Silmälasien käyttötutkimus Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Silmälasien käyttötutkimus 2011. Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 2011"

Transkriptio

1 Silmälasien käyttötutkimus 0 Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 0

2 Miten tutkimus tehtiin Tämä tutkimus on tehty Optisen alan tiedostuskeskuksen toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä osana Omnibus-monitilaajatutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mm. suomalaisten silmälasien, piilolasien ja aurinkolasien käyttöä, käyttötilanteita, lasien ostouseutta, ostopaikkoja ja rahan käyttöä laseihin. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 5-79-vuotiaat suomalaiset. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen haastattelijoiden toimesta henkilökohtaisina haastatteluina välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin yhteensä 07 kpl. Tutkimukseen osallistui 46 haastattelijaa ja haastatteluja tehtiin yhteensä 9 paikkakunnalla, joista kaupunkeja oli 5 ja kuntia Silmälasien käyttötutkimus, Kari Roose

3 Tutkimuksen päätulokset /4 Silmälasien käyttö yleistyy luonnollisesti iän kasvaessa - sukupuolten välillä eroja silmälasien käytössä ilmenee kuitenkin siten, että keskimäärin naiset ottavat silmälasit käyttöön varhaisemmassa vaiheessa kuin miehet. Esim vuotiaista miehistä noin puolet käyttää silmälaseja kun saman ikäisistä naisista laseja käyttää jo kolme neljästä. Nämä sukupuolten väliset erot tasoittuvat 60 ikävuoden jälkeen. Yleisesti ottaen näyttäisi siltä, että vajaa puolet suomalaisista käyttää silmälaseja säännöllisesti ja noin viidennes silloin tällöin. Tuloksissa näkyvä silmälasien säännöllisen käytön laskeva trendi vuodesta 008 voi selittyä tulosten satunnaisvaihtelulla (virhemarginaali 000 vastaajalla 50 tuloksella kahden tutkimuksen välillä on jopa 4,4 -yksikköä). Tulosten satunnaisvaihtelu lienee tässä kohtaa todennäköisempi selitys kuin suomalaisten näkökyvyn paraneminen, heikomman näköhavaintokyvyn hyväksyminen arjessa ulkonäöllisistä syistä tai esim. taittovirheiden korjaaminen laserleikkauksilla (vain taittovirheen tunnistavista pitää laserkorjausleikkausta erittäin todennäköisenä seuraavan vuoden aikana; Silmälasien ostoprosessitutkimus 0). Sen sijaan aurinkolaseja vahvuuksilla käyttävien osuus väestössä on kasvanut selvästi vuodesta 007 nyt 6 :lla on aurinkolasit vahvuuksilla (naisista, miehistä ). Ottaen huomioon, että aurinkolaseja ilman vahvuuksia käyttää 6 sekä naisista että miehistä, naiset ovat löytäneet silmälasien ja aurinkolasien yhdistämisen selvästi miehiä paremmin vaikka molemmille olisi yhtä lailla hyötyä vahvuudellisista aurinkolaseista. Piilolaseja säännöllisesti käyttävien osuudessa ( väestöstä) ei ole tapahtunut muutoksia viimeisen viiden vuoden aikana. Silloin tällöin piilolaseja käyttää lisäksi väestöstä. Naisissa on kolme kertaa enemmän piilolaseja säännöllisesti käyttäviä kuin miehissä, jotka käyttävät piilolaseja lähinnä silloin tällöin, esim. urheillessa Silmälasien käyttötutkimus, Kari Roose

4 Tutkimuksen päätulokset /4 Noin 6/0:stä silmälasien käyttäjästä pitää silmälaseja jatkuvasti ja vajaa kolmannes lukiessa. Nämä tulokset eivät ole muuttuneet viimeisen viiden vuoden aikana. Sen sijaan silmälasien lukumäärässä on tapahtunut merkittävää kehitystä siihen suuntaan, että yhä useammalla on useammat kuin yhdet lasit (keskiarvo,84 lasit per silmälasien käyttäjä, miehillä,94, naisilla,76 lasit). Lukumääräisesti eniten laseja on vuotiailla, suurissa kaupungeissa ja eteläisessä Suomessa asuvilla silmälasien käyttäjillä. Yksiteholaseja on edelleen hieman useammalla kuin kaksi-/moniteho- tai rajattomia laseja, joita niitäkin on jo lähes puolella kaikista silmälasien käyttäjistä. Moniteho- tai rajattomien lasien käyttö yleistyy väestössä selvästi 40 ikävuodesta lähtien, jolloin yksiteholasien osuudet lähtevät vastaavasti laskuun. Näyttöpääte-/erikoislasien käyttö näyttäisi kasvaneen selvästi aikaisempiin tutkimuskertoihin verrattuna - nyt peräti 6 silmälasien käyttäjistä ilmoittaa omistavansa sellaiset. Nämä vastaajat ovat useimmiten vuotiaita ja asuvat keskimääräistä useammin Etelä-Suomen läänissä yli asukkaan kaupungissa/kunnassa. Työnantajien maksamia laseja on hyvin harvalla, vain kahdella prosentilla kaikista silmälasien käyttäjistä. 50 vuotta täyttäneiden keskuudessa tämä osuus on sama. 50 vuotta täyttäneistä näyttöpäätelasien käyttäjistä 9 :lla on työnantajan maksamat työlasit (tulos on suuntaa antava alhaisen vastaajamäärän vuoksi). Reilu kolmannes silmälasien käyttäjistä näyttää ostavan vuosittain uudet silmälasit, ja toinen kolmannes noin vuoden välein. Neljännes hankkii uudet lasit -5 vuoden välein ja 7 tätä harvemmin. Tiheimmin silmälaseja hankkivat vuotiaat sukupuolesta tai asuinpaikasta riippumatta Silmälasien käyttötutkimus, Kari Roose

5 Tutkimuksen päätulokset /4 Yhä useampi suomalainen käy näöntarkastuksessa optikolla (58 ) ja silmälääkärin tekemät näöntutkimukset ovatkin vähentyneet vastaavasti -yksiköllä vuodesta 009. Kehitys johtuu tämän tutkimuksen mukaan yksinomaan miesten käyttäytymisessä tapahtuneesta muutoksesta eli silmälääkärillä näöntutkimuksessa käyneiden miesten osuus on pudonnut 7 -yksikköä vuodesta 009 (4 7 ). Ilman näöntutkimusta laseja teettää entisen vahvuisina ainoastaan silmälasien käyttäjistä. Suomalaiset silmälasien käyttäjät ovat pääosin tyytyväisiä hankkimiinsa laseihin, tyytymättömien osuus on. Tyytyväisimpiä ovat yksiteholaseja hankkineet ja nuoret, alle 0-vuotiaat silmälasien käyttäjät. Silmälasit hankitaan edelleen pääasiassa kotimaisesta optikkoliikkeestä (88 ). Internetin osuus ostokanavana on vain edellisestä silmälasien ostokerrasta laskettuna. Ulkomailtakaan silmälaseja ei kovin usein osteta, tämä osuus on vain. Nämä em. osuudet ovat pysyneet lähes muuttumattomina viimeiset 5 vuotta. Edellistä silmälasien ostokertaa tarkasteltaessa noin puolet ostoista jää enintään 00 euroon ja puolet menee sen yli. Naiset käyttävät miehiä enemmän rahaa silmälaseihin; etenkin kalleimmassa, yli 500 euron luokassa naisten (pääasiassa yli 40-vuotiaita) osuus on selvästi miehiä suurempi. Vastaavasti miehet ovat ostaneet viimeksi naisia selvästi useammin alle 50 euron laseja, johtuen varmasti osin valmis-/lukulaseista, joita miehet ostavat kaksi kertaa yleisemmin kuin naiset Silmälasien käyttötutkimus, Kari Roose

6 Tutkimuksen päätulokset 4/4 Silmälasien ostotavoista poiketen piilolaseja ostetaan paljon myös internetistä. Tämän tutkimuksen mukaan internetin merkitys piilolasien ostopaikkana näyttäisi olevan kuitenkin laskussa. Vuonna 008 internetin osuus piilolasien ostopaikkana oli 47, ja nyt 0 enää 5. Vastaavasti kotimaisen optikkoliikkeen osuus piilolasien ostopaikkana on kasvanut vuoden prosentista 59 prosenttiin vuonna 0. Piilolaseja käytetään useimmiten urheillessa ja harrastuksissa. Aurinkolaseista noin puolet ostetaan optikkoliikkeistä. Halvoista, alle 50 euron aurinkolaseista valtaosa (67 ) ostetaan tavarataloista tai muista kaupan liikkeistä ja vain 0 optikkoliikkeistä. Sen sijaan yli 50 euron aurinkolaseista suurin osa ostetaan optikkoliikkeistä, yli 00 euron laseista peräti 80. Ulkomailta ostetaan 5-8 aurinkolaseista hintatasosta riippuen etenkin alle 50- vuotiaat ovat ostaneet aurinkolaseja ulkomailta muita useammin. Ulkomailta ostaminen näyttäisi olevan hitaassa kasvussa. Kaiken kaikkiaan noin puolet aurinkolasien käyttäjistä on maksanut edellisellä ostokerrallaan aurinkolaseistaan yli 50 euroa, ja yli 00 euron aurinkolaseja on ostanut 0 käyttäjistä. Iän mukaan tarkasteltuna havaitaan lisäksi, että alle 0-vuotiaissa yli kaksi kolmesta on hankkinut aurinkolasinsa viimeksi alle 50 eurolla eli kyse on edullisista kulutustavaralaseista. Alle 50 euron aurinkolaseja ostavat eivät myöskään usein käytä muuten silmälaseja eli heidän näkökykynsä on vielä riittävä ilman aurinkolasien vahvuuksiakin. Iän myötä ostetaan kuitenkin yhä useammin kalliimpia aurinkolaseja kunnes 60 ikävuoden jälkeen näiden osuus taas pienenee, osin jonkin toisen oston yhteydessä kaupan päälle saatujen aurinkolasien osuuden kasvun vuoksi Silmälasien käyttötutkimus, Kari Roose

7 Tulosgrafiikka Vertailu vuosiin 007, 008 ja 009 soveltuvin osin. Merkittävimmät havainnot taustaryhmäkohtaisessa analyysissa tai vuosivertailussa ympyröity kuvissa.

8 Silmälasien käyttö sukupuolen mukaan eri ikäryhmissä suhteessa ikäluokan kokoon 0 Miehet Naiset v v v v v v v ('000) ('000) Koko väestö Omnibus Syys /0 Käyttää silmälaseja Silmälasien käyttötutkimus 0

9 Silmälasien, piilolinssien ja aurinkolasien käyttö n=5-79-vuotiaat suomalaiset Käyttää silmälaseja säännöllisesti Käyttää silmälaseja silloin tällöin Käyttää piilolaseja säännöllisesti Käyttää piilolaseja silloin tällöin 5 5 Käyttää aurinkolaseja vahvuuksilla , n= , n=0 Käyttää aurinkolaseja ilman vahvuuksia , n=98 0, n=07 Ei käytä mitään edellä mainituista Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

10 Silmälasien käyttötilanteet (/) n=silmälasien käyttäjät Käyttää jatkuvasti/koko ajan Lukiessa Työssä/töissä TV:tä katsoessa , n=67 008, n= , n=694 0, n=688 Tietokonetta käyttäessä Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

11 Silmälasien käyttötilanteet (/) n=silmälasien käyttäjät Autolla ajaessa Kotona/vapaa-aikana Harrastuksissa/urheillessa 5 Koulussa/opiskellessa Muu 007, n=67 008, n= , n=694 0, n=688 Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

12 Silmälasien määrä n=silmälasien käyttäjät 64 lasit lasit 8 5 lasit 4 lasit tai useammat , n=67 008, n= , n=694 0, n=688 0 ka.,84 8 Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

13 Silmälasien määrä taustaryhmittäin 0 n=silmälasien käyttäjät Yhdet Kahdet Kolmet Neljät tai useammat Kaikki, n=688 Sukupuoli Nainen, n=85 Mies, n=0 Ikäryhmä 5-9 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=05 Asuinkunnassa Yli asukasta, n= asukasta, n=8 Alle asukasta, n=95 Lääni Etelä-Suomen, n=50 Länsi-Suomen, n=49 Itä-Suomen/Oulun/Lapin, n= Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

14 Silmälasien tyyppi n=silmälasien käyttäjät Yksiteholasit Kaksiteholasit/ moniteholasit/ rajattomat Näyttöpäätelasit / erikoislasit/ syväterävälasit 6 Valmislasit Työnantajan maksamat/ antamat työlasit 007, n=67 008, n= , n=694 0, n=688 Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

15 Silmälasien tyyppi taustaryhmittäin 0 n=silmälasien käyttäjät Yksiteholasit Kaksiteholasit/ moniteholasit/ rajattomat Näyttöpäätelasit / erikoislasit/ syväterävälasit Valmislasit Työnantajan maksamat/ antamat työlasit Muu Ei osaa sanoa Kaikki, n=688 Sukupuoli Nainen, n=85 Mies, n=0 Ikäryhmä 5-9 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=05 Asuinkunnassa Yli asukasta, n= asukasta, n=8 Alle asukasta, n=95 Lääni Etelä-Suomen, n=50 Länsi-Suomen, n=49 Itä-Suomen/Oulun/Lapin, n= Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

16 Osti viimeksi uudet silmälasit 0 n=silmälasien käyttäjät Alle vuosi sitten 6 - vuotta sitten -5 vuotta sitten 4 0, n=688 Yli 5 vuotta sitten 7 Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

17 Osti viimeksi uudet silmälasit taustaryhmittäin 0 n=silmälasien käyttäjät Alle vuosi sitten - vuotta sitten -5 vuotta sitten Yli 5 vuotta sitten Kaikki, n=688 Sukupuoli Nainen, n=85 Mies, n=0 Ikäryhmä 5-9 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=05 Asuinkunnassa Yli asukasta, n= asukasta, n=8 Alle asukasta, n=95 Lääni Etelä-Suomen, n=50 Länsi-Suomen, n=49 Itä-Suomen/Oulun/Lapin, n= Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

18 Kävi näöntutkimuksessa viimeksi n=silmälasien käyttäjät Optikolla Silmälääkärillä Ei käynyt, lasit tehtiin entisten / vahvuisina Muu Ei osaa sanoa , n=67 008, n= , n=694 0, n=688 Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

19 Kävi näöntutkimuksessa viimeksi taustaryhmittäin 0 n=silmälasien käyttäjät Optikolla Silmälääkärillä En käynyt, lasit tehtiin entisten vahvuisina Muu Ei osaa sanoa Kaikki, n=688 Sukupuoli Nainen, n=85 Mies, n=0 Ikäryhmä 5-9 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=05 Asuinkunnassa Yli asukasta, n= asukasta, n=8 Alle asukasta, n=95 Lääni Etelä-Suomen, n=50 Länsi-Suomen, n=49 Itä-Suomen/Oulun/Lapin, n= Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

20 Oliko viimeksi ostettujen silmälasien hinta/laatusuhde kohdallaan 0 n=silmälasien käyttäjät Kyllä Ei osaa sanoa Ei Omnibus Syys /0 Kaikki, n=688 Sukupuoli Nainen, n=85 Mies, n=0 Ikäryhmä 5-9 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n=05 Nykyiset silmälasit Yksiteho, n=8 Monitehot, n=9 Erikoisvalmisteiset, n=55 Käytti rahaa viimesi silmälaseihin Alle 00 euroa, n= euroa, n=98 Yli 500 euroa, n= Silmälasien käyttötutkimus 0

21 Silmälasien ostopaikka n=silmälasien käyttäjät Optikkoliikkestä kotimaasta Tavaratalosta/kirjakaupasta Ulkomailta esim. optikkoliikkeestä tai muualta Internetistä - Internetin kautta Huoltoasemalta/kioskilta Apteekista Muu , n=67 008, n= , n=694 0, n=688 Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

22 Kuinka paljon käytti rahaa viimeksi silmälasien hankintaan 0 n=silmälasien käyttäjät Ei lainkaan Alle 50 euroa euroa 0-00 euroa 0-00 euroa euroa Yli 500 euroa Ei osaa sanoa Kaikki, n= Sukupuoli Nainen, n= Mies, n= Ikäryhmä 5-9 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= Määrä Yhdet, n=5 Useammat, n= Nykyiset silmälasit Monitehot, n=9 Erikoisvalmisteiset, n=55 Omnibus Syys /0 Yksiteho, n= Silmälasien käyttötutkimus 0

23 Mistä hankitte viimeksi piilolasit 0 Käyttää piilolaseja, n=55 5 Optikkoliikkeestä kotimaasta Oman optikkoliikkeenne nettisivuilta Muualta internetistä 59 Muualta Omnibus Syys /0 Silmälasien käyttötutkimus 0

24 Missä tilanteissa käyttää piilolaseja 0 Käyttää piilolaseja, n=55 Harrastuksissa / urheillessa 4 Käyttää jatkuvasti / koko ajan 7 Työssä / töissä Juhlissa / iltamenoissa 5 7 Kotona / vapaa-aikana Koulussa / opiskellessa 0 0 Ei kotona / kodin ulkopuolella Autolla ajaessa Lukiessa Tietokonetta käyttäessä TV:tä katsoessa Muu Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

25 Mistä hankitte viimeksi aurinkolasit n=käyttää aurinkolaseja Optikkoliikkeestä Tavaratalosta/ päivittäistavarakaupasta/ vaatekaupasta/ urheiluliikkeestä Ulkomailta Huoltoasemalta/kioskista Muualta Ei osaa sanoa , n=64 008, n= , n=45 0, n=54 Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

26 Kuinka paljon käytitte viimeksi rahaa aurinkolasien hankintaan 0 n=käyttää aurinkolaseja Ei lainkaan Aurinkolasit tulivat kaupan päälle Alle 50 euroa euroa 0-00 euroa 0-00 euroa euroa Yli 500 euroa Ei osaa sanoa Kaikki, n= Sukupuoli Nainen, n= Mies, n= Ikäryhmä 5-9 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= Omnibus Syys / Silmälasien käyttötutkimus 0

27 Lisätietoja Taloustutkimus Oy Kari Roose p

SUOMEN OPTINEN TOIMIALA SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen

SUOMEN OPTINEN TOIMIALA SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen SUOMEN OPTINEN TOIMIALA SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS 04 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 6.9.04 JOHDANTO Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Optisen Toimialan toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

SILMÄLASIEN KÄYTTÄJÄTUTKIMUS 2009

SILMÄLASIEN KÄYTTÄJÄTUTKIMUS 2009 SILMÄLASIEN KÄYTTÄJÄTUTKIMUS 009 Optisen Alan Tiedotuskes kus Lokakuu 009 Tiedotusvälineille.3.00 SUOMALAISET OVAT SILMÄLASIKANSAA - uusinta tutkimustietoa Enemmän kuin kaksi kolmasosaa yli 5-vuotiaista

Lisätiedot

NÄKEMISEN JA SILMÄTERVEYDEN TOIMIALA, NÄE RY SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

NÄKEMISEN JA SILMÄTERVEYDEN TOIMIALA, NÄE RY SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN NÄKEMISEN JA SILMÄTERVEYDEN TOIMIALA, NÄE RY SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 22.9.2016 22.9.2016 T15806 NÄE RY/Silmälasien käyttö 2016 / AK JOHDANTO Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to Specsavers Tutkimusraportti Syksy 2015 Being More 1 Tutkimuksen perustiedot Tutkimus toteutettiin elokuussa 2015 markkinatutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internet-paneelissa. Tutkimuksen suunnitteli ja analysoi

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015 MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS Taustaa tutkimuksen toteutuksesta Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lehden tilaajalukijoiden mielipiteitä lehdestä sekä lehdessä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008

Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008 1 Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008 Yhteenveto kohderyhmänä koko maa pois lukien PKS + ympäristökunnat 2 Helsingissä vieraili edellisen kuukauden aikana,

Lisätiedot

Sana-sol-vitamiinitutkimus Axellus Oy. Johanna Kuosmanen 17.2.2010

Sana-sol-vitamiinitutkimus Axellus Oy. Johanna Kuosmanen 17.2.2010 Sana-sol-vitamiinitutkimus Johanna Kuosmanen 17.2.21 Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tavoite 2. Tutkimuksen toteutus ja kohderyhmä 3. Vitamiini- ja kivennäisaineiden käyttö 4. Vitamiini- ja kivennäisaineiden

Lisätiedot

Kuluttaja ja postikortit 2011 Tiivistelmä

Kuluttaja ja postikortit 2011 Tiivistelmä Kuluttaja ja postikortit 0 Tiivistelmä Kari Elkelä, Itella BI Research series - Tutkimussarja 4/0 0.9.0 FOR INTERNAL USE ONLY VAIN SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Tiivistelmä Kysely GallupKanavassa toukokuussa 0, vastaajina

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009 Yle-tutkimus Sanomalehtien Liitto Elokuu 2009 1. Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta elokuussa 2009. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Jenni Larjomaa 3.7.2009 JOHDANTO 1(2) Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY Telebus vkot 1 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Pyöräliitto

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

20-30-vuotiaat työelämästä

20-30-vuotiaat työelämästä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille

Lisätiedot

Naisten hiustenlähtö Suomessa

Naisten hiustenlähtö Suomessa Kyselytutkimus: Naisten hiustenlähtö Suomessa Mediatilaisuus 25.9.2013 Marko Perälahti 28 35-70-vuotiaista naisista kärsii tai on kärsinyt hiustenlähdöstä. Johdanto Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 35-70-vuotiaat

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Silmälasien ostoprosessitutkimus Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 2011

Silmälasien ostoprosessitutkimus Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 2011 Silmälasien ostoprosessitutkimus 211 Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 211 Miten tutkimus tehtiin Tämä tutkimus on tehty Optisen alan tiedostuskeskuksen toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta riippumatta ja mistä lähteistä

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi

Näin Suomi kommunikoi Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely Taloustutkimus Oy Lokakuu 2009 Risto Nikunlaakso 2.10.2009 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 40A - 40B / 2009 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten oikeudet / Taulukkoraportti Taloustutkimus Oy Helmikuu 2010 Risto Nikunlaakso 3.2.2010 Aineiston rakenne AINEISTON

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Dome

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Dome Kävijäprofiili 01 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa tammi - joulukuussa 011. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.69.000 henkeä, 14.448

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Mika Tuononen Suomalaisten koulutustaso on korkea vai onko näin sittenkään? Korkeakoulutuksen laajuudesta ja mahdollisesta ylimitoituksesta on keskusteltu

Lisätiedot

Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen

Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 9 4.1.9 Johanna Kuosmanen Tiivistelmä tuloksista 1/6 Jouluruokien tärkeimmät ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ovat hinta, laatu ja kotimaisuus. Kotimaisuuden

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011 Apteekkaripäivät 15.4. Sirkku Keski-Hallila Taloustutkimus Oy JOHDANTO Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoitus Seurantatutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 1/2016 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1. Mitkä tekijät vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin? 2. Mikä on suomalaisuuden merkitys ostopäätöksissä? 3. Mikä on suomalaisten

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisia

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Toimialakatsaus Q1-Q3/

Toimialakatsaus Q1-Q3/ Toimialakatsaus Q1-Q3/2018 12.11.2018 Sisältö Näkemisen ja silmäterveyden ala Q1-Q3, 2018 Markkinarakenne Tuoteryhmäkatsaus Q1-Q3/2018, optisen alan vähittäiskauppa Markkinarakenne Näkemisen ja silmäterveyden

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Sisältäen: Espoon ruotsinkielinen väestö vs. Helsingin ruotsinkielinen väestö. Olennaiset erot väestön kehityksessä. Lasten lukumäärän

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018 Suomen Apteekkariliitto Suomalaisten apteekkiasiointi 0 Raportti Sirkku Keski-Hallila..0 Tutkimuksen toteutus Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta.. 0. Tutkimusmenetelmä:

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Kävijäprofiili 12 Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli

Lisätiedot

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen ASIAKKAAN ODOTTAMA ARVO MAASEUTUMATKAILUN SEGMENTOINNIN JA TUOTEKEHITYKSEN PERUSTANA Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin 25.11.2011

Lisätiedot

Suuret ikäluokat kuluttajina KMT Kuluttajan näkökulma

Suuret ikäluokat kuluttajina KMT Kuluttajan näkökulma Suuret ikäluokat kuluttajina KMT Kuluttajan näkökulma Suomen Markkinatutkimusseura 13.5.2009 Tina Wessman / TNS Gallup Aiheitani tänään Kansallinen Mediatutkimus KMT Suuret ikäluokat suomalaisina suhteessa

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiasunto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiasunto.com Kävijäprofiili 12 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 11. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

YKSITYISEN KOPIOINNIN TUTKIMUS 2018

YKSITYISEN KOPIOINNIN TUTKIMUS 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriö YKSITYISEN KOPIOINNIN TUTKIMUS 2018 Toukokuu / 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen 17906-08 Yksityinen kopiointi 2 Yksityinen kopioinnin tutkimus 2018 Tutkimuksessa selvitettiin

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 24.9.7.10. 7 935 vastaajaa Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Viestintäpalveluiden kuluttajatutkimus 4/2014

Viestintäpalveluiden kuluttajatutkimus 4/2014 Viestintäpalveluiden kuluttajatutkimus 4/2014 Tutkimuksen taustat ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena on selvittää sähköisten viestintäpalveluiden käyttöä suomalaisten keskuudessa sekä heidän kokemuksia

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Kaikki Nainen Mies 1 Raportti ISSP 2018 kyselystä / Kirkon tutkimuskeskus Julkaisuvapaa 13.3.2019 klo 7.00. Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Suomalaisten uskonnollisuutta kartoittaneesta

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 Suomalaisen Työn Liitto Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 S U OM AL AISEN TYÖN LIITTO Johdanto 2017 ja 2018 tutkimuksiin Tutkimukset on toteuttanut Suomalaisen Työn Liiton

Lisätiedot

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Taloustutkimus Oy Tammi-helmikuu 2009 Vesa Ryyppö, Jussi Pajunen 31.3.2009 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön.

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20 Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä, 6.948

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Johdanto. Toteuttajat. Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi.

Johdanto. Toteuttajat. Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi. Johdanto Toteuttajat Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen päämaalina oli selvittää kuluttajien mielipiteitä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot