Hukataanko psykologisen ohjauksen ydin työ- ja elinkeinohallinnon organisaatiouudistuksessa?

Transkriptio

1 Hukataanko psykologisen ohjauksen ydin työ- ja elinkeinohallinnon organisaatiouudistuksessa? Raimo Lahti 1 Työmarkkinaneuvos, emeritus, Antti Tapaninen on julkaissut teoksen Sata vuotta psykologista ammatinvalinnanohjausta (Psykologien Kustannus, 2012). Alun perin väitöskirjaksi tarkoitettu tutkimus ei olisi voinut ilmestyä otollisempaan aikaan. Työja elinkeinohallinnossa on käynnissä laaja organisaatiouudistus, jonka tärkeä lähtökohta oli työministeriön sekä kauppa- ja teollisuusministeriön yhdistäminen. Hallinnon rakenteen ja toimintatapojen muuttuessa myös psykologisen ohjauksen asemaa arvioidaan uudelleen. Tapaninen näyttää tutkimuksensa kymmenessä artikkelimuotoisessa kappaleessa eri näkökulmista, kuinka psykologista ohjausta jo sen alkuvuosikymmenistä riepottelivat eri hallinnonalojen, psykologiatieteen suuntausten ja niitä edustavien voimakkaiden henkilöiden intressit. Hänen analyysinsa kohteena on aikajakso ohjauksen alkuvaiheista Yhdysvalloissa ja Suomen psykologisen ohjauksen kehitys ammatinvalinnanohjauslain valmistumiseen (1961) asti. Erilaisten hallinnollisten ja psykologiatieteen sisäisten kiistojen jälkeen Suomen ohjausmalli muotoutui pääosin ohjauksen pohjoisamerikkalaisen isän Frank Parsonsin (k. 1908) ja hänen seuraajiensa counseling -ideologian suuntaiseksi. Teollinen vallankumous Yhdysvalloissa ja ohjauksen tarve Ihmisten muuttaminen maataloustöistä teollisuuden palvelukseen ja valtava siirtolaisuus lisäsi köyhyyttä, rikollisuutta ja kaikenlaisen syrjäytymisen uhkaa Pohjois-Amerikassa 1 Raimo Lahti, PsT, erikoispsykologi, toimii psykologina Uudenmaan TE-toimistossa 74

2 Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2013 Katsauksia ja keskusteluja viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Julkista sosiaaliturvaa ei ollut. Tarvittiin erilaisia yksityishenkilöiden ja auttamisjärjestöjen toimia, jotta teollisen vallankumouksen kielteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia pystyttiin hillitsemään. Frank Parsons oli alun perin rautatieinsinööri, jota itseäänkin talouslama koetteli ja hän joutui työttömäksi. Parsons vaihtoi alaa, opiskeli lakia ja yhteiskunnallisia aineita. Hän päätyi yliopiston professoriksi ja opetti mm. käytännön psykologiaa. Parsons kritisoi monopolien taloudellista valtaa, puolusti ihmisten yritteliäisyyttä ja korosti yksilöiden lahjakkuuden merkitystä. Hänen ohjausideologiansa lähti sosiaalisen oikeuden-mukaisuuden vaatimuksesta: Ilman tavoitteita ja tietoa omista voimavaroistaan varsinkin nuoret joutuvat helposti ajopuiksi työmarkkinoilla. Psykologisen ohjauksen perusperi-aatteet Parsons esitteli kirjassaan Choosing a Vocation (1909): On lähdettävä ihmisen itsetuntemuksesta ja motiiveista. Kyvyt ja persoonallisuus, niiden vahvuudet ja heikkoudet, on sovittettava realistisesti koulutus- ja työelämässä tarjolla oleviin mahdollisuuksiin. Parsonsin käytännöllinen ohjaustyö tapahtui Civil Servic House -kansalaisopistossa ja sen yhteyteen perustetussa kurssikeskuksessa, jolla oli kuvaava nimi Breadwinners College. Parsonsin varhaisen kuoleman jälkeen hänen kotikaupungistaan Bostonista lähti liikkeelle suoranainen kansanliike Counseling Movement, joka levisi nopeasti kymmeniin muihin Pohjois-Amerikan kaupunkeihin. Tämä kuvastaa suurta tarvetta auttaa ihmisiä, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin yhteiskunnan vanhojen rakenteiden sortuessa ja uusien vaatimuksien ja mahdollisuuksien avautuessa koulutus- ja työelämässä. Ohjaustoiminnalle antoi tieteellistä ja ammatillista perustaa Wundtin kokeellisen psykologian laboratoriosta (perustettiin vuonna 1879) alkanut uuden tieteenalan voimakas kehitys. Psykologian eri alueilla edettiin nopeasti käytännön sovelluksiin. Psykologinen ohjaus on yksi niistä, merkittävimpiä ihmisten ja yhteiskunnan jokapäiväisen toiminnan kannalta. Suomalaisen ohjausjärjestelmän synty neljän hallinnonalan ja psykologiatieteen paradigmojen ristipaineessa Tapaninen osoittaa tutkimuksessaan elegantisti, kuinka tiiviisti Suomen ohjaustoiminta perustui Parsonsin malliin ja kuinka koululaitoksemme ja työelämämme kehitys edellytti nuorten ja myöhemmin myös aikuisten uranvalintojen tukemista. Vahva sosiaalinen tilaus ohjaukselle nostatti hallinnonalojen hegemoniakamppailun, jossa olivat osallisina koulu- ja sosiaalihallinto sekä ammattikasvatus- ja työhallinto taustaministeriöineen. Aika ajoin kiivaaksi yltynyt kamppailu vallasta sai vahvat aineksensa myös psykologiatieteen eri paradigmoja edustavien professorien pyrkimyksistä saada yliote omille näkemyksilleen ja taustaorganisaatioilleen. Erityisesti hallinnolliset ja henkilöiden väliset ristiriidat näyttäytyivät vuosikymmenen kestäneen ammatinvalinnanohjauslain valmistelun aikana. Suomessa ohjausta arvioitiin tarvittavan jo viime vuosisadan alkupuoliskolla koulunsa päättäneiden nuorten elämänuran suunnittelun tueksi. Kouluhallituksen pääjohtaja Mikael Soininen oli tehnyt aloitteen nuorten ohjauksen aloittamisesta jo vuonna Työvoima-asioita hoitavassa hallinnossakin huomattiin pian, että ammattiohjaus olisi hyödyksi työnvälityksen tukena. Tämän totesi sosiaaliministeriön työnvälitysosaston päällikkö Eino Kuusi kirjassaan Työnvälityksen opas (1919). 75

3 Käytännön tasolle ohjaukseen liittyvä sosiaalinen tilaus virittyi ensimmäisenä Helsingin kaupungissa. Normaalilyseon opettaja ja Helsingin yliopiston dosentti Akseli Rosenqvist oli välittävä lenkki Parsonsin counseling -mallin ja Suomessa ensi askeleitaan ottavan ohjaustoiminnan välillä. Rosenqvist esitti näkemyksensä teoksessaan Elämänuran valinta ja ammattisielutiede. (1920). Helsingin kaupunki tilasi häneltä ohjaussuunnitelman (1931), jossa Rosenqvist suositteli Bostonissa kehitettyä ohjaustoiminnan mallia. Maailmanlaajuinen talouslama viivytti suunnitelman toimeenpanoa vuoteen 1939, jolloin Helsingissä aloitettiin ammatinvalinnanohjaus osana kunnallista työnvälitystoimintaa. Helsingin esimerkin mukainen psykologinen ohjaus alkoi vuodesta 1950 lähtien levitä muualle maahan. Yhdysvalloista tulleet counseling -vaikutteet eivät voittaneet itsestään selvästi kilpailua psykologisen ohjauksen tieteellisestä perusparadigmasta. Sen kilpailija oli saksalainen ohjausmalli, psychoteknik. Amerikkalainen counseling lähti subjektista. Asiakas kiinnostuksineen ja ominaisuuksineen on valintojensa keskiössä. Ohjaava psykologi auttaa häntä hahmottamaan tarkemmin omia halujaan, kykyjään ja persoonallisuuttaan sekä antaa tarpeen mukaan niihin sopivia tietoja yhteiskunnassa tarjolla olevista koulutus ja työmahdollisuuksista. Asiakas saa ohjaussuhteessa ja vuorovaikutuksessa tukea, jotta hän pystyisi itse ratkaisemaan valintaongelmansa. Myös nuoren kehitysvaihe huomioidaan, jotta hän ei tekisi ratkaisujaan liian varhain. Tätä parsonsilaista suuntausta edusti Helsingin kaupungin työnvälitystoimiston ensimmäiseksi ammatinvalinnanohjaajaksi vuonna 1939 valittu Niilo Mäki (myöhemmin erityispedagogiikan professori). Mäki käytti ensimmäisenä käsitettä psykologinen ammatinvalinnanohjaus. Toimikautenaan Mäki linjasi suomalaisen ohjauksen mallin psykologian ja counselingin suuntaan. Hänen jälkeensä Helsingin ammatinvalinnanohjaustoimiston johtavaksi psykologiksi valittiin Kai von Fieandt (myöhemmin Helsingin yliopiston psykologian professori), joka vakiinnutti käytännön ohjaustoiminnan ja kehitti mm. testimetodiikkaa. Fieandtin kaudella toimistoon valittiin useita uusia psykologeja ja toimistosta tuli maamme suurin soveltavan psykologian yksikkö. Saksalaisessa mallissa keskeistä oli soveltuvuuden tutkimus ja psykologiset testaukset. Asiakas on tutkimusten objekti, hänen kiinnostuksiaan ja ominaisuuksiaan mitataan laboratoriomaisesti. Psykologi -asiantuntija tekee johtopäätökset tutkimusten perusteella ja osoittaa asiakkaalle oikeaksi katsomansa ratkaisun. Käytännön ammatinvalinnanohjaus-työssä counseling- ja psychoteknik -malleja on sovellettu vaihtelevasti. Edellisen ylivalta ei suinkaan aina ole ollut selvä. Psychoteknik -mallilla oli eri hallinnonaloilla vaikutusvaltaisia kannattajia. Työnvälitys-toiminnassa asiakkaan asettaminen objektin asemaan saattoi tuntua luontevalta. Työnvälitysosaston päällikkö Eino Kuusi piti ohjausmetodiikan esikuvanaan Berliinin ammatinvalinnanohjausta. Kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosaston päällikkö Ohto Oksalan (myöhemmin professori, Työterveyslaitoksen psykologisen osaston päällikkö) spesialiteetti oli oppilasvalinnat. Nekin edellyttivät asetelmaa, menetelmiä ja koetilanteita, joissa tutkimuksen kohteet objektivoitiin. Hän pyrki voittamaan voimakkaiden psykologivaikuttajien ja tieteellisten paradigmojen kilpailun massiivisella Suurella tutkimuksella Siinä suuren koehenkilöjoukon psykologisten testien tuloksia käsiteltiin tilastollisesti faktorianalyyttisin menetelmin maailmanlaajuisestikin huomiota herättäneillä tavoilla. Oksalan pyrkimyksenä oli myötävaikuttaa 76

4 Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2013 Katsauksia ja keskusteluja johtamallaan tutkimuksella myös Helsingin työnvälityksen ammatinvalinnanohjaustoimiston siirtämiseen Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön työvoimaosastoon. Ammatinvalinnanohjauslaki 1961 Ammatinvalinnanohjauslain pitkän valmistelun aikana intressitaistelun keskeiset vastakkainasettelut liittyivät kysymykseen, sijoitetaanko toiminta silloin työvoima-asioita hoitavaan kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön vai kauppa- ja teollisuus-ministeriöön. Vaikuttavimmat henkilöt lainvalmistelukomiteassa olivat Helsingin kaupungin työnvälityksen, vuodesta 1956 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ammatin-valinnanohjaustoimiston, päällikkö Wolmar Mattlar ja Ohto Oksala. Edellinen katsoi, että ammatinvalinnanohjaus liittyy kiinteästi työvoima-asioihin. Jälkimmäisen mielestä ohjaustoiminnassa pitää keskittyä ammattioppilaitosten ja korkeakoulujen oppilas-valintoihin. Opetushallinnon intressejä lainvalmistelussa edusti komitean puheenjohtaja Aarno Niini, jonka mielestä ohjaustoiminta tuli painottaa kansa- ja oppikoulujen oppilaisiin. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Waris piti komiteassa esillä syrjäytymisuhan alaisten ja vajaakuntoisten asemaa. Hän edellytti, että myös sosiaalipolitiikan korkeimman arvosanan suorittaneiden pitäisi voida hakea ammatinvalinnanohjaajan virkoja. Kun laki valmistui lopulta, ohjaajien pätevyysvaatimukseksi määriteltiin ILO:n suosituksen (1949) mukaisesti psykologin tutkinto. Toiminta jatkui kunnallisena, mutta hallinnollinen johto annettiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ammatinvalinnanohjaustoimistolle. Sen päällikkö Wollmar Mattlarin sitkeyttä ja päämäärätietoisuutta kuvaa, että hän vaikutti keskeisesti kunnallisen ammatinvalinnanohjauksen valtiollistamiseen (vuonna 1960), jota hän oli ennakoinut jo paljon aikaisemmin. Mattlarista tuli myös perustetun työvoimaministeriön (1970) ammatinvalinnanohjaustoimiston ensimmäinen päällikkö. Tapanisen analysoiman kehityskulun vaikuttavat elementit näyttäytyvät muutettavat muuttaen psykologisen ohjauksen ja ohjausorganisaation myöhemmissä vaiheissa. Ammatinvalinnanohjaustoiminnan painopisteitä on hallinnollisin toimin siirretty yhteis-kunnan, työelämän ja koulutuksen sekä poliittisten päätöksentekijöiden ajankohtaisina pitämien tarpeiden mukaan. Voi sanoa, että lähes kaikki taannoisen lainvalmistelu-komitean jäsenten erilaiset intressit ovat vuosien mittaan toteutuneet vaihtelevin painotuksiin ohjausorganisaation toimintalinjauksissa ja ammatinvalinnanohjauksen psykologien käytännön töissä. Esimerkiksi viimeaikaiseen työ- ja elinkeinohallinnon organisaatiouudistukseen ovat selvästi vaikuttaneet asiakkaita toiminnan objekteina pitävien päättäjien näkökannat (vrt. asiakkaiden sijoittelu palvelulinjoille ja ajatukset siitä, kuinka heitä työmarkkina- ja säästämisnäkökulma huomioiden on syytä palvella). Missä määrin toimintamalli mahtaa olla peräisin kauppa- ja teollisuusministeriöstä, jonka edustaja Ohto Oksala jo kauan sitten edusti ihmiset objektin asemaan sijoittavaa ohjausideologiaa? Opiksi tähän päivään Loppuluvussa Sadan vuoden perspektiivi tutkija Tapaninen toteaa toiminnan varhaishistorian auttavan nykypäivän ymmärtämisessä. Hän tiivistää mahdollisuudet ja uhat SWOT-analyysiksi: Psykologista, asiakasyksilöistä lähtevää ohjausta tarvitaan erityisesti nyt kuten aiemminkin, koska yhteiskunta, 77

5 työelämä ja koulutusjärjestelmät muuttuvat nopeasti. Kun yritykset rekrytoivat henkilökuntaa, hakijoitten voimavarat, kykytekijät ja persoonallisuus ovat tärkeitä arvioinnin kohteita. Tällä hetkellä vaikuttaa, että raha ja talous sekä työmarkkinoiden hetkelliset tarpeet ovat ylimmät toiminnan ohjaajat. Ihmiset, erityisesti nuoret, jäävät voittoa ja taloudellista tasapainoa tavoittelevien päätösten ja toimien ruhjomiksi. Yksilöiden voimavaroista lähtevä ohjauksellinen ajattelu unohtuu palveluorganisaatioissa. Työja elinkeinohallinnon uusorganisoinneissa näkyy tendenssi, josta OECD-raportissa (2006) varoitettiin -psykologisen ohjaustoiminnan subjektilähtöinen toiminta-ajatus katoaa, kun se sulautetaan taloudellista tehokkuutta tavoitellen muihin palveluihin (meillä työnvälitykseen). Kun te-hallinnon resurssit psykologisen ohjauksen ammatilliseen johtamiseen ja kehittämiseen ovat radikaalisti heikentyneet, uhkana on profession rapautuminen niin, ettei se pysty enää perustelemaan olemassaoloaan työnsä tuloksilla (lisää aiheesta Myllylä, ). Tapaninen on hyödyntänyt teoksessaan pitkäaikaista kokemustaan työhallinnossa ja löytänyt analyyseissaan edelleenkin ohjaustoimintaan vaikuttavat yhteiskunnalliset ja psykologiatieteelliset voimavirrat. Hän on osoittanut, että psykologisen ohjauksen keskeiset periaatteet on hahmotettu jo paljon ennen ammatinvalinnanohjauslain 1961 valmistumista. Laki vain vakiinnutti tämän toiminnan, kuten Tapanisen pitkäaikainen esimies, työvoimaministeriön toimistopäällikkö Kaarlo Multimäki oli monissa kirjoituksissaan esittänyt. Tutkijalle on syytä esittää kysymys, riittäisikö hänellä voimia Suomen ammatinvalinnanohjauksen pitkän historian viimeisten vuosikymmenien usein värikkäiden vaiheiden tarkempaan tutkimiseen. Niissähän hän on ollut myös itse mukana. Julkishallinnon toiminnasta tulee usein vaikutelma, että eletään historiatonta aikaa. Ratkaisut ovat hätäisiä, eikä menneestä oteta oppia. Tapanisen teos on oiva historian oppikirja paitsi psykologista ohjaustyötä tekeville, myös hallinnon päättäjille. Se antaa myös yhteiskuntatieteilijöille, ekonomisteille ja juristeille perusteltuja vastauksia edesmenneen työvoimaministeriön apulaisosastopäällikön, juristi Vilppu Peltomäen kysymykseen: Mihin psykologiaa tässä hallinnossa tarvitaan? 2 Myllylä, Martti (2006) Työhallinnon ammatinvalinnanohjaus: tuottavuuden ja toiminnan arviointia. Työhallinnon julkaisu 366/