TOIMITUSJOHTAJA MIKAEL LILIUKSEN PUHE YHTIÖKOKOUKSESSA 2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMITUSJOHTAJA MIKAEL LILIUKSEN PUHE YHTIÖKOKOUKSESSA 2005"

Transkriptio

1 TOIMITUSJOHTAJA MIKAEL LILIUKSEN PUHE YHTIÖKOKOUKSESSA 2005 Herra puheenjohtaja, arvoisat osakkeenomistajat, hyvät naiset ja herrat. Ärade aktieägare. Tämä yhtiökokous on ainutlaatuinen. Ensinnäkin Fortum teki viime vuonna historiansa parhaimman tuloksen ja toiseksi esitämme hyväksyttäväksi öljyliiketoimintojen eriyttämisen Fortumista. Juuri tuon erinomaisen tuloksen ansiosta voimme tehdä eriyttämisen osakkeenomistajien kannalta tavalla, joka antaa heille mahdollisuuden osallistua uuden öljy-yhtiön tulevaisuuden rakentamiseen sen omistajina. Palaan siihen vielä. Tarkastelkaamme kuitenkin ensin mitä markkinoilla tapahtui vuonna Euroopan sähkömarkkinoiden yhdistämiskehitys jatkui. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinatalouden lainalaisuudet vallitsevat näillä markkinoilla kuten muillakin aloilla ja kaikkien yritysten on toimittava markkinaehtoisesti. On tärkeätä mieltää, että näissä oloissa sähköalaa kohdellaan kuin mitä tahansa muuta alaa. EU:n päättämän kehityksen tavoitteena on alan tehokkuuden parantaminen sekä kuluttajien että koko yhteiskunnan hyödyksi. Tällainen kehitys on myös Fortumin valitseman strategian perusta. Pohjoismainen markkina näyttää yhä tietä muulle Euroopalle. Yhteinen sähköpörssi Nord Pool jatkoi maailman parhaiten toimivana sähköpörssinä. Täällä sähkölle muodostuu joka päivä referenssihinta koko Pohjoismaihin. Vuoden aikana tehtiin konkreettisia ja tärkeitä päätöksiä markkinoiden parantamiseksi edelleen. Kansallisten kantaverkkoyhtiöiden yhteistyö syveni ja kuvassa näkyy sen tärkeä tulos: siirtokapasiteetin pullonkaulojen poistamiseksi määriteltiin viisi keskeistä hanketta. Tämä on tärkeää, sillä kun sähkö virtaa täysin vapaasti maasta toiseen, koko alueen tuotantokoneisto on mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Sillä on hintoja hillitsevä vaikutus, ja sekin parantaa markkinan toimivuutta. Ensimmäisestä pullonkaulahankkeesta on jo tehty päätös. Fenno-Scan Suomen ja Ruotsin välillä valmistuu vuonna 2010 ja varmistaa riittävän sähkön siirron maidemme välillä. Kuten tiedetään, Pohjoismaiden sähkömarkkina on hyvin riippuvainen vesivoimatilanteesta. Vähäsateisena vuotena sähkön pörssihinta nousee, ja päinvastoin. Kuvassa näkyy miten viime vuoden lopun voimakkaat sateet alensivat sähkön pörssihintaa. Toimivat, kilpaillut markkinat ovat johtaneet haluttuun päämäärään: kuluttajahinnat ovat laskeneet. Hinnat nousivat kaksi vuotta sitten pitkän kuivan jakson ja pakkasten seurauksena, mutta tilanne normalisoitui nopeasti. Tällä hetkellä sähkön reaalihinnat Suomessa ovat suunnilleen samalla tasolla kuin kahdeksan vuotta sitten ja ovat edelleen Euroopan edullisimpia. Fortum ilmoitti alentavansa omia hintojaan kahdesti viime vuoden aikana. Hirmumyrsky Gudrun Ruotsissa ja joulumyrsky Rafael täällä Suomessa olivat muistutus yhteiskuntamme sähköriippuvuudesta. Fortum pääsi niistä vähällä, valtaosa asiakkaistamme sai

2 sähkönsä takaisin päivän tai muutaman päivän sisällä. Ne antoivat kuitenkin myös meille aiheen arvioida mahdollisuutemme nopeuttaa verkkojen investointiohjelmia. Yhteiskunnassa vaaditaan oikeutetusti yhä parempaa sähkön toimitusvarmuutta. Se ei synny itsestään, vaan vaatii kalliita investointeja. Siksi tarvitaan sääntelyä, joka sallii yrityksille investoinnit mahdollistavan kannattavuustason. Sähkön siirtoyhtiöitä on kritisoitu niiden hinnoitteluperiaatteista. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että eurooppalaisessa vertailussa sähkön siirtohinnat ovat Pohjoismaissa varsin maltilliset ankarasta ilmastosta ja laajoista haja-asutusalueista huolimatta. Tämä on osoitus siitä, että ala on kehittynyt selvästi tehokkaammaksi kuin muualla Euroopassa. Myös Suomessa tämä on selkeästi osoitettavissa, sillä sähkön siirtohinnat ovat meillä alentuneet suhteessa yleiseen hintakehitykseen. Kilpailun toimivuus näkyi erityisen hyvin kuluttajamarkkinoilla. Asiakkaiden liikkuvuus on selvässä kasvussa. Viime vuonna keskimäärin yli 20 % pohjoismaisista sähköasiakkaista oli vaihtanut sähköntoimittajaansa ja vielä useampi oli neuvotellut sopimuksensa uusiksi. Kilpailu markkinaosuuksista kiristyi selvästi myös täällä Suomessa vaikka energiantoimittajaa ei vielä vaihdetakaan yhtä hanakasti kuin Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden avaaminen on hyvin pitkälle onnistunut, ja yhteisen markkinan kehittäminen jatkuu. Fortum tukee voimakkaasti tämän suuntaista kehitystä. Pohjoismainen sähkömarkkina näyttää tietä muulle Euroopalle, ja se tapahtuu kuluttajien eduksi. Samalla kehitys antaa lisäpontta omalle strategiallemme ja tukee valitsemaamme yhteispohjoismaista liiketoimintamallia. Fortumin strategiassa on kolme keskeistä päämäärää. Teimme myös viime vuonna määrätietoisesti töitä näiden päämäärien saavuttamiseksi. Jatkoimme edelleen Pohjoismaat ja Itämeren alueen kattavan strategiamme toteuttamista. Vahvistimme asemaamme Luoteis-Venäjällä lisäämällä omistustamme Lenenergossa, Pietarin alueen johtavassa sähköyhtiössä. Olemme nyt kaikkiaan investoineet noin 150 miljoonaa euroa Venäjän sähköliiketoimintaan. Vajaan kolmanneksen osuudella meillä on vankka jalansija Venäjän avautuvilla sähkömarkkinoilla, jossa pohjoismaisen mallin mukainen sähköreformi etenee. Sen tarkoitus on tämän vuosikymmenen aikana jakaa Venäjän mittava tuotantotoiminta kymmeneen valtakunnalliseen ja noin 15 alueelliseen tuotantoyhtiöön, joista Pietarin alueella toimii yksi. Tämän vuoden alussa päästiin sopimukseen Luoteis-Venäjän alueellisen tuotantoyhtiön perustamisesta liittämällä yhteen Luoteis-Venäjän kolme energiayhtiötä. Tämä on merkittävä edistysaskel kohti vapaata markkinatilannetta. Fortumin osuus tästä uudesta yhtiöstä tulee olemaan noin viidennes. Olemme hyvin tyytyväisiä kehitykseen ja asemaamme ainoana merkittävänä ulkomaalaisena toimijana Venäjällä. Jätimme myös ostotarjouksen norjalaisesta Hafslund-energiayhtiöstä, josta omistamme noin kolmanneksen. Hankkeesta oli jo sovittu Oslon kaupunginhallituksen kanssa, mutta kaatui lopulta

3 poliittiseen vastustukseen. Tämä ei kuitenkaan ole vähentänyt Fortumin kiinnostusta Norjan sähkösektoria kohtaan, vaan seuraamme tilannetta Norjan markkinoilla aktiivisesti. Ilmoitimme käyttävämme sopimuksen mukaista osto-oikeuttamme E.ON Finlandin osakkeisiin. Osto-oikeus on osa Fortumin saamaa korvausta E.ONin kanssa vuonna 2002 tehdystä Wesertalkaupasta. Koska yhtiö on toistaiseksi kieltäytynyt myymästä osakkeitaan, Fortum on ryhtynyt asian vaatimiin oikeustoimiin etujensa turvaamiseksi. Uskomme saavamme asiaan päätöksen tämän vuoden aikana. Olemme myös tehneet ostotarjouksen Espoon kaupungille sen omistamasta vähemmistöosuudesta E.ON Finlandista. Uskomme, että osuuden myyminen on Espoon kannalta hyvä ratkaisu, ja toivomme, että myös Espoon päättäjät päätyvät tähän johtopäätökseen. Vahvistimme asemaamme myös Puolassa lisäämällä kaukolämpöosuuksiamme. Tällä hetkellä toimitamme kaukolämpöä 28 puolalaiseen kaupunkiin. Jatkoimme työtä ympäristövastuun kantamiseksi. Hiilidioksidipäästömme ovat varsin alhaiset moneen muuhun sähköyhtiöön verrattuna. Tämän vuoden alussa astui voimaan päästökauppalaki, joka tähtää teollisuuden aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen alentamiseen. Olemme valmistautuneet päästökauppaan määrätietoisesti investoimalla viime vuosina 7 miljardia euroa vähemmän päästöjä aiheuttavaan tuotantoon. Lisäksi osallistumme Suomen viidenteen ydinvoimalaitokseen, jonka kokonaisinvestointi on yli kolme miljardia euroa. Hanke turvaa osaltaan sähkön saatavuuden myös tulevaisuudessa. Fortumin hiilidioksidivapaan tuotannon osuus oli viime vuonna jo 83 % ja olimme Pohjoismaiden suurin ympäristömerkityn sähkön myyjä. Tuotantorakenteemme vahvistaa kilpailukykyämme sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä mikäli energiapolitiikka on johdonmukaista. EU:ssa valmistautuminen vuoden 2012 jälkeiseen aikaan on jo käynnissä. Pidämme tärkeänä, että tulevat ratkaisut eivät vaaranna eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä. EU:n tulee edetä samassa tahdissa muiden maiden kanssa, ja myös merkittävät nopeasti teollistuvat maat on saatava mukaan. Kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavien alojen tulee tasapuolisesti osallistua taakan jakoon, jotta rasitus ei kohdistu kohtuuttomasti sähköntuotannolle tai muulle teollisuudelle. Hiilidioksidipäästöistä vapaan energian tuotannon rakentaminen tai hankinta on kallista. Sen vuoksi spekulointi ansiottomalla arvonnousulla ja sen verottamisella tässä yhteydessä on täysin käsittämätöntä. Jo tällaiset puheet aiheuttavat merkittävää epävarmuutta uusien investointien käynnistämisen kannalta. Energia-investoinnit ovat pitkäaikaisia - tuotantolaitosten pitää toimia kymmeniä vuosia. Sen vuoksi myös energia- ja ilmastopolitiikan pitää olla johdonmukaista ja pitkäjänteistä.

4 Suuri haasteemme erittäin kilpaillussa sähkön myynnissä on saavuttaa kilpailijoitamme parempi asema asiakkaiden keskuudessa. Sähköala on saanut paljon arvostelua osakseen, kun hinnat ovat olleet epävakaat, myrskyt ovat aiheuttaneet sähkökatkoja tai epätyydyttävä asiakaspalvelu on koetellut asiakkaita. Tavoitteemme on kunnianhimoinen: haluamme tulla halutuimmaksi energiantoimittajaksi. Vuoden alussa perustimme uuden asiakaspalveluyksikön, joka palvelee sekä sähkön myynti- että siirtoasiakkaita. Sähkönsiirtoasiakkaiden saaman palvelun laatuun kiinnitettiin entistä enemmän huomiota mm. antamalla asentajille asiakaspalvelukoulutusta. Toimme myös markkinoille useita uusia tuotteita ja palveluita erilaisten asiakkaiden tarpeiden mukaan. Viime vuonna otimme ensimmäisenä pohjoismaisena energiayhtiönä käyttöön valikoiman asiakastakuita. Lupaamme asiakkaalle tiettyä palvelun laatua. Ellemme pysty sitä sopimuksen mukaisesti toimittamaan, maksamme asiakkaalle rahallisen korvauksen. Tiettävästi tällainen palvelutakuu on energiamarkkinoilla ainutlaatuinen. Perustimme myös ensimmäisenä energiayhtiönä yhteispohjoismaisen asiakasasiamiehen toimen. Asiakasasiamies on asiakkaan edunvalvoja, joka toimii itsenäisesti ja raportoi suoraan yritysjohdolle. Gustaf Sandström lienee edelleen ainoa sähköalan asiakasasiamies Suomessa. Asiakaspalvelun kannalta viime vuosi merkitsi kaiken kaikkiaan Fortumille uuden aikakauden alkua. Teimme joukon asiakaslähtöisiä parannuksia, jotka selvästi parantavat kilpailukykyämme alati kiristyvässä markkinatilanteessa. Puhtaiden liikennepolttoaineiden kysyntä kasvoi edelleen. Huippulaatuista bensiiniä vietiin paljon Yhdysvaltoihin ja rikitöntä dieselöljyä Eurooppaan. Viime vuonna lisäsimme edullisemman venäläisen raakaöljyn käyttöä Porvoon jalostamolla. Nämä tekijät sekä jalostamoiden hyvä käytettävyys kasvattivat omaa öljynjalostuksen lisämarginaaliamme ennätystasolle. Ensi vuoden lopussa, kun Porvoon suurinvestointi rikittömän dieselin tuotannon lisäämiseksi valmistuu, lisämarginaali kasvaa edelleen. Myös muut öljysektorin liiketoiminnot menestyivät hyvin oli vuosi, jolloin öljysektorilla lähes kaikki onnistui ja tehtiin kaikkien aikojen ennätystulos. Konsernin liikevoitto kasvoi 35 % edellisvuodesta. Kun verrataan tulosta ilman kertaluontoisia eriä, on myös toiminnallisen tuloksen parannus yli 30 %, noin 430 miljoonaa euroa parempi kuin Tärkeitä selittäjiä ovat onnistuneet sähkön hintasuojaukset, tuotantolaitosten hyvä käytettävyys ja suotuisat markkinaolosuhteet - erityisesti öljynjalostuksessa. Osakekohtainen tulos kasvoi merkittävästi ja oli 44 % parempi kuin edellisvuonna.

5 Vahva kassavirta on Fortumin kaltaiselle pääomavaltaiselle yritykselle tärkeää. Siksi se on meillä erityisen huomion kohteena, mikä näkyy myös tuloksista. Liiketoiminnan kassavirta jatkoi kasvuaan ja oli viime vuonna 1,7 miljardia euroa. Hyvän tuloksen ja vahvan kassavirran ansiosta hallitus esittää 58 eurosentin suuruista käteisosinkoa. Siinä on kasvua 38 % edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi osakkaille esitetään osakeosinkoa, johon palaamme myöhemmin kun käsittelemme öljyliiketoimintojen eriyttämistä. Viime vuosina olemme tehneet määrätietoisesti työtä, jotta saavuttaisimme asetetut taloudelliset tavoitteet. Olen erittäin iloinen ja ylpeä koko henkilöstön puolesta siitä, että vuonna 2004 ylitimme ne kaikki. Toinen ilon ja ylpeyden aihe on saavutuksemme työturvallisuuden saralla. Olimme viime vuonna asettaneet työtapaturmille tavoitteen, jonka saavutimme hyvällä marginaalilla. Työ turvallisuuden ja ympäristönsuojelun eteen jatkuu entistä kovemmin tavoittein. Osakemarkkinat palkitsivat työtämme komeasti viime vuonna. Osakkeemme kurssi jatkoi nousuaan ja oli vuoden vaihteessa peräti 67 % korkeampi kuin vuotta aiemmin. Viime päivinä kurssi on enimmäkseen liikkunut 15,50 euron tienoilla. Mennyt vuosi on ollut Fortumille ja sen omistajille erittäin menestyksekäs. Monet markkinatekijät olivat puolellamme, mutta hienot saavutukset ovat seurausta myös kovasta ja määrätietoisesta työstä. Haluankin tässä yhteydessä kiittää koko Fortumin henkilöstöä hienosta vuodesta. Tänään ehdotamme öljyliiketoiminnan eriyttämistä Fortumista. Siksi on syytä palauttaa mieleen, miksi Fortum perustettiin seitsemän vuotta sitten. Motiivinahan oli luoda riittävän vahva yhtiö, jolla olisi tarpeeksi voimaa osallistua molempien toimialojen tarvitsemiin uudelleenjärjestelyihin ja laajenemiseen päämarkkina-alueillaan. Kuluvina vuosina olemme voimallisesti toteuttaneet valittua strategiaamme. Olemme keskittyneet ydinliiketoimintoihimme Pohjoismaissa ja myyneet pois siihen kuulumattomia osia. Työ on onnistunut hyvin. Sekä sähkö- ja lämpöliiketoiminta että öljyliiketoiminta ovat tänään aivan eri tilanteessa kuin seitsemän vuotta sitten. Tänään sekä öljy- että sähköpuoli on riittävän kilpailukykyinen ja voimakas pärjätäkseen omillaan. Ilman yhteistä Fortum-vaihetta tämä tuskin olisi ollut mahdollista. Kuvasta nähdään, että molemmilla yhtiöillä on hyvät edellytykset toimia itsenäisinä pörssiyhtiöinä. Uskon, että myös Fortumin osakkeenomistajat voivat olla tyytyväisiä menneeseen vuoteen. Jatkamme työtä luottamuksenne ansaitsemiseksi tästä eteenkinpäin. Yhtiön hallitus on linjannut Fortumille uuden osingonjakopolitiikan, joka edellyttää runsaampaa osingonmaksua kuin tähän asti. Aikomuksemme on jakaa nettotuloksesta % osinkona.

6 Kun katsomme tästä eteenpäin, on syytä kuvata jäljelle jäävän Fortumin tilannetta öljyliiketoimintojen eriyttämisen jälkeen. Järjestelyn ansiosta Fortum voi keskittyä sähköstrategiaansa ja öljypuoli voi paremmin toteuttaa omaa itsenäistä strategiaa ja hyödyntää markkinoiden kehitystä. Näkemyksemme sähkömarkkinoiden kehityksestä ei ole muuttunut. Näin ollen myöskään Fortumin pohjoismainen strategia ei muutu. Pohjoismainen sähkömarkkina on edelleen hyvin hajautunut, niin sähkön tuotanto-, siirto- kuin myyntitoiminnassakin on satoja toimijoita. Tämä tilanne tulee muuttumaan. Kuten muillakin pääomavaltaisilla aloilla suuruuden ekonomia ratkaisee ja kustannussäästöjä saadaan vain yrityskokoja kasvattamalla. Uskomme, että keskittyminen jatkuu ja aiomme olla siinä vahvasti mukana. Tällainen kehitys on myös kuluttajien hyödyksi. Jatkamme myös työtä asiakaspalvelun kehittämiseksi ja parantamiseksi, tavoittelemme vakavissamme asemaa Pohjoismaiden halutuimpana energiantoimittajana. Tämän lisäksi pyrimme myös jatkuvasti tehostamaan toimintaamme - se on pysyvä osa Fortumin tapaa toimia. Jäljelle jäävä Fortum on vahva yhtiö, jota on viritetty tarttumaan kehittyvien markkinoiden mahdollisuuksiin: - organisaatiotamme on virtaviivaistettu puhtaan sähkö- ja lämpöyhtiön tarpeisiin - taloutemme on vankalla pohjalla. - Fortumista tulee entistä pohjoismaisempi. Jatkossa yli puolet asiakkaistamme ja henkilökunnastamme on Suomen ulkopuolella. Yhtiön voimakas kehittäminen jatkuu. Apunani tässä työssä minulla on hyvin toimiva johtoryhmä, johon kuuluu lisäkseni seuraavat jäsenet: Tapio Kuula Christian Lundberg Juha Laaksonen Timo Karttinen Mikael Frisk Carola Teir-Lehtinen johtaja, sähkön ja lämmön tuotanto sekä siihen liittyvät palvelut johtaja, sähkön siirto ja vähittäismyynti talousjohtaja kehitysjohtaja henkilöstöjohtaja viestintäjohtaja Hyvät osakkeenomistajat: Fortumilla on mainiot edellytykset menestyä myös jatkossa. Yhtiö on hyvässä kunnossa, ja meillä on osaava ja motivoitunut henkilöstö. Tavoitteemme on selvä: tulla Pohjoismaiden johtavaksi energiayhtiöksi. Kiitos.

Toimitusjohtaja Mikael Liliuksen puhe yhtiökokouksessa 25.3.2004

Toimitusjohtaja Mikael Liliuksen puhe yhtiökokouksessa 25.3.2004 Toimitusjohtaja Mikael Liliuksen puhe yhtiökokouksessa 25.3.2004 Herra Ministeri, herra puheenjohtaja, arvoisat osakkeenomistajat, hyvät naiset ja herrat. Fortumin hieno vuosi 2003 oli samalla yhtiön ensimmäisen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 31.1.2008

Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Hyvä vuosi Hyvä taloudellinen tulos Korkeampi sähkön tukkumyyntihinta haastavassa markkinaympäristössä 39,7 euroa/mwh vuonna 2007 (+7 %) vs. Nordpool 27,9 euroa/mwh (-43 %) Fortumin

Lisätiedot

Fortumilla on takanaan hyvä vuosi. Uskomme, että se on valitun strategiamme ansiota.

Fortumilla on takanaan hyvä vuosi. Uskomme, että se on valitun strategiamme ansiota. 1 (6) Toimitusjohtaja Mikael Liliuksen puhe yhtiökokouksessa Herra puheenjohtaja, arvoisat osakkeenomistajat; Fortumilla on takanaan hyvä vuosi. Uskomme, että se on valitun strategiamme ansiota. Pari vuotta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 20. lokakuuta 2005 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä kolmannen neljänneksen tulos. Vahva kassavirta ja selkeästi kohonnut liikevoitto Jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoinen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2003 23. lokakuuta 2003 Fortumin tammi-syyskuu 2003 Vahva tuloskehitys jatkuu Huomattava parannus jatkuvissa liiketoiminnoissa Kassavirta pysyi edelleen hyvänä. Markkina-asema

Lisätiedot

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Etenemme strategian mukaisesti Missio Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Q tammi-syyskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-syyskuu. Liiketoimintakatsaus Q3 2018 tammi-syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2018 Detection Technology Q3: Hyvä tulos, lääketieteen sovellukset kirittivät kasvuun Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Toimitusjohtaja Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 1 Edessä sähköjärjestelmän suurin murros: strategia antaa hyvät

Lisätiedot

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen

Lisätiedot

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA 31.3.2011 ou11 Yhtiökokou11 Y ou11 Yhtiö JAPANIN LUONNONKATASTROFI Toipuminen maan historian suurimmasta maanjäristyksestä ja hyökyaallosta kestää kauan Fukushiman

Lisätiedot

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus 2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Vankka tuloskehitys jatkui Paras neljännestulos lämpimästä säästä ja alhaisesta spot-hinnasta huolimatta Hyvät suojaukset Vahva kassavirta Markets-segmentin

Lisätiedot

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä Finlandia-talo 26.11.2008 2 Kantaverkkoyhtiön tehtävät Voimansiirtojärjestelmän

Lisätiedot

- Johtava energiayhtiö pohjoisilla markkinoilla. Toimitusjohtaja Mikael Lilius

- Johtava energiayhtiö pohjoisilla markkinoilla. Toimitusjohtaja Mikael Lilius - Johtava energiayhtiö pohjoisilla markkinoilla Toimitusjohtaja Mikael Lilius 10. helmikuuta 2004 Fortumin strategia Fortumin pitkäaikaisen kannattavan kasvun perustana on keskittyminen pohjoismaisille

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Katse tulevaisuuteen. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. 19.8.2008 Jukka Ruusunen

Katse tulevaisuuteen. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. 19.8.2008 Jukka Ruusunen 1 Katse tulevaisuuteen Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Tasepalveluseminaari 19.8.2008 2 Euroopan sähkömarkkinoiden kehittäminen on osa EU:n energiapoliittisia tavoitteita Energy has climbed

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 94/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle suostumuksen antamisesta toimenpiteille, joiden seurauksena valtio voi luopua enemmistöomistuksesta Fortum Oyj:n öljyliiketoiminnassa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010 Tilinpäätös Tammi-joulukuu 29 5.2.21 Keskon osavuosikatsaus 1-12/29 Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kaikkien toimialojen tulos positiivinen K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi +5,6

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

Tilinpäätös helmikuuta 2005

Tilinpäätös helmikuuta 2005 Tilinpäätös 2004 3. helmikuuta 2005 Fortumilla erinomainen vuosi Erinomainen taloudellinen tulos positiivinen kehitys läpi koko konsernin Liikevoitto 1 914 milj. euroa, kasvua 35 %, sisältää kertaluonteisia

Lisätiedot

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Fingridin vuosi 2016

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Fingridin vuosi 2016 Jukka Ruusunen Neuvottelukunta 17.3.2017 Fingridin vuosi 2016 Poliittisella tasolla uusia linjauksia Komissio julkisti marraskuussa talvipaketin "Clean Energy for All Europeans", joka määrittelee Euroopan

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous Riku Kytömäki toimitusjohtaja

Varsinainen yhtiökokous Riku Kytömäki toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 Riku Kytömäki toimitusjohtaja - 1 - Sisältö Tilinpäätös 2013 Markkinakatsaus Kilpailuasema Tavoitteet ja strategia Näkymät vuodelle 2014-2 - Vuonna 2013 liikevaihto oli

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2007 18.10.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos kolmannella neljänneksellä Territorial Generating Company 1:n osakeanti Fortum säilytti omistusosuutensa (25,4 %) Lenenergon

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016 Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 216 Energiaviraston tiedotustilaisuus 17.1.217 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miten sähkön tukkumarkkinat

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö

Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Mika Paloranta Sijoittajasuhdejohtaja Fortum Oyj Pörssi-ilta 11.11.28 Espoo, Hanasaari Globaali voimakkaasti kasvava energian ja sähkön kysyntä Primäärienergian

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos toisella neljänneksellä Erittäin vahva kassavirta Selvästi parantunut Marketsin tulos toisella neljänneksellä Paremmat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016 Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015 Fingrid 2014 Neuvottelukunta 13.3.2015 2 Toimintaympäristö 2014: Eurooppa EU:lle uudet ilmasto- ja energiatavoitteet vuodelle 2030: kasvihuonekaasupäästöt -40%, uusiutuva energia 27%, energiatehokkuuden

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille SUOMEN ELFI OY KANNANOTTO Antti Koskelainen 1 (5) 1.8.2007 Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille 1. Pohjoismainen sähkö

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Fortumin strategia Liiketoimintojen kehitys Investoinnit Vuosi 2012 keskeisten tunnuslukujen valossa Asiakastyytyväisyys Henkilöstö ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014 Kapasiteettikorvausmekanismit Markkinatoimikunta 20.5.2014 Rakenne Sähkömarkkinoiden nykytila Hinnnanmuodostus takkuaa Ratkaisuja Fingridin näkemys EU:n nykyiset markkinat EU:n markkinamalli pohjoismainen

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti 1 Fortum Venäjällä Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti OAO Fortum (aiemmin TGC-10) Toimii Uralilla ja Länsi-Siperiassa Tjumenin ja Khanti- Manskin alueella öljyn ja kaasun tuotantoalueiden ytimessä sekä

Lisätiedot

Markkinaintegraation merkitys Fingridille

Markkinaintegraation merkitys Fingridille 1 Markkinaintegraation merkitys Fingridille Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 18.3.2008 2 Järjestelmävastaavilla keskeinen rooli käyttövarmuuden ja markkinoiden toiminnan edistämisessä

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat Sähkön hinta Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 0405066564 1 LUT strategiset painopistealueet Energiatehokkuus* ja energiamarkkinat Strategisen tason liiketoiminnan ja teknologian johtaminen Tieteellinen

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Tulostiedote 1.1. - 31.12.27 Esitys 11.2. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q4/27 Q4/26 27 26 Liikevaihto 54,1 54,2 215,2 22,6 Liikevoitto ennen arvonalennuksia

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2004

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2004 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2004 22. huhtikuuta 2004 Hyvä alku vuodelle 2004 Tulos parani heikentyneistä markkinatekijöistä huolimatta. Kaikki segmentit paransivat tulostaan. Erinomaiset mahdollisuudet

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA

Lisätiedot

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Tutki3u sähkömarkkinaa julkisen 6edon pohjalta Selvityksen tekijänä on riippumaton

Lisätiedot

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja

Lisätiedot

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Esityksen sisältö Fingridin strategia sähkömarkkinoiden kehittämisestä Ruotsi Venäjä ENTSO-E Markkinatieto Tehoreservit

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

Pohjoismaiset markkinat pullonkaulojen puristuksessa. Juha Kekkonen, johtaja Sähkömarkkinapäivä 12.4.2012

Pohjoismaiset markkinat pullonkaulojen puristuksessa. Juha Kekkonen, johtaja Sähkömarkkinapäivä 12.4.2012 Pohjoismaiset markkinat pullonkaulojen puristuksessa Juha Kekkonen, johtaja Sähkömarkkinapäivä 12.4.2012 Teemat Pullonkaulatilanne yleensä Pohjoismaissa Ruotsi-Suomi raja erityisesti Fenno-Skan 2:n vaikutus

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Harvia Oyj Osavuosikatsaus Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel Toimitusjohtajan katsaus Marcel Kokkeel Hyvät naiset ja herrat, osakkeenomistajat ja hallituksen jäsenet, Tervetuloa Cityconin yhtiökokoukseen! Cityconin tärkeimmät tavoitteet vuonna 2012 olivat kannattavuuden

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONE Yhtiökokous 2018 26. HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA Tyypillinen työpäivä KONEella Yli 1,2 miljoonaa laitetta huollossa Yli 500 tilausta Yli 500 laitetoimitusta ~ 70 000 huoltokäyntiä

Lisätiedot

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma 1 Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma Kapasiteettiseminaari/Diana-auditorio 14.2.2008 2 TEHOTASE 2007/2008 Kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa Kuluvan talven suurin tuntiteho: 13

Lisätiedot

Kasvua Venäjältä OAO FORTUM TGC-1. Nyagan. Tobolsk. Tyumen. Argajash Chelyabinsk

Kasvua Venäjältä OAO FORTUM TGC-1. Nyagan. Tobolsk. Tyumen. Argajash Chelyabinsk Kasvua Venäjältä Kasvua Venäjältä Venäjä on maailman neljänneksi suurin sähkönkuluttaja, ja sähkön kysyntä maassa kasvaa edelleen. Venäjä on myös tärkeä osa Fortumin strategiaa ja yksi yhtiön kasvun päätekijöistä.

Lisätiedot

English Svenska Suomi

English Svenska Suomi Kielikanavat Headphones Valitse kielikanava / Choose your language: English Svenska Suomi Tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät ole historiallisia tosiasioita, kuten markkinoiden oletettuun kasvuun

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2011-2012 kulutushuippu saavutettiin 3.2.2012 tunnilla 18-19 jolloin sähkön kulutus oli 14 304 (talven

Lisätiedot

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009

Digia Oyj. Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008. Juha Varelius Toimitusjohtaja 3.2.2009 Digia Oyj Osavuosikatsaus 10-12/2008 Ja Tilinpäätös 2008 3.2.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2008 ja Q4/2008 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla. Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013

Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla. Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013 Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 2 Keskeytykset pienensivät käytettävissä olevaa siirtokapasiteettia 2012 3 000 2 500 Elspot kapasiteettien keskiarvot, MW Fenno-Skan

Lisätiedot

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 Kaupan rakennemuutos Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 1 Arja Talma Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 1 Päätapahtumia vuonna 2011 Kokonaisuudessaan hyvä vuosi haastavassa ympäristössä Ydinvoiman käytettävyys Ruotsissa parani selvästi Ydinturvallisuusselvitykset tehty; laitokset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2010 23.7.2010 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Paraneva asiakastyytyväisyys ja tehokkuus tuovat tulosta Keskon liikevaihdon positiivinen kehitys vahvistui ja tulos parani selvästi

Lisätiedot

Herra ministeri, herra puheenjohtaja, arvoisat osakkeenomistajat, hyvät naiset ja herrat. Bästa aktieägare.

Herra ministeri, herra puheenjohtaja, arvoisat osakkeenomistajat, hyvät naiset ja herrat. Bästa aktieägare. Toimitusjohtajan yhtiökokouspuhe 16.3.2006 Herra ministeri, herra puheenjohtaja, arvoisat osakkeenomistajat, hyvät naiset ja herrat. Bästa aktieägare. Fortumin vuosi 2005 oli erinomainen. Otimme useita

Lisätiedot

HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus Sijoittajainfo Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj

HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus Sijoittajainfo Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Sijoittajainfo 28.4.2006 Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj 1 Katsauskauden keskeisiä tapahtumia 1-3/2006 Liikevaihto 213,5 Meur (197,1

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

tammi-kesäkuu Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Hannu Martola 2. elokuuta 2019

tammi-kesäkuu Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Hannu Martola 2. elokuuta 2019 Q2 2019 tammi-kesäkuu Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Hannu Martola 2. elokuuta 2019 Q2 2019 27,5 M liikevaihto (24,4) 12,8 % liikevaihdon muutos-% (19,5) 4,8 M EBIT (5,2) 17,5 % EBIT-% (21,4) 2 Q2 2019

Lisätiedot

Osavuosikatsaus RNR/HYK

Osavuosikatsaus RNR/HYK Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2002 RNR/HYK 1 Tärkeimmät saavutukset ja tapahtumat Strategian toteuttaminen eteni hyvin Tulos parani selvästi Nettovelka väheni ja tase vahvistui Markkinaolosuhteet heikkenivät

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja Fingridin verkkoskenaariot x 4 Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja 2 Sisällysluettelo Kantaverkon kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma Esimerkki siitä, miksi suunnitelma on vain suunnitelma:

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

Fortum Oyj:n varsinainen. Fortum Abp:s ordinarie. ous 2012 Yhtiökokous 2012 Y

Fortum Oyj:n varsinainen. Fortum Abp:s ordinarie. ous 2012 Yhtiökokous 2012 Y Fortum Oyj:n varsinainen Fortum Abp:s ordinarie 2 Yhtiökok2 Y a Bolag2 B iökok2 Yhti TOIMITUSJOHTAJAN katsaus TAPIO KUULA 11.4.2012 2 Yhtiökok2 Y a Bolag2 B iökok2 Yhti Vahva taloudellinen asema Hallituksen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010. 13.4.2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010. 13.4.2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos Finanssikriisi on ohi Itraxx Europe -alasektorien 5 v. luottojohdannaisten marginaalit Lehmanin konkurssia edeltäneellä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/

Osavuosikatsaus 1-3/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2008 29.4.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat 1-3/2008 Liikevaihto ja liikevoitto hyvässä kasvussa Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa, kasvu

Lisätiedot

Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous

Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous 12.4.2019 Toimitusjohtajan katsaus 12.4.2019 Toimitusjohtaja Marko Saarelainen HONKA LUKUINA 1958 perustettu 50 maata 85 000 rakennusta Maailman ensimmäinen teollisesti

Lisätiedot