Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003

Transkriptio

1 Kainuun ympäristökeskuksen moniste 15 Hanna Seitapuro Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja KAINUUN YMPÄRISTÖKESKUS

2

3 M o n i s t e s a r j a 15 Hanna Seitapuro Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003 KAJAANI KAINUUN YMPÄRISTÖKESKUS

4 ISSN ISBN X (PDF) Valokuvat: Hanna Seitapuro Kartat: Aune Haverinen Tekstin taitto: Irma Tolonen Paino: Kajaanin Kirjapaino Oy Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

5 Sisällys 1 Johdanto Perinnemaisemien kartoitus Menetelmät ja työn toteutus Kohteiden arvo Kartoituksen kattavuus Perinnebiotooppien hoidon neuvonta ja suunnittelu Perinnebiotooppien nykytila Kedot Tuoreet ja kosteat niityt Ranta-, suo- ja tulvaniityt Hakamaat Metsälaitumet Uhanalaiset ja huomionarvoiset kasvilajit Maisema-alueilla ja kulttuurihistoriallisesti arvokkailla paikoilla sijaitsevat kohteet Arvokkaat perinnemaisemat HYRYNSALMI, Karsikon niitty KAJAANI, Majakosken haka KUHMO, Lapion haka PALTAMO, Kivesjärvi, Selkälän rantaniityt PALTAMO, Hepoharjun laidun PALTAMO, Kivesjärvi, Leppiniemen tila PALTAMO, Mieslahti, Pääkkölän haka PALTAMO, Selkäniemen rantahaat PUOLANKA, Näljänkäjoen tulvaniityt PUOLANKA, Mikkolan rölliniitty RISTIJÄRVI, Karppalan niitty RISTIJÄRVI, Hautalan laitumet SOTKAMO, Puhakan laitumet SOTKAMO, Lehdon laidun SOTKAMO, Uuden Kaura-ahon laidun SOTKAMO, Kosken metsälaidun SOTKAMO, Kurikan metsälaidun SOTKAMO, Lakkiniemen laidun SOTKAMO, Mikkolan lepikkohaka SOTKAMO, Naapurinvaara, Naapurinvaaran niitty SOTKAMO, Torinkylän Tuomelan niitty ja haka SOTKAMO, Hiekkalan laitumet SOTKAMO, Kalmomäki, Heikkilän laidun SOTKAMO, Papinmäen metsälaidun SOTKAMO, Rantolan metsälaidun SOTKAMO, Vaarankylä, Kapakan rantahaka SOTKAMO, Vaarankylä, Kapakan vaarahaka Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

6 28 SOTKAMO, Ylitalon niitty SOTKAMO, Karjalan niitty SOTKAMO, Kankaankylä, Mäki-Tervolan metsälaidun SOTKAMO, Naapurinvaara, Naapurin metsälaidun SOTKAMO, Punganpuron niitty SOTKAMO, Rinteelän hevoshaat SOTKAMO, Särkkälän metsälaidun SUOMUSSALMI, Salonsaaren niitty SUOMUSSALMI, Honkalan metsälaitumet SUOMUSSALMI, Kaivosuon kannas SUOMUSSALMI, Paukuttajan metsälaidun VAALA, Iso-Askolan niitty VAALA, Jokimutkan laidun VAALA, Linnalan rantalaidun Kirjallisuus...58 Kuvailulehti Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

7 1 Johdanto Perinnebiotoopit ovat niitto- ja laiduntalouden luomia alueita, kuten avoimia niittyjä ja puustoisia hakamaita ja metsälaitumia. Perinnemaisema on perinnebiotooppia laajempi käsite, johon sisältyvät myös perinteisten maankäyttötapojen muovaamat maisemat ja rakennettu ympäristö. Kainuussa perinnemaisemat ovat muovautuneet alueelle 1500-luvulta lähtien levinneen talonpoikaiskulttuurin myötä. Kainuun maatalous perustui suurelta osin kaskiviljelyyn 1800-luvun loppupuolelle saakka. Kaskenpoltossa syntyneiltä kaskialoilta saatiin satoa muutaman vuoden ajan, jonka jälkeen karja päästettiin alueille laiduntamaan. Kaskiaho tarjosi karjalle ravintoa useita vuosia, mutta kasvoi vähitellen umpeen. Valtion kieltäessä laajoja maa-alueita vaativan kaskiviljelyn maillaan kaskenpoltto tyrehtyi vähitellen 1800-luvun loppuun mennessä luvun alusta alkaen peltojen määrä tiloilla kasvoi ja karjatalouden merkitys korostui. Koska karjan perinteistä laidunnusta 'väljänmetässä' rajoitettiin tai se jopa kiellettiin kokonaan, entisiä kaskiahoja ja tilakeskusten lähistöllä olevia hakamaita ja metsälaitumia alettiin aidata karjan laitumiksi. Talvirehu niitettiin luonnonniityiltä. Heinäpeltojen ja laidunnurmien määrän lisääntyessä luonnonlaitumien merkitys väheni ja niiden määrä on laskenut romahdusmaisesti etenkin 1950-luvun jälkeen. Perinnemaisemien määrän romahtamiseen havahduttiin Suomessa vasta luvun alussa, jolloin entisistä luonnonlaidunalueista oli jäljellä enää rippeitä. Ympäristöministeriön asettama maisema-aluetyöryhmä totesi mietinnössään 1992, että Suomen perinnemaisemien määrä ja tila on syytä selvittää. Vielä samana vuonna aloitettiin ympäristöministeriön rahoituksella koko maan kattava perinnemaisemien inventointi. Kainuussa inventointityö aloitettiin jo vuonna 1991 ja se päättyi Jotta vanhojen luonnonlaitumien käyttöönottoa voitaisiin lisätä, käynnistyi Kainuussa ja Pohjois-Savossa osittain EU-rahoitteinen Perinnemaisemien hoidon kehittämishanke Hankkeen yhteydessä inventoitiin perinnebiotooppeja, jotka aiemmin olivat jääneet inventoinnin ulkopuolelle. Tähän raporttiin on koottu vuosina 2002 ja 2003 tehtyjen inventointien tulokset. Raportti on tarkoitettu viljelijöille, hoitosuunnitelmien tekijöille ja viranomaisille. Perinnebiotooppien parissa työtä tekevät saavat ajankohtaista tietoa inventointien tuloksista. Toivottavasti raportista on iloa myös kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita perinteisen maankäytön luomista kauniista ympäristöistä ja niiden monimuotoisesta, osin uhanalaisesta eliölajistostakin. Kuvattujen kohteiden inventoinnit on tehnyt raportin kirjoittaja Hanna Seitapuro. Maarit Vainio on kartoittanut yhden kohteen Puolangalla. Kohteiden karttojen piirtämisen ja digitoinnin ovat suorittaneet Aune Haverinen, Anu Heikkinen ja Seija Kemppainen. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

8 Perinnemaisemien kartoitus Menetelmät ja työn toteutus Kohteiden inventoinnit suoritettiin kesinä 2002 ja Koska Perinnemaisemien hoidon kehittämishankkeen myötä tuli suuri määrä erityistukihakemuksia uusille kohteille, inventoinnit suoritettiin pääasiassa näillä alueilla. Hankkeen yhteydessä inventoitiin kuitenkin myös joitakin aikaisempina vuosina erityistukea saaneita tai maisemallisesti tai kulttuurihistoriallisesti merkittävillä paikoilla sijaitsevia kohteita. Tämä raportti sisältää vähintään paikallisesti arvokkaiden perinnebiotooppien kuvaukset (Pykälä ym. 1994). Maastokäyntien yhteydessä kartoitettiin lisäksi alueita, jotka eivät täyttäneet arvokkaiden perinnebiotooppien vaatimuksia. Tällaisia kunnostuskelpoisiksi arvioituja alueita haettiin tuen piiriin usealla kohteella kriteerit täyttävien alueiden lisäksi. Eräät kohteet tai kohteiden osa-alueet eivät täyttäneet tuen ehtoja lainkaan. Perinnebiotooppien hoitotukeen soveltumattomia alueita ovat metsät, joiden laidunnuksesta on kulunut niin pitkä aika, että laidunnuksen merkit ovat hävinneet. Erityisesti vähäisellä laidunnuspaineella laidunnetut kangasmetsät menettävät nopeasti metsälaitumen piirteet. Myöskään laidunnetuilla, rakenteeltaan ja lajistoltaan yksipuolisilla talousmetsillä ei ole merkitystä perinnebiotooppeina. Tukihakemusten alaan kuului lisäksi laidunnettuja hakkuuaukeita, taimikoita ja siemenpuualueita. Osa laitumista oli pienialaisia, peltolaitumien keskellä sijaitsevia puustoisia saarekkeita tai peltolaitumien ja metsän välissä sijaitsevia kapeita reunavyöhykkeitä. Nämä alueet eivät yksinään riitä karjan laitumiksi, vaan niitä laidunnetaan yhdessä peltolaitumen kanssa. Jos kohteen oli mahdollista saada muuta maatalouden erityistukea, se ohjattiin oikean tukimuodon piiriin. Inventoinnit suoritettiin Pykälä ym. (1994) laatimien ohjeiden mukaan, joita käytettiin jo 1990-luvun inventoinneissa. Maastokäynnin yhteydessä kohde ja sen erilaiset perinnebiotooppityypit rajattiin kartalle. Alueiden käytön historiaa ja nykyistä käyttöä tarkasteltiin erityistukihakemuksiin liitetyn tulevan kauden hoitosuunnitelman ohessa. Havaitut putkilokasvilajit kirjattiin ylös ja eri kasvillisuustyypeistä kirjoitettiin lyhyet kuvaukset. Alueilla mahdollisesti olevat rakennukset ja muut maatalouteen liittyvät rakenteet merkittiin muistiin. Myös alueen maisemallista merkitystä kuvattiin. Monet viljelijät esittelivät mielellään alueitaan ja kyselivät kiinnostuneina alueen hoitotoimenpiteisiin ja erityistukiin liittyvistä asioista. 2.2 Kohteiden arvo Arvokkaat perinnebiotoopit on jaettu Pykälän ym. (1994) mukaan kolmeen arvoluokkaan: valtakunnallisesti (V), maakunnallisesti (M) ja paikallisesti (P) arvokkaat kohteet. Alueet, joilla ei inventointihetkellä todettu olevan perinnemaisemaarvoja, on jätetty pois raportista Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

9 Alueen arvoa nostavat perinteisen niiton ja laidunnuksen jatkuvuus, sen muovaamien eliöyhteisöjen edustavuus sekä uhanalaisten ja huomionarvoisten lajien esiintyminen. Edustavuuteen vaikuttavat myös kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot. Kohteiden arvoa laskevat keinolannoitus ja runsaasta ravinnetasosta kertovien kasvien runsaus, lisärehun antaminen eläimille sekä alueiden pensoittuminen ja umpeenkasvu. Valtakunnallisesti arvokkailla kohteilla perinteinen laidunnus tai niitto on jatkunut yleensä vähintään viidenkymmenen vuoden ajan. Alueille on luonteenomaista perinteisen maankäytön muovaama edustava kasvillisuus. Laajat ja monipuoliset, pitkään ilman lannoitteita ja lisärehua laidunnetut alueet ovat usein valtakunnallisesti arvokkaita. Myös alueet, joiden käyttö on äskettäin loppunut, voivat olla valtakunnallisesti arvokkaita, jos niiden kasvillisuus on säilynyt hyvin. Maakunnallisesti arvokkailla kohteilla perinteinen tai lähes perinteinen käyttö on jatkunut pitkään, minkä johdosta alueella on tyypillistä ja monipuolista perinnebiotooppien lajistoa. Osa alueesta on voinut olla joskus peltoakin. Paikallisesti arvokkaalla kohteella lannoitus ja lisärehun antaminen on voinut aiheuttaa rehevöitymistä. Perinnebiotoopeille tyypillistä kasvillisuutta on kuitenkin jäljellä pieninä laikkuina. Myös viljelykäytöstä poistuneet pellot, joille laidunnuksen tai niiton ansiosta on muodostunut edustavaa niittymäistä kasvillisuutta, voivat olla paikallisesti arvokkaita. 2.3 Kartoituksen kattavuus Tunnetuimmat ja näkyvimmillä paikoilla sijaitsevat perinnemaisemakohteet on inventoitu jo 1990-luvun aikana. Kesinä 2002 ja 2003 inventoidut kohteet sijaitsevat syrjäisemmillä paikoilla, etäällä kyläkeskuksista ja vilkkaista teistä. Kohteet ovat tilojen yksittäin sijaitsevia laidunalueita, eikä monien eri tilojen laidunalueiden muodostamia kokonaisuuksia löytynyt. Yksittäin sijaitseviin perinnebiotooppeihin liittyi vain vähän rakennuksia. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta merkittäviä maisemakokonaisuuksia tai kulttuurihistoriallisia ympäristöjä ei löytynyt. Uhanalaisia, silmälläpidettäviä ja huomionarvoisia kasvilajeja löytyi vähemmän kuin 1990-luvun inventoinnissa. Vaikka suurin osa edustavista perinnebiotooppialueista on inventoitu jo aiemmin, kartoitusten aikana tuli koko ajan vihjeitä myös uusista kohteista. Näiden kohteiden joukkoon kuuluu myös perinteisen hoidon piirissä pitkään olleita tai tauon jälkeen kunnostettuja alueita, joten kiinnostavaa inventointityötä jäi tulevillekin vuosille. Vihjeet on koottu Kainuun ympäristökeskukseen. Grafiikka Seija Kemppainen Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

10 Perinnebiotooppien hoidon neuvonta ja suunnittelu 3 Suurin osa erityistukihakemuksista on tehty maatalousneuvojien ehdotuksen perusteella. Perinnemaisemien hoidon kehittämishankkeen (Schroderus-Härkönen & Hyttinen 2003) aikana koulutettiin maatalousneuvojia tunnistamaan perinnemaisemakohteita. Neuvojia myös kehotettiin kyselemään ja etsimään käytöstä poistuneita alueita, jotka kunnostuksen avulla voidaan palauttaa perinnebiotoopeiksi. Luentojen ja maastokäyntien avulla neuvojia koulutettiin laatimaan hoitosuunnitelmia. Maatalousneuvojat ottivat osaa myös joidenkin kohteiden inventointeihin, jolloin inventoinnin yhteydessä pohdittiin kohteiden hoitoon ja kunnostukseen liittyviä kysymyksiä. Monia maatalousyrittäjiä houkutteli alueiden hoitamiseen rahallisen korvauksen saaminen hoitotoimenpiteistä, joita he useassa tapauksessa muutenkin tekisivät. Muutamalla tilalla oli myös laidunalueiden tarve. Myös maiseman kauneus ja hoidetun näköinen ympäristö ovat useilla tilallisilla merkittäviä hoitoon innostavia tekijöitä. Monella viljelijällä siinteli mielessään kuva alueista sellaisina, kuin ne olivat 'silloin ennen', kun perinteistä karjataloutta ja maanviljelyä vielä harjoitettiin. Perinnemaisema-alueilla elävien lajien uhanalaisuus ja harvinaisuus ei ollut ensisijainen hoitoon motivoiva tekijä, mutta tilallisille selvittyään se antoi hoidolle vielä lisäarvoa. Monen tilallisen osalta aiheutti ihmetystä se, että kaikkein tuottamattomimmat alueet, luonnonlaitumet, ovatkin yhtäkkiä arvokkaita. Vanhempia ihmisiä ilahdutti heidän työnsä arvostaminen. Tilalliset ovat vuosikymmeniä tehneet työtä maan eteen ja vuodattaneet hikikarpaloita, ja nyt joku huomaa sen. Vaikka maatalousneuvojat laativat suurimman osan hoitosuunnitelmista, hankkeen aikana myös muutama perinnemaisemista kiinnostunut viljelijä teki hoitosuunnitelman itse. Hoitosuunnitelman pohjana jotkut käyttivät maatalousneuvojan neuvontakäyntiä tilalla. Myös neuvojien ja TE-keskuksen jakamat esitteet perinnebiotooppien hoidosta luettiin ja alleviivattiin monessa paikassa tarkkaan. Koska tilalliset laativat hoitosuunnitelman pitkään tuntemalleen alueelle, he muistelivat myös alueen entistä hoitoa. Jotta mahdollisimman moni saisi tietää perinnemaisemien merkityksestä, tietoa alueista tulee tuoda esiin monella eri tavalla. Maatalousneuvojien ehdotukset ja neuvontakäynnit ovat tärkeitä, samoin erilaiset laadukkaat esitteet. Moni viljelijä on lukenut asiasta myös sanoma- ja aikakausilehdistä. Viljelijöitä ja osin muitakin kiinnostuneita varten järjestettiin hankkeen aikana perinnemaisemaretkiä edustaville ja opettavaisille kohteille. Retkillä osallistujat näkivät erilaisia perinne-biotooppeja ja heillä oli mahdollisuus kysellä alueiden hoidosta ja historiasta. Retkillä myös vaihdettiin kokemuksia Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

11 Perinnebiotooppien nykytila 4 Kesien 2002 ja 2003 aikana inventointeja suoritettiin yhteensä 54 kohteella. Näistä 41 (127,1 ha) osoittautui arvokkaaksi kohteeksi. Valtakunnallisesti arvokkaita kohteita löytyi yksi kappale, maakunnallisesti arvokkaita kohteita löytyi kuusi ja paikallisesti arvokkaita kohteita 34. Kaikki kohteet sijaitsevat yksityismailla. Inventointihetkellä 30 kohdetta (75%) oli hoidon piirissä. 13 kohteella (31,7%) hoito oli perinteisen kaltaista. Yhtä kohdetta niitettiin, yhtä kohdetta sekä laidunnettiin että niitettiin, ja muut olivat laidunnuksen piirissä. 17 kohteella (41,5%) hoito ei ollut perinteisen kaltaista. Kaikkia näitä kohteita laidunnettiin, jolloin laidunnus tapahtui peltolaitumien yhteydessä, eläimet saivat laitumelle lisärehua tai alueita käytettiin pelkästään yölaitumina. Yhdellä kohteella laitumelle oli istutettu metsää. Kahdeksan kohdetta (20%) ei inventointihetkellä ollut hoidon piirissä, mutta hoitoa suunniteltiin. Kolmea kohdetta (5%) ei hoidettu, eikä niille myöskään suunniteltu hoitoa. Niistä 17 kohteesta, jotka inventointihetkellä olivat muun kuin perinteisen hoidon piirissä, 12 kohteelle on haettu ja myönnetty erityistukea perinnebiotoopin hoitoon, joten alueet tulevat asianmukaisen hoidon piiriin. Viiden kohteen hoito säilyy nykyisen kaltaisena, sillä pienialaisille kohteille perinteisen hoidon järjestäminen on hankalaa. Osa kohteista on ohjattu muun erityistuen piiriin. Ne kahdeksan kohdetta, jotka eivät inventoinnin aikana olleet hoidon piirissä, ovat hakeneet tai aikovat hakea erityistukea, joten tulevaisuudessa niidenkin hoito järjestynee perinteisen kaltaisena. Kolmea kohdetta ei inventoinnin aikana hoidettu, eikä niille myöskään suunnitella hoitoa, sillä tilat ovat luopuneet karjanpidosta. Taulukko 1. Arvokkaiden perinnebiotooppityyppien pinta-alat ja osuus kaikkien perinnebiotooppien koko-naispinta-alasta. Lisäksi taulukosta ilmenee laidunnettujen ja niitettyjen alueiden pinta-ala ja osuus kultakin tyypiltä erikseen. Pinta- Osuus kaikista Laidunnettu Niitetty Laidunnettu sekä niitetty ala ha perinnebiotoopeista % ha % ha % ha % Kallioketo Muu keto 0,2 0 0, ,1 0 Rantaniitty 2,9 2,3 2, Tulvaniitty 0,7 0,6 0,0 0, Muu niitty 9,0 7,1 7,1 78,9 0,6 6,7 1,3 14,4 Suoniitty 3,7 2,9 2, Haka 38,9 30,6 34, Metsälaidun 55,8 43,9 41,7 74, Entinen pelto 9,4 7,4 8, Pelto Kaskimetsä Muu 6,5 5,1 6, Yhteensä 127, ,8 81,7 0,6 0,5 1,3 1,0 Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

12 Yhteensä siis niistä 28 kohteesta, joita ei inventoinnin aikana hoidettu perinteiseen tapaan, 20 kohdetta (71,4%) saataneen hoidon piiriin viimeistään kesällä Jos tämä toteutuu, 41 arvokkaasta kohteesta 33:a (81,5%) hoidetaan tällöin perinteisin menetelmin. Kesien 2002 ja 2003 inventoinneissa löytyi useimpia perinnebiotooppityyppejä suhteessa lähes sama määrä, kuin 1990-luvun inventoinnissa. Inventoiduista perinnebiotoopeista hakamaita ja metsälaitumia on 74,5 % (taulukko 1). Edellisessä inventoinnissa nämä puustoiset perinnebiotoopit edustivat 78% kaikista alueista (Vainio ym. 2000). Kesien 2002 ja 2003 inventoinnissa hakamaita ja metsälaitumia on lukumääräisesti yhtä monella kohteella, mutta metsälaidunten pinta-ala on suurempi. Metsälaitumet kattavat inventoidusta alasta 44,5% ja hakamaat 31% luvun inventoinnissa hakamaakohteita oli lukumäärältään enemmän. Metsälaidunkohteiden pinta-ala oli kuitenkin myös silloin suurempi ja kattoi 63,2% inventointialasta, kun hakamaita oli vain 14,7% (Vainio ym. 2000). Metsälaidunten huomattavasti suurempi osuus 1990-luvun inventoinnissa johtuu siitä, että niiden keskimääräinen pinta-ala oli tuolloin 7,3 ha, kun se kesien 2002 ja 2003 inventoinnissa oli 2,1 ha. Hakamaiden pinta-ala sen sijaan on molemmissa inventoinneissa sama 1,4 ha. Tuoreita ja kosteita niittyjä on 9,0% inventointialasta, kun niitä edellisessä inventoinnissa oli 6,8% (Vainio ym. 2000). Ketoja löytyi kesien 2002 ja 2003 inventoinnissa vain 0,2 ha, joka ei kata edes 0,5% inventoidusta alasta luvulla ketoja inventoitiin huomattavasti enemmän ja niitä oli 10,1% alasta. Laidunnuskäytössä olevia suoniittyjä kartoitettiin hankkeen yhteydessä 2,9%, kun niitä aiemmin inventoitiin vain esimerkin vuoksi 0,3% alasta (Vainio ym. 2000). Rantaniittyjä edusti hankevuosina 2,3% ja tulvaniittyjä 0,6% inventoitujen kohteiden pinta-alasta, kun niitä 1990-luvulla oli 3,1% ja 1,1% (Vainio 2000). 7,4% (9,4 ha) inventointialasta oli entistä peltoa, kun Vainio ym. (2000) inventoivat niitä aiemmin 2,9%. Monet entiset pellot ovat olleet pitkään pois käytöstä tai niitä on tauon jälkeen alettu uudelleen laiduntaa. Useimpien peltojen lajistossa on vain vähän viljelynurmien lajeja ja niiden kasvillisuus on muuttumassa niittymäiseksi. Ylivoimaisesti eniten perinnebiotooppeja inventoitiin Sotkamossa, jossa sijaitsi 22 kohdetta (53,7%). Muissa kunnissa oli 1-5 kohdetta kussakin (taulukko 2). Inventoitujen perinnebiotooppien kasvillisuustyypit vastaavat Vainion ym. (2000) esittämiä kuvauksia. Taulukko 2. Arvokkaiden perinnebiotooppien sijainti eri kunnissa. Kohteiden- Pinta- Kedot Tuoreet Ranta- Tulva- Suo- Haka- Metsä- Kaski- Muut lukumäärä ala yht. ja kosteat niityt niityt niityt maat laitumet metsät niityt Hyrynsalmi 1 0,5 0 0, Kajaani 1 0, , Kuhmo 1 0, , Paltamo 5 31,1 0 0,4 2,6 0 0,9 11,7 6,0 0 9,6 Puolanka 2 2,7 0 0,9 0 0, ,2 0 0,9 Ristijärvi 2 9,5 0,1 1, ,3 1,3 0 1,4 Sotkamo 22 69,4 0,1 4, ,0 42,9 0 2,9 Suomussalmi 4 10,4 0 0, ,8 1,6 5,1 0 0,2 Vaala 3 2,5 0 0,6 0, ,3 0,4 0 0,9 Vuolijoki Yhteensä ,1 0,2 9,0 2,9 0,7 3,7 38,9 55,8 0 15, Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

13 4.1 Kedot Kedot ovat kuivia niittyjä, jotka syntyvät kallioille tai hyvin vettä läpäisevälle hiekkaiselle maaperälle. Kedot ovat harvinaisia, ja selvästi rajattavia ketoalueita löytyi hankekesinä vain kahdelta kohteelta yhteensä 0,2 ha. Nämä kedot ovat syntyneet tuoreen niityn kuivimpiin kohtiin ja kangasmetsälaitumen keskellä olevalle pienelle aukiolle. Kalliopaljastumien yhteydessä tavattavia kallioketoja ei löytynyt yhtään. Ketojen tilanne ei kuitenkaan ole aivan niin synkkä, kuin miltä inventoitujen pinta-alojen valossa näyttää. Monien tuoreiden niittyjen laiteilla on kuivia, paahteisia törmiä, joille ketokasvit ja niistä riippuvaiset selkärangattomat voivat levitä. Usein laaja-alaiset kedot pystyvät kuitenkin ylläpitämään monipuolisempaa eliöstöä pienialaisten, eristyneiden laiteiden jäädessä vaatimattomammiksi. Kainuussa ketojen tyypillisimpiä lajeja ovat heinät tuoksusimake ja nurmirölli (Vainio ym. 2000). Karppalan niityn ketoalue Ristijärvellä on erityisen edustava siksi, että siellä kasvaa heinien lisäksi runsaasti myös ruohoja. Tavanomaisten siankärsämön, heinätähtimön, ahosuolaheinän ja niittyleinikin lisäksi alueella on runsaasti kissankelloja sekä hieman tuoreemmillakin niityillä viihtyviä nurmitatarta ja ahomataraa. Karuimpia ketolaikkuja hallitsevat jäkki ja lampaannata. Sotkamossa sijaitsevan Puhakan kangasmetsälaitumen lomassa olevalle pienelle aukiolle on alkanut syntyä kangasketo. Aluetta hallitsevat varvut ja metsälauha, mutta alueen reunoilla kasvavat kissankäpälät saattavat laidunnuksen jatkuessa levitä alueelle. Myös huopakeltano on tyypillinen ketojen laji (Vainio ym. 2000). Molemmat inventoinnissa rajatut ketoalueet ovat hoidettuja. Toista kohdetta hoidetaan perinteisin menetelmin, toista käytetään yölaitumena. Edustava, pienialainen kuiva niitty on myös Torinkylän Tuomelan tilalla Sotkamossa, missä kuivahkon nurmirölli- ja kissankellovaltaisen niityn jyrkälle laiteelle on muodostunut pienruohoketo. Myös jyrkällä rinteellä sijaitsevan Paltamolaisen Hepoharjun tilan hakamaalla on harvahkon puuston alla heinävaltaista ketoa. Myös näistä kohteista toinen on perinteisessä käytössä, ja toiselle kohteelle perinteistä käyttöä suunnitellaan. Vaikka inventoitujen ketojen kasvillisuus on kokonaisuutena edustavaa, uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja ei löytynyt. Huomionarvoisista lajeista alueilla kasvaa nurmitatarta ja jäkkiä. 4.2 Tuoreet ja kosteat niityt Tuoreita ja kosteita niittyjä inventoitiin kuudeltatoista kohteelta yhteensä 9,0 ha. Niittyalueet ovat pieniä ja niiden keskimääräinen pinta-ala on 0,5 ha. Useimmat kartoitetut niityt ovat syntyneet siten, että niiden alueita on vuotta sitten yritetty tehdä pelloiksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut kivisen maaperän tai kylvöheinän huonon menestymisen vuoksi. Jotkut alueet ovat maaperältään liian kosteita tehokkaaseen peltokäyttöön. Monet tällaiset niityt sijaitsevat peltoalueiden vieressä, ja niitä laidunnetaan peltolaitumien yhteydessä. Tällöin ravinteita ja viljelynurmien lajeja saattaa kulkeutua pellolta niitylle. Monia niittyjä on lisäksi epäsäännöllisesti lannoitettu. Osa inventoiduista niityistä on aina toiminut niittoniittynä tai laitumena. Tällaiset niityt ovat usein pinta-alaltaan pieniä ja sijaitsevat syrjäisillä paikoilla hakamaan tai metsälaitumen keskellä. Tällöin molempia perinnebiotooppeja laidunnetaan yhdessä. Vaikka nämä alueet ovat jäänet syrjään erilaisilta kunnostustoimenpiteiltä, niillä laiduntaville eläimille annetaan usein lisärehua luonnonlaitumen huonon tuottokyvyn vuoksi. Niittyinä ovat säilyneet tuottokyvyltään vain kaikkein huonoimmat alueet, joita ei ole voitu kunnostaa tehokkaaseen maatalouskäyttöön. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

14 Suurin osa inventoitujen kohteiden niityistä on tuoreita heinävaltaisia niittyjä, joiden valtalajit ovat nurmilauha ja nurmirölli. Yleisimpiä ruohoja ovat niitty- ja rönsyleinikki, valkoapila ja siankärsämö. Rehevöitymistä ilmaisevat yleisimmät lajit ovat syysmaitiainen, voikukka ja koiranputki. Monilla kohteilla kasvaa lisäksi kylvönurmien lajeja. Tuoreita pienruohoniittyjä ei inventoinnissa löytynyt lainkaan. Tuoreet pienruohoniityt ovat niityistä monilajisimpia. Perinteisen maankäytön vähentyessä ja heinävaltaisten nurmien lisääntyessä pienruohovaltaisten niittyjen määrä on vähentynyt rajusti. Myös monilajiset tuoreet suurruohoniityt ovat harvinaisia. Inventoinnissa löytyi vain yksi edustava niitty, joka on muodostunut tuoreen niityn keskellä sijaitsevaan kosteahkoon notkelmaan. Niityn yleisimpiä lajeja ovat metsäkurjenpolvi, poimulehdet, niittyleinikki ja huopaohdake. Yleisin heinä on nurmilauha. Joidenkin niittyjen hoitamattomiin, umpeenkasvua kuvastaviin kohtiin on levinnyt maitohorsmaa. Inventoidut kosteat heinäniityt sijaitsevat tuoreen niityn lomassa sijaitsevissa kosteissa, paikoin jopa hetteisissä notkelmissa tai alavilla paikoilla vesistöjen rannoilla. Myös yksi inventoitu vanha niittosarka muodostuu lähes täysin kosteasta heinävaltaisesta niitystä. Kosteiden heinäniittyjen valtalaji on nurmilauha, jonka lomassa kasvaa vähän rönsy- ja niittyleinikkiä. Edustavia, kosteita suurruohoniittyjä ei aineistoon sisältynyt lainkaan. Joidenkin tuoreiden niittyjen laiteilla oleviin hoitamattomiin, umpeen kasvaviin kohtiin on levittäytynyt yhtenäinen mesiangervokasvusto. Inventointihetkellä hoidossa oli 16 kohdetta (88,9%). Perinteisen kaltaisessa hoidossa oli kahdeksan kohdetta (44,4%). Yhtä kohdetta niitettiin, yhtä sekä niitettiin että laidunnettiin ja muita kohteita laidunnettiin. Myös ei-perinteisessä käytössä oli kahdeksan kohdetta (44,4%). Näitä kohteita laidunnettiin peltolaitumien yhteydessä tai eläimille annettiin lisärehua. Kahta kohdetta ei hoidettu lainkaan, mutta toisella näistä (5,5%) hoito aiottiin aloittaa perinnemaisemien hoitotuen turvin. Kuva 1 Vuosikymmenien ajan laidunnettu Karppalan niitty on sekä lajistollisesti että maisemallisesti arvokas. Kuva Hanna Seitapuro Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

15 Toinenkin kohde (5,5%) olisi hoidon arvoinen, sillä se sijaitsee valtakunnallisesti merkittävällä maisema-alueella retkeilypolun vieressä. Omistaja on kuitenkin luopunut karjanpidosta. Tuoreilta niityiltä löytyneitä Kainuussa uhanalaisia lajeja ovat ahonoidanlukko, ketonoidanlukko, kesämaitiainen ja musta-apila. Huomionarvoisista lajeista runsaimpia ovat ahomansikka, nurmitatar, särmäkuisma ja kalvassara. Huomionarvoisista lajeista tuoreilla niityillä kasvaa lisäksi ruusuruohoa ja ahopukinjuurta. Kostealta heinäniityltä löytyi vilukkoa. Edustavin niitty on pitkään perinteisen laidunnuksen ja niiton piirissä ollut Karppalan niitty Ristijärvellä, jossa laajan, kumpareisen niityn eri osiin on muodostunut erilaisia niittytyyppejä. Alue on myös maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä (kuva 1). 4.3 Ranta-, suo- ja tulvaniityt Kainuussa rantaniittyjä on eniten Oulujärven rannoilla Vaalassa ja Kajaanissa. Laajat, yhä käytössä olevat rantaniityt ovat harvinaisia. Rantaniityiltä on perinteisen karjatalouden aikana niitetty karjalle talvirehua, mutta nykyään suurinta osaa alueista laidunnetaan (Vainio ym. 2000). Rantaniittyjä inventoitiin kahdelta kohteelta Kivesjärven ja Oulujärven rannalta yhteensä 2,9 ha. Yhä laidunnuksen piirissä olevat Selkälän rantaniityt edustavat Oulujärven seudulle tyypillisiä suursaraisia rantaniittyjä (kuva 2). Selkälässä laajimmat kasviyhdyskunnat muodostuvat vesi- ja pullosarakasvustoista. Hieman ylempänä rannalla on laaja pohjanröllikasvusto. Oulujärven seudun rantaniityillä esiintyy yleisesti myös jokapaikansarayhdyskuntia (Vainio ym. 2000). Suoniittyjä inventoitiin kolmelta kohteelta yhteensä 3,7 ha. Kaikki kohteet olivat inventoinnin aikana laidunnuksen piirissä. Yhtä kohdetta on aiemmin myös niitetty. Kaksi suolaidunta on monien soiden tapaan ojitettu, mikä on kuivattanut Kuva 2 Kivesjärven alavilla rannoilla polveilevat Selkälän laidunalueet ovat merkittäviä yhä käytössä olevia rantaniittyjä. Kuva Hanna Seitapuro. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

16 niiden kasvillisuutta. Suolaidunten kasvillisuus on keskiravinteista suursara- ja siniheinävaltaista nevaa, jolle on levinnyt muutamia puiden taimia ympäröivistä metsistä. Yhdellä ojitetulla kohteella on jäljellä lettoisuudesta ja lähteisyydestä kertovaa kasvillisuutta, kuten keltasaraa, mähkää ja vilukkoa. Tulvaniittyjä on Kainuussa hyvin vähän. Inventoinnin yhteydessä Näljänkäjoen varrelta Puolangalta löytyi harvinaisia kovan maan tulvaniittyjä, joiden edustavaan, monilajiseen kasvillisuuteen kuuluu tuoreita ja kuivia pienruohoniittyjä. 4.4 Hakamaat Hakamaita inventoitiin 27 kohteelta yhteensä 38,9 ha. Haat ovat harvapuustoisia laitumia, joiden kenttäkerroksessa niittykasvillisuus on vallitsevampaa kuin metsäkasvillisuus. Puuston lomaan on usein muodostunut niittyaukkoja. Kainuulle tyypillisiä hakamaita ovat vaaranrinteiden harmaaleppähaat. Harmaaleppävaltaiset haat ovat yleensä entisiä kaskiahoja ja lepikkoniittyjä, joilta on niitetty heinää karjan rehuksi. Niittokäytön loputtua rehevät alueet aidattiin karjan laitumiksi. Hoitamattomien lepikoiden puusto vanhenee nopeasti ja leppien sekaan leviää sekapuustoksi muita lehtipuita. Vähitellen alue kuusettuu. Hakamaat voivat syntyä myös peltolaitumen tai niityn ja metsälaitumen välissä olevalle puustoiselle reunavyöhykkeelle. Usein hakamaan puustoa on harvennettu kotitarvepuiksi ja heinänkasvun parantamiseksi. Tehokkaan laidunnuksen ansiosta metsän kasvillisuus väistyy ja tilalle leviää enemmän kulutusta kestäviä ja valoa ja avoimuutta vaativia heinä- tai ruohokasveja. Puusto voi olla monilajista riippuen siitä, mitä lajeja paikalla luonnostaan kasvaa. Reunavyöhykkeelle syntyneet hakamaat ovat usein pieniä nurkkauksia peltojen laiteilla tai kapeita, peltolaitumia kiertäviä vöitä. Inventoitujen hakamaiden kenttäkerros on useimmiten tuoretta, heinävaltaista niittyä, jonka yleisimmät lajit ovat nurmilauha ja nurmirölli. Rehevien harmaaleppähakojen kenttäkerroksen yleinen laji on puna-ailakki. Harmaaleppähakojen alilaidunnetuille alueille kasvaa helposti tiheä vadelmapensaikko. Hakamailla kasvavia uhanalaisia ja silmälläpidettäviä kasvilajeja ovat ahonoidanlukko ja valkovuokko. Lisäksi kasvaa koko maassa rauhoitettua näsiää. Huomionarvoisista lajeista runsaimpia ovat ahomansikka, nurmitatar ja kalvassara. Aholeinikkiä, sykeröpiippoa ja hetekaalia löytyi muutama esiintymä. Inventoinnin aikana perinteisessä laidunkäytössä oli 9 kohdetta (33,3%). 13 kohdetta (48,2%) laidunnettiin peltolaitumien yhteydessä tai eläimille annettiin lisärehua laitumelle. Neljällä kohteella (14,8%) suunniteltiin laidunnuksen aloittamista. Kaikkia näitä kohteita on laidunnettu aiemmin, mutta laidunnuksessa on Kuva 3 Edustavasti kunnostetulla Hepoharjun laitumella hakamaan puusto on harvennettu kainuulaiseen tapaan tasavälein. Kuva Hanna Seitapuro Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

17 ollut tauko. Yhtä kohdetta (3,7%) ei laidunnettu eikä sellaista ollut suunnitteillakaan tilan luovuttua karjanpidosta. Tämä on valitettavaa siksi, että kohde on maakunnallisesti arvokas. Inventointien edustavimmat ja laajimmat hakamaat löytyivät Sotkamosta. Pitkään perinteisessä käytössä ollutta harmaaleppähakaa on Puhakan laitumilla ja sekapuustoista, harmaaleppävaltaista hakaa Lehdon laitumella. Arvokkaita, perinteisen käytön muovaamia harmaaleppä- ja kuusivaltaisia hakamaita on myös Uuden Kaura-ahon laitumella. Paltamossa Hepoharjun laitumella on edustavasti kunnostettua harmaaleppä- ja koivuvaltaista hakamaata (kuva 3). Peltoalueiden reunoille muodostuneista hakamaista kaunis esimerkki ovat Paltamossa Selkälän rantaniittyjä reunustavat hakamaat, jotka kiertävät kapeana nauhana niemennokan rantoja, laajoja peltoaukeita ja tilakeskusta. 4.5 Metsälaitumet Metsälaitumet ovat usein tiheämpipuustoisia laitumia kuin hakamaat ja niiden kenttäkerrosta vallitsevat metsän lajit. Edustavimmilla metsälaitumilla puusto sijaitsee ryhmittäin ja puuston lomaan on syntynyt pieniä aukkopaikkoja, joilla metsän varvut ovat antaneet tilaa heinille ja ruohoille. Puusto on monilajista ja eri ikäistä. Kesien 2002 ja 2003 aikana inventoitiin metsälaitumia 27 kohteella yhteensä 55,8 ha. Inventoitujen metsälaitumien yleisin puulaji on kuusi, jonka lomassa kasvaa sekapuustona lehtipuita. Kenttäkerros on tuoretta puolukka-mustikka -tyypin kangasta, jossa kasvaa nimilajien lisäksi metsälauhaa. Monella kohteista on ainakin pienialaisesti lehtomaisen kankaan laikkuja, joissa kasvaa käenkaalia ja metsäimarretta. Laidunnuksen piirissä on myös harmaalepän tai hieskoivun vallitsemia lehtoja. Harmaaleppävaltaisilla alueilla puna-ailakki on tyypillinen kenttäkerroksen laji, hieskoivuvaltaisilla alueilla kenttäkerros on yleisimmin metsäkurjenpolvi-käenkaali -tyypin lehtoa. Useimmilla laitumilla puuston lomassa olevat aukkopaikat ovat pieniä, vain käytävänomaisia alueita, joiden alueella metsälauha ja paikoin myös nurmilauha ja nurmirölli ovat runsastuneet. Monin paikoin metsälaitumia on laidunnettu peltolaitumien yhteydessä ja eläinten ruokaillessa pääasiassa pellolla laidunnuksen merkkejä metsälaitumella on hyvin vähän. Laidunnuksen loputtua pienet aukot kasvavat umpeen ja merkit laidunnuksesta voivat hävitä melko pian. Pitkään laidunnetuilla alueilla kataja on runsastunut ja lehtipuiden taimia on vähän. Hoitamattomat metsälaitumet taas kuusettuvat hiljalleen. Metsälaitumilla kasvaa vain vähän uhanalaisia tai harvinaisia lajeja. Inventoitujen kohteiden lehtomaisilla alueilla kasvaa koko maassa rauhoitettua näsiää. Lisäksi yhden metsälaidunkohteen korpimaisilla pienillä aukkopaikoilla kasvaa huomionarvoista kaarlenvaltikkaa. Inventointihetkellä 21 kohdetta (77,8%) oli hoidon piirissä. Yhtätoista kohdetta (40,7%) hoidettiin perinteisin menetelmin ja kymmentä kohdetta (37,0%) muulla tavoin, jolloin niitä laidunnettiin yhdessä peltolaitumien kanssa tai eläimet saivat lisärehua laitumelle. Neljälle kohteelle (14,8%) suunnitellaan perinteisen hoidon aloittamista erityistuen innoittamina. Kahta kohdetta ei hoideta eikä hoitoa suunnitella. Näistä toinen kohde on maakunnallisesti arvokas ja toinen sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä. Monia entisiä metsälaitumia hoidetaan nykyisin käsiteltyinä talousmetsinä ja edustavat metsälaitumet ovat harvinaisia. Inventointien yhteydessä löytyneitä arvokkaita metsälaidunalueita on Puhakan laitumilla Sotkamossa, missä harmaaleppähakamaihin liittyy kuusivaltaisia metsälaitumia. Myös Kurikan metsälaitumelle Sotkamossa on kunnostuksen avulla mahdollista palauttaa metsälaitumen hyvä rakenne pitkään jatkuneessa laidunnuksessa olleen tauon jälkeen. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

18 Uhanalaiset ja huomionarvoiset kasvilajit 5 Maataloudessa viime vuosina ja vuosikymmeninä tapahtuneiden muutosten seurauksena perinneympäristöjen kasvit muodostavat suuren uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien ryhmän. Suomessa 27,8% uhanalaisista ja 22,6% silmälläpidettävistä kasveista on perinneympäristöjen ja ihmisen luomien biotooppien lajeja (Rassi ym. 2001). Jäkäläniemi & Ulvisen (1992) mukaan Kainuun uhanalaisista kasvilajeista 17% elää erilaisissa kulttuuriympäristöissä ja 10% lajeista pääasiallinen uhanalaisuuden syy on niittyjen ja hakamaiden sulkeutuminen. Vaikka uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien luokitus on osin muuttunut Jäkäläniemi & Ulvisen (1992) raportin jälkeen, perinnebiotooppien lajit ovat pysyneet yhtä uhanalaisina tai muuttuneet vielä uhanalaisemmiksi, sillä 1990-luvulla moni tila on lopettanut toimintansa. Kesien 2002 ja 2003 aikana tehdyissä inventoinneissa ei löytynyt yhtään valtakunnallisesti uhanalaista putkilokasvilajia. Koko maassa rauhoitettua puuvartista näsiää sen sijaan tavattiin kolmelta kohteelta (taulukko 3). Näsiä ei kuitenkaan ole varsinainen perinnebiotooppien laji, vaan kasvaa lehdoissa ja ravinteisissa korvissa. Kainuun alueella uhanalaisia ovat ahonoidanlukko, ketonoidanlukko, kesämaitiainen ja musta-apila. Musta-apila ja kesämaitiainen ovat muinaistulokkaita, jotka ovat saapuneet ja asettuneet maahamme jo varhain ihmisen myötävaikutuksella. Aho- ja ketonoidanlukko ovat maassamme alkuperäisiä lajeja. Retkeilykasvion (Hämet-Ahti ym. 1998) mukaan kaikkien näiden lajien pääasialliset kasvupaikat sijaitsevat perinneympäristöissä. Perinnebiotooppien inventointiohjeissa (Pykälä ym. 1994) mainitaan myös perinteisestä maankäytöstä hyötyneitä, mutta usein harvinaisia lajeja. Näistä huomionarvoisista lajeista yleisimmät ovat ahomansikka ja nurmitatar, joita kasvaa lähes puolella kohteista (taulukko 4). Useita esiintymiä löytyi myös kalvassaraa ja särmäkuismaa. Särmäkuisma on ihmisen mukana saapunut muinaistulokas. Ahomansikka, nurmitatar ja kalvassara puolestaan ovat Suomessa alkuperäisiä lajeja, joiden kasvupaikoista useimmat sijaitsevat perinnebiotoopeilla (Hämet-Ahti ym. 1998). Muista huomionarvoisista kasvilajeista löytyi vain yksittäisiä tai hyvin harvoja esiintymiä luvulla tehdyn inventoinnin jälkeen uhanalaisten ja silmälläpidettävien kasvien luokitus on muuttunut. Aiemmin vain huomionarvoisena pidetty ketonoidanlukko on uuden arvioinnin tuloksena liitetty Kainuussa uhanalaisten ryhmään. Joidenkin lajien esiintymätiedot ovat puolestaan osoittautuneet oletettua runsaammiksi ja edellisessä inventoinnissa uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi luokitelluilla aholeinikillä, lehtotähtimöllä ja musta- ja punakonnanmarjoilla on uuden luokituksen mukaan elinvoimainen kanta. Kesien 2002 ja 2003 inventoinnissa löytyi kymmenen rauhoitetun, uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää. Nämä esiintymät ovat keskittyneet viidelle kohteelle, joista kolmella kasvaa kaksi lajia (taulukko 3). Huomionarvoisten lajien esiintymät ovat jakautuneet melko tasaisesti eri kohteille, sillä 32 kohteella (78%) kasvaa joku huomionarvoinen laji ja 24 kohteella (58,6%) vähintään kaksi lajia. Kaikilla kohteilla, joilla kasvaa rauhoitettuja, uhanalaisia tai silmälläpidettäviä laje-ja, kasvaa myös ainakin yksi huomionarvoinen laji Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

19 Taulukko 3. Arvokkailta perinnebiotoopelta tavatut koko maassa rauhoitetut, koko maassa silmälläpidettävät (NT) ja Kainuussa uhanalaiset (RT) kasvilajit. Kasvilaji esiintymien esiintymispaikat lukumäärä rauhoitetut kasvilajit Daphne mezereum, näsiä 3 Kajaani (2), Paltamo (7), Suomussalmi (37) uhanalaiset ja silmälläpidettävät kasvilajit Anemone nemorosa, valkovuokko (RT) 1 Paltamo (7) Botrychium lunaria, ketonoidanlukko (RT, NT) 1 Sotkamo (20) Botrychium multifidum, ahonoidanlukko (RT, NT) 2 Kajaani (2), Suomussalmi (35) Leontodon hispidus, kesämaitiainen (RT) 1 Paltamo (4) Trifolium spadiceum, musta-apila (RT, NT) 1 Paltamo (4) Taulukko 4. Huomionarvoisten kasvilajien esiintyminen inventoiduilla perinnemaisemakohteilla. Kasvilaji esiintymien lukumäärä Bistorta vivipara, nurmitatar 16 Botrychium lunaria, ketonoidanlukko 1 Carex flava, keltasara 1 Carex pallescens, kalvassara 8 Fragaria vesca, ahomansikka 20 Hypericum maculatum, särmäkuisma 8 Knautia arvensis, ruusuruoho 1 Luzula sudetica, sykeröpiippo 1 Montia fontana, hetekaali 3 Parnassia palustris, vilukko 2 Pedicularis sceptrum-carolinum, kaarlenvaltikka 1 Pimpinella saxifraga, ahopukinjuuri 1 Ranunculus polyanthemos, aholeinikki 1 Selaginella selaginoides, mähkä 1 Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

20 Maisema-alueilla ja kulttuurihistoriallisesti arvokkailla paikoilla sijaitsevat kohteet 6 Maisema-alueiden avulla pyritään suojelemaan merkittäviä, eri alueille tyypillisiä maisemakokonaisuuksia (Haapanen & Heikkilä 1992). Hankekesinä inventoitiin kohteita, jotka sijaitsevat Naapurinvaaran ja Vuokatin valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla (taul. 5). Molemmilla paikoilla on tyypillistä kainuulaista vaaraja järvenranta-asutusta kylineen ja viljelyksineen. Naapurinvaaran alueella on useita edustavia perinnebiotooppeja, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan. Hankekesinä inventoidut kohteet liittyvät aiemmin hoidettuihin alueisiin. Inventoidut kohteet sijaitsevat Naapurinvaaran rinteellä matkailullisesti merkittävillä paikoilla ja niiden läpi kulkee useita merkittyjä retkeilypolkuja. Asianmukaisesti hoidettuina nämä kohteet täydentävät perinnebiotooppien kokonaisuutta ja lisäävät matkailullista houkuttelevuutta. Vuokatinvaaralla inventoidut kohteet sijaitsevat erillään aiemmin inventoiduista perinnebiotoopeista. Osa kohteista sijaitsee kuitenkin maisemallisesti merkittävillä paikoilla vaaranrinteitä kiertävien retkeilypolkujen varrella. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön ja arvokkaiden maisemakohteiden kartoittamiseksi ja säilyttämiseksi on useissa Kainuun kunnissa tehty kulttuuriympäristöinventointeja ja -ohjelmia. Kolme hankekesinä inventoitua kohdetta sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokitelluissa ympäristöissä. Valtakunnallisesti arvokkaassa joenrannan vanhassa myllymiljöössä sijaitsee Karppalan niitty Ristijärvellä (Mikkonen 2001). Iso-Askolan niitty sijaitsee Vaalassa Oulujoen laajalla rantatörmällä 1800-luvulta peräisin olevan, kunnostetun tilakokonaisuuden edustalla. Tilakokonaisuus ympäristöineen on maakunnallisesti arvokas (Siipola 2002). Linnalan rantalaidun sijaitsee paikallisesti arvokkaan vanhan kalastajatorpan pihapiirissä Vaalassa (Siipola 2002). Vaikka kaikki perinnemaisemakohteet eivät kohoa korkeaan arvoluokkaan tai sijaitse maisemallisesti tai kulttuurihistoriallisesti arvokkailla paikoilla, niillä on aina merkitystä paikallisille ihmisille. Perinnemaiseman hoito tuo sisältöä viljelijän elämään. Perinnemaisemaa hoitamalla luodaan ja ylläpidetään kaunista ympäristöä ja samalla vaalitaan menneiden sukupolvien työtä. Perinnemaisemia hoitamalla pidetään myös vanha rakennusperintö kunnossa. Perinnemaisemakohteilla elävät uhanalaiset ja harvinaiset lajit antavat lisämerkitystä hoitotyölle. Kaunis, hoidettu maisema luo mielikuvan elävästä maaseudusta ja ilahduttaa paikalla vakituisesti asuvien lisäksi lukuisia vierailijoita. Taulukko 5. Valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla sijaitsevat perinnebiotoopit. Maisema-alue Kunta Perinnemaisemakohteen numero Naapurinvaara Sotkamo 20, 31 Vuokatti Sotkamo 24, 25, Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

21 Arvokkaat perinnemaisemat 7 Kesien 2002 ja 2003 aikana Kainuun alueelta inventoitiin 41 arvokasta perinnemaisemakohdetta. Näistä valtakunnallisesti arvokkaita on yksi, maakunnallisesti arvokkaita kuusi ja paikallisesti arvokkaita 34 kohdetta. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

22 7.1 Hyrynsalmi 1 HYRYNSALMI, Karsikon niitty Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71723:35874, akp:aki 71718: ,5 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: P- niitty Alueen kuvaus: Karsikon tila sijaitsee Luvankylässä 2 km Teerijärvestä koilliseen. Navetan takana, loivassa luoteisrinteessä sijaitsevaa kivistä aluetta ei ole raivattu pelloksi, vaan sitä on laidunnettu ainakin kolmenkymmenen vuoden ajan. Alueen itäosaa ovat laiduntaneet tilan vasikat itsenäisenä laitumena ja länsiosaa laiduntavat lehmät peltolaitumien yhteydessä. Niityn kasvillisuus koostuu hieman rehevöityneen tuoreen niityn lajeista, joista yleisimpiä ovat valkoapila, syysmaitiainen, siankärsämö ja niittynurmikka. Lehmien laiduntamalla alueella kasvaa lisäksi hevonhierakkaa. Vasikoiden aitauksessa, kivien kupeilla kasvaa huopakeltanoa. Hoito: Alue tulisi kokonaisuudessaan aidata erilleen peltolaitumista. Niityn lannoitus tulee lopettaa Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

23 7.2 Kajaani 2 KAJAANI, Majakosken haka Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71340:35513, akp:aki 71342: ,4 ha Inventointivuosi: 2003 Arvoluokka: P haka Arvoon vaikuttavat erityistekijät: ahonoidanlukko (RT), näsiä (rauh.) Alueen kuvaus: Majakosken tila sijaitsee Jormualla luvulla asumattomaksi jääneen tilan entiset laidunalueet olivat inventointihetkellä käyttämättöminä, mutta uusi omistaja suunnittelee niille lihakarjan tai emolehmien laidunnusta. Alueiden läpi kulkevan paikallistien molemmin puolin sijaitsee kaunis hieskoivuhaka. Hakamaan kenttäkerros on tuoretta niittyä, jolla kasvaa runsaasti niittymaarianheinää, nurmirölliä ja metsäkurjenpolvea. Perinnebiotooppien lajeista alueella kasvaa ahomansikkaa, kalvassaraa ja tuoksusimaketta sekä matalaheinäisessä kohdassa myös ahonoidanlukkoa. Tien pohjoispuolella hakamaan kasvillisuus vaihettuu laitumen länsiosassa virtaavaa puroa kohti suuriruohoiseksi ja käenkaali-metsäkurjenpolvi tyypin lehdoksi. Tien eteläpuolella hakamaa ulottuu joen rantaan asti. Hoito: Puuston harvennukset tekevät alueista valoisampia ja auttavat laidunnuksesta hyötyvien ja perinnebiotooppien lajien leviämistä paikalle. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

24 7.3 Kuhmo 3 KUHMO, Lapion haka Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 70916:36264, akp:aki 70913: ,6 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: P haka Alueen kuvaus: Lapion tilan haka sijaitsee Lauvuskylässä Lapiovaaran melko jyrkällä koillisrinteellä. Hakamaan aluetta on aikoinaan kaskettu ja sillä on viljelty naurista. Kaskeamisen loputtua alueelle kasvoi harmaalepikko, jota alettiin laiduntaa 1960-luvulla luvun alussa lepikon yläosat hakattiin ja tilalle istutettiin kuusia. Samalla laidunnus loppui. Kuusien kasvatus ei kuitenkaan onnistunut, ja kesästä 2002 lähtien lypsykarja on jälleen laiduntanut alueella. Vaaranrinteen yläosassa lepikon keskellä on hakkuiden yhteydessä muodostuneita niittyaukkoja, joita vallitsevat tuoreen niityn heinät nurmirölli ja nurmilauha sekä valkoapila. Aukkopaikoissa kasvaa muutamia nuoria kuusia. Lepikoitten alla puna-ailakki runsastuu. Rinteen alaosia kohti metsälaitumen piirteet vahvistuvat ja kenttäkerroksessa lisääntyvät mustikka, oravanmarja ja kastikat puuston muuttuessa kuusi- ja hieskoivuvaltaiseksi. Perinnebiotooppien lajeista hakamaalla kasvavat kumina, huopakeltano, tuoksusimake ja jäkki. Valtaosa laitumen harmaalepistä on melko vanhoja. Hakamaan yläosassa, peltolaitumen ja pihalta tulevan tien kulmassa maisemaa hallitsee tuuhealatvuksinen pihlaja. Hoito: Rinteen alaosan kuusi- ja hieskoivuvaltaisen puuston harventaminen tekee kenttäkerroksen valoisammaksi, jolloin sinne voi levitä laidunnuksesta hyötyviä ja perinnebiotooppien lajeja. Myös istutuskuusia voi poistaa Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

25 7.4 Paltamo 4 PALTAMO, Kivesjärvi, Selkälän rantaniityt Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71475:35205, akp:aki 71472:35202 Oulujärven seutu 6,4 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: M rantaniitty, niitty, haka, metsälaidun Arvoon vaikuttavat erityistekijät: musta-apila (RT), kesämaitiainen (RT) Alueen kuvaus: Selkälän tila sijaitsee Kivesjärveen ulottuvalla Selkälänniemellä. Puustoiset perinnebiotoopit ja niityt reunustavat tilakeskusta ja sitä ympäröiviä peltoja. Niemeä ympäröiville matalille rannoille on muodostunut laajoja rantaniittyjä. Rantaniityt muodostuvat järvikorte-, suursara- ja pohjanrölliyhdyskunnista, jotka vaihettuvat rantatöyräällä sijaitsevaksi tuoreeksi niityksi. Tuoreen niityn yleisiä lajeja ovat luhta- ja nurmirölli sekä nurmilauha, joiden lisäksi kasvaa luhtatähtimöä ja nurmitatarta. Hakamaat muodostavat kauniita saarekkeita niemennokkiin ja rantaniittyjen keskellä oleville pienille kumpareille. Pääosin sekapuustoisten, koivujen ja männyn hallitsemien hakamaiden kenttäkerroksessa kukkivat vallitsevien nurmiröllin ja nurmilauhan lisäksi paikoin myös kissankello ja päivänkakkara sekä ahomansikka, nurmitatar ja huopakeltano. Karuimmille ja kaukaisimmille alueille hakamaiden lomaan on syntynyt metsälaitumia. Sekapuustoisten metsälaidunten kenttäkerroksessa kasvaa tuoreen metsän varpujen ja metsälauhan lisäksi lehtomaisen kankaan lajeja, kuten lillukkaa, oravanmarjaa, metsäimarretta ja nuokkuhelmikkää. Niittyalueet ovat peltolaitumien, hakamaiden ja metsälaitumien välissä sijaitsevia pieniä kulmauksia, jotka eivät ole peltoviljelyn piirissä. Alueiden kasvillisuus muodostuu tuoreesta nurmilauhan ja niittyleinikin vallitsemasta niitystä, jonka lomassa kasvaa koiranputkia ja viljelynurmien lajeja. Inventointihetkellä kasvillisuus oli korkeaa ja tiheää. Niemen itäosassa matalamman kasvillisuuden vallitsemassa kohdassa kasvaa kesämaitiaista ja tuoksusimaketta. Selkälänniemen koillisosassa sijaitsevan pienen lahden rannalla on vasikoiden haka. Tämän haan kasvillisuus muistuttaa pienoiskoossa kasvillisuuden vaihtelua rantaniityltä metsälaitumeksi. Rannalle on kuitenkin levinnyt kiiltopajupensaita. Rantatörmälle muodostuneella niityllä kasvaa musta-apilaa. Selkälän laitumia laiduntavat tilan lypsykarja ja hiehot. Vasikkahakaa laiduntavat vasikat. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

26 Laajoja rantaniittyjä lukuun ottamatta Selkälän luonnonlaitumet ovat kapeita vöitä, jotka kiertävät peltoalueita ja rantoja. Tilakeskusta ympäröiviä alueita on laidunnettu kymmeniä vuosia ja laidunnuskäytännöksi on muodostunut yhdistää kapeat perinnebiotooppivyöhykkeet peltolaitumiin. Maisemallisesti Selkälänniemi perinnebiotooppeineen on kaunis. Laidunalueet ovat myös lajistollisesti merkittäviä. Laajat, yhä käytössä olevat rantaniityt ovat Kainuussa harvinaisia. Hoito: Metsälaitumien ja hakamaiden puustoa voi harventaa varsinkin rannan läheisyydessä olevilla alueilla. Vasikkahaan rantaniitty avartuu pajuja raivaamalla. Paras laidunnustulos saavutetaan aitaamalla luonnonlaitumet omiksi erillisiksi laitumikseen. Laajoista rantaniityistä saa muodostettua yhtenäisen laitumen. Selkälän rantaniityt 5 PALTAMO, Hepoharjun laidun Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71467:35617, akp:aki 71468: ,9 ha Inventointivuosi: 2003 Arvoluokka: M- haka, metsälaidun, suolaidun, entinen pelto Alueen kuvaus: Hepoharjun tila sijaitsee Härmänmäestä Pyhännälle vievän tien läheisyydessä aivan Ristijärven rajan tuntumassa. Perinnebiotoopit sijaitsevat osin melko jyrkälläkin lounaaseen laskevalla rinteellä ja sen alapuolella sijaitsevalla puron varren notkelmaan syntyneellä suolla. Rinteen yläosassa olevaa hakamaata ja alapuolista suota on niitetty 1970-luvun puoliväliin asti. Tästä muistona hakamaalla on kaksi harmaahirsistä heinälatoa. Rinteen alaosan metsälaitumille koottiin entisinä aikoina kylän hevoset laiduntamaan, ja tästä tila sai nimensä Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

27 Yhteislaidunnuksen loputtua tilan oma hevonen laidunsi aluetta 1980-luvun alkuun saakka. Laidunalueen ylä- ja keskiosissa on vanha nurmipelto, joka on viimeksi kynnetty ja kylvetty 1980-luvun puolivälissä. Peltoa oli kuitenkin hankala viljellä eikä nurmi menestynyt alueella. Pellon ja metsälaitumen välissä on paikoin säilynyt vanhaa, nykyään jo huonokuntoista kiviaitaa. Tilan luovuttua eläimistä alueet olivat käyttämättä 1990-luvun lopulle, jolloin niitä alettiin kunnostaa ja laiduntaa uudelleen. Nykyään alueita laiduntaa pieni nautojen muodostama lauma, johon kuuluu lehmiä, vasikoita ja sonni. Hakamaan puusto on harmaaleppävaltaista, mutta leppien joukossa kasvaa myös muita lehtipuita, kuten rauduskoivuja, raitoja ja pihlajia. Ylispuina on varsinkin laitumen koillisosassa suuria maisemakuusia ja -rauduskoivuja. Kenttäkerroksen kasvillisuus muodostuu tuoreesta, heinävaltaisesta, monilajisesta niitystä, jolla kasvaa tyypillisten lajien, nurmilauhan ja nurmiröllin, lisäksi runsaasti myös jänönsaraa, kalvassaraa ja kalvaspiippoa sekä paikoin erilajisia kastikoita. Rinteen yläosissa on kuivahkoa heinävaltaista niittyä, jolla kasvaa runsaasti tuoksusimaketta ja jäkkiä. Haassa kasvaa lisäksi huopakeltanoa ja nurmitatarta. Metsälaitumen monilajista puustoa hallitsevat kuuset, rauduskoivut ja haavat. Puuston lomaan on muodostunut pieniä aukkoja ja käytäviä, joissa lehtomaisen kankaan varvut ovat väistyneet ja metsälauha runsastunut. Hakamaan ja metsälaitumen puusto on iältään erirakenteista ja erityisesti metsälaitumella on hyvin runsaasti eri lajista ja eri ikäistä lahopuuta. Laitumen kohdalla luontaisessa uomassaan virtaavan Hepopuron varressa on keskiravinteinen, suursarainen neva, joka kuitenkin metsästä päin kasvaa umpeen. Entisen pellon kasvillisuus on tuoretta, nurmilauhavaltaista niittyä. Rinteen yläosassa sijaitseva, rakenteeltaan vaihteleva hakamaa on maisemallisesti kaunis suurine puineen ja vanhoine latoineen. Myös metsälaitumen erirakenteinen, vanha puusto on edustavaa. Hoito: Metsälaitumella voi harventaa puustoa siten, että puuston erirakenteisuus säilyy ja syntyy pieniä aukkopaikkoja. Entisille aukkopaikoille vesoneet puiden taimet voi raivata pois. Myös umpeen kasvavan suon laiteita voi raivata. Laiduntamisen jatkaminen kahdessa lohkossa nykyiseen tapaan turvaa sopivan laidunnuspaineen säilymisen. Hepoharjun laidun Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

28 6 PALTAMO, Kivesjärvi, Leppiniemen tila Peruskarttalehti: , Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71513:35200, akp:aki 71518:35191 Oulujärven seutu 3,3 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: P haka, pihapiiri, entinen suopelto Arvoon vaikuttavat erityistekijät: kohde muodostuu kokonaisesta vanhasta tilakeskuksesta Alueen kuvaus: Leppiniemen vanha tila sijaitsee Kivesjärven rannalla. Tilakokonaisuuteen kuuluvat päärakennus, navetta, riihi ja aitat niihin kerättyine työkaluineen, suopellot latoineen sekä laidunalueet luvun alkuun saakka vanha omistajapariskunta hoiti tilaa perinteisin menetelmin. Heidän luovuttuaan tilanpidosta alueiden hoidossa oli kymmenen vuoden tauko. Nykyinen uusi omistaja tuntee paikan lapsuudestaan saakka ja on halukas säilyttämään vanhan tilan mahdollisuuksien mukaan sellaisena, kuin se on toimintansa päivinä ollut. Tällä hetkellä tilan pihapiiriä ja sitä ympäröivää hakamaata laiduntavat hiehot yhdessä viereisten metsäalueiden kanssa. Entisiä suopeltoja hoidetaan niittämällä. Pihapiirin kasvillisuus on tuoretta, eläinten hyvin laiduntamaa niittyä, jolla kasvaa nurmirölliä, niittynurmikkaa ja valkoapilaa sekä perinnebiotooppien lajeista nurmitatarta. Tuore niitty muodostaa myös rantoja kiertävän hakamaavyöhykkeen kenttäkerroksen. Hakamaan puusto koostuu rannan suurista, kauniista rauduskoivuista, raidoista ja kuusista sekä yksinäisestä männystä. Hieman kauempana tilakeskuksesta on aiemmin laidunnettuja metsäalueita. Luoteisrannan metsät ovat sekapuustoisia, osin lehtomaisia puolukka-mustikka tyypin metsiä, joissa on paikoin saniaisvaltaisia korpimaisia painanteita. Vanhojen suopeltojen yleisimpiä kasvilajeja ovat mesimarja, nurmilauha ja suursarat. Metsän ja pellon laiteilla kasvaa ahomansikkaa ja tuoksusimaketta. Hoito: Tilan isäntä on jo kunnostanut vanhoja rakennuksia, ja raivannut suopelloilla sarkaojien varsille vesonutta puustoa. Hakamaan puuston harventaminen avaa komeat näkymät pihapiiristä järvelle. 7 PALTAMO, Mieslahti, Pääkkölän haka Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71442:35473, akp:aki 71442: ,9 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: P haka, metsälaidun Arvoon vaikuttavat erityistekijät: valkovuokko (RT), näsiä (rauh.) Alueen kuvaus: Pääkkölän laitumet sijaitsevat Mieslahden kylässä Ouluun vievän 22-tien vieressä. Lounaaseen laskeutuvalla rinteellä on aiemmin ollut harmaaleppävaltainen lehto ja hakamaa, joita on laidunnettu ja niitetty pitkään luvun lopulla puut hakattiin ja tilalle istutettiin rauduskoivuja. Nykyään aluetta laiduntavat vuohet ja lampaat Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

29 Laidunalueen koillis- ja itäosissa rauduskoivikko muodostaa hakamaan, jonka kenttäkerroksessa kasvavat runsaina mesiangervo ja metsäkurjenpolvi. Rinteen eteläosassa vadelma on vallannut laajoja alueita. Kenttäkerroksessa kasvaa paikoin ahomansikkaa, aholeinikkiä, konnanmarjaa ja valkovuokkoa. Pensaskerroksessa kasvaa lisäksi näsiää. Laitumen länsiosia kohti laidun muuttuu komeiden kuusien hallitsemaksi lehtomaiseksi kankaaksi, jonka kenttäkerroksessa ovat runsaita mustikka, metsäimarre, nuokkuhelmikkä ja paikoin käenkaali. Laitumen arvo perustuu sen maisemallisesti keskeiseen sijaintiin valtatien vieressä. Ylhäällä vaaran rinteellä sijaitsevalta, pistoaidan reunustamalta alueelta on komeat näköalat vaaran alarinteille ja paikoin Oulujärvelle asti. Alueella kasvaa myös harvinaisia ja huomionarvoisia kasvilajeja. Hoito: Istutetut rauduskoivut sijaitsevat maiseman kannalta häiritsevästi riveissä ja liian tiheässä niittykasvillisuuden kannalta. Puuston harvennusten seurauksena laitumelle syntyy aukkopaikkoja, joihin laidunnuksesta hyötyvät ja perinnebiotooppien lajit voivat levitä. Jos eläimet eivät ehdi syödä hakamaan kasvillisuutta tarpeeksi tehokkaasti, korkean mesiangervokasvuston voi niittää. Myös vadelmapensaikon raivaaminen parantaa alueen arvoa. 8 PALTAMO, Selkäniemen rantahaat Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71526:35184, akp:aki 71525:35181 Oulujärven seutu 5,1 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: P haka, metsälaidun Alueen kuvaus: Selkäniemen tila sijaitsee Kivesjärven rannalla. Perinnebiotoopit muodostuvat hakamaista ja metsälaitumista, jotka kiertävät kapeina nauhoina tilakeskusta ympäröiviä peltoja, paikallisteitä ja järven ranta-alueita. Alueita on laidunnettu ainakin sadan vuoden ajan. Nykyään tilan lypsykarja laiduntaa alueita yhdessä läheisten peltolaitumien kanssa. Pitkä laidunnus ja hoito ovat muovanneet järven ranta-alueille edustavia hakamaita. Eri puolilla laajaa hakaa vallitsevat eri lajiset puut: raudus- ja hieskoivut, haavat, pihlajat, kuuset ja männyt muodostavat kauniita, hoidettuja puuryhmiä. Myös puuston ikä vaihtelee. Kenttäkerroksen yleisimpiä lajeja ovat nurmilauha ja nurmirölli. Lähellä peltoalueita hakamaille on levinnyt jonkin verran viljelynurmien lajeja. Peltoaukean ja naapurin kotitien välisellä harmaahirsisen ladon ja sen ylle kaartuvan tuuhean pihlajan hallitsemalla kumpareella kasvaa runsaasti kissankelloja ja päivänkakkaroita. Perinnebiotooppien lajeista hakamailla kasvaa lisäksi ahomansikkaa ja nurmitatarta. Hiekan tai pikkukivien reunustamaa rantavyöhykettä kiertää vaihtelevan levyinen järvikortteiden vyö. Paikoin on pieniä suursaraisia laikkuja. Kivesjärveen työntyvän Kapronniemen rantatöyrään taakse on muodostunut umpeenkasvava pieni suo, jonka valtalajit ovat järvikorte, harmaasara, luhtarölli, jouhivihvilä ja luhtakuusio. Hakamaat vaihettuvat vähitellen laidunnetuiksi metsiksi. Kuusivaltaisilla alueilla kenttäkerroksen kasvillisuus muodostuu tuoreen kankaan varpujen lisäksi paikoin kieloista. Mäntyvaltaisissa, kosteammissa metsissä kenttäkerroksessa on tuoreen kankaan varpujen lisäksi rämeiden varpuja, kuten juolukkaa. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

30 Rantoja, tilakeskuksia ja paikallisteitä reunustavat hakamaat ovat maisemallisesti kauniita, ja kohteen merkitys perustuu suurelta osin maisemalliseen arvoon. Kohteella kasvaa myös joitakin perinnebiotooppien lajeja. Hoito: Puuston harventaminen erityisesti kylätietä reunustavilla metsäalueilla avaa näkymän pihapiiriin, pelloille ja paikoin järvelle. Myös hakamaiden puustoa voi harkinnan mukaan harventaa. 7.5 Puolanka 9 PUOLANKA, Näljänkäjoen tulvaniityt Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 72220:35508, akp:aki 72219, ,6 ha Inventointivuosi: 2003 Arvoluokka: M tulvaniitty, muu (tulvametsä) Alueen kuvaus: Kotikummun tilan tulvaniityt sijaitsevat Suolijärveen laskevan Näljänkä- eli Ylijoen varressa runsaat kolme kilometriä jokisuulta ylöspäin. Aikaisemmin karjanrehuksi niitettyjä niittyjä on ollut eri tiloilla pitkin Näljänkäjokivartta. Inventoidut alueet erottuvat jokivarren maisemassa korkeina, tulvan ja jäiden ansiosta melko avoimina säilyneinä törminä. Kotikummun niittyjä niitettiin Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

31 1970-luvulle saakka, minkä jälkeen ne ovat olleet käyttämättöminä lukuun ottamatta porojen satunnaista laidunnusta. Maanomistaja suunnittelee laidunnuksen aloittamista uudelleen. Näljänkäjoen mutkassa joen molemmin puolin vesirajasta kohoaa korkea ja jyrkkä törmä, jonka laella on noin metrin leveydeltä niittykasvillisuutta. Törmän takana on alavaa, soistunutta maastoa. Eteläpuoleisella rannalla törmän alareunassa kasvaa kiiltopajua ja harmaaleppää, ja törmän päällä harvakseltaan maisemallisesti merkittäviä katajia, tuomia, kiiltopajua ja metsäruusua. Törmän laiteilla ja päällä on monilajista tulvaniittyä. Suurruohoisilla kohdilla valtalajeja ovat mm. mesiangervo, sarjakeltano, rantatädyke ja ruokohelpi. Törmän laella on erityisen edustavaa ja monilajista pienruohoista tulvaniittyä, jonka valtalajeja ovat mm. kielo, tuoksusimake, nurmirölli ja kultapiisku. Kuivimmilla kohdilla on harvinaista kuivaa pienruohoista tulvaniittyä, jota luonnehtivat puolukka, kissankäpälä, kissankello, punanata, jäkki ja lillukka. Törmän takana levittäytyy kertaalleen harvennettu hieskoivikko, jonka aluskasvillisuus on nurmilauhavaltaista runsasruohoista (mm. mesiangervo, kielo, karhunputki, rantatädyke, sudenmarja, mesimarja) tulvalehtoa. Myös hieskoivikko on aikaisemmin ollut avointa tulvaniittyä. Joen pohjoisrannalla avoin niittytörmä on edellistä kapeampi. Törmän reunalla kasvaa maisemallisesti merkittäviä hieskoivuja ja mäntyjä. Tuoreilla pienruohoisilla kohdilla ehdottomasti runsain laji on kielo ja sen seurassa nurmilauhan lisäksi lukuisia niittyjen ja tulvalehtojen lajeja. Harvennettu hieskoivikko on tällä puolen korpikastikkavaltaista. Huomionarvoisia kasvilajeja tällä kohteella ovat jäkki, nurmitatar ja kissankäpälä. Harvinaisista kasvillisuustyypeistä esiintyy kuivaa pienruohoista tulvaniittyä. Hoito: Perinteinen niitto ja heinän korjuu tai laidunnus soveltuvat kohteen hoitomenetelmiksi. Laiduneläimiksi suositellaan hiehoja, sillä runsas kasvilajisto saattaa kärsiä lammaslaidunnuksesta. Laidunnuspaineen ei tarvitse olla kovin voimakas, sillä rehevöityminen ei ole uhkana. Pajupensaita ja vesakkoa tulisi harventaa, mutta maisemallisesti arvokkaat rantapuut tulisi säästää. Näljänkäjoen tulvaniityt Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

32 10 PUOLANKA, Mikkolan rölliniitty Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71739:35471, akp:aki 71738: ,1 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: P- niitty, metsälaidun Alueen kuvaus: Mikkolan rölliniitty sijaitsee keskeisellä paikalla Latvan kylässä. Vaaran rinteellä sijaitsevalta niityltä on komeat maisemat ylä- ja alapuolella sijaitsevalle kylälle sekä naapurivaaran rinteille. Nimensä niitty on saanut siitä, että Rölli ja metsänhenki elokuvan kukkaniittykohtaukset on kuvattu tällä paikalla. Rölliniitty on suurimmaksi osaksi entistä peltoa, joka vielä lukujen vaihteessa oli viljelyn piirissä. Tämän jälkeen alue jäi pois käytöstä, mutta otettiin laidunmaaksi vuonna Nykyään aluetta laiduntaa tilan monikymmenpäinen hiehokarja. Niityn maaperä on kosteaa, ravinteista lehtomultaa. Suuriruohoisen niityn runsain kasvilaji on metsäkurjenpolvi. Niityn ylärinteillä kasvaa harvakseltaan koiranputkia. Niityn eteläosassa virtaavan puron töyräillä kasvaa tuoreen lehdon lajeja, kuten lehtotähtimöä ja erilaisia saniaisia. Käyttämättöminä vuosina niitylle on myös vesonut muutamia pieniä koivu- ja kuusiryhmiä. Niityn luoteiskulmassa on aarin kokoinen kuusivaltainen metsälaidunlaikku, jonka lehtomaisessa kenttäkerroksessa kasvaa mm. käenkaalia. Metsälaitumella ja niityn laiteilla on joitakin suuria maisemapuita. Hoito: Niitty tulisi aidata erilleen peltolaitumista. Avoimelle niitylle vesoneita puita voi raivata Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

33 7.6 Ristijärvi 11 RISTIJÄRVI, Karppalan niitty Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71629:35479, akp:aki 71635: ,6 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: M niitty, metsälaidun Alueen kuvaus: Karppalan tila sijaitsee Uvan kylän Tolosenjoella. Kauniilla paikalla sijaitseva niittyalue on kylätien vieressä, Pienen Uvajärven kaakkoiskulmassa, josta Torvenjoki lähtee virtaamaan pienenä koskena niityn eteläpuolitse. Joen yli kulkee silta, jolta on laaja näköala järvelle ja joen varren niitylle sekä peltoaukeille taloineen. Kylätien toisella puolella, kosken rannalla on vanha mylly, joka vuonna 1915 on uudistettu turbiinimyllyksi. Myllyn vieressä on myllylato. Torvenkosken mylly ja joen varren maisema on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi (Mikkonen 2001). Lounaaseen avautuvan niityn pinnanmuodostus ja kasvillisuustyypit vaihtelevat. Keskiosien kumpareisessa maastossa vuorottelevat tuore nurmiröllin ja syysmaitiaisen hallitsema niitty sekä tuore suurruohoniitty, jonka valtalajeja ovat metsäkurjenpolvi, poimulehdet ja nurmilauha. Joen luusuan kohdalla järveen pistävällä pienellä niemellä on harmaahirsinen lato, jota ympäröi keto. Kedon valtalajeja ovat tuoksusimake, siankärsämö, kissankello, heinätähtimö, nurmitatar ja ahomatara. Ketoa on myös Torvenjoen rantatörmillä lähellä tietä. Jopa muutaman metrin korkuisten, jyrkkien törmien hiekan, hiesun ja hiedan sekaisten rinteiden paljasta kivennäismaata sitovat paikoilleen nurmiröllin, lampaannadan ja jäkin muodostamat tuppaat. Lisäksi kasvaa huopakeltanoa ja mesimarjaa. Myös tuoreen niityn lomassa on paikoin jäkin valtaamia alueita. Järven rannalla on suuri maisemakuusi. Luusuan kohdalle vesirajaan on muodostunut muutaman metrin levyinen, suursarojen hallitsema alue. Huomionarvoisista lajeista niityllä kasvaa lisäksi Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

34 särmäkuismaa ja kalvassaraa. Niityn itä- ja koillisosissa, osin kylätien vieressä on metsälaidun, jonka puusto muodostuu vanhoista kuusista. Puiden neulaskarike on peittänyt maanpinnan ja tukahduttanut kenttäkerroksen kasvillisuuden lähes täysin. Karppalan niitty on toiminut lampaiden laitumena lähes 60 vuotta. Tätä ennen lampaat laidunsivat alueella ilman aitaa. Nykyään alueella laiduntaa neljä lammasta. Jotta eläimillä olisi aina tuoretta, nuorta heinää, niittyä on hoidettu niittämällä se kahdesti kesässä. Hoito: Niittämistä voi edelleen jatkaa, sillä lampaat eivät ehdi syödä kasvillisuutta tarpeeksi tehokkaasti. Niittojäte on hyvä kuljettaa pois. Karppalan niitty 12 RISTIJÄRVI, Hautalan laitumet Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71571:35661, akp:aki 71565: ,8 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: P haka, metsälaidun, entinen pelto Alueen kuvaus: Hautalan tila sijaitsee Koskenkylän Pyhännänkoskella. Hakamaista, metsälaitumista ja entisistä pelloista koostuvat luonnonlaidunalueet mutkittelevat kylätien varrella ja sijaitsevat osin Pyhännänjoen latvavesien rannoilla. Monimuotoiset laidunalueet tekevät maisemasta kauniin ja vaihtelevan. Paikallistien ja joen välissä ja kylätien vieressä on kauniita hieskoivuhakoja. Hakamaiden kenttäkerros on tuoretta, heinävaltaista niittyä, jossa valtalaji nurmilauhan lisäksi kasvaa niitty-, karhea- ja rantanurmikkaa. Yhteen tienvierustan hakamaahan liittyy komeiden kuusien hallitsema metsälaidun, jonka kenttäkerroksessa kasvaa tuoreen metsän varpujen lisäksi myös metsätähteä, kultapiiskua ja Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

35 metsälauhaa. Hakamaan ja metsälaitumen väliin on muodostunut runsaskatajainen reunavyöhyke, jonka kenttäkerroksessa kasvaa tuoksusimaketta. Pyhännänjoen keskelle muodostuneen saaren hieskoivuvaltaisen metsälaitumen kenttäkerros on käenkaali-metsäkurjenpolvi tyypin lehtoa. Nimilajien lomassa on paikoin nurmilauhan tai suo-orvokin hallitsemia alueita. Entisten peltojen kasvillisuus on nurmilauhavaltaista tuoretta niittyä. Paikoin nurmilauha on väistynyt ja kasvillisuutta hallitsevat harvakseltaan kasvavat nurmirölli ja siankärsämö, joiden joukossa esiintyy myös nurmitatarta. Monimuotoisen alueen eri osien käyttöhistoria vaihtelee. Joen ja tien välisen hakamaan paikoin laajoilta niittyaukeilta on niitetty karjalle heinää lukujen vaihteeseen saakka. Muita hakamaita ja metsälaitumia on laidunnettu ja niiden käyttö päättyi samaan aikaan. Kaikkia alueita alettiin laiduntaa uudelleen luvulla. Entisiä peltoalueita on viljelty lukujen vaihteeseen asti. Tämän jälkeen alueet olivat käyttämättä, kunnes niitä alettiin uudelleen laiduntaa luvun puolivälissä. Nykyään lypsykarja ja hiehot laiduntavat tilan perinnebiotooppeja useassa eri lohkossa. Hoito: Puuston tulisi harventaa hakamailla ja erityisesti metsälaitumilla. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

36 7.7 Sotkamo 13 SOTKAMO, Puhakan laitumet Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 70930:35546, akp:aki 70927: ,2 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: V niitty, haka, metsälaidun Aluen kuvaus: Puhakan tila sijaitsee Tuhkakylästä Laakajärvelle vievän tien läheisyydessä. Vuosikymmeniä jatkunut laidunnus on muovannut tilan laidunalueille erittäin edustavia hakamaita ja metsälaitumia. Puustoisten perinnebiotooppien lomassa on myös pieni niittylaikku. Kauniita laidunalueita ympäröivät monin paikoin puu- ja kiviaidat, ja käynti laitumille tapahtuu puisten veräjien kautta. Niityn laidalla on vanha, harmaahirsinen lato, jossa on pärekatto. Perinnebiotooppialueet on jaettu useaan eri lohkoon, joita laiduntavat lypsykarja, hiehot ja vasikat. Osaa laitumista käytetään lypsykarjan yölaitumina Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

37 Perinnebiotoopit ympäröivät tilakeskuksen vieressä, loivassa lounaisrinteessä olevia peltoja. Peltoaukean viereen voimakkaan laidunnuksen alueelle on syntynyt puistomaisia harmaaleppähakoja. Hakamailla puuston tiheys vaihtelee: tiheäpuustoiset kohdat muodostavat varjoisia lehtoja, joiden lomassa karja voi käyskennellä. Välillä taas maisema avautuu aurinkoisiksi niittyaukeiksi. Pensasmaisten, leveälatvuksisten harmaaleppien lisäksi hakamaan puustona on paikoin rauduskoivuja ja alueen luoteisosassa myös kuusia. Kenttäkerroksen yleisimpiä lajeja ovat puna-ailakki, nurmilauha, nurmirölli, käenkaali ja metsäkurjenpolvi. Lisäksi alueella kasvaa nurmitatarta, tuoksusimaketta ja jäkkiä. Hakamaan lounaisosassa on entisestä peltoalueesta muodostunut niitty, jota laidunnetaan yhdessä haan kanssa. Kostean niityn kasvillisuus on nurmilauhavaltaista, ja etenkin alueen hetteisessä kaakkoisosassa kasvaa lisäksi myös harmaasaraa. Metsälaitumen valtapuita ovat komeat kuuset, joiden joukossa kasvaa sekapuustona raudus- ja hieskoivuja sekä harmaaleppiä. Koillis- ja itäosien laidunalueella kenttäkerroksen valtalajeja ovat mustikka, oravanmarja ja metsälauha. Nämä lajit hallitsevat puolukan lisäksi myös metsän keskellä olevaa varpuvaltaista, kangasketomaista aukkopaikkaa, jonka alueella kohoaa useita muurahaispesiä. Metsälaitumen lounaisnurkan kosteaan notkelmaan on muodostunut korpipainanne, jonka valtalajeja ovat mustikka, hilla ja metsäkorte. Alueella kasvaa kaarlenvaltikkaa. Vuosikymmenien laidunnus näkyy myös metsäalueilla, sillä lounaisosan korpinotkelmaa lukuun ottamatta varvikko on aukkoiseksi syöty ja puuston lomaan on muodostunut pieniä aukkopaikkoja ja käytäviä. Sekä hakamaalla että metsälaitumella on kaikenlaista lahopuuta runsaasti sekä pystyssä että maassa. Metsälaitumen pohjoisosassa, pellon vieressä on tilakeskukselta naapuritaloon vievä pieni hiekkatie, jonka korkealla kuivalla laiteella kasvaa runsaasti huopakeltanoa ja kissankäpälää. Hoito: Perinnebiotooppia ei tulisi käyttää pelkästään yölaitumena. Metsälaitumen tiheimpiä kuusikoita voi harventaa siten, että metsän erirakenteisuus säilyy. Puhakan laitumet Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

38 14 SOTKAMO, Lehdon laidun Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71286:35499, akp:aki 71286: ,6 ha Inventointivuosi: 2002 Arvoluokka: M haka, metsälaidun, entinen pelto Alueen kuvaus: Lehdon tila sijaitsee Leppilänvaaran lounaispuolella, Pohjavaaralta Jormuaan vievän tien läheisyydessä, aivan Kajaanin rajan tuntumassa. Laaja luonnonlaidunalue muodostuu hakamaasta, metsälaitumesta ja entisestä laidunpellosta. Tilan nykyinen omistajasuku on muuttanut paikalle vuonna 1904, mistä lähtien aluetta on laidunnettu yhtenäisenä laitumena. Laidunnus loppui kuitenkin 1990-luvun lopussa. Laiduntajina on toiminut lypsykarja. Laitumen länsiosaa yritettiin vuotta sitten raivata pelloksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, joten alueelle istutettiin kylvönurmi. Nurmea on lannoitettu viimeksi 1990-luvun alussa. Nyt paikalla on korkea, heinävaltainen, tuore niitty, jonka valtalajeina kasvavat nurmilauha, nurmirölli, timotei ja niittynurmikka. Entisen laidunpellon reunoilla, lähellä hakamaata heinäkasvillisuus madaltuu ja viljelylajien osuus vähenee. Varsinkin laitumen etelä- ja itäosissa tuoksusimake on laajalla alalla valtalaji. Myös jäkkimättäät peittävät maata runsaina, lähes yhtenäisinä kasvustoina. Niityn keskellä kasvaa suurista maisemakuusista ja katajista muodostuneita ryhmiä ja niityn laiteilla komeilevat yli kaksikymmentä metriä korkeat riippakoivut. Niityn laiteiden matala heinäkasvillisuus jatkuu sellaisenaan niityn itäja pohjoispuolilla levittäytyvälle hakamaalle, ja kauempana laidunpellosta viljelynurmien lajit häviävät kokonaan. Niityn ja hakamaan pinnanmuodostus on paikoin kumpuilevaa ja pienillä ketomaisilla kumpareilla viihtyvät kissankello, huopakeltano, ahosuolaheinä sekä jäkki. Lisäksi kasvaa vilukkoa, ahomansikkaa ja nurmitatarta. Hakamaan kaakkoisosassa on keväisin sulamisvesien alle jäävä notko, patama, jonka kasvillisuutta luonnehtivat kosteilla paikoilla viihtyvät lajit, kuten luhtarölli, nurmilauha, korpiorvokki ja koko alueella yleinen jäkki. Hakamaaalueiden erittäin edustavan puuston vallitseva laji on harmaaleppä. Leppien lomassa kasvavan monipuolisen sekapuuston yleisimpiä lajeja ovat kuusi ja raita. Kaiken lajinen puusto on eri ikäistä ja eri kokoista. Myös erilaista lahopuuta on paljon pystyssä ja maassa. Hakamaa vaihettuu vähitellen kuusivaltaiseksi metsälaitumeksi, jossa puuston lomassa on paikoin pieniä aukkoja. Kenttäkerroksen mustikkavaltainen varvikko on aukkoiseksi syöty ja varpujen seassa kasvaa myös ruohoja, kuten kultapiiskua ja oravanmarjaa sekä metsälauhaa. Metsälaitumen pohjoisosassa on hieskoivuvaltaista metsää, jonka kenttäkerrosta hallitsee käenkaali. Hoito: Laidunnuksen loputtua puiden taimet ovat levinneet erityisesti avoimen niityn laiteille ja puuryhmien ympärille sekä hakamaan aukkopaikoille. Taimia ja nuoria puita voi raivata kaikilla alueilla. Laidunnus olisi hyvä aloittaa pikaisesti uudelleen, jotta rakenteeltaan ja osin kasvillisuudeltaan arvokas kohde säilyisi Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15

39 Lehdon laidun 15 SOTKAMO, Uuden Kaura-ahon laidun Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71039:35646, akp:aki 71040: ,7 ha Inventointivuosi: 2003 Arvoluokka: M haka, metsälaidun Alueen kuvaus: Uuden Kaura-ahon tila sijaitsee Sotkamon Juurikkavaarassa. Tilan perinnebiotoopit koostuvat hakamaista ja metsälaitumista, jotka polveilevat kauniina kotitien ja peltojen vierillä ja työntyvät kumpareniemekkeinä peltojen lomaan. Alueita on kymmenien vuosien ajan laidunnettu perinteiseen tapaan ja nykyisin laidunnusta jatkavat tilan lypsykarja ja hiehot. Pitkään perinteisenä jatkunut laiduntaminen on luonut alueelle luonteenomaisen, edustavan kasvillisuuden ja rakenteen. Kotitien vieressä vanhan lauta-aidan takana on harmaaleppävaltaista hakamaata. Leppävaltaisen puuston lomassa on myös rauduskoivuja sekapuustona. Varsinkin puuston keskelle muodostuneiden niittyaukeiden laidoilla koivut ovat kehittyneet kauniiksi maisemapuiksi. Kenttäkerroksen muodostaa tuore niitty, jolla paikoin kasvaa runsaasti myös ruohoja, kuten kissan- ja harakankelloja ja päivänkakkaroita. Lisäksi kasvaa ahomansikkaa, nurmitatarta, kalvassaraa ja tuoksusimaketta. Kuusihakojen sekapuina on jonkin verran lehtipuita. Puiden lomassa olevien aukkopaikkojen kasvillisuus on monin paikoin kangasketomaista, jolloin sen valtalajit ovat kissankäpälä, huopakeltano, tuoksusimake ja jäkki. Nämä lajit ovat hyvin yleisiä koko laidunalueella. Kuusihakojen pensaskerroksessa kasvaa myös katajia. Metsälaitumet ovat muodostuneet kohtiin, joissa laidunnuspaine on ollut hakamaita pienempi. Tiheiden harmaalepikoiden kenttäkerroksen valtalaji on puna-ailakki. Paikoin lepät ovat vanhoja, ja niiden joukossa on sekapuustona monipuolisesti myös muita lehti- ja havupuita. Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero

40 Näillä alueilla kenttäkerroksessa kasvaa puna-ailakin lisäksi metsä- ja nurmilauhaa sekä lehtomaisen kankaan lajeja, kuten käenkaalia, oravanmarjaa ja metsäimarretta. Kosteimpiin paikkoihin syntyneillä kuusimetsälaitumilla puusto on melko tiheää, ja kenttäkerroksen valtalajeja ovat mustikka, metsätähti ja metsälauha sekä pienissä aukkopaikoissa nurmirölli. Metsälaidunalueella kasvaa lisäksi jäkkiä, nurmitatarta ja tuoksusimaketta. Koko laidunalueen puusto koostuu eri ikäisistä ja eri lajisista yksilöistä. Myös vanhaa ja lahoa puuta on paljon, erityisesti harmaaleppää. Hakamaiden ja peltojen reunoilla on useita harmaahirsisiä latoja, jotka ovat edelleen perinteisessä käytössä kuivan heinän talvivarastoina. Toistensa ja peltojen lomassa kumpareisessa maastossa polveilevat perinnebiotoopit vanhoine latoineen ovat maisemallisesti kauniita. Hoito: Hakamaalle vesoneiden puiden taimien raivaaminen. Myös metsälaitumella voi harventaa puustoa. Perinteisen laiduntamisen jatkaminen turvaa edustavan kokonaisuuden säilymisen. Uuden Kaura-ahon laidun 16 SOTKAMO, Kosken metsälaidun Peruskarttalehti: Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 71047:35551, akp:aki 71051: ,3 ha Inventointivuosi: 2003 Arvoluokka: P+ niitty, haka, metsälaidun Alueen kuvaus: Kosken tila sijaitsee Tuhkakylässä. Metsälaitumesta, hakamaasta ja niittyalueesta koostuvat luonnonlaidunalueet ovat tilakeskuksen kaakkoispuolella peltoaukean ja Tuhkajoen välissä. Tuhkajoki solisee pienenä koskena koko laidunalueen koillisreunalla Kainuun perinnemaisemakartoituksen täydentäminen 2002 ja 2003, numero 15