Kotisivuohjeet. Eteläpohjalaiset Kylät ry. Sivupohjien rakenne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotisivuohjeet. Eteläpohjalaiset Kylät ry. Sivupohjien rakenne"

Transkriptio

1 Kotisivuohjeet Tässä ohjeessa käydään läpi kotisivujen tekemisen perusteet keskittyen html-koodiin ja sen ominaisuuksiin. Ohjetta voidaan käyttää sivupohjien luonnin apuna, on kuitenkin suositeltavaa että käytetään pääasiassa video-ohjeita jotka löytyvät osoitteesta: Ensimmäiset pari sivua keskittyy kuvaamaan sivupohjien käytön perusteita. Sen jälkeen kuvataan kotisivujen luontia yksinkertaisemman sivupohjan avulla. Tämän jälkeen käydään läpi sivujen siirto palvelimelle. Aivan lopusta löydät kokoelman tärkeimmistä koodielementeistä. Sivupohjissa ulkoasu ja rakenne on pääasiassa jaettu erilliseen css-tyylitiedostoon, joten siihen ei ole välttämättä tarve koskea. Kotisivujen luonti sivupohjien avulla sujuu taatusti kaikilta joilla on hallussa tietokoneen peruskäyttötaidot. Sivupohjien rakenne Kun aloitat tekemään oman yhdistyksesi kotisivuja sivupohjien avulla, ota sivupohjat sisältävä paketti kotisivulta. Paketit on pakattu rar tai zip -pakkauksella, ja sivulta löydät ohjeet niiden purkamiseen ja käyttöönottoon. Aloita yksinkertaisemmasta sivupohjapaketista jos et omaa aikaisempaa kokemusta kotisivujen tekemisestä, toki voit ottaa osia laajemmasta paketista käyttöön vaikka samantien. Suositeltavaa onkin ottaa sieltä vähintään kalenteriliitäntä. Yksinkertainen sivupohja sisältää seuraavat tiedostot: - index.html - ajankohtaista.html - kyla.html - yhdistys.html - yhteystiedot.html - tyyli.css Huomaa että jokainen tiedosto on oma selaimessa avattava sivu. Aloita muokkaamaan niitä yksi kerrallaan ohjeen avulla ja kun olet päässyt ohjeen loppuun, olet luonut yhdistyksellesi kotisivut. Tämän jälkeen tarvii ainoastaan siirtää ne palvelimelle jossa ne ovat kaikien saatavilla. Kun muokkaat sivuja, avaa kyseinen sivu myös selaimeesi, tuplaklikkaamalla tiedostoa se avautuu selaimessa, klikkaamassa oikealla napilla voit valita millä ohjelmalla sen avaat, valitsemalla muistio (notepad) tai textpad (jos olet päätynyt asentamaan sen) voit muokata sitä. Muokkaa tiedostoa, tallenna, ja tarkista aina selaimessa miltä muutoksesi näyttää (päivitä sivu F5-näppäimellä tai ctrl+r näppäinyhdistelmällä).

2 Kotisivujen tekemisen perusteet Kotisivut ovat kokoelma muotoilematonta tekstiä.html formaatissa. Ilman tyylimuotoiluja ja tekstin jaottelua erilaisilla lohkoelementeillä ne näyttäisivät normaalilta tekstiartikkelilta ilman otsikkojen korostuksia ja muotoiluja. Näillä elementeillä sivuista saadaan kuitenkin helpompia lukea ja niihin voidaan luoda haluttu rakenne ja ulkoasu. Tässä ohjeessa on kuvattu niiden lohkoelementtien käyttö, joita sivupohjilla tehdyillä sivuilla vähintään tarvitsee. Jos taidot ovat karttavammat, sivupohjista voi toki muokata juuri sen näköiset kuin haluaa. HTML-sivun perusteet Html-sivu on aina seuraavaa muotoa: <html> <head> <title> Kotisivun nimi </title> </head> <body> </body> </html> <p> Kotisivun sisältö.</p> Jos tarkastellaan yllä olevaa listaa tarkemmin, huomataan että löydetään aina kaksi vastaavaa elementtiä. Samalla tavalla kuin laskutoimituksen sulkumerkit (), elementeissä <> ja </> avaavat ja sulkevat sen. Sivua luodessa täytyy olla tarkkana että jokaisella avatulla elementillä on myös lopetuselementtinsä. Ohjeen lopusta löydät kuvauksia tärkeimmistä elementeistä. Esimerkkejä löydät sivupohja-esimerkeistä

3 Sivupohjien täyttö suppeat sivupohjat Tässä kuvataan sivupohjien muokkaus askelittain yksinkertaisemman sivupohjan avulla. Tätä ohjetta tunnollisesti seuraamalla saat aikaan yksinkertaiset, mutta toimivat kotisivut yhdistyksellesi. Ohjeessa on käytetty kaikkein yksinkertaista ulkoasua. Keskity siihen vasta kun kaikki tarvittava tieto on sivuillasi. Avaa aina muokattava sivutiedosto editorissa ja selaimessa. Selaimessa sen avaat tuplaklikkaamalla tiedostoa, editorissa avaat klikkaamalla tiedostoa hiiren oikealla napilla ja valitsemalla avaa ohjelmalla -> muistio, eng. notepad (tai ohjelmalla textpad jos olet sen asentanut käyttöön). Sivupohjan etusivu (index.html) Etusivu on aina oltava muotoa index.html, onkin tärkeää että sitä ei nimetä uudelleen. Sivun koodaus ja <head></head> -lohko Sivun aivan yläosaan tulee aina yllä kuvattu sivun määrittely. Siinä mm. valitaan sivuston koodaus ja käytettävä kieli. Älä tee siihen muutoksia jos et ole aivan varma mitä olet tekemässä. <head> </head> elementtiin joudut jo tekemään joitakin muutoksia. Siellä määritellään sivun otsikko ja joitakin metatietoja. description-kohtaan voit lisätä jotakin kuvaavia termejä, nämä auttavat hakukoneita löytämään sivusi. Huomaa, että niiden on tultava aina lainausmerkkien sisään ja ne erotellaan pilkulla. Esim: kirkonkylän kyläsivut, kyläsivut, kyläyhdistys. Title-elementin sisälle tulee kotisivujen otsikko joka näkyy selaimen otsikkorivillä. Pidä se lyhyenä ja kuvaavana. Esimerkki:

4 Tulos: <body> -elementin alku ja sivun yläbanneri Lisää tähän <h1> </h1> -otsikkoelementtiin yhdistyksesi nimi. Maksimipituus noin 40 merkkiä. Jos nimestä tulee pidempi eikä se näytä siistiltä otsikkopalkissa, joudut muokata tyylitiedostoon tekstin kokoa. Katso ohjeet siitä css-osiosta. Jos haluat banneriksi kuvan, vaikkapa kyläraitin tai kylätalon kuvan, ohjeet myös siihen löytyvät laajemman sivumallin ohjeesta. Esimerkki:

5 Tulos: Navigointipalkki Tässä luodaan yläosan navigointipalkki. Jos säilytät sivun sisällön sivupohjien mukaisena, näitä ei tarvitse muokata. Muokkaamista ei suositella, mutta jos sivusi sitä edellyttävät, se on kuvattu laajempien kotisivujen ohjeissa.

6 Sivun tekstiosat Kotisivun tekstiosat on jaettu kahteen eri sarakkeeseen. Vasemmanpuolimmainen joka on sivukoodissa ensimmäisenä käsittää ¾ sivun koosta (n. 660px) ja on varsinaista tekstiosaa varten. Oikeanpuoleinen osa on ¼ sivun koosta (n. 190px). Sivun koko leveyssuunnassa on yhteensä 900 pikseliä, joten sen käyttö on matkapuhelimella ja muilla mobiililaitteilla helppoa. Ensimmäisenä käsittelyssä on vasemmanpuoleinen tekstiosa: Sivu on itseasiassa jaettu taulukolla kahteen eri kokoiseen soluun. Tässä aloitetaan taulukko aloituselementillä, ja siihen ei ole tarvetta koskea. Ole kuitenkin huolellinen että nämä elementit säilyvät sivupohjissa oikeilla paikoillaan että sivuston rakenteellisuus säilyy.

7 Yllä on vasen osa kokonaisuudessaan. Ylimmällä koodirivillä määritellään osan kooksi 75% koko taulukon leveydestä. Seuraavana on tekstiosan otsikko. Huomaa että <h1> </h1> -otsikkoa käytetään vaan kerran kussakin solussa. Jaa tekstiä alaotsikolla niin moneen osaan kuin haluat, <h2> </h2> on seuraavan tason otsikko, <h3> </h3> on pienin mallissa käytetty otsikkotaso. Muista että teksti täytyy tulla kappale-elementtien sisälle eli: <p> Tekstiä. </p>. Kappale-elementtien sisällä tehdyt tekstin ulkoasun muokkaukset eivät näy selainikkunassa, kaikki muotoilu tulee käyttää elementtejä käyttäen, sijoita jokainen kappale siis oman kappale-elementtinsä sisälle. Muista, että kappaleelementitkin ovat vain tekstiä, joten kun kirjoitat niitä, ole tarkkana että merkki tulee oikein hakasineen. Esimerkkisivulla tekstin sisään on lisätty jonkin verran linkkejä muualle esimerkkisivustoon. Linkki on aina muotoa <a href= linkin osoite > linkin kuvaus </a>. Pidä huolta että linkin osoite tulee lainausmerkkien sisälle. Huomaa taas että koodin muotoilu editorissa ei näy selainikkunassa. Esimerkki:

8 Otsikkojen ja kappaleiden määrää ei ole mitenkään rajattu, myöskin linkkejä ja kuvia voi tekstin sisään lisätä. Yleensä kuitenkin vähemmän on parempi, varsinkin etusivu tulisi avautua kokonaisuudessaan selainikkunassa ensimmäisellä avauksella. Voit sijoittaa loput materiaaleista sitten muualle sivustolle. Tulos:

9 Seuraavaksi käsitellään oikeanpuoleinen sarake. Se on varsin monikäyttöinen ja siihen voi lisätä monenlaisia tietoja, kuten yhteystietoja, tietoiskuja, linkkejä aineistoihin, tai vaikkapa pieniä kuvia elämöittämään sivuja. Käyttöä ei ole mitenkään rajattu, mutta kuvien maksimikoko on rajattu 190 pikseliin leveyssuunnassa. Myös pitkät sähköpostiosoitteet, nimet ja vastaavat voivat aiheuttaa ulkoasun vääristymää jos niissä ei ole välilyöntejä että selain pystyy ne automaattisesti rivittämään. Tarkista siis aina selainikkunassa että ulkoasu näyttää siistiltä. Huomaa että henkilökohtaiset yhteystiedot on paras laittaa aina sivuille kuvana, että tietoturva säilyy. Jos lisäät yhdistyksen sähköpostiosoitteen sellaisenaan sivulle, tulee olla varma siitä että sähköpostipalvelussa on käytössä tarvittavat roskapostisuodatukset. Muista aina pyytää asianomaiselta lupa ennen kuin lisäät mitään henkilöön liittyviä tietoja sivuille. Lisää etusivulle vähimmäistietoina yhdistyksen virallinen nimi ja Y-tunnus, yhdistyksen puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Jos yhdistyksen puhelinnumerona on yksityisnumero, lisää myös henkilön nimi ja asema yhdistyksessä, sekä ajat, jolloin numerosta voi henkilöä tavoitella. Voit lisätä tiedot sivulle monella eri tavalla, alla on yksi esimerkki. Esimerkki:

10 Jäsentelyssä on käytetty <br /> -elementtiä, joka aiheuttaa tekstissä pakotetun rivinvaihdon. Älä kuitenkaan käytä tätä jäsentelemään normaalia tekstiä, sitä varten on kappale-elementit. Voit kuitenkin käyttää niitä varovaisesti luomaan listoja, jos et halua käyttää varsinaisia luetteloelementtejä <ul> </ul> numeroimattoman tai <ol> </ol> numeroidun listan luomiseksi Tulos:

11 Seuraavana koodissa päätetään tekstiosat sisältävä taulukko sekä sivun pääosan elementti. Ole tarkkana että nämä lohkopäätökset säilyvät oikeassa paikassaan, muuten sivun rakenteellisuus rikkoontuu ja sivu ei välttämättä toimi selaimessa. Viimeisenä elementtinä koodissa on alabanneri. Alabanneria käytetään kuitenkin vain joissakin tyylitiedostoissa luomassa ulkoasukokonaisuuksia ja silloinkin sitä tarvitsee harvoin muokata. Niiden eroista löydät ohjeet kyseisten tyylitiedostojen kansioista sivupohja-paketeissa. Muissa ulkoasuissa siihen ei tarvitse tehdä muutoksia. Viimeisenä koodissa on päätöselementit, joilla lopetetaan sivun runko </body> Sekä lopullinen selaimessa näkyvä nettisivu sidotaan paketiksi </html>. Päätöselementti päättää aina verkkosivun. Olet saanut ensimmäisen sivun valmiiksi, tarkista siis selaimessasi että se näyttää toimivalta ja oikealta. Jos sisältö näyttää oikealta, mutta ulkoasu ei miellytä silmääsi, älä tässä vaiheessa huolehdi siitä, sillä sitä muokataan myöhemmin kun sivut ovat muutoin valmiit. Tärkeintä on että saat kaikki tarvittavat ja tärkeät tiedot sivuillesi. Jatka seuraavan sivun muokkausta. Se ei ole yhtään sen vaikeampi kuin ensimmäinenkään. Olet nyt oppinut tekemään kotisivuja.

12 Toinen alasivu (ajankohtaista.html) Olet saanut valmiiksi ensimmäisen sivun kokonaisuudessaan. Jatko onkin helpompaa sillä suuri osa sivujen sisällöstä on sama kuin etusivulla. Näin luodaan yhtenäinen rakenne koko sivustolle. Muuta siis: head, banner ja navi osat vastaamaan etusivun vastaavia. Jos haluat eritellä sivut toisistaan, voit muuttaa head-lohkon title-kohdan Kirkonkylän kyläsivut vaikka muotoon Kirkonkylän kyläsivut - ajankohtaista. Muutoin jatketaan main-lohkon sisältä. Tässä sivun sisällöksi on luotu yksinkertainen tapahtumalista. Jäsentelyyn ei ole käytetty mitään muuta kuin yksinkertaisia muotoiluelementtejä. Huomaa että on käytetty <strong> </strong> -elementtiä jolla päivämäärät on erotettu tekstistä. Muuten tapahtumat on jaoteltu yksittäisiin kappaleisiin. Luo uusi tapahtuma kopioimalla ja liittämällä koko kappale, muuttamalla päivämäärä ja muokkaamalla tekstiksi haluamasi sisältö. Voit lisätä linkkejä tapahtumien omille sivuille ja vastaaviin sisältöihin. Tämä on helpoin tapa tehdä tapahtumalista, mutta käytä sitä vain, jos yhdistykselläsi on muutama tapahtuma vuodessa, sillä tapahtumat on lisättävä listaan aina muokkaamalla itse sivukoodia. Jos tapahtumia on enemmän tai yhdistykselläsi on mm. kylätalon tai muiden kiinteistöjen varauksia, joita tarvitsee myös listata, on syytä etsiä joku toinen ratkaisu. Laajempien sivupohjien esimerkeissä on esitelty Google-kalenteripalvelun upottaminen sivulle, se onkin äärimmäisen suositeltavaa helppouden ja käytettävyyden kannalta. Muista että vanhat tapahtumamerkinnät on syytä poistaa, muuten sivustolla annetaan lukijoille kuva ettei siitä huolehdita. Google-kalenteripalvelu toimii tässäkin tapauksessa paremmin, sillä se näyttää vain ajankohtaisen sisällön ensimmäisellä avauksella.

13 Voit aina aloittaa yksinkertaisella tapahtumalistalla ja vaihtaa myöhemmin. Esimerkki: Tulos: Sivulla on vielä oikeanpuolinmainen sarake. Voit käyttää sitä vaikka muistuttamaan tärkeimmistä tapahtumista jotka tiedetään jo hyvissä ajoin etukäteen. Käyttöä sarakkeelle voi olla monenlaista, joten sovella sitä mielesi mukaan.

14 Tässä on lisätty tiedot tulevista kesän markkinoista. Tekstissä on linkki kuvitteelliselle markkinasivulle. Voit tehdä aina samaan kansioon oman sivun tapahtumaa tai tilaisuutta varten. Nimeä se omaksi tiedostoksiin, lisää sivustolle linkki sinne. Voit myös käyttää toista ulkoasua tarvittaessa erottamaan sitä muusta sivustosta. Voit vaikka nimetä jonkun valinnaisen tyylitiedoston tyyli2.css nimiseksi ja muokata <head> -lohkossa sisältämä linkki johtamaan sinne. Esimerkki: Tulos:

15 Kolmas alasivu (kyla.html) Kolmannen alasivun muokkaaminen aloitetaan taas muuttamalla head, banner ja navi osat vastaamaan etusivun vastaavia. Sivun runko-osat ovat yleensä ainoat, jotka vaativat jotain muutoksia, sillä sivuston looginen rakenne halutaan säilyttää jokaisella alasivulla. Huomaa ettei tiedostonnimiin tule ääkkösiä. Kylästä tulee siis kyla jne. Yksinkertaisemmassa mallissa kaikki kylää koskevat tiedot on liitetty yhden sivun alle, tämä ei kuitenkaan ole välttämättä tarkoituksenmukaista, varsinkin jos halutaan liittää enemmän kylää koskevia asioita. Jos sivusto pidetään hyvin kevyenä, pärjätään tosin tälläkin. Laajemmassa versiossa kyläsivu on jaettu useampaan alasivuun ja se onkin ehkä paras tapa tehdä tämä kyseinen sivuston osa. Tässä vaiheessa osaat jo muokata sivupohjien tekstiä. Jos asia vielä tuottaa päänvaivaa, katso ohjeen alusta index.hml -sivun muokkauksen ohjeesta. Kirjoita laajemmat tekstikappaleet aluksi normaaleiksi

16 tekstitiedostoiksi, sen jälkeen kopioi ne sivupohjaan (ole tarkkana että ne tulevat oikeaan kohtaan taulukon solun sisälle, korvaa siis esimerkissä olevat otsikko- ja kappale-elementit omalla tekstilläsi). Sen jälkeen lisää otsikoiden ympärille sopivan tason otsikkoelementti ja lisää tekstin kappaleiden ympärille kappaleelementti. Tällöin teksti säilyy kotisivullasi suurin osin samannäköisenä kuin tekstitiedostossasi. Toimi siis seuraavasti: Tämä on otsikko Tämä on kappaleen tekstiä. Tämä on toisen kappaleen tekstiä. Tämä on alaotsikko Kopioi -> liitä ja muokkaa: Tämä on kappaleen tekstiä. <h1>tämä on otsikko</h1> <p>tämä on kappaleen tekstiä.</p> <p>tämä on toisen kappaleen tekstiä.</p> <h2>tämä on alaotsikko</h2> <p>tämä on kappaleen tekstiä.</p> Tällä tavalla teet nopeasti sivuille sisältöä varsinkin jos sinulla on valmiita tekstidokumentteja joissa on sopivaa sisältöä. Tällä sivulla ei haittaa vaikka tekstiä on enemmänkin, ja se ei avaudu ensimmäisessä ikkunassa. Liitä tänne kaikki kylää koskevat tiedot, yhdistystä koskeville tiedoille on oma sivunsa. Jos käytät pohjaa jonkun muun kuin kyläyhdistyksen käyttöön, voit tehdä tästä sivusta omasi yksinkertaisesti korvaamalla kaikki kylään liittyvät maininnat omalla otsikollasi, myös siis tiedostonnimen sekä navigaatiopalkeissa olevat viittaukset.

17 Neljäs alasivu (yhdistys.html) Neljäs alasivu on luotu yhdistyksen toimintaa varten. Sitä voit käyttää yhdistyksen sisäistä tiedotusta varten, lisätä sinne tietoja juuri yhdistyksesi, ei kyläsi, toiminnasta. Lisää vasemmanpuoleiseen osaan haluamasi tiedot toiminnasta. Jaa tekstiä alaotsikoihin ja käytä halutessasi apuna kuvia tai muita havainnollistavia elementtejä. Ohjeen kuvan lisäämiseksi löydät seuraavan otsikon alta. Oikeanpuoleinen palsta on tässä tapauksessa käytetty listaamaan erilaisia yhdistystoiminnassa tarvittavia dokumentteja, suunnitelmia ja pöytäkirjoja. Se onkin hyvä paikka säilyttää ja julkistaa näitä tarvittavia dokumentteja. Ohjelmakoodissa ne on toteutettu seuraavasti: Otsikot ja listaukset ovat ohjelmakoodissa vain esimerkkejä, lisää siis juuri ne tiedot mitä yhdistyksesi tarvitsee. Tässä tapauksessa listat on luotu pakotetuilla rivinvaihdoilla, silloin niiden ulkoasu pysyy hyvin samankaltaisena muun tekstin kanssa.

18 Esimerkki: Huomaa, että tässä tapauksessa linkki osoittaa tämän sivun kanssa samassa kansiossa olevaan dokumenttiin, jos olet epävarma minne linkki osoittaa, voit kirjoittaa lainausmerkkien sisään suoraan täydellisen osoitteen (esim. muotoa Vältä tiedostojen nimissä seuraavia: - ääkköset ja muut erikoiskirjaimet, kuten å, ö, ä - isot kirjaimet, tiedostonnimi tulisi kirjoittaa pienellä aina kun mahdollista - erikoismerkit ja välilyönnit, käytä välilyöntien sijaan alaviivaa _ Linkkiä luodessa täytyy olla myös tarkkana että käytetään tiedoston täydellistä nimeä, tämä tarkoittaa myös tiedostopäätettä. Paras muoto dokumenteille on.pdf. Tulos:

19 Neljäs alasivu (yhteystiedot.html) Viimeinen alasivu käsittää yhdistyksen yhteystiedot. Oikea tapa lisätä yhteystiedot on lisätä ne kuvana. Tämä tapahtuu luomalla.jpeg kuva, esimerkiksi MS Paint -ohjelmalla, johon kirjataan henkilöt yhteystietoineen. Syy tähän on tietoturvassa, sillä se poistaa riskin sähköpostiosoitteiden kaappaamisesta roskapostitarkoituksiin lähes kokonaan. Kuva on myös helppo vaihtaa kun yhteystietoja tarvitsee muuttaa. Erillistä palaute- tai yhteydenottolomaketta ei kannata luoda, sillä sen väärinkäyttö on hyvin helppoa ja se sisältää myös tietoturvariskin. Paras tapa on luoda sähköpostitili tätä tarkoitusta varten, jota käytetään yhdistyksen "virallisena" sähköpostiosoitteena. Tilin käyttöoikeus voi olla useammalla ihmisellä, ja koska kyse ei ole henkilökohtaisesta tilistä, säilyvät postiarkistot yhdistyksen käytössä vaikka yhdistystoimijat vaihtuisivatkin. Sivupohjiin on siis luotu valmiiksi paikka yhteystiedoille. Koodia ei tarvitse tästä kohdin muuttaa, riittää että luodaan kuva jonka leveys on 660 pikseliä ja jonka tiedostonnimi on yhteystiedot.jpg. Kuvan korkeutta voidaan muuttaa niin paljon kuin tarpeellista (on muutettava koodista myös height attribuutin arvoa), mutta leveämpää kuvaa ei ulkoasua rikkomatta voida lisätä.

20

21

22 Nyt sivut ovat valmiit. Niihin on lisätty aivan vähimmäissisältö, seuraavaksi kiinnitetään huomio siihen, tarvitaanko muita alasivuja, mitä muutoksia ulkoasuun tehdää, hienosäädetään sisältöä ja tarkistetaan että kaikki linkit, kuvat ja muut vastaavat toimivat. Paras tapa tarkistaa on avata etusivu selaimessa ja selata koko sivusto läpi, testaten kaikki ennen kuin sivut siirretään palvelimelle. Huomaa, että jos linkit toimivat omalla koneellasi vain jos ne on luotu viemään samassa kansiossa tai sen alikansioissa oleviin tiedostoihin. Tarkista muut linkit siis siirrettyäsi tiedostot palvelimelle. Ulkoasun muuttamisesta, lisäpalveluiden liittämisestä sivuille, alasivujen lisäämisestä ja muista monimutkaisemmista toimenpideistä löydät kuvaukset video-ohjeista. Sivujen siirto palvelimelle Seuraavaksi suoritetaan sivujen käyttöönotto. Jos yhdistyksesi on Eteläpohjalaiset Kylät ry:n jäsenyhdistys, se saa pienen, mutta kuitenkin yhdistyksien käyttöön riittävän sivutilan jäsenpalveluna. Tätä sivutilaa voit kysellä sähköpostiosoitteesta Saat palvelimelle seuraavat tiedot: isäntä (host) -nimen joka on palvelimen tunnus, käyttäjänimen (username) joka on oma tunnuksesi palvelimelle, salasanan (password) ja portinnumeron (gate). Kaikkia näitä neljää tietoa tarvitset että pystyt tiedostot siirtämään palvelimelle. Tarvitset siirtoa varten ftp-tiedostonsiirto-ohjelman. Suurin osa selaimista myös osaa listata ja siirtää tiedostoja ftp-palvelimelle, joten voit kirjoittaa suoraan selaimen otsikkoriville saamasi isäntänimen, minkä jälkeen palvelin kysyy käyttäjätunnustasi ja salasanaasi. Parempi on kuitenkin käyttää varta vasten luotua tiedostonsiirto-ohjelmaa. Tähän käyttöön FileZilla Client ( soveltuu hyvin, se on ilmainen ja sen saa myös suomenkielisenä. Aloitetaan tiedostojen siirto: Kirjoitetaan otsikkoriville isäntänimi, käyttäjänimi, salasana ja portti, ja painetaan nappia pikayhdistä. Tämä myös tallentaa osoite- ja salasanatiedot ohjelmaan, jos koneesi on siis yleisessä käytössä, tyhjennä nämä tiedot aina ennen kuin suljet ohjelman (muokkaa -> tyhjennä yksityisyystiedot). Jos jätät tiedot koneellesi, tarvitsee vain napsauttaa oikeassa reunassa olevaa nuolta josta valitset haluamasi palvelimen.

23 Ohjelmaan avautuu työkansiosi. Varmista palvelimen ylläpitäjältä mikä on oma työkansiosi. Jos oikean alakulman ikkunaan avautuu tyhjä kansio jossa ei ole alikansioita, olet valmiiksi oikeassa paikassa. Kotisivusi index-kansio saattaa olla esim. muotoa httpdocs, www, jne., palveluntarjojastasi riippumatta. Navigoi tiedostorakennetta pitkin oikeaan palvelimen kansioon jos et vielä siellä ole. Huomioi että ohjelman vasemman puolen ikkunat sisältävät oman tietokoneesi hakemistot ja oikean puolen ikkunat palvelimen hakemistot. Etsi molemmista hakemistorakenteista oikea hakemisto, sen jälkeen yksinkertaisesti siirrä haluamasi tiedostot vasemmalta hakemistosta oikealle hakemistoon. Tämä kopioi ne palvelimelle. Esimerkki: Olet nyt luonut kotisivut jotka löydät selaimellasi osoitteestasi, esim Sivut näkyvät selaimessasi aivan samalla tavalla palvelimen hakemistossa kuin avatessasi ne oman kotitietokoneesi hakemistosta selaimella. Kotisivut ovat valmiit. Kun päivität niitä, tee muutokset kotikansiosi sivuihin ja siirrä uusi sivu palvelimelle. Jos sivuja päivittää useampi kuin yksi, siirrä alkuperäinen sivu palvelimelta kotikansioosi, muokkaa sitä ja siirrä se takaisin palvelimelle, näin kaikkien tekemät muutokset säilyvät sivuilla.

24 Tärkeimmät lohkoelementit <html> </html> Elementti on sivun juurielementti, joka täytyy löytyä sivun alusta ja lopusta että selain tunnistaa sen html-sivuksi. Tätä elementtiä ei sivupohjissa ole yleensä tarvetta muokata. <head> </head> Tähän elementtiin määrittelemme sivun otsikkotiedot. Käyttö on tarkemmin kuvattu myöhemmin kun tarkastellaan sivupohjien täyttöä. <body> </body> Elementti käsittää sivun varsinaisen sisällön. Kaikki mikä näkyy selainikkunassa tulee tämän lohkon sisään. <div> </div> Tätä elementtiä käytetään yleensä rakenteellistamaan sivua, sillä erotellaan sivun osia toisistaan mm. ulkoasun muokkausta varten. Sivupohjissa ulkoasu määritellään div-elementillä. Sivu on jaettu kolmeen neljään pääosaan, tässä mm.: banneri, navi ja main -osiin. Näistä ensimmäinen käsittää otsikkopalkin, toinen navigointipalkin ja kolmas varsinaisen tekstiosan. <h1> </h1> Otsikkoelementti. Tällä kuvataan ensimmäisen tason otsikkoa, joka yleensä löytyy vain kerran sivulta tai taulukon soluun jaetusta tekstiosasta. <h2> </h2> Otsikkoelementti. Tällä kuvataan toisen tason otsikkoa, jota käytetään rakenteellistamaan tekstiä. <h3> </h3> Otsikkoelementti. Tällä kuvataan kolmannen tason otsikkoa, joka on sivupohjissa käytetty kaikkein pienin otsikkotyyppi. <p> </p> Kappale-elementti. Kaikki kirjoitettu normaali teksti tulee olla kappaleelementin sisällä. Se on käytetyin yksittäinen elementti. <a> </a> Linkki. Käyttö: <a href= linkin osoite >Linkin kuvaus.</a>. Ole tarkka että linkin osoite tulee lainausmerkkien sisälle ja että linkkiin tulee tarkalleen oikea osoite. Osoite: index.html osoittaa samalla palvelimella olevan saman kansion index.html tiedostoon, kun taas linkin osoite osoittaa juuri tuossa osoitteessa olevaan

25 tiedostoon ja siihen voidaan viitata mistä tahansa. Jos olet epävarma, lisää aina linkin osoite kokonaisuudessaan, siitä ei ole mitään haittaakaan. <img></img> tai <img /> Kuva. Käyttö: <img alt="kuva" src="kuva.jpg" width="210" height="300" />. Attribuutti alt= tarkoittaa tekstiä joka näytetään jos kuvaa ei jostain syystä voida ladata, vaikka silloin jos se on sijoitettu väärän hakemistoon. src= määrittää kuvan osoitteen, eli se vastaa ylemmässä linkin määritelmässä href= attribuuttia. Jos käytetään viittausta kuvannimi.jpg on sen sijaittava samassa hakemistossa kuin sivu jossa kuvaa käytetään. width= attribuutti määrittelee kuvan leveyden, height= kuvan korkeuden. Vaikka kuva olisi suurempi, näytetään se juuri siinä koossa kun tässä määritellään, ole tarkkana että kuvasuhteet säilyvät eikä se vääristy. Huomaa että lopussa ennen hakasulkua täytyy olla / -merkki joka päättää linkin. Tässä tapauksessa ei tarvita päättöelementtiä. Kuvalinkki. Käyttö: <a href="kuvannimi.jpg"><img alt="kuva" src="kuvannimi.jpg" width="210" height="158" /></a>. Tässä tapauksessa kuva näytetään 210x158 kokoisena, kuitenkin kuvaa klikkaamalla se avautuu ikkunassa alkuperäiskokoisena. Tämä onkin hyvä tapa käyttää tärkeitä kuvia, joista haluat täysikokoisen version näkyville. Se on kuitenkin raskas tapa käyttää ja alkuperäisen kuvan koon olisi hyvä olla maksimissaan noin 900x900 pikseliä. Enimmillään yhdelle sivustolle kannattaa laittaa noin 4-5 kuvaa, jos on tarve näyttää enemmän, lisätään ne ulkopuoliseen kuvapalveluun ja lisätään linkki sivulle. <ul> </ul> Lista. Käyttö: <ul> <li> ensimmäinen </li> <li> toinen </li> </ul>. ensimmäinen toinen <ol></ol> Numeroitu lista. Käyttö: <ol> <li> ensimmäinen </li> <li> toinen </li> </ol>. 1. ensimmäinen 2. toinen

26 <table> </table> Taulukkoelementti. Vältä käyttöä mahdollisimman paljon. Käyttö: <table> <tr> <th>päivä</th> <th>tapahtuma</th> </tr> <tr> <td> </td> <td>talkoot</td> </tr> </table> <- taulukon aloitus <- ensimmäinen rivi alkaa <- ensimmäisen solun otsikko <- toisen solun otsikko, poista nämä jos et tarvi <- ensimmäinen rivi päättyy <- toinen rivi alkaa <- toisen rivin ensimmäinen solu <- toisen rivin toinen solu <- toinen rivi päättyy <- taulukko päättyy Päivä Tapahtuma Talkoot <strong> </strong> Strong-elementti. Tällä korostetaan tekstiä. Vaikutus on sama kuin tekstin boldaus tekstieditorissa. Käyttö: <p> Tämä kappale vaatii <strong>korostettua</strong> tekstiä.</p> Tämä kappale vaatii korostettua tekstiä. <br /> Pakotettu rivinvaihto. Käyttöä ei yleensä suositella, mutta voit käyttää sitä harkiten. Älä kuitenkaan koskaan käytä sitä kappaleiden luontiin, vaan tee ne <p></p> -elementillä. Huomaa että elementti päättyy itseenseä, lopussa täytyy siis olla / -merkki jota ennen on välilyönti. Käyttö: <p>tämä <br /> kappale <br /> vaatii <br /> rivinvaihtoja.</p> Tämä kappale vaatii rivinvaihtoja. <pre> </pre> Tämä elementti on siitä erikoinen että sen väliin kirjoitettu teksti näkyy selainikkunassa juuri sellaisenaan, eli se pakottaa siihen muotoilut. Voit käyttää kokeillen, mutta älä kuitenkaan luo sillä suuria tekstikappaleita. Yleisimmin sitä käytetään erottamaan tekstistä esimerkiksi viittauksia. Lisää elementtejä löydät mm. englanniksi osoitteesta:

Kotisivuohjeet. Eteläpohjalaiset Kylät ry. Sivupohjien rakenne

Kotisivuohjeet. Eteläpohjalaiset Kylät ry. Sivupohjien rakenne Kotisivuohjeet Tässä ohjeessa käydään läpi kotisivujen tekemisen perusteet keskittyen html-koodiin ja sen ominaisuuksiin. Sivupohjissa ulkoasu ja rakenne on pääasiassa jaettu erilliseen css-tyylitiedostoon,

Lisätiedot

Sivupohjien täyttö suppeat sivupohjat

Sivupohjien täyttö suppeat sivupohjat Sivupohjien täyttö suppeat sivupohjat Tässä kuvataan sivupohjien muokkaus askelittain yksinkertaisemman sivupohjan avulla. Tätä ohjetta tunnollisesti seuraamalla saat aikaan yksinkertaiset, mutta toimivat

Lisätiedot

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012 Tiedostot Uudet ominaisuudet: - Ei Tiedostot-kohtaa alueen sisällä, vaan tiedostonvalitsin, jolla tiedostot tuodaan alueelle siihen kohtaan missä ne näytetään - Firefox-selaimella voi työpöydältä raahata

Lisätiedot

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009 Verkkosivut perinteisesti Tanja Välisalo 11.2.2009 WWW-sivujen vieminen omaan kotisivutilaan yliopiston mikroverkossa https://salasana.jyu.fi Klikkaa painiketta Activate WWW Klikkaa painiketta Activate

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

WWW-PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTO LOUNEA OY

WWW-PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTO LOUNEA OY 1 WWW-PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTO LOUNEA OY 10.4.2015 Lounea Oy Tehdaskatu 6, 24100 Salo Puh. 029 707 00 Y-tunnus 0139471-8 www.lounea.fi Asiakaspalvelu 0800 303 00 Yrityspalvelu 0800 303 01 Myymälät 0800 303

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Entiteetit erotetaan muusta tekstistä & ja puolipiste. esim. copyright-merkki näkyy sivulla

Entiteetit erotetaan muusta tekstistä & ja puolipiste. esim. copyright-merkki näkyy sivulla 1 ENTITEETIT Tehtävä 1. Tietokoneet ja käyttöjärjestelmät käyttävät erilaisia merkkijärjestelmiä ja varsinkin Internetin alkutaipaleella aiheutti sen, että jotkut merkit eivät näkyneet kaikilla oikein.

Lisätiedot

Code Camp for Girls. Sanna Nygård. Lokakuussa 2015 www.frantic.com/codecamp/

Code Camp for Girls. Sanna Nygård. Lokakuussa 2015 www.frantic.com/codecamp/ Code Camp for Girls Sanna Nygård Lokakuussa 2015 www.frantic.com/codecamp/ HTML? HTML? HyperText Markup Language Ei ole nettisivua ilman HTML:ää Rakenteinen, hierarkkinen dokumentti Vain rakenne ja sisältö,

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Sisällysluettelo Kirjautuminen ja ylläpito...3 Kirjautuminen sivustolle...3 Ylläpitovalikko...3 Artikkeleiden muokkaaminen...4 Artikkelin asetukset...4

Lisätiedot

SeaMonkey pikaopas - 1

SeaMonkey pikaopas - 1 SeaMonkey pikaopas SeaMonkey on ilmainen ja yksinkertainen www-sivujen teko-ohjelma. Sillä on kätevää koostaa yksinkertaisia sivuja ilman, että täytyy tietää jotain HTML-koodista. Tämä opas esittelee sivuston

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE LATOMO VERSO

KÄYTTÖOHJE LATOMO VERSO Kirjautuminen Kirjatuminen järjestelmään tapahtuu syöttämällä ylläpitäjältä (yleensä sähköpostilla) saatu käyttäjätunnus ja salasana niille varattuihin kenttiin. Jos olet unohtanut salasanasi voit syöttää

Lisätiedot

Drupal-sivuston hallintaopas

Drupal-sivuston hallintaopas Drupal-sivuston hallintaopas 11.12.2011 1. Sisäänkirjautuminen... 2 2. Sivun luonti... 2 1 1. Sisäänkirjautuminen Kirjautumissivulle pääset osoitteesta http://www.venajaseura.com/user Käyttäjätunnuksesi

Lisätiedot

Artikkelin lisääminen

Artikkelin lisääminen Sisällys Artikkelin lisääminen...3 Artikkelin muokkaaminen...5 Kuvan lisääminen artikkeliin...6 Väliotsikoiden lisääminen artikkeliin...9 Navigointilinkin lisääminen valikkoon...10 Käyttäjätietojen muuttaminen...13

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

PROJEKTISIVUJEN PAÄ IVITTAÄ MISEN OHJEET

PROJEKTISIVUJEN PAÄ IVITTAÄ MISEN OHJEET PROJEKTISIVUJEN PAÄ IVITTAÄ MISEN OHJEET Suomen partiolaiset Finlands scouter ry 04/2013, muokattu 02/2015 Tämä ohje on tarkoitettu Suomen Partiolaisten hallinnoimien projektisivustojen sisällöntuottajille

Lisätiedot

Ylläpitoalue - Etusivu

Ylläpitoalue - Etusivu Crasmanager 5.2 Ylläpitoalue - Etusivu Sivut osiossa sisällön selaus ja perussivujen ylläpito. Tietokannat osiossa tietokantojen ylläpito. Tiedostot osiossa kuvien ja liitetiedostojen hallinta. Työkalut

Lisätiedot

Verkkojulkaiseminen Minna Väisänen. HTML5-tehtävä

Verkkojulkaiseminen Minna Väisänen. HTML5-tehtävä Verkkojulkaiseminen Minna Väisänen HTML5-tehtävä Kirjoita Dreamweaverissa oheisen nettisivun koodi. Lisää xx-kohtiin omat tietosi. Kuvan nimi on joki.jpg. Ensin tehdään sivusto ja sitten yksittäinen sivu.

Lisätiedot

OHJE WWW.MUKAANPARTIOON.FI -LIPPUKUNTASIVUN MUOKKAAMISEEN

OHJE WWW.MUKAANPARTIOON.FI -LIPPUKUNTASIVUN MUOKKAAMISEEN OHJE WWW.MUKAANPARTIOON.FI -LIPPUKUNTASIVUN MUOKKAAMISEEN 1. KIRJAUDU Navigoi osoitteeseen www.mukaanpartioon.fi. Aloita kirjautumalla: käyttäjätunnus: salasana: lippukunta HpL1Ka KUVA 1: Kirjautumislinkki

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

Kyläsivujen InfoWeb-ohje

Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kirjoita internet-selaimesi osoitekenttään kyläsivujen hallintaosoite; www.yla -savo.fi/admin Saavut seuraavalle sivulle, johon kirjoitat käyttäjätunnuksesi ja salasanasi: Paina

Lisätiedot

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE JULKAISUJÄRJESTELMÄÄN KIRJAUTUMINEN. Osoitekenttään kirjoitetaan www.domain.fi/admin. Kirjoita käyttäjätunnus: xxxxxx. Salasana:

Lisätiedot

Oma kartta Google Maps -palveluun

Oma kartta Google Maps -palveluun TAMPERE 1 (6) Oma kartta Google Maps -palveluun Google Maps palveluun on mahdollista luoda karttoja omilla paikkamerkeillä. Tilin luonti Google-palveluihin Tehdäksesi karttoja omilla paikkamerkinnöillä,

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...

Lisätiedot

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

Tee html-sivu, jossa on yllä olevat kaksi taulukkoa.

Tee html-sivu, jossa on yllä olevat kaksi taulukkoa. TAULUKKO 1 Taulukoiden avulla voidaan informaatio esittää havainnollisesti esimerkiksi palstoitettuna. Lisäksi voidaan sijoittaa eri elementit haluttuihin paikkoihin (taulukkotaitto). Taulukko luodaan

Lisätiedot

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta.

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Sisäänkirjauduttuasi näet palvelun etusivulla helppokäyttöisen hallintapaneelin. Vasemmassa reunassa on esillä viimeisimmät tehdyt muutokset

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu WordPress KÄYTTÖOHJE Sotkamo 2016

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu WordPress KÄYTTÖOHJE Sotkamo 2016 / / WordPress KÄYTTÖOHJE Sotkamo 2016 Sisältö Sisältö 1. Yleistä 2. Kirjautuminen ylläpitoon 2.1. Kirjaudu osoitteessa: http://sotkamo.valudata.fi/admin Myöhemmin: http://www.sotkamo.fi/admin 2.2 Salasana

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Ohjelman käyttöön ei sisälly muita kuluja kuin ohjelman lisenssimaksu ja mahdolliset webbipalvelusi käyttömaksut.

Ohjelman käyttöön ei sisälly muita kuluja kuin ohjelman lisenssimaksu ja mahdolliset webbipalvelusi käyttömaksut. Kotisivu ohje Kotisivu - ohjelmisto on webbipohjainen kotisivujen julkaisujärjestelmä jossa käyttäjä ei tarvitse erityistaitoja kyetäkseen julkaisemaan webbisivuja. Jos osaat käyttää Microsoft Word tekstinkäsittelyohjelmaa,

Lisätiedot

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Sivu 1(16) Sisällysluettelo 1 Joomla! sivuston sisällöntuotanto... 2 2 Artikkeleiden julkaisu sivustolla... 4 3 Artikkelin julkaisemista

Lisätiedot

Yleistä. Suositukset. Rakenne

Yleistä. Suositukset. Rakenne Yhdistysavaimen ulkoasuohjeistus Jyty-liiton yhdistyksille 27.5.2015 Yleistä Tämä on Jytyliiton yhdistyksille laadittu ohjeistus ulkoasun rakentamisesta Yhdistysavain-julkaisujärjestelmään. Tavoitteena

Lisätiedot

Juricon Nettisivu Joomlan käyttöohjeet

Juricon Nettisivu Joomlan käyttöohjeet Juricon Nettisivu Joomlan käyttöohjeet Sisällysluettelo Julkaisujärjestelmä hallinta... 3 Joomla-järjestelmän ylävalikolla on seuraavia:... 3 Valikot... 4 Kategoriat ja artikkelit... 5 Lisäosat ja moduulien

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2014 Aineistot Kun laitat Muokkaustilan päälle, näet jokaisessa osiossa Lisää aktiviteetti tai aineisto - linkin. Valitse linkin takaa avautuvasta listasta, millaisen aineiston haluat alueelle tuoda, ja paina

Lisätiedot

H T M L eli kuinka laadin itselleni päheät kotisivut. Janne Käki

H T M L eli kuinka laadin itselleni päheät kotisivut. Janne Käki H T M L eli kuinka laadin itselleni päheät kotisivut Janne Käki 13.9.2006 Mikä ihmeen HTML? HyperText Markup Language hypertekstiä eli toisiinsa linkitettyjä dokumentteja merkintäkieli, perustuu erilaisiin

Lisätiedot

Nettisivujen Päivitysohje

Nettisivujen Päivitysohje Hämeenlinnan rauhanyhdistys ry Nettisivujen Päivitysohje Ohje päivitetty 18.7.2012 Hallintapaneeli Kirjautuminen nettisivujen hallintaan Hallintapaneeliin päästään kirjautumaan klikkaamalla linkkiä nettisivujen

Lisätiedot

Sivuston muokkaus WordPressin kanssa

Sivuston muokkaus WordPressin kanssa Sivuston muokkaus WordPressin kanssa Sivuston muokkaus WordPress-hallintajärjestelmän kanssa on hyvin helppoa. Sitä vähän tutkimalla ja tätä ohjetta lukemalla sen käyttö tulee nopeasti tutuksi. Olen myös

Lisätiedot

H T M L eli kuinka laadin itselleni päheät kotisivut. Janne Käki 13.9.2006

H T M L eli kuinka laadin itselleni päheät kotisivut. Janne Käki 13.9.2006 H T M L eli kuinka laadin itselleni päheät kotisivut Janne Käki 13.9.2006 Mikä ihmeen HTML? HyperText Markup Language hypertekstiä eli toisiinsa linkitettyjä dokumentteja merkintäkieli, perustuu erilaisiin

Lisätiedot

OHJEET WORDPRESS-BLOGIN LUOMISEEN JA TAVALLISIMPIIN BLOGITOIMINTOIHIN

OHJEET WORDPRESS-BLOGIN LUOMISEEN JA TAVALLISIMPIIN BLOGITOIMINTOIHIN OHJEET WORDPRESS-BLOGIN LUOMISEEN JA TAVALLISIMPIIN BLOGITOIMINTOIHIN Koulutusteknologian perusopinnot Digitaalinen portfolio oppimisen tukena 2010 Essi Vuopala 1. BLOGIN LUOMINEN Mene osoitteeseen http://www.wordpress.com

Lisätiedot

Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2. Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2. Yhdistyksen etusivun muokkaaminen... 2

Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2. Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2. Yhdistyksen etusivun muokkaaminen... 2 Mietoisten kyläportaalin käyttöohjeet alasivujen ylläpitäjille Päivitetty 8.4.2011 Sisältö Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2 Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2 Yhdistyksen etusivun muokkaaminen...

Lisätiedot

HTML ja CSS. Tästä se lähtee: portfolio-sivusto. Sivuston pääkansio, jonka sisällä on kaikki sivustoon kuuluvat alikansiot ja tiedostot.

HTML ja CSS. Tästä se lähtee: portfolio-sivusto. Sivuston pääkansio, jonka sisällä on kaikki sivustoon kuuluvat alikansiot ja tiedostot. HTML ja CSS Tästä se lähtee: portfolio-sivusto Sivuston pääkansio, jonka sisällä on kaikki sivustoon kuuluvat alikansiot ja tiedostot. index.html Sivuston pääsivu, joka avautuu selaimeen ensimmäisenä sivujen

Lisätiedot

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).

Lisätiedot

KYMP Webmail -palvelu

KYMP Webmail -palvelu KYMP Webmail -palvelu Sisältö 1. Kirjautuminen... 3 2. Viestin merkinnät... 4 3. Viestien lukeminen... 4 Viestiin vastaaminen... 4 Viestin välittäminen edelleen / uudelleen ohjaus... 5 4. Viestin kirjoittaminen...

Lisätiedot

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Teksti- ja kuvaeditori Useassa Kotisivukoneen työkalussa on käytössä monipuolinen tekstieditori, johon voidaan tekstin lisäksi liittää myös kuvia, linkkejä ja

Lisätiedot

Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje

Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje Forte-kotisivujen päivitysohje 2 Sisällysluettelo: Kirjautuminen 2 Ohjausnäkymä 3 Sivun lisääminen ja yleisnäkymä 4 Sivun muokkaus 5 Sivun hakusanaoptimointi

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3 Web-editori 2 Optima Web-editori -ohje Sisällysluettelo 1 Yleistä Web-editorista... 3 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3 2 Pikatoimintopainikkeet... 3 2.1 Tallenna... 3 2.2 Peru / Tee uudelleen...

Lisätiedot

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Kotisivut helposti! www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Näin Kotisivukone toimii Kun olet avannut kotisivut Kotisivukoneella, tulet helppokäyttöiseen ylläpitotilaan ja voit heti aloittaa kotisivujen

Lisätiedot

KURRA HOCKEY RY Nettisivujen joukkueen ylläpito-ohje Piia Heiniö, 1/2018. Kurra Hockey Ry 1

KURRA HOCKEY RY Nettisivujen joukkueen ylläpito-ohje Piia Heiniö, 1/2018. Kurra Hockey Ry 1 KURRA HOCKEY RY Nettisivujen joukkueen ylläpito-ohje Piia Heiniö, 1/2018 Kurra Hockey Ry 1 Kirjautuminen ylläpitoon https://www.kurra.fi/jasen Kirjaudu sisään saamillasi tunnuksilla Kurra Hockey Ry 2 Päivitä

Lisätiedot

Moodle-oppimisympäristö

Moodle-oppimisympäristö k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen

Lisätiedot

TIEDEJUTTUKURSSI 29.9.2011 FM VILLE SALMINEN

TIEDEJUTTUKURSSI 29.9.2011 FM VILLE SALMINEN TIEDEJUTTUKURSSI 29.9.2011 FM VILLE SALMINEN YLEISTÄ LUENNOT (8 H) & TYÖPAJA (2 H) YHTEYSTIEDOT ville.salminen@oulu.fi VÄLINEET Tekstieditori Mieluummin Windowsin Notepad kuin esimerkiksi Microsoft Word

Lisätiedot

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Sisällysluettelo Muutoshistoria...3 1 Johdanto...4 2 Palvelimen käyttöön tarvittavat ohjelmat...4 3 Palvelimelle kirjautuminen...4 4

Lisätiedot

Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja. Julkaisujärjestelmän ohje

Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja. Julkaisujärjestelmän ohje Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja Julkaisujärjestelmän ohje 2014 2 PM-Julk aisujärjestelmän perusohjeet Julkaisujärjestelmän käyttöönotto Julkaisujärjestelämän avulla voit itsenäisesti muokata

Lisätiedot

Vehmaan kunta. Wordpress käyttöopas. Betta Digital Oy

Vehmaan kunta. Wordpress käyttöopas. Betta Digital Oy Vehmaan kunta Wordpress käyttöopas Betta Digital Oy 1 / 22 Sisällys 1. Kirjautuminen... 3 1.1. Sisäänkirjautuminen ei onnistu... 3 2. Hallintapaneeli... 5 2.1. Sisään kirjautuneen hallintanäkymä... 6 3.

Lisätiedot

Uuden työtilan luonti

Uuden työtilan luonti Uuden työtilan luonti 1. Valitaan Uusi työtila vasemmanpuoleisesta valikosta 2. Valitaan Tyhjä työtila aukeavasta valikosta. Tämä toiminto luo uuden tyhjän työtilan. 3. Kun uusi työtila on luotu, aukeaa

Lisätiedot

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14 Ylläpitäjän ohje Sisältö Ylläpitäjän ohje... 1 Yleistä... 3 Vinkkejä ylläpitäjälle... 3 Osoitteet... 3 Internet-selain ja Flash-laajennus... 3 Julkinen sivunäkymä ja ylläpitonäkymä eri välilehdissä...

Lisätiedot

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään.

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. 1. Artikkelin lisääminen a. Kirjaudu sisään b. Lisää sisältöä c. Artikkeli i. Lisää pääkuva 1. Pääkuvalle kuvateksti ii. Anna artikkelille otsikko iii. Ingressi-kenttään

Lisätiedot

OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA:

OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA: Kyvyt.fi-ohjeita / MR 22.12.2011 1(21) OHJEET HOPSIN TEKEMISEEN KYVYT- PALVELUSSA: HOPS-RYHMÄÄN LIITTYMINEN, HOPS-POHJIEN KOPIOINTI, SIVUSTON TEKEMINEN JA HOPSIN MUOKKAAMINEN SISÄLLYS JAMK HOPS-RYHMÄÄN

Lisätiedot

1 (14) Ohje. Ohje. GTK-wiki. Geologian tutkimuskeskus, Verkkosivustopalvelut

1 (14) Ohje. Ohje. GTK-wiki. Geologian tutkimuskeskus, Verkkosivustopalvelut 1 (14) GTK-wiki 2 (14) Sisällysluettelo 1. Wikin ylläpito... 3 1.1. Wiki-artikkelin muokkaus... 3 1.2. Wiki-artikkelin lisääminen... 3 2. Wiki-toiminnot... 4 2.1. Ristiinlinkitys... 4 2.2. Tekstin muotoilu...

Lisätiedot

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21)

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21) Oppilaan opas Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy Versio 0.2 (2008-01-21) Versio Päivämäärä Kuvaus 0.1 2005-01-16 Ensimmäinen versio. 0.2 2008-01-21 Korjattu kuvatiedostojen maksimiresoluutio ja muutamia

Lisätiedot

Facebook-sivun luominen

Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Etene vaihe vaiheelta 1 Kirjaudu Facebook-palveluun omalla käyttäjätunnuksellasi. Sen jälkeen sivun alareunassa näkyvät toimintolinkit, joista sinun täytyy

Lisätiedot

CMS Made Simple Perusteet

CMS Made Simple Perusteet CMS Made Simple Perusteet 1. Hallintaan kirjautuminen Kirjautumisruutuun pääset lisäämällä osakaskuntasi www-osoitteen perään liitteen /admin. Käyttäjätunnuksena toimii onkija ja salasanana postitse saamasi

Lisätiedot

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille OneNote OPS OHJE Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille Vinkki: Jos et löydä hakemaasi, voit painaa F1-painiketta, joka avaa OneNote-ohjeen, josta voit hakea hakusanoilla vastausta kysymyksiisi liittyen

Lisätiedot

LibreOffice Writer perusteita

LibreOffice Writer perusteita LibreOffice Writer perusteita Käytetään Digabi-käyttöjärjestelmää (DigabiOS) ja harjoitellaan LibreOfficen käyttöä. 1. Ohjelman käynnistys Avaa Sovellusvalikko => Toimisto => LibreOffice Writer. Ohjelma

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Uutisten päivitys

UpdateIT 2010: Uutisten päivitys UpdateIT 2010: Uutisten päivitys Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Uutisen lisääminen... 1

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu

Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu Pika-aloitusopas Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu Tämä asiakirja on laadittu auttamaan sinua hallinnoimaan nopeasti CEB TalentCentral

Lisätiedot

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1 1/7 Sisällysluettelo: YLEISOHJEET 1 HALLINTA 1 Hallinnan etusivu 2 Uutiset 3 Luo uusi uutinen 3 Luo uusi uutiskuva 4 Muokkaa vanhoja uutisia 4 Kuvagalleriat 4 Kalenteri 5 Joukkue 5 Pelaajat 5 Ottelut 6

Lisätiedot

Asiointipalvelun ohje

Asiointipalvelun ohje Asiointipalvelun ohje Yleistä 1. Kirjautuminen 2. Yhteystiedot 3. Vastaustavan valinta 1. Yleistä 2. Palkkatietojen lataaminen tiedostosta 4. Lomake 1. Yleistä 2. Linkit ja vastaajan tiedot 3. Lomakekäsittely

Lisätiedot

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja:

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja: Ohjeita järjestöpankin käytön tueksi Huomioitavaa:... 1 1 Sisäänkirjautuminen... 2 2 Sivun/henkilökortin muokkaaminen... 2 3 Uutisen/sivun/tapahtuman, tms. lisääminen... 3 4 Uutisen/tapahtuman saaminen

Lisätiedot

KiMeWebin käyttöohjeet

KiMeWebin käyttöohjeet KiMeWebin käyttöohjeet 5.3.2017 Miten saan käyttäjätunnuksen? Jos haluat käyttäjätunnuksen (eli oikeuden muokata sivuja) laita viesti webvelho@kime.fi ja kerro viestissä nimi pesti lippukunnassa (esim.

Lisätiedot

Hallintaliittymän käyttöohje

Hallintaliittymän käyttöohje Hallintaliittymän käyttöohje 1. Yleisiä huomioita Hallintaliittymän käyttöä helpottavia yleisiä huomioita: - Käytä listanäkymien hakukentissä kentän vieressä olevaa hakunappia, älä enter-näppäintä. - Älä

Lisätiedot

Kuvan pienentäminen Paint.NET-kuvankäsittelyohjelmalla

Kuvan pienentäminen Paint.NET-kuvankäsittelyohjelmalla Kuvan pienentäminen Paint.NET-kuvankäsittelyohjelmalla Avaa Paint.NET tuplaklikkaamalla sen pikakuvaketta. Paint.NET avautuu tämän näköisenä. Edessä on tyhjä paperi. Saadaksesi auki kuvan, jota aiot pienentää

Lisätiedot

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Tässä dokumentissa käydään läpi lukuvuoden aloituksessa tarvittavat toimenpiteet uuden ViLLEopintopolkukurssin aloittamiseksi. Huomaa, ettet voi suoraan käyttää viime

Lisätiedot

Tiedostojen siirto ja FTP - 1

Tiedostojen siirto ja FTP - 1 Tiedostojen siirto ja FTP Tiedonsiirto Sibelius-Akatemian hakemistosi ja jonkun muun koneen välillä (esim. kotikoneesi) Taustaa FTP on lyhenne sanoista File Transfer Protocol. Se on yhteystapa jolla siirretään

Lisätiedot

Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla

Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla Viimeksi muokattu 5. toukokuuta 2012 Maastotietokannan torrent-jakeluun sisältyy yli 5000 zip-arkistoa,

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017

KÄYTTÖOHJE / Ver 1.0 / Huhtikuu Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017 / / Martat - KÄYTTÖOHJE Yhdistyksille 2017 Sisältö Sisältö 1. Yleistä 2. Kirjautuminen ylläpitoon 2.1. Kirjaudu osoitteessa: https://www.martat.fi/wp-admin 2.2 Salasana hukassa? 3. Uuden Ajankohtaisen

Lisätiedot

MOBISITE-TYÖKALUN SISÄLTÄMÄT TOIMINNOT

MOBISITE-TYÖKALUN SISÄLTÄMÄT TOIMINNOT MOBISITE-TYÖKALU MobiSite on työkalu matkapuhelimeen soveltuvan mobiilisivuston rakentamiseen. AIMO-järjestelmän jatkuvasti päivittyvä päätelaitetunnistus tunnistaa useimmat puhelinmallit ja mukauttaa

Lisätiedot

Uuden Peda.netin käyttöönotto

Uuden Peda.netin käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden Peda.netin käyttöönotto...2 Sisään- ja uloskirjautuminen...2 OmaTila...3 Peda.netin yleisrakenne...4 Työvälineet - Sivut...5 Sivun lisääminen omaan profiiliin:...5 Sivun poistaminen

Lisätiedot

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Tässä dokumentissa käydään läpi lukuvuoden aloituksessa tarvittavat toimenpiteet uuden ViLLEopintopolkukurssin aloittamiseksi. Huomaa, ettet voi suoraan käyttää viime

Lisätiedot

Eteläpohjalaiset Kylät ry. TIETOA JA TAITOA MAASEUDUN YHDISTYKSILLE

Eteläpohjalaiset Kylät ry. TIETOA JA TAITOA MAASEUDUN YHDISTYKSILLE Eteläpohjalaiset Kylät ry. TIETOA JA TAITOA MAASEUDUN YHDISTYKSILLE Ohjelma: YHDISTYSTEN KOTISIVUT JA SOSIAALINEN MEDIA Sosiaalinen media Miksi? Millä välineillä? Hyötyjä ja haittoja Kotisivut Vaihtoehdot

Lisätiedot

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive

Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Googlen pilvipalvelut tutuksi / Google Drive Koulutuksen aikana harjoitellaan tiedostojen ja kuvien siirtoa Google Drive-palveluun sekä tiedostojen jakamista Lisäksi harjoitellaan Google Docs (Asikirjat)

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE

PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE IT-palvelut / Hannele Rajaniemi optima-support@jyu.fi www.jyu.fi/itp/optima-ohjeet 2 Sisältö Mikä on koosteen idea? Miten saan kooste-työkalun käyttööni? Miten luon koosteen?

Lisätiedot

MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET

MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET Jos haluat itsellesi tai jollekin ryhmälle uuden kurssipohjan, ota yhteyttä Virpi Järvenreunaan, Leena Kankaanpäähän, Mervi Lehtoseen, Konsta Ojaseen, Jarno

Lisätiedot

Westiekerho.fi päätoiminnallisuudet

Westiekerho.fi päätoiminnallisuudet Sitefactory Oy Juuso Hurri / Ohjelmoija juuso.hurri@sitefactory.fi 26.6.2015 Westiekerho.fi päätoiminnallisuudet Tämä dokumentti esittelee westiekerho.fi palvelun päätoiminnallisuudet joita tarvittaan

Lisätiedot

Tero Mononen / Kumppanuuskampus

Tero Mononen / Kumppanuuskampus Yksi tili kaikkiin Googlen palveluihin. Ne joilla on GOOGLE TILI, tutkikaa ja testatkaa sivun 19 valikosta löytyvää GOOGLE DRIVE -palvelua https://accounts.google.com/signup 1 Yksityisille ilmainen palvelu

Lisätiedot

Ilmainen ja helppo tapa luoda verkkosivut omalle lionsklubillesi! Tervetuloa

Ilmainen ja helppo tapa luoda verkkosivut omalle lionsklubillesi! Tervetuloa Ilmainen ja helppo tapa luoda verkkosivut omalle lionsklubillesi! Tervetuloa Yleistä Sekä tämä materiaali että tämän hetken ohjeistukset löytyvät piirin www-sivuilta http://e-district.org/sites/107g/.

Lisätiedot

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä!

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä! Petsie kasvattaja 1 2 Sisällysluettelo Esittely...3 1. Kuinka pääset alkuun...4 1.1. Rekisteröinti...4 2. Lemmikit...4 2.1. Lemmikkien lisäys...4 2.2. Lemmikin tietojen muokkaus...4 3. Kasvattajasivu...5

Lisätiedot

Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu KÄYTTÖOHJE. LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti

Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu KÄYTTÖOHJE. LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJE LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti Versio: 1.1 Tila: hyväksytty Päivämäärä: 13.2.2001

Lisätiedot

Taulukot. 2002 Päivi Vartiainen 1

Taulukot. 2002 Päivi Vartiainen 1 Taulukot Taulukon lisääminen FrontPagessa tapahtuu samalla tavoin kuin Word tekstinkäsittelyohjelmassakin. Valitse vakiotyökaluriviltä Lisää taulukko painike. Kun olet napsauttanut painikkeen alas voit

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena tai etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Valitse aineisto otsikoineen maalaamalla se hiirella ja kopioimalla (Esim. ctrl-c). Vaihtoehtoisesti, Lataa CSV-tiedosto

Valitse aineisto otsikoineen maalaamalla se hiirella ja kopioimalla (Esim. ctrl-c). Vaihtoehtoisesti, Lataa CSV-tiedosto Versio k15 Näin laadit ilmastodiagrammin Libre Officen taulukkolaskentaohjelmalla. Ohje on laadittu käyttäen Libre Officen versiota 4.2.2.1. Voit ladata ohjelmiston omalle koneellesi osoitteesta fi.libreoffice.org.

Lisätiedot

NETTISIVUOHJE. MUITA OHJEITA käyttäjän lisääminen, mediakirjasto, sähköpostien lisääminen

NETTISIVUOHJE. MUITA OHJEITA käyttäjän lisääminen, mediakirjasto, sähköpostien lisääminen NETTISIVUOHJE SISÄLTÖ 2 JULKAISUJÄRJESTELMÄ tietoa WordPress julkaisujärjestelmästä perustoiminnot (kirjautuminen, asetukset) 6 MUITA OHJEITA käyttäjän lisääminen, mediakirjasto, sähköpostien lisääminen

Lisätiedot