TARJOUSPYYNTÖ. Lapua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARJOUSPYYNTÖ. Lapua 22.2.2012"

Transkriptio

1 TARJOUSPYYNTÖ Lapua Pyydämme tarjoustanne Lapuan Kulttuurikeskus Vanhan Paukun päärakennuksessa sijaitsevan ns. Ison Prässin kahvila ravintola palveluiden tuottamisesta seuraavalla viisi (5) vuotiskaudella. Sopimukseen on mahdollista liittää enintään viisi (5) ns. optiovuotta. Kuva: Kulttuurikeskus Vanha Paukku Lapuanjoen yläpuolelta kuvattuna Perustiedot Kulttuurikeskus Vanhasta Paukusta Kustaa Tiitun tie 1, Lapua. Kulttuuri ja yrityskeskukseksi peruskorjattu entinen patruunatehtaan alue sijaitsee Lapuanjoen rannalla Lapuan keskustassa. Vanhoista tehdasrakennuksista muodostuvan kulttuurikeskus Vanhan Paukun alueen rakennusten yhteinen bruttopinta ala on noin m2 ja eri toimijoiden palveluksessa on yhteensä noin 90 työntekijää. Vanhassa Paukussa toimivat mm. 204 paikkainen Alajoki sali, lounas /tilauskahvilaravintola, musiikki ja kansalaisopisto sekä kirjasto ja Lapuan Taidemuseo. Alueella toimivat lisäksi Teatteri Lapua, elokuvateatteri, useita tehtaanmyymälöitä ja muita yrityksiä. Kesäaikana Vanhan Paukun satamalaiturista lähtevät sekä aikataulun mukaiset että tilausjokilaivaristeilyt.

2 Alueen kartta: Alueen päärakennuksessa eli kartalla numerolla 1. merkityssä Isossa tehtaassa sijaitsee Ison Prässin kahvila ravintola, missä tällä hetkellä on tarjolla myös lounasruokailu ja eri tilaisuuksiin sopivat A oikeudet. Vuonna 2010 Kulttuurikeskuksen Alajoki salissa järjestettiin 142 eri tilaisuutta, patruunagalleriassa/valokuvakeskuksessa käyntikertoja oli 22847, kirjastossa kävi n henkilöä ja yleensä kulttuurikeskuksessa n Lapuan kaupunki pyytää tarjousta kahvila ravintola palveluiden järjestämisestä Ison Prässin kahvilan n.150 m 2 tiloissa, seuraavilla minimi aukiolovaatimuksilla: Kahvilan aukioloajat ovat vähintään: syyskuun alusta toukokuun loppuun ma to klo 10 18, pe 10 16, la su suljettu kesäkuun alusta elokuun loppuu ma to klo 10 18, pe 10 16, la su aattoina Kulttuurikeskus Vanhan Paukun aukioloajat ovat ma pe ja la su 11 15

3 Kuvia Ison Prässin kahvilan etu ja takaosasta VUOKRALAISTEN VALINTAPERUSTEET Valintaperusteena käytetään kokonaistaloudellisuutta, mikä ratkeaa neuvotteluvaiheen perusteella annettavasta pisteytyksestä. Eniten pisteitä saaneen kanssa tehdään vuokrasopimus, mikäli siinä vaiheessa tämä tarjoaja vetäytyisi, tulee toiseksi eniten pisteitä saanut sen sijaan ja tarvittaessa näin jatketaan lopulliseen vuokraajaan saakka. Saatujen tarjousten perusteella kutsutaan kaikki ne tarjousten antaneet hankintalain 25 :n mukaiseen neuvottelumenettelyyn, jotka ovat täyttäneet annetut minimivaatimukset kahvilaravintolan avoinna pitämisestä annettuna aikana. (Laki julkisista hankinnoista 25 2 mom. 2 kohta). Määräaikaan jätettävästä tarjouksesta on käytävä ilmi seuraavat asiat 1 10 Mitkä käydään sisällöllisesti tarkentaen neuvottelussa läpi ja jotka tullaan pisteyttämään. Neuvotteluvaiheessa pisteytetään palveluntarjoajat seuraavasti: 1. vuokran määrä (alv lisätään ), o painoarvo 50 pistettä o hintapisteitä laskettaessa otetaan huomioon veroton hinta o lopullisessa vuokrasopimuksessa vuokran määrä sidotaan elinkustannusindeksiin Hinnan pisteytyksessä korkeimmat hintapisteet 50 pistettä annetaan korkeimman vuokratarjouksen tehneelle. Muille tarjouksille lasketaan tällä hinnalla suhteutetut pisteet.

4 2. tarjoavan yrityksen kokemus kahvila ravintola alalta o painoarvo max. 10 pistettä o Yrityksen kokemus alalta yli 15 vuotta = 10 pistettä o Yrityksen kokemus alalta 6 14 vuotta = 5 pistettä o Yrityksen kokemus alalta alle 5 vuotta = 0 pistettä 3. yrittäjän tai kahvila ravintolaan tulevan vastaavan/päällikön työkokemus alalta o painoarvo max. 20 pistettä o työkokemus alalta yli 15 vuotta = 20 pistettä o työkokemus alalta vuotta = 15 pistettä o työkokemus alalta 5 9 vuotta = 10 pistettä o työkokemus alalta 1 4 vuotta = 5 pistettä o ei työkokemusta = 0 pistettä 4. mikäli arkisin tarjolla keittolounas/salaattipöytä klo (terveystarkastajan luvat) o painoarvo max. 5 pistettä o keittolounas/salaattipöytä = 5 pistettä o ei keittolounasta/salaattipöytää = 0 pistettä 5. mikäli arkisin tarjolla keittolounas/salaatti ja kahden ruokalajin buffet lounas klo o painoarvo max. 15 pistettä (terveystarkastajan luvat) o keittolounas/ salaatti ja kaksi ruokalajia = 15 pistettä o kaksi ruokalajia = 10 pistettä o yksi ruokalaji = 5 pistettä o ei buffet lounasta = 0 pistettä 6. aukioloajat arkena klo 19 saakka, o painoarvo max. 5 pistettä o auki arkena kello saakka = 5 pistettä o Sulkeutuu arkena ennen kello = 0 pistettä 7. kahvila ravintola auki myös viikonloppuisin syys toukokuun la su klo o painoarvo max. 10 pistettä o auki ilmoitettuna aikana = 10 pistettä o auki lyhyemmän ajan = 5 pistettä o suljettuna = 0 pistettä 8. yritys/yrittäjä hankkii Ison Prässin kahvilaan A tai B oikeudet o painoarvo max. 7 pistettä o A oikeudet = 7 pistettä o B oikeudet = 5 pistettä o ei oikeuksia = 0 pistettä 9. Kielitaito, mikä on työvuorossa olevilla henkilöillä yhdessä tai erikseen olemassa o painoarvo max. 7 pistettä o englanninkieli = 4 pistettä o saksankieli = 3 pistettä o ruotsinkieli = 2 pistettä o muu vieraskieli = max. 1 piste

5 10. Yrityksen/yrittäjä ehdokkaiden kanssa käytävissä neuvotteluissa käydään em. asioiden lisäksi läpi, yrittäjän tai ravintolapäällikön ajatuksia ravintolapalveluiden kehittämisestä alueella, yhteistoimintaa muiden alueella jo olevien toimijoiden kanssa sekä yleensä erilaisia tulevaisuuden suunnitelmia. o neuvottelussa käydään läpi kirjallinen, etukäteen lähetetty, siellä esitelty konkreettinen ja toteuttamiskelpoinen esitys lähinnä alueen kahvila ravintola palveluita tukeva ja/tai niihin oleellisesti liittyviä koko alueen palveluita kehittävä esitys = 10 pistettä o neuvotteluissa todetaan suunnitelma liian vaikeaksi, kalliiksi, muulla tavoin mahdottomaksi toteuttaa tai oleellista kehitystä eteenpäin ei saada = 0 pistettä o ei suunnitelmaa = 0 pistettä Vuokrasopimus tehdään määräaikaisena viiden (5) vuoden ajaksi, alkamisaika aikaisintaan , mikäli vuokralainen rikkoo sopimuksen voimassa ollessa sovittuja vuokranmaksu, aukioloaika, tarjoilu yms. ehtoja voi kaupunki irtisanoa vuokrasopimuksen kolmen (3) kuukauden irtisanomisajalla. Yksittäisiä vuokrasopimuksen ehtoja rikottaessa, annetaan ensimmäisellä kertaa kirjallinen varoitus ja sen jälkeen 300 euron sakko sopimusrikkomusta kohden, vaihtoehtona on aina myös sopimuksen irtisanominen. Mikäli vuokralainen ja kaupunki ovat tyytyväisiä toiminnan laatuun ja asiakaspalautteeseen voivat kaupunki ja vuokralainen yhdessä sopia vuokrasopimuksen jatkamisesta enintään viiden (5) vuoden ajaksi viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen vuokrasopimuksen päättymistä, jonka jälkeen sopimus viimeistään päättyy ja kaupunki uudelleen kilpailuttaa tilan vuokrasopimuksen. Tarjouksen antajan tulee antaa tarjouksen yhteydessä enintään kaksi (2) kuukautta vanhat selvitykset rekisteröitymisestä ennakkoperintärekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä kaupparekisterinote. Hyväksytyn tarjouksen antajan tulee antaa ennen sopimuksen allekirjoittamista veroviranomaisten antama todistus verojen maksamisesta sekä selvitys riittävän vakuutusturvan olemassaolosta toiminnan vastuille sekä henkilökunnalle. Yritys/yrittäjä hankkii astiastot, ruokailuvälineet, pöytäliinat muun tarvittavan irtaimiston sekä kaikki tarvittavat viranomaisluvat omalla kustannuksellaan. Vuokranantaja on hankkinut keittiön kalusteet sekä tarjoilutilan pöydät ja tarjoilukalusteet. Vuokranantaja vuokraa tilat siinä kunnossa missä ne vuokrasopimuksen tekohetkellä ovat. Vuokralainen vastaa sähkökustannuksista sekä muista juoksevista toimintaan liittyvistä kustannuksista. Vuokranantaja vastaa tilan lämmityksestä ja kylmästä sekä lämpimästä vedestä. Kesäaikaan lämpötilan nopeiden vaihteluiden vuoksi tiloissa käytetään tarvittaessa myös ilmalämpöpumppuja viilentämiseen, näiden käytön kustannuksista vuokralainen vastaa. Yrityksellä/yrittäjällä on mahdollisuus ilman eri korvausta järjestää tarjoilua myös samassa rakennuksessa sijaitsevan 204 paikkaisen Alajoki salin aulatiloissa (missä on ns. tarjoilupiste) silloin, kun joku tilaisuuden järjestäjä on ne kyseiseltä yritykseltä tilannut. Tässä tilassa tarjoilua voivat järjestää myös muut ravintola /pitopalvelualan yritykset. Muista vuokrasopimuksen yksityiskohdista sovitaan lopullisessa vuokrasopimuksessa. Tarjouksen pyytäjä pidättää itsellään oikeuden hylätä kaikki tarjoukset.

6 Tarjoukset, joiden tulee olla voimassa vähintään saakka, pyydetään klo 15 mennessä joko postitse (tunnus Ison Prässin kahvila ) Lapuan kaupunki / Yrityskeskus Poutuntie LAPUA tai sähköpostilla osoitteeseen yritys@lapua.fi Lisätietoja vuokrauksesta ja vuokrasopimuksen ehdoista: elinkeinotoimenjohtaja Jouko Vuolle ja jouko.vuolle@lapua.fi Kulttuurikeskus Vanhasta Paukusta, Ison Prässin kahvilasta, tilojen esittelystä: kulttuuri ja museotoimenjohtaja Esa Honkimäki ja esa.honkimaki@lapua.fi tai myyntisihteeri Ruut Lehto ja ruut.lehto@lapua.fi

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2(6) Satamapaviljongin vuokraus sekä vierassatamapalveluiden järjestäminen Lutakossa 2012-2014 Tarjouspyynnön kohde vuokraa Lutakon satamassa olevan

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta. OULAISTEN KAUPUNKI, Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Lisätiedot

Liedon kunnantalon ravintola- ja kokoustarjoilupalvelujen kilpailutus. Markkinavuoropuhelu

Liedon kunnantalon ravintola- ja kokoustarjoilupalvelujen kilpailutus. Markkinavuoropuhelu Liedon kunnantalon ravintola- ja kokoustarjoilupalvelujen kilpailutus Markkinavuoropuhelu 18.4.2019 Aikataulu Kunnanhallitus päätti 15.4.2019 kilpailuttaa Liedon kunnantalon ravintolaja kokoustarjoilupalvelut

Lisätiedot

Lappeenrannan uimahallin kahvion vuokratarjouspyyntö Kahvion vuokratarjousten vertailu. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi

Lappeenrannan uimahallin kahvion vuokratarjouspyyntö Kahvion vuokratarjousten vertailu. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Nuoriso- ja liikuntalautakunta 46 16.06.2015 Lappeenrannan uimahallin kahvioyrittäjän valinta 308/10.03.02.05/2015 NUOLI 46 Valmistelija/lisätiedot: Kunnossapitopäällikkö Juha Rojo, puh. 040 055 0732 Liikuntatoimenjohtaja

Lisätiedot

Kemin kaupunki tarjoaa vuokralle Seilarin ja polttoainejakamo/yleisö-wc rakennukset sisäsatamassa.

Kemin kaupunki tarjoaa vuokralle Seilarin ja polttoainejakamo/yleisö-wc rakennukset sisäsatamassa. TARJOUSPYYNTÖ Kemin kaupunki tarjoaa vuokralle Seilarin ja polttoainejakamo/yleisö-wc rakennukset sisäsatamassa. Tarjouspyynnön taustaa Sisäsatama on kesämatkailun keskittymä. Useita tapahtumia järjestetään

Lisätiedot

Kioski- kahvilapalvelu on yrittäjän itsenäistä ja kaupungin ulkopuolista toimintaa.

Kioski- kahvilapalvelu on yrittäjän itsenäistä ja kaupungin ulkopuolista toimintaa. TARJOUSPYYNTÖ Täiköntorin kioski- kahvilatoiminnan hoitaminen Tarjouspyynnön taustaksi Täiköntori on Kemin kaupungin ja yrittäjien yhteistyön tulos. Yrittäjät ovat ottaneet torin omakseen ja toiminnallaan

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö siivouksesta

Tarjouspyyntö siivouksesta Kotihoidon johtaja Tarjouspyyntö siivouksesta Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta kotihoidon tukipalveluina ostettavasta siivouspalvelusta. Siivoustyö tehdään kaupungin alueella noin

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- TERVEYSPALVELUJEN KY Tekniset palvelut 1 (5) VUOKRATTAVA TILA, vastanottokoti, turvakoti sekä sijais- ja jälkihuoltoyksikkö Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) hakee käyttöönsä vuokratiloja. Vuokratilat voivat olla

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat

VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat Tekniset palvelut 30.1.2018 1 VUOKRATTAVA TILA, suun terveydenhuollon tilat Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) hakee käyttöönsä vuokratiloja keskitetylle hammashoitolalle.

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Keittiön ruokasalin/taukotilan kalusteista Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kiinteistövirasto 30/2015 Tilakeskus Asiakkuudet 19.11.2015 Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kiinteistövirasto 30/2015 Tilakeskus Asiakkuudet 19.11.2015 Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 153 Ravintola Pihlajasaaren rakennusten vuokraus HEL 2015-012222 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti vuokrata Ravintola

Lisätiedot

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokralle tarjotaan kioski vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokranantaja haluaa tukea pienyrittäjyyttä ilman tarpeettomia alihankkijoita ja siksi vuokra-alueella tapahtuvan toiminnan järjestäminen alihankintana

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SAAMELAISKULTTUURIKESKUKSEN RAVINTOLA VUOKRATTAVANA. Sisältö:

TARJOUSPYYNTÖ SAAMELAISKULTTUURIKESKUKSEN RAVINTOLA VUOKRATTAVANA. Sisältö: TARJOUSPYYNTÖ SAAMELAISKULTTUURIKESKUKSEN RAVINTOLA VUOKRATTAVANA Sisältö: 1 Saamelaiskulttuurikeskus... 2 2 Tarjouspyynnön kohde... 2 2.1 Ravintola... 3 2.2 Sopimuskausi... 3 2.3 Vuokra... 3 2.4 Koneet,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 131589 Siivouspalvelujen puitejärjestely ylläpito-, perus-,

Lisätiedot

Kemin kaupungin keskustassa Kauppatorilla järjestetään vuosittain perinteiset kevät- ja syysmarkkinat.

Kemin kaupungin keskustassa Kauppatorilla järjestetään vuosittain perinteiset kevät- ja syysmarkkinat. TARJOUSPYYNTÖ Kauppatorin markkinoiden järjestäminen Tarjouspyynnön taustaksi Kemin kaupungin keskustassa Kauppatorilla järjestetään vuosittain perinteiset kevät- ja syysmarkkinat. Käsitteet: Hankintayksikkö:

Lisätiedot

22.11.2011. 1. Tarjouspyynnön perustiedot. Vuokrauksen kohde Teurastamon alueen tilat, osoitteessa Työpajankatu 2 rak. 1 c, d, e

22.11.2011. 1. Tarjouspyynnön perustiedot. Vuokrauksen kohde Teurastamon alueen tilat, osoitteessa Työpajankatu 2 rak. 1 c, d, e 1. Tarjouspyynnön perustiedot Vuokrauksen kohde Teurastamon alueen tilat, osoitteessa Työpajankatu 2 rak. 1 c, d, e Tila 1Da, 135 m² (2060A17), Tila 1Da 2 krs., 48 m² (364A17 toimistotila), vapautuu aikaisintaan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1/2019 Ateriakuljetukset Evijärvellä. Ateriakuljetukset toimintakauden alussa

Tarjouspyyntö 1/2019 Ateriakuljetukset Evijärvellä. Ateriakuljetukset toimintakauden alussa Sivu 1/6 Liite 1 Ateriakuljetukset toimintakauden alussa Ateria- ja elintarvikekuljetuksia on kuutena päivänä viikossa. Kuljetettavat ateriat noudetaan Evijärven terveysaseman keittiöltä (Antinniemi 8)

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31531 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31531 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ /

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ / TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN KESKITETTY Tarjoajan nimi Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (johon esim. päätös lähetetään tiedoksi) Valintaperusteena on halvin hinta. Vertailuvaiheeseen

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen. 1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 2. Vuokralainen Orimattilan kaupunki Ly: 0129920-0 3. Vuokrauskohde Osoitteessa Koulutie 19,

Lisätiedot

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne KIRKKONUMMI KYEKSLATT TARJOUSPYYNTÖ 30.03.2015 ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen syyslukukauden alkuun 2018 Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne tarjouspyynnön

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut 26.5.2015

ORIMATTILAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut 26.5.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut 26.5.2015 TARJOUSPYYNTÖ Urheilutalon lipunmyynnin ja kahvion hoitaminen 1. Tarjouspyynnön tarkoitus Orimattilan kaupungin liikuntapalvelut etsii asiakaspalveluhenkistä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistönhoito. Sammakkolammentie 2, Kuopio

TARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistönhoito. Sammakkolammentie 2, Kuopio TARJOUSPYYNTÖ Kiinteistönhoito Sammakkolammentie 2, Kuopio 1.2.2017 Sivu 2/5 Sammakkolammentie 2, Kuopio 1. KOHDETIEDOT Tilaaja Savon koulutuskuntayhtymä PL 87 70101 Kuopio Tilaajan yhteyshenkilö Ari Orsjoki

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä TAR- JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Materiaalipalvelut

Kainuun maakunta -kuntayhtymä TAR- JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Materiaalipalvelut JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Sotkamontie 13 87140 KAJAANI Puh. 08 615 62076 Fax 08 615 62071 1. YLEISTÄ Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kainuu siirtyi 1.1.2005 uuteen aikakauteen, ensimmäisenä Manner-Suomen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI

Lisätiedot

Hankinta - ja logistiikkapalvelut 17.1.2012

Hankinta - ja logistiikkapalvelut 17.1.2012 1 TRI KAUPUKI Hankinta - ja logistiikkapalvelut TARJUSPYYTÖ 17.1.2012 TARJUSPYYTÖ TRI KAUPUGI ILMITUKSISTA Tornion kaupunki/kaupunginhallitus pyytää tarjouksia Tornion kaupungin ja sen tytäryhtiöiden sekä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5) 1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2015 Tarjouspyyntö Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset Tilaaja Hankinnan kohde Hankinnan tyyppi Työn kuvaus Vihdin kunta, kaavoituspalvelut Vihin kunta pyytää tarjoustanne pohjatutkimusten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelut oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 207751 Innovatiivisen elintarvikkeen kehittäminen, Polkka oy Hankinnan kohde:

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen HANKE Jokioisten kunnan asfaltointityöt vuonna 2018 optio(-2019) Asfaltointityöt 2(6) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2018 optio(-2019) HANKINTAMENETTELY Kyseessä on Jokioisten

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä.

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä. 1. VUOKRANANTAJA 2. VUOKRALAINEN Nimi/Organisaatio Organisaation edustaja/yhteyshenkilö ja asema organisaatiossa Puhelin/Fax Y-tunnus Lähiosoite Pankkiyhteys Luottamuksellisuus (_) Sopimus on luottamuksellinen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous

Lisätiedot

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta Hankintayksikkö Oulun kaupunki/rakennusvalvonta y-tunnus: 0187690-1 Solistinkatu 2, Oulu, PL 83,

Lisätiedot

Kahvilapalvelut ja infopisteen hoito

Kahvilapalvelut ja infopisteen hoito 1/9 64014 Kahvilapalvelut ja infopisteen hoito 1. : Markku Auvinen Suomi puh. +358 206323190 fax markku.auvinen@aanekoski.fi : : : Asukaslukumme 31.12.2015 oli 19 635 liian suuri, vaan sopiva, ihmisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) 2 Järjestyksenvalvonta- ja turvatarkastuspalvelujen hankinta 2013-2016 HEL 2013-005715 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa

Lisätiedot

Lappeenrannan keilahallin vuokrausta koskeva tarjouspyyntö Lappeenrannan keilahallin vuokratarjousten vertailu. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi

Lappeenrannan keilahallin vuokrausta koskeva tarjouspyyntö Lappeenrannan keilahallin vuokratarjousten vertailu. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Nuoriso- ja liikuntalautakunta 47 16.06.2015 Lappeenrannan keilahalliyrittäjän valinta 307/10.03.02.05/2015 NUOLI 47 Valmistelija/lisätiedot: kunnossapitopäällikkö Juha Rojo, puh. 040 055 0732 Liikuntatoimenjohtaja

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Kemin kaupunki hakee kaupungintalon ylimpään 13. näköalakerrokseen vuokralle

Kemin kaupunki hakee kaupungintalon ylimpään 13. näköalakerrokseen vuokralle Kemin kaupunki etsii kahvila- ravintolayrittäjää TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön taustaksi Kemi tarjoaa erinomaisen sijaintinsa sekä sitoutuneen ja osaavan työvoiman ansiosta energisen toimintaympäristön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 16.11.2015 TYÖKONEPALVELUIDEN HANKINTA KAUDELLA 2016-2018. 1. Tarjouksen pyytäjä

TARJOUSPYYNTÖ 16.11.2015 TYÖKONEPALVELUIDEN HANKINTA KAUDELLA 2016-2018. 1. Tarjouksen pyytäjä 1 TARJOUSPYYNTÖ 16.11.2015 TYÖKONEPALVELUIDEN HANKINTA KAUDELLA 2016-2018 1. Tarjouksen pyytäjä Sotkamon kunta Tekniset palvelut Markkinatie 1 88600 Sotkamo 2. Hanke Sotkamon kunnan ympäristö- tekninen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotyöt

TARJOUSPYYNTÖ. Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotyöt 21.11.2014 TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotyöt Liikelaitos Kokkolan Satama (1.1.2015 Kokkolan Satama Oy) pyytää tarjoustanne Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotöistä

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS

PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS Kunnan omistamien peltojen vuokrauksen tarkoituksena on peltojen säilyttäminen viljely- ja tukikelpoisena. Vuokra-aika on 1.5.2018 30.4.2023, osassa pelloista

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 415/10.03.02/2014 Päiväys 27.03.2015

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 415/10.03.02/2014 Päiväys 27.03.2015 1/6 TARJOUSPYYNTÖ 415/10.03.02/2014 Lieksan Kuhmonkadun tekniikkatalon rakentaminen, RAU-työt, sivu-urakka 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Suomi puh. +358 132442288 merja.kautto@pkky.fi

Lisätiedot

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus SIVU 1 / 7 Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus 1. Hankintayksikön perustiedot Virallinen nimi Savon Koulutuskuntayhtymä Kansallinen yritys ja yhteisötunnus 1852679 9 Postiosoite Sammakkolammentie

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN TIEDOT

TARJOUSKILPAILUN TIEDOT Kanneltalon kahvilatoiminnan tarjouskilpailu Kanneltalo Antti Manninen, johtaja antti.manninen@hel.fi 09-310 80821 TARJOUSKILPAILUN TIEDOT 1.1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kulttuurikeskus pyytää tarjouksia

Lisätiedot

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2015 Sivu 1/5 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Asuntola Kivelän saneeraus KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ (tilaaja) pyytää tarjoustanne Evon asuntola Kivelän saneerauksen rakentamisesta.

Lisätiedot

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä.

Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. 07.05.2015 TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman raiteiden kunnostustyöt 2015 Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan Syväsataman ja Kantasataman raiteiden kunnostustöistä. Toimituksen sisältö Toimitus

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa sähkötöiden suorittamisesta sekä tilaajan tai urakoitsijan

Lisätiedot

Annetuista palveluista laaditaan palvelun Tilaajalle tarvittavat asiakirjat. Palveluntuottajan. Puhelin Telefax Internet

Annetuista palveluista laaditaan palvelun Tilaajalle tarvittavat asiakirjat. Palveluntuottajan. Puhelin Telefax  Internet 08.11.2016 1/11 84213 ENMG-tutkimusten hankinta 1. : Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : 2. Hankinnan kohde Hankinnan nimi: ENMG-tutkimusten hankinta Hankinnan tunniste- tai viitenumero: 84213 Hankinnan

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...

Lisätiedot

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö puhelin Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx Osoite Postinumero

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 27.08.2018 TARJOUSPYYNTÖ DNRO 339/2018 SIVU 1 / 8 Tarjouspyyntö Dnro 339/2018 Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 1. Hankintayksikkö Nimi Mäntsälä/Konsernipalvelut/Tietohallintopalvelut Y-tunnus 0129261-5

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 2(5) TYÖN NIMI Katusaneeraus ja asfaltointiurakka 2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta

Lisätiedot

Kirkkonummen uimahallin lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen

Kirkkonummen uimahallin lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen Kirkkonummen kunta TARJOUSPYYNTÖ 1 (4) TARJOUSPYYNTÖ n lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen Hankintayksikkö Osoite Yhteyshenkilö Kirkkonummen kunta Liikuntalautakunta Sivistyspalvelukeskus Kirkkotallintie

Lisätiedot

12.5.2015. Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä: info@mestar.fi

12.5.2015. Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä: info@mestar.fi TARJOUSPYYNTÖ Koulutus 1. Hankintayksikön perustiedot Yhteystiedot: Mestar Varikkokatu 2 70620 Kuopio www.mestar.fi Osoite, josta saa lisätietoja: Katso edellä hankintayksikön yhteystiedot Osoite, johon

Lisätiedot

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito Tarjouspyyntö 1 (5) 8.9.2017 AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito 2017 2019 Tarjouspyyntö 1 Yleistä 2 Hankinnan kuvaus Auran kunta pyytää tarjoustanne kaavateiden ja piha-alueiden

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

1. Tela-alustainen kaivukone 2. Pyöräalustainen kaivukone 3. Pienkuormaajat 4. Traktorikaivuri 5. Tiehöylä 6. Täryjyrä 7. Pyöräkuormaaja 8.

1. Tela-alustainen kaivukone 2. Pyöräalustainen kaivukone 3. Pienkuormaajat 4. Traktorikaivuri 5. Tiehöylä 6. Täryjyrä 7. Pyöräkuormaaja 8. TYÖKONEPALVELUIDEN HANKINTA KAUDELLA 2015 2018 1. Tarjouksen pyytäjä Tekniset palvelut PL 40 89601 Suomussalmi 2. Hanke Suomussalmen kunnan tekniset palvelut pyytää tuntihintatarjoustanne 1.5.2015-31.12.2018

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 143342 Injektioruiskut, -neulat, riskijäteastiat

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun.

Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun. Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta lasten päivähoidosta päiväkotihoidon osalta ajalle 1.1.2016-31.12.2017

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Rakennusteknisten töiden urakkatarjouspyyntö Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Tilapalvelu Keskitie 10 44500 Viitasaari

Lisätiedot

JUUAN KUNTA

JUUAN KUNTA Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) 1 Vartiointipalvelujen hankinta vuosina 2013-2016 HEL 2013-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa Helsingin Sataman tilaamaan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 114/10.03.02/2015 Päiväys 24.04.2015

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Tarjouspyyntö 114/10.03.02/2015 Päiväys 24.04.2015 1/5 TARJOUSPYYNTÖ 114/10.03.02/2015 Peltolan E-rakennus, 1. vaihe, konehuoneen rakentaminen 3. kerrokseen ja LVISA-työt, Rakennustekniset työt, pääurakka 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö:

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Kontiolahden seurakunta

Lisätiedot

KOULULAISTEN RUOTSINKIELISET ILTAPÄIVÄHOITOPAIKAT KAARINASSA

KOULULAISTEN RUOTSINKIELISET ILTAPÄIVÄHOITOPAIKAT KAARINASSA TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelut / KOULULAISTEN RUOTSINKIELISET ILTAPÄIVÄHOITOPAIKAT KAARINASSA Kaarinan kaupungin sivistyspalvelut pyytää tarjouksia Kaarinan kaupungissa järjestettävästä ruotsinkielisestä

Lisätiedot

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen

Lisätiedot

Kaukolämmön piirissä on tällä hetkellä n. 70 kiinteistöä ja vuoden 2014 arvioitu kulutus on n. 8.000 MWh. Kaukolämpöverkoston pituus on noin 6,9 km.

Kaukolämmön piirissä on tällä hetkellä n. 70 kiinteistöä ja vuoden 2014 arvioitu kulutus on n. 8.000 MWh. Kaukolämpöverkoston pituus on noin 6,9 km. 1(5) KINNULAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Tekninen toimisto PL 1 01.04.2014 43900 KINNULA KIINTEÄN POLTTOAINEEN TOIMITTAMINEN Kinnulan kunta pyytää tarjousta kiinteän polttoaineen (hake) toimittamisesta Kinnulan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS MÄNTSÄLÄN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 7/2010 (1/5) JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 1 Hankinnan kohde Hankinta koskee rakentamis- ja asennuspalveluja

Lisätiedot