Kevättä ilmassa: Hymyilevän motoristin kevätpäivään on tulossa motoristia. Hymyileviä sellaisia. Sivu 31. Dethleffsin juhla läikkyi Jyväskylään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevättä ilmassa: Hymyilevän motoristin kevätpäivään on tulossa 2 000 motoristia. Hymyileviä sellaisia. Sivu 31. Dethleffsin juhla läikkyi Jyväskylään"

Transkriptio

1 Kevättä ilmassa: Hymyilevän motoristin kevätpäivään on tulossa motoristia. Hymyileviä sellaisia. Sivu 31 PERJANTAINA , SIVU 25 Tuottaja: p , toimittaja: Piia Kuusisto p Sähköposti: etunimi.sukunimi@ keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, Autot&liikenne Dethleffsin juhla läikkyi än Dethleffs Eighty II: Saksalaisvalmistajan hillityn ylevää juhlamallia valmistettiin vain 80 kappaleen erä. S aksalainen Arist Dethleffs alkoi 1930-luvun alussa kehitellä autolla vedettävää vaunua, jossa hän voisi kuljettaa perhettä mukana työmatkoillaan. Syntyi Wohnauto (= asuntoauto), ja aika pian oli jo pystyssä Dethleffsin asuntovaunuja valmistava tehdas. Sittemmin Dethleffs on pysynyt alan edelläkävijänä. Se on Euroopan suurin matkailuautojen valmistaja. Viime aikoina Dethleffs on viettänyt 80-vuotisjuhliaan. Sopivasti juhlien kunniaksi valmistui yhtiön matkailuauto. Dethleffsin juhlatuotteisiin kuuluu myös matkailuauto Eighty II, joita valmistettiin ainoastaan 80 kappaletta. Ja yllättäen tuosta pienestä erästä läikkyi peräti kolme Suomeen ja än. Moni saksalainen tai ranskalainen kauppias olisi ottanut mielellään myyntiin kaikki 80 autoa ja myynyt ne helposti. Mutta valmistaja halusi jakaa juhlamallia myyntiin ympäri Eurooppaa, ja me saimme niitä, koska olimme ajoissa liikkeellä, sanoo Jyväs-Caravanin myyjä Tuomo Käyhkö. Dethleffs Eighty II -malli poikkeaa saksalaisyhtiön normaalista tuotannosta siinä, että vakiovarusteisiin kuuluu sellaista pröystäilemätöntä luksusta, jota yleensä saa vain maksamal- la lisää. Autossa on esimerkiksi beige-nahkaverhoilu ja integroitu kahvilaite. Täyshopeinen ulkoväritys poikkeaa myös arkituotannosta. Nykyiset matkailuautot ovat täyden palvelun kulkupelejä, eikä Dethleffsin juhlamallistakaan oikeastaan puutu mitään. Käännettävä suihkuseinä, ohjaamon kaihdinverhot, hyttysverkkoovi, pilotti-istuimet, 190 litran jääkaappi-pakastin-yhdistelmä ja muut varusteet tekevät matkaamisesta vaivatonta. Juhlamalleissa on 2,3-litrainen Fiatin valmistama moottori, mutta kahdella eri tehoversiolla. Valittavana on joko 130- tai 148-hevosvoimainen. Kaikkien Jyväs-Caravanissa myytävien Eighty II:n hinnat ovat noin euroa. Integroitu kahvilaite on yksi juhlamallin hienouksista. Monenlaisia kahviannoksia tippuu nappia painamalla. Dethleffs Eighty II -juhlamalli on hyvin varusteltu, mutta ei läheskään matkailuajoneuvojen hinnakkaimmasta päästä. Tästä se alkoi: Arist Dethleffsin ensimmäinen viritelmä. Vakiovarusteena tulevassa nahkaverhoilussa on tyyliä. Uusi Toyota verso Aja sankarien mittainen perheauto meillä! Toyotan uudistuneessa perheautossa on helppo olla sankari, etenkin kun turvallisuutta on viiden tähden edestä. Tilaa on 7 paikan verran ja Easy Flat -istuinjärjestelmällä sitä saa muunnettua yllättäviinkin tilanteisiin. Active-varustetasosta lähtien vakiona on mm. vakionopeudensäädin, automaatti-ilmastointi sekä kosketusnäytöllinen Toyota Touch & Go -mediakeskus, jonka peruutuskameralla ja navigaattorilla tiedät aina, missä mennään. Tervetuloa perheen pienet ja suuret sankarit! Verso-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 6 563,38, toimitus 600, kokonaishinta sisältäen toimitus ,38. TOYOTA TOUCH & GO Verso 7-p -mallisto alk: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 7 322,55, toimitus 600, kokonaishinta sisältäen toimitus ,55. EU-yhdistetty us 4,9-6,8 l/100 km, CO2-päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. yarisiin talvirengaspaketti veloituksetta. Toyota Corolla. Maailman suosituin automalli. LUJa Ja LUOtEttava legenda. NYt avensis NÄYttÄÄ vieläkin paremmalta. 3 kpl jäljellä! TOYOTa HiluX. Etusi jopa 1 100! Nyt lisäksi varuste-etu 1979,33! nyt varustepaketti 0 Yaris on luokkansa myydyin auto. Nyt saat sen kaikkiin uusiin 1,33 l moottoreilla varustettuihin malleihin talvirengasyhdistelmän veloituksetta. Tule ajamaan tilava ja kompakti Yaris! Luotettavuus ja jatkuva kehitys. Näiden ansiosta Corollaan on ollut aina helppo rakastua, josta osoituksena sija maailman myydyimpänä automallina. Nyt varuste-etuna uusien kauppojen yhteydessä 1.6 Sol malleihin: Continental talvirenkaat, moottorinlämmitin ja Metalliväri 0. Etusi 1979,33! Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa saakka. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa saakka. Yaris Active varustetaso alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 3 438,69, toimitus 600, Corolla 1,6 Sol mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 5 965,29, toimitus 600, EU-yhdistetty us 5,1-5,5 l/100 km, CO2-päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 v. EU-yhdistetty us 4,7-6,5 l/100 km, CO2-päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 v. arvioitu kokonaishinta sisältäen toimitus ,69. arvioitu kokonaishinta sisältäen toimitus ,29 Vetokoukku Talvirengasyhdistelmä 15 Toyota-kevytmetallivanteilla ja Nokian Hakkapeliittarenkailla.! Sisältää asennuksen. Etusi n SR-varustetasossa 17 kevytmetallivanteet. Normaali SVH: n (sis asennuksen) Etu koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa mennessä tehtyihin uusiin asiakastilauksiin.. Hilux Extra Cab 2.5 D-4D -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 6 351,44, toimitus 600, Toyota Avensiksen uusi Business Alcantara -paketti sisältää nahka/alcantaraverhoilun Bi-xenon-kaasupurkausajovalot AFS-kaarrevalojärjestelmällä ja LEDpäiväajovaloilla 17 kevytmetallivanteet tummennetut takalasit (Wagon). talvipaketti 290 etusi jopa 2 300! Talvipaketissa saat Nokian Hakkapeliitta-talvirenkaat alkuperäisillä Toyota-kevytmetallivanteilla sekä moottorinlämmittimen sisäpistokkeella. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa toistaiseksi. arvioitu kokonaishinta sisältäen toimitus ,44. Hilux Double Cab 2.5 D-4D -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero ,54, toimitus 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimitus ,54. Avensis-mallisto alkaen: autoveroton hinta , arvioitu autovero 6 195,47, toimitus 600, arvioitu kokonaishinta ,47. EU-yhdistetty us 4,5-7,0 l/100 km, CO2-päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. EU-yhdistetty us 7,3-8,6 l/100 km, CO2-päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km. Yli 1000 vaihtoautoa omalta paikkakunnaltasi Täyden palvelun merkkihuolto ja varaosat paikkakunnallasi O.K. AUTO OY Business alcantara -paketti alk JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 5, Puh automyynti: jyvaskyla@okauto.fi ma-pe 9 18, la KEURUU Mäntymäentie 2, Puh automyynti: keuruu@okauto.fi ma-pe 9 17, la JÄMSÄ Koskentie 6, Puh automyynti: jamsa@okauto.fi ma-pe 9 17, la Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu 6,00 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. ÄÄNEKOSKI Rahastajantie 2, Puh automyynti: aanekoski@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14

2 26 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Mercedes-Benz E-sarjan avoauto ja Coupé uudistuivat Kasvojenkohotuksen kokenut Mercedes-Benzin E-sarjan mallisto täydentyy, kun sedan ja farmari saavat rinnalleen uudistuneet Coupén ja nelipaikkaisen Cabriolet-avoauton. Porrasperän ja farkun tapaan tämä kaksikko saa uuden keulan ja perän. Coupén takakontti vetää 450 litraa, avokkaan litraa riippuen siitä, onko katto auki vai kiinni. Autonvalmistaja kehuu Cabriolet n pehmeän akustisen katon äänieristyskykyä luokkansa parhaaksi. Avomalliin saa ilmanohjaimen, joka vähentää ilman pyörteilyä ja alentaa melutasoa. Uutuuksissa on vakiona mukautuva iskunvaimennus, joka muuntuu ajoalustan mukaan. Kuuden bensakoneen teholukemat ulottuvat 184:stä 408 hevosvoimaan. Uusi vaihtoehto on kuusisylinterinen E 400 -kaksoisturbomylly. Kolmen dieselmoottorin tehohaarukka on hevosvoimaa. Coupé-mallien halvimmat vaihtoehdot maksavat dieselinä euroa ja bensakoneella euroa. Avoautoon pääsee käsiksi vastaavasti :lla ja eurolla. Puhtaanapito Hiekkaa riittää n kaduilla Talvella julkisia teitä hiekoitetaan n alueellakin paljon. Kansa ei saa liukastella ja n kaupunki levittää hiekoitushiekkaa peräti 11 miljoona kiloa yhden talven aikana. Hiekoitusaine on hiekan ja sepelin sekoitus, suunnilleen puolet ja puolet. Tuosta määrästä kerätään talteen kevätkuukausina erilaisilla lakaisukoneilla noin prosenttia. Tässä meni pari vuotta sillä tavalla, että tuo talteen kerätty hiekka luokiteltiin jätteeksi ja kaikki oli heitettävä pois. Nyt kuitenkin on järki voittanut ja voimme käyttää kerättyä hiekkaa esimerkiksi latupohjiin, kertoili aluemestari Timo Tillgren Altekilta. Imuriharjakone imaisee sisuksiinsa kerralla noin neljä kuutiota hiekoitushiekkaa. Keskisuomalaisen videotiimi on jo pitkään ollut innostunut kuin pikkupojat ainakin ja halunnut tutustua ja koeajaa lakaisukoneen. Nyt se on tehty bc Katso video lakaisukoneen toiminnasta. ANTTI RAATIKAINEN Kolumni Riikka Mahlamäki- Kaistinen Pitäisköhän mun tulla ratin taakse Pysäköintiavustin mittaa kadunvartta, ja aktiivinen avustin myös ohjaa auton ruutuun. Kuljettaja määrittää vain peruutusnopeuden. Peruutuskamerat ovat tulleet jäädäkseen. Kun niitä tottuu käyttämään, peruutaminen on turvallista. Avustimet auttavat Automatiikka: Tekniikasta huolimatta vastuu on kuskin, ja moni lisävaruste on kallis. Teppo Komulainen 1 Ajonvakautus tulee apuun, kun kuljettaja on menettämässä auton hallinnan. Järjestelmä seuraa antureiden avulla auton liikkeitä ja käyttää tarvittaessa yksittäisiä jarruja saadakseen holtittoman auton takaisin vakaaseen tilaan. Lyhenteistä yleisimmät ovat ESC ja ESP, mutta automerkeillä voi olla ajonvakautukselle oma tunnuksensa.uusissa automalleissa se on jo pakollinen ja kaikissa uusissa autoissa ensi vuonna. Virhehavaintojakin tulee vielä paljon. 2 Automaattijarrutus pysäyttää auton, jos kuljettaja ei huomaa edessä olevaa estettä eikä reagoi varoitukseen. Samansuuntaista liikennettä seuraavat kamerat on sijoitettu yleensä tuulilasiin taustapeilin taakse. Autojen lisäksi järjestelmät pystyvät tietyin edellytyksin tunnistamaan jo jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Toimii useimmiten vain taajamanopeuksissa. Osa autoista pystyy itsenäisesti täysjarrutukseen. 3 Kaistavahti varoittaa kuljettajaa, jos auto on ylittämässä kaistaviivoja ilman Volvo esitteli äskettäin maailman ensimmäisen pyöräilijöiden havaitsemistoiminnon automaattisella täysjarrutuksella. vilkkua. Varoitus voidaan antaa esimerkiksi äänimerkillä tai täristämällä ohjauspyörää. Aktiiviset kaistanpitoavustimet kääntävät etupyörät automaattisesti. Talvella vahdista ei ole juuri iloa, ja kapealla mutkatiellä se on häiritsevä. 4 Kaistanvaihtoavustin varoittaa takaa tulevasta liikenteestä. Etevimmät kaistanvaihtovaroittimet näkevät myös kaukaa kovaa vauhtia lähestyvät autot. Kuolleen kulman avustimen katse voi ulottua vain lähelle. Varoitus annetaan yleensä värivaloilla sivupeileissä, tiukassa paikassa myös äänimerkillä. 5 Mukautuva eli Volvo älykäs vakionopeudensäädin huolehtii turvavälistä. Auto etenee toivottua nopeutta, mutta vauhti hidastuu, jos edessä kulkee hitaampia autoja. Kuljettaja voi asettaa turvaväliajan. Toimii keulassa olevan tutkan avulla. 6 Liikennemerkkien tunnistin toimii kuljettajan ylimääräisinä silminä. Nopeusrajoitusmerkkien lisäksi jotkin järjestelmät tunnistavat jo esimerkiksi ohituskielto- ja kielletty ajosuunta -merkkejä. Viimeisin havainto näkyy mittariston näytöltä, mutta virhehavaintojakin tulee vielä paljon. Nykyautojen kojelaudastakin näkee tekniikan kehityksen. Keskellä kaistavahdin painike. 7 Pysäköintiavustin helpottaa parkkiruudun löytämistä. Yksinkertaisimmat avustimet mittaavat kadunvartta ja etsivät reikää taskuparkkeeraukseen. Aktiiviset avustimet hoitavat myös ohjaamisen. Uudet avustimet osaavat myös riviin pysäköinnin ja ahtaasta ruudusta irrottautumisen. 8 Pysäköintitutkat vähentävät kolhuja parkkipaikalla. Akustinen pysäköintitutka ilmoittaa tihentyvällä piipityksellä, kun este lähestyy. Optinen tutka puolestaan näyttää näytöllä, millä puolella autoa este on. 9 Peruutuskamera näyttää videokuvaa takaa, kun pakki on päällä. Parhaimmissa laitteissa on ohjauspyörän mukaan kääntyvät viivat, jotka osoittavat, mihin auto on menossa. 10 Pimeänäköavustimella kuski huomaa ilman heijastinta kulkevan jalankulkijan tai tielle loikkaavan hirven. Mustavalkoinen kuva tulee kojelautaan tai mittaristoon lämpökameran tai lähi-infrapunakuvauksen avulla. Avustimen käytön ongelmana on, että ajaessa kuljettajan katseen pitäisi olla enimmäkseen tiessä. Olen huomannut viime vuosina, että lisääntyneet navigaattorimäärät eivät ole kasvattaneet ainakaan pääkaupunkiseudun taksikuskien suunnistustaitoja. Asuessani muinoin Pariisissa osoitetta ei tarvinnut juuri koskaan kuvailla taksikuskille, mutta nykypäivän Helsingissä en ole vielä kertaakaan istahtanut pirssiin ilman sen tyyppisiä kysymyksiä kuin onko se Kolmannen linjan sillä vai tällä puolella, lähellä sen ja sen nimistä ravintolaa tai siellä missä on niitä muitakin samantapaisia kadunnimiä. Kas kun ei asuuko siinä naapurissa Pera. Perhana, minä aina mietin pääni sisällä ja yritän neuvoa edes sinne päin. Joka kerta tekisi mieli laukaista vastakysymys, pitäisköhän mun tulla sinne ratin taakse. Toki sitä voisi hymyillä ja ajatella ahaa, minä menen siis helsinkiläisestä, mutta toisaalta, en kaipaa tai hamua helsinkiläisidentiteettiä. Mieluummin pääsisin perille ilman kuskin opastusta. Aina eivät taksisuhailuni ole menneet ihan putkeen ulkomaillakaan. Siellä Pariisissakin kierrettiin kerran korttelia vimmatusti, kun kuski ei saanut koko lentomatkan harjoittelemastani ääntämyksestä millään selvää. Onneksi ymmärsi sentään kirjoitustani. Toinen melkein yhtä raskas kokemus sijoittuu Tsekinmaalle. Taksikuski huiputti joskus 1990-luvulla köyhää reilaajaparia oikein mennen tullen. Vaikka ripottelimme tuhkaa hiuksiin, revimme kaapumme ja heittäydyimme melkein maahan itkemään, kuski vain heilutteli käsiään ilmassa. Hän ei osannut enää sanaakaan siitä sujuva englanninkieltä, jota käytti vielä ennen maksutapahtuman alkua. Töpötti vain paksulla sormellaan paperinkulmaan riipustamaansa numerosarjaa ja hieroi sormia yhteen kansainvälisen valuutanvaihdon eleenä. Ei auttanut muu kuin Peugeot 308 Tavaratila iso, auto pienempi Uudesta sukupolvesta huolimatta auton mallinumero säilyy. Uusi Peugeot 308 on 4,25 metriä pitkä ja 1,46 metriä korkea. Pituudesta on tingitty noin kolme senttiä ja kaivaa ohutta reissukassaa. Myöhemmin nuolimme haavojamme yömajassa ja kirosimme kuskin petkuhuijausta. Kun sitten käänsimme valuutan markoiksi, joka tuohon aikaan oli yhä käypä valuutta Suomen maalla, huomasimme menettäneemme kokonaiset 1,50 markkaa. Ihan niin köyhiä emme kai olleet, että tuo nykyrahassa reilun 20 sentin vedätys olisi matkabudjettiamme kaatanut. Hauskoja taksikokemuksia on kertynyt myös Venäjänmaalta. Pietarin yöelämässä taksikyltti on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Yksi kaverini pelkäsi pimeää taksia niin, että kieltäytyi kyltittömästä kyydistä. Kuski pyöritti Aina eivät taksisuhailuni ole menneet ihan putkeen ulkomaillakaan. päätään ja kaivoi takaluukusta kaivatun kyltin. Pimeä tai laillinen, raja taisi olla melko häilyvä ja kuskin mielialasta riippuva. Tästä innostuneena ystäväni hyppäsi seuraavana iltana ensimmäiseen bilepaikan eteen pysähtyneeseen autoon melkein maatuskamaisen tädin syliin. Autoilevaa pariskuntaa vähän ihmetytti suomalaistytön suoruus, mutta veivät kuitenkin tämän pientä maksua vastaan hotellille. Ja tulihan siinä kätevästi ansaittua muutaman ropo bensarahaa samalla kun heitti oman tyttären diskoon. Itse sopersin kerran jo Aave Mariaa ja ties mitä rukouksen pätkää pietarilaistaksissa, joka tuntui ajavan yhä syvemmälle ja syvemmälle periferiaan, vaikka kohteena piti olla keskustan hotelli. Taisin jo kuiskata kaverin korvaan jäähyväissanoja, kun taksi yhtäkkiä kääntyikin hotellimme etuoven eteen. Sielläpäin maailmaa kuskit osaavat näemmä perille ihan itsekseen ilman kyytiläisen opastustakin. korkeudesta neljä.tavaratila on 470-litraa eli 40 litraa aiempaa suurempi. Paino on pudonnut 140 kiloa.ranskassa valmistettavan viistoperäisen pienen perheauton pienimmät päästöt jäävät alle 85 grammaan kilometrillä. Auto esitellään syyskuussa Frankfurtissa. Suomeen sitä odotetaan loppuvuodesta.

3 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 27 TAHDON AJAA, EN PYSÄHDELLÄ. RENAULT MÉGANE TANKILLISELLA JOPA 1700 KM*. Ensimmäiset Volvo V40-esittelyautot nyt myynnissä. Volvo V40 on osoittautunut suosituksi malliksi. Uusimme nyt esittelykalustoamme ja luovumme erästä Volvo V40-esittelyautoja. Autot ovat vähän ajettuja, kaksilla renkailla ja joko lisälämmittimellä tai lohkolämmittimellä varustettuja. Autoilla on vielä reilusti tehdastakuuta jäljellä. Hanki nyt omaksi - kesäteitä varten! UUDET ENERGY-MOOTTORIT ICE-ERIKOISMALLIT SIS. MM. 16 KEVYTMETALLIVANTEET, VAKIONOPEUSSÄÄDIN... ICE-HINNAT ALKAEN TULE KOEAJOLLE, NIIN NÄET KIMIN SEURAAVAN KISAN LIVENÄ KATSOMO.FI:ssä!** VOLVO V40 Cross Country T5 AWD SUM AUT tkm metalliväri Volvo on Call avaimeton auto High Performance soitin & 7 näyttö erikoisvanteet Styling setti vakionopeudensäädin automaattinen ilmastointi neliveto auto VOLVO V40 D2 Momentum tkm metalliväri lisälämmitin ajastimella High Performance soitin & 7 näyttö Volvo on Call avaimeton auto automaattinen ilmastointi vakionopeudensäädin takaspoileri lämmitettävä takaistuin akt. Xenon City Safety erikoisvanteet Dynamic alusta VOLVO V40 T3 Kinetic tkm automattinen ilmastointi vakionopeudensäädin High Performance soitin & 7 näyttö Volvo on Call avaimeton auto lämmitettävä takaistuin City Safety erikoisvanteet Dynamic alusta VOLVO V40 D3 Momentum Business tkm lisälämmitin ajastimella High Performance soitin & 7 näyttö avaimeton auto erikoisvanteet lasikatto Volvo on Call automaattinen ilmastointi vakionopeudensäädin lämmitettävä takaistuin akt. Xenon City Safety KOEAJA UUSI RENAULT MÉGANE ICE LIMITED -MALLISTO Vakiona mm. CD/MP3/bluetooth/radio, vakionopeussäädin, nahkainen ohjauspyörä, 16 kevytmetallivanteet, ilmastointi, sähkötoimiset etusivulasit ja ulkopeilit jne. Energy dci 110 hv -dieselmoottorin EU-yhdistetty us vain 3,5 l/100 km, CO2-päästöt ainoastaan 90 g/km ja vääntö 260 Nm. RENAULT MÉGANE ICE LIMITED -MALLISTO: Hatchback Energy TCe 115 ICE Limited, hinta arvioitu autovero 3 560,38 tk. 600 = kokonaishinta ,38. Hatchback Energy dci 110 ICE Limited, hinta arvioitu autovero 2 942,70 tk. 600 = kokonaishinta ,70. Sport Tourer Energy TCe 115 ICE Limited, hinta arvioitu autovero 3 750,44 tk. 600 = kokonaishinta ,44. Sport Tourer Energy dci 110 ICE Limited, hinta arvioitu autovero 3 084,87 tk. 600 = kokonaishinta ,87. Malliston EU-yhd. 3,5 5,3 l/ 100 km, CO g/km (dci 110 S&S TCe 115). Kuvan auto erikoisvarustein. * Laskennallinen tulos dci 110 -moottorin EU-yhdistetystä uksesta. ** Koeajolahja: viikon katseluoikeus Katsomo.fi -palvelun F1-lähetyksiin. RENAULT-OMISTAJIEN OMA PALVELUKANAVA OSOITTEESSA MINUN.RENAULT.FI JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti ma-pe klo 9-17, la Huollon ajanvaraus ma-pe klo Varaosat puh ma-pe klo Vauriokorjaamo ma-pe klo 8-16 (Kuormaajantie 5) DRIVE THE CHANGE JÄMSÄ Keskuskatu 25 Automyynti ma-pe klo 9-17, la 9-13 hameenauto.fi 010-puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/ min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta puhelut 25 snt/ puhelu pvm VOLVO V40 D4 Momentum tkm Volvo on Call High Perfomance soitin & 7 näyttö avaimeton auto lisälämmitin ajastimella automaattinen ilmastointi vakionopeuden säädin lämmitettävä takaistuin akt. Xenon City Safety VOLVO V40 T3 Momentum tkm Volvo on Call High Performance soitin & 7 näyttö automaattinen ilmastointi vakionopeudensäädin lämmitettävä takaistuin akt. Xenon City safe erik.vant. Dynamic alusta JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti ma-pe klo 9-17, la Huollon ajanvaraus ma-pe klo VOLVO V40 D2 Kinetic tkm pa.lämmitin ajastimella automaattinen ilmastointi vakionopeudensäädin spoileri taakse lämmitettävä takaistuin City afety erik.vant. Dynamic alusta (kuvan auto suuntaaantava) Tervetuloa ostamaan omasi! Varaosat puh ma-pe klo Vauriokorjaamo ma-pe klo 8-16 (Kuormaajantie 5) hameenauto.fi VOLVO V40 D2 Kinetic tkm Volvo on Call lisälämmitin ajast. automaattinen ilmasvakionopeudensäädin spoileri taakse lämmitettävä takaistuin City Safety erik. vant. Dynamic alusta JÄMSÄ Keskuskatu 25 Automyynti ma-pe klo 9-17, la puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta puhelut 25 snt/puhelu pvm. Tervetuloa NÄYTTELYYN Solifer Finlandia 560 TBR Solifer Finlandia 560 MH Soliferin uusin lippulaiva. Tilaa ja varusteita. Yhdessä Alden kanssa suunniteltu lämmönkiertojärjestelmä takaa mukavat olot myös talvipakkasilla. Myös Zenit on helppo ja vakaa vedettävä, niin kuin kaikki Soliferit. Tule ja ihastu! Tyylikäs Pe klo 9-18 ja La klo Kabe Royal 560 XL KS XV Kabe Royal 560 LXL KS Kabe Smaragd XL KS Kabe Classic 520 XL Dethleffs Nomad 740 RFK Dethleffs Camper 730 FKR Dethleffs Camper 560 FMK Dethleffs Camper 560 SK -12 Hobby 720 UML Premium ALDE -13 Hobby 650 UKFe Premium ALDE -13 Hobby 720 KFU Prestige ALDE -13 Hobby 560 WLU Premium ALDE -13 Hobby 560 KMFe De Luxe ALDE -13 Dethleffs Advantage A 5881 HG 2.3 JTD 130 hv Euro 5-12 Sunlight A JTD 148 hv Euro Bürstner Nexxo T 687 L 2.3 JTD 148 hv Euro 5-12 myynti rahoitus huolto varaosat tarvikkeet vuokraus Puh. huolto: , varaosat: Bürstner Brevio T JTD 130 hv Euro 5-13 Globecar Globescout Automaatti 2.3 JTD 148 hv Euro 5-13 Bürstner Argos Time A JTD 148 hv Euro 5-13 Globecar Globescout Sportive 2.3 JTD 148 hv Euro 5-13 Bürstner Argos Time A JTD 148 hv Euro Sunlight A JTD 148 hv Euro 5-12 Bürstner Nexxo T JTD 115 hv Euro 5-13 Sunlight T JTD 130 hv Euro 5-13 Globecar Globescout 2.3 JTD 130 hv Euro Sunlight T JTD 148 hv Euro 5-13 KESÄTARVIKKEET SAAPUNEET! Yli 100 :n ostoksesta Päijänneristeily KAUPANPÄÄLLE! (50:lle ensimmäiselle, risteily klo Suomettarella) Sorastajantie 6,. Palvelemme ma-pe klo 9-17, la klo Puh. myynti:

4 28 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Tänään klo 9 18 ja huomenna klo 10 14!

5 VARAA KOEAJO tekstaamalla oma postinumerosi numeroon (maksuton), niin myyjämme ottaa sinuun yhteyttä. PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 29 Moottorissa hyrräävät Audit Ajo-opetus: Juhlavuottaan viettävä jyväskyläläinen autokoulu luottaa saksalaiseen tekniikkaan. Pätevien oppien antaminen ja saaminen autokouluissa ei ole opetusauton merkistä tai mallista kiinni. Mutta aika monta asiaa autokouluissa mietitään ennen kuin johonkin automerkkiin tai -malliin päädytään. Kouluautoissa on tärkeää tietenkin se, että niiden pitää olla helpon oloisia ajaa. Ne eivät esimerkiksi saa olla liian herkkiä sammumaan ja takanäkyvyyden pitää olla hyvä. Autokoulun koko kaluston on myös hyvä olla aika samantyyppistä, sillä kokemattomalle oppilaalle ei voi antaa ihan erilaista autoa kuin edellisellä ajotunnilla. Kouluauton pitää myös olla aika nöyrä eli antaa vähän anteeksi vääriäkin valintoja. Jos kiihdytyskaistalle mennään liian isolla vaihteella, auton on jaksettava silti vääntää eteenpäin, ettei synny ongelmatilanteita. Kuljettajan penkin säätöjen pitää myös olla erinomaiset. Monet autokouluun tulevat miehet ovat nykyisin todella isokokoisia, mutta samalla penkillä pitää löytyä hyvä ajoasento huomattavasti pienemmälle naiselle, sanoo Autokoulu Moottorin toimitusjohtaja Petri Pyyhkälä. Pyyhkälä toteaa myös, että autokoulun on muistettava kalustovalinnoissaan opettajatkin. Auton on oltava käteenkäypä opettajille. Se kun on jokapäiväinen työkalu, jossa opettajat viettävät paljon aikaa. Yhtä tärkeitä ovat jälleenmyyntiarvon säilyminen ja toimivat huoltopalvelut. Kouluauto ei voi seisoa huoltoa tai korjausta odottamassa. Pyyhkälän mukaan nykyautoissa ei ole suurta väliä sillä, totteleeko opetuskäytössä oleva auto bensiiniä vai dieseliä. Uuden sukupolven pienet bensaturbomoottorit ovat monessa suhteessa ottaneet kiinni dieseleiden edut. Auton pitää olla pieniuksinen, mutta myös lämmetä talvikäytössä kaupunkiajossakin nopeasti. Autokouluun ei välttämättä enää tulla heti 18-vuotiaana. Moni ajaa korttinsa vähän myöhemmin. Petri Pyyhkälä Autokoulu Moottori on ehtinyt 50-vuotiaaksi. Ympäristöasiat ovat monille asiakkaille nykyisin hyvin tärkeät. Täyssähköautot eivät vielä ole Suomen oloissa sopivia opetuskäyttöön. Tuotekehityksen on vielä edettävä, toteaa Pyyhkälä. Autokoulu Moottorin henkilöautot ovat Audeja. Lisäksi on säilytetty vähän iäkkäämpi Volkswagen Golf, jos joku oppilas haluaa ajotuntumaa ikääntyneemmällä perusautolla. Kaikki autot Moottorille on myynyt n Autotarvike Oy. Moottori on meille tärkeä asiakas. Tällaisessa yhteistyössä on muitakin osa-alueita kuin silloin tällöin tehtävät kaupat. Kun itse ajan kaupungin läpi töihin, niin ei juuri ole sellaista aamua, ettei Moottorin autoa näkisi liikenteessä. Audille tuo näkyvyys on melko merkittävää. Ja on meillä tietenkin tapauksia, joissa asiakas on tullut ostamaan Audin, koska joku perheessä on juuri ajanut autokoulun Audilla, sanoo n Autotarvikkeen tuotepäällikkö Harri Välimäki. Autokoulu Moottori täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlia vietetään vaihtelevissa tunnelmissa, sillä vuosittaiset oppilasmäärän vaihtelut ovat isoja ja opetussuunnitelmien muutokset ova tehneet tästä vuodesta haastavan. Viime aikojen lakimuutokset ovat tuoneet autokoulujen toimintaan sen verran muutoksia, että niitä pureskellaan yhä. Jos halutaan saada parhaat kuljettajat, nykyinen opetuskuvio on kuitenkin hyvä. Sen ymmärrän, että hinnat puhututtavat. Sellainen suuntaus on näkynyt, että autokouluun ei välttämättä enää tulla heti 18-vuotiaana. Moni ajaa korttinsa vähän myöhemmin, mikä ei ole lainkaan huono asia. Tutkimustenkin mukaan ikä tuo malttia ja itsesuojeluvaistoa, eikä niistä kumpikaan ole pahitteeksi liikenteessä, Petri Pyyhkälä muistuttaa. Audit ovat Autokoulu Moottorin käytössä noin kolme vuotta. Siinä ajassa niiden jälleenmyyntiarvo ei ole ehtinyt pudota liikaa. Autoshow Aito Batmobile suhauttaa Malmin kentälle Kansainvälinen moottorinäytös Air&Motor Show tuo 75 vuotta täyttävälle Malmin lentokentälle Helsinkiin niin superautot, moottoripyörät kuin lentokoneet huomenna 18. toukokuuta. Radalle saapuu myös legendaarinen elokuvaauto: Batmobile vuodelta Kyseessä ei ole kopio, vaan aito elokuvassa käytetty, suihkumoottorilla kulkeva ja melkein seitsemän metriä pitkä musta kapine, josta kohoaa nappia painamalla mitä erikoisimpia aseita. Autossa on Chevyn V8- mylly ja suihkumoottori. Se perustuu kahdelle Chevrolet Impalan silvotulle alustalle. Teknologia Sähköautojen puhtaus on kiistanalaista Sähköautojen päästöttömyys ei ole niin kiistatonta kuin sähköautojen valmistajat antavat ymmärtää. Tosiasiassa hyödynnettävän sähkön tuotantoon liittyy aina hiilidioksidipäästöjä. Päästöjen suuruus riippuu sähkön tuotantotavasta, ja eri maissa on tässä suhteessa varsin suuria eroja, huomauttaa tekniikan lisensiaatti Vesa Vauhkonen. Sähköautojen ja etenkin niiden litiumioniakkujen valmistamisessa syntyy päästöjä jopa enemmän kuin polttomoottoriautojen tuotannossa. CITROËN-TAKUU 3 V/ KM KOEAJA CITROËN, VOITA CITROËN DS3 OMAKSI Varaa koeajo tekstaamalla postinumerosi numeroon (maksuton)

6 30 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Tekemällä oppii Repo Anne Opiskelu: Ensin katsotaan ohjeista, sitten kysytään opettajalta. Anne Repo Hyötyautojen asentajaksi opiskeleva Johannes Laksela harjoittelee vielä pari viikkoa n ammattiopiston tiloissa Viitaniemessä ennen kesätöiden alkamista Volvo Trucks Centerissä. Olin siellä kahdella työssäoppimisjaksolla, ja viimeisellä jaksolla kyselivät, minkälaisia kesäsuunnitelmia minulla on ja kiinnostaisiko kesätyöpaikka. Kyllä, mielelläni tulen töihin, hän oli vastannut. Lakselalla on vielä vuosi jäljellä autonasentajaopintoja. Ala on ollut hyvä valinta. Aloitin ensin lähihoitajaopinnot, mutta autoala alkoi kiinnostaa. Mukavinta opiskelussa hänen mielestään on ollut hyvä työilmapiiri sekä se, että oppii rassaamaan autoja. Lapsenkengissähän tässä vielä ollaan, mutta jos en osaa korjata, kysyn opettajalta. Ohjelappuja hän kuitenkin ensin selaa selvittäessään, mikä korjattavana olevaa Fiatia vaivaa. Oon tässä tutkinut hammastuksen vanhoja merkkejä sekä ovatko kampi- ja nokka-akselin ajoitusmerkit kohdillaan. Asiakas oli tuonut auton korjattavaksi käyntiäänen muututtua, Laksela selvittää. Henkilöauton asentajiksi opiskelevien Aati Appelgrenin ja Joonas Aution mielestä vaikeinta autojen korjauksissa on se, kun kaikki osat ovat jumissa ja niitä joutuu voimalla irrottamaan. Vanhemmat autot ovat heidän mielestään helpommin huollettavia kuin uudet, ja ranskalaismerkit hankalampia kuin muut. Parasta on se, kun työ on saatu tehtyä, he kertovat. n ammattiopistolla Viitaniemessä opiskelee kolme autonasentajaluokkaa ja yksi korinkorjaajaluokka. Yhdellä luokalla on parikymmentä opiskelijaa. Autonasentajalinjalta yksi luokka erikoistuu vuoden opiskelun jälkeen hyötyajoneuvoihin ja kaksi luokkaa henkilöautoihin. Lehtori Jarkko Kokkonen kertoo, että ala on ollut suosittu ja hakijoita on riittänyt. Viime vuonna oli 105 ensisijaista hakijaa, yhteensä hakijoita oli 379. Opiskelijat harjoittelevat oikeilla, asiakkaiden huoltoon tai korjaukseen tuomilla autoilla. Opettajat ovat yhteydessä asiakkaisiin ja tarkastavat lopputuloksen. Korjaamotiloihin mahtuu kerralla kymmenen autoa. Kokkonen kehottaa autonsa harjoituskorjaamolle tuovia varautumaan normaalikorjaamoaikoja pidempään odotukseen. Ammattiopisto valikoi jonkin verran vastaanotettavia autoja. Koetamme saada mahdollisimman erityyppisiä vika- ja huoltokorjauksia, jotta saadaan opetussuunnitelman mukaisia harjoittelukohteita oikeilla autoilla. Kaikkea ei tietenkään voi opiskella aidossa ympäristössä. Silloin rakennetaan irto-osia, joiden avulla töitä harjoitellaan, Kokkonen kertoo. Opiskelijat tekevät käytännön töitä kolme päivää viikossa, teoriaopintoja on kaksi päivää. Uusien työsalien käyttöönoton myötä käytäntöä ja teoriaa opiskellaan yhä enemmän limittäin. Hankalimmat korjauskohteet liittyvät sähköjärjestelmiin. Yleiset sähkövikojen testauslaitteet eivät käy kaikkiin automerkkeihin, vaan olemme hankkineet myös merkkien omia testauslaitteita, Kokkonen toteaa. Lehtori Jarkko Kokkonen esittelee n ammattiopiston autonasentajalinjan uusia harjoittelutiloja Viitaniemessä. Aati Appelgrenin (vas.) ja Joonas Aution mielestä hankalinta autojen korjauksissa ovat jumittavat osat, joita joutuu voimalla irrottamaan. Autonasentajaksi opiskeleva Johannes Laksela tutkii, mikä on vialla asiakkaan Fiatissa. Kesätyöpaikan hän sai työssaoppimispaikastaan- Volvo Trucks Centeristä. TAHTOISITKO Osallistu ja voita MATKAILUAUTON KÄYTTÖÖSI VIIKOKSI? DETHLEFFS EIGHTY 2 TOUKOKUUN Auto AUTO KÄYTTÖÖSI VIIKOKSI OSALLISTU SUORAAN TÄSTÄ TAI OSOITTEESSA Vaatii QR-koodin lukuohjelman. Yhteistyössä: ksml.fi

7 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 31 Piia Kuusisto Tiukka ote kaasukahvasta Naismotoristit: Ladies Bike Club järjestää keväisen tapahtuman motoristille. Piia Kuusisto Moottoripyöräilevä nainen ei enää ole harvinaisuus. Sen todistaa jo sekin, että naisilla on omia moottoripyöräkerhoja. Yksi näistä on Ladies Bike Club (LBC), jossa on jäseniä KILLERIN RAVIRATA Keuruuntie Keltinmäki GRAFIIKKA: MINNA ROSTI Kypärämäki 800 m Kortepohja HIPPOS Kukkumäki lähemmäs 500. Keski-Suomessa heistä asuu vain kolmisenkymmentä, mutta se, minkä maakunta määrässä häviää, sen se voittaa jäsenten aktiivisuudessa. 9 KESKUSTA Rantaväylä Jyväsjärvi Lutakko Kuokkala Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän paraatiajo starttaa huomenna lauantaina kello 13 Killeriltä. Noin motoristin kulkue ruuhkauttaa liikennettä reitillä ja sen lähiympäristössä. Parhaillaan paikalliset Ladies Bike Clubin jäsenet nimittäin järjestelevät Hymyilevän motoristin kevätpäivää, joka järjestetään ssä huomenna lauantaina. Tapahtumaan odotetaan hymyilevää motoristia. Tavoite on iso, mutta yhdistyksen riveissä toimiva ja järjestelyistä vetovastuuta kantava jyväskyläläinen Eira Möttönen uskoo, että se on myös saavutettavissa. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Kuopiossa ja siellä oli motoristia. Uskon, että än tulee vielä enemmän väkeä, kun ollaan keskemmällä Suomea. Toki myös keli vaikuttaa, Möttönen sanoo. Moottoripyörät ovat Virpi Kapasen (vas.), Arja Kivelä-Karjalaisen, Eira Möttösen ja Leila Kuuspalon juttu. Naisten mukaan ajaessa rentoutuu ja huolet haihtuvat. Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä on perinteikäs tapahtuma, sillä ssä järjestettävä kokoontuminen on jo 37. Ideana on aloittaa ajokausi näyttäväsi isolla porukalla ja tavata tuttuja eri puolilta maata. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, vaan mukaan voi hurauttaa myös hetken mielijohteesta. Tapahtuma on avoin kaikille motoristeille. Eniten näihin osallistuu keski-ikäisiä tai sitä vanhempia motoristeja. Nuoremmilla on niin kiire perheen ja pienten lasten kanssa. Vanhemmalla väellä on myös paremmin varaa pyöriin, LBC:n jäsen Leila Kuuspalo sanoo. Nuoria motoristeja ei kuitenkaan syrjitä millään tavalla, vaan he ovat ihan yhtä tervetulleita kuin kaikki muutkin. Tapahtuma alkaa kokoontumisella Killerin raviradalle kello 10 alkaen. Tämän jälkeen on aika asettua tulevaa paraatiajoa varten muodostelmiin, mutta sitten on tovi vapaata seurustelua. Tässä välissä mitkänmatkalaiset ehtivät myös venytellä jäseniään ja haukata pientä purtavaa. Kello 13 starttaa ensimmäinen ryhmä paraatiajoon reitille, joka kiertää n keskustan ympäristössä. Tässä kohtaa vaaditaan muilta tielläliikkujilta kärsivällisyyttä, sillä ruuhkiltä ei voi välttyä, kun pari tuhatta moottoripyörää lähtee liikenteeseen. 2,9% Ajatuksena on liikkua noin 500 pyörän ryhmissä. Poliisille on ilmoitettu tapahtumasta ja heiltä on tulossa neljä moottoripyöräpoliisia ja kaksi partiota ohjaamaan liikennettä, Möttönen kertoo. Ajelun jälkeen motoristit kokoontuvat noin kello Hippokselle, jossa on myös yleisölle avoin päätapahtuma. Mutta jättäkää autot kotiin, sillä vapaita parkkipaikkoja ei löydy, Möttönen neuvoo. LCB juhlii omia 20-vuotisjuhliaan myöhemmin kesällä. Niille kekkereille Möttönen ei ole vielä ehtinyt uhrata montaakaan ajatusta, mutta toivoo, että yhdistys saisi lisää jäseniä omasta maakunnasta. Riittää, että on nainen ja kiinnostunut moottoripyöristä. Meillä on yhteisiä ajeluita kauden aikana joka toinen torstai ja muutakin yhteistä ohjelmaa. Kokeneemmat neuvovat uusia, hän lupaa. Nainen on ihan yhtä hyvä motoristi kuin mieskin joskus jopa parempikin. Ainakin silloin, kun kyse omien kykyjen tunnistamisesta ja turvallisuudesta. Jos hallinnan tunne häviää ja pyörä vie, eikä emäntä, niin silloin hillitään vauhtia, Leila Kuuspalo kiteyttää naisten ja miesten välistä eroa motoristeina. LBC:n naiset ovat yhtä mieltä siitä, että moottoripyöräilyn suola on sen rentouttava vaikutus. RAHOITUSKORKO 0,99% SÄÄSTÖSI ESIM RAHOITUKSEN KULUISSA YLI 2000 Rahoitus esim: Auton hinta 19080, käsiraha 4060, luottosopimuksen perustamismaksu 149, rahoitusosuus 15169, käsittelymaksu 9 /erä, maksuaika 60 kk, maksuväli 1 kk, korko 0,99% ksl:n mukainen todellinen vuosikorko 2,78%,- luottohinta 20153,79, kuukausierä sis käsitttelymaksun 268,23, luottokustannukset yhteensä 1073,79. Rahoitustarjous voimassa 19.5 asti. SEAT Mii alk SEAT-KOEAJOPÄIVÄT PE JA LA TARJOUS! TARJOUS! TARJOUS! TARJOUS! TARJOUS! SEAT LEON alk BMW 316 i Touring 1,8 Valvetronic tkm erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk., sisäp., vetok Honda Civic 5D 1.8i Comfort tkm ESP, met.väri, aut.ilm., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk Fiat 500 Italia 1,2 8v 69 hv Bensiini tkm takuu, ESP, 1-om., luist.esto, ASR, ilmast., h-kirja, MP3, 2xrenk Toyota Yaris 1,4 D-4D DPF Sol Edition 5ov tkm poiskytk. airbag, 1-om., EBD, webasto, ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., 2xrenk Skoda Octavia 1.6 Ambiente tkm ilmast. 2renk. huoltokirja, 1om. VOLKSWAGEN TAKUUVAIHTOAUTO KOEAJA SEAT-UUTUUDET Mii, LEON JA TOLEDO Audi A3 cc 1.6 ATTRACTION tkm ESP, 1-om., erik.vant., met.väri, aut.ilm., sivuairb., h-kirja, 2xrenk Nissan Primera 1,6 Visia 5-ov tkm EBD, met.väri, ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., 2xrenk., sisäp Toyota Auris 1,6 Valvematic Style Edition 5ov tkm poiskytkettävä airbag, xenon, 1-om., VSC, TRC, EBD, ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., MP3, 2xrenk Audi A6 2,0 Turbo FSI 125 kw Business tkm ESP, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk Opel Astra Wagon Ultimate 1,6 Ecotec 85kW MT tkm ESP, sadetunn., 1-om., luist.esto, aut.ilm., sivuairb., CD, MP3, vetok Volkswagen Beetle Design 1,2 TSI 77 kw (105 hv) -12 4tkm lohkol. n Autotarvike Oy:n Volkswagen- ja Audi-takuuvaihtoautojen myymälä Honda Accord Tourer 2,0 Elegance tkm 1-om., erik.vant., met.väri, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., sisäp Renault Laguna Break 2,0 16V Confort tkm ESP, erik.vant., met.väri, aut.ilm., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk., sisäp Volkswagen Golf Cabriolet 1, tkm erik.vant., met.väri, CD, 2xrenk. ma-pe 8:00-18:00, la 10:00-14:00 Mazda 6 HB 2,0 Touring Business 6MT 5ov VL tkm takuu, ESP, sadetunn., EBD, DSC, met.väri, ilmast., h-kirja, lohkol., vak. nop.s., 2xrenk. Sorastajantie 4, Puh Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh7,02 snt/min Seat Altea xl 1,9 TDI Reference tkm ESP, poiskytk. airbag, 1-om., luist.esto, TC, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., 2xrenk Volkswagen Passat 1.6 TDI COMFORTLI- NE 77kW/105hv BLUEMOTION TECH tkm ESP, 1-om., erik.vant., met.väri, ilmast., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk Mercedes-Benz C 180 CDI BE T Premium Business Avantgarde tkm ESP, xenon, 1-om., navi, webasto, aut.ilm., h-kirja Suzuki Jimny 1,3 4WD JLX AC 3D Aut tkm 1-om., met.väri, ilmast., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk., vetok Volvo V70 D3 aut tkm 1-om., aut. ilm., ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., 2xrenk. SEAT TOLEDO alk Myymälässämme erinomaisia SEAT-tarjouksia. Tervetuloa. HYVÄÄ EI SAA HALVALLA. PARHAAN SAA. Mii 1.0 Ecomotive Reference (44 kw) autoveroton hinta 9.390, arvioitu autovero 1.605,94, kokonaishinta ,94, CO2-päästöllä 95 g/km. Keskius 4,1 l/100 km Leon 1.2 TSI Reference (63 kw) autoveroton hinta , arvioitu autovero 3.598,12, kokonaishinta ,12, CO2-päästöllä 120 g/km. Keskius 5,2 l/100 km Toledo 1.2 TSI 85 Reference (63 kw) autoveroton hinta , arvioitu autovero 3.144,74, kokonaishinta ,74, CO2-päästöllä 119 g/km. Keskius 5,1 l/100 km. Huolenpitosopimus alk. 31 /kk. Kokonaishinta sisältää toimitus. Kuvien autot erikoisvarustein. n Autotarvike Oy:n Volkswagen- ja Audi-takuuvaihtoautojen myymälä ma-pe 8:00-18:00, la 10:00-14:00 Sorastajantie 4, Puh Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh 17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh7,02 snt/min. ENJOYNEERING KOEAJETTAVISSA LAAJA MALLISTO SEAT UUTUUKSIA!

8 32 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA OMAN TIENSÄ KULKIJAT OMAN TIENSÄ KULKIJAT UUDET LEGACY JA OUTBACK UUDET LEGACY JA OUTBACK ENSIESITTELYSSÄ ENSIESITTELYSSÄ Peugeot 208 Active VTi 82 5-ov ,35, sis. arvioitua autoveroa 2 745,35 (CO 2 -päästöllä 104 g/km) ja toimitus 600 ). Keskius 4,5 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. TARJOUSHINTAAN: PeUgeOT 208 ACTIVe VTI 82 5-OV. NYT Etusi 1600 Nyt myös diesel-automaatti! Nyt myös diesel-automaatti! Outback 2.0 D 6MT AWD Outback Autoveroton 2.0 hinta D 6MT ,00 AWD Autoveroton Arvioitu autovero* hinta ) , ,78 Arvioitu autovero* ) ,78 Kokonaishinta ,78 (sis. Kulutus: 5,9 l/ ) km (EU-yhd.) Kulutus: * ) CO 2 -päästöt 5,9 l/ g/km. (EU-yhd.) * ) CO 2 -päästöt 155 g/km. Outback 2.0 D CVT AWD Autoveroton Outback 2.0 hinta D CVT ,00 AWD Arvioitu Autoveroton autovero* hinta ) , ,88 Arvioitu autovero* ) ,88 Kokonaishinta ,88 Kulutus: (sis. 6,3 l/ ) km (EU-yhd.) * Kulutus: ) CO 2 -päästöt 6,3 l/ g/km. (EU-yhd.) * ) CO 2 -päästöt 166 g/km. Subaru-myyjämme: Laajala Pertti , Polvinen Anssi Legacy 2.5 STW CVT AWD Autoveroton Legacy 2.5 hinta STW ,00 CVT AWD Arvioitu Autoveroton autovero*) hinta , ,00 Arvioitu autovero*) ,78 Kokonaishinta ,78 Kulutus: (sis. 7,3 l/ ) km (EU-yhd.) *) Kulutus: CO 2 -päästöt 7,3 l/ g/km. (EU-yhd.) *) CO 2 -päästöt 168 g/km. Legacy 2.0 D 6MT AWD Autoveroton Legacy 2.0 hinta D 6MT ,00 AWD Arvioitu Autoveroton autovero* hinta ) 8.706, ,00 Arvioitu autovero* ) 8.706,05 Kokonaishinta ,05 Kulutus: (sis. 5,5 l/ ) km (EU-yhd.) * ) Kulutus: CO 2 -päästöt 5,5145 l/100 g/km. (EU-yhd.) * ) CO 2 -päästöt 145 g/km. Subaru lisäpalvelut: Subaru Rahoitus, Subaru Vakuutus, Subaru lisäpalvelut: Huolenpitosopimus Subaru Rahoitus, ja Subaru Subaru Assistance. Vakuutus, Subaru Huolenpitosopimus ja Subaru Assistance. Subaru tehdastakuu 3 vuotta/ Subaru tehdastakuu km 3 vuotta/ km Chevrolet Aveo 1.2 LT, 5-ov ,59, sis. arvioitua autoveroa 2 482,59 (CO 2 -päästöllä 119 g/km) ja toimitus 600. Keskius 4,9 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. TARJOUSHINTAAN: CHeVROLeT AVeO LT OV. NYT Etusi 2600 LAAKKOsELLA HuRJA REMONttiMYYNti! huippuetuja, joita et muuten saa. Nyt vaihtoauton ostajille: 1. tabletti autokuumeeseen! Novus tablet tietokone kaupan päälle veloituksetta. Arvo 297. Kaikille yli 6000 auton ostaneille. 0 VAIHTOAUTOT JYVÄSKYLÄ 2. Vapaalippu Kirin kotiotteluun! Perjantaina tarjouksen saaneille. LAuANtAiNA GRiLLiMAKKARAtARJOiLu JÄMSÄ Audi A1 Attraction 1,2 TFSI Start-Stop vm. 2011, 31 tkm Audi A3 CC Attraction Busin 1,9 TDI e DPF vm. 2009, 135 tkm Audi A3 SB Attraction 1,2 TFSI S-tronic Start vm. 2011, 44 tkm Audi A4 1.8 T Pro Business 4d Multitronic vm. 2007, 121 tkm BMW 116 D e81 Hatchback 3-ov vm. 2010, 57 tkm BMW 116 i F20 TwinPower Turbo 5ov A Business vm. 2011, 16 tkm BMW 520 Diesel 4d A vm. 2006, 179 tkm Audi A4 2.0 TDI Pro Business 4d Multitronic vm. 2007, 133 tkm BMW 318 i 4d A (e90) vm. 2006, 87 tkm BMW 520 i 4d e60 vm. 2003, 183 tkm BMW X1 xdrive20d A e84 SAV Business vm. 2011, 80 tkm Chevrolet CRUZe 4-ov LT 2,0D 120kw vm. 2011, 99 tkm Chevrolet CRUZe 5-ov LT 1,6 91kw vm. 2011, 33 tkm Chevrolet epica 4-ov LT 2,0D 110kw vm. 2010, 201 tkm Citroen C3 1.6i-16 XTR 5d vm. 2007, 29 tkm Citroen C4 1.6i 16V SX Berline 5d vm. 2008, 54 tkm Ford MONDeO 2,0 145 Titanium Business 5-ov vm. 2010, 90 tkm Mazda Sport Wagon elegance W10 vm. 2006, 160 tkm Ford RANgeR Pick-Up Super Cab Wildtrak 2,5 TDCi 4x4 vm. 2009, 96 tkm Honda CIVIC 5D 1,8i Sport vm. 2012, 5 tkm Honda CR-V 2.0i-Vtec es 5d 4 wd vm. 2002, 150 tkm Hyundai I40 Sedan 1,7 CRDi 100 A Style vm. 2013, 3 tkm Kia MAgeNTIS 2.0 ex vm. 2008, 112 tkm Kia PRO-CeeD 1.6 CRDi ex 3d vm. 2008, 88 tkm Mazda 6 2,2TD MP Dynamic 5ov (VQ1) vm. 2011, 15 tkm Opel ASTRA 5-ov enjoy 1,6 ecotec 85 vm. 2010, 57 tkm Peugeot 407 Trendy 1.8 Platinum Wagon vm. 2009, 57 tkm Mazda TD elegance 5d V84 vm. 2007, 173 tkm Mazda 6 Sport Wagon 2,0 Dynamic (WL1) vm. 2012, 26 tkm Mercedes-Benz C 220 CDI Be A vm. 2010, 78 tkm Mercedes-Benz C 250 CDI Be 4Matic Premium Business A vm. 2010, 34 tkm Mercedes-Benz e 200 CDI Be Avantgarde 4d A vm. 2010, 195 tkm Mini COOPeR R60 Countryman Business (MY12) vm. 2012, 7 tkm Nissan MICRA 5d Visia 1,2 vm. 2011, 46 tkm Skoda FABIA HB V Sport vm. 2007, 120 tkm Skoda OCTAVIA Combi 2.0 TDI DPF 4x4 Scout vm. 2008, 151 tkm Nissan QASHQAI 1.5 dci Visia 4x2 5-ov vm. 2008, 118 tkm Opel ASTRA enjoy Wagon vm. 2006, 106 tkm Opel ASTRA Sport Tourer Sport 1,4 Turbo 103kw A vm. 2012, 22 tkm Peugeot 3008 Allure THP 156 vm. 2012, 15 tkm Peugeot 4007 Premium 2.2 HDI 156 FAP vm. 2009, 139 tkm Peugeot 508 Active THP 156 Limited vm. 2012, 5 tkm Peugeot 508 SW Active THP 156 Limited vm. 2012, 10 tkm Volkswagen golf PLUS 1.9 TDI 66 PwD Comfortline 5d vm. 2009, 81 tkm Volkswagen PASSAT Sedan Comfort 1,4 TSI 90 DSg BlueMot vm. 2010, 104 tkm Peugeot BOXeR 335 L3H2 HDI 120 van Matkailuauto vm. 2011, 10 tkm, sis. ALV:n Peugeot expert L2H1 1,6 HDi 90 vm. 2010, 54 tkm, sis. ALV:n Skoda OCTAVIA 1,2 TSI Ambiente (VM12) vm. 2012, 46 tkm Skoda OCTAVIA 2,0 TDI 170 RS DSg vm. 2011, 41 tkm Skoda Superb Combi 1,4 TSI Comfort Busin green tec vm. 2012, 5 tkm Subaru XV 1,6 (BC) CVT vm. 2012, 6 tkm Volkswagen golf gti 2,0 155kw 5-ov vm. 2011, 16 tkm Volvo S d 125kw A vm. 2006, 189 tkm Volvo V Momentum Sportswagon 5d 125kw A vm. 2006, 136 tkm Vaihtoautomyyjät : Ahonen Juha-Petri , Koljonen Kosti , Käyhty Jani , Manninen Tuomo , Piiroinen Samuli , Polvinen Anssi , Väänänen Pasi Vaihtoautomyyjät Jämsä: Välimäki Pekka , Lång Pekka Veljekset Laakkonen Oy Palokankaantie 20, Vaihde Avoinnna: ark. 9 17, la Jämsä Ekosentie 2, Jämsä Puh Avoinnna: ark. 9 17, la 10 13

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat,

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat, Automaa Espoo Sijainti kartalta www.automaa.fi Näytä autot: Merkki Malli Hinta alkaen Hinta päättyen Näytä tulokset 67» Nettiauto.com» Automaa Espoo Meiltä saat : Päivitetty 21.10.2013 Vierailijoita 37749

Lisätiedot

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157 Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra

Lisätiedot

SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita

SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita ŠKODA Synttärierään eri Škoda-malleja** Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita kaupan päälle. **Tarjousautot rekisteröitävä ennen 31.3.2012. *Rahoitusesimerkki: Opel Astra 5-ov Enjoy

Lisätiedot

peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A -

peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A - Autolehti, Joulukuu 2015 ASTRA alkaen peugeot.fi UUSI PEUGEOT 3O8 JA YLISTETYT PureTech-IHMEMOOT TORIT HävyTTömän ylellinen 21 864 Kuvan auto eikoisvarustein. Ajomukavuuden uusi status. Astra on nyt täysin

Lisätiedot

Testivoitot - Škoda Octavia

Testivoitot - Škoda Octavia Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän

Lisätiedot

Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3

Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3 DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Lokakuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Lokakuu AutoPalinin Vaihtoautokuu! Talo täynnä tarjouksia koko lokakuun! Yhteensä yli 400 vaihtoauton

Lisätiedot

Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ

Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Huhtikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Huhtikuun ETU: AutoPalinilta 300 euron Sokos lahjakortit yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin Annamme kaikkiin

Lisätiedot

VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI*

VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Lokakuu 2010 VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* *Annamme 300 euron arvoisen lahjakortin S-Etuhuoltoon kaikkiin lokakuussa tehtyihin yli 6.000 euron arvoisiin vaihtoautokauppoihin.

Lisätiedot

PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500!

PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Autolehti, kesäkuu 2016 peugeot.fi PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Peugeot-kesäedut 208 Active -malleihin 1.000, 208 Allure- ja 308 Active -malleihin 1.700, 308 Allure Edition -malleihin jopa 2.500.

Lisätiedot

Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur)

Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur) Juhlaviikot 22.6.-4.7. Palin Oy täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlistamme tasakymmeniä merkittävillä merkkikohtaisilla tarjouksilla. KESÄN TYYLIKKÄIN PAKETTI. VOLVO V40 ALK. 27 810 Aut.vaihteisto V40

Lisätiedot

Ensiesittelyviikonloppu!

Ensiesittelyviikonloppu! Ensiesittelyviikonloppu! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Uutuudet ensiesittelyssä: FordKa Honda Jazz Mitsubishi Lancer Sportback ŠkodaOctavia Lähes 2 000 vaihtoautoa www.veho.fi Tervetuloa kaupungin

Lisätiedot

AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme.

AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme. Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Arvoseteli 500 Asiakkaan nimi: Atte Autoilija Päivämäärä: 1.2.2012

Lisätiedot

Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25

Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25 Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25 PERJANTAINA 20.9.2013, SIVU 21 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän!

Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän! Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2010 Marraskuussa Bonus tuplana* Bonus tuplana jopa10% Bonus S-kanava.fi/satakunta *Kaksinkertaista Bonusta saat Tuplabonus-kampanjassa mukana olevista toimipaikoista

Lisätiedot

Mitsubishi: Pistokkeesta ladattava hybridimaasturi pääsi vihdoin tuotantoon. Ja kauppa käy. Sivu 28

Mitsubishi: Pistokkeesta ladattava hybridimaasturi pääsi vihdoin tuotantoon. Ja kauppa käy. Sivu 28 Mitsubishi: Pistokkeesta ladattava hybridimaasturi pääsi vihdoin tuotantoon. Ja kauppa käy. Sivu 28 PERJANTAINA 13.9.2013, SIVU 25 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:

Lisätiedot

Mielenrauhaa huoltokustannuksiin

Mielenrauhaa huoltokustannuksiin DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Helmikuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Huoltosopimus vaihtoautoihin Mielenrauhaa huoltokustannuksiin Tarjoamme uuden huoltopalvelun käytetyn

Lisätiedot

Marraskuun ajan Bonus tuplana. jopa. (norm. 100,-) Uusi huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle

Marraskuun ajan Bonus tuplana. jopa. (norm. 100,-) Uusi huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Marraskuun ajan Bonus tuplana Bonus jopa tuplana10% Marraskuussa saat Bonusta uudesta autosta

Lisätiedot

Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus

Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus heinäkuu 2016 KESKIKESÄN AutoPalin 300 :n setelit kaupan päälle yli 6000 :n kauppoihin (käytetyt ja esittelyautot) Setelit voi käyttää huoltoon ja lisävarusteisiin AutoPalinilla. EtuCircus LÄHITAPIOLA

Lisätiedot

Turvalliset tarkastetut vaihtoautot

Turvalliset tarkastetut vaihtoautot Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Syyskuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Turvalliset tarkastetut vaihtoautot Kaikki VaihtoPalin- ja takuuvaihtoautomme on tarkastettu laajan kuntotarkastusohjelman

Lisätiedot

Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla

Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Autolehti, elokuu 2016 Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Tee Volvo Sopimus uuden Volvon oston yhteydessä, niin varmistat huolettoman autoilun vuosiksi eteenpäin. Volvo Sopimus kattaa Määräaikaishuollot

Lisätiedot

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys%

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys% Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Kaikki yhteensä 3,13% 63 1 HONDA JAZZ 0,00% 37 2 TOYOTA COROLLA 0,31% 43 3 SKODA ROOMSTER 0,69% 51 4 SUZUKI SX4 0,69% 39 5 VOLKSWAGEN UP! 0,72%

Lisätiedot

VaihtoPalin Huoltosopimus

VaihtoPalin Huoltosopimus Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Elokuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI VaihtoPalin Huoltosopimus hinnat alkaen 27 /kk Huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle Huoltosopimuksen

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016

VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016 Autolehti, syyskuu 2016 Nissan-etuviikot 28.8. 11.9. NISSAN QASHQAI ALK. 21 990 TAI ALK 259 /KK (sis. määräaikaishuollot) tai XTRONIC-AUTOMAATTIVAIHTEISTO MANUAALIVAIHTEISTON NORMAALIHINNALLA. METALLIVÄRI

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, tammikuu Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI VIIDEN TÄHDEN MARKKINAT

VaihtoPalin Autolehti, tammikuu Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI VIIDEN TÄHDEN MARKKINAT VaihtoPalin VaihtoPalin Autolehti, tammikuu 2017 Asiakasomistajille: Kaikkiin yli 8000 euron vaihtoautokauppoihin 300 huoltosetelit kaupan päälle! Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00 Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2008) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 5,33 % 67 1 FORD KUGA 0,00% 77 2 TOYOTA LAND CRUISER 0,00% 88 3 PEUGEOT

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007)

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Julkaisuvapaa 15.3. klo 10:00 MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Merkki Malli Hylkäys% Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3.

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3. Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 3,43 % 64 1 TOYOTA URBAN CRUISER 0,00% 43 2 AUDI Q5 0,59% 72 3 VOLVO XC70

Lisätiedot

Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa.

Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Golf Comfort Plus -varuste-etu vähintään 1.889,08 1) Golf Comfort Plus. Suomalaisten suosikkiauto Golf Comfort Plus on varustetasoltaan ylivertainen.

Lisätiedot

TAKUUVAIHTOAUTO. Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle

TAKUUVAIHTOAUTO. Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT TAKUUVAIHTOAUTO Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle Turvallinen tapa ostaa käytetty auto 12

Lisätiedot

Koeajo: Dacia Lodgyn istuinten niputtaminen vaatii melkoisesti askartelua Sivu 19. Akkujen huonona puolena pidetään sitä, että ne menettävät

Koeajo: Dacia Lodgyn istuinten niputtaminen vaatii melkoisesti askartelua Sivu 19. Akkujen huonona puolena pidetään sitä, että ne menettävät TIISTAINA 14.5.2013, SIVU 15 Koeajo: Dacia Lodgyn istuinten niputtaminen vaatii melkoisesti askartelua Sivu 19 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017

Lisätiedot

Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah

Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah Vakuutusyhtiöiden vuosina 2015-2017 korvaamat liikennevahingot Automallit, joiden yhteenlaskettu vakuutuskanta (2015-2017) ollut vähintään 5000 vakuutusvuotta Uhreista laskettuja suhdelukuja ei ole esitetty,

Lisätiedot

60-luvun klassikot juhlivat. Hillman Imp juhli 50-vuotiasta taivaltaan. Tuonnin vapauduttua tuli myös Datsun Bluebird.

60-luvun klassikot juhlivat. Hillman Imp juhli 50-vuotiasta taivaltaan. Tuonnin vapauduttua tuli myös Datsun Bluebird. PERJANTAINA 10.5.2013, SIVU 27 Kun jono seisoo: Keski-Euroopan maanteitä suhaava kuski oppii tuntemaan ruuhkan riemut. Sivu 30 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012

ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012 2.4.2012 ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu 2012 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012 ADRIA CORAL S 670SLL 2 ADRIA SPORT S 650 SF 2 ADRIA TWIN SL 2 ADRIA MATRIX SUPREME M 687 SL 3 ADRIA

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015

ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015 ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu 2015 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015 Merkki Malli 6/2015 ADRIA CORAL S 670SL 2 ADRIA MATRIX M 650 SF 2 ADRIA TWIN 600 SP 3 ADRIA MATRIX M 670SL 3

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16

VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16 Autolehti, marraskuu 2016 UUSI MOKKA X MOKKA X alkaen 23 574 249 /kk* tai Premium-luokan innovaatioita Älykkäät AFL LED -ajovalot, joilla 30 % kirkkaampi näkyvyys** IntelliLink-tietoviihdejärjestelmä,

Lisätiedot

Esillä oli pitkä liuta ihan valmiita tuotantomalleja, kun taas sähköautot jäivät taka-alalle. Kattaus kaikille. kiinnostavia malleja ovat kuitenkin

Esillä oli pitkä liuta ihan valmiita tuotantomalleja, kun taas sähköautot jäivät taka-alalle. Kattaus kaikille. kiinnostavia malleja ovat kuitenkin TIISTAINA 20.3.2012, SIVU 15 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: (017) 303111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Autot&liikenne Volvo V40:ssa on jalankulkijoita

Lisätiedot

Vaihtoauto. Vaihtoauto

Vaihtoauto. Vaihtoauto Tervajoella Tervajoella no: 53 Keskiviikko 30.12.2015 150 150 Kaskovakuutus Kaskovakuutus 1. vuodeksi* 1. vuodeksi* Vaihtoauto Vaihtoauto ALE ALE E E L L A A 28.12.2015 28.12.2015 11.1.2016 11.1.2016 Koko

Lisätiedot

Runsautta: Farkku-Auris elvistelee 530-litraisella tavaratilalla ja isolla panoraamakatolla. Sivu 31

Runsautta: Farkku-Auris elvistelee 530-litraisella tavaratilalla ja isolla panoraamakatolla. Sivu 31 PERJANTAINA 5.7.2013, SIVU 27 Runsautta: Farkku-Auris elvistelee 530-litraisella tavaratilalla ja isolla panoraamakatolla. Sivu 31 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:

Lisätiedot

Autot&liikenne Turvallisuuden edelläkävijä Volvo V40: Ruotsalaisvalmistajan uusi viistoperä muokkasi Euro NCAP -kolaritestien tilastoja.

Autot&liikenne Turvallisuuden edelläkävijä Volvo V40: Ruotsalaisvalmistajan uusi viistoperä muokkasi Euro NCAP -kolaritestien tilastoja. PERJANTAINA 31.8.2012, SIVU 37 Nokian Renkaat: Naurettavaa, kuittaa suomalaisyhtiö väitteen huijaamisesta rengastestissä. Sivu 43 Tuottaja: Timo Nieminen, p. 014 622 265 Sähköposti: etunimi.sukunimi@ keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

RC-kisat: Kauko-ohjattavat autot lentävät lauantaina Kankaan tehdasalueella. Sivu 18

RC-kisat: Kauko-ohjattavat autot lentävät lauantaina Kankaan tehdasalueella. Sivu 18 RC-kisat: Kauko-ohjattavat autot lentävät lauantaina Kankaan tehdasalueella. Sivu 18 PERJANTAINA 22.3.2013, SIVU 17 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

Koeajo: Mercedes-Benzin A-sarjassa on pieni renault n dieselmoottori Sivu 19

Koeajo: Mercedes-Benzin A-sarjassa on pieni renault n dieselmoottori Sivu 19 TIISTAINA 2.10.2012, SIVU 15 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Koeajo: Mercedes-Benzin A-sarjassa on pieni

Lisätiedot

tänään 10-15, huomenna 11-15

tänään 10-15, huomenna 11-15 NÄYTTELYEXTRA SUURI VIIKONLOPPUNÄYTTELY tänään 10-15, huomenna 11-15 Volvo v40 rahoitustarjous KORKO VAIN 1,9% Rahoitusesimerkki: auton hinta 26987,82, toimituskulut 600, käteisosuus 5344,50, rahoitettava

Lisätiedot

Koeajo: Kia Carensin etupenkiltä näkee, mitä takarivissä tapahtuu Sivu 19

Koeajo: Kia Carensin etupenkiltä näkee, mitä takarivissä tapahtuu Sivu 19 TIISTAINA 19.3.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Kia Carensin etupenkiltä näkee,

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6

Lisätiedot

Salamat: Volkswagen Jetta Hybridillä ja juoksija Usain Boltilla on jotakin yhteistä. Sivu 35

Salamat: Volkswagen Jetta Hybridillä ja juoksija Usain Boltilla on jotakin yhteistä. Sivu 35 Salamat: Volkswagen Jetta Hybridillä ja juoksija Usain Boltilla on jotakin yhteistä. Sivu 35 PERJANTAINA 16.8.2013, SIVU 29 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:

Lisätiedot

Tavarat kyytiin: Kuomullinen peräkärry on kätevä apulainen moneen hommaan. Sivu 35. Päästöistä säästellen pidemmälle

Tavarat kyytiin: Kuomullinen peräkärry on kätevä apulainen moneen hommaan. Sivu 35. Päästöistä säästellen pidemmälle PERJANTAINA 7.6.2013, SIVU 29 Tavarat kyytiin: Kuomullinen peräkärry on kätevä apulainen moneen hommaan. Sivu 35 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:

Lisätiedot

Koeajo: Mercedes-Benz S-sarjan tunnelmavalojen väriä voi vaihtaa lennosta SIVU 19

Koeajo: Mercedes-Benz S-sarjan tunnelmavalojen väriä voi vaihtaa lennosta SIVU 19 TIISTAINA 20.8.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Mercedes-Benz S-sarjan tunnelmavalojen

Lisätiedot

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! EXTRA 2. 3.9. Ensiesittelyssä uutuudet: NÄYTTELY Nissan Qashqai Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su

Lisätiedot

Iloisesti kuplivaa ajomukavuutta. Alkuperäisen Kuplan muotoilu näkyy avoautoversiossa.

Iloisesti kuplivaa ajomukavuutta. Alkuperäisen Kuplan muotoilu näkyy avoautoversiossa. PERJANTAINA 14.6.2013, SIVU 31 Volvo Amazon: Ei todellakaan mikään hurjapäinen naissoturi. Sivu 34 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja: p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@ keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

Autot&liikenne Farmari vain teoriassa

Autot&liikenne Farmari vain teoriassa PERJANTAINA 15.5.2015, SIVU 29 Pieni vaiva, iso hyöty: Ostettaessa käytettyä autoa järjestäytyneestä autoliikkeestä, riski on pieni. Muualta ostettava auto on hyvä käyttää kuntotarkastuksessa. Sivu 33

Lisätiedot

Liikenne: Tie kuuluu kaikille, sanoo 16-vuotias mopoautoilija Juuso Pöllänen. Fiksu nuori mies. Sivu 30. Vähintään tuleva perintöprinsessa

Liikenne: Tie kuuluu kaikille, sanoo 16-vuotias mopoautoilija Juuso Pöllänen. Fiksu nuori mies. Sivu 30. Vähintään tuleva perintöprinsessa PERJANTAINA 3.5.2013, SIVU 27 Liikenne: Tie kuuluu kaikille, sanoo 16-vuotias mopoautoilija Juuso Pöllänen. Fiksu nuori mies. Sivu 30 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

BOSCH-AFB-ajoneuvolista 11.09.2013

BOSCH-AFB-ajoneuvolista 11.09.2013 BOSCH-AFB-ajoneuvolista 11.09.2013 Merkki Tyyppi Tuote km Vuosimalli AUDI Q7 4.2 FSI moottori, kattoluukku 50000-01/2006-06/2013 AUDI Q7 4.2 FSI moottori, kattoluukku 50000-01/2006-06/2013 AUDI Q7 3.6

Lisätiedot

Koeajo: Peugeot 2008 näyttää maasturilta, mutta nelivetoa siihen ei saa Sivu 17. Fiat, petojen sukua. Susi jo syntyessään.

Koeajo: Peugeot 2008 näyttää maasturilta, mutta nelivetoa siihen ei saa Sivu 17. Fiat, petojen sukua. Susi jo syntyessään. TIISTAINA 28.5.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Peugeot 2008 näyttää maasturilta,

Lisätiedot

Tuhansien eurojen alennuksia!

Tuhansien eurojen alennuksia! Tuhansien eurojen alennuksia! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Tervetuloa kaupungin suosituimpaan viikonloppunäyttelyyn! Ensiesittelyssä Škoda Yeti Laadukas vaihtoautovalikoima useissa eri hintaluokissa

Lisätiedot

Porsche: Panamera, Boxster ja Cayanne kävivät Lapissa. Ja juoksivat kuin hirvet. Sivu 20

Porsche: Panamera, Boxster ja Cayanne kävivät Lapissa. Ja juoksivat kuin hirvet. Sivu 20 Porsche: Panamera, Boxster ja Cayanne kävivät Lapissa. Ja juoksivat kuin hirvet. Sivu 20 PERJANTAINA 1.3.2013, SIVU 19 Autot&liikenne Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240

Lisätiedot

Neliveto: Viime vuonna Suomessa nousukiitoon päässyt Opel sai uuden täkyn, Insignia Country Tourerin. Sivu 25

Neliveto: Viime vuonna Suomessa nousukiitoon päässyt Opel sai uuden täkyn, Insignia Country Tourerin. Sivu 25 PERJANTAINA 24.1.2014, SIVU 19 Neliveto: Viime vuonna Suomessa nousukiitoon päässyt Opel sai uuden täkyn, Insignia Country Tourerin. Sivu 25 Tuottaja: p. 014 622 265, Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Kesäkuu 2015

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Kesäkuu 2015 VaihoPalin VaihoPalin Auolehi Kesäkuu 2015 VOLVO NISSAN OPEL PEUGEOT Kesäkuussa rajoieuun erään Peugeo 2008, 3008 ja 5008 -malleja 1000 euron AuoPalin-lahjakori * KAUPAN PÄÄLLE! Edun saa S-eukorilla *

Lisätiedot

Koeajo: hyundai i30:n ohjaus jäykistyy ja kevenee hetkessä ohjauspyörän nappia painamalla Sivu 19

Koeajo: hyundai i30:n ohjaus jäykistyy ja kevenee hetkessä ohjauspyörän nappia painamalla Sivu 19 TIISTAINA 17.4.2012, SIVU 17 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: (017) 303111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Koeajo: hyundai i30:n ohjaus jäykistyy ja kevenee

Lisätiedot

Sivu 1 (6) Arvioitu autovero. Kokonaishinta. Vapaa /kk

Sivu 1 (6) Arvioitu autovero. Kokonaishinta. Vapaa /kk Sivu 1 (6) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Ajoneuvovero / vuosi Perusvero Käyttövoimavero Business-hinnasto 1.10.2016 Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i20 5d 1.2

Lisätiedot

Saksan GTÜ -katsastustilasto

Saksan GTÜ -katsastustilasto Timo Turkula 3.10.2012 Saksan GTÜ -katsastustilasto Pikkuautot 1. Toyota Yaris 13,9 2. Ford Fiesta / Fusion 18,4 3. Mazda 2 18,6 4. Opel Agila / Suzuki Splash 20,9 5. Honda Jazz 21,5 6. Mini Clubman 21,6

Lisätiedot

Koeajo: Isuzu D-Maxista on karsittu takapenkki verotuksellisista

Koeajo: Isuzu D-Maxista on karsittu takapenkki verotuksellisista TIISTAINA 27.11.2012, SIVU 15 Koeajo: Isuzu D-Maxista on karsittu takapenkki verotuksellisista syistä Sivu 19 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303

Lisätiedot

Isänpäivä: Jos rahaa on, isälle voi ostaa lahjaksi vaikka auton. Mutta ei ole pöllömpi 12 euron termosmukikaan. Sivu 23

Isänpäivä: Jos rahaa on, isälle voi ostaa lahjaksi vaikka auton. Mutta ei ole pöllömpi 12 euron termosmukikaan. Sivu 23 PERJANTAINA 8.11.2013, SIVU 21 Isänpäivä: Jos rahaa on, isälle voi ostaa lahjaksi vaikka auton. Mutta ei ole pöllömpi 12 euron termosmukikaan. Sivu 23 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja:

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Koeajo: Uuden Skoda Octavian sivupeilit ovat aiempaa pienemmät Sivu 17. Jäätävä punnerrus

Koeajo: Uuden Skoda Octavian sivupeilit ovat aiempaa pienemmät Sivu 17. Jäätävä punnerrus TIISTAINA 5.2.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Uuden Skoda Octavian sivupeilit

Lisätiedot

Koeajo: Citroën C4 Picassossa etumatkustaja voi oikaista jalkansa Sivu 19

Koeajo: Citroën C4 Picassossa etumatkustaja voi oikaista jalkansa Sivu 19 TIISTAINA 6.8.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Citroën C4 Picassossa etumatkustaja

Lisätiedot

Vaihtoautot: Käytettyä autoa etsivillä on nyt poikkeuksellisen paljon renkaita potkittavana. Sivu 28. autoa lähti etäkioskin

Vaihtoautot: Käytettyä autoa etsivillä on nyt poikkeuksellisen paljon renkaita potkittavana. Sivu 28. autoa lähti etäkioskin PERJANTAINA 18.5.2012, SIVU 25 Vaihtoautot: Käytettyä autoa etsivillä on nyt poikkeuksellisen paljon renkaita potkittavana. Sivu 28 Tuottaja: Timo Nieminen, p. 014 622 265 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

Koeajo: Pikkuisen Opel Adamin voi koristella reteästi vaikka roisketarroilla Sivu 19

Koeajo: Pikkuisen Opel Adamin voi koristella reteästi vaikka roisketarroilla Sivu 19 TIISTAINA 30.4.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Pikkuisen Opel Adamin voi koristella

Lisätiedot

Kaksipyöräiset: Hengästyttää, sanoi Daytonan moottoripyöräviikolta palannut Jyväskylän mies. Eikä ihme. Sivu 14. lastenosasto saa lahjoituksen.

Kaksipyöräiset: Hengästyttää, sanoi Daytonan moottoripyöräviikolta palannut Jyväskylän mies. Eikä ihme. Sivu 14. lastenosasto saa lahjoituksen. PERJANTAINA 5.4.2013, SIVU 11 Kaksipyöräiset: Hengästyttää, sanoi Daytonan moottoripyöräviikolta palannut n mies. Eikä ihme. Sivu 14 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:

Lisätiedot

Saunabussi: Tästä lähtien linja-autossa on ihan varmasti tunnelmaa. Sivu 30. hinnalla kilpailevat aasialaiset

Saunabussi: Tästä lähtien linja-autossa on ihan varmasti tunnelmaa. Sivu 30. hinnalla kilpailevat aasialaiset PERJANTAINA 30.8.2013, SIVU 25 Saunabussi: Tästä lähtien linja-autossa on ihan varmasti tunnelmaa. Sivu 30 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

Pikkusportti: Takavuosien helmi Peugeot 205 GTi sai vihdoin arvoisensa seuraajan. Sivu 29. Neljännesmiljoonan Mersu

Pikkusportti: Takavuosien helmi Peugeot 205 GTi sai vihdoin arvoisensa seuraajan. Sivu 29. Neljännesmiljoonan Mersu PERJANTAINA 23.8.2013, SIVU 27 Pikkusportti: Takavuosien helmi Peugeot 205 GTi sai vihdoin arvoisensa seuraajan. Sivu 29 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 5/09 1(12) 2.6.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351

ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351 ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351 UUSI MALLISTO ANTAA ENEMMÄN VASTINETTA RAHALLE Koko Land Rover -mallisto on uudistunut vuoden sisällä. Uudet mallit täyttävät

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ensirekisteröinnit 5/2013 3.6.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2013 05/2012 (%) (%) 1-05/2013 1-05/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 10 228 7 316 39,8

Lisätiedot

henkilöautoista. muuttuu hetkessä olohuoneesta makuuhuoneeksi. Kaikki mahdollinen, Ajo-ominaisuuksiltaan

henkilöautoista. muuttuu hetkessä olohuoneesta makuuhuoneeksi. Kaikki mahdollinen, Ajo-ominaisuuksiltaan PERJANTAINA 21.9.2012, SIVU 25 Datsun/Nissan: Terho Vehkala on kuullut, että on muitakin automerkkejä kuin Nissan. Sivu 29 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja: Mari Hokkanen p. 014 622 240

Lisätiedot

Auton akku: Vanhempien autojen akut ovat kestävämpiä kuin uusien. Sivu 30

Auton akku: Vanhempien autojen akut ovat kestävämpiä kuin uusien. Sivu 30 PERJANTAINA 23.11.2012, SIVU 27 Auton akku: Vanhempien autojen akut ovat kestävämpiä kuin uusien. Sivu 30 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja: Mari Hokkanen p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Maaliskuu 2015. Jussi Salo, puh puh. 044 702 1031 Olli Markki, puh. 050 522 1019 Aki Kiekkinen, puh.

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Maaliskuu 2015. Jussi Salo, puh puh. 044 702 1031 Olli Markki, puh. 050 522 1019 Aki Kiekkinen, puh. VaihoPalin VaihoPalin Auolehi Maaliskuu 2015 VOLVO NISSAN OPEL PEUGEOT VOLVO OCEAN RACE Ainulaauisia yksiyiskohia, huippuunsa vieyä viimeiselyä, yylikäs ja laaja premium-varuselu. Volvo Ocean Race malliso

Lisätiedot

Autot&liikenne Cee dä saitte,

Autot&liikenne Cee dä saitte, PERJANTAINA 25.5.2012, SIVU 37 Sporttia peliin: Suomen automarkkinoilla oli urheiluauton mentävä aukko. Toyota täytti sen GT86:lla. Sivu 42 Tuottaja: Timo Nieminen, p. 014 622 265 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin NÄYTTELY Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su klo 11 15 Vaihtoautokaupoissa VaihtoPalin näyttelyetusi

Lisätiedot

Sivu 1 (7) Arvioitu autovero. Kokonaishinta

Sivu 1 (7) Arvioitu autovero. Kokonaishinta Sivu 1 (7) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i10 1.0 Classic Business 10163,81 1755,26 11919 365 215 108 4,7 1.0 Business 11522,76

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2011 ENSIREKISTERÖINNIT 5/2011 1(12) 1.6.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 4/2015 4.5.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2015 04/2014 (%) (%) 1-04/2015 1-04/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 633 9 317 3,4

Lisätiedot

Koeajo: Opel Mokkan neliveto ja bensaturbo ovat joustava yhdistelmä Sivu 17

Koeajo: Opel Mokkan neliveto ja bensaturbo ovat joustava yhdistelmä Sivu 17 TIISTAINA 18.12.2012, SIVU 15 Koeajo: Opel Mokkan neliveto ja bensaturbo ovat joustava yhdistelmä Sivu 17 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111

Lisätiedot

Terveisiä Espanjasta: Leonin ajettavuus ja laatu nostavat Seatia. Sivu 33. 2,5-litrainen T5-bensiinimoottori, joka antaa 254 hevosvoimaa

Terveisiä Espanjasta: Leonin ajettavuus ja laatu nostavat Seatia. Sivu 33. 2,5-litrainen T5-bensiinimoottori, joka antaa 254 hevosvoimaa Terveisiä Espanjasta: Leonin ajettavuus ja laatu nostavat Seatia. Sivu 33 PERJANTAINA 18.1.2013, SIVU 31 Autot&liikenne Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

Koeajo: Peugeot 208:ssa mittariston näkee helposti pienen ohjauspyörän yli Sivu 17

Koeajo: Peugeot 208:ssa mittariston näkee helposti pienen ohjauspyörän yli Sivu 17 TIISTAINA 29.5.2012, SIVU 15 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: (017) 3011 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Koeajo: Peugeot 208:ssa mittariston näkee helposti

Lisätiedot

Ykköset! Elnagh CLIPPER FIAT 2.0 JTD PUOLI-INTEGROI- vuoteet 4:lle, Kokonaismassa 3400kg, Oma massa 2480kg,

Ykköset! Elnagh CLIPPER FIAT 2.0 JTD PUOLI-INTEGROI- vuoteet 4:lle, Kokonaismassa 3400kg, Oma massa 2480kg, Erä autoja erikoishintaan 25.900. Sisältää talvirengasyhdistelmän no: 16 Tors 16.4.2015 kevytmetallivantein sekä toimituskulut. 299 / KK TOYOTA AVENSIS Autoja määräerä! Erä autoja erikoishintaan 25.900.

Lisätiedot

Koeajo: Seat Leonin vitivalkoiset led-valot loistavat yön pimeydessä Sivu 19

Koeajo: Seat Leonin vitivalkoiset led-valot loistavat yön pimeydessä Sivu 19 TIISTAINA 22.1.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Seat Leonin vitivalkoiset led-valot

Lisätiedot

Asiakasomistajan. Autotakuu. - 12kk/20.000km (ilman omavastuuta) - alle 5 vuotta vanhoihin autoihin - ajettu alle km

Asiakasomistajan. Autotakuu. - 12kk/20.000km (ilman omavastuuta) - alle 5 vuotta vanhoihin autoihin - ajettu alle km Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2011 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Marraskuun parhaat edut Joustava Autorahoitus Käsiraha käsirahalla autorahoitukset 5 vuotta vanhoihin

Lisätiedot

Ykköset! Koko kansan. AutoKauppaViikot. Jopa Koskee vaihtoautojamme ja esittelyautojamme 12.11.- 30.11. 5.980,- Hyundai COUPE 2.

Ykköset! Koko kansan. AutoKauppaViikot. Jopa Koskee vaihtoautojamme ja esittelyautojamme 12.11.- 30.11. 5.980,- Hyundai COUPE 2. Koko kansan AutoKauppaViikot no: 48 Keskiviikko 25.11.2015 Rinta-Joupin Autoliikkeessä Joululahja-ETU* Koko Koko kansan kansan caravan-kauppaa caravan-kauppaa Koko kansan carav 1 000 Valitse omasi yli

Lisätiedot

LAATUVAIHDOKIT VALIKOIDUT. Nyt on vaihtoautovalikoima parhaimmillaan. Tervetuloa kaupantekoon! 16.900 15.900 14.900 19.900 14.900 1.990 3.900 8.

LAATUVAIHDOKIT VALIKOIDUT. Nyt on vaihtoautovalikoima parhaimmillaan. Tervetuloa kaupantekoon! 16.900 15.900 14.900 19.900 14.900 1.990 3.900 8. KESKIPOHJNM KeskiviikkoN 19.3.2014 1 Vetovoimainen autokaupan autokaupan keskus UT LKS0 keskus Ylivieskassa keskellä Suomea. 1/2014 UT LKS0 N www.autolaakso.fi VLIKOIDUT www.autolaakso.fi 15.900 19.900

Lisätiedot

Koeajo: Uusi Volvo V40 suojaa turvatyynyllä myös jalankulkijoita Sivu 11. Lomamökki renkailla

Koeajo: Uusi Volvo V40 suojaa turvatyynyllä myös jalankulkijoita Sivu 11. Lomamökki renkailla TIISTAINA 7.8.2012, SIVU 9 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Koeajo: Uusi Volvo V40 suojaa turvatyynyllä myös

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9

Lisätiedot

Että hupsista. Jarru pohjaan jäisellä tiellä, kieltämättä vähän liian myöhään. Sittenpä kuskilla ei ollut muuta tehtävää kuin toivoa,

Että hupsista. Jarru pohjaan jäisellä tiellä, kieltämättä vähän liian myöhään. Sittenpä kuskilla ei ollut muuta tehtävää kuin toivoa, PERJANTAINA 13.1.2012 Autot & liikenne 31 Muut perässä Honda CR-V oli luomassa aikoinaan katumaastureiden luokkaa. Perusmalli on nyt nimeltään Nordic. SIVU 38 Tuottajat: Timo Nieminen (014) 622 265, Martti

Lisätiedot