KEURUUN POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN ALUE

Transkriptio

1 Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke Nina Äijälä KEURUUN POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN ALUE Rakennusinventointiraportti

2 2 JOHDANTO 3 KEURUUN POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN ALUE 1. JOHDANTO Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 3 Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointiprojekti 3 Keuruun Pohjoisjärven osayleiskaava-alueen inventointi 4 Aikaisemmat selvitykset 7 2. INVENTOINTIALUE 8 Keuruun kaupunki 8 Pohjoisjärven osayleiskaava-alue 9 Inventointialueen historia RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ 21 Talonpoikaisen rakentamisen aika 21 Jälleenrakennuskausi luvulta 2000-luvulle RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN TILA INVENTOIDUT ALUEET JA KOHTEET 33 LÄHTEET 47 Maanmittauslaitoksen kartat, lupanumero 424/MML/11 Graafinen suunnittelu Jussi Jäppinen Tulostus Kopijyvä 2012 Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointiprojekti Keski-Suomen museo aloitti vuoden 2012 alussa koko Keski-Suomen maakuntaa koskevan, kolmivuotisen modernin rakennusperinnön inventointihankkeen, joka on pilottihankkeena ainutlaatuinen Suomessa. Inventoinnin tarkoituksena on tuottaa tutkimustietoa uudemmasta rakennusperinnöstä. Hankkeen yhteistyötahoina ja rahoittajina toimivat Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen museo ja Keski-Suomen kunnat. Yhteistyötä tehdään myös Museoviraston Rakennettu hyvinvointi -tutkimushankkeen kanssa. Suomi on modernin rakennusperinnön suurvalta maamme rakennuskannasta noin 80 % on syntynyt viimeisten 60 vuoden aikana. Tarve modernin rakennusperinnön tutkimukselle on suuri, sillä juuri tämän aikakauden rakennuksiin ja ympäristöihin kohdistuvat suurimmat muutos- ja jopa purkamispaineet, mutta rakennus- ja aluekohtaista tutkimustietoa sotien jälkeisestä ajasta on vielä vähän. Tutkimustarve on kirjattu Keski-Suomen kulttuuriympäristöohjelmaan , Keski-Suomen maakuntaohjelmaan ja Keski-Suomen museon alueellisen toiminnan nelivuotissuunnitelmaan Inventointien myötä saadaan uutta tietoa kullekin paikkakunnalle ominaisesta rakennusperinnöstä, sen rakennushistoriallisista, rakennustaiteellisista, kulttuurihistoriallisista ja maisemallisista arvoista. Kaikissa kunnissa tehtävän inventoinnin myötä saadaan kokoavaa tietoa rakennetun ympäristön erityispiirteistä maakunnallisella tasolla. Inventoinnin tulosten on lisäksi tarkoitus palvella kuntien maankäytön suunnittelua, kaavoitusta ja laadukasta korjausrakentamista. Tutkimustulokset toimivat tausta-aineistona myös maakuntakaavoituksessa. Projektin aikana kartoitetaan, millaista on keskisuomalainen moderni rakennettu kulttuuriympäristö. Tutkimus on kertomus keskisuomalaisten kuntien taajamien nopeasta muuttumisesta hyvinvointivaltiota rakennettaessa. Tämän vuoksi inventoinnissa on pääasiassa keskitytty aluekokonaisuuksien hahmottamiseen: taajama- ja kyläkuvan kehitykseen ja kaavoituksen kautta

3 4 JOHDANTO 5 syntyneisiin ympäristöihin. Inventoinneissa huomio kohdistuu pääosin julkiseen rakentamiseen. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota myös julkisiin liikenneympäristöihin, teollisuusrakennuksiin ja -ympäristöihin sekä asuinrakennuksiin pihapiireineen. Inventointi keskittyy ajallisesti vuodesta 1945 aina 2000-luvulle saakka. Uudemman rakennusperinnön kartoittamisen yhteydessä tarkistetaan kuntien vanhojen inventointiaineistojen ajantasaisuus. Tarkistettujen alueiden laajuus vaihtelee kuntakohtaisesti aikaisemman inventoinnin tarkkuuden mukaisesti. Keuruun Pohjoisjärven osayleiskaava-alueen inventointi Keuruun Pohjoisjärven osayleiskaava-alueen rakennusperinnön inventointi tehtiin osana edellä esiteltyä maakunnallista tutkimushanketta. Keuruulla inventointialueiksi valittiin useita kunnan eri puolilla sijaitsevia taajamia tai kyliä. Vuoden 2012 aikana inventointia tehtiin Pohjoisjärven alueen lisäksi Haapamäen taajamassa. Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke keskittyy pääasiassa taajama-alueisiin. Pohjoisjärven seutu poikkeaa tästä linjasta maaseutumaisena haja-asutusalueena. Keuruun kaupungilla on kuitenkin vireillä alueen osayleiskaava, jonka taustaselvitykseksi inventointia tarvitaan. Inventointialue käsittää Keuruun kaupungin ilmoittaman kaava-alueen alustavan rajauksen. Inventointityö Keuruulla aloitettiin elokuussa 2012 ja sitä tehtiin useassa jaksossa. Kaikkiaan Pohjoislahden- Manniskylän rakennusperinnön inventointiin kului noin kuusi viikkoa. Rakennusinventoinnissa dokumentoitiin Keuruun Pohjoislahden, Manniskylän, Honka-Mannilan ja Airolahden rakennettua kulttuuriympäristöä, kerättiin tietoa alueen rakennuskannasta, ja määriteltiin inventoitujen kohteiden kulttuurihistoriallinen arvo. Yksittäisten kohteiden inventoinnin lisäksi kyliä tarkasteltiin aluekokonaisuuksina, selvitettiin niiden rakentumisen vaiheita ja rakennetun ympäristön ominaispiirteitä. Tässä inventointiraportissa luodaan kokonaiskuva alueesta, sen rakennusperinnöstä ja historiasta. Raportissa on myös inventoitujen kohteiden esittely. Tarkempi kohde- ja rakennuskohtainen tieto on tallennettu Keski-Suomen museon käyttämään KIOSKI-inventointitietokantaan. Viime sotien jälkeisen ajan modernin rakennusperinnön kohteiden arvottaminen on tässä vaiheessa alustavaa. Arviot kohteiden kulttuurihistoriallisesta arvosta täsmentyvät kolmivuotisen inventointihankkeen valmistuessa, kun kohteita voidaan tarkastella ja vertailla koko maakunnan mittakaavassa. Tämän vuoksi inventointiaineistoon saattaa tulla vielä muutoksia, jotka kirjataan KIOSKI-tietokantaan. Raportin valokuvat on ottanut Nina Moilanen vuonna 2012, jollei kuvatekstissä muuta mainita. Arkistokuvat ovat Keski-Suomen museon kuva-arkistosta. Pohjoislahden ja Manniskylän rakentumista ja historiaa selvitettäessä käytettiin lähteinä kirjallisuutta, arkistoaineistoja, vanhoja karttoja sekä haastatteluita. Arkistolähteitä olivat Keuruun kaupungin arkistoimat rakennuslupa-asiakirjat. Maanmittauslaitoksen maanjakotoimituksia tarkasteltiin kiinteistötietojärjestelmän internet-selaintietopalvelun avulla. Lähteinä käytettiin myös historiallisia karttoja, joita oli mahdollista tarkastella Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa internetissä. Taustatietona käytettiin Keuruun vanhaa rakennusinventointiaineistoa, jota säilytetään Keski-Suomen museon rakennustutkimusarkistossa. Merkittävimpiä kirjallisuuslähteitä olivat Keuruusta tehdyt lukuisat pitäjänhistoriat, esimerkiksi Vanhan Ruoveden historia -teossarja, jonka Keuruuta käsitteleviä teoksia ovat kirjoittaneet Mauno Jokipii, L. A. Sillanpää ja Teppo Vihola. Inventoinnin kenttätyöt tehtiin pääosin syyskuussa Alueen rakennettua ympäristöä dokumentoitiin kenttätyöjakson aikana valokuvaamalla ja kirjallisin muistiinpanoin. Pyrkimyksenä oli kartoittaa rakennukset, rakennusryhmät ja maisemakokonaisuudet, jotka kuvastavat alueen historiaa ja kulttuuriympäristön muotoutumista. Uusia kohteita valittaessa keskityttiin erityisesti nuorempaan rakennuskantaan viime sotien jälkeisistä vuosista 2000-luvulle asti. Kaikkiin aiemmin inventoituihin kohteisiin tehtiin maastotarkastus. Kenttätöiden aikana pyrittiin saamaan yhteys kiinteistön omistajiin, jotka useissa tapauksissa toimivat omistamansa kohteen tärkeinä informantteina. Mikäli omistajia ei tavoitettu, jätettiin kohteeseen kirje yhteydenottopyyntöineen. Projektin päätteeksi inventointilomakkeet postitetaan kohteiden omistajille palautteenantoa varten. Kohteiden valinnassa pyrittiin huomioimaan mahdollisimman laajasti erilaisia historiallisia ilmiöitä, elämänaloja ja ajanjaksoja kuvastavia rakennuksia. Valitut kohteet inventoitiin vakiintunein rakennustutkimuksen menetelmin.

4 6 JOHDANTO 7 Ne arvotettiin seuraavilla kriteereillä, jotka pohjautuvat muun muassa Lakiin rakennusperinnön suojelemisesta ( /498). harvinaisuus tai ainutlaatuisuus: kohde edustaa esimerkiksi harvinaista rakennustyyppiä, rakennustapaa, arkkitehtuurisuuntausta tai häviävää rakennuskantaa tyypillisyys: kohde kuvastaa esimerkiksi tietyn aikakauden ja/tai paikkakunnalle luonteenomaisia piirteitä edustavuus: kohteella on aluetta tai tiettyä aikaa kuvaavat tyypilliset piirteet, jotka ovat säilyneet hyvin alkuperäisyys: kohde voi olla alkuperäisessä tai sitä vastaavassa käytössä ja/tai sen alkuperäinen arkkitehtuuri, idea ja/tai rakennustapa on edelleen havaittavissa. Muutokset ovat siihen luontevasti tehtyjä. historiallinen todistusvoimaisuus: merkitys historiallisen kehityksen, tapahtuman tai ilmiön todisteena tai siitä kertovana ja tietoa lisäävänä esimerkkinä. Historiallinen merkitys voi liittyä esimerkiksi taloushistoriaan, sivistyshistoriaan tai henkilöhistoriaan. yhtenäisyys: alueen rakennuskanta on syntynyt ja/tai säilynyt yhtenäisenä tyylillisesti tai maisemallisesti. Yksittäinen kohde voi olla merkittävä osana tällaista kokonaisuutta. kerroksellisuus: näkyvissä on eri aikakausien rakenteet, materiaalit ja tyylipiirteet, jotka ilmentävät rakennuksen rakentamisen hoidon ja käytön historiaa, mikä tuo jatkuvuutta ympäristöön. Kyseessä voi olla myös alue ja sen eri-ikäinen rakennuskanta, mikä kuvastaa historiallista kehitystä ja arvostuksia. piirteiden ja osien säilyneisyys, alkuperäisyys, tyypillisyys, edustavuus tai harvinaisuus. Kyseessä voi olla myös esimerkki tietystä rakennustyypistä. maisemallinen merkitys: miljöö- ja maisemakokonaisuuksien yhtenäisyys (esimerkiksi ajallinen tai rakennustapaan liittyvät) tai toisaalta kerroksellisuus eli eri aikakausien kehitysvaiheiden näkyminen ympäristössä. Kohde voi olla myös maisemallinen kiintopiste. Aikaisemmat selvitykset Keuruulla on tehty useita koko kuntaa tai sen osia koskevia rakennetun kulttuuriympäristön selvityksiä. Koko kuntaa koskeva rakennusinventointi tehtiin Keuruulla vuosina Inventointi oli osa koko silloisessa Keski-Suomen läänissä tehtyä rakennusperinnön tallennusta. Inventointia tekemässä oli tuolloin useita tutkijoita. Pohjoisjärven osayleiskaavan alueella inventoinnin teki Keski-Suomen museon tutkija Pekka Vähäkangas vuonna Koko kunnan alueelta inventoitiin tuolloin 350 rakennuskohdetta ja aluetta, joista 14 sijaitsi vuoden 2012 inventointialueella. Keuruun kulttuuriympäristöohjelma tehtiin Keski-Suomen ympäristökeskuksen KULTU1 ja 2 -hankkeissa. Lähtökohtana oli koota yhteen tieto Keuruun kulttuuriympäristöstä, luoda ohjelma kulttuuriympäristön hoidolle Keuruulla ja koota kulttuuriympäristökasvatuksen materiaali keuruulaisille kouluille. Kulttuuriympäristöohjelman laativat Keski-Suomen ympäristökeskuksen Virva Savolainen, Matleena Muhonen, Mirjami Kolehmainen ja Jani Nissinen. Kohteiden arvioinnissa on lisäksi käytetty seuraavia käsitteitä: historiallinen merkitys: historiallisesta todistusvoimaisuudesta tuleva arvo. (asutushistoriallinen, sivistyshistoriallinen, henkilöhistoriallinen, aatehistoriallinen, teollisuus- ja taloushistoriallinen, uskomus- ja tapahistoriallinen, historiallisiin tapahtumiin liittyvä) rakennushistoriallinen merkitys: rakennustaiteellisten tai -teknisten kokonaisuuksien,

5 8 9 INVENTOINTIALUE 2. INVENTOINTIALUE Keuruun kaupunki Keuruu on Keski-Suomen maakunnan länsiosassa sijaitseva noin asukkaan kaupunki. Se on pinta-alaltaan maakunnan toisiksi suurin kunta. Keuruun väestöstä noin asuu keskustan taajamassa. Muita Keuruun taajamia ovat Haapamäki ja Pihlajaveden asemankylä. Keuruu on itsenäistynyt omaksi kirkkoherrapitäjäkseen vuonna Sitä ennen se kuului satakuntalaisen Kangasalan ja hämäläisen Sääksmäen pitäjiin. Hallinnollisesti Keuruu kuului itsenäistymisensä jälkeenkin kahteen lääniin aina Vaasan läänin perustamiseen vuoteen 1776 asti. Keuruu on aikojen kuluessa luovuttanut alueitaan moneen pitäjään. Merkittävimmät aluemuutokset ovat liittyneet Multian ja Pihlajaveden itsenäistymiseen omiksi kunnikseen 1890-luvulla. Pihlajavesi liitettiin takaisiin Keuruuseen vuonna Keuruusta tuli kaupunki vuonna Keuruu kuuluu ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmän vuonna 1993 laatimassa maisemamaakuntajaossa Hämeen viljely- ja järvimaahan. Keski- Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2005 tekemässä Keski-Suomen maakunnallisessa maisemaselvityksessä Keuruun seutu on oma maisemallinen osa-alueensa. Keuruun seudun on kuvailtu erottuvan omaksi kulttuurialueekseen. Maasto alueella on vaihtelevaa mäkimaata, jossa vuorottelevat kalliot, moreenikasaumat, harjujaksot, järvet, joet ja lammet, metsät ja suot. Merkittävimmät vesialueet ovat Keurusselkä ja Pihlajavesi. Vesistöjen väliin jää kallioinen selännealue kumpuilevaa metsämaata, jossa metsien ja soiden osuus on vallitseva. Keuruun seudun kulttuuripiirteissä on sekä itäistä että läntistä vaikutusta. Alueen asuttaminen on tapahtunut sekä Hämeen että Savon suunnasta. Keuruu oli monien muiden keskisuomalaisten kuntien tapaan pitkään elinkeinoiltaan maa- ja metsätalouteen pohjaava ja esimerkiksi vuonna 1920 maaja metsätaloudesta sai elantonsa noin 93 % ammatissa toimivasta väestöstä. Eräs merkittävä, elinkeinoelämäänkin liittyvä käänne Keuruun historiassa oli Vaasan radan rakentaminen Keuruun kautta. Junarata valmistui vuonna Kun vuonna 1897 valmistui vielä poikkiyhteys Haapamäeltä Keuruun kautta Jyväskylään, olivat liikenneolot paikkakunnalla varsin hyvät. Jo 1930-luvulta lähtien Keuruun elinkeinorakenne alkoikin monipuolistua, kun liikenne, kauppa ja teollisuus lisäsivät merkitystään. Viime sotien myötä teollisuuden merkitys paikkakunnalla kasvoi edelleen, kun Otavan kirjapaino ja Orionin lääketehdas siirtyivät Keuruulle evakkoon sodan vuoksi. Rakennustoiminta, teollisuus ja palveluelinkeinot kehittyivät Keuruulla nopeasti 1900-luvun aikana. Sen seurauksena Keuruun väestönkasvu jatkoi hienoista nousua vielä 1960-luvulla, jolloin useimmilla paikkakunnilla elinkeinorakenteen nopea muutos johti asukasluvun vähenemiseen väen muuttaessa kaupunkeihin. Haja-asutusalueet tyhjenivät silti Keuruullakin. Suurimmillaan Keuruun väestö oli vuonna 1969 Pihlajaveden liittämisen jälkeen, jolloin kunnassa asui noin asukasta luvulla väestökehitys kääntyi tappiolliseksi ja on sitä tälläkin hetkellä, vaikka 1970-luvun lopussa ja 1980-luvulla väestö jonkin aikaa kasvoikin. Vuonna 2012 Keuruu on elinkeinoiltaan monipuolinen paikkakunta, jonka suurimpia työnantajia ovat Keuruun kaupunki, Puolustusvoimat, Keski-Suomen seututerveyskeskus ja sairaanhoitopiiri, Keuruun seurakunta, Iso Kirja ry sekä joukko teollisuusyrityksiä ja kaupan toimijoita. Vuonna 2012 Puolustusvoimat päättivät säästötavoitteidensa vuoksi lakkauttaa Keuruun Pioneerirykmentin vuoden 2014 aikana. Teollisuustoimialan ydinosaamista on metalli-, elintarvike- ja puuteollisuudessa sekä graafisessa teollisuudessa. Ne työllistävät yhteensä noin 700 henkilöä. Keuruu on Keuruun-Multian kehittämisyhtiö Keulinkin mukaan vetovoimainen paikka tehdä kauppaa, ja lähikunnista tulevat asiakkaat lisäävät ostovoimaa. Pohjoisjärven osayleiskaavan alue Pohjoisjärven osayleiskaava kohdistuu Pohjoislahden, Manniskylän, Airolahden ja Honka-Mannilan seudulle Keuruun keskustan kaakkoispuolelle. Keuruun seutu on jaettu Keski-Suomen vuonna 2005 tehdyssä maakunnallisessa maisemaselvityksessä kahteen luonteeltaan erityyppiseen alueeseen: Keuruun mäkisiin metsämaihin ja Keurusselän rantojen viljelysmaihin. Inventointialue sijaitsee kokonaisuudessaan Keurusselän rantojen viljelysmail-

6 10 INVENTOINTIALUE 11 la. Alueen maisemalle on ominaista viljelysten sijoittuminen vesien äärelle. etelässä Piilemän rannoille sekä Hoskarinjoen ja pohjoisemmassa Elämäisen- Talot ovat vähän ylempänä moreenikumpareiden tai kallioiden päällä peltojen joen varsille. Suurimmat peltoalueet ovat näiden vanhimpien talojen ympä- ympäröiminä. Kyläasutus on ollut harvaa ja muodostunut pääosin yksinäis- ristössä. Alueen halki kulkee Mänttään vievä kantatie 58 ja siltä Kalettomalle taloista. Peltoaukeita luonnehtii kumpuilu ja aaltoilu. Rannoilla on säilynyt erkaneva yhdystie suhteellisen paljon suurten talonpoikaistilojen päärakennuksia. Talonpoikais- Alueen elinkeinot ovat pitkään liittyneet pääasiassa maatalouteen ja raken- rakentamisessa sekä pihapiireissä on jonkin verran nähtävissä myös pohja- nuskanta on siten suurelta osin entisten ja nykyisten maatilojen rakennuksia laisvaikutteita. vanhojen suurtilojen mahtavista pihapiireistä torppien ja pientilojen vaati- Inventointialue käsittää Manniskylän niemen, Pohjoislahden eli Pohjoisjär- mattomiin rakennuksiin. Vanhimpien maatilojen ja niiden torppien ja mäkitu- ven kylän alueen, Honka-Mannilan eli alueen Keuruun keskustan ja Riitalah- pien pihapiireissä on säilynyt melko runsaasti ennen viime sotia rakennettu- den välissä, Lintusyrjän seudun ja Airolahden oheisen karttakuvan esittämällä ja rakennuksia. Vanhimmat tilojen päärakennukset ovat 1800-luvulta, mutta tavalla. Alueesta käytetään tässä raportissa nimitystä Pohjoisjärven osayleiskaava-alue. Alue on maaseutumaista, osin metsäistä ja harvahkosti asuttua. Maasto on loivasti kumpuilevaa, vesistöjen ympäröimää. Vanhin asutus ja niiden pellot sijoittuvat Pohjoisjärven, Keurusselästä pistävän järvenlahden ja Inventointialueen rajaus. Vanhojen maatilojen pihapiirit perinteisine talousrakennuksineen ovat luonteenomaisia Pohjoisjärven alueelle. Kuvassa Ala-Heikkilän tilan rakennuksia Heikkiläntien varressa. aittoja ja muita talousrakennuksia on säilynyt 1700-luvulta ja mahdollisesti 1600-luvulta asti. Viime sotien jälkeen ja 1950-lukujen aikana perustettujen maatilojen rakennuksia puolitoistakerroksisine, tyyppipiirustuksin rakennettuine asuinrakennuksineen on erityisesti Airolahden alueella. Maata-

7 12 INVENTOINTIALUE 13 lous on edelleen nähtävissä alueen maisemassa, mutta elinkeinona se keskittyy yhä harvemmille tiloille. Alueelle on rakennettu jonkin verran uusia omakotitaloja yksittäisinä alueen eri puolille sekä yhtenäisempänä asuinalueena Mikkolan tilan entisille maille Mikkolankankaalle. Julkista rakentamista alueella edustaa Pohjoislahden Manniskylä-Hoskari-Ollilan maakunnallisesti arvokkaan kulttuurimaisema-alueen rajaus. Karttaan rajauksen on tehnyt Nina Moilanen Keuruun kulttuuriympäristöohjelman pohjalta. Manniskylän kulttuurimaisemaa. Manniskyläntien varressa avautuvat kumpuilevat peltoaukeat, joita rajaavat metsät ja vesistöt. Vanhojen maatilojen pihapiirit asettuvat näkyville paikoille pienten mäennyppylöiden päälle. Valokuva on otettu Mannistieltä koilliseen. Kuvassa taustalla vasemmalla Kivi- Mannilan tilakeskus ja sen oikealla puolella osittain puuston takana Kallio-Mannila. alueella on leimallista runsas tiestö. Teiltä avautuvat näkymät vaihtelevaan maatalousmaisemaan. Alueella on säilynyt runsaasti vanhaa rakennuskantaa. Uudisrakentamistakin on, mutta se ei ole silmiinpistävää. Vaikka Pohjoislahdelle on syntynyt taajamatyyppistä uudisrakentamista, on kokonaisuus edelleen sopusointuinen. Vanha pihapuusto ja edelleen jatkuva maatalous lisäävät alueen arvoa. Inventointialueen historia koulu. Luonteeltaan julkisia ovat myös nuorisoseurantalo Männistö, Keuruun Vaikka Keuruusta on kirjoitettu useita pitäjänhistoriateoksia ja erilaisia koti- seurakunnan leirikeskus Isohiekka ja Iso Kirja ry:n kristillinen kansanopisto seutujulkaisuja, ei juuri inventointialueeseen kohdistuvaa kyläkirjaa tai muu- ja konferenssikeskus Iso Kirja. Ison Kirjan alue on melko laaja ja sen kymme- ta historiatutkimusta ole tehty. Tässä inventointiraportissa oleva historiaosuus net rakennukset ja suuret puistomaisesti hoidetut piha- ja leirintäalueet ovat on koottu eri lähteissä olevista hajanaisista tiedoista ja on siten jossain määrin näkyvä osa Pohjoislahden kylän maisemaa. Varsinkin Keurusselän rannoilla epätarkka. Syvällisempää arkistolähteisiin pohjautuvaa historian tutkimusta on runsaasti kesämökkejä. alueesta ei kuitenkaan inventointiprojektin puitteissa ollut mahdollisuutta Keski-Suomen liitto teki yhteistyössä Keski-Suomen maaseutuelinkeinopii- tehdä. rin kanssa vuonna 1996 selvityksen Keski-Suomen maakunnallisesti arvok- Pohjoislahden ja Manniskylän alueen varhaisin pysyvään peltoviljelyyn kaista kulttuurimaisema-alueista. Inventointialueella sijaitseva Manniskylä- pohjaava asutus on syntynyt 1500-luvulla. Vielä keskiajalla Keuruu, kuten Ollila-Hoskari -alue on selvityksessä arvioitu maakunnallisesti arvokkaaksi suuri osa muustakin Keski-Suomesta oli viljelemätöntä korpea, jota hämäläi- kulttuurimaisema-alueeksi. Vesistöjen ja mäkien rajaamalle pienipiirteiselle set omistivat eräsijoinaan. Alueen asuttaminen käynnistyi, kun kuningas Kus-

8 14 INVENTOINTIALUE 15 taa Vaasa peruutti vuonna 1552 eräomistukset kruunulle ja määräsi erämaat asutettaviksi. Inventointialueen ja koko Keuruun ensimmäinen asukas oli Lauri (joissain lähteissä Lasse) Mannila eli Manninen, joka osti Lapintaivalnimisen erämaan ja perusti sinne Mannilan talon. Tämä tapahtui todennäköisesti jo hieman ennen vuoden 1552 eräreduktiota. Talon tarkka sijaintipaikka on epäselvä luvulla tai aivan 1600-luvun alussa perustettuja tiloja alueella ovat myös Hoskari, Ollila ja Mikkola luvun alussa Mannila jaettiin veljesten kesken Mannilaan ja Kangas-Mannilaan, josta myöhemmin tuli Keuruun kirkkoherran pappila. Mannila jaettiin vuonna 1745 Ala-Mannilaan, Kivi- Mannilaan ja Kallio-Mannilaan. Isojaon toimeenpano alkoi Keuruulla vuonna 1787 ja se kesti useita vuosikymmeniä. Isojakoon loppuunsaattamiseen mennessä perustettuja kantataloja ovat aiemmin mainittujen lisäksi Koskipää, Heikkilä, Lintula ja Honka-Mannila luvulla perustettuja taloja olivat lisäksi vuonna 1862 perustettu Ala-Heikkilä ja vuonna 1846 perustettu Tervamannila sekä Moisio-Mannila, joka kuitenkin lakkasi olemasta maanjakoasiakirjojen mukaan vuonna luvun loppupuolella väkiluku Keuruulla kasvoi nopeasti, mutta taloluvun kasvu oli hitaampaa. Talojen sijaan perustettiin runsaasti torppia. Esimerkiksi vuosien rippikirjassa Mikkolalla oli Lahdentaka-niminen torppa, Koskipäällä Suoniemi ja Piilemä Perinteinen talonpoikaispihapiiri on ollut vaikuttava näky lukuisine talousrakennuksineen. Valokuva on otettu Hoskarin talon portilta 1910-luvulla. Vanhan maantien varressa sijainnut, kestikievarinakin toiminut Hoskari on alueen vanhimpia kantataloja. Kuvaaja Ins. Sommers. Keski-Suomen museo. -nimiset torpat, Hoskarilla Kaleton, Heikkilällä Halmela, Ollilalla Honkola, Rantsila, Toivola, Hakolahti ja Taipaleenlahti, Lintulalla Rasinaho ja Honka- Mannilalla Lapinlahti, Antila sekä Kettuharju. Torppien perustaminen jatkui 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, kunnes vuoden 1918 torpparilain myötä (laki vuokra-alueiden lunastuksesta) torpat alkoivat itsenäistyä omiksi tiloikseen. Vuoden 1922 laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin vaikutti myös tilojen määrään. Itsenäisten talojen määrän kasvu oli 1900-luvun alkuvuosikymmenten lakimuutoksiin asti melko hidasta ja maltillista. Katovuodet, miehitykset ja muut katastrofit ajoittain hidastivat kasvua. Eräs vuosien käydyn Suomen sodan aikaan tapahtunut konflikti on syytä erikseen mainita, sillä se vaikutti alueen rakennettuun kulttuuriympäristöönkin. Keuruu oli sodan aikana venäläisten huoltokolonnien läpimarssialue. Varsinaisia taisteluita Keuruulla ei käyty, mutta kesällä 1808 erään kuormaston ryöstö nosti venäläiset keuruulaisia vastaan. Kahakan yksityiskohdista on eri lähteissä hieman erilaisia näkemyksiä, mutta vuonna 1890 Keuruun ensimmäisen pitäjänhistorian kirjoittaneen Akseli Warénin mukaan Koskipään talossa asunut entinen kapteeni Colliander päätti ryöstää kuormaston. Warénin mukaan Colliander värväsi avukseen Savon jääkäreitä, jotka Collianderin johdolla asettuivat väijytykseen metsään maantien varrelle Riitalahden lähistölle. Väijyjät hyökkäsivät muonakuormaston kimppuun, ja lähes kaikki kuormastoa kuljettaneet venäläissotilaat saivat surmansa. Tarinan mukaan yksi sotamiehistä oli tuupertunut järveen ja tultuaan tajuihinsa hän meni Keuruun pappilaan kertomaan upseereille tapahtuneesta. Venäläiset uskoivat keuruulaisten talonpoikien olevan hyökkäyksen takana ja kirkkoherra Erland Rosenbackin olevan jollain lailla siinä mukana. Venäläiset kostivat keuruulaisille ankarasti ja erityisesti Pohjoislahden kylää hävitettiin. Ollilan, Hoskarin, Mikkolan, Lintulan ja Koskipään talot poltettiin, ja osa isännistä vangittiin. Kostotoimien seurauksena Pohjoislahden kylä oli lähes kokonaan tuhkana ja peltojen sato turmeltu luvun alussa taloluku kasvoi nopeasti. Torppia itsenäistyi, tiloja jaettiin sukulaisten kesken ja Keuruun kunnan asutustoiminnalla syntyi uusia tiloja. Kunta oli ostanut vuonna 1911 Koskipään tilan konkurssipesältä osittain juuri asutustarkoituksissa, ja siitä erotettiin vuonna 1914 useita tiloja. Kunnallinen toiminta alkoi näkyä muullakin tavalla Pohjoislahdella jo 1800-luvun lopul-

9 16 INVENTOINTIALUE 17 la. Pitäjän maallisten asioiden hoito oli siirtynyt seurakunnalta kuntakokouksille vuonna 1865 annetun maaseudun kunnallishallinnon asetuksen myötä. Kuntakokouskauden alkuvaiheen yhtenä keskeisimpänä kunnallisen toiminnan alana oli vaivaishoito. Keuruulla ruotujakoperiaatteeseen ja vaivaisten huutokauppaamiseen perustuvaa vaivaishoitoa pidettiin 1800-luvun lopussa epäinhimillisenä. Siksi vaivaisia alettiin sijoittaa kunnan vuonna 1892 ostaman Ylä-Heikkilän (myöhemmin tunnetaan nimellä Heikkilä) rakennuksiin. Heikkilässä kärsittiin pian tilanahtaudesta, ja sitä helpottamaan kunta siirsi vuonna 1914 Koskipään tilan suurikokoisen päärakennuksen Heikkilään. Vuonna 1926 Heikkilän maille, jonkin matkan päähän vaivaistalosta, rakennettiin lastenkoti orpolapsille. Heikkilään saatiin lisätiloja myös vuonna 1932 ja 1953 rakennettujen uudisrakennusten myötä. Kunnallisten palveluiden kehityksestä lainsäädännön perusteella kertoo myös kansakoulujen perustaminen. Vuonna 1866 säädettiin maahamme kansakouluasetus, joka määräsi kaupunkeihin perustettavaksi alempia ja ylempiä kansakouluja. Maaseudulla kansakoulujen perustaminen jäi kuntien harkinnan varaan. Pohjoislahden kansakoulu alkoi toimia nykyisellä paikallaan vuonna Kyläläisten oman koulun vaiheet alkoivat kuitenkin jo paria vuosikymmentä aikaisemmin. Keurusseudun kansakoulujen perustamiselle Heikkilän kunnalliskotiin valmistui uusi päärakennus todennäköisesti vuonna Rakennuksen suunnitteli rakennusmestari U. Järvinen ja arkkitehtuurin ulkoasun, koristelut ja värit arkkitehti Laila Niemioja. Rakennus toimi vuonna 2012 Iso Kirja koulutus- ja konferenssikeskuksen toisena päärakennuksena. antoi sysäyksen Keuruun kirkkoherran, rovasti Malmstenin testamentti, joka avattiin rovastin kuoleman jälkeen vuonna Testamentissaan rovasti lahjoitti Pohjoislahden ja Vesikeuruun kylille markkaa kansakoulun perustamista varten. Koulun sijoituspaikasta tuli kuitenkin kylien välillä kiistely. Kun yksimielisyyteen ei päästy, alkoi koulu toimia kirkonkylässä vuonna luvun lopulla Pohjoislahden ja Vesikeuruun eli Keuruun kylien asukkaat heräsivät huomaamaan kansakoulunsa erikoisen sijainnin. Kirkonkylän tyttökoulu siirrettiinkin Pohjoislahdelle ja poikakoulu Keuruun kylän Kolhoon. Molemmat koulut muutettiin tässä yhteydessä yhteiskansakouluiksi. Pohjoislahden koulun yhteyteen perustettiin lainakirjasto vuonna Lainakirjastoista alkunsa saanut yleinen valistusharrastus sai aikaan myös nuorisoseuraliikkeen viriämisen. Pohjoislahden nuorisoseura perustettiin vuonna Yhdistys liittyi vuonna 1904 haaraosastona Keski-Suomen Nuorisoseuraan, ja toiminta ilmeisesti hiljeni. Vuonna 1917 pohjoislahtelaiset perustivat yhdessä manniskyläläisten kanssa uuden Pohjoislahden nuorisoseuran, jolle rakennettiin oma nuorisoseuran talo Männistö vuonna luvun alkuvuosikymmeninä kyliin virisi monenlaista uutta toimintaa. Vuonna 1916 Pohjoislahdelle Hoskarinjoen Kalmakoskeen eli Kalmankoskeen perustettiin Kalmankosken mylly & sähköosuuskunta r. l., joka myöhemmin toimi nimellä Kalmankoski Oy. Samalla paikalla toimi ilmeisesti mylly jo aiemminkin. Kalmankoski Oy sähköisti alueen suurimpia taloja. Esimerkiksi Heikkilän vaivaistaloon saatiin sähköt yhtiöstä, samoin Ollilaan. Vuonna 1928 myllyn yhteyteen ostettiin sähköllä toimiva saha. Kalmankoski Oy toimi alueen sähköistäjänä vuoteen 1950, jolloin Keuruun Sähkö Oy osti sen verkon. Vuosisadan alkuvuosikymmenien aikana virisi kylälle myös uutta liiketoimintaa, kun vuonna 1916 Pohjoislahdelle perustettiin Keuruun Osuuskaupan sivumyymälä ja vuonna 1920 Pohjoislahden Osuuskassa, joka toimi Kylmälässä. Talvi- ja jatkosodan aika hiljensi elon kotirintamalla. Sotien jälkeistä aikaa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla leimasi koko maassa jälleenrakennus ja rintamamiesten ja Karjalasta evakkoon lähteneiden asuttaminen. Keuruulla asutustiloja perustettiin sekä yksittäin sinne, missä sattui olemaan sopivasti maata että useamman talon ryhmiin. Tällaisia useamman talon muodostamia jälleenrakennuskauden asutusalueita on Keuruulla kaksi: Suojoki ja

10 18 INVENTOINTIALUE 19 Airolahden asutustila-aluetta. Airolahteen perustettiin viime sotien jälkeen 12 uutta tilaa Karjalasta muuttaneille siirtolaisille. Kuvassa oleva Kuikkalan tila on yksi niistä. Sen pihapiiri puolitoistakerroksisine päärakennuksineen ja talousrakennuksineen kuvastaa aika kaudelle tyypillistä rakentamista. inventointialueella sijaitseva Airolahti. Maata hankittiin asuttamista varten maanhankintalain mukaisilla lunastuksilla. Maanluovuttajat oli jaettu maanhankintalain mukaan kahteen eri ryhmään: ensisijaisiin ja toissijaisiin luovuttajiin. Ensisijaisiin luovuttajiin kuuluivat valtio, kunnat, rappiotilojen omistajat, yhtiöt, seurakunnat ja maanomistajat, joiden pääasiallinen toimeentulo tuli muualta kuin maataloudesta. Toissijaisia maanluovuttajia olivat kaikki muut maanomistajat, useimmiten siis maanviljelijät. Suurin yksityinen maanluovuttaja Keuruulla oli Venny ja Martti Kuulialan omistama Ollilan tila, joka joutui luovuttamaan 159 hehtaaria maata, josta peltoa oli 24 hehtaaria. Airolahden asutusalue on perustettu suurelta osin Ollilasta lunastetulle maalle, mutta lisämaata sinne saatiin Rosenlew-yhtiöltä. Näin Airolahteen päästiin muodostamaan yhtenäinen kyläkokonaisuus. Sinne perustettiin yhteensä 12 uutta tilaa: Kuikkala, Majalahti, Haukila, Niittykorpi, Lahnala, Majala, Haarajärvi, Särkelä, Airolahti, Vuorenväli, Likonen ja Puronsivu. Keuruulle sijoitettiin ennen kaikkea Valkjärven ja Lumivaaran pitäjän asukkaita ja kaikki Airolahteen muuttaneet siirtolaiset olivat Valkjärveltä. Omakotitalojen rakentaminen inventointialueelle on jatkunut sotien jälkeen näihin päiviin asti. Pohjoislahden Nuorisoseurantalon ja koulun välille on rakentunut 1990-luvun kuluessa Mikkolan talon vanhoille maille tiiviimpi, taajamamainen omakotitaloalue. Muuten alue on pysynyt maaseutumaisena ja pellot pääosin viljeltyinä, vaikka maataloudesta elantonsa alueella saa yhä harvempi. Uudisrakentaminen on pitänyt seudun vireänä, ja esimerkiksi Pohjoislahden koulu toimii edelleen lukujen aikana kesämökeistä tuli suosittuja koko kansan keskuudessa ja niitä alettiin rakentaa Keuruullekin. Inventointialueella kesämökkejä on varsinkin Manniskylän niemen län- Keurusselän rannoilla on paljon kesämökkejä.

11 20 RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ 21 sirannalla ja Aironiemen rannoilla Keurusselän rannassa. Alueen mökit on rakennettu monessa vaiheessa 1970-luvulta 2000-luvulle asti. Seurakuntien toimintaan tuli sotien jälkeen uusia muotoja, ja esimerkiksi rippileirien järjestämien yleistyi. Moni seurakunta rakennutti uusia toimintamuotoja varten leirikeskuksia, jotka yleensä sijaitsevat kunnan keskustan ulkopuolella, luonnon helmassa. Keuruun seurakunta osti vuonna 1965 Airolahden Käännetynniemestä tontin. Alun perin Ollilan taloon kuulunut tontti sijaitsee niemenkärjessä, jonka hieno hiekkaranta on ollut muistitiedon mukaan suosittu paikkakuntalaisten uimapaikka jo ennen seurakunnan omistusta. Seurakunta on rakennuttanut alueelle leirikeskuksen ja ylläpitää sen lisäksi yleistä uimarantaa. Leirikeskuksessa on järjestetty muun muassa seurakunnan rippileirejä ja muunlaisia leirejä ja kursseja. Lisäksi leirikeskusta vuokrataan ulkopuolisille erilaisia tapahtumia varten. Aivan viime vuosikymmenien aikana tapahtunut mielenkiintoinen muutos on Heikkilän entisen kunnalliskodin siirtyminen Iso Kirja ry:n omistukseen koulutus- ja konferenssikeskukseksi. Alun perin Helluntaiherätyksen Raamattu- ja Kansanopistojen Kannatusyhdistys ry:n nimellä toiminut yhdistys siirsi Keuruulle kristillisen kansanopistonsa Hattulasta ja on kunnostanut Heikkilän rakennukset sekä rakentanut alueelle suuren määrän uusia rakennuksia. Entiset Heikkilän pellot ovat muuttuneet puistomaisiksi nurmikentiksi, jotka toimivat myös leirintäalueina. Iso Kirja Ry:n vuosittain järjestämä juhannuskonferenssi on suurtapahtuma, joka kerää Keuruulle kymmeniä tuhansia kävijöitä joka kesä. Isohiekan leirikeskuksessa on nimensä mukaiset hienot hiekkarannat. 3. RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ Talonpoikaisen rakentamisen aika Suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta vuosisataisiin perinteisiin pohjannut hirsirakentaminen oli maassamme ylivoimaisesti yleisin rakentamisen tapa aina viime sotiin asti. Keuruulla, kuten Keski-Suomessa yleensä, rakennuskulttuuriin on yhdistynyt piirteitä sekä idästä että lännestä. Keuruun kulttuuriympäristöohjelmassa todetaan Keuruun rakennusperinnön merkittäviksi ominaispiirteiksi useat kirkot, 1800-luvulta alkanut rautatierakentaminen ja pitkät juuret omaavat maatilakokonaisuudet. Pohjoisjärven osayleiskaava-alueen vanhin rakennusperintö liittyy suurimmaksi osaksi maatalouteen. Alueella on useita talonpoikaistaloja hirsisine päärakennuksineen ja useista talousrakennuksista koostuvine pihapiireineen luvun ja 1900-luvun alun talonpoikaisrakentamista on säilynyt inventointialueella suhteellisen runsaasti. Sitä vanhempia rakennuksia ovat lähinnä jotkut yksittäiset aitat. Ennen viime sotia tehty rakennusperintö Keuruulla on tyylillisesti rikasta ja monipuolista. Erityisesti vauraimpien maatilojen rakennuskannassa näkyy arkkitehtuurin tyylikausien vaikutteet. Merkittävä vaikut- Ollilan vanha päärakennus on valmistunut vuonna Sen ikkunoiden listojen malli, nurkkien pilasterimainen listoitus ja räystään kaunis lehtisahakuvioitu koristelista ovat saaneet vaikutteita Keuruun Kangasmannilan kirkkoherranpappilasta.

12 22 RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ 23 taja keuruulaisessa rakennusperinnössä oli Kangasmannilan pappilan empirehenkinen päärakennus, jonka koristeaiheita ja esimerkiksi ikkunoiden listojen mallia on lainattu runsaasti 1800-luvun ja 1900-luvun alunkin rakennuksissa. Inventointialueella erityisen runsaita ja historiallisesti yhtenäisiä talonpoikaispihapiirejä ovat Kivi- ja Kallio-Mannilan, Hoskarin, Lintulan, Lintusyrjän ja Ollilan taloissa. Koskiharjun ja Honkalan pihapiireissä on säilynyt vanhat päärakennukset, vaikka pihapiirikokonaisuudet ovat jo hävinneet. Ala-Mannilan ja Tervamannilan talot useine talousrakennuksineen muodostavat Mannistien varteen melko tiiviin historiallisen miljöökokonaisuuden. Ollilan pihapiiri erottuu alueen rakennuskannasta komeudellaan. Vauraan talonpoikaistalon tilakeskuksessa on koristeellinen vanha päärakennus, jonka tyylissä on vaikutteita Kangasmannilan pappilasta. Tilan lohkokivinavetta on paikkakunnan suurimpia, pihapiirissä on klassistishenkinen väentupa ja useita aittoja. Tilakeskus sijoittuu mäen päälle, peltojen keskelle vanhojen puiden ympäröimäksi ja on eräänlainen maisemallinen kiintopiste. Inventointialueella on säilynyt myös muutamia torppien, mäkitupien ja muiden pientilojen tai maaseudun työväestön asumista kuvastavia rakennuksia. Esimerkiksi Rajalan, Liepakan ja Välimaan pihapiireissä on hyvin säilyneet asuinrakennukset. Torppien ja mäkitupien rakennuskanta on ollut yleensä vaatimatonta, ja sotien jälkeinen vaurastuminen usein johti vanhojen raken- Ollilan komea pihapiiri on maiseman maamerkki. Koivukuja reunustaa tilalle vievää tietä. Vanhojen rakennusten, poikkeuksellisen suuren kivinavetan ja vanhojen puiden muodostama pihapiirikokonaisuus näkyy kauas avoimessa viljelymaisemassa. Perinteinen maaseudun maisema Lintulan tilalta: harmaat hirsiset rakennukset asettuvat kauniisti viljelymaisemaan. Lintulan tilan yhteydessä oleva pieni asuinrakennus muistuttaa maaseudun pienasujain rakentamisen tapaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mäkituvan tai torpan rakennuksesta, vaan rakennus on osa Lintulan vanhan kantatilan pihapiiriä. nusten korvaamiseen uusilla tai niiden perusteelliseen korjaamiseen vanhasta asusta ja materiaaleista luopuen. Torppien ja mäkitupien rakennuskanta onkin harvinaistuvaa. Julkista ja julkisluontoista rakentamista ovat valtion, kuntien, seurakuntien ja joidenkin yhdistysten ja yhteisöjen rakennukset ja tilat. Kuntien, valtion ja seurakuntien rakentaminen on usein ollut korkealuokkaiseen suunnitteluun tähtäävää ja niissä tavoiteltiin ajanmukaisia ratkaisuja ja arkkitehtuurin viimeisimpiä suuntia. Ennen viime sotia tehtyä julkista tai yhteistä rakentamista edustavat nuorisoseurantalo Männistö vuodelta 1922, Pohjoislahden koulun rakennukset 1800-luvun lopulta ja 1920-luvulta sekä vanhainkoti Heikkilään rakennettu, nykyisen Iso Kirja ry:n käytössä oleva 1930-luvulla valmistunut sairasosasto. Heikkilän rakennusten kunnallisen luonteen takia ne poikkeavat alueen muusta rakennuskannasta kokonsa ja tyylinsä puolesta. Tiilirakenteinen klassistinen sairasosasto heijastelee oman aikansa laitosrakentamisen suuntaviivoja. Pohjoislahden koulun rakennuksiin on tehty laajennus ja peruskorjaus 1950-luvulla, ja rakennuksen 1800-luvun asu on tässä yhteydessä hävinnyt.

13 24 RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ 25 Jälleenrakennuskausi Sota-aikana rakentaminen Keuruulla oli vähäistä. Sotien jälkeen koko maassa alkoi intensiivisen jälleenrakentamisen aika. Sotien tuhojen korjaamisen lisäksi oli asutettava suuri määrä Karjalasta evakuoituja ihmisiä. Rakentamista haittasi varojen, materiaalien ja keinojen niukkuus. Asuntotuotantoa pyrittiin valtion johdolla tehostamaan muun muassa rakennusalan standardisoinnilla, pientalojen tyyppipiirustusten laatimisella sekä teollisesti esivalmistettujen talotyyppien suunnittelulla ja tuotannolla. Sotien jälkeisenä aikana kansainvälisiin trendeihin perustuneen ankaran 1930-luvun funktionalismin jälkeen etsittiin suomalaisiin oloihin ja tehtäviin soveltuvia ratkaisuja. Aikakauden arkkitehtuuria on luonnehdittu jälkifunktionalistiseksi, mutta tyyli oli 1930-luvun pelkistettyä funktionalismia runsaampaa ja romanttisempaa. Rakentamisessa pyrittiin taloudellisuuteen. Pienillä muotoilun keinoilla ja detaljeilla saatiin kuitenkin koristeaiheita arkiseenkin rakennukseen. Arkkitehtuurin kieli oli selkeää ja helposti luettavaa. Pulasta ja kiireestä huolimatta rakennettiin enimmäkseen varsin laadukasta ja kestävää: rakentaminen oli vielä käsityövaltaista ja menetelmät ja materiaalit perinteisiä. Jälleenrakennuskauden arkkitehtuurissa heijastuu yhtenäiskulttuurin aika, eikä arkkitehtuurin merkkikohteiden ja arkirakentamisen välillä tyylillisesti ollut radikaalia eroa. Jälleenrakennuskauden rakennukset ovatkin selkeästi erotettavissa oleva, määrällisesti runsas, omalla laillaan yhtenäinen historiallinen kerrostuma rakennusperinnössämme ja siitä syystä sitä tässä raportissa tarkastellaan omana kokonaisuutenaan, vaikka ajallisesti kerrostuman syntyvaihe on lyhyt. Jälleenrakennuskauden symboliksi on noussut aikakaudelle tyypillinen puolitoistakerroksinen rintamamiestaloksikin kutsuttu tyyppitalo, joka yleistyi sekä kaupunkien että maaseudun maisemassa. Tyyppipiirustuksin toteutetuilla rakennuksilla oli useita suunnittelijatahoja muun muassa eri ministeriöiden alaisuudessa toimivat rakennusosastot. Merkittävässä roolissa oli Suomen Arkkitehtiliiton Jälleenrakennustoimisto, jossa arkkitehdit suunnittelivat asuinrakennuksia talkootyönä. Jälleenrakennuskauden tyyppitalojen toistuvia piirteitä ovat korkea sokkeli, kuutiota lähentelevä noppamainen rakennusmassa, jossa huonetilat on ryhmitelty yhden sydänmuurin ympärille sekä Jälleenrakennuskauden talo Airolahdessa. Aikakauden maatilojen päärakennuksissa yleinen tyyppi on noppamaista rintamamiestaloa hieman pidempi rakennus. Muilta osin piirteet ovat samankaltaisia. jyrkähkö harjakatto. Perusrungon ulkopuolella on harja- tai pulpettikattoinen kuisti tai umpieteinen. Tyyppitaloja rakennettiin aluksi hirrestä, mutta rankorakenne yleistyi nopeasti. Siinä kantavan rungon muodostavat puutolpat, jota jäykistää vinolaudoitus. Eristeenä käytettiin yleensä purua ja tiiviyttä tuomassa tervapaperia. Ulkoverhouksena oli rappaus tai puu, yleensä vaakalaudoitus tai pystylaudoitus saumoja peittävällä rimoituksella. Rintamamiestalo on tyyppinä edelleen hyvin yleinen, ja ehkä juuri siitä syystä niiden rakennushistoriallista arvoa ei vielä ole täysin tunnistettu. Inventointialueella näitä jälleenrakennuskauden tyyppitaloja on yksittäisinä alueen kaikissa osissa. Airolahden alue on asutettu pääosin lukujen aikana ja alueen rakennusperinnössä jälleenrakennuskauden taloilla on näkyvä osa. Airolahden tilat on rakennettu hajalleen toisistaan, eivätkä ne muodosta maisemallisesti yhtenäistä kokonaisuutta. Aikakauden rakennuksiin on tehty erilaisia muuttavia korjauksia niin yleisesti, että alkuperäisen ulkoasunsa säilyttänyt jälleenrakennuskauden tyyppitalo alkaa olla harvinaistuvaa rakennusperintöä. Jälleenrakennuskauden aikana myös kunnallinen rakennustoiminta vilkastui, kun kasvaneelle väestölle rakennettiin kouluja, neuvoloita ja muita palveluita. Inventointialueella sijaitsevan Pohjoislahden koulun vanhaa raken-

14 26 RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ 27 nusta ei korvattu uudella, mutta sitä laajennettiin ja koulu sai 1950-luvulle ominaisen ulkoasunsa uusien ikkunoiden, pelkistetyn ulkovuorauksen ja listoituksen myötä. Aikakauden julkista uudisrakentamista edustaa Heikkilän vanhainkodin uusi päärakennus, joka valmistui vuonna Rakennusmestari U. Järvisen ja arkkitehti Laila Niemiojan (värit ja koristelu) suunnitteleman rakennuksen arkkitehtuurissa on monia ajalle ominaisia piirteitä, kuten pelkistetyt rapatut aukkojulkisivut, yksinkertainen massoittelu ja harjakatto. Rakennuksen hienovaraiset ja hyvin säilyneet detaljit, kuten parvekkeiden sirot metallikaiteet, sisäänkäyntien laattavuoraus, kauniit puuovet ja katosten alapinnan panelointi antavat rakennukselle arvokkaan ilmeen. Heikkilän kunnalliskodin 1950-luvun päärakennuksen detaljit, kuten sisäänkäynnin kauniit ovet, klinkkerivuoraus, graniittiportaat ja katoksen alapinnan panelointi antavat rakennukselle arvokkaan ilmeen luvulta lähtien talot alkoivat madaltua ja katot muuttua loivemmiksi luvulla tiili yleistyi julkisivumateriaalina. Kuvan omakotitalo värikkäine aitoineen sijaitsee Heikkilän lähellä luvulta 2000-luvulle 1960-luvulla asumisen ja pientalorakentamisen ihanteet muuttuivat, ja jälleenrakennuskauden jyrkät kattojen harjakulmat ja noppamaiset rakennusmassat vaihtuivat suorakaiteenmuotoisiin, loivaharjaisiin taloihin. Rakentaminen tapahtui osittain edelleen tyyppipiirustuksin. Niitä laadittiin esimerkiksi Maatalousseurojen keskusliitossa ja Asutushallituksessa. Siirtymä uuteen tyyliin ei ollut suoraviivainen, vaan ja 1960-lukujen taitteessa suunniteltiin ja rakennettiin samaan aikaan molempia tyyppejä. Taloista tuli 1960-luvun kuluessa yksikerroksisia, ja ne tehtiin usein matalalle sokkelille. Laudoituksen ja rappauksen lisäksi tiili yleistyi ulkovuorauksena, aluksi rakennuksen päätyseinissä, ja pian koko talossa ja 1980-luvuilla tiilitalot olivat puutaloja suositumpia. Myös tasakatto yleistyi pientalojen rakentamisessa ja etenkin 1970-lukujen aikana. Useimmat tasakattoiset talot on kuitenkin muutettu myöhemmin auma- tai harjakattoisiksi. Erityisesti 1980-luvulla aumakatto tuli suosituksi omakotitaloissa. Rakentaminen ei 1960-luvun jälkeen ole ollut inventointialueella erityisen vilkasta maaseudun tyhjentyessä elinkeinorakenteen muuttumisen seurauksesta. Kokonaan rakentaminen ei kuitenkaan pysähtynyt. Yksittäisissäkin

15 28 RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ 29 rakennuskohteissa on nähtävissä koko maassa tiettyyn aikakauteen liittyviä ominaispiirteitä luvun arkkitehtuurissa esimerkiksi yhtenä suuntauksena oli rakenteita korostava konstruktivismi, joka tunnetaan myös strukturalismina. Konstruktivismi syntyi jonkinlaisena vastareaktiona sankariarkkitehtien, kuten Alvar Aallon ja Reima Pietilän taiteelliselle, elitistisenäkin pidetylle tyylille. Konstruktivismissa rakennuksen muoto sovitettiin rakenteisiin eikä toisinpäin, ja materiaaleilla katsottiin olevan niille ominainen toisistaan eroava tehtävä. Kantavat rakenteet jätettiin usein näkyviin. Eräs aikakauden melko tunnettu konstruktivistinen arkkitehti on keuruulaissyntyinen Raimo Kallio- Mannila. Inventointialueella hänen suunnittelemiaan ovat ainakin Keuruun seurakunnan Isohiekka-leirikeskuksen rakennukset ja 1970-luvuilta. Leirikeskuksen rakennuksissa onkin ajalle ominaisesti jätetty näkyviin esimerkiksi kattorakennetta kannattavat liimapuupalkit. Raimo Kallio-Mannila Isohiekka leirikeskuksen sauna on valmistunut vuonna Rakennuksen suuret maisemaikkunamaiset lasipinnat ja näky viin jätetyt liimapuiset kattorakenteet ovat 1960-luvun arkkitehtuurille tyypillisiä luvun vaihteen arkkitehtuurissa historialainat sekä muotojen, värien ja materiaalien leikittely tulivat suosituiksi. tunnetaan myös yhtenä Dominoksi kutsutun moduulimitoitetun pientalojen elementtijärjestelmän suunnittelijana. Dominoa on pidetty konstruktivistisen järjestelmäarkkitehtuurin yhtenä tärkeimmistä suomalaissovellutuksista. Domino-elementtejä valmistettiin 1960-luvun lopussa Pohjoislahdella, mutta järjestelmästä ei koskaan tullut yleisesti käytettyä luvun alun arkkitehtuurille yleensä oli ominaista vielä 1970-luvulta periytyvät geometrisen laatikkomaiset rakennusmassat ja rationalistisen pelkistetty muotokieli. Vuosikymmenen loppua kohti arkkitehtuurin eräänlaisen yksitoikkoisuuden vastareaktioksi syntyi virikkeellisyyttä ja leikkisyyttä tavoitteleva postmodernistinen suuntaus. Tyylisuunnalle on ominaista muotokielen huomiota herättävä runsaus, materiaaleilla, väreillä ja yksityiskohdilla leikittely sekä lainaukset historiallisista tyyleistä. Inventointialueella parhaiten tämän suuntauksen piirteitä on näkyvissä joissakin Iso Kirja koulutus- ja konferenssikeskuksen rakennuksissa. Erityisesti alueen niin kutsutun hirsikirkon historialainaukset, kuten vuoraamaton hirsirunko, liuskekivisokkeli ja lukujen tyyliset ikkunat, kuvastavat ajan suunnittelua. Alkuperäisissä piirustuksissa rakennukseen kaavailtiin vielä runsaampia detaljeja ja koristeaiheita, sekä materiaalileikittelyjä, mutta toteutus jäi pelkistetymmäksi. Isoon Kirjaan on rakennettu 1990-luvulla useita kymmeniä rakennuksia toimistotiloiksi, koulutustiloiksi, majoitusrakennuksiksi ja huoltoa varten. Muut alueen rakennukset ovat hirsikirkkoa pelkistetympiä. Vanhimpien rakennusten läheisyyteen rakennetuissa ruokala- ja toimistorakennuksissa esimerkiksi materiaalit ovat omalle ajalleen tyypilliset. Kuitenkin esimerkiksi rakennusten värimaailma, kattomuodot ja katemateriaalit on sovitettu vanhempaan rakennuskantaan. Erillään sijaitsevien pienempimittakaavaisten majoitus- ja koulutusrakennusten ryhmässä on aikakauden pientalosuunnittelulle tyypilli-

16 30 RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN TILA RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN TILA 2012 siä piirteitä vaihtelevine vuorauspintoineen ja pastellisävyineen luvun alussa entisen Mikkolan talon maista erotettiin Pohjoislahdella useita tontteja taajamamaiseen omakotitaloasumiseen. Mikkolankankaaksi kutsutulla alueella sijaitsee joitakin jo aiemmin rakennettuja, eri-ikäisiä taloja, joiden rinnalle on rakennettu 1990-luvulla uusia.1990-luvun omakotitalorakentamisessa talotehtaiden pakettitalot ovat yleisiä. Puutalot yleistyivät uudelleen, taloihin usein haettiin koristeellisuutta romanttisista koristeaiheista, moniruutuisista ikkunoista ja vaihtelevasta muotokielestä ja 2000-lukujen omakotitalorakentamiselle ominaista on muotokielen runsaus, vaaleat pastellimaiset sävyt, puun käyttö materiaalina ja toisinaan romanttiset tai historiasta lainaavat koristeaiheet. Talot ovat usein talotehtaiden valmiita pakettitaloja. Kuvassa Mikkolankankaan omakotitaloja. Inventointialueen rakennettu kulttuuriympäristö on historiallisesti kerroksellista. Alueen rakentamisessa painottuu omakotitalorakentaminen, vapaaajan asunnot ja kesämökit sekä maatalouteen liittyvät entisten ja nykyisten maatilojen rakennukset. Alueen vanhin säilynyt rakennuskanta on pääasiassa talonpoikaiseen elämäntapaan kuuluvat asuinrakennukset, karjasuojat ja talousrakennukset. Inventointialueella on säilynyt melko runsaasti 1800-luvun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten rakennusperintöä. Erityisesti vanhimpien maatilojen päärakennukset ja ajallisesti yhtenäiset pihamiljööt ovat sekä rakennustaiteellisesti että kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Säilymisedellytykset alueen vanhimmalla rakennuskerrostumalla ovat vaihtelevat. Monet vanhimmista taloista ovat edelleen asuttuja, ja niiden pihapiirejä hoidetaan. Osa kiinteistön omistajista on vaalinut rakennusten perinteistä asua omasta halustaan. Toisaalta jotkut pihapiireistä ovat asumattomia, tyhjillään ja hoidotta ja niiden kunnon heiketessä säilyminen on epävarmaa. Varsinkin lukuisia talousrakennuksia käsittävien perinteisten pihapiirikokonaisuuksien säilyttämisessä on silti usein haasteita, sillä rakennusten hoito vaatii omistajilta voimavaroja. Lisäksi erityisesti päärakennuksissa liian voimallisesti tehdyt uudistavat korjaukset ovat mahdollinen uhka kohteiden rakennushistoriallisia ja -taiteellisia arvoja ajatellen. Alueella ei ole Ison Kirjan alueelle vuonna 1991 laadittua kaavaa lukuun ottamatta asemakaavoja. Rakennuksilla ei siten ole kaavallista suojelua. Ollilan tila on vuonna 2009 vahvistetussa Keski-Suomen maakuntakaavassa maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Jälleenrakennuskauden rakennusperintö on oma selkeästi erottuva rakennuskerrostumansa. Määrällisesti se ei inventointialueella ole hallitsevaa, mutta aikakauden rakentamista yksittäisinä pihapiireinä tai rakennuksina on koko inventointialueella. Airolahti inventointialueen eteläosassa on rakentunut suurelta osin jälleenrakennuskaudella, joten siellä aikakauden rakennusperintö on näkyvä osa maisemaa, ja monet pihapiirit melko hyvin säilyneitä. Yksittäisinä kohteina jälleenrakennuskauden rakennuksia ei ole tarkasteltu niiden yleisyyden vuoksi, alueella ei myöskään ole selkeitä, maisemallisesti

17 32 INVENTOIDUT ALUEET JA KOHTEET 33 yhtenäisiä alueita. Alueen nuorempi rakennuskanta muodostuu suurimmaksi osaksi omakotitaloista ja kesämökeistä. Alueella on kaksi merkittävää modernin rakennusperinnön kokonaisuutta: Iso Kirja konferenssikeskuksen alue ja seurakunnan Isohiekka-leirikeskus. Ison Kirjan historiallisesti kerroksellisessa miljöössä erityisen merkittäviä ovat kunnalliskodin aikaiset rakennukset ja 1950-luvuilta. Rakennuksiin on tehty peruskorjaukset, mutta kummankin rakennuksen julkisivuissa alkuperäinen asu on hyvin säilynyt. Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kunnalliskodin rakennuksia olisi syytä vaalia jatkossakin. Ison Kirjan muut rakennukset ovat pääasiassa 1990-luvulta. Nämäkin rakennukset kuvastavat oman aikansa rakentamista ja tuolloin muotoutunut kokonaisuus on miljööarvoiltaan ja historialtaan merkittävä. Seurakunnan Isohiekan rakennuksissa on vielä tavoitettavissa alkuperäinen asu, vaikka vanhimpiin rakennuksiin on tehty joitakin muutoksia. Rakennukset ovat alkuperäisessä käytössä ja hoidettuja. Tasakattojen aiheuttamat rakenteelliset ongelmat ovat kuitenkin johtaneet suunnitelmiin kattomuotojen muuttamisesta. Kaupan moderneja ympäristöjä alueella ei varsinaisesti ole. Teollisuuden rakennettua kulttuuriympäristöä edustavat joidenkin yksityisten ammatinharjoittajien tai pk-yritysten pienteollisuusrakennukset. Liikenteen ympäristöt alueella liittyvät tiestöön ja maantiesiltoihin. Tieympäristöjä ei inventoinnin yhteydessä tällä kertaa tutkittu. Maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt inventointialueella: 1. Iso Kirja 2. Ollila 5. INVENTOIDUT ALUEET JA KOHTEET Maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Iso Kirja; entinen vanhainkoti Heikkilä Heikkilän historia ulottuu ainakin kahdensadan vuoden taakse, sillä tila on ollut Pohjoislahden vanhoja kantatiloja. Vuonna 1892 Keuruun kunnan omistukseen siirtyneelle tilalle perustettiin kunnalliskoti, joka toimi paikalla lähes sata vuotta. Kunnalliskodin ajoilta on alueella säilynyt kaksi rakennusta ja 1950-luvuilta luvun sairasosasto on ajalle ominaisesti tyyliltään uusklassistinen. Vuonna 1953 val-

18 34 INVENTOIDUT ALUEET JA KOHTEET 35 mistunut yleinen osasto puolestaan on varsin puhdaspiirteinen 1950-luvun arkkitehtuurin edustaja, jossa yhdistyy piirteitä funktionalismista ja romantiikasta. Molemmat rakennukset ovat säilyneet varsin hyvin alkuperäisessä asussaan. Heikkilän siirryttyä Raamattu- ja Kansanopistojen Kannatusyhdistys Ry:n eli nykyisin Iso Kirja Ry:n omistukseen siellä alkoi toimia kristillinen kansanopisto. Opiston ja kesäisin järjestettävien suurtapahtumien käyttöön rakennettiin 1990-luvun aikana suuri joukko uusia rakennuksia. Pääosan rakennuksista on suunnitellut rakennusarkkitehti Päivi Ihamäki Suunnittelutoimisto S. Anttilasta Virroilta. Uudisrakennuksiin kuuluvat kunnalliskodin vanhojen rakennusten läheisyyteen rakennetut toimistorakennus Aikatalo, Iso Pata -ruokalarakennus ja huoltorakennus-kirjasto. Tämän keskuspihapiirin yhteydessä on myös pieni vesitorni kunnalliskodin ajalta ja bändikämppänä käytetty rakennus, jonka alaosassa on kellari. Läheisyydessä on myös kunnalliskodin aikainen, mahdollisesti saunana tai sikalana käytetty rakennus sekä uudehko kahvilarakennus. Hieman etäämmällä on majoitusta ja opetusta varten rakennettujen puutalojen ryhmä. Näiden puurakennusten läheisyydessä on postmodernista arkkitehtuurista vaikutteita saanut hirsikirkko. Jälleen omana kokonaisuutenaan on osittain vanhoista muualta siirretyistä aitoista ja osittain uudemmista hirsimökeistä koostuva mökkikylä. Alueen rannoilla on kolme saunaa, josta suurin on varsin edustava hirsirakennus takkahuoneineen. Lisäksi leirintäalueen toimintoja varten alueella on erilaisia huolto-, kioski- ja myymälärakennuksia. Rakennukset muodostavat historiallisesti kerroksellisen ja mielenkiintoisen, joskin hieman epäyhtenäisen miljöökokonaisuuden. Rakennuksia ympäröi puistomaiset hoidetut viheralueet. Vanhimpien rakennusten läheisyydessä on joitakin vanhoja puita. Vanhojen rakennusten läheisyyteen tehty uudisrakentaminen on sopeutettu kattomuodolla ja värimaailmalla vanhempiin rakennuksiin. Monivaiheisella alueella on merkittäviä kulttuurihistoriallisia arvoja. Iso Kirjaopisto on ainoa Suomessa toimiva Helluntaiherätyksen raamattukoulu ja kristillinen kansanopisto. Sen toiminnan myötä alueella on merkittäviä sivistys- ja aatehistoriallisia arvoja. Isossa Kirjassa järjestettävä vuosittainen juhannuskonferenssi on valtakunnallisestikin huomattava tapahtuma. Kunnalliskodin aikaan rakennetut entinen päärakennus ja sairasosasto ovat rakennushistoriallisesti ja -taiteellisesti merkittäviä hyvin alkuperäisessä asussaan säilyneinä aikakautensa arkkitehtuurin edustajina. Nuoremmalla luvun rakennuksilla ei sen sijaan ole erityisen merkittäviä rakennushistoriallisia tai arkkitehtonisia arvoja. Kokonaisuutena alue on kuitenkin maisemallisesti merkittävä Kulttuurihistoriallisten ja toiminnallisten arvojensa vuoksi alue on vuoden 2012 inventoinnissa alustavasti arvioitu maakunnallisesti merkittäväksi. Maa-

19 36 INVENTOIDUT ALUEET JA KOHTEET 37 kunnallisen modernin rakennusperinnön inventointihankkeen päättyessä vuonna 2014 alueen arviota tarkastellaan uudelleen, kun sitä päästään vertailemaan koko maakunnan inventointiaineistoon. Ollila Ollila on inventointialueen vanhimpia kantatiloja. Se on perustettu viimeistään 1600-luvun alussa. Ollila on toiminut käräjätalona 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Se on ollut myös merkittävä maanviljelystila ja 1900-luvun alussa Keuruun toisiksi suurin karjatila. Tilan aiempia omistajia ovat olleet muun muassa Keuruun kirkkoväärti Adam Cederlund ja Koskensaaren rautaruukin toinen perustaja ja omistaja Johan Valtonen. Kirjailija Joel Lehtosen tiedetään viettäneen Ollilassa kesiä, joten tilaan liittyy monenlaista henkilöhistoriaa. Ollilan pihapiiri sijaitsee mäen päällä, peltojen keskellä. Pihapiiriin johtaa vanha koivukuja ja pihassa on useita vanhoja kookkaita puita. Ollilan pihapiiri puineen, koivukujineen ja peltoineen on maisemassa maamerkki. Pihapiiriin kuuluu komea, vuonna 1867 valmistunut vanha päärakennus, jonka empirehenkisiin koristeaiheisiin on saatu vaikutteita Keuruun kirkkoherranpappilasta. Rakennus on säilynyt erinomaisesti alkuperäisessä asussaan. Vanhan päärakennuksen vieressä on klassistishenkinen väentupa, jonka nykyinen asu on 1920-luvulta. Rakennus on todennäköisesti tehty vanhemman rakennuksen hirsistä. Vanhojen asuinrakennusten rinnalla on vuonna 1967 valmistunut tilan nykyinen asuinrakennus. Pihapiiriin kuuluu lisäksi vuonna 1905 valmistunut 74 metriä pitkä lohkokivinavetta, kaksi pientä aittaa ja suurempi vilja-aitta ruokakelloineen. Pihapiirin rakennuksilla on merkittäviä rakennushistoriallisia ja rakennustaiteellisia arvoja. Tilan monipuolisen historian myötä kulttuurihistorialliset arvot ovat merkittävät. Viereisellä sivulla paikallisesti merkittävät alueet ja kohteet: 1. Hoskari 2. Isohiekka 3. Kallio-Mannila 4. Kivi-Mannila 5. Koivulehto 6. Koskiharju 7. Kylmälä 8. Lastenkoti 9. Liepakka 10. Lintula 11. Lintusyrjä 12. Mannistien miljöö 13. Pellonpääntien alue 14. Pohjoislahden koulu 15. Pohjoislahden nuorisoseuran talo Männistö 16. Saavutus; ent. Rajala 17. Riitalahden kahakan muistomerkki 18. Välimaa Paikallisesti merkittävät alueet ja kohteet

20 38 INVENTOIDUT ALUEET JA KOHTEET 39 Hoskari Hoskari on alueen vanhimpia kantataloja. Sen pihapiirissä on säilynyt 1800-luvun päärakennus, joka kaksikerroksisena muistuttaa hieman pohjalaistyylisiä taloja. Päärakennusta on laajennettu saunaosastolla 1970-luvulla, mutta muuten rakennus on melko pitkälti 1800-luvun lopun asussa. Pihapiirissä on lisäksi hirsinen aitta-talli, pienempi hirsinen talousrakennus sekä lukujen aikana tehty klassistishenkinen sementtitiilinen navetta. Kestikievarinakin toiminut Hoskari on asutushistoriallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas. Hyvin säilynyt päärakennus on rakennushistoriallisesti arvokas. Pihapiirikokonaisuus on melko yhtenäinen. Hoskarin pihapiiriä ympäröivät Hoskarinjoen varren peltoaukeat. Tiemaisemassa pihapiiri ei kuitenkaan näy muualla kuin tilan ohi kulkevalta pieneltä tieltä. Isohiekka Keuruun Seurakunta osti Ylermi ja Helli Kuulialta Ollilan tilaan kuuluneen määräalan vuonna Alueella ryhdyttiin pitämään seurakunnan leirejä, aluksi telttaleireinä. Vuonna 1969 valmistui Isohiekaksi kutsutulle alueelle sauna- ja huoltorakennus arkkitehti Raimo Kallio-Mannilan suunnitelmin. Vuonna 1974 valmistui alueelle majoitusrakennus ja vuonna 1980 keittiö-, ruokala- ja luokkarakennus. Myös nämä ovat Kallio-Mannilan suunnittelemia. Alueelle on valmistunut vuonna 2000 kahdesta erillisestä solusta muodostuva Majoitusrakennus Suunnittelutalo S. Anttila Oy:n rakennusarkkitehti Annu Aaltosen suunnitelmin. Raimo Kallio-Mannilan suunnittelemat rakennukset kuvastavat 1960-luvulla alkanutta konstruktivistista arkkitehtuurin suuntausta. Rakennuksiin on tehty jonkin verran korjauksia, mutta ne ovat vielä pääosin alkuperäisessä asussa. Leirikeskus on kulttuurihistoriallisesti arvokas seurakunnan sotien jälkeisten uusien toimintamuotojen kuvastajana. Kallio-Mannilan suunnittelemilla rakennuksilla on rakennushistoriallista arvoa kuvastaen oman aikansa arkkitehtuurin ideologioita. Kallio-Mannila Kallio-Mannila on syntynyt, kun alueen vanhin kantatalo Mannila jaettiin veljesten kesken vuonna Tilalla on 1800-luvun lopussa rakennettu vanha päärakennus sekä 1900-luvun taitteessa tehty syytinkitupa. Pihapiiriin kuuluu myös sementtitiilinen navetta, muualta siirretyt riviaitta ja kaksi yksinäisaittaa, riviaittatyyppinen aitta-tallirakennus ruokakelloineen sekä 1980-luvun konehalli. Erityisesti syytinkitupana alun perin käytetty asuinrakennus on säilynyt hyvin 1900-luvun alun asussa. Varsinainen päärakennus on jossain määrin muuttunut korjauksissa. Alueen vanhimpiin taloihin lukeutuva Kallio-Mannila on asutushistoriallisesti arvokas. Historiallisesti kerroksellisella, perinteistä talonpoikaista rakennustapaa kuvastavalla pihapiirillä on myös rakennushistoriallisia arvoja. Pihapiiri sijaitsee näkyvällä paikalla kylätien varressa, pienellä mäellä peltoaukeiden keskellä. Kivi-Mannila Kivi-Mannila perustettiin, kun alueen vanhin kantatalo Mannila jaettiin veljesten kesken vuonna Tilalla on kaksi 1800-luvun lopulla rakennettua asuinrakennusta, hirsinen pitkä tallirakennus, viljamakasiini, kaksi aittaa, kivinavetta ja kellari. Kivinavetan vieressä on lisäksi vuonna 1973 rakennettu uusi