Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset. Tutkimusraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset. Tutkimusraportti"

Transkriptio

1 Inhimillinen työ Tapaturmien ehkäisy -tiimi Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset Tutkimusraportti Henriikka Virta Eeva Liisanantti Markku Aaltonen Tutkimus on toteutettu Työsuojelurahaston ja Valtion työsuojelurahaston tuella.

2 Tiivistelmä Nolla tapaturmaa -foorumi perustettiin vuonna 2003 yhteistyössä Työterveyslaitoksen, Sosiaali- ja terveysministeriön, Työturvallisuuskeskuksen ja Valtakunnallisen työtapaturmaohjelman kanssa. Työtapaturmaohjelman päätyttyä vuoden 2005 lopussa Sosiaali- ja terveysministeriö on Veto-ohjelman sekä Työhyvinvointifoorumin kautta osarahoittanut Nolla tapaturmaa -foorumia. Foorumin toimintaa koordinoi Työterveyslaitoksen asiantuntijaryhmä. Foorumin johtoryhmään kuuluu kymmenen jäsentyöpaikkojen edustajaa eri toimialoilta ja työntekijäryhmistä. Nolla tapaturmaa -foorumin tavoitteena on koota yhteen työpaikkoja, jotka vapaaehtoisesti sitoutuvat työturvallisuuden parantamiseen, sekä edistää työpaikkojen verkostoitumista, tiedon levittämistä ja yhteistyötä työturvallisuusasioissa. Nolla tapaturmaa -foorumin perusviestinä on, että kaikki tapaturmat ovat ehkäistävissä. Foorumiin voivat liittyä kaikki työpaikat työturvallisuuden tasosta, työpaikan koosta tai toimialasta riippumatta, kunhan työpaikka sitoutuu kehittämään työturvallisuutta. Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset -tutkimushankkeen tavoitteena on ollut selvittää muun muassa, miten foorumin jäsentyöpaikkojen työturvallisuustason kehitys eroaa vertailuryhmän työpaikoista ja mitkä tekijät yhdistävät hyvin kehittyneitä työpaikkoja. Hankkeessa vertailtiin Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen, tutkimusta varten muodostetun vertailuryhmän sekä valtakunnallisen työpaikkatapaturmataajuuden kehitystä. Lisäksi kyselytutkimuksella selvitettiin turvallisuustoiminnan toteutumista työpaikoilla. Jäsentyöpaikoille tehdyillä haastatteluilla kartoitettiin kokemuksia ja hyviä käytäntöjä. Hankkeessa todettiin, että Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikoista muodostettu koeryhmä oli tarkastelujaksolla onnistunut alentamaan työpaikkatapaturmataajuuden keskiarvoa 20 %, ja muutos oli myös tilastollisesti merkitsevä. Vertailuryhmässä vastaavalla jaksolla tapahtunut muutos (10 % alenema) ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tarkastelujaksolla jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmataajuus oli alentunut 15 %, mutta valtakunnallisella tasolla työpaikkatapaturmataajuus oli kasvanut vastaavalla jaksolla 4,3 %. Jäsentyöpaikoilla ja vertailuryhmässä työpaikkatapaturmataajuuden tarkastelussa otettiin huomioon tapaturmat, joista oli aiheutunut vähintään yksi täysi poissaolopäivä. Jäsentyöpaikoilla tapahtunut myönteinen kehitys tapaturmataajuudessa on osoitus siitä, että työtapaturmien ehkäiseminen on täysin mahdollista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kaikki Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikat olisivat lähtökohtaisesti hyviä: vuonna 2004 korkein työpaikkatapaturmataajuus oli 215 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden, mutta vuonna 2007 enää alle puolet siitä. Kyselytutkimuksessa Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen hyviksi työturvallisuuskäytännöiksi erottuivat erityisesti seuraavat asiat: ylemmän johdon toiminta turvallisuusasioissa työturvallisuuskoulutus turvallisuustarkastukset sattuneiden tapaturmien sekä vaara- ja läheltä piti -tilanteiden tutkinta sekä vähäistenkin tapaturmien ilmoittaminen tiedonkulku ja viestintä turvallisuusasioissa sekä turvallisuuden tietojärjestelmät vaarallisiin tai virheellisiin työtapoihin puuttuminen Myös jäsentyöpaikkojen haastatteluissa korostui ylimmän johdon sitoutuminen, turvallisuustoiminnan suunnitelmallisuus ja seuranta. Työturvallisuuden kehittämisessä työpaikan oma aktiivisuus on avainasemassa. Kehitystyö on tehtävä työpaikoilla johdon ja henkilöstön yhteistyönä, mutta Nolla tapaturmaa -foorumin tarjoama verkoston tuki, tieto muiden jäsentyöpaikkojen hyvistä käytännöistä sekä kehittämisen tueksi laaditut työkalut ja materiaalit ovat jäsentyöpaikoilla tärkeässä roolissa. Hyvin kehittyneissä työpaikoissa turvallisuudesta oli tullut koko henkilöstön yhteinen asia, ja yhteistyötä tehdään myös muiden jäsentyöpaikkojen kanssa.

3 SISÄLLYSLUETTELO LYHENTEET JOHDANTO Nolla tapaturmaa -foorumi tutkimuskohteena Nolla tapaturmaa -foorumi tausta ja toimintatapa Työturvallisuuden tason seuranta Nolla tapaturmaa -foorumissa Nolla tapaturmaa -ajattelu Tutkimuksen tavoitteet ja lähtökohdat TEOREETTINEN VIITEKEHYS Turvallisuusjohtaminen Turvallisuuden edistäminen työpaikoilla Turvallisuusilmapiiri ja -kulttuuri Verkostoituminen turvallisuuden kehittämisen tukena Turvallisuustason määrittely ja turvallisuuskehityksen arviointi Turvallisuusilmapiiri turvallisuustason kuvaajana TUTKIMUKSEN RAKENNE JA TOTEUTUS Tutkimuksen rakenne ja tutkimuskysymykset Tietojen kerääminen TO1: TYÖPAIKKATAPATURMIEN TAAJUUSANALYYSI Johdanto Aineisto ja menetelmät Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen tapaturmatiedot Vertailuryhmän työpaikkojen tapaturmatiedot Valtakunnallinen aineisto Tarkastelujaksot ja -ryhmät Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmat Tarkastelujakso Tarkastelujakso Vertailuryhmän työpaikkatapaturmat Toimialat Työpaikkatapaturmat ja -taajuudet Työpaikkatapaturmat valtakunnallisella tasolla Tulosten tarkastelu Jäsentyöpaikat ja vertailuryhmä: tarkastelujakso Jäsentyöpaikat ja valtakunnallinen tilasto: tarkastelujakso Tulosten luotettavuus ja tutkimuksen onnistuminen TO2: KYSELYTUTKIMUS TYÖTURVALLISUUDEN TILASTA TYÖPAIKOILLA SEKÄ JÄSENTYÖPAIKKOJEN KOKEMUKSISTA Johdanto Aineisto ja menetelmät Kyselylomake

4 5.2.2 Työturvallisuuskysely jäsentyöpaikoille Työturvallisuuskysely vertailuryhmälle Tulokset Jäsentyöpaikkojen kokemuksia Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutuksista Työturvallisuuden tila työpaikoilla Työpaikkojen tiedon ja tuen tarpeita työturvallisuusasioissa Tulosten tarkastelu Foorumin jäsentyöpaikkojen kokemuksia Turvallisuustoiminnan ja asenteiden arviointi Turvallisuustyön tukeminen Tulosten luotettavuus ja tutkimuksen onnistuminen TO3: HAASTATTELUT Johdanto Aineisto ja menetelmät Tulokset Foorumiin liittyminen Foorumin vaikutus Hyviä käytäntöjä Foorumin toiminta ja palvelut yleisesti Tulosten tarkastelu YHTEENVETO Johdanto Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen kehitys ja selittävät tekijät Työpaikkatapaturmataajuuden muutos Lähtötilanne-erot Turvallisuuteen liittyvä suhtautuminen ja toiminta työpaikoilla Jäsentyöpaikkojen haastatteluissa esille nousseita hyviä toimintatapoja PÄÄTELMÄT JA SUOSITUKSET Työtapaturmien tilastointitarkkuus ja pienten tapaturmien seuranta Työnjohdon rooli turvallisuustyössä Työturvallisuuskoulutukset Turvattomiin työtapoihin ja käyttäytymiseen puuttuminen Turvallisuustoiminnan motivaatio ja tuloksellisuus Nolla tapaturmaa -foorumi LÄHDELUETTELO...81 LIITTEET Liite 1. Kyselylomake Nolla tapaturmaa -foorumin yhteyshenkilöille Liite 2. Kysely jäsentyöpaikoille (muut kuin yhteyshenkilöt) Liite 3. Vertailuryhmän työsuojelupäällikkökysely Liite 4. Vertailuryhmän työsuojeluvaltuutettukysely Liite 5. Tilastoanalyysit ja keskiarvotaulukkoja lukuihin 4 ja 5 Liite 6. Haastattelulomake jäsentyöpaikoille 4

5 Lyhenteet 5S Filosofia, jonka tavoitteena on sekä yksilöiden että organisaatioiden toiminnan parantaminen ABC-analyysi Menetelmä turvallisuuskäyttäytymisen havainnointiin ja parantamiseen, suom. PKS-analyysi ASKELMA EHS ELMERI TR-mittari TTT TUTTAVA Tyhy Tyky Riskikartoitusmalli, jolla selvitetään yrityksen työympäristön vaaratekijät, toimintatapa sekä työtapaturma- ja terveyskehitys Environment, health, safety eli ympäristö, terveys, turvallisuus (joskus myös HSE) Seurantamenetelmä, jossa työpaikan turvallisuustaso määritellään turvallisuusindeksin avulla Talonrakennustyömaan työturvallisuuden havainnointimenetelmä, jonka avulla saadaan selville työmaan työturvallisuuden taso prosenttilukuna. Työterveys ja -turvallisuus Ohjelma, jonka tarkoituksena on kehittää työturvallisuutta, tuottavuutta ja laatua parantamalla järjestystä ja siisteyttä sekä antamalla positiivista palautetta Työhyvinvointi Työkykyä ylläpitävä toiminta 5

6 1 Johdanto 1.1 Nolla tapaturmaa -foorumi tutkimuskohteena Nolla tapaturmaa -foorumi tausta ja toimintatapa Nolla tapaturmaa -foorumin toiminta käynnistyi marraskuussa vuonna 2003 yhteistyössä Työterveyslaitoksen, Sosiaali- ja terveysministeriön, Työturvallisuuskeskuksen ja Valtakunnallisen työtapaturmaohjelman kanssa. Työtapaturmaohjelman päätyttyä vuoden 2005 lopussa Sosiaali- ja terveysministeriö on osarahoittanut Nolla tapaturmaa -foorumia Veto-ohjelman sekä Työhyvinvointifoorumin kautta. Foorumin operatiivisesta toiminnasta vastaa Työterveyslaitoksella toimiva Nolla tapaturmaa -foorumin projektiryhmä. Foorumin johtoryhmään kuuluu kymmenen jäsentyöpaikkojen edustajaa eri toimialoilta ja työntekijäryhmistä. Foorumin toimintaa suunnitellaan ja kehitetään yhdessä projektiryhmän ja johtoryhmän kanssa. Nolla tapaturmaa -foorumin tavoitteena on koota yhteen työpaikkoja, jotka vapaaehtoisesti sitoutuvat työturvallisuuden parantamiseen, sekä edistää työpaikkojen verkostoitumista, tiedon levittämistä ja yhteistyötä työturvallisuuden alalla. Nolla tapaturmaa -foorumin perusviestinä on, että kaikki tapaturmat ovat ehkäistävissä. Foorumi haluaa korostaa, että kyse on ensisijaisesti ajattelutavasta, jossa yksikään tapaturma ei ole hyväksyttävä. Pitkän linjan tavoitteena on työturvallisuuden parantuminen ja uusien työturvallisuutta lisäävien toimintamallien tuottaminen jäsentyöpaikkojen kokemusten pohjalta kaikkien suomalaisten työpaikkojen käyttöön. Foorumiin voivat liittyä kaikki työpaikat työturvallisuuden tasosta, työpaikan koosta tai toimialasta riippumatta. Tärkeää on aito halu turvallisuuden parantamiseen ja pyrkimys kohti nollaa tapaturmaa. Jäsenyys Nolla tapaturmaa -foorumissa on osoitus johdon ja henkilöstön halusta sitoutua oman työturvallisuuden parantamiseksi tehtävään työhön. Jäsenhakemuksessa jäsentyöpaikat allekirjoittavat sitoutuvansa Nolla tapaturmaa - foorumin pelisääntöihin, joita ovat: 1. Sitoudumme työturvallisuustiedon ja hyvien käytäntöjen avoimeen välittämiseen toisille työpaikoille. 2. Haluamme kehittää työturvallisuutta kohti Nollaa tapaturmaa tavoitteena päästä työturvallisuuden edelläkävijöiden joukkoon. 3. Kehitämme työpaikkamme työturvallisuutta yhdessä työntekijöiden ja johdon kanssa. 4. Terveys ja turvallisuus on osa työpaikkamme tuloksellista toimintaa. 5. Sitoudumme tekemään työpaikallamme työterveys- ja työturvallisuusaiheisia toimenpiteitä. 6. Sitoudumme ilmoittamaan tarvittavat työturvallisuustiedot vuosittain Nolla tapaturmaa -foorumille. 6

7 Vuoden 2009 elokuussa Nolla tapaturmaa -foorumiin kuului 204 jäsentyöpaikkaa, joissa oli yhteensä yli työntekijää. Määrä oli noin 10 prosenttia Suomen työllisestä työvoimasta. Noin puolet jäsentyöpaikoista edusti Tilastokeskuksen toimialaluokituksen mukaan teollisuutta eli valmistusta. Teollisuudessa suurin ryhmä oli kemianteollisuus, johon kuului noin 13 prosenttia jäsentyöpaikoista. Noin 10 prosenttia jäsentyöpaikoista edusti metallien jalostusta ja metallituotteiden valmistusta ja 7 prosenttia sellu- ja paperiteollisuutta. Muita suurempia ryhmiä olivat rakentaminen (8 prosenttia) sekä sähkökaasu- ja vesihuolto (7 prosenttia). Kuntia ja kaupunkeja oli noin 5 prosenttia jäsentyöpaikoista. Nolla tapaturmaa -foorumi projektiryhmä tuottaa jäsentyöpaikkojensa käyttöön kaksi kertaa vuodessa työturvallisuusaiheisia materiaalipaketteja, joiden tarkoituksena on tukea jäsentyöpaikan sisäistä turvallisuuskoulutusta, tiedotusta turvallisuusasioissa sekä turvallisuuden kehittämistä. Materiaalipaketit sisältävät muun muassa valmiita esityskalvoja, tarkistuslistoja sekä tiedotepohjia, joita jäsentyöpaikka voi vapaasti käyttää ja muokata tarpeidensa mukaan. Vuoden 2008 loppuun mennessä on laadittu seuraavat materiaalipaketit: Turvallisesti kaiken aikaa - johdatus nolla tapaturmaa -ajatteluun ja foorumin toimintaan (2004) Turvallisesti pimeällä ja liukkaalla (2004) Ettei homma jäisi kesken - rakentamisen ja remontoinnin turvallisuus (2005) Liiku turvallisesti! työpaikan liikkumisturvallisuuden edistäminen (2005) Tervetuloa töihin turvallinen startti (2006) Puuttumalla välität työtavat turvallisiksi! (2006) Mittaa positiivisesti! ennakoivien turvallisuusmittareiden käyttö (2007) Suunnittele, tunnista, toteuta, varmista - riskien arvioinnin askeleet (osa 1: 2007) Suojaimilla tehoa ja turvaa työhön! Suunnittele ja toteuta suojainten oikea käyttö (2008) Suunnittele, tunnista, toteuta, varmista - riskien arvioinnin askeleet (osa 2: 2008) Vuosittain järjestetään kaksi jäsenseminaaria, joiden tavoitteena on tarjota jäsentyöpaikoille ajankohtaista turvallisuustietoa sekä syventää eri osa-alueiden tietämystä. Jäsenseminaareja on järjestetty seuraavin teemoin: Hyviä käytäntöjä ja toisilta oppimista (2004) Asenteet ja turvallinen käyttäytyminen (2004) Yhdessä turvallisesti: Organisaatioiden hyvät toimintatavat turvallisuustyössä - kokemustenvaihtoa, yhteistyötä ja alueellisia verkostoja (2005) Toimivia käytäntöjä maailman kärkityöpaikoilta (2005) Turvallisuustyön hyviä toimintatapoja (2006) Vaikuta, kannusta, puutu - turvallinen ja terveellinen työpaikka (2006) Ajankohtaista työturvallisuudessa (2007) Idean siemeniä ja työn hedelmiä (2007) Työturvallisuudella tehdään hyvinvointia (2008) Riskien arviointi - turvallisen työn kulmakivi (2008) 7

8 Työturvallisuus ristiaallokossa: konstit on monet (2009) Menestys ei tule vahingossa - yhteistyöllä tuloksiin (2009) Lisäksi Nolla tapaturmaa -foorumi on tarjonnut teemakoulutuksia seuraavista aihepiireistä: Koneiden ja laitteiden riskien hallinta (2006) Vahingoista oppiminen - tapaturma- ja vaaratilannetutkinta (2007) Koneiden ja laitteiden riskien arviointi ja hallinta (2009) Työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin rooli johtamisessa ja taloudellisessa toiminnassa (2009) Työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin rooli Nolla tapaturmaa -foorumi on järjestänyt myös infotilaisuuksia, joissa foorumin toimintaa on esitelty foorumiin liittymisestä kiinnostuneille sekä uusille, vasta liittyneille jäsenille Työturvallisuuden tason seuranta Nolla tapaturmaa -foorumissa Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikat sitoutuvat liittyessään toimittamaan vuosittain työpaikkansa turvallisuustietoja, joihin kuuluu muun muassa työtapaturmien ja niistä aiheutuneiden poissaolojen lukumäärät sekä henkilöstön ja tehtyjen työtuntien määrät. Nolla tapaturmaa -foorumi käyttää tilastoinnissaan 1+1 kriteeriä eli huomioon otetaan ne tapaturmat, joista aiheutuu tapahtumispäivän lisäksi vähintään yhden päivän poissaolo. Suurin osa jäsentyöpaikoista ilmoittaa tapaturmatietonsa 1+1 tarkkuudella. Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset -tutkimushankkeen tarkoituksena on ollut arvioida foorumin jäsentyöpaikkojen kehitystä työpaikkatapaturmataajuuden osalta, sekä verrata näitä tietoja vertailuryhmään ja valtakunnalliseen tilastoon Nolla tapaturmaa -ajattelu Usein tapaturmat hyväksytään, koska ajatellaan, ettei niihin voi vaikuttaa ja tietty määrä tapaturmia sattuu väistämättä. Nolla tapaturmaa -ajattelun mukaan kaikki tapaturmat ovat ehkäistävissä, jos eivät välittömästi niin kuitenkin pitemmällä aikavälillä. Tavoitteena on rohkaista ihmisiä uskomaan, että tapaturmat ovat torjuttavissa. Nolla tapaturmaa - ajattelu on myös eettisesti kestävä pohja työturvallisuustyölle. Korkeammat turvallisuustavoitteet työpaikoilla ovat askel kohti nolla tapaturmaa -ajattelun omaksumista. (Aaltonen 2007) 1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja lähtökohdat Nolla tapaturmaa -foorumin tarkoituksena on edesauttaa työpaikkojen työturvallisuuden kehittämistä. Nolla tapaturmaa -foorumin toiminta on jatkunut vuodesta 2003 lähtien, ja vuoden 2009 alussa Nolla tapaturmaa -foorumiin kuului jo yli 200 suomalaista työpaikkaa, joiden henkilöstömäärä oli yhteensä yli henkilöä. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida, onko työturvallisuuden kehittymisessä havaittavissa eroja sen mukaan, kuuluuko työpaikka Nolla tapaturmaa -foorumiin vai ei. Tutkimuksen tavoitteena on myös ollut kartoittaa, mitä hyviä käytäntöjä ja toimintatapoja esiintyy Nolla 8

9 tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikoilla. Lisäksi on haluttu selvittää, mitä hyötyjä Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikat kokevat saaneensa foorumin jäsenyyden kautta ja mikä on työpaikkojen mielestä ollut foorumin vaikutus työpaikan turvallisuustoimintaan ja -kehitykseen. Tällä tavoin voidaan arvioida Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutuksia työturvallisuuden kehittämisessä. Samalla voidaan tunnistaa niitä käytäntöjä ja toimintamalleja, jotka ovat tehokkaita työturvallisuuden parantamisessa, ja joita kannattaisi laajemminkin ottaa käyttöön suomalaisessa työelämässä. 9

10 2 Teoreettinen viitekehys 2.1 Turvallisuusjohtaminen Turvallisuusjohtamiselle ei ole olemassa vakiintunutta määritelmää, vaan sitä kuvataan usein sen sisällön ja johtamisjärjestelmien kautta. Turvallisuusjohtaminen on laajentunut koneiden ja laitteiden suojaamisesta ja vakavien vahinkojen ehkäisemisestä kokonaisvaltaiseen menetelmien ja ihmisten johtamiseen, jossa turvallisuus otetaan laajasti huomioon. (Petersen 2000) Tuloksekas turvallisuusjohtaminen koostuu eri osa-alueista. Eri lähteissä tärkeimmäksi turvallisuusjohtamisen lähtökohdaksi mainitaan johdon sitoutuminen turvallisuuden parantamiseen. (esim. Petersen 2000, Michael et al. 2005, Rundmo & Hale 2003) O'Toolen (2002) tutkimuksessa merkittävin tapaturmalukujen alenemiseen linkittynyt tekijä oli turvallisuusjohtamisen painottaminen ja johdon sitoutuminen turvallisuuteen. Kun johdon sitoutuminen turvallisuuteen välittyy selkeästi teoissa, muuttuu työntekijöiden näkemys turvallisuuden johtamisesta positiivisesti. (O'Toole 2002) Sitoutuminen työturvallisuuteen ei kuitenkaan ole vain ylemmän johdon vastuulla. Tuotannon esimiehillä ja työnjohtajilla on merkittävä vaikutus työntekijöiden turvallisuuskäyttäytymiseen. (Michael et al. 2005) Johdon ja esimiesten on toimittava uskottavasti turvallisuuden hyväksi, jotta he voivat edellyttää samaa myös työntekijöiltä. Johto voi ilmaista sitoutumisensa esimerkiksi osoittamalla henkilökohtaista kiinnostusta työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen, implementoimalla koulutusohjelmia, osallistumalla työsuojelutoimikuntien johtamiseen, huomioimalla turvallisuuden suunnittelussa sekä tarkastelemalla työtahtia. (Michael et al. 2005) Abudayyeh et al. (2006) nostavat johtamisen työkaluiksi riittävän budjetin, turvallisuuspäällikön viestintätaidot, jatkuvan seurannan ja parantamisen sekä työntekijöiden osallistamisen. Koulutus täytyy kohdistaa koko henkilöstöön ja keskittää turvallisten työtapojen arvoon sen sijaan, että sääntöjen noudattamattomuudesta rangaistaan. 2.2 Turvallisuuden edistäminen työpaikoilla Työturvallisuuden perinteisen lähestymistavan suurin ongelma on menestyksen mittaaminen negatiivisten seurausten, esimerkiksi kuolemantapausten, tapaturmien tai esinevahinkojen puuttumisella. Työturvallisuuden kehittämiseksi tarvittava palaute on tällöin epäsäännöllistä ja epäsuoraa. Epäsäännöllisyys johtuu siitä, että tapaturmat ja läheltä piti -tapaukset ovat suhteellisen harvinaisia. Epäsuoruus puolestaan on seurausta palautteen saamisesta tilanteista, jotka kuvaavat ei-turvallista tilaa sen sijaan, että palaute kuvaisi systeemin kykyä vastustaa riskejä. Negatiivisista lopputuloksista saatava aineisto antaa siten epäluotettavaa tietoa organisaation todellisesta turvallisuustilanteesta. (Reason et al. 1998) 10

11 Yleinen näkemys on, että ainakin 80 prosenttia tapaturmista johtuu inhimillisistä virheistä ja vaarallisista käyttäytymismalleista. Kuvassa 1 on esitetty, miten ihmisten toiminta vaikuttaa tapaturmiin organisaation eri tasoilla. Piilevät virheet juontavat juurensa ylimmän johdon tekemiin virheellisiin päätöksiin, mutta niitä on kaikilla systeemin tasoilla. Taipumus virheisiin, kykenemättömyys havaita riskejä ja heikentynyt motivaatio ovat asioita, jotka voivat johtaa ei-turvalliseen käyttäytymiseen ja joita jokainen tuo työpaikalle. Virheelliset ja väärät päätökset kuuluvat johtamiseen ja niitä tehdään kaikissa organisaatioissa. Kysymys onkin siitä, miten varmistetaan, että niiden haitalliset seuraukset huomataan ja niistä selviydytään. (Reason 1990) KUVA 1. Ihmisen toiminnan vaikutus tapaturmien syntyyn organisaation eri tasoilla. (Reason 1990, mukailtu) Kuvassa 1 on myös esitetty palautesilmukat 1, 2, 3, ja 4. Silmukka 1 edustaa minimivaatimuksia eli esimerkiksi tapaturmien raportointia. Useimmissa tapauksissa tätä kautta saatava tieto on kuitenkin riittämätöntä, sillä tapaukset, joita turvallisuusjohtamisella pyritään estämään, ovat jo ehtineet tapahtua. Silmukassa 2 kulkee tietoa turvallisuuskäyttäytymisestä. Tämä tieto, jos sitä on saatavilla, saavuttaa ylimmän johdon vain harvoin. Silmukat 3 ja 4 ovat tarpeen, jotta sekä ihmisten että systeemin tilaan voidaan vaikuttaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen kuin tapaturmia sattuu. Mikään määrä palautetta ja tietoa ei kuitenkaan riitä, jos siihen ei reagoida riittävän nopeasti ja tehokkaasti. (Reason 1990) Vahingoista ja palautteesta oppiminen tapahtuu kuvassa vihreän nuolen suuntaan. 11

12 Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi muodostaa perustan toimintatapojen suunnittelulle. Työsuojeluhallinnon määritelmän mukaan (Työsuojeluhallinto 2008) riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen, terveyshaittojen tunnistamista ja niiden merkityksen arvioimista työntekijän turvallisuudelle ja terveydelle. Riskien arvioinnin tavoitteena on työn turvallisuuden parantaminen. Riskienhallinta tarkoittaa kaikkea organisaatiossa tehtävää toimintaa riskien pienentämiseksi tai poistamiseksi. Riskienhallinta on osa turvallisuusjohtamista. Se on järjestelmällistä työtä toiminnan jatkuvuuden ja henkilöstön turvallisuuden varmistamiseksi. Arezesin ja Miguelin (2008) kuulosuojainten käyttöön liittyvässä tutkimuksessa henkilökohtainen näkemys riskeistä sekä muut havainto- ja kognitiiviset tekijät vaikuttivat olevan tärkeitä turvallisuuskäyttäytymisen ennustajia. Tulosten mukaan työntekijät käyttävät kuulosuojaimia havaitsemansa riskin perusteella, mutta he ovat huonoja arvioimaan senhetkistä riskitasoa. Arezesin ja Miguelin (2008) mukaan onkin tärkeää parantaa työntekijöiden riskienarviointikykyä, ja sitä pitäisi käyttää menetelmänä kuulosuojainten käytön edistämisessä. Choudry & Fang (2008) tunnistivat tutkimuksessaan vaaralliseen käyttäytymiseen syiksi muun muassa tietämättömyyden, työympäristön, jossa tuotannolliset tekijät ovat turvallisuutta tärkeämpiä, halun esittää "kovaa jätkää" sekä taitojen tai koulutuksen puutteen. Vredenburghin (2002) tutkimuksessa tehokkaimmaksi toimenpiteeksi tapaturmien torjunnassa osoittautui turvallisuuskäyttäytymisen huomiointi uuden työntekijän rekrytoinnissa sekä uusien työntekijöiden kouluttaminen. Turvallisesti käyttäytyvien työntekijöiden ja niiden työntekijöiden, joille tapaturmia sattuu usein, ero on, että turvallisesti käyttäytyvät tunnistavat vaaroja ja vaarallisia toimintamalleja sekä ymmärtävät niiden seuraukset. Koulutus ei kuitenkaan itsessään ole riittävää, vaan organisaatiossa on varmistettava, että turvalliset työtavat tuodaan käytäntöön. Turvallisuuskäyttäytymisen havainnointiin ja parantamiseen on erilaisia menetelmiä. ABCanalyysi aloitetaan keräämällä tietoa vaarallisista käyttäytymismalleista (B). Sen jälkeen selvitetään kerrallaan, mikä käytöksen saa aikaan (A), ja mitä hyötyä tai haittaa siitä seuraa (C). Analyysin jälkeen täsmennetään uusi turvallinen menettelytapa ja sen toteutus. Tärkeätä on määritellä käyttäytymiselle uusi perusta ja positiiviset seuraukset. Lopuksi sovitaan seurantamenettely. Analyysi on suomennettu PKS-menetelmäksi. Tarkoituksena on vahvistaa positiivisia seurauksia. (Hyttinen 2001) Turvallisuuden edistämiseksi työpaikoille on kehitetty lukuisia erilaisia havainnointi- ja seurantamenetelmiä, joiden avulla kehittämiskohteiden löytäminen on helpompaa. ELMERI-seurantamenetelmässä työpaikan turvallisuustaso määritellään turvallisuusindeksin avulla. Indeksin laskentaa varten tehdään havainnointeja seitsemältä eri osa-alueelta, jotka ovat työskentely, järjestys ja siisteys, kone- ja laiteturvallisuus, työympäristötekijät, ergonomia, kulkutiet sekä ensiapu ja pelastusvalmius. Arvioinnin perusteella nähdään, mitkä asiat ovat kunnossa ja mitkä vaativat parantamista. (Laitinen et al. 2002) Turvallisesti tuottavat työtavat TUTTAVA on ohjelma, jonka tarkoituksena on kehittää työturvallisuutta, tuottavuutta ja laatua parantamalla järjestystä ja siisteyttä sekä antamalla positiivista palautetta. (Työterveyslaitos 2009a) 12

13 TR-mittari on talonrakennustyömaan työturvallisuuden havainnointimenetelmä, jonka avulla saadaan selville työmaan työturvallisuuden taso prosenttilukuna. TR on lyhenne sanoista talonrakennus. Maa- ja vesirakennustyömaita varten on oma havainnointimenetelmä MVR-mittari. Mittaus tapahtuu kiertämällä työmaa ja merkitsemällä lomakkeeseen oikein/väärin havaintoja. Kohde merkitään oikeaksi, jos se täyttää työsuojelutarkastuksessa hyväksytyn turvallisuustason. Muussa tapauksessa kohde merkitään vääräksi. Mittaajien on tunnettava riittävän hyvin rakennustyön turvallisuusmääräykset (Työterveyslaitos 2009b) 5S on filosofia, jonka tavoitteena on sekä yksilöiden että organisaatioiden toiminnan parantaminen. Menetelmän nimi koostuu viidestä japanin kielen sanasta, joiden Osada (Osada 1991, Kobayashi et al mukaan) kuvaa tarkoittavan organisointia, järjestystä ja järjestelyä, siisteyttä, standardisointia sekä kaikkein tärkeimpänä jatkuvaa seurantaa. Viime vuosina on alettu käyttää myös termiä 6S, jossa kuudes S merkitsee turvallisuutta. ASKELMA on If:n (ent. Teollisuusvakuutus) kehittämä riskikartoitusmalli, jolla selvitetään yrityksen työympäristön vaaratekijät, toimintatapa sekä työtapaturma- ja terveyskehitys. Kartoitus on työkalu yrityksille vahingontorjuntatyön suuntaamisessa ja asetettaessa toimenpiteitä tärkeysjärjestykseen. (Juvas 2004) 2.3 Turvallisuusilmapiiri ja -kulttuuri Turvallisuusilmapiirin ja -kulttuurin käsitteet eivät ole edelleenkään yksiselitteisesti määriteltyjä, ja niiden välinen suhde on epäselvä. Turvallisuuskulttuuria tai -ilmapiiriä ei myöskään ole mallinnettu tyydyttävällä tavalla. (Guldemund 2000) Schein (1992) on esittänyt, että kulttuuri muodostuu yhteisistä käsityksistä, jotka ovat syntyneet yhteisön ratkaistessa organisaation ulkoiseen sopeutumiseen ja sisäiseen integraatioon liittyviä ongelmia. Riittävän toimiviksi havaitut ratkaisut vakiintuvat yleiseksi käytännöksi ja yhteisiksi käsityksiksi. Guldemund (2000) on todennut, että turvallisuusilmapiirin määritelmissä toistuu erityisesti työntekijöiden havainnot, näkemykset tai käsitykset sekä usein myös asenteet organisaationsa suhtautumisesta työturvallisuuteen. Määritelmissä korostuu myös turvallisuusilmapiirin kollektiivinen olemus; turvallisuusilmapiiri on jotain, mikä jaetaan työntekijöiden kesken, tai on yhteenveto henkilöstön tai tietyn ryhmän näkemyksistä. Edellä mainittujen havaintojen, näkemysten ja kokemusten kohteena on mainittu mm. seuraavia: - työympäristö - turvallisuus - organisaation ominaisuudet - toiminta, menettelytavat ja menetelmät 13

14 2.4 Verkostoituminen turvallisuuden kehittämisen tukena Verkostoituminen tarkoittaa yhteistyötä useiden toimijoiden kesken. Verkostoitumista voidaan pitää keinona, jonka avulla verkoston toimijat hakevat uusia toimintatapoja yli organisaatiorajojen. Verkosto toimii tiedon ja kokemusten jakamisen välineenä, ja lisäksi verkosto voi toimia myös vertaistukena. Käytännössä tiedon ja kokemusten jakaminen voi toteutua esimerkiksi seminaarien, työpaikkavierailujen tai internetin välityksellä. Turvallisuuden kehittäminen verkostoitumalla perustuu toisilta oppimiseen ja vertailuun. Turvallisuusverkoston työpaikat saavat vertailutietoa ja ideoita jakamalla omia kokemuksiaan ja esimerkkejä muiden työpaikkojen kanssa. (Ruotsala & Saari 2004; Sarala & Sarala 1996) 2.5 Turvallisuustason määrittely ja turvallisuuskehityksen arviointi Työturvallisuustaso kuvaa työpaikan suorituskykyä työturvallisuuden osalta. Työturvallisuustason kehitystä voidaan arvioida tarkastelemalla nykytilannetta muutosta verrattuna aiempien vuosien tasoon, sekä vertaamalla työpaikan turvallisuustasoa muiden työpaikkojen turvallisuustasoon. Työpaikan turvallisuustason määrittelyssä voidaan käyttää sekä proaktiivisia eli ennakoivia että reaktiivisia mittareita. Reaktiiviset mittarit ovat toiminnan vaikutusten mittareita, ja niitä käytetään tapahtuneiden virheiden ja eitoivottujen tapahtumien seurantaan. Proaktiiviset mittarit ovat ennakoivan toiminnan mittareita, joilla seurataan, toimitaanko sovittujen toimintaperiaatteiden mukaisesti. (BS 8800:fi; Levä 2003) Työturvallisuuden suorituskyvyn mittaaminen voidaan jakaa mittauskohteen perusteella neljään osa-alueeseen (Van Steen 1997): - prosessi ja laitteistot (koneet ja laitteet, fyysinen työympäristö, työtilat jne.), - johtamisen järjestelmät ja menettelytavat, - turvallisuuskulttuuri (asenteet ja ihmisten turvallisuuskäyttäytyminen, arvot jne.) ja - ei-toivotut tapahtumat (tapaturmat, häiriöt, vaaratilanteet). Näistä neljästä osa-alueesta kolme ensimmäistä edustavat ennakoivaa mittaamista ja neljäs osa-alue reaktiivista mittaamista. Työturvallisuuden tason määrittelyssä on perinteisesti mitattu työtapaturmien ja sairauspoissaolojen lukumääriä ja tarkasteltu niistä muodostettuja tunnuslukuja. Suomessa keskeisin työturvallisuuden suorituskykyä kuvaava tunnusluku on työtapaturmataajuus, joka lasketaan suhteuttamalla sattuneiden työtapaturmien lukumäärä miljoonaa tehtyä työtuntia kohden (Työtapaturmat ja ammattitaudit 2006). Työtapaturmataajuus on luonteeltaan reaktiivinen ja kvantitatiivinen mittari (ns. tulosmittari), minkä vuoksi se antaa vain lukumääräisen tiedon jo tapahtuneista virheistä, mutta ei kerro niiden syitä. Työtapaturmataajuus on kuitenkin käyttökelpoinen mittari, kun verrataan eri työpaikkojen turvallisuustason kehittymistä tarkastelujakson aikana. Muita perinteisiä työturvallisuuden suorituskyvyn kuvaamiseksi käytettyjä tunnuslukuja ovat muun muassa tapaturmien vaikeusaste (tapaturmista aiheutuneet sairauspäivät / tapaturmien lukumäärä) ja sairauspäivätaajuus (sairauspäivien lukumäärä / miljoona työtuntia). (Saarela & Lappalainen 2003) 14

15 Työturvallisuuden suorituskykyä voidaan arvioida ja vertailla myös ennakoivia mittareita käyttäen. Van Steenin (1997) mukaan ei-toivottuihin tapahtumiin perustuvaa mittausta tulisikin vähentää, ja sen sijaan tulisi lisätä ennakoivien mittareiden käyttöä. Ennakoivia mittareita käyttämällä voidaan kartoittaa niitä syitä, jotka ovat johtaneet reaktiivisten mittareiden antamaan tulokseen. Jotta turvallisuustasoa voidaan kehittää, täytyy tarkastella, mitä ongelmia työpaikan toimintatavoissa esiintyy ja mitä pitäisi muuttaa, jotta tapaturmien määrä saataisiin alentumaan. Kvalitatiivisilla ennakoivilla menetelmillä voidaan kartoittaa toiminnan ongelmakohtia, ja tunnistaa niitä hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, jotka edesauttavat työturvallisuustason parantumista. Turvallisuutta voidaan kehittää muun muassa turvallisia toimintatapoja ja tiedonkulkua kehittämällä, järjestystä parantamalla, tarkastustoimintaa parantamalla sekä oppimalla jo sattuneista vaaratilanteista ja tapaturmista. (Mattila et al. 1986) 2.6 Turvallisuusilmapiiri turvallisuustason kuvaajana Turvallisuusilmapiiriä ja sen yhteyksiä työpaikan turvallisuuteen on mitattu tieteellisesti 1980-luvun alusta lähtien, jolloin Zohar (1980) toteutti 40-osioisen kyselyn 20 israelilaisessa yrityksessä. Tutkimuksessa tärkeimmiksi faktoreiksi nousivat työntekijöiden käsitykset johdon asenteista turvallisuutta kohtaan, sekä työntekijöiden käsitykset turvallisuuden merkityksestä omassa työssään. Flin ja muut (2000) totesivat 18 tutkimuksesta tehdyssä yhteenvedossa yleisimmiksi tekijöiksi johtamisen, turvallisuusjärjestelmät sekä riskit. Suomessa Anne Seppälä (1992) kehitti kyselyn, joka perustui Zoharin (1980) tekemään kyselymalliin, ja kysely toteutettiin vaneri-, telakka- ja metsäteollisuuden sekä talonrakennusalan yrityksissä (yht. 15 yritystä). Tällöin faktoreiksi nousivat organisaation vastuullisuus, työntekijöiden huolestuneisuus turvallisuudesta sekä työntekijöiden välinpitämättömyys. Kun samaa kyselyä käytettiin Tiehallinnossa, faktoreiksi saatiin turvallisuusasenteet, muutokset työn vaatimuksissa, työn arvostus, sekä turvallisuus osana tuottavaa työtä (Niskanen 1994). Puunjalostusteollisuudessa tehdyssä turvallisuusilmapiiriä kartoittavassa tutkimuksessa faktoreiksi löydettiin organisaation vastuullisuus, työntekijöiden turvallisuusasenteet, turvallisuuden valvonta sekä yrityksen turvallisuuden varotoimet (Varonen & Mattila 2000). Turvallisuusilmapiirin ja työtapaturmien välistä yhteyttä tarkasteltaessa oletetaan yleensä, että hyvän turvallisuusilmapiirin omaavissa yrityksissä sattuu vähemmän tapaturmia kuin heikon turvallisuusilmapiirin yrityksissä. Salmisen ja Seppälän (2005) mukaan oletus on saanut tukea useissa, eri maissa tehdyissä tutkimuksissa. Clarke (2006) on todennut, että positiivinen turvallisuusilmapiiri korreloi paremman turvallisuuden suorituskyvyn kanssa. Tärkeä havainto on se, että korrelaatio turvallisuusilmapiirin ja osallistumisen välillä on merkittävä. 15

16 3 Tutkimuksen rakenne ja toteutus Tutkimuksen toteuttajana ovat toimineet Työterveyslaitoksen työturvallisuustiimien (Tapaturmien ehkäisy ja Työturvallisuuden edistäminen) tutkijat. Koska Nolla tapaturmaa -foorumi ylläpitäjänä toimiva Työterveyslaitos on sitoutunut siihen, että Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen toimittamia turvallisuustietoja ei luovuteta muiden tahojen kuin foorumin käyttöön, myös Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset - tutkimushankkeen tutkijat valittiin Työterveyslaitoksen henkilöstöstä. 3.1 Tutkimuksen rakenne ja tutkimuskysymykset Ensimmäisessä tutkimusosiossa (TO1) on tehty tilastollista tutkimusta vertaamalla Nolla tapaturmaa -foorumiin vuosina liittyneiden työpaikkojen (koeryhmä) turvallisuustason kehitystä sellaisiin työpaikkoihin, jotka eivät ole foorumin jäseniä (vertailuryhmä). Tarkastelujaksona on käytetty vuosia Lisäksi on vertailtu vuosina liittyneiden jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmataajuuden kehitystä valtakunnalliseen tasoon, ja tarkastelujaksona on käytetty vuosia Keskeisin tutkimuskysymys (TO1): - Miten Nolla tapaturmaa -foorumin työpaikkojen työturvallisuustason kehitys eroaa niistä työpaikoista, jotka eivät kuulu foorumiin? Toisessa tutkimusosiossa (TO2) on selvitetty, minkälaisia vaikutuksia jäsentyöpaikat arvioivat Nolla tapaturmaa -foorumin jäsenyydellä olleen ja mitä kehitystarpeita foorumin toimintaan kohdistuu. Tutkimusosiossa on lisäksi vertailtu jäsentyöpaikkojen ja vertailuryhmän työpaikkojen käsityksiä oman työpaikkansa työturvallisuuden tilasta ja kehityksestä. Keskeisimmät tutkimuskysymykset (TO2): - Miten Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikat arvioivat foorumin tavoitteiden toteutumista? - Minkä takia Nolla tapaturmaa -foorumin jäseneksi on liitytty ja mitä vaikutuksia jäsentyöpaikat ovat saaneet foorumin jäsenyydestä? - Minkälaisia palveluja, tuotteita tai menetelmiä työpaikat tarvitsisivat avuksi työturvallisuuden kehittämiseen? Kolmannessa tutkimusosiossa (TO3) on pyritty haastattelututkimuksella tarkemmin selvittämään, löytyykö hyvin työturvallisuudessa menestyneistä työpaikoista yhdistäviä tekijöitä, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen työturvallisuuden positiiviseen kehitykseen. Keskeisin tutkimuskysymys (TO3): - Mitkä tekijät yhdistävät niitä työpaikkoja, jotka ovat saavuttaneet hyvän työturvallisuustason tai onnistuneet huomattavasti kehittämään työturvallisuuttaan? 16

17 3.2 Tietojen kerääminen Tutkimuksessa käytettyjä tietoja on kerätty eri tavoin: - jäsentyöpaikkojen eri vuosien turvallisuustietojen kokoaminen yhteen (TO1) - työturvallisuuskysely jäsentyöpaikkojen yhteyshenkilöille ja muille valituille henkilöille (TO2) - vertailuryhmän työsuojelupäälliköille toteutettu tapaturma- ja työturvallisuuskysely (TO1+TO2) - vertailuryhmän työsuojeluvaltuutetuille toteutettu työturvallisuuskysely (TO2) - haastattelut jäsentyöpaikoille (TO3) Tutkimusosioiden TO1, TO2 ja TO3 tutkimusosion aineisto ja menetelmät sekä tulokset on esitelty tarkemmin omissa luvuissaan (luvut 4-6). 17

18 4 TO1: Työpaikkatapaturmien taajuusanalyysi 4.1 Johdanto Tässä tutkimusosiossa tarkastellaan Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmataajuuden kehitystä suhteessa vertailuryhmään sekä valtakunnalliseen tilastoon. 4.2 Aineisto ja menetelmät Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen tapaturmatiedot Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikat toimittavat vuosittain turvallisuustiedot liittymisvuotta edeltävästä vuodesta lähtien. Tietoihin sisältyy muun muassa työtapaturmien ja niistä aiheutuneiden poissaolojen lukumäärät sekä henkilöstön ja tehtyjen työtuntien määrät. Nolla tapaturmaa -foorumi käyttää tilastoinnissaan 1+1 kriteeriä eli huomioon otetaan ne tapaturmat, joista aiheutuu tapahtumispäivän lisäksi vähintään yhden päivän poissaolo. Suurin osa jäsentyöpaikoista ilmoittaa tapaturmatietonsa 1+1 tarkkuudella. Tutkimuksen aikana jäsentyöpaikkoja pyydettiin tarkastamaan ja tarvittaessa korjaamaan aikaisempina vuosina ilmoittamiaan tietoja, jotta tutkimuksessa käytettävät tiedot olisivat mahdollisimman tarkkoja. Tarkistushetkellä syksyllä 2008 oli 176 jäsentyöpaikkaa, joilla oli tarkistettavia tietoja aiemmilta vuosilta. Näistä 144 tarkisti ilmoittamansa tiedot, jolloin tarkistusprosentti oli 82 %. Vuoden 2008 tietojen osalta on otettu ne työpaikat, jotka ovat edellä mainittujen kriteerien mukaisesti toimittaneet turvallisuustiedot toukokuun 2008 puoliväliin mennessä. Kuitenkin esimerkiksi organisaatiomuutosten tai yhteyshenkilön vaihdosten vuoksi pieni osa jäsentyöpaikkoja ei kuitenkaan ole toimittanut kaikkia tietojaan yllämainitun tavan mukaisesti jokaiselta vuodelta. Lisäksi muutama työpaikka pystyy toimittamaan tiedot ainoastaan niistä tapaturmista, joista on aiheutunut vähintään kolmen päivän poissaolo. Aineistosta on jätetty pois sellaiset jäsentyöpaikat, joilla tiedettiin tapahtuneen erittäin merkittäviä muutoksia kuten tuotannollisen toiminnan lakkauttaminen Suomessa, jotka voivat virheellisesti vaikuttaa tapaturmataajuuteen muuten kuin työn turvallisuuden parantumisen kautta. Tutkimuksessa on otettu huomioon niiden työpaikkojen tiedot, jotka on toimitettu kyseiseltä tarkastelujaksolta edellä mainittujen kriteerien mukaisesti. Tämän vuoksi eri tarkastelujaksoilla havaintojen määrä (N) on erisuuruinen Vertailuryhmän työpaikkojen tapaturmatiedot Vertailuryhmä muodostettiin työsuojelupäälliköistä, jotka poimittiin Työturvallisuuskeskuksen työsuojeluhenkilöstörekisteristä. Poiminta toteutettiin ositettuna 18

19 otantana siten, että kustakin toimialasta ja yrityskoosta pyrittiin valitsemaan vastaajia samassa suhteessa kuin foorumin jäsenistössä. Toimiala- ja yrityskokoryhmissä käytettiin satunnaisotantaa. Kysely toteutettiin sähköisenä niille, joilla oli käytettävissä sähköpostiosoite (974 kpl) ja postikyselynä niille, joille ei ollut sähköpostiosoitetta (138 kpl). Kyselylomake lähetettiin yhteensä 1112 työsuojelupäällikölle. Sähköisen kyselylomakkeen vastaanottajien osalta ainakin 28 tapauksessa sähköpostiosoite oli vanhentunut, jolloin vastaanottajaa ei tavoitettu lainkaan. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 258 henkilöä, joista 240 sähköiseen kyselyyn ja 18 postikyselyyn. Vastausprosentti on kaikista lähetetyistä kyselyistä laskettuna 23,2 %. Vertailuryhmän työsuojelupäälliköille tehdyssä kyselyssä pyydettiin ilmoittamaan tapaturmatietoja vuosilta Myös heille annettiin kriteeriksi ilmoittaa niiden työpaikkatapaturmien lukumäärä, joista sattumispäivän lisäksi aiheutui vähintään yhden päivän poissaolo. Kyselylomakkeeseen oli liitetty myös turvallisuusilmapiiriä ja -asenteita kuvaava osa (ks. luku 5). Kyselylomake on esitetty liitteessä 3. Taulukossa 1 on esitetty vertailuryhmän työsuojelupäälliköiden ilmoittamat työpaikkatapaturma- ja työtuntitiedot eri ajanjaksoilta. TAULUKKO 1. Vertailuryhmän työsuojelupäälliköiden ilmoittamat työpaikkatapaturma- ja työtuntitiedot. Työpaikkatapaturmat ja työtunnit Vastattu jotain 149 kpl 134 kpl 121 kpl 103 kpl Vastattu 3+1 kriteerillä 17 kpl 15 kpl 14 kpl 13 kpl Vastattu 1+1 kriteerillä 93 kpl 82 kpl 73 kpl 61 kpl Muulla kriteerillä 29 kpl 28 kpl 26 kpl 23 kpl Pyydetyltä vuosien tarkastelujaksolta 61 vastaajaa oli vastannut sekä työpaikkatapaturmien että työtuntien määrää koskevaan kysymykseen sekä ilmoittanut käytetyksi kriteeriksi 1+1 eli tapahtumispäivän lisäksi vähintään yhden päivän poissaoloon johtaneet tapaturmat. Näistä kahden vastaajan tietoja ei ole voitu käyttää analyysissä virheellisesti annettujen vastausten vuoksi Valtakunnallinen aineisto Valtakunnalliset työpaikkatapaturmataajuuksien tilastot on saatu TVL:n www-sivuilta Työtapaturmien lukumäärä ja taajuus edelleen kasvussa -tiedotteesta (2009) sekä Työtapaturmat ja ammattitaudit -tilastojulkaisusta (2008). Valtakunnalliset tiedot on otettu tarkasteluun vuosilta , koska vuoden 2005 alusta voimaan tulleen lain mukaan lakisääteisen tapaturma- ja liikennevakuutuksen sairaanhoitokulut korvataan täysimääräisesti palveluiden tuottamisesta aiheutuneiden todellisten kustannusten mukaisesti (TÄKY-uudistus). Oletus on, että ennen vuotta 2005 tehdyistä tapaturmailmoituksista puuttuu erityisesti pieniä työpaikkatapaturmia TÄKY-uudistuksen vuoksi. 19

20 4.2.4 Tarkastelujaksot ja -ryhmät Työpaikkatapaturmataajuutta ja sen kehitystä arvioitaessa jäsentyöpaikoista on muodostettu erilaisia tarkasteluryhmiä sen mukaan, verrataanko jäsentyöpaikkojen taajuuksia vertailuryhmään (tarkastelujakso ) vai valtakunnalliseen tilastoon (tarkastelujakso ). 20

21 4.3 Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmat Tarkastelujakso Tarkasteltaessa tapaturmataajuustietoja ajanjaksolta Nolla tapaturmaa - foorumin jäsentyöpaikoista on otettu analyysiin mukaan ne työpaikat, jotka ovat liittyneet viimeistään vuonna 2005 sekä toimittaneet kaikkien vuosien tiedot edellä mainitulta ajanjaksolta. Tällaisia työpaikkoja aineistossa oli 83 kappaletta Toimialat Kuvassa 2 on esitetty toimialajakauma päätoimialoittain niiden jäsentyöpaikkojen osalta, jotka ovat liittyneet viimeistään vuonna 2005 ja joiden tapaturmataajuustiedot on käytettävissä vuosilta Suurin osa (67,5 %) tarkasteluryhmän työpaikoista kuului teollisuuden päätoimialaan. Rakentamisen sekä sähkö-, kaasu- ja vesihuollon päätoimialoihin kuului kumpaankin 9,6 % työpaikoista. Taulukossa 2 on esitetty toimialojen frekvenssitaulukko. KUVA 1. Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen toimialajakauma tarkastelujaksolla (n=83). 21

22 TAULUKKO 2. Jäsentyöpaikkojen toimialat frekvenssitaulukkona (tarkastelujakso ) Päätoimialat jäsentyöpaikoilla tarkastelujaksolla Toimialaluokka Frekvenssi Prosenttia C Kaivostoiminta ja louhinta 1 1,2 D Teollisuus 56 67,5 E Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto 8 9,6 F Rakentaminen 8 9,6 H Majoitus- ja ravitsemistoiminta 1 1,2 I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 2 2,4 K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut 2 2,4 L Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus 2 2,4 O Muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut 3 3,6 Yhteensä ,0 Kuvassa 2 on esitetty teollisuuden osalta jakautuminen alempiin toimialaluokkiin niiden jäsentyöpaikkojen osalta, jotka ovat liittyneet viimeistään vuonna 2005 ja joiden tapaturmataajuustiedot on käytettävissä vuosilta Taulukossa 3 on esitetty vastaava frekvenssitaulukko. Teollisuuden toimialalla eniten (30,4 %) työpaikkoja löytyi kemikaalien, kemiallisten tuotteiden ja tekokuitujen valmistuksen alaan kuuluvista työpaikoista. Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus -toimialaan kuului 19,6 % työpaikoista, ja Massan, paperin ja paperituotteiden valmistus; kustantaminen ja painaminen -toimialaan 17,9 % työpaikoista. KUVA 3. Nolla tapaturmaa -foorumin teollisuuden jäsentyöpaikkojen toimialajakauma tarkastelujaksolta (n=56). 22

23 TAULUKKO 3. Teollisuuden jäsentyöpaikkojen toimialat frekvenssitaulukkona (tarkastelujakso ) Teollisuuden toimialat jäsentyöpaikoilla tarkastelujaksolla Toimialaluokka Frekvenssi Prosenttia DA Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan valmistus 2 3,6 DB Tekstiilien ja tekstiilituotteiden valmistus 1 1,8 DC Nahan ja nahkatuotteiden valmistus 1 1,8 DE Massan, paperin ja paperituotteiden valmistus; kustantaminen ja painaminen 10 17,9 DF Koksin, öljytuotteiden ja ydinpolttoaineen valmistus 2 3,6 DG Kemikaalien, kemiallisten tuotteiden ja tekokuitujen valmistus 17 30,4 DH Kumi- ja muovituotteiden valmistus 2 3,6 DI Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus 3 5,4 DJ Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus 11 19,6 DK Koneiden ja laitteiden valmistus 4 7,1 DL Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus 2 3,6 O Muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut 1 1,8 Yhteensä , Työpaikkatapaturmat ja - taajuudet Tarkasteluryhmän jäsentyöpaikoilla sattui vuonna 2004 yhteensä 4690 työpaikkatapaturmaa ja työtunteja tehtiin h. Henkilöstöä vuonna 2004 työpaikoilla oli yhteensä henkilöä (taulukko 4). TAULUKKO 4. Työpaikkatapaturmien sekä henkilöstön ja tehtyjen työtuntien määrä v jäsentyöpaikoilla (tarkastelujakso ) Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmat, henkilöstö ja tehdyt työtunnit vuonna 2004 tarkastelujaksolla Minimi Maksimi n (pienin havainto) (suurin havainto) Summa Henkilöstön lkm Työtunnit (h) Työpaikkatapaturmien lkm Vuonna 2005 työpaikkatapaturmia sattui 4155 kappaletta. Työtunteja tehtiin h ja henkilöstön määrä oli henkilöä (taulukko 5). 23

24 TAULUKKO 5. Työpaikkatapaturmien sekä henkilöstön ja tehtyjen työtuntien määrä v jäsentyöpaikoilla (tarkastelujakso ) Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmat, henkilöstö ja tehdyt työtunnit vuonna 2005 tarkastelujaksolla Minimi Maksimi n (pienin havainto) (suurin havainto) Summa Henkilöstön lkm Työtunnit (h) Työpaikkatapaturmien lkm Vuonna 2006 työpaikkatapaturmia sattui 4118 kappaletta. Työtunteja tehtiin h, ja henkilöstön määrä oli henkilöä (taulukko 6). Yksi vastaaja on jättänyt ilmoittamatta henkilöstön määrän, vaikka on ilmoittanut työtunnit, minkä vuoksi kohdassa Henkilöstön lkm n=82. TAULUKKO 6. Työpaikkatapaturmien sekä henkilöstön ja tehtyjen työtuntien määrä v jäsentyöpaikoilla (tarkastelujakso ) Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmat, henkilöstö ja tehdyt työtunnit vuonna 2006 tarkastelujaksolla Minimi Maksimi n (pienin havainto) (suurin havainto) Summa Henkilöstön lkm Työtunnit Työpaikkatapaturmien lkm Vuonna 2007 työpaikkatapaturmia sattui 3579 kappaletta, ja tehtyjen työtuntien määrä oli h. Henkilöstön määrä oli (taulukko 7). TAULUKKO 7. J Työpaikkatapaturmien sekä henkilöstön ja tehtyjen työtuntien määrä v jäsentyöpaikoilla (tarkastelujakso ) Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmat, henkilöstö ja tehdyt työtunnit vuonna 2007 tarkastelujaksolla Minimi Maksimi n (pienin havainto) (suurin havainto) Summa Työntekijöiden lkm Työtunnit Työpaikkatapaturmien lkm Tarkastelujakson ajalta on laskettu kullekin kriteerit täyttävälle jäsentyöpaikalle (n=83) vuosittainen työpaikkatapaturmataajuusluku. Kriteereinä olivat: liittymisvuosi viimeistään 2005 sekä työpaikkatapaturmataajuuden laskennassa tarvittavat tiedot eli työpaikkatapaturmien sekä tehtyjen työtuntien lukumäärät on ilmoitettu kaikilta 24

25 tarkastelujakson vuosilta, ja ilmoitustarkkuutena on ollut tapahtumispäivän lisäksi vähintään yhden päivän poissaoloon johtaneet tapaturmat. Taulukossa 8 on laskettu työpaikkakohtaisten taajuuslukujen keskiarvot ja keskihajonnat sekä ilmoitettu minimit ja maksimit. TAULUKKO 8. Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen vuosittaiset työpaikkatapaturmataajuudet tarkastelujaksolla Nolla tapaturmaa -foorumin jäsentyöpaikkojen vuosittaiset työpaikkatapaturmataajuudet tarkastelujaksolla n Minimi (pienin havainto) Maksimi (suurin havainto) Keskiarvo Keskihajonta ,00 215,01 29,08 34, ,00 114,04 26,96 28, ,00 122,33 27,20 29, ,00 105,03 23,26 23,95 Vuonna 2004 jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmien taajuus oli 29,1 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden. Vuonna 2005 vastaava luku oli 27,0, vuonna ,2 ja vuonna ,3. Pienimmillään työpaikkatapaturmien taajuus oli joka vuonna tarkastelujakson aikana 0. Tarkastelujaksolla työpaikkatapaturmataajuuden maksimiarvot vaihtelivat vuosittain 215,01-105,03 välillä. Työpaikkatapaturmataajuuksia voidaan tarkastella toimialakohtaisesti teollisuuden päätoimialan osalta (n=56). Taulukossa 9 on esitetty teollisuuden työpaikkojen vuosittaisista työpaikkatapaturmataajuusluvuista minimit, maksimit, keskiarvo sekä keskihajonta. TAULUKKO 9. Nolla tapaturmaa -foorumin teollisuuden toimialan jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmataajuus tarkastelujaksolla Teollisuuden alan jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmataajuudet tarkastelujaksolla n Minimi (pienin havainto) Maksimi (suurin havainto) Keskiarvo Keskihajonta ,00 139,37 22,14 23, ,00 102,49 20,67 23, ,00 108,70 22,52 25, ,00 83,10 19,05 19,69 Vuonna 2004 teollisuuden toimialan jäsentyöpaikkojen työpaikkatapaturmien taajuus oli 22,4 työpaikkatapaturmaa/miljoona työtuntia. Vastaava luku oli vuonna ,7, vuonna ,5 ja vuonna ,1. 25

Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset. Tutkimusraportti

Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset. Tutkimusraportti Inhimillinen työ Tapaturmien ehkäisy -tiimi Nolla tapaturmaa -foorumin vaikutukset ja kokemukset Tutkimusraportti 19.11.2009 Henriikka Virta Eeva Liisanantti Markku Aaltonen Tutkimus on toteutettu Työsuojelurahaston

Lisätiedot

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Mika Liuhamo, palvelukeskuksen päällikkö Työterveyslaitos, Asiakasratkaisut mika.liuhamo@ttl.fi Hyvinvointia työstä Nolla on mahdollisuus! Tapaturmat

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa foorumin

Nolla tapaturmaa foorumin Nolla tapaturmaa foorumin käytännön toiminta Foorumi työpaikoille, jotka haluavat kehittyä työturvallisuuden edelläkävijöiksi. Lähtökohdat Foorumin toiminnan perusta Nolla tapaturmaa ajattelun omaksuminen,

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa foorumi ammatillisessa koulutuksessa

Nolla tapaturmaa foorumi ammatillisessa koulutuksessa Nolla tapaturmaa foorumi ammatillisessa koulutuksessa Arja Äyräväinen Hyvinvointia työstä Nolla tapaturmaa -ajattelu kaikki tapaturmat voidaan estää jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa. tapaturmat

Lisätiedot

Turvallisuusilmapiiri

Turvallisuusilmapiiri Turvallisuusilmapiiri Metalliteollisuuden työalatoimikunta Muistutuksena Turvallisuuskielteinen Turvallisuusmyönteinen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastaajien taustoja Ylin johto 6 % Asiantuntija % Keskijohto

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa -foorumin materiaalipaketit jäsentyöpaikoille

Nolla tapaturmaa -foorumin materiaalipaketit jäsentyöpaikoille Nolla tapaturmaa -foorumi julkaisee turvallisuusaiheisia materiaalipaketteja foorumin jäsentyöpaikkojen käyttöön. Ne sisältävät yksityiskohtaisen ohjeistuksen, ohjeet ryhmätöiden ja koulutuksen toteuttamiseen

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Nestorklinikka. Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita

Nestorklinikka. Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita Nestorklinikka Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita Kokemus syntyy vain kokemalla Lisäarvo asiakkaille Nestorit Vastuuntuntoinen,

Lisätiedot

Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja. Tuula Räsänen, vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos

Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja. Tuula Räsänen, vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? alalla? Tuula Räsänen, vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos Jokainen työtapaturma on liikaa myös kunta-alalla alalla Työtapaturmat

Lisätiedot

VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa. Toimiala Onlinen syysseminaari 12.10.2011. Jussi Ahokas

VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa. Toimiala Onlinen syysseminaari 12.10.2011. Jussi Ahokas VATT:n ennusteet Toimiala Online -tietopalvelussa Toimiala Onlinen syysseminaari... Jussi Ahokas VATT:n ennakointityö ja Toimiala Online VATT:n ennakointityön taustaa Ennakoinnin tulokset laadulliset skenaariot

Lisätiedot

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1 Kohti nollaa Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Teemaseminaari 26.1.2012 26.1.2012 Edu/UHy 1 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Tavoiteltavat muutokset verrattuna vuoteen 2010 Ammattitautien

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Työpaikkojen määrän kehitys Tampereen seutukunnassa 2002 2003 2004* Muutos, 03-04 lkm Kangasala (1 8 017 8 134 8 240 106 1,3 Lempäälä 4 748 4

Lisätiedot

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014 Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Puheenvuoron pitäjän työhistoriasta konsulttisopimus työsuojeluhallituksen kanssa

Lisätiedot

Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko)

Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko) Vuosi 2009 Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko) Koko maa 2009 Ryhmälomautettujen henkilöiden lukumäärä Laskentapäivä

Lisätiedot

Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset

Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset Hyvinvointia työstä Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset 25.1.2018 Henriikka Ratilainen ja Maria Tiikkaja 24.1.2018 Työterveyslaitos Ratilainen & Tiikkaja www.ttl.fi 2 Mikä on turvallisuusilmapiirikysely?

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus

Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus Tuula Räsänen, vanhempi asiantuntija Viisaat kypärät yhteen seminaari, 14.5.2019, Helsinki Mitä tutkimuksessa tehdään? Rakennusteollisuudessa käynnistettiin

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy

Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy Työsuojelupäivät 25. 26.9.2014 POHTO Oulu Kari Häkkinen 25.9.2014 Sisältö Työtapaturmakehitys teollisuudessa Viimeaikaiseen tapaturmakehitykseen vaikuttavia tekijöitä

Lisätiedot

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Fingridin työturvallisuushanke 2012 Tavoitteena 0 tapaturmaa Fingridin työmailla kehittää työturvallisuuskulttuuria

Lisätiedot

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet Palkinto 2005 Johdanto Työturvallisuus kohti maailman kärkeä työtapaturmaohjelma 2001-2005 on valtioneuvoston hyväksymä hanke, jolla halutaan nostaa suomalainen työturvallisuus maailman kärkeen kaikkien

Lisätiedot

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot:

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Lohjan kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 26-213 Lähteet LIITE 3 Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Kaavio 1. Lohjan väkiluku vuosina 1995-25 Kaavio 2. Väkiluvun muutos Lohjalla vuodesta

Lisätiedot

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 2008 2010

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 2008 2010 Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 28 21 Aineistoanalyysi yritysten innovaatiotoiminta 28 21 -aineiston pohjalta Mervi Niemi 2(11) Käyttäjätiedon,

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2011

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2011 Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2011 Lähtökohdat Turvallisuustaso alhainen muuhun teollisuuteen verrattuna Tarpeettomia onnettomuus- ja sairauskustannuksia

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007 Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2-25 ja seurantakierros 27 Tavoitteena vauhdittaa turvallisuuden ja tuottavuuden kehitystä 1 Metallituote- ja koneteollisuuden työympäristön taso ja tuottavuus

Lisätiedot

Työsuojelun vastuualueilta (AVI) kerättävä valvontatieto TTK 17.8.2010. Apulaispiiripäällikkö Kirsi Häkkinen

Työsuojelun vastuualueilta (AVI) kerättävä valvontatieto TTK 17.8.2010. Apulaispiiripäällikkö Kirsi Häkkinen Työsuojelun vastuualueilta (AVI) kerättävä valvontatieto TTK 17.8.2010 Apulaispiiripäällikkö Kirsi Häkkinen 1 Työsuojelun vastuualue 18.8.2010 2 Entisistä kahdeksasta työsuojelupiiristä on muodostettu

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Kymenlaakso ennusteet päivitetty Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa - ohjelma

Nolla tapaturmaa - ohjelma Nolla tapaturmaa - ohjelma Mitä tehty, miten onnistuttu ja miten jatketaan Rakennusteollisuus RT ry Seminaari 9.5.2017 Lauri Kivekäs Turvallisuus: Kohti nollaa 2020 / Hyvää nykytilanteessa Taajuusraportoinnin

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Pohjois-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 POHJOIS-LAPIN

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tunturi-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 TUNTURI-LAPIN

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo 2 Miksi? Lähtökohtia kehittämiselle Liiketoiminta Työn sujuvuus, tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-FI-08 Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella ja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Materiaalin käyttö- ja tekijänoikeudet turvallinen ja ergonominen työpäivä koulutusmateriaali Tekijänoikeus on

Lisätiedot

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio

Lisätiedot

PALKANSAAJIEN TYÖPAIKKATAPATURMIEN TAAJUUS 3-NUMEROISELLA TOIMIALAKOODILLA

PALKANSAAJIEN TYÖPAIKKATAPATURMIEN TAAJUUS 3-NUMEROISELLA TOIMIALAKOODILLA PALKANSAAJIEN TYÖPAIKKATAPATURMIEN TAAJUUS 3-NUMEROISELLA TOIMIALAKOODILLA Tapaturmavakuutuskeskuksen analyyseja nro 13 21.8.2017 1 Tapaturmavakuutuskeskus Analyyseja nro 14 Palkansaajien työpaikkatapaturmien

Lisätiedot

RAKSAKYMPPI käytännöksi

RAKSAKYMPPI käytännöksi RAKSAKYMPPI käytännöksi Perusteet Käyttö Hyödyt Kokemuksia Tarja Mäkelä VTT RATUKE-seminaari 20.9.2007 RAKSAKYMPPI -uutta ajattelua työturvallisuuteen Lisätietoja: Tarja Mäkelä VTT Puh. 020 722 3308, tarja.makela@vtt.fi

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa 1/24 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Itä-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 ITÄ-LAPIN

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MUUTTAAKO TIETO TOIMINTAA?

TIEDOSTA TURVAA MUUTTAAKO TIETO TOIMINTAA? TIEDOSTA TURVAA MUUTTAAKO TIETO TOIMINTAA? Mika Vallius, Safety Manager UPM Plywood Oy, Joensuun vaneritehdas Nolla tapaturmaa foorumin ohjausryhmän jäsen Tiedosta turvaa Muuttaako tieto toimintaa? 2 UPM

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys

Lisätiedot

YRITYSTEN JAKAMINEN SUHTEELLISIIN RISKILUOKKIIN

YRITYSTEN JAKAMINEN SUHTEELLISIIN RISKILUOKKIIN YRITYSTEN JAKAMINEN SUHTEELLISIIN RISKILUOKKIIN Tapaturmavakuutuskeskuksen analyyseja nro 9 12.1.2017 1 Tapaturmavakuutuskeskus Analyyseja nro 9 YRITYSTEN JAKAMINEN SUHTEELLISIIN RISKILUOKKIIN Olisiko

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva

Lisätiedot

Työturvallisuutta tiedolla johtamisella

Työturvallisuutta tiedolla johtamisella Työturvallisuutta tiedolla johtamisella thp Katri Mannermaa työsuojelupäällikkötapaaminen 1.4.2019 Katri Mannermaa Katri Mannermaa 1 Tiedolla johtamisen prosessi Tavoitetila Tietotarpeiden määrittely Merkitys

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä Anne Silla ja Juha Luoma VTT Click to edit Master Tutkimuksen title style tavoitteet Click Selvittää to edit toimintatapoja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Työturvallisuusvastuun jakautuminen

Työturvallisuusvastuun jakautuminen Työturvallisuusvastuun jakautuminen Turvallisuusviikon seminaari 16.5.2019 Työturvallisuuden harjoitusalue, Kuopio 1 Aluksi Vastuun jakamisesta ja varsinkin jakautumisesta puhutaan yleensä liian myöhään

Lisätiedot

Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta

Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta 1 Ala on sitoutunut nolla tapaturmaa tavoitteeseen, joka saavutetaan: Jämäkän turvallisuusjohtamisen, -suunnittelun

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017

Lisätiedot

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa YTM, HTL Pasi Valtee Syvätutkimus Oy Syvätutkimus Oy Pyhäjärvenkatu 6, 33200 Tampere P. 03-2127855, 040-5583910 E-mail: syvatutkimus@yritys.soon.fi

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen

Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen 1.4.2019 Kuntatyönantajat KT Työsuojelupäälliköiden ajankohtaispäivät Anna-Maria Teperi, FT @AnnaMariaTeperi, linkedin.com/in/annamariateperi Kahden tyttären

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa?

Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? VALTAKUNNALLINEN TYÖSUOJELUN VASTUUALUEIDEN TYÖSUOJELULAUTAKUNTIEN SEMINAARI 9.3.2017, SÄÄTYTALO, HELSINKI 1 Riski Wikipedian mukaan: Riski tarkoittaa,

Lisätiedot

TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN

TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN www.3tratkaisut.fi TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN ESIMIESTYÖNÄ Helsinki 3.2.2006 C A S E: E TAPATURMATON TERÄS S 2001-2003 HÄMEENLINNAN TEHDAS TAPATURMATAAJUUDEN ESIMERKKITAPAUS KEHITYS TAPATURMATAAJUUDEN HÄMEENLINNAN

Lisätiedot

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys?

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys? Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke 2012-2015 -> 2016 - mistä on kysymys? 11052016 1 Lähtökohtia Kunta-ala v. 2013 -> 2014 -> 2015 -> 2016 304 kuntaa, 127 kuntayhtymää Kymmeniä tuhansia työ-

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen turvallisuuskävelyt työkaluna

Potilasturvallisuuden johtaminen turvallisuuskävelyt työkaluna Potilasturvallisuuden johtaminen turvallisuuskävelyt työkaluna Arto Helovuo M.Sc. (Human Factors and Systems Safety) Lentokapteeni, Finnar Oyj Toimialajohtaja, Qreform Oy Turvallisuuden hallinnan lähtökohtia

Lisätiedot

Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille

Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille Miksi ET suosittaa jäsenyrityksilleen työturvallisuusmittareita Hyvä työturvallisuusmittaristo mahdollistaa työturvallisuustoiminnan

Lisätiedot

Pertti Kerko TURVALLISUUS- JOHTAMINEN. PS-kustannus

Pertti Kerko TURVALLISUUS- JOHTAMINEN. PS-kustannus Pertti Kerko TURVALLISUUS- JOHTAMINEN Kustantajan yhteystiedot PL 303 Kekkolantie 11 B 40101 Jyväskylä 40520 Jyväskylä Asiakaspalvelu puhelin: (014) 678 709 faksi: (014) 678 719 Internet: www.ps-kustannus.fi

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen?

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? 28.4.2016 Jouni Kivistö-Rahnasto Professori Turvallisuus ja riskienhallinta 30-vuotta sitten Asenne ei ratkaise! se

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa.

Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa. Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa. Ratuke-seminaari 28.10.2008 Timo U. Korhonen Toimitusjohtaja NCC Rakennus Oy NCC kaikkialla Pohjoismaissa Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuurikysely

Turvallisuuskulttuurikysely Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen

Lisätiedot

1 12/2016 Antti Leino - Skanska

1 12/2016 Antti Leino - Skanska 1 2 3 4 Skanskasta Kansainvälinen yritys 5 11/11 ALe Skanska Oy Mikä toimintapa sinun organisaatiossa on tänään hyväksyttyä, mutta huomenna mahdollisesti ei? 6 7 11/12 ALe Skanska Oy 8 11/11 ALe Skanska

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto [Tekijän nimi ja osasto] 3.5.2017 1 Työsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työstä www.ttl.fi/sujuva Julkaistu 11.05.2015 1 Inhimilliset virheet ja niiden vähentäminen työpaikoilla Sujuvaa työtä, vähemmän virheitä -tutkimushankkeen tuloksia Vuokko Puro, Henriikka

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013 Hiltunen Heikki Junnila Tiia Luukkonen Aki Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä RAKENNUSALAN TERVEYS (RATE) HANKE-ESITTELY RATUKE seminaari 31.10.2013 Rantasipi Airport Congress Center Minna Savinainen, Työterveyslaitos Hankkeen rahoittajat ja yhteistyökumppanit

Lisätiedot

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä

Lisätiedot

Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty

Tilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.2015) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue

Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle 2018 28.2.2018 Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Kilpailumittaukset Uudellamaalla TR-keskiarvo 90,6 Työskentely

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva

Lisätiedot

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä BETONITEOLLISUUDEN RISKIENARVIOINTI- TYÖKALU Betoniteollisuuden työpaikoilla esiintyy erilaisia vaaroja ja ongelmakohtia, joissa voi esiintyä tapaturman/ sairastumisen mahdollisuus: SUUNNITTELE, TUNNISTA,

Lisätiedot