TOIMINTAKERTOMUS 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2007"

Transkriptio

1 1 (7 Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry. TOIMINTAKERTOMUS 2007 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on aatteellisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti tukea ja edistää Ikaalisten Nuoriso-orkesterin toimintaa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, konsertteja, ja juhlia, sekä huolehtii harjoittelu- ja koulutusmahdollisuuksien ja edellytysten järjestämisestä nuoriso-orkesterille. Ikaalisten nuoriso-orkesterin rahoituksesta vastaavat Ikaalisten kaupungin koulutoimi ja kansalaisopisto, Ylä-Satakunnan musiikkiopisto sekä Ikaalisten nuoriso-orkesterin tuki ry. Jäsenet Vuonna 2007 yhdistyksellä oli XXXX maksanutta henkilöjäseniä, yhteisöjäseniä ei ollut. Yhdistyksen hallitus Jouni Hanhikangas puheenjohtaja Mika Jernfors jäsen, varapuheenjohtaja Hannamari Kekkonen jäsen, sihteeri Vesa Keso jäsen Kirsti Kulju jäsen Jari Siivari jäsen Tapio Tienari Jaana Viilo varajäsen varajäsen Hallituksen kokouksiin on tarpeen tullen osallistuneet myös kapellimestarit Antti Nissilä ja. Muut henkilöt Helena Pesonen toiminnanjohtaja Sari Rytkölä taloudenhoitaja

2 2 (7 Arja Leppänen Marja-Leena Majamäki Arja Sirén Matti Laine tilintarkastaja tilintarkastaja varatilintarkastaja varatilintarkastaja Vuosikokous Hallituksen kokoukset Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Keskustan koululla. Hallitus kokoontui 6 kertaa. Lisäksi eri projektiryhmät ovat pitäneet omia kokouksiaan. (mm. leiritoimikunta ORKESTERITOIMINTA Orkestereiden kapellimestareina toimivat A-orkesteri ja Antti Nissilä B-, C-, ja D orkesterit. Orkesterit harjoittelivat Keskustan koulun musiikkiluokassa viikoittain. Pienryhmiä opettivat : Serafina Kämi Salla Helander Antti Nissilä Eero Rönni vasket huilu klarinetti ja saksofoni koskettimet ja basso lyömäsoittimet: Pienryhmätunnit ovat olleet Keskustan koulun kerhotunteja ja kansalaisopistontunteja. Soittajia syyslukukaudella 2006 oli seuraavasti: A-orkesteri B orkesteri C-orkesteri D-orkesteri Toiminnassa siis yhteensä XXX soittajaa. Oppilasluettelo liitteenä. (liite 1

3 3 (7 Kevään harjoitusleiri INO:n leirit ovat kuluneet olennaisena osana orkesteritoimintaan jo vuosia. Kevään leirillä oli. Leirille osallistui myös Hämeenkyrön Puhallica orkesteri. Orkesterien yhteistyö koettiin hedelmällisenä. Molempien orkestereiden vanhemmat osallistuivat talkoisiin kiitettävästi. Leirien ohjelmistossa oli soitonopetusta, yhteissoittoharjoituksia sekä päätöskonsertti leiriläisten läheisille. Leirien opettajina toimivat: Marita Rantamäki kapellimestari Antti Nissilä kapellimestari, koskettimet kapellimestari, vasket Serafina Kämi huilu Pirre Länsipuro klarinetti Harri Jokihaara saksofoni Ville Mattila lyömäsoittimet DeniseWard vasket Tatu Kekkonen basso

4 4 (7 Syksyn harjoitusleiri Keskustan koululla oli pienimuotoinen ja intiimi. Leirille osallistuivat vain ne jotka eivät päässeet osallistumaan Rockin Winds II ikänsä puolesta. Osallistujia oli 29 soittajaa. Antti Nissilä ja toimivat opettajina. Leirin koko mahdollisti myös improvisaatio opetuksen muun opiskelun ohessa. Leiriläiset saivat soittaa todella paljon ja ilmapiiri oli hyvin innostunut. Konsepti todettiin toimivaksi.

5 5 (7 Rocking Winds II Rocking Winds II tapahtuma oli Tapahtuma keräsi ympäri Suomea. Leirin opettajina toimivat: Raine Ampuja Saku Järvinen Antti Nissilä Serafina Kämi Pirre Länsipuro Tommi Kolunen Teijo Suomi Harri Jokinen kapellimestari kapellimestari, improvisaatio kapellimestari kapellimestari huilu klarinetti trumpetti lyömäsoittimet saksofoni vaskipuhaltimet Tapahtuma piti sisällään orkesteriharjoituksia, yksityis- ja ryhmätunteja sekä improvisaatiota. Lauantai-iltana Ikaalinen salissa pidettiin leirijamit, joissa leiriläiset pääsivät toteuttamaan päivällä oppineita improvisaatio taitojaan. Ilta oli oikein onnistunut., Nimensä mukaisesti Rocking Winds profiloitui rytmimusiikkiin. Viikonlopun ohjelmistoon oli koottu.., ja yhteissoitollista korvaa koulittiin myös elokuvamusiikin parissa. Soittajisto jaettiin kahteen kokoonpanoon, jotka valmistivat sunnuntai-iltapäiväksi Ikaalinen salissa pidetyn konsertin. ANTTI / HELENA mitenkä kuvaisitte ohjelmistoa KONSERTTEJA JA ESIINTYMISIÄ A vanhojenpäivän tanssiaiset Ikaalinen salissa B,C ja D Keskustan koulun Kansanperinteenjuhla Ikaalinen salissa A,B,C ja D Kevätleirin päätöskonsertti Puhallican kanssa B Veteraanipäivänjuhla Omalla-Tuvalla

6 6 ( A, B, C ja D Vappukonsertti ja Vappubrunssi Omalla-Tuvalla.. (XXX maksanutta ruokailijaa A Rocking Winds II päätöskonsertti Ikaalinen salissa B,C ja D Keskustankoulun Itsenäisyyspäivänjuhla Ikaalinen salissa B, C ja D Keskustan koulun joulujuhla Ikaalinen salissa. VARAINHANKINTA Varainhankinta tempauksina Tuki ry. järjesti Vappubrunssin yhteydessä arpajaiset. KOTISIVUT Antti Nissilä toteuttamat Ikaalisten nuoriso-orkesterin sivut: jakavat tietoa orkesterin toiminnasta ja tapahtumista. Rocking Winds tapahtumalla on myös omat kotisivunsa ( joiden päivittämisestä vastaa Ville Mattila. AVUSTUKSET Leppäkosken Sähkö oy: alttosaksofoni. Maanrakennus Jokinen klarinetti Lions ladyt 500 Syntymäpäivät SOITINHANKINNAT Mitä on hankittu, mulla ei ole mitään käsitystä.

7 7 (7 TALKOOTYÖ Ikaalisten nuoriso-orkesterin Tuki ry. mahdollistaa aktiivisen orkesterityön lukuisten talkootyötuntien kautta. Soittajien vanhemmat ja isovanhemmat sekä muut läheiset työskentelevät aktiivisesti nuorten harrastustoiminnan hyväksi. Vuosittain järjestettävät kaksi harjoitusleiriä kokoavat soittajat huoltajineen Ikaalisten Keskustan kouluun viikonlopuksi. Jokainen löytää varmasti oman paikkansa lukuisten tehtävien joukosta: ilmoittautumisen hoitaminen, keittiössä on monenlaista työtä ruuanlaitosta tiskaamiseen, kioskin hoitaminen, vapaa-ajanohjelman järjestäminen, orkesterihuoltajana oleminen, tilojen siisteydestä huolehtiminen, yövalvonta sekä soitinten huollot ja roudaukset tuovat vahvan yhteenkuuluvaisuuden tunteen nuorten läheisille. Yhtään esiintymistä ei luonnollisesti saada kokoon ilman vanhempien panosta. Soittimien kuljettaminen ja kokoaminen esiintymispaikoille sekä samanaikainen soittajien esiintymiseen valmistautumisen ohjaaminen kuuluvatkin läheisten iloiseen INO -elämään. NÄKYVYYS TIEDOTUSVÄLINEISSÄ Ikaalisten nuoriso-orkesteri on ollut vuoden kuluessa näkyvillä Ikaalisten paikallislehdessä.

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V.

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V. 1 (5) Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry. TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on aatteellisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Wind for Youth 2011-2013. loppuraportti. Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry Minna Nissilä

Wind for Youth 2011-2013. loppuraportti. Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry Minna Nissilä Wind for Youth 2011-2013 14198 loppuraportti Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry Minna Nissilä 1. Toteuttajan nimi Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry, Koulunpolku 4, 39500 Ikaalinen. Ikaalisten Nuoriso-orkesterin

Lisätiedot

RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA

RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys tarjoaa lapsille, nuorille ja aikuisille oivan mahdollisuuden harrastaa musiikkia mukavassa porukassa. Toimimme yhteistyössä

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 RAJALAN PUHALTAJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Rajalan Puhaltajat ry tukee Rajalan koulun musiikkiluokkien, kuorojen ja orkestereiden sekä nuoriso-orkesterin

Lisätiedot

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2011 SOLI, SOITINMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 I. JOHDANTO Toimintavuosi 2011 oli onnistunut etenkin koulutuksellisesti. SOLIn järjestämät musiikkileirit

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Aika: Maanantaina klo Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Maanantaina klo Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 4/2012 Aika: Maanantaina 19.3.2012 klo 17.03 18.54 Paikka:

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous 1 Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Aika: 27.3.2012 klo 18:00 Paikka: Vanha Ingaksentie 10 C, Espoo 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa. la 6.11.2010

100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa. la 6.11.2010 100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa la 6.11.2010 Puhallinorkesteritoiminta alkaa Alkoi jokilaaksoissamme 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa Torvisoittokuntia perustettiin erilaisten näytelmä- ja ilmaisutaitoryhmien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 14.3.2011. Hei Espoon Pelan jäsen!

KOKOUSKUTSU 14.3.2011. Hei Espoon Pelan jäsen! KOKOUSKUTSU 14.3.2011 Hei Espoon Pelan jäsen! Pelastakaa Lapset ry:n Espoon paikallisyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 29.3.2011 klo 18:15 osoitteessa Vanha Ingaksentie 10 C, Espoo.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 1/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 1/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 1/2009 Kokousaika 4.2.2009 klo 18.30-19.30 Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Läsnä Muut osallistujat Anneli Vuorio, puheenjohtaja

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Oppaan idea Neljä eri vaihetta toimintavuodessa = askeleet Oppaasta voi käydä läpi toimintavuoden aikana useassa

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI Boogie Woogie Yleinen GP 1 51 Päivinen Juha Munne Mari Baunssi 1 1 1 1 1 2 27 Ojala Pasi Vammeljoki Hanna Comets 2 3 2 2 2 3 2 Rasi Olli Valtonen Rosanna Swing Team 3 2 3 3 3 4 28 Eerola Jussi Leskinen

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Kuopio 2015 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Kuopio 2015 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1 RAJALAN PUHALTAJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopio 2015 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Rajalan Puhaltajat ry tukee Rajalan koulun musiikkiluokkien, kuorojen ja orkestereiden sekä nuoriso-orkesterin

Lisätiedot

RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf

RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf RAASEPORIN VASEMMISTO ry RASEBORGS VÄNSTER rf TOIMINTAKERTOMUS 2011 RAASEPORIN VASEMMISTO ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Raaseporin Vasemmisto ry, Raseborgs Vänster rf on rekisteröity yhdistys, Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Miksi IHMU koulu? Ainoa koulu, jossa musiikkipainotteinen linja alkaa 1. luokalta Kaikki soittavat

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET Ahonen Kari, valtuutettu, kunnanhallituksen jäsen Taivassalon sosiaalidemokraatit ry, puheenjohtaja 9. Kuntayhtymät Vakka-Suomen musiikkiopisto, johtokunnan

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. Itä-Suomen jousiammuntapiiri ry. PÖYTÄKIRJA Vaalikokous Aika: 18.12.2016 klo:14.00 Paikka: Koria ABC Läsnä: Iitin Jousiampujat (7), Kymen Jousi (1), Piili (2), Lahden Vasama ( 1) Eritelty, osallistujaluettelo

Lisätiedot

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 3/15 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 27.6.2015 klo 12:18 15:17 PAIKKA LÄSNÄ POISSA Viitasaari, Viitasaaren ABC Jukka Tuikka,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2018

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS ESITYSLISTA 1/2018 Kokousaika Torstaina 18.1.2018 kello 17.00 - Kokouspaikka Juustomestarintie 11, 24910 Halikko as. Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen Kuntayhtymän internet-sivut

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt

Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Pinna ry ja sen kotipaikka on Ylöjärvi. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

TOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry YLEISKATSAUS VUOTEEN 2015 vuosi 2015 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi Palvelutalossa tehtiin muutostöitä, joiden avulla Männikössä voidaan

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Riihikallion koulun musiikkiluokalle pyrkiminen

Riihikallion koulun musiikkiluokalle pyrkiminen Riihikallion koulu Pellavamäentie 15 04320 Tuusula 040-3144301 (kanslia) Riihikallion koulun musiikkiluokalle pyrkiminen 2.-luokkalaisten vanhemmille Riihikallion koulu on lukuvuonna 2017-2018 noin 650

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot