- khall kvalt khall khall khall khall

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- khall kvalt khall khall khall khall"

Transkriptio

1 PAIMION KAUPUNKI 1 (16) SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall kvalt Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla paikallisten viranomaisten monialainen ohjaus- ja yhteistyöverkosto. Valtuusto on hyväksynyt kaupunginhallituksen aloitteen johdosta antaman lausunnon valtuutettua ja varavaltuutettua Kaupunginvaltuuston kokousten internet-lähetykset - khall khall khall khall Kaupunki teki sopimuksen v loppuun asti kokousten videoinnista (3 kpl) Creatix Oy:n kanssa ja ensimmäinen videointi toteutettiin valtuuston kokouksessa Videointeja jatkettiin v loppuun. Talousarvion 2015 käsittelyn yhteydessä päätettiin ettei videointeja jatketa, eikä määrärahoja niiden toteutukseen varattu Perussuomalaisten Ksylitolipastillin tai -puristeen antaminen koululaisille ruokailun jälkeen - khall koulutusltk khall khall koulutusltk koulutusltk khall Vistan koulun oppilaskunnan ja koulujen kanssa tehdyn selvityksen perusteella todettiin, että lasten hammashuollon perusta luodaan kotona ja lasten hampaiden pesu, hammasvälien puhdistaminen sekä ksylitolipastillien käyttö kuuluvat huoltajien velvollisuuteen.

2 PAIMION KAUPUNKI 2 (16) Perussuomalaisten Katujen ja teiden tonttien liittymiin syntyvä valli on harmillinen ja hälytysajoneuvoja ajatellen vaarallinen este liikenteelle - khall tekninen ltk khall Paimion kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia ottaa vastuulleen tontinomistajille kuuluvaa velvollisuutta kunnossapitää tontille johtavaa kulkutietä aurausvallien poiston osalta Perussuomalaisten Vuokra-asuminen Paimiossa - khall khall kvalt Kunta-asunnot Oy on ryhtynyt toimenpiteisiin vuokra-asuntojen kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi. Yhtiö luopuu lähitulevaisuudessa osasta pääsiassa huonokuntoisemmasta ja matalammalla käyttöasteella toimivasta asuntokannasta. Tällä pyritään saamaan vuokratalot mahdollisimman asutetuiksi ja korkeille käyttöasteille, jolloin myös paine vuokrankorotuksiin vähenee Perussuomalaisten Tuulivoimasta maksettava yhteisövero - khall khall Suomen Kuntaliitto on antanut aloitteeseen lausunnon , jonka mukaan tuulivoimaloiden kiinteistöverotuksen osalta on eduskunnan käsittelyssä hallituksen esitys, joka v:sta 2014 lisää kuntien kiinteistöverotuloja tuulivoimaloista ikäalennusten leikkausten kautta. Valtiovarainministerin vero-osastolle lähetettyyn tiedusteluun ei toistaiseksi ole tullut vastausta.

3 PAIMION KAUPUNKI 3 (16) Ville Valkonen, Kok. Pormestarimalliin siirtymisestä mahdollisen kuntaliitoksen yhteydessä - khall ei ota kantaa aloitteen esitykseen. Mikäli kuntarakennelain mukaiset selvitykset johtavat sellaiseen Turun kaupunkiseutua koskevaan kuntaliitokseen, jossa Paimio on mukana, määrittävät kaupunginvaltuusto ja hallitus kaupungin neuvottelu- ja liitostavoitteet. Siinä yhteydessä määritetään kanta myös esitettyyn pormestarimalliin Vasemmistoliiton Työhyvinvointia lisäämällä motivoituneempi ja tuottavampi työyhteisö - khall yty-ryhmä khall Yhteistyöryhmä on todennut, että henkilöstön työhyvinvointiin liittyvää työtä jatketaan ja edelleen kehitetään kaupungin johdon, työterveyshuollon ja työsuojelun organisaation sekä henkilöstöhallinnon yhteystyönä ja katsoi ettei tarvetta uuden työryhmän tai toimielimen perustamiselle ole valtuutettua Paimiossa tarvitaan lisää puistonpenkkejä - khall tekninen ltk khall Syksyn 2013 aikana asennettiin penkit Jokipellontien ja Jokitien risteyksen läheisyyteen sekä Pussitien päästä lähtevän kevyen liikenteen väylän varteen. Lisäpenkkien sijoitustoiveista kysyttiin vanhusneuvoston kantaa. Tekninen toimi lisää ja ylläpitää puistonpenkkejä kulkuväylien varsilla resurssiensa mukaan.

4 PAIMION KAUPUNKI 4 (16) Kristillisdemokraattinen Ns. Motellin alueen sekä sen lähialueen kaavatarkastelun aloittamiseksi, jotta alueelle voidaan jatkossa sijoittaa hyvät liikenneyhteydet hyödyntävää yritystoimintaa - khall ympäristöltk khall Motellin alueen asemakaavan muutossuunnitelmat ja alueen kaavoitustyö aloitetaan, kun kaavan pohjakartta on saatu ajan tasalle sekä alueen maanomistajien kanssa on käyty neuvotteluja heidän omista tavoitteistaan Keskustan Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton t Oinilan alueen uudelleenkaavoittaminen Ilta- ja viikonloppupäivystyksen palauttaminen Paimion terveyskeskukseen - khall Aloite on lähetetty ympäristölautakunnalle tiedoksi ja huomioitavaksi tulevien talousarvioiden suunnitelmissa polkureitistön ja virkistyskäytön kehittämisen osalta. - khall Paimion terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyi yhteispäivystykseen Turkuun. Toiminnan ja palvelun laatua sekä sen kehittymistä seurataan Paimion-Sauvon ktky:ssä sekä kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa Asko Mäentaka, SDP Liikenneturvallisuuden parantaminen Vistalla - khall tekninen ltk khall Tekninen lautakunta on pyytänyt Turun seudun esteettömyysasiamieheltä lausunnon aloitteessa esitetyistä asioista. Asiaan palataan, kun lausunto on saatu. Erillistä määrärahaa ei ole käytettävissä korjaustoimenpiteisiin Vistantien Ylä-Vistan osuudella, vaan mahdolliset reunakivien poistot/madaltamiset tultaisiin suorittamaan aikanaan muiden korjaustöiden yhteydessä.

5 PAIMION KAUPUNKI 5 (16) Perussuomalaisten Aloite kuntaliitos-selvityksestä - khall Valtuusto päätti , että Paimion kaupunki osallistuu erityisen kuntajakoselvityksen laatimiseen Turun kaupunkiseudun kuntakokouksen esityksen mukaisesti. Päätöksen jälkeen ei ole tullut sellaista uutta tietoa tai tarvetta, jonka johdosta Paimion kaupungin pitäisi aloittaa em. päätöksen lisäksi toinen kuntajakoselvitys Kaarinan tai Turun seudun itäisten kuntien kanssa Kristillisdemokraattinen Perussuomalaisten Paimion Lämpöyhtiön todellisen taloudellisen hyödyn selvittäminen ja tunnustelujen tekeminen yhtiön myynnistä v talousarvion laadintaohjeen ilmestymiseen mennessä Kuntalais- ja valtuustoaloitteiden käsittelyn vaiheista tiedottaminen esim. kaupungin internet-sivuilla - khall katsoi ettei kaupunginvaltuuston päätösten mukaista pitkäjänteistä ja kestävää omistajapoliittista linjaa ole aihetta muuttaa. - khall Kaupungin internet-sivuille on lisätty osoitteeseen: valtuusto- ja kuntalaisaloitteille oma alasivu Aloitteet, josta löytyvät ajankohtaiset luettelot aloitteiden käsittelytilanteista Perussuomalaisten Tarkennusten pyytäminen CPC Finland Oy:ltä tuulivoimayhtiön esittämistä kaupungille koituvista hyödyistä - khall khall kvalt CPC Finland Oy:n toimitusjohtaja Erik Trast on toimittanut vastaukset valtuustoaloitteessa esitettyihin kohtiin.

6 PAIMION KAUPUNKI 6 (16) valtuutettua Föliin eli seudulliseen joukkoliikenteeseen liittyminen - khall khall khall on pyytänyt Turun joukkoliikennelautakunnalta selvitystä Föliin liittymisen vaikutuksista, kustannuksista ja mahdollisesta liittymisaikataulusta Perussuomalaisten Perussuomalaisten Perussuomalaisten Tuulivoimahankkeen toteuduttua valtuustolle esitetään miten lupaukset työllisyydestä toteutuivat. Kaupunki osoittaa 20 % tuulivoimapuistosta saamistaan kiinteistöverosta ja yhteisöveron kuntaosasta kaavaalueen kehittämiseen Tuulivoimapuiston toteuduttua kaupunki järjestää alueen kiinteistöissä melumittauksia - khall Tuulivoimapuiston konkreettisen rakentamisen ajankohdasta ei ole tietoa, joten aloite ei ole ajankohtainen. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista. - khall Verotulot ovat yleiskatteellisia ja ne käytetään kaupungin palvelutuotannon rahoittamiseen, eikä niitä kohdenneta yksittäisiin hankkeisiin tai kohteisiin. - khall Tuulivoimapuiston rakentamisen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, joten aloitteessa mainittujen asioiden selvittäminen ei ole nyt ajankohtaista eikä mahdollista. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista Perussuomalaisten Selvitetään mahdollisuudet todellisen käytön mukaiseen laskutukseen päivähoidossa ja vastaavissa kaupungin toiminnoissa - khall koulutusltk koulutusltk voimaan tulleen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan kunnan tulee periä hoitoaikaan suhteutettua maksu. Koulutusltk päätti maksuista kokouksessaan.

7 PAIMION KAUPUNKI 7 (16) Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän suuruudeksi 300 euroa - khall koulutusltk kvalt Paimiolisästä päätettiin osana vuoden 2016 talousarviota: Paimiolisä loppui Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän maksuajaksi kolme vuotta - khall koulutusltk kvalt Paimiolisästä päätettiin osana vuoden 2016 talousarviota: Paimiolisä loppui Perussuomalaisten Paimion kaupunki ryhtyy maksamaan lisäkorvausta perhepäivähoitajille 100 euroa kuukaudessa jokaisesta hoidossa olevasta lapsesta - khall koulutusltk kvalt Ehdotettu lisäkorvaus ei sisälly vuoden 2016 talousarvioon Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien t ISO ympäristönjohtamisjärjestelmän käyttöönotto Paimiossa - khall ympäristöltk khall Ympäristöhallintajärjestelmän käyttöönotto kaupungin organisaatiossa on kannatettava ajatus, mutta sitä ei kuitenkaan nykyisellä ympäristönsuojelun henkilöstöresurssilla ole mahdollista lähteä laatimaan, kun varsinaiset ympäristönsuojelun viranomaistehtävätkin ruuhkautuvat jatkuvasti kasvavan työmäärän vuoksi Kristillisdemokraattien Kaupungin ostolaskujen julkistaminen taannehtivasti v:sta 2012 asti ja jatkossa vähintään kerran kalenterivuodessa - khall khall Kaupungin internet-sivuille Päätöksenteon Talous -osioon on lisätty alasivu Ostolaskut, josta löytyvät tiedot Paimion kaupungin ostoista vuosina Taulukkoon on lisätty luokittelutietoja, jotka mahdollistavat

8 PAIMION KAUPUNKI 8 (16) lautakuntien hankintojen (ostojen) tarkastelun toimittaja- ja tiliryhmätasoilla. Suodattamalla taulukon tietoja voidaan vertailla ostojen toteutumia erilaisten tietojen perusteella. Tiedot kaupungin ostoista päivitetään internet-sivuille kerran vuodessa Perussuomalaisten asettaa työryhmän valmistelemaan kuntaliitosselvitys ehdotuksen tekemistä Kaarinan kaupungille - khall khall päätti olla asettamatta työryhmää valmistelemaan liitosselvityksen tekemistä, koska kuntaliitosselvitykset eivät ole erityisen ajankohtaisia tällä hetkellä Turun seudulla tai muuallakaan. Nyt kuntakentällä valmistaudutaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskeviin ratkaisuihin, jotka toteutuessaan muuttavat perusteita myöten kuntien toimintaa. Kuntaliitoskysymykset saattavat ajankohtaistua näiden ratkaisujen jälkeen myöhempinä vuosina valtuutettua Tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönottaminen Paimiossa v alusta - khall khall Päivähoidon tuntiperusteisen asiakasmaksun ja porrastetun päivittäisen hoitoaikaan perustuvan asiakasmaksun kokeilua seurataan, mutta tässä vaiheessa ei ole perusteita lähteä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Asiasta hankitaan tarkempaa tietoa ja koulutuslautakunta palaa asiaan talousarvion 2017 yhteydessä.

9 PAIMION KAUPUNKI 9 (16) Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten t Kalatien rakentaminen Askalan voimalaitokselle - khall ymp.ltk khall Periaatteessa vaellusesteiden poistaminen Paimionjoessa kalojen kulun helpottamiseksi on kannatettavaa. Ennen kuin kalatietä tai ohitusuomaa voidaan alkaa käytännössä suunnitella on kuitenkin syytä selvittää millaiset mahdollisuudet vaelluskaloilla on elää ja lisääntyä Paimionjoen voimalaitospatojen yläpuolisessa vesistössä. Em. selvitystyötä tehdään parhaillaan Paimionjoki-yhdistys ry:n toimesta. Selvitystyön tuloksena saadaan tärkeää perustietoa, joka on välttämätöntä pohdittaessa kalojen vaellusesteiden mahdollista ohittamista tai poistamista tulevaisuudessa. Kalan kulun helpottamisen Paimionjoessa voidaan kuitenkin katsoa olevan tärkeä pitkän aikavälin tavoite, jota ei ole syytä unohtaa jatkossakaan SDP:n Koulunkäyntiavustajien nimikemuutos koulunkäynninohjaajaksi - khall koulutusltk khall muutti koulunkäyntiavustajan nimikkeen alkaen koulunkäynninohjaajaksi. Nimikemuutoksella ei ole vaikutusta koulunkäynninohjaajien palkkaukseen Vihreiden ja Vasemmistoliiton t Aurinkopaneelien asentaminen kaupungin kiinteistöihin - khall tekninen ltk khall tekninen ltk khall Tekninen lautakunta teetti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:llä aurinkosähkön tuotantopotentiaalikartoituksen kaupungin viidestä kiinteistöstä: Paimion lukio, kirjasto- ja kaupungintalo, terveyskeskus, Vistan yläkoulu ja entinen kurssikeskus. Ra-

10 PAIMION KAUPUNKI 10 (16) portin mukaan ilman mahdollisia energiatukia aurinkosähköjärjestelmien takaisinmaksuaika on n vuotta. Työ- ja elinkeinoministeriö voi myöntää aurinkosähkölle 25 %:n tuen, jolloin takaisinmaksuaika lyhenee 2-5 vuotta. Aurinkosähköjärjestelmien yleistyessä ja tarjonnan kasvaessa investointikustannukset sekä hyötysuhteet todennäköisesti tulevat kehittymään edukseen. Myös mahdollisiin yhteishankintoihin osallistuminen voi tuoda kustannussäästöjä. Jatkossa tekninen lautakunta huomioi tämän tulevia peruskorjauksia ja energiansäästötoimenpiteitä suunniteltaessa Sari Murto (Kok.) Suojaetäisyys tuulivoimaloiden ja asutuksen välille - khall ympäristöltk khall Tuulivoiman osalta maankäyttö- ja rakennuslaki, valtioneuvoston voimaan tullut asetus tuulivoimamelun ohjearvoista, tuulivoimarakentamisen erillisopas sekä muu viranomaisohjeistus riittävällä tavalla ohjaavat yleiskaavoitusta. Osalliset voivat YVA- ja kaavaprosessien aikana antaa palautetta normaalisti. Tuulivoimaloiden etäisyydet asuinrakennuksista ja lomaasuinrakennuksista tutkitaan hankekohtaisesti eri vaiheissa (YVA, yleiskaava, mahdollinen ympäristölupa ja rakennuslupa) muun muassa melu- ja välkemallinnoksilla.

11 PAIMION KAUPUNKI 11 (16) SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden t Lapsiystävällisen kaupungin statuksen vahvistaminen - khall koulutusltk khall Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kaupunki on panostanut varhaiskasvatukseen palkkaamalla kiertävän erityislastentarhanopettajan ja ryhtymällä toimenpiteisiin päiväkotiverkoston uudistamiseksi. Yhteistyön lisääntyminen alkuopetuksen, oppilashuollon ja muun sivistyspalvelun kanssa on lisääntynyt. Suunnitteilla ei ole subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista Kokoomuksen Junaliikenteen tilannekatsauksen ja vaikuttamissuunnitelman laatiminen Paimion osalta - khall katsoi, että kaupungin tulee jatkossakin pyrkiä vaikuttamaan aktiivisesti sekä suoraan ao. toimijoihin että välillisesti maakunnallisten toimijoiden kanssa siihen, että junien pysähtymisen myös Paimiossa mahdollistuu Sari Murto (Kok.) Suojaetäisyys tuulivoimaloiden ja asutuksen välille - khall ympäristöltk khall khall Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloitteen johdosta antamassa lausunnossaan todennut, että maankäyttöja rakennuslaissa on säädetty tyhjentävästi rakennusluvan käsittelyssä sovellettavista luvan myöntämisen edellytyksistä. Lupa on myönnettävä niiden täyttyessä. Tämän vuoksi kunnan jälkikäteen päättämiä vähimmäis- tai suojaetäisyyksiä ei voida ottaa huomioon tuulivoimaloiden lupaharkinnassa.

12 PAIMION KAUPUNKI 12 (16) Keskustan Perhepuiston rakentaminen Sahanrantaan/Jokipuistoon - khall tekninen ltk koulutusltk sivistys- ja vapaa-aikaltk khall merkitsi tiedoksi teknisen, koulutus- sekä sivistys- ja vapaaaikalautakuntien antamat selvitykset, kannanotot sekä ideat ja pitää kannatettavana Saharannan/Jokipuiston hyödyntämistä määrärahojen puitteissa kaupungin toiminnassa ja kaupunkilaisten virkistyskäytössä Keskustan Snapchatin paikallisen geofiltterin perustaminen Paimioon - khall khall Tietohallinto on tehnyt kaupungille yhden ja kirjastolle yhden paikallisen geofiltterin. Aloite on lähetetty tiedoksi lukiolle, jotta nuoret tekisivät geofilttereitä itse. Kuka tahansa voi tehdä paikallisia geofilttereitä, sillä niiden tekeminen on maksutonta Keskustan Suomi 100-vuotta tapahtumavuoden ohjemaksi itsenäisyysmetsän perustaminen - khall tekninen ltk khall Itsenäisyysmetsikkö istutetaan teknisen lautakunnan ja Paimion Suomi 100vjuhlavuoden koordinaatiotyöryhmän suunnitelmien mukaisesti Kaaripuiston alueelle, pääosin sen eteläosaan. Viheraluemestari on avustanut metsikön suunnittelussa. Toiveena ja tavoitteena on, että istuttavat tahot ottaisivat omat taimet myös hoitoonsa (esim. Lempilän Leopardeilla olisi oma taimi, ryhmän nimikkotaimi). Siinä mielessä Kriivari koetaan hieman syrjäisenä useimpia ja metsään tutustumistakin ajatellen.

13 PAIMION KAUPUNKI 13 (16) Perussuomalaisten Joulukuun kaupunginvaltuustokokouksen palkkioiden osoittaminen vähävaraisten paimiolaislasten opiskelun tukemiseen - khall Valtuutetut voivat halutessaan vastata aloitteessa esitettyyn haasteeseen. Paimion kaupungilla on Mauri Perkonojan rahasto, joka jakaa opiskelustipendejä vähävaraisille paimiolaisille opiskelijoille. Lisäksi Paimion Pelastakaa Lapset ry. jakaa Eväitä elämälle ohjelman kautta vuosittain euroa oppimateriaali- ja harrastustukena vähävaraisille paimiolaisille nuorille Kokoomuksen Paimioon harrastustakuu jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus - khall sivistys- ja vapaa-aikaltk sivistys- ja vapaa-aikaltk khall Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan tekemän kattavan ja perusteellisen selvityksen mukaan nuorten harrastusmahdollisuudet ovat Paimiossa varsin hyvät ja monipuoliset. Lautakunnan tulee huomioida harrastusvalikon mahdollinen käyttöönotto talousarvion laadinnan yhteydessä Jarmo Toivonen (PS) Paimio perustaa erillisen tilin tai vastaavan mahdollisuuden seurata maahanmuuttajien kaupungille aiheuttamia kuluja ja vastaavasti saatavia avustuksia, jotta kokonaistilanne voidaan hallita - khall totesi, ettei aloite aiheuta toimenpiteitä.

14 PAIMION KAUPUNKI 14 (16) Vasemmistoliiton Talousarvion käsittelyjärjestyksen ja aikataulun muuttaminen - khall Vuoden 2018 talousarvion laadintaaikataulu voidaan suunnitella siten, että talousarvio hyväksytään kokonaisuudessaan marraskuussa ja talousarvion laadintaohjeen hyväksymisen yhteydessä päätetään yleisistä laadintaohjeista ml. mahdollinen raami. Aloitteessa esitetyn mukaista taloustyöryhmää ei ole perusteltua nimetä Keskustan Elinvoimastrategian laatiminen Paimioon vuosille khall Seuraavan valtuustokauden alusta tulevat voimaan viimeisetkin osat uudesta kuntalaista. Uuden kuntalain 37 :ssä säädetään, että joka kunnassa on oltava kuntastrategia. Koska kuntastrategian laadinta aloitetaan kevään kuluessa, ei ole tarkoituksenmukaista laatia kahta erillistä strategiaa, vaan aloitteen henki ja sen liitteenä oleva luonnos strategian pääkohdista huomioidaan kuntastrategian laadinnan yhteydessä Kokoomuksen Paimion kaupungin on edistettävä elinvoimaa khall Aloitteessa esille tuodut asiat vastaavat kuntalaissa kuntastrategiassa huomioitavia asioita ja ne on syytä huomioida strategian laadinnassa.

15 PAIMION KAUPUNKI 15 (16) SDP:n Edistetään paimiolaisille opiskelijoille kesätyöpaikkojen löytymistä! - khall Aloite lähetetty hallintopalveluiden toimialalle henkilöstöhallinnon valmisteltavaksi sekä Toimintakeskus Apilalle huomioitavaksi toimintakeskuksen toiminnassa. Aloitteen käsittely on kesken Vasemmistoliiton Maksuton ehkäisy alle 20- vuotiaille paimiolaisille - khall Aloite lähetetty sosiaali- ja terveyslautakunnalle valmisteltavaksi Aloitteen käsittely on kesken Vihreiden Metsurin ja hevosen käyttäminen puisto- ja lähimetsien metsänhoitotyössä - khall Aloite lähetetty tekniselle toimelle valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken Kokoomuksen, Keskustan ja Kristillisdemokraattien t Esittelyvideon laatiminen Paimion kaupungille - khall Aloite lähetetty kaupunginviraston valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken SDP:n Kaupunki pyytää ELY-keskukselta selvitystä Someron kaupungin jäteveden ohijuoksutuksesta Paimionjokeen - khall Aloite lähetetty ympäristölautakunnalle valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken Kristillisdemokraattien Infektioiden vähentäminen Paimion päivähoidossa - khall Aloite lähetetty koulutuslautakunnalle valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken.

16 PAIMION KAUPUNKI 16 (16) Vihreiden ja Vasemmistoliiton t Apilatie 10 tontin kaavoittaminen/varaaminen paikallisjunan seisakkeelle - khall Aloite on lähetetty tekniselle toimistolle valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken Vihreiden Paimioon perustetaan kansalaisraati pohtimaan vanhusten asumispalvelujen järjestämistä - khall Aloite lähetetty sosiaali- ja terveyslautakunnalle valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien t Tilaselvitys Aikuisten olohuoneelle Aloite odottaa käsittelyä.

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 PAIMION KAUPUNKI 1 (9) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla paikallisten

Lisätiedot

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 PAIMION KAUPUNKI 1 (10) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (14) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (17) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6.

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6. PAIMION KAUPUNKI 1 (6) 18.3.2013 Eläkeliiton Paimion yhdistys ry:n hallitus Av- ja karaokelaitteet Tillintuvalle - khall 20.3.2013 132 - sivistys- ja vapaa-aikaltk 18.4.2013 30 Kartoitetaan kokonaistarpeet

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET L:\hallintopk\hallinto\KV LOIMAA\2017 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Vasemmistoliiton 16.06.2014 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan.

KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. KAAVOITUS Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. Laajat kaupunkisuunnittelutehtävät ja yleiskaavoitus tapahtuvat kaupunginhallituksen alaisuudessa. Valmistelevana

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1 TORNION KAUPUNKI KESKUSHALLINTOPALVELUJEN ALOITELUETTELO 14.4.2016 Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1008 Jan-Mikael Hakomäen

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 Inhimillisyyttä ja turvaa Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon yksin asuvien, eläkeläisten, perheiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanne.

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

Lausunto saatu. 18.9.2014 21.10.2014 Kaavat 1-4 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4. 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4

Lausunto saatu. 18.9.2014 21.10.2014 Kaavat 1-4 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4. 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4 RAUTJÄRVEN KUNTA KAAVOJEN EHDOTUSVAIHEESEEN LIITTYVÄT LAUSUNNOT Lausuntopyyntö kaavaehdotuksesta 1 SIMPELE-ÄNKILÄ OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / TIILIRUUKKI OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN, KONKAN- MÄKI 2 TIILIRUUKIN

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lappeenrannan kaupunki RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Rakennusjärjestys Rakennusjärjestys on maankäyttö- ja rakennuslakia sekä

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti maankäyttöasioista KV 13.12.2010 109 Riihimäen maapoliittinen ohjelma 2010 Tekla 2.2.2010 37 Tausta Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen maapoliittisen ohjelman 7.1.2003. Ohjelman periaatteita on noudatettu pääsääntöisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot