Ohjeita Laikunlavan käyttäjälle Ohjeet voimassa toukokuusta lokakuuhun. Päivitetty Oikeudet muutoksiin pidätetään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjeita Laikunlavan käyttäjälle Ohjeet voimassa toukokuusta lokakuuhun. Päivitetty 3.10.2014 Oikeudet muutoksiin pidätetään"

Transkriptio

1 1 Ohjeita Laikunlavan käyttäjälle Ohjeet voimassa toukokuusta lokakuuhun Päivitetty Oikeudet muutoksiin pidätetään

2 2 SISÄLTö 1. Varausehdot 2. Lavan koko, varustelu ja muut tiedot 3. Järjestäjän vastuut 4. Avaimet 5. Lavan äänentoisto ja tekniikka 6. Tiedotus Kaupunkilaisten oma kesäestradi sykkii tapahtumia toukokuusta alkusyksyyn aivan kaupungin sydämessä! Vilkkaimpana tapahtumakautena lavalla järjestetään ohjelmaa päivittäin. Juhannuksena 2012 käyttöön otettu uusi lava nimettiin tamperelaisittain Laikunlavaksi aikoinaan vieressä sijainneen lainakirjaston mukaan. Ihmisten suussa lainakirjasto lyhentyi lainastoksi ja myöhemmin laikuksi. Laikku viittaa myös siihen, että lava on tamperelaisten lainattavissa. Lava on rakennettu käytettäväksi! Laikunlava sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, Keskustorin tuntumassa. Sitä ympäröivät, Kustaa III:n aukio, puisto, Vanha kirkko, Vanha kirjastotalo sekä kaupunginkirjaston lehtilukusali. Paikalla sijaitsi ennen Vanhan kirjastotalon puistolava.

3 3 1. Varausehdot Lavan varaaminen on maksutonta jos tilaisuus on pääsymaksuton, kaikille avoin sekä päihteetön. Jos lavalla järjestettävä tapahtumasta tai esityksestä peritään pääsymaksu, on lavan vuokrahinta 45 / h. Myös tapahtuman pystytykseen ja purkuun kuluneesta ajasta peritään vuokra. Lavaa ei voi varata uskonnollisia, poliittisia tai yksityistilaisuuksia varten. Lavaa ei myöskään vuokrata kaupallisia markkinointitapahtumia varten. Lopullinen päätös lavan vuokraamisesta tai vuokraamatta jättämisestä pidätetään kulttuuripalveluilla. Varauksen tekemällä tapahtumajärjestäjä saa käyttöönsä lavan, siihen kuuluvan pukutilan, katsomoalueen ja sen välittömän läheisyyden, sähköt sekä lavan kaiutinjärjestelmän. Varaus ei koske pukutilan tekniikkakaapin soittimia tai muuta sisältöä, eikä ympäröivää puistoaluetta. Mikäli lavan kaiutinjärjestelmä on epäkunnossa, on korvaavien kaiuttimien hankkiminen tapahtuman järjestäjän vastuulla. Tekniikan käytössä on ehdottomasti noudatettava annettuja ohjeita. Varaaja vastaa itse tapahtumansa järjestelyistä, tekniikasta, turvallisuudesta sekä tapahtumatuotantoon liittyvistä viranomais- ja lupa-asioista, noudattaen niistä annettuja ohjeita ja määräyksiä. Tampereen kaupunki ei toimi vastuullisena järjestäjänä lavan varaajien tuottamissa tapahtumissa, eikä vastaa niiden aiheuttamista vahingoista. Varaajan tulee huolehtia tapahtuman jälkien siivoamisesta heti tilaisuuden jälkeen. Mikäli alue jätettään siivoamatta, tai alueen rakenteille on aiheutunut vahinkoa, on järjestäjä korvausvelvollinen kaupungille. Siivottavaan alueeseen kuuluvat tapahtuma- ja katsomoalue, niiden välitön läheisyys sekä lava ja lavan sisätilat. Kaikkien lavalla järjestettävien esiintymisten tulee päättyä viimeistään klo 22. Lavalla järjestettävien tapahtumien melutason on pysyttävä kohtuullisena kaikkina aikoina. Lava varataan puhelimitse kulttuuripalveluiden asiakaspalvelusta numerosta Varauksen voi tehdä arkisin klo Luvan saajalle lähetetään sähköpostitse varausvahvistus. Varauksen tehnyt voi noutaa lavan avaimen aikaisintaan tapahtumaa edeltävänä arkipäivänä kulttuuripalvelujen asiakaspalvelusta edellä mainittujen kellonaikojen puitteissa. Lavan käytöstä tehdään kirjallinen sopimus, joka allekirjoitetaan avainta noudettaessa. Sopimusrikkomuksista seuraa käyttökielto, joka on voimassa seuraavan kalenterivuoden loppuun.

4 4 2. Lavan koko, varustelut ja muut tiedot Lavan koko on n. 50 m², yleisölle avautuva muoto. Leveys x syvyys: 8,2-11,2 x 5,0 m (takakuoroportaat poistettuna) 8,4-11,2 x 4,0 m (takakuoroportaat paikallaan) + 6,0-7,0 x 2,4 m (takaesiintymislava) Vapaa korkeus: 4,2 m - 4,5 m (varsinainen esiintymislava, takareuna - etureuna) 1,7 m - 2,3 m (takaesiintymislava, takareuna - etureuna) Esiintymisalueen pintamateriaali on puuta, joten se soveltuu hyvin esimerkiksi tanssiesityksiin. Lavan edessä maan tasalla on lisäksi noin 6 metrin kivetty esiintymisalue / yleisön tanssialue. Kuoroportaat: Etukuoroportaat, 3 askelmaa, leveys n. 11,4 m Takakuoroportaat, 3 askelmaa, leveys n. 5,8 m Kuoroportaat ovat liikuteltavissa Katsomo: 88 kpl kiinteitä penkkejä, koko 2 x 0,4 m, istumatilaa 350 hengelle. Pukutilat: Lavan takana on 9 neliömetrin kokoinen pukutila sekä 4,5 neliön kokoinen invawc. Kulunvalvottu sähkölukko, avautuu tunnisteella. Huoltoreitti: Roudaus tapahtuu lavan takana sijaitsevaa luiskaa pitkin, ajo Puutarhakadun puolelta tai Keskustorin laitaa Vanhan kirjastotalon edestä. Parkkeeraus: Pysäköinti puistoalueelle on kielletty eikä tapahtumajärjestäjille ole varattu erikseen pysäköintipaikkoja. Lähimmät maksulliset pysäköintipaikat löytyvät Frenckelin edustalta. Esteettömyys: Lavan ja katsomon välillä on tasainen kiveys, joka ulottuu myös lavan takaosaan. Pukutiloissa on inva-wc maan tasossa, käynti lavan takaosasta. Avain löytyy kyseisen tapahtuman järjestäjiltä. Lavalle pääsee myös pyörätuolilla luiskaa pitkin, käynti lavan takaosasta. Ensiapuvälineet: Ensiapulaukku löytyy lavan pukutiloista. Mikäli lavan varaaja käyttää ensiapulaukun sisältöä, tulee hänen hankkia tilalle vastaavat sisällöt ja ilmoittaa asiasta kulttuuripalveluihin. Ensisammutusvälineet: 6 kg jauhesammutin ja sammutuspeite löytyvät pukutilasta.

5 5 Opastekyltit: Lavan sisältä löytyy A-ständi, jonka kehyksissä on otsikko Laikunlava Ohjelmassa tänään. Ständin voi nostaa ulos opasteeksi. Ständissä on tilaa A3-kokoiselle julisteelle. Lavan sisätiloista löytyy myös tupakointikiellosta kertovat kyltit sekä opastekyltti puisto-wc:n luo. Esiintyjien penkit: Lavan pukutilasta löytyy noin 20 jakkaraa esiintyjille. Sähköt ja lavan liitospisteet: Lavan pääsulakkeet ovat 3 x 63A. Pääsulakkeet (kuten kaikki muutkin sulakkeet) ovat pukeutumistilassa sijaitsevassa sähkökeskuksessa. Sähkökeskus on peitetty teräsverholla, jonka saa ylös avainkatkaisijalla. Avain löytyy lavan pukutilasta, mutta sitä saa käyttää vain ja ainoastaan sulakkeiden pettäessä. Lavan vasemman puolen (katsomosta katsottuna) lattiarasiassa on 1 kpl 3-vaiheinen 32A pistorasia (voimavirta) + 3kpl 2-liitäntäistä schuko-pistorasiaa (jokainen omalla vaiheella) Lavan takaosan seinärasiassa on 3kpl 2-liitäntäistä schuko-pistorasiaa (jokainen omalla vaiheella) Lavan oikean puolen (katsomosta katsottuna) lattiarasiassa on 1kpl 3-vaiheinen 16A pistorasia + 3kpl 2-liitäntäistä schuko-pistorasiaa (jokainen omalla vaiheella) Lisäksi kaikissa lattia- ja seinärasioissa on kussakin 3kpl XLR-liittimiä, joihin voidaan liittää mikserin master -ulostulot (main L ja R ) sekä monitor-kaiuttimien ohjaus. Äänentoisto: Kuvailtu kohdassa 5.

6 6 3. Järjestäjän vastuut Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ei ole vastuussa lavan käyttöönsä varanneiden järjestämistä tapahtumista, niiden turvallisuudesta tai viranomaisasioista! Järjestäjän on huolehdittava itse tapahtumaansa liittyen mm. seuraavat seikat: Järjestyksenvalvonta: Poliisi on antanut suosituksen, että jokaiseen Laikunlavalla järjestettävään tapahtumaan tulisi asettaa yksi tai useampi kortillinen järjestyksenvalvoja. Järjestyksenvalvojien määrä lasketaan karkeasti yleisömäärän mukaan 1 kortillinen järjestyksenvalvoja per 100 henkeä. Asiaan vaikuttavat kuitenkin tilaisuuden luonne ja ajankohta. Valvottava alue on lava, katsomo sekä tapahtuma-alueen välitön läheisyys. Lisätiedustelut poliisilta. Ilmoitus yleisötilaisuudesta: Tapahtumanjärjestäjän on tehtävä poliisille ilmoitus yleisötilaisuudesta viimeistään 5 vuorokautta ennen tilaisuutta. Ilmoituksen voi tehdä joko paperilomakkeella tai sähköisesti poliisin internetsivuilla. Lisätietoja poliisin internetsivuilta. Tapahtuman turvallisuussuunnitelma: Lain mukaan kaikista tapahtumista, joihin odotetaan osallistuvan yli 200 henkeä samanaikaisesti, tulee laatia turvallisuussuunnitelma ja toimittaa se pelastuslaitokselle. Tarkemmat ohjeet pelastuslaitoksen sivuilta: Sivuilta löytyy pohja turvallisuussuunnitelmalle sekä sen toimitusohjeet. Uusi tupakkalaki: Uuden ympäristölain mukaan lava- ja katsomotiloissa tupakointi on kielletty. Tämän vuoksi tapahtumanjärjestäjän on huomioitava lavan ja katsomon savuttomuudesta. Tupakointikiellosta kertovat kyltit löytyvät lavan pukutiloista, josta ne voi nostaa esiin. Järjestyksenvalvojia on ohjattava kieltämään katsomoalueella tupakointi. Meluilmoitus: Kulttuuripalvelut ilmoittaa kaikki perjantaihin mennessä varatut järjestettävät tapahtumat ympäristönsuojeluun kootusti, eikä näistä tarvitse tehdä erikseen meluilmoitusta. Myöhemmin varatut ja edellä mainitun aikahaarukan ulkopuolella järjestettävät tapahtumat vastaavat ilmoituksen tekemisestä itse. Käymälät: Tapahtumajärjestäjän on hoidettava tapahtumaansa ympäristölain mukaan tarvittava määrä käymälöitä. (Suurten yleisötilaisuuksien hygieeniset järjestelyt ja jätehuolto - Valviran ohje 14/2011) Jos tilaisuuteen odotetaan alle 250 osallistujaa, voidaan yleisö ohjata käyttämään alueella sijaitsevaa maksullista puisto wc:tä. Lavan pukutilasta löytyy tarkoitukseen sopiva opastekyltti. Mikäli yleisöä odotetaan paikalle enemmän, tulee tapahtumajärjestäjän hankkia paikalle tilapäiskäymälöitä tai pyytää lupaa ympäröivien rakennusten wc-tilojen käyttöön ja hoidettava näihin opastus. Kuluttajaturvalaki: Tapahtuma voi olla velvollinen tekemään ilmoituksen kuluttajapalvelun tarjoamisesta. Ilmoitusvelvollisia ovat tapahtumat, jotka sisältävät merkittävän riskin, josta toteutuessaan voi aiheutua vaaraa jonkun turvallisuudelle palveluun osallistuvien ihmisten suuren määrän tai muun erityisen syyn, kuten hevosajelun, trampoliinin, benjihypyn tms. vuoksi. Lisätiedot täältä:

7 7 Alueen käyttölupa: Lava ja katsomo varataan kulttuuripalvelujen asiakaspalvelusta. Jos tapahtuma levittäytyy ympäristöön (esim. teltat puistossa tms.) tulee puistoaluetta anoa käyttöön vapaamuotoisesti kaupungin kiinteistötoimesta. Lupa-asioita hoitaa Erja Parkkali Alueen siisteys: Lava ja tapahtuma-alue on siivottava tapahtuman jälkeen. Pienissä tilaisuuksissa yleisöroskiksina voidaan käyttää puiston roskakoreja. Puistoroskiksia ei kuitenkaan ole mitoitettu suurten tapahtumien käyttöön, jolloin järjestäjä hankkii paikalle tilapäisiä roska-astioita. Tutustu myös tapahtumajärjestäjän oppaaseen! Tampereen tapahtumatoimisto on julkaissut oppaan tapahtumien järjestämisestä Tampereella. Oppaaseen on koottu kattavasti tietoa tapahtumajärjestäjien avuksi. Oppaaseen voi tutustua osoitteessa

8 8 4. Avaimet Mikäli lavan varaaja tahtoo käyttää lavan sähköjä tai lavan alla sijaitsevia pukeutumistiloja, tulee hänen noutaa lavan sähköinen avain kulttuuripalvelujen asiakaspalvelusta. Avaimen noutaminen on maksutonta. Asiakaspalvelu sijaitsee Pantin talon 3. kerroksessa osoitteessa Puutarhakatu 11. Asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo Avaimen voi noutaa aikaisintaan tapahtumaa edeltävänä päivänä. Avaimen voi palauttaa Laikunlavan sisällä olevaan lukolliseen postilaatikkoon tai suoraan kulttuuripalvelujen asiakaspalveluun. Mikäli avainta ei ole palautettu viikon kuluessa tapahtuman päättymisestä, avain kuoletetaan ja asiakkaalle lähetetään lasku, jonka suuruus on 25,20. Varaajalle luovutetaan asiakaspalvelusta vain yksi avain. Lavan pukutiloissa on kaksi käyttöavainta, jotka ovat tapahtumajärjestäjän käytössä tapahtuman ajan. Käyttöavaimet palautetaan takaisin pukutilan naulaan käytön päätteeksi.

9 9 5. Lavan äänentoisto ja tekniikka Laikunlavaan on asennettu kiinteitä äänentoistolaitteita ja muuta tekniikka, joista osa on kaikkien varaajien käytössä. Käytä tekniikkaa vain jos tiedät mitä teet ja noudata ohjeita! Lavan äänentoisto Äänentoistojärjestelmän kaiuttimet (yleisö- ja esittäjien tarkkailukaiuttimet) on ripustettu kattorakenteisiin. Siirrettävät ja laajennus äänenhallintalaitteet voidaan liittää lavan kiinteään äänentoistojärjestelmään lavalla sijaitsevien linjatason liitäntäpisteiden välityksellä. Kentällä sijaitsevissa kaapelin vetokaivoissa on schuko-pistorasiat mahdollisille äänenhallintalaitteille. PA-kamat ovat Crown XLS vahvistimia. Pääkaiuttimia varten on oma vahvistin 2x775W. Subwoofer -kaiuttimen vahvistin on siltaan kytketty eli 1500W. Monitorikaiuttimien vahvistin on 2x775W. Kaiuttimet ovat JBL-merkkisiä. Pääkaiuttimet ovat AW 566 ; 600W ( 2400W peak) Subwoofer ASB 6115 ; 675W ( 2700W peak ) Monitorit EON 305 Pääkaiuttimet ovat ylä- ja keskiäänille sekä subbari alaäänille. Kun käytetään erillistä mikseriä lavan luukuista, säädetään kaikki voimakkuudet mikseristä. Lavan luukkuihin ei saa missään tapauksessa yhdistää vahvistinta! Näin toimii lavan tekniikka Lavan pukutilaan tultaessa, vasemman käden puolella näkyy useita katkaisimia. Katkaisimet on nimetty. Katkaisimista saadaan päälle lavan valot, sähköt sekä äänentoistolaitteet. Käynnistymisessä on muutaman sekunnin viive. teräsverholla peitetyn sähkökeskuksen. Katkaisimien vieressä on lukkokatkaisija, jonka avain on pukutilan sisällä olevassa avainkaapissa. Avainta saa käyttää vain jos lavan sulakkeisiin tulee vikaa. Avaimella saa rullattua auki

10 10 Lavan kaiuttimet on ripustettu lavan kattorakenteisiin. Omia laitteita voi kytkeä kiinni lavan kaiutinjärjestelmään lavan lattiakaivoista löytyvien pistokkeiden kautta. Lattiakaivon saa auki lavan sisältä löytyvällä työkalulla. Lattiakaivot on ehdottomasti suljettava huolella käytön jälkeen.

11 11 Lattiakaivoja on kolme: molemmin puolin lavaa sekä keskellä kuoroportaiden yläosassa. Jokaisesta kaivosta löytyy tavallisia sähköpistokkeita. Lavalta katsottuna vasemmassa lattiakaivossa on lisäksi 16 ampeerin voimavirtapistoke ja oikeanpuoleisessa kaivossa 32 ampeerin voimavirtapistoke. Pistokkeissa saa käyttää vain ulkotiloihin suunniteltuja johtoja. Kaikissa lattiakaivoissa on XLR-sisääntulot, joihin voi liittää oman mikserin ja äänilähteet. Sisääntulot ovat yhteydessä lavan kiinteisiin kaiuttimiin. Vahvistimien käyttö on ehdottomasti kielletty!

12 12 Jos lava käy tanssiryhmälle tai muulle esitykselle liian ahtaaksi, voi lavan kuoroportaat poistaa väliaikaisesti. Kuoroportaiden siirtäminen on työlästä. Kuoroportaat keräävät sisälleen paljon roskaa. Portaiden alta paljastuvan ryönän voi lakaista pois pukutiloista löytyvillä välineillä. Huom! Jos kaiutinjärjestelmässä ilmenee vikoja, tulee tapahtumajärjestäjän hankkia paikalle korvaava järjestelmä omakustanteisesti. Kaupunki huoltaa kaiuttimet tai vaihtaa vialliset uusiin arkisin mahdollisimman pian vikailmoituksen jälkeen. Kaupunki ei tarjoa huoltopäivystystä koska lavan käyttö on ilmaista.

13 13 6. Tiedotus Tapahtuman järjestäjä vastaa itse tapahtumansa tiedotuksesta. Kulttuuripalvelut ylläpitää listaa Laikunlavan tapahtumista internetsivuillaan. Tapahtumalistaus löytyy osoitteesta Kulttuuripalvelut yllä pitää myös puistossa olevaa ilmoitustaulua. Tapahtuman järjestäjän tulee ilmoittaa tapahtumansa näihin kalentereihin oheisella e- lomakkeella: Tsemppiä tapahtumajärjestelyihin!

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 1 OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE Tämä Ohje koskee vain niitä tamperelaisia esiintyjäryhmiä, jotka esiintyvät osana Puistokonserttisarjaa. Muille Laikunlavan käyttöönsä vuokranneille esiintyjille

Lisätiedot

Ohjeita Laikunlavan käyttäjälle

Ohjeita Laikunlavan käyttäjälle Ohjeita Laikunlavan käyttäjälle Ohjeet voimassa 25.6.2012 31.10.2012 Ohjeen laati: Jaakko Laurila, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 2 SISÄLTÖ 1. Varausehdot 2. Lavan koko, varustelu ja muut tiedot

Lisätiedot

VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA

VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN 28.4. AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA Kulttuuritalo Laikuksi muuntautuva Vanha kirjastotalo puistoineen palvelee kulttuuritapahtumien järjestäjiä ja paikallisia

Lisätiedot

Talousvesi otetaan vesijohtoverkostosta Jokin muu vedenhankinta, mikä: Milloin tutkittu: Vesipisteiden lukumäärä alueella: Naiset.

Talousvesi otetaan vesijohtoverkostosta Jokin muu vedenhankinta, mikä: Milloin tutkittu: Vesipisteiden lukumäärä alueella: Naiset. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ympäristöterveydenhuolto ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTILAISUUDESTA Elintarvikelaki (23/2006), Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011), Terveydensuojelulaki (763/1994), Tupakkalaki (693/1976)

Lisätiedot

ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTAPAHTUMASTA Elintarvikelaki, Kuluttajaturvallisuuslaki, Terveydensuojelulaki

ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTAPAHTUMASTA Elintarvikelaki, Kuluttajaturvallisuuslaki, Terveydensuojelulaki ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTAPAHTUMASTA Elintarvikelaki, Kuluttajaturvallisuuslaki, Terveydensuojelulaki Dnro ja saapumispäivämäärä (viranomainen täyttää) Ilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuuden ympäristöasiat Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuudesta mahdollisesti vaadittavia ilmoituksia ja lupia Meluilmoitus Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Jätehuoltosuunnitelma Jätelaki 646/2011

Lisätiedot

PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE

PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS WILLA Sijaitsee Hyvinkäällä. Pinta-alaltaan Suomen 10. suurin kauppakeskus Näyttävät digitaaliset ratkaisut kasvavassa Hyvinkään

Lisätiedot

HAIHARAN KARTANORAKENNUKSEN VUOKRAUSEHDOT

HAIHARAN KARTANORAKENNUKSEN VUOKRAUSEHDOT Vuokrausehdot Sivu 1 / 5 HAIHARAN KARTANORAKENNUKSEN VUOKRAUSEHDOT 1. YLEISET EHDOT Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut vuokraa Kaukajärvellä Haiharan taidekeskuksen alueella sijaitsevaa kartanorakennusta,

Lisätiedot

TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA

TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA ONNISTUNEEN TAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN MISTÄ TILAT TAPAHTUMALLE? LUVAT JA ILMOITUKSET Kuva: Pyry Keto TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄN KÄSIKIRJA Tämä ohje

Lisätiedot

Tapahtumajärjestämisen ABC. ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa

Tapahtumajärjestämisen ABC. ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa Tapahtumajärjestämisen ABC ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa 7.2. 2018 Keskustelua: Mikä on ollut mielestäsi paras opiskelijatapahtuma? Miksi? Mitä hyvän tapahtuman järjestäminen vaatii?

Lisätiedot

HAKUINFO PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 2016

HAKUINFO PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 2016 1 HAKUINFO PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 2016 Tampereen kesään jo vuosikymmeniä kuuluneet puistokonsertit soivat jälleen ensi kesänä pitkin kaupunkia. Tanssi-, soitinmusiikki-, ja laulukonsertteja järjestetään

Lisätiedot

VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ

VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ Kunnahallituksen vahvistama 19.06.2017 204 Torimyyntipaikkojen/esiintymislavan vuokrahinnasto Torimyynti ja muut tapahtumat Hinta sis. alv. Vuokra,

Lisätiedot

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssiin paikalle tuleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Ajankohtaista yleisötilaisuusasioista. Apulaispoliisipäällikkö Marko Nyyssönen

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Ajankohtaista yleisötilaisuusasioista. Apulaispoliisipäällikkö Marko Nyyssönen Kaakkois-Suomen poliisilaitos Ajankohtaista yleisötilaisuusasioista Apulaispoliisipäällikkö Marko Nyyssönen 1 Kokoontumislaki Määritelmät Yleinen kokous / Yleisötilaisuus KokL 2 Yleisötilaisuus / Yksityistilaisuus

Lisätiedot

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa 1. Tiloja voi vuokrata ainoastaan luonnollinen henkilö (vuokralainen), joka tekee VYY Holding Oy:n (VYH)

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö osana yleisötapahtuman järjestämistä

Viranomaisyhteistyö osana yleisötapahtuman järjestämistä Viranomaisyhteistyö osana yleisötapahtuman järjestämistä Carlos Santana 2008 Kirjurinluoto 36 000 kuulijaa Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 5.-6.5.2015 Yyterin kylpylähotelli 6.5.2015

Lisätiedot

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin

Lisätiedot

Tapahtumanjärjestäjälle

Tapahtumanjärjestäjälle Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa

Lisätiedot

HAKUINFO PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 2015

HAKUINFO PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 2015 1 HAKUINFO PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 2015 Tampereen kesään jo vuosikymmeniä kuuluneet puistokonsertit soivat jälleen ensi kesänä pitkin kaupunkia. Tanssi-, soitinmusiikki-, ja laulukonsertteja järjestetään

Lisätiedot

Talousvesi otetaan vesijohtoverkostosta Jokin muu vedenhankinta, mikä: Milloin tutkittu: Vesipisteiden lukumäärä alueella: Naiset.

Talousvesi otetaan vesijohtoverkostosta Jokin muu vedenhankinta, mikä: Milloin tutkittu: Vesipisteiden lukumäärä alueella: Naiset. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ympäristöterveydenhuolto ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTILAISUUDESTA Elintarvikelaki (23/2006), Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011), Terveydensuojelulaki (763/1994), Tupakkalaki (693/1976)

Lisätiedot

Haapaveden urheilijat Ry. Kansalliset hiihtokilpailut

Haapaveden urheilijat Ry. Kansalliset hiihtokilpailut KANSALLISET HIIHDOT KORKATISSA 30.12.2017 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansalliset hiihdot 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Haapaveden urheilijat Ry 1.3 Järjestämispaikka

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87)

KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87) KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87) 1 Vapaa-aikakeskusalue on sivistyslautakunnan / liikuntatoimen hallinnassa. Sen

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT. viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen

VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT. viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen Puistoalueet ovat yleisiä alueita, ne on tarkoitettu oleskeluun, leikkiin, liikuntaan ja lähiluonnon tarkkailuun Vantaan

Lisätiedot

Elintarvike-, terveydensuojelu-, kuluttajaturvallisuusja tupakkalaki Miten nämä on huomioitava tapahtumien järjestämisessä?

Elintarvike-, terveydensuojelu-, kuluttajaturvallisuusja tupakkalaki Miten nämä on huomioitava tapahtumien järjestämisessä? TURVALLINEN YLEISÖTAPAHTUMA KALAJOELLA Elintarvike-, terveydensuojelu-, kuluttajaturvallisuusja tupakkalaki Miten nämä on huomioitava tapahtumien järjestämisessä? 29.4.2015. Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä

Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata Malminkartanopäiväntoteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa sekä selkiyttää

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET Tilaisuuden nimi Suunnistuksen keskimatkan AM-kilpailu Pelastuslaissa (379/2011) on vaatimus laatia pelastussuunnitelma yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin,

Lisätiedot

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssissa paikalla oleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti mukaan

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden turvallisuus

Yleisötilaisuuden turvallisuus 2014 Yleisötilaisuuden turvallisuus Ensiapusuunnitelma Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/8/TAa 15.9.2014 Sisältö 1 Soveltamisala... 2 2 Järjestäjän vastuu yleisön turvallisuudesta... 2 3 Yleisötapahtuman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 99 Cinnamon GmbH:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava ulkoilmatapahtuma, yrityksen asiakastilaisuus, Henry Fordin katu 6 HEL 2016-005731 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus

Lisätiedot

Tapahtumailmoituslomake. Yhteenveto. Hakija. Tapahtuman järjestäjä. Cirko - Uuden Sirkuksen Keskus ry. Puhelinnumero 0505734424

Tapahtumailmoituslomake. Yhteenveto. Hakija. Tapahtuman järjestäjä. Cirko - Uuden Sirkuksen Keskus ry. Puhelinnumero 0505734424 Tapahtumailmoituslomake Yhteenveto Asiakirjan nimi Hakemusnumero Talous-ja suunnittelukeskus, elinkeinopalvelun tapahtumayksikkö Päivämäärä Hakija Tapahtuman järjestäjä Nimi Yhteyshenkilö Yhdistys Cirko

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden turvallisuus

Yleisötilaisuuden turvallisuus 2014 Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/12/TAa 15.9.2014 Sisältö 1 Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt... 2 2 Tuliesityksessä tulee

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015)

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään tällä

Lisätiedot

Ohje 14/2011 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus suurten yleisötilaisuuksien hygieenisistä järjestelyistä ja jätehuollosta 10.6.

Ohje 14/2011 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus suurten yleisötilaisuuksien hygieenisistä järjestelyistä ja jätehuollosta 10.6. Ohje 14/2011 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus suurten yleisötilaisuuksien hygieenisistä järjestelyistä ja jätehuollosta 10.6.2009/405 Suurten yleisötilaisuuksien hygieeniset järjestelyt ja

Lisätiedot

Yleistä. Äänet. Valot. nämä toimet ovat yhteisiä kaikelle käytölle. elokuvakäyttö videotykin käyttö teatterikäyttö

Yleistä. Äänet. Valot. nämä toimet ovat yhteisiä kaikelle käytölle. elokuvakäyttö videotykin käyttö teatterikäyttö 1 Yleistä Kulttuurikellarin käyttöohjeet Tässä ohjeessa käydään läpi Kulttuurikellarin teknisen laitteiston käynnistys-, käyttö- ja sammutustoimet. Ohje on jaettu kolmeen osaan, yleinen käyttö, äänet (sisältäen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Noin 600 hetkeä. Ei alkoholitarjoilua.

PELASTUSSUUNNITELMA. Noin 600 hetkeä. Ei alkoholitarjoilua. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Suunnistus kilpailu Rastijahti 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite, ehkä myös GPSkoordinaatit)

Lisätiedot

Suurten yleisötilaisuuksien meluilmoitusten käsittely. Ympäristönsuojelupäällikkö Harri Willberg, Tampereen kaupunki

Suurten yleisötilaisuuksien meluilmoitusten käsittely. Ympäristönsuojelupäällikkö Harri Willberg, Tampereen kaupunki Suurten yleisötilaisuuksien meluilmoitusten käsittely Ympäristönsuojelupäällikkö Harri Willberg, Tampereen kaupunki Meluilmoitus ympäristönsuojelumääräyksissä (1) tilapäinen murskaamo louhintatyö, johon

Lisätiedot

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä

Lisätiedot

Tapahtumajärjestäjäkysely 2017

Tapahtumajärjestäjäkysely 2017 Tapahtumajärjestäjäkysely 2017 IISALMI-LAPINLAHTI-SONKAJÄRVI-VIEREMÄ Kuhinaa keskustaan, tapahtumamatkailua Ylä-Savoon -hanke Kyselyn tavoite ja toteutus Kysely on osa Iisalmen kaupungin sekä Sonkajärven,

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa

Lisätiedot

Perustuu Pelastuslain (379/2011) ja asetuksen pelastustoimesta (407/2011) vaatimuksiin.

Perustuu Pelastuslain (379/2011) ja asetuksen pelastustoimesta (407/2011) vaatimuksiin. Perustuu Pelastuslain (379/2011) ja asetuksen pelastustoimesta (407/2011) vaatimuksiin. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Pesäpallo alueleiri Ylivieska/leiridisko 1.2 Tilaisuuden järjestäjä

Lisätiedot

MOSA HERÄÄ Tapanilan kyläjuhla Alkaen 22.4.1979

MOSA HERÄÄ Tapanilan kyläjuhla Alkaen 22.4.1979 MOSA HERÄÄ Tapanilan kyläjuhla Alkaen 22.4.1979 Tapanila-Seura ry. http://www.tapanila.fi Sivu 1 1 MOSA HERÄÄ... 3 1.1 TILAISUUDEN JÄRJESTÄJÄ... 3 1.2 TORITILAISUUDEN OSALLISTUJAT... 3 1.3 ILMOITTAUTUMINEN...

Lisätiedot

IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot

IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

Ohje 15/ (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa

Ohje 15/ (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Ohje 15/2016 1 (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Lainsäädäntö Tupakointikielto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) antaa tupakkalain (549/2016)

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma

Turvallisuussuunnitelma Turvallisuussuunnitelma Vastuu tapahtuman turvallisuudesta on aina tapahtuman järjestäjällä. Laki määrittää useita asioita koskien tapahtuman järjestämisen turvallisuutta. - Kokoontumis- ja järjestyksenvalvonnanlaki

Lisätiedot

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 15.10.2014 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Pelastussuunnitelma SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018 Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA Järjestäjä

Lisätiedot

KERAVA-SALI Keuda-talossa

KERAVA-SALI Keuda-talossa KERAVA-SALI Keuda-talossa konsertille, seminaarille, teatteriesitykselle tai operetille? Kerava-sali sopii kaikkiin edellä mainittuihin tarkoituksiin erinomaisesti. Lisäksi sali on mainio paikka järjestää

Lisätiedot

Päätös N.C.D. Production Oy:n meluilmoituksesta, South Park-festivaali 2018

Päätös N.C.D. Production Oy:n meluilmoituksesta, South Park-festivaali 2018 TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön palvelualue Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 17.1.2018 2017-706-IPM Päätös N.C.D. Production Oy:n meluilmoituksesta, South Park-festivaali

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen

Lisätiedot

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joihin osallistuvien ihmisten suuren määrän

Lisätiedot

PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ

PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ Tä r k e i t ä o h j e i t a t a p a h t u m a n j ä r j e s t ä j i l l e 1 CITYCENTER, HELSINKI Suomen 6. suurin kauppakeskus kävijämäärän mukaan Kävijämäärä:

Lisätiedot

Futsalottelun turvallisuusjärjestelyt

Futsalottelun turvallisuusjärjestelyt Futsalottelun turvallisuusjärjestelyt Futsalin seuraseminaari 28.4.2012 Helsinki Turvallisuuspäällikkö Juha Karjalainen Suomen Palloliitto 1 Sisältö Turvallisuuden peruskäsitteitä Keskeinen lainsäädäntö

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt

Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt 2016 Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/12/TAa 25.1.2016 Sisältö 1 Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt... 2 2 Tuliesityksessä tulee

Lisätiedot

tapahtumiin Elintarvikemyynti Tupakan myynti Terveydensuojelu 16.5.2012 Liisa Palmu, ympäristöterveydenhuolto 1

tapahtumiin Elintarvikemyynti Tupakan myynti Terveydensuojelu 16.5.2012 Liisa Palmu, ympäristöterveydenhuolto 1 Luvat ja turvallisuus kuntoon kesän tapahtumiin Elintarvikemyynti Tupakan myynti Kuluttajaturvallisuus Terveydensuojelu 16.5.2012 Liisa Palmu, ympäristöterveydenhuolto 1 Suurtapahtumat Järjestäjä tekee

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

ASIO-OHJE HENKILÖSTÖLLE. www.laurea.fi

ASIO-OHJE HENKILÖSTÖLLE. www.laurea.fi ASIO-OHJE HENKILÖSTÖLLE www.laurea.fi ASIOssa henkilöstö voi: Varata tiloja mistä tahansa Laurean kampukselta Tarkastella omaa opetusaikataulua ja opetukselle varattuja tiloja kalenterinäkymässä Saada

Lisätiedot

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Olosuhdeasioiden koulutuspäivä Kiljava 17.4.2015 Laki ja valvova viranomainen Kuluttajaturvallisuuslaki (voimassa 1.1.2012

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) VERSIO 2011 toimitettava 14 vrk ennen tapahtumaa YHTEENVETO / LOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) VERSIO 2011 toimitettava 14 vrk ennen tapahtumaa YHTEENVETO / LOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Keski-Suomen am-sprinttisuunnistus, Muurame 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (paikan

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi AM-partiosuunnistus 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Mäntsälän Urheilijat, suunnistusjaosto Simo Sorsa 0400-461702

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDEN TURVALLISUUS

YLEISÖTILAISUUDEN TURVALLISUUS YLEISÖTILAISUUDEN TURVALLISUUS PELASTUSSUUNNITELMA Pelastuslaki 379/2011 16 määrittelee milloin pelastussuunnitelma on laadittava. * Yleisömäärä 200. * Käytetään avotulta tai tehosteita. * Poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty ja voimassa 25.1.2019 alkaen. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA, YLEISÖTILAISUUDET. Tilaisuuden nimi

PELASTUSSUUNNITELMA, YLEISÖTILAISUUDET. Tilaisuuden nimi PELASTUSSUUNNITELMA, YLEISÖTILAISUUDET Tilaisuuden nimi Yleisurheilun 16-17 -vuotiaiden SM-kilpailut Kankaanpää Pelastuslaissa (379/2011) on vaatimus laatia pelastussuunnitelma yleisötilaisuuksiin ja muihin

Lisätiedot

Vanhan Joulutorin myyjäinfo

Vanhan Joulutorin myyjäinfo Vanhan Joulutorin myyjäinfo Paikka: Mannerheimintie, 0000 Helsinki (Stockmannin vieressä) Avoinna yleisölle ma-pe klo 0 ja la-su klo. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Myyntipaikkoja on kpl, toimi nopeasti!

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA 13.3.2013 40 -isojen ja keskisuurten konserttien järjestäjiltä asiantuntijan tekemä melun mittaussuunnitelmaa meluilmoituksen liitteeksi - mikäli ilmoituksen

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA 2. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT JA NIIDEN ENNALTAEHKÄISY SEKÄ TOIMENPITEET ONNETTOMUUDEN SATTUESSA

PELASTUSSUUNNITELMA 2. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT JA NIIDEN ENNALTAEHKÄISY SEKÄ TOIMENPITEET ONNETTOMUUDEN SATTUESSA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Keski-Uusimaa-rastit Keinukalliossa 21.5.2015 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Keravan Urheilijat ry; Metsolantie 4; 04200 KERAVA; keu@keravanurheilijat.fi;

Lisätiedot

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

Päivitetty TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Päivitetty 11.5.2017 TIETOVERKON JA TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 2 (5) JOHDANTO Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian (myöhemmin Omnia) tietoverkon ja -järjestelmien sitovat Omnian opiskelijoita

Lisätiedot

Yleisötilaisuudet ja pyrotekniikka

Yleisötilaisuudet ja pyrotekniikka Yleisötilaisuudet ja pyrotekniikka Anu Puttonen vs. tarkastusinsinööri 1 Valvontavastuut Pelastuslaitos Poliisi Tukes Raja Luokan 2 ja 3 ilotulitteet (kuluttajailotulitteet) Yksityishenkilön järjestämä

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu 2016 2017 Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA (Pelastuslaki 379/2011 16 ) (VN asetus pelastustoimesta 407/2011 3 ) Tarkastettu Pelastusviranomaisen hyväksyntä / 20 / 20 Sallan kunta

Lisätiedot

Tulosyksikköohje 24 02 16.01.2014

Tulosyksikköohje 24 02 16.01.2014 Vahvistus pvm 22.02.2013 Sivu 1(7) Tämä ohje kumoaa aikaisemmat tuliesityksistä annetut ohjeet ja ohje astuu voimaan välittömästi. Ohje on laadittu yhteistyössä; Helsingin pelastuslaitoksen, Itä-Uudenmaan

Lisätiedot

Näyttelykeskus WeeGeen vuokraehdot

Näyttelykeskus WeeGeen vuokraehdot Näyttelykeskus WeeGeen vuokraehdot 1. Vuokralaisen vastuu Vuokralainen on velvollinen suojelemaan vahingoilta vuokraamiaan tiloja ja kalusteita. Vuokralainen vastaa kaikista vahingoista, jotka vuokralainen,

Lisätiedot

JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016. Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016. Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016 Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Tapahtuman suunnittelu ja valmistelu Vastuunjako Talousarvion laatiminen & avustukset Tiedottaminen

Lisätiedot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot Majoitusmyynti Varaus- ja peruutusehdot Asiakkaan tekemä varaus on sekä hotellia että asiakasta sitova hotellin vahvistettua varauksen. Tämä varaus voidaan tehdä suullisesti tai kirjallisesti. Puhelintilauksissa

Lisätiedot

VESALA. Tekninen rider ja lavakartta kevät 2019 ( ) [Huom. Osat ovat voimassa alkaen.]

VESALA. Tekninen rider ja lavakartta kevät 2019 ( ) [Huom. Osat ovat voimassa alkaen.] Päivitetty 5.2.2019 VESALA Tekninen rider ja lavakartta kevät 2019 (14.3.-27.4.) [Huom. Osat 1-2 + 4-5 ovat voimassa 21.3. alkaen.] Tämä dokumentti sisältää: 1) Lava ja sisäänlastaus 2) Lava (tarpeemme)

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Matkasäännöt

HPK Kannattajat ry. Matkasäännöt Päivitetty: 28.12.2016 1 YLEISTÄ Nämä säännöt on tehty HPK Kannattajat ry:n (yhdistys) järjestämille matkoille. Ilmoittautumalla ja osallistumalla matkalle hyväksyt ja sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä.

Lisätiedot

Biomaja Nordic Oy Töyrykatu 11 FI RIIHIMÄKI

Biomaja Nordic Oy Töyrykatu 11 FI RIIHIMÄKI BIOMAJA WCL -yleisövessa Luettava ennen Biomajan käyttöönottoa Sisällysluettelo s. Paikoitus 2 Portaiden asennus 3 Sähköjärjestelmä 4 Audiojärjestelmä 5 Kuivikekäymälä 6 Ajovalmius 7 Biomaja Nordic Oy

Lisätiedot

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Raahesalin lipunmyynti Kirkkokatu 28, 92100 Raahe Kirkkokatu 28, 92100 Raahe tilavaraukset puh. 044 439 3232 puh. 044 439 3237 tekniikkavastaava puh. 044 439 3235 avoinna: ma-pe klo 10-17 sähköposti: kauppaporvari@raahe.fi

Lisätiedot

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 19.10.2016 66 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2.

Lisätiedot

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017 POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE Toukokuu 2017 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Yhteystiedot 2.1. Tapahtumapaikkojen vuokraus ja luvat 2.2. Turvallisuusasiat 2.3. Järjestyksenvalvonta 3. Aukioloajat 4. Ohjeita ja velvoitteita

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS. Promootio / tapahtuma Kauppakeskus Stellassa

KAUPPAKESKUS. Promootio / tapahtuma Kauppakeskus Stellassa KAUPPAKESKUS Promootio / tapahtuma Kauppakeskus Stellassa Kauppakeskus Stella promootio / tapahtumapaikkana Stella sijaitsee keskeisellä paikalla Mikkelin keskustassa. Stellan viihtyisät tilat soveltuvat

Lisätiedot

1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Avoimet AM-hiihtosuunnistuskilpailut Oulun piirin KLL:n suunnistusmestaruuskilpailut 16.9.2014 Oulurastit 16.9.2014 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen)

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden pelastus-- ja turvallisuussuunnitelma Pvm

Yleisötilaisuuden pelastus-- ja turvallisuussuunnitelma Pvm Yleisötilaisuuden pelastus-- ja turvallisuussuunnitelma Pvm 8.4.2017 Tomi Varonen Turvallisuuspäällikkö Tapiolan Voimistelijat 0445852943 tomi.varonen@aalto.fi 1. Sisällys 2. Yleisötilaisuuden yleistiedot...

Lisätiedot

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS 10.5.2014 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Hämeen avoin Am-Sprintti 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Lounais-Hämeen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Kunnarlantie 38/ Oittaantie 1, Espoo. 200 osanottajaa

PELASTUSSUUNNITELMA. Kunnarlantie 38/ Oittaantie 1, Espoo. 200 osanottajaa 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi NÅIDM 2015, suunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite, ehkä myös GPSkoordinaatit)

Lisätiedot

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Sivistysvaliokunta hyväksynyt 25.10.2017 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi tiloissa voidaan

Lisätiedot

Promootiotoiminnan mediakortti

Promootiotoiminnan mediakortti Promootiotoiminnan mediakortti kauppakeskuskaari.fi Kauppakeskus Kaari Helpon matkan päässä, vilkkaiden Kehä I:n ja Hämeenlinnanväylän varrella, sijaitsee yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista, Kaari.

Lisätiedot

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017 POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE Toukokuu 2017 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Yhteystiedot 2.1. Tapahtumapaikkojen vuokraus ja luvat 2.2. Turvallisuusasiat 2.3. Järjestyksenvalvonta 3. Aukioloajat 4. Ohjeita ja velvoitteita

Lisätiedot

ULKOILMATAPAHTUMIEN MELUKYSYMYKSIÄ MALLINNUS, MITTAUKSET JA ARVIOINTI.

ULKOILMATAPAHTUMIEN MELUKYSYMYKSIÄ MALLINNUS, MITTAUKSET JA ARVIOINTI. ULKOILMATAPAHTUMIEN MELUKYSYMYKSIÄ MALLINNUS, MITTAUKSET JA ARVIOINTI. Benoît Gouatarbès, Uli Jetzinger Insinööritoimisto Akukon Oy Kornetintie 4 A, 00380 HELSINKI benoit.gouatarbes@akukon.fi 1 JOHDANTO

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Iisu ry. pj. Markku Loukusa Pikkumökintie 8 91100 Ii p.0405430578

PELASTUSSUUNNITELMA. Iisu ry. pj. Markku Loukusa Pikkumökintie 8 91100 Ii p.0405430578 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Iisun ry:n kaksipäiväiset kansalliset suunnistuskilpailut 25. 26.7.2015 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Iisu ry. pj. Markku Loukusa Pikkumökintie

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA 2. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT JA NIIDEN ENNALTAEHKÄISY SEKÄ TOIMENPITEET ONNETTOMUUDEN SATTUESSA

PELASTUSSUUNNITELMA 2. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT JA NIIDEN ENNALTAEHKÄISY SEKÄ TOIMENPITEET ONNETTOMUUDEN SATTUESSA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Keski-Uusimaa-rastit Bastukärrin logistiikka-alueella 7.6.2018 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Keravan Urheilijat ry; Kauppakaari 11; 04200 KERAVA; keu@keravanurheilijat.fi;

Lisätiedot

TAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN JOENSUUSSA. Viranomaispalvelut ja -ohjeet

TAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN JOENSUUSSA. Viranomaispalvelut ja -ohjeet TAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN JOENSUUSSA Viranomaispalvelut ja -ohjeet SISÄLTÖ 1. Tapahtumapalvelut Tapahtumalupa 2. Poliisi Itä-Suomi Ilmoitus yleisötilaisuudesta Pelastus- ja turvallisuussuunnitelma 3. Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES 13.6.2013 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi 19. Forssa Games -suunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Lounais-Hämeen Rasti 1.3

Lisätiedot

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kauppaporvarin kulttuuri- ja kongressitilat Raahesalin lipunmyynti Kirkkokatu 28, 92100 Raahe Kirkkokatu 28, 92100 Raahe tilavaraukset puh. 044 439 3232 puh. 044 439 3237 tekniikanhoitaja puh. 044 439

Lisätiedot