Jouluvalona. Espoon Vapaaseurakunnan lehti nro 4/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jouluvalona. Espoon Vapaaseurakunnan lehti nro 4/2010 5.12.2010"

Transkriptio

1 Espoon Vapaaseurakunnan lehti nro 4/ Rukous- ja ylistysiltojen aloittamista on kokoonnuttu valmistelemaan Pappilan yläkertaan muutamana iltana. Lisätietoa saa Joona Kalmarilta (kuvassa vasemmalla), puh Jouluvalona Me käymme joulun viettohon, niin maisin miettehin, nuo rikkaan täyttää aatokset, ja mielen köyhänkin: Suun ruoka, juoma, meno muu. Laps' hankeen hukkuu, unhoittuu. Eikä se ole mikään ihme. Postiluukusta tipahtelee toinen toistaan värikkäämpiä joulukuvastoja, kauppakeskukset kilpailevat valoloistollaan ja tarjouksillaan euroistamme. Joulunvieton perimmäinen syy on kuitenkin Jumalan tuleminen ihmiseksi. Silloin Luomaton otti luodun muodon, Näkymätön pukeutui näkyvään, Valo tuli pimeyden keskelle. Meidän tehtävämme on loistaa Jumalan valoa ja olla myös näkyvissä valomme kanssa. Useinkaan se ei ole mitään kovin suurta ja ihmeellistä, vaan arjessa tapahtuvia pieniä tekoja ja varsinkin oman perhepiirin keskellä Jumalan rakkauden heijastamista. Kaikilla ei kuitenkaan ole perhettä, ei sukua tai edes ystäviä lähellään. Yksinäisyys on kasaantunut erityisesti pääkaupunkiseudun asukkaiden ongelmaksi. Työn perässä muuttaneiden on usein pakon edessä pitänyt valita toimeentulon ja suvun välillä. Joulunpyhinä yksinäisyys vain korostuu. Seurakuntamme on jo vuodesta 2006 lähtien järjestänyt Yksinäisten joulujuhlan. Silloin Sami ja Johanna Järvinen kokosivat tiimin ympärilleen ja toteuttivat juhlan konkarien elkein. Aiempaa kokemusta heillä oli vanhasta kotikaupungistaan Järvenpäästä. Kun Järviset sittemmin muuttivat Mikkeliin, alkoivat he järjestää juhlaa myös siellä. Juhla on kerännyt Espoossa vuosittain osallistujaa, tiimiläisiä on ollut päälle kymmenen ja suuri osa juhla-ateriasta on saatu lahjoituksina kaupoista varsinkin Espoon Minimanista, joka on sittemmin lopettanut toimintansa. Tänäkin vuonna tiimiläisistä monet ovat olleet aikaisemmin mukana juhlan järjestämisessä. Jouluaaton viettäminen juhlassa, sitä edeltävät valmistelut ja joskus Tapaniin venyvä siivous eivät tunnu uhrauksilta. Antaessaan saa! "Tiedämme Taivaallisen Isämme iloitsevan suuresti yksinäisten joulujuhlasta. Olemme nähneet sen ilon, minkä illan vieraat saavat juhlasta ja olemme itse kokeneet erityisen ilon ja siunauksen oman joulumme vietossa. Muun muassa siksi olemme mukana", kertovat Jaana ja Seppo Koivunen. Seurakuntamme alkuvuosina oli tyypillistä, että suurin osa väestämme lähti joulunviettoon kotiseuduilleen sinne, mistä oli työn perässä Kehä III:n sisälle muutettu. Vain harva jäi kinkkua tänne paistelemaan. Nyt meitä on sen verran runsas joukko, että monilla on sukua tai jokin muu syy jäädä jouluksi kotiin. Tänäkin jouluaattona Yksinäisten joulujuhla alkaa koko seurakunnan yhteisellä aattohartaudella vanhassa tutussa Albergan kartanon Kamarisalissa. Ilta jatkuu runsaan joulupöydän ja jouluisen ohjelman parissa juhlaan ilmoittautuneiden kesken Holvikellarissa. Illan päätteeksi jäljelle jääneet ruoat jaetaan juhlavieraille ja sitten toivotetaan hyvää ja siunattua joulua toinen toisillemme. Saakoon valomme loistaa ihmisille ei vain jouluna vaan joka päivä. Pimeässä loistava valo vetää puoleensa niitäkin, jotka eivät ole ymmärtäneet eläneensä pimeydessä. Kristus meissä voi saada toivon heräämään sellaisenkin ihmisen elämässä, joka on maailmaan ja elämäänsä pettynyt. Jumalan Henki asuu hänen ihmisissään. Luomaton on läsnä luodussaan, Näkymätön pukee näkyvän, Valo loistaa meissä, jotka asumme maailmassa, pimeyden vallassa. Ja Valo voittaa! Tero Koskinen Pastori

2 Leena astuu uskon askelissa Espooseen Näinä viikkoina Leena Turpeinen valmistautuu jättämään Järvenpään taakseen. Jotakin uutta on alkamassa, ja nyt mennään kohti Espoota odottaen, mitä tuleman pitää. Kemi-Lontoo-Järvenpää Leena Turpeinen oli vasta tullut uskoon 1980-luvun alkupuolella, kun hän tiesi saaneensa kutsun kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön. Leena asui perheineen Kemissä ja toimi sosiaalityöntekijänä mielenterveystoimistossa. Vuodet vierivät ilman sen kummempia käänteitä ja kutsukin jäi muun elämän jalkoihin, mutta vuonna 1995 Leena uudistui uskossaan. Sen myötä hänen elämäänsä tuli rukouspalvelu, ja Jumala alkoi tehdä valtavaa muokkaustyötä vähitellen elämä muuttui totaalisesti. Noina aikoina hän kohtasi menetyksiä monilla eri elämänalueilla ja rakkauden Jumala puhui ottavansa turhat kainalosauvat pois. Leena näki omavoimaisuutensa olleen aiemmin esteenä monessa ja ymmärsi turvanneensa vääriin asioihin. Vaikeita vuosia seurasi irtiotto. Kaksi vuotta raamattuinstituutissa Lontoossa toivat tarpeellisen hengähdystauon elämään. Suomeen palattuaan Leena jatkoi tutussa työssään sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa. Työ aikuiskouluttajana oli mielekästä ja antoisaa, mutta sydämellä oli odotus Jumalan puoleen. Mihin tie veisi seuraavaksi? Vuonna 2001 hän sai kutsun etelään. Tähän tuli monta vahvistusta eri tahoilta, ja Leena sai vakuuttua Jumalan olevan kutsun takana. Tie vei Järvenpään Arkkiin, jossa hän palveli monta vuotta erilaisissa tehtävissä. Hän alkoi pitää starttikursseja uskoontulleille ja vähitellen tarvittiin myös materiaalia kurssien pohjaksi. Hieman myöhemmin Leena löysi itsensä tekemästä kristityn eri elämänalueisiin liittyviä oppaita. Tie sisäiseen hoitumiseen Jossakin vaiheessa Jumala puhui profetian kautta haluavansa opettaa lisää vapauttamisesta. Ajatus tuntui vaikealta, sillä Leena kuvitteli sen olevan jotakin erityisen rankkaa palvelutyötä. Jumala ei kuitenkaan jättänyt yksin tämänkään haasteen kanssa vaan johdatti systemaattisesti oppimaan asioista. Leenaa varustettiin tulevaa tehtävää varten. Sittemmin hänen rakkaimmiksi tehtäviksi ovat muodostuneet juuri vapauttaminen, sisäinen parantuminen ja varustaminen. Seuraava askel eteenpäin oli yhdistyksen perustaminen. Jumala puhui ja antoi ilmestyksen, jossa yhdistyksen nimi Wholehearted Ministry oli kirjoitettuna. Nykyisin Leena Turpeinen toimii perustamansa yhdistyksen kautta monenlaisissa tehtävissä. Tukena on koulutettu tiimi, jonka kanssa parantumispäiviäkin järjestetään. Tulevat vuodet saattavat tarkoittaa parantumispalvelun viemistä ulkomaille.

3 Sisäinen parantuminen vapautti iloon Jaana Koivunen osallistui Espoon vapaaseurakunnassa järjestetyille parantumispäiville syyskuussa Jaanalle kulunut vuosi on kaiken kaikkiaan ollut sisäisen parantumisen ja vapautumisen vuosi, ja se on merkinnyt monessa elämän uudelleen aloittamista. Parantumisprosessiin on liittynyt Jumalan kohtaamista monissa yhteyksissä. Miksi lähdit parantumispäiville? Mitä sait? Halusin osallistua parantumispäiville oman eheytymiseni vuoksi, mutta myös oppiakseni lisää rukouksesta. Toimin rukouspalvelijana ja nyt on aivan uudenlainen rohkeus ja ilo palvella rukouksessa toisia, kun on saanut avun omiin kipuihinsa. Olen ollut lähes koko ikäni uskossa, mutta olisipa joku kertonut tällaisesta mahdollisuudesta aikaisemmin! En ollut tiennyt, että tällainen vapaus ja ilo on mahdollista. Olen saanut tuntea rakkautta niin suurena ja henkilökohtaisena tämän vapautumisen ja parantumisen yhteydessä. Koko prosessi on kirkastanut minulle sitä, että Jeesus ja hänen voittonsa ristillä on mielettömän paljon suurempi asia, kuin mihin ihmisen käsityskyky riittää. Kenelle suosittelet parantumispäiviä? Suosittelen parantumispäiviä lämpimästi kaikille. Ne ovat hyvin lempeä tapa olla Jumalan hoidossa. Monet taistelevat vuosia esim. anteeksiantamisen, kiusaavien ajatusten tai kipeiden muistojen kanssa. Monia kipuiluja luullaan helposti oman ristin kantamiseksi tai uskon kilvoitukseksi, vaikka niistä olisi mahdollista päästä vapauteen, niin etteivät ne enää koskaan vaivaa. Jotkut asiat eivät muutu vain yksin rukoilemalla vaan saamme seurakunnassa tarvita toisiamme. Mitä parantumispäivät ovat? Parantumispäivät ovat kaksipäiväinen tapahtuma, jossa osallistujat saavat mahdollisuuden avata sydämensä ottamaan vastaan Jumalan Sanaa, rakkautta ja Pyhän Hengen parantavaa voimaa. Parantumispäivien ohjelmaan kuuluu ylistystä, opetusta, rukousta ja Jumalan kohtaamista eri tavoin. Rukousjohtajan lisäksi palvelemassa ovat valmennetut rukouspalvelijat. Lisätietoja parantumispäivistä ja yhdistyksestä: Vielä etelämmäksi Leena kuvailee hymyillen itseään Jumalan hulluksi, joka toimii, kun Jumala puhuu. Hän haluaa mennä ja tehdä: maksoi mitä maksoi. Syksyllä 2009 Leena yllättyi jälleen saatuaan kehotuksen muuttaa Espooseen poikansa kotikaupunkiin, jossa tulisi käytyä muutenkin. Ihmetyksen jälkeen käytännön asiat ovat niin pitkällä, että hän on muuttamassa Espoon Tuomarilaan vuoden vaihteen tienoilla. Leena unelmoi herätyksestä ja näkee Espoon vapaaseurakunnassa valtavaa janoa Jumalan puoleen. Vaikka työtä riittää muutenkin, hän haluaa palvella ja löytää paikkansa myös osana uutta kotiseurakuntaa. Näkynä on mm. organisoida seurakunnan palvelutyötä, jonka kautta sisäinen parantumi- nen ja vapauttaminen lisääntyvät. Myös rukousjohtajien varustaminen on vahvasti sydämellä. Kohti uutta Lähitulevaisuuden suhteen mielessä on muutto ja asettuminen Espooseen, mutta ensi vuoden kalenteriin on jo sovittu muutamia parantumispäiviä eri puolille maata. Parantumispäiviä on järjestetty myös Suomen rajojen ulkopuolella, joten tulevat vuodet saattavat tarkoittaa parantumispalvelun viemistä ulkomaille. Jälkeenpäin on helppo nähdä Leenan elämässä Jumalan vahva johdatus menneet vuosikymmenet ovat monessa mielessä pohjustaneet nykypäivää ja tulevaa. Palvelutyön kannalta on ollut merkittävää, että Leena on mm. saanut koulutuksen opettamiseen ja toiminut vuosia aikuiskouluttajana. Psykiatrian parissa työskenteleminen on antanut ymmärrystä ihmisten rikkinäisyydestä ja moninaisista taakoista. Leenalla on entuudestaan Vapaakirkon työntekijän koulutus, ja tällä hetkellä hän on täydentämässä sitä pastorikoulutuksessa. Pastorin valtakirjan tarpeellisuus on hieman mietityttänyt, mutta Leena on oppinut, että suureen suunnitelmaan kannattaa luottaa. Kutsu kirkastuu ja matka jatkuu. Virpi Soini Aukeaman kuvat: Jarkko Vertanen me espoon vapaaseurakunnassa... Pyrimme elämässämme ja toiminnassamme aitouteen ja elämänläheisyyteen selkeään julistukseen ja tasapainoiseen opetukseen Kristus-keskeisyyteen ja karismaattisuuteen armollisuuteen ja ihmisistä välittämiseen päämäärätietoisuuteen ja etsijäystävällisyyteen Olemme sitoutuneet oppimaan elämään yhdessä kasvamaan yhdessä rohkeammiksi vaikuttamaan rohkeasti ympäristöön poistamaan kasvun esteet

4 Olipa kerran seurakunta Seurakuntamme muuton innoittamana keräsimme kokoon muistoja ja tapahtumia yhteisen matkan varrelta Seurakunnanistutustiimi kootaan ja työ alkaa elokuussa Leppävaarassa. Mukaan kutsutaan paikallisia vapaakirkollisia. Leppävaaran palvelutalo 2002 Ensimmäinen Alfa-kurssi pidetään keväällä. Seurakunnan perustamiskokous on 2.5. Ensimmäinen henkilö tulee jumalanpalveluksessa uskoon syksyllä. Armi Rautajoki (nyk. Niittylahti, pastori OTO) tulee mukaan toimintaan elokuussa. Pitkäset rukousläheteiksi elokuussa. Tero Koskinen palkataan pastoriksi Partiotoiminta alkaa elokuussa Leppävaaran nuorisotalolla. (Anna Toivonen, nyk. Nikunen) Ensimmäinen kesä Himoksella New Wine ssa. Palvelutalolta siirrytään Albergan kartanon Holvikellariin Jumalanpalveluksen aika varhentuu tunnilla klo 16:een. Helena Palvelutalon tilat olivat vuokrattuina vain jumalanpalveluksia varten, eikä palvelutalolle voinut jättää seurakunnan omaisuutta: niinpä tavaroita säilytettiin joidenkin seurakuntalaisten varastoissa. Tuntui aivan ylellisiltä, kun aloitimme Albergan kartanon alakerrassa lapsille oli omat tilat ja keittiö oli toimiva. Jumalan uskollisuus tila-asioissa on ollut vuosien saatossa ilmeistä. Rukouksiin on todella vastattu. Eero Alkuaikoina olin alussa mukana pyhäkoulussa, loppusiivouksessa ja järjestämässä ekaa Alfa-kurssia - kurssilaisia oli vain yksi ja kurssikin loppui kesken. Jumalanpalvelus (joka alkoi klo 17) kokosi ihmiset yhteen, sillä muuta toimintaa ei juuri ollut. Rannan Esko tykkäsi kutsua kotiinsa jumiksen jälkeenkin. On ollut hienoa olla mukana tekemässä uutta - Espoossa on ollut tarvetta tälle seurakunnalle! Albergan kartano

5 Päivi Palvelutalon ajoilta jäi mieleen pakkaspäivä, jolloin hiiri livahti sisälle lämmittelemään. Siinä riitti ihmettelemistä. En muista miten hiirelle kävi, kai se onnistui pääsemään takaisin ulos. Ensimmäinen seurakunnassamme uskoon tullut henkilö oli palvelutalossa asuva vanha mummo, joka kävikin aina kokouksissa. Alussa koko seurakunta teki asiat yhdessä. Palvelutalon aikaan yhteisroudaus oli aika voimakkaasti esillä, kun kaikki tavara piti aina tuoda kokoontumisia varten. Seurakunnan luomisessa mukanaolo sai meidän perheen aktivoitumaan seurakuntalaisina. Henrietta Istutustiimissä mukanaoleminen oli raskasta mutta hyvin antoisaa. On ollut hienoa saada nähdä seurakuntayhteyden muodostumista. Tämä yhteinen työ seurakunnassa rakensi meidän avioliittoomme vahvan kumppanuuden, joka edelleen kantaa meitä eteenpäin. Alkuaikoina seurakunta oli hyvin pieni ja tiivis yhteisö. Vietimme sunnuntaijumalanpalvelusten lisäksi erilaisia juhlia kodeissa ja kokoonnuimme suunnittelemaan tulevaa. Nykyään seurakunta on jo isompi, eikä ole mahdollisuutta tuntea kaikkia niin hyvin. Alusta lähtien on pyritty siihen, että jokainen voisi löytää omat lahjansa ja paikkansa seurakuntaruumiissa. Palveleminen ja palvelemiseen rohkaiseminen ovat aina olleet keskeisiä asioita Kenno Leier palkataan pastoriksi 1.1. Eeva Tervala (pastori OTO) tulee mukaan toimintaan huhtikuussa. Seurakunnan arvot määritellään kevät-kesällä. New Wine -seminaari ja johtajaretriitti järjestetään Espoossa lokakuussa. Ensimmäinen kaste toimitetaan marraskuussa Tammikuussa jumalanpalvelukset siirtyvät Albergan kartanon Kamarisaliin. Kirkkonummen vapaaseurakunnan istutustyö aloitetaan perustetaan partiolippukunta Espoon Leppäversot ry Kirkkonummen vapaaseurakunta perustetaan. Kenno valitaan seurakunnanjohtajaksi Yhteistyö Healing Rooms'n kanssa alkaa lokakuussa Keväällä alkaa Tuikut-kuoro ja syksyllä Kikombe-illat. Kid s Action Night -toimintaa Leppävaaran urheilutalolla. Syyskuussa Kyle Kettering muuttaa Suomeen Näkyprosessi saadaan valmiiksi syksyllä Ensimmäinen seurakunnan lehti ilmestyy tammikuussa. Espoon keskuksen seurakuntaistutus alkaa elokuussa. Tuomas Kuusela palkataan nuorisotyöntekijäksi lokakuussa Seurakunta muuttaa Perkkaan kappeliin 6.6. Historia: Tero ja Henrietta Koskinen Haastattelut: Virpi Soini Perkkaan kappeli Piirrokset: Petra Lucander Valokuvat: Jarkko Vertanen

6 Espoon vapaaseurakunta uusiin tiloihin Uusien tilojen käyttöönottojuhlaa vietettiin aurinkoisena sunnuntaina Perkkaan Kappelilla. Juhla oli seurakunnan viikoittainen jumalanpalvelus, johon oli kutsuttu vieraita lähiseurakunnista ja Suomen Vapaakirkosta. Ilmanvaihtosuunnitelmat Pappilan pyhäkoulutiloihin laatinut paraislainen Keijo Suutarinen kera vaimonsa Seijan juhlaan itseoikeutettuina kutsutut vaihtoivat kuulumisia juhlan juontaneen pastori Tero Koskisen kanssa. Juhla koostui runsaasta ylistyksestä, kutsuvieraiden rohkaisevista tervehdyksistä ja seurakunnanjohtaja Kenno Leierin näkypuheesta. Alfassa uskoon tulleen Pepen haastattelu antoi tuoreen muistutuksen evankeliumin elämäämuuttavasta voimasta ja seurakunnan olemassaolon merkityksestä. Tilaisuus oli koko seurakunnan juhla, jota vietimme Jumalan edessä. Iloksemme se oli myös laajemman Kristuksen ruumiin juhla, johon liittyi ystäviämme yli kirkkokuntarajojen. Kun yksi joukostamme kärsii, muut tukevat sitä. Kun yksi iloitsee, muut liittyvät yhteiseen juhlaan. Jumalanpalveluksen jälkeen saimme nauttia runsaan nyyttäripöydän antimista, jonka kokoamiseen koko seurakunta osallistui. Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. 1. kirje korinttilaisille 12:12-13 Vasemmalla Nyyttäripöydän antimista nauttimassa mm. Kirkkonummen vapaaseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Jari Tietäväinen (vas.), Helsingin vapaaseurakunnan johtaja Hannu Hirvonen ja Majakkaseurakunnan johtava pastori, kaupunginvaltuutettu Antero Laukkanen. Ylhäällä Espoon Helluntaikirkon johtava pastori Kyösti Frestadius (vas.) ja Leppävaaran ev.lut. seurakunnan kirkkoherra Kalervo Salo, jonka myötävaikutuksella kappelin vuokraaminen jumalanpalveluskäyttöömme mahdollistui käytännön ekumenian hengessä. Vasemmalla Seurakunnanjohtaja Kenno Leier otti vastaan vieraita kappelin edustalla.

7 Perkkaan kappelia vuokraamme vain sunnuntaisin, mutta osa viereisen Pappilan tiloista on vuokrattu kokoaikaiseen käyttöömme. Pappilan pyhäkoulutiloihin teimme talkoilla kevään ja kesän aikana ilmanvaihtoja pintaremontin. Erityiskiitokset remontin toteutumisesta kuuluvat talkoopäälliköille Jarkko Huttuselle ja Pekka Nurmelalle sekä hänen Katri-siskolleen, jota saamme kiittää pyhäkoulutilojen kauniin värimaailman suunnittelusta ja koristemaalauksista. Näissä tiloissa seurakuntamme on hyvä kasvaa ja vahvistua Jumalan käytössä. Suomen Vapaakirkon edustajina toimivat Päivä Osakeyhtiön toimitusjohtaja Merja Pitkänen (vas.) ja Suomen Viikkolehden päätoimittaja pastori Hannu Lahtinen, joka antoi jo vuonna 2002 kullanarvoisia neuvoja suunnitellessamme vapaaseurakunnan perustamista Espooseen. Henrietta Koskinen Kuvat: Pentti Tuovinen Miljoonakahvit Viime vuoden lopulla järjestimme Espoon vapaaseurakunnassa ensimmäistä kertaa Miljoonakahvit. Keräsimme silloin rahaa Kenian Baringoon kuivuudesta kärsiville. Tänä vuonna jatkamme perinnettä ja teemme jälleen oman osamme maailman hädänalaisten auttamiseksi. Kohteena World Visionin katastrofirahasto Kun seuraava katastrofi tavoittaa meidät iltauutisissa, avun olisi hyvä olla jo matkalla. Siksi Miljoonakahvien kohde on tänä jouluna World Visionin katastrofirahasto. Rahasto kerää puskuriin varoja voidakseen reagoida katastrofeihin mahdollisimman nopeasti, parhaimmillaan vain tuntien viiveellä. Tänä vuonna rahasto on auttanut mm. Haitin maanjäristyksen ja Pakistanin tulvien uhreja. Miksi osallistua? Jokin aika sitten World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukko vieraili seurakunnassamme kertomassa omin silmin näkemiään tilanteita, joissa pienilläkin asioilla voi olla suuri merkitys. Sakset, peili ja kampa voivat riittää uuteen toivoon, ammattiin ja yrittäjyyteen, jonka myötä hyvinvointi ja toivo moninkertaistuu. Usein on myös kyseessä ihmishenki: monet varsinkin lapsia uhkaavat tappavat taudit voitaisiin helposti hoitaa lääkkeillä ja puhtaalla vedellä. Miten osallistua? Joulukuun jumalanpalvelusten kahvituksissa on keräyslipas sekä tilinumerolappuja. Voit myös kertoa keräyksestä ystävillesi sekä muistaa keräystä ja avuntarvitsijoita rukouksissasi. Tiedotamme keräyksen edistymisestä jumalanpalvelusten yhteydessä sekä seurakunnan Facebook-yhteisössä, joka löytyy osoitteesta on.fb.me/evsrk. Lahjoituksesi on arvokas. Et ehkä vielä tiedä, minne se menee, mutta ennemmin tai myöhemmin se päätyy perille. Ja silloin se voi muuttaa jonkun elämän. Jarkko ja Henna Vertanen Kuva: Jarkko Vertanen World Vision on kristillisellä arvopohjalla toimiva humanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö. Miljoonakahvit on joulukuun jumalanpalvelusten yhteydessä järjestettävä keräys. Nimi viittaa siihen valitettavaan tosiasiaan, että tälläkin hetkellä miljoonat ihmiset kärsivät monenlaista puutetta.

8 Espoon Vapaaseurakunta PL 40 (Upseerinkatu 5) Espoo Joulu ja uusi vuosi Espoon vapaaseurakunnassa I adventti, jumalanpalvelus II adventti, ehtoollisjumalanpalvelus ja nyyttärit III adventti, Päivä Osakeyhtiön kirjanäyttely ja myynti (ks. viereinen ilmoitus) IV adventti, seurakunnan joulujuhla. Osana juhlaa laulamme kauneimpia joululauluja Helsingin vapaaseurakunnan jouluorkesterin ja laulajien säestyksellä. Kapellimestarina Ilkka Salmensaari Jouluaaton hartaus klo 16 ALBERGAN KARTANON Kamarisalissa ja klo 17 Kartanon joulu (ks. viereinen ilmoitus) 9.1. Uuden vuoden ensimmäinen jumalanpalvelus Alpha Seuraava Alfa-koulutus lauantaina klo Helsingin Vapaakirkossa, Annankatu1 ilmoittautumiset: espoo@svk.fi Päivä Osakeyhtiön kirjanäyttely ja myynti Kappelilla ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Osta joululahjakirjat ja tilaa Päivän kustantamia lehtiä! Rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta! Vanhimmisto ja työntekijät Pentti Tuovinen Mitä: Missä: milloin: Miten mukaan? Minä: Kartanon joulu Joulujuhla ruokineen ja ohjelmineen niille, jotka joutuvat olemaan jouluaattona yksin. Juhla on maksuton. Albergan kartanon Holvikellarissa (Sokerilinnantie 7) pe klo ensimmäistä ilmoittautumisjärjestyksessä (tero.koskinen@svk.fi tai ). Voin tulla mukaan vielä rukoilemalla ja lahjoittamalla ruokaa, leipomuksia, rahaa lähimmäistyön viitteellä (30083) tai lahjatavaroita. Voin myös välittää kutsua juhlaan jouluaan yksin viettäville. HENKILÖKUNTA Kenno Leier, seurakunnanjohtaja kenno.leier@svk.fi puh (0) Tero Koskinen, pastori tero.koskinen@svk.fi puh (0) Armi Niittylahti, pastori (OTO) armi.niittylahti@svk.fi puh (0) Tuomas Kuusela, nuorisotyöntekijä tuomas.kuusela@svk.fi puh (0) Hannu Salmensaari, Vanhimmiston puheenjohtaja hannu.salmensaari@kolumbus.fi puh. +358(0) Seurakunnan sähköpostilistalle voi liittyä lähettämällä viestin Hannu Salmensaarelle, hannu.salmensaari@kolumbus.fi. Seurakunnan Facebook-yhteisön nimi on Espoon vapaaseurakunta. Pankkiyhteys - Espoon vapaaseurakunta BIC: OKOYFIHH IBAN: FI , viite 7773 seurakunnan yleinen työ. Viitenumero mainittava aina! Muita viitteitä: Alfa -kurssi 2888, Avioliittokurssi 1025 Kirjamyynti 7799, Lähetyspäivä 2448 Retket ja tapahtumat 3007 Lähimmäistyö Nuortenpiirin tilinumero: BIC: OKOYFIHH IBAN: FI Espoon Vapaaseurakunnan lehti Toimitus Päätoimittaja: Kenno Leier Toimitussihteeri: Riikka Palttala Toimittajat: Jouni Riuttanen, Virpi Soini, Jarkko Vertanen Graafinen suunnittelija: Riikka Palttala Avustajat tässä numerossa: Henrietta ja Tero Koskinen, Petra Lucander, Pentti Tuovinen, Henna Vertanen Painos: 200 kpl Painopaikka: Juutiprint, Vantaa Muista lahjoittaessasi uudenmalliset tilinumerot!

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Miksi Espoon vapaaseurakunta istuttaa? Espoon Vapaaseurakunnan lehti nro 4/2011 11.12.2011

Miksi Espoon vapaaseurakunta istuttaa? Espoon Vapaaseurakunnan lehti nro 4/2011 11.12.2011 Espoon Vapaaseurakunnan lehti nro 4/2011 11.12.2011 Emeritus kirkkokunnanjohtaja Jorma Kuusinen vieraili 1. adventtina 27.11. saarnaamassa jumalanpalveluksessamme. Saimme myös ylistää yhdessä hänen säestäessään

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi Rovaniemen Helluntaiseurakunta Välähtikö? Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi 2 Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä uuden työmuodon aloittamiseksi Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Kauhajoen Helluntaiseurakunta Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Tammikuu 2012 Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Syyskuu-Lokakuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Espoon vapaaseurakunnan lehti nro 3/2013 6.10.2013. kuva: Jarkko Vertanen

Espoon vapaaseurakunnan lehti nro 3/2013 6.10.2013. kuva: Jarkko Vertanen Espoon vapaaseurakunnan lehti nro 3/2013 6.10.2013 Matinkylän Kaivolla pidetään seurakuntamme jumalanpalvelus joka toinen sunnuntai. Monet eri kristilliset tahot toimivat viikon mittaan näissä samoissa

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I.

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I. Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 03 ohjelmat - www.tv7.fi 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 35-36 08:40 Armon kalliolla: Minä olen 09:00 Healing Rooms Conference 2018: Jumalan suunnitelma sinulle

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

vapaudu, Älä eristy! Espoon vapaaseurakunnan lehti nro 1/2013 27.1.2013

vapaudu, Älä eristy! Espoon vapaaseurakunnan lehti nro 1/2013 27.1.2013 Espoon vapaaseurakunnan lehti nro 1/2013 27.1.2013 Tiia ja Olli Viljakainen pitävät arvossa perheen kanssa elettyjä arkisia hetkiä. Tavallistenkin päivien keskellä he elävät osana seurakuntaa ja Jumalan

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie. Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.com Lähettikirje 3/2006 07.05.2006 Hyvät ystävät ja esirukoilijat! Toukokuun

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää.

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Matkan perustana on aito ja alkuperäinen kristinusko. Kuva: futureimagebank.com

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot