Levien tunnistuslista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Levien tunnistuslista"

Transkriptio

1 67 Levien tunnistuslista levien ennaltaehkäisyyn levien poistoon

2 Rehevä kasvusto ei anna mahdollisuuksia leville Levillä tuskin on mahdollisuuksia, jos kasvit viihtyvät ja kasvavat hyvin. Levänkasvu akvaariossa on usein merkkinä kasvien pysähtyneestä kasvusta. Siksi jokainen levientuhoamistoimenpide on yhdistettävä kasvien kasvamista edistäviin toimiin. Vastaperustetuissa akvaarioissa on aina leväongelmien uhka. Siksi on erityisen tärkeää edistää kasvien kasvua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta levät eivät saisi mitään mahdollisuutta kasvaa. Kerros pitkävaikutteista lannoitetta sera floredepotia vastapestyn hiekan alla kiihdyttää uusien kasvien juuristokasvua. Ensimmäisten viikkojen aikana kasvunlisääjä sera floreplus tuottaa kasveille kaikki ravinteet. sera CO 2 lannoitusjärjestelmä tuottaa tarvittavan hiilidioksidin. sera CO 2 -Start tekee saman pienissä akvaarioissa. Säännölliset osittaiset vedenvaihdot vähentävät levien ravinteita Kasvien hyvästä kasvusta huolimatta leviä voi ilmaantua, jos hoitotoimenpiteitä suoritetaan epäsäännöllisesti tai väärin. Tästä seurauksena ovat korkeat nitraatti ja fosfaatti arvot. Ne ovat levien pääravinteita ja syynä levänkasvuun. Säännölliset viikottaiset 15% vedenvaihdot ovat aina tarpeellisia. Toistuvat osittaiset vedenvaihdot poistavat vettä saastuttavia ainesosia, jotka syntyvät kalojen jätöksistä, kuten nitraatti ja fosfaatti. On kuitenkin mahdollista, että kaloille, kasveille ja- hajottajabakteereille vahingollisia ainesosia kuten desinfiointiaineita, klooria, kuparia, lyijyä ja sinkki-ioneja joutuu akvaarioon vesijohtoveden mukana. sera aqutan sitoo ja muttaa kaikki nämä saasteet vaarattomiksi kaloille. Voit mitata eri vesiarvoja erittäin tarkoilla sera testeillä. sera aqua-test box sisältää tärkeimmät testiaineet samassa salkussa yhdessä tarvittavien välineiden kanssa. 2

3 Muut tekijät, jotka lisäävät tai ehkäisevät leviä Ei ole tarpeellista ilmastaa akvaarion vettä ilmakiven kautta, jos suoritat hoitotoimenpiteet säännöllisesti. Ilmastuksen aikaansaama korkea happipitoisuus edistää levien kasvua, erityisesti sinilevien. Vanhanaikainen valaisutekniikka edistää levien kasvua tuottamalla suuria määriä ultravioletti- ja infrapunavaloa. Levät ja syanobakteerit voivat loistavasti hyödyntää molempia spektrialueita. Akvaariokasvimme eivät tarvitse tämäntapaista valoa. sera loisteputket edustavat korkeinta teknistä tasoa ja luovuttavat melkein yksinomaan valoa, jota kasvit voivat hyödyntää. Levien tunnistamista internetissä Tämän leväntunnistuslistan lisäksi sera online laboratory auttaa sinua määrittelemään ja torjumaan leväongelmia. Kuitenkin tämä on vain pieni osa niistä mahdollisuuksista, joita sera online laboratory sinulle tarjoaa. Voit esimerkiksi säännöllisesti tarkastuttaa vetesi ja saada välittömästi ehdotuksia miten parantaa kalojesi ja kasviesi elinympäristöä. Tulet tunnistamaan kalasairaudet ajoissa. Voit välttää haitallisia leviä. Kalat ja kasvit eivät altistu suurille vesiarvojen vaihteluille. Akvaarion hoito vie vähemmän aikaa, kun tarkkailet säännöllisesti vesiarvoja. Tutustu sera online laboratory n sera UV järjestelmät (vedenkirkastaja) tuhoavat kelluvia leviä ja luovat akvaarioon terveellisen elinympäristön. Tämä estää myös muiden levälajien kasvua. ph Test Instructions for use: 1. Clean vials thoroughly before and after each test. Shake the liquid reagents before using. Close reagent bottles firmly, immediately after use. Do not switch bottle caps. 2. Rinse vial several times with the water to be checked. Fill to the 5 ml mark and dry the exterior. 3. Add 4 drops of the reagent and shake gently. Place vial on the white area of the color scale, and look from above to determine the ph value according to the color. We recommend comparing colors in daylight as artificial light makes it difficult to distinguish colors. ph acidity Water test Click into the round fields to select your values from the available choices. cancel continue Evaluation water test Overall condition 96% Acidity ph 6.5 Treatment: Possible causes for too low or rapidly sinking ph values: Too low carbonate hardness, high fish stock with according pollution (The filter permanently forms acid during the pollutant breakdown process. This is normal and impossible to avoid.), and too high dosage of conditioners, fertilizers and care products that release acids (e.g., ph-minus, peat preparations, CO 2). Remedial measures: Remove or reduce the above mentioned causes, carry out water changes more frequently with more alkaline water or water that has a higher KH; sera ph-plus. Recommended dosage phplus: First increase KH to 5 10 dkh if it is lower. Add 5 ml ph-plus per each 20 liters of water. Check ph value after 12 hours and repeat addition of phplus if necessary. sera ph-plus Water test According to the input you provided we recommend the displayed treatments and products. save evaluation print new test 3

4 Levädiagnoosi Yksisoluiset kelluvat levät: Keijulevät Chlorella, Euglenoidit (Euglenophyta) Ongelma: Mahdollinen aiheuttaja: Vihreää, läpinäkymätöntä vettä Liikaa nitraattia Liikaa fosfaattia Suora auringonvalo Liian vähän kasveja kilpailemassa ravinteista Välittömät Lisää sera aquariaclearia ja sera algovecia* veteen. sera algovec* on sera tutkimusosaston uusi tuote. Se on erittäin tehokas kelluviin leviin ja rihmaleviin Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Lisää sera phosveciä veteen Liitä sera UV järjestelmä (vedenkirkastin) suodattimen ulostuloaukkoon Lisää sera morenaa veteen Vihje No: 7, 8 ja 10 * Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja tuotetiedot ennen käyttöä. * 4

5 Ongelma: Mahdollinen aiheuttaja: Levädiagnoosi Valkoista, maitomaista sameaa vettä jossa huono näkyvyys Mätäneminen (ruoanjätteet) Eloperäisiä ravinteita, (muovien pehmentäjiä, muovipinnoitettua soraa, alkoholia, sokeria) on joutunut veteen Bakteerit ja yksisoluiset eliöt lisääntyvät vedessä: siimaeliöt ja ripsieläimet Välittömät Lisää sera aquariaclearia veteen Liitä sera UV järjestelmä (vedenkirkastin) suodattimen ulostuloaukkoon Lisää sera morenaa veteen Poista mätänemisen aiheuttajat Suorita useita osittaisia vedenvaihtoja, ruoppaa pohjasora sera pohjaruoppaajalla Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Vihje No: 1 ja 3 5

6 Levädiagnoosi Rihmalevät: Vihreä levä Ongelma: Pitkät ohuet rihmat roikkuvat lehdissä ja somisteissa Mahdollinen aiheuttaja: Liian vähän kasveja kilpailemassa ravinteista Välittömät Alkuvaiheessa, platyt ja mollyt syövät niitä Levätetrat (Apareiodon affinis) syövät monenlaisia leviä Poista rihmalevät haavilla tai kierrä ne pyöreän harjan ympäri Lisää sera algoveciä* veteen Lisää kasvien kasvua sera floreplussalla Lisää sera morenaa veteen Jos ph ja KH arvot ovat korkeat, lisää sera super peat suodattimen vedenkiertoon Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Vihje No: 1, 2, 3, 4 ja 7 * Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja tuotetiedot ennen käyttöä. * 6

7 Ongelma: Levädiagnoosi Lyhyitä vihreitä levärihmoja roikkuu lehdiltä, somisteista ja laseista Kasvaa tiheästi Turkkilevä: Vihreä levä Mahdollinen aiheuttaja: Liian vähän nopeakasvuisia kasveja Vanhat loppuun kuluneet loisteputket Välittömät sera algovec*, lisää sera morenaa veteen Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Jos ph ja KH arvot ovat korkeat, lisää sera super peat suodattimen vedenkiertoon Lisää levää syöviä kaloja: Ancistrus, Otocinclus, Floridan hammaskarppi (Jordanella floridae), platyja, mustia molleja, Caridina japonica lajin katkoja (katkat eivät siedä sera algoveciä*) Korvaa vanhat loisteputket sera daylight brilliantilla ja sera plant colorilla Vihje No: 1, 2, 3, 4 ja 7 * Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja tuotetiedot ennen käyttöä. 7

8 Levädiagnoosi Sinilevät: Syanobakteerit (Sinibakteerit) Ongelma: Sinivihreä limainen peite kasveissa ja somisteissa Epämiellyttävä haju Mahdollinen aiheuttaja: Korkeat nitraatti- ja fosfaattiarvot Voimakas veden ilmastus Sopimaton valaistus Välittömät Vaihda mahdollisimman paljon vettä, ime letkulla mahdollisimman paljon levää Hoida sera baktopur directillä viiden päivän ajan, älä käytä tänä aikana valaistusta, mikäli tarpeellista sammuta valot kokonaan Vaihda 30% vedestä viikoittain Lisää sera morenaa veteen Jos ph ja KH arvot ovat korkeat, lisää sera super peat suodattimen vedenkiertoon Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Vihje No: 1, 3, 6, 8, 9 ja 10 8

9 Ongelma: Levädiagnoosi Ruskea limainen pinta kasveilla, somisteissa ja laseissa Ruskolevä: Diatoms, Piilevät Mahdollinen aiheuttaja: Vesijohtoveden korkea silikaattipitoisuus Riittämätön valaistus Välittömät Lisää sera algoveciä* veteen Pyyhi levät pinnoilta sera suodatinvanu tupolla Pistepartamonni Ancistrus dolichopterus, raitanuoli-imumonni Otocinclus affinis ja leväbarbi Crossocheilus siamensis syövät leväkerrostumia Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Käytä tislattua vettä vedenvaihdossa Lisää veden kovuutta sera mineral saltilla Lisää sera aqutania ennen akvaarion täyttämistä Vihje No: 3, 6 ja 10 * * Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja tuotetiedot ennen käyttöä. 9

10 Levädiagnoosi Vihreitä harjaleviä: Punalevä (Rhodophyta) Ongelma: Mahdollinen aiheuttaja: Vihreitä harjamaisia leviä, joiden lyhyet haaroittuneet rihmat kasvavat alussa yhdessä kohdassa lehtien reunoissa, myöhemmin myös lehden pinnassa Vedessä fosfaattia ja nitraattia Vanhat loppuun kuluneet loisteputket Välittömät Lisää sera algoveciä* veteen Poista levät mekaanisesti lasista ja somisteista Lisää sera morenaa veteen Leviä syövät välkeleväbarbi Crossocheilus latius sekä Caridina serrata lajin katkat (katkat eivät siedä sera algoveciä*) Edistä kasvien kasvua ja lehtien muodostusta lannoituksella ja sera floreplusalla Poista levättyneet lehdet yksitellen Jos ph ja KH arvot ovat korkeat, lisää sera super peat suodattimen vedenkiertoon Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Vihje No: 1, 3, 4, 5, 8, 9 ja 10 * Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja tuotetiedot ennen käyttöä. * 10

11 Ongelma: Mahdollinen aiheuttaja: Levädiagnoosi Harjamaisia lyhyitä punamustia rihmoja, ensin lehtien reunoissa, myöhemmässä vaiheessa myös lehtien pinnassa, mutta myös somisteissa ja lasissa Korkeat nitraatti- ja fosfaattiarvot Voimakas veden ilmastus Riittämätön valaistus Liian harvat osittaiset vedenvaihdot Musta tupsulevä: Punalevä (Rhodophyta) Välittömät Lisää sera algoveciä* veteen Poista levät laseista ja somisteista mekaanisesti Lisää sera morenaa veteen Caridina serrata katkat syövät näitä leviä (katkat eivät siedä sera algoveciä*) Lisää osittaisia vedenvaihtoja Lannoita kasveja sera florenalla ja sera florenette A:lla Poista levien peittämät kasvit Vaihda loisteputket Jos ph ja KH arvot ovat korkeat, lisää sera super peat suodattimen vedenkiertoon Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Vihje No: 1, 3, 5, 6, 8, 9 ja 10 * Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja tuotetiedot ennen käyttöä. 11

12 Levädiagnoosi Partalevä: Punalevä (Rhodophyta) Ongelma: Mahdollinen aiheuttaja: Välittömät Haaroittuvia, tumman vihreitä tai mustia useamman senttimetrin mittaisia rihmoja levittäytyy lehdille ja esineille Korkeat nitraatti ja fosfaattiarvot Riittämätön valaistus, vääränlainen valo Vanhat kuluneet loisteputket Riittämättömät osittaiset vedenvaihdot Lisää sera algovecia* veteen Poista levät laseista ja somisteista mekaanisesti Lisää sera morenaa veteen Caridina serrata katkat syövät näitä leviä (katkat eivät siedä sera algoveciä*) Ennaltaehkäisevät ja pitkävaikutteiset Vaihda loisteputket Jos ph ja KH arvot ovat korkeat, lisää sera super peat suodattimen vedenkiertoon Vaihda säännöllisesti viikoittain 15 20% vedestä Vihje No: 1, 3, 5, 6, 7, 8, 9 ja 10 * Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja tuotetiedot ennen käyttöä. * 12

13 10 vihjettä leväongelmien torjuntaan Vihje 1 Vihje 2 Levien kasvua edistävät syyt: Osittaiset vedenvaihdot tehty liian epäsäännöllisesti, tai ainoastaan haihtunut vesi korvattu Lietettä kerääntynyt pohjalle Mädäntyviä kasvien lehtiä Nitraatin ja fosfaatin aiheuttama lisääntynyt veden saastuminen Levien kasvua edistävät syyt: Osittaiset vedenvaihdot on tehty pääasiallisesti käänteisosmoosi käsitellyllä tai sadevedellä Karbonaattikovuus on liian alhainen ph arvo vaihtelee päivittäin tai on liian korkea Kasveilta puuttuvat ravinteet Välittömät Vaihda 30% vedestä Ime lietteet pois sera pohjaruoppaajalla Poista vanhat kasvien lehdet Tämän jälkeen tarkasta nitraatti- ja fosfaattiarvot sera nitraatti- ja fosfaatti-testeillä Välittömät Lisää aina osmoosikäsitellyn veden karbonaattikovuutta 4 dkh:hon sera mineral saltilla Tarkista veden karbonaattikovuus ja ph sera kh- ja sera ph-testeillä pitkävaikutteiset Vaihda viikoittain 15 20% vedestä, poista samalla liete sera pohjaruoppaajalla Poista säännöllisesti vanhat kasvin lehdet Lyhennä köynnöskasvit säännöllisesti Lisää sera aqutania koko vesimäärälle täyttäessäsi akvaariota. sera aqutan poistaa kasveille vahingollisen kuparin ja lyijyn pitkävaikutteiset Lannoita sera florenalla ja sera florenette A:lla Tarkista säännöllisesti lannoituksen määrä sera rauta-testillä: Lannoita sera florenalla, jos rautapitoisuus on 0,2 mg/l tai sen alle 13

14 10 vihjettä leväongelmien torjuntaan Vihje 3 Vihje 4 Levien kasvua edistävät syyt: Nitraatti ja fosfaattiarvot ovat liian korkeat. Ihannearvot ovat: nitraatti (NO 3 ) < 40 mg/l ja fosfaatti (PO 4 ) < 0,5 mg/l Kasvit eivät pysty kuluttamaan ylimääräisiä ravinteita ja niitä kertyy veteen Levien kasvua edistävät syyt: Liian harvoin tai ei ollenkaan lannoitetut kasvit eivät kasva Huonosti kasvavat kasvit kuluttavat liian vähän nitraattia ja fosfaattia Välittömät Vaihda 20% vedestä Fosfaattiarvoa voi välittömästi alentaa sera phosvecilla Välittömät Lannoita sera florenalla ja sera florenette A:lla jonka lisäksi edistät kasvien kasvua sera floreplus makroravinteilla pitkävaikutteiset Lisää nopeakasvuisia kasveja ja lyhennä kasvien juurtumisvaihetta sera floreplussalla Kalat sulattavat korkealaatuiset sera kalanruoat paremmin, jonka seurauksena vedessä on vähemmän ulosteita ja nitraatista ja fosfaatista johtuvaa saastumista. Biologinen suodatinmassa sera siporax hajottaa nitraattia pitkävaikutteisesti Vaihda säännöllisesti 15% vedestä pitkävaikutteiset Tarkista akvaarion lannoitemäärät sera rauta-testillä tarpeen vaatiessa, mutta ainakin kahden viikon välein ja lannoita sera florenalla ja sera florenette A:lla 14

15 Vihje 5 Levien kasvua edistävät syyt: Puuttuva tai riittämätön CO 2 määrä akvaariossa jossa on paljon nopeakasvuisia kasveja Harmaa tai valkoinen kalkkikerros kasvien lehdillä Kasvien pääravinteen CO 2 puutostapauksessa kasvit joutuvat käyttämään hyväkseen karbonaatissa olevaa CO 2 ta. Tämän seurauksena karbonaattikovuus (KH) laskee ja ph arvo voi vaihdella huomattavasti päivän aikana. Karbonaatissa oleva kalkki saostuu ja kerrostuu kasvien lehdille. Liian voimakas ilmastus pakottaa CO 2 n pois vedestä Välittömät Tarkasta karbonaattikovuus sera kh-testillä ja vakauta arvo ainakin 4 dkh:hon sera KH/pH-plussalla Käytä ilmakiveä ainoastaan öisin pitkävaikutteiset sera CO 2 lannoitusjärjestelmä tuottaa kasveille ravinteita ja vakauttaa KH ja ph arvoja Uusi sera CO 2 -Start lannoitusjärjestelmä reaktoreineen sopii aina 120 litran ja siitä pienempiin akvaarioihin Vihje 6 Levien kasvua edistävät syyt. Alentunut valoteho vanhentuneissa loisteputkissa tai sopimattomat loisteputket Vanhentuneesta tekniikasta johtuen useimmat markkinoilla olevat loisteputket luovuttavat osan valostansa muodossa, jota levät pystyvät hyödyntämään, mutta kasvit eivät Välittömät Vaihda vanhat loisteputket sera daylight brilliantiin ja sera plant coloriin Helpota kasvien sopeutusta sera floreplussalla sera morena akvaariovedessä estää levienkasvua edistävän valon pääsyä akvaarioon pitkävaikutteiset Valoteknologian uusimman kehityksen mukaan, sera loisteputket tuottavat pääasiallisesti kasvien kasvua edistävää valoa, mutta ei nimeksikään leville hyödyllistä ultravioletti (UV) ja infrapunaista (IR) valoa 15

16 Vihje 7 Levien kasvua edistävät syyt: Päivänvalo pääsee ajoittain akvaarioon Auringonvalo sisältää runsaasti levänkasvua edistävää ultraviolettia ja infrapunaista valoa Vihje 8 Levien kasvua edistävät syyt: Huonolaatuinen ruoka sekä pakasteruoka aiheuttaa lisääntynyttä nitraatti- ja fosfaattikuormitusta Huonolaatuinen ruoka ei sula kalan mahassa täysin ja saastuttaa vettä Pakasteruoan sulamisvesi sisältää runsaasti fosfaattia Nitraatti ja fosfaatti ovat levien pääravinne Välittömät Estä päivänvalon pääsy verholla tai kaihtimella sera morena akvaariovedessä suodattaa haitallista valoa Välittömät Tee isoja vedenvaihtoja 30 40% vedestä. Voit ennakkoon alentaa fosfaattipitoisuutta sera phosvecillä Imuroi lietteet ja poista kasvien vanhat lehdet pitkävaikutteiset Aseta akvaario huoneeseen niin ettei päivänvalo osu siihen sera super peat turverouhe suojaa haitalliselta UV valolta pitkävaikutteisesti, mutta ei estä hyödyllisen valon läpäisyä pitkävaikutteiset Ruoki korkealaatuisella sera ruoalla. Suosi sera pakastekuivattuja ruokia pakasteruokien sijaan. Raeruoissa on vähemmän fosfaatteja kuin hiutaleruoissa. Huuhtele pakasteruoat hienosilmäisessä haavissa juoksevan kylmän veden alla, lisää sera fishtaminia Vaihda säännöllisesti viikoittain 15 20% vedestä Lisää sera aqutania ennen uudella vedellä täyttöä 16

17 10 vihjettä leväongelmien torjuntaan Vihje 9 Levien kasvua edistävät syyt: ph arvo on liian korkea tai vaihtelee päivän aikana (6,5 7,5 on ihanteellinen useimmille trooppisille kaloille) Akvaarion CO 2 saanti on riittämätön, siitä johtuen karbonaattikovuus (KH) on liian alhainen (katso Vihje No 5) Vihje 10 Levien kasvua edistävät syyt: Nitraatti- ja fosfaattiarvot tai silikaatti arvot ovat liian korkeat Vesi, jota käytät osittaisiin vedenvaihtoihin, sisältää likaa silikaattia, nitraattia ja fosfaattia. Näin on usein lähde- ja kaivovesissä, joskus jopa vesijohtovedessä Välittömät Lisää karbonaattikovuutta ainakin 4 dkh:hon sera KH/pH-plusalla tai sera mineral saltilla Välittömät Alenna akvaarioveden fosfaattipitoisuutta sera phosvecillä Korvaa ainakin 30% akvaarion vedestä saastumattomalla vedellä pitkävaikutteiset Hanki akvaarioon sera CO 2 lannoitusjärjestelmä. Tämä vakauttaa sekä KH että ph arvot. Karbonaattikovuuden on tällöin oltava vähintään 4 dkh Uusi sera CO 2 -Start reaktorilla varustettu levitin sopii jopa 120 l akvaarioihin pitkävaikutteiset Tee osittaiset vedenvaihdot tislatulla vedellä ja nosta sen kovuutta ainakin 4 dkh:hon sera mineral saltilla 17 Jos haluat akvaariollesi ainoastaan parasta, älä käytä muita valmisteita!

18 sera opassarja: Kaikki tietämisen arvoinen, helppotajuisesti, nopea apu Akvaarion perustaminen Luonnonmukainen akvaarionhoito ja veden suodatus Akvaariokalojesi luonnonmukainen ruokinta Vesikasvien luonnonmukainen lannoitus Miten testata vesi ja kuinka muuttaa se luonnonmukaiseksi Miten pidät akvaariokalasi terveinä? Kultakala-akvaario Merivesiakvaariot Puutarhalammikon rakentaminen Puutarhalammikon hoito Kilpikonnien ja muiden matelijoiden oikea hoito ja ruokinta sera CD tarjoaa yli 1000 eri mahdollisuutta suunnitella ja luoda makean veden akvaario jossa värikkäät kalat, upeat vesikasvit, sisustus ja hieno akvaariofilmi. sera CD Windows XP versio tulossa pian! Sinun erikoiskauppiaasi # GmbH D Heinsberg Germany 35/10FI 12Luonnonmukaiseen akvaarioon info@sera.de

Akvaarion perustaminen

Akvaarion perustaminen 67 opas Akvaarion perustaminen Käytännön vinkkejä vasta-alkajille ja kokeneemmillekin akvaristeille Värikkäitä trooppisia kaloja Eksoottisia akvaariomaisemia Viisi vaihetta valmiiseen akvaarioon Sisältö

Lisätiedot

Vehreyttä akvaarioon

Vehreyttä akvaarioon Kasvit akvaariossa Vehreyttä akvaarioon kasvit tuottavat happea käyttävät nitraattia, fosfaattia ja muita ravinteita toimivat suoja- ja lisääntymispaikkoina kaloille ja otuksille kaunistavat akvaariota

Lisätiedot

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Note! Before starting download and install a fresh version of OfficeProfessionalPlus_x64_en-us. The instructions are in the beginning of the exercise.

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Nanoriutan perustaminen

Nanoriutan perustaminen Nanoriutan perustaminen Ville Kivisalmi 3.4.2008 Tampereen Akvaarioseura ry ville.kivisalmi@helsinki.fi http://www.mm.helsinki.fi/~kivisalm/ Mistä lähteä liikkeelle? Hyvin suunniteltu on ¾ tehty Merivesiakvaarion

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

TW-LTE 4G/3G. USB-modeemi (USB 2.0)

TW-LTE 4G/3G. USB-modeemi (USB 2.0) TW-LTE 4G/3G USB-modeemi (USB 2.0) Tiedonsiirtonopeus: 100 Mbps/50 Mbps LTE: 1800/2100/2600 MHz GSM/GPRS/EDGE: 850/900/1800/1900 MHz UMTS: 900/2100 MHz Pikaohje (Finnish) CE Käyttöönotto- ohje SIM- kortin

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

make and make and make ThinkMath 2017

make and make and make ThinkMath 2017 Adding quantities Lukumäärienup yhdistäminen. Laske yhteensä?. Countkuinka howmonta manypalloja ballson there are altogether. and ja make and make and ja make on and ja make ThinkMath 7 on ja on on Vaihdannaisuus

Lisätiedot

Box 1. Things you have/ Pakkaus sisältää. x 4 x 16 x 4 x 4. 300mm. 1700mm. 300mm 1. Things you should know / Sinun Tulee Tietää

Box 1. Things you have/ Pakkaus sisältää. x 4 x 16 x 4 x 4. 300mm. 1700mm. 300mm 1. Things you should know / Sinun Tulee Tietää Phobos 30 Things you should know / Sinun Tulee Tietää Things you prepare / Näitä Tarvitset DURING INSTALLATION ALL PRODUCTS: use protective gloves at all times use eye protection at all times never install

Lisätiedot

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

GB F FIN USA. Wollmeisenbad. Detergent for wool and fine laundry Instruction for Use Lessive pour laine et linge délicat Mode d emploi

GB F FIN USA. Wollmeisenbad. Detergent for wool and fine laundry Instruction for Use Lessive pour laine et linge délicat Mode d emploi Wollmeisenbad GB F N S FIN USA CDN AUS Detergent for wool and fine laundry Instruction for Use Lessive pour laine et linge délicat Mode d emploi FIN Hienopesuun Tämän hienopesuaineen tutkittu koostumus

Lisätiedot

Plankton ANNIINA, VEETI, JAAKKO, IIDA

Plankton ANNIINA, VEETI, JAAKKO, IIDA Plankton ANNIINA, VEETI, JAAKKO, IIDA Plankton -plankton ryhmät ovat kasvi ja eläinplankton. -planktonleviä ovat muun muassa piilevät ja viherlevät. -planktoneliöt keijuvat vedessä. Keijumista helpottaa

Lisätiedot

GPRS-lisäpalvelu INTERNET-ASETUKSET

GPRS-lisäpalvelu INTERNET-ASETUKSET GPRS-lisäpalvelu INTERNET-ASETUKSET GPRS-lisäpalvelu Internet-asetukset 2(22) Sisällysluettelo 1 INTERNET-ASETUKSET MICROSOFT WINDOWS 95/98... 3 1.1 MODEEMIN ASENNUS... 3 1.2 APN:N ASETTAMINEN... 3 1.3

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Nail Care. essie uudet kynsienhoitotuotteet

LEHDISTÖTIEDOTE. Nail Care. essie uudet kynsienhoitotuotteet LEHDISTÖTIEDOTE Nail Care essie uudet kynsienhoitotuotteet jokaiselle kynsityypille essien värilakat ovat miljoonien naisten valinta ympäri maailman sekä tunnettuja korkeasta laadustaan. essie ei ole vain

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

PORIN AKVAARIOKERHO KUUKAUDEN KALA

PORIN AKVAARIOKERHO KUUKAUDEN KALA Suomenkielinen nimi: Matokala Author, "löytäjä": Valenciennes Tieteelinen nimi: Pangio kuhlii Cobitis kuhlii Löytämisvuosi: 1846 Englanninkielinen nimi: Coolie loach Leopard loach Slimy myersi Slimy loach

Lisätiedot

SAGA 150. Asennusohjeet. Mittaa oven korkeus. Piirrä seinään oven kiinni -päätyyn seinäkannattimen kohdalle vaakaviiva korkeudelle ovi + 75mm + 20 mm.

SAGA 150. Asennusohjeet. Mittaa oven korkeus. Piirrä seinään oven kiinni -päätyyn seinäkannattimen kohdalle vaakaviiva korkeudelle ovi + 75mm + 20 mm. SAGA 150 Asennusohjeet 500 1 2 Mittaa oven korkeus. Piirrä seinään oven kiinni -päätyyn seinäkannattimen kohdalle vaakaviiva korkeudelle ovi + 75mm + 20 mm. 3 Piirrä vesivaa an avulla viiva myös kiskon

Lisätiedot

KEMIALLINEN WC KÄYTTÖOHJE

KEMIALLINEN WC KÄYTTÖOHJE KEMIALLINEN WC KÄYTTÖOHJE 1. Ominaisuudet a. valmistettu korkealaatuisesta polyeteenistä b. täysin omavarainen c. ei vaadi ulkoisia liitäntöjä d. varmatoimiset lukot ja saranat e. kaikki osat käyttäjän

Lisätiedot

Bayer Garden 2011 UU U T U U T U U D U E D T E

Bayer Garden 2011 UU U T U U T U U D U E D T E Bayer Garden 2011 UUTUUDET Uutuuksia 2011: Trim-nurmikon voikukkahävite Trim-tiiviste ja -käyttövalmis spray Rikkakasvien torjuntaan nurmikoilta 500 ml tiivistettä riittää 250 m²:lle 1 litra sprayta riittää

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

Exercise 1. (session: )

Exercise 1. (session: ) EEN-E3001, FUNDAMENTALS IN INDUSTRIAL ENERGY ENGINEERING Exercise 1 (session: 24.1.2017) Problem 3 will be graded. The deadline for the return is on 31.1. at 12:00 am (before the exercise session). You

Lisätiedot

Keskittämisrenkaat. Meiltä löytyy ratkaisu jokaiseen putkikokoon, 25 mm ja siitä ylöspäin.

Keskittämisrenkaat. Meiltä löytyy ratkaisu jokaiseen putkikokoon, 25 mm ja siitä ylöspäin. Keskittämisrenkaat Keskittämisrenkaita käytetään kun virtausputki menee suojaputken sisällä, kuten esim. tiealituksissa. Meidän keskittämisrenkaat ovat valmistettu polyeteenistä jonka edut ovat: - helppo

Lisätiedot

PAINEILMALETKUKELA-AUTOMAATTI AUTOMATIC AIR HOSE REEL

PAINEILMALETKUKELA-AUTOMAATTI AUTOMATIC AIR HOSE REEL MAV4 MAV5 MAV6 PAINEILMALETKUKELA-AUTOMAATTI AUTOMATIC AIR HOSE REEL Käyttöohje Instruction manual HUOMIO! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja ohjeita. Säilytä

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

16. Allocation Models

16. Allocation Models 16. Allocation Models Juha Saloheimo 17.1.27 S steemianalsin Optimointiopin seminaari - Sks 27 Content Introduction Overall Efficienc with common prices and costs Cost Efficienc S steemianalsin Revenue

Lisätiedot

Hiilidioksidilannoitus (CO ) 2

Hiilidioksidilannoitus (CO ) 2 Hiilidioksidilannoitus (CO ) 2 Koska on hyötyä? Kun muut arvot ovat kohdallaan, mutta hiilidioksidi on kasvien kasvua haittaava minimitekijä. Kasvit yleensä näyttävät terveiltä, mutta eivät kasva kunnolla.

Lisätiedot

HS- JÄTEVEDENPUHDISTAMON HOITO

HS- JÄTEVEDENPUHDISTAMON HOITO Tämän hoito-ohjeen tiedot on tarkoitettu puhdistamon hoidon lisäksi puhdistamoiden suunnittelu, asennus, tarjous ja lupakäsittelyihin (mm. rakennusluvan liitteeksi). Kaikki mallimme ovat suojatut mallisuojin

Lisätiedot

Kuivajääpuhallus IB 15/120. Vakiovarusteet: Suutinlaatikko Suutinrasva Viuhkasuutin Viuhkasuuttimen irto-osa 8 mm Työkalu suuttimenvaihtoon 2 kpl

Kuivajääpuhallus IB 15/120. Vakiovarusteet: Suutinlaatikko Suutinrasva Viuhkasuutin Viuhkasuuttimen irto-osa 8 mm Työkalu suuttimenvaihtoon 2 kpl Kuivajääpuhallus IB 15/120 Kuivajääpuhallus on nykyaikainen tehokas tapa poistaa erilaista likaa sekä pinnoitteita. Kuivajää hajoaa höyrynä ilmaan, eikä jätä jälkeensä vesi-, hiekka tai muita jäämiä. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

DistanceMaster One. Laser 650 nm SPEED SHUTTER

DistanceMaster One. Laser 650 nm SPEED SHUTTER DistanceMaster One 36 Laser 650 nm SPEED SHUTTER Laser 02 2 x Typ AAA / LR03 1,5V / Alkaline DistanceMaster One x x y = m 2 y z x y x y z = m 3 03 ! Lue käyttöohje kokonaan. Lue myös lisälehti Takuu- ja

Lisätiedot

Happamat sulfaattimaat ja metsätalous

Happamat sulfaattimaat ja metsätalous Happamat sulfaattimaat ja metsätalous Nina Jungell Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Rannikon alue 1 Entistä merenpohjaa, muodostuivat yli 4000 vuotta sitten. 22.11.2013 Finlands skogscentral 3 Happamat

Lisätiedot

BioBox XL n asennus, hoito, huolto

BioBox XL n asennus, hoito, huolto 650 BioBox XL n asennus, hoito, huolto Kiitos, että valitsit Biobox XL puhdistamon puhdistamaan harmaata jätevettä. Vaikka BioBox XL on helppo asentaa ja ylläpitää, se tarvitsee muutamia toimenpiteitä

Lisätiedot

Calisto USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas

Calisto USB-kaiutinpuhelin. Käyttöopas Calisto 7200 USB-kaiutinpuhelin Käyttöopas Sisällysluettelo Yleiskatsaus 3 Connect to PC 4 Päivittäinen käyttö 5 Power 5 Äänenvoimakkuus 5 Mykistys / mykistyksen poisto 5 Puheluun vastaaminen tai puhelun

Lisätiedot

SIMULINK S-funktiot. SIMULINK S-funktiot

SIMULINK S-funktiot. SIMULINK S-funktiot S-funktio on ohjelmointikielellä (Matlab, C, Fortran) laadittu oma algoritmi tai dynaamisen järjestelmän kuvaus, jota voidaan käyttää Simulink-malleissa kuin mitä tahansa valmista lohkoa. S-funktion rakenne

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT Ravinne ja lannoitusasiaa Tapio Salo MTT Makroravinteet Useiden vihanneslajien makroravinteiden tarve on korkea Ravinteita sekä korjattavassa sadossa että peltoon jäävissä kasvinosissa Ravinnetarpeen ajankohta

Lisätiedot

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft. Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.com Agenda 29.11.2011 Microsoftin strategia pähkinän kuoressa Kuluttajat

Lisätiedot

ASCII-taidetta. Intro: Python

ASCII-taidetta. Intro: Python Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Ulkokylpyaltaan. vesitasapainon ylläpito

Ulkokylpyaltaan. vesitasapainon ylläpito Ulkokylpyaltaan vesitasapainon ylläpito 2017 Activ SPA -tuotesarja on kehitetty erityisesti ulkokylpyaltaan vesihuoltoon Ulkokylpyallas vaatii laadukasta puhdistusta ja huoltoa, ja siksi niiden puhdistukseen

Lisätiedot

UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1

UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2012 UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 on kaljuuntuneen, jääpoltteen tai muuten vahingoittuneen nurmikon

Lisätiedot

Jokaisella person. käyttökerralla tehtävän rutiinitarkastuksen lisäksi pätevän henkilön tulisi tehdä henkilösuojaimelle

Jokaisella person. käyttökerralla tehtävän rutiinitarkastuksen lisäksi pätevän henkilön tulisi tehdä henkilösuojaimelle Inspection Henkilösuojaimen tarkastus Tarkastusohjeet Inspection Inspection Inspection In addition to routine checks for each use, should regularly undergo a detailed inspection by a competent Jokaisella

Lisätiedot

IBM Iptorin pilven reunalla

IBM Iptorin pilven reunalla IBM Iptorin pilven reunalla Teppo Seesto Arkkitehti Pilvilinnat seesto@fi.ibm.com Cloud Computing Pilvipalvelut IT:n teollistaminen Itsepalvelu Maksu käytön mukaan Nopea toimitus IT-palvelujen webbikauppa

Lisätiedot

Thermo. Shandon Rapid-Chrome Frozen Section Staining Kit ELECTRON CORPORATION. Rev. 3, 10/03 P/N 238644

Thermo. Shandon Rapid-Chrome Frozen Section Staining Kit ELECTRON CORPORATION. Rev. 3, 10/03 P/N 238644 Shandon Rapid-Chrome Frozen Section Staining Kit Thermo ELECTRON CORPORATION Anatomical Pathology USA Clinical Diagnostics 171 Industry Drive Pittsburgh, PA 15275, USA Tel: 1-800-547-7429 +1 412 788 1133

Lisätiedot

SUIHKUPUHDISTUSLAITE

SUIHKUPUHDISTUSLAITE SUIHKUPUHDISTUSLAITE J1000 ja J2000 Asennus- ja käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä materiaalista IS66998 issc ECN 6884 () 4197240, 4197248 SISÄLLYSLUETTELO Turvallisuus...3 Asennusstandardit...3

Lisätiedot

Ripen? Mitä on. Ravinne kukinnan loppuvaiheeseen. Sadonkorjuuta valmisteleva aine. of your harvest

Ripen? Mitä on. Ravinne kukinnan loppuvaiheeseen. Sadonkorjuuta valmisteleva aine. of your harvest Ripen Käyttöopas Mitä on Ripen? Ravinne kukinnan loppuvaiheeseen GHE : n ravinnevalikoiman lippulaivana Euroopassa tunnettu Ripen on sekä ravinne kukinnan loppuvaiheeseen että sadonkorjuuta valmisteleva

Lisätiedot

VEDEN LAADUN TUTKIMINEN

VEDEN LAADUN TUTKIMINEN VEDEN LAADUN TUTKIMINEN KOHDERYHMÄ: Ohje on tarkoitettu pääasiassa yläasteikäisille, mutta teoriaa voidaan helposti laajentaa lukioikäisille. KESTO: Noin 120 min, jos kaikki määritykset tehdään ja vesinäytteet

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Tilausvahvistus. Anttolan Urheilijat HENNA-RIIKKA HAIKONEN KUMMANNIEMENTIE 5 B RAHULA. Anttolan Urheilijat

Tilausvahvistus. Anttolan Urheilijat HENNA-RIIKKA HAIKONEN KUMMANNIEMENTIE 5 B RAHULA. Anttolan Urheilijat 7.80.4 Asiakasnumero: 3000359 KALLE MANNINEN KOVASTENLUODONTIE 46 51600 HAUKIVUORI Toimitusosoite: KUMMANNIEMENTIE 5 B 51720 RAHULA Viitteenne: Henna-Riikka Haikonen Viitteemme: Pyry Niemi +358400874498

Lisätiedot

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta

Lisätiedot

The CCR Model and Production Correspondence

The CCR Model and Production Correspondence The CCR Model and Production Correspondence Tim Schöneberg The 19th of September Agenda Introduction Definitions Production Possiblity Set CCR Model and the Dual Problem Input excesses and output shortfalls

Lisätiedot

Toimintamallit happamuuden ennakoimiseksi ja riskien hallitsemiseksi turvetuotantoalueilla (Sulfa II)

Toimintamallit happamuuden ennakoimiseksi ja riskien hallitsemiseksi turvetuotantoalueilla (Sulfa II) Toimintamallit happamuuden ennakoimiseksi ja riskien hallitsemiseksi turvetuotantoalueilla (Sulfa II) Happamuuskuormituksen ennustaminen valuma-aluetasolla Marie Korppoo ja Markus Huttunen 13.5.2019 Päämäärä

Lisätiedot

Fouling? Don t fight it. Release it. Hempel 2013 Silic One Brochure 148x210+3 FI.indd 1

Fouling? Don t fight it. Release it. Hempel 2013 Silic One Brochure 148x210+3 FI.indd 1 Fouling? Don t fight it. Release it. Hempel 2013 Silic One Brochure 148x210+3 FI.indd 1 Tutustu HEMPELin uusimpaan innovaatioon ja teknologiseen läpimurtoon uusi silikonipohjainen kasvillisuutta hylkivä

Lisätiedot

Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava VAALAN KUNTA TUULISAIMAA OY Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Liite 3. Varjostusmallinnus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 12.5.2015 P25370 SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations

Lisätiedot

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation FinFamily Asennus / Installation 1 Sisällys / Contents FinFamily Asennus / Installation... 1 1. Asennus ja tietojen tuonti / Installation and importing data... 4 1.1. Asenna Java / Install Java... 4 1.2.

Lisätiedot

Micomme Medical. XD 100 ventilaattoridesinfektori

Micomme Medical. XD 100 ventilaattoridesinfektori Micomme Medical XD 100 ventilaattoridesinfektori XD100-ventilaattoridesinfektori Mikä se on? *Otsonointi laite CPAP-laitteille ja siihen liittyviin lisävarusteisiin (maskin, letkuston jne.). *Otsonin on

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön IMMOBILISAATIO. Arpegia. y-tunnus: puh.

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön IMMOBILISAATIO. Arpegia. y-tunnus: puh. Arpegia 07/1340 Taille 1 long. 200 cm haut. 18 cm 07/1345 Taille 2 long. 245 cm haut. 18 cm 07/1350 Taille 3 long. 280 cm haut. 18 cm 07/1440 Taille 1 long. 200 cm haut. 10 cm 07/1445 Taille 2 long. 245

Lisätiedot

Innovaatio-ohjelman Läpivirtauslaitoksen ravinnekuormituksen alentamismenetelmät hankkeen osa Oy Wai Consulting Ltd

Innovaatio-ohjelman Läpivirtauslaitoksen ravinnekuormituksen alentamismenetelmät hankkeen osa Oy Wai Consulting Ltd Innovaatio-ohjelman Läpivirtauslaitoksen ravinnekuormituksen alentamismenetelmät hankkeen osa Oy Wai Consulting Ltd Onko uusia taloudellisesti kannattavia tapoja kerätä kiintoainetta maa-altaista? Martti

Lisätiedot

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 811122P (5 op.) 12.12.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

System.out.printf("%d / %d = %.2f%n", ekaluku, tokaluku, osamaara);

System.out.printf(%d / %d = %.2f%n, ekaluku, tokaluku, osamaara); Kysy Karilta tai Kimmolta, jos tehtävissä on jotain epäselvää. Kerro WETOon liittyvät ongelmat suoraan Jormalle sähköpostitse (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN

KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN KALKKIA VEDENPUHDISTUKSEEN Vesi tärkein elintarvikkeemme SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena kalkki

Lisätiedot

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen!

siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen! siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen! Bioteknologia tähtää luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin lisäämiseen. HomCare Finland Oy:n ranskalainen yhteistyökumppani on LUONTO ON TULEVAISUUTEMME Bioaktiivisten

Lisätiedot

6-13 HPS III-S Ø 4,5 mm. Assembly notes. Kaikki tämän luettelon mitat viittaavat EWIKON-kuumakanavan komponentteihin niiden ollessa käyttölämpötilassa

6-13 HPS III-S Ø 4,5 mm. Assembly notes. Kaikki tämän luettelon mitat viittaavat EWIKON-kuumakanavan komponentteihin niiden ollessa käyttölämpötilassa 230V Yksittäissuuttimet Sisältö/Content 2-5 Yleiskatsaus Overview 6-13 -S Ø 4,5 mm 14-20 Asennusohjeita Kaikki tämän luettelon mitat viittaavat EWIKON-kuumakanavan komponentteihin niiden ollessa käyttölämpötilassa

Lisätiedot

Other approaches to restrict multipliers

Other approaches to restrict multipliers Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of

Lisätiedot

Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet

Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet , N Hyväkuntoinen terve järvi kestää ravinnekuormitusta varsin hyvin ilman, että veden laatu suuresti muuttuu, koska lukuisat puskurimekanismit ehkäisevät muutosta

Lisätiedot

Ennen suodattimen asennusta, liitä mukana tulleet imukupit asennusyksikön taakse. Kiinnitä ilmanottoputki säädettävään venturi-ilmanottoaukkoon.

Ennen suodattimen asennusta, liitä mukana tulleet imukupit asennusyksikön taakse. Kiinnitä ilmanottoputki säädettävään venturi-ilmanottoaukkoon. Tetratec In 300 plus / In 400 plus / In 600 plus / In 800 plus / In 1000 plus Hyvä asiakas, onnittelemme teitä uuden ja tehokkaan Tetratec akvaariosuodattimen valinnasta. Tetratect IN plus sisäsuodatin

Lisätiedot

Ekosysteemiekologia tutkii aineen ja energian liikettä ekosysteemeissä. Häiriö näissä liikkeissä (jotakin on jossakin liikaa tai liian vähän)

Ekosysteemiekologia tutkii aineen ja energian liikettä ekosysteemeissä. Häiriö näissä liikkeissä (jotakin on jossakin liikaa tai liian vähän) Ekosysteemiekologia tutkii aineen ja energian liikettä ekosysteemeissä. Häiriö näissä liikkeissä (jotakin on jossakin liikaa tai liian vähän) ekologinen ympäristöongelma. Esim. Kiinteää hiiltä (C) siirtyy

Lisätiedot

Syanotypia on 1842 peräisin oleva sinikopiomenetelmä, jossa rautasuoloilla herkistetylle huokoiselle materiaalille valotetaan kuva.

Syanotypia on 1842 peräisin oleva sinikopiomenetelmä, jossa rautasuoloilla herkistetylle huokoiselle materiaalille valotetaan kuva. syanotypia Syanotypia on 1842 peräisin oleva sinikopiomenetelmä, jossa rautasuoloilla herkistetylle huokoiselle materiaalille valotetaan kuva. Syanotypiassa käytettävä aine kaliumferrisyanidi on myrkyllistä,

Lisätiedot

Jos käytät jatkojohtoa, jatkojohdon pistorasian on oltava suodattimen verkkokytkennän yläpuolella.

Jos käytät jatkojohtoa, jatkojohdon pistorasian on oltava suodattimen verkkokytkennän yläpuolella. JBL CristalProfi e701, e901, e1501 greenline Turvallisuusohjeet: Jos käytät jatkojohtoa, jatkojohdon pistorasian on oltava suodattimen verkkokytkennän yläpuolella. Laitteen magneettikenttä saattaa vaikuttaa

Lisätiedot

Terveillä vasikoilla on terveet mahat

Terveillä vasikoilla on terveet mahat Terveillä vasikoilla on terveet mahat Benfital Plus koska maitojuotto on tärkeää Vetmedica Etusijalla eläinten hyvinvointi Miksi vasikoille tulee ripuli? Miksi on tärkeää ennaltaehkäistä vasikoiden ripulia?

Lisätiedot

Microsoft Lync 2010 Attendee

Microsoft Lync 2010 Attendee VYVI MEETING Lync Attendee 2010 Instruction 1 (15) Microsoft Lync 2010 Attendee Online meeting VYVI MEETING Lync Attendee 2010 Instruction 2 (15) Index 1 Microsoft LYNC 2010 Attendee... 3 2 Acquiring Lync

Lisätiedot

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat Kilpailuluokat Ohessa kilpailuluokat NC 2016 ja IPMS Open. Ilma-alukset Potkurikoneet 1:73 ja pienemmät Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät Potkurikoneet 1:72-1:49 Suihkukoneet 1:72-1:49 Potkurikoneet 1:48

Lisätiedot

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Erikoistutkija Susanna Rokka Luonnonvarakeskus Suomalaiset ravitsemussuositukset Tutkimusten mukaan runsas kasvisten

Lisätiedot

F-SECURE TOTAL. Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Tietoturva ja VPN kaikille laitteille. f-secure.com/total

F-SECURE TOTAL. Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Tietoturva ja VPN kaikille laitteille. f-secure.com/total F-SECURE TOTAL Tietoturva ja VPN kaikille laitteille Pysy turvassa verkossa. Suojaa yksityisyytesi. Kaksi vahvaa ratkaisua samassa paketissa: luokkansa paras Internet-tietoturva eli F-Secure SAFE ja online-tietosuoja

Lisätiedot

Tynnyrivaara, OX2 Tuulivoimahanke. ( Layout 9 x N131 x HH145. Rakennukset Asuinrakennus Lomarakennus 9 x N131 x HH145 Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a

Tynnyrivaara, OX2 Tuulivoimahanke. ( Layout 9 x N131 x HH145. Rakennukset Asuinrakennus Lomarakennus 9 x N131 x HH145 Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a , Tuulivoimahanke Layout 9 x N131 x HH145 Rakennukset Asuinrakennus Lomarakennus 9 x N131 x HH145 Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a 0 0,5 1 1,5 km 2 SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations

Lisätiedot

System.out.printf("%d / %d = %.2f%n", ekaluku, tokaluku, osamaara);

System.out.printf(%d / %d = %.2f%n, ekaluku, tokaluku, osamaara); Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Ohjelmointitehtävien osalta palautetaan

Lisätiedot

Henny Penny Poistetun öljyn kuljetin ODS-300.02 ODS-300.03. (Finnish) (Käännetyt asiakirjat saatavilla käsikirjan mukana olevalla CD:llä)

Henny Penny Poistetun öljyn kuljetin ODS-300.02 ODS-300.03. (Finnish) (Käännetyt asiakirjat saatavilla käsikirjan mukana olevalla CD:llä) Model ODS-300 Henny Penny Poistetun öljyn kuljetin ODS-300.02 ODS-300.03 (Finnish) FM07-702-B 11-22-10 (Käännetyt asiakirjat saatavilla käsikirjan mukana olevalla CD:llä) KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA REKISTERÖI

Lisätiedot

SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN EPO2. Versio 1.0

SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN EPO2. Versio 1.0 SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN FI EPO2 Versio 1.0 Käytettyä tuotetta ei saa hävittää talousjätteen mukana. Laite on toimitettava keräyspisteeseen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätykseen. Asianmukainen

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos

Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos Hiilenkierto järvessä Valuma alueelta peräisin oleva orgaaninen aine (humus)

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI

ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI 00130 HELSINKI MODERNIA TOIMISTOTILAA Noin VUOKRATAAN Ainutlaatuinen tilaisuus vuokrata huipputason Helsingin näköalapaikalta Toimi pian! Lisätietoja KALLE JASKARA Myyntijohtaja +358 50 324 0404 kalle.jaskara@tkoy.fi

Lisätiedot

KAAPELIN SUOJAAMINEN SUOJAMATOLLA

KAAPELIN SUOJAAMINEN SUOJAMATOLLA KAAPELIN SUOJAAMINEN SUOJAMATOLLA Laitteisto koostuu: Kaapelin suojamatosta DAFIGAINE Maton asennuslaitteesta SPIRALERDALEN Motorisoidusta kaapelikelatrailerista DAFISTOCKER. Kaapelikelatraileri mahdollistaa

Lisätiedot

TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG

TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579

Lisätiedot

TW- WLAN 802.11ac SOVITTIMEN ASENNUSOHJE

TW- WLAN 802.11ac SOVITTIMEN ASENNUSOHJE TW- WLAN 802.11ac SOVITTIMEN ASENNUSOHJE Copyright TeleWell Oy Tekniset tiedot: - - - - - - - Yhteensopiva IEEE 802.11b/g/n/ac - standardien kanssa Taajuusalueet 2.4 GHz ja 5 GHz Maksiminopeus: 300 Mbps

Lisätiedot

TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG

TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579

Lisätiedot

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta)

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta) SUPERMOTO SM 2013 OULU Lisämääräys ja ohje Oulun Moottorikerho ry ja Oulun Formula K-125ry toivottaa SuperMoto kuljettajat osallistumaan SuperMoto SM 2013 Oulu osakilpailuun. Kilpailu ajetaan karting radalla

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen!

siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen! siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen! Bioteknologia tähtää luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Mikrobiologia Tutkii bakteerien, sienten, levien ja alkueläinten elintoimintoja ja hyödyntämistä.

Lisätiedot

Uudista hyväkuntoiset pinnat. julkisivut terassit kalusteet aidat puu metalli rappaus betoni muovi sisällä tai ulkona

Uudista hyväkuntoiset pinnat. julkisivut terassit kalusteet aidat puu metalli rappaus betoni muovi sisällä tai ulkona PESUAINEET Piha-aidalla kukkii home, terassi näyttää kulahtaneelta ja peltikatollekin pitäisi tehdä jotain. Armas aurinko paljastaa puhdistamista, pesua ja huoltoa kaipaavat pinnat. Huolellisella pesulla

Lisätiedot

SPP-lattianhoitolaikka

SPP-lattianhoitolaikka Scotch-Brite SPP-lattianhoitolaikka Space for 3M Montage SPP-lattianhoitolaikka Mihin SPP-lattianhoitolaikkaa käytetään? Pintakäsittelyn poistoon (suojaus, metallointi, lakka, vaha, kristallointi ) pinta-

Lisätiedot

8h 30min PUHDISTUSPROSESSIN TOIMINNAT:

8h 30min PUHDISTUSPROSESSIN TOIMINNAT: PUHDISTUSPROSESSIN TOIMINNAT: 5 ) Lietteenkäsittely Puhdistusprosessi tuottaa ylijäämälietettä. Lietettä poistetaan lietepumpulla (SP) prosessin loppuvaiheessa (8 h 25 min). Lietettä kerätään lietekoriin,

Lisätiedot

TIKIT a) Suorassa tikissä ristiommel jää nahan alle piiloon. b) Ristitikissä ommel jää näkyviin.

TIKIT a) Suorassa tikissä ristiommel jää nahan alle piiloon. b) Ristitikissä ommel jää näkyviin. CML WHEEL COVER -RUORINAHKAN OMPELUOHJE Liota nahkoja lämpimässä vedessä n. 15 minuuttia ennen ompelua. Pidä nahka kosteana koko ompelun ajan esim. sumutepullolla. Pidä ommellessa kevyt kireys nahkaan,

Lisätiedot