Martti Larni ENSIMMÄINEN LUKU TOINEN LUKU KOLMAS LUKU NELJÄS LUKU VIIDES LUKU KUUDES LUKU SEITSEMÄS LUKU KAHDEKSAS LUKU YHDEKSÄS LUKU KYMMENES LUKU

Transkriptio

1

2 Martti Larni ENSIMMÄINEN LUKU TOINEN LUKU KOLMAS LUKU NELJÄS LUKU VIIDES LUKU KUUDES LUKU SEITSEMÄS LUKU KAHDEKSAS LUKU YHDEKSÄS LUKU KYMMENES LUKU YHDESTOISTA LUKU KAHDESTOISTA LUKU KOLMASTOISTA LUKU NELJÄSTOISTA LUKU VIIDESTOISTA LUKU KUUDESTOISTA LUKU SEITSEMÄSTOISTA LUKU KAHDEKSASTOISTA LUKU YHDEKSÄSTOISTA LUKU KAHDESKYMMENES LUKU

3 Martti Larni Neljäs nikama eli Veijari vastoin tahtoaan Ystäväni, ystäväni! Älä ryhdy kuvaamaan meitä! Puhu mieluummin liioitellen! Jerome K. Jerome

4 ENSIMMÄINEN LUKU jossa kerrotaan, kuinka tarinamme päähenkilöstä, Jeremias Suomalaisesta, tuli maailmankansalainen. Vanhempien pitäisi ajatella tarkasti, ennen kuin antavat lapselleen nimen. Hänen nimekseen tuli Jeremias Joukahainen seuraavasta syystä: päivää ennen kastetilaisuutta nuori isä oli juhlinut raskaasti muutamien liiketovereittensa seurassa. Hän maksoi siitä myös täyden huviveron: otti nöyrästi vastaan vaimonsa sanatulvan, jossa vihreä aviomies kuvattiin maailman viheliäisimmäksi olioksi. Kun sirkeäsilmäinen poikalapsi sitten vietiin kastettavaksi, aviopuolisot murjottivat. Vuosi sitten alkaneen avioelämän ylle ilmestyivät ensimmäiset pilvet. Pappi huomasi sen, mutta poika oli vielä onnistuneesti elämän vähäpätöinen sivullinen, jota puristivat vain kapalo ja äidin käsivarret. Kun veden pirskotteluun valmistautunut pappi tiedusteli vanhemmilta lapsen nimeä, vaimon huulet puristautuivat tiukasti yhteen kuin hohtimet, mutta mies alkoi pyydystellä sanoja: Mitähän jos kastettaisiin isän nimeen? Jeremias Joukahainen Tai jos jätetään viimeinen nimi pois Kun muita ehdotuksia ei ollut, liikemies Jeremias Joukahainen Suomalaisen esikoispoika sai isänsä nimen. Tämä tapahtui Viipurin kaupungissa syyskuun neljäntenä päivänä Herramme vuonna Seitsemää vuotta myöhemmin Viipurin suurin vekkulitehdas, kaupungin kansakoulu, risti pojan uudelleen: Jere Suomalainen. Poika kärsi nimestään, ja sen vuoksi kai hänestä tulikin lukumies. Tultuaan ylioppilaaksi hän valmistautui kansakoulunopettajaksi. Rangaistukseksi tästä hän joutui opettajaksi neljän vuoden ajaksi aivan Lapin rajalle. Hän huomasi olevansa aivan tavallinen keskitason ihminen, mikä on muuten hyvin suuri harvinaisuus, koska kukaan ei mielellään tunnusta olevansa keskitason ihminen. Jere tunnusti. Ja ryhtyi jatkamaan lukujaan. Neljää vuotta myöhemmin hän oli kolmen laudaturin maisteri. Näihin aikoihin hänen ulkonaiseen kuvaansa liittyivät mykevät silmälasit, kävelykeppi ja voittamaton halu puhua englantia. Hän harrasti kieliä ja kirjallisuutta, kunnes isä teki konkurssin. Hän alkoi jo olla siinä iässä, jolloin mieheltä lähtee hiukset, hampaat ja turhat illuusiot. Hän säilytti ne kaikki ja antautui sanomalehtimieheksi. Äidin kuoltua isä joutui köyhäinkotiin, mutta siitä huolimatta Jere ei mennyt naimisiin. Hän oli nähnyt liian monta tapausta, jolloin kiihkeä nuorimies oli pyytänyt tyttären kättä ja saanutkin isän jalasta. Jere Suomalainen toimi Päivän Sanomien ulkomaanosastolla. Koska hän oli luonteeltaan lukumies, hän joutui ottamaan osaa kahteen sotaan. Hän palveli uskollisesti pataljoonan keittiössä ja komppanian kirjurina, kuten ainakin lukumiehet, ja yleni korpraaliksi viikkoa ennen kotiuttamista. Rauhan tultua Päivän Sanomat lähetti hänet kirjeenvaihtajakseen Lontooseen. Vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin takaisin, koska hän oli lähettänyt kirjeitä vain parille tuttavalleen. Hän oli sanomalehtimiehenä täysin tuntematon, aivan niin kuin monet kuuluisat kirjailijat. Mutta sitten hänet 'keksittiin'. Muuan lakitieteen professori, joka oli havainnut, että totuudenpuhumisella voi ansaita yhtä paljon rahaa kuin valehtelemisellakin, kiinnitti Jere Suomalaisen Totuuden Sanomaf-nimisen lehden päätoimittajaksi. Hänellä oli nyt vain yksi elämänusko ja yksi päämäärä: puhua totuutta. Totuuden Sanomat nautti paljastuksista ja kärsi painokanteista. Jere hoiti paljastukset ja lehden omistaja ja kustantaja paino-kanteet. Molempia miehiä vihattiin ja pelättiin.

5 Totuuden Sanomain levikki oli suuri, sillä ihmiset tunsivat uteliaisuutta totuutta kohtaan. Lehden ohjelmalauseina oli Arthur Schopenhauerin siivekäs lause "Totuus ei ole mikään portto, joka roikkuu niidenkin kaulassa, jotka eivät hänestä välitä", sekä lakitieteen professori Kolunovin oma mietelause "Minä ulvon totuutta". Jere Suomalainen joutui maineen valokehään. Muuan kuusamolainen maallikkosaarnaaja julisti Jere Suomalaisen 'maailman suurimmaksi totuudenpuhujaksi', kun taas raastuvanoikeus oli sitä mieltä, että maisteri Suomalainen menettää ennen pitkää vapautensa 'maailman suurimpana valehtelijana'. Totuuden Sanomissa puhuttiin puolesta ja vastaan, enimmäkseen Suomen puolesta ja eräitä muita maita vastaan. Totuuden Sanomat paljasti enemmän selkärankaansa kuin yksikään nainen Adlonin illallistanssiaisissa. Lehti unohti, että sanomalehti ei voi paljastamisessa kilpailla nykyajan naisten kanssa joutumatta raastupaan. Jere Suomalaisen totuudenkiihkosta tuli vähitellen hänen oma hirttonuoransa: hänet leimattiin epäisänmaalliseksi haihattelijaksi, jonka olisi viisainta vaieta tai poistua synnyinmaastaan. Mutta Jerellä oli vielä runsaasti sanottavaa, runsaammin kuin virkulla viljaa ja laiskalla sontaa. Ja hän sanoi. Sen jälkeen hänen aikansa kului joutilaisuutta lopetellessa Katajanokan vankilassa. Kahdeksan kuukautta hän oli äänetön. Päästyään jälleen nauttimaan kansalaisluottamusta hänet 'keksittiin' uudelleen. Keksijänä oli muuan Suomessa vieraileva amerikansuomalainen, jonka kanssa Jere joutui saman pöydän ääreen eräässä Alkon ravintolassa. Mies oli nimeltään Isaac Rivers, ammatiltaan liie-roja ja arvoltaan 'luonnontohtori', ulkonaiselta olemukseltaan sangviinikko ja luontaisilta taipumuksiltaan oluenjuoja, joka oli oppinut pitämään suunsa tuoreena ja tukkansa öljyttynä. Tutustuminen tapahtui kolmannen oluttuopin jälkeen ja sinuttelu alkoi heti. Sinä elät aivan väärässä maassa, Mr. Suomalainen, sanoi luonnontohtori kuultuaan Jeren elämäntarinan pääpiirteet. Jos minulla olisi sinun kykysi, muuttaisin Amerikkaan, jossa kaikki on maailman suurinta. En oikein käsitä, mitä tarkoitat, vastasi Jere. Olen ammatiltani kielten opettaja ja sanomalehtimies, eikä niistä kai ole puutetta Amerikassa. Ei, ei ole. Se on totta. Mutta sinä kai olet kuullut, että Amerikka on kaikessa maailman suurin, ja koska nyt tiedän, että sinä olet maailman suurin totuudenpuhuja, niin Setä Samppa ottaa sinut varmasti mielellään vastaan. Jere mietti tuokion ja vastasi sitten syvämietteisesti: Olen henkeen ja vereen saakka suomalainen niin kuin jo nimenikin sanoo. En voi jättää isänmaatani. Mr. Rivers hymähti ylimielisesti: Ihmisen isänmaa on siellä, missä hän voi vapaasti puhua totuutta. Sinusta tulee hyvin äkkiä maailmankansalainen, kun vain muutat nimesi Jerry Finniksi. Osaatko sinä muuten engelskaa? Miltei yhtä hyvin kuin englantilaiset ja paremmin kuin amerikansuomalaiset, vastasi Jere hiukan ylpeästi, sillä hänen veressään oli jo lähes kaksituhatta promillea ja hän oli saavuttanut sen humalan asteen, jossa pieni kerskailun poikanen hyp-pelee kielenkärjellä. No sittenhän kaikki on okay, huudahti Mr. Rivers, joka oli neljäkymmentäkaksi vuotta sitten ollut Hauholla renkipoikana ja tunnettiin kotikylässään Ilmoilassa Jokisen Iisakkina. Ja niin kävi, että kohtalo sylkäisi sormeensa ja käänsi lehteä käyttääksemme kansankirjailija Henrikki Juutilaisen sanoja. Mr. Isaac Riversistä ja sanomalehtimies Jere Suomalaisesta tuli hyvät ystävät. Jere päätti tosissaan ryhtyä maailmankansalaiseksi, ja Mr. Rivers tarjoutui hänen takaajakseen. Seuraavana päivänä herrat menivät Yhdysvaltain konsulaattiin, jossa Mr. Rivers esitti asiansa konsulille Jeren toimiessa tulkkina. Jere otti ratkaisevan askelen: jätti konsulaattiin

6 siirtolaishakemukset ja ilmoitti professori Kolunoville eroavansa lehden toimittajan tehtävistä heti, kun hänen siirtolaisanomuksensa on hyväksytty. Lyhyenläntä, mahan kohdalta harteikas lakitieteen professori, jolla oli yhdentoista ulkomaisen yliopiston kunniatohtorin arvo ja pienet, vilkkaat silmät, loi Jereen pistävän katseen ja kysyi ihmetellen: Minkä vuoksi? Kaipaan ilmanalan vaihdosta, vastasi Jere. Se ei ole totta. Te olette maailman suurin valehtelija! Te valehtelette silloinkin, kun puhutte totta. Pääasia, että olen jossakin maailman suurin, vastasi Jere. Te ette ole koskaan tyytyväinen, jatkoi yksitoistakertainen kunniatohtori syytöstulvaansa. Teidän pitäisi saada taivaan ilmapiiri ja helvetistä toveriseura, ennen kuin olisitte tyytyväinen. Vai ilmanalan vaihdosta? Aivan niin. En ole erityisen ihastunut vankilan ilmanalaan. No entäs ihanteet? Vuosi sitten sanoitte pyhittävänne elämänne totuudelle ja vain totuudelle. Emile Zola sanoo, että 'Totuus on lähtenyt kiertämään ' Minä lähden myös, keskeytti Jere. Totuutta rakastava lakimies astui aivan Jeren eteen eikä päästänyt suutaan kesannolle. Herra maisteri, hän äänsi hiukan ivallisesti. Ranskalaisilla on tapana sanoa, että paras lääke hilseeseen on giljotiini. Minä sanon nyt teille, että paras tapa hylätä totuus on erota heti Totuuden Sanomain palveluksesta eikä odottaa siirtolaispassia. Tämä oli kuudestoista kerta Jeren elämässä, jolloin hänelle annettiin lopputili. Hän lähti hotelli Helsinkiin tapaamaan Mr. River siä, mutta tämä oli kadonnut kuin kamfertti omaan hajuunsa. Hotellin vieraskirjaan oli vain ilmestynyt pikku merkintä: "Matkustanut takaisin USA:han". Jere oli jälleen vapaa-ajattelija ja yksityisyrittäjä. Koska hänellä ei ollut totuutta armastelevan sanomalehtitoiminnan jälkeen mitään toiveita päästä opettajaksi, hän ryhtyi antamaan yk-sityistunteja oppikoululaisille ja ulkomaille matkustaville liikemiehille, joiden kielitaito oli saman arvoinen. Eräiden täytyi ohjata kädellään kieltään lausuessaan kaksi englanninkielistä sanaa. Eräät optimistit taas uskoivat oppivansa vieraan kielen pitämällä oppikirjaa taskussaan. Jere ei halunnut horjuttaa heidän uskoaan, koska hänenkin oli elettävä. Puolisen vuotta myöhemmin Jere sai Mr. Riversiltä seuraavan kirjeen: Pruklyynissä tammikuun kuutes päivä Mr. Jerry Finn. Terve täältä suuresta maailmasta new Yoorkista joko sinä kohta tulet kun pitäs pisnestä suurentaa ja tartten apuas ja kirjotin sinne Konsulaattiin helsinkiin ja pyysin niitä panemaan horioppia ja muuten on mennyt mukavasti mutta höri tahtoo olla vaan olis hyvä senssi tehdä rahaa kun sais kaverin helppaamaan, kyllä kai sinä nyt sitten tulet Paanariksi kun oli puhetta siis Kirjota heti kun tulet. Sinua Tervehtäin Mr. Isaac Rivers, Doctor, St. Pruklyn N y. Jere vastasi Doctor Riversille, että hän on jonon keskivälissä. Sitten hän tuli surulliseksi, sulkeutui yksinäisyyteensä ja alkoi lukea Schopenhaueria. Hänen mielensä olisi tehnyt kirjoittaa Doctor Riversille muutamia totuuden sanoja, mutta hän tunsi vaistomaista kunnioitusta miestä

7 kohtaan, joka oli elänyt kuusi-kymmentäneljä vuotta. Toisaalta hän ymmärsi nyt perin hyvin eräitä miehiä, jotka kunnioittivat vain viinin ja konjakin ikää. Jotta pääsisimme nopeammin uppoutumaan varsinaiseen tarinaamme, sivuutamme väkivaltaisesti eräät tärkeät yksityiskohdat ja sielulliset perustelut ja harppaamme tammikuusta kesäkuuhun. Vähää ennen juhannusta Jere Suomalainen vannoi pyhästi, että ei aio kaataa Yhdysvaltain hallitusta asevoimin, että hänen maineensa oli puhdas poliittisista tahroista ja että hänellä oli vilpitön tahto tulla maailmankansalaiseksi, jonka molemmat jalat ovat tukevasti maassa ja molemmat kädet ilmassa. Pitkien ristikuulustelujen jälkeen tutkittiin hänen sotilaskan-takorttinsa, rikosrekisteriote, keuhkot, sydän, virtsa, verenpaine ja perhesuhteet. Havaittiin, että Jere Suomalainen ei ollut holhouksenalainen, että hänellä ei ollut aviottomia lapsia eikä elatusvelvollisuuksia, että hänen suvussaan ei ollut koskaan havaittu mielenvikaisuutta, tilapäistä juoppohulluutta, moniavioisuutta, synnynnäistä varvaskatoa, pimeänpelkoa eikä kleptomaniaa. Lukijalle lienee tärkeätä, että hänelle ilmoitetaan jo näin alussa Jere Suomalaisen tuntomerkit. Pituus kuusi jalkaa ja kaksi tuumaa; paino satakahdeksankymmentäkolme paunaa; rotu: valkoinen; silmien väri: sähkövalaistuksessa teräksenhar-maa, päivänvalossa sininen; hiusten väri: vaaleahko, öljyttynä oravanpunainen; kasvojen muoto soikeahko; nenä suora ja tavanmukainen; hampaat omat. Muita tuntomerkkejä: parta ajeltu, kynnenalukset kohtalaisen puhtaat, säärissä, käsivarsissa ja rinnassa tavanmukainen karvapeite; puhuu suomea, ruotsia ja englantia; käyttää silmälaseja eikä näe pimeässä; luonteeltaan ystävällinen, kainohko ja ajoittain suuripiirteinen. Suostui vastustelematta antamaan sormenjäljet, tusinan valokuvia ja ken-gännumeron. Suostui vastustelematta rokotettavaksi pilkkukuumetta vastaan ja vannoi kaikki antamansa tiedot oikeiksi maineensa ja omantuntonsa kautta. Jere Suomalaisesta oli leivottu maailmankansalainen. Ennen Suomesta lähtöään hän muutti nimensä Jerry Finniksi, mistä Virallisessa Lehdessä ja Päivän Sanomien 'Halutaan kirjeen-vaihtoon'- osastossa julkaistiin asianmukaiset kuulutukset. Tämän vuoksi lukijan onkin nyt sanottava jäähyväiset herra Jeremias Suomalaiselle. Emme enää puhu sanaakaan hänen hyvästä ja hienosta sukupuustaan. Mehän tiedämme kyllin hyvin, että hienosta sukupuusta on aina suurin osa maan alla, kun sen sijaan Mr. Jerry Finn elää ja vaikuttaa yhä maan päällä.

8 TOINEN LUKU jossa Jerry Finn ryhtyy kiropraktikon apulaiseksi ja hankkii itselleen vasaran. Siirtolaiselämän vaikuttavin kohokohta on laivan saapuminen New Yorkin satamaan. Mutta koska tästä aiheesta on jo tähän mennessä kirjoitettu yli kuusikymmentätuhatta matkakertomusta ja sama verta esittelyvihkosia, rajoitumme vain kuvaamaan Mr. Jerry Finniä, joka pääsi laivasta maihin neljän tunnin ankaran ristikuulustelun ja ruumiintarkastuksen jälkeen. Hän suhtautui pikku muodollisuuksiin perin suopeasti käsittäen, että terve epäily on aina paikallaan. Ensin häntä epäiltiin jalokivien ja huumausaineiden salakuljettajaksi, sitten poliittiseksi pakolaiseksi, vakoilijaksi, pornograafisen kirjallisuuden levittäjäksi, atomifyysikoksi ja lopulta etsintäkuulutetuksi ihmisryöstäjäksi, kunnes viimein havaittiin, että hän oli vain muuan niitä vilpittömiä onnenonkijoita, joilla ei ole mahdollisuutta päästä taivaaseen, mutta kylläkin kirkkovaltuustoon. Hän joutui epäilyksen alaiseksi nimensä vuoksi, sillä Yhdysvaltain salaisen poliisin kirjoissa oli parituhatta Finn-nimistä miestä. Jos hän olisi säilyttänyt entisen nimensä, hänet olisi sivuutettu heti, koska sellaista nimeä eivät olisi kyenneet lausumaan muut kuin suomalaiset. Jerry oli kuitenkin perin hilpeällä tuulella tepastellessaan alus-vaatteisillaan tulli- ja poliisiviranomaisten kuulusteluhuoneessa, josta avautui vaikuttava näköala New Yorkin pilvenpiirtäjiin. Kuulustelijat olivat myös hilpeällä tuulella, sillä heitä huvitti uuden siirtolaisen alushousujen takamusta, joka oli selänpään kummaltakin puolelta kulunut hiukiolle ja todisti valaehtoisesti omistajansa kuuluvaksi istumatyötä tekeväin luokkaan. Herttaisten muodollisuuksien jälkeen viranomaiset toivottivat Jerryn tervetulleeksi uuteen maahan ja työnsivät hänet rannalla odottavan Isaac Riversin hoivaan. Mr. Rivers oli synnynnäinen optimisti: hän näki aina ihmisten vastoinkäymisissä valopuolia. Niinpä nytkin. Ole iloinen, että pääsit näin vähällä. Monet joutuvat Ellis-saarelle odottamaan kohtaloaan. Mutta missäs sinun matkatavarasi ovat? Tässä, vastasi Jerry aurinkoisesti ja heilutti pikku salkkua. Kaikkiko? Kaikki. Ilmankos poliisit epäilivät sinua. Siirtolaisilla on tavallisesti niin tuhottomasti kamaa. Rakkaita muistoja tietysti. Minun muistoni ovat muistissani, vastasi Jerry ja alkoi soljua ystävänsä rinnalla ihmisviidakkoon. Tällä kertaa ei katseitakaan kaupunkia, vaan ajetaan suoraan Prukliniin, sanoi Isaac, kun he olivat päässeet tunkeutumaan satama-alueelta autojen pysäköintipaikalle. Jerry astui keinahdellen autoon ja istuutui etupenkille tulevan liiketoverinsa rinnalle. Ja hetken kuluttua he olivat keskellä vilkkainta liikennettä. Manhattan on New Yorkin sydän ja Brooklyn sen makuuhuone. He olivat menossa makuuhuoneeseen, jossa neljä miljoonaa ihmistä nukkui ja elämöi ympäri vuorokauden ja jossa suomalaissyntyinen Doctor Rivers oli harjoittanut praktiikkaansa lähes kolme vuosikymmentä. Jerry Finnillä oli taipumusta pessimismiin. Kuinka monesti hän olikaan valinnut kahdesta pahasta molemmat, ja kuinka monesti hän olikaan löytänyt donitsista vain reiän ja pähkinästä pelkät kuoret. Istuessaan itseoppineen tohtorin vieressä ja kuunnellessaan hänen esitelmäänsä

9 kiropraktiikasta Jerry alkoi hiljalleen luisua synkän pessimismin partaalle. Hän ei tuntenut kiropraktiikan alkeitakaan, ja nyt hän kuitenkin huomasi ole-vansa kiropraktikon liiketoveri. He olivat onnellisesti päässeet Brooklynin puolelle ja lähestyivät Neljättäkymmenettäensimmäistä katua. Samassa liikenne pysähtyi. Autojen merkinantotorvet aloittivat korvia vihlovan toitotuksen. Yltyvää melua säestivät vihellykset ja huudot. Jerry loi hiukan hätääntyneen katseen toveriinsa ja kysyi ihmetellen: Onko tapahtunut jokin onnettomuus? Mr. Rivers ravisti huolettomasti päätään: En usko. Lyön vetoa, että sieltä on tulossa jokin kulkue, jolle on annettava tilaa. Pannaan tupakaksi. Hän ojensi Jerrylle savukkeen ja jatkoi rauhallisesti: Tähän täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa. Valtavan melun keskeltä erottui nyt lähestyvää torvien toitotusta ja rumpujen pärinää. Vielä tuokio ja kulkueen kärki saapui aivan heidän kohdalleen. Ensimmäisenä marssi puolisensataa uimapukuun pukeutunutta kaunotarta, jotka puhalsivat mes-sinkitorvia ja keinuttivat marssin tahdissa kauniita lanteitaan. Mr. Rivers rykäisi merkitsevästi: Kun nainen pukeutuu tuolla tavalla, hänestä pitävät miehet ja hyttyset. Minä epäilen, että tässä on nyt kysymyksessä jokin satamatyöläisten lakkokulkue. Mutta kun ensimmäiset julisteet saapuivat heidän kohdalleen, Mr. Rivers oikaisi väärinkäsityksensä: Taisin erehtyä. Tämä onkin vain tavanmukaista mainostusta. Jerry istui selkä köyryssä kuin kirkossa ja koetti auton ikkunasta seurata uimapukutyttöjä ja heidän kantamiaan julisteita. Mr. Rivers hymähti: Nyt minulle selvisi koko juttu. Tämä onkin vain sitä Siionin kitkutusta, siivojen syntisten puuhaa, näethän. Uusi uskonsuunta, joka on jo parin viikon ajan lyönyt rumpua. Siis kirkollista mainontaa? ihmetteli Jerry. No jotakin sen tapaista. Ei maksa vaivaa katsella. Mutta Jerry katseli. Vaalea kaunotar, jonka paljaassa selässä ei ollut ainoatakaan häiritsevää nikamaa, kantoi päänsä yllä suurta julistetta, jossa oli seuraava paljon puhuva teksti: Miljoonat ihmiset tulevat tänä iltana Hagar-puistoon, jossa maailmankuulu pastori Gene Petersen puhuu uudesta kristillisyydestä. Saavu sinäkin! Liity seurakuntaamme ja tee testamenttisi sille! Toisessa julisteessa oli vieläkin voimallisempi lause: Seurakuntamme takaa autuuden. Mr. Rivers kaivoi taskustaan kynsiviilan ja ryhtyi puhdistamaan kynsiään, mutta Jerry luki päivän tekstiä: Tulkaa kuulemaan pastori Petersenin voimakasta julistusta. Hän on yhdentoista lapsen isä ja äskettäin palannut lähetysmatkaltaan Afrikasta. Maailmankuulu elokuvatähti Lillian Tutti on liittynyt seurakuntaamme. Liity sinäkin! Me taistelemme uuden kristillisyyden puolesta emmekä pelkää toisten uskonsuuntien uhkauksia Jerry hieroi silmiään ja ravisteli päätään. Hän muisti hämärästi nähneensä kerran tämän tapaista unta. Hän yritti puhua, mutta huulet olivat kuin kontassa. Mr. Rivers hymähti kuin itsekseen: Tähän täytyy tottua. Kauniiden uimapukutyttöjen kulkue jatkui. Vähitellen Jerry teki mielenkiintoisen havainnon: kaikki kulkueen tytöt olivat toistensa näköisiä. Mr. Rivers selitti viisaasti, että samannäköisyys Ovjohtui yleisestä standardista, josta ei ollut lupa poiketa. Kulkueen toinen soittokunta ilmestyi nyt heidän kohdalleen, soitti jotakin Chopinin haikeata sävellystä marssin tahdissa, seurasi mustalla satiinilla verhottu kuorma-auto, jonka lavalla oli jättiläiskokoinen Raamattu. Auton kylkeen oli maalattu hopeisin kirjaimin seuraava julistus: Saatana

10 raivostuu kuullessaan, että myymme nyt puolella hintaa uutta Raamatun käännöstä. Jerry sulki silmänsä. Hänen mieleensä muistui elävästi äitinsä sanat: monet ihmiset uskovat Jumalaan, mutta Jumala ei usko moneenkaan ihmiseen. Kulkueen loppupää alkoi lähestyä, sillä ihmisten suosionosoitukset ja vihellykset yltyivät. Viimeisenä marssi esiin kymmenen vaaleaksi värjättyä sisarta, jotka kantoivat päänsä yllä julistetta: Tämän mainoskulkueen ovat järjestäneet ja rahoittaneet seuraavat liikkeet ja yhtiöt Sitten seurasi pitkä luettelo eri liikkeiden ja yhtiöiden nimiä ja mainoksia ja lopuksi kaunis finaali: Ostakaa niistä liikkeistä, jotka tukevat kristillisyyttä! Parin mailin pituinen autojono lähti hiljalleen liikkeelle. Mr. Rivers sanoi nyt yhdeksännen kerran: Tähän täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa. Vai mitä? Olet perin harvasanainen. Jerry ahdisteli suutaan: Niinpä niin, eipä tietenkään. Mietin vain näitä taivaallisia markkinoita. Kovasti sinne ollaan menossa, mutta kukaan ei ole tullut takaisin, virkahti Mr. Rivers ja lisäsi hetken kuluttua: Sittenhän nähdään, kun sinnekin saakka päästään Joka tapauksessa hiukan omituista, huokaisi Jerry. Ei siinä ole mitään omituista. Pitäisihän sinun tietää, että kristitty on ihminen, joka rakastaa sydämellisesti kaikkia niitä, joita ei vihaa. Mr. Rivers pysäytti vähittäismaksulla ostetun Pontiac-autonsa viisikerroksisen asuintalon edustalle ja sanoi: Perillä ollaan. Tämä nyt on sitä Pruklyyniä. Mr. Rivers asui talon ensimmäisessä kerroksessa. Hänen asuntonsa ovella oli metallinen nimilaatta: Tohtori Isaac Rivers, Kiropraktikko. Vastaanotto joka päivä. Nimilaatan viereen oli nastalla kiinnitetty pieni paperilappu 'Tänään ei ole vastaanottoa'. Mr. Rivers irrotti lapun ovesta ja virkahti Mr. Finnille: Pidin tänään rokulia sinun takiasi. Siinä kyllä meni muutama dollari hukkaan, mutta koetetaan saada ne yhdessä takaisin. Jerry tunsi syvää myötätuntoa miestä kohtaan, joka oli uhrannut päivän ja vieläpä dollareitakin hänen vuokseen. Jerry tiesi, ettei rahalla ollut mitään uskontoa: se teki työtä ja kasvoi korkoa niin pyhänä kuin arkenakin. Ihmiset eivät ansainneet rahaa, he 'tekivät' sitä. Mr. Riversin lääkärinkoti oli Mr. Finnille miellyttävä yllätys. Viiden huoneen asunto oli hyvän standardin mukaan kalustettu, ilmava ja siisti. Keittiö oli kuin pikkarainen laboratorio, ja lääkärin vastaanottohuone muistutti erehdyttävästi lääkärin vastaanottohuonetta. Mr. Rivers oli varannut Jerrylle oman makuuhuoneen tavanmukaisin varauksin: Siihen saakka, kunnes pääset jaloillesi ja voit hankkia itsellesi oman asunnon. Tämän tulevaisuutta rakentavan huomautuksen jälkeen liike-toverit istuutuivat olohuoneeseen oluttuoppien ääreen ja ryhtyivät laatimaan keskinäistä työ- ja avunantosopimusta. Maailmankansalaisen Jerry Finnin tulevaisuuden toimella ei ollut mitään yhteyttä hänen menneisyyteensä. Hän oli aina suhtautunut hie-man ylimielisesti elävän romaanikirjallisuuden toistamaan fraasiin: " ja sen jälkeen hän aloitti elämänsä aivan alusta". Nyt hän oli joutunut tilanteeseen, jossa kaikki oli aloitettava alusta. Kuinka ihmeellisiä selvänäkijöitä olivatkaan kirjailijat! Miehet ovat sangen mielenkiintoisia silloin, kun heillä on tulevaisuus, naiset taas silloin, kun heillä on menneisyys. Jerry epäili, ettei hänelle ollut kumpaakaan. Hänen menneisyytensä päättyi silloin, kun hänestä otettiin sormenjäljet, ja tulevaisuus pysähtyi kiropraktiikkaan. Mr. Rivers laati

11 hänen elämälleen uudet säännöt ja asetukset. Tästä lähtien Jerry Finnin oli huolehdittava keittiöstä ja ruoanvalmistuksesta, huoneitten siivoamisesta ja yhteisen liikeyrityksen mainostamisesta. Maksan sinulle kolmekymmentä dollaria viikossa palkkaa ja dollarin jokaisesta uudesta potilaasta, lopetti Mr. Rivers puoli tuntia kestäneen esityksensä, jonka aikana Jerry oli kuin penkin ja seinän välissä. Jerry oli valmis kaikkiin taloustöihin, mutta kun Mr. Rivers ryhtyi puhumaan mainostamisesta, hän tunsi matalaksi kaiken korkeankin. Ei minusta taida olla mainosmieheksi, hän sammalsi melkein epätoivoisesti ja avasi paitansa kauluksen. Mr. Rivers oli suorastaan yllättynyt. Ei ole? No mutta sen takiahan tätä pisnestä runnataankin. Sinä hankit potilaita, ja minä hoidan ne. Ja samalla minä opetan sinulle ammatin. Teen sinusta parissa vuodessa tohtorin. Tohtorin? Niin juuri. Uudenaikaisen luonnontohtorin. Jerry sulki silmänsä niin kuin nuori tyttö, jonka käsi on eksynyt pojan käteen. Mutta Mr. Rivers pysyi virkeästi hereillä. Hän kävi noutamassa jäähdytyskaapista lisää olutta, mutusteli suolattuja maapähkinöitä ja tokaisi sitten viidennentoista kerran: Kaikkeen täytyy tottua. Nyt ei ollakaan enää vanhassa maassa. Jerry ravisteli päätänsä: Mutta kuinka minä osaan mainostaa kiropraktiikkaa? Kuinka tahansa. Olethan sinä käynyt vanhassa maassa koulua. Ei siellä ollut oppiaineena kiropraktiikkaa. Eipä tietenkään, koska siellä ollaan kaikessa paljon jäljessä. Ihme, että ovat saaneet sinne jo muutaman käytetyn auton. Jerry oli vähällä loukkaantua, mutta sitten hän muisti olevansa maailmankansalainen, joka ei saa ajatella eikä tuntea kansallisesti. Hän nousi ja pysähtyi ikkunan ääreen silmäilemään Brooklynin katukuvaa. Autot liikkuivat yhtenäisenä hyytelönä, ja jalkakäytävillä oli tungosta. Jokaisella näytti olevan kiire jonnekin. Ihmiset säästivät aikaa, koska uskoivat sitä rahaksi. Siitä huolimatta useimmilla oli enemmän aikaa kuin rahaa. Jos haluat, voit mennä ottamaan raitista ilmaa, huomautti Mr. Rivers lyhyen äänettömyyden jälkeen. Mutta älä mene kauaksi, ettet eksy. Mr. Rivers puhui isällisesti kuten ainakin vanhatpojat, jotka antavat nuorille auliisti neuvoja, koska eivät enää voi olla heille huonona esimerkkinä. Jerry hyväksyi Mr. Riversin ehdotuksen ja alkoi liikehtiä ovelle. Kiropraktikko saatteli hänet kynnykselle ja jakoi edelleen hyviä neuvoja: Tunnin kuluttua tulee pimeä, ja silloin täytyy olla varovainen. Katsos, nyt ollaan suuressa maailmassa eikä vanhassa maassa. Täällä tapahtuu aina jotakin. Minä en koskaan kulje ulkona ilman asetta. Asetta? toisti Jerry ihmeissään. Niin juuri. Minulla on aina pistooli taskussani. Roistojen varalta, tarkoitan. Ei ole pahitteeksi, vaikka sinäkin hankkisit itsellesi aseen. Jerry naurahti hiukan ylimielisesti: Ei minulla vielä ole vihollisia tässä maassa. Ei sinulla, mutta rahoillasi. Parasta hankkia vain ase ajoissa. Jerry ilmoitti liiketoverilleen, että hänen taskussaan on ainoastaan kolme dollarin seteliä ja pari sentin kolikkoa ja työntyi uhkarohkeasti kadulle, jossa jokainen yritti päästä toisten edelle.

12 Hiostavan lämmin elokuun päivä lemusi asfaltilta. Ihmiset palasivat työstään ja kiiruhtivat koteihinsa kasvattamaan lapsiaan. Jerry pysähtyi silmäilemään näyteikkunoita ja sai töytäisyjä vasemmalta ja oikealta. New Yorkin makuuhuoneessa oli ahdasta. Hän poikkesi hiljaiselle syrjäkadulle, jonka jalkakäytävillä istui rupattelevia neekereitä. Heidän suojavärinsä sulautui mustaan maisemaan. Kodittomat kulkukoirat etsivät kadulle heitettyjen roskapapereiden alta haukattavaa ja pysähtyivät vuoron perään pienen myyntikojun viereen kohottamaan toista takajalkaansa. Kojussa myytiin hedelmiä ja aikakauslehtiä, hajuvesiä ja maisemakortteja. Jerry jatkoi taivallustaan ja luotti paikallis-vaistoonsa. Erään porttikäytävän suussa parkui parin vuoden ikäinen poika. Jerry pysähtyi hänen viereensä ja ojensi hänelle sentin rahan. Kun poika huomasi, että kolikko oli kuparia, hän heitti sen halveksivasti kadulle ja yltyi askeistakin äänekkääm-mäksi. Jerry Finn oli pohjimmaltaan herkkä luonne. Hän rakasti lintuja ja lapsia: kyyhkyset tiesivät rauhaa ja lapset toivat vanhemmilleen veronalennuksia. Jerry taputti itkevää lasta olalle ja uteli tämän tuskan ja kärsimyksen syitä. Poika oli avomielinen. Hän lopetti itkunsa tuokioksi ja vastasi: Isä petkutti minua. Se on roisto. Älähän nyt, lapsi kulta, puhu isästäsi tuolla tavalla. Kyllä se petkutti minua, poika jatkoi uhmaavasti. Mitä hän on tehnyt sitten? Jerry tiedusteli. Osti minulle ilmapallon ja sanoi, että se oli maailman suurin. Etkö sinä sitten ole iloinen? En. Tomilla on vielä suurempi. Jerry hymähti hyväksyvästi ja jatkoi matkaansa. Poika heittäytyi jälleen uhmaavaksi ja korotti ääntänsä. Tuntui kuin hänellä olisi ollut maailman suurimmat lapsenkeuhkot. Muuan syrjäkadun asukki astui poikkiteloin Jerryn eteen ja vaati savuketta. Jerry antoi ja muisti samalla Mr. Riversin viisaan neuvon: hanki itsellesi ase, sillä joka päivä tapahtuu jotakin. Jerry kammosi aseita. Hän oli suorittanut asevelvollisuutensakin aseettomana. Mutta sehän oli vanhassa maassa, jossa kehitys kulki niin hitaasti eteenpäin. Alkoi hämärtyä. Jerry kääntyi takaisin ja koetti kulkea mahdollisimman lähellä ajotien reunaa. Samassa hänen katseensa kiinnittyi pienen lelukaupan näyteikkunaan. Ja katso: hän teki oivallisen löydön. Ikkunassa oli runsaan rihkaman keskellä pikkarainen vasara. Jerry muisti elävästi suutari Joonas Suhosen, joka harjoitti suutarinliikettä lähellä Kuopion kaupunkia. Pieni, hintelä mies. Puolentoista metrin korkuinen. Joonas Suhonen kantoi aina povitaskussaan vasaraa. Itsepuolustustarkoituksessa. Jerry astui liikkeeseen ja tiedusteli vasaran hintaa. Kauppias tarkasteli lelua ja vastasi ovelasti: Sen hinta on viisitoista senttiä, mutta minä myyn sen mai-nostarkoituksessa kymmenellä. Pankaa pakettiin. Kauppias oli jo ikämies, laiha ja ryppyinen. Oli helppo havaita, että hän hallitsi ammattinsa. Hän oli kohtelias katketakseen, nöyrä ja puhelias. Hänen kasvonsa muistuttivat kuivattua luumua, joka on joskus nähnyt aurinkoisiakin päiviä. Tämä on mainio lelu lapsille, hän lausui aurinkoisesti ja kääri vasaran paperiin. Oikein mainio, kun vain sitten pitää varansa, etteivät lapset riko sillä ikkunoita tai lyö toisiaan päähän. Onko teillä monta lasta? Ei, ei kovin monta, Jerry vastasi häkeltyen. Pari ehkä vai kuinka? Oikeastaan ei yhtään Aivan, minä ymmärrän. Vaimonne vasta odottaa. On hyvin viisasta ostaa lelut ajoissa.

13 Kunhan nyt sitten tulisi poika. Vaikka yhtä hyvä on tyttökin. Molemmista on yhtä paljon huolta. Kun lapset ovat pieniä, ne aiheuttavat vanhemmilleen ainaista päänkipua, ja kun ne kasvavat suuremmiksi, niin silloin vanhemmat saavat sydänkipuja. Ei silti, että minulla olisi mitään valittamisen aihetta. Minulla on kaksi poikaa ja tyttö Olkaa hyvä, herra, keskeytti Jerry ja antoi miehelle kymmensenttisen. Kiitos, herra. Te puhutte niin sivistyneesti. Olette ehkä käynyt kouluja? Jonkin verran, herra. Ehkä yliopistoakin, hyvä herra? Muutaman vuoden sitäkin. Olette varmaan opettaja, hyvä herra? Herra, te arvasitte aivan oikein. Niin, katsokaas, jatkoi vanha mies joustavasti, minä tapaan niin paljon ihmisiä, että tiedän heidän ammattinsa käsistä ja puhetavasta. Teillä on opettajan kädet ja puhetapa. Eipä silti. Minunkin poikani ovat yliopistossa. Frank on nyt kolmatta ja Edwin toista vuotta. Frank on menestynyt oikein hyvin, erinomaisen hyvin. Hänen kuvansakin on ollut jo pari kertaa sanomalehdissä. Hänellä on tulevaisuutta. Huomatkaa: tulevaisuutta. Mitä hän opiskelee? Opiskelee? En minä tiedä, mutta hän on nyt päässyt jalkapallojoukkueen kapteeniksi. Oi, herra, kyllä siitä on iloa vanhemmille. Ja kyllä Edwinilläkin on mahdollisuuksia. Hän pelaa koripalloa. Eivätkö he sitten opiskele mitään? Mitä te tarkoitatte, herra? Minähän juuri sanoin, että he ovat yliopistossa. Eikö heidän tähtäimessään ole mitään elämänuraa? Lelukauppias katsoi nyt velvollisuudekseen hämmästyä. Hän silmäili Jerryn kasvoja ja käsiä ja ihmetteli, ettei tämän tyhmästä päästä älynnyt edes tukkakaan lähteä. Hän työnsi kymmensenttisen kassalaatikkoon ja astui sitten Jerryn viereen. Hyvä herra, hän virkkoi nyt hyvin selostavin äänensävyin. Voiko nuorella miehellä olla loistavampaa tulevaisuutta? Jos poikani eivät menesty pallopelissä, he voivat suorittaa jonkin tutkinnon. Edwin on vähän ajatellut lääkärintutkintoa. Se on pitkä ura, huomautti Jerry. Niin se kuulemma on. Edwin arveli, että se voi viedä pari vuotta. Ehkä hän tarkoitti pariakymmentä? Ei, ei. Sisareni poika luki lääkäriksi yhdessä vuodessa. Minun nimeni on muuten Kronikopelos. Olen syntynyt Kreikassa. Mikä teidän nimenne on? Finn. Hauska tutustua teihin, herra Kronikopelos. Vai Finn. Minä tunnen parikin Finniä täällä Brooklynissä. Albert Finn on muuten aivan teidän näköisenne. Hän on nyt Sing Singissä. Onko hän teille sukua, herra? Ei, herra Ja sitten minä tunnen myös Ivan Finnin. Komea poika, mutta joutui vuosi sitten kiinni ihmisryöstöstä. Hän on luultavasti sukua teille? Ei ole, herra Myös Jerry Finn on hiukan teidän näköisenne. Ehkä vähän pitempi. Mutta poikapahalle kävi huonosti viime viikolla: yritti pankinryöstöä ja joutui heti kiinni. Ei suinkaan hän vain ole sukua teille? On kyllä

14 Jerry tunsi poskiensa punottavan sekä uiko- että sisäpuolelta. Hän työnsi leluvasaran taskuunsa ja jatkoi sammaltaen: Herra Kronikopelos. Oli oikein mukava tutustua teihin. Ehkä tapaamme toistekin. Minä olen Jerry Finn Lelukauppias harppasi loitolle Jerryn viereltä, teki ristinmerkin ja heittäytyi sitten kädet levällään kassakoneensa suojaksi. Hänen luistavat sanansa sammaltuivat nykyaikaisella nopeudella, ja hänen ajatuksensa pyrähtivät lentoon kuin naisen mielikuvitus, joka alkaa toimia heti, kun aviomies tulee myöhään kotiin. Jerry hätyytti itsensä kadulle, jossa värikäs mainosauto suositteli kovaäänisen välityksellä maailman parasta hammastahnaa. Päästyään Neljännellekymmenelle ensimmäiselle kadulle hän tunsi jo olevansa melkein kotona. Mutta maisema oli muuttunut. Häikäisevät mainosvalot synnyttivät vavahduttavan kauniin tulipalotunnelman. Elokuun taivas punotti kuin helvetin peräseinä kuilumaisen kadun yllä. New Yorkin makuuhuoneessa sytytettiin kaikki lamput riisuutumishetkenä. Jerry vilkaisi kelloa. Neljännestä vailla seitsemän. Hän hidasti askeleitaan ja ryhtyi silmäilemään näyteikkunoita. Samassa kuului omituinen kohahdus ja jalankulkijat pysähtyivät paikalleen. Kymmenkunta poliisiautoa valmisteli kulkuväylää mainoskul-kueelle. Hetken kuluttua ilmestyi näköpiiriin ruusuilla koristettu avovauriu, jossa istui valkoiseen smokkiin pukeutunut nuorukainen neljän pin-up-tytön keskellä. Yleisö oli haltioitunut. Se rakasti näytelmää kuin hullu polkkaa. Mutta maailmankansalainen Jerry Finn oli ymmällään. Hän ei tietänyt, mistä oli kysymys. Kun muuan nuorimies ruhjoi kiihkeästi Jerryn vasemman jalan varpaita, hän rohkeni kysyä: Anteeksi, mistä on kysymys? Nuorukainen siirsi jalkansa Jerryn jalkaterältä ja loi kysyjään ylimielisen katseen. Mainosauto oli nyt aivan Jerryn kohdalla. Yleisön hyvä-huudot täryttivät korvien rumpukalvoja. Jerry kääntyi vanhahkon herrasmiehen puoleen ja koetti tältä saada valistusta tietämättömyyteensä. Herrasmies vastasi kuivasti: Onko teillä heikko näkö? Pari äänenmurroksen kanssa kamppailevaa nuorukaista yhtyi keskusteluun. He silmäilivät arvostelevasti maailmankansalaista ja hyrähtivät nauruun. Toinen sanoi: Tuo ukkeli on varmaankin Texasista tai Alabamasta, koska ei tiedä, mitä New Yorkissa tapahtuu. Ja toinen lisäsi: Kyllä täytyy miehen olla farmilta, kun ei tunne Billy Banksia. Jerry tunsi olevansa kotoisin perin etäältä. Hän aikoi vastata nuorukaisille parilla sivistyneellä sanalla, mutta silloin äskeinen herrasmies kääntyi hänen puoleensa ja ryhtyi jakamaan kansanvalistusta seuraavin sanoin: Saitte vähän huonon paikan. Ette tainnut nähdä ollenkaan meidän poikaamme Billyä, josta koko Brooklyn iloitsee ja ylpeilee? Suokaa anteeksi tietämättömyyteni, vastasi Jerry nöyrästi. Minä en valitettavasti tunne Billy Banksia. Kuka hän on, ja mitä hän on tehnyt? Miehen kasvoille levisi autuas opettajan ilme. Hän sytytti huolettomasti savukkeen ja antoi tiedonlampun valaista tietämättömyyden pimeyttä: Billy Banks on Brogklynin poikia. Hän saavutti viime viikolla maailman ennätyksen. Käveli käsillään Bostonista New Yorkiin kahdessa viikossa. Sitä ei teekään kuka hyvänsä. Täytyy olla hyvä kunto. Billyllä on. Ja nyt poika on varakas. Satatuhatta lykättiin hänen kouraansa tänäänkin. Minkä vuoksi? kysyi Jerry typerän viattomasti.

15 Totta kai lykättiin, koska hän mainostaa nyt maailmankuulua 'Pep-Pep'-pinaattia. Pojalla on tulevaisuutta. Radio ja televisio tappelevat hänestä, ja Hollywood houkuttelee häntä filmiin. Tungos alkoi hiukan lieventyä, sillä suurin osa yleisöstä oli seurannut Billy Banksia, Brooklynin sankaripoikaa, joka oli löytänyt tien maineeseen ja rikkauteen. Jerry oli erittäin kiitollinen vieraan suomasta tiedotuspalvelusta. Kiitoksia, herra, hän lausui kohteliaasti. Mutta saanko tehdä vielä yhden kysymyksen? Tehkää pois. Onko Billy Banks sairas tarkoitan raajarikko? Kuinka niin? Ajattelin vain, että hänen jalkansa ovat halvautuneet tai jotakin siihen tapaan. Ei minun tietääkseni. Hän on kuin itse terveys. Näittehän äsken, kun hän nousi seisomaan auton penkille ja tervehti meitä. Aivan niin, Jerry myönsi hajamielisesti. On vain eräs asia, jota en voi käsittää. Miksi ihmisen pitää kävellä käsillään, jos hänen jalkansa ovat terveet? Ystävällinen tiedontemppeli heitti savukkeen kädestään ja loi Jerryyn kiukkuisen katseen. Sitten hän lähti menemään ja tuhahti: Moukka! Ei tiedä, kuinka rahaa tehdään. Jerry tunsi itsensä äärettömän pieneksi pysähtyessään ovelle, jossa komeili upea nimikilpi 'Tohtori Isaac Rivers, Kiropraktikko'.

16 KOLMAS LUKU yossa Jerry Finn tutustuu kiropraktiikkaan ja pitää elämänsä puheen. Kahta päivää myöhemmin, kun tohtori Rivers ja maailmankansalainen Jerry Finn istuivat aamiaispöydässä, kunnon kiropraktikko sanoi: Tähän mennessä on kaikki sujunut hyvin. Mutta nyt täytyy ryhtyä suurentamaan pisnestä. Minulla on vain puolisensataa vakituista potilasta, ja nekin alkavat tippua pois yksi toisensa jälkeen. Kymmenkunta on sellaista, joita ikävöi enää haudankaivaja, ja loput näyttävät parantuvan. Jerry ei vastannut mitään, vaan odotti jatkoa. Ja Mr. Rivers jatkoi: Jos saamme sata uutta potilasta, se merkitsee kahdensadan dollarin lisätuloja viikossa. Olen vähän ajatellut, että ryhtyisit tänä iltana varsinaiseen työhösi. Mitä arvelet? Minkälaiseen työhön? Hankintatyöhön tietenkin. Ruokapala kierteli Jerryn suussa kuin herne kengässä eikä löytänyt tietä mistään suunnasta. Musta pessimismi vei yhdellä kertaa ruoka- ja elämänhalun. Tuntui kuin kenkä olisi alkanut äkkiä hiertää ja sukka puristaa. Eräillä ihmisillä on rohkeutta sanoa, ettei heillä ole rohkeutta ollenkaan. Jerry vaikeni. Mutta Mr. Rivers oli ikuinen optimisti, optimisti aivan lattiasta lähtien. Hän ahtoi suunsa tupaten täyteen salaattia ja ryhtyi sitten puhumaan: Kaksisataa dollaria viikossa on sievoinen summa. Ja niin kuin aikaisemmin on sovittu, sinä saat dollarin jokaisesta uudesta potilaasta. Järjestämme tänään mainostilaisuuden Lake Avenuen ja Hagar-puistikon kulmaan. Ja sinä puhut. Minä? Aivan. Mistä aiheesta? Kiropraktiikasta tietysti tai oikeastaan minusta. Mutta enhän minä vielä edes tunne koko hommaasi. Sitä parempi. Mitä vähemmän puhujat tuntevat asioita, sitä paremmin kansa kuuntelee heitä. Mr. Rivers pyyhkäisi suupielistään kastiketta ja hiveli sitten öljyttyä tukkaansa. Juotuaan tuopillisen olutta hän päästi ilmoille täyteläisiä röyhtäisyjä, sytytti savukkeen ja nousi puhisten jalkeille. Tänä iltana kello seitsemältä, hän sanoi päättävästi. Mr. Rivers siirtyi vatsaansa taputellen olohuoneeseen, ja hänen vihreä assistenttinsa ryhtyi synkin ilmein keittiöpuuhiin. Ahdet-tuaan astiat pesukoneeseen Jerry otti jäähdytyskaapista viskipullon ja ryhtyi vahvistamaan itseänsä. Samassa soi ovikello. Menehän avaamaan! huudahti Mr. Rivers olohuoneesta. Jerry tyhjensi nopeasti toisen lasin ja kiiruhti eteiseen. Täällä on potilas! hän tiedotti isännälleen. Vie hänet vastaanottohuoneeseen! vastasi kiropraktikko ja ryhtyi haukotellen vetämään valkoista lääkärintakkia ylleen. Kipujen vaivaama potilas oli ensi kertaa tohtori Riversin vastaanotolla. Jerry silmäili heiveröistä vanhusta, jonka ruskeissa silmissä välähteli tuskallinen pelonsäde. Paita pois! sanoi kiropraktikko uudelle tulokkaalle ja kääntyi sitten Jerryyn. Täytähän

17 kortti! Jerry kirjoitti sairaskorttiin potilaan henkilötiedot ja jäi seuraamaan toimitusta. Mikä vaivaa? tiedusteli tohtori vanhukselta, kun tämä oli paljastanut kapakalaa muistuttavan yläruumiinsa. Jalat on huonossa kunnossa. Kova särky. Ei tahdo päästä liikkumaan. Katsotaan, virkkoi kiropraktikko ja auttoi vanhuksen pöydälle pitkäkseen. Samalla rupeamalla oli myös diagnoosi selvä. Mr. Rivers koputteli potilaan selkärankaan ja ilmoitti taudinpesäkkeet assistentilleen: Viides nikama alhaalta lukien. Oikealla puolella pahanlai-nen rusto, joka painaa hermoa. Sähköhierontaa ja lämpöä. Ja nyt vähän venytystä. Mr. Rivers alkoi kopeloida voimakkailla hierojansormillaan potilaan nikamia. Tämä huudahti tuskasta ja koetti kierähtää pöydältä pois. Mutta ihmeparantaja ei päästänyt uhriaan, vaan kel-läytti hänet takaisin vatsalleen ja jatkoi parantavaa venytystä. Koskee koskee, valitti potilas. Lopettakaa, hyvä tohtori Mutta tohtori ei lopettanut. Hän tiesi, että selkärangan kunnosta riippui ruumiin ja sielun kunto. Hän upotti tunteettomasti sormensa päät joka ainoaan nikaman väliin, myhäili tyytyväisenä ja jatkoi ruhjomistaan. Vähän väliä hän laski nikamat niskasta häntäluuhun ja häntäluusta niskaan, veti peukalollaan pitkin selkärankaa kuin harpunsoittaja ja puhui käsittämättömästi soluista, hermoista, aineenvaihdunnasta ja rustoutumisista. Potilaan valittelu oli nyt äänekästä ulvontaa, mutta tohtori lohdutteli: Ihme, että olette vielä hengissä. Koko selkäranka on siirtynyt tuuman verran vasemmalle, ja joka ainoan nikaman juuressa on rustoa. Esimerkiksi tässä. Ja tässä! Hän painoi sormensa päällä niskanikamaa ja ryhtyi sitten pitämään vanhuksen selkärankaa ksylofonina. Riittää riittää, ulvoi potilas. En kestä enää. Minä tukehdun Eikös mitä! Näkisittepä minkälainen rustomöykky tämänkin nikaman juuressa on. Voi hitto! Sehän on ihan nauriin kokoinen. Ja entäs tämä sitten? Hän toimi näppärästi kuin sukankutoja ja houkutteli sormiaan uusille löytöretkille. Potilas kiemurteli tuskissaan ja rukoili armoa: Maksan kymmenen dollaria, jos päästätte minut tästä helvetin piinasta. Taksani on kaksi dollaria ei enempää eikä vähempää, sanoi tohtori tunteettomalla hylkeenäänellä. Vaivattu ihmispoloinen ponnisti nyt kaikki voimansa yhteen ja koetti päästä vapaaksi, mutta tohtori Rivers aavisti uhrinsa salakavalan aikeen ja teki tyhjäksi kaikki pakoyritykset. Hän hyppäsi hajareisin potilaan selkään ja alkoi tehdä villejä ratsas-tusliikkeitä. Jerry ei voinut enää seurata näytelmää, vaan kääntyi selin inkvisitioon. Hetken kuluttua oli hiljaista. Tohtori laskeutui ratsailta ja pyyhkäisi otsaltaan hikeä. Sitten hän nosti pyörtyneen potilaan piinapenkiltä vuoteelle ja sanoi Jerrylle levollisesti : Tuo ukko-pahalle viskiryyppy. Parin minuutin kuluttua potilas alkoi tointua järkytyksestä. Hän tyhjensi viskilasin yhdellä siemauksella, ponnahti vuoteesta ja ryhtyi kiireesti pukeutumaan. Kaksi dollaria. Ylihuomenna uudelleen, sanoi tohtori. Potilas työnsi kaksi dollarin seteliä Mr. Riversin käteen ja loi häneen katseen, jonka pistävyyttä on kuvattu tuhansissa rikosromaaneissa. Mr. Rivers tarjoutui auttamaan takkia vieraan ylle, mutta tämä teki torjuvan liikkeen ja murahti: Olen saanut tarpeekseni teidän avustanne.

18 Joko nyt? vastasi joustava tohtori ja sieppasi pöydältä kimpun mainoslehtisiä, joissa oli hänen nuoruudenkuvansa ja kauniita mietelauseita kiropraktiikan parantavasta voimasta. Ehkä haluatte jakaa näitä ystävillenne, jotta hekin tulevat autetuiksi? hän huomautti aurinkoisesti ja ojensi potilaalle kirjallisen tuotantonsa kootut teokset. Potilas silmäili kauniisti painettua sanaa, heitti koko kimpun lattialle ja huudahti: Saisitte hävetä! Sitten hän lähti melkein juoksuaskelin ovelle ja poistui vastaanotolta. Tällaisiakin sattuu, huomautti Mr. Rivers huolettomasti Jerrylle, joka oli seurannut toimitusta sanattomana. Eräät pelkäävät ensimmäistä käsittelyä, mutta tulevat kuitenkin uudelleen. Tuskin hän ehti lauseensa päähän, kun ovikello soi kiivaasti. Menehän avaamaan, Mr. Rivers sanoi, ja päästä sisään. Jerry perääntyi muutaman askelen, kun sisään astui äskeinen potilas ja suuntasi kulkunsa suoraan vastaanottohuoneeseen. Unohdin kainalosauvani, potilas lausahti leppyneesti. Suokaa anteeksi, etten minäkään huomannut, vastasi tohtori. Kas tässä! Ja niin kuin äsken sanoin, ylihuomenna uudelleen. Vieras ei vastannut mitään, mutta päästyään ovelle hän kysyi kuin hiukan häpeissään: Mihin aikaan? Kello kahdelta, herra. Kiitos, tohtori Mr. Rivers keräsi lattialta mainoslehtiset ja ojensi ne potilaalle. Nämä unohtuivat. Vieras otti lehtiset vastaan, työnsi ne taskuunsa ja virkkoi: Annan ne tuttavilleni vielä tänään. On paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat hoitoa Kiitos vielä kerran, herra tohtori Vanha, tautien vaivaama mies, joka oli pieni kuin pyhänä kasvanut, unohti kainalosauvansa ovensuuhun. Hän tunsi Jumalan vain kuulopuheelta, mutta siitä huolimatta hän kiitti jumalaansa, kun eli vielä. Kun hän oli lähtenyt, Mr. Rivers ja maailmankansalainen Jerry Finn ottivat viskiryypyn ja ryhtyivät sitten suunnittelemaan illan ohjelmaa. Bisnestä oli laajennettava. Kiropraktiikan ihmeteot oli vietävä kansan tykö. Viejäksi oli valittu Mr. Jerry Finn, jota vanhassa maassa oli kerran sanottu maailman suurimmaksi totuudenpuhujaksi. Nyt hän oli valmistumassa lääketieteen remonttimieheksi. Hagar-puistikko oli Brooklynin 'yleisönosasto', jossa vapaan maan vapaana olevat kansalaiset saivat julistaa sananvapautta: jokaisella oli oikeus ylistää omaansa ja moittia muita. Vapaamielisyydessä oli menty niin pitkälle, että puistossa oli annettu esiintyä Marian Andersoninkin, vaikka hänen paikkansa olisi ollut New Yorkin Harlemissa. Elokuun ilta oli hivelevän lämmin, miltei hiostava. Sää oli erittäin suotuisa jäätelön ja cocacolan myyjille sekä maailmankuululle Transpirantkartellille, joka järjesti parhaillaan valtavaa mainosrynnäkköä kiusallista hikoilua vastaan: Miksi kiusaatte lähimmäistänne vastenmielisellä lemulla, kun muutama pisara Isadoraa likvidoi liikenne? Kello läheni seitsemää. Valkoiseen smokkiin pukeutunut Jerry Finn seisoskeli puiston laidassa tohtori Riversin seurassa ja koetti pitää itsensä miehenä. Muodoton typeryys piti häntä ikuisessa piinassaan, ja hän alkoi vähitellen vieraantua itsestään. Mutta tohtori oli optimisti niin kuin olemme jo aikaisemmin useita kertoja maininneet jolle jokainen tilaisuus avautui aivan levälleen. Hän tähyili jännittyneenä Lake Avenuelle ja odotti elämänsä suurta kohokohtaa, joka maksoi hänelle kah-deksansataa dollaria. Hän oli nimittäin antanut tilaisuuden järjestämisen maailmankuulun mainostoimiston Sterling and Sonin hoidettavaksi.

19 Minuuttia vailla seitsemän kajahtivat ensimmäiset fanfaarit ja eräästä porttikäytävästä putkahti kadulle ääniauto. Kovaääninen levitti avaruuteen suosittuja iskelmiä ja sen jälkeen lyhyitä tiedotuksia: Sairaudet on voitettu! Ihmisen ikää voidaan pidentää! Ei ilmoituspetosta! Maailmankuulu professori Jerry Finn puhuu Jerry alkoi täristä. Hänen valkoisen smokkinsa kainalot olivat hiestä märkinä, ja silmälasit peittyivät kuumaan höyryyn. Mutta tohtori Rivers oli virkeä kuin laiska lauantaina. Hän näpsäytti sormiensa päitä, pukkasi Jerryä kylkeen ja huudahti haltioituneena: Jerry, kaveri! Katsohan! Ei ne ihan suotta nylkeneet mi-nultar kahdeksaasataa dollaria. Jerry tuijotti eteensä kuin humalan usvaan. Hitaasti liikkuva ääniauto kääntyi puiston ajotielle ja levitti eetteriin mainoksen suitsutusta. Autoa seurasi yhdeksän puolialastonta kaunotarta kantaen suuria mainosjulisteita. Tytöt muistuttivat erehdyttävästi Marilyn Monroeta. Maailman laidalla elänyt Jerry Finn ei käsittänyt, että Marilyn Monroen edustamasta naistyypistä oli pari kuukautta sitten luotu naiskauneuden standardi. Marilyn oli normi. Ääniauto pysähtyi keskelle puistoa, ja Marilynit ryhmittyivät sievästi auton ympärille henkivartiokaartiksi. He olivat todellakin henkisiä: he eivät antaneet aineen kahlita lihan juovuttavaa suloisuutta. Muutamassa minuutissa koko Hagar-puistikko oli täyttynyt ääriään myöten. Jäätelö ja coca-cola seurasivat yleisöä, samoin hyväntekeväisyysyhdistysten avunkerääjät ja maailman taitavimmat taskuvarkaat. Kansallishymnin jälkeen kuuluttaja pyysi hiljaisuutta: Nyt on kysymys miljoonien dollareitten säästöstä. Kun raha puhuu, silloin kaikki kuuntelevat. Niinpä syntyi nytkin tuokion hiljaisuus, ja kuuluttaja pääsi esteettömästi jatkamaan: Amerikan kansa tuhlasi viime vuonna sairaala- ja lääkäri-laskuihin yli kahdeksan miljardia dollaria. Siis parisataa dollaria henkeä kohti. Tätä summaa voidaan huomattavasti pienentää, jos seurataan professori Jerry Finnin viisaita neuvoja. Olemme ylpeitä, kun voimme nyt esittää yleisölle maailmankuulun professori Jerry Finnin. Olkaa hyvä, Mr. Finn! Professori Finn nousi huojuvin askelin puhujankorokkeelle. Marilynit asettuivat kunniavartioon korokkeen ympärille ääni-auton puhaltaessa kolme juhlallista fanfaaria. Yleisö paukutti käsiään ja alkoi tungeksia lähemmäksi koroketta, lähemmäksi yhdeksää nykyajan sulotarta. Tunnelma oli kuin nudistiker-hossa, jossa ihmistä ei katsota kasvoihin. Maailman suurin totuudenpuhuja maailmankansalainen Jerry Finn puhui: Hyvät kansalaiset! Jokaisella ihmisellä on selkäranka. On olemassa monenlaisia selkärankoja. Toisten selkäranka on suora, toisten pahasti notkolla. On myös ihmisiä, joilla ei ole selkärankaa ollenkaan. Tällaisia ovat muun muassa monet valtiomiehet, kansanedustajat ja eräät aviomiehet. Heidän elämänsä on joskus perin tukalaa, koska selkärangatonta ihmistä ei kunnioita kukaan Valtavat hyvä-huudot keskeyttivät Jerryn puheen. Ihmismassan puristuksessa puuskuttava tohtori Rivers pyyhkäisi riemun-hikeä otsaltaan. Valonheittimet puhkoivat ilmaan pitkiä viiltoja. Jerry kaivoi taskustaan puheensa konseptin ja jatkoi esitystään: Te tiedätte liiankin hyvin, mitä sairaus maksaa. Jokaisella koululaisella on silmälasit, tekohampaat, vatsakatarri ja tupakka-yskä, ja jokaisella täysikasvuisella ihmisellä jokin vaikea sairaus. Miksi? Vain sen vuoksi, että ihmisten selkärankoja ei ole koskaan tutkittu. Kun maailmankuulu amerikkalainen lääkäri, tohtori Palmer, perusti kiropraktikkojen koulukunnan, hänelle naurettiin. Mutta ei naureta enää. Nyt tiedetään, että selkänikamien epänormaali asento aiheuttaa hermorungon puristuksen ja tästä on seurauksena tuhansia sairauksia. Nikamat on siis saatava

20 paikoilleen ja ne saadaan, jos käännytään ajoissa kiropraktikon puoleen. Brooklyn voi olla ylpeä, kun sillä on maailman paras kiropraktikko, tohtori Isaac Rivers, mies, joka saa rammat kävelemään ja vaivatut tanssimaan Tällä kohtaa puhetta muuan Marilyn kohotti yleisön nähtäväksi julistetta, jossa oli vain yksi sana: 'Taputtakaa!' Ja yleisö taputti. Ääniautosta lähetettiin jälleen muutamia fanfaareja, minkä jälkeen professori Finn jatkoi: Te näette tässä ympärilläni yhdeksän maailman kauneinta naista Puhe oli jälleen keskeytettävä, sillä eräät yleisön joukossa olevat naiset alkoivat viheltää, kun sen sijaan miehet huusivat eläköötä. Ääniauton kuuluttaja pyysi hiljaisuutta, ja Mr. Finn jatkoi: Katsokaa näiden naisten selkiä, jotka on paljastettu yleisölle,, neljännestä nikamasta ylöspäin, (Tällä kohtaa Marilynit käänsivät yleisölle selkänsä.) Ne ovat kuin hienoja taideteoksia! Ei yhtään virheellistä nikamaa. Tällaisen selkärangan saa jokainen, joka kääntyy ajoissa tohtori Isaac Riversin puoleen. Muistakaa: tohtori Isaac Rivers! Osoite kahdeksansataakahdeksan-kymmentäyksi, neljäskymmenesensimmäinen katu. Tilatkaa vastaanottoaika ajoissa, sillä tungoksessa tulee aina tapaturmia. Isaac Rivers voi parantaa kaikki taudit. Vanhat saavat takaisin nuoruutensa ja hautaustoimistot tekevät vararikon. Muistakaa nimi: ISAAC RIVERS! Me voimme valloittaa koko maailman kiropraktiikan avulla. Kaikki kirkkokunnat tulevat kerran siunaamaan Isaac Riversin. Muistakaa: me elämme selkärankamme varassa. Näyttäkäämme maailmalle, että meillä kaikilla on maailman paras selkäranka Jerry lopetti puheensa, ja sen jatkoksi lähetettiin ääniautosta yhtenäisenä nauhana nimeä Isaac Rivers, Isaac Rivers, Isaac Rivers Kahdeksansataa dollaria maksanut näytös päättyi Marilynien yhteisesti laulamaan iskelmään 'Rakastan selkääsi, rakas'. Tohtori Rivers lähti pujottelemaan puhujankorokkeen luo ja hyräili vanhassa maassa oppimaansa laulua: Amerikassa ei tarvitse muuta kuin painaa nappia, niin kaikki pyörät pyörii taikka seisahtaa. Amerikan kuninkaalla onkin helppo työ: hän istuu vain sen napin vieress ja appelsiinia syö Jerry Finn ei enää uskonut omia huuliaan. Hän oli puhunut asiasta, josta tiesi mahdollisimman vähän. Mutta sitten hän lohdutteli itseään sillä, että näin meneteltiin myös vanhassa maassa. Hän muisti erään kansantalousmiehen, joka väitteli tohtoriksi ja käytti väitöskirjansa lähdeaineistona Helsingin puhelinluetteloa Ja vanhoja kansanlauluja. Ei sekään miekkonen ajatellut ammatikseen.