kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI vaan ainoa peruste, miksi Jumala toimi heidän

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI vaan ainoa peruste, miksi Jumala toimi heidän"

Transkriptio

1 kaa vielä: ät liian tujut? kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI 4/2015 Hengen Uudistu engen uudistus HENGEN UUDIS KIRKOSSAMME Kuva: Graphic Stock udistus distus A M M E S S A M M E stus MME tus E Keitä Jumala käyttää? Syntisiä Melko pian uskoontuloni jälkeen noin 17-vuotiaana tunsin kutsua hengelliseen työhön. Minulla oli kuitenkin yksi ongelma: olin liian syntinen. Asia harmitti vietävästi. Kunpa olisin edes hiukan parempi ihminen, niin voisin tehdä hengellistä työtä, tuskailin. Vielä nykyäänkin tuntuu käsittämättömältä, että yhä vain Jumala käyttää vaikka olen niin monta kertaa mokannut, langennut ja livistänyt vastuusta. Vähitellen olen ymmärtänyt, millä perusteella Jumala meitä käyttää. Hän ei käytä meitä hurskautemme vaan yksin armon perusteella. Jos katsot Raamatun sankareita, niin lähes kaikilla oli ongelmia syntisyyden kanssa: Daavid petti ja jopa murhasi ihastuksensa takia, Jaakob hankki petoksella esikoisoikeutensa, Paavali vainosi seurakuntaa, Pietari kielsi Jeesuksen Eivät he olleet pyhäkoulupoikia vaan tavallisia syntisiä kuten mekin. Paavali syventää Galatalaiskirjeessä: Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin? Vastaus on ilmiselvä. Jumala ei tehnyt ihmeitä siksi, että galatalaiset olivat niin hurskai- Monet kokevat alamittaisuutta kun puhutaan ta. Tai siksi, että he eivät langenneet syntiin. Ei hengellisestä työstä ja seurakunnassa palvelemisesta. Olen kuitenkin yli 20 vuoden aikana keskuudessaan oli, että he uskoivat evankeliu- vaan ainoa peruste, miksi Jumala toimi heidän tajunnut, että Jumalan kriteerit ovat Hengen niin kovin Uudistus miin. Että he uskoivat Hengen syntinsä Uudistus anteeksi Jeesuk- erilaisia. Hän käyttää ihmisiä, jotka ovat syntisiä ja tumpeloita mutta uskollisia. sen ristin työn tähden. Näin se on edelleen. Jumala ei käytä meitä ansioiden vaan yksin armon perusteella. Tumpeloita Jollekin este Jumalan HENGEN palvelemiseen UUDISTUS on taidon puute. Törmään usein ihmisiin, jotka haluaisivat tehdä jotain Jumalan valtakunnan hyväksi mutta heistä tuntuu, etteivät he osaa mitään. Raamatussa näillä ihmisillä on paljon sielunveljiä. Jeremiaa harmitti, se että hän ei osaa puhua, ja kun hän on vielä niin nuorikin! Samaa itki Mooses ja myös Paavali piti itseään huonona puhujana. Ja kuitenkin jokainen näistä miehistä toimi Jumalan palvelijana nimenomaan puhujana! Näyttää siltä, että Jumalan valtakunnassa taitojen puute eivät ole este Herran työssä menestymiseen. Saattaa olla jopa niin, että jos on oikein taitava maailma silmissä, voi olla vaikea taipua siihen nöyryyteen, jota Jumalan palveleminen edellyttää. Sitä paitsi taidot ovat jotakin, jota Jumala voi vaikuttaa armolahjojensa kautta. Itse koen olevani melko huono johtaja luonnostani. Monissa maallisissa tilanteissa olen itse asiassa varsin syrjäänvetäytyvä. Mutta kun tulen seurakuntaan, johtajuus tipahtaa syliini luontevasti. Sama on totta puhumisen kanssa. Kun minua pyydetään puhumaan jossain tavallisessa tilanteessa, en ikinä keksi mitä sanoisin. Seurakunnan puolella sen sijaan saatan joskus pitää puhujana mielenkiintoa yllä isoillekin joukoille. Koenkin, että sekä johtajuus että puhuminen ovat minulle armolahjoja. Ne ovat kykyjä, jotka Pyhä Henki on antanut tiettyä tarkoitusta varten ja näiden tarkoitusten ulkopuolella olen melkoinen tumpelo. Uskollisia PÄÄKIRJOITUS Timo Pöyhönen Tampereen seurakunnat Puheenjohtaja kirkossamme ry Paavali kirjoittaa, että Jumalan palvelijoilta vaaditaan ennen muuta uskollisuutta. Olen pohtinut paljon, miksi juuri uskollisuus on niin tärkeää. Asia kirkastui kun ajattelin asiaa sotilaan näkökulmasta. Sotilaalle on ensiarvoista, että hän on uskollinen se on tärkeämpää kuin mikään muu. Nimittäin vaikka armeijalla olisi minkälainen nero tahansa strategina, ei sotaa voi voittaa, jos sotilaat pakenevat kun homma muuttuu epämiellyttäväksi. Näin on myös Jumalan valtakunnassa mehän olemme hengellisessä sodassa hyvän puolesta pimeyttä vastaan. Kun lähdet Jumalan palvelukseen, ole siinä uskollinen loppuun asti. Älä säiky vastustusta se on luontaisetu: ihmiset eivät ymmärrä, paholainen yrittää kampittaa, maailma vastustaa. Mutta jos pysyt paikallasi, huomaat, ettei mikään vihollisen juoni onnistu kaatamaan sinua, koska Jumala on kanssasi. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen Jumala lopulta antaa voiton ja työsi kantaa hedelmää. Silloin saat olla mukana jossakin, jonka merkitys on ikuista ja joka saa Jumalan hymyilemään. Eikö se ole sen arvoista, että kestät uskollisesti epämukavuutta, vastoinkäymisiä ja taisteluita! He HE

2 Muokkaa vielä: - Simät liian tujut? kädenojennus HENGEN UUDISTUS K I R KKIRKOSSAMME O S S A M M E RY:N JÄSENLEHTI 4/2015 JULKAISIJA kirkossamme ry Toimisto: Palstakatu 7-9, Riihimäki toimisto@hengenuudistus.fi, TOIMITUS Marko Huhtala Päätoimittaja marko@hengenuudistus.fi Outi Klemola Toimitussihteeri outi@hengenuudistus.fi Graafinen ulkoasu ja taitto: Marko Soini info@markosoini.net Etukannen kuva: Juha Hassila engen K I R K Ouudistus S S A M M E engen n uudistus K O S S A M M E KIRKOSSAMME engen uudistus TÄSSÄ LEHDESSÄ Liity seuraamme myös Facebookissa! TAPAHTUMAKALENTERI Hengen 8 Uudistus YHTEYSTIEDOT Hengen uudistuksen näky on tukea ja rakentaa Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää niiden jäseniä maailmaan. /HengenUudistusKirkossamme /groups/spirityhteisot PÄÄKIRJOITUS: Keitä Jumala käyttää? / Timo Pöyhönen Valoa elämään messuyhteisöstä / Johanna Sandberg Inspiraattorin kuulumisia / Johanna Sandberg OPETUSKIRJOITUS: Tarvitsevuus on tie ihmeisiin / Marko Huhtala Helvetti valloillaan / Marko Huhtala Jumala on jo läsnä / Sakari Heikkilä Hengen Uudistus HENGEN UUDISTUS

3 Johanna Sandberg Yhteisöinspiraattori yhteisönäky SPIRIT JÄLLEEN TAMPEREELLA ALEKSANTERIN KIRKOSSA Valoa elämään messuyhteisöstä Saimme ruuhkaisessa elämäntilanteessa remontti- ja muuttoapua myös messuyhteisöstä, iloitsee Elina Vaittinen, yksi Puistolan Valon messujen vastuunkantajista. Halu olla rakentaa yhteisöä, jossa Jumalan rakkaus saa ihmiset rakastamaan toisiaan aidosti, veti Elinan perheineen mukaan Valon messuihin. Tuota rakkautta hän saikin ottaa yllättäen itse vastaan odottaessaan neljättä lastaan muutto- ja remonttirumban keskellä. Unelma yhteisöstä, jossa eri-ikäiset ja erilaiset, rikkinäisetkin ihmiset jakavat Jumalan rakkautta eteenpäin, olikin totta ja kosketti syvästi. Valon messut ovat osa Malmin seurakunnan toimintaa Puistolassa ja Tapanilassa. Tapanilan messuista vastaava nuorisotyönohjaaja Tomi Uimonen kertoo idean konkretisoituneen työntekijöiden rukouspiirissä. Puistolassa oli ollut jo ennestään pop-messuja, jotka sitten muutettiin saman nimen alle. Valon messuissa keskeistä on seurakuntalaisten aktiivisuus. Tuore musiikki, ylistys, rukous ja lapsiperheiden huomioiminen madaltavat kynnystä, ja joka kerta mukaan löytääkin ensikertalaisia. Kasvua kolmeen suuntaan - Uskon, että Jumala on antanut ihmisille erilaisia armolahjoja, Tomi selittää. - Kun ihmisille annetaan tilaa harjoitella ja käyttää ja niitä, seurakunta kasvaa suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin seurakunnan sisällä sekä alkaa tavoittaa ihmisiä seurakunnan ulkopuolella. Kaikkea tätä on jo nyt alkanut tapahtumaan. - Haluamme jatkuvasti yhdistää messua olemassaoleviin seurakunnan toimintoihin sekä seurakunnan ulkopuolisiin ryhmiin ihmissuhteiden kautta. Esimerkiksi Tapanilassa pidettävä Alfa-kurssi linkittyy Valon messuun, ja Tapanilassa ja Puistolassa on syntynyt messun yhteyteen rukouspiiri. Elina ja Tomi todistavat messuyhteisön suuresta merkityksestä elämässään. Tomi kertoo yhteisössä toimimisen kasvattaneen hengellisesti ja ruokkineen janoa nähdä Jumalan valtakunnan kasvua yhä enemmän. Elinan perhe riemuitsee lähellä olevista iltamessuista, jonne kaikenikäiset ovat tervetulleita. Jumala on hoitanut valoisan musiikin ja ylistyslaulujen kautta, ja perhe on tutustunut uusiin, ihaniin ihmisiin. Inspiraattorin kuulumisia Rohkaiseva, innostava ja tärkeä, kuvasivat osallistujat Spirit-yhteisöverkoston toista johtajatapaamista elokuussa. Samoja piirteitä tunnistan -liikkeen ensimmäisistä kokoontumisista lukiessani Seppo Löytyn kirjaa luvun hengellistä uudistusta ja tämän hetken seurakuntauudistusta, yhteisöjen syntymistä, yhdistää työntekijöiden verkostoitumisen lisäksi niiden luonne: molemmat ovat levinneet eri puolilla Suomea spontaanisti, ruohonjuuritasolta lähtien. Lisäksi molemmat ovat ilmenneet keskinäisen rakkauden lisääntymisenä. Määrittelihän Hengen uudistuksen ensimmäinen työntekijäkokous Pyhän Hengen täyteyden tunnusmerkiksi juuri rakkauden, joka on leimallista myös Pyhän Hengen synnyttämissä yhteisöissä. Näin 2000-luvun yhteisöliikehdintä on jatkoa sille Hengen työlle, josta koko liikkeemme sai alkunsa. Silloinkin uudet toimintamuodot kuten erilaiset aktiot ja evankelioimiskampanjat pienryhmineen edelsivät Hengen sateita. Nyt rakennamme yhteisöjä ottamaan vastaan tuoreet, kaivatut Hengen sateet. Esran ja Nehemian kirjat todistavat siitä, että Jumala on ennenkin antanut herätyksen sinne, missä seurakunta on noussut rakennustyöhön. Temppelin ja myöhemmin Jerusalemin muurin rakentamista seurasi sananjulistus, joka herätti uuden sukupolven parannukseen ja ylistykseen. Rohkaiskoot nämä esikuvat jokaista seurakunnan rakentajaa uskollisuuteen ja Jumalan sateiden odotukseen.

4 kädenojennus 4/2015 Kuuntele Hengen Uudistuksen opetuksia 24/7 nettiradiosta tai mixlr.com/hengenuudistusradio OPETUSKIRJOITUS Tarvitsevuus on tie ihmeisiin Jeesuksen Vuorisaarnan autuaaksijulistaminen (autuas = onnellinen) (Matt. 5) on usein laittanut minut ajattelemaan sitä uudestaan ja uudestaan. Luen, mutta en ymmärrä. Kuulen, mutta en käsitä. Liian usein Vuorisaarna on myös ikään kuin turmeltu tekemällä siitä kaikkien uskontojen yhteistä omaisuutta. Lisäksi kaikki ihmiset, jotka mainitaan tekstissä, ovat jotenkin puutteen alaisia tai kilvoittelussaan pitkän tien kulkijoita. Kaikkinainen puute ja Jumalan vastausten odottaminen ja niitä kohti kulkeminen ei oikein tunnu sopivan uskoomme ja tähän aikaan. Vajavaisuus ei toisaalta sovi nykyiseen kylläkin virheelliseen kuvaan karismaattisuudesta tai niin usein julistetun menestysteologian kuvaan. Teksti mainitsee hengessään köyhät, murheelliset, sävyisät, vanhurskauden nälkäiset ja janoiset, laupiaat, rauhantekijät, vainotut ja solvatut. Nykyinen julistus ajaa liian usein ihmisen paikalle, jossa kaikki hänen ongelmansa johtuvat vain uskon vähyydestä. Elämä ei olekaan sellaista ihmeiden ja merkkien täyttämää, millaiseksi sen uskon myötä pitäisi joidenkin mukaan tulla. Henkilökohtaisen uskon vähyys julistetaan usein myös esteeksi parantumiselle. Näin saadaan ihmiselle aikaiseksi ikuinen sielun vahinko. Kuva: Freeimages.com / Cathy Kaplan Elämää varjostaa kokemus siitä, että uskoni ei riitä edes Jumalalle. Tällainen hengellinen elämä käpertyy helposti suojamuurin sisälle. Jokainen positiivinen asia ikään kuin kimpoaa pois itsestä. Elämään kuuluvan hyvyyden vastaanottaminen tuntuu mahdottomalta. Vielä kaiken päälle Jumalan Sana alkaa tuntua valheelta, koska Jumalan Sanan mukaista julistusta ja elämää tulisi seurata ihmeet ja merkit. Minulta itseltänikin oli pitkään peitossa yksi Raamatun perusopetus eli tarvitsevuuden opettaminen. Jumala haluaa viedä meidät kaikessa elämässämme, ja myös hengellisessä palvelutehtävässä, tarvitseviksi. Se, että tarvitsemme Jeesusta, tulee olla Hengellisen elämän ja kaiken Jumalan valtakunnassa tapahtuvan palvelutehtävän ohjaavin sääntö. Olen usein leikkimielisesti pohtinut, mitä tekisin, jos voittaisin lottovoiton. Varmaankin ensimmäisenä maksaisin pois omia ja läheisten asuntovelkoja ja sitten antaisin rahaa moneen hyväntekeväisyyshankkeeseen. Tämän lisäksi pelastaisin muutaman hengellisen järjestön veloistaan. Juuri tässä järjestyksessä sen varmastikin tekisin. Ajatus on kaunis, mutta en usko sen olevan Jumalan ajatus, ainakaan minun kohdallani. Kaiken toimintani keskipisteenä olisi tuolloin raha. Samalla luottamukseni siirtyisi rahaan ja siihen, mitä sillä saan aikaan. Jumalaahan tässä ei sitten enää tarvittaisi, koska minulla olisi ratkaisun avaimet käsissäni. Herätysten ongelma on se, että Hengen palo muuttuu usein kivitaloiksi ja toimintakeskuksiksi. Näitä paikkoja on tarvittu ja ne ovat varmasti palvelleet Jumalan käytössä. Aikaa myöten kuitenkin vaistomaisesti ihminen siirtää turvansa siihen, millaista omaisuutta ja paljonko rahaa on käytettävissä ja näin Jumalaa ei välttämättä tarvita kuin siunaamaan meidän hienoja suunnitelmiamme ja ajatuksiamme. Intohimo Jeesusta kohtaan sammuu ja tarvitsevuutemme häviää. Jumala vie meitä katselemaan hengellisen herätyksen näkyä. Tuon näyn mukana hän karsii meistä pois paljon asioita. Tämän Hän tekee siksi, että meistä tulisi valtakuntakristittyjä, jotka rakastavat Kristuksen rakkaudella kaikkia, jotka kulkevat evankeliumin viitoittamaa tietä. Samalla Hän laittaa eteemme näyn ja kutsuu tekemään Hänen valtakuntaansa todeksi. Meille ei anneta valmiita palikoita kasattavaksi, vaan meidät viedään rukouksen tielle. Joudumme huokaamaan jokaisena aamuna Herralle, että en pysty toteuttamaan tätä näkyä ja olen kelvoton tähän työhön. Juuri tätä Herra haluaa. Tarvitsemme Häntä. Kaiken me voimme hänessä, joka meitä vahvistaa. Jos Hän on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Meistä tulee tarvitsevia näyn rakentajia. Koemme kaikkia Jumalan valtakunnassa onnelliseksi mainittujen ihmisten tiloja: murhetta, pilkkaa, alakuloa, ennen kaikkea hengellistä köyhyyttä jne. Avainkäsite on, että tarvitsemme koko ajan Jeesusta. Joskus saatat joutua jopa kokemaan häpeää yrittäessäsi selvittää muille ihmisille Jumalalta saamaasi näkyä. Ainoastaan neuvo pitää kiinni Sanasta ja rukouksesta pitää pääsi pinnan yläpuolella. Yhteys Jumalaan on siis toinen tärkeä asia. Näin huomaamme olevamme mukana Jumalan työssä, jonka toteutuessa näemme valtavia ihmeitä. Olemme polvillamme Jumalan edessä kiittämässä siitä, että Hän tekee! Hän on ihmeellinen Herrain Herra! 4 Marko Huhtala Pastori, toiminnanjohtaja kirkossamme ry

5 Helvetti valloillaan Ongelmana rahan puute Tuntuuko otsikon lause tutulta. Tarkoitan, että tuntuuko kumpikin otsikko, sekä pää- että alaotsikko, tutuilta. Henkisessä ja hengellisessä elämässä ja ilmapiirissä tuntuu tuo helvetti olevan valloillaan kirjaimellisesti. Lisäksi raha tai lähinnä sen puute näyttelee suurta roolia. Aiheesta Raha opetetaan kristillisissä piireissä hyvin vähän. Jeesus itse puhui ja opetti rahasta paljon. Verhoamme rahasta puhumisen usein kätevästi sanalla uhri ja siitähän onkin kysymys, uhrin antamisesta. Uhraamme kymmenyksiä ja annamme almuja ja anteja Jumalalle. Raha voi toki sitten liiallisena ja väärässä paikassa olla viemässä meitä poispäin Jumalasta. On siis löydettävä tasapaino rahan käyttöön ja uhraamiseen. Rahasta on kuitenkin puhuttava, mikäli haluamme tehdä hengellistä työtä. Raamattu opettaa selkeästi, että evankeliumin julistajan tehtävään kutsutun tulisi saada palkka työstään. Kristillisissä piireissä rahasta on vaikea puhua ja vielä vaikeampaa opettaa. Raha ei ole monille vain vaihdon väline, vaan tunneasia. Rahalla kustannetaan tunteikkaasti kristillistä työtä. Suurimmaksi osaksi tämä tapahtuu onneksi oikeat motiivit lähtökohtana. Rahalla jopa kostetaan ja ohjataan omavaltaisesti asioita. Rahalla on merkitystä, koska se on oleellinen elämiseen tarvittava asia. Kristillisessä mielessä vesi, evankeliumi, on ilmaista, mutta sen kantaminen maksaa. Yrityselämässä rahaa tulee ja menee ja osa jää yrittäjälle voitoksi. Hengellisessä työssä rahaa tulisi myös tulla ja mennä ja voitto tulisi jäädä Jumalan valtakunnan hyväksi. Jeesus puhuu Vuorisaarnassakin rahasta ja se antamisesta. Hän liittää yhteen kolme asiaa: rukous, almut ja paasto (Matt. 6). Kaikissa kolmessa puhutaan suhteesta Jumalaan ja suhtautumisesta lähimmäisiin. Usein ajattelemme, että annamme Jumalalle kaiken, paitsi jonkun meille tärkeän asian, josta haluamme määrätä itse. Suurimmassa osassa tapauksia se on juuri raha ja sen käyttö. Rukoilemme elonkorjaajia pellolle, mutta kun Jumala niitä lähettää, emme ymmärrä, että heidät on annettu meidän huolehdittavaksi. Jumala ei kuitenkaan vaadi meiltä yli voimiemme tai varojemme. Jumala antaa meille 100% josta saamme käyttää 90%. Kymmenykset tuloistamme viemme Jumalan varastohuoneisiin, joista ne jaetaan iankaikkiseksi hyödyksi ihmisille. Raamattu opettaa meitä tekemään tämän hiljaisuudessa ja rukouksessa. Rukouksessa siksi, että varmistumme omasta paikastamme. Raamattu opettaa selvästi Jumalan valtakunnan varastojen ylläpidosta. Joosef keräsi Egyptistä viljaa varastohuoneisiin, joista sitten huonoina aikoina oli varaa jakaa Jumalan kansalle ja kaikille muillekin. Jumala katsoo itse, kenen tehtävä on olla kehottamassa keräämään varoja ja varastoimaan niin, että voidaan jatkuvasti jakaa hengellistä hyvää. Varastoihin kerätään aineellista ja ajallista, joka sitten uskossa muuttuu iankaikkiseksi leiväksi. Niitäkin Joosefeita olemme valitettavasti nähneet, jotka ovat aluksi oikealla asialla mutta joiden sydämen rahan himo on sitten pimentänyt. Siksi meidän tulee olla jatkuvasti kuulolla, missä tukemassamme hengellisessä työssä ollaan menossa. Näin juuri lehtikirjoituksen Nurmijärvelle rakennettavasta buddhalaisten meditaatiosalista. Kustannusarvio oli Lehtijuttujen perusteella ounastelen, että peruskiven muurausjuhlassa suurin osa tuosta rahasummasta tuli kerätyksi. Olen muutenkin seurannut sitä, miten maailman ihmiset tuovat jumalalleen suuria uhreja. Eikö meidänkin tulisi antaa Herrallemme kaikkemme? Suomen Raha-automaattiyhdistys saa vuodessa 480 miljoonan euron tuoton kauppojen eteisissä olevista pelikoneista. Toki RAY tekee hyvää ja jakaa rahaa monille yhdistyksille ja moniin projekteihin. Näen kuitenkin usein, miten samat ihmiset päivästä päivään, voiton toivossa, syytävät kymmeniä jopa satoja euroja päivässä näihin koneisiin. Lisäksi lottoon ja moniin uhkapeleihin laitetaan joka viikko valtavat määrät rahaa. Toivomme voittoa, joka tekisi meidät onnelliseksi. Kaipaamme jännitystä elämäämme. Onni tulee kuitenkin ainoastaan Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Tähän elämään kuuluu myös oikeanlainen rahan käyttö. Jos vaellat Jumalan valtakunnan todellisuudessa, ei elämästäsi puutu myöskään kihelmöivää jännitystä. Kehotan kuin Joosef sinua tuomaan uhreja Hengen uudistuksen varastohuoneeseen - jonkun mielestä liiankin usein. Halumme on kuitenkin ryöstää helvettiä tyhjäksi ja täyttää taivasta. Helvettihän tuntuu olevan valloillaan tässäkin maassa ja kansamme keskuudessa. Juuri nyt on aika olla siunaamassa seuraavia sukupolvia liikkeelle. Näemme herätyksen tulia syttyvän. Ajattelet, että rahallako niitä sytytellään? Ei niitä rahalla sytytellä, mutta uuden Jumalaan uskovan sukupolven kulttuuri ja Jeesuksesta saarnaaminen kuluttaa polttoainetta, johon tarvitaan varoja. Jumalan kutsusta olemme sinuakin pyytämässä mukaan tähän suureen näkyyn. Siksi pyydämme ja toivomme, että edes osa kymmenyksistä osuisi kohdallemme. Meillä on vastuullamme tuoda hengellistä hyvää Jumalan varastohuoneisiin. Investoituamme Jumalan näkyihin, olemme saaneet kokea, miten Jumala herättää uusia ihmisiä rukoilemaan ja ojentautumaan rukouksensa mukaan. Sinäkin voit lähteä siunaamaan työtämme uhraamalla aikaasi ja varojasi näyn toteutumiseksi. Muutamat tuhannet eurot kuukaudessa nopeuttaisivat työtämme suunnattomasti euron lisäys kuussa moninkertaistaisi työmme. Mieti, 5000 euroa tarkoittaa vain 250 ihmisen kuukausittaista 20 lahjoitusta sen lisäksi, mitä nyt saamme. Uskallan sanoa, että kylvämme Jumalan peltoon. Siksi rohkaisen sinua miettimään suhdettasi rahaan, kymmenyksiin ja lahjoituksiin. Koen joskus suunnatonta tuskaa siitä, että miksi Jumalan valtakunnan työntekijöiden pitää käyttää suurin osa työajastaan oman elantonsa kerjäämiseen. Miksi niin monen on tehtävä montaa työtä varmistaakseen sen, että voi julistaa tavalla tai toisella evankeliumia - niin kuin on kutsun kuullut. Emme halua Hengen uudistukselle suuria rikkauksia, vaan juuri riittävästi, koska haluamme laittaa kaikki varat Herran vainiolle, emme rakennuksiin tai säästöön. Jumala on tässäkin asiassa auttanut kutsumalla uusia tukijoita. Olemme saaneet Hengen uudistuksen rivit hienosti järjestettyä ja se on Jumalan suurta armoa. Meillä on Jumalan ääntä kuunnellen mahdollisuus valloittaa tämä maa. Voisiko vuosi 2016 olla jotain suurta evankeliumin julistamisen saralla myös meidän kauttamme? Voisiko tämä näky sitouttaa sinua pohtimaan rahojasi niin, että lahjoitat pienen osan kymmenyksistäsi tai kymmenykset työhömme? Pyydän sinua mahdollistamaan varojesi mukaan, että Hengen uudistuksen joukko saa tehdä työtä täysin voimin. NYT olisi kaikkien kristittyjen aika herätä ja sijoittaa taivaalliseen rakkauden rahastoon! kädenojennus 4/2015 5

6 Sakari Heikkilä ylistysmuusikko Jumala on jo läsnä Ylistyksessä saattaa tulla virheellinen kuva siitä, että kutsumme Jumalaa alas taivaasta kohtaamaan meitä. Jonkin aikaa ylistettyämme koemme Jumalan todellisuutta vahvemmin, kun Pyhä Henki virvoittaa meitä. Tämä kokemus saattaa sekoittua käsitykseen, että nyt Jumala saapui luoksemme. Tunnekokemuksemme siis sidotaan Jumalan läsnäoloon. Kuitenkin heti ylistyksen jälkeen, jos aletaan esimerkiksi lukea tiedotusasioita, niin Pyhä Henki karkaakin jo jonnekin tunteen mukana. Laulamme myös usein sanoilla tule Pyhä Henki. Käsitän tämän lauseen tarkoittavan tule Pyhä Henki ja tee meissä mitä tahdot, sen sijaan että kutsuittaisiin konkreettisesti persoonaa paikalle. Raamatun mukaan Pyhä Henki asuu meissä (Joh. 14:17) ja olemme Pyhän Hengen temppeli/asuinsija (1.Kor. 6:19). Tämän lisäksi Jeesus itse sanoo, että missä kaksi tai kolme on Hänen nimessään koolla, siellä Hän itse on heidän keskellään (Matt.18:20). Tämän vuoksi kun alamme ylistää, muistakaamme se, että Jumala on jo läsnä. Tämä poistaa ylistyksestä turhan pumppaamisen ja ihmislähtöisen suorittamisen, ja voimme vain vastaanottaa Hänen hyvyyttään. Hänen läsnäolollaan ei siis ole ehtoja, joita voisimme suoritteillamme täyttää. Voimme vain kääntää katseemme Häneen, joka on jo läsnä. Hengen uudistuksen oma nettiradio on kuunneltavissa kädenojennus 4/2015 Tuoretta ylistysmusiikkia meiltä ja maailmalta, opetuksia läpi vuorokauden. -sivustolta löydät nettiradion playerin, mistä voit kuunnella lähetystä. Voit ladata mobiililaitteisiin mixlr-ohjelman. Ohjelmasta voit hakea hakusanalla hengenuudistusradio. Radio on kuunneltavissa internetin ja mobiililaitteiden välityksellä. Helppo yhdistää nykyaikaisiin Bluetooth autoradioihin. Sivulla mixlr.com/ hengenuudistusradio on myös chattimahdollisuus ja mahdollisuus antaa kommenttia ja palautetta. 6

7 Kristus kirkkauden toivo -rukousillat Pälkäne Laihia Äänekoski Langinkoski (Kotka) Akaa Naantali Ikaalinen Hollola Hämeenlinna Koski TL Hyvinkää Mäntsälä Jäsentarjous: Sakari Heikkilän ylistyslevy SPIRIT KAIKKI JOITA HENKI JOHTAA TILAA TOIMISTOLTAMME: tai Hinta 15 eur /kpl (postikulut 0 eur) ILON JA ROHKEUDEN HENKI Marko Huhtala TILAA TOIMISTOLTAMME: tai outi@hengenuudistus.fi Hinta 15 eur /kpl (postikulut 0 eur) ALKUTALVEN HUIPPUTAPAHTUMA! Rukouskonferenssi RIIHIMÄELLÄ kädenojennus 4/ OHJELMA:

8 Soita, laita viestiä, kutsu seurakuntaasi... yhteydenotot joko suoraan tai toimistomme kautta Marko Huhtala pastori, toiminnanjohtaja (yhteydenotot toimiston numeron kautta) Palstakatu 7-9, Riihimäki Kristus kirkkauden toivo illat Pyhä Henki koulutukset Isot tapahtumat ja opetussarjat Heljä Markkula kouluttaja Outi Klemola toimistosihteeri Palstakatu 7-9, Riihimäki tilaisuuksien järjestelyt jäsenasiat & yhteydet seurakuntiin Yrjö Niemi pastori Kristittynä nykyajassa Siperiantyö Jukka Hammarèn kouluttaja Astu esiin tiimi Sakari Heikkilä ylistysmuusikko Johanna Sandberg Yhteisöinspiraattori Spirit-prosessi yhteisökoulutus Johanna ja Markku Sarento kouluttajat Jumalanpalveluselämän koulutus yhteyden retriitit rukousillat Petri Kauhanen pastori, kouluttaja Raamattuopetus Toivon lähde-koulutus Vapautettu palvelemaan koulutus rukousillat Tuli Langetkoon Riitta ja Timo Kuutti julistaja / kouluttaja timo.kuutti@hotmail.com Rukouspyynnöt: esirukouspyyntö tai tekstiviestillä Pankkitilit ja lahjoitusviitteet Tue Hengen uudistuksen työtä! kirkossamme ry FI viite 1009 lahjoitus, Hengen uudistuksen toiminta viite kolehti, Hengen uudistuksen toiminta viite 1012 Marko Huhtala Spirit ja yhteisöjen verkosto: viite 2639 Johanna Sandberg Tili- ja viitenumero ohjaavat lahjoituksen haluamaasi kohteeseen. Rahankeräyslupa kirkossamme ry:lle ajalle Poliisihallitus Nro POL Toimeenpanoaika ja -alue: Lupa on voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Julistus- ja koulutustyöntekijöiden kannatus: viite 5005 Jukka Hammarén viite 5018 Seppo Lappalainen viite 5021 Timo ja Riitta Kuutti viite 5034 Veli-Pekka Joki-Erkkilä viite 5021 Riitta ja Timo Kuutti Petri Kauhasen ja Toivon lähde -työn kannatus FI viite 2707 Petri Kauhanen Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Kerätyt varat käytetään yhdistyksen harjoittamaan - koulutus ja kurssitoimintaan - hengellisten yhteisöjen toimintaedellytysten luomiseen ja ylläpitoon - seurakuntatapahtumiin Lapsi- ja perhetyön kannatus FI viite 4006 Lapsi- ja perhetyön tapahtumat Musiikkityön kannatus FI viite 4514 Sakari Heikkilä Siperian lähetystyö seurakunnissa ja vankiloissa sekä avustaminen FI viite 6017 Yrjö Niemi - lähetystyöhön ja diakonia-avustuksiin Venäjällä - yhdistyksen toiminnasta tiedottamiseen - radio- ja tv-ohjelmien valmistamisesta ja esittämisestä aiheutuviin kustannuksiin

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 3 Oletko löytänyt lahjasi?

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 3 Oletko löytänyt lahjasi? Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 3 Oletko löytänyt lahjasi? Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito RADIKAALI ELÄMÄ =Raamatullinen elämä Viisas taloudenhoito RAHA RAAMATUSSA 38 vertausta, joista 16 kertoo rahan ja omaisuuden käyttämisestä Jeesus puhui rahasta enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus kaa vielä: ät liian tujut? www.hengenuudistus.fi kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI 3/2015 Hengen Uudistu engen uudistus HENGEN UUDIS KIRKOSSAMME udistus distus A M M E stus MME S

Lisätiedot

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee

Lisätiedot

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus kaa vielä: ät liian tujut? www.hengenuudistus.fi kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI 1/2015 Hengen Uudistu engen uudistus HENGEN UUDIS KIRKOSSAMME udistus distus A M M E stus MME S

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus kaa vielä: ät liian tujut? www.hengenuudistus.fi Hengen uudistus kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen uudistus 5/2015 Hengen Uudistu Hengen uudistus Hengen uudistus engen uudistus

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Kiusaukset elämässämme

Kiusaukset elämässämme Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Valtakunnan elämäntapa

Valtakunnan elämäntapa 1 Debbie Botteicher 25.4.2011 Valtakunnan elämäntapa Jumala on hyvä Tiedätkö, Hänen kauneudelleen ei ole loppua. Ja nämä serafit laulavat : Pyhä, Pyhä, Pyhä, aina vaan laulavat sitä iankaikkisesta iankaikkiseen.

Lisätiedot

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus

kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI Hengen Uudistus kaa vielä: ät liian tujut? www.hengenuudistus.fi kädenojennus HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N JÄSENLEHTI 2/2015 Hengen Uudistu engen uudistus HENGEN UUDIS KIRKOSSAMME udistus distus A M M E stus MME S

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? 1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Meyer: Kuinka voittaa. taistelunsa? Osa 2/2 11:30 Korinttolaiskirje 1: Rakkaus

Meyer: Kuinka voittaa. taistelunsa? Osa 2/2 11:30 Korinttolaiskirje 1: Rakkaus Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 34 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Ihmeet ovat uskovan elämää 08:30 Raamattu sinulle: Psalmi 78 08:40 Armon kalliolla: Erityisten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot