EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE"

Transkriptio

1 1 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE LAUSUNTO ASIASSA VALTIONEUVOSTON U-KIRJELMÄ vp (Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla) Tekijänoikeuden professori, OTT, VT Taina Pihlajarinne, Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta Artikla 11: Kustantajien lähioikeus Digitaalisten uutisten hyväksikäyttötavoista Nähdäkseni on syytä suhtautua lähtökohtaisen kriittisesti uusien lähioikeuksien, kuten kustantajien lähioikeuden, luomiseen. Digitaaliympäristö on sinänsä muuttanut perinteisiä asetelmia esimerkiksi uutisaineistojen arvonluontiketjussa. Eräissä tilanteissa kustannusalalla voi olla perusteltuja intressejä, joihin tekijänoikeusjärjestelmä ei nykyisellään täysin vastaa. Näin voi olla erityisesti silloin, kun moderneja linkitystekniikoita käytetään tosiasiassa sisällöntuotantoa vastaavilla tavoilla. Tulovirtojen jakautuminen digitaalisten aineistojen eri tilanteissa on kuitenkin epäselvä ja kiistanalainen kysymys. Keskeisin ongelma ehdotuksessa on, että siinä ei huomioida uutisaineistoja hyödyntävien internetpalvelujen heterogeenisuutta. Erot palveluiden luonteessa ja hyödyntämistavoissa ovat merkittäviä ja ne heijastuvat sekä palveluiden taloudellisiin vaikutuksiin, että sananvapausvaikutuksiin. On epäselvää, missä määrin esimerkiksi uutisaggregointi vaikuttaa haitallisesti lehtikustantajien mainostuloihin ja mainostilan hinnoitteluun, vai onko uutisaggregointi pelkästään hyödyllistä kustantajille. Ehdotuksessaan komissio on siteerannut tutkimusta, jonka mukaan 47 % kuluttajista lukee uutisartikkelien osat suoraan palveluntarjoajan sivulta siirtymättä linkin välityksellä lehtikustantajan sivustolle. On kuitenkin todennäköistä, että eri palveluntarjoajien palvelut ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia, eikä näitä eroja ilmeisesti ole otettu huomioon komission hyödyntämässä tutkimuksessa. Esimerkiksi palvelut, jotka muodostuvat ainoastaan tavallisten vievien hyperlinkkien kokoelmista, ovat todennäköisesti vaikutuksiltaan puhtaasti hyödyllisiä uutistuottajille. Tämä perustuu siihen, että käyttäjälle ainoa tapa lukea artikkelista muuta kuin sen otsikko, on siirtyä uutistuottajan sivustolle tarjotun linkin kautta. Asia saattaa olla toisin palveluissa, joissa olennainen osa uutisaineistosta on

2 2 saatavilla suoraan uutisaggregaattoripalvelun sivustolta. Tällöin käyttäjän kannalta uutiaggregaattoripalvelu saattaa korvata uutistuottajien palveluja, millä seikalla voi olla negatiivinen vaikutus mainostuloihin. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi palvelut, joissa kerätään automaattisilla toiminnoilla otteita uutisista (ns. snippets ), sisältäen tyypillisesti artikkelin otsikon, uutiseen liittyvän valokuvan ja muutamia ensimmäisiä rivejä uutisesta. On mahdollista, että tällaisten otteiden sisältämä tieto riittää täyttämään käyttäjän tiedontarpeen kyseisestä uutisesta ja että hän ei tällöin avaa linkkiä uutistuottajan sivustolle. Joissain tapauksissa palvelut voivat muodostaa kokonaisuuksia, jotka virtuaalisesti tarkasteltuna muistuttavat itsenäistä sanomalehteä, jolloin kyse on tosiasiallista sisällöntuottamista muistuttavasta tilanteesta. Hyödyntämistavat vaihtelevat siten puhtaasti uutistuottajia hyödyttävästä käytöstä aina sellaisiin tilanteisiin saakka, joissa voidaan perustellusti keskustella siitä, onko kyse vapaamatkustamisesta toisen tuottaman sisällön avulla. Lisäksi edelleen uutistuottajan luonne vaikuttaa uutisaggregoinnin vaikutuksiin. Pienet ja yleisölle tuntemattomammat uutistuottajat voivat hyötyä näistä palveluista enemmän kuin suuret, sillä uutisaggregointi parantaa näiden näkyvyyttä. Komission ehdotuksessa ei ole käsitelty ehdotuksen sananvapausvaikutuksia lukuun ottamatta lyhyttä mainintaa siitä, että ehdotuksella olisi vain rajattu vaikutus sananvapauteen. Kuitenkin uutisten hyödyntäminen erilaisilla alustoilla edistää tiedon vapaata leviämistä. Toisaalta myös kannustimien luominen laadukkaan sisällön luomiseksi on tärkeää yhteiskunnallisen keskustelun ja median moninaisuuden kannalta. On lisäksi merkillepantavaa, että erilaisten palveluiden vaikutukset sananvapauteen ovat varsin erilaisia. Jotkut palvelut koostuvat pelkästään uutisartikkeleista, mutta esim. sosiaalisen median palveluissa hyödynnettävät uutisartikkelit herättävät yhteiskunnallista keskustelua. Hakukonepalvelut puolestaan ovat välttämättömiä tiedon löytämiseksi internetistä ja tiedon vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi. 1 1 Toki on mahdollista, että erilaiset palvelut katsotaan sellaisiksi sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 2000/31 ja tietoyhteiskuntakaaren mukaisiksi tietoyhteiskunnan palveluiksi, jotka saavat vastuuvapauden. EUT on linjannut tallennuspalvelun tarjoajan vastuuta esimerkiksi ratkaisussaan Google France SARL ym. v. Louis Vuitton Malletier SA ym. (C-236/08 ja C-237/08). Se totesi, että indeksointipalvelun tarjoaja saa hyväkseen tallennuspalvelun tarjoajan vastuuvapauden, mikäli sillä ei ole sellaista aktiivista roolia, jonka vuoksi se tuntee tallennetut tiedot tai valvoo niitä. Jos kyseisellä palvelun tarjoajalla ei ole tällaista roolia, se voi olla vastuussa mainostajan pyynnöstä tallentamistaan tiedoista vain, jos tämä palvelun tarjoaja ei ole viipymättä poistanut näitä tietoja tai estänyt pääsyä niihin saatuaan tiedon niiden tai kyseisen mainostajan toiminnan laittomasta luonteesta.

3 3 Tulisikin tarkastella, missä määrin eri palvelut ovat aidosti tiedonhaku- ja etsintäpalveluita ja missä määrin niiden toiminta rinnastuu sisällöntuotantoon. Tehtävän tekee vaikeaksi se, että palveluiden väliset erot ovat epäselviä ja hienojakoisia. Tästä johtuen tekijänoikeuden kontekstissa on vaikea aikaansaada sääntelyä, jonka avulla olisi mahdollista huomioida palveluiden erot täysimääräisesti. Vaikuttaa siltä, että nyt esillä olevassa ehdotuksissa palveluiden merkittäviin eroavaisuuksiin ei ole kiinnitetty juuri lainkaan huomiota. Väite heikosta neuvotteluasemasta Ehdotus rakentuu ajatukselle uutiskustantajien heikosta neuvotteluasemasta ja vastaavasti uutisia hyödyntävien palveluiden vahvasta asemasta. Tulee kuitenkin arvioida, onko ehdotettu lähioikeus välttämätön uutistuottajien kannustimien ylläpitämiseksi, tai onko sillä edellytyksiä johtaa toivottuun lopputulokseen eli neuvotteluaseman parantumiseen. Aikaisemmat kansalliset lähioikeusjärjestelmät ovat epäonnistuneet tavoitteen täyttämisessä (esimerkiksi Saksa). Ehdotuksessaan komissio myöntää tämän, mutta se näyttää olettavan, että EU-tasoinen vastaava järjestelmä voisi sen sijaan johtaa toivottuihin tuloksiin. On epäselvää, mihin tämä oletus perustuu. Ainakin pohjoismaiden osalta lienee niin, että kustantajille on käytännössä laajasti luovutettu taloudellisia työsopimussuhteessa tai muussa sopimussuhteessa tuotettuun uutisaineistoon. Mikäli näiden oikeuksien perusteella neuvotteluissa ei ole saavutettu toivottuja lopputuloksia, on kyseenalaista, missä määrin uuden oikeuden perustaminen tältä osin parantaisi tilannetta. Heikko neuvotteluasema saattaa johtaa myös siihen, että kustantajat ja uutisaggregointipalvelun tarjoajat solmivat runsaasti sopimuksia, joiden perusteella aggregaattorit saavat hyödyntää aineistoa ilmaiseksi. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista ottaen huomioon mm. sopimisesta aiheutuvat transaktiokustannukset. Oikeudenhaltijoiden mahdollisuudet käyttää teknisiä suojakeinoja Komissio ei ole myöskään arvioinut sitä, mikä merkitys tulisi antaa uutistuottajien mahdollisuudelle hyödyntää erilaisia teknisiä keinoja uutisaineiston hyödyntämisen estämiseksi. Erilaisten teknisten keinojen avulla voidaan estää sekä linkittämistä että aineiston muuta hyödyntämistä (niin sanotut metatagit ja robot.txt, RSS-syötteiden avulla oikeudenhaltijat aktiivisesti edistävät aineiston hyväksikäyttämistä). Näiden keinojen mahdollinen hyödyntämättä jättäminen herättää kysymyksen, onko oikeudenhaltija hiljaisesti hyväksynyt aineiston hyväksikäyttämisen. Toki tekijänoikeudellisesti

4 4 on hankalaa määritellä, millainen velvollisuus oikeudenhaltijalla on aktiivisesti hyödyntää näitä mekanismeja. On kuitenkin ilmeistä, että nämä mahdollisuudet tulisi huomioida arvioitaessa lainsäätäjän interventiotarvetta. Ehdotetun lähioikeuden kohde ja sisältö Ehdotetussa artiklassa on määritelty oikeuden kohteeksi press publications. Oikeuden sisällön osalta ehdotuksessa viitataan infosoc-direktiivin 2 ja 3(2) artikloissa määriteltyihin oikeuksiin (kappaleen valmistaminen ja yleisölle välittäminen). Linkittämisen osalta siten oikeudet määräytyisivät myös uuden lähioikeuden osalta EUT:n käytännön mukaisesti. Tämä on myös nimenomaisesti mainittu ehdotuksen johdantokappaleessa 33: "protection does not extend to acts of hyperlinking which do not constitute communication to the public". Näin ollen ehdotuksella ei ole vaikutusta linkittämisen oikeudelliseen arviointiin. Lähioikeus kattaisi ehdotuksen mukaan lehtijulkaisuiden digitaalisen käytön. Tämä merkitsisi, että kaikenlaisissa digitaalisissa palveluissa tapahtuva aineiston hyödyntäminen kuuluisi yksinoikeuden alaan. On esimerkiksi epäselvää, ulottuisiko aineiston hyödyntäminen blogeissa yksinoikeuden piiriin, vaikka tällainen käyttö ei varmasti ole kustantajien taloudellisten intressien kannalta relevanttia. Niin ikään oikeuden kohteen laajasta määrittelystä johtuen oletettavasti kuinka pienen tahansa aineiston osan hyödyntäminen merkitsisi lähioikeuden loukkaamista. Esimerkiksi uutisaggregointipalveluissa voi tapahtua kappaleenvalmistamista ja yleisölle välittämistä otettaessa uutissivuilta otsikoita, valokuvia tai uutiskatkelmia ( snippets ). Lähtökohtaisesti yksinoikeuden piiriin voisi kuitenkin kuulua myös vain hyvin lyhyiden uutisartikkelien otsikoiden toistaminen vievien hyperlinkkien kokoelmiin perustuvissa palveluissa. Ehdotettavaan lähioikeuteen sovellettaisiin kuitenkin Infosoc direktiivin (direktiivi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa, 2001/29) 5 artiklassa määriteltyjä rajoituksia ja poikkeuksia, jotka tosin ovat jäsenvaltioille yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vapaaehtoisia. Siten esimerkiksi siteerausoikeuden nojalla (Infosoc-direktiivi 3d artikla) olisi mahdollista hyödyntää uutisaineistoa, mutta tällöin edellytetään ns. siteeraustarkoitusta, eli esim. tarkoitusta arvioida tai kritisoida siten, että siteeraaminen edistää luovaa työtä tai toimii sen tukena. Esimerkiksi osien ottaminen uutisartikkelista sen käsittelemää aihetta koskevaan kommentaariin voisi olla rajoitussäännöksen perusteella sallittua. Kuitenkaan esimerkiksi erilaisten hakukoneiden toimintoja ajatellen on yleensä katsottu, että siteerausoikeuteen ei voida tehokkaasti vedota. On varsin ilmeistä, ettei säännöstä voida myöskään soveltaa muihin tilanteisiin, joissa on kyse

5 5 automaattisilla toiminnoilla tapahtuvalla digitaalisen aineiston keräämisestä, kuten esimerkiksi uutisaggregointipalveluissa. Mikäli ehdotus hyväksytään, tulisi ainakin oikeuden sisältöä merkittävästi rajoittaa. Paras tapa olisi sitoa oikeuden kohde tekijänoikeudelliseen omaperäisyysvaatimukseen. Myös esimerkiksi laaja rajoitus esimerkiksi siten, että oikeuden ulkopuolelle jäisi sellainen uutisaineiston hyödyntäminen, joka ei olisi haitallista oikeudenhaltijoiden perustelluille intresseille, voisi olla omiaan vähentämään mahdollisesti luotavan uuden lähioikeuden haitallisia vaikutuksia. Vähintäänkin esimerkiksi eikaupallinen käyttö ja lyhyiden aineistonosien hyväksikäyttö tulisi rajata ehdotuksen ulkopuolelle, vaikkakaan tällaiset rajaukset eivät toki olisi missään tapauksessa riittävän kattavia haitallisten vaikutusten estämiseksi. Esimerkiksi Saksan lähioikeussäännöksessä oikeus ulottuu vain kaupalliseen hyödyntämiseen ja siinä on nimenomaisesti rajattu pois yksittäiset sanat tai kaikkein pienimmät tekstiotteet (vapaa suomennos). Myös Espanjan kansallisessa säännöksessä on rajattu oikeuden ulkopuolelle esim. epäolennaiset sisällön osat (vapaa suomennos). Oikeuksien laajentuminen, sirpaloituminen ja monimutkaistuminen Uuden lähioikeuden luominen monimutkaistaisi ja pirstaloisi tekijänoikeussääntelyä entisestään. Sen puolesta on esitetty argumentti siitä, että tasapuolisuus edellyttäisi uutistuottajien lähioikeutta, sillä esimerkiksi radio- ja tv-tuottajilla on lähioikeus. On kuitenkin huomattava, että ehdotus ei suoranaisesti aseta eri kustantajia samanarvoiseen asemaan, sillä esimerkiksi kirjakustantajia ja tieteellisiä kustantajia lähioikeus ei koske. Toki tämä voidaan perustella komission esittämällä tavalla niillä eroilla, joita on aineiston hyödyntämis- ja liiketoimintamekanismeissa. On kuitenkin ilmeistä, että mikäli lehtikustantajien lähioikeus toteutetaan, tästä seuraa uusia vaatimuksia heihin rinnastettavilta tahoilta uusien lähioikeuksien perustamiseksi. Tämä puolestaan merkitsisi oikeuksien hallitsematonta laajentumista sekä tekijänoikeusjärjestelmän jatkuvaa monimutkaistumista ja fragmentoitumista. Lähioikeus tuottaisi uutistuottajille itsenäisen neuvotteluaseman ilman, että heidän tarvitsisi nojautua heille luovutettuihin oikeuksiin. Tämän seikan käytännön merkitys vaihtelee sen mukaan, kuinka jäsenvaltioiden lainsäädännössä suhtaudutaan tekijänoikeusluovutuksiin. Pohjoismaissa, joissa tekijänoikeuksien taloudelliset komponentit voidaan vapaasti luovuttaa, lehtikustannusalalla oikeudet on sopimuksin varsin kattavasti luovutettu kustantajille. Toki jäsenvaltioiden erilaiset järjestelmät aiheuttavat fragmentaatiota markkinoilla, kun lehtikustantajien asema voi perustua monenlaisiin

6 6 luovutuksiin ja lähioikeus tältä kannalta yhtenäistäisi tilannetta neuvotteluissa. Kansallisella tasolla toteutettavat lähioikeudet puolestaan aiheuttavat lisää eroja kansallisiin järjestelmiin. Kuitenkin on selvää, että EU-tasolla toteutettava lähioikeus monimutkaistaisi aineiston hyödyntämisestä sopimista. Ehdotuksella ei ole vaikutusta tekijänoikeuksiin ja kun hyödyntämiseen tarvittaisiin lupa joissain tilanteissa sekä tekijöitä että lehtikustantajilta, tämä voisi olla haitallista lisenssien hankkimisen kannalta. Lisäksi turhia neuvottelukustannuksia voisi aiheutua, mikäli kustantajien heikosta neuvotteluasemasta johtuen päädyttäisiin sopimuksiin, joiden perusteella esimerkiksi uutisaggegointipalvelun tarjoajat saisivat maksuttoman lisenssin aineiston hyödyntämiseen. Yhteenveto: Kustantajien lähioikeuden ongelmana on, ettei siinä ole otettu huomioon niitä eroja, joita erilaisilla uutisia hyödyntävillä palveluilla on sekä taloudellisilta vaikutuksiltaan että sananvapausvaikutuksiltaan. On epäselvää, parantaisiko lähioikeus lainkaan kustantajien neuvotteluasemaa sillä tavalla, kuin mitä on väitetty. Lähioikeuden kattama ala on liian laaja. Lähioikeus pirstaloisi ja monimutkaistaisi tarpeettomasti tekijänoikeusjärjestelmää. Uuden lähioikeuden luomiseen tulisikin käsitykseni mukaan suhtautua kielteisesti. Artikla 12 EUT:n ratkaisussa Hewlett-Packard Belgium SPRL v. Reprobel SCRL, Epson Europe BV C-572/132 katsottiin, että jäsenvaltioiden yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmässä ei voida jakaa kustantajille korvausta. Ehdotetun direktiivin 12 artiklan mukaan, mikäli tekijä on siirtänyt tai lisensoinut oikeuden kustantajalle, tämä muodostaa riittävän perustan kustantajalle vaatia osa korvauksista, joita suoritetaan tekijänoikeuteen tehdyn rajoituksen tai poikkeuksen mukaisen käytön perusteella. Tämä oikeus koskisi myös esimerkiksi kirjakustantajia ja tieteellisiä kustantajia. Ehdotus merkitsisi oikeustilan muuttamista siitä, mikä se on ollut mainitun ennakkoratkaisun jälkeen. En pidä tarkoituksenmukaisena ratkaisua, jossa suoraan lain nojalla syntyisi kustantajalle oikeus jälkikäyttökorvaukseen. Ehdotuksella puututtaisiin sopimusvapauteen tekijöiden ja kustantajien välillä, ja se voisi perusteettomasti heikentää tekijöiden asemaa. Artikla 13 2 EUT perusteli ratkaisua siten, että yksityisestä kopioinnista suoritettavan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenhaltijoille heidän teostensa kappaleiden valmistamisesta ilman heidän lupaansa aiheutunut vahinko, ja toisaalta kustantajat eivät ole direktiivin 2001/29 2 artiklassa tarkoitettuja yksinomaisen kappaleenvalmistusoikeuden haltijoita, koska viimeksi mainituille ei aiheudu minkäänlaista vahinkoa näissä kahdessa poikkeuksessa tarkoitetulla tavalla. EUT totesi, että kustantajille myönnettävän hyvityksen seurauksena olisi, että kappaleenvalmistusoikeuden haltijoilta vietäisiin täysin tai osittain sopiva hyvitys, johon heillä on oikeus.

7 7 Ehdotetun säännöksen mukaan tällaisten tietoyhteiskunnan palvelujen tulisi yhdessä oikeudenhaltijoiden kanssa toteuttaa toimenpiteitä, jotta varmistetaan oikeudenhaltijoiden kanssa niiden teosten ja muun aineiston käytöstä tehtyjen sopimusten toimivuus tai estetään pääsy niihin teoksiin tai aineistoihin, jotka oikeudenhaltijat yhteistyössä palveluntarjoajien kanssa ovat nimenneet. Se, millaisia sopimuksia ehdotuksessa tarkoitetaan, on epäselvää. Välittäjien vastuukysymykset ovat herättäneet viime vuosina paljon keskustelua immateriaalioikeudessa. Välittäjien vastuuvapautta koskevat säännökset (tallennuspalveluiden osalta sähkökauppadirektiivi 14 artikla, ns. notice and take down -menettely) ovat peräisin aikakaudelta, jolloin roolit internetissä jakautuivat selkeämmin sisällöntuotanto- ja välittäjätoimintoihin. Nykyisessä tilanteessa roolit ovat sekoittuneet, mikä seikka heijastuu oikeudellisessa keskustelussa. Esimerkiksi tallennuspalvelut muodostavat kuitenkin heterogeenisen ryhmän palveluita (esimerkiksi Youtube, sosiaalinen media, sähköiset markkinapaikat jne). Sinänsä on perusteltua, että sisällöntuottamisen ja välittämisen erojen hämärtyessä arvioidaan erilaisten välittäjiksi katsottujen palveluiden rooleja ja tarvittaessa etsitään keinoja, joilla oikeudenhaltijat saisivat osansa palveluista kertyvistä tuloista. Tässä yhteydessä tulee kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon palvelussa on käyttäjien lataamaa aineistoa, millaisia velvoitteita välittäjille asetettaisiin sekä millaisia ovat suodatusjärjestelmien vaikutukset. Ehdotus koskee palveluita, joihin käyttäjät lataavat suuria määriä sisältöä. Se, mitä suurella määrällä tarkoitetaan, on epäselvää. Ehdotuksen toteutuessa tämä aiheuttaisi merkittävää epävarmuutta välittäjien näkökulmasta. Näin merkittävän epäselvyyden ollessa kyseessä ei ole riittävää, että avoimiin kysymyksiin saataisiin mahdollisesti myöhemmin selvyyttä EUT:n ennakkoratkaisuilla. Välittäjien tulisi kohtuudella pystyä ennakoimaan, kuuluuko palvelu säännöksen soveltamisalaan vai ei. Nyt käsiteltävässä ehdotuksessa ei ole tarkoitus muuttaa vastuuvapaussääntelyä. Suodatusjärjestelmien tulisi ehdotuksen mukaan olla tarkoituksenmukaisia ja kohtuullisia ( appropriate and proportionate ). Tältäkin osin välittäjille jäisi epäselväksi, millaisia keinoja heidän tulisi hyödyntää täyttääkseen asetetun velvoitteen. Riippuen kulloinkin sovellettavan suodatusjärjestelmän ominaisuuksista ja laajuudesta, velvollisuus niiden käyttöönottoon voisi

8 8 tosiasiassa myös loukata välittäjiä koskevan yleisen valvontavelvollisuuden kieltoa (sähkökauppadirektiivin 15 artikla). 3 Ehdotus merkitsisi, että välittäjät velvoitettaisiin järjestelyihin, jotka aiheuttaisivat niille runsaasti työtä ja kustannuksia. Tämä seikka voisi olla haitallinen erityisesti pienille toimijoille ja estää näiden tuloa markkinoille. Tämä olisi haitallista tekniikan ja palveluiden kehitykselle. Suodatusjärjestelmien käyttö ei ole ongelmatonta erityisesti sananvapausnäkökulmasta, sillä ne saattavat suodattaa myös esimerkiksi sellaista aineistoa, jonka osalta käyttäjä voisi tehokkaasti vedota tekijänoikeuden rajoitussäännöksiin (esim. siteeraus). Myös järjestelmien tehokkuus on kiistanalainen asia. Yhteenveto: Ehdotuksen hyväksyminen merkitsisi välittäjille heitä raskaasti työllistävää ja kustannuksia aiheuttavaa toimintavelvollisuutta. Tällä seikalla voisi olla vaikutusta ennen muuta pienempiin toimijoihin ja se voisi hyvinkin rajoittaa näiden tuloa markkinoille. Tämä puolestaan haittaisi teknologian ja digitaalisten palveluiden kehitystä. Ehdotuksen suuri ongelma on, että monelta osin direktiivissä määritellyt velvollisuudet jäävät epäselviksi. Epäselvyys vaikuttaisi säännöksen toteutuessa haitallisesti välittäjien toimintamahdollisuuksiin. Ehdotukseen tulisi käsitykseni mukaan tällaisenaan suhtautua kielteisesti. Helsingissä Taina Pihlajarinne OTT, VT, Tekijänoikeuden professori Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta 3 EUT katsoi ennakkoratkaisussaan Scarlet Extended v. SABAM C-70/10 ratkaisussa tarkastellun, hyvin pitkälle viedyn suodatusjärjestelmän käyttöönottovelvollisuuden asettamisen olevan kyseisen kiellon vastaista.

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta 5.9.2018 A8-0245/162 162 5 a artikla (uusi) 5 a artikla Olemassa olevien teosten ja muun aineiston otteiden käyttö käyttäjien lataamassa tai yleisön saataviin saattamassa sisällössä 1. Jäsenvaltioiden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/209 209 3 artikla 2 a kohta (uusi) 2 a. Muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisenssin, jonka nojalla lisenssinsaajalla on oikeus kopioida otteita ja valmistaa kappaleita

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/258 258 João Pimenta Lopes, João Ferreira, Miguel Viegas, Stelios Kouloglou Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/253. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/253. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/253 253 Kostadinka Kuneva, Stelios Kouloglou, Sofia Sakorafa, Dimitrios Papadimoulis Johdanto-osan 2 a kappale (uusi) (2 a) Yhdenmukaistamisella, johon unionin lainsäädännöllä tähdätään,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/170 170 Johdanto-osan 3 kappale (3) Digitaalitekniikan nopea kehitys muuttaa jatkuvasti sitä, miten teoksia ja muuta aineistoa luodaan, tuotetaan, jaellaan ja hyödynnetään. Uusia liiketoimintamalleja

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12. Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne

Lisätiedot

Lausunto tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Lausunto tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Lausunto 16.2.2017 Viite: U 63/2016 vp Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Medialiitto kiittää mahdollisuudesta kertoa sivistysvaliokunnalle näkemyksensä

Lisätiedot

Suomen kannan muodostaminen

Suomen kannan muodostaminen Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen

Lisätiedot

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä

FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Lausunto Suomen kannasta tekijänoikeusdirektiiviin

Lausunto Suomen kannasta tekijänoikeusdirektiiviin UJ 38/2018 vp / U 63/2016 vp Lausunto 7.2.2019 Eduskunnan talousvaliokunnalle Lausunto Suomen kannasta tekijänoikeusdirektiiviin Medialiitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto jatkokirjelmästä UJ

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/204 204 Johdanto-osan 38 kappale Kun tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajat tallentavat käyttäjiensä verkkoon lataamia tekijänoikeussuojattuja teoksia tai muuta aineistoa ja tarjoavat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/235. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/235. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/235 235 Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2016/0280(COD) 2.3.2017 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Talousvaliokunta 8.2.2017 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Direktiiviehdotuksesta Koko musiikkialan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/92. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/92. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/92 92 Johdanto-osan 37 kappale (37) Viime vuosina verkon sisältömarkkinoiden toiminta on monimutkaistunut. Verkkopalvelut, joissa tarjotaan pääsy käyttäjien verkkoon lataamaan tekijänoikeussuojattuun

Lisätiedot

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo

sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo sivu 1/5 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Lisätiedot

DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat

DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat 11.12.2017 Ehdotuksen käsittelyvaihe Neuvoston pj:n konsolidoitu kompromissiesitys 30.10.2017 Käsittely jatkuu neuvoston työryhmässä Bulgarian pj-kaudella Keskeiset

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Sivistysvaliokunta12.9.2018 HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/1564 tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten

Lisätiedot

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp.

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. Talousvaliokunta 18.2.2016 Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. EU ja Digitaaliset sisämarkkinat Musiikkituottajien näkemyksiä 1. Sopimusvapaus ja oikeuksien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Axel Voss PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Axel Voss PPE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/146 146 38 artikla 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä verkkoon

Lisätiedot

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Sisällys. I tekijänoikeuspolitiikka

Sisällys. I tekijänoikeuspolitiikka Sisällys Alkusanat v Sisällys vii I tekijänoikeuspolitiikka Tekijänoikeus, kuluttaja ja Lex Karpela Rainer Oesch 1. Luovan talouden etutahot ja niiden hahmottaminen digitaalisessa ympäristössä..............................................

Lisätiedot

Sivu 1 / 5 LAUSUNTO Suomen tietokirjailijat ry Mariankatu 5, 3. krs Helsinki

Sivu 1 / 5 LAUSUNTO Suomen tietokirjailijat ry Mariankatu 5, 3. krs Helsinki Sivu 1 / 5 LAUSUNTO 20.05.2016 Suomen tietokirjailijat ry Mariankatu 5, 3. krs 00170 Helsinki 09 4542 2531 toimisto@suomentietokirjailijat.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö copyright@minedu.fi kirjaamo@stm.fi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/225. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/225. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/225 225 Graswander-Hainz, Dita Charanzová Johdanto-osan 8 kappale (8) Uusi teknologia mahdollistaa digitaalisessa muodossa olevan tiedon, kuten tekstin, äänien, kuvien tai datan, automaattisen

Lisätiedot

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus

EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus 11.10.2016 Ehdotukset Marrakeshin sopimuksen voimaansaattamiseksi Komissio ehdottaa sekä direktiiviä

Lisätiedot

DSM-direktiiviehdotus ja artikla 12 miksi artikla 12 on erittäin ongelmallinen? Anne Salomaa Asiantuntijakuuleminen, eduskunta 25.

DSM-direktiiviehdotus ja artikla 12 miksi artikla 12 on erittäin ongelmallinen? Anne Salomaa Asiantuntijakuuleminen, eduskunta 25. DSM-direktiiviehdotus ja artikla 12 miksi artikla 12 on erittäin ongelmallinen? Anne Salomaa Asiantuntijakuuleminen, eduskunta 25. lokakuuta 2017 Mistä DSM-direktiivissä on kyse? Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta

Lisätiedot

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/ VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0278(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

TTVK:n hallituksen pj Antti Kotilainen

TTVK:n hallituksen pj Antti Kotilainen TTVK:n hallituksen pj Antti Kotilainen 7.12.2017 Taustaa osana digitaalisten sisämarkkinoiden strategiaa komission tiedonanto 9.12.2015 tekijänoikeusjärjestelmän modernisoimisesta. Sisältää 4 osaa: - sisältöjen

Lisätiedot

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa

Lisätiedot

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA

Lisätiedot

EHDOTUS UNIONIN SÄÄDÖKSEKSI

EHDOTUS UNIONIN SÄÄDÖKSEKSI EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 27.2.2015 B8-0210/2015 EHDOTUS UNIONIN SÄÄDÖKSEKSI työjärjestyksen 46 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/106. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/106. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/106 106 Johdanto-osan 1 kappale (1) Perussopimuksessa määrätään sisämarkkinoiden toteuttamisesta ja järjestelmän perustamisesta kilpailun vääristymisen estämiseksi sisämarkkinoilla. Tekijänoikeutta

Lisätiedot

Kuvat, oikeudet ja sopimukset

Kuvat, oikeudet ja sopimukset Kuvat, oikeudet ja sopimukset - Mitä tiedekustantajan tulisi huomioida kuvien käytössä Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 24.9 Mikko Raito, Kuvasto ry Esityksen rakenne 1) Kuvatyypit 2) Kuvien käyttö

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAIKSI TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 181/2014 vp)

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAIKSI TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 181/2014 vp) SIVISTYSVALIOKUNNALLE LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAIKSI TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 181/2014 vp) Kiitämme mahdollisuudesta lausua ja esitämme kantanamme seuraavaa: LUVATTOMAN

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ KOMISSION ESITYKSESTÄ TEKIJÄNOIKEUDEN MODERNISOIMISEKSI DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA COM (2016)593

VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ KOMISSION ESITYKSESTÄ TEKIJÄNOIKEUDEN MODERNISOIMISEKSI DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA COM (2016)593 HY/165/00.13.00/2017 SIVISTYSVALIOKUNNALLE VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ KOMISSION ESITYKSESTÄ TEKIJÄNOIKEUDEN MODERNISOIMISEKSI DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA COM (2016)593 Viite: U 63/2016 vp. Kansalliskirjasto

Lisätiedot

Tekijänoikeustoimikunnan työ

Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeusfoorumi 14.10.2009 Toimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun Helsingin yliopisto 14/10/2009 1 Tekijänoikeustoimikunta 2008-2009 Opetusministeriö asetti

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2008/0157(COD) 5.11.2008 LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Lausunto. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sanaston pääviestit

Lausunto. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Sanaston pääviestit 1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (komission ehdotus direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla)

Lisätiedot

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO KOSKIEN EU:N KOMISSION TIEDONANTOA DIGITAALISTEN SISÄMARKKINOIDEN STRATEGIA EUROOPALLE

MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO KOSKIEN EU:N KOMISSION TIEDONANTOA DIGITAALISTEN SISÄMARKKINOIDEN STRATEGIA EUROOPALLE 1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle MUSIIKKITUOTTAJIEN LAUSUNTO KOSKIEN EU:N KOMISSION TIEDONANTOA DIGITAALISTEN SISÄMARKKINOIDEN STRATEGIA EUROOPALLE Helsinki 22. toukokuuta 2015 YHTEENVETO Musiikki-ala

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)

TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 29.11.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: U-kirjelmä (U) 94/2018 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0279(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin

Lisätiedot

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUKAISET OIKEUDET AV-TEOKSEEN Tekijänoikeuslain esimerkkiluettelossa ja poikkeussäännöksissä puhutaan elokuvateoksesta,

Lisätiedot

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:

Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa: 1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 8076/17 LIMITE PUBLIC FISC 76 ECOFIN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään.

Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään. 1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi)

Lisätiedot

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus

Lisätiedot

Seuraavassa pyynnöstänne vastaukset valiokunnassa esitettyihin suullisiin kysymyksiin:

Seuraavassa pyynnöstänne vastaukset valiokunnassa esitettyihin suullisiin kysymyksiin: Liikenne- ja viestintävaliokunnalle, Seuraavassa pyynnöstänne vastaukset valiokunnassa 29.1.2019 esitettyihin suullisiin kysymyksiin: 1) Helpottaako vai hankaloittaako EU:n tekijänoikeussääntely yritysten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

2) tiedon antamisesta saattaisi aiheutua vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle tai hoidolle taikka jonkun muun oikeuksille;

2) tiedon antamisesta saattaisi aiheutua vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle tai hoidolle taikka jonkun muun oikeuksille; Artikla 15 artikla - Rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihin 1. Rekisteröidyllä on oikeus saada rekisterinpitäjältä vahvistus siitä, että häntä koskevia henkilötietoja käsitellään tai että niitä ei

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 7103/17 LIMITE PUBLIC FISC 59 ECOFIN 184 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

MAANANTAI 28. MARRASKUUTA 2016 (klo 9.30)

MAANANTAI 28. MARRASKUUTA 2016 (klo 9.30) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14509/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 61 COMPET 593 RECH 318 ESPACE 57 MI 725 IND 244 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3503. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 24.2.2005 PE 355.443v01-00 TARKISTUKSET 1-8 Lausuntoluonnos (PE 353.313v01-00) Jacques Toubon Ehdotus neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014.

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014. Ulkoasiainministeriö TUOMIOISTUINMUISTIO UM2014-00407 OIK-30 08.04.2014 EU-ministerivaliokunta 11.4.2014 Viite Asia KOMISSION VIRALLINEN HUOMAUTUS 2012/4097; tekijänoikeuskorvauksien maksaminen jakeluvelvoitteen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO

Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still. Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Sähköposti: copyright@minedu.fi GRAMEX RY:N LAUSUNTO Asia: Lausuntopyyntö Euroopan komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeuksien

Lisätiedot

Ehdotus direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla (COM(2016) 593 final)

Ehdotus direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla (COM(2016) 593 final) Ehdotus direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla (COM(2016) 593 final) Direktiiviehdotuksen konteksti Direktiivi kuuluu EU:n komission tekijänoikeuden modernisointipakettiin, josta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2003 SEK(2003) 627 lopullinen 2002/0123 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Kuulemistilaisuus 26.9.2017, @lvmfi Päivi Antikainen, yksikön johtaja, tietoliiketoimintayksikkö Tuomas Kaivola, ylitarkastaja, tietoliiketoimintayksikkö

Lisätiedot

Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596.

Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596. 1 Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö EU-jakelut.OKM_STM@vnk.fi copyright@minedu.fi Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

Johdanto. 2. Tämän asian käsittelyn edistäminen on yksi puheenjohtajavaltio Maltan tärkeimmistä lainsäädäntöprioriteeteista. 8672/15.

Johdanto. 2. Tämän asian käsittelyn edistäminen on yksi puheenjohtajavaltio Maltan tärkeimmistä lainsäädäntöprioriteeteista. 8672/15. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0287 (COD) 7429/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Kom:n asiak. nro: 15251/15

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

ITÄVALLAN JA TŠEKIN TASAVALLAN YHTEINEN LAUSUMA

ITÄVALLAN JA TŠEKIN TASAVALLAN YHTEINEN LAUSUMA Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0010 (NLE) 9425/2/17 REV 2 ADD 1 ENV 523 COMPET 424 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

U 63/2016 vp. Helsingissä 1 päivänä joulukuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

U 63/2016 vp. Helsingissä 1 päivänä joulukuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella

Lisätiedot

U 3/2016 vp. Helsingissä 4 päivänä helmikuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

U 3/2016 vp. Helsingissä 4 päivänä helmikuuta Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi verkkosisältöpalvelujen rajat ylittävän siirrettävyyden varmistamisesta sisämarkkinoilla (siirrettävyysasetus)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 752 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)

Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 1. Johdannoksi Käsiteltävä teema 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

U 6/2016: EASA-asetus. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio

U 6/2016: EASA-asetus. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio U 6/2016: EASA-asetus Liikenne- ja viestintävaliokunta 24.2.2016 Jenni Rantio 1 EASA-asetus =Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan unionin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan

Lisätiedot

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilöja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO2 raja-arvoiksi/ COM(2017) 676 FINAL Eleonoora Eilittä

Lisätiedot

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961

Lisätiedot