Katsaus. Julkaistaanko tietokirjallisuuskritiikkiä edelleen?

Transkriptio

1 katsaus Katsaus Julkaistaanko tietokirjallisuuskritiikkiä edelleen? Maaria Linko Kulttuurikritiikin aseman on epäilty heikentyneen sanomalehdissä viimeksi kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana. Medioiden lisääntyneen kilpailun myötä sanomalehtien on epäilty muuttuneen viihteellisemmiksi eikä ole selvää, miten hyvin tietokirjallisuus pärjää kilpailussa palstatilasta. Tietokirjallisuus minkä tahansa kulttuurinalan tavoin kuitenkin tarvitsee julkisuutta. Jos teokset ei vät näy julkisuudessa millään tavalla, potentiaaliset lukijat ei vät osaa niitä ostaa eivätkä lainata kirjastosta. Medialla on paljon valtaa siinä, mitä yh teiskunnassa nostetaan puheenaiheiksi, ja tämän (tieto) kirjailijatkin joutuvat kohtaamaan. Muutoksen suunta huolestuttaa monia kulttuurialojen ammattilaisia. Etenkin taiteen kentän edustajat ovat väittäneet, että aiemmin korkeakulttuuriin keskittyneet, kriitikkovaltaiset kulttuuriosastot olisivat muuttuneet uutismaisemmiksi, viihteellisemmiksi ja pinnallisemmiksi, kirjoittavat Heikki Hellman ja Maarit Jaakkola (2009, 24 42) kulttuurijournalismin muutoksesta erityisesti Helsingin Sanomissa. Muutoksen taustalla ovat Suomessa omaksutut liberaalin lehdistöteorian ajatukset, jotka painottavat uutisjournalistista käsittelytapaa. Kulttuuriosastojen esteettinen paradigma on saanut väistyä journalistisen paradigman tieltä (Jaakkola 2010, ). Samaan aikaan kaikilla mahdollisilla aloilla, myös kulttuurin ja vapaa-ajan aloilla, arviointijärjestelmät ovat tärkeitä. Tuotteita ja palveluja arvioidaan jatkuvasti Internetissä, televisiossa ja lehdissä, ja siihen nähden kritiikkiä ja erilaisia tuotteiden ja palvelujen arviointijärjestelmiä on tutkittu yhteiskuntatieteissä kansainvälisestikin suhteellisen vähän (Blank 2007, 3). Erilaisten tuotteiden kritiikkiä käsittelevät tutkimukset keskittyvät joko kritiikkien vaikutukseen tuotteiden myyntiin (Coser ym. 1982) tai niiden vaikutukseen tuotteiden arvottamisessa korkea-populaari-akselilla (Gans 1999/1974). New York Times Book Review n kaunokirjallisuusarvioita tutkineet Sorensen ja Rasmussen (2004) havaitsivat, että negatiivisetkin arviot lisäsivät kirjojen myyntiä, mutta positiivisten arvioiden vaikutus oli vielä linko suurempi. Kirja-arvioilla on siis merkitystä, mutta tämä merkitys liittyy kritiikkien ilmestymisyhteyteen. Grant Blank (2007, 25 41) katsoo erilaisten tuotteiden kritiikkien jakautuvan ennen kaikkea asiantuntija-arvioihin ja prosessuaalisiin arvioihin. Prosessuaalisia arvioita edustavat erilaiset tuotetestaukset ja -vertailut. Kulttuurituotteiden kritiikki on tyypillistä asiantuntija-arviointia, jossa pätevyys on yksittäisien asiantuntijan arvovallan varassa. Nettikeskustelut erilaisista kulttuurituotteista edustanevat prosessuaalisen arvostelun uutta muotoa. Tarkastelun kohteena on seuraavassa tietokirjakritiikki kotimaisessa mediassa tarkemmin isoissa sanomalehdissä ja verkossa. Eriteltävinä ovat tietokirjakritiikin kattamat aihepiirit mutta myös sen laajuus ja julkaisupaikat. Kohteena on siis vain osa tietokirjallisuuteen ja tietokirjailijoihin kohdistuvasta julkisuudesta (vrt. Linko 2010). Kirjoituksessa selvitetään, keskittyykö kirjallisuuskritiikin muodossa esiintyvä julkisuus vain harvoihin tietoteoksiin, aihepiireihin ja tekijöihin, ja jos keskittyy, mitä nämä tietokirjallisuuden lajit ovat. Voidaankin kysyä, saavatko lukijat monipuolisesti tietoa Suomessa ilmestyvistä tietokirjoista ja jäävätkö jotkut tietokirjallisuuden lajit katvee- 66

2 linko seen julkisuudelta. Tätä pohdittaessa on tosin otettava huomioon, etteivät kaikki tietokirjat ole tarpeellisia tai edes kiinnos tavia laajan yleisön kannalta (Hiidenmaa 2006, 219). Selvittämisen arvoista on, ilmestyykö tietokirjoista edelleen arvosteluja isojen sanomalehtien kulttuuriosastoissa, vaikka niiden on väitetty olevan uhanalaisessa asemassa, kun sanomalehdissä arvostetaan uutisjour nalismia enemmän kuin kritiikkiä (Jaakkola 2010, 128). Kirjoituksessa pohditaan myös, ovatko tietokirja-arvostelut siirtyneet verkkoon, ja jos ovat, löytääkö niitä sieltä. Painetun median tietokirja-arviot eivät tietenkään ole pelkästään sanomalehtien varassa. Niitä ilmestyy paljon myös eri alojen erikoislehdissä ammattilehdistä eri alojen harrastajien lehtiin. Pieniä kirja-arvosteluja ilmestyy myös yleisaikakauslehdissä, esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä. Sen sijaan iltapäivälehdissä ei ilmesty nykyisin kirja-arvosteluja, vaan korkeintaan pieniä kirjaesittelyjä. (Linko 2010.) Tietokirjallisuus merkityksentuotantona Suomessa ilmestyvä kirjallisuus on tapana jakaa kaunokirjallisuu teen ja tietokirjallisuuteen. Merkityksentuotannon alana tietokirjallisuus on tärkeä: kaikista uusista kirjoista vähän yli kahdeksankymmentä prosenttia eli yli nimikettä on tietokirjallisuutta ja kotimaisten tekijöiden kirjoittamista teoksista yli yhdeksänkymmentä prosenttia on tietokirjallisuutta ( tilastot.html; Jokinen 2010, 11). Tietokirjallisuuden sisällä kuitenkin kirjojen aihepiirit ja käyttötarkoitukset vaihtelevat suuresti. Siksi tietokirjailijoiden medianäkyvyyden taustalla ei välttämättä aina ole kiivasta kamppai lua asemista koko tietokirjallisuuden kentällä. Kamppailut käydään pikemminkin alakenttien sisällä: toiset his toriantutkijat saattavat harmitella, jos Henrik Meinanderin tai Juha Siltalan uusin kirja on jälleen valtavan huomion kohteena. Sen sijaan lukion biologian kirja voi olla myyntimenestys, vaikkei teoksesta ilmestyisi ainoatakaan arvostelua, eikä siihen historian alan teosten tai keittokirjojen myynti- tai arvos telumenestys vaikuta. Koko kirjamaailma on myös muuttunut ja se aiheuttaa haasteita alan määrittelylle: Kirjallisia tuotteita siirretään teoslajista toiseen. Romaaneista ja elämäkerroista tehdään elokuvia ja näytelmiä mutta samaa tehdään toisinkin päin, esimerkiksi elokuvia katsaus romanisoidaan ja muutetaan sarjakuviksi, luontotutkielmista teh dään dokumentteja ja niin edelleen. [ ] Kirjat ovat osa kulttuuri- ja merkitysteollisuutta, Pirjo Hiidenmaa (2009, 6 7) on todennut. Tulevaisuustutkija Wendy L. Schultzin (2010) mukaan tällainen teosten rekonstruointi uusiin muotoihin lisääntyy erityisesti Internetissä ja sitä tekevät taitavasti myös eri genrejen intohimoiset harrastajat. Tietokirjallisuuden myynnin arvo on kuitenkin jonkin verran laskenut ja lasku näyttää jatkuvan. Oppikirjojen myynnin lasku on ollut melko suurta. ( Suomenkielinen tieteellinen kustantaminen on suorastaan kriisiytymässä (yliopistojen kannustaessa vain kansainvälistä julkaisemista) eikä se menestyne tulevaisuudessa ilman mittavaa julkista tukea (Lehtonen 2011, 1 29). Jukka-Pekka Pietiäinen (2010) puolestaan arvioi, että digitaalistumisen ja Internetin vaikutukset ovat olleet kahtalaisia. Ilmaisen tiedon valtava määrää söi tietokirjailijoiden toimeentuloa ja kaupallisen kustantamisen edellytyksiä. Kustantajat supistivat kustannusohjelmiaan ja irtisanoivat henkilöstöä. Toisaalta digitaalistuminen on tehnyt painamisesta halvempaa. Pienkustantaminen ja 67

3 katsaus omakustantaminen ovat tämän vuoksi lisääntyneet. Tietokirja-arvostelujen aiheet sanomalehdissä Tietokirjallisuusarvostelujen määrää ja jakautumista eri aihepii reihin seurattiin kolmessa sanomalehdessä eli Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä ja Turun Sanomissa kahden kuukauden ajan loka-marraskuussa Kirjavuoden vilkkaimpana aikana Helsingin Sanomissa ilmestyi 73, Aamulehdessä 65 ja Turun Sanomissa 56 tietokirja-arvostelua. Jos arvostelujen määrä suhteutetaan lehden ja sen toimituksen kokoon, Aamulehti ja Turun Sanomat eivät jää jäl keen Helsingin Sanomista. Historia, taide ja elämäkerrat olivat Helsingin Sanomien ja Aamulehden tietokirja-arvostelujen suosikkiaiheet. Helsingin Sanomissa ilmestyi näiden lisäksi yhtä paljon myös yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyvien kirjojen arvosteluja. Turun Sanomissa keit tokirjoja ja laajemmin ruoka- ja juomakulttuuria käsitteleviä kirjoja arvioitiin hivenen useammin kuin historiateoksia, mutta myös taide ja elämäkerrat olivat suosituimpia tietokirja-arvioiden kohteita. Turun Sanomat julkaisi erityisen näyttäviä arvioita eri taiteenlajeista. Yhteiskuntaan ja talouteen liittyviä kirjoja arvioitiin enemmän Helsingin Sanomissa kuin kahdessa muussa lehdessä itse asiassa talo uteen liittyvien kirjojen arvioita ei ilmestynyt Aamulehdessä ja Turun Sanomissa lainkaan. Maailmanlaajuiset talousongelmat olivat samaan aikaan jatkuvasti uutisaiheina ja talouteen ja politiikkaan liittyviä kirjojakin ilmestyi vuoden aikana lähes seitsemänsataa (Kansalliskirjasto 2010). Tekniikkaan tai insinööritieteisiin liittyviä kirjoja ei arvioitu Aamulehdessä toisin kuin kahdessa muussa lehdessä. Helsingin Sanomissa ei arvioitu huumori kirjoja. Oikeustietee seen, hallintoon ja teologiaan liittyvät kirjat loistivat poissaolollaan kaikissa sanomalehdissä, mutta se tuskin on ongelma, jos näiden alojen ammattilaiset ja muut kiinnostuneet löytävät arvosteluja ammatti lehdistä. Sen sijaan kasvatusalan kirjojen vähäistä käsittelyä voi pitää selvänä puutteena, ellei vika sitten ole aiheesta ilmestyneiden kirjojen määrässä tai laadussa. mulehdessä il mestyi enemmän keittoarvostelut kaikki jutut arvostelujen osuus Helsingin Sanomat 73 kpl 209 kpl 37 % Aamulehti 66 kpl 126 kpl 52 % Turun Sanomat 56 kpl 133 kpl 42 % linko Taulukko 1. Tietokirja-arvostelujen määrä ja osuus kaikista tietokirjallisuusjutuista kolmessa sanomalehdessä loka- ja marraskuussa Helsingin Sanomien tietokirja-arvostelujen ai hepiirien profiili painottui enemmän tieteeseen kuin Aamulehden ja Turun Sanomien, sillä lehdessä ilmestyi arvioita luontoon, yhteiskuntaan ja talouteen liittyvistä kirjoista enemmän kuin kahdessa muussa lehdessä. Tärkeä sanomalehtien osasto, jossa tietokirjailijat ja tietokir jallisuus suorastaan loistavat, on Tiede-palsta. Helsingin Sanomissa näiden näyttävästi kuvitettujen ja huolella taitettujen sivujen nimi on tällä hetkellä Tiede ja ympäristö. Lokakuussa 2009 sivuilla kä siteltiin metsien suojelua ja nimeltä mainittiin jopa 19 tietokirjailijaa tai tieteentekijää. Tosin käsitteitä tietokirjailija tai tietokirjallisuus ei mainita kertaakaan, mutta teoksista kerrottiin julkaisutiedot, joten lukija pääsee helposti tarkem man tiedon lähteille. Tiede-sivuilla tietokirjallisuus ja tieteelliset jul kaisut esitetään luontevasti rinnakkain. Turun Sanomissa mutta myös Aa- 68

4 linko kirjoihin ja muiden vapaa-ajan harrastuksiin liittyvien kirjojen arvioita ja esittelyjä. Silti ruoasta ja juomista kirjoitetaan Helsingin Sanomissakin runsaasti, vain juttutyypit ovat vaihtelevia. Kaikki sanomalehdet pyrkivät valtaamaan värikkäillä teemasivuillaan naistenlehtien ja sisustuslehtien alueita ja markkinaosuuksia. Ei ole pahasti liioiteltua sanoa, että filosofisten ja kulttuuria käsittelevien esseiden tilalle ovat tulleet sisustus- ja matkailuvinkit. Kotona puuhailua korostava buumi on kansainvälinen ja sitä voi tulkita vastareaktiona tehokkuusvaatimuksille työelämässä. Juttujen laajuus ja taitto kuvituksineen ovat olennaisia kirjoitusten huomioarvon kannalta, joten arvostelujen pelkkä lukumäärä ei anna kokonaiskuvaa eri aihepiirien kritiikkien muodossa saamasta huomiosta. Kun rajataan tarkastelu Helsingin Sanomiin pelkästään lokakuussa, näyttäviä kirja-arvosteluja ilmestyi lehdessä kuusitoista. Joissakin niistä arvioitiin useita teoksia. Yksittäisistä aihepiireistä historia, erityisesti sotahistoria, nousee näkyvimmälle sijalle ja näyttävimmät arviot kohdistuivat Henrik Meinanderin teokseen Suomi 1944: sota, yhteiskunta ja tunnemaisema (HS ), Juha Siltalan Sisällissodan psykohistoria (HS ), Heather Pringlen Himmlerin suuri suunnitelma ja Owen Matthewsin Stalinin lapset. Meinanderin, Siltalan ja Matthewsin teoksia yhdistää sotien tunnemaiseman kuvaus, Meinanderin ilmaisua käyttääkseni. Elämäkerrat ja muistelmat ovat perinteisesti kiinnostaneet suomalaista lukijakuntaa ja niitä ilmestyy paljon. Syksyllä 2009 ne saivat vielä tavallista enemmän huomiota. Helsingin Sanomissa marraskuussa ( ) yksi yksittäinen kirja-arvio sai kokonaisen sivun. Tämän kunnian sai Ohto Mannisen ja Raimo Salokankaan teos Eljas Erkko. Vaikenematon valtiomahti. Eljas Erkko oli Helsingin Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja ja ennen kaikkea omistajasuvun pää, joka artikkelin mukaan johti suvereenisti Helsingin Sanomia 1920-luvun lopulta 1960-luvun alkuun. Teoksen on kustantanut WSOY, joka on osa SanomaWSOY -konsernia. Lokakuussa arvioitiin Paavo Lipposen Muistelmat I (HS ) sekä Mauno Saaren Haavikko-niminen mies (HS ). Lipposen muistelmia arvioi Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen, mikä korostaa kirjan merkittävyyttä. katsaus Taistelevat professorit ja katastrofitunnelma Aamulehden lokakuun 2009 arvosteluista viidestä eniten palstatilaa saaneesta ja näyttävimmin taitetusta arvostelusta kaksi oli taiteilijaelämäkertoja, historiateoksia oli samoin kaksi, ja yksi käsitteli maailmanpolitiikkaa. Taiteilijaelämäkerrat olivat Pekka Tarkan toimittama Kapellimestari (AL ) ja Mauno Saaren teos Haavikko-niminen mies (AL ). Kapellimestari on Jukka- Pekka Sarasteen elämäkerta. Historia on tietokirja-arvioiden ydinaiheita. Aamulehdessä arvioitiin lokakuussa 2009 Heikki Ylikankaan Yhden miehen jatkosota (AL ) sekä Adrian Goldsworthyn Rooman valtakunnan tuho (AL ) Ylikankaan teoksen saama huomio näyttäisi jälleen liittyvän teoksen uutisarvoon: pelkkä hyvin tehty historiantutkimus ei riitä ylittämään uutiskynnystä, mutta kun arvio on mahdollista otsikoida Ylikangas: Ohto Manninen sivuuttaa keskeisiä jatkosodan lähteitä, jutun arvellaan kiinnostavan lukijoita selvästi enemmän. Faktaruudussa arvostelun yhteydessä esitellään taistelevat professorit Heikki Ylikangas sekä Ohto Manninen, molemmat emeritusprofessoreita. Ylikankaan teoksessaan moittimalle Manniselle annetaan arvi- 69

5 katsaus on viereisellä palstalla mahdollisuus puolustautua. Ylikankaan teoksen arvostelu kainalojuttuineen on malliesimerkki journalistisen paradigman toteuttamisesta lehden kulttuuriosastossa. Suurelle yleisölle voi tietysti olla valaisevaa ja kiinnostavaa päästä seuraamaan tieteen sisäisiä kiistoja ja osapuolten perusteluja näkemyksilleen. Vaarana on kuitenkin se, että lukijalle jääkin arvostelusta mieleen vain professorin henkilö ja riitely toisen professorin kanssa. Kapellimestari-teoksen arvostelun otsikko Kapellimestarin paljastus: Sibelius-kisassa vallitsi katastrofitunnelma näyttää, mitä elämäkerralta vaaditaan, että se saisi näyttävän sijan sanomalehdessä. Taiteilijaelämäkertaan tulee sisältyä uutinen, mielellään joko kohdehenkilölle on täytynyt tapahtua jotain dramaattista tai hän on ollut mukana jossakin kuohuttavassa tapahtumassa. Pelkkä menestys jollakin kulttuurielämän saralla ei riitä ison jutun aiheeksi. Varsinainen kohu liittyy kuitenkin jälkimmäiseen taiteilijaelämäkertaan. Haavikko-niminen mies -kirjan arvostelun ilmestyessä Aamulehdessä kirjaa oli käsitelty runsaasti julkisuudessa. Aihe oli jo ammennettu lähes tyhjiin kirjan lopulta ilmestyessä ja kenties siksi Aamulehden arvostelu on vain neljännessivun mittainen. Kohuun viittaa arvion otsikkokin: Mauno Saari yrittää kirjoittaa itsensä Paavo Haavikon pojaksi. Arvostelun yhteyteen on liitetty infolaatikko elämäkertakohuun liittyvistä aiemmista tapahtumista. Kun Aamulehden ja Helsingin Sanomien kirja-arvostelut asetetaan rinnakkain, kuva historiaa käsittelevien teosten painottumisesta vain vahvistuu: molemmissa lehdissä se oli suosituin aihe. Elämäkerrat ja taide olivat toisena ja kolmantena molemmissa, ainoastaan niiden keskinäinen järjestys vaihteli. Molemmissa lehdissä kiinnostuttiin myös suomennetusta tietokirjallisuudesta sekä jossain määrin myös englanninkielisestä tietokirjallisuudesta, jota ei ole suomennettu. Sen sijaan muilla kielillä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi ilmestyneitä tietokirjoja, joita ei ole suomennettu, ei ainakaan tutkimusjaksolla arvosteltu näissä lehdissä. Turun Sanomien neljä laajinta tietokirja-arvostelua oli kulttuurisivujen ykkösaiheena. Yhdistävänä tekijänä on se, että kaikki käsiteltävät teokset liittyvät yksittäisiin suurina pidettyihin taiteilijoihin, heidän tuotantoonsa tai elämäänsä. Nämä kirjat ovat Esko Rahikaisen Impivaaran kaski. Aleksis Kivi kirjallisuutemme korvenraivaajana, linko Mauno Saaren Haavikko-niminen mies, Leonardo da Vincin Työpäiväkirjat sekä Mauri Kunnaksen ja Lotta Sonnisen Minä, Mauri Kunnas. Aleksis Kiven syntymästä tuli 10. lokakuuta 2009 kuluneeksi 175 vuotta ja Turun Sanomat kertoo samana päivänä Aimo Massisen myötäsukaisessa arvioinnissa, että huolimatta sadoista Kiveä käsittelevistä tutkimuksista, silti tästä suomalaisen kirjallisuuden korvenraivaajasta löytyy yhä uutta ammennettavaa. Mauno Saaren runoilija Paavo Haavikon elämäkerta Haavikko-niminen mies saa Aamulehden tavoin Turun Sanomissa tylyn vastaanoton. Jo Putte Wilhelmssonin arvostelun otsikko, Meedio kanavoi Haavikkoa, viittaa kriittisyyteen. Leonardo da Vincin suomeksi julkaistujen Työpäiväkirjojen esittely on lokakuun (TS ) kolmas iso tietokirja-arvostelu tai -esittely. Kirjailija Mauri Kunnaksen 30-vuotisen lasten tietokirjallisuuteen keskittyvän kirjailijanuran kunniaksi ilmestynyt Lotta Sonnisen kanssa yhdessä valmistunut Minä, Mauri Kunnas on Turun Sanomien ( ) neljäs lokakuun miltei koko sivun juttu kulttuurisivuilla. Turun Sanomissa keittokirjojen ja ruokakulttuuriin liittyvien kirjojen arvosteluja ja esittelyjä ilmestyi eri aihepiireistä toiseksi eniten ja niitä il- 70

6 linko mestyi yhtä paljon kuin elämäkertojen arvosteluja. Erilaisia harrastuskirjoja ilmestyy paljon ja niitä esiteltiin ja arvioitiin Turun Sanomissa selvästi enemmän kuin muissa lehdissä. Harrastuskirjoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä askartelu- ja ompelukirjoja, sisustus- ja puutarhakirjoja ja muista yksittäisistä harrastuksista, kuten ratsastusharrastuksesta kertovia kirjoja. Jos keittokirjat ja matkaoppaat lasketaan myös harrastuskirjoihin, harrastuskirjat nousevat aivan ylivoimaisesti yleisimmäksi kirja-arvostelujen aiheeksi. Tietokirjallisuuskritiikin kokonaiskuvaa sanomalehdissä arvioitaessa nousee keskeisenä havainto siitä, että poliitikkojen muistelmat ja poliittisen historian teokset saavat paljon huomiota sanomalehdissä. Kun tavaksi on muodostunut antaa näille aiheille paljon huomiota, muut aiheet menettävät tässä taistelussa palstatilasta. Mitä nämä toiset aiheet sitten olisivat? Eri taiteen lajeja kyllä käsitellään sanomalehdissä, samoin luontoa, ympäristöä, ruokakulttuuria ja mielenterveyttä. Sen sijaan talous, teknologia, maailman uskonnot, kasvatus, maantiede, yhteiskunta ja urheilu ovat aloja, joista ilmestyy selvästi vähemmän tietokirjallisuuteen liittyviä arvosteluja, vaikka kiinnostusta lukijoilla voisi olla paljonkin. Tietysti edellytyksenä on, että näiltä aloilta ilmestyy kirjoja, joista keskustella. Kokoavana havaintona voi myös todeta, että ne, jotka ovat tottuneet etsimään kirja-arvosteluja ja -esittelyjä vain lehdistä, löytävät tietoja vain murto-osasta kaikista ilmestyneistä kirjoista. Tämä taas voi vaikuttaa harvinaisempien alojen tietokirjojen myyntiin ja tunnettuuteen negatiivisesti. Kuitenkin suurin osa kirjojen lukijoista ja ostajista on entistä tottuneempia hakemaan tietoja kirjoista monesta lähteestä. Muutos tässä suhteessa on nopeaa. Tietokirja-arvostelut lisääntyvät verkossa Tällä hetkellä näyttää siltä, että kirjaarvostelujen määrä sanomalehdissä olisi vähenemässä muiden juttutyyppien kustannuksella. Vastaavasti arvosteluja ilmestyy aiempaa enemmän verkossa. Ennen kaikkea verkko on tullut painetun sanan rinnalle siten, että yhä useammin kirja-arvostelut ilmestyvät ensin lehdessä ja ne laitetaan joko samaan aikaan tai viiveellä verkkoon. Tästä on siinä mielessä etua, että aiemmin ilmestyneitä kirja-arvosteluja voi lukea vuosia myöhemminkin. Perinteisen median verkkopalveluita käytetään paljon ja niihin luotetaan uutislähteenä (Matikainen 2010, 55). katsaus Tärkeimpiä tietokirjallisuusarvosteluja sisältäviä verkkosivuja ovat tällä hetkellä Suomessa, Kiiltomato Lysmasken, Ag ricolan kirja-arvostelut sekä eri sanomalehtien omat verkkosivut ja digilehdet. Kritiikkiportti oli tämän kirjoituksen aineistonkeruuhetkellä kolmas tärkeä tietokirjallisuusarvostelujen portaali, mutta sen toiminta päättyi kesällä Tietokirja-arvosteluja ilmestyy lisäksi lukuisilla muilla verkkosivuilla, esimerkiksi ammattija kulttuurilehtien sekä yksi tyisten ihmisten ja harrastajaryhmien sivuilla. Kirjailijajärjestöjen yhdistys Lukukeskus ylläpitää kirja-arvos teluihin keskittyvää Kiiltomato Lysmasken -verkkosivustoa, jolla on noin 7000 kävijää viikossa. Sen sivustolla pääpaino on kaunokir jallisuudessa. Siksi Kiiltomadossa arvostellut tietokirjat käsittelevät erityisesti nykyisin lähes yksinomaan kirjallisuutta ja kulttuuria ja näitä kirjoja pyritään arvioimaan mahdollisimman kattavasti. Kiiltomadon lukijakunta onkin ensisijaisesti kaunokirjallisuuden harrastajia ja ammattilaisia (Hämäläinen 2010). Tietokirja-arvosteluja ilmestyy Kiiltomadon sivuilla viitisentoista vuodessa ja vastaavasti yhdestä kolmeen kuukauden aikana. Kiiltomatoon tehdään päivittäin noin tuhat käyntiä. Syksystä 2009 kevääseen 2010 puolen vuoden aikana 71

7 katsaus ( ) Kiiltomatoon tehtiin käyntiä ja sivunäyttöjä on kertynyt lähes kolmesataatuhatta. Käyttäjiä on siten enemmän kuin Kritiikkiportilla ja Agricolalla, mutta tietokirjallisuutta koskevan tiedon leviämisen kannalta Kiiltomato ei ainakaan toistaiseksi ole niitä keskeisempi. Agricolan kirja-arvostelut sen sijaan sisältää lähes pel kästään tietokirjaarvosteluja erityisesti historian alalta mutta myös humanistis-yhteiskuntatieteelliseltä alalta. Agricolan kirjaarvostelut ovatkin keskeinen lähde historiaan liittyviin tietokirja-arvosteluihin Suomessa. Se on osa Agricolaverkkosivustoa, joka kertoo toimintansa periaatteista näin: Agricola on sähköinen "ABCkiria" historiaan ja sen tutkimukseen. Se on vuonna 1996 perustettu yliopistojen historian laitosten, arkistojen, seurojen, museoiden ja kirjastojen yhteishanke. Agricolan kirja-arvostelut kerää noin 2400 eri vierailijaa viikossa (Onnela 2010). Kritiikkiportti oli Suomen arvostelijain liiton ja Suomen Kult tuurirahaston sekä lukuisien sanomalehtien ylläpitämä portaali, johon kerättiin pääosin sanomalehdissä ilmestyneitä arvosteluja. Kritiikkiportista saattoi hakea taidearvosteluja esimerkiksi taiteenlajin ja ajankohdan perusteella. Kritiikkiportilla arvioidaan olleen käyttäjiä keskimäärin kuukaudessa ja noin kävijää viikossa. (Toijonen 2010.) Tällaisten verkkosivujen etuna on aineiston kohdentuminen: siinä missä television ja radiokanavien ja isojen sanomalehtien tarjonnasta jokainen joutuu itse poimimaan itseään kiinnostavan materiaalin, jonkin kulttuurituotteen tai esityksen arvosteluista kiinnostunut voi löytää hetkessä juuri tuota teosta käsittelevän arvostelun edellyttäen tietysti, että asianomaisen teoksen arvostelu tai arvosteluita on linkitetty sinne. Läheskään kaikki sanomalehtien tietokirja-arvostelut eivät päätyneet verkkoon. Kiiltomato ja Agricolan kirja-arvostelut (sekä Kritiikkiportti) edustavat ammattimaista kritiikkiä samoin suurin osa kuin tiede- ja ammattilehtien verkkosivuilta löytyvistä kirjaarvosteluista (vrt. Väliverronen 2009). Kirjallisuusarvioita ja -keskustelua julkaistaan yhä enemmän myös verkossa erilaisissa blogeissa. Niissä syntyy myös uusia kritiikin esittämisen yhdistelmiä, kun kritiikki, esseet, kolumnit, muistiinpanot ja lukupäiväkirjat esiintyvät vaihtelevina koosteina (Alanen 2011, 32). Sen sijaan suuren yleisön keskustelupalstojen kansalaiskritiikki näyttäisi reagoivat lähinnä tietokirjoja koskeviin uutisiin, itse teoksia niissä on harvoin luettu. linko Internet on helpottanut huomattavasti tiedonhankintaa uusista ja vanhoista tietokirjoista. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteinen HelMet-verk kosivusto tekee mahdolliseksi hakea nopeasti tietoja kirjoista ja varata niitä. Vuodesta 2008 lähtien verkkosivujen käyttäjillä on ollut mahdollisuus myös arvioida kirjoja antamalla niille yhdestä viiteen tähteä. Vaikutteita on otettu verkkokauppojen vertaisarvioinneista, joilla on myyntiä edistävä tarkoitus. Kertyneiden arvostelujen määrästä ei ole tilastoa, mutta kirjaston luettelolle vuorovaikutteisuus asiakkaiden kanssa on vielä uusi ja vähän vieraskin ajatus. Tammikuussa 2010 otettiin käyttöön mahdollisuus antaa teoksista sanallisia arvioita ja niitä oli kertynyt toukokuuhun 2010 mennessä yhteensä 422. Kirjastojen asiakkaat ovat selvästi mieltyneet HelMet-järjestelmään: Taloustutkimuksen Verkkobrändien arvostus Suomessa tutkimuksen mukaan HelMet on kolmanneksi arvostetuin verkkobrändi Googlen ja YTV Reittioppaan jälkeen. Sanomalehtien verkkosivujen ja digilehtien sekä digitaalisen arkiston avulla voi palata aiemmin ilmestyneisiin kirja-arvosteluihin. Internetin hakukonei den avulla löytää nopeasti tietoja kenestä tahansa tietokirjailijas- 72

8 linko ta, jos häntä on joskus haastateltu mediassa tai jos hänellä on omat kotisivut. Sosiaalisen median, kuten Facebookin merkitys tiedon leviämisessä lisääntyy jatkuvasti ja yhä useammat yhteisöt perustavat Facebook-sivujaan. Yksityisten ihmisten blogeissa kommentoidaan myös tietokirjoja. Sosiaalisen median merkitys markkinointikanavana sekä välineenä, jonka kautta lukijat jakavat omia arvioitaan ja muuta tietoa, lisääntyy tulevaisuudessa. Se myös muuttaa muotoaan jatkuvasti. Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut erikoiselta, että esimerkiksi Helsingin yliopisto olisi mukana verkkovideopalvelu YouTubessa, mutta 2010-luvulla yliopisto on mukana paitsi Facebookissa, myös YouTubessa. Tulkintani on, että verkkoon tallennetut, sanomalehdissä alun perin julkaistut kirja-arvostelut ovat tulleet painettujen sanomalehtien rinnalle, mutta eivät ainakaan vielä ole syrjäyttäneet painettujen lehtien arvosteluja. Toisaalta, kun joku kiinnostuu jo jokin aikaa sitten ilmestyneestä teoksesta, erilaiset verkkosivut ovat tehokas ja miltei korvaamaton tiedonlähde ja ne voivat voi myös pidentää tietokirjojen ikää ja monipuolistaa niiden käyttötapoja. Tällöin puhutaan tietokirjojen lukemisesta ja paneutuvasta käytöstä. Toinen asia on sitten se, kuinka suuri osa lukijoista tyytyy verkosta löytyviin lyhennelmiin, lainauksiin ja pahimmillaan teosta lukematta esitettyihin pikatuomioihin. Viime mainitussa kysymys on kansalaisjournalismista eikä ammattimaisesta kritiikistä (Väliverronen 2009, 14). Verkossa julkaistavien kirja-arvostelujen ja kirjoja koskevan kes kustelun etu on siis julkaisukynnyksen alhaisuus. Kääntöpuolena ovat kärkevät ja liian usein asiattomatkin kommentit, joita kuka tahansa voi esittää esimerkiksi sanomalehtien verkkokeskusteluissa. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että asiattomuudet eivät välttämättä oikein edes liity asianomaiseen aiheeseen, vaan melkein mitä tahansa uutista voidaan käyttää esimerkiksi ulkomaalaisvastaisten kommenttien ponnahduslautana. Näkymiä: laajat arvostelut verkossa Edellä on tarkasteltu tietokirjallisuuskritiikin tilannetta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa kolmessa suuressa sanomalehdessä ja Internetissä. Kirjoituksen taustalla olevan tutkimuksen aineiston keruuajankohta asettui kirjasyksyn vilkkaimpaan vaiheeseen, joten muina vuodenaikoina kritiikkien määrä lienee pienempi. Vaikka systemaattista historiallista katsaus vertailua ei tehty, näyttää kuitenkin siltä, että tietokirjakritiikin asema on sanomalehdissä ainakin jonkin verran heikentynyt. Tietokirjallisuuteen kohdistuu silti paljon julkisuutta, mutta juttutyyppien kirjo on laajentunut huomattavasti ja kirja-arvioiden tila on kaventunut. Kirjailijat, kirjamessut, kirjallisuuspalkinnot ja niihin liitetyt kohut saavat enemmän huomiota (Linko 2004; 2010) Tätä kehitystä ei tarvitse pitää välttämättä negatiivisena. Jos vaikkapa ajankohtaisen väitöskirjan tekijää haastatellaan teosarvion sijasta, aiheesta voi kiinnostua ja saada uutta tietoa paljon useampi lukija. Arveluttavampi piirre tietokirjallisuuden julkisuuden muutoksessa on mediakohujen nostattaminen myös tietokirjallisuusaiheista esimerkkinä runoilija ja kustantaja Paavo Haavikon elämäkertaan liittynyt kohu. Vallatessaan näyttävän paikan mediatilasta kohut voivat luoda koko kulttuurinalasta vinoutunutta kuvaa, jolloin asialliset kirjakritiikit voivat jäädä vähäisen huomion varaan. Laajoja arvioita tietokirjoista ilmestyy kyllä, mutta journalistisen paradigman vahvistuttua sanomalehdissä, tietokirjalta(kin) vaaditaan uutiseksi sopivaa sisältöä. Elämäkertoihin sitä usein sisältyy ja ilmeisesti yhtä usein 73

9 katsaus sitä lisätään niihin sopiviksi skuupeiksi. Monet tietokirjallisuuden aihepiirit soveltuvat kovin huonosti tällaiseen julkisuuteen ja ne jäävätkin vähäisen huomion varaan tai jopa kokonaan vaille arviointeja. Eniten arvioita kohdistuu historian alan teoksiin, elämäkertoihin, taiteeseen, ja maakuntalehdissä myös harrastuksiin matkailusta ruokakulttuuriin ja käden taitoihin. Jos tietokirja-arvosteluja kymmenen, viisitoista vuotta siten kannatti etsiä lähinnä kulttuuriosastoista, nykyisin niitä löytyy kaikilta mahdollisilta teemasivuilta. Esimerkiksi Tiede ja ympäristö -sivut ovat luonnontieteellisen tietokirjallisuuden aitiopaikka. Tietokirjallisuushan koostuu kaikkien mahdollisten alojen teoksista ja kun eri alojen teokset tulevat esitellyiksi näitä aihepiirejä teemasivuilla, arviot voivat tavoittaa enemmän lukijoita. Tiedon- ja tieteenaloja on kuitenkin todella paljon, ja monet alat eivät osu oikein mihinkään lehtien teemoihin. Oppikirjoista ei ilmesty arvioita sanomalehdissä ja hyvin vähän missään muuallakaan. Valtaosa vuosittain ilmestyvästä tietokirjallisuudesta jää kokonaan käsittelemättä sanomalehdissä eikä mitenkään muuten voisi tilanne ollakaan, kun Suomessa ilmestyy vuosittain tietokirjallisuuteen kuuluvaa nimekettä. Sitä suurempi merkitys on verkossa ilmestyvillä kirja-arvosteluilla, joista esimerkkinä tässä artikkelissa esitellään, Kiiltomato, Agricolan kirjaarvostelut, Kritiikkiportti sekä HelMet. Lisäksi on huomattava, että monet erikoislehdet laittavat vanhemmat numeronsa verkkoon ja sitä kautta verkkoon kertyy runsaasti eri alojen tietokirja-arvosteluja. Parnasso julkaisee tuoreetkin kirja-arvostelut verkossa. Sekä arvostelujen määrien että hakumahdollisuuden takia voi jo tällä hetkellä sanoa, että tietokirja-arvostelujen keskeinen sijainti on verkossa. Tulevaisuudessa varsinkin essee-tyyppiset syventävät arvostelut löytynevät todennäköisemmin erikoislehdistä ja verkosta. Vielä isompi muutos on edessä, jos tulevaisuudessa suuri osa tietokirjallisuuden julkaisemisesta siirtyy sähköiseen muotoon. Silloin kirja-arviotkin siirtyvät suurimmaksi osaksi verkkoon. Kirjan tulevaisuutta arvioineet Kai Ekholm ja Yrjö Repo (2010) esittävät kuitenkin, että e-kirja tai kirjan muut digitaaliset muodot eivät korvaisi painettua kirjaa ainakaan kymmeneen vuoteen. Toisaalta kansainvälisen verkkokirjakaupan Amazonin sähkökirjojen myynti ohitti jo kesällä linko 2010 painettujen kirjojen myynnin (Talouselämä ). Julkaistiin tietokirjallisuutta missä tahansa muodossa, on tärkeää huomata, että julkiseksi keskusteluksi tietokirjoista ei pelkkä kansalaiskeskustelu verkossa riitä, vaan tarvitaan myös asiantuntija-arvioita. Kirjallisuuden, yhtä hyvin tieto- kuin kaunokirjallisuuden lukemisen, kritiikin ja sosiaalisen median uudenlaiset yhdistelmät tarjoavat tulevaisuudessa runsaasti keskustelun ja tutkimisen aiheita. 74

10 linko katsaus Aineiston keruuseen käytettyjä verkkosivuja tilastot.html uutiset?modeyksi=yksi&takaisin=etusivu/ lehti/uutiset/&teksti_id=14697 (Taloustutkimuksen verkkobränditutkimus 2009) Kirjallisuus Alanen, Virpi (2011) Miksi kritiikkiä tarvitaan? Kirjailija Virpi Alasen arvio Karri Kokon artikkelissa Puhe on poetiikasta. Parnasso 61:1, Blank, Grant (2007) Critics, ratings and society. The Sociology of reviews. Lanham, MD: Rowman & Littlefield. Coser, Lewis A., Kadushin, Charles & Powell, Walter W. (1982) Books: The Culture and Commerce of Publishing. Chicago: The University of Chicago Press. Ekholm, Kai & Repo, Yrjö (2010) Kirja tienhaarassa: Vuonna Helsinki: Gaudeamus. Gans, Herbert J. (1999/1974) Popular Culture and High Culture: An Analysis and Evaluation of Taste. New York: Basic Books. Hellman, Heikki & Jaakkola, Maarit (2009) Kulttuuritoimitus uutisopissa. Kulttuurijournalismin muutos Helsingin Sanomissa Media & Viestintä 32:4, Hiidenmaa, Pirjo (2009) Johdanto. Teoksessa Författaren i den digitala tidsåldern. En studie beställd av den nordiska digigruppen. Stockholm: Den nordiska digigruppen. Hiidenmaa, Pirjo (2006) Tietokirja lehdissä. Teoksessa Pirjo Hiidenmaa, Raimo Jussila & Annika Nissinen (toim.) Hyvä kirja. Suomen tietokirjailijat ry. Hämäläinen, Karo (2010) Kiiltomato Lysmasken -portaalin päätoimittajan viesti kirjoittajalle Jaakkola, Maarit (2010). Uutisia taiteesta vaikka väkisin? Journalismikritiikin vuosikirja 2010, Media & Viestintä 33:1, Jokinen, Heikki (2010).Tietokirjailijan eväät. 2. uudistettu painos. Helsinki: Suomen tietokirjailijat ry. Kalalahti, Mira (2004) Asiantuntijakirjailijat. Suomen tietokirjailijoiden jäsentutkimus Helsinki: Suomen tietokirjailijat ry. Lehtonen, Tuomas M. S. (2011) Tieteellinen kustantaminen ja tieteen sisällöt. Tieteessä tapahtuu 8/2011, 1 2. Leino, Ritva & Väliverronen, Esa (1989) Naamiaisten loppu. Tiedotustutkimus 12:2, Linko, Maaria (2004) Palkintoraadit portinvartijoina. Kirjallisuuspalkinto kirjallisen arvon rakentajana. Sosiologia 41:3, Linko, Maaria (2010) Asiantuntija vai julkkis? Tietokirjallisuus ja tietokirjailijat mediassa. Helsinki: Suomen tietokirjailijat ry. Matikainen, Janne (2010). Perinteinen ja sosiaalinen media käyttö ja luottamus. Media ja viestintä 33:2, Onnela, Tapio (2010) Agricolan kirja-arvostelujen päätoimittajan viesti tekijälle Pietiäinen, Jukka-Pekka (2010). Suullinen arvio Schulz, Wendy L. (2010) Innovations Change Arts Change Innovations: The Virtuous Circle of Change and the Arts. Kutsuesitelmä kongressissa The European Sociological Association s Research Network on the Sociology of the Arts Conference, University of Surrey, U.K., Sennet, Richard (1977/1974). The Fall of Public Man. Cambridge: Cambridge University Press. Sorensen, Alan T. & Scott J. Rasmussen (2004) Is any publicity good publicity? A note on the impact of book reviews. URL bookreviews.pdf. Toijonen, Siskotuulikki (2010) Kritiikkiportin päätoimittajan viesti kirjoittajalle Väliverronen, Esa (2009) Journalismin muutoksia jäljittämässä. Teoksessa Esa Väliverronen, toim., Journalismi murroksessa. Helsinki: Gaudeamus. Maaria Linko on sosiologisen kulttuurintutkimuksen dosentti (JY) ja toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa. Hänen viimeaikaiset tutkimuksensa koskevat paitsi tietokirjallisuutta, myös festivaaliyleisöjä ja muuta kaupunkikulttuuria ja siihen vaikuttavaa kulttuuripolitiikkaa. 75