Paikalla edustajia: Muuramen kunnasta Li8kiujntatoimi ja nuorisotoimi, Muuramen Sykkeestä, Muuramen Yrityksestä sekä Muuramen osuuspankista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paikalla edustajia: Muuramen kunnasta Li8kiujntatoimi ja nuorisotoimi, Muuramen Sykkeestä, Muuramen Yrityksestä sekä Muuramen osuuspankista"

Transkriptio

1 MUURAME LIIKKELLE KOKEILEMAALLA TYÖPAJA Paikalla edustajia: Muuramen kunnasta Li8kiujntatoimi ja nuorisotoimi, Muuramen Sykkeestä, Muuramen Yrityksestä sekä Muuramen osuuspankista Alussa Jyski esitteli Kokeilemaalla hankeen ja Unelmat liikkeelle toimintatapaa, sekä Hannele Alanärä toivotti paikalla olleet tervetulleeksi kunnan puolesta. Hannele nosti esiin Tällaisen osallistavan ja liikuntatoimintaa aktivoivan hankkeen tukevan hyvin ja jakavan samat teemat kuin Muuramen kunnan uusi strategia Liikkuva Muurame. Hän myös nosti esiin hankkeen tarjoaman resurssin hyödyntämisen. Hankkeen myös olis mahdollisuus saada tukea ja työpanosta Hankevastaavalta Jyrki Saarelta erilaisten tapahtumien koordinointiin ja järjestelyyn sekä pientä rahallistakin tukea hankeen myötä syntyvien tapahtumien kuluihin, kuten tilavuokriin ja mainoskuluihin. Alustuksen ja jälkeen esiteltiin itsemme ja yhteisöt joita paikanpäällä edustettiin TYÖSTÖ 1: A) missä olemme jo hyvä, erinomaisia? (yhdistyksessämme/yhteisössämme, Muuramessa yleensä) Kohtaaminen Laaja tarjonta Tapahtumien järjestämisessä Laskujen maksamisessa Kunnan harrastuspaikat, Hyvät Liikuntapaikat

2 Uuden kokeilemisessa Alle 15 vuotiaiden liikuttaminen Hyvää Paljon puhuttiin siitä, että on paljo toimijoita, jotka saavat omalla tahollaan hyviä juttuja aikaan. ja liikuntapaikat ovat hyviä. B) Missä tarvitsemme apuja? (yhteisössämme/ yhteisössämme, Muuramessa yleensä) Konkretia Strategialle Nuorten tavoittaminen Yhdessä suunnittelu Yhteinen juttu (Js? Yhteisöllisyys, tavoitteet, suunta jne.) Tiedon kulku, Tiedotuskanavat Kontaktit Toimintaa sitoutuminen Eri kohderyhmien tavoittamisesta puhuttiin paljon sekä kanavista mitä kautta niitä pyritään tavoittamaan. Hiukan koettiin, että yhteinen tekeminen osin puuttuu tai ainakin yhteinen suunnittelu ja näky siitä mihin suuntaan halutaan ja ollaan menossa. Piakalla olivat tietysti ne seura joilla on päätoiminen toiminnanjohtaja ja joilla selkeästi sitä kautta on oma toiminta ja suunta selkeämmät. Kriittisesti suhtauduttiin siihen miten strategia konkreettisesti näkyy ja tukee yhdistysten toimintaa. Puhuttiin myös Muuramen kunnan asukkaiden vaihtuvuudesta ja juurettomuudesta. Ei ole selkää historiaa ja kontaktia omaan asuinkuntaan ja palveluita kulutetaan ei välttämättä osallistuta toimintaan ja tuottamiseen toisille.

3 TYÖSTÖ 2 A) kerättiin jo olemassa olevia tapahtumia joissa on tai olis paikkaa tehdä ja tehostaakin yhteistä tekemistä

4 Tapahtumia: Bänditapahtuma (nuorisotoimi, aika?) Rock Saapuu Muurameen (nuorisotoimi, ei ole tänä vuonna) Sykähdys (Sykkeen kevätnäytös) Unelmien Liikuntapäivä Yrityksen kauden avausturnaus (futis) Graffititapahtuma (nuorisotoimi) Muuramepäivä o Muuramen Markkinat o Tornipuiston karnevaali Alakoululaisten YU-kisat 7 luokalaisten ryhmäytymispäpäivä Hippohiihdot Voimistelutapahtuma (syke, aika?) Pilvetön Taivas (nuorisotoimi) marras/joulukuu Sykkeen JouluShow Muuramen Itsenäisyyspäivän tapahtuma B) mietittiin tapahtumien toteutumisen edellytyksiä Järjestöjen yhteystiedot ja yhteyshenkilöt kunnan sivuilla (nyt puuttuu paljon yhteystietoja) Tapahtumajärjestäjän ohjeet + kontaktit Kunnan sivuille (ei löydy kootusti ja kuka kunnassa vastaa mistäkin)

5 Tapahtumatilojen ja paikkojen koonti, varaukset, hinnat yms. näkyviin, kunnan sivut Markkinointi > mitä kautta tavoitetaan mikäkin kohderyhmä?!!! o seurat, järjestöt, toimijat tiedonvälityskanava omalle yhteisölleen myös muiden tai vähintään yhteistyössä tehtävistä tapahtumista? o Lehti ja yhdistyksen nettisivut ei tavoita kaikkia kohderyhmiä o Somekanavat erityisesti nuorten tavoittamisessa tärkeitä > Nuorisotoimen kautta? o Koulujen ja päiväkotien kautta markkinoinnin mahdollisuus? o liikunta ja kulttuurin raja-aidan rikkominen? o (JS asukasyhdistykset markkinointikanavina?) YHTEENVETO TYÖPAJASTA (JS näkökulmasta) Muuramessa on jo paljon toimijoita, toimintaa ja tapahtumia. yhteistyöllä voitaisiin kuitenkin saada lisää sisältöä moniin yhden tahon yksin järjestämiin tapahtumiin ja tempauksiin. Erityisesti markkinointi ja tiedonkulku on sellainen sektori, jossa jokainen voisi toisiaan auttaa vastavuoroisuusperiaatteella. Eikä se olisi keltään pois. Paljon on myös vuotuisia tapahtumia, joissa olisi yhdessä tekemisen paikkoja. Yhteistyöllä ja yhdistämällä yksittäisten tapahtumien toteutusta yhteen sataisi tulokset kaikkien laariin ja saataisiin toteutettua laajemmin kiinnostavia kokonaisuuksia. Päätettiin lähteä puuhaamaan syksyn alkuun toiminnallista järjestöpäivää lauantaille Päivä olisi Järjestöjen toiminnallinen näyteikkunapäivä, jossa erilaiset tahot esittelisivät toimintaansa tuottamalla erilaisia aktiviteettejä. Samalla järjestöt voivat kertoa omasta toiminnastaan ja markkinoida tulevan kauden toimintojaan. Tavoitteena olisi nimenomaan toiminta ei seisoskelua esittelypöytien takana jakamassa paperilappuja vaan kokemuksia ja elämyksiä osallistaen ja osallistuen. Tapahtumapaikkoja voi olla ympäri Muurametta. Ensimmäisinä ideoina oli yhdistää liikuntapuistossa Polkujuoksutapahtuma ja Hippokisat. Siihen kylkeen sopisi paljon muutakin ulkoilmassa tapahtuvaa toimintaa. Myös Kulttuurikeskuksella voisi olla tapahtumakeskittymä. kunta (Alanärä) varaa jo alustavasti hankkeelle tiloja kyseisen päivän toimintaa varten. == > Järjestöpäivän (nimi toivottavasti muuttuu) suunnittelutapaaminen: tiistaina 6.6. klo Muuramen Kunnan nuorisotilassa, yrittäjyystalo, Muuramentie 35. TERVETULOA!! Jyrki Saarela Kokeilemaalla hankevastaava jyrki.saarela@kesli.fi p

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Perustettu v. 2009 Jäsenmäärä 31.12.2014: 1 047 jäsentä, josta lapsia 719 ja aikuisia 328 Toiminta-alue: Muurame + Korpilahti

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Yhteenveto työpajoista elokuussa 2013 Kaupunkistrategia Yhdessä tekeminen: Palvelujen käyttäjien, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

Miten minä? Oma unelmani 2017?

Miten minä? Oma unelmani 2017? Miten minä? Oma unelmani 2017? TAVOITE Lisätä liikettä, iloa ja hyvinvointia Synnyttää ideoita yhdessä ihmisten kanssa Kokeilla rohkeasti ja oppia Lisätä yhteisöllisyyttä Rakentaa verkostoja ja toimia

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

Tampereen seuraparlamentin työpaja

Tampereen seuraparlamentin työpaja Muistio/2019 6.6.2019 Tampereen seuraparlamentin työpaja Aika Torstai 6.6.2019 klo 15.30 17 Paikka Kutsuttu Tampereen uintikeskus Liikuntaseurojen edustajat: Crusell-Kauppinen Marja Fagerström Jari Granroth

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

Nurmeksen järjestöilta

Nurmeksen järjestöilta Nurmeksen järjestöilta 4.9.2018 Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys JANE on yhdistysten ääni Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE tiivistää alueen yhdistyksien osaamisen,

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry - vuodesta 1998 Oulun seudun

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Suomalais-brittiläisten yhdistysten keskusjärjestö ry Federation of Finnish-British Societies Johtokunnan kokous 17.5.2012 Skype-kokous Annalantie 1 33880 Lempäälä Läsnä: Lempäälässä Tarja Teitto-Tuckett,

Lisätiedot

Järjestöfoorumi

Järjestöfoorumi PP Järjestöfoorumi 11.10.2018 Ohjelma ja aikataulu Klo 17.00 Tervetulokahvit Kulttuurikeskuksen kahviossa Klo 17.30 Tilaisuus alkaa Carl Collan -salissa Klo 17.35 18.30 Alustukset alla olevista aiheista,

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Anne Taulu, FT, TtM, sh, ylitarkastaja, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työpajatyöskentelyssä mukana: Hanna

Lisätiedot

MEIDÄN VESANNON KOULU

MEIDÄN VESANNON KOULU MEIDÄN VESANNON KOULU Mikä on meidän visio? Ajatukset lentoon! Kouluhankkeen työpajapäivät 23.-24.8.2017 Vesannon kunnan hankesuunnittelutyöryhmä yhdessä WSP Finlandin asiantuntijoiden (Monika Gardini

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

Virtaa vapaaehtoistoimintaan

Virtaa vapaaehtoistoimintaan Virtaa vapaaehtoistoimintaan Miten tehdä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tunnetummaksi ja kiinnostavammaksi? Miten kertoa toiminnasta, niin, että siihen innostuisi mukaan uusia henkilöitä? Heli Laurikainen

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Ilomantsi 17.11.2012 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Taustaa Kuntatalouden tarve Kasvava palvelukysyntä ja niukkenet resurssit Kuntarakenneuudistus Pitkät

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla 1 GeroMetron seminaari 19.1.2015 Katse kehittämiseen 12.30 Tervetuloa! Arja Peiponen, Helsingin kaupunki 12.45 Mistä tässä kaikessa on kyse?

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö ELÄMÄÄ HOIVAN PIIRISSÄ -VERKOSTOTAPAAMINEN Vanhustyön messut 10.2.2015 Markku Holmi, suunnittelija Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma,

Lisätiedot

Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010

Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010 Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari 3.6.2010 Kuluttajien riittävän tiedonsaannin varmistaminen fokuksessa Kuluttajapoliittinen

Lisätiedot

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Tervetuloa Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Mainos Sario on Pohjois-Savossa toimiva yritys joka tarjoaa monipuolisia palveluja niin yksityisille, yhdistyksille kuin yrityksillekin. Mainos Sariolta erilaisia

Lisätiedot

Terveysliikuntahankkeita ja liikunnan olosuhteiden edistäjä palkittiin

Terveysliikuntahankkeita ja liikunnan olosuhteiden edistäjä palkittiin Terveysliikuntahankkeita ja liikunnan olosuhteiden edistäjä palkittiin 15.4.2016 10.30 Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsi tänä vuonna Kajaanin ammattikorkeakoulun Liiku Myötätuulta

Lisätiedot

5 Menestyminen kansallisilla markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista. 6 Menestyminen kv-markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista

5 Menestyminen kansallisilla markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista. 6 Menestyminen kv-markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista Tavoitetaso Nykytaso Haastateltavan kommentit 1 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky oman maakunnan alueella 4 4 4 2 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky valtakunnallisilla markkinoilla 4 5 3 Lisää markkinointia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Lapsiperheiden Tule Terveys -tapahtuma

Lapsiperheiden Tule Terveys -tapahtuma Lapsiperheiden Tule Terveys -tapahtuma Johanna Kujala Puh. 040 574 1922 johanna.kujala@suomentule.fi Innovaatio-projektin esittely, kevät 2014 Metropolia, Bulevardi 31, 24.1.2014 Vastuuopettaja: Mirka

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön tilanne kunnissa

Järjestöyhteistyön tilanne kunnissa Järjestöyhteistyön tilanne kunnissa Tapaamiset kunnan virkamiesten kanssa Kunnan virkamiehiä (kunnanjohtajat, toimialajohtajat, järjestöyhteistyötä kunnassa tekevät virkamiehet, hyte-työryhmät) on tavattu

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Kumppanuudella kohti hyvinvointia Kumppanuudella kohti hyvinvointia JAKE Järjestö ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Hankkeen toteutusaika: 2013-2018 (ad.28.2.2018) Kohdealue: Pohjois-Karjala ja Itä-Suomi Rahoitus: STEA TOIMINNAN SUUNNITTELU

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaarit Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin seminaarit Eläkevuodet edessä (60+) Liikkumisympäristöt ja olosuhteet

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

#visitkauppi. Työryhmä Risto Vainio, Pasi Kaarne, Laura Lehtinen 2019

#visitkauppi. Työryhmä Risto Vainio, Pasi Kaarne, Laura Lehtinen 2019 #visitkauppi Työryhmä Risto Vainio, Pasi Kaarne, Laura Lehtinen 2019 Olemme tehneet yhteistyötä muiden ryhmien, kuten Koilliskulkijat, kanssa. Kaupin kehittäminen vertaissuunnittelussa on mielestämme arvopohjaltaan

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Merja Paulasaari Forssan osahanke Saksankujan aamupala 1krt/vk, kerrostalon kerhotilassa Osallistuminen vapaaehtoista

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA. Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut & Kulttuurilautakunta

KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA. Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut & Kulttuurilautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut 17.2. & 6.4.2016 Kulttuurilautakunta NUORISOTYÖ Seuraavalle sivulle on koottu nuorisotyön kaupunkistrategian toimenpide-ehdotukset kaupunkistrategian

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija Sisältö Esittely SoveLin kansanterveys- ja vammaisjäsenjärjestöt ja järjestöjenliikunnasta

Lisätiedot

Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki

Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki 20.10.2017 Markkinoinnin punainen lanka 20.10. Tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Markkinoinnin

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi!

Lisätiedot

Mun talous, mun koulutus - seminaari, 7.11.2013 - Nuorten tavoittaminen sähköisin menetelmin

Mun talous, mun koulutus - seminaari, 7.11.2013 - Nuorten tavoittaminen sähköisin menetelmin Mun talous, mun koulutus - seminaari, 7.11.2013 - Nuorten tavoittaminen sähköisin menetelmin Verkkonuorisotyön työssä Valtakunnallinen - Digitalisoituneen, tietoverkottuneen median hyödyntäminen - Kohderyhmänä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry 10.11.2016 MIKSI TARVITAAN LUPA LIIKKEELLE? Lisää liikettä ja terveystiedon lukutaitoa

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Aikuisliikunta seuroissa. Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015

Aikuisliikunta seuroissa. Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015 Aikuisliikunta seuroissa Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015 Kyselyyn vastanneet Vastanneita kaikilta alueilta, yhteensä 276 kpl Suurin jäsenmäärä vastanneiden edustamissa seuroissa Millaista

Lisätiedot

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme

Lisätiedot

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen Aika 29.09.2007 klo: 15:00 Paikka Helsinki Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen 3. Nuorisojaoston toimintakentän hahmottaminen

Lisätiedot

Yhteenveto järjestöseminaarin pienryhmäkeskustelusta Järjestöt mukana uudistuvassa Vantaassa Kuntalaispalvelut, Vantaan kaupunki

Yhteenveto järjestöseminaarin pienryhmäkeskustelusta Järjestöt mukana uudistuvassa Vantaassa Kuntalaispalvelut, Vantaan kaupunki Yhteenveto järjestöseminaarin pienryhmäkeskustelusta 19.9.2018 Järjestöt mukana uudistuvassa Vantaassa Kuntalaispalvelut, Vantaan kaupunki Järjestöt mukana Uudistuvassa Vantaassa -työpaja - Järjestöseminaari

Lisätiedot

Järjestöjen ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö

Järjestöjen ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö Yksin vai yhessä? -järjestöpäivä Etelä-Karjalassa Saimaan ammattikorkeakoulu 30.11.2013 ILTAPÄIVÄN RYHMÄTYÖSKENTELYN TUOTOKSET Järjestöjen ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö Mikä on sinun mielestäsi

Lisätiedot

LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ

LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ 24.1.2019 I) LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN EDISTÄMINEN MADALTAMALLA LIIKUNTAAN OSALLISTUMISEN KYNNYSTÄ JO KEHITETTYJEN TOIMINTATAPOJEN,

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kulttuuri osana sote-uudistusta Taru Tähti Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke Etelä-Savon maakuntaliitto

Kulttuuri osana sote-uudistusta Taru Tähti Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke Etelä-Savon maakuntaliitto Kulttuuri osana sote-uudistusta 3.5.2018 Taru Tähti Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke Etelä-Savon maakuntaliitto Perustietoja kyselystä Tarkoituksena saada lisää tietoa hyvinvoinnin ja kulttuurin

Lisätiedot

Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta

Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta Syvälahden monitoimitalo (työnimi SYKA) Tilaaja: KOY Turun Syvälahden koulu SYVÄLAHDEN MONITOIMITALO ALLIANSSIMALLILLA JS 22.1.18 FIKSU JULKINEN RAKENTAMINEN fiksu =

Lisätiedot

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Koulutus rullaa!!! / 110516/ Alma / MLL Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Lapset ensin. Koulutuksen rooli MLL:n perustehtävän toteuttamisessa Koulutus on mahdollisuus ja keino varmistaa sekä vapaaehtoistemme

Lisätiedot

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa - Politiikkasuositus

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa - Politiikkasuositus Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa - Politiikkasuositus 7.5.2019 Alueelliset työpajat Tyo pajoissa tarkasteltiin kiertotalouden arvonluonnin mahdollisuuksia Suomelle, ja sen

Lisätiedot

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto 1 Rikoksentorjunta ja rikosten ehkäisy = kaikki toimet, joilla ehkäistään ja vähennetään

Lisätiedot

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Matkailun toimialaraportin julkistamisseminaari Rovaniemi 10.12.2014 Heli Mende, Visit Finland / Finpro Matkailuyrityksen systemaattinen kansainvälistyminen

Lisätiedot

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019 Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian 2018 2020 Työsuunnitelma 2019 Strateginen päämäärä: HYVINVOINNILLA VETO- JA PITOVOIMAA 1. Kaikille

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY- UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2007 sivu 1/5

NUORET LAKIMIEHET RY- UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2007 sivu 1/5 NUORET LAKIMIEHET RY- UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2007 sivu 1/5 Aika 13.2.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Sivenius, Suvanto & Co Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Salla Korhonen, hallituksen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen

Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen Kaivosvesiverkosto Sulfator Oy Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta Kaivokset ja kaivosprojektit joutuvat etsimään

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Maakuntauudistus Yhdistysten johdon kokous 10.2.2018 Jyväskylä, Laajavuori Tämän pisteen toimintatapana oli, että Esa Springare kävi aluksi läpi maakuntauudistusta diojen kautta. Diat ovat erillisenä liitteenä.

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijat

Viestinnän asiantuntijat Viestinnän asiantuntijat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä

Lisätiedot

Changemakerin jäsenkokous 16.9.2007

Changemakerin jäsenkokous 16.9.2007 Changemakerin jäsenkokous 16.9.2007 Umpimähkän leirikeskus, Oulunsalo Paikalla: Jarkko Lievonen Matleena Ikola Elina Törrönen Veera Värtelä Maria Vilja Minna Havunen Katja Rössi Johanna Paajanen Ilkka

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Järjestöasiain neuvottelukunta JANE.

Järjestöasiain neuvottelukunta JANE. Järjestöasiain neuvottelukunta JANE www.jelli.fi/jane 1 Taustaa Pohjois-Karjalan Pohjois-Karjalassa on 3715 rekisteröityä yhdistystä (PRH 9/2017) järjestötoiminnasta Järjestöyhteistyön kehittäminen Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Kiteytys workshopista: Kiteytys workshopista:

Kiteytys workshopista: Kiteytys workshopista: Kiteytys workshopista: Yleisesti ottaen osallistujat kokivat noin 30 % rajallisen saatavuuden (erikoiserät) hakuihin tarjottavista tuotteista olevan todellisuudessa rajallisia saatavuudeltaan. Erikoiserillä

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT Yhdistysten viestintä 07.09.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöjärjestö Edistää yhdistysten välistä

Lisätiedot

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Järjestöt vaikuttajina terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä 25.10.2018 Suunnittelupäällikkö Jaana Halin, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto 9.11.2016 Ville Kujanpää Tavoite Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkoston tavoitteena on tukea sosiaalisen arvioinnin menetelmän käyttöönottoa setlementtien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset

Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset KUOPION SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN MARKKINOINTIVIESTINTÄ 2017 Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Sisällys 1 KUOPION SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN MARKKINOINTIVIESTINTÄ... 2 2 TOIMENPITEITÄ,

Lisätiedot

Perheiden liikuntaneuvonta/ liikuntaan aktivointi Salon Liikuntapalvelut, Varhaiskasvatus, Neuvola ja Kouluterveydenhuolto.

Perheiden liikuntaneuvonta/ liikuntaan aktivointi Salon Liikuntapalvelut, Varhaiskasvatus, Neuvola ja Kouluterveydenhuolto. Perheiden liikuntaneuvonta/ liikuntaan aktivointi Salon Liikuntapalvelut, Varhaiskasvatus, Neuvola ja Kouluterveydenhuolto 1.10.2018 Liikuntapalvelut Tavoitteena saada huonokuntoiset, ylipainoiset, riittämättömästi

Lisätiedot

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä Kumppanuuspäivä 2016 Kumppanuuspöytä 4, vetäjinä Mari Brunou ja Tauno Linkoranta Tulevaisuuden kansalaistoiminta Alustuksena Tulevaisuuden kansalaistoiminta PP (liitteenä). Alustuksen jälkeen jakauduttiin

Lisätiedot

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa Tiistai 23.8.2016 Balentor Oy - Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot