Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Roskaantuneen alueen tarkastus ja siivouskehoitus Hanhikivenniemellä Liisanlammen eteläpuolisella alueella tiloilla Savela ja Hanhimaa / Hallintopakkotoimien käynnistäminen / Jälkitarkastus & toimenpiteet Teknltk Pyhäjoen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva ympäristösihteeri Vesa Ojanperä suoritti tarkastuskäynnin Pyhäjoen Hanhikivenniemellä Liisanlammen eteläpuolisilla alueella tiloilla Savela ja Hanhimaa Tarkastuksen syynä oli epäilty maaston roskaaminen, josta oli tehty ilmoitus uutistietojen ja yleisöltä tulleiden ilmoitusten perusteella. Pyhäjoen kunnan jätehuollon valvontaviranomaisena toimivan teknisen lautakunnan valmisteleva virkamies ympäristösihteeri Vesa Ojanperä kävi tarkastuskäynnillä Liisanlammen maastossa lähellä Hanhikivenniemeä. Valvontaviranomaisella tai sen määräämällä virkamiehellä tai viranhaltijalla on muualla kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvontaa sekä täytäntöönpanoa varten oikeus kulkea toisen alueella ja päästä paikkaan, jossa harjoitetaan tämän lain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa (JäteL 23). Tausta Maastotarkastus tehtiin ilmoitetun, mahdollisen roskaamisen johdosta. Tieto roskaantuneesta alueesta saatiin lehdistössä olleiden uutistietojen ja yleisöltä saatujen ilmoitusten perusteella. Jätehuollon valvontaviranomaisena toimivan teknisen lautakunnan valmistelevana virkamiehenä ympäristösihteeri Vesa Ojanperä kävi Pyhäjoella tarkastamassa ilmoitetun mahdollisen roskaamisen johdosta tilanteen maastossa. Roskaantunut alue on lähellä Liisanlammen aluetta vanhan Liisanlammentien länsipuolella. Tarkastusoikeus ja tehdyt havainnot Valvontaviranomaisella tai sen määräämällä virkamiehellä tai viranhaltijalla on muualla kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa Jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvontaa sekä täytäntöönpanoa varten oikeus kulkea toisen alueella ja päästä paikkaan, jossa harjoitetaan tämän lain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa (JäteL 23). Edellä kerrotulla oikeudella maastossa tehdyn tarkastuksen perusteella roskaantunut alue todettiin metsäisessä maastossa useiden satojen neliömetrien suuruiseksi. Maastoon jätettyjen materiaalien ja tavaroiden perusteella vahvistui käsitys lehtitiedoissa olleesta tiedosta, että alueella on mahdollisesti pidetty jonkinlaista leiriä. Lehtitietojen mukaan pari viikkoa ennen tätä tarkastusta olisi Pyhäjoella maastossa sijainnut leiri tyhjennetty

2 poliisioperaatiossa. Tarkastushetkellä alueella ei ollut paikalla ketään. Liisanlammentien varrella oli jonkin verran muoviroskaa, puita, keppejä, metalliesineitä ja vaatetavaraa. Nämä olivat pääosin tilan Savela kohdalla molemmin puolin tietä. Tarkastushetkellä metsässä oli pääosin tilan Savela ja vähäisemmältä osin tilan Hanhimaa puolella hajallaan melko laajalla, useita satoja neliömetrejä käsittävällä alueella suuri määrä kuormalavoja, muuta puutavaraa, roskia, muoviastioita, muovipusseja, jätesäkkejä, patjoja, pressuja, autonrenkaita, vaatteita, kenkiä ym. tavaraa. Suurimpia yksittäisiä esineitä oli pidempään paikalla ollut vanha henkilöauto (romuajoneuvo), johon oli ilmeisesti vasta oli maalattu kirjoitusta ja merkkejä. Vaaralliseksi luokiteltuja jätteitä (ongelmajätteitä) ei tässä yleispiirteisessä tarkastuksessa alueelta todettu. Johtopäätökset Kyseessä on tarkastuksessa tehtyjen havaintojen perusteella jätelain (646/2011) tarkoittama roskaaminen. Jätelaissa on määrätty, että jätettä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti (JäteL 13). Jätteestä ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikkenemistä tai muuta niihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Tässä tapauksessa metsään jätetty materiaali täyttää roskaamisen kriteerit. Tarkastelussa ei alueelta ilmennyt ympäristölle vaarallisia kemikaaleja. Tarkastuksen perusteella alueella on rikottu jätelain roskaamiskieltoa (JäteL 72 ). Jätelain mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto). Jätelaissa roskaajalle on sälytetty roskaantuneen alueen siivoamisvelvollisuus (JäteL 73 ). Roskaajan on poistettava roskaavat esineet tai aineet ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue. Toissijaisesti roskaantuneen alueen siivoamisvelvollisuus lankeaa jätelaissa mainituin perustein maanomistajalle (JäteL 74 ). Pintapuolisella tarkastelulla metsässä olevasta materiaalista leiriä pitäneen tai roskaamisen aiheuttaneen tai aiheuttaneiden henkilöllisyyttä ei pystynyt tunnistamaan. Tällä perusteella valvontaviranomainen on päätynyt määräämään siivoustoimenpiteet seuraavalle vastuutaholle eli alueen maanomistajille. Jatkotoimet Kunnan jätelain mukaisen valvontaviranomaisen tehtävänä on omalta osaltaan valvoa, että jätelain määräyksiä noudatetaan. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tulee jätelain mukaisena valvontaviranomaisena määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa

3 (JäteL 75). Tässä tapauksessa edellä kerrotuin perustein siivousvelvoite tulee kohdistettavaksi roskaajien ohella myös maanomistajaan. Valvontaviranomainen voi määrätä asianosaisen täyttämään jätelain velvollisuudet ja voi tarvittaessa määrätä palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksen aiheuttama haitta (JäteL 126 ). Pyhäjoen kunnan jätelain tarkoittama yleinen valvontavastuu kuuluu ympäristönsuojeluviranomaisena toimivalle Pyhäjoen tekniselle lautakunnalle. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi siirtää jätelaissa tarkoitettua toimivaltaansa viranhaltijalle kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain perusteella. Tämä tarkastus ja sen perusteella annettu siistimiskehotus on annettu teknisen lautakunnan toimivallan delegointipäätöksellä. Asian jatkokäsittelyssä tulee huomioida, että toimivaltaa ei voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallintopakon käyttöä (JäteL 24). Jatkotoimissa on huomioitu jätelaissa määräysten mukaisesti, että valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, jätelain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään. Määräyksen antamisesta ja siihen liitettävästä velvoitteen laiminlyönnin varalle asetettavasta tehosteesta säädetään erikseen (JäteL 13 luku). Kuten edellä on mainittu, pakkokeinoja ei voida siirtää viranhaltijan tehtäväksi, niiden asettamisesta päättää Pyhäjoen kunnassa tekninen lautakunta. Valvontaviranomaisen tulee tehdä jätelain rikkomuksesta ilmoitus myös poliisille (JäteL ja 136 ja 147), ellei tekoa ole pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista. Tässä tapauksessa mittasuhteet huomioiden tekoa ei ole pidettävä vähäisenä. Tämä tarkastuskertomus tulee liitettäväksi maanomistajalle annettavaan siivouskehotukseen. Lisäksi tarkastusmuistio toimitetaan tiedoksi Pyhäjoen kunnan tekniselle lautakunnalle ja liitetään poliisille annettavaan ilmoitukseen. Hallintopakkotoimien käynnistäminen Kuuleminen / kehotus Ympäristösihteeri Vesa Ojanperä antoi kuulemis/kehotuksen roskaantuneen alueen siivoamiseksi kiinteistön Savela omistajalle siten, että alue tulee olla siivottuna ja asiasta vaadittu selitys on toimitettava mennessä Pyhäjoen tekniselle lautakunnalle. Ellei aluetta siivota, Pyhäjoen tekninen lautakunta ryhtyy asiassa myös hallintopakkotoimiin käyttämällä teettämisuhkaa tai asettamalla uhkasakon. Kuuleminen / kehotus Ympäristösihteeri Vesa Ojanperä antoi kuulemis/kehotuksen roskaantuneen alueen siivoamiseksi kiinteistön Hanhimaa omistajalle siten, että alue tulee olla siivottuna ja asiasta vaadittu selitys on toimitettava

4 mennessä Pyhäjoen tekniselle lautakunnalle. Ellei aluetta siivota, Pyhäjoen tekninen lautakunta ryhtyy asiassa myös hallintopakkotoimiin käyttämällä teettämisuhkaa tai asettamalla uhkasakon. Kehotuksen jälkeiset jatkotoimet roskaamisasiassa Mikäli jätelain perusteella roskaantuneeksi todetun alueen siivoamisasiassa ei ole tilannetta saatu lain mukaiseksi viranhaltijan kehotuksella ja hänen käytettävissä olevin toimenpitein, voidaan asian tehostamiseksi käynnistää tehostamistoimet uhkasakkoa tai teettämisuhkaa käyttäen. Jätelain 129 :n mukaan valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, jätelain nojalla antamaansa määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Tässä tapauksessa roskaantunut alue on laaja, useita satoja neliömetrejä, alueella on roskia, kuormalavoja ja muuta puutavaraa, muoviastioita, muovipusseja, jätesäkkejä, pressuja, autonrenkaita, romuajoneuvo ym. tavaraa. Alueen siivoamistarvetta ei voi pitää vähäisenä eikä ilmeisen tarpeettomana. Kyseessä on tarkastuksen perusteella jätelain (646/2011) tarkoittama roskaaminen ja roskaantuneen alueen siivous. Hallintopakkoprosessi on kaksivaiheinen. Ensin tulee velvoitteen ja siihen liitettävän tehosteen asettaminen ja myöhemmin mahdollisesti tehosteen tuomitseminen / täytäntöönpano. Pyhäjoen teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluu ympäristönsuojeluviranomaisena päättää velvoitteen ja tehosteen asettamisesta ja tehosteen asettamisesta sekä tehosteena olevan uhan tuomitsemisesta tai täytäntöönpanosta. Molemmista päätöksistä voi valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen ja mahdollisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Viranomaisella on tapauskohtaista harkintavaltaa. Rikkomuksen laatu ja merkitys tulee ottaa huomioon harkintavaltaa käytettäessä. Hallintopakkomenettelyn vaiheet ovat: 1.vireilletulo 2.kehotus 3.asettamisvaiheen kuuleminen 4.velvoitteen asettamispäätös 5.tuomitsemisvaiheen kuuleminen 6.uhkasakon tuomitseminen/teettämisuhan täytäntöönpano Lautakunnan alaisten viranhaltijoiden toimivaltaan kuuluvat valvonta ja toimenpiteisiin kehottaminen sekä velvoitteen asettamisvaiheen että tuomitsemisvaiheen kuulemisen hoitaminen. Hallintopakkotoimet käynnistetään asettamisvaiheen kuulemisella. Ennen velvoitteen määräämistä ja tehosteen asettamista koskevan päätöksen tekemistä on aina kuultava asianosaista (UhkasakkoL 22 ). Kuulemisella tarkoitetaan, että asianosaiselle on varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun (HL 34 ). Samalla on ilmoitettava päävelvoitteen tehosteeksi mahdollisesti asetettavasta uhasta (kiinteä/juokseva uhkasakko vai

5 teettämisuhka), jotta asianosaisella on mahdollisuus lausua mielipiteensä myös uhasta. Uhkasakon määrän ilmoittaminen ei sen sijaan ole vielä välttämätöntä vain se, että uhkasakko ollaan asettamassa. Kuulemisella on merkitystä asianosaisen oikeusturvan kannalta - kuulemisen laiminlyönti johtaa päätöksen kumoamiseen valitusviranomaisessa, jos päätöksestä valitetaan (KHO 1983 II 103). Kuultavien piiri voi olla laajempi kuin pelkästään velvoitettava/velvoitettavat. Tapauskohtaisesti voi olla tarpeen kuulla siis lisäksi esimerkiksi vuokraoikeuden haltijan ohella kiinteistön omistajaa, vaikkei omistajaa tultaisi velvoittamaan asiassa. Aikaisemmin on mm. näissä ohjeissa asettamisvaiheen kuulemiskirje ohjeistettu toimittamaan todisteellisesti. Oikeuskäytäntö on antanut tältä osin aihetta uuteen ohjeistukseen. KHO taltio 2192 on katsonut, että hallintolaki 59 ja 60 ei edellytä, että asianosaiselle päävelvoitteen ja uhkasakon ja uhkasakon asettamista lähetettävä kuulemiskirje annettaisiin tiedoksi postitse saantitodistusta vastaan. Asettamisvaiheen kuulemiskirje voidaan siis lähettää tavallisena tiedoksiantona postitse kirjeellä. Sen lisäksi, mitä kehotuskirjeessä on mainittu, täytyy kuulemiskirjeessä mainita: 1.määräpäivä mihin mennessä selitys on annettava 2.asia ratkaistaan siitä huolimatta, että asianosainen jättää vastaamatta määräajassa 3.ollaanko päävelvoitteen tehosteeksi asettamassa uhkaa 4.seuraava vaihe on asian saattaminen rakennusvalvontaviranomaisen käsiteltäväksi Jos kuulemisen jälkeen ei päädytäkään asettamaan velvoitetta ja asia raukeaa, on tästä hyvän hallintotavan mukaisesti ilmoitettava asianosaiselle. Annetut selitykset: Tilan Savela RN:o omistaja on antanut selityksen asiassa. Metsäalue on siivottu puutavaraa lukuunottamatta. Puutavara haetaan metsän kuivuttua tai talvikeleillä pois. Maastossa oleva autonromu ja betonilohkareet sanotaan olevan naapurin. Selityksessä todetaan, että on kohtuutonta vaatia heidän poistettavaksi tien raveihin saveen ja veteen poliisioperaatiossa sysättyjä rojuja heidän vastuulleen. Jälkitarkastus Paikalla on pidetty jälkitarkastus ennen lautakunnan kokousta klo 11:20-11:50. Tässä tarkastuksessa todettiin, että aluetta on siistitty ja järjestelty. Tilan Savela RN:o ja tilan Hanhimaa RNo osalta siivoustyö on suurelta osin saatettu loppuun. Maastossa oli vielä jäljellä puutavaraa ja trukkilavoja. Savelan tilan omistaja on antanut asiassa oman vastineensa. Tarkastushetkellä Liisanlammentien varrella oli vielä muutama autonrengas (6 kpl), yksi akku ja muovi ym. tavaraa suljetussa jätesäkissä. Tien varrella on vastineessakin mainittuja betonilohkareita. Maastossa on yksi vanha ajoneuvo. Maastossa oli edellä mainitulla tavalla myös kuormalavoja. Lisäksi oli kuormalavoin rajattu kompostointimateriaalin paikka (koko noin 1 x 1 m).

6 Edellä kerrottu huomioiden tilan Savela RN:o ja tilan Hanhimaa RN:o osalta tilanteet ovat korjaantuneet viimeistelytöitä lukuunottamatta. Asian valmistelijana on toiminut ympäristösihteeri Vesa Ojanperä. Liitteet: - Tarkastusmuistio Kuuleminen / Kehotus tilalle Savela Tilan Savela selitys Kuuleminen / Kehotus tilalle Hanhimaa Ehdotus: Tekninen lautakunta 1) päättää ettei edellä kuvatussa Pyhäjoen kunnan kiinteistöjen Savela RN:o ja Hanhimaa RNo roskaamisasiassa tarvitse käynnistää hallintopakkomenettelyä, koska asiat on saatu jätelain määräysten mukaiseksi viranhaltijan toimin ja kehotuksella viimeistelytöitä lukuunottamatta 2) ei aseta roskaamisasiassa velvoitteita 3) ympäristösihteeri suorittaa tarkastuskäynnin mennessä, tarkastuskäynnin tarkoitus on todentaa kaikki viimeistelytyötkin loppuunsaatetuiksi Teknltk Päätös: Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Ympäristösihteeri Vesa Ojanperä teki uuden jälkitarkastustarkastuskäynnin Hanhikiven Liisanlammen roskaantumisalueilla klo 14:10-14:40. Tässä tarkastuksessa todettiin, että alue on siistitty ja järjestelty edelleen. Tilan Savela RN:o ja tilan Hanhimaa RNo osalta siivoustyö oli suurelta osin saatettu loppuun. Maastossa oli jo aiemmin ilmoitetulla tavalla jäljellä puutavaraa ja trukkilavoja. Tämä materiaali on kerätty poiskuljettamiseen sopiviin kasoihin. Edellisessä tarkastuksessa todetut Liisanlammen tien varrella olleet muutama autonrengas (6 kpl), yksi akku ja muovi ym. tavara suljetussa jätesäkissä olivat nyt poissa. Tien varrella mainitut betonilohkareet on poistettu. Maastossa jo pitkään ollut vanha ajoneuvo oli viety pois. Maastossa oli edellä kerrotulla tavalla jäljellä kasassa kuormalavoja noin 50 kpl. Lisäksi oli edelleen kuormalavoin rajattu ruuantähteitten

7 kompostointimateriaalin paikka (koko noin 1 x 1 m). Ympäristösihteerin yhteenveto: Edellä kerrottu huomioiden tilan Savela RN:o ja tilan Hanhimaa RNo osalta roskaanunut alue voidaan katsoa siivotuksi ja asian korjaantuneen. Puutavaran poistaminen alueelta voidaan tehdä suunnitellulla tavalla myöhemmin. Asian valmistelijana on toiminut ympäristösihteeri Vesa Ojanperä. Liitteet: - Jälkitarkastuksen valokuvaliitteet Ehdotus: Tekninen lautakunta 1) katsoo edellä kerrottu huomioiden tilan Savela RN:o ja tilan Hanhimaa RNo osalta roskaantunut alue kuntoon saatetuksi. Puutavaran poistaminen voidaan tehdä suunnitellulla tavalla myöhemmin. 2) päättää, että tämän alueen roskaantumisen johdosta ei ole tarpeen käynnistää suunniteltuja hallintopakkotoimia. Päätös: Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.

Tarkastettu roskaantunut alue / Pyhäjoki

Tarkastettu roskaantunut alue / Pyhäjoki Pyhäjoen kunta Tarkastusmuistio ympäristönsuojeluviranomainen 3.5.2016 Kuntatie 1 86100 Pyhäjoki Asia: Tarkastettu roskaantunut alue / Pyhäjoki Tarkastusaika 3.5.2016 klo 17:30 18:10 Tarkastuksen tekijä

Lisätiedot

Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 66 30.05.2016 Roskaantuneen alueen tarkastus ja siivouskehoitus Pohjankylän keskustaajaman pohjoispuolisilla tiloilla Hietala 625-405-26-1 ja Kari 625-405-21-0 / Hallintopakkotoimien

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 66 30.05.2016 Tekninen lautakunta 82 27.06.2016 Roskaantuneen alueen tarkastus ja siivouskehoitus Pohjankylän keskustaajaman pohjoispuolisilla tiloilla Hietala 625-405-26-1 ja Kari

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnantalo, teknisen lautakunnan kokoushuone. Nousiainen Matti jäsen

Pyhäjoen kunnantalo, teknisen lautakunnan kokoushuone. Nousiainen Matti jäsen PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 271 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Maanantaina 27.06.2016 klo 17:00-19:56 Paikka Pyhäjoen kunnantalo, teknisen lautakunnan kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Helaakoski

Lisätiedot

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3831/11.01.05/2015 77 Jätelain mukaisen puhdistamismääräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen / Espoo, Mynttilä Valmistelijat / lisätiedot: Lea Salonpää, puh.

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 12 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Sorters Finland Oy:lle HEL 2012-010110 T 11 01 00 00 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian käsittely

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta / /2017. YMRAKLK Taustaa:

Ympäristö- ja rakennuslautakunta / /2017. YMRAKLK Taustaa: Ympäristö- ja rakennuslautakunta 12 16.02.2017 Jätelain 126 :n mukainen määräys Erikoiskiinteistöhuolto EKH Oy:lle roskaantuneiden kiinteistöjen 444-423-1-482 ja 444-423-1-931 siivoamiseksi sekä uhkasakon

Lisätiedot

Roskaantunut/pilaantunut maaperä /vastuukysymykset

Roskaantunut/pilaantunut maaperä /vastuukysymykset Roskaantunut/pilaantunut maaperä /vastuukysymykset Lainsäädäntö / pilaantunut maaperä / vastuukysymykset Saku Nurminen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus PIMA:t ja roskaantumiset Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa

Lisätiedot

ROSKAANTUNEEN ALUEEN TARKASTUS JA SIIVOUSKEHOITUS HALSUAN KUNNAN KESKUSTASTA LUOTEESEEN OLEVALLA TILALLA

ROSKAANTUNEEN ALUEEN TARKASTUS JA SIIVOUSKEHOITUS HALSUAN KUNNAN KESKUSTASTA LUOTEESEEN OLEVALLA TILALLA Rakennus- ja ympäristölautakunta 22 19.06.2018 ROSKAANTUNEEN ALUEEN TARKASTUS JA SIIVOUSKEHOITUS HALSUAN KUNNAN KESKUSTASTA LUOTEESEEN OLEVALLA TILALLA Rakltk 19.06.2018 22 Asia Halsuan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 4912/10.03.00/2012 209 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kiinteistöllä varastoitavan merikontin poistamiseksi, 49-61-71-1, Viherkalliontie 8, 02710

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 7 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Kiertotie Oy:lle HEL 2013-016454 T 11 01 00 00 Päätösehdotus Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Noora Ahlgren, puh ,

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Noora Ahlgren, puh , Ympäristö- ja rakennuslautakunta Ympäristö- ja rakennuslautakunta 64 16.09.2015 90 18.11.2015 Uhkasakon purkaminen kiinteistö 111-5-9-5, os. Vanerinkatu 2 4735/11.03.02/2015 Ymprakla 64 Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 23.03.2017 Sivu 1 / 1 55 Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen luvattomien, tilapäisten majoitusrakennusten poistamiseksi, kiinteistö 49-76-2-1, Siikajärventie 88-90 Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/2016 1 (6) FitnessOnline Simonkatu 9 00100 Helsinki 325 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen FitnessOnlinelle HEL 2016-001895

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Teettämisuhan määrääminen täytäntöön pantavaksi / 778-424-9-57 / Simolantie 8, 77630 Lempyy / palaneen rakennuksen purkaminen ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Kehotus, määräys ja hallintopakko. Oikeussihteeri Marko Nurmikolu

Kehotus, määräys ja hallintopakko. Oikeussihteeri Marko Nurmikolu Kehotus, määräys ja hallintopakko Oikeussihteeri Marko Nurmikolu Laillisuusvalvonta Lain noudattamisen valvontaa Esim. lupapäätösten määräyksiä noudatetaan Toimintavelvollisuus Passiivisuus tehtävien toteuttamisessa

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Arja Holopainen, terveysvalvonnan johtaja

Ehdotus Esittelijä: Arja Holopainen, terveysvalvonnan johtaja Mikkeli Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (8) Mikkelin seudun ympäristölautakunta, 28, 12.03.2015 Mikkelin seudun ympäristölautakunta, 57, 04.06.2015 57 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Einola -tilan asiassa

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 26 24.02.2016 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 37-6-9 / Ratsupolku 3 / luvaton tontin käyttö Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta / /2017. YMRAKLK Taustatietoja:

Ympäristö- ja rakennuslautakunta / /2017. YMRAKLK Taustatietoja: Ympäristö- ja rakennuslautakunta 21 16.03.2017 Jätelain 126 :n mukainen määräys Mozer Oy:lle roskaantuneen kiinteistön 444-538-2-1 siivoamiseksi ja uhkasakon asettaminen asetetun velvoitteen tehostamiseksi

Lisätiedot

37 03.04.2018 52 08.05.2018 100 02.10.2018 7 05.03.2019 Uhkasakkomenettelyn purkaminen RAKYMP 03.04.2018 37 Kissakiven kiinteistöllä* * * * * sijaitseva asuinrakennus tuhoutui tulipalossa 4.1.2016. Tuhoutuneen

Lisätiedot

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus- ja ympäristölautakunta 74 15.04.2015 Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus-

Lisätiedot

Hallintopakko. Mika Seppälä Oikeusneuvos Korkein hallinto-oikeus

Hallintopakko. Mika Seppälä Oikeusneuvos Korkein hallinto-oikeus Hallintopakko Mika Seppälä Oikeusneuvos Korkein hallinto-oikeus Oikeudellinen vastuu: Rikosoikeudellinen vastuu: -Rikosoikeudelliset seuraamukset (vankeus, sakko, rikesakko, - konfiskaatio, liiketoimintakielto)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (5) 3 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Reafin Oy:lle HEL 2012-010822 T 11 02 00 Päätösehdotus Toimija Elintarvikehuoneistot

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kaarihallin rakenteiden tarkistamiseksi ja käyttökieltoon määrääminen / 462-4-139

Lisätiedot

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen Ympäristölautakunta 31 21.05.2014 Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen YMPL 31 Tarkastusten ja katselmuksen perusteella liikerakennus ja sen ympäristö tontilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 5. Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 5. Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1 2596/10.03.00/2012 5 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen tilan siistimiseksi, 49-441-6-47, Uudenpellontie 9 (Uudenpellonkuja 4), 02860 Espoo Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 98 Asianro 7111/10.03.00.03/2017 Uhkasakon asettaminen kiinteistön ja rakennuksen siistimiseksi / 778-403-8-107 / Asemakatu 8, Suonenjoki Rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (8) Päätöshistoria Toimija 11.10.2016 325 HEL 2016-001895 T 11 02 00 Päätös Asiaan liittyvät taustatiedot Kuuleminen Päävelvoitteet FitnessOnline, Simonkatu 9, 00100

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (6) 52 Tupakkalain mukaisen kiellon ja uhkasakon asettaminen Aroma Art Oy:lle HEL 2018-003769 T 11 02 04 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Taustaa

Lisätiedot

/2015 Espoon seudun ympäristöterveys Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta päätöksestä

/2015 Espoon seudun ympäristöterveys Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta päätöksestä Kuulemiskirje 1 (2) 11.03.00 2800/2015 Espoon seudun ympäristöterveys 2.5.2016 Tmi Johan Holmström Evitskogintie 101 02520 Lapinkylä Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kalevi Manner ja Esa Pelkonen

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kalevi Manner ja Esa Pelkonen LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Ympäristölautakunta Aika Torstai 07.01.2016 klo 18:00-18:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk

Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta RakYmp ltk 17.12.2018 172 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää ympäristösihteerin ja ympäristötarkastajan suorittamaan

Lisätiedot

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali Rakennuslautakunta 43 26.10.2011 Rakennuslautakunta 17 23.05.2012 Rakennuslautakunta 55 21.11.2012 Rakennuslautakunta 61 18.12.2012 Rakennuslautakunta 54 06.11.2013 Rakennuslautakunta 1 29.01.2014 Luvattoman

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 17.11.2015, Savoy-teatteri Minna Mättö, rakennuslakimies, OTM, VT Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto 1 MILLOIN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (7) 304 Liian aikainen jätteiden kuormaaminen Pursimiehenkadulla HEL 2012-013541 T 11 01 06 02 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireille tulo Asian käsittely

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Teettämisuhka kiinteistön Reijonhuolto (RN:o 69-402-250-161) siivoamiseksi

Teettämisuhka kiinteistön Reijonhuolto (RN:o 69-402-250-161) siivoamiseksi Ympäristölautakunta 37 18.11.2014 Teettämisuhka kiinteistön Reijonhuolto (RN:o 69-402-250-161) siivoamiseksi 302/11.01/2014 YMPLTK 37 Teettämisuhan asettaminen Haapajärven kaupungin Oksavan kylällä sijaitseva

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3377/10.03.00/2014 103 Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, kiinteistö 49-13-20-17, Westendintie 61 B, 02610 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Petri Hellsten,

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77 25.05.2016 Sivu 1 / 1 2800/2015 11.03.00 77 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen noudattamiseksi asetetun uhkasakon tuomitseminen/ Tmi Johan Holmström, Jontten kyläkauppa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 32 ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMINEN FIN SUB OY LTD:LLE HEL 2016-010112 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle ~6

Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle ~6 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SELITYSPYYNTÖ/KUULEMINEN 1 (2) 13.02.2018 ltsenäisyydenkatu 1A 53300 LAPPEENRANTA Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle 405-54-47~6 Teitä on kehotettu useasti vuonna

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5)

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON

ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON Uudenkaupungin kaupunki Ympäristö-Ja lupalautakunta Vs. ympäristönsuojelupäällikkö ILMOITUS Julkipano 31. 5. 2017 ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON 1.6. 2017 Päätös Vs. ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Leppävirran kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu

Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu Jätelain 131-133 Lakimies, Pirkanmaan ELY-keskus, ympäristönsuojeluyksikkö 13.11.2018 Mikäs asia tämä nyt onkaan? Viranomainen?

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2016 128 2 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää

Lisätiedot

Ymprakla Ympäristö- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjassa seuraavaa:

Ymprakla Ympäristö- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjassa seuraavaa: Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20 17.02.2016 Uhkasakon purkaminen ja uuden siivouskehotuksen antaminen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle Katajisto 111-406-28-7, os. Myllyojantie 506, 18600 Myllyoja

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA PÄLKÄNEEN KUNTA Viim. muutospvm 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA Maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa..2016 Voimassa 1.7.2016 alkaen 1 SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista koskevan hakemuksen tarkastamisesta, maaaines-

Lisätiedot

RAYML 23 Valmistelijat: ympäristönsuojelutarkastaja Maud Östman, puh. 0440 555 413 ja ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh.

RAYML 23 Valmistelijat: ympäristönsuojelutarkastaja Maud Östman, puh. 0440 555 413 ja ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh. Rakennus- ja ympäristölautakunta 23 05.03.2015 Uhkasakon asettaminen kiinteistölle Stenbacka 434-474-1-21 740/11.03.04/2010 RAYML 23 Valmistelijat: ympäristönsuojelutarkastaja Maud Östman, puh. 0440 555

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 118/ /2017 YMRAKLK

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 118/ /2017 YMRAKLK Ympäristö- ja rakennuslautakunta 35 20.04.2017 Jätelain 126 :n mukainen määräys roskaantuneiden kiinteistöjen 444-505-2-32 ja 444-524-3-79 siivoamiseksi sekä uhkasakon asettaminen asetetun velvoitteen

Lisätiedot

Asian valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Riitta Laatikainen. Asian taustaa ja jätelain mukainen toiminnan rekisteröinti

Asian valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Riitta Laatikainen. Asian taustaa ja jätelain mukainen toiminnan rekisteröinti Rakennus- ja ympäristölautakunta 47 23.05.2017 Määräys jätteenkeräystoimintaan kuulumattomien jätteiden siivoamisesta, jätteiden varastoinnista ja uhkasakon asettaminen/kiinteistö 422-2-70-4, Kevätniementie

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 20.09.2016

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 100 09.06.2015 130 25.08.2015 209 08.12.2015 127 14.06.2016 Määräys Kantvikin

Lisätiedot

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ Ympäristölautakunta 20 16.04.2015 Ympäristölautakunta 29 04.06.2015 Tekninen lautakunta 43 16.08.2017 HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS-

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen Kuluttajaturvallisuuden valvontakeinot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen Kuluttajaturvallisuuden valvontakeinot Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen 13.-14.5.2014 Kuluttajaturvallisuuden valvontakeinot Lähtökohtia Valvontakeinoilla puututaan kohteen oikeuksiin. (omaisuuden suoja, elinkeinovapaus)

Lisätiedot

Jätehuolto ja yhteistyö valvontaviranomaisen näkökulmasta 27.4.2016. Ympäristötarkastaja Johanna Thessler Pyhäjärviseudun ympäristötoimisto

Jätehuolto ja yhteistyö valvontaviranomaisen näkökulmasta 27.4.2016. Ympäristötarkastaja Johanna Thessler Pyhäjärviseudun ympäristötoimisto Jätehuolto ja yhteistyö valvontaviranomaisen näkökulmasta 27.4.2016 Ympäristötarkastaja Johanna Thessler Pyhäjärviseudun ympäristötoimisto PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTO TEHTÄVÄT Eura, Säkylä Ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 22

Ymp.ltk liite nro 1 22 2 Ymp.ltk 18.4.2018 liite nro 1 22 5.2 Sellaisesta luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi

Lisätiedot

Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen,

Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen, PÄÄTÖS Nro 93/2013/1 Dnro ISAVI/69/04.08/2013 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2013 ASIA Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen, Mikkeli HAKIJA Etelä-Savon

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta

TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA Ympäristölautakunta 14.8.2019 49 TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 (4) 1. SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 26 24.02.2016 79 20.04.2016 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden

Lisätiedot

Teettämisuhkan tuomitsemispäätös ojitusta koskevassa vesitalousasiassa Pyhäjärvellä

Teettämisuhkan tuomitsemispäätös ojitusta koskevassa vesitalousasiassa Pyhäjärvellä Ympäristölautakunta 19 06.06.2017 Teettämisuhkan tuomitsemispäätös ojitusta koskevassa vesitalousasiassa Pyhäjärvellä YMPLTK 19 Asia Teettämisuhan täytäntöönpano ojitusta koskevassa vesitalousasiassa Vaasan

Lisätiedot

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 21/2015 Elintarviketurvallisuusosasto 26.08.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 21/2015 Elintarviketurvallisuusosasto 26.08.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 25 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Medina Foods Oy:lle HEL 2015-008610 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 175 :n mukainen määräys jätemateriaalin vastaanottamisen kieltämiseksi (Savelan maansiirto)

Ympäristönsuojelulain 175 :n mukainen määräys jätemateriaalin vastaanottamisen kieltämiseksi (Savelan maansiirto) Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 43 14.04.2015 Ympäristönsuojelulain 175 :n mukainen määräys jätemateriaalin vastaanottamisen kieltämiseksi (Savelan maansiirto) 134/11.01.00.02.03/2015 SEUYMPLA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Lupalautakunta 27.3.2019 23 Voimaatulo: 2.4.2019 Sivu 1 / 5 LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: KAJAANIN KAUPUNGISSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 6/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 6/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 6/2015 59 Kokousaika 17.9.2015 klo 18.00 18.44 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Mäntysaari Kalevi, Kankare Tarmo, Hörkkö Pirjo Koski Eija Lintumaa

Lisätiedot

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011.

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 46/2012/1 Dnro ISAVI/106/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 ASIA HAKIJA Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 1 Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 20.5.2008 Lakimies Tuomas Möttönen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Johdon tukipalvelut - 2008 Hallinto-oikeuden toimivalta lastensuojeluasioissa

Lisätiedot

Hallintopakkopäätös ja uhan asettaminen Putajan SEOn kiinteistön piha-alueen puhdistamisesta ja polttoainesäiliöiden poistamisesta

Hallintopakkopäätös ja uhan asettaminen Putajan SEOn kiinteistön piha-alueen puhdistamisesta ja polttoainesäiliöiden poistamisesta Rakennuslautakunta 37 10.05.2016 Hallintopakkopäätös ja uhan asettaminen Putajan SEOn kiinteistön piha-alueen puhdistamisesta ja polttoainesäiliöiden poistamisesta 302/10.03.00/2016 RAKLTK 10.05.2016 37

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 28 Elintarvikelain 55 :n mukainen määräys, Spicetown Oy HEL 2016-009416 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön määräys Määräaika

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.2.2018 ALKAEN 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamislupahakemuksen ja ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

Jätelaki - pääpiirteitä

Jätelaki - pääpiirteitä Jätelaki - pääpiirteitä Johtava lakimies Satu Lyytikäinen, UUDELY Lain tarkoitus 1 ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle vähentää jätteen määrää ja

Lisätiedot

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Viitekehys YSL Ympäristön tilatavoitteet ja - vaatimukset Asetukset

Lisätiedot

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

TOISSIJAISEN YMPÄRISTÖVASTUUN RAHOITTAMINEN. Viranomaiskäytännön näkökulma

TOISSIJAISEN YMPÄRISTÖVASTUUN RAHOITTAMINEN. Viranomaiskäytännön näkökulma TOISSIJAISEN YMPÄRISTÖVASTUUN RAHOITTAMINEN Viranomaiskäytännön näkökulma 1 Ympäristövalvonta Lähinnä ELY-keskukset ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset toteuttavat Mm. ympäristönsuojelulaki, jätelaki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 557/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 557/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 18 Asianro 557/10.03.00/2012 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen / 20-4-5 / Varpukuja 1 / ylimääräisten maamassojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (5) Päätöshistoria Ympäristöterveyspäällikkö 03.10.2012 78 HEL 2012-010822 T 11 02 00 Päätös Toimija Kohteet Reafin Oy, Leikosaarentie 26, 00990 Helsinki y-tunnus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 5/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi yhteistoiminta-asiamiehestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 5/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi yhteistoiminta-asiamiehestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 5/2010 vp Hallituksen esitys laiksi yhteistoiminta-asiamiehestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan

Lisätiedot

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 19.-20.3.2013 Rovaniemi 21.3.2013 1 YM:n valvontaohje Annettu 7.11.2012, korvaa aiemmin 2005

Lisätiedot

Teettämisuhan toimeenpano kiinteistöllä rakennusten purkujätteet

Teettämisuhan toimeenpano kiinteistöllä rakennusten purkujätteet Rakennus- ja ympäristölautakunta 57 20.05.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 87 30.09.2015 Teettämisuhan toimeenpano kiinteistöllä 167-435-45-79 rakennusten purkujätteet 5762/11.03.04/2015 RAKYMPLK

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Rakennuslautakunta 13.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Rakennuslautakunta 13.03.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 13.03.2012 Sivu 1 / 1 97/10.03.00/2012 40 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen varastoinnin lopettamiseksi, 49-457-4-22, Jakoniityntie 5 b,

Lisätiedot

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 NASTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.20111 Sisällysluettelo Keskeiset periaatteet viranhaltijoille....... 2 Asianomaisasema.

Lisätiedot