Eurosetelien harvinaisuus 20 ja 50, s. 32

Transkriptio

1 POHJOIS-KARJALAN NUMISMAATIKOT RY:N JULKAISU 5. vsk 3/2014 Ilmarinen, s. xx Eurosetelien harvinaisuus 20 ja 50, s. 32 Maakuntaartikkelissa Tohmajärvi ennen - tänään, s. 6

2 NÄIN LÖYDÄT MEIDÄT : Myymälät ma-pe Vaajakoskentie JYVÄSKYLÄ Kauppakatu LAPPEENRANTA Verkkokauppa 24h HUOMIOTA HUOMIOTA HOO! Uusi kauppa Lappeenrannassa. Sijainti historiallisesti merkittävän Linnoituksen laidalla aivan ydinkeskustassa. Hyllyssä paljon hopearahoja, kultaa ja erikoisuuksia sekä tarjoustuotteita, joita et löydä nettikaupastamme. TERVETULOA OSTOKSILLE! Myymme, ostamme ja arvioimme. Suomen ja Venäjän rahat, eurot, maailman rahat. Laatutarvikkeet, oma maahantuonti. Karjalan Pultti Oy Salpakatu Joensuu puh NSG Group Flat Glass Business Tuulilasin vaihto ja korjaus! meiltä purkuosat ostamme kolariautoja Karjalan Purku-Pojat lylykoskentie 27, joensuu avoinna: ma pe klo , la suljettu

3 PÄÄKIRJOITUS POHJOIS-KARJALAN NUMISMAATIKOT RY:N JULKAISU Maakuntakierroksen loppumetreillä Tohmajärven ja Värtsilän suunnassa liikkuessani minulle on usein tullut tunne, että seudusta huokuu rikas menneisyys. Vanhat rakennukset ja niiden jäljet luonnossa, vainiot, tiestö, luonto kaiken kaikkiaan. Rajapitäjä Tohmajärven historia on rikasta niin taloudellisesti kuin kulttuurisestikin. Viime viikkoina Tohmajärvi on ollut julkisuudessa kulttuurin tiimoilta. Tohmajärven pääkatu, Kauppakatu ja Kirkkotien alkuosa, on päätetty nimetä Katri Helenan raitiksi; nimeäminen tapahtuisi Potsijuhlassa tulevana kesänä. Päätösesitys on herättänyt vilkasta keskustelua. Oman pitäjän osaajia on laulun taitaja Katri Helenan lisäksi muistettu jo aiemmin mm. Maiju Lassilan tiellä, Järnefeltintiellä ja Oeschintiellä. Tohmajärvi tulee nyt tutuksi myös Rajan Rahan lukijoille. Jo viime numerossa Tohmajärveä sivuttiin Värtsilä-teemassamme. Historioitsija Raimo Vänskä herättää henkiin rajapitäjän rikkaan historian rahalöytöineen. Kyläasiamies Tuomo Eronen puolestaan kertoo pitäjän nykypäivästä sanoin ja kuvin. Rajan Raha on tehnyt historiaa. Pohjois- Karjalan maakunta on nyt käyty läpi päästä päähän, sen historiaa ja nykypäivää on tuotu esille lehtemme numerosta 4/2010 lähtien. Esittelyssä on ollut 19 eri aluetta. Raha, sen käyttö, on ollut yksi keskeinen tekijä maakunnan historiassa. Rahojen ja erilaisten keräilykohteiden avulla on pyritty valaisemaan näiden käyttöajan ihmisten arkea ja kruunun vaikutusta, Raimo Vänskä kertoo. On kysymys numismatiikasta historian aputieteenä ja rahoista historian dokumentteina. Eri keräilyalojen kohteet ovat olleet tärkeitä, kun on yritetty päästä käsiksi kuhunkin aikaan. Kerrottavaa on havainnollistettu runsaalla kuva-aineistolla. Kuntien ja pitäjien nykypäivää taas on kuvattu ajankohtaisissa Tänään-artikkeleissa, on saatu tuoreita kuulumisia maakunnan eri alueilta. - Huomenna tämä kaikki on jo eilistä, dokumentiksi jäävää ja korvaamatontakin, Vänskä muistuttaa. Kyseessä on kulttuuriteko. Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry. tukijoineen ja tekijöineen on samalla tehnyt kunnianosoituksen meitä edeltäneiden sukupolvien työlle. Tämä on myös talkootyön mestarinäyte. Historioitsija Raimo Vänskä on tehnyt artikkelinsa yhdistykselle maksutta. Talkootyöllä on myös hankittu lehdelle mainoksia, joiden tuotoilla tämä kaikki on saatu painettua kansien väliin. On vielä todettava, että kyllähän tämä sarja hiukan jatkuu syksyn ensimmäisessä numerossa. Mutta sen jälkeen on lehtemme sisällössä edessä uuden etsinnän aika. * * * Keräilyharrastus on kulttuuria ja hyvinvointia. Äskettäin Helsingin Sanomissa kerrottiin amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa todettiin luovien harrastusten tukevan työntekoa. Ne auttavat meitä palautumaan työstä, löytämään sille vastapainoa, intoa ja terveellistä tekemistä. Lasken luoviin harrastuksiin myös numismatiikan ja muut keräilyharrastukset. Numismaatikot kokoontuvat kuukausittain kerhoilloissamme ja usein muissakin tapahtumissa, keräilyssä on sekä itsekseen tekemistä että yhdessä toimimista, mikä luo hyvinvointia. Toivotan lukijoille lämmintä ja monipuolista kesää. Syksy on kaukana, vaikka laulussa sanotaankin että kesä on lyhyt. Syyskauden ensimmäiseen Rajan Rahaan toivomme juttuja ja kuulumisia 8.9. mennessä. Kari Tahvanainen Vastaava toimittaja 3

4 Lehdistökatsaus 1 ja 5 kopeekan jäähyväiset Paavo Pölönen Venäjä ei enää mitä todennäköisimmin lyö uusia yhden ja viiden kopeekan rahoja. Kyseiset kolikot säilyvät kuitenkin edelleen virallissina maksuvälineinä. Venäjän parlamentti päättää asiasta ja rahojen lopullisesta kohtalosta myöhemmin. Syitä kolikoiden häviämiseen on useita, suurimpana varmaan kolikoiden heikko arvo. Yksi kopeekka on nimittäin arvoltaan vain noin 0.03 Usan centtiä. Kopeekat eivät siksi myöskään ole mieluisia vaihtorahoja eivätkä ne käy esimerkiksi kolikkoautomaatteihin ollenkaan. Inflaatio ja maailman taloustilanteet ovat syöneet rublan ostovoimaa merkittävästi. Suhteessa kolikoihin käytettyjen raaka-aineden hinnat ovat kuitenkin pysyneet normaalina ja näin ollen yhden kopeekan lyöminen maksaa tällähetkellä enemmän kuin sen nominaali arvo on. Siinä jo riittävän painava syy olla lyömättä kolikkoa lisää. Keräilijöiden ei kuitenkaan kannata huolestua sillä molempia näistä kolikoista on tähän mennessä lyöty yhteensä noin 13 miljoonaa kappaletta, joten oletettavasti tämmöinen kolikko voi Suomalaisenkin keräilijän haaviin vielä helpostikin tarttua. Lähde: Numismaster.com Britanniasta taasen kantautuu vähän päinvastaisia uutisia. Britannian Royal mint on nimittäin julkaisemassa uutta yhden punnan kolikkoa, näillä näkymin kolikko tulee kansalaisten käyttöön vuoden 2017 aikana. Yksi kolikon julkaisemiseen johtaneista syistä, on halu taistella rahan väärentäjiä vastaan. Vanha punnan kolikko on ollu käytössä jo yli kolmenkymmen vuoden ajan ja niitä on laskettu liikkeelle noin 45 miljoonaa kappaletta. Pitkään käytössä ollut valuttaa on riski jo itsessään, koska sen väärentäminen on helpompaa suhteessa uusiin ja turvallisuustekijät paremmin huomioiviin rahoihin. Virallisten arvioiden mukaan noin 3% kaikista punnan kolikoista olisi väärennöksiä. Uusi kolikko tuleekin olemaan väärentäjän painajainen. Kolikko tulee olemaan kaksitoista kulmainen ja siinä on euron tavoin käytetty kahta eri metallia ja metalliseosta ja se muistuttaa väritykseltään myös pitkälti yhden euron kolikkoa. Kolikon etupuolella nähdään kuningatar Elisabethin kuva, taustapuoli taas määräytyy myöhemmin järjestettävän suunnittelukilpailun tuloksien mukaan. Lähde: Bbc Pohjois-Karjalan numismaatikot ry:n hallitus päätti muistaa pöytästandaarilla kahta pitkäaikaista puurtajaa. Armi Hakkarainen on toiminut yhdistyksen sihteerinä ja Tapio Turunen on vastannut tarvikemyynnistä sekä toiminut hallituksessa. Huhtikuun 1. päivänä kevätkokouksessa heille luovutettiin tämä yhdistyksen merkittävin huomionosoitus kiitoksena yhdistyksemme eteen tehdystä pyyteettömästä ja erinomaisen ansiokkaasta työstä. Kuvassa standaaria luovuttamassa Matti Virrantalo ja taustalla Paavo Pölönen. Kuva: Teemu Kortelainen 4

5 Sisällys 3/ Pääkirjoitus: Maakuntakierroksen loppumetreillä 4 Lehdistökatsaus Pohjois-Karjalan numismaatikot ry palkitsi kahta pitkäaikaista puurtajaa 6 Kun Tohmajärven kyliä syntyi, väki vaihtui, omaisuutta suojattiin ja kruunu ohjasi alaisiaan 11 Nils Ludvig Arppe Karjalan teollisuuden rakentaja, maatalouden kehittäjä ja suurliikemies 20 Kustaan sota sekä Tohmajärven Jouhkolan carpelanit ja sotakomissariaatin fahnehjelmit 26 Tohmajärvi tänään 28 Tuokiokuvia Tohmajärveltä eilen ja tänään 29 Tohmajärvi Karjalan Armeijan VII armeijakunnan hyökkäyksen lähtöalueena 1941 SA-kuvissa 30 Vodkaetikettejä, komisario Palmu 32 Eurosetelien harvinaisuus osa II 20 ja Lukijan kynästä 5

6 Maakuntamme alueita ja kuntia Kun Tohmajärven kyliä syntyi, väki vaihtui, omaisuutta suojattiin ja kruunu ohjasi alaisiaan Teksti ja kuvat Raimo Vänskä Tohmajärvi tunnetaan kulttuurin ja hallinnon pitäjänä. Kyläasutus syntyi keskiaikana. Vanhin kylä Kemie on perustettu 1400-luvulla Ilomantsin Sonkajan perevaaran alaiseksi. Kemien tilastoon 1589 luettiin kaikki kylät lukuun ottamatta Kaurilaa, Saariota ja Onkamoa. Saloheimo on kuitenkin selvittänyt muiden kylien taloluvut henkilönimien vertailun avulla. Pienten kylien autiot hän on liittänyt Kemien talolukuun, joten Kemien taloluku lienee todellista lukua jonkin verran suurempi. Onkamo lienee 1400-luvulta. Vuonna 1589 Tohmajärven 72 taloa jakaantuivat Saloheimon mukaan seuraavasti: Akkalassa 1, Ertolassa 5, Jouhkolassa 3, Kantosyrjässä 1, Kaurilassa 5, Kemiessä 35, Littilässä 2, Onkamossa 9, Peijonniemessä 2, Petravaarassa 1, Riikolassa 3 ja Saariossa 5 taloa. Vuonna 1618 kylissä oli yhteensä 75 taloa. Kaikissa asui ortodokseja. Ortodoksien määrä nopeasti väheni Venäjälle muuton vuoksi. Kaurila pitäjän itäosassa mainittiin kylänä Tohmajärven luoteisosan Onkamo oli suurkylä, josta irrotettiin osa Rääkkylään. Tohmajärven uusia kyliä olivat 1690 tilastoihin merkityt Kutsu ja Valkeavaara. Katovuodet 1690-luvullla ja Pohjan sodan vaikeat vaiheet johtivat talojen määrän laskuun. Saloheimon mukaan Kemien 1690 talolukuun 22 voidaan lisätä kirkkoherran ja lukkarin virkatalot ja hovileiri. Pappila perustettiin vuonna 1651 syntyneen seurakunnan jälkeen. Kemienmäen itäpäässä Hovila torppineen ulottui kilometrin kaistalle. Läänitysaikana siitä muodostettiin vapaaherrakunnan hovileiri. Kemie käsitti neljä kyläkuntaa. Akkala tunnettiin Siikajärvenä vuoteen 1637 saakka. Jouhkolan kylän asutus ulottuu 1500-luvulle, jolloin Danila Jouhkosen perhe asettui Jouhkolaan. Isonvihan jälkeen Jouhkolassa asui muun muassa pormestari Benjamin Krook. Jouhkola hoveineen muodostui 1700-luvulla seutukunnan keskuspaikaksi. Kylästä tuli 1770-luvulla rälssikylä. Kruununvouti Gabriel Wallenius yhdisti kartanoonsa kaikki Jouhkolan tilat yhtä luovuttamisesta kieltäytyneen isännän tilaa lukuun ottamatta. Walleniuksen hovin päärakennus valmistui Minne tohmajärveläiset ortodoksit muuttivat Ruotsin vallan alta? Tohmajärven ortodoksien ja luterilaisten taloluvut Saloheimon mukaan Ortodoksit Luterilaiset Yhteensä Vuonna 1908 valmistuneen Jouhkolan jugendtyylisen päärakennuksen kulmatorni Ortodoksien poismuutto koski myös tohmajärveläisiä. Vaikka ortodokseille luvattiin Stolbovan rauhassa 1617 kunnioittaa heidän uskontoaan ja taata heille vapaus uskontonsa harjoittamiseen, Ruotsin asenne muuttui kielteiseksi. Pappien tulo Venäjältä estettiin. Ruotsi määräsi avautuviin pappien virkoihin vuodesta 1638 alkaen luterilaisia pappeja. Ortodokseilla ei ollut pappien koulutusta Suomessa. Tohmajärvellä toimi ortodoksipappina Erasmus Iivananpoika, jonka vaikutuksesta ortodoksinen asutus lienee säilynyt hieman pitempään kuin naapuripitäjissä. Hänet mainitaan myllynisäntänä Erasmus kuoli 1640-luvun puolivälissä. Piispa Isak Rothoviuksen tehokas toiminta puhdasoppisuuden puolesta vahvisti luterilaisen kirkon asemaa ja heikensi ortodoksien tilannetta. Ortodoksit joutuivat mukautumaan Ruotsin puhdasoppisuuden ajan määräyksiin: rakentamaan luterilaisten kirkkoja ja pappiloita sekä osallistumaan luterilaisiin jumalanpalveluksiin. Ortodoksinen pyhäkkö sijaitsi Kemien Kirkkoniemessä. Sen paikalle rakennettiin luterilainen kirkko. Tsasounoita oli ollut eri 6

7 Venäjä 1000 vuotta Novgorod. puolilla pitäjää. Sotakauden jälkeen ortodoksiväestöä ei pitäjässä ollut kuin hyvin pieni vähemmistö. Veijo Saloheimon mukaan Tohmajärven alueelta Venäjälle muutti 215 perhettä. Näistä 127 perheen menosuunta tiedetään. Muuttomatkat olivat pitkiä. Kauimmaksi Volgan taakse Suzdaliin muuttaneella perheellä kertyi muuttomatkaa yli 1000 kilometriä. Suuri muuttoaalto suuntautui Vesjegonskin alueelle, jonne Tohmajärveltä oli linnunteitse kilometriä ja kulkuteitä myöten matkaa kertyi huomattavasti enemmän. Kulku oli hidasta ja vaivalloista. Perheiden jokapäiväisistä tarpeista ja toimeentulosta huolehtimisen ongelmat sekä tuntematon tulevaisuus lisäsivät muuttajien taakkaa. Monet perheet asuivat useassa paikassa ennen muuton päättymistä. Samasta kylästä lähtöisin olevia hakeutui samoille seutukunnille. Tverin alueelle hakeutui 28 tohmajärveläistä perhettä. Stolbovan rauhan 1617 vallan vaihdon jälkeen Tohmajärven väki vaihtui lähes kokonaan 40 vuoden aikana. Luterilaiset muuttivat ortodoksien sijoille. Rahaa maasta Tohmajärven Patsolan Kustaa II Adolfin ja Kristiinan kuparirahojen löytö 1917 Aika 1 öre Kustaa II Adolf ½ öre Vanhan Tohmajärven rahojen tiedossa olevien maakätköjen pääosa on 1700-luvulta Värtsilän alueelta, jonka kätköjä tarkasteltiin edellisessä Rajan Rahassa. Kustaa II Adolfin aloittama kuparirahojen valmistus jatkui Kristiinan aikana. Rahat kuljetettiin Viipurin kautta Pohjois-Karjalaan. Kustaa II Adolfin ja Kristiinan kuparirahojen yhteiskätkö löydettiin Tohmajärven (Värtsilän) Patsolasta kynnön yhteydessä Rahoja löytyi noin 150 kappaletta. Löytöpaikka ei ole tiedossa. Kohteet painoivat noin 6 kilogrammaa. Työmies Oskar Walin Jaakkiman Huhtervun kylästä osti näistä 103 kappaletta. Pienempi osa rahoista jäi löytötilalle. Kansallismuseo sai tutkittavakseen myydyistä rahoista 101 ruotsalaista rahaa sekä kaksi venäläistä 1790-luvun kohdetta (Katariina II:n 5 kopeekkaa 1791 ja Paavali I:n 2 kopeekkaa 1799). Venäläiset rahat ovat noin 150 vuotta nuorempia kuin ruotsalaiset kohteet. On mahdollista, että venäläiskohteet eivät kuuluneet äyrikätköön. Rahapaja Säter Säter Säter Säter Epäselviä 22 Säter Epäselviä 2 Arboga Epäselviä 2 Arboga Epäselviä 2 Säter Yhteensä 30 4 Kristiina Epäselviä 34 Yhteensä 67 Kaikki yhteensä Rahat olivat huonokuntoisia. Niitä ei lunastettu valtion kokoelmiin. Patsolan kätkö saattaa liittyä ortodoksien poismuuttoon. Tohmajärven Patsolan kylä liitettiin Moskovan rauhan jälkeen Värtsilään ja Värtsilä Tohmajärven pitäjään Rahat voivat säilyä maakätkössä myös hyväkuntoisina, kuten nämä Kustaa II Adolfin äyrit 1628 Joensuussa. Saloheimon tutkimuksesta 2010 poimittuja tohmajärveläisperheiden muuttotietoja Perheiden määrä Muuttoalue Muuttopaikka ja tiedossa olevien perheiden määrä 66 Ilmajärven eteläpuoli Jefremovoon 10 perhettä 63 Valdai Jeglinoon 42 perhettä 39 Bežetskin ylänkö Tverin alueen koillisosa Sandovoon 11 perhettä 11 Bežetskistä lounaaseen tverinkarjalaisten nykyinen ydinalue Nikol skojeen kolme sekä Nametskovoon ja Tomatšuun kumpaankin kaksi perhettä 20 Mustajoki Mošenskojeen 11 ja Sopinyyn 9 perhettä 20 Tihvinä Klimovovoon yksi perhe 23 Aunus 1 Vepsä Oštaan yksi perhe 7

8 Kemien Postilan hopeataalerit Kemien Postilan Hollannin Zwollen hopeataaleri Zwolle perustettiin vuoden 800 paikkeilla. Se sai kaupunkioikeudet Zwollen vaakunassa on sinisellä pohjalla valkoinen risti (vrt. rahan vaakunaan). Zwolle kuului hansaliittoon. Kustaa II Adolfin maihinnousu Saksaan ja Hakkapeliitat mitalit. ri 1627, Nürnbergin hopeataaleri 1626, Brunswick - Lüneburgin hopeataaleri 1639, Hollannin Zwollen hopeataaleri 1645 ja hopeataaleri 1636, jonka tekstistä on luettavissa vuosiluku 1636 ja IN DIAR sekä toiselta puolelta ARCHID. Luultavasti rahat on kätketty Kristiinan kaudella ortodoksien poismuuton aikoihin. On mahdollista, että rahoja kulkeutui saksalaisalueilta suomalaisten sotilaiden mukana Suomeen. Viipuri oli Turun jälkeen suurin vientikaupunki, josta rahdattiin tervaa ulkomaille enemmän Viipuri oli kansainvälisen kaupan kaupunki. Postikortti Conrad Oldenburg. Leevi Karvinen Postilan hopeataalereiden löytöpaikalla Kemien Postilan tilan 21:5 kivenraivauksen yhteydessä Jaakko ja Leevi Karvinen löysivät viisi 30-vuotisen sodan aikaista hopeataaleria. Löytöpaikka on noin 350 m Ikolanmäen harjanteella sijaitsevasta päärakennuksesta koilliseen. Ensimmäinen raha havaittiin viilloksen päältä ja neljä muuta noin 5 cm:n syvyydestä punertavasta mullasta. Kohteet olivat Saksi - Gothan hopeataalekuin mistään muusta kaupungista. Tuontitavara ja raha tulivat Karjalaan Viipurin kautta. Kätkö Petravaarasta ja kuparilantti Jouhkolan hovin pihan kärryuralta. Tohmajärven Petravaaran koulun vierestä löydettiin vuoden 1917 paikkeilla noin 15 kilogrammaa ruotsalaisia ja venäläisiä kuparirahoja. Rahat siirrettiin kuparipystöön kaivettavaksi radion maajohtoa varten. Arvo Pirhonen kaivoi paikkaa 1969 muistitietojen perusteella, mutta kuparirahoja ei löytynyt. Jouhkolan hovin oma poika, seitsenvuotias Levanojan Toivo, löysi leikkiessään pyöreän metallipalan hovin pihamaan vanhalta kärrykehältä kesäkuussa Hän puhdisti isänsä Juhani Levanojan kanssa kohteen, joka oli Ruotsin 2 äyriä sm Todennäköisesti kolikko jäi kärrykehään kruununvouti Walleniuksen aikana. Wallenius sai Jouhkolan säterikseen 1764, vaikka asui tuolloin vielä Siikasalmen hovissa. Kirkkolöytöjä Kirkkojen korjaustöiden yhteydessä on tullut esiin lattian alle asetettuja rahoja ja muita esineitä. Yleensä kirkon rakenteista havaitut rahat ovat olleet yksittäisiä kolikoita, jotka ovat kenties tahattomasti sinne joutuneet. Tohmajärven kirkon lattian alta kerrotaan löydetyn huomattavan määrän rahaa. Valtion historiallinen museo ilmoitti kirjeellään kirkkoherra T. G. Warenille, että Tohmajärven kirkon löydetyt kuparirahat olivat arvottomia. Museo kuitenkin lunasti nämä 57 kuparirahaa. Mainittakoon, että Kiihtelysvaaran kirkon peruskorjaustöissä 1931 löytyi lattian alta useita kourallisia vanhoja rahoja. Joukossa oli ruotsalaisia 1700-luvun äyrejä. Kirkkoherra Juho Noponen kirjoitti löydöstä Muinaistieteelliselle toimikunnalle 1931 ja Korjaustöiden yhteydessä löydettiin myös kuusi vierekkäin ristiinnaulittua, ajan syömää oravannahkaa. Nahkojen yläpuolella riippui ylösalaisin parinkymmenen sentin pituinen risti. Tohmajärven kappeliseurakuntana toiminut Kiihtelysvaara sai oman seurakuntansa Kiihtelysvaaran kirkko rakennettiin

9 Jouhkolan hovin 2 öre silvermynt 1762 oli yleinen käyttöraha. lääni jaettiin kahtia. Pohjois-Karjala määrättiin tuolloin perustettuun Savo Karjalan lääniin, josta tuli myöhemmin Kuopion lääni. Kruunun virkamiehistä korkein asema oli kruununvoudilla, joka vastasi poliisitoimesta, toimi ylimpänä virallisena syyttäjänä, huolehti veronkannosta ja veronmaksukyvyn seuraamisesta, kruunun päätösten toimeenpanosta, valvoi maatalouden harjoitusta, kiinnitti huomiota epäkohtiin ja niiden poistamiseen. Kruununvouti Gabriel Walleniuksen toimiala oli erityisen laaja. Siihen kuului edellisten Kruunun toimialaan kuuluivat hallinto-, talous- ja oikeustoimi Vuoden 1721 jälkeen Pohjois-Karjalasta muodostettiin oma itsenäinen kruunun toimialojen yksikkö. Aiemmin alue oli ollut Käkisalmen lääniin kuulunut Taka-Karjalan kihlakunta Pohjois-Karjalan uudeksi pääkaupungiksi tuli Turun rauhan 1743 jälkeen Loviisa (Degerby). Maakuntaan nimitettiin johtavat virkamiehet kruununvouti, henkikirjoittaja ja kihlakunnantuomari. Se sai oikeuden lähettää edustajansa valtiopäiville. Vuonna 1775 Kymenkartanon ja Savonlinnan Kiihtelysvaaran kirkko ristiinnaulittujen oravien ja kolikoiden kätköpaikka. lisäksi muun muassa maakunnan ja raja-alueiden puolustus, rajakauppa, postitoimi, kulkuyhteyksien parantaminen, teollistaminen ja verotuksen uudistaminen. Hän hoiti yhteydenpidon ja epäkohtien korjausehdotukset esimiehelleen. Hän valaisi maakuntansa asemaa ja esitti tarvittavia uudistuksia Kustaa III:lle Loviisassa Alueluovutusten vuoksi Ruotsi joutui muuttamaan oikeustoimen hallinnollisia rajoja. Karjalan tuomiokunta muodostettiin Se jaettiin 1788 Karjalan Yliseen ja Aliseen tuomiokuntaan. Tohmajärvi kuului Karjalan Aliseen tuomiokuntaan. Mainittakoon, että Arppesukuiset Karjalan tuomiokunnan tuomarit asuivat Kiteellä. Käräjillä oikeusistuimen muodostivat tuomari, lautamiehet, kruununvouti tai hänen edustajansa, joka usein oli nimismies. Ennen oikeusasioiden käsittelyä seurakunnan pappi piti käräjäsaarnan. Lakimääräisiä käräjiä tuli istua kaksi kertaa vuodessa. Kruununvoudin myönteinen lausunto tohmajärveläisten korkeasta moraalista ja pari poikkeuksellista käräjäjuttua Tohmajärven kirkko on vanhin Pohjois-Karjalan puukirkko Kruununvouti kertoi lausunnossaan 1826, että kansan moraalissa ei yleensä ole valittamista. Hän jatkaa: Vaikka vakaviakin rikoksia 9

10 sattuu aika-ajoin, mutta niiden perusteella ei koko rahvasta pitänyt tuomita -- Karjalan talonpoika on lainkuuliainen ja erityisesti hän huolehtii vuosittaisesta verojensa suorittamisesta. Yleisimpiä rangaistuksen syitä olivat haureus, juopumus, varkaus ja pahoinpitely. Tohmajärveläisittäin harvinainen rikos tuotti ankaran rangaistuksen onkamolaiselle miehelle, joka todettiin syylliseksi väärän rahan tekoon. Onkamon T. I. teki hopearuplan mallin mukaisia tinasta tehtyjä väärennöksiä. T. I. maksoi velkansa Hammaslahden Matti Kokolle 19 väärennetyllä hopearuplan näköisellä rahalla. Tämän lisäksi väärän rahan tekijä T. I. oli rikkonut lakia salakuljettamalla Venäjältä pellavakangasta. Rahan väärennös tuli esille Tohmajärven talvikäräjillä Syytettyä velkoivat Naatselän Juho Soikkeli 15 ruplaa, Juho Lavikainen 3 ruplaa ja Olli Heinonen venäläisen Parfentei Lukioffin perikunnan puolesta 13 ruplaa. Lisäksi Impilahden Nuutti Partinen ja Ruskealan Matti Kuokkanen velkoivat syytettyä 60 parista venäläisiä käsineitä á 14 kopeekkaa, yhdeksästä nahkavyöstä á 9 kopeekkaa, 15 heikompilaatuisesta vyöstä á 6 kopeekkaa. Näistä kertyi korvattavaa 10 ruplaa 11 kopeekkaa. Turun hovioikeus tuomitsi rahan väärentäjän T. I:n menettämään toisen korvansa ja saamaan 40 paria raippoja. Lisäksi hänet määrättiin kolmeksi vuodeksi linnoitustyöhön. Kovia rangaistuksia käytettiin myös pelotteena pysymään kaidalla tiellä. Viranomaisetkaan eivät aina välttyneet rahan ja muun omaisuuden ryöstöiltä ja varkauksilta. Liperin syyskäräjillä 1770 käsiteltiin saman vuoden toukokuussa tehtyä suurta postiryöstöä. Postimestari Svahn oli lähettänyt seteleinä 17 kirjekuoressa kruununvouti Walleniuksen hänelle toimittamat Ruotsin seteli 12 daler kopparmynt 1769 kruununvouti Gabriel Walleniuksen ajalta. Nämä ruplayksikköiset 1700-luvun hopearahat ovat Polvijärven Sotkuman Iljalan maalöydöstä. Kuva on otettu ennen varsinaista puhdistusta. Maakunnassa 1765 käyteyn ruplan ja kuparitaalarin vaihtokurssin mukaan 1 rupla vastasi 9:12 kuparitaalaria. verorahat Loviisaan. Verorahat paketoitiin narulla kuudeksi paketiksi. Setelipaketit sinetöitiin. Postilaukku sidottiin ehjällä nahkahihnalla ja sinetöitiin. Postimestari Svahn vei laukun ensimmäiseen postitaloon. Kelirikon ja tulvivien järvien vuoksi postin lähtö viivästyi. Kruununvouti oli saanut ohjeita postitoimesta. Postisäkkiin tuli merkitä, milloin posti lähti Liperistä kohti Rantasalmea. Rahalähetys katosi jäljettömiin. Rahojen arvo 1547 hopeataalaria oli ainutlaatuisen suuri. Se vastasi rengin 200 työvuoden palkkaa. Varotoimiin ryhdyttiin. Postitarkastaja Hammarbeck kielsi talonpoikien velvoittamisen kruununverojen postinkuljetukseen Loviisaan. Postiryöstöä selviteltiin vuosikausien ajan. Kruununvouti Wallenius saattoi tiedoksi kansliaoikeuden päätöksen postiryöstöstä vasta Raha nähtiin keisarin rahana, kuten 2000 vuotta sitten. Rahanväärentäjää rangaistiin julmalla tavalla, kuten tohmajärveläistä korvamerkitystä rahasta. Tuomiokirjat kertovat muun muassa ryöstöistä ja varkauksista. Näihin kuuluu kruununvouti Walleniuksen yli 1500 hopeataalarin postilähetyksen katoaminen. Vaiensiko metsien humina ja korpilaki asiasta tietävät? Tohmajärven väki vaihtui 1600-luvulla. Monet tuon ajan maapankit ovat ortodoksien jäljiltä. Tervakaupan kukoistuksen kaudella maakunta sai runsaasti Kustaa II Adolfin ja Kristiinan kausien kuparirahaa. Viipurin ulkomaankauppaan liittyivät myös hopeataalerit, joihin kuuluvat Postilan hopearahat. Tohmajärvi on maantieteellisen sijaintinsa vuoksi joutunut aika ajoin idän ja lännen välisten vihollisuuksien temmellyskentäksi. Toisaalta Tohmajärvelle on ollut hyötyä kulkuväylien risteyspaikastaan. Menneisyyden kuvaa rekonstruoidaan erilaisten dokumenttien valossa. Aktiivisen toiminnan kautta kuva tarkentuu. Jokainen sukupolvi tuo vuorollaan oman näkymänsä kuvaketjuun uusien sukupolvien tarkasteltavaksi ja jatkettavaksi. Lähdeluettelo on Tohmajärven toisen osan yhteydessä. 10

11 Nils Ludvig Arppe Karjalan teollisuuden rakentaja, maatalouden kehittäjä ja suurliikemies Teksti Raimo Vänskä, kuvat Pohjois-Karjalan museo ja kirjoittaja Nils Ludvig Arppe. PKM. Nils Ludvig Arppea on sanottu Karjalan teollisuuden perustajaksi. Arppen suku oli lähtöisin Turusta. Nils Ludvigin isä siirtyi kihlakunnantuomariksi Karjalan aliseen tuomiokuntaan Hänen äitinsä Gret-Sophie kuului tunnettuun Wegeliuksen pappis- ja kulttuurisukuun. Nils Ludvig syntyi vuonna Hän kävi varhaiskoulunsa Savonlinnassa. Hänet kirjoitettiin ylioppilaaksi Turun akatemiassa Arppe suoritti oikeustieteen tutkinnon ja sai todistuksen oikeuslaitosta varten. Hän tuli auskultantiksi Vaasan hovioikeuteen, mutta keskeytti oikeustieteen opinnot ja muutti sukulaistensa luo Puhokseen. Nils Ludvig aloitti yritystoiminnan Johan Fabritiuksen perillisten omaisuuden vuokraajana ja hoitajana. Yrityksen päärahoittaja oli Johan Hallonblad. Puhoksen saha Puhos oli vilkas markkinapaikka. Puhoksen sahan alkuvaiheet ulottuvat 1780 luvulle. Ylioppilas Joseph Wallenius sai luvan sahan perustamiseen Sahausmäärät olivat pieniä. Vuosikiintiö oli 2000 sahatukkia. Sahatavaran myynti Venäjälle oli sallittua. Verotuksen vapaavuosia sahan ylläpitäjä ei kuitenkaan saanut. Saha siirtyi Gabriel Fabritiuksen omistukseen. Puhos lisäsi tuotantoaan 1830-luvulla. Saha rakennettiin uudelleen ja vesivoiman saantia parannettiin. Saha sai luvan toimia ympäri vuoden. Lupaa anottiin tukin sahaukseen, mutta lupa saatiin vain 5000 tukille. Tämä ei tyydyttänyt käytännön asioita hoitavaa Arppea. Kuurnassa oli lupa sahata tukkia, mutta Kuurnan sahan alueella oli tukkipuuta huomattavasti tätä enemmän. Arppe anoikin Puhokselle tukin sahauslupaa uittaakseen Puhokseen Kuurnan alueen tukkeja. Hän sai luvan tukin sahaukseen. Näin Puhoksesta tuli yksi maakunnan suurimmista sahoista. Höyryvoimaa käyttöön Ilmarinen rakennetaan Arppe siirtyi Puhoksen sahan hoitajaksi 1824 ja vuokrasi Puhoksen sekä Utran sahan Tukkien uitto voimakkaiden virtojen, koskien ja myrskyisten järvenselkien läpi oli ongelma, johon Arppe haki ratkaisua. Virtaumia ja tuulta käytettiin kyllä hyväksi, mutta se ei riittänyt. Erilaisia kuljetusratkaisuja oli käytetty, kuten hevosponttuuta järvikuljetuksissa, joissa hevonen kiersi ponttuun kehää kelaten samalla tukkilauttaa ankkurin suuntaan. Pielisen hevosponttuu vorokkeineen Pielisen museossa

12 Kuljetuksen suuri ongelma oli lautojen kuormaaminen ja purkaminen moneen kertaan ennen määräpaikkaa. Esimerkiksi Pielisjokea myöten Joensuuhun saatu sahatavara lastattiin lotjiin kuljetettavaksi Lauritsalaan, josta laudat rahdattiin hevoskuljetuksina Viipuriin. Arppe perehtyi höyrylaivaliikenteen mahdollisuuksiin ja päätyi anomaan höyrylaivaliikenteen järjestämistä Saimaalle: Vakuuttuneena siitä, että nopeampi ja täysin hallittavissa oleva kulkuyhteys Suomen koillisten seutujen ja Lappeenrannan merestä vain viiden peninkulman päässä olevan kaupungin välillä koituisi sisämaan teollisuudelle arvaamattomaksi hyödyksi, olen harkinnut Saimaan vesireitillä käytettävän höyrylaivan rakentamista. Arppe halusi turvata selustansa anoessaan lupakirjaa saada pitää yksin yhtä tai useampaa höyrylaivaa Saimaan liikenteessä. Senaatti näki anomuksessa sitä puoltavia asioita, kuten kotimaisen teollisuuden edistämisen, sisäisen liikenteen helpottamisen ja kaukana sijaitsevien alueiden tavarankul- Ilmarinen postikortissa ja kääntöpuolen osasuurennos. Eläkevakuutusosakeyhtiö Ilmarinen, Helsinki. Wärtsilä avaamassa Saimaan väylää Joensuuhun 1980-luvulla. jetuksen. Senaatin esityksen mukaan lupa olisi voimassa 20 vuotta Arppen anoman 50 vuoden asemesta. Liikenne tuli aloittaa kahden vuoden kuluessa. Keisari vahvisti luvan tammikuussa Arppe aloitti laivanrakennuksen Puhoksessa. Höyrylaivan rakentamisen osaajia ei paikkakunnalla ollut. Ammattimiehiä haalittiin muualta. Rakennus käynnistyi. Ilmariseksi nimetyn siipirataslaivan pituudeksi tuli 88½ jalkaa ja leveyttä 13½ jalkaa. Koneisto hankittiin Clarken konepajasta Englannista, mistä oli lähtöisin koneen asentajaksi kutsuttu Reed. Reedin tehtävänä oli kouluttaa ja perehdyttää Ilmarisen koneenkäyttäjäksi masuunimestari Gustaf Nousiainen. Suomen ensimmäinen höyrylaiva Ilmarinen valmistui heinäkuussa Pietarilainen T. Grommé oli auttanut Ilmarisen piirustusten hankinnassa. Laivan kustannukset olivat ruplaa, josta Arppen osuus oli 2/3 ja Hackmanin 1/3. Ilmarinen tuotti voittoa ensimmäisenä toimintavuotenaan 583 ruplaa. Seuraavina vuosina voitto lienee ollut noin 950 ruplaa. Ilmarinen herätti kiinnostusta myös kilpailijoiden piirissä. Tutustujia riitti. Niinpä Sanansaattaja Wiipurista ilmoitti 1834: Se on herrojen laivanomistajien käytettävissä yhdestä viiteen tuntiin 50 ruplan maksusta; jokaiselta seuraavalta tunnilta maksu on 5 ruplaa silloin kun höyrylaiva Ilmarinen ei ollut hinaamassa muita laivoja. Ilmarinen herätti ihmettelyä ja pelkoakin. Tästä kertoo aikansa runo: Kummako se kulkenoopi, sarviniekka Saimahalla, jonka sarvi savuaapi sekä tulta tuiskoaapi. Ovat siivetkin sivulla, Kahden puolen kainalossa. Mikä mörkö mölähtääpi, Talon vanhin vaimoinensa. Ilmarinen toimi Arppen suunnitelmien mukaisesti. Tiedot laivan myöhemmistä vaiheista ovat niukkoja. Erään tiedon mukaan Ilmarinen romutettiin Puhoksessa 1844 ja toisaalla kerrottiin laivan myydyn Helsinkiin. Ilmarisen merkitys väheni, kun Arppe otti käyttöön 1842 uuden kuljetusreitin Utran, Puhoksen ja Kuurnan sahojen tuotteille Orivedeltä Pyhäjärvelle hevosvetoista primitiivistä rautatietä myöten. Kiskot olivat myötämäkeen Puhoksesta kohti Pyhäjärveä, jonne sahatavaralla lastatut vaunut vierivät helposti. Hevoset vetivät tyhjät vaunut takaisin Pu- 12

13 hokselle uutta lastausta varten. Pyhäjärveltä sahatavaraa siirrettiin vesiväyliä myöten Lahdenpohjaan, Laatokalle, Nevalle, Pietarin vientisatamaan ja edelleen Englantiin. Kansainvälisessä kaupassa Venäjän vientisatamasta ostetusta sahatavarasta sai paremman hinnan kuin suoraan Suomesta myydystä. Arppe käytti etua hyväkseen. Saimaan kanavan valmistuminen 1856 avasi uudet mahdollisuudet kansainväliselle kaupalle. Valtio asettaa rajoituksia sahaustoiminnalle Valtion metsäpolitiikka esti sahaustoiminnan laajentamisen, koska pelättiin sahaustoiminnan kuluttavan liikaa metsävaroja. Puutavaran vientihinnat olivat 1830-luvulla kohtalaisen hyvät. Koko maan sahatavaran vienti kaksinkertaistui. Arppen sahaustoiminnan tulot kasvoivat rajoituksista huolimatta. Tukin ostoon ja hintaan liittyvät kysymykset aiheuttivat kuitenkin ongelmia. Arppe lakimiehenä tunsi oikeuskäytäntöä riitakysymysten käsittelyssä. Hän oli tottunut toimimaan myös virkamieskunnan kanssa. Arppe halusi puun oston ja myynnin olevan yksinomaan sahan omistajan ja metsän myyjän välinen asia ilman viranomaisten sekaantumista. Arppe kohtasi vastoinkäymisiä. Sahaustoiminnassa vienti tyrehtyi. Arppe jätti anomuksen 1843 talousosastolle verojensa lykkäämisestä. Koko vuoden tuotanto oli myymättä Värtsilässä, Kuurnassa, Utrassa, Puhoksessa ja Juankoskella. Arppe ilmoitti vuoden lopulla 1843, että kahden edellisen vuoden aikana vain pieni määrä lankkua ja lautaa oli viety ulos. Kaikki varastot satamissa ja sahoilla olivat täynnä sahatavaraa. Investointia sahoihin ei kannattanut tehdä. Arppe ilmoitti sinetöitäviksi Kuurnan sahan ja Juankosken sahan Perhettä kohtasi suru, kun Arppen vaimo Jeanette kuoli synnytykseen Vastoinkäymisten jälkeen ulkomaanmatkalle 1845 Arppe päätti lähteä laajalle ulkomaanmatkalle Hän totesi matkastaan: -- aion matkasta saada paitsi huvia myös hyötyä. Matka suuntautui aluksi Pietariin ja Kronstadtiin. Venäjältä hän matkusti Saksaan. Hän kertoi Reinin muistuttavan Düsseldorfin kohdalla lähinnä Pielisjoen alajuoksua Joensuussa. Matka jatkui Ranskaan ja Sveitsiin. Paluu Itämerelle tapahtui Saksan kautta. Münchenin taideaarteet kiinnostivat häntä kovasti. Nürnberg, Dresden, Potsdam, Berliini ja Hampuri kuuluivat useita viikkoja kestäneen matkan viimeisiin tutustumiskohteisiin. Arppea kiinnostivat tekniset laitteet ja koneet, kuten tuulimyllyt, erilaiset saharatkaisut, sirkkelisahat, myllyt ja sulkujen rakentaminen. Dresdenin teollisen näyttelyn ihmeelliset mekaaniset kangaspuut, sorvit, vaunut, pianot, pitsit, huivit, silkkikankaat ja monet muut tuotteet saivat tilaa hänen päiväkirjassaan, jonka viimeisellä sivulla on merkintä: Ostettu messinkistä sihtikangasta Puh. myllyyn. Metsä- ja maatalousasiat olivat Arppen matkan erityisiä kiinnostuksen kohteita. Hän halusi siirtää Suomeen hyväksi näkemiään ratkaisuja. Puutarhanhoitoon hän kävi perehtymässä matkansa alkuvaiheessa. Kasselin puutarhaa hän piti kauneimpana näkemistään. Arppe merkitsi muistiin tietoja kiintoisimmista lajikkeista. Hän perehtyi niittyjen viljelyyn ja erityisesti kastelujärjestelmien kehittämiseen. Koivikon tilalleen hän suunnitteli uuden kastelujärjestelmän. Arppe kiinnitti huomiota maa-alan hyödyntämiseen viljelykäyttöön. Suotkin oli otettu tutustumiskohteessa viljelykseen ojituksen ja lannoituksen avulla. Arppe totesi, että hänen kotikonnuillaan suuret suoalueet ovat joutilaina maanviljelyksen ulkopuolella. Arppe tutustui Saksan maatalousopistoissa maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Näistä hän sai ideoita kotimatkalle. Häntä kiinnostivat uudet käytännölliset työvälineet, kuten yhdistetty äes ja aura. Nähtyään Saksan polttoturpeen hyväksi käyttöä hän totesi polttoturpeen käytön mahdollisuu- Sahateollisuus Postimerkki. Arppen mukaan Pielisjoen alajuoksu muistutti Reiniä Düsseldorfin kohdalla. Joensuu-postikortti. Leima 21.X

14 desta Suomessa: Olen varma, että monille metsättömille seuduille voitaisiin tehdä suuri palvelus levittämällä tietoutta polttoturpeen valmistuksesta ja käytöstä. Arppe maatalouden kehittäjänä Muutettuaan Kiteen Koivikon tilalle Arppen maanviljelylle avautuivat uudet mahdollisuudet. Hän tuli veljensä Edvard Arppen kanssa tunnetuiksi suoviljelyksistään. Ludvig Arppen tiedetään raivauttaneen Niinikummun kylässä 400 hehtaaria suota. Mainittakoon, että hän jakoi työtä ja tulosta maanomistajien kesken. Joulukuussa 1845 mitatun Nils Ludvig Arppen uuden valtaojan pituus oli noin 10 km. Kustannukset olivat kaikkiaan 400 hopearuplaa. Työtä jatkettaessa ilmeni, että eräästä suosta ei saatukaan riittävää vesimäärää niittyjen kastelua varten. Neljä vesialuetta sijaitsi valtaojan lähettyvillä. Hän yhdisti vesialueen valtaojaan ja sai niittyjen kastelun toimimaan. Niittyjen kasvu parani merkittävästi. Vesijärjestelyjen käyttö niitty- ja peltomaiden kasteluun levisi maakuntaan. Kastelujärjestelmien avulla saatiin myös karjatalouden edellytyksiä kohennetuksi. Arppe pyrki suurempiin tilakohtaisiin karjamääriin. Hän perusti suuria karjarakennuksia ja oman meijerin. Karjaa hän hankki ulkomailta. Arppen lehtikuusimetsä Puhokseen Lehtikuusia tavataan eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Monet puut ovat saaneet siemenensä Arppen lehtikuusimetsästä. Koivikon 3000 lehtikuusta istutettiin pääosin hehtaarin alueelle. Lehtikuusia on kahta lajia: siperialaista ja eurooppalaista. Arppen lehtikuusimetsä on Suomen suurin ja vanhin. Lehtikuusi oli sopivaa laivojen mastopuuksi. Koivikon tilalla puutarhanhoidossa otettiin huomioon myös kauneusarvot. Arppen kerrotaan käyttäneen huomattavasti rahaa ja työtunteja Koivikon puutarhaan. Vaihtuvan veden Joutsenlampi kaivettiin Koivikkoon Myös luonnon vedet saivat uuden eläinlajin: Arppe istutti rapuja Puhoksen ja Koivikon ympäristön vesistöihin. Arppe toimi kokonaisvaltaisesti maaseudun elämänlaadun kohentamiseksi. Hän muutti Koivikon tilalta Värtsilään Nämä setelit pilkkoutuivat sirkkelisahauksen yhteydessä Nurmeksen Savikylässä. Kaikkiaan tuhoutui 28 ruplamääräistä Venäjän 1800-luvun arvokasta seteliä. Setelinippu oli piilotettu sahattavaan paksuun lankkuun. Arppe joutuu purkamaan Kuurnan sahan Kuurnan kosken käyttölupaan sisältyi määräys (kuten muissakin sahaluvissa), että saha oli siirrettävä tai purettava, mikäli se on tarpeen vesiväylän liikenteen kannalta. Kuopion läänin kuvernööri määräsi Kuurnan sahan purettavaksi laivaliikenteen vuoksi. Purku tuli suorittaa saman vuoden kesäkuun puoliväliin mennessä. Syynä oli patoaminen ja siitä aiheutuvat tulvat. Arppelle tämä ei sopinut. Hän oli saanut vesi- ja rakennushallituksen ylijohtajalta lupauksen sahauksen jatkamisesta ainakin koko kesäkauden Hän arvioi tappioikseen ruplaa. Arppe oli ilmoittanut ennakkoon englantilaiselle ostajalleen Kuurnassa 1850 sahattavan tukkimäärän. Hän ei saanut muutosta Kuurnan sahan lopettamispäätökseen. Arppe ei myöskään saanut hakemaansa korvausta eikä sahausoikeuden siirtämistä Utran sahauskiintiöön. Hän olisi sahauttanut Utrassa Kuurnan sahaukseen tarkoitetut tukit. Suuri määrä metsäalueilla olleista kaadetuista tukeista jäi sahaamatta. Lisäksi sahanomistajat menettäisivät tällaisessa tapauksessa oikeutensa sahata rälssi- tai veromaallaan Kuurnassa sahattaviksi määrätyt tukit. Arppe esitti useita vaihtoehtoja tilanteen purkamiseksi, mutta umpikuja ei auennut. Arppe koki sahansa ja omaisuutensa menetyksen karvaana. Arppe luopuu Utrasta ja Puhoksesta Arppe ei pystynyt maksamaan sahojensa vuokraa. Uuden metsäasetuksen hän oletti vaikeuttavan lisää sahaustoimintaa. Hän sanoi irti Utran ja Puhoksen sahojen vuokrasopimuksen. Uusi sopimus kuitenkin tehtiin. Sahanomistajat myönsivät Arppelle maksujen lisäaikaa vuoden 1855 puoliväliin saakka. Sahojen omistajat Fabritiuksen perilliset suunnittelivat kaiken omaisuutensa myymistä Karjalassa. Sotatoimet tulivat väliin. Arppe suositteli anomuksen jättämistä Utran ja Puhoksen sahojen pysäyttämiseksi sodan ajaksi ja samalla vapautusta lain määräämistä maksuista. Verovapaus ei toteutunut. Utran sahaustoiminta pysäytettiin vuoden 1855 alussa. Raaka-aine siirrettiin Puhokseen. Utran saha myytiin 1856 ja Puhoksen saha 1857 Antti Juhana 14

15 Utran saha. PKM. Mustoselle ja Simo Parviaiselle. Keväällä 1860 Arppe sai maksetuksi lopun velkansa Alfred Kihlmanille (Angelica Fabritiuksen aviomiehelle) ja muille Fabritiuksen perillisille. Arppen yritteliäisyys suuntautui tämän jälkeen erityisesti rautateollisuuteen. Arppen suurostot Läskelän saha ja metsät Arppe osti metsätiloja Jänisjoen vesistön varsilta myös Oskolasta. Näkymä Oskolankoskelta Loitimon ääreltä Metsä ei ollut vielä suuressa arvossa 1800-luvulla. Pohjois-Karjalan sahoille ostettiin 1820-luvulla tukkeja, joiden hinta oli kaksi hopeakopeekkaa. Hinnat alkoivat kuitenkin kohota luvulla maksettiin tukilta kymmenen kopeekkaa. Tukkikauppa ja metsätyöt olivat käteisrahan lähteitä 1800-luvun puoliväliin tultaessa. Metsäteollisuuden harjoittajat, tehdasyhteisöt, sijoittajat ja kauppiaat käynnistivät metsätilojen hankinnan. Näin teki myös Nils Ludvig Arppe, jolle siirtyi valtiolle palauttamattomia jääneitä rälssikylien maita. Hän peri ja osti rälssitiloja sekä hankki Kuolismaan ja Vuottojärven kylät. Hänen lunasti tiloja uittoväylien varsialueita. Värtsilän suurin tila Auvila sekä Kokkola siiryivät Nils Ludvig Arppen omistukseen Jokien virtaumat olivat sopivia myös myllyjen käyttöön. Myllynkivet saatiin lähistön myllynkivilouhokselta ja sahapuuta oli kosolti lähimetsissä. Lokakuussa 1860 Arppe teki yhden suurimmista kaupoistaan ostamalla huutokaupasta Sortavalan pitäjän Läskelän sahan metsineen. Alue oli kuulunut Venäjän tykistöhallitukselle. Arppen ostoon liittyi aiemmin vuokrattujen alueiden metsänkäyttöoikeus. Arppe osti kolme tilaa 1861 Tohmajärven pitäjästä turvatakseen Värtsilän sahan ja rautatehtaan toimintaa. Sahateollisuutta rajoittanut asetus kumottiin Arppe oli valinnut sahalaitoksensa paikaksi omistamansa Läskelän kosken. Hän hyödynsi suurta hehtaarin metsäomaisuuttaan sahateollisuudessa ja raudan tuotannossa. Varapastori Gustaf Löfström oli saanut senaatin vahvistaman sahan lupakirjan, jonka mukaan Värtsilän kaksiraamisella sahalla oli oikeus sahata vuosittain kahdeksan kuukauden aikana tukkia. Sahan padot eivät saaneet aiheuttaa haittaa kosken ylä- ja alapuolella. Tukkien sahausmäärä muutettiin tukiksi. Värtsilän saha aloitti toimintansa heti luvan saannin jälkeen. Saha siirtyi Arppen nimiin vuoden 1836 lopulla. Tietoja sahan toiminnasta on niukasti. Ristiriitoja ilmeni toistuvasti Arppen ja viranomaisten välillä. Vuodelta 1853 mainitaan muun muassa patoihin, erilaisiin rattaisiin, kiertokangen toimintaan, vetolaitteeseen, vedenpinnan korkeuden vaihteluihin liittyviä selvityksiä. Viranomaiset valvoivat koesahauksia, joita suoritettiin silloin tällöin tarpeen mukaan. Kolmannen sahauksen tuloksista syyskuussa 1853 lääninmetsänhoitaja Forstén totesi, että 46 % oli virheetöntä, 36 % enemmän tai vähemmän virheellistä ja 18 % hylkylautaa. Edelleen hän totesi, että Värtsilän sahatut lan- 15

16 Laatokka, Pähkinäsaari. kut ja laudat näkyivät olevan erittäin hyvälaatuisia, tasaisia ja hyvin sahattuja. Värtsilän sahan laudat myytiin Pietariin ja Kronstadtiin. Laudat kuljetettiin proomuilla Juvanjokea myöten 12 virstaa (virsta 1,0688 km) Jänisjärvelle ja sen yli 33 virstaa, minkä jälkeen laudat siirrettiin maakuljetuksena 20 virstaa Laatokalle ja Laatokan Pähkinäsaareen, josta ne siirrettiin Pietariin. Lähes jatkuvat erimielisyydet ja selkkaukset viranomaisten kanssa harmistuttivat Arppen. Taustalla olivat sahaustoiminnan ankara säännöstely ja tiukka valvonta. Arppe luopui sahaustoiminnasta ja siirtyi aloittamaansa raudanjalostukseen Värtsilässä. Möhkön rautaruukki Arppen omistukseen Itä-Suomen järvien pohjissa ja soissa oli saostunutta malmia. Ensimmäinen ruukki perustettiin Juankoskelle C. G. Nygren sai ruukin perustamisluvan Möhkön koskeen 1837, mutta hän myi oikeutensa Pietarilainen von Rauch jatkoi ruukin rakennustöitä. Vesivoimaa saadakseen hän rakennutti Möhkön koskeen padon 1848 ilman lupaa. Arppe valitti luvattomasta padon rakentamisesta, koska padosta olisi suurta haittaa alueelle. Arppe lupasi perustaa masuunin, jonka toiminta ei edellyttäisi patoamista. Möhkön ruukin ja omistajan vaikeiden vaiheiden jälkeen Arppe osti Möhkön ruukin hopearuplalla. Hän oli aiemmin ostanut Käenkosken ruukin ja hankkinut laajoja metsä- ja Järvimalmin nostoa Ilomantsissa. PKM. Malmin kuljetusta Koitajoella. PKM. Rautamalmia hinataan Möhköön. PKM. suoalueita. Arppe suuntasi tarmoaan Värtsilän ruukin toimintaan ja keskeytti Möhkön ruukin toiminnan. Krimin sodan alettua 1854 raudan hinta nousi. Möhkön toimintaa jatkettiin. Vuonna 1856 Möhkön ja Värtsilän ruukit olivat Suomen suurimmat ja tuotannoltaan yhtä suuria. Takkirauta soveltui valuraudaksi. Se oli työstettävissä myös kankiraudaksi. Möhkö raudantuotanto oli vuosina noin 3300 tonnia. Tehtaan kanavaa laajennettiin, mutta talvisin ja matalan veden aikana tarvittiin lisäksi höyryvoimaa. Arppe anoi patoamislupaa, muta lupaa hän ei saanut. Tulipalo tuhosi masuunirakennuksen Rakentamistyöt käynnistettiin heti. Patoamisluvan ruukki sai Möhköön rakennettiin myös uusi kanava, toinen masuuni ja käsityöpaja. Möhkön ruukin vaikeudet alkoivat vuorimalmin voittaessa markkinoilla alaa. Puun kysyntä kasvoi puunjalostusteollisuuden kasvaessa ja monipuolistuessa. Tämä merkitsi myös puun hinnan nousua. Puutavaraa ei enää kannattanut polttaa hiileksi. Möhkön ruukin toiminta päättyi Värtsilän rautaruukki loi pohjan maakunnan rautateollisuudelle Arppe näki Värtsilän sahaustoiminnalle vaihtoehdon: rautaruukkien perustamisen. Hän katsoi saavansa riittävästi ja edullisesti suo- ja järvimalmia kohtuullisten hankintamatkojen piiristä. Arppe jätti lupa-anomuksen rautaruukin perustamiseksi Värtsilään. Asian käsittely eri hallintoportaissa eteni hitaasti. Hankkeelle löytyi puoltaja. Vuorineuvos Gustaf Idestam näki tämän vasta aloitetun teollisuuden alan taloudelliseen Möhkön ruukin rakennuksia. PKM. 16

17 Möhkön ruukin isännöitsijän talo. PKM. Värtsilän tehdas. PKM. hyötyyn liittyvän myös kulttuuria edistämiseen. Senaatti myönsi kahden masuunin rakennusluvan järvi- ja suomalmien sulattamiseen. Luvan piiriin kuuluivat kaksi ahjoa, ahjon kankivasara, nippuvasara, kaksi naulavasaraa, kupoliuuni ja konepaja. Veden patoamisessa tuli noudattaa aiempia määräyksiä. Tehdas ei saanut olla esteenä Värtsilän kosken perkaukselle. Käyttövesi johdettaisiin sahan padosta kanavan kautta. Tehtaan toimintavalmius tuli saavuttaa kahden vuoden sisällä. Tämän jälkeen tehtaan toiminta oli verovapaata 15 vuoden ajan. Kuitenkin kankirautakoneistosta tuli suorittaa vasaraverona kolme kippuntaa kankirautaa kummastakin ahjosta viiden vuoden ajan. Tämän jälkeen suoritettaisiin uusi katsastus, jonka perusteella määritettäisiin uusi vasaravero. Tehtaan nimeksi vahvistettiin Wärtsilä ja yritykselle oma leima. Tehtaan paikka oli kruunun- ja verotila n:o 3 Värtsilän kylästä. Arppe omisti tilasta ¼:n ja loput ¾ muut ruukin rakentamiseen osallistuneet. Raaka-ainelähteiksi tehtaan toimintaa varten Arppe oli hankkinut Kiteen Ruokojärven, Pälkjärven pitäjään kuuluneet Jänisjoen osat Värtsilän tehtaan masuuni 1910-luvulta. PKM. sekä järviä ja soita Tohmajärveltä ja Kiihtelysvaarasta. Polttoainetarvetta varten Arppella oli verotilansa Tohmajärvellä. Lisäksi hänellä oli mahdollisuus ostaa puuta Jouhkolan rälssitiloilta ja kruununmetsistä Kiteeltä ja Tohmajärveltä. Ruukin toimintaan tarvittiin ulkomaista osaamista Arppe ei itse ollut raudanvalmistuksen osaaja. Hän kutsui ruotsalais-englantilaisen vuorimekaanikko Nikolai Smithin suunnittelemaan Värtsilän masuunin, konepajan ja rautavalimon. Mainittakoon, että Värtsilän suunnitelmia ja piirustuksia käytettiin myös vuonna 1851 valmistuneen Möhkön ruukin rakentamisessa. Smith johti Värtsilän ruukin rakennustyötä. Englantilainen Hill jatkoi töiden teknisten töiden johtamista. Arppe totesikin muutamien toimintaviikkojen jälkeen, että tehdas toimi jatkuvasti hyvin. Tuotto oli helmikuun loppuun 1853 mennessä puutaa (1 puuta = 16,3805 kg). Vuosina 1854, 1855 ja 1856 tuotanto oli keskimäärin 56 kippuntaa/vrk (1 kippunta rautaa = 136 kg). Muualla vuorokauden tuotanto ei yleensä noussut yli 20 kippunnan. Värtsilän vuosituotannon keskiarvo oli noin kippuntaa. Möhkön ja Värtsilän raaka-aineen haittana oli raudan fosforipitoisuus. Krimin sodan vaikutukset näkyivät 1850-luvun puolivälissä raudan kysynnässä. Värtsilä kasvatti tuotantoaan ja samalla raudan hinta nousi. Arppe ilmoitti vuonna 1855 rautaa myydyn ruplan arvosta. Seuraavan vuoden tammitoukokuun aikana raudan myynnin arvo oli ruplaa. Päivittäi- Arppen aikalainen Ruotsin 8 killinkiä Ruotsin raha oli Suomessa virallisesti voimassa vuoden 1842 loppuun. Suomen 20 kopeekkaa Keisari Aleksanteri I antoi 1811 luvan valmistaa 20, 50 ja 75 kopeekan seteleitä, myöhemmin myös suurempia nimellisarvoja. 17

18 Värtsilän rautatehtaan alue. PKM. tehtävästään Talousosaston johtajaksi nimitettiin Fabian Langenskjöld, joka tuki voimakkaasti sahateollisuutta. Hän pyysi 1859 sahanomistajilta lausuntoa sahateollisuutta koskevien rajoitusten poistamisesta. Yksi lausunnon antajista oli N. L. Arppe. Arppe sai kutsun 1860 uutta metsälakia valmistelevaan komiteaan. Sairautensa ja yksityisasioidensa vuoksi hän ei voinut osallistua komiteatyöskentelyyn. Komitea kuitenkin toimi Arppen ajamien uudistusten suuntaan. Arppen uudistusajatukset näkyivät senaatin huhtikuussa 1861 antamassa asetuksessa sahaustoiminnasta. Rajoitukset tuotannon suuruudesta, kuten yksityisten sahojen aikarajoitukset poistettiin. Annettiin lupa kaikenlaisen puutavaran rajoittamattomaan sahaukseen. Asetus sisälsi muun muassa määräyksiä vesija höyrysahojen perustamisesta. Aikaisempi sahavero poistettiin. nen tuotanto oli tuolloin sekä Värtsilässä että Möhkön ruukilla noin 1000 puutaa. Tullitariffien alentaminen avasi väylät englantilaiselle harkkoraudalle. Uudessa kilpailutilanteessa Arppe vähensi raudan valmistusta. Arppe näki mahdollisuuden jalostusasteen nostamiselle. Tehtaan perustamislupa sisälsi kankirautavasaran asentamisluvan, jota ei Värtsilässä ollut kuitenkaan käytetty. Harkkoraudan valmistusprosessia kankiraudaksi kokeiltiin muualla. Arppe suunnitteli jo 1856 valssilaitoksen perustamista kankiraudan valmistamiseksi. Syyskuussa 1859 Arppe jätti senaatille lupa-anomuksen höyrykäyttöisen putlaus- ja valssilaitoksen rakentamiseksi Värtsilään. Lupa myönnettiin. Se sisälsi kankirautavasaran asentamisluvan, jota ei Värtsilän tehtaalla ollut käytetty. Putlauslaitoksen rakennus aloitettiin syksyllä Masuuni ja valimon katto tuhoutuivat tulipalossa marraskuussa Marraskuussa 1860 korjaus- ja asennustyöt saatiin valmiiksi. Värtsilän valssilaitos otettiin käyttöön elokuussa Kuljetusmahdollisuudet ja Venäjän tullitariffit kuuluivat raudantuotannon avaintekijöihin. Rautatuotteiden tullia viennin osalta Venäjälle kevennettiin. Wärtsilän tuotannon myynti suuntautui muun muassa Pietariin ja Baltiaan. Wärtsilästä reitti kulki Laatokalle ja Nevajokea myöten Pietariin. Möhkön tehtaan rauta kuljetettiin Saimaalle, Puhokseen ja 1856 valmistunutta Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin. Suomi sai täyden tullivapauden jo aiemmin vapautetun järvimalmista valmistetun harkkoraudan rinnalle myös kankiraudan myynnin sekä rajoittamattoman myyntimäärän. Nils Ludvig Arppe metsäteollisuuden asiantuntijana ja lainsäädännön kehittäjänä Aleksanteri II halusi tukea Suomen taloudellista kehitystä. Elinkeinojen harjoittamiselle annettiin aiempaa vapaammat kädet. Sahateollisuuden kehittämistä vastustanut senaatin talousosaston johtaja L. G. von Hartman siirtyi Arppen työ jatkui Suomen markkakauden alkuun. Vuoden 1860 markka vastasi ruplan neljäsosaa ja teoreettisesti neljää nykyistä euroa. Ensimmäistä markkatyyppiä valmistettiin kappaletta. Setelimarkka Maasta viedystä kaikesta sahatavarasta määrättiin maksu. Arppe tuki puutavaraliikkeen toimillaan myös rautatehtaan investointeja. Sahateollisuutta rajoittanut asetus kumottiin Arppe oli valinnut sahalaitoksensa paikaksi omistamansa Läskelän kosken. Hän hyödynsi suurta hehtaarin metsäomaisuuttaan niin sahateollisuudessa kuin ja raudan tuotannossa. Nils Ludvig Arppe toimi konkreettisesti siellä, missä hänen työväkensä ja tehtaansa toimivat. Tuotanto 18

19 saavutti huippunsa 1861, mutta samana vuonna tehtaanjohtaja Arppe sai halvauskohtauksen. Karjalan olojen kehittäjä ja teollistaja Nils Ludvig Arppe kuoli kotonaan Värtsilässä Arppen kolmas vaimo Amalia Seitz ( ) jäi äidiksi kolmelle lapselle ja äitipuoleksi kahdeksalle Arppen lapselle. Arppen testamentissa määrättiin Amalia ja Arppen veli Edvard lasten holhoojiksi. Arppen perheyhtiö muutettiin osakeyhtiöksi. Arppen jälkeen Nils Ludvig Arppen hauta Kiteen kirkkomaalla. Arppe on haudattu kahden ensimmäisen vaimonsa Jeanette ja Thilda Porthanin väliin. Wärtsilä -merkki edustaa jatkuvuutta Arppen työtä jatkoivat hänen perillisensä vuoteen 1891 saakka. Klas Arppe rakennutti 1868 Siemens Martin tyyppisen malminsulattamon, joka jalosti järvimalmista takkirautaa. Osakekanta siirtyi vähitellen Arppen perikunnan ulkopuolisille. Yhtiö myi taloutensa tasapainottamiseksi 1 miljoonalla markalla 1888 hakattavaksi suuren puumäärän 10 vuoden aikana. Yhtiö muutettiin Aktiebolag N. L. Arppe Arfvingar -nimiseksi osakeyhtiöksi Viipurista Joensuuhun rakennettu rautatieyhteys mahdollisti Wärtsilän tehdasalueen yhdistämisen sivuraiteella Karjalan rataan Senaatti vahvisti 1898 Värtsilä AktieBolag-nimisen yhtiön säännöt. Yhtiön osakepääoma oli mk. Vuonna 1899 tehtaan isännöitsijäksi tuli M. Hallberg. Yhtiö pilkottiin toimintasektorien mukaisiksi yhtiöiksi. Yhtiö sai uuden nimen Aktiebolaget Värtsilä Osakehtiö vuoden 1908 alussa. Tähän yhtiöön kuuluivat ainoastaan Wärtsilän tuotantolaitokset ja yhdyskunta. Kaikki maa-alueet oli luovutettu jo 1902 erilliselle kiinteistöyhtiölle lukuun ottamatta Wärtsilän tehtaan läheisyydessä olevia tarpeellisia alueita. Myös lakkautetun Möhkön tehtaan alueet siirrettiin kiinteistöyhtiölle. Läskelän saha ja hehtaaria eli kaikki Viipurin läänissä olleet Wärtsilän maat myytiin1905 Harlun Läskelä Bruks Aktiebolag yhtiölle, joka oli perustettu saman vuonna. Saimaan kanava, jokien kanavointi, laivaväylien ruoppaukset, laiva-, proomu- ja lotjaliikenteen kehitys, rautatie- ja maantieverkoston rakentaminen loivat edellytyksiä puun kysynnän ja metsäteollisuuden kasvun uudelle tasolle. Läskelä-yhtiö osti 1907 kaikki Kuopion läänissä olleet Wärtsilän maaalueet. Näin Arppen maa-aluekokonaisuus pilkottiin ja siirrettiin uusille omistajayhtiöille. Nils Ludvig Arppe rakensi maakunnan saha- ja rautateollisuuden sekä vahvisti niiden toimintaedellytykset. Maakunnan järvi- ja suomalmin sulattaminen rautatehtaan masuuneissa oli alansa suurprosessi. Vuosina rakennetut höyryvoimaa käyttäneet putlaus- ja valssilaitokset olivat Suomen suurimmat. Arppen teollisuuslaitokset tarjosivat työtä ja toimeentuloa samanaikaisesti useille sadoille Lähteitä: pohjoiskarjalaisille ajoittain yli tuhannelle henkilölle. Tukkipuun kysynnän kasvu vaikutti kantohintojen nousuun ja maaseudun vaurastumiseen. Hän sai tuotantonsa avulla rahavirran suuntautumaan Pohjois-Karjalaan. Arppen toiminta loi perustan Wärtsilä-yhtymälle, joka on tänään maailman johtava laivamoottorien valmistaja ja laajaalainen huipputekniikan tuottaja. Erkki Borg: Suomessa käytetyt rahat. Toinen painos Jaana Juvonen: Vanhan Tohmajärven historia. Pieksämäki Kimmo Katajala ja Jaana Juvonen (toim.) : Maakunnan synty. Pohjois-Karjalan historia Hämeenlinna Olof Mustelin: Nils Ludvig Arppe Karjalan teollisuuden perustaja. Porvoo Paavo Haavikko: Wärtsilä Wärtsilä-yhtiön ja siihen liitettyjen yritysten kehitysvaiheita kansainvälistyväksi monialayritykseksi. Porvoo Jorma Pasanen: Rahakirja. Helsinki Veijo Saloheimo: Pohjois-Karjalan historia III. Joensuu Tuukka Talvio: Tietoja rahan kurssiarvosta Raimo Vänskä: Kansan käsissä ja kätköissä. STUDIA CARE- LICA HUMANISTICA 13. Joensuu Wärtsilän viralliset sivut ( Postikortit Ilmarinen: Eläkevakuutusosakeyhtiö Ilmarinen, Helsinki ja Merimuseo. Valokuvat: Pohjois-Karjalan maakuntamuseo (PKM) ja Raimo Vänskä. Raimo Vänskän arkisto. 19

20 Kustaan sota sekä Tohmajärven Jouhkolan carpelanit ja sotakomissariaatin fahnehjelmit Teksti Raimo Vänskä Kuvat Kontakt Mynt 1975 ja kirjoittaja Kustaan sota koski koko maakuntaa, vaikka Pohjois-Karjala ei joutunutkaan varsinaiseksi taistelutantereeksi. Sodan aikana kruunu alkoi maksaa myös Pohjois-Karjalassa ylisotakomissaari Fahnehielmin maksukuiteilla. Maaherra Carpelan käytti nimellään varustettuja sotaseteleitä maksuliikenteessä. Tiedossa olevat carpelanit on päivätty Jouhkolassa. Kuningas hyväksyi fahnehjelmien ja carpelanien käytön. Ruotsin valtiokonttori lisäsi voimakkaasti setelistön määrää. Mukaan tulivat myös laittomat Munckin väärennöstehtaan "fahnehjelmit". Ruotsin hallitusmuoto 1772 kielsi kuninkaalta oikeuden hyökkäyssodan aloittamiseen. Kustaa III yritti saada Venäjän antamaan tekosyyn hyökkäyksen aloittamiseen. Katariina II ei ollut halukas sotaan. Koska itärajalla oli maanomistukseen liittyviä rajankäyntipulmia, kuningas näki tämän alueen otolliseksi provokaatiolle. Kustaa III oli teatterimiehiä. Kerrotaan, että kuningas teetätti kasakkapuvut Savon metsien teatterinäytäntöä varten. Puumalan Vuolteen kylässä alkoi tapahtua. Venäläiset väittivät, että kasakoiksi pukeutuneet ruotsalaiset polttivat talon rajan pinnassa omalla puolellaan, tosin alueella, jonka omistussuhteet olivat epäselvät. Liikkeelle lähtenyt venäläinen partio antoi tahtomattaan aiheen syyttää Venäjää rajaloukkauksesta. Henrik Gabriel Porthan ja monet muut pitivät välikohtausta eversti Hastferin ilveilynä. Sotaan ei Suomessa uskottu. Kuningas sai kuitenkin sodan aikaan tällä tekosyyllä. Pian Savon prikaati ylitti rajan. Sota oli alkanut. Eversti Hastferin 320 miehen yksikkö lähti venein Puumalasta ahdistamaan Savonlinnaa etelästä päin. Maitse siirrettäviä joukkoja vahvistettiin ja selustoja turvattiin. Tavoitteena oli vallata Savonlinna, jota ei kuitenkaan saatu vallatuksi. Kustaa III esitti Venäjälle uhkavaatimuksen, jonka mukaan Venäjän oli palautettava Ruotsille tämän Uudenkaupungin ja Turun rauhassa menettämät alueet Ruotsin kuninkaalle koituneiden sotakustannusten korvaamiseksi. Lisäksi Kustaa III vaati, että Venäjän on luvattava palauttaa Krimin alue Turkille ja otettava hänet Turkin ja Venäjän rauhanvälittäjäksi. Katariina II:n pitkämielisyys Ruotsia kohtaan päättyi viralliseen sodanjulistukseen. Kustaa III:n veli Kaarle-herttua toimi Suomen armeijan ylipäällikkönä kuninkaan poistuttua Suomesta Kaarle-herttua nimitti maaherra Carpelanin Karjalan joukkojen komentajaksi. Carpelan vahvisti joukkojaan pitkin talvea. Majuri H. Gripenbergin Hämeen jalkaväen pataljoona saatiin Karjalan joukkojen tueksi. Karjalan jääkärijoukko organisoitiin kevättalvella neljän komppanian 576 miehen joukko-osastoksi. Saloheimon mukaan todennäköisesti Tohmajärvi, Kitee, Kesälahti ja Pälkjärvi muodostivat omat komppaniansa. Sodan osapuolet: Kustaa III koruna käytetyssä Rääkkylän Niemisen maalöydön riikintaalerissa ja Katariina II 100 ruplan setelissä. 20