HENKILÖTODISTELUN SALAISET OSAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖTODISTELUN SALAISET OSAT"

Transkriptio

1 1 HENKILÖTODISTELUN SALAISET OSAT 1. R 14/9875, R 14/9877, R 15/2074, R 15/2076, R 15/2585, R 15/3610 ja R 15/3983 (s ) 2. R 15/2075 (s. 137) 3. R 14/9876 (s ) 4. R 15/2073 (s ) 1. R 14/9875, R 14/9877, R 15/2074, R 15/2076, R 15/2585, R 15/3610 ja R 15/3983 ASIANOMISTAJAT Asianomistaja Rainer Reinholm (s ) Reinholmin mukaan piti paikkansa, että hänen riitautumisensa muiden henkilöiden kanssa olisi saattanut aiheuttaa esimerkiksi väkivaltaisuuksia. Vilhusen tapaamisella Myyrmäessä oli tullut selväksi, että mainittiin tiettyjä henkilöitä tietystä jengistä ja uhkakuvien rakentaminen, että asia olisi hyvä hoitaa. Kun Reinholm oli ollut enintään kuukauden Vantaalla osastolla N1, hänelle oli tullut paperi passituksesta Riihimäelle kuukauden kuluttua. Reinholm oli kyllä tiennyt, että hänellä on vanhan tuomion täytäntöönpanon vuoksi passitus Riihimäelle ja kertonutkin sen Runebergille jo pidätyksen jälkeen. Reinholm oli tiedustellut vankilan johdolta Jokiselta, että mistä oli kyse. Reinholm oli myös pyytänyt vaimoaan soittamaan Runebergille, että voisiko Runeberg hoitaa sen, että Reinholm saisi jäädä Vantaalle ja kysymykseen oli nopeasti saatu myöntävä vastaus. Reinholm oli pitänyt erikoisena, että Fagerholm ja myöhemmin myös Vedder olivat olleet hänen kanssaan samalla osastolla. Reinholm itse oli silloin ollut vankeusvanki, mutta Fagerholm ja Vedder tutkintavankeja, joilla oli ollut yhteydenpidon rajoitukset päällä. Reinholm olisi halunnut jäädä Vantaalle, koska hänet oli ajettu ulos UB:sta. Hän ei tiennyt minkälainen tilanne oli, ja miehet vankilassa tiesivät tilanteesta vielä vähemmän. Runebergin tapaaminen Runeberg oli tullut tammikuussa 2013 tapaamaan Reinholmia. Reinholm oli pyytänyt tapaamista kiittääkseen Runebergiä siitä, että hän oli hoitanut Reinholmin Vantaalle jäämisen. Runeberg oli poistanut Reinholmilta JR-merkinnän (JR = järjestäytynyt rikollisuus) ja ilmoittanut että Reinholm voisi ruveta hakemaan lomia. Reinholm oli ymmärtänyt, että mikäli vangilla oli JR-merkintä, hän ei ollut voinut hakea lomia.

2 2 Reinholm oli tavannut Runebergiä vankilomallaan. Runeberg oli sanonut, että olisi parempi, jos Reinholm ottaisi yhteyttä Vilhuseen ja kertoisi, että käy lomilla vankilasta. Reinholm olikin ottanut yhteyttä Vilhuseen ja tavannut hänet. Runeberg oli antanut Reinholmille kyydin Vilhusen tapaamiseen Myyrmäkeen ja pyytänyt ottamaan yhteyttä, kun Reinholm palaisi tapaamisesta. Runeberg oli sanonut lyövänsä vetoa, että Vilhunen tulisi tapaamiseen yksinään. Reinholm oli pitänyt erikoisena, että ensin poliisi järjestää hänet vankilasta lomalle ja sitten vielä tapaamiseen rikollisen kanssa. Ajatus yhteydenotosta Vilhuseen oli tullut Runebergiltä. Vilhunen oli soittanut ehkä syyskuussa Reinholmin vaimolle ja pyytänyt tätä välittämään Reinholmille tiedon, että soittaisi Vilhuselle vankilasta. Reinholmin osastolta ei kuitenkaan ollut voinut soittaa. Reinholm oli soittanut Vilhuselle sitten ensimmäisellä tai toisella lomallaan. Reinholm ei kuitenkaan olisi soittanut Vilhuselle ilman Runebergin pyyntöä, koska Vilhusella ei enää ollut käskyvaltaa Reinholmiin tämän oltua irrotettu ja irtaantunut jengistä. Tapaamisella Vilhunen oli pyytänyt Reinholmia nimeämään itsensä ilmoittajaksi Fagerholmille. Kyse oli ollut siitä, että Fagerholm oli sekava kaveri ja tällä olisi saatu hänen tarinaansa sotkettua. Reinholmin oli annettu ymmärtää, että hänellä ei ollut vaihtoehtoa. Reinholm oli tavannut Runebergin ja kertonut tämän asian. Runeberg oli kehottanut olemaan tarkkana Fagerholmin kanssa, koska Fagerholm olisi voinut kertoa asiasta mihin suuntaan tahansa ja asia paljastuu Jokiniemeen nopeasti, mutta ei kieltänytkään toimimasta. Reinholm ei ollut tiennyt Fagerholmin kertomusta tynnyrijutussa entuudestaan. Reinholm ei ollut tiennyt koko tynnyrijutusta ja on ymmärtänyt oman roolinsa merkityksen vasta myöhemmin. Reinholmin olisi pitänyt nimetä itsensä kaveriksi, joka on varoittanut Fagerholmia ottamasta lähetystä vastaan ja kertoa myös Fagerholmille, että tämä nimeää Reinholmin varoittajaksi. Tämä ei toteutunut eli kortti jäi lähettämättä. Asiasta ei ollut tullut Reinholmille negatiivisia seuraamuksia. Reinholm oli yrittänyt keskustella asiasta jälkeenpäin Vilhusen kanssa, mutta Vilhunen ei ollut halunnut. Reinholm ei ole osannut sanoa paljonko puheluita hänen ja Vilhusen välillä oli ollut. Reinholmin mukaan puheluita oli ollut enemmän kuin tekstiviestejä, koska Reinholm oli huono tekstaamaan ja soitti mieluummin. Reinholm oli ollut vapauduttuaankin yhteydessä Runebergiin. Runeberg oli tuonut hänelle matkapuhelimen ("putsiluurin"), jota ei ollut saanut käyttää muuhun kuin heidän keskinäiseen yhteydenpitoonsa. Reinholm oli soittanut puhelimella jonkin kerran, mutta saanut Runebergiltä palautetta siitä, että puhelimella olisi pitänyt vain lähettää tekstiviestejä. Reinholmin mukaan ei ollut ollut puhetta siitä, että puhelimessa olisi voinut olla myös joku muu poliisi kuin Runeberg. Yhteydenpito oli kuitenkin jäänyt lyhyeksi, ja Runebergiltä saatu puhelin oli ollut hänellä ehkä kuukauden.

3 3 Reinholm on kertonut, että jos hän olisi ottanut jonkun puhelimen omiin nimiinsä tai nimennyt itsensä Fagerholmin varoittajaksi, hän olisi saanut varmasti hyvin pitkän vankeustuomion. Lisäksi vankilassa olisi kysytty, että mistä hän olisi tiennyt varoittaa Fagerholmia. Koska tällaista tietoa ei olisi voinut olla muulla kuin poliisin kanssa tekemisissä olevalla henkilöllä, olisi tämä ollut käytännössä itsemurha. Reinholmin mukaan nämä tapahtumat olivat vaikuttaneet hänen elämäänsä siten, että hän joutui katsomaan selkänsä taakse, kun hän joutui varomaan sekä poliiseja että konnia. Reinholm joutui olemaan huolissaan myös perheensä turvallisuudesta. Reinholm oli olettanut, että Ripatin toimisto oli ollut siellä, missä ensimmäisen tapaamisen yhteydessä oli käyty. Reinholm ei ole muistanut, että siellä olisi käyty toisella tapaamisella. Niemi oli vienyt Reinholmin kumpaankin tapaamiseen.

4 4 VASTAAJAT Jari Aarnio (s ) Yhteydenpidosta Vilhuseen Aarnio kertoi, että siihen liittyy erilaisia rikostapahtumia Helsingissä ja koko Suomessa ja ne ovat olleet yhteydenpidon syitä. Vuoden 2011 keväällä oli ollut UB:n kerhotiloilla monta päivää kestänyt raiskaus, jossa nuorta tyttöä oli pidetty vastoin tahtoaan kerhotiloissa. Tieto oli tullut dekkareille alamaailmasta ja he olivat lähettäneet asiasta mm. Vilhuselle viestejä, mitä siellä on mahtanut tapahtua ja mitä siellä tapahtuu. Vastauksia oli saatu ja siinä yhteydessä hyvää tietoa ja varmistettu, että Vilhusella ei ollut mitään tekemistä tytön pitämiseen kerhotiloissa. Yhteydenpidossa oli tullut esille kaikenlaisia tapahtumia. Kun dekkarit olivat ottaneet raiskauksesta yhteyttä, se oli jo tapahtunut ja sitä oli selvitelty jälkikäteen. Trevoc-asioissa oli oltu yhteydessä Vilhuseen vuonna 2011 muiden asioiden yhteydessä. Edellinen yhteydenotto Vilhuseen ja siinä yhteydessä järjestetty tapaaminen oli ollut vuonna 2009 ja koskenut vahingonlaukausta Vilhusen kotona. Ennen sitä Vilhusella oli ollut Lahden poliisin tutkima juttu ja siitä oli tullut ristiriitaa huumepoliisin ja Vilhusen välille, sillä Vilhunen oli katsonut, että huumepoliisi olisi voinut oikaista asioita, mitä siinä oli oikeasti tapahtunut. Vilhunen oli saanut kolmen vuoden tuomion kohtuullisen keveillä perusteilla ja siitä oli syntynyt vähän viileämpi vaihe. Vilhunen oli vapautunut keväällä 2009 ja ensimmäinen kontakti häneen oli ollut tapaaminen Petikon Alkon edessä. Siinä oli kysytty ampumistapauksesta ja viileys oli jatkunut, kunnes vuoden 2011 alkuvuodesta oli ollut alamaailmassa sellaisia tapahtumia, että oli katsottu, että on hyvä olla yhteydessä. Huumerikosyksikön henkilöt olivat hoitaneet yhteyttä Vilhuseen, mutta on vaikea tietää, kun ukot ovat koko ajan kentällä, kuka mitäkin puhelinta oli milloinkin pitänyt. Vilhusta oli tavannut useampi Helsingin huumepoliisin konstaapeli ja Aarnio. Ei ollut ollut pääasiallista hoitajaa vaan yhteyden luotettavuus ja seuranta oli ollut dekkarien harteilla. Kun Aarnio oli tavannut Vilhusta, oli tehty tapaamisjärjestelyt eli paikalla oli ollut aina joku muukin. Tapaamisia turvaamassa olivat mm. Kauppi ja Runeberg. Raiskaus oli Aarnio muistikuvan mukaan ollut vuonna 2011 ja tieto siitä oli tullut dekkareilta. Heille tulee joka päivä alamaailmasta tietoa. Kun tieto oli saatu, rikos oli jo tapahtunut ja sitä oli selvitelty jälkeenpäin.

5 (s. 41) Kun tapaus oli ollut kiihkeimmillään oli Aarnion muistaman mukaan tiedusteltu Vilhuselta, oliko hänellä tietoa asiasta tai epäillyn Kososen olinpaikasta. Vilhuselta oli saatu asioista kärkitietoa ja Sievälältä oli pyritty varmistamaan tiettyjä asioita, että keitä kadoksissa olleet uhrit olivat ja heidän liikkeensä (s. 50) Puhelimen -320 yhteys Kortekallio-Lampeen oli luotu, koska hänen tyttärensä oli muuttanut Hollannista Suomeen ja siihen oli liittynyt asioita, jotka Kortekallio-Lampi oli halunnut saattaa poliisin tietoon. Toinen syy oli ollut, että Kortekallio-Lammen poika oli ollut pöytälätkän maailmanmestari, mistä oli myös ollut yhteydenpitoa eli kyseessä oli ollut arkimurheiden ja ilojen jakaminen. Vastapuolena oli ollut Kortekallio-Lammen julkinen liittymä. Kortekallio-Lampi ei ollut halunnut, että häneen ollaan yhteydessä virkanumerolla sillä puhelin voi joutua vääriin käsiin. Aarnio ja muut olivat olleet häneen yhteydessä kuten muidenkin poliisiin yhteydessä olleiden kohdalla. Viestejä oli ollut todella vähän. Sivussa oli voinut tulla esille poliisiakin kiinnostaneita asioita. Operaatiot Porvoon suunnalla vuonna 2013 olivat liittyneet siihen, että Vilhunen oli tavannut muita henkilöitä lähellä kotiaan mm. Virvikin golfkentän alueella. Tapaamisten yhteydessä Kaupin ryhmä oli suorittanut useita seurantoja ja lyhyitä tarkkailuja. Paikannukset voivat liittyä niihin. Vuonna 2013 siellä oli ollut edelleen maastokätköjä, mutta ne eivät olleet liittyneet Vilhuseen. Maastokätköt liittyivät Aarnion käsityksen mukaan virolaisiin, mm. Eeskivi oli ollut kohteena. Kyseessä oli ollut amfetamiini. Kun syyttäjä kysyi, oliko Tuusula-Nurmijärvi suunnalla ollut jokin operaatio vuonna 2013, Aarnio vastasi, että hän ei voi muistaa, mutta operaatioita oli ollut joka suuntaan. Aarnio ei muistanut, miten yhteys Kortekallio-Lampeen oli syntynyt, mutta tuttavuus oli alkanut vuosia sitten ja se oli liittynyt Kortekallio-Lammen veljen kuolemaan Jokelan vankilassa. Veli oli kehottanut ottamaan siskoon yhteyttä, jos hänelle tapahtuu jotakin ja Aarnio oli ottanut yhteyttä. Arkiasioissa auttaminen mahdollistaa vinkkien saamisen myöhemmin. Näin on kaikkien tietolähteiden kanssa (s. 52) Vilhuselle lähettämästään kirjeestä Aarnio totesi, että auttaminen ei ole tavatonta vaan poliisin kanssa tekemisissä olevia henkilöitä voidaan auttaa ja näin on tapahtunut muidenkin kanssa. Vilhunen oli joutunut huumejutusta kiinni ja katsonut, että huumepoliisi olisi voinut auttaa ja yhteys Vilhuseen oli rakoillut. Jokelan apulaisjohtaja Salminen oli tiennyt yhteyden Vilhuseen ja lähettänyt

6 6 tiedot Aarniolle, miten Vilhunen voi saada siviilityöluvan. Vilhunen ei ollut halunnut tavata huumepoliisia. Aarnio oli pannut ohjeet kirjeeseen ja lähettänyt sen asianajaja Haloselle. Kuori on ollut avaamattomana hänen toimistossaan eli yhteys Vilhuseen oli katkennut. Ei ole väliä, kuka kirjeen on kirjoittanut, sillä Aarnio oli joutunut asiaan esimiehen määräyksestä. Aarnio ei ollut puhunut kirjeestä esitutkinnassa, koska hän ei haluaisi kommentoida tietolähdetoimintaa. Koodisanoja (kuten Hiljanen) käytetään poliisiyhteyksiä varten ja tietolähdeasioita hoitaneet dekkarit olivat tienneet ne. Vakiohenkilöitä olivat Kauppi, Runeberg ja Verlin SALAINEN jatkuu (s ) Jyväskylän Cannonballin kautta oli tullut selville Vilhuseen kohdistunut murhasuunnitelma heinäkuussa tai ennen heinäkuuta 2013, miten se tehdään ja kuka sen tekee. Myös Tampereen KRP oli tiennyt siitä. Vilhunen ei ollut halunnut siitä poliisijuttua vaan oli pyrkinyt selvittämään asian itse. Murhasuunnitelman takana olleita oli otettu kiinni ja oli löydetty pommeja Vilhusen autoa varten. Autosta ei olisi jäänyt mitään jäljelle. Asia oli kuitenkin jäänyt vaiheeseen. Tapaamiset olivat olleet tällaisia ääriasioita koskevia eli joku hengenvaara oli silloin yleensä kyseessä. Tapaamisia ei ollut paljon, mutta niihin oli ollut vakavia syitä. Aarnio ei muistanut, missä he olivat kesällä 2013 tavanneet ja paljonko tapaamisia oli ollut. Välillä oli ollut rauhallisiakin aikoja, jolloin ei ollut tapahtunut mitään. Tapaamisilla oli pyritty selvittämään, olivatko uhkat todellisia ja mm. jengien yhteenottoja pyritään ehkäisemään ennalta. Rosvot olivat nauhoittaneet toistensa uhkauksia. Syksyllä 2013 eräs nainen, joka oli seurustellut jonkun UB:n kaverin kanssa, oli kaapattu kotoa, sidottu ja tehty hänelle väkivaltaa. Vilhunen oli ottanut naisen turvaan UB:n kerhotilaan. Oli tarvittu seurantaa ja varjostusta, jotka olivat päättyneet kiinniottoon. Vilhuseen oli ollut pidettävä yhteyttä, sillä naisen olinpaikan oli tiennyt vain Vilhunen. Vilhunen oli tullut Helsingin poliisilaitoksen tietolähteeksi vuonna 1999 eikä hän tuolloin ollut ottanut yhteyttä Aarnioon eikä Aarnio luonut tätä kontaktia. Huumepoliisin työnä on hankkia tietoa rikollisuudesta ja sen on pidettävä yhteyttä rikollispiireihin. Aarnio oli tavannut Vilhusen ensimmäisen kerran vuonna 1994 vangitsemisen yhteydessä ja 2000-luvun taitteessa he olivat tavanneet muussa yhteydessä, kun Vilhunen oli ollut Pasilassa käymässä vankeusvankina. Esimies oli määrännyt Aarnion hoitamaan Vilhusen asiaa. Vilhusella oli ollut korkea rikollisstatus ja poliisissa asia oli kuulunut päällystön hoidettavaksi. Tehtävään oli sittemmin valikoitunut sopivia henkilöitä, joille oli annettu koulutus ja he olivat tutkineet kovaa rikollisuutta. Tehtävä ei ollut valikoitunut hierarkian mukaan. Aarnio ei ollut pitänyt Vilhuseen yhteyttä. Kun syyttäjä kysyi, minkä vuoksi Vilhunen on ilmoittanut tavanneensa vain Aarniota, Aarnio vastasi, että jos Vilhunen on tavannut vain häntä, ei hän kai voi silloin muuta kertoa. Eri yhteyksissä Vilhunen on tavannut monta yksikön poliisia, sillä hän on ollut kauan yksikön kohteena. Moni muukin on tavannut Vilhusta eikä vain Aarnio, joka on tavannut Vilhusta vain hyvin niukasti ja tapaamiset olivat aina liittyneet johonkin poikkeukselliseen ja vaatineet järjestelyjä ja monta kaveria. Jos oli saatu esim. väkivaltaan liittyvää tietoa, väkivaltayksikön päällikölle oli kerrottu, että oli tavattu tietolähdettä ja saatu tietoa.

7 7 Vilhunen tietää, miten saa yhteyden poliisiin eikä yhteyden puuttuminen vuonna 2013 tarkoittanut sitä, että se oli katkennut (s ) Operaatio Angelon osalta Aarnio kertoi, että jo ennen kohdetorjuntaesityksen tekemistä KRP:lle oli ollut paljon selvityksiä ja keskustelua KRP:n kanssa. Esityksen oli tehnyt Pynnönen. Sivulta 143 selviää, keitä esitys on koskenut. Kaksi ensimmäistä lähetystä oli jo tullut UB:lle ja oli ollut tiedustelutietoa, että tavaraa oli tullut aika tavalla, mutta ei ollut tiedetty miten. Oli myös tiedetty, että Svanström ja Saviranta liikuttelivat tavaraa ja Svanström oli ollut kuuntelussa. Poliisitietojen mukaan Svanströmillä oli ollut yhteys Kinnuseen ja Väänäseen, joka on UB:n porukkaa. Keväällä 2011 RHU ja KRP eivät olleet tienneet tynnyreistä ja niihin liittyvistä henkilöistä. Vilhusen liittymisestä isoon huumeasiaan ei ollut tietoa. Aseasian osalta esityksestä ilmenee, että Hollannissa on murhattu Helvetin enkeli joulukuussa 2010 ja silloin RHU:lla oli ollut jo useita kuukausia enkeleitä tutkinnassa. Aseiden salakuljetus oli ollut laajaa ja aseet oli koottu Suomessa eikä aseasia ole keksitty. Samaan aikaan oli ollut amfetamiinin salakuljetusta, joka oli liittynyt Viroon ja Svanströmiltä oli löytynyt kotoa usea kilo, jota hänellä oli ollut jo Yhteydenotot Vilhuseen tuolloin olivat sitä, että oli pyritty saamaan amfetamiiniin liittyvää tietoa eli viestitys hänen kanssaan ei liittynyt tynnyreihin, joista kenelläkään ei Suomessa ollut tietoa. Landmania oli seurattu useita kertoja hänen käydessään Suomessa eikä saatu näyttöä siitä, että hän olisi tuonut tänne jotain. Heille oli tullut viime hetken vinkki, että enkeli tapaa jonkun ulkomaisen rekkakuskin Jumbolla. Mitään ei kuitenkaan ollut ehditty näkemään. Tiedustelutiedon mukaan tapaaminen oli liittynyt aseiden osiin ja aseisiin. Sitten oli tullut tietoa, että Tienhaara pyörittää isoa hasiskuviota Pihlajamäessä. Landmanin liittyminen enkeleitä koskevaan Angeloon oli tullut vasta myöhemmin eikä tuohon aikaan Angeloa ollut olemassakaan. Tulli oli postannut samaa kohdetta, minne RHU oli ollut menossa ja se oli yhdistänyt nämä tiedot. Landmanin tutkinta oli jyvitetty Rädylle Tampereelle (s ) Aarnio toisti, että Fagerholmin televalvontatiedot eivät sovi tarinaan lainkaan. Tynnyri oli tullut klo 12 ja Fagerholm on kertonut, että veikot tulivat kello yksi. Sen jälkeen Fagerholm on ollut tunnin paikalla eli tämän mukaan hänen olisi tullut lähteä klo 14, mutta Fagerholmin telet kertovat, että tämä lähtee joko klo tai Hänen oli pitänyt tulla takaisin 3-4 tunnin päästä eli klo 17 tai klo 18, mutta silloin hän on ollut menossa kohti Kenttäkujaa. Syyttäjä totesi, että tämän mukaan Fagerholmin kertomuksessa on ajankohta muutaman tunnin pieleen, kun häntä on kuultu noin vuosi myöhemmin. Aarnio totesi, että häneltäkin on vaadittu kuulusteluissa 4-5 vuotta vanhoja tapahtumia.

8 8 Kun syyttäjä kysyi Aarnion kirjoituksista Perovuolle, Aarnio vahvisti, että hänellä ei ole ollut omakohtaista tietoa Sievälän syyttömyyden tueksi. Keskusteluihin oli osallistunut useampia henkilöitä (s. 61) Aarnio ei ollut tavannut Vilhusta Pohjolankatu-Metsäläntie kohdalla (S60). Siellä oli käyty katsomassa, oliko Vilhunen tavannut joitain henkilöitä. Tutkijat osaavat sanoa, olivatko he tavanneet Vilhusta silloin Aarnio ei ollut tavannut Vilhusta ja kun Vilhusen puhelin oli ollut osoitteessa Pasilanraitio 5 klo 10.26, samoihin aikoihin on ostettu latausseteleitä Länsi-Pasilan R-kioskilta eikä Aarnio ole niitä ostanut eli puhelin on ollut latauslipukkeet ostaneella henkilöllä. Vilhuseen oli tuolloin oltu yhteydessä, sillä myös Vilhuselta oli saatu tietoja Pihlajamäen juttuun ja oli ollut UB:n jäseniä, joihin oli kohdistettu tiedustelutoimia. Vilhuseen oli sen vuoksi oltu tiiviisti yhteydessä. Tutkijat muistavat ne paremmin. Syynä yhteydenpitoon Hollannin kontaktiin marras-joulukuussa oli ollut ehkä koodiasiat. Oli ehkä tullut sellaista koodia, ettei sitä oltu osattu tulkita ja kaverit olivat keskenään puhuneet ja Aarnio tullut siitä tietoiseksi. Oli tullut numerosarjoja ja kirjaimia, joista olisi pitänyt tehdä johtopäätöksiä, mutta eväät eivät olleet riittäneet. Aarnio ei tiennyt, mitä asialle oli tehty. Oli epäilty, että käyttäjä oli vaihtunut tai yhteyshenkilö alkanut vetää kamaa. Tällaisia keskusteluja oli ollut. Kontakti oli jossain vaiheessa hiipunut kokonaan pois. Taloudellisista syistä Helsingin poliisilaitoksessa kaikkien oli tehtävä kaikkea. Tekstiviestejä käyttämällä vastuuta tapaamisista voitiin jakaa. Aarnio oli itse ollut vetämässä valeosto- ja peitetoimintakoulutuksia Suomessa ja hän ollut yksi kouluttajista ja valinnut henkilöitä näihin toimiin, mutta hän ei ole ollut kansainvälisissä koulutuksissa. Aarnio puhuu vuodesta 2001, jolloin valeosto- ja peitetoiminta on tullut lakiin. Valeostoissa ja peitetoiminnassa keskeistä on tietolähdetoiminta. JTT-koulutus on tullut vasta vuonna 2006 eikä Aarnio tiedä siitä. Kun Aarnio on ollut yhteyksissä kansainvälisten toimijoiden kanssa, he ovat kertoneet, että yhteyksissä tietolähteisiin turvallinen yhteys on tärkeintä ja sen vuoksi puhelimia ja liittymiä on säännöllisesti vaihdettava. Turvallinen yhteys on toteutettu Helsingin poliisissa pääsääntöisesti tekstiviesteillä sen vuoksi, että vastuuta voidaan jakaa useille henkilöille. Tietolähteelle on tärkeää vain, että joku vastaa ja hän voi luulla, että se on tietty henkilö, mutta poliisiorganisaatiossa on tehty niin, että viesteihin voi vastata kuka tahansa. Toiminta on tärkeää, mutta resursseja siihen ei ole ollut ja sen vuoksi järjestely on tällainen. Jos yhteyttä pitäisi vain yksi henkilö, tämän on voitava olla vapailla ja lomilla ja rikottaisiin työaikalakia tai toiminta kärsisi. Ulkomaisia tietolähteitä on ollut useita mm. Etelä-Amerikasta, Espanjasta ja Venäjältä jne. Myös heihin voitiin pitää yhteyttä tekstiviesteillä.

9 (s ) Sievälä oli antanut noihin aikoihin aivan keskeistä tietoa Ripattiin liittyen. Ripatin kiinniottoa oli suunniteltu jo ennen joulua. Lisäksi Sievälällä oli ollut Pihlajamäen juttuun liittyviä päivittäisiä tietoja. Ripatista Sievälä oli antanut merkittävässä määrin tietoa jostain marraskuusta lähtien. Ripatti oli merkitty epäiltyjen rekisteriin ja siitä oli tullut kahnaus KRP:n kanssa. PTR-keskuksessa oli otettu Ripatti esiin niin, että kaikki valtakunnan poliisit olivat saaneet tietää, että ollaan ottamassa Ripattia kiinni. Tämä ei ollut tarkoitus, koska Ripattia ei ollut vielä otettu kiinni. Ripatin syöttö epäiltyjen rekisteriin oli tehty vuodenvaihteen tienoilla. Ripatti oli otettu kiinni aika pian vuodenvaihteen jälkeen ja Ripatin kiinnioton jälkeenkin Sievälältä oli tullut edelleen tietoa. Romanolta oli saatu myös niistä henkilöistä hyvin merkityksellistä tietoa loppuvuoden aikana. RHU:ssa ei ollut tiedetty, että Sievälän puhelin oli pantu kuunteluun vaan se oli selvinnyt vasta saadusta materiaalista. Kun oli kerrottu, että puhelimia paikantui Pasilan mutkaan, Kaupille ei ollut kerrottu, mitkä puhelimet. Kauppi ei ollut saanut numero- eikä televalvontatietoja. Tietolähteitä oli aika paljon ja puhelimia oli liikuteltu piilokonttorin läheisyydessä ja oli voitu vain arvailla, että mikä ja kenen tietolähteen puhelin voisi olla kysymyksessä. Kesäkuussa, ilmeisesti Piipolle oli lähetetty KRP:stä lista prepaidnumeroista, mutta televalvontatietoja ei ollut silloinkaan saatu. Aarnio ei muistanut, oliko televalvontatiedot jossain vaiheessa saatu. Kuitenkin kun kesäkuussa oli päästy niin pitkälle puhelinnumeroiden, korttien ja ostojen paikoista, oli pystytty sanomaan, että näyttää siltä, että näitä numeroita on ollut meidän käytössä. Leppiniemi kysyi, minkä vuoksi olisi ollut vaarallista, jos tietolähteiden puhelimet olisivat jatkossakin paikantuneet Pasilaan, kun vain viranomaiset saavat paikannustiedot. Aarnio vastasi, että tietolähde voi antaa yhteyspuhelimen toiselle henkilölle ja tämä toinen voi laittaa siihen simkortin ja alkaa käyttää sitä. Poliisi ottaa tämän toisen henkilön kiinni ja hakee imein avulla tiedot siitä, kuka sitä puhelinta on televalvontatietojen mukaan mahdollisesti käyttänyt ja kuulustelee sitä, jolle puhelin on annettu ja kyselee puhelimen paikantumisesta Pasilanraitiolle ja pidät sä johonkin poliisiin yhteyttä. Tietolähteeltä puhelimen saanut henkilö hiffaa, että se henkilö, jolta hän on saanut puhelimen, pitää kyttiin yhteyttä. Tästä muodostuu vaarallinen hallitsematon tilanne ja kuitenkaan tietolähteen ja poliisin yhteyttä ei saa millään poliisin toiminnalla vaarantaa. Sen vuoksi, kun vaihdetaan liittymää, olisi syytä vaihtaa myös puhelin. Sen vuoksi Kauppi ja eturivin kaverit olivat päättäneet tehdä niin. Syyttäjä kysyi, mitä hyötyä siitä olisi ollut, jos RHU olisi saanut liittymä- ja imei-numeroita helmikuussa, kun heillä ei ollut mitään kirjanpitoa niistä. Miten he olisivat voineet ottaa kantaa helmikuussa, kun koko patteristo oli pistetty uusiksi tammikuussa. Aarnio vastasi, että he eivät tee mitään liittymänumeroilla ja imeillä vaan televalvontatiedoilla. Syyttäjä kysyi edelleen, että olisivatko he olleet yhtään viisaampia, jos he olisivat saaneet listan numeroista, jos numeroista ei ollut kirjanpitoa. Aarnio vastasi, että ensimmäinen lista oli saatu eikä se kertonut kenellekään mitään. Jos asia olisi haluttu hoitaa hyvin, niin Kauppi olisi tilattu KRP:hen ja hän olisi käynyt läpi televalvontatietoja ja pystynyt tekemään johtopäätöksiä. Televalvontatiedot olisivat ratkaisseet asian, jos ne olisi nähty.

10 10 Puhelimien säilyttämisestä Edenissä Aarnio sanoi, että vaikka he olivat väistötiloissa Itä-Pasilan puolella, tutkijoiden autojen parkkipaikat olivat olleet Länsi-Pasilassa, jonne he olivat tulleet aamulla, jättäneet autonsa sinne ja ottaneet liisarin. Eden oli ollut huumepoliisin tila, johon tarkkailuyksikkö oli sijoitettu valeosto- ja peitetoiminnan vuoksi. Tila oli erillinen sen vuoksi, että siihen liittyvä ajoneuvokalusto voitiin pitää muualla kuin poliisitalon kellarissa eikä sen tarvinnut lähteä poliisiaseman kyltin alta. Syyttäjä kysyi, eikä päivittäinen trafiikki tarkkailuyksikön tiloihin puhelimien vuoksi vaarantanut toimintaa. Aarnio kertoi, että ovi oli ollut Siwan vieressä ja siinä on trafiikkia niin paljon, että kukaan ei tiedä, mistä ovesta kukin suihkasee sisään (s ) Leppiniemi kysyi ensimmäisestä Shellin tapaamisesta, että milloin Aarnio oli saanut kuulla siitä ja miksi huumeyksikkö oli ollut siellä tarkkailemassa. Aarnio sanoi, että Reinholm oli ollut kohteena ja kuuntelussa ja UB:n kavereista oli tullut tietolähdetietoa ja sen vuoksi tarkkailua oli tehty. Mielenkiinto oli kohdistunut Reinholmiin. Tapaamista koskevista viestityksistä Aarnio sanoi, että kysymyksessä on RHU:n ja Vilhusen välinen yhteyspuhelin, joka syyttäjän mukaan oli silloin paikantunut lähes ensimmäistä kertaa Maistraatinkadulle. Paikannus oli kuitenkin ollut looginen, kun oli seurattu Reinholmin menemisiä. Aarnio ei ollut lähettänyt viestejä kuten joo, sain, pummaan kyydin sinne. Vilhuseen yhteyttä olivat pitäneet pääsääntöisesti tutkijat. Viesti oli voinut liittyä siihen, että julkisuudessa oli silloin ollut aika paljon siitä, että poliisin määrärahat on loppu ja lomautetaan ja otetaan autoja pois ja kyseessä voi olla tähän liittyvä huumori. Vilhunen on kertonut etukäteen tapaamisajan ja -paikan, niin kuin hän on tehnyt vuosien saatossa kymmeniä kertoja. Tapahtumaaikaan oli ollut sellainen taustatilanne, että oli ollut tieto siitä, että tapaaminen on ja siihen saattaa liittyä vantaalainen kuuluisa liikemies, joka on ollut alamaailman kanssa tekemisissä vuosikaudet. Kyseinen liikemies liittyi osoitteeseen Juhanilantie 4. Ensimmäisellä tapaamisella on ollut Reinholm, Vilhunen ja kaksi muuta. Herrat ovat käyneet Ripatinkin luona, mutta ei tuolloin. Juhanilantiellä on päivän aikana käyty kaksi kertaa. Aarnio oli ollut yhteydessä KRP:n Loheen ja kysynyt, miten KRP oli ajautunut RHU:n kohteen seurantatilanteeseen. Nyt kun on tiedossa materiaali, josta ilmenee, että Vilhusen yhteyspuhelin on ollut kuuntelussa, on ymmärrettävää, että KRP on ajautunut samoille apajille. Kun vanha -595 yhteyspuhelin oli jäänyt säilytyspaikkojen muutoksesta ja vanhoista puhelimista luopumisesta huolimatta käyttöön, Aarnio sanoi, että tutkijat olivat päättäneet, mitä puhelimia muutetaan ja missä järjestyksessä ne pannaan kiinni. Kun puhelin oli ollut pari viikkoa hiljaa ennen Shellin tapahtumia, Vilhunen oli ollut jossain poissa. Oli ollut täysin luonnollista, että oli kerrottu Reinholmin asuinpaikka, kun Kauppi ja Heinikari sekä Runeberg olivat käyneet keskustelua paikannuksista Pasilan mutkaan. Reinholm ei ollut ollut keskeisessä roolissa huumeorganisaatioajattelussa vaan enemmän ehkä myyjätason henkilö eivätkä kaikki keskustelussa esille tulleet nimet olleet tulleet tussitaulupalaverissa taululle ja Reinholmkin oli puuttunut taulun nimistä. Aarnio totesi, että Pasilan miestä ei ole olemassakaan.

11 11 Joskus kesällä tai syksyllä (2012) oli selvinnyt, että KRP:n esittämät Pasilan miehen puhelimet olivat RHU:n operaatiopuhelimia. Se oli selvinnyt, kun oli saatu jotain, mistä oli voitu tarkistaa, muuta kuin numero- ja liittymälistoja mennessä ei ollut mitään televalvontatietoja myöskään Sievälän osalta. Lukuisissa palavereissa oli tullut yksityiskohtaisempia tietoja televalvontatietojen ulkopuolelta ja kun KRP oli kertonut, että Kauppi oli hankkinut jostain jotain puhelimia, näistä oli tehty johtopäätös, että kyseessä olivat heidän operaatiopuhelimensa. Faktaa ei ollut ennen kuin oli saatu televalvontatiedot, joista sen oli nähnyt. Jo Lohi oli lähettänyt Piipolle listan jostain numeroista eikä se selvinnyt näistä palaverissa Lohi oli todennut, että näyttää siltä, että operaatiot on päällekkäin tai tietolähdetoiminta eli Lohi on tehnyt tällaisen tulkinnan. Syyttäjä viittasi siihen, että jo tammikuun alussa 2012, kun Heinikari oli kertonut paikannustiedoista Pasilaan, Aarniosta oli alkanut näyttää siltä, että kysymyksessä voi olla RHU:n tietolähdepuhelinkanta ja systeemiä oli muutettu. Nyt kuitenkin Aarnio sanoo, että tieto oli tullut kesällä tai syksyllä. Aarnio sanoi, että asiaa oli jankattu niin moneen kertaan, että numerolista oli tullut ja se siitä. Systeemi oli muuttunut tammikuussa, kun Heinikari oli Kaupille ilmoittanut, että heille oli kuuntelussa tai jotenkin selvinnyt, että Pasilan mutkaan paikantui puhelimia. Piilokonttorissa oli säilytetty yhteyspuhelimia ja oli ymmärrettävää, että Kauppi ja kumppanit olivat ajatelleet, että nyt voi paljastua tietolähteiden yhteyksiä ja käytäntöä kannattaa muuttaa. Toisesta Shellin tapaamisesta Aarnio sanoi, että Vilhunen oli ilmoittanut tapaamisesta normaalilla tavalla. RHU:n kaverit eivät olleet pitkään postaamassa vaan olivat lähteneet saman tien, kun olivat havainneet KRP:n paikalla. Mukana olivat olleet HE:n presidentti, Timo Niemi, Vilhunen ja Reinholm sekä Jyri Juusela, jolla on pitkä huumetausta. Reinholm oli ollut edelleen RHU:n kuuntelussa ja tarkkailussa. Juhanilantiellä oli taas käyty ja ilmeisesti eräs liikemies oli tavattu ja palattu Haagan Shellille. Sitten oli ollut Cafe Petikko, jonne Reinholm oli ajautunut Niemen kanssa ja siellä oli tavattu Tero Holopainen eli Kukkis, joka oli ollut esillä tussitaulupalaverissa. Kokonaisuus oli vahvistanut epäilyjä Reinholmia kohtaan. Jokunen viikko tämän jälkeen oli saatu tietää, että HE ja UB olivat hommaamassa yhdessä isoa pilvilastia Hollannista. Se oli ilmoitettu apulaispoliisipäällikölle ja KRP:lle ja seuraavaa lastia oli alettu porukalla odottaa. Vantaalainen liikemies oli ollut taustaroolissa, kun oli alettu tarvita rahaa. Tietolähdetieto yhdistettynä muistioon, on ajatus, että tämä liikemies on tavattu, mutta muistiosta se ei ilmene. Kun häntä ei ollut ensimmäisellä kerralla ollut tavattu, oli menty uudelleen. Aarnio ei ollut pyytänyt KRP:ltä postaustietoja tapaamisista. Hän oli soittanut Lohelle vain päällekkäisen operaation takia. Kun RHU oli lähtenyt pois postaamasta ja KRP oli jatkanut sitä, KRP antaa tiedot RHU:lle, jos katsoo aiheelliseksi. Leppiniemi kysyi Aarnion ja Vilhusen tapaamisesta ja Aarnio kertoi, että se oli liittynyt siihen, että tutkinnasta oli tullut ilmi, että UB:n keskuudessa käytiin kuumana siitä, että julkisuudessa oli väitetty, että he keräävät suojelurahaa Turussa. Reinholm oli siellä kerhotilan pomona. Tilanne oli alkanut eskaloitua ja oli tullut tietolähdetietoa, että ollaan ehkä ryhtymässä kovempiin toimiin ja Ilta-Sanomat oli ollut jotenkin tiedon kohteena. Oli ollut piiritystilanne UB:n kerhotilalla ja nämä suojelurahakirjoitukset sitä ennen ja UB:n sisältä oli tullut tietoa, että tämä kirjoittaminen saa riittää. RHU:ssa oli juteltu ja päädytty siihen, että tilanne on sellainen, että Vilhunen kannattaa tavata, hän varmaan saa tilanteen rauhoittumaan. Lisänä oli ollut vielä se, että Reinholm oli soittanut Markkulalle ja halunnut korjata Turun juttuja. Vilhusen tapaamisesta oli informoitu Rainialaa ja Vilhuselle oli ilmoitettu, että hänen tulisi olla yhteydessä Erikssoniin, että jätetään media rauhaan. Rainiala oli sopinut Erikssonin kanssa ja Eriksson ollut yhteydessä Vilhuseen ja tavannut tämän. Vilhunen puolestaan oli ilmoittanut Reinholmille, etttä nyt kannattaa

12 12 lopettaa toimittajahommelit. Aarnio oli jutellut Rainialan kanssa ja koska Eriksson kuuluu Rainialan ryhmään, Rainiala Erikssonin kanssa. Aarnio oli varmaan kertonut Erikssonille, että hän oli jo tavannut Vilhusen ja puhunut alustavasti asiasta. Kun syyttäjä kysyi, mihin Erikssonia oli vielä tarvittu, Aarnio sanoi, että tämä kuului Erikssonille eli jos sieltä olisi tullut kovempi uhkausjuttu, niin se olisi kuulunut Rainialan ja Erikssonin tutkittavaksi. Lisäksi Eriksson tuntee Vilhusen. Tussitaulupalaverista Aarnio (S1396) kertoi, että hän ei pysty hahmottamaan, mikä on KRP:n kirjoittamaa ja mikä RHU:n. Juuri tätä ennen Eki E oli toimittanut tietolähdetiedon mukaan Mikko Kinnuselle 60 kg pilveä ja 25 kg piriä. Niminä siinä ovat Kinnunen, Väänänen, Svanström ja Saviranta ja Kinnusta lukuun ottamatta kaikki mukana tynnyriasiassa. Kun Svanström oli otettu kiinni, hänen kotoaan oli löytynyt huonolaatuista amfetamiinia, josta Kinnuselle ja Ekille on syntynyt kova ottelu. Se oli ollut niin huonolaatuista, ettei ollut mennyt kaupaksi vaan jäänyt Svanströmin kotiin. Aarnio katsoi, että samaan aikaan oli toiminut monta salakuljetusorganisaatiota. Taulu sinänsä ei kerro, milloin nimet on sinne kirjoitettu, ennen kokousta vai sen aikana. Nimi Eeskivi yhdistää Pihlajamäen jutun ja tynnyrijutun toisiinsa. Viestityksestä Aarnion ja hänen tyttärensä välillä Aarnio kertoi, että tytär oli ollut Espanjassa yliopistossa ja hänet oli ryöstetty keskellä päivää puistossa ja puhelin viety. Ilmoitus rikoksesta oli tehty Madridin poliisille ja vakuutusyhtiö oli korvannut puhelimen. Tytär oli joutunut jonkin aikaa lainaamaan puhelinta ja Espanjasta oli tullut tyttärelle iso lasku jostakin halvasta nokialaisesta. Kun tämä oli tapahtunut, tytär oli ollut Tukholmassa Suomen konsulaatissa töissä ja vaimo oli selvitellyt asiaa. Aarnio oli soittanut vaimolle kotiin ja kertonut, että jotain laskua karhutaan Espanjasta ja siellä oli joku pieni puhelin ja tytär oli tehnyt siihen jonkun laskun. Lasku oli ollut n. 170 euroa. Syyttäjä kysyi, että eikö kysymys ollut kuitenkin siitä, että eihän sul oo käytössä iskän antama Nokian puhelin. Aarnio vastasi, että koko idea on se, että jos jotain laskua karhutaan ja joku puhelin on käytössä, niin lopeta se käyttö nyt, koska semmoista laskua ei aiota maksaa. Espanjasta oli oltu yhteydessä Aarnioon, koska tytär oli jättänyt isän yhteystiedot Espanjaan. Aarnio oli ilmoittanut, että se puhelin, johon te yritätte sitä laskua tänne, on ollut jonkun toisen opiskelijan käytössä eikä liity tyttäreen. Syyttäjä kysyi, mikä ongelma siitä tulisi, jos tytär käyttäisi vielä lisää omaa puhelintaan. Aarnio sanoi, että tytär ei ollut ehtinyt käydä välissä Suomessa kuin muutaman päivän eikä Aarnio tiennyt mitään hänen asioistaan eikä siitä, mitä puhelimia oli nyt käytössä. Että oliko joku puhelin, joka koko ajan tekee laskua, joka oli hänelle jäänyt Espanjan ajoilta. Ei mitään laskua, älä käytä mitään puhelinta nyt ennen kuin selvitetään laskuasia. Syyttäjä kysyi vielä, miten laskusta voi näkyä, että kysymyksessä oli pieni nokialainen. Aarnio vastasi, että hän oli kysynyt, että minkä näköinen puhelin ja Aarniolla oli ollut käsitys siitä, millaisen puhelimen tytär oli hankkinut varastetun puhelimen tilalle tilapäisesti ja sitten oli vielä lainattu joltain jotain puhelinta. Sieltä oli soittanut ihminen, jolla oli puhelin kädessä ja väittänyt, että se oli tyttären puhelin. Soittaja oli ollut joku yliopiston henkilö. Soittaja oli väittänyt, että tytär oli tehnyt ison laskun puhelimeen Espanjassa ja tytär oli kieltänyt näin tapahtuneen. Aarnio oli kysynyt, minkä näköinen se puhelin oli, millä lasku oli tehty. Aarnio ei ollut ajatellut antaneensa tyttärelle pienen nokialaisen ja kysymyksessä on vaimon ja tyttären välinen keskustelu, että onko iskä antanut. Kun syyttäjä kysyi, oliko joku Pasilan miehen puhelin lipsahtanut tyttärelle, Aarnio vastasi, että mitään Pasilan miestä ei ole olemassakaan.

13 (s. 70) Aarnio oli tammi-helmikuussa 2012 ilmoittanut Rädylle Väänäsen, Savirannan, Svanströmin nimet. Lisäksi oli kerrottu, että Eklund/Eki oli toimittanut Kinnuselle hasista ja että kun Kinnunen ja Väänänen kuuluvat UB-ryhmään niin Eki oli sopinut kuvaan, koska heillä oli ollut vuosikausia pitkä liikesuhde. Tynnyrijutusta ei ollut muuta tietoa kuin Rädyn kertomat tiedot. Ekin nimi oli tullut RHU:sta, mikä ei ollut Aarnion henkilökohtaista tietoa, vaan Kauppi on tuntenut ja tutkinut Eklundin jutut syvällisesti. Kauppi oli osannut vahvistaa, että tämä sopii Ekin kuvioihin. Mitään tynnyri-keissiä ei tuolloin vielä ollut eikä siitä ollut keskusteltu Rätyn kanssa. Oli keskusteltu vain siitä, että tiettyä hasislaatua oli tullut ja kenen RHU tietää sekaantuneen siihen hasikseen. RHU oli pystynyt kertomaan, että Eklund on vastuussa sen näköisestä pilvestä, jota oli juuri tullut Suomeen. Runebergiltä oli tullut "ydintieto" siitä, että Reinholm myy amfetamiinia suuria määriä ja hasista siten että Reinholm oli tavannut hasikseen liittyneitä henkilöitä. Kaupanteko ei ole kaukana siitä, kun ihmisiä tavataan. Aarnio oli varmasti kertonut Piipolle ja Tampereen KRP:lle muistioon S1454 kirjatusti Kinnusen matkasta Damiin yhdessä Kirveksen ja Saarisen kanssa. Piippo oli tiennyt Nisu-tutkinnasta ja tapaamisista, koska niistä oli keskusteltu tutkinnanjohtajien palavereissä. Piippo oli saanut Runebergiltä tietoa Eeskivestä, Tienhaarasta ja Hännisestä, koska Piippo oli itse ollut ulkomailla näitä tutkittaessa. Nämä nimet liittyivät tynnyrijuttuun (s ) Aarnio kertoi, että asian taustalla oli se, että Vantaan vankilasta oli oltu yhteydessä Piippoon. Vanki oli kertonut vartijalle "Viemerön" eli inkkarin tekemisistä liittyen isohkon amfetamiinimäärän ja hasiksen levittämiseen. Vankilan tietolähdettä oli suojattava kuten omaa tietolähdettä. Vantaan apulaisjohtaja Jokinen oli kertonut vankilan tietolähdetietoa Piipolle, joka ei ollut muuten ollut tietolähdetoiminnassa. Piippo oli kertonut tiedon ATY:yn ja Karoselle, joka oli tehnyt Viemeröä koskevat tarkistukset. Runeberg ja Aarnio olivat saaneet samaan aikaan tiedon Piipolta. Tieto oli tullut muutama päivä ennen tätä tapahtumaa. Viranomaiselta saatua tietoa oli pidetty luotettavana. Runeberg oli aamulla selvittänyt asiaa ja kertonut siitä Aarniolle. Tietolähdetieto oli siis liittynyt kiinniotettuun Pia Viemeröön. Romano ja Ovaskainen olivat tulleet kylkiäisenä putkaan. Kun juttu oli liittynyt tietolähteisiin ja meneillään olleeseen juttuun, se oli siirretty RHU:hun kuten aina tällaisissa tapauksissa meneteltiin. Siirtohommat olivat kuuluneet Aarniolle ja Aarnio oli siksi ollut Piippoon yhteydessä.

14 14 Uusikivi oli ollut kevan tutkinnanjohtaja tms. Kun Uusikiven nimi oli tullut julki "Malmin manne" oli vasaroinut. Aarnio oli jostain saanut tietää että päivystävä komisario oli määrännyt kotietsinnän. Aarnion viesti Piipolle että "ei ilm KRP:lle mits" oli tarkoittanut, että Uusikivi ei kertoisi KRP:lle, jotta RHU ehtii tutkia, eikä sitä, että Piippo ei kertoisi Uusikivelle. Yökeikat olivat kaikkien nähtävissä PTA-keskuksessa. Piippo oli voinut kertoa Uusikivelle että RHU:ssa meneillään tutkintaa ja siksi siirretään. Takavarikot olivat liittyneet tietolähteisiin. Aikaisemminkin jutut joihin on liittynyt tietolähde, olivat saattaneet kiinnostaa kevaa. Kevan kyselyt siirron jälkeen olivat ongelma. Siksi toimintatapa oli ollut se, että takavarikkomerkintöjä ei tehtäisi ennen kuin on selvillä, mitä tietolähdeasiassa alkaa tapahtua eli tässä tapauksessa sen jälkeen, kun henkilöt vapautetaan ja otetaanko RHU:sta vielä yhteyttä Vantaan vankilaan. Takavarikkomerkintöjä ei ollut tarkoitus siirtää kuin päivä tai kaksi, jotta tilanne saadaan rauhoitettua ja saadaan selville, miten tietolähteet liittyvät asiaan. Piironen oli kuitenkin tehnyt merkinnät heti, ja Aarnio on siihen vastannut, että asia on ok. Merkinnöistä eli rahojen ja puhelinten palauttamisista Aarnio ei tiennyt mitään. Aarnio oli tarkoittanut vain tapaa, jolla asiaa hoidetaan, eli että kaikki tietolähteisiin liittyvät asiat oli oltava selvillä ennen kuin merkinnät tehtäisiin. Omista televalvontatiedoistaan Aarnio oli päätellyt, että hän ei tiennyt rahojen palauttamisesta. Kuulustelut oli tehty ennen kuin Piippo oli ollut yhteydessä. Aarnio oli saanut tutkija Piiroselta tiedon Tarkoituksena oli ollut tehdä pitkäkestoisempi tutkinta, joka oli tämän shown jälkeen kutistunut mitättömäksi. Aarnio ei ollut tiennyt mitään takavarikkomerkinnöistä - Aarnio oli saanut ensimmäisessä viestissä Runebergiltä tiedon, että oli takavarikoitu kuusi luuria ja rahaa, mutta Aarnio ei ollut mukana tutkinnassa eikä tiennyt mitään papereista tai takavarikkomerkinnöistä tai mitä muuta olisi takavarikoitu. Piironen oli ollut uusi henkilö RHU:ssa, eikä hän tiennyt ongelmista kevan kanssa ja sen vuoksi oli tehnyt merkinnän liian aikaisin. Takavarikkomerkinnöistä on vuosien varrella ollut kevan kanssa ongelmia. Kevan kiinnostus oli haitannut tosi paljon tutkintaa jo vuosia. Tilanne olisi mennyt parempaan ja tiedossa oli 80 prosenttisesti ollut minne keva aikoo iskeä. Aarnio oli tässä yhteydessä ohjeistanut Piirosta yleisesti eikä nimenomaan tämän asian merkinnöistä. Aarnio ei uskonut, että KRP ei ollut kiinnostunut tästä jutusta lainkaan, mutta tärkeää oli, että Uusikivi ei menisi kertomaan KRP:lle, että tässä oli ollut jotain tietolähdetoimintaa. Tämä oli tärkeää siksi, että tietolähdetieto oli tullut Vantaan vankilan kautta ja vankila oli halunnut antaa tiedon nimenomaan HPL:lle. Tieto siitä, että "Malmin manne" oli vasaroinut oli ollut väärä. Uusikiveä olisi kiinnostanut, jos tieto olisi tullut malmin mannen kautta.

15 15 Piippo ei ollut kokeneena taktisena tutkijana paljastanut kuulusteluissa Viemerölle tietolähdetietoa. Puhelimet olivat olleet hyvin kiinnostavia, mutta Aarnio ei tiennyt, oliko puhelimet tutkittu. Taktiset tutkijat olivat tehneet mitä voineet. Kiinnostuksen taustalla oli ollut Viemerö ja Vantaan vankilan tietolähdetieto. Viemerön kiinniotto oli ollut yllättävä tapaus sen jälkeen, kun tieto oli saatu Vantaalta. Aarnio oli ymmärtänyt Piipolta, että tietolähde oli luotettava. Vankilaviranomaiset eivät paljastaneet vankilan tietolähdettä tai ainakaan Aarnio ei ollut sitä tiennyt. Aarnio ei tiennyt, mitä kevalle oli ilmoitettu ja tiesikö keva tietolähdetiedosta. Aarnio tiesi, että Piippo oli keskustellut Uusikiven kanssa ja ehkä Uusikivi oli päätellyt jotain Piipon sanoista. Uusikivellä ei ollut ongelmaa asian siirtämisessä. Romano ei tiennyt viranomaisten välisestä kommunikoinnista. Juttu oli käsitelty Helsingin käräjäoikeudessa normaalissa menettelyssä. (s. 87) Aarnio kertoi Romanon varoittamiseen liittyen, että tuolloin Romano oli saanut poikansa USA:sta Suomeen ja hän oli ollut ensimmäistä kertaa lähdössä ulkomaille. Romanolla oli ollut vaikea suhde pojan isään, jolla oli ollut tuttuja Arnhemissä. Aarnio oli sanonut Romanolle, että tämän ei kannata mennä Arnhemiin, koska siellä oli näitä henkilöitä (s ) Aarnio kertoi, että hän ei muista, kuka oli tussitaulupalaverissa tuonut esiin kenenkin nimen. E:n nimi oli ollut mukana yhtenä nimenä muiden joukossa. E oli kova tekijä, jolla oli ollut läheiset yhteydet tynnyrissä olleisiin henkilöihin kuten K:hon, eikä E:n nimi ole ollut esillä turhaan. Aarnio kertoi liittyen Runebergin lähettämään "tiedoksi" kirjoitukseen (S2059): Runeberg oli viestissään kertonut tutkinnasta, jossa oli ilmennyt rahoja, joissa oli ollut samojen henkilöiden sormenjälkiä kuin Helvetin enkeleiden pressalta takavarikoiduissa rahoissa. K oli lähettänyt rahoja Viroon E:lle. K:n juoksupoikia Svanström, Väänänen ja Saviranta oli puolestaan otettu tynnyrijutussa kiinni. Svanströmiltä oli myös löytynyt amfetamiinia. Edellisellä kerralla E oli salakuljettanut Suomeen pilveä Hollannista ja amfetamiinia Virosta jutussa, jonka päätutkijana oli ollut Kauppi. Tuolloin oli ollut taustatietoa, että E edelleen toimitti Suomeen UB:lle huumausaineita.

16 16 Aarnio muisteli Kaunismäen kertoneen, että kun Svanström oli ollut RHU:n kuuntelussa keväällä 2011, kuuntelussa oli tullut esiin puhelu, jossa Svanströmiä oli käsketty tekemään jotain. Puhelu oli myöhemmin yhdistetty DHL-kuljetuksiin ja siihen kun Svanström oli hakenut työkoneen. Tutkijat olivat tunnistaneet soittajaksi K:n. Jos RHU:ssa olisi ollut enemmän tietoa tynnyritutkinnasta, olisi päästy kiinni tähän. Aarnio kertoi liittyen Vilhusen paikantumisiin Käpylään: Aarnio oli tavannut Vilhusen Musta-Pekka K-kaupan lähellä yhden kerran toimittajasähläykseen liittyen. Käpylän Pohjolankadun Shelliä vastapäätä olevassa kapakassa ja lähellä olevassa umpikujassa Vilhusella oli ollut muiden rosvojen kanssa tapaamisia, joita tutkijat olivat käyneet seuraamassa / postaamassa Shellin pihalta käsin. Aarnio kertoi liittyen pidettyyn kokoukseen Paldanin kanssa: Aarniolla ei ollut ollut syytä katsoa pelejä Vantaan Energia Areenalla. Palaverin jälkeen hän oli mennyt Mäkisen kanssa kahville, jossa oli keskusteltu siitä, että oli mennyt hyvin Liukun järjestämä juttu. He eivät olleet suunnitelleet vuoroja. Aarnio kertoi työaikalaskelmiin liittyen, että keväällä 2011 oli ollut ylityökielto ja otettu leasingautot minimiin. Kun töitä oli tehty paljon keväästä syksyyn, tunnit oli laitettu varastoon. Muistissa olleet tunnit oli laitettu maksuun myöhemmin. Kaikista tunneista ei kuitenkaan ollut koskaan maksettu. Työaikalaskelmiin merkityt työajat esimerkiksi 8-16 oli syötetty sinne etukäteen, eikä niitä ollut syytä muuttaa, jos niistä ei ollut maksettu. Aarnio ei muistanut, milloin hän oli ensimmäisen kerran puhunut E:stä tynnyriasiassa. Tuolloin ei ollut tietoa kuljetusmuodosta eli tynnyristä, oli vain tietoa hasiksen laadusta. E oli ollut Rädylle yksi nimi muiden joukossa. Aarnio ei muistanut, mitä hän oli puhunut Rädylle E:stä. Aarnio kertoi asioista, joista hän oli voinut tuossa tilanteessa kertoa Rädylle eli siitä, että E oli liittynyt Pihlajamäki-jutun Davidin tähti -pilveen. Kun Räty/Karhola olivat kertoneet että takavarikossa oli saman logon huumetta, niin Aarnio oli voinut heittää E:n nimen esiin. (Syyttäjä viittasi Rädyn esitutkintakertomukseen s. 507/ kuulustelun s. 185) Aarnio kertoi, että tutkinnassa tynnyrillä ei merkitystä, vaan huumepoliisille merkitystä on vain huumausaineen ulkomuodolla ja merkillä. Aarniolla ei ollut tuolloin muuta tietoa tynnyrijutusta kuin Karholan lähettämät kuvat tynnyreistä ja lätkistä. Aarnio ei ole voinut sanoa Rätylle että E olisi jutun takana. Aarnio oli kertonut E:sta, koska aine oli ollut samaa eli Davidin tähti hasista kuin Tienhaaran jutussa ja koska E oli hoitanut aineet silloin Suomeen. UB:n keskeiset kaverit olivat tavanneet E:tä vuoden vaihteessa. Yksityiskohtaista tietoa tapaamisista ei ollut, mutta Eklund oli usein reissannut Suomeen ja tavannut joka kerta kärkipään rosvoja. Piippo oli ollut kaksi vuotta poissa, eikä hän tiennyt muuta kuin kuulopuheita.

17 17 RHU:lla oli tiettyjä tietoja ja havaintoja sekä esitutkintapöytäkirja, mutta ei suoraa tietoa Loviisan ja Haagan tynnyreistä taikka E:n liittymisestä niihin. Mutta tietoa oli ollut siitä, että huumausaineen laatu on sama. Sitten oli mietitty ympäri Etelä-Suomea olevia kätköjä, joita tutkijat olivat käyneet katsomassa. RHU:lle ei ollut koskaan selvinnyt, kuka oli käynyt aineet tuomassa kätköille. Tienhaara oli touhunnut isoja huumemääriä ja E oli toimittanut kamaa Suomeen. Lundenin liittyminen tapahtumiin on jälkiviisautta. Tapahtuma-aikana oli ollut jotain tietoa Lundenista, mutta ei enempää "rahkeissa varaa". Lundeniin liittyvä kovin juttu oli vuodelta 2007, jolloin tältä oli löydetty isojen pakkausten kääreitä. Oli huomattu että Lunden on jossain mukana ja Lunden olikin joutunut vankilaan. Tietolähteiltä oli aktiivisesti etsitty tietoa Lundenista. Aarnio kertoi RHU:n Lundeniin kohdistamasta seurannasta: Loviisan tynnyrin aikana Lunden oli ollut linnassa eikä seurantaa ollut. RHU:n aktiivinen seuranta tarkoitti, että RHU:ssa oli oltu hereillä henkilön suhteen ja esimerkiksi pyritty saamaan tietolähde lähelle kohdetta. Vuonna 2011 Sievälän kautta oli saatu tietoa Lundenin autonvuokrauksesta jne. ja sitten oli tehty mitä voitu. Kauppi oli käynyt tarkastamassa auton. Keväällä 2012 Aarnio ei ollut kertonut asiasta Perovuolle, koska kyse oli tietolähdetiedosta. Aarnio oli aikaisemmin kertonut antaneensa tietolähdetietoa Nikkoon liittyen esimerkiksi Nikon krapulaan, mutta Nikosta ei tuolloin ollut ollut mitään tietoa. RHU:ssa oli tietoa siitä, että Lunden oli liittynyt liivijengeihin, todennäköisesti enkeleihin tai bandiitteihin. Tietoa ei ollut siitä, että hän olisi liittynyt Tienhaaraan, mutta hän oli voinut liittyä tähän. Ei ollut tietoa että Lunden liittyisi E:hen (s ) Aarnio kertoi Vilhusen ja RHU:n välisestä yhteydenpidosta. Aarnio kertoi, että Vilhunen oli otettu kiinni Lahdessa vuonna 2008, minkä jälkeen "luonnollinen" yhteydenpito Vilhuseen oli katkennut. Vilhunen oli halunnut, että RHU auttaisi häntä, mihin olisi pystyttykin, mutta silloin olisi pitänyt paljastaa, että Vilhunen on Helsingin tietolähde. Vilhunen oli vapautunut keväällä vuonna 2009, eikä RHU:lla ollut senkään jälkeen ollut mitään yhteyttä Vilhuseen. Ei myöskään liittyen mihinkään yhtiöön ja sijoittamisiin. Ainoa tapaaminen vuosina oli ollut Petikon Alkoa vastapäätä ehkä keväällä Tapaaminen oli liittynyt siihen, kun Vilhusen poika oli ampunut isoäitiään vatsaan vahingossa. Kauppi oli ollut todentamassa tilannetta. Kauppi, Verlin ja Runeberg tiesivät RHU:n ja Vilhusen

18 18 väliset tapaamiset. Reinholm oli ottanut aseen nimiinsä, vaikka oli kyse Vilhusen aseesta. Tapaamisen syynä oli pelko siitä, oliko kyse sodasta jengien välillä. Viestitys Kalinaisen kanssa ei liittynyt Vilhusen yhteydenpitopuhelimeen, eikä RHU:lla ollut tietoa Vilhusen ja Jürgensin tekemisistä. Jos tapaamisia Vilhusen kanssa olisi ollut, Kaupilla olisi niistä tietoa. Vilhunen ei ollut nimennyt mitään tapaamispaikkoja. RHU:n ja Vilhusen välinen yhteydenpito toukokuussa 2011 oli liittynyt Jukka Larkion tutkimaan ampumistapaukseen. Vilhusella oli tärkeä rooli alamaailmassa, ja Vilhuseen oli oltu yhteydessä koko seuraavan viikon ajan. Aarniolla ei ollut mitään erityistä syytä pitää yhteyspuhelinta vaan puhelin oli ollut tutkijoilla. Tämä oli "kova tilanne" Helsingissä, ja tilanteeseen liittyen Jouko Salo oli viestinyt Aarniolle kello 11 maissa että "...hoitakaa niillä tunneilla, kun se vaatii. Se on kuitenkin gangsteriporukkaa". Aarniolle oli jr-tutkinnasta viestitty että "Canareiden keissi pitää porukkaa varpaillaan". Lisäksi Piippo oli kysellyt, mikä meininki Helsingissä. Vilhunen oli ollut tietolähde ja kertonut näistä tapahtumista sekä siitä miten tilanne saatu rauhoittumaan. Viesteistä (JA37) ilmenee myös, miten ylitöitä ei ollut voitu merkitä keväällä 2011 ja ne oli merkitty syksyllä Paikannustiedot antavat väärän kuvan, puhelimia on RHU:ssa hoidettu eri tavalla kuin KRP:ssä, jossa on ollut toimintaan nimettyjä henkilöitä. Ennen Petikon Alkon tapaamista vuonna 2009 RHU:sta oli otettu yhteyttä Vilhuseen tiputtamalla lappu Vilhusen postilaatikkoon ja sen jälkeen oli ollut tapaaminen Vilhusen isoäitiin liittyneestä ampumisesta. RHU oli kysynyt mitä oli tapahtunut ja alkaako sotku. Vilhunen oli lapun jälkeen ollut yhteydessä Aarnioon. Kevääseen 2011 saakka ei ollut ollut yhteyttä. Tuolloin yhteydenotto oli tapahtunut "kenttäolosuhteissa" eli oli törmätty äijiin. Aarnio oli tuolloin ollut Elisassa. Canonballs ampumisen aikoina vanha tapa oli taas syntynyt eli käytössä oli ollut yhteyspuhelin ja tutkijat olivat pitäneet yhteyttä Vilhuseen. Tarvittaessa oli järjestetty tapaaminen, mutta tapaamisia ei juurikaan ollut ollut. Pääsääntöisesti Aarnio oli fyysisesti jutellut Vilhusen kanssa. Kauppi, Verlin tai Runeberg olivat turvanneet tapaamiset. Aarnio ei ollut koskaan tavannut Vilhusta yksin. Kauppi ja Verlin ovat eniten Suomessa tietolähdetoimintaan koulutettuja henkilöitä. Tienhaara oli otettu kiinni ja Vilhunen oli auttanut asiassa kertomalla, missä Tienhaara liikkuu ja mitä tekee. Aarnio muisteli, että tuolloin oli oltu jonkun lastin perässä, johon ei kuitenkaan oltu päästy kiinni. Tutkijat olivat pitäneet Vilhuseen tuolloin yhteyttä koko ajan. Työvuorot oli merkitty alkamaan kello 4.30 ja 3.30 ja tuolloin oli maksettu ylitöistä. Huumepoliisin työajat ovat epäsäännölliset. Tienhaaran porukan ympärillä oli tuolloin tehty paljon töitä, mihin liittyen oli saatu tietoa Vilhuselta. Tutkijat olivat pitäneet Vilhuseen tuolloin yhteyttä koko ajan.

Käräjäoikeus on hylännyt syytteet kokonaan seuraavien vastaajien osalta:

Käräjäoikeus on hylännyt syytteet kokonaan seuraavien vastaajien osalta: 1 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS TIEDOTE 29.12.2016 kello 11 Käräjäoikeus on hyväksynyt suurimman osan ns. tynnyrijutun syytteistä sekä tuominnut useita vastaajia törkeistä huumausaine- ja virkarikoksista pitkiin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä Suomi EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä Sinulla on oikeus säilyttää itselläsi tämä ilmoitus oikeuksistasi pidätyksesi ajan.

Lisätiedot

Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake

Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake 1) Päivystysyksikkö * nmlkj Hyvinkää nmlkj Keski-Uusimaa 2) Työvuoro * nmlkj Aktiivityö nmlkj Varallaolo Ilmoituksen/ yhteydenotot perustiedot 3) Yhteydenoton viikonpäivä

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Poliisin näkökulma harmaan talouden torjunnasta Helsingissä

Poliisin näkökulma harmaan talouden torjunnasta Helsingissä Poliisin näkökulma harmaan talouden torjunnasta Helsingissä Rakennuskonepäivät 21.1.21 Helsingin poliisilaitos Rikostarkastaja Ismo Siltamäki 21.1.21 Helsingin poliisilaitos AVOIMET, ILMOITETUT JA PÄÄTETYT

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Ilmoitus oikeuksista

Ilmoitus oikeuksista Ilmoitus oikeuksista Tästä lehtisestä saat tärkeää tietoa oikeuksista, jotka sinulla on ollessasi Oikeuksilla tarkoitetaan tärkeitä vapauksia ja apua, jotka ovat lain mukaan saatavilla kaikille. Kun tiedät

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 1226/420/2012 JULKINEN 29.11.2012 ASIA Vahvistusilmoituksen lähettämisen laiminlyönti ja laskun lähettäminen ennen huomautusajan päättymistä ASIANOSAINEN 220 Energia

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

T: Joo, mutta Itella antoi ohjeet kimppulappuihin. SAA: Mistä te sen tiedätte? T: Olen istunut Itellan kanssa samassa pöydässä ja käynyt läpi

T: Joo, mutta Itella antoi ohjeet kimppulappuihin. SAA: Mistä te sen tiedätte? T: Olen istunut Itellan kanssa samassa pöydässä ja käynyt läpi Todistajana kuultuna Birgit Leiponen on muun ohella kertonut, että vuonna 2004 hän toimi Riihimäen kirjapainossa tuotannon esimiehenä ja myös myyntipäällikkönä ja tunsi Savenmaa Ky:n mainosjakelun. Todistaja

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Asianomistajat TMI SEADONIS SUOMENOJAN VENESATAMA/ CARBONE MASSIMILIANO ROSARIO KÄHKÖNEN JANNE-OSKARI

Asianomistajat TMI SEADONIS SUOMENOJAN VENESATAMA/ CARBONE MASSIMILIANO ROSARIO KÄHKÖNEN JANNE-OSKARI LÄNSI-UUDENMAAN SYYTTÄJÄNVIRASTO PÄÄTÖS 15/635 PL 24 02631 ESPOO syyttämättä jättämisestä Asianro Puhelin 029 56 21000 Fax 029 56 21022 25.5.2015 R 14/5964 Syyttämättä jätetty RAUNIO LASSE ANTERO 09.12.1957

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa VALTAKUNNANSYVTTÄJÄNVIRASTO YLEINEN OHJE syyttäjille Annettu 19.12.2002 VKS:2002:4 Dnro 55/31102 Säädösperusta A kihlakunnansyyttäjästä 13 a 1 Voimassa 1.1.2003 - toistaiseksi Ohje syyttäjän varallaolosta

Lisätiedot

Vepe Hänninen WSOY. Myrkky. Jari Aarnio

Vepe Hänninen WSOY. Myrkky. Jari Aarnio Vepe Hänninen Jari Aarnio h Myrkky WSOY Uu Jari Aarnio Vepe Hänninen myrkky werner söderström osakeyhtiö helsinki jari aarnio, vepe hänninen ja WSOY 2017 ISBN 978 951 0-42198 7 painettu eu:ssa Sisällys

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta 31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lisätiedot

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se Rikokset, tuki ja apu www.jagvillveta.se Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Niitä voi tapahtua esimerkiksi kotona, koulussa, vapaa-ajalla

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Tietokilpailu 4 Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset

Tietokilpailu 4 Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset Tietokilpailu 4 Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä kouluissa tapahtuvien rikosten tunnistamisesta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA

JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA 17.4.2019 1 / 5 EOAK/2049/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juho Martikainen JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA 1 KANTELU

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Lähisuhdeväkivalta Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Tietoja paperilomakkeen täyttämisestä Kysymyksen jälkeen on merkitty tähti *, jos kyseessä on pakollinen kysymys, johon kaikkien

Lisätiedot

HÄTÄKESKUSLAITOKSEN OIKEUSTAPAUKSET

HÄTÄKESKUSLAITOKSEN OIKEUSTAPAUKSET HÄTÄKESKUSLAITOKSEN OIKEUSTAPAUKSET www.112.fi Esitys 1. Yleistä 2. Oikeustapaukset 3. Virkamiehen velvollisuuksista 4. Virkarikokset Suomessa 5. Johtopäätökset www.112.fi 1. Yleistä Hätäkeskuslaitoksen

Lisätiedot

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile Windows Phone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen.

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.11.2017 Dnro OKV/1334/1/2017 1/5 ASIA Esitutkintapäätöksen perusteleminen KANTELU Asianajaja on kantelijan edustajana oikeuskanslerille 19.6.2017 osoittamassaan kantelussa arvostellut

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään: Sisällysluettelo Esipuhe 2 1. Segmentointi nykymarkkinoinnissa 5 1.1. Segmentoinnin merkitys 6 1.2. Segmentoinnin toteutuksen ongelmat 8 1.3. Segmentin valintaan vaikuttavat tekijät 10 2. Segmentoinnin

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta

Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seurusteluväkivaltaan ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan. 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen

Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan. 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen TUTKINTAPYYNTÖ LAATU! Tutkintapyynnön sisällöstä käytävä ilmi, mitä on tapahtunut tai

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

ÄLÄ RIKO HOITAJAASI - TYÖSUOJELUN TEEMASEMINAARI

ÄLÄ RIKO HOITAJAASI - TYÖSUOJELUN TEEMASEMINAARI ÄLÄ RIKO HOITAJAASI - TYÖSUOJELUN TEEMASEMINAARI 29.10.2018 Case-esimerkki: Uhkaavat tilanteet ensihoidon alalla Mika Länsisola, Ensihoitaja, Keski-Uudenmaan Pelastuslaitos Luottamusmies Tehy Ry:n ja Suomen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile ndroid Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet tarvitsee

Lisätiedot

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista?

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Päivi Rautava Ehkäisevän terveydenhuollon professori Turun yliopisto Puhelin +35850 3005846 Sähköpostit rautava@utu.fi tai paivi.rautava@tyks.fi

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA 2015 17 AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 VIIKON PROJEKTI KAHDESSA TUNNISSA PARAS TILAISUUS TEHDÄ MAINETYÖTÄ

Lisätiedot

Lisälista MH Maakuntahallitus esityslista :00

Lisälista MH Maakuntahallitus esityslista :00 Lisälista MH 30.1.2017 Maakuntahallitus esityslista 30.01.2017 10:00 20 LAUSUNTO KUNNALLISVALITUKSEEN, MAAKUNTAJOHTAJAN VALINTA, SIMO RIUTTAMÄKI... 1 - Liite 20... 5 - Liite 20 - Lausuntopyyntö_Turun hallinto-oikeus...

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN 1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954

Lisätiedot

Ranuan Palveluohjaamo. Vappu Onkalo, Terhi Salmela, Kirsti Kaikkonen, Tyyne Mört, sekä Hankkeen puolelta Mikko Närhi

Ranuan Palveluohjaamo. Vappu Onkalo, Terhi Salmela, Kirsti Kaikkonen, Tyyne Mört, sekä Hankkeen puolelta Mikko Närhi Ranuan Palveluohjaamo Vappu Onkalo, Terhi Salmela, Kirsti Kaikkonen, Tyyne Mört, sekä Hankkeen puolelta Mikko Närhi Ranuan kunnan palveluohjaamon mainos Ranuan palveluohjaamo aloitettu Palvelu avattu maaliskuu

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

KÄNNYKKÄ. Kaveriksi ikäihmiselle! Aina mukana! Aina päällä! Matti Tossavainen 27.09.2008 Foibe klo 10-14 (LongLifeLearning/EU)

KÄNNYKKÄ. Kaveriksi ikäihmiselle! Aina mukana! Aina päällä! Matti Tossavainen 27.09.2008 Foibe klo 10-14 (LongLifeLearning/EU) KÄNNYKKÄ Kaveriksi ikäihmiselle! Aina mukana! Aina päällä! Matti Tossavainen 27.09.2008 Foibe klo 10-14 (LongLifeLearning/EU) Seniorikännykän tärkeitä ominaisuuksia (1/4) Pysyy hyvin kädessä - hyvä tuntuma

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Osaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta

Osaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta Osaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta Viimeisin ostamani asia haaveet ja tarpeet hintavertailu rahat tuotetietous muuta Minä mainonnan keskellä 1 Ryhmätyö Näin ostopäätöksiini yritettiin vaikuttaa

Lisätiedot

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT PERHEEN TAUSTATIEDOT NIMI (LAPSEN): OSOITE: IKÄ: ASUINALUE: PUHELIN: HUOLTAJA: E-MAIL: HARRASTUKSET: KOTIELÄIMET: ALLERGIAT: MUUTA HUOMIOITAVAA/TOIVEITA: OPISKELIJAN TAUSTATIEDOT NIMI: OSOITE: IKÄ: ASUINALUE:

Lisätiedot

TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA

TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA HTSY Verohallinto Päiväys Verohallinto 2 (5) TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA Työeläkevakuutusmaksupetos ja sen törkeä tekomuoto ovat rikosnimikkeitä,

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot