Vuosikertomus 2014 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry LSPeL tiedotuslehti 1/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus 2014 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry LSPeL tiedotuslehti 1/2015"

Transkriptio

1 Vuosikertomus 2014 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry LSPeL tiedotuslehti 1/2015

2 Sisällys 1. Puheenjohtajan katsaus 3 VIKSU 2014 Kuvina 4 2. Hallinto Jäsenistö Liiton kokoukset Hallitus Johtoryhmä Suomen Pelastusliittojen Foorumi Henkilöstö 6 3. Palokuntatoiminta Järjestötoiminta ja -koulutus Nuorisotoiminta Naistoiminta Aluetoiminta Veteraanitoiminta Tulimeri -palokuntaristeily Koulutustoiminta Palokuntakoulutus Varautumiskoulutus Tiedotus ja valistus VIKSU palokuntanuorten leiri Talous Tuloslaskelma Tase Yleistä taloudesta Rolf Anderssonin muistorahasto Jäsenet 22 Vuosikertomuksen 2014 kuvat: Anssi Lamminen Sebastian Helenius Brita Somerkoski Pekka Salmi Anssi Lamminen 2

3 1. Puheenjohtajan katsaus Jos vuosi 2013 oli tapahtumarikas mm. Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton 80-vuotisjuhlien ansiosta, ei kertomusvuosi 2014 jäänyt siitä ainakaan jälkeen. Kesä-heinäkuun vaihteessa pidettiin Porin Kirjurinluodossa noin osallistujan kansainvälinen VIKSU2014 palokuntanuorten leiri, jonka vastuullinen pääjärjestäjä liittomme oli. VIKSU oli melkoinen voimannäyte Länsi-Suomen Pelastusalan Liitolta, Porin seudun palokuntalaisilta sekä kaikilta muiltakin VPK-laisilta, jotka olivat leiriä toteuttamassa ja mahdollistamassa. Suuri rooli oli myös yhteistyökumppaneilla, erityisesti Satakunnan Pelastuslaitoksella sekä Porin kaupungilla ja sen liikelaitoksilla. Vielä kerran suuret kiitokset kaikille toiminnassa mukana olleille, sekä tietysti myös leiriläisille! Leiri sai myös poikkeuksellista näkyvyyttä, sillä tasavallan presidentti Sauli Niinistö sekä rouva Jenni Haukio vierailivat VIKSUlla. Tiettävästi tämä oli ensimmäinen tämän tason vierailu palokuntaleirillä, ja vieraat vaikuttivat tyytyväisiltä näkemäänsä. Leiriin liittyen sen turvallisuuspäällikkö sai kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentin linnaan. Liiton turvallisuusviestintä kytkeytyikin kertomusvuonna pitkälti VIKSU-leirin ympärille. Leirin järjestäminen oli myös huomattava taloudellinen riski pelastusalan liitolle, mutta vaikka leiriläisten määrä jäi toivotusta, onnistuttiin tarkalla taloudella, talkootyöllä sekä yhteistyökumppaneiden materiaalisella tuella saavuttamaan myös tällä sektorilla myönteinen tulos. Myös Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton vuosittaiset suurtapahtumat onnistuivat sekä määrällisesti että laadullisesti: Tulimeri-risteilyllä oli osallistujaa sekä liiton palokuntaveteraani-päivässä 300 osallistujaa. Edellä mainittujen tapahtumien lisäksi kertomusvuonna pidettiin normaali määrä palokuntakoulutuksia, saatiin uusitut liiton säännöt käyttöön sekä työstettiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton päivitetty strategia vuosille , joka ohjaa liiton toiminnan suunnittelua lähivuosina. Kai Vainio Puheenjohtaja 3

4 4...Enemmän kui VIKSU palo le

5 n sanaa... kuntanuorten iri 5

6 2. Hallinto 2.1. Jäsenistö Varsinaiset jäsenet (jäsenluettelo kohdassa 8) Kuntajäseniä 47 Vapaaehtoisia palokuntia 115 Muita yhdistyksiä 11 Yritysjäseniä 27 Yhteensä 199 Kunniajäsenet Antti Sillanpää kunniapuheenjohtaja Matti Valtonen kunniajäsen Pekka Willman kunniajäsen Jouni Laine kunniajäsen Juhani Simola kunniajäsen Leif Lindström kunniajäsen Tarja Hakanen kunniajäsen Lauri Syrjä kunniajäsen Erkki Pajunen kunniajäsen Hannu Koivuviita kunniajäsen 2.2. Liiton kokoukset Kevätkokous Liiton kevätkokous pidettiin Naantalin Rymättylässä. Kokouksen osanottajamäärä oli 18 henkilöä, joista 13 äänivaltaista ja 5 puhevaltaista edustajaa. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi täydennettiin liiton hallitusta teollisuuden edustajalla (Markku Haikonen). Ylimääräinen kokous Patentti- ja rekisterihallitus (yhdistysrekisteri) teki kaksi muodollista korjauspyyntöä liiton edellisten varsinaisten kokousten hyväksymään sääntöesitykseen. Koska liiton säännöt pitää hyväksyttää kahdella liiton kokouksella, pidettiin liiton toimistolla Raisiossa ylimääräinen liiton kokous, joka käsitteli ja hyväksyi ainoastaan ko. sääntökorjaukset. Toinen käsittely oli syyskokouksessa. Syyskokous Liiton syyskokous pidettiin Huittisten Vanhassa Pappilassa. Osanottajamäärä oli 28, joista 17 oli äänivaltaista ja 11 puhevaltaista edustajaa. Syyskokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset syyskokousasiat, hyväksyttiin toisessa käsittelyssä korjaukset liiton uuteen sääntöluonnokseen sekä LSPeL:n päivitetty strategia vuosille Hallitus 2014 Vainio Kai puheenjohtaja (5/5) Tervakangas Matti I varapuheenjohtaja (5/5) Tenhunen Pertti II varapuheenjohtaja (5/5) Ansio Juho (3/5) Forsman Tom (3/5) Friberg Harri (4/5) Haapala Heikki (4/5) Haikonen Markku (2/5) Heino Markku (3/5) Henttinen Kari (3/5) Jaakkola Matti (3/5) Laaksonen Kari (2/5) Lehtonen Esko (5/5) Lehtonen Kalle (5/5) Lehtonen Matti (3/5) Peltonen Anu (2/5) Viili Ari (3/5) Virtanen Lasse (4/5) läsnäolo-oikeus: Rintala Markku koulutusvaliokunta Metsä-Tokila Marika naistyövaliokunta Nenonen Petri Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Ali-Raatikainen Antti toiminnanjohtaja, sihteeri Hallitus kokoontui kertomusvuoden kuluessa viisi kertaa. Jäsenten osallistumiskerrat on merkitty sulkuihin. 2.4 Johtoryhmä Hallitus asetti keskuudestaan johtoryhmän. Johtoryhmään kuuluivat liiton puheenjohtajisto ja toiminnanjohtaja. Kai Vainio (pj.), Matti Tervakangas (I vpj.), Pertti Tenhunen (II vpj.) ja Antti Ali-Raatikainen (toiminnanjohtaja). Johtoryhmä kokoontui kertomusvuoden kuluessa kolme kertaa Edustukset Liiton puheenjohtaja Kai Vainio edusti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön hallituksessa kunnallishallinnon vastuualuetta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön valtuustossa Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton valtuutettu oli Pertti Tenhunen ja varavaltuutettu Matti Tervakangas. Tenhunen toimi SPEKin valtuuston varapuheenjohtajana sekä SPEKin vaalitoimikunnan puheenjohtajana. SPEKin valtakunnallisessa nuorisotyötoimikunnassa liittoa edusti LSPeL:n nuorisotyönjohtaja Esko Lehtonen Karjalan VPK:sta (varalla Juha Intonen, Keikyän VPK), naistyötoimikunnassa naistyönjohtaja Marika Metsä-Tokila Kalannin VPK:sta (Tiina Lehtonen, Pihlavan VPK), järjestötoimikunnassa Matti Lehtonen Pihlavan VPK:sta (Kari Laaksonen, Naantalin VPK) sekä palokuntakoulutustoimikunnassa koulutuspäällikkö Terhi Kivijärvi, LSPeL. Terhi Kivijärvi oli mukana myös SPR:n Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hankkeen ohjausryhmässä vuosina Hanke päättyi joulukuussa Suomen Pelastusliittojen Foorumi Suomen Pelastusliittojen Foorumi on alueellisten pelastusliittojen vapaamuotoinen yhteenliittymä, joka perustettiin Tampereella. LSPeL oli yksi foorumin perustajista. Suomen Pelastusliittojen Foorumissa LSPeL:a on edustanut liiton puheenjohtajisto sekä toiminnanjohtaja. Kertomusvuoden aikana foorumi kokoontui kaksi kertaa Sopimukset Liitolla on yhteistyösopimukset Satakunnan ja Varsinais-Suomen pelastuslaitosten kanssa sekä yhteistoimintasopimus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kanssa sekä sopimus koulutuksen järjestämisestä Winnovan kanssa 2.7. Henkilöstö Antti Ali-Raatikainen, toiminnanjohtaja Terhi Kivijärvi, koulutuspäällikkö, 2014 leirin projektivastaava Anssi Lamminen, järjestöpäällikkö Saija Kirstilä, toimistosihteeri 6

7 3. Palokuntatoiminta 3.1. Järjestötoiminta ja -koulutus Liiton palokunta-/järjestötoiminnan tarkoituksena on turvata vapaaehtoispalokuntatoiminnan toimintaedellytykset ja edistää sitä sen kaikilla osa-alueilla. Liiton järjestövaliokunta Järjestövaliokunnan tehtävänä on kehittää liiton järjestötoimintaa kokonaisvaltaisesti. Matti Lehtonen, Pihlavan VPK (pj.) Kari Laaksonen, Naantalin VPK (Veteraanit) Esko Lehtonen, Karjalan VPK (Nuorisotyö) Marika Metsä-Tokila, Kalannin VPK (Naistyö) Harri Viitasalo, Kankaanpään VPK (Satakunnan. VPK:t) Ari Viili, Liedon VPK, (Varsinais-Suomen VPK:t) Teija Takala, Porin VPK (Soittokunnat) Antti Ali-Raatikainen (sihteeri) Järjestövaliokunta piti kertomusvuonna kolme kokousta. Valiokunta toimii kertomusvuonna liiton hallituksen asiantuntijaelimenä ja osallistui aktiivisesti liiton palokuntatoiminnan kehittämiseen sekä liiton strategian päivitykseen. Järjestövaliokunnan tilaisuudet Liiton Talvipäivä Hiittenharjulla jouduttiin perumaan aikaisen kevääntulon vuoksi. Palokuntaveteraanipäivä Jämijärvellä keräsi satoja palokuntien konkareita Jämin ilmailukeskukseen elokuussa. Tapahtuma Aika Paikka Osall. Veteraanipäivä Jämijärvi 304 Järjestövaliokunta järjesti Satakunnan ja Varsinais-Suomen pelastuslaitosten kanssa vapaaehtoispalokuntatoimintaa edistävät VPK-seminaarit. Satakunnassa tehtiin yhteistyötä Satakunnan pelastuslaitoksen kanssa järjestämällä neljä VPK iltaa palokunnille. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen kanssa järjestettiin yhteistyössä kaksi VPK seminaaria. Tapahtuma Aika Paikka osall. Satakunnan VPK illat 4 kpl Pori 236 Varsinais-Suomen VPK seminaari Raisio 65 Varsinais-Suomen VPK seminaari Raisio 108 7

8 Nuorisotyö 3.2. Nuorisotoiminta Yleistä Kulunut vuosi oli Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton nuorisotyön 69. toimintavuosi. Liiton nuorisotyön pääpaino on alueellisesti toteutetussa nuorisotyössä. Täten Liiton toiminta pääsee lähemmäksi palokuntien nuoriso-osastoja. Avainroolissa ovat alueiden nuorisotyönohjaajat sekä nuorisotyöryhmät. Liiton nuorisotyön päätapahtumia ovat kilpailupäivät, kouluttajakoulutukset sekä leirit. Perinteisen palokuntakoulutustoiminnan lisäksi liitto järjesti yhteistyöstä THL:n kanssa Yli Hyvä Juttu toimintamalliin pohjautuvaa kouluttajakoulutusta alueellisesti. Kouluttajana toimi Virpi Hurula Vahdon VPK:sta. Tapahtuma Aika Paikka Osallistujaa Nuoriso-osaston johtajakurssi Eurajoki 11 Ryhmänjohtajakurssi Pori 72 Nuoriso-osaston kouluttajakurssi Pori 45 Nuoriso-osaston kouluttajakurssi Nousiainen 16 Yli-Hyvä toimitnamallikoulutus kevät2014 alueilla 5 kpl 54 Kilpailutoiminta 2014 järjestettiin lukuisten alueellisten kilpailujen lisäksi seuraavat kilpailut. Arvostettua ja vaikeaa TIETO&TAITO merkkikoetta ei läpäissyt kukaan 7 kokelaasta kertomusvuonna. Nuorisotyövaliokunta Esko Lehtonen, (pj.) Vakka-Suomen t-a Veli-Matti Laurén, Pohjois-Satakunnan t-a Antti Loimainen, Porin t-a Pauliina Puputti, Rauman t-a Tomi Ketamo, kilpailuvastaava Valiokunta kokoontui 4 kertaa. Tero Kannisto, Salon t-a Peter Ingman, Turun t-a Anu Kleme, Auranmaan t-a Juha Intonen, Kaakkois-Satakunta ja Sastamalan t-a Anssi Lamminen (sihteeri) Edustukset Valtakunnallisissa kokouksissa liittoa on edustanut Esko Lehtonen Karjalan VPK:sta sekä Juha Intonen Keikyän VPK:sta. Koulutustilaisuudet ja kokoukset alueiden vastuuhenkilöille: Tapahtuma Aika Paikka Osallistujaa Nuorisotyövaliokunnan kokous Raisio 5 Nuorisotyövaliokunnan kokous 8.4 Lavia 8 Nuorisotyövaliokunnan kokous Säkylä 9 Nais- ja nuorisotyöval. seminaari Säkylä 10 Nuorisotyövaliokunnan kokous Pori 10 Koulutustoiminta Nuoriso-osastojen ohjaajille järjestettiin perus- ja täydennyskoulutusta oheisen taulukon mukaan. Nuoriso-osaston kouluttajakurssi järjestettiin Nousiaisissa, nuoriso-osaston johtajakurssin suoritti Eurajoella 11 kurssilaista. Syksyn kouluttajakurssin kouluttajina toimivat: Hannes Aaltonen (kj.), Eero Havia, Jarkko Viljanen, Carita Ojala ja Mirja Mertanen. Johtajakurssin kouluttajina toimivat: Kai Vainio (kj.) Anssi Lamminen ja Marika Äijälä. Liitto kiittää kaikkia aktiivisia nuorisotyön kouluttajia kuluneesta vuodesta. Tapahtuma Aika Paikka Osallistujaa Voittaja Palokuntanuorisosählyturnaus Kuusjoki 81 Pomarkun VPK Kevään kilpailupäivä Metsämaa 36 Pihlavan VPK - Tietokilpailu - Tieto-Taito merkkikoe Syksyn kilpailupäivä Mynämäki tehtävän kilpailu Vahdon VPK - Nummelan malja Maskun VPK Liiton jäsenpalokuntien nuoriso-osastojen välisestä paremmuudesta kilpailtavan toimintakilpailun, Ollin Pytty -kilpailun voitti Laitilan VPK (18 p.). Toiselle sijalle sijoittui Somerniemen VPK (18 p.). Voiton ratkaisi osallistuminen Nummelan Maljaan. Kolmanneksi sijoittui Vahdon VPK (17 p.). Olavi Stenberg -kilpailu Ollin pytty on arvostettu Länsi-Suomen Pelastusalan liiton nuoriso-osastojen välinen toimintakilpailu, johon lasketaan pisteitä koko edeltävältä kilpailukaudelta. Kertomusvuonna liitto isännöi kansallista CTIF-kilpailua, joka pidettiin Raision Kerttulassa. Lisäksi liiton alueella Taivassalossa järjestettiin CTIF:n kansainvälisen palokuntanuorisokilpailun harjoitusleiri, jossa pidettiin täydennyskarsintakilpailu Puolan kansainvälisen kisan toisesta suomalaisjoukkueesta. Nuoriso-osastojen toimintaa Liiton alueella oli vuonna 2014 rekisterissä yhteensä 108 nuoriso-osastoa. Toimivia nuoriso-osastoja on tilastoinnin mukaan 97, joista tilaston palautti 86 osastoa, 88,7 %. Tilaston palauttaneissa osastoissa oli mukana poikaa, 475 tyttöä ja 664 ohjaajaa. Yhteensä henkilöä. Tilastoinnin palauttaneet osastot kokoontuivat kertaa, joista viikkoharjoituksia oli Yhteensä osastojen tilaisuuksiin osallistui osallistujaa. Tilastoinni palauttaneissa osastoissa palokuntansa hälytysosastoon nuoriso-osastosta siirtyi 96 henkilöä ja naisosastoon 2. Nuorista ohjaajiksi siirtyi 58 henkilöä. 8

9 Leiritoiminta Alueleiritoiminta liiton alueilla oli edellisvuoden tapaan aktiivista. Liitto järjesti kansainvälisen VIK- SU2014 -palokuntanuorten leirin Porissa Leirin järjestelyistä vastasi Viksu -leiritoimikunta. Leirinjohtajana toimi Kai Vainio (Kiukaisten VPK), sekä projektivastaavana Terhi Kivijärvi (LSPeL). Leiri järjestelyt onnistuivat kiitettävästi ja leiripalaute oli positiivista luettavaa. Ainoastaan nuorten määrässä VIKSU 2014 jäi tavoitteestaan. VIKSU 2014 palokuntanuorten leiristä on laadittu erillinen loppuraportti, jossa tarkempaa tietoa leirin toteutumisesta. Kertomusvuonna toimintansa aloitti myös leirityöryhmä 2015, joka alkoi suunnitella leiriä 2015 Mynämäelle. Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto kiittää nöyrästi kaikkia leiriin myötavaikuttaneita henkilöitä ja tahoja. Tapahtuma Aika Paikka Osallistujaa VIKSU Pori Alueleiri 2 kertaa Porin toiminta-alue 173 Alueleiri 2 kertaa Rauman toiminta-alue 200 Alueleiri 2 kertaa Salon toiminta-alue 213 Alueleiri 1 kertaa Vakka-Suomen toiminta-alue 119 Alueleiri 1 kertaa Kaakko- ja Sastamalan toim.-alue 80 Alueleiri 1 kertaa Turun toiminta-alue 110 Alueleiri 1 kertaa Pohjois-Satakunnan toiminta-alue 109 YHTEENSÄ 11 LEIRIÄ

10 Naistyö 3.3. Naistoiminta Vuosi 2014 oli liiton naistyön 62. toimintavuosi. Naistyövaliokunta Marika Metsä-Tokila (puheenjohtaja) Helka Reiman, Kaakkois-Satakunta ja Sastamalan t-a Mervi Pihlajamäki, Pohjois-Satakunnan t-a Elina Rahkala, Salon t-a Marjaana Silokoski, Vakka-Suomen t-a Kirsi Peltonen, Saln VPK, kilpailuvastaava Sari Paju, Maarian VPK, koulutusohjaaja Anssi Lamminen (siht.) Janett Allén, Turun t-a Tiina Lehtonen, Porin t-a (varapj.) Kirsi Sulin, Rauman t-a Anne Järvinen, Auranmaan t-a Valiokunta kokoontui viisi kertaa. Tapahtuma aika paikka osallistujia Naistyövaliokunnan kokous Kalanti 8 Naistyövaliokunnan kokous 9.4. Raisio 10 Naistyövaliokunnan kokous Säkylä 9 Nais- ja nuorisotyön seminaari Säkylä 9 Naistyövaliokunnan kokous Pori 8 Naistyövaliokunnan kokous Pori 11 Edustukset Valtakunnallisissa kokouksissa liittoa edustivat: Naistyönjohtajien seminaari, Helsinki Marika Metsä-Tokila Naistyön kevätseminaari, Helsinki Tiina Lehtonen ja Marika Metsä-Tokila Naistyön syysseminaari, Tampere Marika Metsä-Tokila ja Tiina Lehtonen Valtakunnallisessa naistyötoimikunnassa edustajana oli Marika Metsä-Tokila Kalannin VPK:sta, varaedustajana Tiina Lehtonen Pihlavan VPK. Toimikunnan kokouksia oli vuoden aikana viisi. Järjestövaliokunnassa naistyön edustajana oli Marika Metsä-Tokila Kalannin VPK:sta. Naisten Valmiusliitossa edustivat palokuntanaisia Kirsi Aittala Pöytyän VPK:sta, Anne Lindfors Kauttuan tehtaiden VPK:sta, varaedustajina Helka Reiman Illon VPK:sta ja Sari Paju Maarian VPK:sta. Koulutus ja muut tapahtumat Palokuntanaistoiminnan tarkoituksena on herättää ja edistää naisten myönteistä suhtautumista ehkäisevään palontorjuntaan, omaehtoiseen suojeluun ja ympäristöturvallisuuteen erityisesti perheiden ja kotien piirissä. Tarkoituksiin pyritään pääsemään mm. ajankohtaisilla kursseilla ja toimintapäivillä niin valtakunnallisesti, liitossa kuin omissa osastoissakin. Kursseja ja tapahtumia järjestettiin ympäri liiton aluetta seuraavasti. Tapahtuma aika paikka osallistujia Tekstiilien paloturvallisuus Perniö Hälytysmuonituskurssi Mynämäki 32 Palokuntanaisten Peruskurssi Eura Hälytysmuonituskurssi 5.4. Harjavalta 30 Ladyt laineilla- osastonjohtajakoulutus Helsinki-Tallinna 19 kurssinjohtajakoulutus Palokuntanaisten koulutuspäivä Lappi 20 Hälytysmuonituskurssi Paimio 38 Tapa- ja etikettikurssi Turku 16 Kilpailutoiminta Liiton Talvipäivän peruuntuessa lumipulan takia Mini-Iines jäi kisaamatta. Kesän palokuntanuorten Viksu2014 leirin ollessa valtakunnallinen leiri myöskään Jounin maljaa ei järjestetty. SM-Iines kilpailtiin Helsingissä 7.6. Kilpailun voiton veivät Nousiaisten VPK:n naiset. 10

11 Naisosastojen toimintaa Palokuntanaisten osastojen ja naisten määrä on pysynyt jo monena peräkkäisenä vuotena samoissa lukemissa: naisosastoja on Liiton alueella hieman yli 90. Jotkut viettävät parhaillaan hiljaiseloa, toiset VPK:t ovat taas perustaneet naisosaston. On hienoa todeta, että kaikki toimivat omien kykyjensä ja kiinnostuksensa mukaan. Sillä lähes kaikilla osastoilla on kuitenkin jotakin toimintaa vuoden aikana. Toimintatilastoista poimittuja varsinaisen toiminnan tärkeimpiä numeroita ovat Turvallisuusviestintä ja Hälytysmuonitukset, mitä tarkastellaan aina myös valtakunnallisesti. Naiset osallistuivat hälytysmuonitustehtäviin 129 kertaa ja turvallisuusviestintää tehtiin eri kohderyhmille 98 kertaa. Leirilläkin naisia oli mukana kiitettävästi ja varainhankintaa eri muodoissa 365 kertaa. Yhteensä naisosastot ottivat osaa 4135 tapahtumaan, joiden vahvuus yhteensä oli henkilöä. Alueellinen toiminta Liittoomme alueella on naistyössä aktiivista ja runsasta aluetoimintaa. Jokainen alue pitää kokouksiaan ja muita tapahtumiaan omien resurssien mukaan. 112-päivänä suurin osa naisosastoista järjesti omalla paikkakunnallaan omannäköistä ohjelmaa. Myös naapuriosastojen kanssa on tehty yhteisiä retkiä ja toteutettu vierailuja ja yhteisiä koulutuksia. Monet osastot olivat mukana myös Päivä Paloasemalla kampanjassa marraskuussa. Lopuksi Palokuntanaistyön tarkoituksena on antaa palokuntanaisille tietopuolista ja käytännöllistä pelastusalan opetusta ja harjoitusta, jotta he pystyvät toimimaan turvallisesti palokuntatoiminnassa, kasvamaan tehtävässään sekä kehittämään ja toteuttamaan itseään siinä. Jatkamalla toimintaamme annamme monelle naiselle mahdollisuuden olla mukana kehittävässä harrastuksessa. 11

12 Aluetoiminta ja veteraanit 3.4. Aluetoiminta Toiminta-alue on liiton toiminnallinen ja hallinnollinen yksikkö, jonka tehtävänä on liiton toiminnan toteuttaminen alueellaan. Toiminta-alueen keskeisenä tehtävänä on mm. palokuntatoiminnan edistäminen alueellaan. Liiton tekemässä järjestö-, nais- ja nuorisotyössä toiminnan painopiste on alueellisessa toiminnassa. Liiton aluetoimintaa organisoivat aluetoimikunnat. Aluetoimikuntien puheenjohtajien apuna toimivat alueiden nais-, nuoriso-, koulutusohjaajat sekä nais- ja nuorisotyöryhmät. Alueiden puheenjohtajat Juho Ansio, Rauman t-a Kari Laaksonen, Turun t-a Matti Lehtonen, Porin t-a Kari Henttinen, Salon t-a Heikki Haapala, Kaakkois-Satakunta ja Sastamalan t-a Matti Tervakangas, Pohjois-Satakunnan t-a Pertti Tenhunen, Auranmaan t-a Esko Lehtonen, Vakka-Suomen t-a Alueen puheenjohtajat kokoontuivat kerran vuonna Veteraanitoiminta Alueiden tapahtumat Alueet järjestivät 296 tilaisuutta vuonna Tilaisuuksiin osallistui yhteensä henkilöä. Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton palokuntaveteraanipäivä järjestettiin kertomusvuonna Jämijärvellä. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 304 henkilöä. Tapahtumassa tutustuttiin Jämin ilmailukeskukseen ja sen historiaan. Lisäksi tapahtumassa oli joukkerastikilpailu. Rasteilla vaadittiin tarkkuutta ja mielenhallintaa. Kertomusvuosi oli järjestyksessään 2. liiton veteraanivaliokunnan toiminnassa. (tilaisuuksia/osallistujia) järj.tapaht. Naistyö Nuorisoyö Yhteensä Auranmaan t-a 9 / 97 8 / / 0 17 / 211 Kaakkois-Satakunta ja Sastamalan t-a 6 / 36 5/ 78 12/ / 436 Pohjois-Satakunnan t-a 11 / / / / 717 Porin t-a 33 / / / / Rauman t-a 2 / / / / 970 Salon t-a 25 / / / / Turun t-a 14 / / / / Vakka-Suomi 1 / 13 8 / / / 530 Yhteensä (tilaisuuksia / osallistujia) 101 / / / / Veteraanivaliokunta Kari Laaksonen, Naantalin VPK, Turun t-a: pj. Matti Kraapo, Porin VPK, Porin t-a: Simo Rantanen, Yläneen kk VPK, Auranmaan t-a: Sulo Tuominen, Lapin VPK, Rauman t-a Tapio Ranta, Rautilan VPK (vpj.), Vakka-Suomen t-a: Seppo Peltonen Salon VPK. Salon t-a: Paavo Nurminen, Kukonharjan VPK, Kaakkois-Satakunnan t-a: Anssi Lamminen, LSPeL, siht. Veteraanivaliokunta kokoontui kertomusvuonna kolme kertaa. Tapahtuma Aika Paikka Osallistujia Veteraanipäivä Jämijärvi 304 Alueellinen veteraanityö 18 tapahtumaa

13 3.6. Tulimeri Tammikuussa järjestettiin 17. Tulimeri-palokuntalaisristeily. Tulimeri teki kertomusvuonna jälleen kävijäennätyksensä. Laiva oli Tulimerelle uusi m/s Baltic Princess. Risteilystä tehtiin kyselytutkimus risteilyn aikana, jonka avulla Tulimerta voidaan kehittää tulevaisuudessa. Pääesiintyjänä palokuntalaisia viihdytti Mikael Konttinen. Risteilyjärjestelyt onnistuivat suunnitelmien mukaan. Tulimeri sai kiitettävästi palstatilaa myös pelastusalan valtakunnallisissa lehdissä. Tulimeri Risteily toteutetaan yhteistyössä Kaakkois-Suomen Pelastusalan liiton ja Uudenmaan Pelastusliiton kanssa. Tapahtumaan osallistui palokuntalaisia kaikkialta Suomesta. Tapahtuma on tiettävästi maailman suurin säännöllisesti järjestettävä palokuntalaisten laivatapahtuma. Tapahtuma Aika Paikka Osallistujia Tulimeri risteily Baltic Princess

14 4. Koulutus 4.1. Palokuntakoulutus Koulutusvaliokunta Markku Rintala, Porin t-a puheenjohtaja Matti Schwartz, Auranmaan t-a Harri Salonen, Rauman t-a Ismo Jalava, Turun t-a Camilla Rautanen, Turunmaa Mikko Inkeroinen, Salon t-a Janne Kumpulainen, Kaakkois-Satakunna t-a Jorma Kenttä, Pohjois-Satakunnan t-a Olli Lehtisalo, Vakka-Suomen t-a Terhi Kivijärvi, sihteeri Valiokunnan työskentelyyn osallistuivat kutsuttuina myös Mauri Niemelä, Harri Vaparanta ja Mikko Auranen Varsinais-Suomen aluepelastuslaitokselta. Valiokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa, sekä osallistui auditointihankkeen loppuraportointiseminaariin. Sopimuspalokuntien opintosuunnitelmauudistus eteni vuoden aikana, mutta valmista kurssimateriaalia ei vielä saatu. Uudistuksen tavoitteena on madaltaa kynnystä osallistua palokunnan hälytystoimintaan, tunnustaa aikaisemmin hankittu osaaminen ja mahdollistaa monimuoto-opiskelu myös palokuntamaailmassa. Koulutus tulee jatkossa rakentumaan opetussuunnitelman pohjalle ja kurssit tulevat olemaan opintopistein määriteltävissä. Sopimuspalokuntien koulutusten laadun kehittämishanke Sopimuspalokuntien koulutusten laadun kehittämishanke saatiin päätökseen kuluvana vuonna. Rahoitus hankkeelle saatiin OK- opintokeskuksen kautta opetus- ja kulttuuriministeriöltä saadulla tuella yhdessä Uudenmaan Pelastusliitto ry:n kanssa. Hankkeessa kehitettiin sopimuspalokuntien koulutuksiin laadunvalvontajärjestelmä ja mittaristo, joka voidaan levittää myös muualle Suomeen. Vuoden aikana onkin viimeistelty lomakkeisto, jolla auditointeja suoritetaan ja laatumittaristo, joka on kehitetty saadun palautteen pohjalta. Hankkeen ohjausryhmään kuului Terhi Kivijärvi, LSPEL, Johanna Vuorensyrjä, UPL, Jyri Leppäkoski, Satakunnan pelastuslaitos, Petri Nenonen, Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitos, Pasi Kanerva, SSPL, Pekka Hynynen, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Jukka Valve, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos ja Antero Pohjatalo, OK- Opintokeskus. Auditointeja suorittavat siihen koulutetut henkilöt kaikilta mukana olevilta pelastuslaitoksilta. Palokuntien perus- ja täydennyskoulutus Palokuntien koulutus ja sen tuottama valmius ovat keskeinen osa LSPeL:n toimintaa. Toiminnan mahdollistaa noin 70 aktiivista kurssinjohtajaa ja 90 kouluttajaa. Keväällä 2014 tehtyyn koulutustarvekyselyyn vastasi noin 85% Varsinais-Suomen ja Satakunnan sopimuspalokunnista. Kurssitoiminta on saavuttanut sille annetut tavoitteet. Vuonna 2014 liiton järjestämillä 62 kurssilla kävi 851 palokuntalaista, joka tarkoittaa, että laskennallisesti noin joka toinen hälytysosastoon kuuluva on saanut joko perus- tai täydennyskoulutusta kuluvan vuoden aikana. Kurssitarjonta ja kysyntä ovat tasapainossa keskenään kaikilla muilla suduilla paitsi Turun seudulla, jossa hakijoita on kurssista riippumatta enemmän kuin on mahdollista ottaa. Sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa vuosi oli edellisen kaltainen. Yksikönjohtajakurssit saatiin alkamaan molemmilla alueilla. Kursseilta valmistui yhteensä 24 yksikönjohtajaa. 14

15 Miehistön perus- ja täydennyskoulutus 2014 Peruskoulutus Satakunta Varsinais-Suomi Yhteensä kurssit opp. KTPV kurssit opp. KTPV kurssit opp. KTPV KTPV 2013 Perehdyttäminen Sammutustyökurssi Savusukelluskurssi Palokuntien ensiapukurssi Pelastustyönkurssi Vaarallisten aineiden kurssi Öljyntorjuntakurssi Palokuntien ensivastekurssi Turvallisuusviestinnän kurssi Yksikönjohtajakurssi Pintapelastuskurssi Miehistön koulutus yhteensä: Täydennyskoulutus Satakunta Varsinais-Suomi Yhteensä kurssit opp. KTPV kurssit opp. KTPV kurssit opp. KTPV KTPV 2013 Tieliikennepelastaminen Laskeutumisen ja kattotyöskentelyn kurssi Henkilön laskut ja nostot Eläintenpelastuskurssi Vauriopuiden raivauskurssi Raskaanajoneuvon tieliik.pel Muu koulutus yhteensä Kaikki yhteensä

16 Varautumiskoulutus 4.2. Varautumiskoulutus Pelastuslain muutoksen myötä taloyhtiön velvollisuus nimetä turvallisuuspäällikkö poistui, mikä näkyy varautumiskoulutuksen kiinnostuksen vähenemisenä entisestään. Varsinais-Suomessa koulutusta tarjottiin yhteistyössä Turun Seudun Väestönsuojeluyhdistyksen kanssa. Vaikka kursseja oli avoinna, niihin ei saatu osallistujia. Sama suuntaus näkyy myös Satakunnassa ja tulos on heikko. Ongelma on sama kaikissa maan pelastusliitoissa. Varsinais-Suomessa pelastuskoiratoiminta jatkui erittäin vahvana, ja he ovatkin pitäneet 18 koiranohjaajakurssia vuoden aikana. Satakunta Varsinais-Suomi Yhteensä kurssit opp. KTPV kurssit opp. KTPV kurssit opp. KTPV KTPV 2013 Asuinkiinteistön turvallisuus -kurssi 164 Väestönsuojanhoitajan kurssi Muu varautumiskoulutus Omatoiminen varautuminen yhteensä: Yrityksen ja laitoksen turvallisuuspäällikön kurssi Muu yhteisöjen varautumiskoulutus Yhteisöjen varautuminen yhteensä: Vapepa- toiminta yhteensä: Varautuminen yhteensä:

17 5. Tiedotus ja valistus Tiedotusvaliokunta Markku Heino, Porin VPK (pj.) Pertti Tenhunen, Tarvasjoen VPK Hanna Pihanperä, Lemun VPK Anssi Lamminen (siht.) Merita Laine, Kaarinan VPK Marko Hurula, Vahdon VPK Pauliina Puputti, Kiukaisten VPK Tiedotusvaliokunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Tiedotusvaliokunnan tehtävänä on suunnitella ja kehittää liiton viestintätoimintaa liiton hallinnon hyväksymän strategian mukaan. Valiokunnan työ keskittyi kertomusvuonna kehittämään LSPeL -lehden uutta julkaisuasua, suunnitteli liiton uusia Internetsivuja sekä linjasi viestintästrategiaa Lisäksi tiedotusvaliokunta suunnitteli liiton myynti- ja lahjatuotteiden kokonaisuutta kertomusvuonna. Jäsentiedotteet Liiton tiedotuslehti Ilmestyi vuonna 2014 neljä kertaa (1. vuosikertomus), jonka lisäksi sähköisiä tiedonvälityskanavia käytettiin (sähköposti ja Internet ja some) kertomusvuonna tehokkaasti. Liiton jäsenet ja sidosryhmät ovat löytäneet sivuston hyvin. Koulutusilmoittautumiset sekä kaikki tapahtumat julkistetaan liiton sivuilla, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä. LSPeL ja sosiaalinen media LSPeL hallinnoi kolmea sivua facebookissa: Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry, LSPeL palokuntanuorisoleiri sekä Tulimeri risteily sivustoja. Sivustoilla on yhteensä seuraajaa. Valistuskampanjat Liiton alueella NouHätä -aluekilpailuita järjestettiin kertomusvuonna kaksi; Varsinais-Suomessa sekä Satakunnassa. Valistuskampanjat 112-päivä toteutettiin Varsinais-Suomessa paikalliseen hätäkeskuksen johdolla yhdessä Varsinais- Suomen aluepelastuslaitoksen, poliisin, rajavartiolaitoksen, meripelastusseuran, SPR:n, VaPePa:n ja Varsinais-Suomen VPK:iden kanssa. Päätapahtuma järjestettiin Turussa. Päivä paloasemalla tapahtuma marraskuussa aktivoi liiton alueen palokunnat rekrytointi ja valistustyöhän. Kertomusvuonna osallistuttiin myös Osaava nainen messuille. Rauplan 11 -minivalistuspaloauto Minivalistuspaloauto osallistui 16 valistustapahtumaan kertomusvuonna ja tavoitti arviolta henkeä. 17

18 6. VIKSU palokuntanuorten leiri Leiri järjestettiin Porissa, Kirjurinluodolla. Leirille osallistui 2832 leiriläistä, joista nuoria oli 1785 ja aikuisia Leirin vastuullisena pääjärjestäjänä oli Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry. Leiritoimikunta oli koottu hakemusten perusteella ympäri Suomea tavoitteena liittorajat ylittävä leiritoiminta. Koulutustoiminnassa hyödynnettiin Länsi- Suomen Pelastusharjoitusaluetta Porin lentokentän maastossa. Leiri-isännäksi lupautui Satakunnan Pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Tähtinen ja leirin suojelijana toimi opetus- ja kulttuuriministeri Krista Kiuru. Leirillä oli uutena käytössä tulopäivä, joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi ajankäytön suhteen. Avajaiset päätettiin pitää vasta maanantaina ja päättäjäiset olivat jo perjantai-iltana, jotta kaikki leiriläiset pääsivät niihin osallistumaan. Ohjausryhmä Ohjausryhmän tehtävänä oli toimia projektivastaavan työnohjaajana, ei puuttua leiritoimikunnan työhön. Tämä koettiin toimivaksi. Projektivastaava sai tarvittaessa palautetta ja neuvoja pitkäaikaisilta leirintekijöiltä ja liiton henkilökunnalta. Ohjausryhmä kokoontui vain tarvittaessa. Vuonna 2011 kokoonnuttiin kolmesti, 2012 samoin kolmesti, vuonna 2013 kahdesti ja vuonna 2014 ohjausryhmän kokouksia ei pidetty, vaan he osallistuivat leiritoimikunnan kokouksiin. Ohjausryhmän jäsenet: Kai Vainio puheenjohtaja, Antti Ali-Raatikainen Juho Ansio Anssi Lamminen Esko Lehtonen Roger Roos Terhi Kivijärvi esittelijä ja sihteeri Leiritoimikunta Leiritoimikunta valittiin hakemusten perusteella vuonna Kaikki muut paitsi ohjelmatoimiston henkilöt ovat olleet mukana työskentelyssä alusta asti. Ohjelmapäällikkö Armi Lähde ja vara Ilkka Horelli tulivat mukaan syksyllä 2012 ja 2013 vahvuutta lisättiin vielä Camilla Rautasella. Projektivastaavan näkökulmasta porukka ei olisi voinut olla parempi. Kaikki sitoutuivat työhönsä ja halusivat tehdä leirin nuorille. Jokainen lienee käyttänyt projektiin satoja tunteja. Mukavaa on ollut myös huomata, että kaikki tulivat toimeen keskenään ja näin ollen toimialojen välinen työ oli mutkatonta. Jäsenet: Projektivastaava Terhi Kivijärvi Leirinjohtaja Kai Vainio leirin varajohtaja Roger Roos Koulutuspäällikkö Mikko Rauhanen vara Janne Vuorela, vara Taina Halttunen Ohjelmapäällikkö Armi Lähde Vara Ilkka Horelli, vara Camilla Rautanen Toimistopäällikkö Toni Alatalo vara Heli Haverinen Järjestelypäällikkö Matti Lehtonen vara Kimmo Salminen Huoltopäällikkö Jani Vilkman Vara Alpo Tapanainen Ruokahuoltopäällikkö Hillevi Kiema Vara Leena Mustonen Turvallisuuspäällikkö Mika Gröndahl vara Noora Koivisto KV päällikkö Kalle Lehtonen vara Susanna Sankala Tiedotuspäällikkö Eija Holmberg-Lehto vara Juha Lehto Tuotepäällikkö Pirjo Soini vara Marika Metsä-Tokila Rakennusleirin päällikkö Taavi Santala vara Martti Pikanen VNTTK:n edustaja Toni Wasenius SPEK järjestöohjaaja Timo Sovanen 18

19 Kiitos 19

20 Talous TULOSLASKELMA 7.2. TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet , ,27 Pysyvät vastaavat , ,27 Varsinainen toiminta Tuotot , ,36 Kulut Henkilöstökulut , ,11 Poistot , ,77 Muut kulut , ,94 Kulut , ,82 Varsinainen toiminta , , Varsinaisen toiminnan tuotto-/kulujäämä , ,46 Varainhankinta Tuotot , ,56 Kulut , ,73 Varainhankinta , , Tuotto-/Kulujäämä , ,63 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 11,67 293,76 Kulut -167, ,73 Sijoitus- ja rahoitustoiminta -155,88-732, Tuotto-/Kulujäämä , ,60 Yleisavustukset Palosuojelurahasto , ,00 RAY-avustukset 7 241, ,00 Yleisavustukset , , Tilikauden tulos , , Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,60 ========= ========= Omakatteisten rahastojen varat Rolf Anderssonin rahasto , ,96 Omakatteisten rahastojen varat , ,96 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus , ,69 Myyntisaamiset , ,41 Siirtosaamiset , ,73 Rahat ja pankkisaamiset , ,87 Vaihtuvat vastaavat , , , ,93 VASTATTAVAA ========= ======== Oma pääoma Sidotut rahastot Omakatteiset rahastot , ,96 Muut sidotut rahastot , ,75 Sidotut rahastot , ,71 Ed. tilikausien ylijäämä/alijäämä , ,37 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,60 Oma pääoma , ,48 Vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma Ennakkomaksut 0, ,00 Ostovelat , ,12 Muut lyhytaikaiset velat , ,30 Siirtovelat , ,03 Lyhytaikainen vieras pääoma , , , ,93 ======== ========= 20

21 7.3 Yleistä taloudesta Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton taloudellinen tulos vuodelta 2014 osoittaa ylijäämää ,38 euroa (v ,60 ). Huomattava ylijäämä johtuu pitkälti VIKSU2014 leirin hyvästä kokonaistuloksesta. Tästä voimme kiittää Porin alueen vapaaehtoisten suurta panosta talkoissa ja materiaalihankinnassa, sekä Porin kaupungilta ja Satakunnan pelastuslaitokselta vastikkeettomasti saatuja palveluita ja kalustoa. Näiden ansiosta kulut eivät toteutuneet budjetoidusti. Yhteistyösopimuksia erilaisten palvelun- ja tavarantoimittajien kanssa saatiin kohtalaisesti, mutta varsinaisten avustusten ja lahjoitusten kanssa oli niukkaa. Palosuojelurahaston osuus oli tärkeä, sillä sen VIKSUun osoittama lisäavustus käytännössä kattoi projektipäällikön palkkakulut vuosina Toinen merkittävä rahoittaja oli Opetus- ja kulttuuriministeriö, joka myönsi euron avustuksen leirin toteuttamiseen. VIKSU2014 luonnollisesti hallitsee taloudellisesti myös liiton järjestötoimintaa, johon suurleirikin kuuluu. Leirit muodostavat yleensäkin valtaosan toiminnon tuloista ja menoista. Kertomusvuonna muun järjestötoiminnan tuotot ja kulut olivat siten suhteellisen vaatimattomia. Liiton toisen päätoiminnon, palokuntakoulutuksen tuotot ja kulut toteutuivat suunnitellusti. Opintotoiminnan Keskusliiton OKryavustuksia palokuntakoulutuksiin tuloutui v hieman ennakoitua ja aiempia vuosia vähemmän. Varautumiskoulutus on yleisen kiinnostuksen puutteen sekä pelastuslain muutoksen myötä pudonnut nollaan, eikä tuottoja siitä ole. Omarahoitteisen toiminnan (merkki-, mitali- ja lahjamyynti) tuottojen hyvä kertymä paikkasi edeltävän vuoden notkahdusta. Mahdollisuuksia elinkeinotoiminnan harjoittamiseen (yritys-koulutus) ei ole pystytty hyödyntämään resurssien rajallisuuden sekä markkinatilanteen vuoksi. Turvallisuusviestinnän (tiedotus, valistus, neuvonta) kulut olivat selkeässä kasvussa. Tämä johtuu pitkälti uusista kotisivuista sekä muista hankinnoista. Henkilöstön vähenemisen tuoma säästö realisoitui osittain kertomusvuoden puolella ja täysimääräisesti v Rolf Anderssonin muistorahasto Liiton alueen palokuntanuorisotyön tukemiseksi perustetun Rolf Anderssonin muistorahaston varat on sijoitettu Ålandsbankenin EuroBond B rahastoon. Tämä on keskipitkän koron rahasto, jonka riski on vähäinen, kuten tuottokin. Kertomusvuonna rahastosta ei haettu avustuksia. 21

22 8. JÄsenet Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n jäsenet VPK -jäsenet (115) Ahlaisten VPK Kakskerran VPK Kustavin VPK Merimaskun VPK Preiviikin VPK Säkylän VPK Alastaron PVPK Kalannin VPK Kuurolan VPK Metsämaan VPK Punkalaitumen VPK Taivassalon VPK Askaisten VPK Kankaanpään VPK Kuusiston VPK Mietoisten VPK Pyhämaan VPK Tarvasjoen VPK Auran VPK Karinaisten VPK Kuusjoen VPK Muurlan VPK Pyhärannan VPK Tuiskulan VPK Eurajoen VPK Karjalan VPK Köyliön läntinen VPK Mynämäen VPK Pöytyän VPK Turun VPK Euran VPK Karvian VPK Köyliön VPK Naantalin VPK Raision VPK Tyrvään VPK Halikon VPK Kauttuan tehtaiden VPK Laitilan PVPK Nakkilan VPK Rantakulman VPK Ulvilan VPK Harjavallan VPK Kauvatsan VPK ry Lapin VPK Noormarkun VPK Rauman VPK Uudenkaupungin VPK Hinnerjoen VPK Keikyän VPK Lassilan VPK Nousiaisten VPK Rautilan VPK Uudenkoiviston VPK Hirvelän VPK Kiikalan VPK Lattomeren VPK Oripään VPK Reposaaren VPK Vahdon VPK Honkajoen VPK Kiikan VPK Lavian VPK Paattisten VPK Risten VPK Vampulan VPK ry Honkilahden VPK Kiikoisten VPK Lemun VPK Paimion VPK Ruskon VPK Vehmaan VPK ry Huhtamon VPK Kiskon VPK Liedon VPK Panelian VPK Rymättylän VPK Vuorenmaan VPK ry Huittisten VPK Kiukaisten VPK Lokalahden VPK Pargas FBK Salon VPK Yläneen kk:n VPK ry Illon VPK Kodisjoen VPK Luvian VPK Perniön VPK Sauvon VPK Yläneen VPK ry Jäkärlän VPK Kokemäen VPK Länsi-Euran VPK Perttelin VPK Siikaisten VPK Jämijärven VPK Kosken Tl VPK Maarian VPK Pihlavan VPK Somerniemen VPK Kaarinan VPK Kuivalahden VPK Marttilan VPK Piikkiön VPK Suodenniemen VPK Kaasmarkun VPK Kukonharjan VPK Maskun VPK Pomarkun VPK Suomusjärven VPK Kairilan VPK Kullaan VPK Merikarvian VPK Porin VPK Suttilan VPK 22

23 Muut yhdistysjäsenet (11) Loimaan palokuntalaiset ry, Loimaa Porin Prikaatin sotilaspalokunta, Säkylä Porin Vapaapalokuntien yhdistys ry, Pori Pyhäjärven Järvipelastajat ry, Säkylä Someron Seudun Palomieskerho ry, Somero Suomen Punainen Risti, Varsinais-Suomen piiri Turun Piirin Palopäällystöyhdistys ry, Turku Turun Seudun Väestönsuojeluyhdistys ry, Turku Tykistöprikaatin sotilaspalokunta, Niinisalo Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry, Turku Åboland Brankårsforbund rf, Parainen Yritysjäsenet (27) Apetit Oyj, Säkylä Rauplan Oy, Turku Arvo Piiroinen Oy, Salo Ruukki Metals Oy, Naantali Boliden Harjavalta Oy Sachtleben Pigments Oy, Pori Finavia Oyj Porin lentoasema Salon Seudun Sanomat Oy, Salo Finavia Oyj Turun lentoasema Satakunnan Kirjateollisuus Oy, Pori G4S Security Services Oy, Turku Sucros Oy, Säkylän Tehdas IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy Teollisuuden Voima Oyj, Eurajoki Kemira Oyj, Harjavalta Turun Aikuiskoulutuskeskus Lounea Oy, Salo Turun Sammutinhuolto Oy, Turku Microsoft Mobile Oy, Salo UPM-Kymmene Oyj, Rauma LähiTapiola Lännen Keskinäinen vakuutusyhtiö UPM- Kymmene Oyj Seikun Saha, Pori LähiTapiola Varsinais-Suomen Keskinäinen vakuutusyhtiöveikko Nummela Oy, Kaarina Neste Oil Oyj, Naantali Yara Suomi Oy, Uusikaupunki Pohjola Vakuutus Oy Kunnat (47) Aura Lavia Pyhäranta Eura Lieto Pöytyä Eurajoki Loimaa Raisio Harjavalta Luvia Rauma Honkajoki Marttila Rusko Huittinen Masku Salo Jämijärvi Merikarvia Sauvo Kaarina Mynämäki Siikainen Kankaanpää Naantali Somero Karvia Nakkila Säkylä Kemiönsaari Nousiainen Taivassalo Kokemäki Oripää Turku Kosken Tl Paimio Ulvila Kustavi Parainen Uusikaupunki Köyliö Pomarkku Vehmaa Laitila Pori 23

24 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry. Tuijussuontie 10, RAISIO puh. (02) fax. (02)

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio Aika 4.2.2014 klo 18:30 1/7 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: Hallitus Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Forsman

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio Aika 5.2.2015 klo 18:30 1/12 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Ansio Juho Forsman Tom Friberg Harri Haikonen Markku

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013 LSPeL tiedotuslehti 1/2014

Vuosikertomus 2013 LSPeL tiedotuslehti 1/2014 Vuosikertomus 2013 LSPeL tiedotuslehti 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan katsaus 3 LSPEL 80 -vuosijuhla 4 2. Hallinto 6 2.1. Jäsenistö 6 2.2. Liiton kokoukset 6 2.3. Hallitus 6 2.4. Johtoryhmä 6 2.5. Suomen

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali. Aika 21.8.2014 klo 11:00 1/6 Paikka Jämin ilmailukeskus, Reima Center LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Haapala Heikki Haikonen Markku Lehtonen Esko Lehtonen Kalle

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 15.3.2016 klo 18:00 1/5 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, Kauttua LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Friberg Harri Henttinen Kari Lammensalo Pasi Lehtonen

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2017 klo 18:00 1/6 Paikka Suomen Maatalousmuseo Sarka, Loimaa LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Friberg Harri Haanpää Petri Haikonen Markku Henttinen

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio Aika 27.1.2016 klo 18:30 1/11 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Kerosiinitie 26, Turku

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Kerosiinitie 26, Turku Aika 5.2.2019 klo 18:30 1/10 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Kerosiinitie 26, Turku LÄSNÄ: Vainio Kai puheenjohtaja Aaltonen Hannes Ansio Juho Forsman Tom Haanpää Petri Jalo Juha

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 3 Talouskatsaus lokakuu

Lisätiedot

Myönnetyt valtionavustukset

Myönnetyt valtionavustukset Lähes 4 miljoonaa euroa toiminnan järjestämiseksi lapsille ja nuorille vuoden 2018 määrärahoista Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta 3 820 000 euroa nuorten tukemiseen. Etsivään

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 2.2.2017 klo 18:00 1/12 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Aaltonen Hannes Ansio

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika la 30.9.2017 klo 12:00 1/7 Paikka Tuorlan Majatalo, Piikkiö, Kaarina LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Haanpää Petri Haikonen Markku Henttinen Kari Lehtonen

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika ti 18.7.2017 klo 12:00 1/6 Paikka Pisara 2017 leiri, Sataedu, Kokemäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Aaltonen Hannes Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

Läsnäolo-oikeutetut Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos. Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Läsnäolo-oikeutetut Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos. Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 30.10.2015 klo 16:00 1/8 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Henttinen Kari Lehtonen

Lisätiedot

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö TAMMILEIRI 2016 Auto LPK määrä YHTEENSÄ klo osoite Kunta 1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö Purku 59 59 11.20 Rymättylän Märssyvahdit

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 1.11.2016 klo 18:00 1/8 Paikka Villilän Kartano, Villiläntie 1, Nakkila LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haanpää Petri Haikonen Markku

Lisätiedot

SPEK palokuntanuorten tiedote

SPEK palokuntanuorten tiedote TIEDOTE 25.11.2011 SPEK palokuntanuorten tiedote 1. Vuoden palokuntanuorisotyöntekijän tunnustuspalkinto Reijo Alanko-Luopalle 2. Palokuntanuorten kansainvälisen suurleirin toimihenkilöt on valittu 3.

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 27.-29.01.2017 Heijastus 2017 jälki-ilmoittautuminen Leiritie 77, 16900 Lammi Hämeen pelastusliitto 06.-11.04.2017 Sammutustyökurssi Iisalmen paloasema Pohjois-Savon

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Nuorisotyövaliokunnan pöytäkirja 2/2018

Nuorisotyövaliokunnan pöytäkirja 2/2018 Paikka: Pelastuslaitos 2. krs., Satakunnankatu 3, Pori Aika: to 19.4.2018 klo 18 Nuorisotyövaliokunnan pöytäkirja 2/2018 Paikalla: Nuorisotyön johtaja/vakka Suomi Anto: Esko Lehtonen Poissa: Kaak.-Satak.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 13.11.2014 klo 18:30 1/8 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Forsman Tom

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 03.-03.12.2017 Yksikönjohtajakurssi Etelä-Pohjanmaa SPEK Pohjanmaa 02.-08.07.2017 HIEKKA 2017 palokuntanuorten leiri Lohtaja Lapin Pelastusliitto ry 08.-10.09.2017

Lisätiedot

Vuosikertomus 2015 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry LSPeL tiedotuslehti 1/2016

Vuosikertomus 2015 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry LSPeL tiedotuslehti 1/2016 Vuosikertomus 2015 Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry LSPeL tiedotuslehti 1/2016 Sisällys 1. Puheenjohtajan katsaus 3 2. Hallinto 4 2.1. Jäsenistö 4 2.2. Liiton kokoukset 4 2.3. Hallitus 4 2.4. Työvaliokunta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA 1 (3) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

3/2013. 2014 on oranssi, leirikirje 1. Tulimeri -uutiset: uusi laiva povaa ennätystä. Liiton juhlavuonna palkitut

3/2013. 2014 on oranssi, leirikirje 1. Tulimeri -uutiset: uusi laiva povaa ennätystä. Liiton juhlavuonna palkitut Länsi-Suomen Pelastusalan liiton tiedotuslehti 3/2013 2014 on oranssi, leirikirje 1 Tulimeri -uutiset: uusi laiva povaa ennätystä Liiton juhlavuonna palkitut Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry. Tuijussuontie

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 27.-29.01.2017 Heijastus 2017 jälki-ilmoittautuminen Leiritie 77, 16900 Lammi Hämeen pelastusliitto 02.-11.02.2017 Ajoneuvon käsittelykurssi Paavolan pelastusasema

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 27.-29.01.2017 Heijastus 2017 jälki-ilmoittautuminen Leiritie 77, 16900 Lammi Hämeen pelastusliitto 06.-11.04.2017 Sammutustyökurssi Iisalmen paloasema Pohjois-Savon

Lisätiedot

Väestönmuutos Pohjolassa

Väestönmuutos Pohjolassa Väestönmuutos Pohjolassa Urbaanimpi ja vanheneva väestö (?) Photo: Johanna Roto Johanna Roto 130 125 120 115 110 105 100 EU28 Denmark Finland Sweden Iceland Norway Norden Väestönmuutos 1990-2014 Indeksi

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 03.-03.12.2017 Yksikönjohtajakurssi Etelä-Pohjanmaa SPEK Pohjanmaa 02.-08.07.2017 HIEKKA 2017 palokuntanuorten leiri Lohtaja Lapin Pelastusliitto ry 08.-10.09.2017

Lisätiedot

Vuosikertomus 2016 LSPeL tiedotuslehti 1/2017

Vuosikertomus 2016 LSPeL tiedotuslehti 1/2017 Vuosikertomus 2016 LSPeL tiedotuslehti 1/2017 Sisällys 1. Puheenjohtajan katsaus 3 2. Hallinto 4 2.1. Jäsenistö 4 2.2. Liiton kokoukset 4 2.3. Hallitus 4 2.4. Johtoryhmä 4 2.5. Edustukset 4 2.6. Henkilöstö

Lisätiedot

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beviljat euro i statsunderstöd för verksamhet som stöder barn och unga.

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beviljat euro i statsunderstöd för verksamhet som stöder barn och unga. Nästan 4 miljoner euro till verksamhet för barn och unga från års 2018 anslag Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har beviljat 3 820 000 euro i statsunderstöd för verksamhet som stöder barn och

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän käsitteli meneillään olevaa palokuntakoulutusuudistusta. Uudistus sinänsä on asiallinen ja sisältää hyviä elementtejä, kuten etäopiskelua

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: :

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: : Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1:20.000 1916 1932: (Timo Meriluoto) (Päivitetty 7.2.2015) [Huom! Luettelon lähtöoletuksena on, että MMH teki kaikista 1916 1924 laatimistaan pitäjänkartoista

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Kerosiinitie 26, Turku

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Kerosiinitie 26, Turku Aika 1.2.2018 klo 18:00 1/12 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n toimisto, Kerosiinitie 26, Turku LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Esittelijä ja sihteeri Läsnäolo-oikeutetut Tenhunen Pertti

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Katsauksessaan vuoteen 2016 hän totesi sen sujuneen palokuntanuorten tapahtumien merkkivuotena, sillä liiton leiri järjestettiin

Lisätiedot

Vuosikertomus 2017 LSPeL tiedotuslehti 1/2018

Vuosikertomus 2017 LSPeL tiedotuslehti 1/2018 Vuosikertomus 2017 LSPeL tiedotuslehti 1/2018 Sisällys 1. Puheenjohtajan katsaus 3 2. Hallinto 4 2.1. Jäsenistö 4 2.2. Liiton kokoukset 4 2.3. Hallitus 4 2.4. Johtoryhmä 4 2.5. Edustukset 4 2.6. Henkilöstö

Lisätiedot

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 18.5.1992 I LUKU NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE, TARKOITUS JA TEHTÄVÄT Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Hannu Sulin Pyhäranta Varsinais-Suomi Laitila Loimaa Uusikaupunki Oripää Vehmaa E Taivassalo Mynämäki Nousiainen Aura Pöytyä Koski Tl Somero Kustavi

Lisätiedot

LSPeL hall 5/17. Aika klo 18:00. Porin VPK, Itäpuisto 13, Pori. LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja

LSPeL hall 5/17. Aika klo 18:00. Porin VPK, Itäpuisto 13, Pori. LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Aika 2.11.2017 klo 18:00 1/8 Paikka Porin VPK, Itäpuisto 13, Pori LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Aaltonen Hannes Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Muistio 1 (11) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Aika 13.6.2016 kello 09:00-10:17 Paikka Karviatalo, Tyyni Tuulionk.12, Karvia Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Maija Arola sihteeri

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset AJANKOHTAISET SPEK Pohjois-Suomi vastaa Lapin alueen toiminnasta vielä vuoden 2018 ajan Palokuntien kysely tulossa vuoden vaihteessa #100palokuntaa

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Jätevedenkäsittelyn vyöhykkeet vyöhykkeissä LIITE 3 (1/7) Vyöhykkeet A Viemäröity alue B Viemäröitävä alue E Peruskäsittelyn alue F Maahan imeytykseen soveltumaton alue G1 Vesistön rantavyöhyke 100 m G2

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Aika: to 16.2.2017, 13.00 14.50 Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku Jakelu: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (-) Häkämies Kari, maakuntajohtaja V-S

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Nuorisotyövaliokunnan ptk 1/2018

Nuorisotyövaliokunnan ptk 1/2018 Paikka: LSPeL toimisto, Kerosiinite 26, 20360 TURKU Aika: to 8.2.2018 klo 18 Nuorisotyövaliokunnan ptk 1/2018 Paikalla: Nuorisotyön johtaja/vakka Suomi Anto: Esko Lehtonen Poissa: Kaak.-Satak. ja Sastamalan

Lisätiedot

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja niiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vuosikertomus (19)

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vuosikertomus (19) Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vuosikertomus 2017 0 (19) 1 (19) Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vuosikertomus 2017 1. Puheenjohtajan katsaus... 2 2. Hallinto 2.1. Jäsenistö... 3 2.2. Liiton kokoukset...

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (6)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (6) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (6) 03.-03.12.2017 Yksikönjohtajakurssi Etelä-Pohjanmaa SPEK Pohjanmaa 02.-08.07.2017 HIEKKA 2017 palokuntanuorten leiri Lohtaja Lapin Pelastusliitto ry 08.-10.09.2017

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Luokka: Vakio(Yhdistetty) Lopputulokset. Noormarkun-Ahlaisten Reserviläiset ry. Tulostettu: sunnuntai Sijoitus Kilpailu %

Luokka: Vakio(Yhdistetty) Lopputulokset. Noormarkun-Ahlaisten Reserviläiset ry. Tulostettu: sunnuntai Sijoitus Kilpailu % Luokka: (Yhdistetty) Tulostettu: sunnuntai 18.6.2017 16.23.11 Sijoitus Kilpailu Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID 1 100,0000 429,9824 21 Ilén Eero-Pekka Tukores 2 91,8344 394,8719

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2013 1(6)

PÖYTÄKIRJA 10.1.2013 1(6) 10.1.2013 1(6) VALTAKUNNALLISEN NUORISOTYÖTOIMIKUNNAN KOKOUS 1/2013 Aika 26.1.2013 klo 10:53 15:40 Paikka Läsnä SPEK Pasila Mika Jäntti, pj Esko Lehtonen, Länsi-Suomi Samuel Siliin, Etelä-Suomi Veli Lampela,

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vaalilain vaalipiirijakoa koskeva sääntely saatetaan vastaamaan ensi vuoden

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (5) 03.-03.12.2017 Yksikönjohtajakurssi Etelä-Pohjanmaa SPEK Pohjanmaa 10.-24.09.2017 Yksikönjohtajakurssi, Varsinais-Suomi Liiton tsto, Raisio LSPEL 02.-08.07.2017 HIEKKA

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (6)

HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (6) HAKA - Tapahtumakalenteri sivu 1 (6) 03.-03.12.2017 Yksikönjohtajakurssi Etelä-Pohjanmaa SPEK Pohjanmaa 10.-24.09.2017 Yksikönjohtajakurssi, Varsinais-Suomi Liiton tsto, Raisio LSPEL 02.-08.07.2017 HIEKKA

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Aika 10.10.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Rauman kaupungintalo, Kanalinranta 3, valtuuston kokoushuone, sisäänkäynti kanaalin

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/2015 18 Kokousaika 20.4.2015 kello 18.00 18.10 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala-Nuutila,

Lisätiedot