Toimintakertomus 2016 Kotkan Pohjola Norden r.y.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2016 Kotkan Pohjola Norden r.y."

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2016 Kotkan Pohjola Norden r.y. Maaliskuu YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Kotkan Pohjola-Nordenin 72. toimintavuosi. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin Kotkan kaupungintalolla. Pohjoismainen yhteistyösopimus täytti 54 vuotta. Yhteistyösopimus allekirjoitettiin kaikkien Pohjoismaiden kesken Helsingissä, mistä myös nimi Helsingin sopimus kertoo. Sopimuksen kunniaksi Pohjolan päivää juhlitaan vuosittain 23. maaliskuuta. Pohjola-Nordenin päätehtävä on pyrkiä saattamaan mahdollisimman monta suomalaista kosketukseen pohjoismaisuuden ja pohjoismaalaisten kanssa. Yhdistys pyrkiikin aktiivisesti kasvattamaan pohjoismaista yhteistyötä, pohjoismaisuutta. Toiminnassamme pyrimme nostamaan esille ajankohtaisia, ihmisiä kiinnostavia pohjoismaisia kysymyksiä. Palvelujärjestönä järjestämme seminaareja, tilaisuuksia ja kokouksia, tuemme kouluja ja välitämme yhteyksiä ja tietoja sähköisesti sekä perinteisin menetelmin. Vuotuinen yhteinen kesäretki, tällä kertaa, Lyypekkiin oli onnistunut ja antoisa.liittokokous pidettiin Turussa Pohjoismaista kirjastoviikkoa vietettiin jo 20. kerran Kirjastoviikon teemaksi oli valittu Tulevaisuus Pohjolassa. 2. HALLINTO Hallitus v Kuvasta puuttuu Riikka Luostarinen. Mukana vuoden 2015 hallituksen jäsen Ragnar Backström. Kuva: Ragnar Backströmin.

2 Puheenjohtaja Leena Ilkka-Salonen, fil. maist. Rahastonhoitaja Seppo Salonen, valtiot.maist. Seija Lempiäinen, osastonhoitaja Riikka Luostarinen, toimitusjohtaja Varapuheenjohtaja Susanne Öksnevad, lehtori Sihteeri Matti Erävala, ekonomi Ritva Kallioniemi, luokanopettaja Antti Paloneva, taloustieteiden maisteri Pitkäaikainen hallituksemme jäsen (toiminut myös puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana) Ragnar Backström jäi pois hallituksesta ja hänen tilalleen valittiin Antti Paloneva. Yhdistys kiitti Ragnaria pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä Pohjola-Nordenin hyväksi. Erityisesti Ragnarin viime vuosina Pohjola-Nordenin toimintaa käsittelevät kirjoitukset kaksi historiikkia, lukuisat lehtijutut ja hänen ottamansa lukuisat kuvat ovat jääneet hänen tallentamanaan kertomaan Kotkan Pohjola-Nordenin aikamatkasta ja toiminnasta Toiminnantarkastajat Yhdistyksen vuosikokouksessa toiminnantarkastajaksi valittiin Inna Piirainen ja varatoiminnantarkastajaksi Risto Hamari Kokoukset ja seminaarit Hallituksen kokoukset Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuonna neljä kertaa. Sääntömääräinen vuosikokous Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Kumppanuustalo Viikarissa. Pohjola-Nordenin liittokokous vahvisti vuoden 2016 jäsenmaksuiksi: - jäsenmaksu perheen ensimmäiseltä jäseneltä on 18 - jäsenmaksu perheen muilta jäseniltä on 9 Yhdistyksen edustus Pohjola-Nordenin keskusliitossa ja SEPRA r.y.:ssä Yhdistyksen sihteeri Matti Erävala jatkoi Pohjola-Nordenin liittohallituksen varajäsenenä ja osallistui liittokokoukseen ja yhteen varsinaiseen kokoukseen. Lisäksi Matti Erävala edusti Kotkan Pohjola-Nordenia SEPRA ry:n kaupunkijaostossa (asukaslähtöinen kehittäminen). 3. JÄSENISTÖ v _ * ~ * Mukana yhdistykseemme liittyneet Karhulan Pohjola-Nordenin jäsenet.

3 Jäseniä Vuosi 4. TOIMINTA 4.1. Tiedottaminen Vuotuisia jäsenkirjeitä laadittiin kaksi. Lisäksi hoidettiin yhteydenpitoa henkilökohtaisin tapaamisin ja puhelimitse sekä sähköpostin välityksellä. Ulkoinen tiedottaminen tapahtui paikallislehdistön (Ankkuri ja Kymen Sanomat) sekä alue- ja paikallisradion kautta. Nuorisolle toimitettiin tietoa Pohjola-Nordenin toiminnasta koululaitoksen välityksellä. Lisäksi yhdistys alkoi valmistella yhdistyksen omien verkkosivujen suunnittelua ja toteutusta liiton uuteen järjestelmään Antti Palonevan johdolla Poimintoja Kotkan Pohjola-Nordenin toiminnasta Vierailu Lahden kaupunginteatterissa 12.3., Evakkotytön tarina Evakkotytön tarina on koskettava tarina perheestä sodassa, yhteenkuuluvuudesta ja lapsuuden taikamaailmasta. Tarinassa seurattiin Eevan perheen ja lähisuvun vaiheita talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikana sekä menetyksistä ja niistä selviämisestä ja uskosta tulevaisuuteen. Evakkotytön tarina pohjautuu Eeva Kilven sota-aikaan sijoittuviin muistelmateoksiin. Matkalle osallistui koko bussillinen nordenilaisia. Bussimatka Kansallisteatteriin 23.4., Hirttäjät Englantilais-irlantilaisen Martin McDonaghin uusin näytelmä, Hirttäjät,vei svengaavan 1960-luvun pimeälle puolelle hauskalla tavalla. Se kertoi miehisen kunnian hauraudesta, korruptoituneesta vallankäytöstä ja vääristyneestä oikeudentajusta. Esityksen ohjasi Mika Myllyaho. Vuosikokous Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Kumppanuustalo Viikarissa, Mariankatu 24. Muistojen Bulevardilla-konsertti pidettiin Laulumiestalolla Ohjelmassa kuultiin ikimuistoisia säveliä ja tekstejä menneiltä vuosikymmeniltä. Mukana: Riikka Luostarinen (lausunta), Mika Huusari (harmonikka) ja Jarkko Puro (laulu ja huilu). Katso liite.

4 Jäsenmatka Saksaan Lyypekkiin Jäsenille tarkoitettu matka tehtiin omalla bussilla ( JaPi-matkat ). Matkan hinta oli n Katso liite, ohjelma. Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja Kansallisteatterissa Teatteriesitys kertoi vanhuudesta, hyväksymisestä ja perheyhteyden uudelleenlöytämisestä. Mielensäpahoittajana nähtiin Vesa Vierikko. Muissa rooleissa Tero Koponen, Ilja Peltonen ja Maruska Verona. Ohjaus ja dramatisointi oli Mika Myllyahon. Vesa Vierikon näyttelijäntaituruus yhdistettynä Tuomas Kyrön sanankäyttöön, saatiin aikaan hauska ja koskettava matka yksinäisen miehen mielenmaisemaan Pohjoismainen kirjastoviikko Pohjoismaista kirjastoviikkoa Iltahämärässä vietettiin nyt 20. kerran. Vuoden teema oli Tulevaisuus Pohjolassa. Kirjastoviikon avajaiset olivat maanantaina klo Kotkan kaupunginkirjaston auditoriossa. Kotkan Kaupunginteatterin näyttelijä-ohjaaja Pia Lunkka kertoi otsikolla Lasten ja nuorten klassikkonäytelmien tulevaisuus Väinö Rikkilän teokseen perustuvan näytelmän Pertsa ja Kilu pohjalta yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista Astrid Lindgrenin luomaan hahmoon Peppi Pitkätossuun. Kirjaston toimesta järjestettiin lapsille satutunti sekä suomen että ruotsin kielellä. Tilaisuuksiin oli yleisöllä vapaa pääsy. Järjestäjinä olivat Kotkan Pohjola-Norden, Kotkan kaupunginkirjasto ja Kotkan Kaupunginteatteri. Katso myös liite. Kuva: Kotkan Pohjola-Norden r.y. Canth Kansallisteatterissa , kertomus uuden ajan ihmisistä Legendaarinen Kaisa Korhonen ohjasi suomalaisen teatterielämän varhaisvuosiin pureutuvan, tuoreella tavalla Minna Canthia ja hänen aikalaisiaan tarkastelevan kantaesityksen. Historian henkilöt ja heidän kohtalonsa tulevat lihaksi Seppo Parkkisen kirjoittamassa uutuusnäytelmässä. Nimiroolia Minna Canthia esitti Cécile Orbin. Muissa rooleissa Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Maria Kuusiluoma, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Musiikista vastasi Hannu Kella. Matkassa oltiin jälleen täydellä bussilla. Pohjola-Nordenin Pop Up-tapahtuma Kotkan kauppakeskus Pasaatissa Liiton kustantama Pop Up -tapahtuma saatiin neuvoteltua Kotkaan Turun liittokokouksessa. Tapahtuma tehtiin yhteistyössä Pasaatin joulun avauksen kanssa omana tapahtumana. Liitosta olivat paikalla Marika Lindström ja Susanna Puisto standilla ja Pohjola-taululla sekä vetämässä Nordenin tietokonekilpailua. Matti Erävala ja Susanne Öksnevad olivat Kotkan yhdistyksestä standilla ja Pohjola-taululla jakamassa mm. Nordenin lehteä ja vastaamassa

5 kysymyksiin. Tapahtumaa markkinointiin liiton kautta jonkun verran etukäteen mm. omassa lehdessä sekä paikallisesti mm. julisteiden avulla ja Susanne Öksnevad hoiti yhteydet kouluihin. Pop-Upissa Matti Erävala piti lyhyen tietoiskun Pohjola-Nordenin ja Kotkan yhdistyksen toiminnasta ja markkinoi mm. tulevaa Lucia -vesperiä. Valitettavasti tapahtuma meni päällekkäin yhdistyksemme teatteriretken kanssa. Kuva: Kotkan Pohjola-Norden r.y. Kuvassa Cristoffer Strandberg. Esiintyjinä laulaja Fredrik Furu sekä näyttelijä, imitaattori ja koomikko Cristoffer Strandberg, joka imitoi ja näytteli mm. Tarja Halosta, Aleksander Stubbia sekä Arja Saijonmaata. Cristoffer on menestynyt mm. Yle X3N:n aamushow n juontajana. Paikalla vieraili väkeä sankoin joukoin. Katso lisäkuvia, liite. Lucia-vesper tiistaina Perinteinen Lucia-vesper järjestettiin Kotkan kirkossa tiistaina klo Ohjelmalehtisten tuotto, 846, luovutettiin kotkalaisten lapsiperheiden joulun tukemiseen. Katso liite, Lucia Vesper. Järjestäjinä olivat jälleen Kotkan Pohjola-Norden ja Kotkan seurakunta Muita tapaamisia, vierailuja, seminaareja tai yhteistyötapahtumia Kymi Sinfoniettan konsertti 19.2., Tuulahdus Espanjasta - pianismin juhlaa, Kotkan konserttitalolla Kapellimestari: Ernest Martínez-Izquierdo. Solisti: Roope Gröndahl, piano César Franck: Sinfoniset variaatiot pianolle ja orkesterille Robert Schumann. Virtuoosista ja romanttista pianomusiikkia sekä värikkäitä ja tulisia espanjalaistunnelmia huippuesiintyjien tulkitsemana. Nuori suomalainen pianotaituri Roope Gröndahl vieraili Kymi Sinfoniettan solistina ensi kertaa. Kymi Sinfonietta antoi konserttilipuista 3 euron alennuksen Pohjola-Nordenin jäsenille. Seminaari Itämeri - Pohjolan sisämeri Helsingissä Pohjola-Nordenin järjestämä seminaari pidettiin Helsingissä Marina Congress Centerissä. Mitä on "sininen talous" ja mitkä ovat sen mahdollisuudet Itämerellä? Pohjola-Nordenin seminaarissa aihetta lähestyttiin kaupan, energian, ympäristön ja merenkulun näkökulmasta. Mukana keskustelemassa olivat muun muassa pohjoismaiset yhteistyöministerit. Seminaarin moderaattorina toimii Maria Wetterstrand. Yhdistyksen hallituksen jäseniä osallistui

6 seminaariin. Päivän aikana osallistujilla oli mahdollisuus vierailla myös Itämeritorilla, jolla oli näytteilleasettajina Itämeren alueen toimijoita. Liittokokous Turussa Liittokokoukseen osallistuivat Rikka Luostarinen, Matti Erävala sekä varaedustajaksi valittuna Kyllikki Taipale-Erävala. Kymi Sinfoniettan sinfoniakonsertti Ennen konserttia oli taiteilijatapaaminen, klo Kotkan Laulumiestalolla. Tapaamisessa pianosolisti Paavali Jumppanen kertoi mm. illan solistinumerosta sekä omasta Beethoven-projektistaan. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy ja lisäksi kahvitarjoilu. Paikka: Kapellimestari: Solisti: Frederico Zattera: Kotkan konserttitalo Erkki Lasonpalo Paavali Jumppanen, piano The man who could move the clouds (Mies, joka pystyi siirtämään pilviä), ke* (III Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun satoa) L. van Beethoven: Pianokonsertto nro 4 W. A. Mozart: Sinfonia nro 29 Kymi Sinfonietta antoi konserttilipusta 3 euron alennuksen Pohjola-Nordenin jäsenille. 5. STIPENDIT JA MUISTAMISET 5.1. Stipendit Yhdistys jakoi stipendit kaikille Kotkan kaupungin yläkouluille (6 kpl a 30 ) ja lukioille (3 kpl a 60 ) kevätjuhlan yhteydessä. Vuoden 2015 Lucia-neidolle annettiin 50 :n stipendi. 6. TALOUS Kassatilanne oli koko vuoden hyvä. Tilikauden 2016 ylijäämä oli 211,93 euroa. Kotkassa maaliskuussa 2017 Kotkan Pohjola-Norden r.y. Leena Ilkka-Salonen puheenjohtaja Matti Erävala sihteeri

7

8

Toimintakertomus 2015 Kotkan Pohjola Norden r.y.

Toimintakertomus 2015 Kotkan Pohjola Norden r.y. Toimintakertomus 2015 Kotkan Pohjola Norden r.y. Maaliskuu 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli Kotkan Pohjola-Nordenin 71. toimintavuosi. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 17.12.1944 Kotkan kaupungintalolla.

Lisätiedot

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia 1 Jäsenkirje 2/2017 Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia Teatterimatka Helsingin kaupunginteatteriin la 21.10. klo 13 Kotimainen suurmusikaali Myrskyluodon Maija Lasse Mårtensonin unohtumaton,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018 Kotkan Pohjola Norden r.y.

Toimintakertomus 2018 Kotkan Pohjola Norden r.y. Toimintakertomus 2018 Kotkan Pohjola Norden r.y. Maaliskuu 2019 1. YLEISTÄ Vuosi 2018 oli Kotkan Pohjola-Nordenin 74. toimintavuosi. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 17.12.1944 Kotkan kaupungintalolla.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Toimintakertomus 2017 Kotkan Pohjola Norden r.y.

Toimintakertomus 2017 Kotkan Pohjola Norden r.y. Toimintakertomus 2017 Kotkan Pohjola Norden r.y. Maaliskuu 2018 1. YLEISTÄ Vuosi 2017 oli Kotkan Pohjola-Nordenin 73. toimintavuosi. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 17.12.1944 Kotkan kaupungintalolla.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Hallitus ja kokoukset Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto).

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 kuva: Kia-Maria Aho, Rakkauden viljelijä. Teoskuva on vuoden 2017 jäsenkortin kuva. Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 Toimintakertomus 1.1.2017 31.12.2017 YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Naivistien Ystävät

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2006 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 131. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 10 henkilöä. HALLITUS

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI Yhdistyksen syystoiminta alkoi 5.9.2017 hallituksen kokouksella. Hallitus toivoo jäsenistön osallistuvan runsain

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille. Toimintavuosi 2015 Alkon Eläkkeensaajien yhdistys ry perustettiin 27.5.1960. Nykyisen nimensä Alko-Altian Seniorit ry se sai vuonna 2007. Kertomusvuosi oli siis 55. toimintavuotemme. Yhdistyksen useat

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018 Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen valvominen sekä heidän sosiaalisen turvallisuutensa

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 Aika: Torstai 27.2.2013 n. klo 17.00 Paikka: Gentti, Vaisalantie 8, Espoo Asialistan 5, kohta i käsiteltiin sähköpostikokouksessa 1.3-4.3.2013. Läsnä: Kauko Viitanen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 17.11.2011) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2013

Toimintakertomus vuodelta 2013 Toimintakertomus vuodelta 2013 1 Toiminta-alue Yhdistyksen toiminta-alueena on edelleen Lappeenrannan kaupunki sekä ympäristökunnat, Lemi, Luumäki, Savitaipale, Taipalsaari. 2 Hallitus, jäsenmäärä puheenjohtaja

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2012 1. HALLITUS 2. JÄSENISTÖ 3. TALOUS 4. TIEDOTTAMINEN JÄSENISTÖLLE 5. TOIMINTA 5.1. Tavoite 5.2. Palveluista tiedottaminen 5.3. Hartauselämä

Lisätiedot

Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016

Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonagh HIRTTÄJÄT Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonaghin menestysuutuus tuoreeltaan Kansallisteatterissa! Harry Wade on pohjoisenglantilainen pubinomistaja

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2011 SOLI, SOITINMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 I. JOHDANTO Toimintavuosi 2011 oli onnistunut etenkin koulutuksellisesti. SOLIn järjestämät musiikkileirit

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Joulu saapuu Ydinkeskustaan

Joulu saapuu Ydinkeskustaan Joulu saapuu Ydinkeskustaan Kaupunkikeskustan Joulunavaus 21.11.2015 klo 11-13 Kouvolan keskustassa Jouluvalot ja joulukuuset ilmestyvät Kävelykadulle luomaan lämmintä jouluista tunnelmaa. Tapahtuma alkaa

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Juurihoito Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Masennuskomedia Luulosairas Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot