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen tontilla. Tonttia sijaitseva liikerakennus tarkoitus purkaa. Aloitteen kaavamuutokseen on tehnyt tontilla olevan kiinteistön omistaja. Kaavamuutos liittyy läheisen Knuutilankankaantie 1:nasemakaavamuutokseen, jolla pyritään mahdollistamaan kyseisen päivittäistavarakaupan rakentaminen poikkimaantien varteen. Pohjois-Pohjanmaan museo antaa lausuntonsa rakennetun kulttuuriympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Rakennettu kulttuuriympäristö Lähikaupan siirtäminen asuinalueen keskeltä asuinalueen kokoojakadun, Knuutilankankaantien ja Poikkimaantien risteykseen luo mahdollisuuden entisen liiketontin korvaavalle täydennysrakentamiselle, johon luontevinta on sijoittaa asuntoja. Alue on rakennettu 1980-luvun jälkeen havumetsään, se on pien- ja omakotitalovaltainen alue, jossa on myös rivitaloja sekä matalia kerrostaloja sekä koulu. Olemassa oleva rakennuskanta on 1-2-kerroksista, jossa metsä on edelleen oleellinen osa alueen viihtyisyyttä. Tontilla 11 oleva punatiilinen kaupparakennus on valmistunut 1985, jolla ei ole erityisiä kulttuurihistoriallisia arvoja. Pohjois-Pohjanmaan museolla ei ole huomautettavaa rakennetun ympäristön osalta Knuutilankankaantie 15 asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Arkeologinen kulttuuriperintö Asemakaavan muutosalueelta ei tunneta muinaismuistolain (295/1963) tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä irtainten muinaisesineiden löytöpaikkoja. Pohjois-Pohjanmaan museolla ei ole huomautettavaa kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Kaavoituksen vastine: Lausunto ei aiheuta muutoksia osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön. Fingrid Oyj, projektipäällikkö Mika Penttilä kirjoittaa lausunnossaan : Kiitämme lausuntopyynnöstänne. Asemakaava-alueella ei ole Fingridin voimajohtoja tai muita toimintoja, joten meillä ei ole tarvetta ottaa kantaa kaavan sisältöön. Kaavoituksen vastine: Lausunto ei aiheuta muutoksia osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön Esitetyt muistutukset ja niiden huomioon ottaminen Suunnitelmiin nähtävilläolon jälkeen tehdyt muutokset Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Yhdyskuntalautakunnalle päätti hankkeen käynnistämisestä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa valmisteluaineiston _..20 mielipiteiden esittämistä varten nähtäville MRL 62 tarkoituksessa ja MRA 30 säädetyllä tavalla. Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa asemakaavaehdotuksen _..20 julkisesti nähtäville MRL 65 tarkoituksessa ja MRA 27 säädetyllä tavalla. 12

15 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Asemakaavan muutoksella Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tontti nro 11 muutetaan liikerakennusten korttelialueesta (KL) asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialueeksi (AKR). Rakentaminen on rajattu korttelin pohjois- ja itäreunalle ja korttelin kerrosluvuksi on osoitettu kahdesta kolmeen kerrosta (II-III). Knuutilankankaantien varteen on osoitettu ohjeellinen rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen. Tontin rakennusoikeus on 1690+t145, josta ensimmäinen luku osoittaa sallitun asuntokerrosalan neliömetreissä ja jälkimmäinen luku sallitun talous- ja huoltotilojen kerrosalan neliömetreissä. Tontin rakennusoikeus kasvaa 1435 m 2. Tontin tehokkuudeksi muodostuu e=0,59. Tontin reunoilla kiertää istutettavan alueen osa. Tontin keskelle on osoitettu myös ohjeelliset istutettavan alueen osat ja tontin eteläreunaan on sijoitettu ohjeellinen leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa. Tontin eteläreunassa kulkee maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. Maasälväntien puolelta ja risteyksen lähettyviltä tontille ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. Autopaikkavelvoite tontilla on 1 ap / 75 asm2. Vierasautopaikkoja on rakennettava 1 ap / 1000 asm2. Tontin eteläreunaan on osoitettu ohjeelliset pysäköimispaikat (p). Asemakaavan muutosta varten on laadittu asemakaavamerkintöjä tarkentava kolmiomerkintä knuu2, jonka mukaan: - Rakennukset on rakennettava siten, että ne ovat mittasuhteiltaan, materiaaleiltaan ja väritykseltään sopusoinnussa ympäristön kanssa. Rakennusten julkisivujen tulee olla materiaaliltaan pääosin paikalla muurattua punatiiltä. Rakennusten tulee olla harjakattoisia. - Teknisiä tiloja ei saa sijoittaa vesikaton yläpuolelle. Vesikatolle tulevat välttämättömät tekniset laitteet on keskitettävä ja sopeutettava rakennuksen kokonaishahmoon ja julkisivuarkkitehtuuriin. - Porrashuoneet tulee varustaa viihtyisyyden ja valonsaannin takaamiseksi ikkunoin kerrostalojen asuinkerroksissa kaikilla kerrostasoilla. - Tontille on rakennettava vähintään kaksi polkupyöräpaikkaa asuntoa kohti. Polkupyöräpaikoista vähintään puolet on sijoitettava sisätiloihin tai toteutettava katoksellisina. - Jätehuolto on sijoitettava lähelle Knuutilankankaantietä talousrakennuksen tai katoksen yhteyteen. - Tontilla olemassa oleva puusto on pyrittävä säilyttämään. - Tontille rakennettava oleskelu- ja leikkialue on oltava koko tontin yhteisessä käytössä. Rakentamatta jäävät korttelialueen osat, joita ei käytetä ajoteinä eikä pysäköintiin, on hoidettava puistomaisessa kunnossa. Rakennusluvan yhteydessä on esitettävä viherrakentamisen asiantuntijan laatima koko tonttia koskeva pihajärjestely- ja istutussuunnitelma, joka on toteutettava rakentamisen yhteydessä. 5.2 Kaavan vaikutukset Vaikutukset kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön Kaavamuutos noudattaa kaupungin strategiaa tehostamalla maankäyttöä sekä hyödyntämällä olemassa olevaa infrastruktuuria ja palveluverkkoa. Knuutilan alue on pien- ja rivitalovaltainen alue, jossa on myös pienkerrostaloja. Suunnittelualueen vieressä sijaitsee koulu, joka on lähialueen korkein rakennus. Alueen rakennuskanta on muuten I-II-kerroksista. Alueen rakennukset ovat materiaaleiltaan pääosin punatiiltä ja osin puuta. Kaavamuutoksen mahdollistama rakentaminen on pyritty sopeuttamaan ympäristöönsä mahdollisimman hyvin. Asemakaavan muutoksessa tontin käyttötarkoitukseksi on merkitty asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue ja rakennuksille on osoitettu kerrosluku II-III. Asemakaavamerkintöjä tarkentavassa kolmiomääräyksessä on edellytetty, että rakennukset ovat sopusoinnussa ympäristön kanssa sekä mittasuhteiltaan, materiaaleiltaan että väri- 13

16 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie 15 tykseltään. Lisäksi rakennusten tulee olla harjakattoisia sekä julkisivumateriaaliltaan pääosin muurattua punatiiltä. Mäntypuut ovat osa Knuutilan alueidentiteettiä ja sen vuoksi kolmiomääräyksessä edellytetään, että tontilla olemassa oleva puusto pyritään säilyttämään ja että tontin rakentamatta jääviä osia hoidetaan puistomaisessa kunnossa. Kaavamuutoksessa on myös osoitettu tontin reunat sekä piha-alueet istutettavaksi Vaikutukset liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen Asemakaavan muutoksella ei ole merkittävää liikenteellistä vaikutusta alueelle. Liikerakennusten tontin muuttaminen asuinkäyttöön saattaa kuitenkin hieman laskea liikennemääriä lähiympäristössä. Kaavamuutoksessa ajoneuvoliittymän sijainti on säilytetty lähes entisellä paikallaan Knuutilankankaantiellä. Ajoneuvoliittymän järjestäminen Maasälväntieltä on kielletty, jotta Maasälväntien kevyenliikenteen väylän turvallisuus säilytetään Vaikutukset asumiseen ja elinympäristöön Asemakaavan muutos muuttaa lähialueen elinympäristöä, sillä liikerakennusten tontti muutetaan asuinkäyttöön. Muutoksella on kuitenkin vain pieni vaikutus alueen asukasmääriin. Kaavamuutoksen mahdollistaman uudisrakentamisen varjostavat vaikutukset suuntautuvat lähinnä omalle piha-alueelle sekä osittain naapuritontin sisäiselle kulkuväylälle, sillä rakentamisen alue on rajattu tontin pohjois- ja itäreunalle. Vanhan liikerakennuksen korvaava päivittäistavarakauppa on tarkoitus mahdollistaa erillisellä kaavamuutoksella n. 400 metrin päähän Poikkimaantien varteen. Kaupallisten palveluiden saavutettavuuteen ei tule suurta muutosta, sillä uusi kauppa on hyvin ajoneuvoliikenteen sekä kevyen liikenteen saavutettavissa. 5.3 Ympäristön häiriötekijät Alueella ei ole ympäristön häiriötekijöitä. Kuva 12. Näkymä Knuutilankankaantieltä 14

17 Sivu Asemakaavan muutos , Knuutilankankaantie ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Hakijan konsultti arkkitehtitoimisto PAVE Arkkitehdit Oy on laatinut viitesuunnitelmat asemakaavan muutoksen pohjaksi. Suunnitelmat löytyvät selostuksen liitteestä Toteuttaminen ja ajoitus Asemakaavan muutoksen mukainen uudisrakentaminen voidaan toteuttaa heti kaavan tultua voimaan. Oulussa 6. päivänä kesäkuuta 2017 Mikko Törmänen asemakaavapäällikkö Elina Jaara kaavoitusarkkitehti 15

18 1/5 Sivu Knuutilankankaantie 15 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Knuutilan kaupunginosan korttelin 31 tonttia nro 11 (Knuutilankankaantie 15) koskeva asemakaavan muutos Kaavatunnus Diaarinumero 859/2017 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia Kiinteistöjen isännöitsijöitä pyydetään tiedottamaan asukkaille ja toimitilojen haltijoille asemakaavan vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavan lähtökohdista voi esittää mielipiteitä. Suunnittelun etenemistä voi seurata www-sivulta:

19 2/5 Sivu Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla (OAS) tiedotetaan suunnittelun osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista asemakaavoituksessa. Siinä kerrotaan kaavan lähtökohdista, suunnittelun aikataulusta, siitä kuinka suunnitteluun voi osallistua ja miten suunnitelmasta voi esittää mielipiteensä. Siinä myös kuvaillaan, minkälaisia kaavan vaikutuksia suunnittelussa arvioidaan ja millä tavalla vaikutusten arviointi tehdään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä on mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Asemakaava-alue ja vaikutusalue Etusivulla olevaan karttaan on rajattu alustava asemakaavan muutosalue yhtenäisellä viivalla. Arvioitu alue, jolle hankkeella saattaa olla vaikutuksia, on piirretty katkoviivalla. Muutosalue sijaitsee noin 4,6 kilometrin päässä Oulun keskustasta kaakkoon, Knuutilan kaupunginosassa osoitteessa Knuutilankankaantie 15. Suunnittelualuetta rajaa lännessä Knuutilankankaantie, pohjoisessa Maasälväntie, idässä tontti 12 sekä etelässä tontti 10. Tontin pohjoista reunaa vasten kulkee Maasälväntien kevyen liikenteen väylä. Asemakaavan muutoksen tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen tontilla. Tontilla sijaitseva liikerakennus on tarkoitus purkaa. Kaavamuutos liittyy kiinteästi Knuutilankankaantie 1:n asemakaavan muutokseen ( ), jolla pyritään mahdollistamaan kyseisen liikerakennuksen korvaava päivittäistavarakauppa Poikkimaantien varteen. Kaavamuutoksessa huomioidaan erityisesti kaupunkikuvalliset lähtökohdat. Tontti on kaupungin omistuksessa. Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt tontilla sijaitsevan kiinteistön omistaja. Suunnittelun lähtökohdat Oulun kaupunkistrategia 2020 Oulun kaupungin strategisena tavoitteena ovat mm. elinvoimaisuuden vahvistaminen, kestävän kehityksen huomioon ottaminen sekä eheän, toimivan ja energiatehokkaan yhdyskuntarakenteen toteuttaminen. Tavoitteena on mm. luoda uusia työpaikkoja ja kehittää yrittäjyyden toimintaedellytyksiä sekä hyödyntää olemassa olevat asemakaava-alueet, infrastruktuuri ja palveluverkosto. Ote Uuden Oulun Yleiskaavasta Ote voimassa olevasta asemakaavasta Uuden Oulun yleiskaava Uuden Oulun yleiskaavassa suunnittelualue on merkitty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Alue varataan asuinpientaloille, kuten erillispientaloille, kytketyille pientaloille, rivitaloille ja pienkerrostaloille. Alueelle saa

20 3/5 Sivu lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia palvelu- ja työpaikkatoimintoja. Myös tontin ympärillä on pientalovaltaista asuntoaluetta. Kajaanintie on kulttuurihistoriallisesti merkittävä tie ja sen myötäisesti kulkee kevyen liikenteen pääreitti. Voimassa oleva asemakaava Suunnittelualueella on voimassa vahvistettu asemakaavan muutos. Voimassa olevan asemakaavan mukaan suunnittelualue on merkitty liikerakennusten korttelialueeksi. Tontin kerrosluvuksi on osoitettu I ja rakennusoikeudeksi 400. Lisäksi tontille on osoitettu talousrakennuksen rakennusala, jolla on rakennusoikeutta 100. Tontilla on varattava 1 autopaikka 50 kerrosalaneliömetriä kohti. Ohjeellinen pysäköintialue on sijoitettu Knuutilankankaantien puoleiselle tontin osalle. Maasälväntien ja Knuutilankankaantien puoleisilla tontin reunoilla on istutettava alueen osa. Maasälväntieltä sekä osalta Knuutilankankaantieltä ei saa järjestää tontille ajoneuvoliittymää. Asemakaava-alueella rakentamatta jäävät korttelialueen osat, joita ei käytetä ajoteinä eikä pysäköintiin, on hoidettava puistomaisessa kunnossa. Rakennusluvan yhteydessä on esitettävä tonttia koskeva pihajärjestely- ja istutussuunnitelma, joka on toteutettava rakentamisen yhteydessä. Viistoilmakuva suunnittelualueelta vuodelta Blom Suunnittelualueen nykytilanne Suunnittelualueella sijaitsee tällä hetkellä valmistunut punatiilinen päivittäistavarakauppa. Tontin etelä- ja itäreunoilla kasvaa mäntyjä. Pysäköintialue sijoittuu tontin Knuutilankankaantien puoleiselle reunalle. Muilta osin tontti on hoidettua nurmea. Suunnittelualueen ympäristössä on enimmäkseen harjakattoisia, punatiilisiä I-II -kerroksisia rivi- ja pienkerrostaloja. Tonttia vastapäätä, Knuutilankankaantien toisella puolella sijaitsee valmistunut Knuutilankankaan koulu ja päiväkoti. Maanomistus ja sopimusmenettelyt Suunnittelualue on kaupungin omistuksessa. Maankäyttösopimusta ei tarvita.

21 4/5 Sivu Suunnittelutyön organisointi Asemakaava laaditaan yhdyskunta- ja ympäristöpalvelujen asemakaavoituksessa. Asemakaavan muutoksen hakijat ovat palkanneet konsultin laatimaan korttelin viitesuunnitelman. Miten kaavan vaikutuksia selvitetään ja arvioidaan? Suunnittelutyön edetessä suunnittelualueesta laaditaan muut tarvittavat selvitykset. Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suunnittelun yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain 9 ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 mukaisella tavalla. Työn kuluessa arvioidaan kaavamuutoksen toteuttamisen vaikutuksia: - liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen (liikenteen määrä ja toimivuus korttelin sisällä, kulkuyhteydet tontille) - kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön (näkymät Maasälväntieltä ja Knuutilankankaantieltä) - asumiseen ja elinympäristöön (vaikutukset lähinaapureihin) Arvioinnin tekee kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Arviot vaikutuksista liitetään asemakaavan selostukseen. Ketkä ovat osallisia ja keille tiedotetaan erikseen? Kaavan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kuntalaisille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta Viranomaisten ja yhteisöjen osalta osallisia ovat seuraavat tahot: yhdyskuntalautakunta Oulun seudun ympäristötoimi Oulun Vesi Oulun Energia Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus; liikenne ja infrastruktuuri, alueidenkäyttö Pohjois-Pohjanmaan museo Oulun seutukunta Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos DNA Oyj TeliaSonera Finland Oyj Elisa Oyj Fingrid Oyj Oulun kaupungin vammaisneuvosto Yhdyskuntasuunnittelun seura ry Maikkulan suuralueen asukasyhdistys ry Maikkulan suuralueen yhteistyöryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys ry Oulun kaupungin vanhusneuvosto suunnittelualueen ja vaikutusalueen kiinteistönomistajat ja -haltijat Tiedottaminen suunnittelualueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajille ja asukkaille Suunnittelun vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kirjeellä, etusivulla olevan kartan rajauksen mukaisesti. Valmisteluaineiston (kaavaluonnos) nähtäville asettamisesta tiedotetaan osallisille lehti-ilmoituksella Kalevassa (asemakaavoituksen ilmoitukset julkaistaan tiistaisin ja perjantaisin) sekä kaupungin verkkosivuilla. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta lähetetään kirjeet ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja haltijoille, sekä niille, jotka ovat jättäneet mielipiteen valmisteluaineistosta sen nähtävilläolon aikana. Kuulutus kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta julkaistaan virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Torikatu 10, kaupungin verkkosivuilla ja sanomalehti Kalevassa. Tiedottaminen viranomaisille ja yhteisöille Kaavoituksen eri vaiheista tiedotetaan sähköpostitse

22 5/5 Sivu Missä kaava-asiakirjoihin voi tutustua? Kuulutukset nähtäville asettamisista julkaistaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla Oulu 10-palveluissa, (Torikatu 10), jossa myös kaavakarttaan ja selostukseen voi tutustua nähtävilläoloaikoina. Asiakirjatulosteita voi tarvittaessa pyytää kyseisenä aikana asemakaavoituksen asiakaspalvelusta. Asemakaavanmuutoshankkeen etenemistä on mahdollista seurata ja kaava-asiakirjoihin voi tutustua koko asemakaavaprosessin ajan Oulun kaupungin verkkosivulla: Suunnitelman kortti, joka sisältää kaava-asiakirjat, on haettavissa kaavatunnuksella Miten kaavatyö etenee ja miten työhön voi vaikuttaa? Hankkeen käynnistäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville kolmeksi viikoksi, jonka aikana vuorovaikutus- ja arviointimenettelyjen riittävyydestä on mahdollista jättää kirjallinen mielipide. Lisäksi osallisilla on oikeus esittää Pohjois-Pohjanmaan elinkeino- liikenne ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamista nähtäville. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnittelun kuluessa. Valmisteluvaihe Asemakaavan muutosta koskeva valmisteluaineisto (asemakaavaluonnos) asetetaan nähtäville neljän viikon ajaksi tavoiteaikataulun mukaan kesällä Nähtävilläolosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla, Torikatu 10, lehti-ilmoituksella Kalevassa ja kaupungin verkkosivulla. Mielipiteensä voi ilmoittaa kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine mielipiteisiin toimitetaan niille mielipiteen antajille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Ehdotusvaihe Suunnittelun edettyä ehdotusvaiheeseen tavoiteaikataulun mukaan syksyllä 2017, asetetaan kaavaehdotus nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävilläolosta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla, Torikatu 10, kaupungin verkkosivulla sekä lehti-ilmoituksella Kalevassa. Muistutukset tulee toimittaa kirjallisena kuulutuksessa mainittuun osoitteeseen. Vastine muistutuksiin toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Hyväksymisvaihe Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 :n mukaisesti. Oikeudesta valittaa kaavan hyväksymispäätöksestä säädetään MRL:n 191 :ssä. Kaavan voimaantulosta kuulutetaan Kalevassa valitusajan päätyttyä. Palautteen antaminen Kirjalliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, asemakaavan valmisteluaineistosta ja asemakaavaehdotuksesta toimitetaan postiosoitteeseen: KIRJAAMO PL OULUN KAUPUNKI tai sähköpostilla osoitteeseen: Lisätietoja hankkeesta Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemakaavoitus kaavoitusarkkitehti Elina Jaara puh , etunimi.sukunimi(at)ouka.fi suunnitteluavustaja Tarja Korpi puh , etunimi.sukunimi(at)ouka.fi Asemakaavoituksen asiakaspalvelu puh.: , (käyntiosoite: Solistinkatu 2, Oulu)

23 Sivu 23

24 Sivu 24

25 Sivu 25

26 Sivu 26

27 Sivu 27

28 Sivu Ote voimassa olevasta asemakaavasta 1: LIITE 4 (1/4 )

29 Sivu Ote asemakaavan muutoksesta 1: LIITE 4 (2/4)

30 Sivu Asemakaavamerkinnät ja -määräykset LIITE 4 (3/4) 001 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 2-1 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva m sen asemakaava-alueen ulkopuolella oleva viiva, jonka sisäpuolelta asemakaavamerkinnät ja -määräykset poistetaan. 84 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja Eri asemakaavamääräysten alaisten alueenosien välinen raja Ohjeellinen eri asemakaavamääräysten alaisten alueenosien välinen raja Kaupunginosan numero, joka ei vahvistu Kaupunginosan nimi. 93 Korttelin numero. 95 Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi Lukusarja, jossa edellinen luku osoittaa sallitun asuntokerrosalan neliömetreissä ja jälkimmäinen luku sallitun talous- ja huoltotilojen kerrosalan neliömetreissä. 100 Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. 113 Rakennusala Ohjeellinen rakennusala Ohjeellinen rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen Ohjeellinen leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa.

31 Sivu Asemakaavamerkinnät ja -määräykset LIITE 4 (4/4) 134 Istutettava alueen osa Ohjeellinen istutettava alueen osa. 136 Katu Ohjeellinen pysäköimispaikka Maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. 159 Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää Merkintä osoittaa, kuinka monta asuntokerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka Merkintä osoittaa kuinka monta asuntokerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi vierasautopaikka Rakennukset on rakennettava siten, että ne ovat mittasuhteiltaan, materiaaleiltaan ja väritykseltään sopusoinnussa ympäristön kanssa. Rakennusten julkisivujen tulee olla materiaaliltaan pääosin paikalla muurattua punatiiltä. Rakennusten tulee olla harjakattoisia. Teknisiä tiloja ei saa sijoittaa vesikaton yläpuolelle. Vesikatolle tulevat välttämättömät tekniset laitteet on keskitettävä ja sopeutettava rakennuksen kokonaishahmoon ja julkisivuarkkitehtuuriin. Porrashuoneet tulee varustaa viihtyisyyden ja valonsaannin takaamiseksi ikkunoin kerrostalojen asuinkerroksissa kaikilla kerrostasoilla. Tontille on rakennettava vähintään kaksi polkupyöräpaikkaa asuntoa kohti. Polkupyöräpaikoista vähintään puolet on sijoitettava sisätiloihin tai toteutettava katoksellisina. Jätehuolto on sijoitettava lähelle Knuutilankankaantietä talousrakennuksen tai katoksen yhteyteen. Tontilla olemassa oleva puusto on pyrittävä säilyttämään. Tontille rakennettava oleskelu- ja leikkialue on oltava koko tontin yhteisessä käytössä. Rakentamatta jäävät korttelialueen osat, joita ei käytetä ajoteinä eikä pysäköintiin, on hoidettava puistomaisessa kunnossa. Rakennusluvan yhteydessä on esitettävä viherrakentamisen asiantuntijan laatima koko tonttia koskeva pihajärjestely- ja istutussuunnitelma, joka on toteutettava rakentamisen yhteydessä.

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 196 Dno Päivämäärä 11.04.2017 Asemakaavan muutos 564-2324 Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 15), OAS OUKA/859/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 10/2017 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 121 Dno Päivämäärä 21.03.2017 Asemakaavan muutos 564-2315, Knuutilan kaupunginosa (Knuutilankankaantie 1), OAS OUKA/10067/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2017 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 494 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2304, Höyhtyän kaupunginosa (Sorsatie 29), OAS OUKA/7413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1. Matti Matinheikki esitteli asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 481 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), OAS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Takalaanilan kaupunginosan Hiltusenpuistoa. Matti Matinheikki esittelee asian kokouksessa. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 483 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2344, Takalaanilan kaupunginosa (Hiltusenpuisto), OAS OUKA/7128/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 175 Dno Päivämäärä 10.05.2016 Asemakaavan ja tonttijakojen muutos 564-2222, Rajakylän kaupunginosa (Kissankulma, Kissankellotie 1-7), OAS OUKA/3411/10.02.03/2014 Ote

Lisätiedot

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS

Päivämäärä 02.02.2016. Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 41 Dno Päivämäärä 02.02.2016 Asemakaavan muutos 564-2268, Limingantullin kaupunginosa (Alasintie 12), OAS OUKA/7702/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 4/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie) 1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 15.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2273, II kaupunginosa (Asemakatu 32), OAS OUKA/8297/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 28/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 267 Dno Päivämäärä 14.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2283, Leverin kaupunginosa (Puistokatu 30), OAS OUKA/1536/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 17/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus

Päivämäärä Päätöshistoria Oulun koulut 2020-luvulla, kaupunginhallitus Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 429 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2337, Toppilan kaupunginosa (Koskelantie 49), OAS OUKA/5015/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 544 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2305, Limingantullin kaupunginosan korttelin 25 tontti nro 10, korttelin 26 tontti nro 7 sekä katu- ja puistoalue

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 430 Dno Päivämäärä 15.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2334, I kaupunginosa (Isokatu 5), OAS OUKA/4206/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 18/2017 Sivu 1 Päätöshistoria Tiivistelmä

Lisätiedot

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma IV kaupunginosan korttelin 19 tonttia nro 108 koskeva asemakaavan muutos (De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54) Kaavatunnus 564-2275 Diaarinumero

Lisätiedot

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS

Päivämäärä 10.02.2015. Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 10.02.2015 Asemakaavan muutos 564-2129, Kaakkurin kaupunginosa (Lapinrauniontie 3), OAS OUKA/2691/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 3/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 520 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2272, Jäälin kaupunginosa (Laivakankaantie 10 ja 12, LAIVAKANKAAN KOULU), OAS OUKA/8226/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos ,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2297,Taskilan yhdyskuntajätevedenpuhdistamo (Suolamännyntie 1) OAS OUKA/5856/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 26/2016

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 468 Dno Päivämäärä 29.08.2017 Asemakaavan muutos 564-2300, Laanilan kaupunginosa (Hoikantie 8), OAS OUKA/6955/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 20/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Nuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 Nuottasaarentie 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 23 tonttia nro 44 (Nuottasaarentie 5) koskeva asemakaavan muutos (Nuottasaarentie, Oulunsalonpuisto, Lumijoentie)

Lisätiedot

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta

Päivämäärä Päätöshistoria Suunnitteluvarauksen tekeminen, yhdyskuntalautakunta Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 593 Dno Päivämäärä 16.12.2014 Asemakaavan muutos 564-2238, IV kaupunginosan korttelin 3 tontit nro 2 ja 11 (Puistokatu 5), OAS OUKA/7285/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 312 Dno Päivämäärä 21.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2264, Raksilan kaupunginosa ( Raksilan jäähalli, Teuvo Pakkalan katu 11), OAS OUKA/6507/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 577 Dno Päivämäärä 08.12.2015 Asemakaavan muutos 564-2257, Karjasillan kaupunginosa (Taka-Lyötyn aukio), OAS OUKA/4967/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 27/2015 Sivu 1

Lisätiedot

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NÄHTÄVILLÄ 4.5.-25.5.2018 1/5 Voudintie 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Limingantullin kaupunginosan korttelin 16 tonttia nro 1 sekä katu- ja puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan ja tonttijaon muutos , Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9)

Päivämäärä Asemakaavan ja tonttijaon muutos , Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9) Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 268 Dno Päivämäärä 14.06.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2291, Ruskon kaupunginosa (Laakeritie 7-9) OUKA/4413/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 17/2016 Sivu

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 378 Dno Päivämäärä 13.06.2017 Asemakaavan muutos 564-2331, Kiimingin kaupunginosa (Kiimingin pappila, Jaarantie 6), OAS OUKA/2592/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 16/2017

Lisätiedot

Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Raja-Taskila Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan puistoaluetta koskeva asemakaavan muutos sekä liikenteen, katujen ja ympäristön suunnittelu (Piispanletonpuisto) Kaavatunnus

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 413 Dno Päivämäärä 29.09.2015 Asemakaavan muutos 564-2233, Oulunsalon kaupunginosa (Vihiluodontie 25) OUKA/6598/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 19/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 1 Dno Päätöshistoria Päivämäärä 12.01.2016 Asemakaavan muutos 564-2254, Ruskon kaupunginosa (Leväsuon sähköasema), OAS OUKA/3113/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta 1/2016

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 518 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 265-2231, II kaupunginosa (Vaara), Mäkelininkatu 33, OAS OUKA/5538/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 25/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 306 Dno Päivämäärä 11.08.2015 Asemakaavan muutos 564-2196, Haukiputaan kaupunginosan korttelin 4035 tontti 3 ja yleisen tien alue (Asemakyläntie), OAS OUKA/5132/10.02.03/2013

Lisätiedot

Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 Palokärjentie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaakkurin kaupunginosan korttelin 151 tonttia nro 1 koskeva asemakaavan muutos Kaavatunnus 564 2321 Diaarinumero 265/2017 Asemakaavan muutosalue

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 519 Dno Päivämäärä 24.11.2015 Asemakaavan muutos 564-2252, Karjasillan kaupunginosan korttelin 58 tontit nro 1 ja 9 (Madetojanaukio, Taka-Lyötyn katu 2), OAS OUKA/1362/10.02.03/2015

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 363 Dno Päivämäärä 23.05.2017 Asemakaavan muutos 564-2328, Kiviniemen kaupunginosa (Vasaratie 2), OAS OUKA/2023/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 15/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille

Aapistie 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tiedoksi osallisille 1/6 Aapistie 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan muutoksen laatiminen ja asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 541 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan muutos 564-2303, Ritaharjun kaupunginosa (Rita-aukiontie 6), OAS OUKA/7336/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 33/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 539 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2312, Nuottasaaren kaupunginosan kortteli 19 sekä Nuottasaaren ja Limingantullin kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 495 Dno Päivämäärä 29.11.2016 Asemakaavan muutos 564-2302, Metsokankaan kaupunginosa (Metsänhoitajantie 6 ja 10), OAS OUKA/7340/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 31/2016

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 499 Dno Päivämäärä 06.11.2018 Asemakaavan muutos 564-2369 ja tonttijako, Laanilan kaupunginosa (Nokkalantie 43 Hintantie 31), OAS OUKA/2245/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 197 Dno Päivämäärä 11.04.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2284, Puolivälinkankaan kaupunginosan kortteli 44 tontteja 1 ja 2 (Menninkäisentie 3), OAS OUKA/2074/10.02.03/2016

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos ja tonttijako , Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 53 Dno Päivämäärä 14.02.2017 Asemakaavan muutos ja tonttijako 564-2289, Rajakylän kaupunginosan kortteli 127 katu- ja puistoalue (Ruiskukkatie 16), OAS OUKA/3518/10.02.03/2016

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 415 Dno Päivämäärä 11.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2229, Jäälin kaupunginosa (131. kaupunginosan korttelit 28,29,38,41,42 ja korttelin 43 tontti 2), OAS OUKA/2612/10.02.03/2014

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 416 Dno Päivämäärä 18.09.2018 Asemakaavan muutos 564-2370, Kiviniemen kaupunginosa (Koivistontie 11 ja katualue), OAS OUKA/2622/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta 22/2018

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33) Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10.3.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33) kaavatunnus 564-2186

Lisätiedot

Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo

Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo 1/7 Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on aloitettu asemakaavan muutos ja laajentaminen. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 564-2372 1/5 Diaarinumero OUKA/3900/2018 Kiimingin koulukampus Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksella Kiimingin lukion ja Syke-talon yhteyteen osoitetaan

Lisätiedot

Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1

Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 1/6 Keskuspaloasema, Elektroniikkatie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Linnanmaan kaupunginosassa on tullut vireille asemakaavan muutos. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 111 Dno Päivämäärä 22.03.2016 Asemakaavan muutos 564-2274, III (Vanhatulli) kaupunginosa (Maunonkatu, Saunaranta, Sepänpolku), OAS OUKA/9492/10.02.03/2015 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Siirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Siirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Siirtolantie 10 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan korttelia 6 (Siirtolantie 10) ja puisto- ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos sekä katujen ja ympäristön yleissuunnittelu

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 29.9.2016 Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontit nro 18 ja 22 (Nahkatehtaankatu 1-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Myllytullin kaupunginosan korttelin 6 tontteja nro 18 ja 22 koskeva

Lisätiedot

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta myönsi suunnitteluvarauksen Oulun Maaja Vesirakennus OY:lle

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta myönsi suunnitteluvarauksen Oulun Maaja Vesirakennus OY:lle Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 482 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos 564-2336, Välikylän kaupunginosa (Kiimingin yrityspuiston asemakaavan laajennus),

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 480 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2320, Tuiran kaupunginosan korttelin 48 tontit nro 17 ja 18, korttelin 66 tontti nro 3 sekä puistoalue (Kangastie

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , III kaupunginosa, Arkistokatu 4; OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , III kaupunginosa, Arkistokatu 4; OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 252 Dno Päivämäärä 09.06.2015 Asemakaavan muutos 564-2247, III kaupunginosa, Arkistokatu 4; OAS OUKA/11299/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 13/2015 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Heinäpään jalkapallohalli

Heinäpään jalkapallohalli 1362/2019 1/6 Heinäpään jalkapallohalli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nuottasaaren kaupunginosassa Heinäpään urheilupuistoa koskeva asemakaavan muutos Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 564-2365 1/6 Diaarinumero OUKA/1686/2018 Revontie 20 ja Ketunkujan ympäristö Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksella kerrostalokortteliin 2587 sallitaan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskelan kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 5 koskeva asemakaavan muutos (Emäpuuntie, Lokitie) AM2004 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö-

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaava , Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS

Päivämäärä Asemakaava , Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 422 Dno Päivämäärä 27.06.2017 Asemakaava 564-2335, Oulunsalon kaupunginosa (Lentoaseman hotelli), OAS OUKA/4727/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 17/2017 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto; Vireilletulo ja LUONNOS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto; Vireilletulo ja LUONNOS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 57 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 14.02.2017 Asemakaavan muutos 564-2311, Ruskon kaupunginosa, Pikkukivenpuisto; Vireilletulo ja LUONNOS OUKA/9708/10.02.03/2016

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Makasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Makasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma NÄHTÄVILLÄ 6.7.-31.8.2018 Kaavatunnus 564-2352 1/5 Diaarinumero OUKA/8506/2017 Makasiinikatu 6 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos mahdollistaa tontilla olevan

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 540 Dno Päivämäärä 20.12.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutokset 564-2308, Raksilan kaupunginosan korttelin 9 tontti nro 6 sekä puistoalue (Ylioppilaantie 2-10, Kajaanintie

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 110 Dno Päivämäärä 22.03.2016 Asemakaavan muutos 564-2214, II (Vaara) kaupunginosa (Rautatienkatu 3, Oulun Asematalo), OAS OUKA/10645/10.02.03/2013 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta : osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta : osallistumis- ja arviointisuunnitelma Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 3 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 12.01.2016 Asemakaavan muutos 564-2236, II kaupunginosan korttelin 18 tontti nro 121 (Linnankatu 31), LUONNOS OUKA/7176/10.02.03/2014

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 210 Dno Päivämäärä 24.05.2016 Asemakaavan muutos 564-2156, Myllytullin kaupunginosa (korttelin 26 tontti nro 2, pysäköintialue ja puistoalue, Isokatu 1, Uusikatu 1-2,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

kaavatunnus Dnro 2429/2010 projektinro (Selostus päivitetty xx.xx.xxxx) Luonnos päivätty

kaavatunnus Dnro 2429/2010 projektinro (Selostus päivitetty xx.xx.xxxx) Luonnos päivätty ASEMAKAAVAN SELOSTUS 2.10.2012 päivättyyn Oulun kaupungin II kaupunginosan korttelin 13 tonttia nro 5 sekä Asemakadun katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Asemakatu 31-33) kaavatunnus 564-2149

Lisätiedot

Kaukovainionportti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/

Kaukovainionportti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/ 1/5 Kaukovainionportti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaukovainion kaupunginosan puisto- ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos sekä katu- ja ympäristösuunnittelu (Joutsentie, Merikotkantie,

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Kuivasjärven kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 12 koskevaan asemakaavaan (Eekintie 10)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Kuivasjärven kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 12 koskevaan asemakaavaan (Eekintie 10) Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 4.9.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Kuivasjärven kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 12 koskevaan asemakaavaan (Eekintie 10) kaavatunnus 564-2177

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1 ja osaa viereisestä Satulapuistosta.

Päivämäärä Asemakaavan muutos koskee Kuivasjärven kaupunginosan korttelia 140 tonttia 1 ja osaa viereisestä Satulapuistosta. Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 488 Dno Päivämäärä 12.09.2017 Asemakaavan muutos 564-2340, Kuivasjärven kaupunginosa (Ratsastuskentäntie 7), LUONNOS OUKA/5221/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta 21/2017

Lisätiedot

Lekatie 1, 3, 5, 7 ja 9

Lekatie 1, 3, 5, 7 ja 9 1/5 Lekatie 1, 3, 5, 7 ja 9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana 1/6 Isokatu 82 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaavan muutos on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 505 Dno Päivämäärä 06.11.2018 Asemakaavan muutos 564-2369 ja tonttijako, Laanilan kaupunginosa (Nokkalantie 43 Hintantie 31), LUONNOS OUKA/2245/10.02.03/2018 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 433 Dno Päivämäärä 18.10.2016 Asemakaavan muutos 564-2226, Äimäraution kaupunginosa (Äimätie-Äimäkuja), OAS OUKA/3450/10.02.03/2014 Ote pöytäkirjasta 27/2016 Sivu 1

Lisätiedot

II (Vaara) kaupunginosan korttelin 5 tontteja 2, 4, 31, 34, ja 39 koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu, Asemakatu, Mäkeliininkatu, Hallituskatu)

II (Vaara) kaupunginosan korttelin 5 tontteja 2, 4, 31, 34, ja 39 koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu, Asemakatu, Mäkeliininkatu, Hallituskatu) 1(6) II kaupunginosan kortteli 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma II (Vaara) kaupunginosan korttelin 5 tontteja 2, 4, 31, 34, ja 39 koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu, Asemakatu, Mäkeliininkatu,

Lisätiedot

Kaarnapurrenranta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaarnapurrenranta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/7 Kaarnapurrenranta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Jäälin kaupunginosan tiloja RN:ot 58:36, 58:35, 58:5, 58:18, 58:19 ja 58:43 koskeva asemakaavan laajennus. (Purjetie 8, Purjetie 10, Purjetie

Lisätiedot

Rantakuja 10, Jäälin maja

Rantakuja 10, Jäälin maja 1/5 Rantakuja 10, Jäälin maja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta aloitettu asemakaavan laatiminen, asemakaava on tullut vireille. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 564-2293 1/5 Diaarinumero OUKA/4756/2016 Oritkarintie 6 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa yrityskäytössä olevia tontteja Lentokentänpuistoon.

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus 10.4.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskon kaupunginosan kortteleita 14 ja 43, puistoaluetta sekä suojaviheraluetta koskeva asemakaavan muutos (Laakeritie 2-6)

Lisätiedot

Vesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Vesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Vesalanmäen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Heikinharjun ja Välikylän kaupunginosien osia koskeva asemakaava, Heikinharjun kaupunginosaa koskeva asemakaavan muutos sekä liikenteen,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan puisto- ja katualetta koskeva asemakaavanmuutos (Castrenin puisto, Castrenin polku) AM2102 Asemakaavan muutosalue Alue,

Lisätiedot

II kaupunginosan (Vaara) korttelin 5 tontteja nro 4 ja 34 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos

II kaupunginosan (Vaara) korttelin 5 tontteja nro 4 ja 34 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos Kaavatunnus 564-2393 1/6 II kaupunginosan (Vaara) korttelin 5 tontteja nro 4 ja 34 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on

Lisätiedot

Tukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/5 Nähtävillä 9.2-28.2.2018 Tukkitien ympäristö Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Toppilan kaupunginosan kortteleita 25 28 sekä katu-, liikenne- ja puistoaluetta koskeva kaavarunko ja kehittämispolku

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 305 Dno Päivämäärä 09.05.2017 Asemakaavan muutos 564-2332, VI kaupunginosan (Myllytulli) kortteli 31 (Lasaretti-kortteli, Kasarmintie 13), OAS OUKA/2647/10.02.03/2017

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Asemakaavan selostus 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Asemakaavan selostus 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan selostus 13.1.2017 päivättyyn Oulun kaupungin Takalaanilan kaupunginosan korttelin 3 tonttia nro 12 sekä katu-, puisto- ja lähivirkistysaluetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Takalaanilantie)

Lisätiedot

Nokkalan koulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nokkalan koulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1/6 Nokkalan koulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laanilan kaupunginosan korttelin 24 tonttia nro 3 (Nokkalan koulu) sekä puisto- ja katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Hintantie, Pakkalanranta)

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Akm 237: Mestarinkadun teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2017, päivitetty 23.1.2018 Asemakaavan muutosalue Arvioitu lähialue, jolle hankkeella saattaa olla

Lisätiedot

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Iinatin kaupunginosa (Haaransuontie 1), OAS

Päivämäärä Asemakaavan muutos , Iinatin kaupunginosa (Haaransuontie 1), OAS Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 245 Dno Päivämäärä 07.06.2016 Asemakaavan muutos 564-2286, Iinatin kaupunginosa (Haaransuontie 1), OAS OUKA/2358/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta 16/2016 Sivu 1 Päätöshistoria

Lisätiedot

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta , suunnitteluvaraus

Päivämäärä Yhdyskuntalautakunta , suunnitteluvaraus Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 219 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 08.05.2018 Asemakaavan muutos 564-2353, Laanilan kaupunginosa (Nokkalan koulu), OAS OUKA/8598/10.02.03/2017 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Ritaharjun korttelit 100 ja 101

Ritaharjun korttelit 100 ja 101 Nähtävillä 12.6-10.7.2018 Kaavatunnus 564-2373 1/7 Diaarinumero OUKA/4353/2018 Ritaharjun korttelit 100 ja 101 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Alueen asemakaavaa muutetaan Uuden Oulun

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot